PalPel päivittelyä

Hehee, turhaa postailua.

Tältä se näytti kun aloitin tänään

Kun lähdettiin kauppaan

Kun menin syömään, huomatkaa eka kulmapala :)

Tältä se näyttää tällä hetkellä. Huomatkaa KAIKKI kulmapalat! Jee :D

Kun tuota tekee, tajuaa kuinka iso se 136cmx96cm(?) oikeasti on. Ja noita mustia paloja on masentavaa rakennella. Nooh. Aika hienoa edistystä vai mitä? Tein sitä tänään kai 11.30-17.00, plus nuo tauot. Että ihan hyvin. Suurin ongelma taitaa olla se, että noita reunapaloja on ihan varmasti tuolla kopassa vielä, mutta niitä on melko hankala löytää.. lähes 4000 palan joukosta..

Ja muuten, jos jollain on jotain kysyttävää, ehdotuksia/toiveita, niin tietenkin niitä saa esittää (vaikka anonyyminä, sain sen uskoakseni toimimaan). Mutta en usko että kenelläkään on mitään kysyttävää yms, joten en ole aikaisemmin edes sanonut. Tai joo.
Puhukaa suunne puhtaaksi, kyllä mä kestän. Tai olkaa hiljaa, kestän senkin

Douché!

Me vajotaan siihen mustaan aukkoon

eikä takaisin ole tulemista. (Ja P.S tähän väärään päähän. Me hommataan Marianne lasarettiin. Ravattiin sen yli :D Melkein ainakin.)

Saavuin tallille ja ilokseni ja yllätyksekseni pääsin Roosalla. Olin ihan varma etten pääse sillä. Tunnilla olivat myös Kaisa, Pomo ja Simo. Roosa oli ekalla tunnilla, joten katselin sitä sitten. Oon muuten huomannut. Ennen mä tykkäsin niin paljon siitä kun mentiin sitä koko ajan kokorataleikkaata. Voi veljet oli kivaa! Nyt viime aikoina en ole enää oikein lämmennyt sille. Mutta tajusin että nykyään mä vallan rakastan sitä: pidäte ulko-ohjalta, kun se menee läpi -> myötäys sisäohjalta ja eteen. En sitten tiedä mitä hauskaa tuossakin on. Simppeli pikku tehtävä joka on niin hauska.

Sitten kiipustin selkään. Ja nyt ajattelin että on vaan onnistuttuva ja oltava rauhassa. Roosa halusi hiukan väistellä uraa, mutta lähdin sitten taas ratsastamaan sitä sinne. Roosa meni ihan hyvin. Hitaasti vaan, mutta muuten. Kerran tuli pikku lähtö kun oli vähän pelottavaa. Ja mä horjuin eteen.
Alkukäyntien jälkeen lähdettiin harjoittelemaan iki-ihania väistöjä. Ensin piti väistää takaosaa uralta. Tämä on just tätä, viimeksi kun tätä tehtiin niin onnistui tosi hyvin, tiistaina tajusin. Ja tänään ei sitten muka voinut onnistua. Roosa mateli. Ja ne takapään sisälle siirrot.. Ne oli kyllä lähinnä "ratsastaja kiskoo ponin pään ulos". Välillä taisi tulla takapääkin sisälle, mutta vaikeaa se oli taas ja mä jännityin kun yritin. Tekisipä mieli itkeä kun mietin tätä avuttomuuttani :D

Nyt voidaan itkeä sitten yhdessä. Oli nimittäin aika siirtyä kevyt raviin. Ensin tapeltiin ties kuinka kauan kunnes sain Roosan raviin. Siis poni tuli sisäpohjetta vasten, löntysteli. Ei mikään mennyt läpi taas. Kun se lähti raviin, niin eikös se juossut vaan toisten imussa. Poni ei kääntynyt mihinkään. Lopulta aina ratsastus meni siihen että potkin ulkopohkeella, kiskon vähän joka ohjalla ja hutkin raipallakin. Kamalaa. Epätoivo iski kun mikään ei toiminut. Jumankauta, kun yleensä tapellaan ja sitten lähtee sujumaan. Vaan ei nyt. Kun juostiin toisten perässä pikakiituriravia en voinut kuin lopulta hiljentää käyntiin ja koittaa kääntää käynnissä. Kyllähän Roosa käyntiin hiljensi varsin kivasti. Mutta ei kääntynyt! Tämä ei voi olla enää edes totta.
Lopulta Marianne käski vaan ratsastaa eteen. Sainkin ponin tosi kivasti ravaamaan eteen, kääntyminen oli vaan mahdotonta ja ratsastus niin rumaa että Marianne olisi voinut hakea haulikon ja ampua mut sinne.

Siis se on kamalaa, kamalaa kiskomista, potkimista, hakkaamista. Mutta sitten taas oon niin härkäpäinen että tappelen vaikka se olisikin kamalan näköistä, kun en halua luovuttaa. Sitten tunnin jälkeen koittaa korvata sitä kun oli niin ilkeä. No joo, kun mä rupean tappelemaan niin mä yritän silti olla niin reilu kuin osaan. Silloin kun mennään nätisti niin mäkin menen niin ylinätisti kuin osaan ja kehun joka asiasta ja olen rauhassa. Mutta kun ei toimi mikään niin sitten alan tapella vastaan vaikka se tuntuukin kamalalta kun ratsastelu näyttää siltä kuin näyttää. Vaan toisaalta, pakko olisi asiat saada läpi, toisaalta ne voisi saada läpi vähän nätimminkin. Tänään kahdesti vaan pysäytin ponin, istuin hiljaa selässä silmät kiinni ja hengittelin. Se kertonee taas siitä että tappelu oli mennyt niin kamaliin mittasuhteisiin että.. Jos tappelu menee ihan kamalaksi, teen noin, rauhoitan itseni ja yritetään sitten uudestaan. Joskus se auttaa vähän, tänään ei.

Jatketaan tunnista ja jätetään kamalan ratsastuksen valitus pois taas. Lopulta vaihdettiin suuntaa. Simsalabim, poni lähti toimimaan. Ehkä ihan hetken jouduttiin vääntämään kättä, mutta sitten se meni niin kivasti. Pää laskeutui, ravi oli mukavaa ja jopa hiukan reippaanlaista. Poni kääntyi niin nätisti ja mä saatoin olla ihan rauhassa ja nätisti. Ihanaa.
Sitten siirryttiin käyntiin. Lähdettiin ihan kunnolla väistelemään. Piti siis kääntyä taas lyhyeltä sivulta ja väistää pieni matka sinne uraa kohti. Tänään en tuntenut itseäni ihan niin valaistuneeksi. Roosa sinäänsä väisti kyllä ihan hyvin, ehkä vähän turhan hitaasti ja loivasti ja väärään suuntaankin välillä. Mutta toisaalta, poni oli ollut edelliselläkin tunnilla väistelemässä, ehkä se on ihan ymmärrettävää. Otin joitain ylimääräsiä väistöjä toisella pitkällä sivulla ja koitin saada Roosan kävelemään eteenpäin. Jälkimmäinen ei onnistunut. Mutta Roosa väisti ihan kivasti myös uralta pois, vaikka vain muutaman askeleen.

Sitten sai tulla ravissa sen toisen pitkän sivun ja väistää tällä sivulla missä Marianne oli vahtimassa. Ja pelleilymme alkaa taas. Ensin sai taas aikansa hutkia Roosaa liikkeelle. Sitten se tunki sisäpohjetta vasten,  seuraili muita yms. Eka pätkä onnistui vielä. Mutta sitten piti alkaa väistämään ravissa. Ei herran jumala jälleen. Roosa ei millään siirtynyt raviin. Sitten kun se siirtyi raviin, se pyöri ihan missä halusi, törttöiltiin toisten edessä. Ekaan suuntaan me vaan tapeltiin. Me juostiin, löntysteltiin ja kertaakaan en päässyt väistämään ravissa erimielisyyksiemme takia. Kamalaa menoa tämä ratsastus taas ja mä olin niin epätoivoinen vähän joka asian suhteen. Tiputin jalustimetkin jaloista että saisin lisää voimaa jalkoihin. Vaihdettiin suuntaa. Ongelmat jatkuvat. (Onpa tätä kamala kirjoittaa :D Mua pidetään kamalana eläinrääkkääjänä, douh.)
Roosa seuraili ja duunaili vaikka mitä. Multa alkoi pohkeista loppua voima ja koko ratsastus oli jotain epätoivoista säätöä. Lopulta pysäytin ponin ja heivasin ne jalustimet ylös. Rauhoituttiin siinä ajassa taas kumpikin ja jatkettiin. Roosa taas halusi vähän kiemurtaa, mutta siirtyi sentään raviin. Mä koitin rauhoittua ja istua kunnolla. Ensin säädettiin kaikenlaista vähemmän mukavaa. Mutta kun keskityin omaan itseeni, keskityin siihen etten nojailisi eteen (jalustimilla en sentään voinut seisoa kun ne oli poissa).

Lopulta alkoi Roosa taas toimia. Oikein hienosti jopa. Sain sen kulkemaan missä halusin ja päästiin jopa väistämään ravissa. Tosin se käännös Mariannea kohti oli hivenen hätäinen ja tahtojen taistelua oikein. Väistö onnistui jossain määrin. No Roosaa sai ainakin kehua ja kyllä se uralle meni hieman sivuttain. Kai se on riittävää, olihan suorittajina näinkin riitaisa pariskunta. Ja tämähän oli vasta toinen kerta raviväistöä mulle. Ilman jalustimia humputtelu oli kauhean mukavaa, Roosa toimi, mulla itselläni oli hyvä olo ja saatiin jotain väistöntapaistakin ulos. Ja mä jopa uskalsin (tai no, en edes miettinyt koko asiaa), olisin kumminkin aika nopeasti voinut tulla alas jos poni olisi tuulta pelästynyt.
Sitten vuorossa loppukevyt ravit. Poni seurasi Mariannea :D Mä otin jalustimet jalkoihin ja tappelu alkoi taas. Mä en kestä tätä, miten tämä voi olla tällaista tänään? Vasta suunnan vaihtuessa meillä alkoi sujua. Roosa meni ajatuksen voimalla, kääntyi hyvin eikä edes ajatellut seuraavansa. Loppukäynneissä poni kulki taas tosi kiltisti.

Marianne sanoi että ihan kuin olisi 2 eri ponia ja 2 eri ratsastajaa tällä tunnilla.
(Joo-o, puolet tunnista meni älyttömän hyvin, toinen puoli meni niin helvetin huonosti jos suoraan sanotaan.) Mutta kuulemma en voi vaatia itseltäni vielä sitä että osaisin suoristaa hevosen vinoutta ja jotain tällaista diipadaapaa. Kaikkeahan voi vaatia.
Mutta kyllä mä uskon tietäväni mistä tämä johtui ;) Kaikenhan mä tiedän.
Katsokaas, Roosa on julmetun viisas poni. Tiistaina meidän meno oli niin syvältä, poni huiteli missä halusi ja mä ratsastin rumasti. AIVAN varmasti poni muisti että olin antanut sen huidella missä halusi, tänään hän halusi seurata. Sitten kun tähän vielä lisätään se että poni oli väsynyt edelliseltä tunnilta ja se että hänellä on takapää (ollut) vähän jumppelissa ja kun hän on vielä vähän vinokin (kuten minäkin). Päästään varmaan aika lähelle tätä päivää. Loppujen lopuksihan se on tosi loogista, Roosa esim. pukitteli mun kanssa laukannostoissa. Ei se muiden kanssa sitä tehnyt. Se on viisas poni (pukittelee yhäkin).
Ja toisaalta, mullakin saattaa alkaa taas tämä huono ratsastaja -vaihe, onhan meillä viime aikoina sujunutkin oikein hyvin.

Mutta joo, tunti oli puoliksi tosi huono, puoliksi tosi hyvä. Kamalaa ratsastusta vaan, yh.

Loppukäyntien jälkeen alas selästä ja poni talliin. Sehän oli ihan ilmiselvästi vihainen mulle, söi mun hiukset ja puri mun sormea. (Tai sitten se tekee niin aina. Mutta ei, kyllä se oli just tänään vaan tosi vihainen.) Siliteltiin siinä sitten (tai sitten Roosa vaan koitti syödä mun kypärän :D). Ja sitten kamppeet pois.


Ja että mun teki tänään mieli kysyä Mariannelta että olenko mä ihan kamala.

Joulutki menny

Eipä se mitään :D Kuvasin nyt vähän mitä sain lahjaksi. Tosin ei tässä ole kaikki, en muistanut mitä kaikkea sain. Ja useimmat lahjathan oli sellaisia että ostin ne itse, tai vähintäänkin valitsin ne :D

Don Rosa, yksi monista pakkomielteistäni. Se on vaan niin hyvä.

Harvinaisen valoisa kuva (älkää tuomitko, ilman salamaa ja sängyn alta)

Sain kaksi palapeliä, jotka valitsin. Ainoa asia jota jouluksi toivoin oli 3000 palan palapeli. Ostettiin sitten kompromissina 2000 ja 4000 palan pelit. 2000 palan on tuollainen hevosaiheinen, yllättäen. Ja 4000. Oi se on niin hieno se kuva :) Tuollainen avaruustausta ja horoskooppimerkkejä. Se on niin upea kuva että oli ihan pakko ostaa.

Taulu

Tänä jouluna tuli suklaata. Yli oman tarpeen.

Pyyhin pölytki schleichpöydältä :D Se on valkoinen rätti tosiaan

Schleichhevoset, yksi pakkomielteistäni. Sain kolme hevosta (joista kaksi ostin itse) ja yhden ihmisen jonka ostin myös itse :D Nykyään multa löytyykin mukavat 28 hevosta, 7 seisovaa ihmistä, estekalusto, vikeltäjä, ponikärryt ja viisi ratsastajaa. Mutta mä olen lopettelemassa. Ei mulla enää ole niin pakottavaa tarvetta ostella näitä.

Tosiaan, tänään aloitin tekemään tuota 4000 palan palapeliä. Oikeastaan ajattelin että olisi järkevämpää tehdä pienempi ensin. Mutta toi kuva on niin hieno :D

Kun etsiskelin niitä reunapaloja, kauhistelin jo etukäteen sitä tulevaa urakkaa. Ei se sentään niin vaikeaa ollut kuin luulin.

Että kyllä mä edistyin sen teossa :)

Aloitanpa nyt tunnista kertomisen. Uuteen postaukseen siis tietty.
Ja jatkan jäätyneen pillimehuni juomista. Se on ollut yli puoli päivää pakastimessa. Mun piti vaan jäähdyttää sitä.. Mutta se niinku unohtui sinne pakastimeen. Niin käy lähes aina...

On meilläki ihan pimeetä

Äiti oli sitä mieltä ettei ole järkeä mennä tallille. Kun tuulee ja sähköt voi mennä poikki. Ja blaablaa :D Tietenkin mä menen. Ei tällainen pieni syystuuli mua estä.
Pyöräily oli hauskaa. Hidasta useimmiten. Ja mietin että kauaskohan se pyörä lentää jos tuuli ottaa kunnolla kiinni. Ja kerran oli talutettava kun kypäräkin meinasi lentää päästä. Perille päästiin.

Tunnilla oli Sakari ja Pomo, jotka eivät kylläkään taulussa lukeneet. Ja minä menin Roosalla. Kyllä mä sitä toivoinkin, sään takia. Se tuntuu turvallisimmalta. Vaikka kyllä mä millä vaan olisin voinut mennä. Mutta kumminkin.
Katsoin hiukan tuntia ja menin harjaamaan Roosaa. Harjasin hänet niin hyvin ja aloin varustaa.
Varustus oli taas niin hätäistä, vaikka mä aloitin ihan ajoissa. Huoh, en tajua.

Kentälle sitten, ja kauheiden varustesäätöjen jälkeen selkään. Roosa tuntui jotenkin korkealta ja mä liu'uin siellä satulassa ihan merkillisesti. Ja heti alusta asti poni oli varsin pörhäkkänä. Marianne oli vaatettautumassa, joten mua vähän jännitti, Marianne on turvallinen tai jotain.
Ensin kävelin hetken siellä kaukana porttipäästä. Sitten lähdin koko uraa kulkemaan. Koko ajan Roosa oli vähän menossa ja mä koitin pysyä rauhassa. Ekat kierrokset poni käveli tosi kaukana uralta. Sitten kun aloin vähän käskeä sitä sinne uralle, niin se kyllä meni. Mutta.. Välillä oli tosi pelottavaa. Välillä vähän kipiteltiin, välillä seisottiin kyttäämässä ja välissä oikein steppailtiin siinä sivuttain. Hui.

Sain kuitenkin pysyttyä vielä jotenkin rauhallisena, pyörittelin ponia volteille ja sitä rataa. Mariannen palattua jäimme sinne peltopäätyyn pääty-ympyrälle. Roosa rauhoittui, vähän tiesivua väisteli yhä. No, ainakin mulle tuli turvallisempi olo.
Lähdettiin väistelemään jolloin rauhoituin lopullisesti. Väistöt on ihania ;) No, joutuu niihin keskittymään jolloin harvemmin tulee sinkoiluja.
Väistöt jopa sujuivat aika kivasti! Ja mä tajusin. Siis kerrankin väistäminen oli sellaista että mä tajusin mitä teen. Yleensä vaan pidätän jollain, painan jollain ja katson onnistuuko. Nyt mä oikeasti tajusin että mun pitää pidättää tällä, painaa tällä, antaa raippaa nyt. Väistöt meni aika hienosti. Vähän hitaasti varsinkin toiseen suuntaan. Ja piti ajatella etupäätä johtamaan. Mä olin kyllä tyytyväinen, tuntui väistöltä.

Mutta sitten, kesken meidän vaikeamman suunnan väistöharjoitteluja, naps. Valot sammui :D Mä olin heti ihan paniikissa, ei valoja. APUA MITÄ TÄMÄ PONI AJATTELEE! Koitin pysyä rauhassa, koitin kävellä. Mutta se meni siihen että Roosa kulki hiukan reippaasti, mä paniikissa kiskon sitä pysähtymään. Lopulta kun Roosa alkoi pyöriä pienellä ympyrällä miniatyyrisesti keulienkin ehkä, tulin siihen tulokseen että jos tulen kumminkin alas. Ei tästä tule mitään kun mä pelkään itseni ja muiden puolesta. Tulin alas ja taluttelin Roosaa. Vähän se meni kauheaa tuulta pakoon ja talloi mun jalat. En vaan uskaltanut, tämä on myönnettävä. Pelkäsin että jos se lähtee menemään ja on pimeetä ja sitten jos muutkin lähtevät. Varmempi oli tulla alas, kun sieltä se pysyy paremmin hallinnassa. Ja enpä ainakaan ole kiskomassa suusta ja makaamassa kaulalla..

Porttipäähän ajettiin kaksi autoa, mut paiskattiin takaisin selkään (kyllä Marianne kysyi että menenkö talliin. Mua mietitytti. Mutta ei annettu miettimisaikaa sen enempää :D). Marianne talutti ihan hetken, sitten jäätiinkin kävelemään keskiympyrälle. Sitten siirryttiin kevyt raviin. Kauheeta mua pelotti taas. Jo käynnissä Roosa kulki niin reippaasti ja välillä vähän meni. Ei se ehkä pelännyt, tai ei.. Ei se pelännyt kun oikeasti miettii. Mutta sillä oli menohaluja. Ja kun mä olin kauhun kangistama ja valot oli peräisin jostain auton lampuista. Ei paljon naurattanut.
Siirryin kuitenkin raviin. Siellä me mentiin kuin pikajuna halki preerian. Mua jännitti, aina välillä koitin siirtää käyntiin, mutta pidätteet ei juuri mennyt läpi. Tai sen verran ne meni että poni hiljensi hetkeksi. Koitin rauhoittua ja keventää hitaasti, mutta tuntui koko ajan siltä ettei poniin ole mitään kontaktia. Vähän väliä juostiin toiseen päähän kenttään, mun ratsastus oli tosi rumaa, poni juoksi, mä jännitin. Kääk.
Marianne hoki että älä nojaa eteen, kerrankin poni ravaa eteenpäin. Lopulta aloin pikkaisen rauhoittua. Roosa otti joitain laukkasiirtymiäkin siellä. Ja jännityin niistä vaan lisää.
Lopulta sitten Roosa siirtyi laukkaan ja Marianne sanoi että anna sen sitten vaikka laukata jos on niin jännää. Istuin alas (heh, joo olin nojaillut eteen ja kiskonut ohjista ja sitä rataa) ja totesin että helkutti mitä laukkaa. Roosa laukkasi niin nätisti, hallittua ja oikeasti hyvää laukkaa. Ei sellaista juoksua kuin yleensä. Se laukkasi siten puoli ympyrää ja sen jälkeen mä sain itseni koottua ja uskaltauduin vaan keventämään vaikka ratsu vähän juoksikin turhan kovaa. Kun mä lopulta uskalsin ravata ja ottaa vaan rauhassa hidasteita, niin Roosakin jopa rauhoittui ja ravasi välillä oikein hyvin. Vaan oli se työn takana :)

Käveltiin hetki ja lähdettiin ottamaan harjoitusravista siirtymiä. Eli ympyrän avoimilla sivuilla käyntisiirtymät. Kauniisti rakenneltu harmoninen yhteiselomme sortui. Mutta olin mä sentään huomattavasti rauhallisempi kuin aluksi. Välillä nojailin eteen, mutta välillä uskalsin istua vaikka poni vähän ravasikin. Siirtymät venyivät ja välillä juostiin toisessa päässä kenttää. Siis Roosa ei seuraillut, se vaan tunki toiseen päähän kenttää :D En tajua sen ajatuksen juoksua aina. Olin epätoivon partaalla kun siirtymät venyi ja poni vaan kaahasi.

Sitten oli vuorossa laukka. Puoli ympyrää laukkaa, puolikas ravia. Tämä oli myös hirveän hankalaa. Ei mua sen enempää jännittänyt, mutta mulla oli tosi paha olo. (Juu, päätin aloittaa paaston. Koko tunnin oli niin paha olo, eikä se ainakaan auta siinä mun eteen nojailussa.)
Roosa tunki taas sisäpohjetta vasten, luikuroi jossain toisessa päässä kenttää ja ravasi kun en halunnut. Lopulta sain laukan nostettua hetkellisen tappelun jälkeen. Laukkasimme hyvin epähallitusti toiseen päähän kenttään. Mutta helkutti soikoon ainakin nousi vaikka poni koittikin seurata! Tai oikeastaan se seurasi ja tunki pohjetta vastaan.
Sitten suunta vaihtui. Ongelmat jatkuivat. Lopulta nostin laukan sieltä kentän pimeästä päästä. Roosa laukkasi hyvin reippaasti, Pomokin lähti menemään ja mä heiluin ja huojuin siellä hullun tavalla. Tjaa-a.
Lähtöjä tuli tunnin aikana aika paljon. Kerrankin Roosa lähti laukkaan, mä nojaan eteen. Ja poni vetää päänsä alas :D Ajattelin vaan että kun en mä nyt oikeasti saa pudota. Marianne käski nostaa pään ylös, mikä oli varsin vaikeaa kun itsekin makaan lähes kaulalla. Kyllä mä kyydissä pysyin.

Lopulta loppuravit. Jotka oli alkuun tosi jännät kun poni menee. Heti kun jaksoin rauhoittua ja keventää huolimatta huimasta vauhdista, Roosakin rauhottui. Helppo sanoa, mutta kun siellä selässä kykkii etukenossa pimeää ja tuulta peläten niin tämä on aika paljon vaadittu ;) Pitäisi vaan luottaa siihen ettei Roosa mitään tee. Roosa on kiltti. Ja vaikka se lähtisikin menemään.. Ei sieltä tipu niin helposti.
Sitten loppukäynnit. Vaikeaa vaikeaa. Marianne sanoi että olisi pitänyt pistää vaikka vauhtia lisää. Niin, mutta :D Kun en halunnut juosta muita säikytellen ja kun mulla oli niin paha olo. Hyh.

Alas selästä, poni talliin. Se juoksi, jyräili mua. Mä olin jopa vihainen. Ohoh, se on harvinaista, olin kyllä lähes koko ajan vihainen kaikkeen.
Poni pois. Se oli niin söpö taas siellä karsinassa.
Mun tiistaikorttikin loppui, joten kohta saa uuden.

Tämä tunti oli monella tapaa erittäin huono.
Mun ratsastus oli kamalaa käsillä vääntämistä. Jännitin järkyttävästi ja etukeno oli sen mukainen. En uskaltanut yhtään tehdä mitään. Annoin Roosan pahimpina tuulenpuuskina hiukan oikoa. (Välillä kyllä muullonkin..) Poni juoksi koko ajan alta eikä vahingossakaan kulkenut avuilla. Välillä tuli lähtöjä. Laukassa pompin älyttömästi ja se oli taas niin vaikeeta. Poni pomppi ihan väärässä päässä.

Mutta toisaalta, on pari asiaa joihin olen tyytyväinen :D
Väistöt oli varsin kivoja. Varsinkin kun kerrankin tajusin mitä teen. Oli kiva kun Roosa rauhoittui pikkaisen niinä parina kertana. Laukka nousi.
Ja se laukkalähdön laukka oli niin upeaa. Vau, oikeasti. Vaikka se olikin lähtö.

Ja. Myönnän että tämän olisi voinut hoitaa miljoona kertaa paremmin.
Mutta toisaalta olen tyytyväinen siihen että uskaltauduin taas tekemään. Uskalsin pimeässäkin tehdä kaiken (okei, täydessä pimeydessä en uskaltanut olla selässä :D) vaikkakin se oli kamalan näköistä.
Uskalsin mennä itsekseni siinä ja lopulta sain rauhoituttuakin vähän.
Olen siihen tyytyväinen. Että mä uskalsin taas. Se on paljon, heh.

Tästä ei voi päästä kuin ylöspäin. Ja eka kerta kun ratsastin (edes hetken) pilkko pimeässä. Siistiä.

Pimeys lankeaa

Tiedättekö? Tänään on talvipäivänseisaus. Tiedättekö? Tänään on siis kaikkein pimein päivä, ELI huomenna on jo valoisampaa! Jee, alkaa tulla valoista :) Vitsit mä rakastan tätä talvipäivänseisausta. Se vuoden pisin päivä on paljon masentavampi kun sitten alkaa pimenemään.
Kohta on valoisaa taas. Ihan kohta joo, heh.

No mutta, vaikka olikin pimeä päivä niin ei kuin tallille.
Viimeistä tuntia ei ollut ja mä menin Roosalla. Lisäksi tunnilla Kaisa, Pomo ja Simo. Roosa oli jo ekalla tunnilla, joten ensin harjasin hiukan Elvistä. Halusin käydä moikkaamassa sitä ponia, siitä on niin kauan aikaa kun ollaan nähty kunnolla. Kyllä Elvis näytti pieneltä ja sileältä.
Kun poni oli harjattu, menin katselemaan tuntia. Ja Mariannekin kävi kysymässä että mitä haluaisin tänään tehdä. Jaa-a, kun en mä tiedä :D Turha multa on kysyä, kaikki on kivaa. Pohdin myös että uskaltaisinko ottaa tänään pitkän raipan kokeiluun kun Marianne on valitellut siitä että mun raippa on lyhyt. Ajattelin jo tiistaina, mutta en viitsinyt kun Roosa oli millainen oli. Nyt se kuitenkin oli rauhallinen joten mä vakavasti harkitsin pitkää raippaa. Valitettavasti pitkät raipat olivat tosi pitkiä, joten en uskaltanut ottaa sellaista.

Sitten päästiinkin jo selkään. Roosa oli jälleen sitä mieltä että työpäivä on pulkassa, onneksi sain rouvan suostuteltua uralle. Oltiin niin kaukana portista, siitä se johtui.
Lähdin hakemaan ponia hyväksi, uralla piti kulkea, reippaastikin mieluusti. Koitin itse istua hyvin ja olla muutenkin hyvin, ja vahdin ettei poni seurailisi. Ensin hönöteltiin liian keskellä ja oiottiin joka paikassa, pikkasen koitettiin seuratakin. Mutta ei ollut käynti niin vaikeaa kuin välillä.
Jäätiin pääty-ympyröille, mä ja Simo sinne c-kirjaimen päätyyn, Kaisa ja Pomo porttipäätyyn. Piti kulkea taas kahdeksikkoa siellä pääty-ympyrällä. Tehtiin se siis niin, että käveltiin siitä kentän keskeltä kohti c-kirjainta ja sitä rataa. Roosa meni varsin hyvin, välillä käännökset hiukan venyivät, mutta ei huidellut toiseen päähän, eikä kyseenalaistanut mun päätöksiä suunnasta. Ja mua vähän jännitti aina välillä kun Simo tuli vauhdikkaasti perässä :D Tämmöinen pikku jännitys on jäänyt juu.

Ensin vain haettiin reitti ja mä olin varsin tyytyväinen Roosan kulkuun. Kulki suht kivasti, ehkä vähän hitaanpuoleisesti. Kääntyi aika hyvin, koitin vähän hakea meille asetusta. Kun reitti oli selvillä, piti noilla kahdeksikon pyöreillä teillä väistättää hieman takapäätä kohti uraa. Tai näin ainakin ymmärsin :D
Tämä oli hyvin vaikeaa mulle. Tuntui ettei siitä tullut yhtään mitään ja yleensä väistöyritykset päättyivät siihen, että Roosa karkasi sisälle. Olisi kai pitänyt pidättää jollain ohjalla enempi. Kun sisäpohkeellahan väistätettiin perää ulos!
Vaikeaa, mutta kahdesta taunosta huolimatta (tai no, Roosa on kouluponi, että ehkä tauno olinkin vain minä) saatiin kuulemma pari onnistunutta askelta. Tosin oli vaikeaa yrittää toiseen suuntaan kun Marianne ei voinut huutaa menikö oikein vai ei. Se pyöreä tie hämää mua näemmä tosi paljon.

Kun oltiin aikamme väistelty (tai yritetty), siirryttiin kevyt raviin ja jatkettiin uraa pitkin. Roosan tahti oli melko vaihtelevaa. Välillä pikku poni oli niin väsynyt ja siirtyili käyntiin, ja välillä vedettiin vauhdilla oikeen. No, ei hän ainakaan säikkynyt mitään, se on jo hyvä.
Roosa kulki tahtia lukuunottamatta tosi hyvin. Se kääntyi niin hyvin, ei oikein seuraillut, toimi taas ajatuksella ja ah. Se vaan.. No voidaan tietty ajatella että sain Roosan hienosti ratsastettua kuulolle käynnissä. Tosin mä itse ajattelen että edellisen tunnin mahtiheppu vaan veti Roosan mulle läpi jonka takia se totteli. Uskokaa te mihin haluatte.
Ravi sujui kumpaankin suuntaan hyvin, välillä sain ratsastaa eteen, välillä rauhoitella. Raviin siirtyminen oli hieman hankalaa mutta. Kääntyi hyvin, välillä piti hieman enemmän napauttaa pohkeella. Ja huomasin että kun tuli pienehkö kääntöongelma, kannatti ottaa pidäte (tosin otin sen hätäpäissäni molemmilta ohjilta), sen jälkeen aasimus kääntyi hyvin. Oi että hän meni oikein hienosti!

Sitten käyntiin. Vuorossa iki-ihanaa väistelyä avon tapaan. Piti tehdä h-kirjaimella (mä muistan kirjaimen! Eli tiesivun alussa) voltti, ottaa hienosti käynti haltuun, asettaa, pitää asetus ja tökkiä peräpää sinne uralle. Ja sitten me lähdettiin. Suoraan sanottuna mulla itselläni ei ollut juuri odotuksia tämän homman suhteen. Tämä on mulle hieman vaikeaa, en oikein tiedä koska onnistun ja koska en. Ja kun mä jotenkin pakkomielteisesti pidän Roosaa tyhmänä :D Vaikka ei se ole. Mutta se näyttää siltä ettei se tajua mistään mitään.
Meidän avoväistelyt oli kumminkin aika hienoja. Voltti onnistui hienosti, Roosa teki sen, välillä koitti hiukan karata toisten luo. Tarkoituksenahan oli se, että peräpää menisi uralle. Tapaturmaisesti me kuitenkin huideltiin aina tosi keskellä, meidän olisi pitänyt mennä ihan poikittain jotta olisi jotain uralle osunut.
Mutta mutta, multa aina katosi se asetus kun tultiin suoralle (hups). Mutta sitten mä käytin järkeäni, otin jotain asettavaa otetta sisäohjalta, pidätin ulko-ohjalla, ja painelin sisäpohkeella. Ekat askeleet oli suoraan kävelyä ja sitten sieltä tuli sitä mitä haettiin! Vaikkei sitä tullut välillä kuin ehkä pari askelta. Välillä tuli sitten oikeasti aika pitkäkin pätkä. Ja pääasia että onnistui. Mä olin tyytyväinen. Välillä huomasin itsekin onnistuneeni, välillä vaan kuuntelin että jaha, Mariannen mukaan tämä onnistuu.

Muualla Roosa kulki varsin hyvin. Vauhtia nyt ei ollut nimeksikään, mutta ei ainakaan oikonut, kääntyi mihin halusin. Oli tosi mukava ratsastaa. Tehtiin tätä aika kauan ja Marianne oli aika tyytyväinen. Ja arvatkaa, aloin tässä just miettimään että miten hienoa. Yleensä kun väistetään, väistettiin miten vaan; takapäätä, väistöä, avoa yms. Ihan mitä vaan väistetäänkään, niin yleensä se menee niin, että Marianne on lähes koko ajan mun vieressä marisemassa kun menee niin huonosti (tai kehumassa että menipä hyvin, tai selittämässä että pidätä pidätä, pohje pohje, oli se tiistainakin hokemassa milloin pidätän, milloin käytän pohjetta). No tänään. Alkuun se katseli kun väistin, valitteli virheistä, mutta sitten alkoikin vaan todeta että jee, taputa, meni hyvin. Ja hei, mä menin sen loppuajan ihan itsekseni. Marianne keskittyi muihin ja mä sain mennä itsekseni. Miettikää kuinka lahjakas olenkaan, mua ei vahdittu 24/7 vaan saatettiin jopa opettaa muita kun mulla sujui jopa jossain määrin. Aika jännää.

Kun oltiin väännelty tätä, vaihdettiin suuntaa ja otettiin loppuravit. Ensin jouduin hieman keskustelemaan Roosan kanssa kulkusuunnasta ja vauhdista. Ainakin suunta parani ja vauhtiakin koitin lisätä hyvän maun rajoissa. Joo, loppuraveissa jouduttiin hiukan enemmän taistelemaan siitä ketä päin mennään. Välillä mua oikein otti päähän kun mentiin toisten eteen. Tai oikeastaan, eihän me menty kenenkään eteen. Me oltiin menossa, mutta sain Roosa hallintaan, joten siitä vierestä olisi mahtunut. Roosa meni kyllä niin hyvin.

Kääntelin pikkaisen ja olin tyytyväinen. Sitten loppukäynnit. Tiistaina jostain syystä Roosa kiskoi lähes koko tunnin niitä ohjia (lopputunnin siis), tänään se aloitti harrastetoimintansa vasta loppukäynneissä (heh, ehkä mulla oli niin lyhyet ohjat. Huomatkaa sarkasmi). Loppukäynneissä oli myös hieman keskustelua kääntyilystä kun poni ei halunnutkaan kääntyä pitkällä ohjalla sinne minne mä halusin.
Marianne oli tyytyväinen. Se sanoi että se on mennyt hyvin.
Tai noin se sanoi kesken tunnin. Silloin kun se tuli juttelemaan, niin se lähinnä silitteli Roosaa :D
Sitten se tuli toisen kerran juttelemaan. Hienosti meni taas ja oi että. Nyrkki on alkanut pysyä kiinni. Ja kuulemma mulla oli hyvä tuntuma. Että Roosakin uskalsi luottaa mun käteen. Kun Marianne selitteli tätä litanjaansa hyvästä tuntumasta ja kädestä, mä vastailin epäuskoisena että jaaha, aijaa. Mielipiteensä kullakin. Mutta herran jumala kun mä olin koko tunnin miettinyt että piru vie kun on ohjat lyhyinä kun väistetään ja kyynerpää kulma on olematon ja ohjatkin nykii suusta joka toinen hetki ja poni ei liiku, varmaan kuljetaan käsijarru päällä saakeli soikoon. Mielipiteensä kullakin.
Heh. Marianne kysyi tiedänkö mitä tarkoittaa tämä luottaa käteen. Vastasin että ehkäpä joo.
"Ei ole vastausta ehkäpä joo, on vain Kyllä tai Ei. Tiedätkö mitä se tarkoittaa?"
"Ehkäpä joo" Taisi Marianne kuulla väärin, alkoi selittää että hyvä, kun jos sanoo "ehkäpä joo" niin ei tiedä tartteisko selventää :D
Ajatelkoon mitä tahtoo. Kyllä mä luullakseni tiedän. Mutta en yhtään tykkää sanoa että tiedän. En tykkää tännekään kirjoittaa että moi, tänään on talvipäivänseisaus. Ajattelen heti, että kumminkin olen väärässä.

Jos olen oikeassa, niin eikös käteen luottaminen meinaa sitä että käsi on hyvä, (ei: kova, tuntuma huono, nyplää turhia, sahaile) jolloin hevonen voi kulkea silleen ideaalisesti suorastaan ;) Tai siis, että hevonen kulkee kuolaimella, ei vedä pää kirahvina tai pää ryntäissä pois sieltä kuolaimelta, pure kiinni tai muutakaan tyhmää, vaan kulkee hienosti kuolaimella, kun se uskaltaa luottaa siihen käteen ettei se nyi suusta tai muuta. Tajusitteko?

Mä itsekin olin oikein tyytyväinen tämän päiväiseen. Ei sillä väliä johtuiko Roosan hyvä kulku siitä että edellinen ratsastaja oli sen ratsastanut läpi tai jostain muusta. (Oli taas epäselvä lause.)
Roosa meni oikein hienosti ja oli tänään taas niin mukavaa ja yksinkertaista, saattoi keskittyä taas itseensä ja parempaan menoon.
Istuin siinä satulassa paremmin, avoväistely hommelit sujui tosi hyvin, Roosa kääntyi ja kulki kivasti. Vauhtia olisi voinut olla enemmän. Mutta poni oli väsynyt, heh. Roosa oli mukavimmillaan tänään. Ja Mariannen mielestä on viime aikoina mennyt hyvin. Heh.

Sitten alas selästä. Mä tulin jotenkin nopeasti sieltä. Suurin piirtein alhaalla ennen kuin muut oli edes keskellä seisomassa. Ja talliin. Ja Roosa pois. Tosin oli ongelma. Roosan oven naru oli irti. Joten sitä karsinan ovea ei saanut kiinni. Mä sitten köyttelin sen oven kiinni erittäin mielikuvituksellisella tavalla :D Joo, on se jo korjattu. Ei hätää.

Kortti jäi kirjaamatta. Kun Marianne oli kiireinen. Kotiin polkiessa pohdiskelin moraalista kysymystä (juu ei, se ei ole moraalinen kysymys. Se olisi, jos olisin miettinyt jätänkö sanomatta että kortti jäi kirjaamatta).
Tosiaan, mietin että tiistaina kirjoitan kortin kahdesti (Mariannen pitää itse kirjoittaa, en mä nyt halua mun kortteja kirjoitella) mietin että kirjoitanko a) tiistaikortin kahdesti vai b) tiistaikortin kerran ja torstaikortin kerran. Vaihtoehto b) olisi se joka mun kuuluisi valita jos noudattaisin orjallisesti korttejani. Mutta..
Miettikää a) vaihtoehdon hyviä puolia: saan uuden tiistaikortin (se on kivaa), saan ratsastaa torstaina vielä kolme kertaa. Siinä ne hyvät puolet.
Päädyin vaihtoehtoon a). Eli yhä on kolme torstaita jäljellä.

Huomaatteko miten positiivinen olen ollut viime aikoina. Ette välttämättä, mutta mä huomaan. Ei sillä väliä että blogitekstit on tyyliä "vain minä ymmärrän". Tai on sillä ehkä väliä jos lakkaan tajuamasta itseäni.
Mutta mulla on ollut kivaa kun olen päässyt niin paljon Roosalla. Ei masenna, silloin kun menin Vinskillä mua masensi lievästi. (Lievästi, ei siinä määrin että itken ja parun joka hetki kuinka surkea olen. Mutta kumminkin.) Nyt on taas paljon hauskempaa. Ei sillä että Vinskillä olisi ollut kamalaa mennä. Se oli silti vaan masentavampaa kuin tämä Roosalla meno. Koska Roosa on niin kiva :D

Siis mäkihyppyhän on mun lempilaji

Menin tallille ja lukaisin taulun (heh, ette arvanneet sitä tai mitään).
Meidän tunnilla oli mun lisäksi vaan Pomo ja mä pääsin kuin pääsinkin Roosalla menemään! :D Jeah. Roosa meni kuitenkin tokalle tunnille, joten lämpötilan sallimissa rajoissa katselin tunteja. Vinski veti hienoja caprioleja (vai mitä ne olikaan), Roosakin vetäisi hienot piruetit siellä ja ai että!

Lopulta pääsin ponin (tai hevonenhan se kai on) selkään. Tuota noin.. Meillä alkoi kuulkaa niin hyvin. Kaikki olivat lähdössä pois kentältä, joten Roosa sitten päätti että hän lähtee kanssa, johan tässä oli duunia tarpeeksi. Kyllä me sentään aitojen sisäpuolella pysyttiin, just ja just.
Lähdettiin kävelemään. Pistin Roosan uralle ja pakotin sen kääntymään, kun se tietty koitti että josko hän kumminkin voisi jatkaa samaa linjaa kuin edellisellä tunnilla. Kääntymisessä oli omat vaikeutensa, kyllä se kääntyi. Niinkuin Pomon päälle :D Kumminkin.
Jäätiin alkuun kumpikin omille pääty-ympyröille. Roosa käveli kauhean mukavasti, ei oikonut kulmaa vaikka porttipäädyssä olinkin ja ei kävellyt pois alta. Lähdettiin käynnissä kävelemään kahdeksikkoa siellä omalla pääty-ympyrällä. En osaa selittää tarkemmin kun en itsekään ollut ihan varma mitä olisi pitänyt tehdä. Roosa käveli muuten hyvin, mutta kerran käveli Pomon ympyrälle ja koitti sitten aina lähteä sinne. Muuten hyvin tosiaan.

Siirryttiin kevyt raviin. Roosa siirtyi hienosti ja ravi alkoi tosi hyvin. Mutta sitten kävikin niin, että me ravattiin kammottavaan kulmaan ja Roosa lähti sitten vetämään reipasta ravia karkuun. En saanut sitä oikein hiljentämään, joten ympyrästä tuli erikoisen mallinen ja me vaan juostiin. Lopulta taidettiin juosta aitaa päin, jolloin ponikin hiljensi. Ja jatkuu. Roosa oli lähdössä heti siellä lyhyellä sivulla, tein voltteja välillä sinne lyhyelle sivulle ja ne voltit olivat vaan kaahailua. Ja kun me sitten lopulta mentiin sinne kulmaan niin poni lähti kuin raketti. Muutama lähtö meille tuli, taisivat kumminkin olla ihan pari askelta suuntaan ja toiseen ja reipasta ravia. Marianne kysyi että mennäänkö Pomon kanssa samalle ympyrälle, mutta eihän se käynyt.
Lopulta sitten Roosa lähti ja ihan laukkasi kentän toiseen päähän. Omg, Roosa juoksi. Onnekseni ponilla on niin mukava laukka etten muuta kuin heilunut eteenpäin ja lopulta pysäytin ponin kiskomalla toisella ohjalla. Se hiljensi kun ei viitsinyt juosta pää vimpulassa.

Jäätiin sitten Pomon kanssa samalle ympyrälle. Ensin poni jännitti niin paljon kaikkea ja apua. Koitin kevennellä rauhassa ja ottaa pidätteitä, siitä huolimatta tuli muutama lähtö. Koska Marianne valitti etten saisi nojata eteen ja koska se valitti että ei kai Roosakin nyt opi tätä "juoksen-täysillä-jee" tapaa, niin päätin sitten pidättää tyylillä "poni menee vaikka istumaan jollei osaa olla". Pari kertaa vedin suupielet korviin ja ponin istumaan (joo, en nyt ihan. Miettikää mikä voima lähtee kun nojailen eteenpäin) ja sen jälkeen poni rauhoittui ja saatoin vähän nätimmällä tyylillä ratsastaa ja rauhoittaa Roosaa.

Ensin hän hieman kipitteli, mutta lähdin keventämään hitaasti ja ravailtiin hyvin rauhassa ympyrällä. En jaksanut tapella kääntymisistä, kunhan reitillä pysyttiin, Roosa kun tykkäsi seurata sitä Pomoa. Lopulta poni alkoi kulkea hiukan paremmin, edelleen pikkasen jännitti ja kyttäili, mutta ei ainakaan lähtenyt käsistä ja niin. Lähdettiin sitten ottamaan siirtymiä harjoitusravista. Kaksi siirtymää, ympyrän avoimelle sivulle ja lyhyen sivun keskelle. Roosa yhä hiukan kipitteli ja välillä nämä siirtymät vaan venyivät ja venyivät. Ja venyivät vielä hiukan lisää :D Mutta lopulta alkoi mennä paremmin ja ponikin jopa rentoutui. Ei enää kyyläillyt ja kipitellyt, vaan alkoi taas madella ja mennä rauhassa.

Lopulta jatkoimme uraa pitkin. Enää ei pelottava nurkka aiheuttanut vilunväreitä ponin selkäpiissä, joten saatoimme kulkea rauhassa ja mukavasti. Lähdimme sitten harjoittelemaan väistöjä. Ensin piti pitkillä sivuilla väistättää takapäätä pois uralta. Alkuun me karattiin uralta, koska en ollut oikein sisäistänyt tätä hommaa. Tai kun eikö just sen hevosen kuulu lähteä kokonaan ja ääh.
Lopulta honasin että kun sisäpohkeella laittaa vastaan niin ei se poni tule sisälle. Tämän oivalluksen ansiosta alkoi meillä sujua. Välillä meni kuulemma oikein hienosti. Huomasin tosin että oli vaikeampaa kun ei Marianne ollut vieressä kyyläilemässä.
Seuraavaksi käännyttiin c-kirjaimelta ja väistettiin uralle. Tosin Roosa ei väistänyt (mun takia, kheh) joten me väistettiin lyhyempi matka. Mä sanoisin että väistäminen oli harvinaisen avutonta. Mun mielestä poni vain käveli sinne uralla. En tiedä.
Sen jälkeen Pomo siirtyi harjoitusraviin ja väistelemään. Ja pian mullekin sanottiin että voin alkaa ravailla. Siirryin harjoitusraviin ja mentiin ihan kivasti. Mahdettiinko hieman vääntää kättä siellä kammokulmassa, muuten poni meni hienosti. Kääntyminen oli vähän ongelmallista, ainakin jos poni iski silmänsä Pomoon.

Marianne päätti että minäkin väistän ravista. Jännää :D Vihdoin ja viimein pääsin tällaistakin ihmettä kokeilemaan. Ravasin sitten sinne, käännyin. Ja paniikkikohtaus, apua mitä pitäisi tehdä! Tajusin että ahaa, varmaan ihan samalla tavalla kuin käynnissä. Koitin alkuun väistää ihan liian nopeasta ravista, mutta sitten tämäkin valkeni mulle. Välillä Roosa jopa vähän väisti, ainakin mun mielestä. Tosin välillä vaan kuljettiin uralle. Ja poni mateli, mutta en uskaltanut oikein ratsastaa eteenkään. Itsesuojeluvaisto ei antanut lupaa.

Sitten sinne tuli myös Aamu ja me alettiin nostaa laukkaa. Roosa rakastui palavasti Aamuun, joka vaikeutti elämäämme hyvin paljon.
Laukka piti nostaa heti väistön jälkeen. Kerran koitin niin, mutta sitten me jätettiin tuollanen avuton pikku piiperrys välistä.
Eka nosto epäonnistui, kun ponin moottori oli sammunut. Koitin nostaa, Roosa lähti taapertamaan jonnekin kentän keskelle. Päätin etten luovuta, joten vedettiin reipasta ravia toiseen päähän kenttään. Poni hereillä, check.
Sitten mä lähdin nostamaan. Lähinnä pitkän sivun alussa. Välillä nousi laukka! Mutta parhainkin laukkapätkä oli tyyliä; laukkaa, pitkän sivun lopussa poni hyytyy, ei nosta takaisin, vaan lähtee pitkin kenttää pomppimaan. Ärhg. Välillä nostot epäonnistuivat ihan lievästi. Mutta ainakaan poni ei nostokohdassa vetänyt aitoihin ja sain sen jopa ravaamaan siellä toisessakin päässä. Että kai se tästä :D

Sitten loppukevyt ravit. Roosa meni oikein hyvin, ei kiihdytellyt ja no, olin ihan tyytyväinen hänen kulkuunsa. Tietty ehkä kääntyminen oli vähän vaikeeta. Mutta joo. Sitten loppukäynnit.
Se on mielenkiintoista, kun Marianne sanoo että mä jännityn ja kun mä en jännity niin että mä huomaisin. Paha dilemma tämä. Toisaalta Marianne oli tyytyväinen kun sanoin ettei mua nyt enää jännitä. Onhan siitä nyt niin kauan aikaakin, herranen aika.
Ja kun Marianne valitti että nojaan eteenpäin ja olen mäkihyppy-asennossa. "Siel on kiva olla" Heh, mutta on se vaikeeta istua. Kun vauhti vaan viskaa mut sinne eteen. Sad, but true.

Mariannen mielestä väistöt menivät kivasti, käynti meni kivasti. Ja pääsen Roosalla koska olen niin rauhallinen (hmm.. Ehkä joo, ehkä ei. "Vedän tän saakelin konin istumaan buahaah, vedän tältä kaulan solmuun niin kattoo mitä tapahtuu buahaah!!11" Mutta on se kiva kun on hevonen johon voi vaikuttaa, eikä vaan roikkua mukana kun se päättää lähteä menemään). Kun Roosa on niin kuin pieni lapsi, jolle pitää näyttää kaikki.
Roosa on vähän vauva, mutta hän on oikein kiva vauva.

Tästä on vaikea sanoa. Taisi muuten olla eka kerta kun en pistänyt Roosaa kuntoon. Onhan se joitain kertoja ollut ekalla tunnilla, mutta. Kaikkea sitä sattuukin, heh.
Mä olen tyytyväinen siihen että sain sen ponin lopuksi rentoutumaan. Tai ei ehkä ihan niin lopuksikaan. En pudonnut ja sain sen rauhoittumaan tästä sinkoilumoodistaan. Se on hienoa. Laukka ainakin nousi, vaikka se olikin niin syvältä :D Mutta kyllä me puhuttiin että laukka on ihan yliarvostettua, ravi on niin paljon kivempaa.
Tänään istuin kyllä tosi paljon huonommin siinä satulassa, koko ajan eteen kippaamassa ja oli tuskallista istua. Voi toisaalta johtua siitä, että periaatteessa vähäsen jännittää että se poni ei lähde mihinkään. Tai silleen. En tiedä. Ja Roosakin kiskoi ohjia aina välillä. Tjaa-a, kuka tietää miksi.
Takaosanväistätykset sujuivat tosi kivasti ja jotkut raviväistötkin oli hienoja. Varsinkin näin ekaksi kerraksi (ellen ole muistiani menettänyt tai jotain). Roosa on oikein hieno lapsonen, en tajua miten joku voikin vihata sitä :D

Loppukäynnit käveltyämme tulin alas ja kohti tallia. Ihan ajatuksissani taluttelin ponia, kun yllättäen preeriasusi hyökkää pellolta kimppuun ja aasi lähtee laukalla karkuun. Satula tökki mua, mutta onneksi ei sentään poni karannut mihinkään. Sitten karsinaan ja poni pois. Siinä se taas katseli tyhmästi ja oli niin suloinen.

Ja masennuin kun näin mun kortin. Kolme kertaa enää torstaina. Katsotaan mitä siitäkin tulee kun on viimeinen kerta :D Itken ja parun tätä elämän tuskaa. Tjaa-a.

Jooh, jos mä pääsisin vaikka Roosalla torstaina. Jos se menisi vain mun kanssa ja jos se ei sitten vaikka vetäisi tuollasia kilareita. Ja jos se vaikka menisi kunnolla. (Tuskin :D Se onkin nyt meidän tavoite.)

Nyt olen päässyt Roosalla jopa kolme kertaa peräkkäin. Kunpa pääsisin vielä neljännen kerran.

Tonttu kaltereiden takana

Oletteko huomanneet, minulla on yksi ihana lukija (tai okei, voi niitä olla useampikin jotka niinku vuorottelee vaan) joka painelee noita nappeja. Jouh, on kivaa :D

Mietin että voisin lähteä kotoa 9-12, jolloin olisin sitten ainakin puoli tuntia ennen joulujuhlan alkua paikalla. Saavuin tallille sitten hienosti varttia vaille kaksitoista. Ilmakin oli mitä mahtavin, lunta ei ollut missään, lämmintä oli. Tällaista tänään.

Vartin verran seisoin tallissa, mutta en tuntenut oloani kotoisaksi (juu, siellä oli pari pikku muksua, hui kamalaa), joten menin sitten kahdeltatoista istumaan kentän laidalle. Kylmä oli, mutta mikäs siinä. Istuin penkillä, katsoin tuntia ja ajattelin. Hoin mielessäni kaiken maailman muistisääntöjä. "Kun nostat laukkaa, pysyt rentona" "Eteenpäin" "Istu suorana" "Kädet pysyy kyynerpää kulmassa ja nyrkit kiinni"
Ehkä siitä on apua, ehkä ei. Mielikuvaharjoittelua.

Marianne kävi kauhistelemassa kun mulla oli niin kylmä (tjaa.. Kylmä on joustava käsite. Oletteko huomanneet että kun tärisee kunnolla, tulee sellainen ihana lämpö ja rentous ja raukeus. Se on kivaa. Tosin tänään ei tullut sitä, mä vaan tärisin kylmästä), kävi selittelemässä jotain. Ja kysyi jopa mun mielipidettä siihen onko ne ratsastajat pieniä.
Tämähän menee samaan sarjaan sen kanssa kun Marianne kysyi tässä torstaina alkukäynneissä, että mites mulla on mennyt. Mietin että joo, ihan hyvin kai. (Apua, ristikuulustelu, mitä mä nyt olen tehnyt :D) Kyseli onko koulussa mennyt hyvin, onko ollut kokeita (huimat kaksi, plus kaksi korttikoetta jotka saa veikkaamalla läpi) ja onko ollut läksyjä (ei kertaakaan, buahah). Ja sitten luovaa valitusta siitä ettei tämä ole mitään koulunkäyntiä.
Se on jännää kun tullaan tuolleen vaan randomisti kyselemään jotain. Tulee sellainen olo että nyt mulle on varmaan tapahtunut jotain pahaa :D

Kun tunti loppui, tallin puolelle seisoskelemaan. Ihmisiä, paljon ihmisiä. Ja koiria kanssa. Puuroa, hoilausta (en osaa joululauluja) ja seisoskelua ja jäätymistä. Ja puhe merkkisuoritushommelista tai jostain tällaisesta. Sitten kotiin. Kamala mikä ilma. Tuuli ja satoi, mä olin niin jäässä kun pyöräilin.

Elämäni on nyt kuitenkin täydempää. Ekaa kertaa Maskulla lauantaina :D Kaikkina muina päivinä olenkin siellä ollut, lauantai on jäänyt välistä.

Ja nyt on enää niin vähän aikaa tiistaihin. Huomenna kai duunataan pipareita (tehtiin taikina tänään ja mä mokasin sen :D Mä olen luova kokki, en mä nyt ohjeita lue.. Tosin olisi sitä nyt voinut hieman ajatella, ruokasooda ei tosiaankaan ole mauste). Sitten maanantaina on koulua ja menen tuonne johonkin yöksi. Ja koulun joulujuhla. Ja sitten tallille. Jee, ylihuomisen huomenna.

Syysmasistelua

Tyhmä toi sana kyllä, mutta se on mukava pistää nyt tuohon. Masistelu. Heh.

Mä tässä heräsin todellisuuteen (nyt jo). Eipä mulla ole torstai-kortissa enää kuin kolme kertaa jäljellä. Nyt masentaa tämä. Muutama kerta ja sitten jatkan vain tiistaisin. Torstaisin ajattelin käydä siis ihan muuten vaan, ei ratsastamassa. Mutta kumminkin.
Tämä on ollut kauhean kivaa. Ja tuntuu että olen aina ratsastellut kaksi kertaa viikossa. Kyllä tulee tuntumaan tyhjältä kun täytyy se toinen kerta jättää pois. Harmittaa. Koitan koko ajan miettiä onnistuisinko jotenkin ratsastamaan vielä toisen kortin verran, tuskinpa. Ellen voita lotossa. Nyt tarttee aloittaa :D

Mutta tämä kaksitoista kertaa (tai no, miinus kolme jotka on yhä edessä). Tämä on ollu kauhean kivaa. On, on. Ei ole ollut niin pitkää aikaa odoteltavana. Ja kyllä mä uskon että tästä pikku kaudesta on ollut apua ihan näin opillisesti. Kun on kaksi kertaa viikkoon kuunnellut valitusta "nyt nyrkit kiinni", niin kai ne nyt hiukan paremmin alkaa pysymään.
Tuntuu tyhjältä jo ajatella sitä että pääsee ratsastamaan vaan kerran viikkoon. Ehkä mä selviän. Juuri ja juuri :)
Ja ehkä mä sitten joskus olen taas rikas ja voin ratsastella kaksi kertaa viikkoon.

Ilma on kamala. Tai itse asiassa ei ole. Syksyllä olin aina silleen, että en jaksa lähteä tallille, yhhyy. Nyt sitten talven myötä jaksaa lähteä paljon paremmin. Vaikka ilma ei ole muuttunut lainkaan, ehkä hiukan kylmemmäksi. En tajua. Joo, tämä ilma on omalla tavallaan kiva. Ratsastaa voi kunnolla kun kenttä on sula ja kokonainen. Mutta toisaalta. Ei kyllä ole oikein jouluinen olo tässä. Mistä mahtaa johtua :D Samoin mua huvitti kun mietin että kuljen yhä tuon syys-kevät takin kanssa, koskakohan pitäisi vaihtaa ihan talvitakkiin.

Tuo kehittymissivukin olisi kiva uusia. Ja ajatella kunnolla. Kunhan jaksaisi.

Lisää blogejakin olen taas löytänyt. Niitä alkaa olla liikaa, mutta kaikki päivitykset ei näy, niin ei sillä niin väliä. Ja huomenna on se joulujuhla. Uskallanko mennä :D

Toisen osapuolen on nyt aika liikkua

Jotenkin en vaan uskaltanut mennä talliin sisälle :D Lopulta keräsin rohkeuteni ja eikös Marianne sitten heti nähnyt mut. Taulua katsoin. Sen mukaan meidän tunnilla oli Kaisa, Simo, Pomo ja Vinski. Loppujen lopuksi tunnilla oli vain Kaisa ja Pomo, kelpaa. Ja kuten ehkä joku saattoi huomata/arvata (no, sokeat ei näe ja joku ei ehkä tunnista) menin Roosalla. Jee!

Aloin ponia harjailemaan heti. Kuvailin muutamat pätkät (pätkät jotka olivat aika pitkiä), kuunneltiin villihepojen juoksua ja rupateltiin kaikenlaista. Ja kuten huomaatte, Roosa tajusi kuvaamisen idean ja katsoi kiltisti kameraan. Poni varusteisiin ja kentälle. (Jälleen laahustaen, vitsit kun se joskus tulisi kentälle riemusta pomppien.)

Nousin selkään ja lopulta lähdettiin kävelemään. Alkuun tämä meidän homma ei oikein sujunut. Roosa koitti tehdä käännöksiä ja sitten se kiemurteli vähän joka suunnassa. Mä olin ottanut tavoitteeksi että saan Roosaa eteen ja että istun siellä satulassa hyvin. Pienten alkumöngertelyjen jälkeen sain Roosan kulkemaan ja onnistuttiin jopa tekemään voltteja. Patistelin hiukan ponia eteenpäin ja pysähtyminen oli ongelma. Tai ainakin se yksi pysähdys joka me tehtiin oli vaikea. Huomasin että Roosan stoppareilla oli ongelma, nekin on sellaiset eripariset. Ja ääh. Sitten Roosa vielä pelkäsi taas tie pitkää sivua ja porttipäätyä. Nyt se ei tehnyt mitään sivupomppuja, mutta ei se kyllä oikein suostunut kulkemaan siellä urallakaan.
Jäätiin melkein heti keskiympyrälle, isolle keskiympyrälle. Siinä oli neljä puomia merkkaamassa reittiä, puomeja ei siis ylitetty. Ensin vain käveltiin. Kaikki kävelivät mun perässä ja se hiukan ahdisti mua, koitin sitten aina välillä käännellä niin että ne toiset ei olisi mun perässä. Roosa meni aika kivasti, kääntyi hyvin. Lyllersi omaa rauhaisaa tahtiaan, mutta tällä kertaa mä ratsastin sitä eteen. Alkuun jouduin hetken antamaan pohkeita, jolloin Roosa reipastui hetkeksi ja sitten se taas hiljensi. Toistojen jälkeen Roosa lähti kävelemään mukavan reippaasti. Marianne jankutti noille käsien asennosta ja minä sain toimia mallioppilaana. Hah. Kai kädet on sitten paremmat nykyään.

Kun oltiin kävelty, lähdettiin ottamaan joka puomin kohdalla (sai kyllä ottaa myös harvemmin) pidäte ulko-ohjalta, myötäys sisäohjalta. Ensin ei pidäte oikein mennyt läpi. Otin sitten joitain pidätteitä kummaltakin ohjalta ja alkoi menemään jo paremmin. Mutta välillä oli vaan niin paljon vauhtia ettei aasi kerinnyt hidastaa. Kerran meidän ympyrä hiukan levisi, mutta ei se mitään.
Sitten kevyt raviin. Ja me mentiin niin hienosti. Ensin ravattiin hetki. Roosa kulki missä halusin, miten halusin. Sain sen ravaamaan paljon reippaammin kuin normaalisti (mutta en niin reippaasti kuin se silloin tiistaina meni). Sitten lähdettiin ottamaan niitä pidätteitä. Taaskaan ei tuntunut pidätteet oikein menevän läpi. Välillä se meni sentään hiukan paremmin. No, ainakin Roosa kulki kivasti, mä olin siihen oikein tyytyväinen. Mariannenkin mielestä se kulki kivasti. Että joo.
Tämän jälkeen mä ja Kaisa jatkettiin uraa pitkin. Kevenneltiin siellä uralla. Otin joitain siirtymiä, istuin jo paljon paremmin siinä satulassakin. Tein myös joitain voltteja, jotka valitettavasti tuppasivat hiukan leviämään käsiin. Kun oltiin ravailtu istuttiin alas. Ei me harjoitusravissa mitään sen ihmeempiä tehty, piti rentoutua vaan ja istua hyvin. Roosa tuntui säikkyvän ja kiihdyttelevän harjoitusravissa enemmän, mutta kun sain itseni rennoksi myös siellä pelottavassa päässä, alkoi Roosakin hiukan rauhoittua. Voltit olivat muuten onnistuneita, mutta sai siinä tehdä töitä ettei poni karkaisi mihinkään, tämän takia myös hiukan pompin ja huojuin hallitsemattomasti niissä volteissa.
Pah, ja kun koitin tehdä volttia sinne porttipäähän, niin kahdesti Roosa juoksi aitoja päin, ihan samalla tavalla kuin tiistaina laukassa. Se on ärsyttävän hyvämuistinen poni :D
Ja mä sain taas leikkiä true kouluratsastajaa, jolla on niin hieno istunta ja ai että.

Hetki käyntiä ja vuorossa laukka. Piti vaan laukata toinen pitkä sivu. Mun piti ajatella rentoutta etten alkaisi jännittää laukassa. Alkuun se onnistuikin, eka nosto onnistui ihan hyvin. Roosa painoi eteenpäin kuin aropupu, lopulta laukka loppui siihen kun Roosa hiljensi ja lähti seikkailemaan keskelle kenttää (Pompelin luo). Mutta sitten tulikin ongelmia. Roosa halusi seurata. Se siis tosiaankin halusi seurata. Ei mulla ollut paljon nokan koputtamista tähän asiaan, kun poni kerran halusi. Huomasin myös, että liioiteltu johtava sisäohja toimii, mutta jos tuohon sisä-kohtaan vaihtaa ulko, niin se ei toimi. Mulla kulki siis poni hienosti kaula kaksinkerroin kun mä koitin sitä puoli paniikissa saada uralle takaisin. Lopultahan se meni sinne uralle kun päästin sen ulko-ohjan löysäksi, se vaan kun en mä jotenkin tajunnut kuunnella Mariannea :D
Ja sitten vielä kun Roosa ei oikein viitsinyt liikkua ja tunki sisäpohjetta vasten. Siellä se juoksi välillä aitaa päin, välillä se vaan käveli kun ratsastaja koitti epätoivoisesti siirtää partnerinsa raviin. Ja sitten kun en mä pysynyt enää rentona kun oli niin paljon mietittävää. Siellä mä heiluin, huojuin ja pompin. Ja kun rentoustaso on tätä luokkaa.. No eihän siitä ainakaan mitään tule. Roosa tietää että laukassa on ongelmia, joten se tekee sitten mitä lystää, eheh.

Laukka nousi kyllä. Tosin kerran kun nostettiin ilman Mariannen jatkuvaa kannustusta, tuli pukki ennen nostoa. Mutta joo. Laukka nousi niin, että ensin ravattiin aitoihin (toiseen suuntaan mennessä sitten taas kierrettiin kaukana kulmasta) ja sitten nousi laukka, laukattiin täysillä, mä pompin. Laukka loppui kun Roosa ei enää jaksanut laukata. Ja sitten se koitti joko laukassa tai laukan jälkeisessä käynnissä tunkea Pomon kanssa keskelle. Hrm. Ja ei, en todellakaan pystynyt nostamaan takaisin.. Jos poni vetää hienon käännöksen keskelle ja ei suostu etenemään. Jep. Laukka on vaikeaa. Mutta pyrinkin huijaamaan niin itseäni kuin Roosaakin, keventelin aina ja istuin just ennen nostoa. Se rauhoittaa mua, ehkä. Tai sitten se hämää Roosaa vähän.
Mutta joo, laukka ei oikein sujunut. Kyllähän se nousi ja mua alkoi raivostuttaa kun Marianne oli koko ajan hätyyttelemässä meitä. Heh.

Sitten hiukan loppukevyt raveja. Ja jälleen, me olimme yhtä. Laukassa me oltiin yhtä kaukana toisistaan kuin aurinko ja kuu, mutta herranen aika kun loppuravit sujuivatkin taas niin kivasti. Roosa kääntyi, kulki niin nätisti, ravasi rauhassa. Ja mäkin uskalsin päästää vähän ohjaa. On se hienoa. Sitten loppukäynnit. Ne oli muuten oikeasti raivostuttavat :D Roosa mateli. Mateli, ei edes mummoillut, kun se varmaan suoritti juurtumista sinne maahan! En kestä! Eikä se myöskään oikein kääntynyt.
Ja kun meidän kääntöongelmissa ei auta se, että mä olen suurin piirtein väärin päin siellä satulassa ja katsonkin vielä jonnekin ties minne. Kääk.
Muistilista:
Älä käytä ulko-ohjaa niin liioitellusti, se ei toimi.
Vedä sisäpohje läpi apinan raivolla.
Pistä se poni eteen.
RENTOUDU, myös kun nostat sitä laukkaa.

Mariannen mielestä mun pitäisi ottaa sellainen pitkä kouluraippa. En mä osaa käyttää sellaista :D Ja se on muutenkin sellainen pikkuinen tikku, toimiiko se edes? Tjaa-a, katsotaan uskallanko mä joskus kokeilla. En voi luvata mitään. Ja olemme kuulemma niin kivan näköinen pari. Heh. Toivottavasti Marianne nyt antaa tämän parin käydä taas siellä pohjamudissa ja nousta. Toivottavasti se ei nyt kuvittele että haluan eron :D Mä haluan mennä tiistaina Roosalla. Toivottavasti pääsisin. No itse asiassa.. Vaikka tänään meni huonosti niin mullahan on aika kovat mahikset, olen kumminkin tuhonnut mahdollisuuteni mennä kaikilla muilla hevosilla! Toivotaan parasta.

Tulin alas selästä ja vein ponin karsinaansa. Harjasin hänet siistiksi ja iloitsin. Siihenhän oli jäänyt satulavyön jälki. Vihdoin ja viimein se oli edes pikkaisen lämmennyt (juu, satulavyön kohdalta, eikä se ollut edes kovin märkä. Kumminkin, on se niin hienoa, olen hupaisa, enkö olekin :D). Roosa oli niin tyytyväinen ja iloinen (niin varmaan) Tämän jälkeen pesaisin kuolaimet, katselin merkillistä kissaa, siivosin Sulon harjat ja katsoin tuntia. Ja kotiin.

Mitäs tästä tunnista voisi sanoa. Mä paransin tosi monia asioita. Tänään ekaa kertaa pyysin Roosaa edes vähän liikkumaan. Istuin tuhat kertaa paremmin ja mukavammin siinä satulassa. Ja uskalsin päästää loppuraveissa pidempää ohjaa :D
Laukat nousi, vaikka ne vähän surkeita olikin. Pitää rentoutua, rauhoittua ja koittaa saada se sisäpohje läpi. Ohjat pysyivät tänään tosi hyvin kädessä, kun Marianne on nyt jo vaikka kuinka kauan jankannut "nyrkit kiinni" mantraa. Että tänään ne olivat varsin hyvin kiinni.
Tuhat kertaa paremmin tosiaan siinä satulassa. Tällä kertaa pystyin istumaan ravissa, vaikkei mentykään mummomoodilla.

Kaikki muu oli varsin hyvää, laukka oli ongelma. Ja Roosa seuraili tänään paljon enemmän kuin mitä se on tässä viime aikoina. Se oli varmaan osasyy tähän kaikkeen, Roosa halusi seurailla. Kun nämä viime kerrat on olleet sellaisia ettei se ole melkein edes koittanut seurata. Mutta joo.
Toivottavasti pääsen ponilla taas. Sittenpä voidaan harjoitella. Enemmän vaatimista, ratsastusta. Enemmän vauhtia. Enemmän rentoutta ja rauhallisuutta. Hyvin pieni lista, täytyy vaan korjata omat ongelmat.

Mutta pointsit Roosalle, kun ei edes kyttäillyt vaikka muutama tuulenpuuska tulikin. On se vaan kiva poni.

Hyvännäkönen pari

Huh huh. Mun lukijat on niinkuin kaksinkertaistuneet erittäin lyhyessä ajassa. Kuusi, se on iso luku (ja sopii jouluunkin hyvin, eikö totta?) Aika siistiä. Vau. Ajattelin katsoa jos osaan pistää anonyymikommentoinnin mahdolliseksi (siis jollei se ole jo, epäilen.)

Tänään pitkästä aikaa tallille, jee!
Menin autolla ja kävin taulun lukemassa. Melko jännittävää, oli vaan eka ja vika tunti, sillä tokalla tunnilla Marianne ja yksi tyyppi kävi ratsastelemassa. Meidän tunnilla oli Vinski, Pomo ja Kaisa. Ja minä menin Roosalla! En olisi uskonut, mutta tosi hienoa joka tapauksessa.
Menin harjaamaan Roosaa. Tyttöinen käyttäytyi hienosti joten harjailin hänet mahdollisimman puhtaaksi. Ja olin jostain kumman syystä aivan älyttömän väsynyt, melkein nukahdin.
(Ja apua :D Aamu karkasi käytävälle. Siellä se seisoi. Oli pakko pyytää Marianne pistämään se karsinaan, en mä nyt uskaltanut, se oli kumminkin Aamu.) Varustin Roosan ja hän käyttäytyi varsin hienosti. Sitten mentiin kentälle.

Kentälle käveltiin todella hitaasti, mutta lopulta pääsimme sinnekin. Ja pääsin muuten ekaa kertaa kokeilemaan Roosan ihan omaa satulaa. Se oli kamala, jalustinhihnat oli aivan älyttömät, satulahuopa liian pieni (nämähän liittyy satulaan tosi paljon), kapea edestä jolloin se kippasi mua kivaan etukenoon jne. Miksi Roosa tuomitaan kamalilla satuloilla :D Ehkä mä kestän pahat satulat kun saan mennä ihastuttavalla Roosalla.
Nousin selkään ja yllätyksekseni huomasin että nilkka sattui aika paljon. En tajua sitä, eilen se kipuili vähemmän, jalka ei ilmiselvästi halunnut mua tallille..

Mutta joo, selkään, Mariannen valitellessa että ei kai se jalka ole yhä kipeä. Ja käyntiä. Heti ekaksi tein havainnon, Roosa kulki pää mahdollisimman korkealla ja käveli pelokkaasti, jos se on hyvä sana. Tiesi siis heti, että Roosa saattaisi tehdä jotain ylimääräistä, onhan se tuuli niin kamalan pelottavaa.
Alkukäynneissä mun piti taistella itseni kanssa etten ottaisi niitä ohjia liian kireälle ja etten pidättelisi liikaa. Otin pysähdyksiä ja tein vähän voltteja. Roosa kipitteli tienpuoleisella sivulla, ei halunnut mennä kulmaan, kipitteli porttipäässä. Hirveän pelottavaa joo. Koitin itse pysyä rauhassa ja käskeä Roosan sinne kulmaan vaikka mua vähän pelotti että jos tämä kumminkin lähtee menemään kun käsken. Kertaalleen otettiin jotain sivuloikkaa, mutta muuten tyydyttiin kipittelyyn.

Lähdettiin käynnissä kulkemaan kolmikaarista kiemurauraa. Tallinpuoleinen pitkä sivu tultiin kolmikaarista, sillä tiesivulla piti hieman laittaa käyntiä eteen. Tosin me mentiin kyllä ihan hienosti eteen ilman käskemistäkin. Keskityin hienoihin käännöksiin, jalat pyrin pitämään kyljissä ja koitin saada Roosan kulkemaan sillä pitkälläkin sivulla nätisti. Joitain kertoja poni halusi välttämättä juosta Kaisan perään, mutta olen huomannut että Roosan saa yleensä kääntymään liioittelemalla sisäohjan johtoa. Eli jos ei käänny, niin ulkopohjetta reippaasti ja väännetään sitä sisäkättä hyvin paljon sisälle (ja ulko-ohja tuntumalle), sitten kun kääntyy, niin päästää sisäkäden taas paikalleen. Mun mielestä hivenen parempi keino kuin se vanha "kisko sisäohjasta", pakko se aasi on kumminkin saada kääntymään. Yleisesti ottaen Roosa kulki kiemurauralla tosi hyvin. Ihan ekalla kerralla ei millään suostunut menemään kentän poikki kohti pelottavaa sivua, mutta pienten pyörähdysten jälkeen alkoi homma sujua varsin kivasti. Vähän mummoiltiin siellä ja tienpuoleisella sivulla hiukan kyttäiltiin ulos ja väisteltiin sivua. Onneksi Roosa kumminkin tyytyi lähinnä kyttäilyyn ja kyllä hän välillä meni rauhassa ja tunkematta sisälle.
Kerran tosin tuli kamala ongelma :D Mentiin Roosan kanssa hienosti tuota kolmikaarista. Sitten Kaisa lyllersi sieltä jostain. Ja lopulta oltiinkin siinä tilanteessa että käveltiin hetki ihan kylki kyljessä, kun ei Roosa oikein kääntynyt. Hirveää, eikä ollut edes tällä kertaa mun vika. No, me ravatiin kauemmas ja kaikki päättyi parhain päin.

Käynnin jälkeen siirryttiin kevyt raviin ja jatkettiin samaa kuviota. Huomasin, että aloin pohtia heti että missä kannattaa raviin siirtyä ettei poni vedä kilareita. Päätin sitten kiusata itseäni ja nostin heti sen pelottavan kulman jälkeen, en halua ajatella tällaisia asioita. Roosa ravasi nätisti, rauhallisesti. Tosin pitkällä sivulla kipiteltiin ja välillä me sitten oikein kaahattiin just ennen kolmikaariselle kääntymistä kun Roosa halusi nopeasti pois pelottavasta päädystä.
Muuten poni kääntyi tosi hienosti, ei tehnyt u-käännöksiä siellä. Muutama kääntöongelma, joista selvittiin tosi hienosti. Mä otin rauhallisia pidätteitä ja keventelin hitaammin ja se toimi. Jes!
Tosin, yhdessä vaiheessa Pomo lähti menemään Roosan takana, Roosa lähti kanssa ja Vinskikin lähti laukkailemaan. Hieman mä lentelin siellä selässä, mutta sain ihan itse ponin hiljentämään. No joo, oli lyhyt lähtö joo.

Lämmittelyravien jälkeen siirryttiin käyntiin. Tänään oli tarkoitus vaikuttaa askeleeseen, vai miten sen järkevästi muotoilisi. Aloitettiin siis käynnissä, piti kävellä ja pitkien sivujen keskellä ottaa ulko-ohjalta pidäte, jos se ei mene läpi -> pidäte molemmilla ohjilla. Ja jos sekään ei mene läpi, tuli pysäyttää. Hmm.. En nyt tiedä miten tämä meni. Roosa hiukan taas kyyläili ulospäin. Sanon että toisella pitkällä sivulla homma onnistui ihan hyvin, ainakin yleensä. Tosin hupaisaa oli, Roosa mummoilee, otan pidätteen, se etanoi ;) Mutta tienpuoleisella sivulla olikin hiukan vaikeampaa, enkä mäkään tainnut oikein tarpeeksi vaatia, enkä edes tiedä miksi. Siellä oli ehkä ongelmana se, kun poni hiihtelee jännittyneenä, eikä viitsi kuunnella pidätettä..
..Ehkä kannattaisi alkaa käskemään, ei se ainakaan rentoudu jos se saa jännittyneenä kipitellä tehtävien ohi.
Sitten siirryttiin raviin. Jokainen tuli vuorollaan keskiympyrälle Mariannen valvovan silmän alle. Sillä aikaa muut ravaili pitkin kenttää ja teki kai sitä samaa. En ole varma. Mä olin viimeisenä ympyrällä, joten puuhailin kaikkea omaa siellä uraa pitkin.

Ravailin, tein voltteja, siirtymiä ja kokeilin jopa muutamia pysähdyksiä ravista. Alkuun pysähdykset olivat hivenen hankalia. Johtui siitä että minä SEISOIN jalustimilla. Roosa siis ihan käveli ja minä nousen seisomaan. Ei herranen aika mitä touhua :D Kai se oli siitä satulasta, paha istua joten nousin. Lopulta kun ymmärsin iskea persuksen penkkiin, niin alkoi jopa poni pysähtymään vähän nopeammin. Roosa kulki varsin nätisti, ehkä ongelmana oli lähinnä se, että mun oli välillä hankala istua satulassa, joten ne siirtymät olivat koomisen näköisiä. Ja raviin siirtymissä oli aina se sama ongelma. Kun siirryttiin raviin niin Roosa lähti heti kipittelemään reipasta ravia. Siinä sai sitten ajatella että sai kevennettyä hitaammin, ja kyllä välillä oli otettava hiukan isompia pidätteitä. Eniten mua vaan pelotti se, kun me ravailtiin ja sitten Pomo kaahailee siellä takana, pelkäsin että Pomo lähtee ja Roosa sitten mukana. Ja huomasin että jännitin jotenkin ihan ihmeellisesti mun selkää. Kun Roosa lähti kipittelemään ja aloin keventää ponia hitaammin, niin jotenkin jännitin koko selän että sain kevennettyä hitaammin? Jaa-a, mun touhu oli tänään oikein ihmeellistä :D

Lopulta minäkin pääsin ympyrälle. (Pah, mut meinattiin unohtaa.) Ensin piti ravata sillä ympyrällä. Mulla oli vaan ympyrän hahmotusongelmia kun Marianne käveli siellä koko ajan ja meidän ympyrä muistutti enemmän volttia. Välillä Roosa päätti kaahailla toisten perään, mutta kyllä se aika pitkälti meni tosi nätisti sillä ympyrällä. Sitten piti ravata ympyrällä ja aina sillä keskihalkaisijalla ottaa ulko-ohjalta pidäte, kun se menee läpi -> myötäys sisäohjalta ja ravia eteen. Pidätteet meni tosi hienosti läpi, muutaman kerran jouduin miettimään että mahtoiko se edes hiljentää. Mariannekin oli tyytyväinen. Marianne vaatikin nyt meiltä sitten oikein kunnon vauhdikasta ravia. Kyllä siellä heikompia hirvitti. Siellä se maiskutteli ja oli tyytyväinen kun Roosa kaahaili ympyrällä. (Itse asiassa se ei kaahaillut, vaan ravasi riittävästi eteenpäin. Mutta miettikää kun oltiin koko tunti mummoiltu Roosan rauhaisaa ravia. Aika hirmuinen muutos, apua!) Mutta meillä meni kivasti. Lopuksi otettiin vielä pari pidätettä harjoitusravissa. Tämä meni mun mielestä ehkä huonommin, en tuntenut niin selvästi sitä hiljennystä ja ravissakin oli hieman vaikeaa istua kun poni kulkikin eteenpäin ja satula oli niin karmaiseva. Noo, ehkä se siitä. Ehkä pitäisi alkaa ratsastaa Roosaa vähän enemmän eteen.

Sitten käveltiin ihan hetki ja lähdettiin nostamaan laukkaa. Multa kysyttiin haluanko laukata. Suoraan sanottuna ihmettelin kysymystä, ja vastasin vaan että joo jos vaikka onnistuu. Seuraavaksi ihmettelin sitä, kun Marianne sanoi että laukataan sitten Pomon ja Vinskin kanssa. Tjaa-a, kyllä mäkin silti päätin koittaa, vaikka Marianne nyt aivokuollutta leikkikin, heh. Eli oli tarkoituksena ravata voltti lyhyen sivun keskellä, sitten harjoitusravista nostaa laukka. Laukata pitkä sivu ja tehdä pääty-ympyrä laukassa. Ensin kävelin hetken ajan Roosan kanssa että saataisiin tilaa. Ja lopulta siirsin ponin raviin. Emme tehneet mitään volttia, ajattelin että kumminkin joku törttö menee sitten eteen. Joten lyhyt sivu ravissa, hiukan pidätteitä, viimeiset rukoukset ja laukkapohje. Ja sieltä tuli pukki! En antanut sen lannistaa, vaan tein jotain :D Läppäsin ainakin raipalla, mahdoinko antaa pohkeitakin. Ja sitten me mentiin! Roosa laukkasi, upeaa upeaa! Tosin mä säikähdin kun poni laukkaa tuhatta ja sataa suunnilleen aitojen välissä, mutta. Vitsit. Laukattiin reipasta tahtia se pitkä sivu, sitten jonkinlainen ympyrä. Se jäi hiukan kesken kun lähes törmättiin Kaisaan ja Roosa vaihtoi suuntaa. Mutta me laukattiin! Upeaa :D

Laukan jälkeen Roosa jatkoi ravissa, ravasi reippaasti ja mä koitin vaan hiljentää. Seuraavalle pitkälle sivulle nousi laukka, mä seisoin jalustimilla, lopulta poni siirtyi raviin.No, ei sitten kun uudestaan. Poni oli ihan liekeissä, ihan eri kuin se pukitteleva mummeli joka ei liiku mihinkään suuntaan. Kun siirryttiin raviin, Roosa vetää reippaasti eteenpäin ja taas nousi laukka tosi hienosti. Laukkaympyrä lopahti siihen kun Roosa ei enää halunnutkaan kääntyä oikeaan suuntaan, joten juostiin aitaa päin. Ja olin niin ilonen taas. Sitten vielä yksi nosto. Se meni oikeastaan niin että siirryin raviin ja Roosa räjähti laukkaan. Tällä kertaa jätin pääty-ympyrän kokeilematta, laukattiin vain se pitkä sivu. Sitten loppukäynnit. (Olin ihan tyytyväinen ettei ollut loppuraveja, oltaisiin varmaan muuten hieman menty siellä.)

Vähän meni kivasti. Vähän poni säikkyi, mutta kuitenkin meni suht rauhassa. Kulki kauhean hienosti, ravasi niin hitaasti kuin halusin, ravattiin myös sellaista normaalivauhtia (vaikuttiko tämä laukkaan, ken tietää), nosti laukan, kääntyi laukassa. Niin hienoa oli tänään :) Ja oikeasti sain Roosan laukkaamaan! Yksi pukki ja sitten nousi. Siitä on niin kauan kun on laukka noussut ihan omin avuin. Ja Roosa oli kyllä ihan menossa tänään, kun viime aikoina ei olla voitu edes ravata ilman että poni juoksee aitoihin. Jes! Kokonaisuudessaan olen tosi tyytyväinen, Roosa kääntyi taas hienosti, tietty laukassa tuli nuo suunnanvaihdokset, mutta toisaalta kun joskus niitä tuli käynnissäkin. Roosa on aivan mahtava :)
Okei, yksi huono asia oli se, että pompin laukassa niin älyttömästi.

Marianne tuli juttelemaan. Että menipä hienosti :D Ja oli tyytyväinen kun totesin tuon, että parempi kun laukassa vaihtaa suuntaa, ettei sentään koko ajan. Marianne oli kyllä tänään tyytyväinen, Roosa meni kuulemma hienosti ja kaikki oli niin hienoa. Ja sanoi että me ollaan hyvännäköinen pari. Awws. Tämä menee ehkä listaan "kivoimmat asiat jotka Marianne on minulle sanonut". Tuo menee suurin piirtein samaan kastiin sen "menipä täydellisesti" kanssa. Kumpikin on aivan mahtavia asioita kuulla.

Käveltiin siis tosiaan, alkuun poni hieman hermoili, mutta uskaltauduin lopulta tiputtamaan jalustimetkin. Sitten hieno poni talliin ja varusteet pois. Huomasin että selkä oli jotenkin kipeä. Ja Roosa oli varsin ihana taas siellä karsinassa. On se sitten kiva poni.

Toivottavasti pääsisin sillä torstaina. Ja meillä on nyt mennyt niin hyvin ja koko ajan menee vaan paremmin ja tänään nousi laukka. Mä haluan että meillä menee hyvin :)
Se on monella tapaa niin ihana poni. Se on niin ruma että se menee jo söpön puolelle (rimpulakaula, laatikon mallinen luuranko), se on tosi turvallinen siinä mielessä että kun se lähtee niin se ei lähde kauas ja sen saa helposti hiljennettyä. Sillä on niin kiva mennä, kun tämmöiset pienetkin asiat jotka onnistuu on niin upeita. No, jos mä nyt toivon että pääsen sillä torstaina. Hih, meillä on nyt mennyt niin hyvin :D Nyt tämä meni taas tällaiseksi Roosa-hehkutteluksi.
Ei mutta silloin joku aika sitten, oliko se jopa lokakuussa. Kun menin Roosalla niin se meni niin huonosti, eikä mikään sujunut. Sitten meni hetki ja tässä vähän aikaa sitten pääsin Roosalla taas. Ja jotenkin oli vaan asiat loksahtaneet paikalleen sen lyhyen (mutta pitkän) tauon aikana. Ja kun nyt mä oikeasti pystyn koko ajan ajattelemaan että voin mennä Roosalla. Se on hienoa :D
Hiottavaa on yhä, laukka olisi kiva saada sujumaan (saattoi olla ihan vain hämyä tämä kerta), tarvitsisi käskeä ponia eteenpäin, se pitäisi ehkä saada vähän rentoutumaan kun se tuppaa kipittelemään aina jos tuulee tai on jotain. Ja varmaan paljon muuta.
Toisaalta tämän lyhyen tuttavuutemme aikana olemme saaneet jo monia asioita toimimaan (ja myös pois toiminnasta) ja nyt olen jo jossain määrin oppinut ponia ratsastamaan. Tietää vähän mitä kannattaisi tehdä.
Ja olen yhä sitä mieltä ettei mua haittaa vaikka olisi joka kerta oman nimen perässä Roosa. Se on vaan niin kiva hevonen ettei mitään määrää :) Ja mä niin haluan oppia lisää siitä ja saada sen toimimaa aina paremmin. Vitsit kun pääsisi nyt torstaina ja sitten vielä ainakin tiistaina. Kun en ole koskaan ratsastanut kuin korkeintaan kaksi kertaa peräkkäin Roosalla.

No mutta, tunti kului tosi kivasti, Roosa meni hienosti, laukka nousi, selkä sattuu ja istuminen oli vaikeaa. Tästä on hyvä jatkaa :)

Suoruus, lihaskunto = askeleen lähempänä

Täydellisyyttä.

Mun oli vaan pakko keksiä joku aihe. Kun halusin kummastella että mulla on 5 lukijaa. Wau, aika hienoa. Nyt te kaikki lopetatte lukemisen koska tänne kirjoitin. No, mulla on ainakin ollut 5 lukijaa.
Ht.net ihminen arvioi blogini. Tekstiä oli kuulemma paljon. Hymiöitä liikaa (ehkä mä koitan karsia. Mutta olen huomannut että hymiöitä tulee enemmän tällaisiin "elämä on kamalaa" teksteihin. Ja olen huomannut kuinka tykkään lukea mun blogia. Se tuo hyvälle tuulelle. Ehkä kirjoitan niin hauskasti, omalla huumorillani, tai sitten noi hymiöt hymyilyttää.)

Mulla on kauhean paha olo. Enkä jaksa tehdä mitään. Haluaisin tehdä kaikkea mutta koko ajan makaan vaan sängyssä ja katson telkkaria.. Tässä oli todiste, en voi jättää ainoatakaan tuntia väliin, heti olen niin maassa. Oikeasti, ylihuomisen ylihuomenna vasta. Huoh.. Katsotaan mitä tästä tulee.
Jalka on parantunut, selkä on parantunut. Haluan tallille blööblöö. (ja mites se menikään, halusin kirjoittaa selvemmin ja aikuisemmin, heh.)


P.S En tajua. Huomasin hetki sitten että mun elämä on ollut jotenkin iloisempaa jo jonkun aikaa :) En ole aikoihin itkenyt eri pelkoja jne. Siistiä. Johtuuko tämä ratsastuksesta. Voidaan tietty ajatella niin.
Tai voi olla että johtuu koulusta. Tykkään meidän koulusta :D Ja meille tulee opettajakin takaisin, cool.

Millainen olen..

Ehkäpä jotkut tietävätkin tämän haasteen: Millainen hevosenomistaja olen? Itse tykkään tästä haasteesta tosi paljon. Ihmiset on rehellisesti ja pitkästi kirjoitelleet millaisia hevosenomistajia ovat. Juuri näiden asioiden takia olen jo pitkään halunnut aiheesta kirjoittaa. Tosin, en ole hevosenomistaja, joten muokkaan haasteen itselleni näin (eikä mua tietenkään tähän edes haastettu :D Heh.)

Millainen olen hevosten kanssa?

Olen hyvin oppimishaluinen ja tavoitteellinen hevosten kanssa. Vaikken olekaan kisaamisesta kiinnostunut, haluan osata kaiken. Olen myös hyvin tarkka.

Kun tallille menen, haluan aina saapua hyvissä ajoin. Jos tunti alkaa seitsemältä en voisi missään nimessä saapua vaikka varttia vaille, puoleltakin on liian myöhään. Mieluiten saavun vähintään tuntia ennen, jotta aikaa on varmasti tarpeeksi. Mitä aikaisemmin sen parempi. Vaikka saavun ajoissa, saattaa silti varustus valua aivan viime tippaan, enkä välttämättä sitä koko tuntia hinkkaa hevosta puhtaaksi. Mutta aikahan ei koskaan ole pahasta.

Yleensä hevosen harjaamisen aloitan 1h - 40min ennen tunnin alkua. Jos tuntia ennen aloitan, teen usein niin että ensin harjaan, pidän taukoa, harjaan ja lopulta varustan. Tietenkin riippuu hevosen harjojen määrästä ja puhtausasteesta. Tykkään harjata hevosen huolella, en voi vetäistä vain satulan paikkaa ja varustaa sitten tyytyväisenä. Vaikkei hevonen aina puhtautta loistaisikaan, haluan joka kohdan vetäistä ainakin yhdellä harjalla. Yleensä harjaan hevosen karsinassa vapaana. Voisihan ne ehkä kiinni laittaa, mutta... Syitä on monia; minusta on mukava huomata että sen karsinaa kiertävän luimukorvan saa pysymään paikoillaan, ajattelen että kivempi hevosen on seistä vapaana, eikä karsinaan hirtettynä, ja koska en osaa solmia sellaisia hienoja vetosolmuja :D En oikein kehtaa sitoa hevosia umpisolmuilla kiinni, se näyttää niin typerältä. Poikkeuksiakin on, käytävällä laitan jos täytyy laittaa, Sakarin sidoin kiinni ja jos hevonen ei millään suostuisi käyttäytymään sitoisin sen kyllä kiinni.

Harjatessani taatusti muistan kaikki turvallisuussäännöt jotka minulle on opetettu. Pompin siellä siis kypärättä, kävelen hevosen kaulan ali, kuljen sieltä takaa. Tietenkin maalaisjärki pelaa sen verran että jos hevonen potkii taukoamatta ärsyyntyneen näköisenä, mietin kahdesti kuljenko sieltä takapuolen kautta.

Kun harjaan, yleinen järjestykseni on kuta kuinkin tämä:
Jos hevosesta lähtee karvaa tai siinä on kovia kohtia, otan ensin kumisuan.

Muussa tapauksessa aloitan jollakin kovan puoleisella harjalla. Sillä harjaan sitten hevosen kaulasta sinne kavioiden rajaan. Olen sitä mieltä että hevonen ei ihan herkästi hajoa, joten harjaan kyllä aivan kaikilla harjoilla selät, jalat, kyljet.. Pää on se ainoa kohta johon valikoin mahdollisimman pehmeän ja mukavan harjan.
Kovalla harjalla harjauksen jälkeen otan yleensä jonkun pehmeämmän harjan, jolla vedän taas ensin kaulasta kavion rajaan. Sen jälkeen sitten pää, joko tällä samalla harjalla, tai jos hevoselta löytyy joku kivempi otan sen. Sitten kaviot. Kavioiden otossa on yksi tärkeä sääntö: joka kavion jälkeen tulee taputtaa. En voi puhdistaa kaviota ja jättää taputtamatta hevosta, se on mennyt niin selkärankaan. Tämän taputtamispakon takia harjaan hevosen vielä jollain harjalla myös kavioiden putsauksen jälkeen, kaulasta kavioiden rajaan.
Tietenkin välillä teen asiat eri järjestyksessä, mutta tämä tuppaa olemaan se normi. Ja jouhia en selvitä, se on niin haasteellista, varsinkin kun ei voi koskaan tietää koska ne on viimeksi selvitetty. En osaa.
Puhdistan harjaa käteen vähän väliä ja tykkään höpistä kaikenlaista harjaillessani. Ja tietenkin aina välillä harjaus keskeytyy silittelytuokioon. Vaikka harjaukseni onkin ehkä jonkun mielestä melko perusteellista, siinä kestää yllättävän vähän aikaa. 20 min harjauksen jälkeen olen jo sormi suussa kun hevonen on ihan puhdas. (ja kyllä, vaikka hevonen olisi ollut tunnilla, harjaan sen silti samaan tapaan. Tosin kaviot jäävät katsomatta. Ja myönnän, jos on kiire tai ei vain huvita, saatan skipata kavioiden puhdistuksen. Pyrin kumminkin ne puhdistamaan.)

Kuitenkin menen tässä harjauksessa vähän hevosen ehdoilla. Jos hevonen on äreä ja näyttää siltä että haluaa olla vain rauhassa, harjaan sen alkuun pikaisesti, lähden ja ennen varustusta harjaan nopeasti. En viitsi kumminkaan olla turhan päiten häiritsemässä jos ei toista kiinnosta, kumminkin siellä on aivan tarpeeksi näitä lääppijöitä.
Varustettaessa hevoset ovat tietenkin edelleen vapaana. Ensin pistän satulan. Pyrin sen pistämään ryppyyttämättä huopaa. Aina ei onnistu, harmi kyllä. Satulasta olen erityisen tarkka. Ensin lasken sen selkään. Sitten eteen ja liu'utus. Eteen ja liu'tus. Vielä ainakin yksi eteen ja liu'utus. Ja ankaraa lavan etsintää käsi kopelolla. Kun viimein satula on oikeassa paikassa (se tutkitaan kummaltakin puolelta) voin kiristää vyön rauhallisesti. Ja vielä viimeinen satulan paikan tarkistus. Suitset pyrin myös laittamaan mahdollisimman hevosystävällisesti. Kiskomatta korvia tai muuta vastaavaa. Aina ensin laitan suitset tyylillä oikea käsi niskahihnassa, vasen käsi kuolaimissa. Jos hevonen nostelee päätään eikä suostu suitsittavaksi otan suitset hienoon nippuun, jolloin ei pää nouse mihinkään (opettelin taktiikan sen jälkeen kun epäonnistuin Sulon suitsituksessa joskus talvella.)
Varustan hevosen mahdollisimman myöhään, en halua että joutuvat seisomaan montaa kymmentä minuuttia varusteet niskassa.

Taluttaessa pyrin olemaan roikkumatta narussa  kiinni ja taluttelen mielellään mahdollisimman löysin ohjin/naruin. Taluttaminen on itse asiassa melko vaikeaa, saada hevonen kulkemaan minun vauhtiani.

Selkään nousu on taiteenlaji. Pyrin aina nousemaan mahdollisimman keveästi selkään. Useimmiten tämä onnistuu, tietenkin joskus on vaikeampaa. Useimmiten loikkaan omin lupineni selkään, mutta joskus kun tuntuu siltä, odottelen vastaanpitäjää. Ratsailla pyrin aina olemaan mahdollisimman rento ja rauhallinen. Jos jännittää teen koko ajan kaikkeni jotta rauhoittuisin. Välillä saatan alkaa jännityksissäni vaikka nyplätä ohjia, mutta olen kouluttanut itseni hyvin, joten huomaan virheliikkeeni ja pystyn kieltämään itseäni. Jännityksestä huolimatta pyrin tekemään kaiken kuten normaalistikin, esimerkiksi alkukäynneissä pyrin antamaan ne pitkät ohjat, ja sitä rataa.
Pelko on kuluttava tunne josta haluan aina mahdollisimman nopeasti eroon. Ja olen sen huomannut että jos vaikka ennen laukkaa pelottaa, niin se kannattaa silti tehdä. Sen jälkeenpä ei enää pelota lainkaan niin paljon. En itse ainakaan nauti jos joudun ratsastamaan pelko kurkussa.

Jos jatketaan tunnelinjalla. Normaalisti saatan olla hyvin äkkipikainen ja voin raivostua silmittömästi aivan mitättömistä asioista, oikeasti. Varmaan sisällä on niin paljon vihaa että se purkautuu välillä naurettavan pienistä syistä.
Olen kuitenkin huomannut että hevosten kanssa vihani pysyy merkillisen hyvin aisoissa. Pysyn melko kauan hyvin rauhallisena. Jos hevonen vaikka näykkäisee karsinassa olen lähinnä yllättynyt, joskus saatan tajuta vaikka kieltää tai työntää päätä pois. Koskaan ei ole ensirefleksinä ollut turpiin veto. Jos toisille opetetaan että lyö hevosta jos se kiskoo kaviota.. Jos hevonen kaviotaan kiskoo, pidän siitä kiinni mahdollisimman kauan, nostan mahdollisimman ylös. Jos jalka kaikesta huolimatta putoaa, nostan sen nopeasti takaisin ylös sen suurempaa raivokohtausta aloittamatta (tietenkin kun nostan jalan olen vihainen, jolloin jalka nousee kivasti ja pysyy ylhäälläkin ;))
Jos ratsailla turhaudun vaikka siihen että hevonen ei käänny. Vanhalla tallillahan reaktio oli se että vedetään sisäohjasta, mikä nyt ei ole missään suhteessa hyvä idea. Nykyään lähinnä koitan ja koitan. Lopulta saatan potkaista ulkopohkeella, näpäyttää raipalla tai johtaa hyvin liioitellusti sisäohjalla, vähän mielialasta ja hevosesta riippuen. Jos hevonen ei toimi niin alkuun olen aivan rauhallinen ja pysyn itseasissa uskomattoman pitkään aivan rauhallisena ja jatkan yritystä. Lopulta saatan turhautua, mutta en ainakaan muista että silti olisin tarpeettomasti alkanut potkimaan tai kiskomaan. Lopulta asia alkaa turhautumisen jälkeen ehkä jopa sujua.
Tietenkin jos hevonen lähtee viemään niin kyllä siinä tilanteessa tulee sitten kiskottua vaikka niin paljon kuin käsistä lähtee. Mutta tosiaan, hevonen lähtee. Tai jos ei liikuta, voin potkaista tai lämästä kunnolla raipalla. En kuitenkaan ole sitä mieltä että narua pyörittelemällä ja rakkaudella toimii hevonen kuin unelma.

(Meinaan tekstillä vain sitä että ihmiset menettävät hermonsa kun jokin ei onnistu, ja sitten saattavat potkia ja kiskoa vuoronperään suutuksissaan. En ole koskaan tehnyt niin vaikka saattaisi kyllä minusta uskoa niin.) Maasta käsin toimii sama logiikka. Jos hevonen lähtee ravaamaan kun talutan sitä, otan kyllä sitten siitä ohjasta/narusta kiinni vaikkei se niin esteettiseltä näyttäisikään. Jos hevonen kuskaa mut syömään niin kyllä lämäsen kaulalle niillä tavaroilla joita mulla on kädessä. Ei päähän, ei päähän koskaan, sitä mieltä olen (paitsi jos hevonen tappoaikeilla päälle tulee.)
Minä haluan olla se joka määrää.
Samoin jos hevonen lähtee, tai tiput, tai jotain. Vaikka tilanteen jälkeen jännittäisi, pyrin olemaan normaalisti, en halua ratsastaa ohjat ylilyhyinä, nykien ohjista tai peläten jatkuvasti.

Ratsailla ollessani olen hyvin tavoitteellinen ja ratsastan lähes aina niin täysillä kuin kykenen. Joskus sorrun hieman laiskottelemaan mutta. Pyrin aina parempaan, mutta osaan sentään joistain asioista olla suht tyytyväinen.
Kun ratsastan en suvaitse hevostelta esimerkiksi seurailua tai muuta typerää. Jaksan taistella vaikka koko tunnin, sillä en halua enää palata siihen possujuna-matkusteluun. Vaikka kyllä se hieman pistää jo turhauttamaan jos koko tunnin joutuu samasta asiasta jankkaamaan ;)
Yritän parhaani. Jotkut asiat ovat hivenen vaikeita, ja jotkut asiat jäävät sitten suorittamatta. Mutta, yritän parhaani, vaikkei sitä aina uskoisikaan.
Olen myös nykyään huomannut että ravi on lempiaskellajini. Syystä että, siitä tulee mieleen työskentely. Kertonee suhtautumisestani ratsastukseen. Nautin suunnattomasti siitä kenttäväännöstä ja siitä kun huomaa kehittyvänsä.
Pitäisi vain alkaa yhä enemmän vaatimaan ja suorittamaan vaikka olisikin vaikeaa (esim Vinski ja ravinostot ovat vaikeita ja jätän ne välistä.)
Haluan olla hyvä ratsastaja. Se on tavoitteeni. Pidän itseäni itseasiassa varsin hyvänä, jopa lahjakkaana. Mutta koskaan ei voi olla liian hyvä. Enkä ole vielä niin hyvä kuin haluaisin olla. Haluan päästä eroon kaikista peloistani, haluan osata ja pystyä.

Istuntani on melko hyvä ja siihen olen ollut aina varsin tyytyväinen, vaikka se korjailua onkin vaatinut. Tällä hetkellä ongelmana ovat jalat, jotka eivät ole kyljen tuntumassa ja kädet jotka eivät ihan aina pysy kulmassaan.
Tapoihini kuuluu ratsastaa loppukäynnit ilman jalustimia ja vain erityistapauksissa ne jäävät jalkoihin.
Tulen myös selästä alas mitä erikoisimmin keinoin. En halua kangistua rutiineihin ja mielelläni kiipeän selkäänkin väärältä puolelta, talutan väärältä puolelta jne. Jätän nämä viimeksi mainitut kyllä usein tekemättä sillä ne aiheuttavat kummastusta kanssaihmisissä :D
Mutta suoruus on tärkeää. Tämän takia olen opetellut kirjoittamaan vasemmalla kädellä yms. Suoruus on tärkeää jos haluaa olla hyvä ratsastaja. Et voi olla hyvä jos olet totaalisen toispuolinen.

Ratsastuksen jälkeen riisun varusteet, jonka jälkeen harjaan hevosen. Yleensä harjaan yhdellä harjalla päästä kavion rajaan, ja kaviotkin pyrin puhdistamaan. Ja sitten tulee hieman hengailtuakin hevosen kanssa.
Vasta hevosen harjauksen jälkeen on varusteiden vuoro. Pesen kuolaimet, ristitän suitset ja laitan ne hienosti paikoilleen.

Elämä on julmaa

Kyllä mä olisin halunnut mennä tallille :(
Aamulla kun heräsin nilkka sattui enää ihan vähän, melkein normaalisti sai jo käveltyä.
Sitten äiti totesi että ei ole mitään järkeä mennä, liukasta, jalka menee blaablaa. Olin kuitenkin yhä menossa. Sitten tein jotain ja onnistuin murtamaan selkäni. Oikeasti, kumarruin eteenpäin ja se kipu. Hyvä kun ylös pääsi ja sänkyyn oli vajottava. Selkä oli niin julmetun kipeä ja on kyllä tälläkin hetkellä. Tämän jälkeen äiti oli täysin sitä mieltä ettei ole mitään järkeä mennä kun selkä on kipeä ja nilkka on kipeä. Mä olin tietty yhä ihan menossa :D Kävin puitakin heittelemässä (niin hei, mullahan oli selkä katki ja nilkka poikki, hmm.)
Lopulta mun oli annettava äidin tahdolle periksi, kun mentiin kummitädille.
Monista syistä jätin tänään menemättä. (liukkaus, selkä, jalka, vierailu, äidin mielipide) ja päätös oli aivan helkutin vaikea.

Joten arvata saattaa (tai ei todellakaan, kenellekään ei tulisi tämmöinen edes mieleen) itkin koko aamun tätä kamalaa päätöstäni. Ja päivän. Illemmalla sitten rauhoituin ja vaan masistelin kun en tallille päässyt. Teki vähän pahaa tuossa viiden aikaan miettiä että voisin olla nytkin tallilla. Kamalaa, tämä oli neljäs kerta kun multa jäi Maskulta tunti väliin (sitä leirin aikana ollutta tuntia ei lasketa.)

Mutta olihan tässä päivässä jotain hyvääkin :)
Katsokaas. Banneri, jee! Tosiaan ht.netissä oli keskustelu jossa tyyppi teki bannereita (niitä oli kaksi, toinen katosi hämärästi) joten kiitokset ht.netin nimimerkille:  . Joo, ei siinä ollut nimimerkkiä.
Olen ihan tyytyväinen. Ei tuossa oikeastaan mitään vikaa. Tietty pinkki on vähän räikeä väri ja toi käsi on siisti. Mutta se saa olla tuossa. (Kheh, toi fontti on kiva. Ja siinä on Roosa. Se oli pakko.) Sitten kun joskus mahdollisesti kyllästyn, voin tapella tuohon jonkun samanlaisen bannerin kuin se vanha oli.
Ainoa mikä tuossa bannerissa rasittaa on toi pienuus :( Onneksi se menee suht järkevästi sentään tuohon.

Ja katsokaa tätä ihmettä, mulla on piru vie neljä lukijaa :D
Jee mulla on neljä lukijaa ja 13 subbaajaa. Olenpa mä feimi.

Yhhyy, ku se meni niin hyvin :(

Perkules, aijai. Nyt rasittaa :D Mutta joo, on hauskaa kanssa. Äsh. Musta ei tule ikänä mitään :(

Saavuin tallille, oikein viiden aikaan että olen taatusti ajoissa. Luin taulun, ja pettymys, menin Vinskillä. Oli se pikku pettymys kun en päässyt Roosulilla. Tunnilla oli myös Pomo, Kaisa, Roosa ja Elvis. Vinski oli vain mun tunnilla, mutta en jaksanut harjata sitä kahta tuntia, joten menin katselemaan ekaa tuntia.
Tjaaha ja Roosalta lennettiin. Ja sairaalaan. Roosa oli paha. (mutta jee, en edes saanut traumoja! Olen alkanut rauhoittumaan.)
Sitten menin vähän Vinskiä harjaamaan. Huomasin että Vinski on tosi rassaava karsinassa, juoksi ympyrää, näykki, luimi jne. Onneksi välillä hän seisoi oikein kiltisti harjattavana. Sitten varusteet ja kentälle. Kentälle päästiin hienosti ja selkäänkin pääsin. Jalustimia jouduin säätelemään mutta sitten päästiin oikein kävelemään.

Vinski käveli reippaasti. Tai sitten vaan tuntui siltä kun Roosalla menin viime viikon. Kääntelin Vinskiä, pysähdyksenkin otin. Vitsit, Vinski kääntyi niin ihanasti, ajatuksen voimalla. Niin se kyllä aina kääntyy, mutta nyt se tuntui jotenkin mahtavalta. Alkukäyntien jälkeen siirryttiin kevyt raviin. Ensin me vähän kaahattiin, mutta onnistuin rauhoittamaan kevennyksen ja alkoi sujua. Ja Vinski kääntyi! Upeaa. Ei seurannut Kaisaa yhtään. Nyt se vaan yritti murhata Elviksen.. Kyllä välillä tuli paniikki kun ravataan, koitan kääntää ja heppa pistää kaasun pohjaan ja juoksee Elviksen perään. Eikä kyllä hiljentänyt.
Kevyt ravissa mun piti ottaa siirtymiä. Ja istua. Hienoja siirtymiä tuli, oijoi. Istuin niin nätisti. Tosin silloin kun Vinski juoksi Elviksen perässä, jouduin seisomaan jalustimilla kun pompin niin paljon ja niin.
Mariannekin tuli mua taluttamaan. En ole oikeastaan ihan varma miksi. Mutta siinä se roikkui vähän aikaa, yritti ilmeisesti rentouttaa mua lisää. Oli miten oli, kevyt ravi meni aika kivasti. Vinski kääntyi (ainakin välillä. Ja kyllä se kerran baanasi Kaisan perään kentän poikki. Se oli kerta vaan), mä kevensin hyvin. Tykkäsin oikein paljon tästä.

Sitten käyntiä. Jakauduttiin päätyneliöille. Mä, Kaisa ja Roosa sinne C-kirjaimen päätyyn. Pomo ja Elvis porttipäätyyn. Tarkoituksena oli kulkea neliötä ja tehdä pysähdykset ennen joka kulmaa. Ja ulkopohje kääntää, sitten kun alkoi sujua sai jättää pysähdykset ja miettiä asetustakin. Alkuun Vinski pysähtyi neliön toisella puolella tosi hyvin. Mutta toisella puolella.. No käveltiin Mariannen päälle, kuljettiin sinne aitoja päin. Kun oltiin jonkun aikaa näitä pysähdyksiä otettu, niin tsadaa. Eipä pysähtynyt Vinski enää. Tappelin melkein koko neliön kunnes viimein sain Vinskin seisahtumaan. Sen jälkeen jätin pysähdykset, en halunnut jatkaa vetosotaa. Annoin Vinskin kävellä reipasta käyntiä. Sitten vaihtuikin suunta ja pysähdyksillä jatkoin. Vaikeeta oli taas, välillä pysähdyttiin ihan hienosti sentään. Tähän suuntaan pysähtyi todella paljon huonommin. Mutta se johtui varmaan siitä kun Vinskin stopparit on eripariset. Joten toiseen suuntaan mentäessä se ulko-ohja tuppaa olemaan löysempi, jonka takia on vaikeeta.

Sitten siirryttiin raviin. Piti ensin vain ravailla neliöllä, lopulta lähteä sitten vähän ratsastamaan kulmia. Mä lähdin keventelemään. Vinski kulki kivasti, ei kertaakaan juostu toisten ympyrälle!
No alkuun oli ongelmana se, että Vinski vähän kiemurteli. Marianne oli käskenyt ponit harjoitusraviin, joten päätin että mäkin istun alas, helpompaa ehkä tämä ohjaus. Olin oikeassa ja mentiin niin hienosti. Tajuatteko, käänsin jopa Vinskiä volteille, eikä edes yrittänyt seurata Kaisaa!
Ratsastelin aika löllösti sillä neliöllä, koitin vaan ettei Vinski juoksisi siellä lumisilla reunoilla, pyrin istumaan rennosti (heh, vähän heiluin puolelta toiselle) ja sitten fiilistelin, Vinski kulkee hienosti.

Sitten hetki käyntiä ja laukan vuoro.. Tarkoitus oli laukata pitkät sivut, nostaa käynnistä. Ihan tällaista normaalia. Eka nosto oli aika hupaisa. Vinski vaan käveli, lopulta lähti ravaamaan täysillä. Seuraava nosto onnistui kun hevonenkin heräsi. En nyt tiedä mentiinkö kovaa vai tuntuiko vain. Noo.. Mä istuin hyvin, mutta seisoin välillä jalustimilla. (johtui kaiketi vauhdista? En tajua itsekään.) Oli laukkaaminen ainakin jännää. Vinski hiljensi hyvin raviin, käyntiin siirtyminen kesti vähän kauemmin. Ja Vinski oli liekeissä. Välillä lähdettiin itse kun ei viitsitty odotella ratsastajaa. Ja hehkutus, nostin kerran lyhyellä sivulla, joten sain vähän kääntää ja silleen. Ette ymmärrä kuinka kivaa se oli :D
Kerran Vinski meni sitten ihan korvat luimussa Elvistä kohti. Mä löin raipalla, Vinski siirtyi laukkaan ja Elvis karkasi johonkin. Me ei sitten yhtään tykätty Elviksestä tänään..

Toiseen suuntaan sitten.. No se alkoi ihan kivasti. Mutta herran jumala siunatkoon..
Me laukattiin, siirsin Vinskin raviin. Ja Elvis oli edellämme! No Vinski sitten tappajamoodilla ravasi eteenpäin, eikä hiljentänyt vaikka kuinka koitin. Elvis sitten päätti että hän ei tähän jää, joten lähti sitten täyttä karkua. Ja Vinski ilmeisesti tuumi että nyt saatana tuo poni kuolee, buahah! Ja eikun perään. Melkoisen lyhyt lähtö se oli, en tiedä heiluiko Vinski tosi pahasti laukkaillessaan, vai heittelikö peräänsäkin siinä samalla. Oli miten oli, minä viisaana ihmisenä koin parhaaksi tulla alas.
Ihan mielenkiintoiset muistikuvat siitä kyllä on. Ensin Elvis lähti painamaan, sitten Vinski perään. Mä heilun ja näen Vinskin mitä mielenkiintoisimmista kulmista. Lensin kaulalle, koitin ottaa kiinni, mutta painovoima kiskaisi mut alas. Laskeuduin siististi nilkan päälle, sitten polvilleen (melkein jaloilleen hei :D), sitten rojahdinkin maahan. Vinski pysähtyi viereeni häpeämään joten sain sen itse siitä napattua.
Ja kun nousin ylös, tunsin että saakeli, nilkkaan sattuu. "Ei satu, ei täs mitää, kyl tää tästä, ei satu" Koitin kai uskotella itselleni että ei se satu :D Jalka tärisi, sattui. Äh..

Marianne tuli siihen katselemaan, kyseli sattuuko ja voi voi. Olisi halunnut nähdä jalan. Mutta hoin vaan että ei se kohta enää satu :D Marianne ei kai olisi oikein halunnut päästää mua enää satulaan, mutta mä en todellakaan suostunut jäämään maan pinnalle. Mietin että jos en palaa selkään niin parhaassa tapauksessa käy niin että en enää uskalla ollenkaan ratsastaa (miettikää nyt sitä Sulo-tuntia.. Olisi vaan pitänyt käydä selässä vielä.) Mutta joo, kyllä mä vähän mietin että mitä jos tipun uudestaan..
No, eikun selkään. Jalka oli kipeä, joten selkäännousu oli vaikeaa. Marianne ei uskaltanut päästää mua yksinäni, joten se tuli mua taluttelemaan. Ja päätti myös että loppukäynnit, ei tässä uskalla mitään tehdä. Mä selittelin taas jotain että harmi :D Hourailin, mä sitten tykkään hourailla.
Marianne jutteli jotain. Sanoi että mun pitäisi pitää Vinskille jöötää, vaikka kiskaista ihan kunnolla jos se juoksee Elviksen perässä. Totesin että yritin kaikkeni, raipan kanssa juostiin Elvistä päin, kiskomalla.. No se ei auttanut, nojailin välillä koko painolla ohjia vasten.. Juu ei auta. Eikä tunnu hyvältä.
Lopulta Marianne laski mut irti. Normaalisti sain käynnit käveltyä. Ja motkotin Vinskille koko ajan. Toivottavasti häpeää nyt tuolla ;) Marianne totesi kyllä että tarvitsee varmaan jatkaa taas pienemmillä, kun Vinski on niin iso. Siinä on puolensa. Mutta Vinski on kiva. Tosin ei tänään.

Jalka sattui. Välillä koitin taivutella, auts mikä tuska. Ja oli harvinaisen hupaisaa tulla selästä alas, heh. Pääsin alas. Sitten taluttelu oli hauskaa. Mä lenkkasin siististi sen jalan kanssa, vasen jalka oli jännästi vinossa kun se sattui normaali asennossa. Pah, ja Mariannekin vaan valitti mulle :D Kun halusin takaisin selkään "voi voi ku oot niin itsepäinen ja voi voi" Kun halusin taluttaa Vinskin talliin tuli samanlaista, kun olen niin itsepäinen ja haluan itse tehdä blaablaa. Sitten se selitti sille yhdelle naiselle että onhan se joo toisaalta ihan hyvä mutta.
Kun talliin päästiin niin Marianne halusi nähdä mun jalan. Vinski oli kuitenkin tärkeämpi joten pistin sen tietenkin ensin kuntoon. Sekin käyttäytyi, häpesi siellä heh.
Sitten odottelin. Ja odottelin. Ajattelin jo että Marianne on muuttanut mielensä ja tuumin että hienostihan mä pyörällä pääsen kotiin. Voin vaikka taluttaa pyörää. Tai sitten voin polkea niin että en taittele nilkkaa yhtään. Yksinkertaista.
Marianne halusi sitten kumminkin nähdä jalan. Mun oli pakko taistella saapas jalasta. Tuska oli melkoinen :D Sitten näytin jalkaa. Näytti ihan normaalilta, ei voi siis olla kipeä.
Marianne ei tainnut olla samaa mieltä, vaan päätti että vie mut kotiin. (yhyy) Sinne se lähti kai avaimia hakemaan. Ja kenkiä. Kun saappaan laitto oli vähän vaikeaa. Koitin sen pistää jalkaan, mutta sattui. Kun Marianne sanoi hakevansa kengät, päätin vaan tunkea sen saappaan jalkaan.
Harkitsin myös karkaamista varsin vakavasti. Jätin toimet suorittamatta ja menin ihan Mariannen kyydillä kotiin.
Marianne sanoi että jos jalka on torstaina kipeä niin en tule. Pah :D Hyvä vitsi, todellakin tulen. Jalat nyt on yliarvostettuja.
Jaa-a, jalka on kipeä ja paketissa. Ja kylmässä. Toivotaan parasta. En välttämättä haluaisi ratsastaa niin että ulvon joka askeleella kun jalkaan sattuu :D

Ja sitten vakavasti miettien, millä mä edes voin enää mennä. Kaisa on sekoillut, Vinski tiputti mut (ja on liian iso) ja Roosa oli tänään ihan pöpi. Pitäisikö vakavasti harkita tuota Lakia... Voisin mennä jollain muulla sitten kun tulee taas kesä ja hevoset ei liiku ;)

Mutta olin joka tapauksessa tosi tyytyväinen tähän tuntiin. Vinski kulki tosi hienosti (tauko teki tehtävänsä), ainoa ongelma oli Elvis. Laukat nousi, ravi oli tosi hyvää, istuin hienosti jne. Ainoa miinus oli Elvis ja tuo putoaminen. Nooh.
Ja arvatkaa mikä muu on mahtavaa ;)
Mua ei JÄNNITTÄNYT YHTÄÄN! Kun Elvis lähti katsoin vaan että jaa, poni menee. Kun Vinski lähti oli mieli aika tyhjänä. Kun tipuin en panikoinut yhtään. Ja lopputunnistakin selvisin ilman sellaista kauheaa paniikkia! Olen päässyt sen Sulo-Nikkis jutun yli! JESJESJEJES :D Onpa kivaa.
JES
Heh :D
Ihanaa. Aivan yksinkertaisen ihanaa.

Nyt odotellaan torstaita. Joku kuolee jollen pääse silloin.
No mutta ehkä tämä jalka paranee tässä. Toivotaan.