Kattelin kun edellinen tunti koikkaloikkelehti yli esteiden ja sitten olikin meidän vuoromme selkäytyä. Pieni poni raasu, hän oli varmasti kovin pettynyt.
Nousin ponin selkään ja lähdettiin sitten tarpomaan eteenpäin. Poni oli vähän laiskimus, hän oli jo niin kaikkensa antanut. Lähdin hakemaan reippaampaa käyntiä, nyt kun mullakin oli selkeä kuva siitä millaista vauhtia poni milloinkin kulkee. Tehtiin voltteja ja se sama ongelma - poni hidastui volteilla aivan madoksi. Uralla se saattoi kulkea jopa melkein reippaasti, mutta voltilla se lösähti ja liikkui eteenpäin kahden askeleen minuuttivauhdilla. Päätin että nyt me kerrankin pistetään poni liikkumaan myös volteilla, kerrankin se oikeasti saa edetä. Kyllä me jonkin aikaa siitä vauhdista keskusteltiin, Nikkiksen mielestä pohjetta ei ihan aina tarvinnut kuunnella ja se oli vähän sellanen junttikakara, aina piti kokeilla kuinka pitkään saa mennä ihan niinkuin itseä huvittaa, minkä kaiken voi sitten jättää noteeramatta. Alkuun se oli siis sitä, että poni lösähti, minä tuuppailin eteen kaikin voimin, poni etenee ehkä hetken ennen kuin se taas lösähtää. Kun sitten lopulta totesin että pitää viedä vähän tarkemmin läpi nämä pyyntöni, niin alkoihan se siitä parantua: lopulta me tehtiin voltteja, joilla poni oikeasti käveli eteenpäin. Samoin uralla löydettiin sellainen ihan ookoosti etenevä käynti.
Nikkis jatkoi myös pieni muotoista pikku-ukkojen bongausta. Peltopään kulma = pahuuden linnake.
Marianne on siitä toitottanut että poni ei siellä mitään pelkää, kunhan laittelee omiaan jotta ei tarttis tehdä. Lähdin siis sillä ajatuksella liikkeelle, että poni ei siellä mitään pelkää joten se voi oikein hienosti mennä sinne kulmaan, ihan kyttäilemättä ja tunkematta sisälle. Vähän pieni poni yritti puskea ja kyttäillä, volteilla se jämähteli totaalisesti kun piti tuijotella pelottavaa kulmaa. Laitoin Nikkistä säälimättömällä tyylillä eteenpäin ja puskin sen kahta kauheammin aina takaisin uralle. Sekin alkoi oikeastaan parantua, ainakin poni alkoi kävellä siellä kulmassa ilman jumiutumisia. Eikä se siinä alkutunnista mitään ylimääräistä showta edes järjestänyt.
Tosin Mariannen palattua jätettiin se peltopää vähän käyttämättä, että saattoi sekin jotenkin auttaa. Noh, tuskin.
Ja siis yksi ärsyttävyys meidän touhussa oli, Nikkis valahteli muutamissa kohdissa uralle. Ja ura kun on tällä hetkellä se metrin monttu, niin niin. Ei ole hyvä mennä siellä. Lopulta kun sain itseni suoraksi ja ulkoavut kuntoon (ja ponin kuuntelemaan minua, heh) alkoi ponikin pysyä edes pikkasen paremmin siellä uran sisäpuolella.
Lähdettiin kevyt raviin. Ongelma oli yksinkertainen: tahti. Poni mennä lömpsötti hidasta ravia, vähän meinasi jopa hyytyä. Sitten taas hetkittäin se intoutui kiitämään alta kuin pieni keltainen ferrari. Ympyröillä poni hyytyi totaalisesti, sellaista pientä sipsutusta se ravi vain oli. Vaikeaa. Tai siis mun oli vaikeaa olla tasapainossa kun ensinnäkin poni on pikkasen piskuinen ja sitten kun se vielä ravailee noin epätasaisesti. Siellä mä heiluin oikein iloisesti suunnasta toiseen ja ratsastelin taas kädet suorina.
Mutta ei se katsokaas mitään, keksin että voisin tietenkin hakea reipasta ravia, aivan kuten tein käynnissäkin. Jälleen tarvittiin vähän keskustelua, mutta kun lopulta tajusin että voin ihan oikeasti käyttää raippaa myös pohkeen taakse (eikä se siis silti tarkoita että nyt poni juokset kuin olisi itse paholainen kintereillä) niin alkoi parantua huomattavasti. Nikkis alkoi kuunnella minua ja eteenpäinvieviä apuja ja kun saatiin vähän tasaisempi vauhti niin munkin keventelyni helpottui.
Poni alkoi siis kulkea tosi paljon paremmin. Se ravasi reippaasti ja tasaisemmalla tahdilla, joka säilyi jopa ympyröillä! Se ei enää hyytynyt melkein käyntiin, vaan selkeästi ravasi koko käännöksen. Hienoa me ;)
Nikkis kääntyi tosi kivasti, helposti. Joitain kertoja se valahti sinne uralle ja sitten meni hetki ennen kuin löydettiin paikka josta päästiin pois. Muuten se kääntyi aina kun pyysin ja meni todella hienosti ja asiallisesti. Lopulta meidän ongelmana olin siis lähinnä minä ja mun suorat tönkkökädet.
Käveltiin pikkasen ja jakauduttiin. Hevoset jäi porttipäähän, ponit meni peltopäähän. Otettiin harjoitusravia ja sitä sai sitten mennä ilman jalustimia halutessaan. Kuten arvata saattaa, jos kerran saa mennä niin tietenkin minä menen. Vaikka vähän epäilin, olin sen verran epätasapainoisen oloinen ja ponikin kyttäilee sitä kulmaa. Uskoin kuitenkin että pysyn kyydissä vaikka poni jotain pientä tekisikin. Enhän mä nyt mitään voi tippua, en. (paitsi Sallilta. Siltä mä nyt tipun aina :D)
Aloiteltiin sitten, piti vaan ravailla ja ottaa vähän siirtymiä. Poni oli päässyt lösähtämään välikäyntien aikana, joten jouduin jälleen aloittamaan ravin reipastamisella. Nyt mulla oli onneksi ne nappulat ja ajatus siitä mitä teen, sain sen puolesta ponin aika nopeasti tarpeeksi reippaaksi. Vähän tosin sitä tahdin hakua vaikeutti se ponin kyttäily, mutta elämän ei kuulukaan olla helppoa.
Eli joo, ensin ravi oli sellaista todella naurettavaa, oikein mummoravia. Poni ei edennyt mihinkään, paitsi silloin kun se lähti kaahaamaan pois pahasta kulmasta. Kulmaan oli kamalaa mennä, sitä tuijoteltiin korvat tanassa ja lapa sisälle pullottaen. Huih. Lähdettiin sitten työstämään sitä reippautta poniin. Nikkistä eteen ja jos se tuijotteli niin päätä sisään parhaani mukaan ja sisäpohkeella poni uralle. Ja tosiaan, kyllä se siitä jonkin ajan kuluttua tuli paljon paremmaksi, sitä kulmaa nyt koko ajan vähän kyttäiltiin, mutta ainakin mentiin sinne ja kuljettiin ihan ookoo ravia.
Tein joitain voltteja, joilla poni taas meinasi melkein hyytyä. Koitin taas parhaani mukaan pitää huolta siitä ettei poni vain pääse laiskistumaan käännöksissä ja sen lisäksi taistelin itseni kanssa - mikä siinä onkin että täytyy välillä vääntyä kaksin kerroin kaarteissa.
Kaiken tämän lisäksi koitin muuten myös istua oikeasti hyvin ja jopa niin ettei tyyliin jalat vispailisi koko aikaa. Mulla oli kuitenkin niin paljon pohdittavaa etten edes tiedä kuinka onnistuin, heh.
Pohjimmiltaan jäi kuitenkin varsin hyvä fiilis tästä harjoitusravista, mentiin ihan kivasti vaikka poni sitä kulmaa kyttäilikin.
Ja heh, niitä siirtymiä. En mä niitä kauheasti edes tehnyt, oli niin paljon kaikkea muuta. Muutaman siirtymän otin ja itseasiassa olin tosi tyytyväinen. Alkuun siirtymät oli löysempiä, mutta sen jälkeen kun poni oli saatu reippaaksi niin se siirtyi nätisti käyntiin (ja käyntikin pysyi ihan kivan etenevänä) ja raviin siirtymäkin tuli mukavan nopeasti ja keveästi.
Jatkettiin sitten laukalla. Sai laukata ilman jalustimia ja jos kerran saa niin tietenkin minä laukkaan :D Ilman jalustimia siis, me mitään nössöillä. (ehkä hetken nössöilin ja mietin miten pysyn kyydissä. Sit honasin että hei, olen kerran aikasemmin laukannut ilman jalustimia ja silloinkin menin Nikkiksellä. Eikä siitä ole edes montaa viikkoa aikaa. Että joo..)
Nikkis oli oikein hyväntuntuinen ja mulla oli hyvä fiilis tästä laukan nostamisesta. Poni oli reipas ja pohjekin meni sen verran läpi ettei hetkellinen hyytyminenkään haitannut. Uskoin siis että laukkakin tulee nousemaan ihan hyvin kun kerran ravikin jaksaa edetä noin kivasti. Nostettiin keskihalkaisijalta aina laukka, ensin vasempaan kierrokseen. Ja kuten epäilin, poni nosti laukat ihan kivasti, ei tullut yhtäkään epäonnistunutta nostoa, hah. Alkuun kyllä vaadittiin "jokunen" pohjeapu ennen kuin pikku poni jaksoi lähteä laukkaan, mutta kyllä se alkoi sitten nousta jo vähän vähemmilläkin pyynnöillä.
Laukka oli kivaa, heh. Poni nosti laukat tosi kivasti, nostelin tähän suuntaan aina ravista. Siis se ravi oli aina hyvää, tahti oli sopiva (ei mitään altajuoksemista) ja minä istuin hyvin, tai ainakin pomppimatta pahemmin. Laukka nousi joka kerta, vaikkakin alkuun vähän hitaammin. Ja minäkin istuin jo paljon paremmin siellä laukassa ilman jalustimia, jee :D No olihan se edelleen ihan julmetun vaikeaa, mutta parempaa kuitenkin. Jossain pätkässä seilasin satulassa sillen etukaarelta takakaarelle ja jossain pompin sivusuunnassa niin paljon että hyvä kun en pudonnut matkan varrelle. Mutta sitten oli paljon niitä hyviäkin pätkiä jolloin istuin satulassa, hetkittäin jopa pomppimatta, ja oikeasti kykenin ajattelemaan sitä istumistani. Koitin keskittyä lähinnä siihen että jos nyt ylävartalo ei seilaisi edes takaisin ja että takamus pysyisi penkissä. Jalat saivat elellä ihan omaa elämäänsä, niihin voidaan keskittyä joskus toiste. Kun sehän on ihan sama heiluuko jalat jossain maata kiertävällä radalla, ei se haittaa, mutta jos ylävartalo heijaa niin poni lopettaa laukan ja jos itse pompin niin se on epämiellyttävää ponille ja minulle, ainakin jos putoan sen tähden selästä. ;)
Poni laukkasi oikein kivasti, mä koitin vähän ratsastaa eteenpäin jottei se pudottelisi laukkoja kesken kaiken. Onnistuin jossain määrin, sain mä välillä ihan itse hiljentää. Ja ihana taas keskittyä siihen että laukasta raviin siirtymässä pitää istua suorassa, onnistuin mä taas pikkasen vähemmän pomppimaan ja hytkymään.
Laukka oli tosiaan itsessään oikein hyvää, poni laukkasi pientä töppölaukkaansa mukavalla temmolla eteenpäin uraa pitkin kun minä koitin lähinnä istua parhaani mukaan. Mutta oltiin me sitten hurjiakin, laukka meni niin hyvin joten keksin että mun on pakko koittaa tehdä ympyrä. Hah, mutta on se siis hurjaa, en oo ikinä ympyröitä tehnyt muuta kuin jalustimet jalassa ja satula selässä (eli sitä ilman satulaa laukkaympyrää ootellessa :D) Ensimmäinen ympyräyritykseni meni ihan pieleen, Nikkis ei halunnut siirtyä pois uralta. Seuraavalla kerralla tehtiin se, melkein poni lopetti laukan kesken, mutta kuin ihmeen kaupalla se jatkui ja poni kääntyi hienosti sellaiselle isolle ja holtittomalle ympyrälle. Ja olimme tehneet sen ja minä olin niin tyytyväinen itseeni.
Voimme siis jättää mainitsematta sen, siellä ympyrän keskivaiheilla roikun pitkin kylkeä (melkein ainakin) ja pompin taas ihan holtittomasti siellä, heh. Mutta siis sain itseni hilattua takaisin satulaan ja loppuympyrä meni kuin oppikirjoissa, joten ei tuokaan siis mitään haittaa.
Sitten vaihdettiin suunta ja laukattiin tähänkin suuntaan. Tää oli vaikeampaa, Nikkis kun kytsäili sitä kulmaa ja oli vallan kauhuissaan. Nostelin ravista ja käynnistä, laukka nousi taas kovin kivasti, vähän hitaasti kyllä välillä (ja varsinkin käyntinostot olivat tosi hitaita. Nousi kuitenkin, se oli tärkeintä)
Tähänkin suuntaan istuin laukassa ihan tälleen kivasti, vähän pompin ja hytkyin, mutta pysyinpä kyydissä, siinä se tärkein. Tähänkin suuntaan Nikkis ravasi hyvin ja teki ravista nättejä voltteja oli hyvä.
Mutta itse laukka oli vähän vaan hankalaa sen tosi pahan kulman takia :D Nikkis mennä tömpsötti pikku laukkaansa, sitten se hoksasi pahan kulman ja tunki sisälle ja jatkoi siinä laukkaa varsin tyytyväisenä. Ekalla kerralla se meni sen piikkiin etten ollut valmistautunut, seuraavalla kerralla päätin että olen tarkempi, pistän ponin jatkamaan uraa pitkin. Suunnitelmani oli hyvä, Nikkis ei vain tykännyt siitä. Poni pysyi joo lähempänä uraa, siellä missä piti. Mutta se tuli sen kulman sitten vauhdilla :D Lihapullaponi suorastaan kiihdytti menoaan ja viuhkaisi ohi kulman. Monta kertaa peräkkäin. Huh huh.
Välillä se ihan vaan kiihdytti laukkaa ja meni vaan oikein reippaasti uraa pitkin. Tää oli ihan ookoo, mitä nyt vähän häiritsi kun muutkin ponit veteli vähän kierroksia pienen ponin sekoilusta. Mä olin muuten ihan tosi hyvä. Tiedättekö, pysyin kyydissä ja istuin jopa suorassa! Oikeastaan, istuin miljoona kertaa paremmin mitä jalustimet jalassa, johtuen ehkä siitä ettei nyt ollut mitään mihin jännittyä. Kun poni lähti kiitämään niin vähän puristin jaloilla kiinni, mutta muuten istuin oikeastaan jopa rentona siellä ja lähinnä vaan otin pikku pidätteitä jotta saisin ponin rauhallisempaan laukkaan. Jee, upeaa minä!
Välillä poni sitten ei jaksanut vain kiihdytellä laukkaa, vaan se teki sellaisia suihkauslähtöjä ja jotain 90 asteen käännöksiä. Niissä otin yksinkertaisesti ponin heti kiinni ja ne suihkaukset jäivät ihan siihen pariin askeleeseen. Ja jälleen, istuin niin hyvin myös noissa pikku lähdöissä ja poni oli hallinnassa nopeammin kuin se oli edes lähtenyt. Olenko nyt edes vähän pro ;)
Paineltiin jonkin aikaa menemään tuollaista laukkaa johon kuului noita Nikkiksen reippailuita. Otin sitten pikkasen käyntiä sillä aloin olla itse niin väsynyt jo laukkailuun, vanha kun olen.
Mariannen tultua katsomaan otin vielä pari nostoa, nyt meni jo paremmin. Nikkis pysyi uralla, vauhtia tuli kyllä mutta otin niitä pidätteitä melkeinpä ennen kuin poni kerkesi kiihdytellä. Saatiin pari vähän hallitumpaa ja rauhallisempaa pätkää, jonka jälkeen annoin ponin kävellä ennen kuin otettiin loppukevyt ravit.
(yks Iinan kuva vielä, muut olikin Hennan :) )
Loppuravit oli ihan ookoo. Vähän poni tuhlasi aikaansa kyttäilyyn, mutta parin pikku kiihdytyksen jälkeen se rauhottui ja tyytyi vain pieneen mulkoiluun. Ravailtiin rauhaisasti uraa pitkin tällaista mukavaa ravia, keskityin nyt taas lähinnä siihen että tahti pysyisi edelleen hyvänä.
Sitten loppukäynnit.
(joo, tää teksti saatto taas olla semmonen tämmönen. Mä oon nyt väsynyt :D)
Hmm. Marianne oli kovin tyytyväinen ja se selitteli kauheasti kaikkea keskellä tuntiakin. Totesi että se olisi halunnut jatkaa Roosan kanssa, kokeilla sitä harjotusravi juttua, mutta nyt ei onnistunut.
Eikä se mitään, tuumasi se myös että pääsin pitkästä aikaa Nikkiksen selkään ja että oon alkanut pitämään siitä. Heh :3
Ja hyvin meni kuulemma, siitä sanottiin etten mä enää jännity jos tulee lähtö, vaan se jatkuu tosi hyvin ja samanlaisena kuin ennenkin, jeah. Ja poni laukkasi hyvin ja vaikka mitä teki hyvin.
Joo, eikä siinä mitään, mä olen tosi tyytyväinen. Pieni keltainen meni kauhean hienosti :) Oon tosi tyytyväinen siihen että saatiin ne voltit ja ympyrät onnistumaan, sen vauhdin puolesta siis. Kerrankin uskalsin oikeasti käskeä sen liikkeelle myös käännöksissä ja se tuotti tulosta. Ravissa oli vähän omaa tasapaino-ongelmaa, mutta muuten poni vallan hieno. Kääntyi hyvin ja oli mukavan asiallinen.
Ja totta kai ilman jalustimia meno oli tosi kivaa ja hienoa :D Ravi oli ihan ookoo hyvää ja laukkaan olen kovin tyytyväinen, varsinkin siis omasta puolestani. Upeaa hei, en pudonnut, tein ympyrän ja istuin jo noin paljon paremmin viime kertaan verrattuna.
Ja olin niin kauhean iloinen kun pääsin "pitkästä" aikaa Nikkiksellä, heh.
Loppukäynnit, poni kyttäili ja mulla oli vaikeuksia. Pää ei kääntynyt, ei millään. Harjoittelin vähän, koitin vähän käännellä ponin päätä ulos- ja sisäänpäin. Kyllä me lopulta päästiin pahan kulman ohi ihan nätisti ja sättäämättä mutta aikaa siinä kyllä meni.
Keskelle, alas selästä ja poni talliin.
Ja tälleen aiheeseen liittymättömästi, kauhea ikävä myös toista pientä keltaista :( On siitä niin kauhean pitkä aika kun oon viimeksi pienellä pullaponilla mennyt, vieroitusoireet, heh. Kovin suloinen pieni pulla
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti