Sitten tuli sitä luntakin, voi ihmeiden kevät. Tai siis kevät alkoi jo, ja nyt pitää tulla vielä luntakin. Merkillistä. Mutta tallille sitten vain. Kipsuttelin heti lukemaan taulua jännityksellä, siellähän voi nimittäin lukea ihan mitä vain. Mulla oli pieni Roosa-poni (: Tunnillamme myös Sakari, Vinski ja Elvis. Roosaliini oli myös toisella tunnilla, joten keskustelin Hennan kanssa ("kuole ipana!!11") ja hölkkäsin Roosan vieressä joku kymmenen minuuttia ennen kuin tein jo kuolemaa. Kovin oli paljon lunta, hyihyi.
Sitten meidän tuntimme alkoi, joten kipitin Roosan luo. Jätin raipan pois. Se oli taktinen valinta, ajattelin että varmasti teemme tätä yhtä juttua, joten en ota raippaa. Ja jos emme olisi tehneet niin Mariannella oli siellä kentän laidalla oikea valikoima raippoja, joten sieltä olisin sitten kepukan saanut tarvittaessa.
Säätelin siinä jalustimia, ja niin kauan Roosa jaksoikin seistä nätisti paikoillaan mistään välittämättä. Vaan annas olla kun koitin selkään kiivetä, sitten tuli neitokaiselle niin hirmuinen kiire, millään ei se voinut seistä paikallaan kun nousen selkään. Jouduimme vähän säätelemään sillä en pitänyt ajatuksesta: Roosa juoksee portista ulos ja minä lennän puolimatkassa kyydistä. Vaikkei poni tietenkään niin olisi tehnyt. Mutta varmuuden vuoksi, heh.
(Se tekee kaikkensa näyttääkseen viisaalta.. ..ja epäonnistuu surkeasti)
Kun sain itseni aseteltua satulaan, päästin pienen ponin kävelemään. Ja heti aloitimme tällaisella kädenväännöllä. Roosan mielestä oli vallan mainio ajatus kävellä sinne portille päin, minun mielestäni meidän olisi taas pitänyt kääntyä vasemmalle. Lopulta teimme kompromissin, tehtiin uukkari ja lähdettiin kävelemään oikeaan kierrokseen. Tosin sitten meidän oli vaihdettava suunta koska Vinski tulla tömpsötti meitä kohti ja päätin että me voimme kyllä kävellä Vinskin kanssa samaan suuntaankin. Ja sainpahan tahtoni lopulta läpi.
Käveltiin rennon rauhallisesti uraa pitkin, en millään halunnut pakottaa pientä ponia kävelemään keskemmällä, siellä kun oli lunta. Roosa käveli varsin laiskan pulskeasti, joten koitin rauhallisesti pyytää ponia hiukan aktiivisempaan käyntiin. Sallin kuitenkin siltä sellaisen hitaan puoleisen käynnin, ihan jo senkin takia ettei mulla sitä raippaa ollut enkä jaksanut paukutella pohkeillakaan sitä eläintä liikkeelle. (ja tietysti sen takia etten oo ikuisuuksiin mennyt Roosalla ja silloin viimeksi se oli niin pörhäkkä, halusin ihan rauhassa kokeilla että mitä mieltä se tänään on) Tehtiin vähän voltteja ja poni totteli oikein nätisti, kääntyi melko keveillä pyynnöillä. Vallan mukava poni taas vaihteeksi (:
Kun oltiin kävelty hetki niin Marianne alkoi luennoimaan tästä upeasta ideasta jonka hän oli saanut. Se jakoi meille raipat, jotka piti sitten pistää peukaloiden alle jotta kädet pysyvät yhdessä ja paikoillaan ja sitä rataa. Mahtavaa! Mystinen raipan kädessä pito josta aina kuulee mutta jota en ole ikinä tehnyt. Marianne siinä samalla luennoi jotain ideansa loistavuudesta (no ei, jotain vähän järkevämpää. Se halusi kokeilla miten tämä meitä auttaa ja miltä alkaa hevoset näyttää kun porukalla pysyy kädet paikallaan ja ulko-ohja tuntumalla ja niin edelleen.)
Iskin raipan käteen ja jopas oli merkillisen tuntuista :D En uskaltanut ottaa ohjaa tuntumalle kun tuntui ettei kädet joustaneet samalla tavalla kuin ilman raippaa. Ja aika tuskallista oli sen raipan kädessä pitäminen kun minä tietenkin tunnollisena oppilaana yritin pitää myös nyrkkiä kiinni jolloin raippa painoi vallan ikävästi. Mutta kuten sanottua, tämä ei ole mikään huviretki joten meidän tulee kärsiä, buahaha!
Tosiaan, alkuun tuli tämä kulttuurishokki. Olevinas ei kädet liikkuneet rentoina hevosen mukana, ja koko ajan kirosin mielessäni kuinka ohjat nyhtää tyhjää ja käsi ei liiku ja apua! Marianne sitten kysyi multa taas oikeen nasevasti että onko mulla ohja kädessä, jonka jälkeen uskaltauduin ottamaan tuntumaa ja kädetkin osasivat taas liikkua ihan hyvin. Harkintaan voisi tietysti laittaa sen, että uskaltaisi itse korjata vaikka se tuntuisikin kauhealta. No jaa.
Meidän piti lähinnä kävellä ja vähän käännelläkin. Olin täysin varma ettei Roosa mihinkään käänny :D Tai miten se nyt voisi kääntyä jos mulla on kädet kiinni raipassa? En jotenkaan uskonut ponin kääntyvän millään pyhällä hengellä, ja olin erittäin skeptinen ennen ensimmäistä käännösyritystäni. Ensin poni lähinnä poikitti uraa pitkin, mutta yllättävän nopeasti sain sen ihan oikeasti kääntymään ja tehtiin jopa oikein pieni voltti. Mikä yllätys! Ohjan käyttö nyt oli lähinnä sitä että vähän puristelin ulkonyrkkiä ja ehkä vähän nyin sisäohjaakin, mutta lähinnä käänsin ponin ihan vaan pohkeella ja koitin vaan pitää ohjat tuntumalla ja vähän pidätellä ponia. Ja tosiaan, poni oli erittäin vastaanottavaisella päällä ja kuunteli mun pohjeapuja niin nätisti. Totta kai vois silleen itsekkäästi ajatella että mä pidin tietysti ohjat niin perfektosti että sen takia ponikin kuunteli pohjetta, mutta koska on parempi pitää matalaa profiilia, niin sanon että poni oli niin kiltti ja kultainen että kuunteli mua.
Tehtiin vähän voltteja molempiin suuntiin ja Roosa toimi vallan mainiosti. Ehkä pari kertaa jouduin vähän enemmän potkasemaan pohkeella kun neidin mieleen mahtuikin yllättäen vain ihanaakin ihanampi Elvis, mutta ei me kuitenkaan seilattu ympäri kenttää kuin sekopäät, joten olen tyytyväinen.
Sitten siirryttiin kevyt raviin. Roosan mielestä ravailu oli niin vaikeaa ja raskasta, sen mielestä tää rauhaisa kävely oli ihan tarpeeksi. Onneksi poni päätti kunnioittaa raippaa niinkin paljon, että siirtyi raviin kun vähän väänsin käsiä ja kosketin raipalla lapaa. Ja voi että kun oli pienellä ponilla niin hauska ravi. Roosa tömpsötti menemään sellasta tasaista mummeliravia ja mä keventelin ihan onnessani että voi kun poni menee hitaasti (: Suloista.
Jos olin epäileväinen kääntymiseen käynnissä, niin vielä epäilevämpi olin kääntymiseen ravissa kädet raipassa. Tämän takia päätinkin vain ravailla uraa pitkin. Pidin kädet rauhassa ja paikallaan, hain itselleni sitä rentoa ja matalaa kevennystä. Koitin hakea jalat lähelle ponia ja pitää ne heilumatta. Tämän lisäksi koitin vielä itse istua suorassa. Se tosin olikin Roosan kanssa ihan kohtuu helppoa.
Lopulta kuitenkin Marianne käski käännellä myös ravissa, joten rohkaisin mieleni ja uskaltauduin yrittämään. Yllätys oli melkoinen kun heti ensimmäisellä yrityksellä Roosa ravaili iloisesti kentän poikki juuri sinne minne halusinkin. Jes. Joitain kertoja poni vielä kääntyi niin nätisti että ihan pahaa teki, mutta ihan lopuksi se sitten päätti että Elviksen perässä on vaan niin ihana juosta ettei se voi kääntyä. Ei ollenkaan. Nyyhkis.
Käyntiin sitten ja saatiin ottaa raippa pois käsistä. Huh hei. Marianne kävi kyselemässä tuntemuksia, miltä oli tuntunut tämä raipan kanssa ratsastaminen (tuskalliselta) Mutta kyllä siitä taatusti jotain hyötyä oli, Mariannekin vaan riemuitsi ravien aikana kuinka hyvin ne ponit menevätkään, hih.
Käveltiin ensin pikkasen ilman sitä raippaa. Kauheaa, tuntui että kädet hyppii ihan hulluina edes takaisin kun saivat sen vapauden liikkua. Pian kuitenkin tunne vakautui ja kädet asettuivat järjellisesti. Käänsin Roosan parille voltille jotta saisin sen taas kääntymään, en halunnut epäonnistua ja sitten kokeilla seuraavaksi taas ravissa että onnistuuko vai ei.
Hetken käynnin jälkeen siirryttiin sitten kevyt raviin. Se mieletön vapaus kun ei ollut raippaa rajoittamassa liikkeitä. Tosin Roosa ei siltikään kääntynyt. Ponirouva vain puksutti pitkin uraa oikein päättäväisen oloisena ja minä koitin kaikkeani jotta olisin edes yhden voltin saanut onnistumaan. Vaikeaa se oli. Onneksi pian jäätiin harjoitusraviin, ja se taas auttaa kaikkiin vaivoihin. Tai ainakin Roosa alkoi kääntyä miljoona kertaa paremmin kuin kevyt raveissa.
Mentiin ihan rauhaisaa harjoitusravia. Roosa meni niin suloista mummoiluraviaan siinä. Ja oli erittäin herkkänä, heti kun vähänkin könähdin oli poni jo käynnissä. Ihanaa (: Jouduin sitten todella keskittymään siihen että istun ryhdikkäästi ja rentona. Käsien paikkaa piti ajatella, koitin myös pitää jalat rentoina ja kyljen tuntumassa. Sitten tehtiin vähän voltteja. Välillä Roosan mielestä oli edelleenkin vain köpsöteltävä uraa pitkin, mutta harjoitusravissa pääsin niin paljon paremmin sisälle, että pienen suostuttelun jälkeen totesi ponikin että onhan se nyt paljon kivempi kääntyä vaikka se iki-ihana Elvis siinä edessä menisikin. Viisas poni, todella.
Välillä se meinasi jopa intoutua. Pikkasen se lähti kiihdyttelemään ravia, oli kiirus.
Sitten käveltiin taas. Käveltiin ihan rauhassa uraa pitkin ohjat löysinä. Sitten tapahtuikin päivän extreme ;) Käveltiin Rooseliinin kanssa siinä tiepitkällä sivulla kun tietä pitkin juoksee tuhatta ja sataa pupu! Mä kattelin että vau, pupuhan se siinä ja juttelin Roosallekin että katos vaan, pupu se siinä. Roosakin sitten lopulta tajusi että torahampainen poninsyöjä pupu se siinä istuu ja oli sitten ihan varmuuden vuoksi vähän säikähdettävä ja otettava pari sivuaskelta. Pupu sitten katosi ja Roosakin tuntui ymmärtäneen että pupulta lähtee aika nopeasti henkikulta jos Roosa sitä kenkäsee, joten uskalsimme jatkaa matkaamme rauhassa taas eteenpäin. Tosin sitten kun siirryttiin vielä loppukevyt raviin niin Roosan oli pakko pikkasen lisätä vauhtia siihen alkuun. Että on sitten paikat auki jos se lihansyöjä-pupu sieltä hyökkää kuitenkin kimppuun.
Ravailtiin ihan rauhaisaa ravia, tein voltteja. Ponikin toimi vallan asiallisesti, mitä nyt yhdessä kohdassa tuli pitkällinen hetki jolloin poni ei vaan jaksanut kääntyä.
Loppukäynnit.
Poni oli vallan ihastuttava (: Ihana Roosa-poninen, hih. Se oli niin kovin söpö ja meni niin hienosti. Olen oikein tyytyväinen. Joo, ei oikeastikaan mitään vikaa (:
Käveltiin, keskelle ja alas pienen ponin selästä. Sitten vein hänet karsinaan erittäin komeaan miesseuraan. Tai no, oli se ainakin ihan mielettömän söpö! Roosa ei vaan innostunut, ihme tyyppi.
Nojoo, varusteet pois ja sitten koitin harjailla vähän ovea puhtaaksi jotta se menisi kiinni, samalla kun Roosa suunnitteli pakoreissuaan. Lopulta sain oven kiinni ja sitten Roosalle tuli joku oikosulku. Se jäi siihen seisomaan, pää siinä oven yläpuolelle. Se vaan seiso ja tuijotteli, ja mä sitten rapsuttelin ja silittelin ponin päätä. Ihastuttava. Se vaan oli ihan nätisti ja antoi mun lääppiä ja pusutella. Kai se sit ajatteli että taion sille ruokaa nokan eteen jos hän on tosi suloinen, heh.
Sitten vaan varusteet talliin ja kortin kirjaus. Jaa kotiin (:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti