Joka tapauksessa, tänään taas tallille. Voin vain todeta että mä vihaan lunta, vihaan jäätä, vihaan tuulta, sadetta, kylmyyttä, pimeyttä... Jatkuisko vielä? Mutta koska olemme positiivisia persoonia, niin hei! Oletteko huomanneet että ihan just alkaa kesäaika (ihan just, onko se tossa kuun viimisenä sunnuntaina, en nyt näe) Sit on taas valosia iltoja
Päästyäni tallille menin pikapikaa lukemaan taulun. Mulla oli Evita. Tunnillamme myös Pomo, Salli ja Vinski, mukavan avaraa. Mutta hui, sitten tulikin Iinalta tieto, että joutunen taluttamaan ensi tunnilla koska Marianne katoaa. Huih :o Ei siinä toki mitään. Tosin mun oli sitten muutettava suunnitelmia ja kipitettävä samantien kentän laidalle. Olin jo aivan epätoivon partaalla kun Marianne siellä keskellä jutteli Elvikselle (okei, Elviksen ratsastajalle, ei kuulosta niin pöpiltä puuhalta) Ajattelin että täytyykö mun karjaista Marianne luokseni.
Ei tarvinnut, Marianne tulla tömpsötti sieltä kysymään että "mitäs Milla" Kuten yleensä. Se oli vallan pelottavaa, Marianne kähisi kauhean pelottavasti ja mua vallan kauhistutti :D Uskalsin silti kysyä että jos sattumalta olisi tilaa niin saisinko alkaa taas kahesti viikossa ratsastaa (: Juu-u, taisin sanoa etten tänä vuonna aloita niin aikaisin, mutta muutin suunnitelmia. Vaikkei se kenenkään mielestä ole lainkaan järkevää "kun on kylmä ja tulee jäistä ja blaablaa" Valitettavaa, tietenkin. Kyllähän se itse tallille hoituminen on ihan järkyttävää siellä jää-vesi-loska keleissä, mutta se matka nyt on kovin lyhyt aika. Ja itsepä sitten menen siellä nurin miljoonaan kertaan.
Mutta tosiaan, oli tilaa, jeejee (: Pääsin palaamaan sinne keskiviikon vikalle tunnille, että huomenna taas, jee! :D Katotaan sit kauanko jatkan kahesti viikossa, ainaki kesän yli uskoisin.
Marianne lähti sitten parantelemaan itseään ja mä taluttelin Lakia tunnilla, Evita kun tosiaan oli myös tolla tokalla tunnilla, ei tarvinnut poninkaan kunnostamisesta huolehtia. Laki yritti leikkiä ilkeää ihmissyöjä lohikäärmettä siinä oikein onnistumatta. Ja voi että kun Lakilla oli söpöt korvat, sellaset karvaset antennit oikeen.
Lähdin sitten varustamaan itseni ja kipitin Evitan luo. Heittäydyin kyytiin ja lähdettiin liikkeelle.
Tosiaan, meillä oli sijainen. Siistiä (: Toinen ei-niin-siisti huomio oli se, että tokalla tunnilla Evita oli kipsutellut kuin hätää kärsimässä ja varsin kiireisenä, kun taas mun kanssa sillä ei tuntunut olevan mikään kiire. Siis se eläinhän oikein mateli eteenpäin! Käveltiin alkukäyntejä vähän uraa pitkin, koitin saada Evitan ymmärtämään että hyvät kulmat on tehtävä, vaikka Evitan mielestä aina välillä olikin kivempi vain kävellä niiden kulmissa olevien tötsien yli. Ja kyllä mä vaan yritin ratsastaa pientä lehmännäköistä eteenpäin, mutta ei niin ei. Se vaan löntysteli menemään ja mä yritin kannustaa rouvaa reippaampaan askellukseen. Ainoa missä onnistuin oli jalan kipeytys, jotenkin tuli taas sellanen olotila että on lonkka paikaltaan. Tuskaista.
Tehtiin vähän voltteja joille Evita kääntyi varsin nätisti. Alettiin myös tehdä vähän tehtävää, joka oli loiva kolmikaarinen molemmille pitkille sivuille plus hyvät kulmat. Kolmikaarisille Evita kääntyi hyvin, tosin rouva-opettaja repi hiuksia päästään hevosen matelun takia. Sitten taas kulmiin ei Evita millään viitsinyt mennä, enkä mäkään aina ihan sitä saanut sinne. Ja Evitahan oli ihan villinä! Sehän ihan jopa säikähti :D Jossain takanamme kolahti ja Evita jopa siirtyi raviin askeleen ajaksi, ja siirtyi sitten heti takaisin käyntiin kun minä jäin vähän jälkeen ja nykäsin pikkasen ohjasta. Hui.
Siirryttiin sitten kevyt raviin ja jatkettiin loivilla kolmikaarilla. Tai pikemminkin siis yritimme siirtyä raviin ja toivoimme pääsevämme niille kolmikaarille. Ku ei se hevonen vaan syttynyt millään. Minä koitin painaa pohkeita, nojata taaksepäin, maiskutella, paukutella pohkeita, huikkailla sieltä ravia ja melkein jopa itkien anella sitä ravia, mutta mummeli se vaan mennä lömpsötti sitä laiskaa käyntiä eteenpäin. Kuinka turhauttavaa! Lopulta Evita jopa ymmärsi että sen pitäisi siirtyä raviin, hallelujaa! Ravi oli sitten alkuun sellasta että mä vaan koitin varmistella että varmasti ravi pysyisi yllä, kun samalla Evita haahuili pitkin poikin kenttää. Lopulta uskaltauduin vähän kokeilemaan kolmikaarisiakin. Se oli vaihtelevaa, välillä Evita meni ihan nätisti ja jeejee, mutta useimmiten se kääntyi joko liian vähän tai liikaa, tai sitten se vaan siirtyi käyntiin kesken käännöksen. Asd.
Välillä sen päästyä käyntiin sain taas hutkia Evitaista liikkeelle, välillä se lähti heti mutta onneksi Evita aina tietyissä kohdissa innostui ja niissä kohdissa siirryttiin raviinkin oikein nätisti. Siitä mä tosin en pitänyt että kaikkialla muualla löntystellään ja sitten yks sivu vedetään pää pystyssä niin kovaa ku kintuista lähtee, muttamutta.
Sijaisesta oli muuten eräänlaista hyötyä. Mä nimittäin uskaltauduin käskemään Evitaa paljon enemmän kuin ennen. Ku siis mulla oli jotenkin sellanen ajatus "en saa pettää sijaisen luottamusta, mun pitää ratsastaa ihan megamageesti ja sitä rataa" jonka ansiosta uskaltauduin paremmin käskemään Evitaa sinne suuntaan mihin halusin ja sitä vauhtia mitä halusin. (vaikkei se kyllä Evitaa useimmiten hirveästi kiinnostanutkaan) Ja muutenkin kyllä ihan tykkäsin tästä sijaisesta, sillä oli viisaita ajatuksia.
Seuraavaksi taidettiin siirtyä harjoitusraviin ja jäätiin kaikki keskiympyrälle. Evitakin jopa vaivautui ravaamaan aika nätisti ja jumittelematta, olin hyvin tyytyväinen. Ravailtiin tosiaan siinä ympyrällä, meidän piti vähän tarkkailla välimatkoja ja pitää ne sopivina (eli toisin sanoen jouduin yleensä oikomaan ympyrää koska Evita ravaili niin hitaasti. Ja sit välillä muumimamman innostuessa oltiinkin Sallin takamuksessa) Otettiin muutamat siirtymät, joissa Evitakin siirtyi takaisin raviin tosi hienosti. Kaikki meni hyvin kunnes piti pienentää ympyrää. Evita ei jaksanut ravata niin pientä ympyrää oikein ja mäkin vähän säädin turhia, joten vähän ikään kuin käveltiin joka toinen hetki siellä. Isommalle ympyrälle pääsy helpottikin taas, ja lopulta Evita oli aika kivasti jopa taipunut ympyrän malliseksi. Ainakin Evitaksi, tai siis ainakin Evitaksi mun mielikuvien mukaan (:
Vaihdettiin suunta ja tämä olikin yhtä tuskastelua. Poni ei jaksanut. Onneksi sitten käveltiin ja ravailtiin vasta sen jälkeen. Ei se siltikään jaksanut. Lopulta sain Evitan oikein heräämään (hetkeksi) kun heiluttelin ohjia silleen älyvapaasti. Hevonen vaan rekisteröi sen vähän turhankin paljon eteen, saatiin muutama laukka-askelkin. Njaa. Mutta tosiaan, tää suunta ei ollut ollenkaan niin hyvä kuin se toinen. Vasen kierros oli siis vaikempi.
Lopulta otettiin vähän laukkaa. Pitkästä aikaa muuten pääsin laukkaamaan, heh.
Otin ravia ja pitkälle sivulle koitin sitten nostaa. Evita kyllä ymmärsi että haluan sitä eteenpäin, mutta askellaji oli väärä. Vedettiin siellä oikeen kunnon ravuriravia menemään, kunnes lopulta mamma lähti oikomaan kentän poikki ja rikkoi siitä sitten jopa laukalle. Jes. Tai kuinka jes se nyt olikaan kun mä olin ensin melkein pudota kyydistä sen ravin takia ja sit laukatessa pompin kuin hullu. Heh.
Seuraava nosto ei ollut sen parempi, lehmännäköinen tarjosi jälleen siitä kiitoravia, minä pompin jälleen melkein kyydistä lentäen ja lopulta se jälleen sortui laukkaan käännöksessä. Kolmas nosto jäikin sitten yritykseksi pudotettuani jalustimen ravin aikana. Sitten meni myös jalka ihan kamalaksi. Sain sen kuitenkin korjailtua elävien kirjoihin ja mentiin ottamaan vielä se viimeinen nosto.
Nyt mentiin rauhassa, mä otin ohjaakin enemmän tuntumalle. Käveltiin pitkään, siirsin raviin vasta kulmassa (olisin jo aiemmin, mut Evita ei jaksanut) sitten nostettiin. Nosto oli kivan rauhallinen, laukka oli taas sitä sekopäistä räpellystä jossa sentään osasin jo melkein istua mukana. Hieno Evita.
Otettiin loppuun vielä vähän kevyttä ravia. Vuoronperään mammaraisella oli kauhea hengenhätä ja laiskuus. Kääntelin vähän voltteja jotka onnistuivat ihan kivasti. Vähän se tunki pohkeen läpi ja pikkasen vaan siirtyili käyntiin.
Lopulta sitten loppukäynnit.
Huhheijaa. Täytyy kyllä sanoa että päällimmäisin ajatus on se, että varmaan kamalin tunti Evitan kanssa koskaan :D Vaikka toisaalta menihän se ihan kivasti. Välillä. Joskus. Kun se jaksoi. No se ensimmäisen suunnan keskiympyrä ja vika laukannosto olivat hyviä.
Käveltiin ja kehuin kilttiä Evitaa kuinka se olikaan pusertanut itsestään kaiken. Sitten keskelle ja alas selästä. Vallan merkillistä. Mitään pelkäämätön ja luotettava muumimamma nimittäin oli täysin sitä mieltä että matkalla talliin hänet syödään. Mikäs siinä, pikkasen oli vaan jännää kun ne xxxl kokoset jalat ja vähintään samankokoinen maha siinä puskevat päälle ja koittavat siirtyä pikkuiseen juoksuunkin. Hui.
Sain Evitan kuitenkin karsinaansa, sinne eivät möröt tule. Sitten sain onneksi suomalaiselta sisukkaalta tädiltä apua oven sulkemiseen. En olis uskonut että se menee kiinni :D
Sitten ei kun kotia kohti. Ja huomenissa jollei mitään ihmeellistä tapahdu. Jeij (:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti