Elovena-tyttö

Ja jälleen tallille. Kuten ehkä saattoi arvata, oli mulla jälleen Kaisa. Jotenkin aavistin, se meni eilen niin mainiosti (tai siis ei se mennyt mitenkään mainiosti, minä vain ylitin itseni jonka ansiosta kaikki näkyi vaaleanpunaisten lasien läpi. Mutta oli se vaan hieno päivä, eilinen siis (: Ehkä tänään saadaan aikaan järkevämpää tekstiä, tuo eilinen kun oli vain tuota plööplööplöö, onnistuinonnistuin -toistelua. Minkäs sille mahtaa, kirjoitan niin tunteella tätä ;) )
Kaisa ei ollut muilla tunneilla, ja meidän tunnilla olivat myös Vinski, Roosa, Salli ja Laki. Kenttäkin oli sulanut lisää, joten päästiin pyörimään vähän isommalla alueella, jes! Ehkä se siitä joskus sulaa kokonaan (tai sitten ei, pääsiäisenä sataa vähintään parin metrin hanget ja sitten lauletaan juhannuksena että on hanget korkeat nietokset, vai mites se meneekään) Hain Kaisulin tarhasta ja aloin harjailla sitä hyvissä ajoin. Päätin että Kaisan tulee näyttää edustavalta, ja tällä hetkellä se tarkoittaa sitä että sen tulee olla mahdollisimman karvaton. Klaappasin irtokarvoja irti loppumattomalla innolla, Kaisan etsiessä viimeisiä heinänkorsia karsinan pohjasta. Lopulta hevonen alkoi näyttää jo paremmalta (= ei irtokarvoja pitkin sen ruskeaa karvapeitettä) joten saatoin varustaa sen, tällä kertaa täysin.

Köpsöttelimme taas oikein rauhallisesti sinne kentälle, ja nousin selkään. Ensin meillä oli pientä keskustelua siitä, saako Kaisa lähteä käppäilemään alkukäyntejä kun minä vielä säädän jalustimia ja kiristän vyötä. Lopulta putteponi ymmärsi että kyllä se vaan seistä pitäisi, tosin oikein junttimaiseen tapaansa se seistä pönötti keskellä vesilammikkoa. Jalkakylpy ilmeisesti. Lähdettiin kävelemään alkukäyntejä. Ratsastin Kaisaa vähän eteen ja tehtiin voltteja. Koitin eilisenkin edestä hakea hyvää tahtia ja asettumista volteille. Joo-o, blondi oli vähän laiskahko, mutta onnistuttiin me välistä kävelemään ihan mukavasti eteenpäin. Volteillekin Kaisa kääntyi ihan nätisti, asettelut nyt on aina vaikeita, kai sillä välillä nokka kääntyi sinne minne halusin. Koitettiin myös vähän ajatella isoja ja pyöreitä voltteja, ei sellasia että Kaisa itse vääntää jotain minimaalisia monikulmioita siellä. Mariannen palattua siirryttiin keventelmään. Se oli muuten oikein mukavaa, tosin Kaisa oli vähän.. löllö. Meni taas välillä vähän hankalaksi keventely kun hevonen liikkui kuin täi tervassa.

Ratsastin ravissakin Kaisaa eteenpäin, välillä suomalainen jopa oikeasti ravasi mukavassa tahdissa eteenpäin! Tehtiin pikkasen voltteja, Kaisa kääntyi edelleen varsin nätisti. Koitettiin tehdä isoja ja rauhallisia voltteja, joissa pysyi ajatus mukana koko ajan. Mariannekin kehui että Kaisalla on ravissaan hyvä tahti, väähän laiska tosin, mutta se on niin mummeli. Tai ei ole, muttamutta. Näkemyseroja.
Ravailimme rauhallisesti ovaaliympyrää, käänneltiin vähän. Kaikki sujui ihan nätisti. Otettiin pienet välikäynnit ja jatkettiin harjoitusravilla ja käyntisiirtymillä.
Joo-o. Mitenkäs sitä nyt sanoisi :D Olimme hukassa. Tai ei Kaisa varmaan kovinkaan hukassa ollut, mutta minä olin. Otin jalustimet aika pian pois (enpä ainakaan päässyt niille kökkimään)
Mitäs ongelmia tässä meidän harjoitusravissa sitten olikaan? Ensimmäinen iso ongelma: Kaisa paineli menemään innoissaan ja laukkaa odottaen. Ei kovin hyvä näitä siirtymiä ajatellen. Ei se kuitenkaan vielä mitään, tämän lisäksi kiltti elovena-tyttö päätti että hän ei mitenkään voi kääntyä vasempaan kierrokseen. Kyllä, se on aivan selkeästi meidän vaikeampi kierroksemme, vasemmalle on aina kääntyminen vaikeampaa. Mutta nyt se hevonen ei kääntynyt lainkaan. Se vaan kiihdytteli ja spurttaili menemään. Minä taas jännityin ja tuijottelin lähes koko tunnin hevosen niskaa. Ei näin.
Mä koitin olla ihan rauhassa, vähän pistää pohjetta läpi ja pitää ulko-ohjan tuntumalla. Sitten oli vielä ne siirtymät, jotka eivät sujuneet myöskään. Alkuun se oli vaan sitä että Kaisa juoksi alta, mä olin etukönössä, koitan pidättää ja mikään ei mee läpi ja lopulta Kaisa vaan painaa ohjalle. Onneksi Marianne keskittyi tähän asiaan ja käski olla rento ja pidättää vain ulko-ohjalta. Lopulta, monien epäonnistumisten jälkeen, saatiin pari hyvää ja kevyttä siirtymää, vaikka ne tulivatkin sen pari(kymmentä) metriä myöhässä.

Ei oikein toiminut, ei alkuunkaan. Onneksi sitten jätettiin käyntisiirtymät ja alettiin niiden tilalla tehdä taas tätä ulko-ohjalta pidäte, myötäys ja eteen. Se toimi oikeasti aika kivasti. Kaisa hidasti selvästi ja mä pääsin myötäämään ja ratsastamaan eteen. JES. Poni muutenkin rauhottui ja päästiin ravaamaan sellaista miellyttävää harjoitusravia, ei sellasta alta juoksevaa.
Sitten vaihdettiin suuntaa. Siihen suuntaan.. No Kaisa kääntyi kyllä oikein hyvin. Mutta hidastukset eivät menneet tähän kierrokseen lainkaan läpi. Hevonen vaan juoksenteli alta tyytyväisenä ja minä koitan parhaani mukaan tehdä asialle jotain. Auts.
Loppuun vielä kevyt ravit. Otin jalustimet takaisin. Ja pitäiskö nyt sanoa taas, että Kaisa oli ihan kamala loppuraveissa :D Oikeasti! Kaisa paineli menemään kuin vanha ravuri, se ei millään voinut kääntyä vaan jyysti toisten perässä, se sai jotain ihme päähänpistoja ja koitti vaikka kesken voltin karata suuntaan x ja mielellään laukalla, Marianne oli taas ihan hurjan pelottava ja sitä piti väistellä, mieluiten laukalla ja kaiken lisäksi oli näääin lähellä ettei rouva Kaisa puraissut palasta Roosa-rouvan takapuolesta. Hirveää, oikeasti! Ajoittain Kaisakin suvaitsi rauhottua ja ravata rennon rauhallisesti, mutta sitten se taas lähti ja oli niin vaan hauskaa, tosin ei mulla.
Lopulta käyntiin. Loppukäynneissä jumppailin ja leikin siellä selässä kun Kaisakin viimein ymmärsi kulkea ihan rauhassa ja nätisti, heh (;

Marianne kävi juttelemassa. Kuulemma se meni oikein hyvin. Jaajaa, totesin että alkutunti meni hyvin, sit siirtymien jälkeen kaikki levis kasaan :D Vaikka kyllä kuulemma tuli pari hyvää siirtymää.
Joo, en mä nyt kovin tyytyväinen tähän tosiaan ole. Alkutunti oli varsin kiva, lopputunti taas kauheeta vääntämistä ettei mitään rajaa. Toisaalta niinkuin Marianne sanoi, niin en oo Kaisalla kauheasti mennyt, ehkä voin jossain määrin antaa tän nyt itselleni anteeksi. Ja hei muuten, historiallinen hetki, ensimmäistä kertaa menin Kaisalla kahdesti peräkkäin! Wou.

Keskelle ja alas selästä. Sitten lähdettiin kohti tallia. Roosalla oli jotain omaa säätöä siellä. Kun aasi ekaa kertaa säpsyi siellä takanamme, niin Kaisakin vähän kauhistui ja koitti vähän karata. Sen jälkeen Kaisa-mamma kaikessa viisaudessaan tuumi ettei ole mitään pelättävää ja niin me lömpsötimme talliin ihan keskenämme, kun muut jäivät takomaan Roosa-ponin päähän järkeä.
Harjailin Kaisan nopeasti pois (nautin siitä uskosta että hevosesta lähtee vähän karvaa :D) Ja kotiin. Ja heihei nyt taas hetkeksi (:

Monsteri-M

Voi voi, ihanan lämmintä ja aurinkoista ja kovin keväistä (: Jeij.

Tallille siis ja lukasin taulun. Mulla oli Kaisa, tunnilla myös Sakari, Salli, Vinski, Pomo ja Kalifornia. Kaisa oli ekalla tunnilla, joten päätin nauttia lämmöstä ja katsella tunteja. Lopulta lähdin talliin lämmittelemään ja sain varsin nerokkaan idean. Eheh. Päätinkin lähteä kyselemään viisaita Mariannelta. Siinä kentän laidalla pönöttäessäni ehdin moneen otteeseen miettiä että kyllä vaan olikin typerä tämä päähänpistokseni. Jostain syystä päätin uhmata ajatuksiani ja kävin kysymässä Mariannelta.
"Sain nerokkaan ajatuksen. Voisinko mennä ilman satulaa?" Heh. Harvinaisen järjellinen idea (;
Marianne kysyi ensin että millä mä edes mahdoin mennä ja sen jälkeen se pohti että kenttä on vähän liukas, mennään nurin. Järkeilin sille että ei se satula siinä mitään auta (plus että jos kaadutaan niin eipä mee satula rikki jos sitä ei oo) Sainkin siis luvan mennä ilman satulaa. Huomatkaa, rikon periaatteeni. Menen keväällä ilman satulaa, apua :D Ja ikään kuin se olisi se kamalin ongelma ja kauhistuksen kanahäkki. Jotenkin siellä tallissa seistessäni pieneen päähäni vain pälkähti että haluanpa mennä Kaisalla ilman satulaa. Tiedättekös, todistan itselleni että pystyn menemään sillä ilman satulaa, näytän itselleni ja kaikille muillekin, haha. Mutta kyllä siinä piti sitten koittaa miettiä rauhoittavasti että en mä varmaan sieltä Kaisan kyydistä tipu, en varmaan en varmaan. Iiks

Varustin Kaisulin, joka leikki jälleen Houdinia avaamalla jotenkin mystisesti karsinan ovensa. Pieni putte seisoi siellä kovin tympääntyneen näköisenä, joten kiskaisin sille vain suitset ripeästi päähän. Lähdettiin kentälle köpsimään ja Kaisakin näkyi sisäistäneen rauhallisen mummoratsun roolinsa, niin maan perusteellisen rauhallisesti se sinne kentälle raahautui. Parempi kai niin.
Mentiin seisomaan keskelle, tein hengitysharjoituksia ja koitin vakuutella itselleni että tämä idea ei ole niin järjetön miltä se tuntui. Täti tuli kippaamaan mut kyytiin ja lähdettiin kävelemään. Joka askeleella alkoi tuntua entistä enemmän siltä että en vaan yksinkertaisesti voi pysyä siellä :D Kuinka karmivaa, koitin vain rentouttaa itseni ja ajatella rennosti jotten tippuisi ainakaan sen takia.

Käveltiin alkukäyntejä, Kaisa kulki eteenpäin ihan mukavan oloisesti (tai ehkä vain hevosen koko huijasi) Tehtiin vähän voltteja joille Kaisa kääntyi todella hienosti, toimi hyvinkin herkästi ja oli oikein mukava. Tein myös parit pysähdykset, ja kun tarpeeksi vääntelin vatsalihaksilla, niin kyllä rouva alkoi pysähtyä jopa ihan nätillä pyynnöllä, ei sellasella turhauttavalla kiskomisella. Joo-o, pikkasen meillä oli ahdasta, sillä kenttä oli kuin valtameri (osittain) ja meitä oli sitten kuusi ratsukkoa sillä pienellä pläntillä :D No, onneksi Kaisa päätti olla niinkin toimivalla päällä, joten ei siinä sen ihmeempiä ongelmia tullut.
Mariannen palattua siirryttiin raviin, kunhan olin ensin todennut että tämä ideani alkaa vaikuttaa vähän turhankin nerokkaalta, heh. Hauskaa myös sinäänsä, että alkukäynneissä panikoin tulevaa ravia ja pohdiskelin että voisin ottaa tosta Kaisan blonditukasta kiinni ja kiikkua sitten jotenkin kyydissä. Suunnittelin myös että lähdetään ihan keveästi siihen raviin ja köpötellään sellasta pikkuvauvoille sopivaa ravia. Kun sitten saatiin lupa ravailla, niin enkös mä unohtanut kaiken, kaikki hienot suunnitelmani, joten raviin siirtymisemme muuttui sellaseksi että Kaisa puski sisälle, mä koitin siirtää sitä raviin ja mietin samalla psykopaattisesti että kohta nähdään tipunko mä samantien täältä vaiko en.

Kun lopulta sain Kaisan raviin, niin ensimmäinen ajatus oli vaan että JES. Jes, mä tein sen! Mä pysyin kyydissä. Ensin mä pikkasen hytkyin ja pompin, mutta pian rentouduin ja sitten kökin tasaisessa kyydissä oikein hyvin mukana (; Tein myös johtopäätelmän että Kaisa ei ole voinut kulkea noin rauhassa silloin edelliskesänä. Ei oikeasti, en jaksa uskoa että olisin noin tasaisesta menosta pudonnut yhtään mihinkään. Tosin kaikki on mahdollista.
Joka tapauksessa. Ravailtiin sellasta mukavan rauhaisaa ja tasaista ravia, jossa oli ihanan helppoa istua. Ja mä olin niin fiiliksissä kun pysyin siellä, hihkuin siellä alkuun että jes ku mä pysyn täällä! Voitin itseni, mä osasin ratsastaa Kaisalla ilman satulaa, jesjejs. Ja kun sitten olin todennut pysyväni kyydissä, niin uskalsin jopa vähän kääntää ympyröitä ja ratsastaa raviakin vähän eteenpäin. Kaisuli kääntyi vallan nätisti, en olisi itsekään uskonut. Kaikki meni niin hyvin, välillä Kaisa tosin intoutui pikkaisen liikaa ja lähti köpsimään vähän turhankin kovaa, mutta minä pysyin kyydissä ja se oli nyt tärkeintä.

Siirryttiin käyntiin ja alettiin tehdä vähän taivutteluja ja väistöjä. Eli toisella pitkällä sivulla väistätettiin takapäätä sisään, toisella tehtiin kolme volttia tötsien ympärille. Pikkaisen ahdasta ajoittain, kun sitten tajusi viivytellä oikeissa kohdissa niin alkoi tuota tilaakin löytymään. Volteille Kaisa kääntyi varsin nätisti. Kerran jouduttiin oikein taistelemaan että mihin suuntaan arvon suomittari olikaan menossa, mutta muuten ratsu kääntyi kovinkin nätisti. Taivutuksista ei nyt puhuta, sillä en juuri niihin keskittynyt erinäisistä syistä. Ainakin voltit onnistuivat.
Väistätykset sen sijaan olivat surullisia. Mä yritin parhaani, Kaisa taas keskittyi suomalaiseen perinnelajiin - hiihtoon. Vaikka kuinka koitin hidastaa niin rouva suomenputte se vaan hiihtelee alta pois tyytyväisenä, useimmiten se oikeastaan vain kiihdytteli kun otin niitä pidätteitä :D Ei onnistunu väistöt ei. Pysähdyksetkin menivät vähän hankaliksi kun alkoi Kaisalla olla turhan kova kiire.
Otettiin loppuun vielä rauhaisaa harjoitusravia ovaaliympyrällä. Tai Kaisan mielestä se oli pikemminkin sellasta virkistävää laukkaa. Aloitettiin ravimme sillä että Kaisa koittaa parhaansa mukaan esitellä hänen hienoa ravuriraviaan ja samalla se hienovaraisesti vihjailee että jos nyt laukattais vaan. Ja samalla minä sitten koitan istua rennon rauhassa ja pidätellä rouvan menohaluja. Jonkin aikaa me juostiin oikeen jalkoja ojennellen, kunnes lopulta Kaisa tajusi ettei nyt laukattaisi. Sen jälkeen poni köpsötteli rauhallista ravia (mitä nyt välillä piti vähän lisätä vauhtia) ja mä lähinnä nautin maisemista, välillä vaivauduin vähän kääntämäänkin uljasta ratsuani.

Sitten sieltä löytyi kenkä, keskeltä kenttää! (nurkasta..) Kaikki siirtyivät käyntiin Mariannen kiertäessä hevosia läpi. Mä jotenkin arvasin että se oli meidän kenkä. Tai kun Kaisa oli sitä raviaan ojennellut menemään, ajattelin että varmaan häslätessään pudotti kengänkin kentän hiekkoihin. Ja tadaa, niinhän se sitten olikin. Yritin kertoa Kaisalle että se sopisi sitten ravata rauhallisesti ja nätisti kun kenkäkin puuttuu. Sen taas voi arvata kuinka paljon arvon rouvaa kiinnosti kuunnella vienoja toiveitani, heh.
Loppuun otettiin sitten vielä vähän kevyt ravia, tai minä nyt istuin vaan sillä keventely oli täysin yliampuva toive. Kaisa-mamma olikin sitten aivan kamala näissä loppuraveissa. :D Sen mielestä Marianne oli yllättäen aivan kamala. Ravailtiin nätisti ja rauhallisesti ja laadilaa, sitten Marianne on edessämme jolloin Kaisa hypähtää sivulle vallan kauhistuneena. Iiks! Minä heilahdin sivuun, mutten pudonnut. Hetken kuluttua Kaisa koittaa hypätä aitaan turvaan koska Marianne käveli tötsien kanssa vähän matkan päässä meistä. IIKS.
Jooh, lopulta siirryttiin kävelemään ja kävelimme rennon rauhallisesti. Kunnes Marianne tuli juttelemaan :D Ei siinä alkuun, keskusteltiin, Marianne oli tyytyväinen. Meni hyvin ja mä pysyin siellä, jeah! Sitten sanoin jotain, Marianne ei kuullut, joten se juoksi meidän luoksemme. Jolloin Kaisa sitten keksi että nyt on karattava ja otettiin jopa pari laukka-askelta Mariannea karkuun. Voi pientä Kaisasta d:
Päätettiin sitten kävellä Mariannea katsomaan kun se nyt oli niin kauhea. Ei se sitten enää niin kamala ollutkaan, Kaisa halusi vaan niin kovin väistää Mariannea. Oi voi.

Nojoo, kuten sanoin, Marianne oli tyytyväinen :) Sen mielestä teki myös oikein hyvää mennä jollain täysin vieraalla hevosella.
Ja mä olen niin niin tyytyväinen :D Mä tein sen!! Ylitin itseni, mä ratsastin Kaisalla ilman satulaa enkä pudonnut, EJEJSEJSJEJSEJS. Mieletöntä miten paljon se voikaan.. Niinku riemastuttaa :D Jesjes. Ja oli Kaisa muutenkin ihan kiva tänään, vähän oli liikaa sellasta ravurimaista kaasuttelua kun laukkaamaan piti päästä, mutta hevonen kääntyi hyvin ja oli oikein nätisti. Jes

Mentiin keskelle ja alas selästä, sitten Kaisa-mamma talliin. Ikävästi se liukasteli matkalla kun se yks kenkä puuttui, koitin houkutella Kaisaa siihen keskemmälle käveleen kun siellä reunassa oli niin liukasta. Pistin hevosen nopeasti pois ja sitten vaan kotiin päin (:

PeeÄs

Video

Eli muutama laukkapätkä, se viimeinen videoklippi jossa Pomo nostaa laukan, on se kerta jolloin Pomo siis itse lähti laukkaan ja minä siirsin raviin, enkä ehtinyt valmistella, jolloin vaihdettiin tuohon liitoraviin (:

En tiedä teistä, mutta omasta mielestäni se näyttää aika hyvältä. Siis mun ratsastus :D Ehkä paremmalta, ääh. Pari viikkoa niin saan kuvaajan ja sit näkee kunnolla miten menee d:

Ja laatuhan on aika loistava vai mitä? Oikeastikin meinaan. Siel on pimeetä, latasin ton tubesta jollain huonolla laadulla ja sit latasin vielä takaskin. Olen yllättynyt että se on noin hyvälaatuista videota o.o

Nyt hei, ja tiistaihin (;

Uudet Pompeloiskuvat

Hihi, sain kuvia :) Laatu on päätähuimaava, ainakin joissain. Siel oli pimeetä.

Herrasmies ja sen iloinen ilme

Köps köps

Pomo katselee että varmasti jalat menee puomin yli

Sit tuli kuvaustauko jonka aikana pimeni huomattavasti

Laukkaa ratsu reima, hei reima

Miten nätisti mentiinkään siinä välissä ;)

Kukkuu!

Muutama videokin sieltä taisi irrota, odotan että saan vielä ne käsiini :) Ah, odottelemme innolla huhtíkuuta jolloin vihdoin pitkän talven jälkeen pyydän pakotan mukaani kuvaajan, jes. Elättelen toivoa että näyttäis niin hyvältä etten usko itsekään, mutta sen saa sitten nähdä taas :D

Ihmissyöjäponi

Lähdin sitten luikastelemaan tallille ja taulua lukemaan. Mulla oli jälleen Pomo ja tunnillamme sitten myös Vinski, Salli, Roosa ja Laki puolet tunnista. Pomo oli jo ensimmäisellä tunnilla. Katselin pikkaisen tunteja, mutta kun siellä tuuli niin hirveästi! Ja mullakin oli jumantsuikka toppahousut?! Suorastaan järkyttävää, heh.
Lähdin sitten pikkasen harjailemaan Pomoa. Sitä otti taas suunnattomasti päähän. Ei siinä mitään, se oli tahtojen taisto. Vaan annas kuule olla kun se ponin paholainen teki sen temppunsa. Jotenkin se pääsi yllättämään ja haukkasi suihinsa vähintään puolet mun kourasta. Se oli jotenkin absurdi tilanne (tai jotain) Käsi sattui ja mulla vaan jyskyttää päässä ajatus että ei jumankavita nyt poni. Harjasin sitä siinä suorastaan raivon vallassa, nyt en ainakaan voi lopettaa jonkun näykkäsyn takia kesken. Kun lopulta sain Pomon ilmeen hieman kirkkaammaksi saatoin jopa tutkia vahinkoja. Ai, ai. Kiva reikä oli siinä rystysessä ja vertakin alkoi tulla vähintään litra tolkulla, puhumattakaan siitä mustelmasta joka siihen muotoutui. Mukavaa, erittäin.

Minkäs sille mahtaa, jääräpäisesti harjasin Pomon loppuun ja jäkätin sille jotta se muistaisi katua tekoaan vielä haudassakin ;) Vasta kun oli täysin pakko (veret valui lattiallekin, melkein siis) lopetin Pomon harjauksen ja lähdin paikkailemaan kouraani. Viisaana ihmisenä tuumailin että kyllä, se pitää puhdistaa ja kyllä se pitää saada kylmäksi jotta verenvuoto lakkaa. Joten eikun lumihankeen! Kuvitelmissani se toimi paremmin, ei se lumi auttanut kuin fyysiseen tuskaan :D Ja siihenkin lähinnä sen takia että käsi jäätyi tunnottomaksi, olen oikea pelastajasielu. Onneksi sieltä sitten tuli kiltti tuntilaisemme, joka ihanasti antoi mulle laastareita, joilla sitten sidoin käteni kokoon. Jonka jälkeen lähdin jatkamaan Pomon kiusaamista ja varustin sen. Piinaan sitä loppuelämäni ajan, buahah

Paholaisponin viaton katse

Lähdettiin sitten kentälle. Pomo tepsutteli kanssani oikein nätisti ja parkkeerasin ponin sitten kentän keskelle. Marianne alkoikin kysellä että kai muistin sitten purasta ponia, silmä silmästä ja sitä rataa. Juu-u, ei se tainnut ihan ensimmäisenä käydä mielessä (;
Kiipesin selkään (kovin hankalaa, liikaa toppauksia) ja lähdettiin kävelemään. Sanalla sanoen Pomo oli laiska. Se lyllersi menemään kuin vanhempi tapaus ja hyvä kun ei nukahdettu itse kumpikin ponin madellessa eteenpäin. Aloin ratsastaa ponia eteenpäin, vaikeaa vain, sitä sai koko ajan aktivoida kävelemään ja jos raipalla muistutti niin sillä oli se hetkellinen vaikutus jonka jälkeen poni taas unohtui lyllertämään haavemaahansa. Lopulta alkoi tämäkin mennä perille ja poni vaivautui kävelemään hiukan aktiivisemmin eteenpäin. Tehtiin vähän voltteja, Pompeli kääntyi jälleen tosi hienosti. Koitin hakea enemmän sitä asetusta, se oli taas vaikeampaa. En vielä kuitenkaan stressannut asiasta, ehtiihän sitä vähän ajan päästäkin hakea kun ottaa ohjat paremmin tuntumalle. Ja tehtiin hei yks pysähdys joka onnistui ihan hyvin. Sen enempää en vapaaehtoisesti halunnut ottaa, en kestä sitä tuskaa, heh.

Harvinaisen selkeä vai mitä? Eli ainakin muistaakseni aloitimme käynnillä ja ylläolevalla tehtävällä. Eli toisella pitkällä sivulla loiva kolmikaarinen ja puomin yli siinä keskellä. Toisella pitkällä sivulla taas oli puomeja, ja piti siis ensin tehdä yhden ympärille voltti, kävellä keskemmälle ja tehdä toisen ympärille voltti ja sitten vielä viimeiseen. Saanette selvää tuostakin, ainakin toivon. Ja koska tämä tehtävä oli erittäin hankala ymmärtää, niin Mariannen oli pakko selittää se meille vielä englanniksi: "Föörst vii duu sirkle to tö rait..." Me seurattiin Pompelin kanssa opastusta, joka selvensi erittäin paljon tätä tehtävää :D

Tehtävällä pysyttiin oikein nätisti, Pomo kääntyi hienosti ja jes. Ongelmana oli ponin pienoinen matelu, koitin ratsastaa lähes jatkuvasti ponia eteenpäin ja välillä se tosiaan vaivautui kävelemään jopa melkein aktiivisesti. Toinen asia johon kiinnitin extra paljon huomiota oli tuo asetus ja taivutus. Näillä pienillä volteilla sai hevosta taivutella todella paljon, joten yritin parhaani. Oikealle oli vain todella hankala saada herra poniruuna asettumaan edes pikkaisen, joten sellainen ylitaivutus jäi vain kaukaiseksi haaveeksi. Vasemmalle se asettui hivenen paremmin, ei nyt täydellisesti sinnekään.
Siirryttiin kevyt raviin. Marianne siirsi volttipuomit samalle linjalle ja tultiin taas ravipuomeja pitkillä väleillä ja toisella sivulla sai tehdä tuon loivan kolmikaaren. Pomon siirryttyä raviin tein minäkin sen ihmeellisen huomion että toden totta, ponihan matelee. Joten kerrankin osasin itse alkaa ratsastaa ponille aktiivisempaa ravia, ei tarvinnut odottaa Mariannen valitusta asian suhteen. Välillä sain Pomon ravaamaan ihan kohtalaisen mukavasti eteenpäin, välillä taas ratsuni eteenpäinpyrkimys romahti ja tyydyimme matelemaan. Mutta jälleen Pompeli kääntyi tosi hienosti. Tehtiin ympyröitä ja voltteja ja joka kerta poni kääntyi mitä hienoimmin. Loiva kolmikaarinenkin onnistui, tosin kaari olisi saanut olla pikkaisen jyrkempi, sillä nyt menimme puomia aina ihan reunasta.

Ravipuomit sujuivat ihan kohtalaisesti myöskin. Tänään kiinnitin huomioni siihen että ratsastan hevosen liikkeelle jottei se tuijottelisi niitä puomeja. Koitettiin myös keskittyä suoraan linjaan puomien yli, joka jäi useasti vain haaveeksi kun Pomon mielestä oli kiva mennä se eka puomi ihan reunasta ja sitten vasta se suvaitsi tulla keskemmälle puomeja ylittelemään.
Heh, kun tänään ei ollut niin suurta valittamista etenemisessä eikä Pomokaan tsiikaillut puomeja niin tarkasti, niin olihan Mariannen keksittävä jotain uutta. Mun piti kuulemma keskittyä siihen ettei Pomo sukella puomeilla. (parempi sinäänsä että poni sukeltaa enkä minä) Koitin sitten pikkasen koota ponia lyhyemmäksi ja vähän aktivoida ja kuulemma alkoi ponikin kulkea hieman ryhdikkäämmin ja ilman sukellusta yli puomien (;

Siirryttiin käyntiin ja Marianne järjesteli puomit taas tuon alkutehtävän mukaiseksi. Siirryttiin harjoitusraviin ja päästiin tekemään volttisoppaa harjotusravissa. Pian alettiin sitten ottaa aina laukannostot toiselle sivulle, ei siis tehty tuota loivaa kolmikaarta enää ollenkaan.
Ensin Pomo oli taas kovinkin virkku ja innokas lähtemään. Pikkasen se lähti juoksemaan alta, mutta koitin vain rentoutua, pidätellä ja ottaa ponin kuulolle. Kyllä se lopulta malttoi taas mielensä ja pääsin pyörittelemään ponia volteille. Pikkasen isoja voltteja tuli ja pariin otteeseen meinasi poni taas laukata kavereiden mukana auringonlaskuun. Siinä onneksi onnistumatta, heh. Kuitenkin suurimman osan ajasta arvon ratsu suvaitsi ravailla kovinkin rauhallisesti ja kuunnella minua, ei se laukkaakaan paria ekaa kertaa lukuunottamatta koittanut itse nostella (ja ne pari ekaa kertaa oli niitä kertoja jolloin ei vielä edes pitänyt laukata. Aikaansa edellä on poni) Ja hei, jälleen onnistuimme. Pomo yritti kyllä siirtyä käyntiin laukan jälkeen mutta pikkaisen kun tömäytin pohkeella niin johan jaksoi herraskainenkin ravailla ja jälleen se suvaitsi ravata rauhassa. Jes. Onnistuttiin siis tekemään tehtävää kokoajan, välillä paremmalla ja välillä pahemmalla menestyksellä. Minä istuin ravissa taas aika nätisti ja koitin kyllä hakea jotain asetuksen tapaista, mutta oli jo tarpeeksi hommaa ihan ohjien pidossa ja ponin rauhoittelussa joten ei se ihan onnistunut.

Laukannostot olivat ihan hyviä. Tänään poni ei aivan eilisen tavoin "räjähtänyt" (en tarkoita tuolla Elviksen räjähtämistä = täysillä eteen, vaan pikemminkin sellaista ylöspäin räjähtämistä. Mageen tuntuista kun eilen se oikeen ponkasi aina laukkaan) laukkaan ja pikkasen ne nostot olivat hitaita. Kuitenkin laukkaa saatiin joka kerta, mä istuin hyvin ja laukkakin pysyi taas hallittuna. Saatiin laukattua lähes joka kerta keskemmällä kenttää ja ponikin siirtyi raviin pienillä pidätteillä. Enkä taaskaan seissyt jalustimilla ja horjunut kaulalla, JES.
Lopuksi vielä ravailtiin. Pompeli venyi itsekseen alas ja toimi vallan hienosti pitemmälläkin ohjalla, se kääntyi hyvin ja kulki rennon rauhallisesti.

Käveltiin loppukäynnit.
Marianne oli kovin tyytyväinen. Huuteli mun laukatessa että kattokaa ku Milla oikeen ratsastaa, heh :D Ja tokas vaan että se meni hyvin ja kysyi vielä vahvistuksia sieltä.
Mä olin varsin tyytyväinen, sovittiinkin Pomon kanssa että jos se menee noin kivasti (tai vielä paremmin) niin sitten se voi kyllä jyrsiä mua niin paljon kuin huvittaa ;)
No ei, mut hieno poni. Kaikki sujui oikein nätisti ja olin tyytyväinen. Katsokaa nyt, mähän oon oppinut (tässä laukkatauon aikana, wtf?) istumaan hiljennyksissä miljoona kertaa paremmin kuin ennen ja ravailemaan myös laukannostojen välissä. JESJEJS Olen tyytyväinen, oikein. Sulais vaan nyt kenttä että päästäis kunnolla vääntelemään niin olisi hienoa.

Käveltiin rauhaisasti, Pomo kävi jälleen Mariannea tervehtimässä. Sitten keskelle ja alas selästä. Tänään poni käveli nätisti talliin ja harjailin hänet nopeasti pois. Kortin kirjaukset ja kauheat vaatetukset ennen kuin lopulta saatoin lähteä kotia kohti.

Innoittava päivä

Aamulla ei ollut kovinkaan kaksiset fiilikset. Kylmää, liukasta, tuulikin vähän. Blääh.
Mutta kun sitten koulu loppui ja kotiin pääsi, niin johan kuulkaas aurinko paistoi, linnut lauloi ja kaikki oli todella hienoa :D Tiet ei ollu liukkaita, aurinko porotti kirkkaalta taivaalta. Ja mulla oli Pompeli, vain mun kanssani. En sitten tiedä oliko se pieni innon laimennus, olin ihan varma että Pomo on taas ihan karmiva ja juoksee vaan alta pois kun minä hytkyn selässä kuin heinäseiväs. (tosin sitten aloin miettiä että niin, ihan varmasti käy niin että saan taas blogiin kirjoittaa että olin varma että huonosti menee, mutta menikin hyvin. Ehkä alan tästä lähin aina olettamaan että huonosti menee, kun silloin se aina näkyy sujuvan tosi hyvin)
Tunnillamme oli sitten myös Sakari, Vinski ja Salli (ja Henna, heh)

Katselin tunteja ja pidin taas luistelunäytöksiä. Karahdin tantereeseenkin, heh. Refleksinopeus kasvaa kun pikkasen ottaa kosketusta maahan... toivottavasti ainakin.
Lopulta lähdin hakemaan Pomoa sisälle. Poni leikki siellä iloisesti Vinskin kanssa, mutta he lopettivat kun huomasivat että lähestyn. Vinski varsinkin oikeen tuijotteli mua vallan kauhistuneena ettei hän nyt oikeesti ton ponin kanssa leikkinyt. Pomo mukaan tarhasta ja reippailtiin talliin. Nimenomaan reippailtiin ja turhankin kovaa, poni ilmeisesti huomasi olevansa vahvoilla kun minä jouduin vain luistelemaan sen perässä. Harjailin villiponin nätiksi ja karvattomaksi vastalauseista välittämättä. Sitten poni vain varusteisiin ja lopulta lähdettiin kohti kenttää.
Ja jee, Marianne oli terve taas!

(Tiia muuten kuvasi, katotaan saanko näitä mestariotoksia joskus itsellenikin :) )

Poni kentälle ja sitten kyytiin. Lähdettiin kävelemään, Pompeli lähti oikein innokkaasti matelemaan eteenpäin. Päätin alusta alkaen että jos nyt koittaisin ratsastaa ponia pikkasen reippaampaan askellukseen. Ja siis kyllähän mä yritin, ja ehkä mun yrityksellä oli edes jotain vaikutusta. Mutta ei se ihan niin kivasti ja aktiivisesti vaivautunut kävelemään vaikka kuinka halusin. Ei se mitään, poni kuitenkin kääntyi todella nätisti, molempiin suuntiin tehtiin voltteja ja koitin hakea herraa vähän asettumaankin. Sanotaanko näin, että alku on sekin kun se edes suunnilleen käveli nokka voltin suuntaisena. Pomo pysyi nätisti siinä keskemmällä kenttää kun pyysin ja toimi kyllä siis tälleen periaatteessa kauhean nätisti ja kiltisti.

Mariannen palattua siirryttiin kevyt raviin ja lähdettiin tulemaan puomeja. Meillä oli kolme puomia tallisivulla, pitkillä väleillä jotta voitaisiin ihan rauhassa potkia puomit menemään ilman pelkoa siitä että tapatetaan ponit sinne puomien sekaan. Pomo lähti kivasti raviin ja mä sitten koitin kevennellä rauhassa ja hakea tahtia. Ja taas me lyllerrettiin Mariannen mielestä liian hitaasti, enkä taaskaan huomannut sitä ollenkaan itse. :D Kuinka säälittävää. Lopulta tosin aloin minäkin huomata että poni tosiaan ravaa vähän hitaasti ja tajusin ettei ponin kuulu tsiikailla puomeja ennen kuin se ravaa niiden yli. Kerrankos (ja toisenkin) sitä erehtyy.
Puomit sujuivat kuitenkin ihan hyvin. Välillä Pompeli intoutui vähän ravailemaan reippaammin, mutta yleisesti ottaen se puksutti mukavan tasaista ravia menemään. Ja muutaman kerran se pääsi livahtamaan puomien ohi, aijai. Ja tosiaan se lähes joka kerta katteli puomeja pää alhaalla jotta se varmasti pääsee niiden yli kaatumatta, heh. Marianne koittikin sitten kannustaa meitä liikkeelle ja käski aktivoida ponia jottei se tölläisi niitä puomeja.
Pomo myös kääntyi tosi hyvin. Olin positiivisesti yllättynyt, kerran tai kaks sai vähän pamauttaa pohkeella, muutoin poni kuunteli ja kääntyi kun vain pyysin. Onnistuttiin ravailemaan nättejä ympyröitä siellä, jes.
Pomo-raukkakin vallan pelästyi. Nimittäin sitä kun kaksi lasta käveli portille, apua. Mahtanut olla ponilla turvattu elämä kun tuokin sai hänet niin tolaltaan.

Käveltiin hetki ja sitten lähdettiin harjoitusravailemaan. Kummallakin pitkällä sivulla oli kaksi puomia suht lyhyellä välillä. Piti mennä harjotusravia, siirtää käyntiin just ennen ekaa puomia, puomien väliin pysähdys ja siitä raviin. Kuten tiedätte, Pomo pysähtyy jos sitä sattuu huvittamaan kun en osaa sitä pysäyttää. Ja (ainakin mun kanssa) sitä aika harvoin huvittaa pysähtyä. Toinen hassun hauska juttu oli se, että viime aikoina en oo Pomolla voinut harjotusravia mennä, koska poni on vaan juossut alta kuin tuulenpuuska. Eli siis kaikki mahdollisuudet siihen ettei mikään onnistu. Jes mikä tehtävä! :) Pitää olla haastetta, eikä mitään opi tekemättä.
Lähdin sitten tekemään. Helpotuksen huokaus numero yksi, poni ei juossut alta kuin sekopää. Välillä se kyllä meinasi intoutua liikaakin, mutta otti pidätteet vastaan ja tyytyi ravaamaan rauhallisemmin. Minä istuin ravissa oikein hyvin ja ponikin vaivautui kääntymään niin nätisti ettei mitään rajaa, jes.
Se käyntisiirtymä ennen puomia oli vielä aika helppo. Tuli muutamat oikein loistavat siirtymätkin. Mutta se pysähdys, ei hertsileijaa. Eka kerta tais onnistua ihan kohtuu hyvin. Mutta sen jälkeen se poni vaan mennä laamaili siitä ohi, mä koitin ja yritin pysäyttää siinä onnistumatta. Kuinka turhauttavaa. Mariannekaan ei siitä pitänyt ja käski sitten käskeä, pysäyttää sen vaikka väkisin. Tämän jälkeen Pompeloinenkin alkoi jopa pysähtyä. Ei aina, välillä se vaan hiihteli alta ihan tyytyväisenä ja pysähtyi sit kymmenen metrin päästä jos silloinkaan. Mutta useimmiten sain sen pysähtymään puomien väliin. Mutta kyllä se vaan oli työn ja tuskan takana, huh hei. Vielä jonain päivänä se löytyy ja poni pysähtyy ajatuksen voimalla, olen optimistinen tämän asian suhteen.

Lopuksi otettiin vielä laukkaa, iiks. Toisaalta karmivaa, mitä jos se nyt sitten alkaa juosta alta pois kun harjotusravista piti nostot ottaa. Toisaalta taas ihanaa, pitkästä aikaa pääsen laukkaamaan jollain muulla kuin Evitalla! Pomo kyllä tajusi heti jutun jujun ja lähtikin vähän kipittämään alta. Kun tein voltteja niin poni meinasi laukata jo auringonlaskuun. Kuitenkin onnistuin istumaan tarpeeksi ja ottamaan pidätteitä ja poni pysyi räpylässä eikä kirmannut yhtään mihinkään. Itse asiassa se meni nämä väliharjoitusravit todella hienosti, paremmin kuin ikinä. Tai yleensä en koskaan ravaa Pomon kanssa nostojen välissä sillä Pomo aina joko A) siirtyy omatoimisesti käyntiin eikä suostu ravaamaan tai B) juoksee kuin tuuli jos sen raviin saan ja keskittyy vain odottamaan laukannostoa. Tänään pistin sen kuitenkin ravaamaan nostojen välissä ja lukuunottamatta pieniä ja hetkittäisiä innostumisia, niin ponihan pysyi oikein hyvässä ravissa ja malttoi odottaa minuakin.
Laukat nousivat oikein nätisti, ei siinä mitään. Yks epäonnistunut nosto tuli, sekin oikeastaan sen takia että Pomo ennakoi enkä ehtinyt enää valmistella. Muuten laukat nousivat hyvin, ja mäkin istuin niin kivasti siellä laukassa. Nostoissa istuin ja laukassa istuin. Pikkasen ilmavasti kyllä, mutta istuinpa kuitenkin. Ja ohjatkin pysyi kädessä ja vielä tuntumalla! Ja sain poninkin siirrettyä raviin nätillä pidätteillä ja ilman sellaista jalustimilla seisomista ja kaulalle rojahtamista. Jes :)
Laukattiin ihan vaan tallipitkää sivua ja Pomo oli tosiaan niin viisas ja hieno. Ei käynyt pienessä mielessäkään mikään hurjastelu.

Sitten jäätiin kävelemään.
Marianne kyseli että miten meni viime viikko. Ja mä kerroin tästä Evitan upeudesta. Tai siis lähinnä siitä että tiistaina se oli kamalaakin kamalampi ja keskiviikkona ihan perfekt. Heh.
Ja antoi Marianne tästäkin kerrasta tunnustusta. Että loppua kohden alkoi sujua ja laukat oli tosi hyviä. :)
Mä olin varsin tyytyväinen, Pompeloinen oli hieno taas. Tai taas ja taas. Vaihteeksi :D Talvella ei vaan suju, mutta nyt Pomo tietenkin näki että jee, on kevät ja toimi ihan sen kunniaksi hyvin. Pikkasen voisin kyllä opetella istumaan paikoillani, on se vaan jännää koittaa pysäyttää ponia ettei millään pysty istumaan.

Käveltiin ja keskelle. Alas selästä ja poni talliin. Pomo oli ilmeisen tympääntynyt viimeisestä paikastaan, joten se päätti järjestää vähän hulabaloota tallimatkaksi. Siellä se koitti kirmata talliin kuin villihevonen konsanaan (mutta ilmeisesti sääli minua ja luistimiani sen verran ettei viitsinyt vetää minua perässään talliin)
Harjailin ponin pois ja menin pesemään kuolaimia. Sitten pääsimme keskustelemaan Mariannen kanssa.
Eipä siinä mitään. Mutta heiheihei. Merkkisuoritus/koulukisat on kahen kuukauden päästä :) Nyt voin taas alkaa intoilemaan, heh. Talven ajan oli sellanen nyyhkis ku ei ne syksyllä olleetkaan, sitten talven taittuessa kevääseen aloin pikku hiljaa intoilla taas ja nyt kun on päiväkin tiedossa niin nyt on hyvä intoilla. Jes, nyt on kaks kuukautta aikaa petrata, kun vaan kenttä sulais ja olisin täydellinen ja jeesjsejsjesjej.

Mutta nyt hyvästi, huomiseen :)

Histamiini oli ainakin paras

"Histamiini (kreikaksi histos = kudos) on monoamiini, joka toimii ihmiskehossa mm. keskushermoston välittäjäaineena." Wikipedia

Mielenkiintoinen näkemys kai tämäkin :D Mutta ihan söpö nimitys se oli.

Tosiaan tallille. Ja taulua lukemaan. Mulla oli Evita, taas (huomatkaa, vihdoin menin kaksi kertaa peräkkäin samalla!) Tunnilla myös Sakari, Vinski ja Salli.

Kattelin vähän tunteja ja keskustelin syvällisiä. Ja ehdin monta kertaa tuumailla että kyllä tää oli sittenkin harvinaisen daiju idea. Ensin mä pyöräilen tuolla kamalassa pakkasessa, sitten seison tallilla kamalassa pakkasessa ja sitten joudun vielä ratsastamaan Evitalla! Myönnettäköön etten mä tiistainakaan niin innoissani siitä ollut, mutta entäs sitten tänään?! Olin täysin vakuuttunut että Evita lömpsii taas menemään niin hitaasti kuin mahdollista ja minä saan taas tuskastuneena potkia sitä etenemään. 

Plus että Marianne oli yhä kipeänä. Meillä oli taas sijainen, ja multa jäi kyllä edelleenkin hämärän peittoon oliko se sama ihminen kuin eilen. En kyllä usko, kyllä se tais eri sijainen olla :D Pidin tästäkin sijaisesta, silläkin oli hirmuisen viisaita ja jopa toimivia ideoita!

Tuntimme alkoi joten hipsuttelin Evitan luo ja kiipesin sen kyytiin. Evita ilmeisesti tulkitsi mielenliikkeeni oikein ja lähti jopa reippaasti kävelemään. Jes, mulla nousi heti mieliala ja toivo tähän touhuun monella pykälällä :) Keskityin lähinnä pitämään Evitan uralla ja katsoin että se kävelee niin reippaasti kuin haluan. Eli aika hitaasti, mutta eteenpäin siis kuitenkin. Muutamat voltitkin väännettiin, ihan hyvin Evita-mamma kuunteli tänäänkin. 

Esittäydyttiin opettajalle puolin ja toisin ja se kyseli onko jotain toiveita mitä tehdään. Yks ehdotti väistöjä ja kaikki muut oli sillee että miten mainio idea :D Sopivaa porukkaa siis. 

Alkukäynneissä piti vaan taivutella ja tehdä näitä jotain.. Hetkinen, nyt hukkus nimitys. Jotain hyvän päivän/aamun toivotuksia? No mut joka tapauksessa, piti siis taivutella hevosen kaulaa sisälle ja ulos. Ulospäin oli miljoona kertaa helpompi taivutella, sisälle en oikein Evitaa saanutkaan. 

Sitten lähdettiin ravailemaan. Mä olin aivan syväjäässä, varpaat kuolleina. Hyihyi.

Lähdin sitten kannustamaan Evitaa taas raviin. Ensin se vaan löllötteli käyntiä että enpäs nyt jaksa ravata, njäänjää. Mä sitten koitin taas pamautella pohkeella että ravaas nyt vaan. Mutta sitten kaukonäköisen viisas sijainen sanoi sieltä yksinkertaisesti että potkaset sen kunnolla liikkeelle. Jotenkin sain siitä sitten voimaa (henkistä voimansiirtoa) ja oikeasti pamautin sen pohkeen läpi ja tadaa, Evita oli ravissa ja ravasi oikein nätisti eteenpäin :) Se sanoi myös että sitten vaikka pamautellaan uusiksi läpi jos se koittaa hidastaa. Ja tämäkin auttoi, jes! Siis oikeasti, Evitahan ravaili jopa reippaasti siellä. Jonkun kerran se alkukäynneissä pääsi käyntiin hyytymään, mutta muutoin pysyttiin ravissa, ja kun ratsastin eteen, niin Evita oikeasti reipasti askeltaan ja saatiin kerrankin ravattua oikeasti mukavan tahdikkaasti. Mä olin ihan intona siellä, kuinka pieni lehmä meneekin niin hienosti! Ainoa asia joka iloamme varjosti oli se, että Evita vähän kiskoi ohjia. Mä koitin pysyä kädellä rauhallisena ja toisaalta myös vähän huomauttaa lyyliä jos se kiskoo ohjia multa pois. 

Jokunen volttikin tehtiin, ne eivät sitten ihan niin kivasti onnistuneetkaan. Tai niin ja näin, kyllä poni kääntyi ihan, mutta sitten se välillä vähän tunki pois reitiltä. Mutta saatiin aika kivasti käänneltyä ilman hyytyilyjä, siihen olen tyytyväinen.

Sitten istuttiin harjoitusraviin ja tehtiin pikkasen pysähdyksiä, jee! Yhessä kohassa oli tötsät joille tehtiin nätti pysähdys suoraan ravista. Patistelin taas Evitaa ravailemaan mukavan reippaasti ja hain itselleni sitä hyvää ja suoraa, rentoa istuntaa. Evita oli herkkä pysähtymään, sen se kuunteli hyvin. Mutta kun se seisominen oli mukamas niin tylsää. Heti kun ohja löystyi oli mummeli jo menossa. Alkuun otettiin taas niin että heti jos se liikkui niin pidättelin lisää ja kun se lopulta seisoi niin löysäsin ohjaa ja melkein saman tien annoin jo pohkeita. Kun sitten tehtiin pysähdyksiä ja Evita alkoi ymmärtää että ennen pyyntöä ei sovi lähteä, niin sehän alkoi jopa seistä ilman yhtäkään askelta ennen kuin pyysin. Hieno muumi se oli.

Otettiin loppuun vielä parit peruutukset. Ensimmäiset peruutukseni tehtävinä, heh. Joo, en tosiaan tiedä että kummassa oli vika, olinko minä erittäin epäselvä vai eikö mummeli vain ymmärtänyt. Mutta oli se peruuttelu vaan kovin hankalaa. Ekalla yrityksellä oli Evita vaan lähdössä eteenpäin. Lopulta pitkällisen vekslaamisen jälkeen sain yhden, kaksi ja lopulta kolmannenkin askeleen taakse, jonka jälkeen Evita sai jatkaa etenemistä nenä edellä. Ja sitten toinen yritys olikin sellainen että väänneltiin jotain takaosakäännöksiä menemään kun Evitan mielestä se suoraan taaksepäin meneminen oli vallan typerä idea. Ainakin eka kerta onnistui.

Otettiin vielä niitä väistöjä, toisella pitkällä sivulla keskemmälle ja takasin. Ei onnistunut. En saanut kirjavaa väistämään ollenkaan, joten jumpsuteltiin vain suoraa uraa Evitan mietiskellessä syvällisiä. Kerran sain muutaman askeleen väistätettyä, niihin oli tyytyminen. No, olin kyllä ihan tyytyväinen niihinkin, heh.

Ja lopuksi otettiin vielä pikkasen laukkaa. Eli noi koulutetummat ratsut ottivat pysähdyksestä nostoja. Minä sitten sovelsin ja aloitin sillä kiitoravista ajamisella :D Kaks ekaa nostoa epäonnistuivat ja jäivät siihen kiitoravi asteelle. Kolmannella kerralla Evita sitten jopa siirtyi laukkaan, jes! 

Sen jälkeen sijainen päätti että meidän on kokeiltava myös pikkasen hallitumpia nostoja. Ei meidän ihan pysähdyksestä tarvinnut, mutta käynnistä. Okei, ainahan voi kokeilla. Evitakin oli niin herännyt ja täpinöissään laukasta, että miksei se voisi rauhallisemminkin onnistua. 

Se oli hauskaa, Evita oli niin tumma ja tulinen, niin innoissaan se aina käpsytteli laukannosto paikalle. Tosin ei se koskaan ihan käynnistä noussut. Ensimmäisen pyynnön tein aina käynnissä, jolloin Evita siirtyi raviin, ja ravista sitten jouduin pari kertaa antamaan laukkapohkeet ennen kuin pikku-Evita siirtyi laukkaan ja laukkasi sitten villisti eteenpäin. Vasempaan kierrokseen tulikin varmaan pelkkiä vääriä laukkoja, hupsis.

Sitten laukattiin vielä toiseen suuntaan, nyt sai laukata molemmilla pitkillä sivuilla. Evita oli kovin tärkeänä suorittamassa ja tähän suuntaan laukatkin nousivat energisemmin. Evita paineli siellä menemään kuin aropupu kun minä koitin istua kyydissä hevosta häiritsemättä. Kerran Evita oikeasti lähtikin päästelemään sen mitä jaloista pääsee, laukattiin suorastaan villisti siellä yks pitkä sivu :D Toisen pitkän sivun ongelma olikin sitten se, että Evita ei hiljentänyt tarpeeksi ajoissa, jolloin oltiin aina siellä lumihangessa tarpomassa.

Noh, mutta olin hirmuisen tyytyväinen, Evita nosteli laukat kyllä tosi hienosti. Aina tuli ne pari raviaskelta ennen kuin kirjava siirtyi laukkaan ja varsinkin lopussa alettiin päästä jo siihen tilanteeseen että minä siirsin Evitan raviin, kun aluksi Evita lähinnä itse aina hyytyi. Oikeaan kierrokseen laukatkin nousivat varmaan yhtä kertaa lukuunottamatta aina. Ja toi yksi epäonnistuminenkin oli mun vika kun itse könähdin eteen.

Otettiin vielä loppuravit, pikkasen kääntelin Evitaa siinä parhaani mukaan ja annoin mammaraisen tömpsötellä. Sitten vaan käyntiin.

Evitahan oli taas vallan mainio. Se meni todella hyvin, paljon paremmin kuin olisi uskonut :D Hyvä vaan kun eilen olin sitä mieltä että surkein tunti paksukaisen kanssa ja tänään olikin sitten ihan paras tunti. No, hyvään kohtaan tämä kaksi kertaa viikossa aloitus, pääsin heti kynimään kanan Evitaisen kanssa.

Käveltiin ja meitä kehuttiin, heh. Sitten keskelle ja poni talliin, jonne se tällä kertaa käveli rauhassa ja turhia hätiköimättä :) Varusteet pois ja tälläkin kertaa pääsin luistamaan sen oven sulkemisesta, nimittäin pelottava Erno tuli sen sulkemaan. 

Enkä vieläkään käsitä millä tavalla sen oven saa kiinni :D Ehkä joskus, heh.

Heipä hei

Raitapaidan hurja päivä

Hihih (: Jotenkin tuntuu että tähän oli tarkotus kertoa jotain elämää mullistavaa. Unohdin jo. Et ei se sit niin tärkeetä varmaan..
Joka tapauksessa, tänään taas tallille. Voin vain todeta että mä vihaan lunta, vihaan jäätä, vihaan tuulta, sadetta, kylmyyttä, pimeyttä... Jatkuisko vielä? Mutta koska olemme positiivisia persoonia, niin hei! Oletteko huomanneet että ihan just alkaa kesäaika (ihan just, onko se tossa kuun viimisenä sunnuntaina, en nyt näe) Sit on taas valosia iltoja ja tietty tosi lämmintä ku kerran kesä alkaa.

Päästyäni tallille menin pikapikaa lukemaan taulun. Mulla oli Evita. Tunnillamme myös Pomo, Salli ja Vinski, mukavan avaraa. Mutta hui, sitten tulikin Iinalta tieto, että joutunen taluttamaan ensi tunnilla koska Marianne katoaa. Huih :o Ei siinä toki mitään. Tosin mun oli sitten muutettava suunnitelmia ja kipitettävä samantien kentän laidalle. Olin jo aivan epätoivon partaalla kun Marianne siellä keskellä jutteli Elvikselle (okei, Elviksen ratsastajalle, ei kuulosta niin pöpiltä puuhalta) Ajattelin että täytyykö mun karjaista Marianne luokseni.
Ei tarvinnut, Marianne tulla tömpsötti sieltä kysymään että "mitäs Milla" Kuten yleensä. Se oli vallan pelottavaa, Marianne kähisi kauhean pelottavasti ja mua vallan kauhistutti :D Uskalsin silti kysyä että jos sattumalta olisi tilaa niin saisinko alkaa taas kahesti viikossa ratsastaa (: Juu-u, taisin sanoa etten tänä vuonna aloita niin aikaisin, mutta muutin suunnitelmia. Vaikkei se kenenkään mielestä ole lainkaan järkevää "kun on kylmä ja tulee jäistä ja blaablaa" Valitettavaa, tietenkin. Kyllähän se itse tallille hoituminen on ihan järkyttävää siellä jää-vesi-loska keleissä, mutta se matka nyt on kovin lyhyt aika. Ja itsepä sitten menen siellä nurin miljoonaan kertaan.
Mutta tosiaan, oli tilaa, jeejee (: Pääsin palaamaan sinne keskiviikon vikalle tunnille, että huomenna taas, jee! :D Katotaan sit kauanko jatkan kahesti viikossa, ainaki kesän yli uskoisin.

Marianne lähti sitten parantelemaan itseään ja mä taluttelin Lakia tunnilla, Evita kun tosiaan oli myös tolla tokalla tunnilla, ei tarvinnut poninkaan kunnostamisesta huolehtia. Laki yritti leikkiä ilkeää ihmissyöjä lohikäärmettä siinä oikein onnistumatta. Ja voi että kun Lakilla oli söpöt korvat, sellaset karvaset antennit oikeen.
Lähdin sitten varustamaan itseni ja kipitin Evitan luo. Heittäydyin kyytiin ja lähdettiin liikkeelle.

Tosiaan, meillä oli sijainen. Siistiä (: Toinen ei-niin-siisti huomio oli se, että tokalla tunnilla Evita oli kipsutellut kuin hätää kärsimässä ja varsin kiireisenä, kun taas mun kanssa sillä ei tuntunut olevan mikään kiire. Siis se eläinhän oikein mateli eteenpäin! Käveltiin alkukäyntejä vähän uraa pitkin, koitin saada Evitan ymmärtämään että hyvät kulmat on tehtävä, vaikka Evitan mielestä aina välillä olikin kivempi vain kävellä niiden kulmissa olevien tötsien yli. Ja kyllä mä vaan yritin ratsastaa pientä lehmännäköistä eteenpäin, mutta ei niin ei. Se vaan löntysteli menemään ja mä yritin kannustaa rouvaa reippaampaan askellukseen. Ainoa missä onnistuin oli jalan kipeytys, jotenkin tuli taas sellanen olotila että on lonkka paikaltaan. Tuskaista.

Tehtiin vähän voltteja joille Evita kääntyi varsin nätisti. Alettiin myös tehdä vähän tehtävää, joka oli loiva kolmikaarinen molemmille pitkille sivuille plus hyvät kulmat. Kolmikaarisille Evita kääntyi hyvin, tosin rouva-opettaja repi hiuksia päästään hevosen matelun takia. Sitten taas kulmiin ei Evita millään viitsinyt mennä, enkä mäkään aina ihan sitä saanut sinne. Ja Evitahan oli ihan villinä! Sehän ihan jopa säikähti :D Jossain takanamme kolahti ja Evita jopa siirtyi raviin askeleen ajaksi, ja siirtyi sitten heti takaisin käyntiin kun minä jäin vähän jälkeen ja nykäsin pikkasen ohjasta. Hui.

Siirryttiin sitten kevyt raviin ja jatkettiin loivilla kolmikaarilla. Tai pikemminkin siis yritimme siirtyä raviin ja toivoimme pääsevämme niille kolmikaarille. Ku ei se hevonen vaan syttynyt millään. Minä koitin painaa pohkeita, nojata taaksepäin, maiskutella, paukutella pohkeita, huikkailla sieltä ravia ja melkein jopa itkien anella sitä ravia, mutta mummeli se vaan mennä lömpsötti sitä laiskaa käyntiä eteenpäin. Kuinka turhauttavaa! Lopulta Evita jopa ymmärsi että sen pitäisi siirtyä raviin, hallelujaa! Ravi oli sitten alkuun sellasta että mä vaan koitin varmistella että varmasti ravi pysyisi yllä, kun samalla Evita haahuili pitkin poikin kenttää. Lopulta uskaltauduin vähän kokeilemaan kolmikaarisiakin. Se oli vaihtelevaa, välillä Evita meni ihan nätisti ja jeejee, mutta useimmiten se kääntyi joko liian vähän tai liikaa, tai sitten se vaan siirtyi käyntiin kesken käännöksen. Asd.
Välillä sen päästyä käyntiin sain taas hutkia Evitaista liikkeelle, välillä se lähti heti mutta onneksi Evita aina tietyissä kohdissa innostui ja niissä kohdissa siirryttiin raviinkin oikein nätisti. Siitä mä tosin en pitänyt että kaikkialla muualla löntystellään ja sitten yks sivu vedetään pää pystyssä niin kovaa ku kintuista lähtee, muttamutta.

Sijaisesta oli muuten eräänlaista hyötyä. Mä nimittäin uskaltauduin käskemään Evitaa paljon enemmän kuin ennen. Ku siis mulla oli jotenkin sellanen ajatus "en saa pettää sijaisen luottamusta, mun pitää ratsastaa ihan megamageesti ja sitä rataa" jonka ansiosta uskaltauduin paremmin käskemään Evitaa sinne suuntaan mihin halusin ja sitä vauhtia mitä halusin. (vaikkei se kyllä Evitaa useimmiten hirveästi kiinnostanutkaan) Ja muutenkin kyllä ihan tykkäsin tästä sijaisesta, sillä oli viisaita ajatuksia.

Seuraavaksi taidettiin siirtyä harjoitusraviin ja jäätiin kaikki keskiympyrälle. Evitakin jopa vaivautui ravaamaan aika nätisti ja jumittelematta, olin hyvin tyytyväinen. Ravailtiin tosiaan siinä ympyrällä, meidän piti vähän tarkkailla välimatkoja ja pitää ne sopivina (eli toisin sanoen jouduin yleensä oikomaan ympyrää koska Evita ravaili niin hitaasti. Ja sit välillä muumimamman innostuessa oltiinkin Sallin takamuksessa) Otettiin muutamat siirtymät, joissa Evitakin siirtyi takaisin raviin tosi hienosti. Kaikki meni hyvin kunnes piti pienentää ympyrää. Evita ei jaksanut ravata niin pientä ympyrää oikein ja mäkin vähän säädin turhia, joten vähän ikään kuin käveltiin joka toinen hetki siellä. Isommalle ympyrälle pääsy helpottikin taas, ja lopulta Evita oli aika kivasti jopa taipunut ympyrän malliseksi. Ainakin Evitaksi, tai siis ainakin Evitaksi mun mielikuvien mukaan (:
Vaihdettiin suunta ja tämä olikin yhtä tuskastelua. Poni ei jaksanut. Onneksi sitten käveltiin ja ravailtiin vasta sen jälkeen. Ei se siltikään jaksanut. Lopulta sain Evitan oikein heräämään (hetkeksi) kun heiluttelin ohjia silleen älyvapaasti. Hevonen vaan rekisteröi sen vähän turhankin paljon eteen, saatiin muutama laukka-askelkin. Njaa. Mutta tosiaan, tää suunta ei ollut ollenkaan niin hyvä kuin se toinen. Vasen kierros oli siis vaikempi.

Lopulta otettiin vähän laukkaa. Pitkästä aikaa muuten pääsin laukkaamaan, heh.
Otin ravia ja pitkälle sivulle koitin sitten nostaa. Evita kyllä ymmärsi että haluan sitä eteenpäin, mutta askellaji oli väärä. Vedettiin siellä oikeen kunnon ravuriravia menemään, kunnes lopulta mamma lähti oikomaan kentän poikki ja rikkoi siitä sitten jopa laukalle. Jes. Tai kuinka jes se nyt olikaan kun mä olin ensin melkein pudota kyydistä sen ravin takia ja sit laukatessa pompin kuin hullu. Heh.
Seuraava nosto ei ollut sen parempi, lehmännäköinen tarjosi jälleen siitä kiitoravia, minä pompin jälleen melkein kyydistä lentäen ja lopulta se jälleen sortui laukkaan käännöksessä. Kolmas nosto jäikin sitten yritykseksi pudotettuani jalustimen ravin aikana. Sitten meni myös jalka ihan kamalaksi. Sain sen kuitenkin korjailtua elävien kirjoihin ja mentiin ottamaan vielä se viimeinen nosto.
Nyt mentiin rauhassa, mä otin ohjaakin enemmän tuntumalle. Käveltiin pitkään, siirsin raviin vasta kulmassa (olisin jo aiemmin, mut Evita ei jaksanut) sitten nostettiin. Nosto oli kivan rauhallinen, laukka oli taas sitä sekopäistä räpellystä jossa sentään osasin jo melkein istua mukana. Hieno Evita.

Otettiin loppuun vielä vähän kevyttä ravia. Vuoronperään mammaraisella oli kauhea hengenhätä ja laiskuus. Kääntelin vähän voltteja jotka onnistuivat ihan kivasti. Vähän se tunki pohkeen läpi ja pikkasen vaan siirtyili käyntiin.
Lopulta sitten loppukäynnit.

Huhheijaa. Täytyy kyllä sanoa että päällimmäisin ajatus on se, että varmaan kamalin tunti Evitan kanssa koskaan :D Vaikka toisaalta menihän se ihan kivasti. Välillä. Joskus. Kun se jaksoi. No se ensimmäisen suunnan keskiympyrä ja vika laukannosto olivat hyviä.

Käveltiin ja kehuin kilttiä Evitaa kuinka se olikaan pusertanut itsestään kaiken. Sitten keskelle ja alas selästä. Vallan merkillistä. Mitään pelkäämätön ja luotettava muumimamma nimittäin oli täysin sitä mieltä että matkalla talliin hänet syödään. Mikäs siinä, pikkasen oli vaan jännää kun ne xxxl kokoset jalat ja vähintään samankokoinen maha siinä puskevat päälle ja koittavat siirtyä pikkuiseen juoksuunkin. Hui.
Sain Evitan kuitenkin karsinaansa, sinne eivät möröt tule. Sitten sain onneksi suomalaiselta sisukkaalta tädiltä apua oven sulkemiseen. En olis uskonut että se menee kiinni :D
Sitten ei kun kotia kohti. Ja huomenissa jollei mitään ihmeellistä tapahdu. Jeij (:

Höpspöps

Tosiaan. Tiiättekö ku oon monta kertaa päättänyt että nyt otan ihan omasta lärvistäni kuvia. You know, on kaikilla muillakin, munkin pitää.
Sitten olen aina ottanut tuon typerän kameran ja koittanut kuvata. Ja joka kerta lopputulos on se, että poistan kuvat vähin äänin ja uskottelen itselleni etten oikeasti näytä niin daijulta :D Siis aina ne kuvat näyttää siltä ku oisin joku haudantakaa noussut ja ääks. Sitten taas peilistä ihaillessani olen suorastaan lumoava (heheheh) Peili vääristää.
Toisaalta niin se kuvakulmakin. Tänään keksin että hihhei, jos kuvaisin vähän niinkuin sivusta päin niin ehkä sitten. Ja tosiaan, onnistuin vihdoin ja viimein saamaan kaksi oikeasti ihan hyvää kuvaa omasta naamastani. Tämä on edistystä. Tosin taidan silti tyytyä ihailemaan peiliä ja uskottelen näyttäväni niin hirveen nätiltä. Ja samalla sitten surkuttelen että miten voikin olla mun kuvat niin rumia kaikkiin muihin verrattuna :D

Tänään olin ajelemassa. Niin ihanaa, hihih. Se menee hyvin! Uskomatonta että olen hyvä siinä. Opettaja kehui ja oioi. Hyvin meni.
Tai joo. Kuulemma ajan liian kovaa. Se on jännittävää millaisia piirteitä musta aina ilmestyy. Kukapa olisi uskonut että oikeasti ja aika usein mä ajan liian kovaa. Siis tyyliin risteyksiin meen vähän liian reippaasti tai motarilla meenkin yllättäen vähän turhan paljon yli satasen (mut alamäki tai ohitus tai jotain. Ei voi siis huomata) Olen yllättänyt itseni siellä miljoonia kertoja. Olin varma että olisin täysin paniikissa ja ajaisin jokasen vastaantulevan mummon päälle. Mutta sitten olenkin näin hyvä ja loistava, ja hehe. Tänään auto sammui tasan kerran, sekin silloin kun mun piti sammuttaa auto, mut sit se sammuikin siihen kohtaan itsestään. Paremmin kuin se viime kerran "auto-sammuu-minuutin-välein" (no, se oli rata. Se oli jännää. Siellä oli pelottava poika. En kerinny keskittyä enää kaupungissa ku radalla oli niin hauskaa. Seuraava asia, en olis ikinä uskonut että hallitsen auton niin hyvin ku tuolla tein. Saatikka että jollain kierolla tavalla tykkäisin niin hirveesti siitä ku auto luisuu pitkin lumitannerta menemään. Hih)
Toisaalta oli se huonommin ku sitä edellinen kerta, mun ensimmäinen kerta jolloin en autoa sammuttanut kertaakaan. Tietenkään ei sillä silleen oo väliä. Tai niin.
Mutta onhan se nyt eräänlainen meriitti ja hieno hetki kun tajuaa ettei se auto sammunut kertaakaan. Ainaki jos on siis mä, joka sammuttelee sitä autoa vähän väliä. Silti mä olen tosi hyvä, luonnonlahjakkuus. Huomatkaa ristiriita (; Olen mä hyvä, oon ajanu ny kai joku kymmenisen kertaa? Ennen autokoulua olin ajanu kerran ponilla, pyörällä ja sit ruohonleikkurilla.

Mitäpäs sitten vielä (: Mulla on suunnitelma. Perun siis puheeni jotka taisin tännekin laittaa. Katsotaan kuitenkin ensin miten käy, hih.

Iiks, ensimmäinen julkaistu kuva jossa oon ilman hevosta, tsiisus. Nyt huomaatte kuinka siveästi pukeutuneena olenkaan kulkenut pitkin kaupunkeja, oikeen laittautunu, oikeen blingiä. Ja tää on vähän sumea. Kamera yritti parhaansa (ja käytti noin.. yhdeksän paria pattereita. Tosin ne oli vanhoja pattereita. Kuka idiootti keksi patterikameran?!)

Tää olis sellanen sivumpi. Ja tää on jopa tarkka. Mun kameralla on tällasta tietynlaista lahjakkuuttakin, heh. 

Oon tollasen vanhan ja raihnasen (eiku väsyneen) näkönen. Ihan perus. Se on hyvä näyttää aina tollaselta tasapaksulta, niin ei sit järkyty porukka tai sillee.
Olen hommannut tässä dvd-levyjä. Tai elokuvia. Rakastan niitä <3 Siellä ne on mun laatikossa. Ne on söpöjä (: Kauheen materialistista, mutta mä niin rakastan niitä. Siinä on neljä koppaa, levyjä kai sit kymmenen (parhaat on aina monessa osassa) ja sit niitä on ihana katella (niitä koppia siis. Ja elokuvia kans)

Ei kyllä liittynyt mihinkään. Mutta oli pakko hehkuttaa näitä rakkauslevyjä (ja ihan siks, että kuulostaisin tällaselta rakkaus livestyle-bloggaajalta)

Heipä hei. Katotaan mitä huomenna käy (:

Blogi uudessa kuosissa!

Blogin kolmas kunnollinen ulkoasun muutos (mikäli laskemme sen ihan ekan ulkoasun siis mukaan (: )

Eli tosiaan, blogi on ollut pystyssä jo huikeat kaksi vuotta, heh. Joten piti kai sitä ulkoasuakin taas jo vaihtaa. Vaikka sitä tuntuu siltä että ihan just vasta mä sen siihen liilaan muutin.
Mutta tosiaan, en tiedä teistä mutta minä pidän tästä (: Viimeksi oli liila, joten halusin eri väriä tällä kertaa, ja jotenkin mun visio lähti keltaisesta. Ei tästä tosin ihan niin keltainen tullut kuin toivoin, mutta on tässä sentään jonnin verran keltaistakin.

Ainoa ehkä mikä tässä ulkoasussa mättää on tuo Pomon kuvan leikkauksen epätasaisuus, en vaan oikeen osannut pehmentää sitä. On muuten jännittävää että jälleen tuo Pompeli on isossa leikatussa kuvassa. Kenties se on vaan niin filmaattinen?

Mutta ei tässä sen järjellisempää, ihailkaa nyt uutta ulkoasua, seuraava tulee varmaan vuoden päästä :D Ja totta kai, mielipiteitä siitä saa antaa. Mutta en mä sitä nyt ole muuttamassa, pidän siitä. Että jotta jos haluaa haukkua koko ulkoasun pystyyn niin okei, mutta se ei kyllä välttämättä auta :(

Asiaan melkein liittyen olin tänään liukkaanradalla kaahailemassa. Aijai, ainoa hyvä puoli oli se, etten mä joutunut olemaan kyydissäni :D Ois voinu pelätä siellä henkensä edestä, heh.
Mutta se oli oikein hauskaa, ajella täysiä ja auto liukui ja sitten pelastin tilanteen taktisesti.

Tai no, täysiä ja täysiä. Aika hitaasti. Mut oli liukasta (:

Olimme molemmat kovin aikuismaisia

Tadaa, nyt olen tosi vanha ja vieläkin viisaampi. Heheh. Mutta mikäs tässä. Nyt olen jo monta päivää rumempi, kun niinhän sanotaan että seitsemäntoistavuotiaana neito on kauneimmillaan = heti 18veenä meistä tulee rumia. Julma totuus (;

Sitten tuli sitä luntakin, voi ihmeiden kevät. Tai siis kevät alkoi jo, ja nyt pitää tulla vielä luntakin. Merkillistä. Mutta tallille sitten vain. Kipsuttelin heti lukemaan taulua jännityksellä, siellähän voi nimittäin lukea ihan mitä vain. Mulla oli pieni Roosa-poni (: Tunnillamme myös Sakari, Vinski ja Elvis. Roosaliini oli myös toisella tunnilla, joten keskustelin Hennan kanssa ("kuole ipana!!11") ja hölkkäsin Roosan vieressä joku kymmenen minuuttia ennen kuin tein jo kuolemaa. Kovin oli paljon lunta, hyihyi.

Sitten meidän tuntimme alkoi, joten kipitin Roosan luo. Jätin raipan pois. Se oli taktinen valinta, ajattelin että varmasti teemme tätä yhtä juttua, joten en ota raippaa. Ja jos emme olisi tehneet niin Mariannella oli siellä kentän laidalla oikea valikoima raippoja, joten sieltä olisin sitten kepukan saanut tarvittaessa.
Säätelin siinä jalustimia, ja niin kauan Roosa jaksoikin seistä nätisti paikoillaan mistään välittämättä. Vaan annas olla kun koitin selkään kiivetä, sitten tuli neitokaiselle niin hirmuinen kiire, millään ei se voinut seistä paikallaan kun nousen selkään. Jouduimme vähän säätelemään sillä en pitänyt ajatuksesta: Roosa juoksee portista ulos ja minä lennän puolimatkassa kyydistä. Vaikkei poni tietenkään niin olisi tehnyt. Mutta varmuuden vuoksi, heh.

(Se tekee kaikkensa näyttääkseen viisaalta.. ..ja epäonnistuu surkeasti)

Kun sain itseni aseteltua satulaan, päästin pienen ponin kävelemään. Ja heti aloitimme tällaisella kädenväännöllä. Roosan mielestä oli vallan mainio ajatus kävellä sinne portille päin, minun mielestäni meidän olisi taas pitänyt kääntyä vasemmalle. Lopulta teimme kompromissin, tehtiin uukkari ja lähdettiin kävelemään oikeaan kierrokseen. Tosin sitten meidän oli vaihdettava suunta koska Vinski tulla tömpsötti meitä kohti ja päätin että me voimme kyllä kävellä Vinskin kanssa samaan suuntaankin. Ja sainpahan tahtoni lopulta läpi.

Käveltiin rennon rauhallisesti uraa pitkin, en millään halunnut pakottaa pientä ponia kävelemään keskemmällä, siellä kun oli lunta. Roosa käveli varsin laiskan pulskeasti, joten koitin rauhallisesti pyytää ponia hiukan aktiivisempaan käyntiin. Sallin kuitenkin siltä sellaisen hitaan puoleisen käynnin, ihan jo senkin takia ettei mulla sitä raippaa ollut enkä jaksanut paukutella pohkeillakaan sitä eläintä liikkeelle. (ja tietysti sen takia etten oo ikuisuuksiin mennyt Roosalla ja silloin viimeksi se oli niin pörhäkkä, halusin ihan rauhassa kokeilla että mitä mieltä se tänään on) Tehtiin vähän voltteja ja poni totteli oikein nätisti, kääntyi melko keveillä pyynnöillä. Vallan mukava poni taas vaihteeksi (:

Kun oltiin kävelty hetki niin Marianne alkoi luennoimaan tästä upeasta ideasta jonka hän oli saanut. Se jakoi meille raipat, jotka piti sitten pistää peukaloiden alle jotta kädet pysyvät yhdessä ja paikoillaan ja sitä rataa. Mahtavaa! Mystinen raipan kädessä pito josta aina kuulee mutta jota en ole ikinä tehnyt. Marianne siinä samalla luennoi jotain ideansa loistavuudesta (no ei, jotain vähän järkevämpää. Se halusi kokeilla miten tämä meitä auttaa ja miltä alkaa hevoset näyttää kun porukalla pysyy kädet paikallaan ja ulko-ohja tuntumalla ja niin edelleen.)

Iskin raipan käteen ja jopas oli merkillisen tuntuista :D En uskaltanut ottaa ohjaa tuntumalle kun tuntui ettei kädet joustaneet samalla tavalla kuin ilman raippaa. Ja aika tuskallista oli sen raipan kädessä pitäminen kun minä tietenkin tunnollisena oppilaana yritin pitää myös nyrkkiä kiinni jolloin raippa painoi vallan ikävästi. Mutta kuten sanottua, tämä ei ole mikään huviretki joten meidän tulee kärsiä, buahaha!
Tosiaan, alkuun tuli tämä kulttuurishokki. Olevinas ei kädet liikkuneet rentoina hevosen mukana, ja koko ajan kirosin mielessäni kuinka ohjat nyhtää tyhjää ja käsi ei liiku ja apua! Marianne sitten kysyi multa taas oikeen nasevasti että onko mulla ohja kädessä, jonka jälkeen uskaltauduin ottamaan tuntumaa ja kädetkin osasivat taas liikkua ihan hyvin. Harkintaan voisi tietysti laittaa sen, että uskaltaisi itse korjata vaikka se tuntuisikin kauhealta. No jaa.
Meidän piti lähinnä kävellä ja vähän käännelläkin. Olin täysin varma ettei Roosa mihinkään käänny :D Tai miten se nyt voisi kääntyä jos mulla on kädet kiinni raipassa? En jotenkaan uskonut ponin kääntyvän millään pyhällä hengellä, ja olin erittäin skeptinen ennen ensimmäistä käännösyritystäni. Ensin poni lähinnä poikitti uraa pitkin, mutta yllättävän nopeasti sain sen ihan oikeasti kääntymään ja tehtiin jopa oikein pieni voltti. Mikä yllätys! Ohjan käyttö nyt oli lähinnä sitä että vähän puristelin ulkonyrkkiä ja ehkä vähän nyin sisäohjaakin, mutta lähinnä käänsin ponin ihan vaan pohkeella ja koitin vaan pitää ohjat tuntumalla ja vähän pidätellä ponia. Ja tosiaan, poni oli erittäin vastaanottavaisella päällä ja kuunteli mun pohjeapuja niin nätisti. Totta kai vois silleen itsekkäästi ajatella että mä pidin tietysti ohjat niin perfektosti että sen takia ponikin kuunteli pohjetta, mutta koska on parempi pitää matalaa profiilia, niin sanon että poni oli niin kiltti ja kultainen että kuunteli mua.

Tehtiin vähän voltteja molempiin suuntiin ja Roosa toimi vallan mainiosti. Ehkä pari kertaa jouduin vähän enemmän potkasemaan pohkeella kun neidin mieleen mahtuikin yllättäen vain ihanaakin ihanampi Elvis, mutta ei me kuitenkaan seilattu ympäri kenttää kuin sekopäät, joten olen tyytyväinen.

Sitten siirryttiin kevyt raviin. Roosan mielestä ravailu oli niin vaikeaa ja raskasta, sen mielestä tää rauhaisa kävely oli ihan tarpeeksi. Onneksi poni päätti kunnioittaa raippaa niinkin paljon, että siirtyi raviin kun vähän väänsin käsiä ja kosketin raipalla lapaa. Ja voi että kun oli pienellä ponilla niin hauska ravi. Roosa tömpsötti menemään sellasta tasaista mummeliravia ja mä keventelin ihan onnessani että voi kun poni menee hitaasti (: Suloista.
Jos olin epäileväinen kääntymiseen käynnissä, niin vielä epäilevämpi olin kääntymiseen ravissa kädet raipassa. Tämän takia päätinkin vain ravailla uraa pitkin. Pidin kädet rauhassa ja paikallaan, hain itselleni sitä rentoa ja matalaa kevennystä. Koitin hakea jalat lähelle ponia ja pitää ne heilumatta. Tämän lisäksi koitin vielä itse istua suorassa. Se tosin olikin Roosan kanssa ihan kohtuu helppoa.
Lopulta kuitenkin Marianne käski käännellä myös ravissa, joten rohkaisin mieleni ja uskaltauduin yrittämään. Yllätys oli melkoinen kun heti ensimmäisellä yrityksellä Roosa ravaili iloisesti kentän poikki juuri sinne minne halusinkin. Jes. Joitain kertoja poni vielä kääntyi niin nätisti että ihan pahaa teki, mutta ihan lopuksi se sitten päätti että Elviksen perässä on vaan niin ihana juosta ettei se voi kääntyä. Ei ollenkaan. Nyyhkis.

Käyntiin sitten ja saatiin ottaa raippa pois käsistä. Huh hei. Marianne kävi kyselemässä tuntemuksia, miltä oli tuntunut tämä raipan kanssa ratsastaminen (tuskalliselta) Mutta kyllä siitä taatusti jotain hyötyä oli, Mariannekin vaan riemuitsi ravien aikana kuinka hyvin ne ponit menevätkään, hih.
Käveltiin ensin pikkasen ilman sitä raippaa. Kauheaa, tuntui että kädet hyppii ihan hulluina edes takaisin kun saivat sen vapauden liikkua. Pian kuitenkin tunne vakautui ja kädet asettuivat järjellisesti. Käänsin Roosan parille voltille jotta saisin sen taas kääntymään, en halunnut epäonnistua ja sitten kokeilla seuraavaksi taas ravissa että onnistuuko vai ei.
Hetken käynnin jälkeen siirryttiin sitten kevyt raviin. Se mieletön vapaus kun ei ollut raippaa rajoittamassa liikkeitä. Tosin Roosa ei siltikään kääntynyt. Ponirouva vain puksutti pitkin uraa oikein päättäväisen oloisena ja minä koitin kaikkeani jotta olisin edes yhden voltin saanut onnistumaan. Vaikeaa se oli. Onneksi pian jäätiin harjoitusraviin, ja se taas auttaa kaikkiin vaivoihin. Tai ainakin Roosa alkoi kääntyä miljoona kertaa paremmin kuin kevyt raveissa.

Mentiin ihan rauhaisaa harjoitusravia. Roosa meni niin suloista mummoiluraviaan siinä. Ja oli erittäin herkkänä, heti kun vähänkin könähdin oli poni jo käynnissä. Ihanaa (: Jouduin sitten todella keskittymään siihen että istun ryhdikkäästi ja rentona. Käsien paikkaa piti ajatella, koitin myös pitää jalat rentoina ja kyljen tuntumassa. Sitten tehtiin vähän voltteja. Välillä Roosan mielestä oli edelleenkin vain köpsöteltävä uraa pitkin, mutta harjoitusravissa pääsin niin paljon paremmin sisälle, että pienen suostuttelun jälkeen totesi ponikin että onhan se nyt paljon kivempi kääntyä vaikka se iki-ihana Elvis siinä edessä menisikin. Viisas poni, todella.
Välillä se meinasi jopa intoutua. Pikkasen se lähti kiihdyttelemään ravia, oli kiirus.

Sitten käveltiin taas. Käveltiin ihan rauhassa uraa pitkin ohjat löysinä. Sitten tapahtuikin päivän extreme ;) Käveltiin Rooseliinin kanssa siinä tiepitkällä sivulla kun tietä pitkin juoksee tuhatta ja sataa pupu! Mä kattelin että vau, pupuhan se siinä ja juttelin Roosallekin että katos vaan, pupu se siinä. Roosakin sitten lopulta tajusi että torahampainen poninsyöjä pupu se siinä istuu ja oli sitten ihan varmuuden vuoksi vähän säikähdettävä ja otettava pari sivuaskelta. Pupu sitten katosi ja Roosakin tuntui ymmärtäneen että pupulta lähtee aika nopeasti henkikulta jos Roosa sitä kenkäsee, joten uskalsimme jatkaa matkaamme rauhassa taas eteenpäin. Tosin sitten kun siirryttiin vielä loppukevyt raviin niin Roosan oli pakko pikkasen lisätä vauhtia siihen alkuun. Että on sitten paikat auki jos se lihansyöjä-pupu sieltä hyökkää kuitenkin kimppuun.
Ravailtiin ihan rauhaisaa ravia, tein voltteja. Ponikin toimi vallan asiallisesti, mitä nyt yhdessä kohdassa tuli pitkällinen hetki jolloin poni ei vaan jaksanut kääntyä.

Loppukäynnit.
Poni oli vallan ihastuttava (: Ihana Roosa-poninen, hih. Se oli niin kovin söpö ja meni niin hienosti. Olen oikein tyytyväinen. Joo, ei oikeastikaan mitään vikaa (:

Käveltiin, keskelle ja alas pienen ponin selästä. Sitten vein hänet karsinaan erittäin komeaan miesseuraan. Tai no, oli se ainakin ihan mielettömän söpö! Roosa ei vaan innostunut, ihme tyyppi.
Nojoo, varusteet pois ja sitten koitin harjailla vähän ovea puhtaaksi jotta se menisi kiinni, samalla kun Roosa suunnitteli pakoreissuaan. Lopulta sain oven kiinni ja sitten Roosalle tuli joku oikosulku. Se jäi siihen seisomaan, pää siinä oven yläpuolelle. Se vaan seiso ja tuijotteli, ja mä sitten rapsuttelin ja silittelin ponin päätä. Ihastuttava. Se vaan oli ihan nätisti ja antoi mun lääppiä ja pusutella. Kai se sit ajatteli että taion sille ruokaa nokan eteen jos hän on tosi suloinen, heh.

Sitten vaan varusteet talliin ja kortin kirjaus. Jaa kotiin (: