Musta tehtiin suoranaisen syväluotaava analyysi, olen kuulemma tosi hyvä, fiksu ja vähintään filmaattinen. Okei, toi viiminen oli tossa vaan hienouden vuoksi.
Hienoa! Tiedättekö kun mä olen tässä joka yö itkenyt itseni uneen kun olen miettinyt että nyt kaikki vihaavat mua kun taas sättäsin niin ja näin kauan ja sit rikoin sen mittanauhankin ja kaikkea! (Vaikka joo, en ees rikkonu sitä yksin. Ei siis voinut olla mun vika ;) ) Joten tosi kiva ettei tämä olekaan niin säälittävää kuin ajattelin. Tai on se, mulle vaan valehdeltiin.
Nerokkuus on joustava käsite. Mä olen vain niin tyhmä että se näyttää jo nerokkuudelta. Omituinen nero, joo.
Tallille sitten ja hei, mulla oli Roosa-poni, taas. Omalla tavallaan hauskaa kun oon nyt mennyt näin "monta" kertaa samalla ponilla. Ja hauskaa on myös se, etten ikinä arvaa että voisin mennä Roosalla, se on lähes viimeinen jonka uskon saavani, heh. No, tunnilla myös Pomo, Evita, Sakari ja Vinski. Roosa oli ollut ekalla tunnilla, joten harjailin sitä vain pikkasen. Roosa oli kamalan kaunis ja söpönen. Se seistä möllötti kuin aivokuollut, antautui kohtaloonsa kun minä harjailin häntä kauniiksi. Varustin ponin ja käppäiltiin kentälle vallan suloisesti (lue: madellen) Söpöä että poni on söpö kun se on aivan väsähtänyt.
Nousin selkään ja lähdettiin kävelemään. Roosa oli vähän, tai oikeastaan aika todella hidas. Hain ponia uralle ja reitille, sitten koitin saada meille sellaisen kivan ja Roosan mittakaavalla reippaan käynnin. Poni koitti alkuun tuppailla sisälle, kun ei hän voi siis mitenkään mennä kuten kaikki muut. Hän on erilainen, hänen pitää mennä keskellä ja duunailla omiaan ja blaablaa. Sain kuitenkin ponin jotenkin hallintaan ja päästiin liikkumaan kuten kuuluikin. Oikeastaan Roosasta kuoriutui varsin mallikelpoinen poni, hän alkoi odottaa että minä käänsin meidät kentän poikki, eikä vain runnonut vanhaa tuttua uraa pitkin toisten perässä. Jes!
Vauhti oli vaikeampaa, poni ei oikein vaivautunut liikkumaan. Sain ajoittain sellasta suht reipasta käyntiä, mutta kyllä se sitten taas lösähtikin. Pohje ei oikein ollut läpi, sanotaanko että pohje toimi vain puoliteholla. Sitten taas aina ei raippakaan olevinas auttanut, välillä taas auttoi niin paljon että rouvaponi vetäisi jo herneet nenäänsäkin. Mikäs siinä, olin tyytyväinen kun se alkoi edes suunnilleen edetä kun pyysin ja kun se ei lösöillyt koko aikaa.
Kääntyminen onnistui sitten kuitenkin ihan kohtalaisesti. Välillä vähän piti puskea ja vaikeilla, mutta kyllä se siitä. Ja minäkin jopa onnistuin välillä olemaan pumppaamatta silleen "pohje kiinni - pohje metrin verran irti kyljestä"
Alotettiin käynnin ratsastamisella, piti etsiä ensin hyvä tahti ja pian saatiin hidastaa käyntiä pätkän verran ja sitten laittaa eteen taas. Duppaduppadai. Poni ei oikein liikkunut, ei siis tarpeeksi. Vaikka tahti oli ihan ookoo mulle, niin ei se silti hyvin liikkunut. Alkuun me vaan koitettiin etsiä sellaista reipasta käyntiä. Sitten uskaltauduttiin vähän hidastelemaankin. Roosa hidasti varsin nätisti ja kun Marianne tuli melkein kädestä pitäen valittamaan vääryyksistä niin kyllä me alettiin saada poni jopa liikkeellekin. Vaikeaa se kyllä oli, ponilla ei ollut kovin yhteistyöhaluinen fiilis, näin suoraan sanoen.
Sitten lähdettiin kevyt raviin. Alkuun se oli aivan hirvittävän kamalaa. Poni ei jaksanut millään ravata ja ininiinini. Siellä me kökötettiin kentän keskellä, poni vain hyytyili ja potkiskeli ja kierteli paikallaan. Kun päästiin uralle niin eikös poni käsittänyt sen niin, että nyt on tarkoituksena juoksennella toisten takamuksissa kiinni. Minä yritin siinä kääntää, yritin todella. Nätisti, vähemmän nätisti, koitin olla kiskomatta ja välillä kiskoin ihan hulluna jo huomaamattani. Ja poni vain puksuttaa toisten perässä naama väärinpäin! Kerran otin sen käyntiin ja käänsin käynnissä voltin. Voi jumala kun oli sekin tahmeeta, poni ei edennyt mihinkään ja oli oikein sellanen... Siis jos hevosella ois ilme ja jos sen selkään näkis, niin olen täysin varma että ponilla oli ihan sellanen tällanen >:(( ilme koko ajan. "Minen mitään tee. Minen halu, minen jaksa. Itku parku poru"
Mariannekin alkoi ihmetellä mun kanssa kun ei siitä mitään tullut. Ei oikeasti, ei yhtään mitään. Mä vaan taistelin ja tahkosin ja Marianne yritti huudella viisaita alhaalta käsin. Lopulta sain ponin jonkun perästä pois, ja se oli ihan varmasti aikeissa juosta Pomon päälle (vaikka Marianne oli sitä mieltä ettei. Mutta se oli, se oikein valui sinne ulos) Lätkäsin raipalla taakse, Roosa suuttui ja veteli jokusen potkun siinä. Sen jälkeen jatkettiin ravia. Ja tadaa! Poni meni hyvin.
Käsittämätön se muutos (enkä muutenkaan olisi uskonut että paksukalloponi alkaa toimia sen pikku pukkisarjansa jälkeen noin hyvin, ainakaan ihan heti) Poni alkoi tuntua pehmeältä ja vastaanottavaiselta. Poni alkoi pärskiä ja tuntui niin ihanan rennolta että se oli ihan mieletöntä. Poni ravasi eteenpäin, se kääntyi, eikä kertaakaan enää jumiutunut kenenkään perään kiinni. Alkuun se oli niin sellanen epämiellyttävä ja oikein sellanen ettei sitä kiinnosta, mutta pikku tappelumme jälkeen siitä tuli niin ihana kuin Roosa osaa olla. Olin oikein tyytyväinen, se oli hienoa.
Tehtiin ravissakin noita pikku hidastuksia, lyhyet sivut hitaassa ravissa, pitkillä eteenpäin. Poni hiljensi hienosti, muutamaan otteeseen ei ihan mennyt läpi. Ja omalla tavallaan hauskana pidin sitä, että aina hiljentäessä poni dippasi päänsä ihan alas ja meni sellaista hidasta, melkein käynti -ravia. Eteenpäinkin se lähti jo paljon paremmin, välillä ei saatu kunnon liikettä, mutta useimmiten ainakin tuli sitä kivaa ja reipasta ravia, jes!
Käveltiin vähän ja sit oli laukan vuoro. Sakari ja Vinski jäi porttipäähän, muut menivät peltopäähän. Ja siis ihan vaan laukkaa siinä "ympyrällä" (puolet kentästä ei ole mikään ympyrä, mut anyway)
Sanotaanko vaikka että viime viikko meni niin älyttömän hyvin ettei nyt voi olettaa että aina sujuisi. Eikös?
Roosa muuttui taas sellaiseksi "mitään en muuten tee, en vahingossakaan" Siellä keskellä se kökötti, muuleili oikein. Pyörittiin pikku ympyrää, jos koitin saada eteenpäin niin tuli vähän potkua tai sitten hullunmoista kaahailua -> suoraan toisten kylkiin. Siihenhän me toki oltiinkin laukka nostamassa.
Välillä poni kävi vähänkin suurilla kierroksilla, se oikein yritti lähteä kisailemaan Pomon ja Evitan kanssa. En oikein halunnut päästää, ei sekään ihan tarkoituksena ollut.
Oikein mikään ei sujunut. Poni tunki minne sitä huvitti, eteenpäin ei liikkunut edes kirveellä. Tai no, toisten päälle se kyllä ajoittain halusi liikkua. Jokunen laukka-askel me sitten saatiin. En silti tiedä onko se hyvä asia, sellaista laukkaa että ponilla pyörii silmät päässä ja kontrolli on ihan olematon.
Siis joo, tosi turhauttavaa. Ja kun ei sille oikein saa taas tehtyä mitään. Poni ei mene reitille, ei. Jos laittaa eteen niin siellä on aina joku edessä. Ei toimi ollenkaan.
Lopulta kyllästyin ja yritin saada vain ravia. Kevyt ravia ensin, sitten ihan rauhallista harjotusravia. Mahdotonta oli sekin, ponilla kiisi herneet korvien välissä sellasta vauhtia ettei se nyt mitenkään voinut ravata, ei suinkaan. Joko hän potki takajaloillaan ja itki ettei hän tee kyllä yhtään mitään tai sitten hän kaahaili ja nosteli jotain laukkoja itse.
Lopulta saatiin ravia, se vaan oli niin pirun lösöä ravia ettei taas paremmasta väliä. Poni sammahteli kesken kaiken, ei mitenkään voinut ravata nätisti eteenpäin. Tekisipä mieleni hakata päätä seinään ;) No, saatiin sentään poni rauhallisemmalle mielelle ja onnistuttiin edes ravaamaan. Lopuksi otettiin vielä Mariannen painostuksesta yks nosto tuosta meidän rauhallisesta ravista. Poni nosti laukan ja laukkasi varsin nätisti, vaikkakaan ei se kääntyminen onnistunut. Ei se mitään, mä pidin yllä hyvää työskentelymieltä ja hoin ponille että "ei me mitään kääntyä haluttukaan vaan suoraan tänne baanataan, oli ihan tarkoituskin, joo hieno poni"
Käveltiin sitten taas vähän ja loppuravailtiin. JA JÄLLEEN poni aloitti sillä "mitään tee, njääh" -asenteella. Mä en jaksa käsittää :D Oliko se nyt noin tympääntynyt tai väsähtänyt, oikeasti koko ajan tuo samanlainen kivikova-muuli-mitään-en-tee -tyyli puski läpi.
Tapeltiin taas. Poni ei halunnut tehdä mitään, minä en halunnut että poni saa tahtonsa läpi. Aikamme kun taisteltiin ja kun minä taas melkein hermostuin niin kyllä se lopulta lähti taas toimimaan. Jälleen ponista kuoriutui mallikelpoinen yksilö, joka teki kuten arvon ratsastaja pyysi.
Loppukäynnit.
Marianne tuli toteemaan että lopulta se toimi raveissa. Ja kyllä se myönsi että poni toimi niissä alkuraveissakin, ja alkukäynneissäkin se oli kuulemma varsin hyvä. Mutta laukkaa se kummasteli :D
Ei hätää, minä valaisin. Selitin oikein tarmokkaasti että ongelmamme on se, ettemme osaa laukata jollemme mene harjoitusravia (totta kai on poikkeuksia. Mutta yleistettynä poni ei laukkaa hyvin jollei me mennä harjoitusravia. Koska olemme ponin kanssa niin palikoita ettemme pysty valmistautumaan laukkaan ilman kunnollista harjoitusravia)
Marianne ymmärsi ja mietti että täytynee sitten mennä harjoitusravia aina ja ikuisesti. Hyvä idea :)
Mä en oikeastaan tiedä sanonko olevani tyytyväinen vai en :D Siis ponihan oli varsin kamala ja mulla meni varsin kamalasti. Mä olen kuitenkin tyytyväinen siihen että saatiin se toimimaan. Ja todellakin se ero, aina ravissa oli ensin se kivikova pökkelö ja sitten se olikin yhtäkkiä todella mukava ja miellyttävä poni. Se oli hienoa, kovin palkitsevaa.
Mutta joo, olihan poni nyt ihan kamala eikä me oikein onnistuttu. Ei se aina voi sujua niin hyvin.
Keskelle ja alas selästä. Poni nuokkumaan talliin ja ripeästi varusteet pois. Sitten vein unissakävelijä-ponin tarhaan ja kruisailin kotiin.
Ja yksi kysymys; jos auto vilkuttaa että tadaa käännyn tonne, niin minkä ihmeen takia parin mopon on pakko pysähtyä just sinne risteykseen mihin se auto on kääntymässä. Olisko ollu kauhean vaikeeta pysähtyä sinne pikkasen aikasemmin, hmm.
Ihmismielenmysteerit, tosin ei sillä niin väliä. Kyllä mulla oli aikaa seistä siinä ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti