Marianne kyseli onko meillä toiveita. Ei sen ihmeempiä, kunhan saa ratsastella ja jos vähän oppisi laukassa istumaan niin kiva olisi. Nyt ei aivokapasiteetti riittänyt mihinkään haastavampaan.
Alkukäynneissä ratsastin ponia taas reippaaksi ja eteneväksi ja volteilla sitten kaivelin asetusta läpi. Tällä kertaa se onnistui kivemmin ja sain jopa ajoittain ponin asettumaan lähes tulkoon pehmeästi haluttuun suuntaan ja oikeasti kuuntelemaan vähän mitä haluaisin sen tekevän.
Siirryttiin kevyt raviin, jossa tehtiin todella monikaarista kiemurauraa. Käytössä oli siis koko kenttä ja lähinnä koitin asetella ponia molempiin suuntiin ja saada sen pitämään tahdikkaan ravin yllä. Marianne päättikin keskittyä ratsastamiseeni erittäin intensiivisesti ja jouduin oikeasti ratsastamaan sisäpohkeella asetusta ja aktivoimaan takajalkoja töihin.
Seuraavaksi lisättiin tähän kiemurteluun vielä pitkä sivu, joka piti tulla ravia hiukan lisäten. Tai ei hiukan lisäten, ihan kunnolla lisäten. Mä lähdin tekemään ja olin jo silleen että jee, sehän liikkuu kivasti ja lisää ravia... Mutta Marianne vain huusi sieltä että eteen eteen, näppäse raipalla ja menoksi! Olin hämmentynyt, sillä eihän poni voi ravata kovempaa räjähtämättä, mutta yritin toteuttaa parhaani mukaan. Parilla ekalla kerralla en uskaltanut pyytää tarpeeksi, mutta lopulta olin silleen että syteen tai saveen, nyt pyydetään. Ja pyysin eteen, näpäytin raipalla ja Pomosta löytyi tuhat kertaa isompi ravi ja kovempi vaihde. Mutta sekään ei riittänyt. Lopulta jouduin ottamaan muutamat lävistäjätkin peräkkäin ravia lisäten. Ja siis vau, siinä oli sitä jotain. Kun lopulta sain pyydettyä tarpeeksi ja siitä ravista tuli niin isoa etten osannut enää keventää kun poni meni niin isosti ja eteen. Mutta silti se tuntui niin hyvältä. Se ravi oli suunnatonta, ihan jumalattoman isoa. Vaan poni oli silti kuulolla, homma ei tuntunut ihan hullulta kaahailulta, ei jännittänyt ja pidätteet menivät läpi. Se oli aika uskomatonta ja lähinnä virnuilin näiden pidennysten jälkeen. Nyt se ainakin liikkui ja lisäsi, herranen aika.
Käveltiin hetki ja sitten otettiin laukkaa. Laukka alkoi ihan ookoo, minä istuin noin sata kertaa paremmin kuin viimeksi, jalat tuntuivat tasaisemmilta ja pysyin satulassa. Pomo nyt laukkasi hitaasti kuin lapamato, mutta annoin sen olla ja koitin vain laukata rauhassa näin alkuun. Sitten vaan kävi niin, että Pomo katosi täysin ulko-ohjalta (en tiedä miksi, sillä nyt taas oikeasti yritin olla löysyttämättä sitä vahingossa) eikä muutamaan kertaan millään kääntynyt siinä laukassa. Saatiin kyllä laukattua oikealle ja sain sen kääntymäänkin, mutta sitten se vain katosi ohjalta ja posotti suoraan eteen kääntymättä. Hieman mälsää, mutta ei nyt suhteettoman kamalaa sentään.
Koska ongelmaa oli ohjauksessa ja ohjan ja pohkeen väliin tulemisessa, jäimme yhdessä keskiympyrälle harjoitusraviin. Alkuun olin jo hetken ihan kauhuissani kun Pompeli oli kovin reipas ja minä vain pompin, mutta Mariannen kannustuksella sain istuttua alas, pohkeet ympärille ja Pomokin rauhoittui. Sitten alettiin työstämään. Sain koko ajan kamalasti ohjeita, se oli vaikeaa ja jouduin työstämään ihan hitosti kaikkea. Asetusta sisälle, sisäpohje aktivoi, ulko-ohjalta pientä liikettä, ravi reippaaksi. Takajalatkin pitäisi olla mukana. Sähelsin ja olin hidas, välillä Pomo lähti hiihtämään alta ja välillä se oli ihan hidas. Mutta pätkittäin sain sen todella hyväksi. Jouduin oikeasti keskittymään siihen että omat kädet pysyvät alhaalla ja että ohjat ovat tuntumalla, alkuun kun koko ajan päästin ne löysiksi samaan aikaan kun pyysin ponia eteen, jolloin se lähti hiihtämään.
Kun kuitenkin keskityin, tein ja sain hallittua sen oman istuntani, niin sieltä tuli aika mageeta pätkää. Poni oli oikeasti ohjan ja pohkeen välissä ja nyt voidaan ehkä viimein sanoa että vähän lähempänä sitä oikeaa tapaa kulkea ja peräänantoa.
Vaihdettiin suunta ja tuli vielä käskyä että ravia aktiivisemmaksi. Ihan vain sisäpohje ja pampam. Tätäkin ensin jänskäsin, mutta lopulta uskaltauduin, pidin ohjat kädessä ja ratsastin sisäpohkeella. Kyllä ponista ravia lähti, siis todella hyvää ja nättiä ravia. Homma pelitti ja poni tuntui aivan erilaiselta kuin se perus tunti-Pomo, joka hiippailee eteenpäin kuin puolikuollut. Tuo oli aika wau, varmaan parhaita pätkiä ikinä tuon ponin kanssa.
Loppuun kevenneltiin ravit. Tässäkin piti kamalasti ratsastaa eteen, mutta nyt vähän lusmuilin. Osin löysien ohjienkin takia, ihan niin suurta luottoa ei poniin kuitenkaan ole. Ravattiin kuitenkin ookoosti eteen ja poni sai hiukan venyttää. Lopuksi käveltiin ja siitä talliin ja pesulle.
Wau, poni oli kyllä hieno. Mariannekin oli innoissaan, näin pitäisi ratsastaa, mutta mieluusti pidemmissä pätkissä kuin noissa parin askeleen onnistumisissa. Mä olin kyllä tyytyväinen, tämä oli aika loistavaa. Ja kun yksinäni en osaa enkä uskalla ratsastaa sitä tuollaiseksi. Noin reippaaksi ja vastaanottavaiseksi. Se vain räjähtäisi. Mutta näin jatkuvalla avustuksella onnistuttiin ja Pomo oli aika supermagea. On siinä liikettä ja on se aika hienokin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti