eikä takaisin ole tulemista. (Ja P.S tähän väärään päähän. Me hommataan Marianne lasarettiin. Ravattiin sen yli :D Melkein ainakin.)
Saavuin tallille ja ilokseni ja yllätyksekseni pääsin Roosalla. Olin ihan varma etten pääse sillä. Tunnilla olivat myös Kaisa, Pomo ja Simo. Roosa oli ekalla tunnilla, joten katselin sitä sitten. Oon muuten huomannut. Ennen mä tykkäsin niin paljon siitä kun mentiin sitä koko ajan kokorataleikkaata. Voi veljet oli kivaa! Nyt viime aikoina en ole enää oikein lämmennyt sille. Mutta tajusin että nykyään mä vallan rakastan sitä: pidäte ulko-ohjalta, kun se menee läpi -> myötäys sisäohjalta ja eteen. En sitten tiedä mitä hauskaa tuossakin on. Simppeli pikku tehtävä joka on niin hauska.
Sitten kiipustin selkään. Ja nyt ajattelin että on vaan onnistuttuva ja oltava rauhassa. Roosa halusi hiukan väistellä uraa, mutta lähdin sitten taas ratsastamaan sitä sinne. Roosa meni ihan hyvin. Hitaasti vaan, mutta muuten. Kerran tuli pikku lähtö kun oli vähän pelottavaa. Ja mä horjuin eteen.
Alkukäyntien jälkeen lähdettiin harjoittelemaan iki-ihania väistöjä. Ensin piti väistää takaosaa uralta. Tämä on just tätä, viimeksi kun tätä tehtiin niin onnistui tosi hyvin, tiistaina tajusin. Ja tänään ei sitten muka voinut onnistua. Roosa mateli. Ja ne takapään sisälle siirrot.. Ne oli kyllä lähinnä "ratsastaja kiskoo ponin pään ulos". Välillä taisi tulla takapääkin sisälle, mutta vaikeaa se oli taas ja mä jännityin kun yritin. Tekisipä mieli itkeä kun mietin tätä avuttomuuttani :D
Nyt voidaan itkeä sitten yhdessä. Oli nimittäin aika siirtyä kevyt raviin. Ensin tapeltiin ties kuinka kauan kunnes sain Roosan raviin. Siis poni tuli sisäpohjetta vasten, löntysteli. Ei mikään mennyt läpi taas. Kun se lähti raviin, niin eikös se juossut vaan toisten imussa. Poni ei kääntynyt mihinkään. Lopulta aina ratsastus meni siihen että potkin ulkopohkeella, kiskon vähän joka ohjalla ja hutkin raipallakin. Kamalaa. Epätoivo iski kun mikään ei toiminut. Jumankauta, kun yleensä tapellaan ja sitten lähtee sujumaan. Vaan ei nyt. Kun juostiin toisten perässä pikakiituriravia en voinut kuin lopulta hiljentää käyntiin ja koittaa kääntää käynnissä. Kyllähän Roosa käyntiin hiljensi varsin kivasti. Mutta ei kääntynyt! Tämä ei voi olla enää edes totta.
Lopulta Marianne käski vaan ratsastaa eteen. Sainkin ponin tosi kivasti ravaamaan eteen, kääntyminen oli vaan mahdotonta ja ratsastus niin rumaa että Marianne olisi voinut hakea haulikon ja ampua mut sinne.
Siis se on kamalaa, kamalaa kiskomista, potkimista, hakkaamista. Mutta sitten taas oon niin härkäpäinen että tappelen vaikka se olisikin kamalan näköistä, kun en halua luovuttaa. Sitten tunnin jälkeen koittaa korvata sitä kun oli niin ilkeä. No joo, kun mä rupean tappelemaan niin mä yritän silti olla niin reilu kuin osaan. Silloin kun mennään nätisti niin mäkin menen niin ylinätisti kuin osaan ja kehun joka asiasta ja olen rauhassa. Mutta kun ei toimi mikään niin sitten alan tapella vastaan vaikka se tuntuukin kamalalta kun ratsastelu näyttää siltä kuin näyttää. Vaan toisaalta, pakko olisi asiat saada läpi, toisaalta ne voisi saada läpi vähän nätimminkin. Tänään kahdesti vaan pysäytin ponin, istuin hiljaa selässä silmät kiinni ja hengittelin. Se kertonee taas siitä että tappelu oli mennyt niin kamaliin mittasuhteisiin että.. Jos tappelu menee ihan kamalaksi, teen noin, rauhoitan itseni ja yritetään sitten uudestaan. Joskus se auttaa vähän, tänään ei.
Jatketaan tunnista ja jätetään kamalan ratsastuksen valitus pois taas. Lopulta vaihdettiin suuntaa. Simsalabim, poni lähti toimimaan. Ehkä ihan hetken jouduttiin vääntämään kättä, mutta sitten se meni niin kivasti. Pää laskeutui, ravi oli mukavaa ja jopa hiukan reippaanlaista. Poni kääntyi niin nätisti ja mä saatoin olla ihan rauhassa ja nätisti. Ihanaa.
Sitten siirryttiin käyntiin. Lähdettiin ihan kunnolla väistelemään. Piti siis kääntyä taas lyhyeltä sivulta ja väistää pieni matka sinne uraa kohti. Tänään en tuntenut itseäni ihan niin valaistuneeksi. Roosa sinäänsä väisti kyllä ihan hyvin, ehkä vähän turhan hitaasti ja loivasti ja väärään suuntaankin välillä. Mutta toisaalta, poni oli ollut edelliselläkin tunnilla väistelemässä, ehkä se on ihan ymmärrettävää. Otin joitain ylimääräsiä väistöjä toisella pitkällä sivulla ja koitin saada Roosan kävelemään eteenpäin. Jälkimmäinen ei onnistunut. Mutta Roosa väisti ihan kivasti myös uralta pois, vaikka vain muutaman askeleen.
Sitten sai tulla ravissa sen toisen pitkän sivun ja väistää tällä sivulla missä Marianne oli vahtimassa. Ja pelleilymme alkaa taas. Ensin sai taas aikansa hutkia Roosaa liikkeelle. Sitten se tunki sisäpohjetta vasten, seuraili muita yms. Eka pätkä onnistui vielä. Mutta sitten piti alkaa väistämään ravissa. Ei herran jumala jälleen. Roosa ei millään siirtynyt raviin. Sitten kun se siirtyi raviin, se pyöri ihan missä halusi, törttöiltiin toisten edessä. Ekaan suuntaan me vaan tapeltiin. Me juostiin, löntysteltiin ja kertaakaan en päässyt väistämään ravissa erimielisyyksiemme takia. Kamalaa menoa tämä ratsastus taas ja mä olin niin epätoivoinen vähän joka asian suhteen. Tiputin jalustimetkin jaloista että saisin lisää voimaa jalkoihin. Vaihdettiin suuntaa. Ongelmat jatkuvat. (Onpa tätä kamala kirjoittaa :D Mua pidetään kamalana eläinrääkkääjänä, douh.)
Roosa seuraili ja duunaili vaikka mitä. Multa alkoi pohkeista loppua voima ja koko ratsastus oli jotain epätoivoista säätöä. Lopulta pysäytin ponin ja heivasin ne jalustimet ylös. Rauhoituttiin siinä ajassa taas kumpikin ja jatkettiin. Roosa taas halusi vähän kiemurtaa, mutta siirtyi sentään raviin. Mä koitin rauhoittua ja istua kunnolla. Ensin säädettiin kaikenlaista vähemmän mukavaa. Mutta kun keskityin omaan itseeni, keskityin siihen etten nojailisi eteen (jalustimilla en sentään voinut seisoa kun ne oli poissa).
Lopulta alkoi Roosa taas toimia. Oikein hienosti jopa. Sain sen kulkemaan missä halusin ja päästiin jopa väistämään ravissa. Tosin se käännös Mariannea kohti oli hivenen hätäinen ja tahtojen taistelua oikein. Väistö onnistui jossain määrin. No Roosaa sai ainakin kehua ja kyllä se uralle meni hieman sivuttain. Kai se on riittävää, olihan suorittajina näinkin riitaisa pariskunta. Ja tämähän oli vasta toinen kerta raviväistöä mulle. Ilman jalustimia humputtelu oli kauhean mukavaa, Roosa toimi, mulla itselläni oli hyvä olo ja saatiin jotain väistöntapaistakin ulos. Ja mä jopa uskalsin (tai no, en edes miettinyt koko asiaa), olisin kumminkin aika nopeasti voinut tulla alas jos poni olisi tuulta pelästynyt.
Sitten vuorossa loppukevyt ravit. Poni seurasi Mariannea :D Mä otin jalustimet jalkoihin ja tappelu alkoi taas. Mä en kestä tätä, miten tämä voi olla tällaista tänään? Vasta suunnan vaihtuessa meillä alkoi sujua. Roosa meni ajatuksen voimalla, kääntyi hyvin eikä edes ajatellut seuraavansa. Loppukäynneissä poni kulki taas tosi kiltisti.
Marianne sanoi että ihan kuin olisi 2 eri ponia ja 2 eri ratsastajaa tällä tunnilla.
(Joo-o, puolet tunnista meni älyttömän hyvin, toinen puoli meni niin helvetin huonosti jos suoraan sanotaan.) Mutta kuulemma en voi vaatia itseltäni vielä sitä että osaisin suoristaa hevosen vinoutta ja jotain tällaista diipadaapaa. Kaikkeahan voi vaatia.
Mutta kyllä mä uskon tietäväni mistä tämä johtui ;) Kaikenhan mä tiedän.
Katsokaas, Roosa on julmetun viisas poni. Tiistaina meidän meno oli niin syvältä, poni huiteli missä halusi ja mä ratsastin rumasti. AIVAN varmasti poni muisti että olin antanut sen huidella missä halusi, tänään hän halusi seurata. Sitten kun tähän vielä lisätään se että poni oli väsynyt edelliseltä tunnilta ja se että hänellä on takapää (ollut) vähän jumppelissa ja kun hän on vielä vähän vinokin (kuten minäkin). Päästään varmaan aika lähelle tätä päivää. Loppujen lopuksihan se on tosi loogista, Roosa esim. pukitteli mun kanssa laukannostoissa. Ei se muiden kanssa sitä tehnyt. Se on viisas poni (pukittelee yhäkin).
Ja toisaalta, mullakin saattaa alkaa taas tämä huono ratsastaja -vaihe, onhan meillä viime aikoina sujunutkin oikein hyvin.
Mutta joo, tunti oli puoliksi tosi huono, puoliksi tosi hyvä. Kamalaa ratsastusta vaan, yh.
Loppukäyntien jälkeen alas selästä ja poni talliin. Sehän oli ihan ilmiselvästi vihainen mulle, söi mun hiukset ja puri mun sormea. (Tai sitten se tekee niin aina. Mutta ei, kyllä se oli just tänään vaan tosi vihainen.) Siliteltiin siinä sitten (tai sitten Roosa vaan koitti syödä mun kypärän :D). Ja sitten kamppeet pois.
Ja että mun teki tänään mieli kysyä Mariannelta että olenko mä ihan kamala.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti