Don't let me be.. (kuvanmuokkailua)

Intouduin, intoudun aina näistä järjettömistä jutuista :D

Tosiaan, harjoittelin vähän asioiden hävittämistä. Kerran aiemmin olen tätä tehnyt, silloin tosin Photoshopilla, nyt Gimpillä. Ja väsähdin martingaalin kohdalla, joten se on huono (ja leikattu ;) )

Pidemmittä puheitta:

Eli tämä oli lähtökuva :) Pieni pullaponi ja tuhottomasti remmejä jotka halusin hävittää :D

Välivaihetta :D 

Taustan tekoa. Vähän vinoa, mutta korjailin sitä jonnin verran vielä tän jälkeen

Mulle tulee aian mieleen länkkäri noista osittaisista suitsista ;)

Ja lopputulos! Kuten sanoin, martingaalin alue on vähän huono (liian iso alue, en vaan osannut enää maalata sitä hyvin) ja muutamat varjostukset on vähän pielessä (vaikea hahmottaa missä ponin pää menee kun on suitset edessä)

Mutta kai, jos oikein nopeasti katsoo (ja toinen silmä kiinni), niin kai tuo nyt melkein näyttää siltä kuin poni olisi oikeasti vapaana tuossa :D

Joo, oli kuinka oli, niin olen varsin tyytyväinen tähän lopputulokseen. Poni näyttää toki vähän maalatulta jos tarkastelee, mutta kovin nätti lopputulos kuitenkin. Ja ei se mielestäni niin pahasti loista että tuolla oli mun jalka ja ponilla oli päässä suitset plus kaikki mahdolliset remeleet :D

Mutta hei, jos jollain on jotain mielipiteitä niin niitä saa toki esittää. Onnistuiko vai ei?

Hermoloma

Hihi. Kyllä vaan mielialat muuttuu näin joka päivä ;) Eilen olin kovinkin masis, mutta tänään on niin yltiöpositiivista ettei ole tosikaan. Jotta tänään tulee ihan erilaista tekstiäkin kun en kirjota sitä kahen metrin syvyydestä.

Ja tänään voi laittaa kuviakin, jotka liittyvät jopa aiheeseen!

Tosiaan, puhuin kuvista. En siitä kuinka vanhoja ne on (;

Huomaatteko, pihalla on tällä hetkellä 0.7 astetta. Ja syyspäiväntasauskin oli sunnuntaina. Eli on pimeää.
Mutta oikeastaan tänään oli ihan kiva ilma. Aurinko paistoi, lämmittikin vähän ja oli sellanen kiva ja raikas syysilma (huomatkaa positiivisuus, en sano että perhanan kylmä vaan raikas)

Eli tänään tallille ja kuten oletin (ja toivoin) mulla oli Elvis-pulla. Jee :D No ei, mutta oikeasti. Siitä on niin pitkä aika taas kun olen sillä mennyt ja tällä hetkellä Elvis on se luottoponi jonka kanssa voi ottaa rennosti ja se vaan toimii tarpeeksi hyvin. Hermolomaa ja jännityksen poistoa.
Tunnilla olivat myös Jack, Laki, Roosa, Pomo ja Nikkis. Elvis oli toisella tunnilla, joten katselin tunteja ja olin oikein positiivinen. Ensinnäkin olin suunnattoman positiivinen kun katsoin kuinka Elvis riehui ja tiputti ratsastajansa "pullaponi on jopa melkein villi :)" ja toiseksi kertoilin kuinka mukava ja kiva heppa Jackie on.

Sitten tunti alkoi, joten kipsuttelin Elviksen luo. Pieni poni seisoi kovin nätisti paikoillaan kun säätelin jalustimia ja nousin selkään. Oivoi, kuinka suloista. (okei, ehkä tää menee jo liiankin positiiviseksi :D)
Lähdettiin sitten kävelemään alkukäyntejä. Poni oli ihan reippaan oloinen, se käveli ja koitti kertoilla minulle suurista poninsyöjämonstereista jotka majailevat kentän päädyissä. Jumputin ponin jälleen kovin säälimättömästi sinne uralle ja sain jopa venkslattua sen pään sisälle, jolloin keltuainenkin saattoi unohtaa mörkönsä ja keskittyä kävelemiseen. Tein muutamia voltteja ja koitin hakea vähän asetusta. Oikein sellaista Mariannen mainostamaa pitkäpiimästä otetta koitin harjoittaa, ja sainkin Elviksen asettumaan ajoittain. Ei se koko volttia asettunut, lopun tai alun vain, mutta se johtui lähinnä löysistä ohjista joilla en saanut tarpeeksi pitkästi väänneltyä ponin naamaa haluamaani suuntaan.

Aloiteltiin sitten väistätysharjoitukset, jee :D
Ensin väistäteltiin loivalla kolmikaarisella. Eli hyvä kulma, väistätystä keskelle ja takaisin uralle. Molemmilla pitkillä sivuilla. Väistätys oli oikealle erittäin paljon helpompaa kuin vasemmalle. Ja loppua kohden alettiin jopa tekemään jotain väistöntapaisia.
Eli joo. Elvis hidasti tosi kivasti ja sain väistätettyä ihan hienosti. Alkuun oli vaan ongelmana kun pidättelin aina väärällä ohjalla, jolloin ponin pää kääntyi liikaa ja koko eläin meni ihan solmuun. Ja sitten koko väistö olikin yhtä lapa edellä luikertelua. Kun sitten lopulta honasin käyttää enemmän ulko-ohjaa niin johan alkoi sujua paljon paremmin. Elvis pysyi kauemmin suorana ja väisti ihan kivasti. Vähän ehkä liian etuosa johtaen välillä, ei se ihan niin ristiin ehkä astunut. Mutta ajoittain sekin sujui paremmin. Vasemmalle väistätys oli vain kovin paljon vaikeampaa, poni ennakoi vähän turhankin paljon. Se lähti omin luvin jo valmiiksi luikertelemaan sinne vasemmalle, ja suoristaminen siitä oli yhtä rakettitiedettä. Sitten kun lopulta sain väistätystä ilman ennakointia, niin silloinkin se oli vähän sellasta lapa edellä kaatumista, kun oikealle poni kuitenkin väisti jopa ihan asiallisesti ja oikein. Vaikeampi suunta. Ja oli vähän hankalaa pitää ulkopohje kyljessä kun ei se pysynyt.

Kuitenkin väistöt sujuivat tosi kivasti. Poni väisti molempiin suuntiin ja mentiin oikein mukavasti. (Katse oli vaan ihan ihmeellinen asia. En mä muistanut ikinä katsoa minne menen, katselin vaan suoraan eteenpäin koko ajan) Alkoi vain tämä Elviksen käynti vähän hyytyä, suoristuksissa se kulki kuin etana. Koitin vähän potkia poniin vauhtia, jos sillä oli energiaa pöllöillä niin kyllä se jaksaa sitten kävelläkin kun se on tarkoituksena.

Väisteltiin näin jonkin aikaa, sitten Marianne totesi että ulkoavut ovat meille hankalia (todella) joten vaihdettiin hieman tehtävää. Tultiin lyhyeltä sivulta, väistätettiin ensin oikealle, suoristus, väistö ja suoristus ja tähän tapaan aina uralle asti. Ja siis tarkoituksena oli suoristaa aina kun hevonen valahtaa banaaniksi. Periaatteessa siis jos ulkoavut olisivat toimineet olisi voinut väistää suoraan uralle asti. Sitä ongelmaa ei meillä kuitenkaan ollut, aina sain lavan karkaamaan ja pullahtamaan ulos.

Vihreä on käyntiä suorassa, sininen käyntiväistöä ja ruskea tultiin sitten lopulta ravissa 

Eli alkuun käynnissä koko juttu. Ensin mä tosin lagailin ja väistelin molempiin suuntiin, kunnes Marianne artikuloi tahtonsa läpi selvemmin. Ja me tehtiin Elviksen kanssa ihan tosissaan. Mä olin kovin innoissani väistelystä (johtuiko se sitten helposta pullaponista, en tiedä) ja halusin pistää pienen keltaisen oikeasti töihin ja saada sen keskittymään. Ja kaikkeahan saa haluta :D
Haettiin hyvät kulmat tonne, koitin saada ponia vähän asettumaan. Sitten ne väistöt sujuivat alusta alkaen ihan kivasti. Saatiin väistätettyä jokunen askel, sitten poni karkasi ja mä jouduin suoristamaan ja siitä sitten taas. Pullaponi väisteli tosi kivasti, minä itse sen sieltä aina kadotin. Toisaalta ihan hyväkin että kadotin niin pääsin harjoittelemaan tuota ulkoavuilla suoristamista, joka löytyi välillä tosi hyvin kun taas välillä Elvis koitti vaan jatkaa lapa edellä puskemista kohti uraa. Mutta joo, kivoja väistöjä kuitenkin. Mariannekin oli välillä tyytyväinen. Välillä ei, mutta se tyytymättömyys tuli lähes aina noista Elviksen omatoimisista väistöistä joita koitin sitten korjata suoraksi ja sen jälkeen väistö ei enää onnistunut kun heppa kipsutteli alta pois ja apua.
Otettiin sitten toinen pitkä sivu kevennellen. Mielenkiintoistahan tuo. Poni siirtyi raviin vähän laiskasti, mutta kun sen raviin sai niin sehän keksi sitten että nyt onkin tosi hyvä taas kyttäillä pelottavaa porttikulmaa. Eikä siinä muuten, minä koitin kevennellä omassa tahdissani ja pienen ponin kipitysravikin tuntui kovin hitaalta Jackin suuremman askeleen jälkeen. Se vaan, aina kun Elvis käänsi keskittymisensä pelottavaan kulmaan, niin silloin minä koitin kääntää ponin pään sisälle jottei se kyttäisi. Pieni kananaivo ei vain tajunnut sitä, heh. Aina kun käänsin pään niin koko loppuponi tuli ihan innoissaan mukana ja sitten se kipitteli aivan onnessaan karkuun sieltä kulmasta "kerrankin typerä ratsastajakin tajusi että kulmassa on pahoja olentoja"

Kun ei kerran yksinkertaisin vaihtoehto toiminut niin otin sitten jokusen voltin ja pidätteitä jotta poni ei vallan hurjistuisi. Vähän se koko ajan jännittyi siellä, mutta ainakin kipitys loppui. Ja alkuunhan se oli ihan niin että sieltä porttipäästä kipsuteltiin kauhistuneena karkuun, mutta pitkän sivun lopussa oltiin jo niin laiskaa ponia että hyvä kun ei keskenkaiken hyydytty.

Tehtiin väistöt toiseenkin suuntaan, tämä oli harvinaisen vaikeaa. Vasemmalle väistätystä tosiaan, ei oikein ottanut onnistuakseen. Vaikka miten yritin niin Elvis vain liukui sivulle lapa edellä. En saanut sitä odottamaan, enkä suoristumaan. Se vain meni. Ja sitten kun se pääsi uralle niin johan oli ponilla hätä kädessä kun oli muka pakko päästä just nyt heti raville kun kerran urallakin jo oltiin.
Jäätiin siitä sitten kevyt raviin ja otettiin vähän väistöjä myös ravista. Käännyttiin ennen pitkää sivua ja siitä väistäteltiin uralle.

Kevyt raveissa Elvis oli ihan okei. Enää se ei jaksanut pöllöillä porttipäässä vaan tahti säilyi myös siellä (alkuun taidettiin jopa säikähtää ja karata laukalle. Mutta se nyt taisi olla jo noiden käyntiväistöjen aikana)
Tein hieman voltteja, hain asettumista. Ja nyt ponia sai jo ajoittain ratsastaa eteenpäinkin. Kyllä se tahti pysyi pitkälti ihan kivana, mutta välillä poni keksi että nyt hän voisikin köpötellä kuin vanha ukko ostarilla. Sain ainakin jotenkin naputeltua eloa pieneen paksukaiseen.
Ja sitten tehtiin niitä väistöjä. Alkuun oli harvinaisen hankalaa, olin aivan hukassa ja poni tuntui pikemminkin ravaavan kuin väistävän uralle. Sain kuitenkin ajatuksesta vähän kiinni ja välillä ratsuni saattoi jopa ajatella väistävänsä uralle. Ja ainakin kertaalleen onnistuttiin todella kivasti, Marianne huutaa ihastuksissaan että just noin sun piti tehdä ja teit sen vielä ihan oikeaan aikaankin :D

Sitten istuttiin harjoitusraviin, jatkettiin väistöjä, sai tehdä voltteja ja siirtymiäkin. Ja tosiaan, nyt Elviksellä saa jo istua alas, tärkeintä on se ettei se jännity ja juokse kamelina. Poni oli oikeastaan koko tunnin kulkenut kivana ja ainakin edestä pyöreänä, joten uskaltauduin istumaan alas. Jopas oli taas helppoa humputella pienen kellertävän kyydissä, heh. Joo, ensin poni meinasi vähän jännittyä ja kiihdytellä, mutta väänsin sitä voltille, asettelin ja hiljentelin ja sain kuin sainkin ponin rauhoittumaan ja pyöristymään takaisin. Ja loppujen lopuksi harjoitusravi oli varsin mukavaa. Vähän ehkä hidastakin, mutta poni pysyi kivan rentona ja kulki pyöreästi. Siirtymiä tein ihan vaan pari, ja ne onnistuivat melkein pelkällä ajatuksella, raviin siirtymät olivatkin sitten hitaampia. Ja ne väistöt. Välillä Elvis laittoi omiaan ja ennakoi. Kun se jaksoi odottaa, niin kyllähän sieltä jonkin asteista väistöä taas löytyi. Ainakin mun oli helpompi keskittyä väistätykseen kun sain istua rauhassa.

Käveltiin hetkinen ja otettiin parit laukannostot.
Tehtiin pitkän sivun alkuun voltti käynnissä, siitä laukka ja laukkaa pitkää sivua. Eheh, mua vähän jännitti laukka. Hitsit kun olen hauskanen, tuo laukka on vaan niin jänskää ;) Elvis oli vähän täpinöissään, mutta kääntyi voltille ja sain sen jopa asettumaan ja rauhoittumaan. Ainoa vaan että poni painui suorastaan kuolaimen alle siinä voltilla. No, mun piti vaan nostaa se pää takaisin sieltä, ei pullaponin sovi kuljeksia kaula rutussa.

Laukka oli ihan kivaa. Riippuen asteikosta, kheh.
No, laukat nousi hyvin. Ja Elvis oli kovin innoissaan. Pulla suorastaan kiiteli eteenpäin. Ekat laukat olivat erittäin railakkaita. Koitin hiljennellä. En onnistunut. Yrityshän on tärkein. Ja erittäin jännittävää on se, että ekassa laukassa minä en uskaltanut istua, vaan pompin kyydissä vaan kosken voinut mitenkään keskittyä istumiseen.. Olen nerokas. Päästyäni yli pelleilyistäni onnistui istuminenkin, jopa ympyrällä.

Ja joo. Tosiaan. Tein pari ympyrää, jotka olivat erittäin vauhdikkaita mutta ainakin Elvis kääntyi sinne minne piti ja tosiaankin, minä kerrankin jopa istuin ympyrällä. En siis roikkunut yhdeksänkymmenen asteen kulmassa tai pomppinut jalat sojottaen eri ilmansuuntiin. Istuin, jopa paremmin kuin ekassa laukassa suoralla uralla. Aika kiehtovaa. Muuten istuminen olikin vähän huonompaa, pompin enemmän. En tiedä, Elvis meni vähän kovaa ja mä vähän jännitin. En keskittynyt niin hyvin kuin olisi pitänyt.
Laukkojen hiljentäminen oli taas suunnattoman hidasta, koitin sitten edes istua suorassa ja alhaalla. Sekin oli harvinaisen hankalaa. Mutta hei, laukoissa oli jotain tosi positiivistakin, me nimittäin laukattiin ihan sinne porttipäähän asti. Laukattiin siellä päässä! Ymmärrättekö hei, poni ei tullut häntä suorana karkuun pelottavasta porttipäästä, vaan se laukkasi siellä samaan tapaan kuin muuallakin. Kovaa, joo, mutta hei. Tämä oli saavutus, yleensähän nuo pelottavat päät ovat varsin ylitsepääsemättömiä laukatessa. Ja kun se kuitenkin kytsäili sitä. Olin oikein tyytyväinen.

Joo. Viiminen laukka olikin oikeastaan kaikkein parhain. Laukka nousi rauhallisemmin, se tosin oli väärä laukka, joten hiljensin sen (hitaasti) ja korjasin laukan. Ja siis se laukan korjaus oli niin hieno. Ensin Elvis kipitti hurjaa raviaan, sain sen hidastamaan hieman. Sitten nostin ripeästi uuden laukan, porttipäässä. Ja poni laukkasi rauhallisesti. Itseasiassa se laukka oli ihan mystistä. Se oli erittäin omistuista :D Siis poni tuntui pieneltä pallolta. Se laukka tuntui sellaiselta pyörivältä, rauhalliselta. Se oli sellasta laukkaa jossa ei voinut pomppia, niin tasaista.
En mä kyllä osaa sanoa oliko se hyvää laukkaa, mutta sen mä voin sanoa että se tuntui tosi siistiltä. Ja paljon paremmalta kuin ne pää viidentenä jalkana baanailut.

Sitten loppukäynnit. Elvis oli kovinkin virkeän oloinen, mutta käveli kuitenkin vallan fiksusti ja aikuismaisesti. Siitä keskikaartoon, haleja pienelle pullaponille ja alas selästä. Ja tässä vaiheessa Elvis keksi että maailmanloppu on tulossa ja ettei hän mitenkään voi viipyä kentällä enää hetkeäkään :D Koko tunnin tuo meni niin fiksusti, pari kertaa vähän säikähti, mutta ilmeisesti en ollut kyllin vakuuttava maastakäsin (tai mahdollisesti ponia vain järkytti ajatus siitä että toiset jättävät hänet yksin pimeyteen)
Poni seisoi pää pystyssä, täysin valmiina juoksemaan karkuun. Vähän se koitti pyrähdellä, mutta Elvis nyt on niin kovin kevyt. Ei se mihinkään päässyt. En kuitenkaan pitänyt moisesta käytöksestä, joten käveltiin muutama askel ja pysähdyttiin aina kun poni alkoi vaikuttaa siltä että sillä on turhan kova kiirus. Alkuun pysähdyttiin kahden askeleen välein, lopulta herra alkoi hieman rauhottua. Ja tallipihalla olikin jo ihan okei kävellä.
Harjailin pienen pullan nopeasti ja siitä korttia kirjaamaan.

Nytpä tulikin eri järjestykseen, heh. Marianne oli tänään ihan tyytyväinen. Välillä se repi hiuksia päästään meidän väistösähläilyiden ansiosta, mutta tehtiin kuitenkin hyviä väistöjä ja yritettiin tosissaan, jee :)
Ja minä olin tyytyväinen, kovin iloinen. Hih. Pitkästä aikaa pienellä pullalla, joka oli jopa välillä reipas. Ihastuttavaa. Ja siis tosiaan, tää oli taas mukavaa vaihtelua, helppoa ja hauskaa. Ja ihana päästä taas väistelemään Elviksen kanssa, hyvä opetella kun se toimii niin helposti.
Ja siis olin vaan tyytyväinen. Kivoja väistöjä, Elvis oli kiva. Ja olin ilonen, niin positiivista. Mun pikkuinen pullaponi jonka kanssa ei voi koskaan olla mitään ongelmia, heh. Rauhoittavaa. Kiva mennä Elviksellä ja tunti meni kivasti. Kaikki on kivaa.
Kiva mennä harjoitusravia Elviksellä ja väistöjä. Hih. Vaikka tosin on tuo Elviksen harjoitusravi kovin yksinkertaista, on se Jackin kanssa siinä mielessä mielekkäämpää näin esimerkiksi.
Ja musta on kovin positiivista että edes Elviksen kanssa on jonkin näköinen idea siitä kuinka ponin saa pyöreäksi. Ja että se oikeasti tulee pyöreäksi. Olkootkin helppo poni siihen, on se saavutus. Verrattuna siihen että aiemmin se juoksi aina naama ylhäällä kuin ravihevonen, onhan tämä nyt suuri saavutus että se nyt kuljeksii lähes koko ajan pyöreämpänä. Hienoa. (kun tokikin on hienoa että se saattaa edes rentoutua eikä vain juokse kamelina karkuun jokaista vihreää miestä)

Paljon positiivista, ei siinä. Heh, täytyypä vaan sanoa että olipa tällä viikolla kovin vaihtelevaa :D Tänään on pelkkä "sydänkivajeejee"-teksti, eilen taas tuo "kaikkionhuonosti"-teksti. Kai se näinkin menee.
Ja kuten jo sanoin, eilen meni kuitenkin hyvin, ja olen siihen tyytyväinen. Se oli vaan se jännitys joka iski, joka pilasi. Toivottavasti se tästä kuitenkin :)
Ensi viikkoon siis. Nyt tuolla on muuten jo pakkasta :o

Kolmannen askellajin sietämätön vaikeus

Vähän down fiilikset nyt. Eikä tässä muuta, mutta olen ajatellut. Tunti pakotti ajattelemaan, heh. Paljon mielenkiintoisia puolia tässä.. Hmm..
Laukkaaminen on kovin hankalaa. Ärsyttävää. Välillä sitä katsoo muita, miksi ne osaa laukata mutta mä en saa siitä tulemaan mitään. Ei se kuitenkaan ole häirinnyt, ennen kuin tänään kun meni hermot omaan osaamattomuuteen.
Käynti ja ravi sujuu. Totta kai on hetkiä jolloin ei suju, mutta pohjimmiltaan kyllä, käynti ja ravi sujuu. Niin kevyt kuin harjoituskin. Käynnissä ja ravissa löytyy hetkittäisiä pyöreytymisiä (olisin halunnut kirjottaa pyörtymisiä :) ) niissä mä osaan istua, heppa kääntyy ja tahtia voi muuttaa. Näin periaatteessa ainakin.
Mutta laukka. Ei. Mikään ei onnistu. Huokauksien kurjuus. Siis.. Laukka nousee, saan laukan takasin (ainakin poneilla, jos osaan yhtään istua ravissa) ja osaan jopa istua (ainakin suoralla ja jos oikein yritän)

Ja joo, olenhan mä ollut ihan tyytyväinen tuohonkin. Nyt mä vaan tajusin kuinka typerää sekin on. Miltä sekin nyt kuulostaa jos ravi menisi siten, että heppa menee mitä tahtia se haluaa, mihin se haluaa ja tottelee mua jos sitä joskus sattuu huvittamaan? Että se ravista siirtyilisi käyntiin ja saisin taistella itseni kanssa että saisin sen ravin takaisin. Johan tuo kuulostaa yksinkertaisesti säälittävältä.
Miksi se sitten muka laukassa riittäisi? Osaanko mä muka millään tasolla laukata jos se laukka nousee, mutta itse askellaji on sitä että hevonen päättää suunnan ja vauhdin, ja ehkä kerran kymmenestä kerrasta saan tehtyä jonkun ympyrän tai siirryttyä raviin silloin kun haluan.

Mua oikeastaan melkein masentaa. Miten se laukka voikin olla noin alkeistasolla, ainakin jos vertaa muihin askellajeihin? Miten on mahdollista että se laukka on noin paljon huonompaa!?
Toisaalta voisi miettiä että ehkei tätäkään olisi tarvinnut keksiä. Tai sitten toivotaan että tänään on vain huono päivä. Johan alkaa masennuskaudet taas jos koitan saada sen laukan onnistumaan..
Huoh. Mä en oikein näe mahdollisena sitä että saisin laukan toimimaan. Se on liian vaikeaa. Laukkaa mennään niin paljon vähemmän muihin askellajeihin verrattuna.
Nyt on sitten kaksi vaihtoehtoa. Joko nostan vaatimustasoa ja opettelen laukkaamaan (=olen loppuelämäni turhautunut kun en osaa laukata) tai jatkan tähän tapaan, unohdan vertailun käyntiin ja raviin ja iloitsen siitä että laukka nousi ja että osasin istua.

Aiheeseen liittymätön kuva. Hyvä esimerkki, minä en osaa istua, heppa menee ihan mitä vauhtia sitä huvittaa ja ihan siihen suuntaan mihin nenä kullonkin sattuu sojottamaan. Jeah

Tänään siis tallille ja taulua lukemaan. Tiedättekö millainen yllätys se oli kun mulla oli Jack. Olin täysin varma etten sillä menisi, en sen viime kertaisen jälkeen. Ajattelin ettei Marianne kestä katsoa sitä räpellystä enää, ja muutenkin. Yleensä nuo tuppaa vaihtumaan tuollaisten sattumien jälkeen. (Plus se, että mä en ollut yhtään varma haluanko mennä Jackillä.. Logiikkani on loogista, mutta jotenkin ajattelin että ihan mikä tahansa muu, jotta saan sen järkytyksen pois, voisin sitten mennä Jackillä rauhoittuneena)
Tunnilla olivat myös Sakari, Kaisa, Kitty, Roosa ja Elvis ja Jackie oli vain mun kanssani.

Katselin tunteja ja palelin. Hain jotain liinaa ja epäilin jatkuvasti etten voi mennä Jackillä. Kävin suuria taisteluita mielessäni, välillä olin tyytyväinen hevosvalintaan sillä tuskin se nyt tänään lähtisi niin lapasesta kuin silloin mutta sitten taas välillä keksin etten ikimaailmassa edes uskalla mennä lehmänkirjavalla koska kuolen sinne kuitenkin.
Lopulta lähdin kuitenkin hakemaan hevosta tarhasta. Olin suuri hevoskuiskaaja, Jack käveli mua vastaan sinne portille ;) Olin niin otettu ja heti paljon paremmalla mielellä. Tosin mieliala laski heti kun Jack käveli kannoille ja kipitteli turhankin ripeästi talliin tuulta kyttäillen.
Harjasin herrahevosen pitkän kaavan mukaan ja koitin saada siitä oikein edustavan. Heppa käyttäytyi harvinaisen asiallisesti ja oli vallan mukava. Varustin sen ja sitten käpsyteltiin kentälle (ekaa kertaa koko matka jopa kävellen, ilman niitä muutamia parin metrin "kävelen kuin etana" kohtauksia!)

Poni kentälle ja odottelin Mariannea. Mua jännitti vaan, todella paljon. Kai se oli oletettavaa. Keskiviikko oli niin kamalaa, heh. Vaikka mä sainkin niiden laukkojen jälkeen ravattua ja heppa oli ihan rauhallinen niin kuitenkin sinne jäi päällimäiseksi ajatukseksi se että Jack juoksee ympäri kenttää kuin tuulispää ja minä pelkään kuolemaa.
Kiipesin kyytiin, käskettiin rauhoittua. Se toki oli päällimmäisenä mielessäkin, ei vaan toimi tuo rauhoittuminen ihan niinkuin nappia painamalla. Yritin kuitenkin parhaani, koitin olla jännittämättä. Tiedä häntä miten onnistuin, jossain vaiheessa ainakin honasin että olen koko alkutunnin ratsastanut kädet lukittuina ja ihan jännittyneinä, että..

Lähdettiin tosiaan kävelemään alkukäyntejä. Mua vähän jännitti ja Jackin oli erittäin reipas. Koitin vähän rauhoitella ponin menohaluja ja lopulta se malttoi kävellä ihan nätisti. Ja arvatkaapa mitä erittäin outoa tapahtui: Jack meni ihan suorilta sinne pelottavaan porttipäähän. Se käpytteli niin pitkälle kuin pääsi eikä oikein edes tuijotellut mitään. Lähes pudotin leukani lattiaan, vielä kun mäkin jännitin. Fiksu Jackie.
Tehtiin paljon voltteja ja ympyröitä. Koitin vähän asettaakin, mutten onnistunut siinä yhtään. No, tehtiinpä edes voltteja. Todella positiivista..

Mariannen palattua siirryttiin raviin. Kevyt ravihan alkoi ihan kamalasti! Jee!
Jack päätti että jippii, nyt oikasen porttipään viidellä metrillä. Sitten se vähän myös kiihdytti askeltaan. Ja mitä tekee tämä zeniläisyyden oppimestari: jännittyy jokaista soluaan myöten, keventelee vähintään halvaantuneena ja vääntelee jotain volttiakin menemään. Jäin vähän ympyrälle pyörimään, mutta heti kun jatkettiin uraa ja koitettiin päästä portille niin sama homma, heppa kiihdyttää ja oikoo, enkä mä vaan voinut tehdä sille mitään. Se oli lähes surullista. Pyysin Mariannen säätelemään jalustimia ja samalla tuo totesi että mun pitää ottaa ohja käteen ja ratsastaa koko ajan jotten jättäisi hevosta yksin. Tuumasta toimeen, keräsin ohjan käteen ja kerrankin keskityin oikeasti pitämään myös nyrkit kiinni (ja keräsin ohjaa joka toinen minuutti takasin käteen kun ne valuivat vaan koko ajan) Mä tein paljon paljon pidätteitä ulko-ohjalta, käänsin volteille ja koitin asettaa enemmän kuin aiemmin. Volteilla hidastin hevosta niin paljon kuin pystyin ja keskityin rauhalliseen kevennykseen. Ja siinä vaiheessa kun se oikeasti alkoi sujua. Kuinka hieno tunne se olikaan.

Mä sain Jackin rauhalliseksi. Mä sain Jackin oikeastaan lopulta jopa hitaaksi, sitä olisi saanut ratsastaa eteenpäin. Se jännittyi välillä, yleensä siellä portilla. Alkutunnista se pääsi kipittämään, mutta lopulta se vain jännittyi ja rauhottui heti kun pidättelin vähän. Me pystyttiin tekemään täydellisen hitaita ja rentoja voltteja siellä porttipäässä. Se oli aika wau. Poni melkeinpä pyöristyi jopa edestä, mikä oli kanssa aika wau. Se oli kovin hieno.
Siis joo, mentiin aivan alitemmossa kosken uskaltanut ratsastaa eteenpäin kun pointtina oli kerran mennä rauhassa. Samaten kääntäminen oli jokseenkin hankalaa, Jack kääntyi kauhean löysästi ja valui valumistaan aina ulos. Että vähän terävämpi sen olisi pitänyt olla. Mä olin kuitenkin niin iloinen jo siitä että saatiin lehmästä kaiveltua rauhallisuus ja rentous, joten eipä siinä paljon kerinnyt moisia surra. Varsinkin kun munkin jännitys pääsi vähän pikku hiljaa poistumaan kun Jackin oli rento.

Jonkin ajan jälkeen otettiin omaan tahtiin vähän käyntiin siirtymiä, valmisteltiin tuleva harjoitusravi. Jack oli niin kovin kiva. Pystyin istumaan mukavan rentoon raviin ja siirtymä löytyi hienosti. Se vaan oli hivenen mielenkiintoista. Ensin siirryttiin käyntiin istunnalla, lopulta Jack vain kipitti monta metriä ohi pidätteiden ennen kuin se siirtyi käyntiin. Mielenkiintoista. Raviin siirtymät sentään paranivat loppua kohden, alun löysistä matoiluista kovinkin ripeisiin ja aktiivisiin siirtymiin. Mäkin pääsin täysin yli siitä jännityksestä siinä vaiheessa kun uskaltauduin tekemään siirtymiä myös porttipäässä. Kun Jack pysyi siinäkin rentona, niin minäkin aloin jo rauhoittua (kauhukuvat olivat sitä luokkaa että kun annat porttipäässä pohjetta niin löydät itsesi toisesta päästä kenttää)

Otettiin muutama kierros harjoitusravia ja parit siirtymät. Jackie oli kiva, alkuun se lähti vähän kipsuttelemaan mutta rentoutui takaisin ja pysyi mukavassa ravissa, joka saattoi oikeastaan jopa edetä vähän paremmin kuin kevyt ravi. Tehtiin hieman voltteja ja niitä siirtymiä, jotka tosiaan olivat alaspäin kovinkin hitaita mutta takaisin raviin siirtymät onnistuivat kohtuu nätisti. Mulla kramppasi lihaksisto ja istumiseni oli vähän sellaista pompahtavaa, mutta kai se siitä. Sitten käveltiinkin hetki ennen kuin jatkettiin.
Seuraavaksi tehtiin harjoitusravissa toisella pitkällä sivulla loiva kolmikaarinen kiemuraura, sen jälkeen lyhyellä sivulla voltti ja toinen pitkä sivu laukassa.
Ravi oli vähän kipittävää. Sain ensin kuitenkin istuttua, pian oli vaan luovuttava toivosta ja kevennettävä ravit. Niin pysyttiin edes vähän paremmin hallinnassa, eikä Jack kipitellyt niin pahasti. Voltit olivat älyttömän suuria, eivätkä muistuttaneet voltteja vaikka olisi miten katsonut. Loiva kolmikaarinen tehtiinkin vaan kerran kun loppuaika lagailtiin vaan siinä voltilla.
Ja joo, sellaset kolme laukannostoakin taisin saada esitettyä.. Joista yksi nostettiin jopa siitä ravista kuten piti, sitten oli todettava ettei siitä tule mitään kun Jack vain juoksi ja mä en uskaltanut nostaa siitä (enkä saanut raviakaan hiljasemmaksi)
Ja mitäkö se laukka sitten oli. Kyllä se nousi ja minä istuin. Sitähän se aina on. Pelkkiä vääriä laukkoja sieltä tuli, Jack laukkasi ihan pois alta ja siirtymä raviinkin tuli jossain aivan muualla kuin missä sen piti tulla. Että jee. Kaisakin potkaisi meitä ja Jack-raukka oli kovin järkyttynyt. Se laukkasi karkuun, mutta rauhottui kun taputtelin häntä.

Toiseen suuntaan meni ihan just yhtä hyvin. Tähänkin suuntaan onnistuin taiteilemaan vääriä laukkoja (olen siis niin hyvä) ja sen väärän laukan korjauskin meni ihan pelleilyksi. Lopulta se korjaantui, laukattiin, Marianne houraili että kaks metriä mentiin hallitusti. Tehtiin joku ympyräkin (käytännössä se oli kulma tohon, piruetti tuohon ja sen jälkeen lähes muita päin kun mun ohjassa roikkuminen ei toiminutkaan) Sitten pitikin tehdä siirtymä raviin. En tiedä mitä siitä muka tuli, mutta kävi kuitenkin niin että Jack kääntyi, minä pudotin jalustimet ja heppa laukkasi kovaa. Ja mä makasin kaulalla, harjassa roikkuen. Vedeltiin railakasta laukkaa suunnilleen puolitoista kierrosta ympäri kenttää. Se oli kamalaa.
Toisaalta kai mä nyt tiesin että ei Jack lähtenyt käsistä. Se vaan laukkasi kovaa koska ratsastaja pelleili. Mä en silti uskaltanut nousta ja hiljentää. Se meni kovin kovaa, mulla ei ollut jalustimia ja mielessä vilisti keskiviikkoinen itsemurhaisku. Niinpä mä vaan roikuin harjassa, jonkun verran pruuasin hepalle, taputtelin sitä, mutta lopultahan se hiljensi vasta kun uskalsin pikkasen nousta ja nykästä ohjasta. Jack siirtyi oikein nätisti siihen raviin ja käyntiinkin. Siinä vaiheessa myös iski suunnaton turhautuminen tän laukan suhteen. Mitä tostakin tulee. Mä en voinut kun roikkua harjassa. Ympyrät olivat täysin ala-arvoisia. Hetkeäkään se hevonen ei laukannut sillä tavalla kun halusin, vaan koko ajan se pisteli menemään just niinkuin se parhaaksi näki. Ja siihen vielä ne väärät laukat. Suunnaton turhautuminen. Joka toki johtui lähinnä tuosta sekopäisestä laukkailusta, se vaan muistutti liikaa siitä keskiviikon kauheudesta.

... Tekstikin on aika masentunutta vai :) Ei oikein jaksa ajatella oikein mitään positiivisesti, vaikka alkutunnista olikin ihan hyvät fiilikset. Voikin vituttaa niin suunnattomasti tuo laukka ja sen vaikeus. Puff..
Kävelin vähän, Marianne selitteli että miksei muka laukka sujuisi ja kyllä se muka onnistuikin. Huoh. Samaten tuli taas tämä "sulla on niin niinku paras istunta kaikista" Mä en ymmärrä sitä. Mä en edelleenkään näe mitä niin hyvää mun kökötyksessä ja kädet ojossa ratsastuksessa on.
Otin toki vielä yhden laukan, kosken tosiaankaan jätä laukkoja siihen että juostaan kuin laukkakisoissa ympäri kenttää. Laukka oli hyvä. No ei kai, heppa laukkasi taas poissa alta, oikoi kulmaa, ei noussut ekalla pyynnöllä ja raviin siirtymisessäkin meni noin 40 metriä ja toikin matka mentiin keskellä kenttää eikä uralla kuten tarkoitus oli.

Otettiin sitten loppukäynnit.
Keskusteltiin lähinnä laukkaamisesta ja siitä miten se ei muka mene huonosti ja se ei voi olla vaikeeta ja ettei laukkaa saa kammota ja se on ihan samanlainen askellaji kuin nuo muutkin. Vaan ei ole. Mikään ei ole totta. Inhottava laukka. Vihaan sitä. Jos mä vaikka taas lopetan laukkaamisen ihan vaan sen takia ettei se koskaan tule edes onnistumaan. (joo, vedän tän nyt ihan överiksi, kheh)
Rehellisesti sanottuna on se laukkakin pakko saada toimimaan. Pakko kai sen on ihan yhtä lailla toimia kuin noiden muidenkin. Suoraan sanottuna en kuitenkaan tiedä tuleeko siitä ikinä mitään tällä tavalla. Tarttis oikeasti laukata, paljon. Eri tavoin. Pitäisi laukata ympyrää, jotta joutuis hidastamaan ja opettelemaan istumista kaarevalla uralle. Pitäisi tehdä laukassa jotain määrättyjä reittejä, vaikka vaan keskiympyrää, mutta niin että se on määrätty, ettei siitä voi vaan huidella ohi. Pitäisi nostaa laukka pisteestä a ja lopettaa pisteeseen b, ilman mitään joustoja. Pitäisi keskittyä siihen millainen tahti siinä laukassa on, tehdä hidastuksia ja nopeutuksia. Näin niinkuin periaatteessa. Mä en saa tosta laukasta kyllä yhtään tän parempaa jos laukataan vaan pitkä sivu. Mä en osaa tehdä mitään itse jolloin ollaan koko ajan siinä tilanteessa että ensin kaivellaan joku laukantapanen esiin, sit mennään mahdollisimman epätasapainosesti ja epätahdikkaasti sitä kamelilaukkaa, jonka hidastaminen raviin kestää sitten puoli minuuttia liian kauan. Sillon kun voi ympyröitä tehdä niin suurimmaksi osaksi käy niin etten tee niitä (koskei oo tilaa tai ku ei onnistu) ja jos mä joskus teen ympyrän niin käännän pelkällä sisäohjalla, meinaan pudota kyydistä kun en istu ja hevonenkin vetelee just millasta laukkaa nyt sattuukaan sillä hetkellä menemään.
Että tälleen. Harvinaisen masentavaa. Tosin jos nyt haetaan jotain positiivista niin ehkä, vain ehkä, tästä eteenpäin mä saatan jopa ymmärtää mitä mun pitäisi siihen laukkaan hakea. Nyt mä ainakin tiedän ettei tuo laukka ole mitenkään riittävä. (tai kai mä olen sen ennenkin tiennyt, mutta nyt tajusin) Ehkä mä nyt voin alkaa etsimään ja hakemaan sitä parempaa laukkaa.
..Tai sitten se vaan kariutuu siihen ettei se onnistu. Ken tietää. Ehkä mä vaan unohdan tän ja sopeudun siihen tosiasiaan että kouluradoille sopivaa laukkaa ei tuu löytymään ikimaailmassa.

Tähän tuntiin olin kuitenkin ihan tyytyväinen. Sain Jackin rauhottumaan ja rentoutumaan. Laukat meni ihan hyvin, vanhoilla mittapuilla ainakin. Vähän hidas hevonen oli, mutta se nyt johtuu siitä etten edes yrittänyt tehdä sille mitään.
Mutta harvinaisen negatiiviset fibat tästä kuitenkin jäi. Ihan tästä masentelusta johtuen. Että olihan se hyvä, mutta mä en osaa laukata, joten se pilasi kaiken.

Käveltiin, keskelle, heppa talliin. Harjailin sen nopeasti, se oli oikein söpö. Kirjotin kortin ja kotiin.


Mitäpä tässä voisi vielä sanoa. Jälleen epäilen etten Jackillä huomenna mene. Ei se haittaisi. Jack on kiva, ja sujui kivasti. Tässä on nyt vaan se, että mulla on tällä hetkellä sellanen pieni epäluottamus hevosta kohtaan. Ihan pieni, mutta on kuitenkin. Luulen että jokin toinen poni voisi auttaa, saisi taas itseluottamusta niin ehkä tuo Jackiekään ei olisi niin kovin jänskä.
Ja jos nyt mietitään millä mä haluaisin mennä... Keltasilla poneilla :D Molemmilla. Heh. Joo, ei sillä kuitenkaan ole väliä. Voin mä sillä Jackilläkin mennä, tuskin mua se nyt jännittää (mutta koskaan ei tiedä)
Ei niin väliä. Mutta toivoisin hermolomaa. Ja hyvää laukkaa, ehh

Aivan täysin out of control

Järkyttävää. Tunnin alussa oli jo hämärää. Kamalaa. En koskaan kyllästy kauhistelemaan tätä pimeyttä :D Kyllä se tästä kohta. Ei sitä edes huomaa siinä kohdassa kun on pimeetä kolmesta aamukymmeneen.

Tallille kuitenkin ja mulla oli Jack, tunnilla myös Pomo, Roosa, Vinski ja Laki. Jack oli ekalla tunnilla ja mulla oli sen ansiosta ihan hyvät fiilikset, ehkä poni on jopa laiska. Vaikka ei sillä, olihan se eilenkin varsin hyvä vaikka vähän jännittyikin ja juoksenteli hetkittäin. On se silti käytännössä helpompaa jos se on hidas ja saa ratsastaa rauhassa eteenpäin. En ainakaan jännity.
Katselin siinä tunteja ja sain hakea Laki-ponin sisälle. Että kun oli taas hauskaa, jotenkin rentouttavaa hakea pientä shettistä tarhasta. Se tulla tassutteli mun kanssani, ei tarvinnut miettiä mitä se tekee tai kääntyykö se vaan olin koko ajan täysin varma että tuossa se matelee perässä kiltisti. Söpö poni.
Joo, heitin sitten Jackielle varusteet niskaan ja köpöteltiin siitä kentälle. Vähän raahustamista se oli taas, Jack ei ilmeisesti luota siihen etten ole syöttämässä sitä sapelihammastiikereille.

Kiipesin kyytiin ja Marianne hölisi jotain dejavusta. Ja kröhöm.. Jos aloitan sanomalla että tänään meni oikein huonosti. Kai se oli oletettavaa, kaksi ekaa kertaa menivät noinkin hyvin, täytyyhän sieltä ennen pitkää tulla syvä epäonnistuminen. Tietenkin. Ja kun oli pimeetä. Ehkä alkaa tää syysmasennuskausi, sehän on kuitenkin tunnettu tosiasia etten osaa ratsastaa syksyisin ja talvisin. (Paitsi ehkä Elviksellä. Ehkä ajoittain) Toivottavasti en nyt täysin pilannut koko hevosta, tai toivottavasti ainakin joku osaa sen  korjata. Ei mennyt lainkaan hyvin, heh..

Joo, lähdettiin kävelemään alkukäyntejä. Tuulessa ja tuiskussa, pienessä tihkussa ja hämäryydessä. Ihana syksy. No ehkei pitäisi valittaa, on tää kesä jo jatkunutkin.
Jack oli vähän laiskanpuoleinen ja vähän se kytsäili sitä hurjaa porttipäätä. Tänään uskaltauduin survomaan hevosen kulmaan ja muutaman epäonnistuneen oikomisyrityksen jälkeen Jack tyytyi osaansa ja kulki porttipäässäkin ihan asiallisesti. Vähän jännittyneempänä kuin muualla, mutta ainakin käveli ja pysyi reitillä. Eteenpäinratsastus ei onnistunut ihan samaan tapaan. Ongelma oli vähän se, että pieni pohje ja maiskutus ei riittänyt. Sillä sai vain muutaman ajoittaisen reippaamman askeleen ja minä en sitten valitettavasti uskaltanut kenkäistä Jackiin eloa. Niinpä me tyydyttiin mateluvauhteihin. Tein vähän siinä voltteja, koitin hakea pientä asetusta. Löysin sen pienen asetuksen, ei se ihan tainnut läpi mennä. Ainakin Jackie kääntyi edelleen tosi kivasti ja oli varsin mukava.

Siirryttiin kevyt raviin ja otettiin ihan rennosti. Sai tehdä siirtymiä omaan tahtiin, tarkoituksena mennä vain rentoa keventely ravia. Jack jatkoi löysää linjaansa, ravi oli hyvin raukeaa. Ajoittain se meinasi taas jännittyä ja jopa juosta alta, koska porttipää oli taas muka kovinkin hurja. Parin neuvottelukerran jälkeen heppa kuitenkin vakuuttui päädyn turvallisuudesta ja loppuaika mentiinkin oikein kivasti. Ravin tahti nyt oli hidas, mutta ainakin pysyttiin kivan rauhallisina, vauhti pysyi vakiona ja heppa kääntyi taas oikein nätisti ja oli kiva. Silti näistä raveista ei jäänyt ihan niin positiiviset fiilikset edellisiin kertoihin verrattuna. Johtui kai siitä laiskuudesta, aiemmin on ollut vähän parempi tatsi siinä ravissa. Vähän fifty-fifty taas.
Tein parit siirtymätkin jotka olivat tosi kivoja. Ravi oli rauhallista ja pystyin istumaan hyvin alas. Jack siirtyi käyntiin istunnalla. Käynti oli sitten vähän löllöä ja raviin siirtymä hidas, mutta alaspäin otus siirtyi niin kivasti. Melkeinpä tunnin paras osuus.

Sitten lähdettiin ottamaan laukkoja. Pitkälle sivulle vaan. Siitä se alamäki alkoi
Ekaa nostoa lähdin räpeltämään harjoitusravista. Jack oli hyvä, rauhallinen ja mukava. Laukkakin nousi, mutta taisi käydä niin että se oli väärä laukka. (Ehkä, se tuntui väärältä. Päivä jona tunsin väärän laukan)
Otin laukan alas, koitin nostaa uudestaan. Ei onnistunut, ja yllättäen Jack jännittyi ja lähti kipittämään. Tehtiin joku paniikkivoltti ja sitten lehmänvärinen hevonen pysähtyi ja jäi tuijottamaan kaukaisuuteen. Uskokaa tai älkää, sieltä tuli hevosia. Pikku-Jackin maailma järisi. Se tuijotteli hämmentyneenä vieraita ratsuhevosia, sitten se vähän käveli ja oli kovin täpinöissään. Hän vähän meinasi lähteä menemään, oli niin kauhean jänskää. Marianne vaan sanoi etten nostaisi laukkaa ennen kuin hepat katoavat. Päivän paras idea, Jack tuntui siltä että yksikin väärä liike ja se ampuu mut maata kiertävälle radalle.

Kun hepat olivat kadonneet niin ajattelin että nythän voidaan ihan rauhassa lähteä tästä laukkailemaan ja trallallaa. Nostelin käynnistä ja ajattelin että varmasti vedellään nyt vähintään Gräänd Priii tasoista laukkaa tässä menemään.
Tai sitten ei.

En edes erittele, vaan oksennan kaiken epäonnistumisen yhteen mössöön.
Välillä Jack keksi että hei, nyt ollaan kulmassa, kulmasta nostetaan laukka. Sitten se ampaisi eteenpäin reipasta laukkaa, ja minä roikuin kyydissä silleen että mitäs minä nyt taas muka teen. Ja sain hevosen hidastettua siinä noin kuudenkymmenen metrin jälkeen. JEE!
Ajoittain sain sen pidettyä hanskassa vaikka se vähän yrittikin ennakoida. Huh. Kuitenkin sitten välillä kävi niin kivasti että Jack-raukka keksi että porttipää on hurjan pelottava. Mutta hei, sieltähän voi juosta karkuun kiitolaukkaa, tuskin se mitään haittaa? Ja jälleen arvon rouvaratsastaja roikkuu henkensä edestä kyydissä ja saa hepan hiljentämään kentän toisessa päässä. Välillä toki muutkin hevoset pöllöilivät ja Jackie oli varsin kauhuissaan kun muut ihan laukkailivat häntä päin! (sitä ei muistettu että hän myös itse puksutti muita päin juostessaan kuin tuuli)

Uskokaa tai älkää, mutta välillä oltiin myös ihan kontrollissa. Jack käveli ihan rauhassa, se nosti laukan kun pyysin. Siihen ne onnistumiset sitten loppuivatkin, sillä heti kun sieltä tuli se laukkapohje, niin Jack tuumasi että nyt sopiikin sitten mennä "ihan täysiii!!" ja sitten taas roikuttiin kyydissä henkemme edestä. Voihan töksis. Vaikka kuinka yritin sellaista rentoa ja rauhallista nostoa, melkein huutelin prr jaata siinä noston aikanakin, niin ei. Aina se paineli menemään just niin kovaa kuin kavioista vaan lähti.
Ja minä olin harvinaisen edustava. Tosiaan, välillä mentiin vain kovaa, jolloin pystyin jollain tasolla olemaan rauhassa ja vähän pidättelemään että jos nyt mentäis rauhassa. Mutta sitten tuli jokunen näitä täydellisiä kontrollin menetyksiä, hevonen lähti oikeasti menemään. Se oli varsin kamalaa, heh. Se juoksi kovaa, iso hevonen ja isot askeleet. Sen lisäksi Jackin takapuoli tuntui vähän turhankin viritetyltä. Ei se pukitellut tai pomppinut, mutta arvatkaa kuinka helppoa oli ihan rennosti hidastella heppaa jos se juoksee satasen tuntivauhtia ja vielä sen lisäksi tuntuu siltä että ihan millä hetkellä hyvänsä se kiskoo pään alas ja lennättää ratsastajan kolmoisvoltilla alas. Ja mullakin oli hassun hauska ja melkein oikeaoppinen tyyli jolla roikuin mukana. Ensin roikun ohjassa ja puristan jaloilla (ja koitan miettiä että ei sais tehdä niin. En kuitenkaan voinut rentoutua kun hevonen tuntui katoavan alta) sitten kun ollaan juostu kenttä päästä päähän, niin silloin tapahtui joku hidastus. Jack vähän hidasti. Silloin mä sitten rentoutin jalkaa, taisin jopa löysätä ohjaa ja vasta siinä kohdassa pystyin huutelemaan prr jaata sieltä yläilmoista. Mutta aina sen alun mä vaan keskityin roikkumaan kyydissä ja rukoilemaan jumalaa, en vaan saanut sanaa suustani :D Perhana.

Lopulta luovuin toivosta. Siis ihan oikeasti, tuo oli niin turhaa. Mä aloin lopulta olla niin jännittynyt että teki taas mieli kysyä että eikö Marianne vois vaikka pitää mua kädestä tai jotain, en uskalla :D Toisaalta mietin että kai sitä voisi kokeilla, kun kuitenkin se olisi niin hyvä jos saataisiin lopetettua hyvään laukkaan, ei tollaseen "heppa juoksee kuin tuuli ja ratsastaja roikkuu kyydissä" Totesin kuitenkin että nyt ei kokeilla, toivotaan vaan että Jack ei nyt jää ihan kamalaksi.
Mä olin liian jännittynyt siinä vaiheessa ja olin täysin varma että se hevonen tekee sen pikajuoksukiitelyn taas. En nyt ruvennut kokeilemaan roikunko vielä kerran siellä kyydissä. Täysin turhaa se kuitenkin olisi ollut. Tuo laukka oli aivan liian epäkontrolloitua tänään. (Ja nyyh, tänään tais nousta pelkkiä vääriä laukkoja oikeaan kierrokseen. No, se nosti oikeita eilen niin paljon, kiintiö täynnä mun suhteen)

Kävelin sitten keskellä vähän, kateltiin kun Roosa-poni laukkaili menemään. Jack rauhottui, minä rauhotuin.
Sitten otettiin loppukevyt ravit. Ensin pari ympyrää, sen jälkeen käytiin ravissa tsekkaamassa onko porttipää vielä jotenkin pelottava kun se kerran laukatessa oli. Hieman Jackie jännittyi ja koitti oikoilla, mutta junttasin sen paikalleen ja päästiin sitten menemään ihan nätisti. Loppuravit olivat taas ihan ookoot, ajoittaista jännittymistä, mutta kokonaisuudessaan oikein kivaa ja ennen kaikkea rauhallista ravia.

Sitten loppukäynnit.
Voihan huhhei. Siis joo, aika selkeää on se, että tämä oli huonoin kerta Jackillä tähän asti. Siis joo, olihan se raveissa ihan ookoo, mutta vain ookoo ja kaikessa muussa aivan kamala. Emme osanneet tänään ollenkaan. Nyt voimme joko syyttää syksyä, tai niitä hevosia. Joo, ne hevoset. Ne häiritsivät meidän keskittymistämme. Jack jännittyi ja minä jännityin varmaan vähän mukana. Viimeistään siinä ensimmäisessä sekopäisessä laukassa. Mutta se vaan on vähän niin etten mä todellakaan luota siihen että mä pysyn isojen hevosten kyydissä jos ne duunaa jotain ylimääräistä. Ponien kyydissä pysynkin, tai ainakin luotan siihen syvästi. Hepat on eri asia (ja tosiasia on se, että viimeiset kolme putoamista on hevosilta. Että näin toisaalta)
Mutta mutta, ei ollut hyvä tänään. Ei lainkaan. Kovin mielenkiintoista. Toivottavasti nyt paranee itse kukin.

Käveltiin, siitä keskelle ja alas selästä. Vein hepsukan talliin ja harjailin sitä vähän. Sain sitten uuden kortin ja lähdin polkemaan kotiin tuossa ihanassa vesisateessa.
Heipä hei (:

Pienet karvakontit vain kiisivät

*Tsirk*  Eihän tossa. Maailman söpöintä ;) (Katotaan mitä kirjotuksesta tulee ku renkutan tota tässä taustalla, heh)

Mutta joo. Tallille siis. Hyihyi, siellä tuuli. Ja illalla oli pimeetä. Ällöttävää. Tosin hei, oikeasti mua kiehtoo se idea että tulee lunta. Se on jo paljon sanottu.
Jatkoin Jackin kanssa ja tänään se olikin vain mun kanssani. Tunnillamme myös Sakari, Elvis, Vinski ja Kaisa. Katselin tunteja ja sieltä mut ajettiin Kittyn viereen käppäilemään. Kävelin siellä jonkin aikaa, kunnes lopulta mun oli julmasti hylättävä poni ja haettava Jack sisälle. Jackie (joojoo, ihan sama vaikka se taitaa olla naisen nimi) oli hieman hämmentyneen oloinen jälleen, mutta pääsimme karsinaan ihan sivistyneesti. Harjailin hevosen nätiksi ja heitin sille varusteet. Ja täytyypä sanoa että kyllä tuo kavioiden puhdistus oli mielenkiintoinen operaatio. Jack teki jotain tanssiliikkeitä ja hyvä kun ei käynyt makuulle yksi koipi ilmassa. Hieman häiritsevän tuntuista, tuntui kuin olisin kannatellut koko elukkaa sylissä.

Käpsyteltiin siitä sitten kentälle ja nousin selkään. Ja siis tarkoituksena oli että Marianne olisi kiristellyt vyötä ja sitä rataa. Se vaan ei sopinut Jackille. Poni lähti iloisesti paahtamaan eteenpäin eikä hän vain jaksanut seistä enää hetkeäkään. Niinpä käveltiin sitten hetki ennen kuin korjailtiin toinen jalustin ja kiristettiin se vyö.

Hmm. Ei voi sanoa muuta kuin että Jack oli reipas. Se oli kuin höyryveturi joka vain puksutti eteenpäin, heh. Käynti oli kovin reipasta ja etenevää. Vähän se otti jopa ravia ja minä olin ihan helisemässä, joko en hidastanut tarpeeksi ponnekkaasti tai sitten Jack ei jaksanut kuunnella minua. Puksuteltiin vähän hallitsemattoman oloisina.
Koitin vähän kuiskailla rauhoittavia ratsulleni ja kääntelin voltteja. Ja siis kyllähän se siitä rauhoittui. Tahti muuttui mukavammaksi eikä enää tarvinnut pohdiskella että milloin lehmänvärinen otus singahtaa raville. Reippaus kuitenkin säilyi, mikä lie ihan hyväkin asia. Vähän meillä oli ongelmana, Jackin mielestä porttipää oli kovin hirmuinen. Sinne ne pienet hepat katoavat, aijai. Pieni kirjava tuijotteli varsin huolestuneena päätyä, vähän tungettiin sisällekin. Enkä alkutunnista oikein saanut asialle tehtyä mitään, johtuen ehkä siitä että pikkasen kuitenkin jännäsin sitä jos se vaikka lähtee sieltä jotain pukkilaukkaa karkuun. Joten hieman päästiin oikomaan, välillä sain Jackien paremmin kulmaan mutta. (Marianne ei lainkaan tykännyt meidän oikoilusta)

Aloiteltiin sitten käynnistä pujottelu. Pituushalkaisijalla oli puomeja, melkein päästä päähän. Ne piti sitten pujotella.

Tämä vaatii jo selitys kuvan. Ja taiteiluja :D Vihreä mies, vihreä jääkarhu. Ja.. Joku ruskea hemmo?

Taiteellisessa luomuksessani on muuten virhe. Damn, tultiin käynnissä tuolta peltopäästä. Ei sen niin väliä.
Eli pujoteltiin puomit, siitä sai kääntyä kumpaan suuntaan halusi.

Alkuun meillä oli Jackin kanssa suunnattomia vaikeuksia noiden puomien väleihin mahtumisessa. Tai ei suunnattomia, mutta oli se kuitenkin hankalaa. Heppa tosiaan oli reipas ja se harppoi karvajalkojensa kanssa menemään. Minä koitin hidastaa ja taivuttaa, mutta vähän nuo meidän kaarteet silti valuivat. Päästiin kyllä joka kerta oikeasta välistä menemään, liian ahtaaksi se tuntui silti jäävän. Jackie asettui ihan kivasti, mutta puomien välissä suoristuminen oli vaikeampaa. Ja kaarteet olivat heti parempia kun sain Jackin odottamaan. Asetus oli Mariannen mielestä vähän sellainen että se oli melkein läpi. Melkein. Kai se on ihan hyvä. Yritin sitten hakea parempaa asetusta. Mutta melkein on silti parempi. Tosin minä en huomannut että se oli vain melkein läpi. Ajattelin sen olevan suunnilleen tarpeeksi.

Otettiin sitten pujotellut käynnissä, pitkät sivut ravissa. Se ravi vasta menikin hyvin. Ekalla kerralla Jack lähti omin luvin raviin ja ravasi melkein koko sivun ennen kuin sain sen takaisin käyntiin. Seuraavalla kerralla ravi tuli kun pyysin, mutta valitettavasti ravi muuttui sellaiseksi "harpon menemään jättiaskelilla ja hupsis sitten kaadunkin laukkaan" ja sitten sitä laukkaa hidastelin seuraavat kymmenen metriä. Auts. Lopulta kuitenkin löydettiin tietynlainen rauha raviin. Ravi pysyi ja Jack muistutti jopa rauhallista hevosta joka ravasi mun alla. Ja hei, mä osasin keventää ihan alusta asti ja ihan ilman ongelmia. Loistavaa.

Jatkettiin uraa pitkin kevyessä ravissa. Päätyyn meno oli ongelma, suuri ongelma.
Siis ravi oli muuten hyvä. Alkuun otus hieman kipitteli menemään, mutta sain sen rauhalliseksi kun vähän ympyrällä pyörittiin ja tadaa, ravi oli hyvää, rauhallista ja rennon tuntuista. Jack kääntyi hyvin, kertaakaan ei ollut ongelmaa siinä mihin suuntaan ollaan menossa. Tahti pysyi hyvänä koko ajan. Joo, ehkä pari kertaa ajauduttiin yli puomin, sen niin väliä.
Mutta se porttipääty. Yritettiin mennä sinne ihan normaalisti. Ei tullut mitään. Siis Jack kauhistui ja oikaisi siinä kymmenellä metrillä koko päädyn. Minä koitin tehdä jotain volttia ja tupata heppaa päähän, vaan ei. Ihan samalla lailla se kipitteli karkuun kulman oikoen. Molempiin suuntiin täysin sama asia. Minä yritin kaikkea ja kaikkeni, mutten keksinyt mitään vippaskonstia jolla olisin saanut hevosen pysymään rauhallisena ja menemään siihen järisyttävään päätyyn, jossa ei edes ollut mitään. No, muualla hevonen oli kuitenkin hyvä, ravi oli todella mainiota ja kaikki oli melkeinpä helppoa. Ja kyllä me sitten käynnissä päästiin siihen järkyttävään päätyyn, ei siinä sitten enää ollut mitään ongelmaa..

Käveltiin siinä hetki ja seuraavaksi oli tarkoitus pujotella puomit harjoitusravissa ja nostaa laukat pitkille sivuille. Raviin siirtymä oli jälleen hyvin jännittynyt ja alkuun vain juostiin alta. Keventelin hetken, käänsin vähän ympyrää ja pian Jack rauhoittuikin taas jolloin saatoin istua alas.
Harjoitusravi oli sitten tosi vaihtelevaa. Välillä ihan todella hyvää, Jack oli rennon rauhallinen ja sitä sai oikeasti ratsastaa jopa pohkeella eteenpäin. Minä sain istuttua hyvin ja saatettiin vähän pyöriä voltillakin ilman mitään ongelmia. Sitten taas ajoittain pieni kirjava pääsi jännittymään. Lähinnä silloin kun mentiin sinne porttipäähän. Jos kuitenkin katsotaan positiivisesti, niin aina kun heppa jännittyi, lähdin keventämään, keventelin jokusen metrin, sitten se rentoutuikin ja pystyin jatkamaan harjoitusravia. Että eihän tuo mitään maatakaatavaa ollut, pikkasen juostiin alta (ja pari kertaa vähän hurjasteltiin kentän toisesta päästä toiseen kun jännitys sai välillä turhan suuren otteen lehmännäköisestä hevosesta..) Oli Jack kuitenkin suurimmaksi osaksi hyvä. Pari kontrollin menetystä ja hetkittäisiä jännittymisiä, muuten rento ja kovin vastaanottavainen.

Pujottelu onnistui ihmeen hyvin myös harjoitusravista. Pujoteltiin tosin vain joka toisen puomin välistä, mutta  jos jo käynnissä oli vaikeaa mahtua niihin väleihin, niin ehkei se onnistu ravissakaan. Jack kääntyi kivasti, päästiin oikeasti jopa harjoitusravissa pujottelemaan. Pariksi hetkeksi se jännittyi myös kesken pujottelun, mutta reitti pysyi silti oikeana ja hevonen varsin totisena suoritti haastavaa tehtäväänsä.
Jonkin ajan kuluttua tehtiin pujottelu kuitenkin käynnissä, jotta reitit pysyisivät paremmin. Ehkä se oli ihan hyväkin, ajoittaiset kontrollinmenetykset kuitenkin tietyllä tavalla haittasivat suoritustamme. Käynnissä kääntely onnistui oikein kivasti, ainoa ongelma oli se, ettei Jack enää oikein edennyt. Se suorastaan lösähti.

Sitten ne laukat. Ensin parit nostot harjoitusravista, sittemmin käynnistä.
Eli nosteltiin sieltä aina vuoronperään eri suuntiin kun pujottelusta selviydyttiin.
Joo tota noin :D Laukkahan se vasta mielenkiintoa herättävää olikin. Eka nosto epäonnistui täysin, ei noussut lainkaan. Sen jälkeen alkoi nousta, ihan kivasti jopa. Ja ihan viimeistä laukannostoa lukuunottamatta tuli jopa oikea laukka joka kerta! Siihen ne positiiviset puolet taisivat loppua, riippuen miten ajattelee.
Vasempaan kierrokseen.. Siis ekat nostot olivat sellaisia aika normaaleja, laukka oli ihan perusreipasta ja kaikki ihan normaalia. Mutta sitten kun oli se porttipää. Jack siinä pitkän sivun puolessa välissä totesi että hän ei mitenkään voi laukata suoraan koska porttipää on pelottava. Niinpä heppa vetäisi yhdeksänkymmenen asteen käännöksen pitkän sivun puolivälissä ja pisteli varmuuden vuoksi vielä pikkasen lisää vauhtia siihen laukkaan ettei vaan vihreät ukkelit käy kimppuun. Jeah, näin sen pitikin mennä.
Parin hepan paikalta katoamisen jälkeen totesin että pitänee ratsastaa vähän voimakkaammin suoraan. Ja loput nostot olivat erittäin epäkontrolloituja. Jack lähti laukkaan "ihan täysii!" ja se vaan vyöryi reippaasti eteenpäin. Sitten kun päästiin siihen pelottavaan päätyyn, niin sieltä oikaistiin parilla metrillä ja pisteltiin vielä lisää vauhtia niihin karvajalkoihin ja irroteltiin oikein tyytyväisinä menemään. Hieman sitten siirtymät käyntiin venyivät kun tuo hevoisen suunnaton into liikkua eteenpäin ei oikein ottanut loppuakseen silloin kun sitä halusin. Heh.

Oikeaan kierrokseen sitten. Noh. Laukat nousivat paremmin, olivat oikeita. Mutta sitä vauhtia, voi herranen aika :D Jack pisteli menemään niin kovaa kuin jaloistaan pääsi. Viiiuh me paineltiin menemään. Tähän suuntaan reitti tosin pysyi parempana, ei ponin tarvinnut oikoilla. Ja saatiin jopa pari tosi kivaa siirtymää myös alaspäin, Jack kun ei näemmä jännittynyt lainkaan sillä tavalla tähän oikeaan kierrokseen.

Otettiin vielä loppukevyt ravit. Jack oli varsin kiva, vähän jo ehkä hidaskin. Nyt uskaltauduin jo junttaamaan heppaa paremmin uralle, joten oikominen vähentyi huomattavasti. Ja tosiaan, loppuravit olivat oikein kivat ja mentiin mukavasti.
Sitten käyntiin ja loppukäynnit.

Marianne myönsi että meni se kuitenkin monella tapaa kivasti. Ja kyseli että oliko Jackie reipas, heh.
Vaikea sanoa oliko tämä nyt epänormaalia reippautta vai onko tuo perus. Toisaalta toki hämäryys ja tuuli ja viileys, mahdollista on että se oli "epänormaalin reipaskin" En nyt osaa sanoa.
Mutta siis mä olen kuitenkin tyytyväinen.
Ajoittain mentiin hieman epäkontrollissa ja kiideltiin suuntaan x, vähän tuo pääsi jännittymään ja oikoilemaan. Liikaa jännitystä. Mutta oli niin paljon hyviäkin pätkiä. Se kuitenkin rentoutui, se kääntyi minne halusin, ja siinä vasemmassa laukassakin se reitti parani loppua kohden, vaikka vauhti muuttuikin sekopäisemmäksi ;)
Mutta olen tyytyväinen. Oikein positiivista.

Käveltiin loppukäynnit, Jack raukka jopa hieman hypähti eteenpäin koska porttipää.
Sitten keskelle ja alas selästä. Vein pienen lehmän talliin ja harjailin sen reippaasti.

Heh. Ja ainakin tänään se meni paremmin että ainakin pysyin kyydissä :D Olen kuulkaas ihan varma että Jack on koko viikon miettinyt että hei, en voi hyppiä ja pomppia koska silloin ratsastaja tippuu. Mutta hei, vaikka mä en voi pomppia, niin ainakin mä voin mennä ihan täysii!!
Aivan taatusti. Joka kerta kun se jännittyi/säikähti/innostui niin se lähti vain eteenpäin. Viuhkista se lähti, välillä tuli vähän käännöstä mutta käytännössä se vain eteni. Eikä se vauhti siinä mitään haittaa, se pomppiminen on pikemminkin ongelma. Uskon että se on niin fiksu lehmänaivo (:

Toivottavasti ei nyt ihan hurjasti tullut kirjoitusvirheitä. Huomiseen ja toivotaan parempaa kontrollia.

Liityin lehmäjengiin

Päiviä. Tallille sitten taas ja taulua lukemaan. Jotain erilaista, nyt voi jopa sanoa että uutta. Mulla oli Jack, se silmälapullinen ja hampaaton otus joka ärisee menemään, se Evitan näköinen karvakoipinen lehmä. Tunnillamme myös Evita, Laki (lehmäjengi, heh), Sakari ja Simo. Jack oli jo ensimmäisellä tunnilla.
Katselin siinä sitten miltä iso kirjava oikein näyttääkään. Näyttihän se hyvältä, eritoten silloin kun se lähti pikkuisen pompahtelemaan eteenpäin ja oli melkein villinä. Mietin siinä positiiviseen tapaani että johan mä tässä olen odotellutkin että putoaisin (ja katkoisin käteni tai jotain. Odotan sitä jotenkin koko ajan)
Toisaalta ajattelin myös loogisesti että onhan tuo hyvä että se hyökyttelee nyt menemään, ehkä se sitten olisi minun kanssani rauhallinen tätikuljetin ja pysyisin jopa selässä.

Katselin tunteja ja menin sitten pistämään Jackiä kuntoon. Kävin tervehtimässä ponia ja varustin sen. Jack oli suorastaan tympääntyneen näköinen, ei sitä oikein tuntunut kiinnostavan. Siinä se vain tuijotteli hemaisevaa Roosaa joka seisoi viereisessä karsinassa.
Lähdettiin kentälle köpsimään. Ensin Jack oli ihan menossa mukana, se tassutteli reippaasti mukanani. Mutta puolivälissä hevonen suorastaan hyytyi! Sen ilme muuttui hämmentyneeksi, pää nousi ja jalat takertuivat maahan. Kirjava vain hiippaili mukanani ja tuijotteli aivan epäuskoisena kenttää, se melkein pysähtyi kesken matkan :D Marianne siellä katseli säälittävää yritystämme, mutta totesi sitten että Jack taitaa olla hämmästynyt kun joutui jo toistamiseen kentälle saman päivän aikana. Oli kuinka vain, kyllä me sinne kentälle sitten päästiin. Muutaman kilometrin tuntivauhtia, mutta päästiin kuitenkin.

Marianne tuli auttamaan mua kyytiin, kyseli että mitkä fiilikset. "Onks ihan sellanen olo että vihdoin tämä" Heh, sekalaiset fiilikset. Toisaalta ihan kiva nyt päästä Jackilläkin, ekaa kertaa. Mutta en mä nyt ole itkenyt itseäni uneen kun niin haluaisin sillä mennä.
Kiipesin kyytiin ja sehän tosiaan muistutti jo kiipeämistä. Marianne lähetti mut matkaan todeten että vaikka se on iso hevonen (poniin verrattuna ainakin) niin se on oikein herkkä ja mukava. Tämä selvä.

Lähdin siitä kävelemään alkukäyntejä (okei, okei. Ensin Jack ajatteli kävellä ulos portista muiden perässä. Sitten Marianne pysäytti meidät ja sitten lähdettiin kävelemään järjestyksessä) Aloitin ihan rauhassa kun vähän toki jänskätti, ihan vieras hevonen kuitenkin.
Ensin vaan kokeilin miltä heppa tuntuu, annoin sen köpötellä vähän oman mielensä mukaan. Otin ihan sen linjan että kunhan Jack nyt tekis edes suunnilleen sitä mitä haluan, se riittää. Riitti että käveltiin edes kymmenen metrin päässä kulmista, riitti että edes poni kääntyi edes suunnilleen sinne minne halusin ja että se liikkui edes laiskasti eteenpäin. Samoin annoin omat ongelmani anteeksi, en alkanut tuskastella vaikken ihan optimaalisesti koko aikaa istunutkaan ja ratsastelinkin vähän vajukisti.
Parin kierroksen jälkeen alkoi kuitenkin tuntua ihan hyvältä. Mun jännitys alkoi haihtua ja hevonen alkoi tuntua "tutulta". Lähdin siitä sitten rauhallisesti lisäämään vaatimustasoa. Hain ohjaa vähän käteen ja kädet oikeaan asentoon. Ruvettiin tekemään parempia kulmia, ensin koitin lähinnä ratsastaa lähemmäs kulmaa, myöhemmin koitettiin saada kulmista jopa oikean muotoiset. Jack harrasti myös sellaista ihmeellistä lyhyiden sivujen oikomista, koitin korjata sitäkin parhaani mukaan. Välillä päästiin kulkemaan ihan uraa pitkin, hieman liikaa poni kuitenkin karkasi. Sen annoin vähän anteeksi.

Mariannen palatessa Jack kävelikin oikeastaan jo ihan kivasti ja mulla oli varsin hyvä fiilis. Päästiin kävelemään jo vähän uran sisäpuolella ilman jatkuvaa kiemurtelua, käyntiä uskalsin välillä ratsastaa hieman eteenpäin, volteille ratsu kääntyi tosi kivasti ja kulmatkin muistuttivat jo etäisesti kulmia. Oikein hyvä.
Paitsi että Marianne valitti Jackin hitaudesta. Se oli rento, mutta se oli myös turhan hidas. Niin kovin raskasta se parin tunnin juokseminen toki on. Sain mä herraskaista aina välillä eteenpäin, mutta jatkuva aktiivinen eteneminen ei oikein ottanut onnistuakseen. Ei me siitä kuitenkaan stressattu, olin nimittäin oikeasti jo hyvin yllättynyt siitä miten hyvin mä pystyin ratsastamaan Jackia noin lyhyen ajan sisällä. En ole ennen uskaltanut ratsastaa vieraalla hevosella noin hyvin välttämättä koko tunnin aikana kun olen niin syvästi keskittynyt siihen rauhalliseen tunnustelemiseen ja tietynlaiseen jännittämiseen. Joten tämä on hyvä. Kovin hyvä.

Meillä oli siellä kolme puomia pitkällä sivulla, niiden välissä oli useampi metri. Samoin lyhyillä sivuilla oli yhdet puomit. Aloiteltiin niiden ylitys sitten käynnissä. Alku oli hankala. Pitkän sivun puomeilla Jack mennä kiemurteli. Mentiin jotain puomia vähän reunasta, joten vähän keskemmältä, välissä vähän kiemurreltiin. Puomien yli kyllä päästiin, mutta ei suorassa eikä kovin tasaisesti. Ja lyhyiden sivujen puomit olivat vielä vaikeampia, heppa kun harrasti sitä oikomista. Välillä sain sen puomin yli mutta välillä se vaan pääsi oikasemaan niin paljon ettei osuttu puomille edes hyvällä tahdolla.
Koitin hakea ohjaa käteen, nyrkkiä kiinni ja jalkoja tasaisesti kylkiin. Ja kyllä se sieltä sitten oikeasti löytyikin. Loppua kohden me päästiin tosi kivasti kaikkien puomien yli, ja jopa keskeltä! Saatoin sitten keskittyä jopa vähän tuohon tahtiin, välillä kun kipiteltiin puomeille turhan reipasta käyntiä kun taas välillä lyllerreltiin niin että karvakintut vain kolisivat puomeihin.
Mariannekin oli muuten ihan tyytyväinen, mutta.. Vauhtia oli liian vähän ja heppa meni kilometrin mittaisena. Mun piti kerätä ohjaa käteen, nostaa hevosen päätä ja ratsastaa jalalla eteenpäin. Jack oli varsin kiva ja tilanteen tasalla, pää nousi keveästi ja vauhtiakin saatiin lisää. En silti tiedä, varmaan pieni kirjava lyllersi edelleen puoli kilsaa liian pitkänä, mutta lyheni se edes hieman. Ei mullakaan ollut enää niin sellainen olo että ratsastelen höyryveturilla joka jatkuu monta metriä joka suuntaan.

Siirryttiin kevyt raviin. Tässä vaiheessa alkoikin taas vähän jännittää, koitin rauhoitella itseäni. En mä kuitenkaan saanut kunnolla rentouduttua ennen kuin oikeasti siihen raviin siirryttiin. Ja ravihan oli erittäin mielenkiintoista :D Mä loikin taas metrillä ylös ja alas, kovin vetävä askel Jackillä oli, ainakin näiden ponien jälkeen. Suoraan sanottuna heppa tuntui lentelevän vähintään kilometrin joka askeleella. Joten kyllä, olin harvinaisen hukassa. Keventelin aivan järkyttyneenä menemään, mutta onneksi poni oli herrasmies ja todella toimiva. Se kääntyi tosi kivasti, ravasi nätisti eteenpäin, totteli kaikkea vaikka ratsastaja vähän olikin ajoittain hukassa.
Ravissa jatkettiin tuota puomien ylittelyä. Painotettiin vain että nyt meidän on tarkoitus rennosti lömpsötellä yli puomien.

Ensin Jack ravaili vähän kiireisenä. Hieman juostiin alta ja minä olin pikkasen hukassa. Ei siinä kuitenkaan kauaa mennyt, hieman pidättelin ratsua ja se hidastui suorastaan saman tien. Puomit ylittyivätkin tosi kivassa yhteisymmärryksessä. Pari kertaa vähän kipiteltiin, mutta muuten tahti pysyi rauhallisena ja yliteltiin puomeja taas pikemminkin laiskasti. Tein jonkin verran voltteja, ja Jack kääntyi yksinkertaisesti todella hienosti. Ei oikein mitään ongelmaa. Paitsi jos laskee ongelmaksi sen, että kyllä me pari kertaa käännyttiin tyystin väärään suuntaan. Unohdin kai ohjata, jolloin Jack paineli iloisesti ihan väärään suuntaan. Ei se kuitenkaan niin haitannut, jatkettiin tyylivapaasti ja käännyttiin uudelleen. Eikä se enää toista kertaa peräkkäin sieltä päässyt livahtamaan kun oikeasti keskityin kääntämiseen. Ja kyllä se mun kevennyskin korjaantui kun aikani siellä pompin menemään. Lopulta pysyin jopa puomeilla tasapainossa ja kevensin kuten normaalit ihmiset. Olen niin ylpeä itsestäni (;

Siirryttiin käyntiin ja huilailtiin hetki. Seuraavaksi oli vuorossa harjoitusravi, jossa oli tarkoituksena tehdä jokaisen puomin ympärille voltti. Ja minä jännityin taas hetkeksi. Jännityin aina kun piti käynnistä siirtyä reippaampaan askellajiin. Mun jännitys tarttui vähän heppaankin, kun raviin siirryttiin niin Jack juoksi vähintään kauhistuneena alta pois. Keventelin alkuun ihan rauhassa, koitin hakea ponia rauhalliseksi. En kuitenkaan onnistunut, se ei tuntunut lainkaan niin hyvältä kuin alkukeventelyissä. Istuin hetkeksi alas, poni pääsi jännittymään, sitten keventelin taas ja juostiin vaan koko ajan vähän jännittyneinä. Lopulta päätin istua alas vaikkei ratsu tuntunutkaan ihan parhaalta. Oli se kuitenkin näemmä ihan kuulolla, sieltä tuli käyntisiirtymiä kun istuin alas. Lopulta saatiin ravia ja koitin vaan istua parhaani mukaan ja rauhoitella ponin menoa. Vaikeaahan tuo oli, mä rytkyin ravissa kuin merisairas, sillä liikettä tosiaan oli hieman enemmän kuin niillä tasaisilla tovereilla. Hammasta purren kuitenkin mentiin, minä koitin istua pomppimatta ja yritin hakea Jackia oikeasti rauhalliseksi ja hyväntuntuiseksi. Lähdin tekemään voltteja niiden puomien ympärille. Ensimmäinen voltti nyt oli pikemminkin ympyrä, toinen oli jo hieman pienempi. Kolmas kai loppui suunnan vaihtumiseen, heh. Kuitenkin jo näiden volttien jälkeen Jack tuntui oikeastaan jopa hyvältä. Se tuntui rennommalta ja rauhalliselta. Ja vähän kyllä laiskaltakin. Ei sen niin väliä.

Rytkyteltiin harjotusravia menemään, tehtiin paljon voltteja. Jack oli kiva, mäkin opin istumaan siellä ravissa kohtuu nopeasti. Se vaan kun meinasin jo aivan kuolla sinne, mutta nynnyt pitää taukoja (joo, kävelin silti suunnanvaihdossa koska nynnyilin)

Kun oltiin jonkin aikaa rytkytelty harjoitusravia, niin alettiin nostella sille puomittomalle pitkälle sivulle laukkaa. Ensimmäinen nosto oli ihan hyvä. Mä valmistelin parhaani mukaan ja nosto oli ihan kiva. Ainoa ongelma oli se, että Jack nosti laukan vähän oletettua.. noh, aktiivisemmin ja isommin. Se pomppasi sen verran rajusti siihen laukkaan etten yksinkertaisesti pysynyt suorassa, vaan levähdin eteenpäin ja laukkakin jäi siihen askeleen puolikkaaseen. Pyytelin ponilta tuhannesti anteeksi ja seuraavalla kerralla varauduin. Tällä kertaa laukka nousi. Taidettiin tosin laukkailla tähän oikeaan kierrokseen melkeenpä pelkkiä vääriä laukkoja. Ei kai sekään ihan niin nuukaa.
Mutta vitsit Jackillä oli mainio laukka! Heppa mennä tömpsötti eteenpäin ja se laukka oli kuin ois keinutuolissa istunut. Edes minä en onnistunut pomppimaan siellä (paitsi siirtymissä), niin tasaista ja niin mukavaa se kirjavan meno oli :D Ravissa onnistuttiin aina rauhoittumaan ja sain Jackin kääntymään volteille tosi hienosti. Ja laukka oli vallan mukavaa. Vaihdettiin siitä sitten suuntaa ja jatkettiin.

Ravi oli tähänkin suuntaan varsin hyvää ja onnistunutta. Ei siinä mitään vikaa.
Ekan laukannoston otin ravista, ja näin vasempaan kierrokseen nousi tosi kivasti laukat koko ajan. Loput nostot kuitenkin suoritin käynnistä koska Marianne halusi. Hyvin nousi siitäkin, vähän hitaita nostoja ehkä mutta muuten tosi kivasti meni. Ja kivaa laukkaa Jack puksutti menemään.
Vaan kuinkas sitten kävikään. Se oli se viimeinen nosto, ihan tavalliseen tapaan käveltiin lyhyellä sivulla ja valmistelin nostoa. Ehdin mä ajatella että ohoh, Jack on suorastaan innostuneen oloinen. En kuitenkaan jotenkin rekisteröinyt sitä tarpeeksi, vaan nostin sen laukan. Jack nosti laukan, mutta vähän turhan innostuneesti. Se nimittäin pomppasi menemään oikein iloisesti ja olisi siitä mitä ilmeisimmin jatkanut ihan nättiä ja railakasta laukkaa. Ainoa pieni probleemi olin minä. Heppa oli ninja, minä en. Kun Jack pomppasi metrin eteenpäin, niin minä lensin samanmoisen eteenpäin. Melkein jo mietin että joo, pysyn täällä kyllä, mutta sitten tuli jotain muutakin heilumista ja riekkumista ponin puolelta, jolloin heilahdin niin pahasti että hyvä kun en jo lentänyt alas. Roikuin ohjassa ja mietin vain että kohta mä lennän täältä kuin leppäkeihäs. Kunnes keksin sen ja otin kuristusotteen pienen kirjavan kaulasta. Jack puuhaili siinä jotain kun minä halailen sitä hengiltä ja roikun toisessa ohjassa (se tosin oli vahinko jolle en voinut siinä roikkuessani oikein mitään) Ei se hevonen paljoa edes liikkunut eteenpäin, ja siinä vaiheessa kun mä roikuin sen kaulassa niin Jack hidasti samantien vallan hämmentyneenä ja sitten se pyöri hieman ympyrää järkyttyneen oloisena (siinä oli hyvä analysoida sen ilmeitä. Roikuin taas tyyliuskollisena siinä kaulan puolessa välissä, tyyliin pelkkä jalka siinä satulassa. Ehkä patentoin tän tyylin vielä)

Joo. Minä roikuin ponin kaulassa lähellä putoamista ja poni pyöri kauhistuneena ympyrää. Mietin siinä että mitä mä nyt tekisin. En viitsinyt pudottautua alas kun Jack pyöri, toisaalta tiesin etten siinä voi tuohon tapaan kovin pitkään roikkua, heppa oli niin kovin järkyttynyt. Sitten keksinkin loistoidean, koitin löysätä ohjaa jotten roikkuisi siinä niin hirveästi ja aloin sitten vaan taputella Jackiä. Että hieno poni olet. Karvajalka rauhoittui, seisahtui ja sitten minä liu'uin alas sieltä selästä tyylikkäästi jaloilleni. (Tosin se on varma että jos ponina olisi ollut vaikka Elvis niin taatusti olisin kiivennyt takaisin. Jack oli kuitenkin niin järkyttynyt ettei se olisi asiaa niin hirveästi arvostanut (; )
Hah. Marianne tuli kysymään että mitä siinä oikein tapahtui ja seuraavaksi naureskeltiin jo pikku-hepalle joka oli niin järkyttyneen näköisenä siinä vieressä. Mulla vammasi taas jalka ja kääks, mutta kiipesin takaisin selkään ja otettiin vähän loppukeventelyjä.

Jack oli totisesti järkyttynyt. Oikeasti. Kun siirryttiin raviin niin hevonen ei edennyt enää mihinkään. Se vaan töpötti mahdollisimman laiskaa ja hidasta ravia. Jos koitin vähän ratsastaa eteenpäin ja horjahdin niin saman tien poni jatkoi pientä töpöttelyä. Koitin kovasti Jackille selittää etten mä nyt uudestaan ole sieltä putoamassa, mutta se nyt näemmä halusi oikein varmistaa asian. Tehtiin sitten voltteja ja annoin sen vähän köpötellä.
Sitten loppukäynnit.

Marianne oli tyytyväinen. Että se meni hyvin.
Minäkin olin varsin tyytyväinen. Nyt olen hei pudonnut sitten toisen kerran tänä vuonna, heh. Ei mutta joo, poni oli kamalan söpö. Hän oli niin kauhistunut kun ratsastaja kävi niskan päälle. Ja siis menihän tuo tunti ylipäänsä tuhat kertaa paremmin kuin ajattelin, saatiin kaikki tehtyä ja Jack oli kyllä tosi hyvä. Ja kuitenkin ekaa kertaa, siihenkin nähden ihan älyttömän hyvin mennyt tunti. En jännittänyt yhtään niin paljon kuin yleensä olen jännännyt uusia hevosia.

Käveltiin ja keskelle. Sitten pieni kirjava talliin ja harjailin häntä vähän. Eikä muuta kuin kortin kirjausta ja kotiin.

Kahdeksantoista kertaa oon nyt pudonnut. Hmm.
Tärkeintä on kuitenkin pudota tyylillä, kyllä mä ennemmin tähän tapaan lentelen kuin silleen ku keväällä (mahalasku täydestä vauhdista)
Mutta heipä hei nyt taas (:

Halinalle ja true esteratsastaja

Että tänään tallille. Ja mulla oli Pomo, kheh. Tunnilla myös Jack, Kaisa, Simo, Sakari ja Roosa, Pompeli oli jo toisella tunnilla.
Mikäs tuossa, katselin tunteja, keskustelin ja jäädyin vähintään kuoliaaksi. Plääh. Siellä oli olevinas niinku kakskymmentä astetta. Valitettavasti kesän kaksikymmentä ja syksyn kaksikymmentä on täysin eri asia.

Tuntimme alkoi, joten menin sitten kentälle ja kiipustin Pomon satulaan.

Lähdettiin siitä kävelemään ja johan oli poni taas laiska. Ratsastin sitä aktiivisesti eteenpäin ja kääntelin voltteja. Pyrin siihen että Pomo oikeasti toimisi ja olisi kiva, Marianne oli niin natsituulella taas, piti onnistua ettei se nyt saa hermoromahdusta :D En sitten tiedä, joko ponin karvanappulat alkoivat taas löytyä tai sitten suuri halu miellyttää Mariannea auttoi, mutta sain Pomon jopa aika kivaksi alkukäynneissä. Käveltiin varsin kivasti eteenpäin, välillä vähän lösähdellen mutta aina saatiin aktiivisuus takaisin. Pompeli myös kääntyi kivasti ja vihdoinkin löydettiin hei sitä asetustakin poniin. Jes! Kehnoa ja aloittelevaa asetusta, mutta ainakin turpa kääntyi melkein ympyrän suuntaiseksi, riemun päivä.

Meillä oli sitten melkein kuin esteitä. (Ja totesin että tähän mennessä nuo ovat olleet kyllä myös kaikkein kivoimpia. Noiden ylittely on ollut lähimpänä sitä ideaa että esteiden hyppääminen on hauskaa. Hauskaa toki että kutsun niitä nyt melkein esteiksi, heh. Oli se pikkasen irti maasta nyt joka tapauksessa ;) )
Nämä meidän "melkein-kuin-esteet" olivat siis käytännössä neljä puomia, joista aina toinen pää oli nostettu pari senttiä ylös maasta. Mutta hei, ne oli irti maasta ja niiden päissä oli estetolpat, silloinhan ne on käytännössä esteitä. Mulle ainakin.
Eli siis ne puomit olivat ihan ravivälein (isohkoin ravivälein) ja aloiteltiin niiden ylitys sitten käynnissä.

Käynnissä yli, piti antaa hevosen ajatella ja selviytyä itsekseen yli. Siitä sitten lähdettiin, alkuun mentiin Pomon kanssa vähän hitaasti, pari kertaa sain ratsuuni edes suunnilleen tarpeeksi vauhtia. Annoin ponin aina kuikuilla kaula pitkänä ja koitin vaan nousta vähän ylös satulasta. Poni meni ja venytteli puomien yli oikein nätisti, vähän ehkä kolistellen muttei sentään taidettu niitä maahan keilata.

Siitä siirryttiinkin kevyt raviin ja saatiin tulla puomeja omaan rauhalliseen tahtiimme.
Pomo siirtyi hieman hitaasti siihen raviin ja sai sitä vauhtia välillä lisätä ihan kunnolla. Poni oli kuitenkin muuten tosi hyvä ja pysyi yllättävän hyvin avuilla. Meinaan oikeasti, me käännyttiin molempiin suuntiin ilman mitään ongelmia. Myönnettäköön että toisessa kierroksessa poni meinasi karata ja voltit melkein levisivät. Sain kuitenkin ponin aina hallintaan tarpeeksi ajoissa jolloin reitit onnistuivat todella kivasti. Voikin olla niin pienestä tyytyväinen, mutta mä olin hurjan iloinen kun me vaan saatettiin mennä siellä. Voitiin ravailla, aina kun halusin kääntyä niin poni kääntyi, saatoin kehitellä reittejä turhankin nopeasti, mutta sain silti ponin kääntymään. Vauhtia tuli lisää kun pyysin, tosin loppua kohden poni alkoi väsähtää. Se alkoi oikein hidastua ja pää tipahti alas ja sain taas kaiken osaamiseni laittaa peliin kun yritin keksiä kuinka saada ponin pää ylös ja sen jalkoihin liikettä. Vaikeaahan tuo oli, minä kökötin etukenossa kun ponikin valui alas ja kääks, mutta kyllä se sieltä sitten nousi hetken räpeltämisen jälkeen.
Vaan oli ponissa yksi ärsyttävä piirre. Se keksi että peltopää on muka jotenkin pelottava. Siellä piti kytätä ja tunkea sisälle. Pari kertaa meinattiin jopa karata, mutta poni tuli aina toisiin aatoksiin. Kummaa pöllöilyä. Tosin siellä oli kyllä traktori. Siellä reilun sadan metrin päässä. Se on aika pelottava.

Ravi sujui hyvin ja kyllä tuo puomien ylittelykin onnistui oikein kivasti. Vasempaan kierrokseen oli helpompaa, piti vain saada ravia vähän eteen ja poni hoiteli itsensä yli hieman korotettujen puomien. Mä koitin sitten harjoitella vähän kevyttä istuntaa ja annoin Pompelin hoidella meidät yli parhaan kykynsä mukaan.
Heh, poni oli ihan juna. Se vaan mennä puksutti ja tallusteli puomien yli silmät ummessa. Jotenkin uskon että "suurien esteiden" ylittely oli paljon jännempää minulle kuin Pomolle (;

Oikea kierros oli hitusen vaikeampi. Pomo pääsi välillä valumaan uralle ennen puomeja, jolloin jouduttiin tappelemaan jotain viivyttelyvoltteja. Muutenkin poni koitti koko ajan valua vasemmalta ohi. Päästiin kuitenkin puomeille ja muutenhan nuo ylittyivät samalla rutiinilla kuin toiseenkin suuntaan. Ravi pysyi rauhallisena, sitten pienet jalan nostot puomeille ja rauhaisa ravi jatkui puomien jälkeen.
Minä olin kovin tyytyväinen omaan istumiseeni. Tai kovin ja kovin, mutta paljon tyytyväisempi. Kädet pysyi vähän paremmin ja olin suorempana. Ja kevyt istuminen saattoi näyttää edes suunnilleen kevyt istunnalta, heh.
Ainoa ongelma oli se Pomon hidastuminen ja alas valuminen, silloin mäkin lojuin jossain hirveässä etukönössä ja duunailin kaikkea omaa.
Ravailtiin puomien yli ihan loppukäynteihin asti, välillä nyt käveltiin jossain välissä (koska joko kuunneltiin Mariannea tai oltiin niin väsyneitä)

Sitten vaan käyntiin.
Marianne vaan totesi että tuo oli melkein tylsää kun poni meni niin varmalla tavalla yli puomien :D
Mutta minä olin siis oikein tyytyväinen, oikein hyvät fiilikset jäi tästä päivästä. Poni oli varsin kiva, ja olin niin tyytyväinen raviin ettei laukan uupuminen haitannut taas ollenkaan. Hah, ja on se vaan kiva kun taas löytyy Pomon nappulat, ihanaa huomata taas kuinka helppoa voi ainakin kääntymisen osalta olla. Kun viime viikolla tuo kääntyminenkin oli niin haastava tehtävä, ainakin välillä. Ja hei, puoliksi irti maasta olevien puomien ylittelyhän oli oikeastaan jopa varsin mukavaa. Ja joo, mä voin nyt pienessä mielessäni kutsua niitä minimaalisiksi esteiksi.

Käveltiin ja sitten keskelle ja poni talliin.
Ja Pomo oli taas niin söpö, ääks :D Täytyy varmaan alkaa kutsua sitä syliponiksi, sittenpä olis ponit Pulla ja Syli siinä vierekkäisissä karsinoissa.
Otin poniloiselta suitset pois ja sitten koitin ehdottaa sille että se ei nyt karkaisi kun minä otan satulaa pois. Avasin vyön ja siinä samaan aikaan Pomo sitten raapii päätään ja avaa sitten karsinan oven selälleen (herrasmies katsokaas, se halusi avata oven jotta mä pääsisin satulan kanssa helpommin ulos)
Menin sinne ovelle, koitin selittää ponille että jos se nyt haluaisi peruuttaa. Kun en haluaisi ottaa sitä riskiä että poni lähtee omia aikojaan ulos. Herra ei kuitenkaan alkuunkaan kuunnellut mitä minulla oli sanottavana, vaan se päätti olla haliponi. Siinä se nojasi päänsä mun käteen, ja oli siinä. Silmät kiinni se seisoi pää mun sylissä, oli ihan onnellisena siinä kun minä sitten silittelin ponin pikkuista päätä. Aikansa se siinä nuokkui ennen kuin heräsi ja saatoi viedä ponin varusteetkin pois. Suloinen poni, heh. Kohta ponin imago menee kun se ei muuta kuin halaile ja ole sylissä.

Sitten vielä harjatessa jatkettiin samaa linjaa. Päästä sai taas raapia irtokarvoja pois, poni vaan ihan tyytyväisenä oli rapsuteltavana. Masun harjauksesta ei tosin tänään välitetty, se vaan kun Pomo oli kohtuu säälittävä. Siinä se väänteli naamansa ja tunki päänsä mun naaman eteen. Ei se edes yrittänyt purra, kunhan ilveili mun nokan edessä ettei hän nyt lainkaan pidä tästä. Höntsy poni. (Mielenkiintoisia nää mun sanat)
Tosin sitten oltiin taas ihan kavereita kun harjailin paremmista kohdista. Kaulaa harjatessa poni painui vastaan ja halailtiin taas kun minä harjasin ja poni tunki syliin kun oli niin kivaa. Samoin selän harjaus oli älyttömän kivaa. Ponilla venyi kaula joka suuntaan ja pää meni ihan vinoon kun hän nautiskeli oikein antaumuksella. Mariannekin kävi poniraukkaa naureskelemassa kun toisella oli niin kivaa, silmät ristissä se kuulemma seisoi siinä. Hauska poni, heh. Syliponi.

Jätin sen sitten lopulta ylhäiseen yksinäisyyteensä ja kävin kortin kirjaamassa. Sitten kotiin.

Tuolla on pimeetä. Njääh. Hyih. Valoa haluan. Heti paikalla

Pitkä muodonmuutos

Huh hei ja nyt se toivoakseni sitten toimii.

Yön pimeinä tunteina keksin että jopas olisi kiva muuttaa ulkoasua (hei, muuttaa ulkoasua! Ei oo menny ees vuotta edelliskerrasta) Keksin myös että olispa kiva lesoilla ja laittaa taustakuvaksi joku "oma kuva"

Tuumasta toimeen siis, leikin tämän kanssa ikuisuuden verran ja kaikki sillä välillä tänne eksyneet järkyttyivät varmasti ikuisiksi ajoiksi.
Nyt se on kuitenkin valmis, ja ainakin minä pidän siitä. Vaihtui blogin värikin siitä keltaisesta pinkimmäksi (:


Step-by-step. Tai ainakin muutama kuva mun monituntisesta projektistani:

Päätin aloittaa radikaalisti. Jos poistaa kaikki muokkaukset blogista se näyttää tältä. Tein myös joitain siirtoja noihin sivuihin (siirtyivät sivulle) ja lukijapalkin pudotin alemmas

Välissä tein taidetta. Hieno vai mitä? ;)

Välivaihe, kokeilin erilaisilla Evita-kuvilla kuinka toi taustakuva asettuu. Tämäkin on jo oikeastaan aika hieno, se vaan kun en halunnut kuvan olevan yhtään tekstin alla.

Muutama räpellys joita vuoronperään tänne kokeilin, etsin sitä kuvaa joka istuisi täydellisesti :D Lopulta suunnattoman puurtamisen jälkeen se löytyi ja sain idean siitä minkä kokoinen kuvan tulee olla, ja millaiselle alueelle se pitää sijoittaa, jotta se toimisi myös blogissa oikein.

Luontainen valinta taustakuvaan oli Elvis. Pieni poni on nyt suuressa asemassa ;) Kokeilin mustavalkoista versiota. Ihan kiva sekin, mutta se vaatisi aika värittömän lopputuloksen.

Joten väriversio oli se lopullinen. Tän jälkeen väkersin vielä bannerin ja muokkailin värit ja tekstit kuntoon. Lopputulos on toivoakseni näkyvissä, ja ainakin uskon etten tällä kertaa tehnyt mitään virheitä. 

Eiköhän toivota parasta

Huh hei. Hieman tässä touhussa meni aikaa, mutta lopputulos on ainakin omasta mielestäni varsin kiva. Tää saa nyt olla, odotellaan koska inspiroidun uudestaan (:

Ja jos jollain on jotain sanottavaa, positiivista tai negatiivista, sitä otetaan vastaan. Jos jollain on jotain nerokkaita ideoita, joita voin sitten ajatella kun seuraavan kerran puuhastelen ulkoasun parissa. Sana on vapaa, mutta hiljaakin saa olla

Pienen-Millan sosiaalistamista

Johan on haastava tuo sana. Sosiaalistamista :D Kai se silti on tuossa oikein, uskon siihen ainakin itse.
Mulla on kuulemma "rikas kieli" Olen samaa mieltä, mikä on kyllä harvinaista. Tosin jos nyt ajatellaan syvällisesti niin se "kielellinen rikkauteni" ei välttämättä ole kovinkaan hyvä asia. Se kun tarkoittaa nyt käytännössä tätä mun stygeä ja humoristista (eikun epävakavastiotettavaa) tyyliä kirjoittaa.
Osaan mä tosin kirjoittaa myös hieman asiallisemmin. En vaan tykkää kirjoittaa vakavasti, se näyttää kuitenkin niin daijulta että mua pidetään aivan idioottina kun en osaa kirjoittaa asiallisesti ja järkevästi.

Tänään kuitenkin tallille ja minut oli hei unohdettu taulusta! Herran isä, uskallanko sanoa että oli eka kerta? En ehkä ihan, mutten kyllä muista koska olisin unohtunut.
Eipä siinä muuta, lähdin valtavalle matkalle kentän laidalle ja kyselin Mariannelta että minkä ponin tuo minulle haluaisi.
"Enkö mä muka kirjottanu sua :o Mitäs mä sit mahdoin ajatella.."
Pomoa se kuulemma tais ajatella, ja poni olikin myös toisella tunnilla joten en joutunut/päässyt herraskaista varustamaan. Tunnillahan meidän lisäksemme olivat Simo, Nikkis, Laki, Kitty, Evita ja Kaisa.

Katselin vähän tunteja, kiertelin ympyrää, olin kovin sosiaalinen (musta on kovin hienoa. Tai vanhalla tallilla olin kovin ulkona kaikesta. Nyt tässä jokin aika sitten olen löytänyt tietynlaista yhteisöllisyyttä täällä Maskussa. Tai tuntuu että alkaa tietää porukkaa, voi puhuakin niille. Se on aina hyvä (: )
Kuvailin hieman Hennaa ja sitten kävin vielä mukana Simo-ponia harjaamassa.
Siitä jatkettiin kentälle ja Pompeloisen kyytiin.

Lähdettiin kävelemään ja aloitimme heti tuolla vauhdilla. Poni meni ja mateli kovinkin raukean oloisena, mutta sain sen liikkeelle. Ainakin välillä, kyllä tuo sitten pääsi taas lösähtelemäänkin, mutta aika kivasti kuitenkin pysyttiin liikkeellä. Tämän lisäksi tehtiin toki voltteja joille yritin taas hakea pientä asettumista. Tänään nyrkit ja kädet pysyivät jo paremmin hallussa, mutta asettelu oli edelleen ihan älyttömän haasteellista. Välillä sain jotain tapahtumaan, mutta vähän turhan vaikeaa se oli ja ponikin tykkäsi kulkea pää pystyssä kun ratsastaja koitti parhaansa mukaan säädellä nenää sisälle.

Jakauduttiin siitä sitten puoliksi, minä ja kirjavat oltiin peltopäässä. Piti vaan kävellä, muovailla jonkinlaista ympyrää. Ja piti kyllä myös asetella sisälle ja ulos. En tosin millään saanut aseteltua, oli niin paljon muita ongelmia. Keskityin suoraan menoon ja vauhtiin. Alkuun se onnistuikin, mutta sitten poni alkoi valua aitaan. Se vain valui ulos, enkä pystynyt estämään sitä. Jos sain Pomon pois aidasta ja koitin vauhdittaa niin saman tien ratsu meni ja valahti takaisin sinne aitaan kiehnäämään. Päätinkin siis ajatella vain ulko-ohjaa tuntumalle ja ponia eteen. Kyllä se lopulta alkoi taas suoristua ja pysyi poissa aidasta ja kun suunta vaihtui niin heti helpotti suunnattomasti. Oikea kierros on vain kovin hankala.

Otettiin sitten kevyt ravia. Vasen kierros sujui hyvin. Pomo kääntyi hyvin, tehtiin jokunen volttikin ja kaikki vain sujui. Mun kevennys oli jo aika kivaa, pysyin suorempana ja kädetkin olivat asiallisemmin. Ravin tahti nyt oli hitusen hitaan puoleinen, mutta kyllä se siitä eteni kun vain eteenpäin ratsastin.
Kun vaihdettiin siitä suuntaa niin alkoikin hankalampi osuus. Vaikea oikea kierros.
Alkuun Pomo oli oikeastaan ihan hyvä. Se pysyi uran sisäpuolella, se kääntyi kentän puolessa välissä. Sain voltit onnistumaan ja kaikki oli ihan hyvin. Pompeli oli ainakin jollain tasolla molemmilla ohjilla ja tätä rataa.
Vaan kuinkas sitten kävikään. Ravattiin siinä ja sitten aivan yllättäen ja ilman varoitusta Pomo katoaa vasemmalta ohjalta. (tai vaaran merkit jäivät ainakin tumpeloratsastajalta huomaamatta ;) )

Se vain katosi. Yhtäkkiä vasen ohja iski tyhjää ja kaikki paino oli oikealla. Mä olin siinä hetken silleen että mitäs helekattia mä nyt muka teen, sitten koitinkin kääntää jottei ajauduttaisi toisten puolelle. Ja kuten arvata saattaa, eihän se poni nyt mihinkään kääntynyt kun ulko-ohja oli täysin tyhjä. Käytiin hillumassa toisten puolella ja kipiteltiin häpeissämme pois sieltä. Auts. Olin vallan ihmeissäni ja mietin vain mitä nyt olisi tehtävä. Tein vähän volttia, koitin asetella sisällepäin ja toivoin vain että poni irtoaisi asetuksen ansiosta sisäohjalta. Kaipa tuo jotain auttoi, mutta seuraavat kierrokset olivat silti erittäin vaikeita. Yritin irrottaa ponia sisältä ja saada sen ulko-ohjalle kaikin keinoin. En kuitenkaan onnistunut, joten joka kerta meidän kääntyminen oli aika groteskia puuhaa. Poni kyllä kääntyi kyntämättä toisten kentän puoliskoa, mutta kun se kääntyminen oli vähän säätämistä kun mä yritin pidätellä ulko-ohjalta ja olla kiskomatta sitä sisäohjaa. Ja kerran eksyttiin taas väärälle puolelle kenttää, äh.
Vaan sitten kävi taas jotain mystistä, Pomo nimittäin palasi molemmille ohjille. Se oli suhteellisen tasaisesti ohjalla (suhteellinen käsite, mutta olipahan ponia kummankin ohjan päässä) ja tuntui todella paljon paremmalta ja tasaisemmalta kuin hetki sitten. Kevyt ravien loppupuoli sujuikin sitten tosi kivasti, poni pysyi ohjan päässä, kääntyi kivasti ja tuntui paljon rennommalta kuin alkuun. Tosin vauhti taisi vähän lopahtaa, mutta kaipa se siitä.

Käveltiin siinä sitten hiukkasen ja jatkettiin laukalla. Tehtiin niin, lyhyiden sivujen keskeltä laukannosto käynnistä ja laukkaa sitten pitkät sivut. Käytettiin nyt tosiaan koko kenttää.
Käyntinostot onnistuivat tosi kivasti. Yksi ravilisäyssysteemi onnistuttiin esittämään, mutta kerrankin hei sain ponin siitä rauhoittumaan ja nostamaan laukan, ilman mitään ikuisuuden kestävää voltilla pyörimistä tai muuta samanlaista.
Jooh, laukat nousivat tosiaan oikein hyvin. Ja tänään keskityin jo vähän tuohon istumiseenkin jonka ansiosta istuin hyvin paljon paremmin. Vähän ilmavaa tuo mun istuminen oli, myönnettäköön, mutta paljon parempaa kuin eilen. Olin suorempi ja jäntevämpi. Tosin jalat ärsyttävät, jalustimet ei pysy mitenkään oikealla paikallaan.

Laukka oli kivaa, mukavan pyörivää ja Mariannekin kehui laukkaa paljon paremmaksi mitä se eilen oli. Ja siirtymät olivat myös alaspäin tosi hienoja! Poni hiljensi nätisti ja minä istuin paremmin, mitä nyt rytkyin kuin hullu ravissa mutta muuten. Tein vähän laukkaympyröitä Pomon kanssa, poni kääntyi hienosti ja mä istuin niin etten nyt ihan näyttänyt lentävän kyydistä joka toinen metri.

Mutta joo, ihan tyytyväinen olen. Laukka on kivaa ;)
Tosin kerran oli väärä laukka. Se oli kovin vahinko. En voinut huomata :(

Sitten jäätiin taas puolikkaille kentille, tällä kertaa minä ja lehmäjengi jäimme porttipäähän. Otettiin vielä loppukevyt ravit. Poni oli ihan ookoo tässäkin, ei se ihan niin hyvin valunut alas kuin eilen, mutta hiukan nyt kuitenkin. Kääntyminen oli vaan välillä turhankin hankalaa, eikä muka mitenkään osattu kääntyä ohja pitkänä. Ainakin mä tällä kertaa keskityin myös eteenpäinratsastukseen vaikka rentoja loppuraveja mentiinkin.

Sitten vaan loppukäynnit.
Marianne tuli sieltä toteamaan että meni tuo paljon paremmin kuin eilen. Selkeää. Pomon kanssa on aina vähän hakemista taukojen jälkeen, ja oli siinä tänäänkin vielä hakemista muttei niin paljon kuin eilen.
Mä olin ihan tyytyväinen. Taas tämmönen ihan kohtuu kiva kerta :) Tänään oli kyllä enemmän hyviä pätkiä kuin eilen. Ja tekee ihan hyvää kun Pomo on niin erilainen ohjan päähän, verrattuna näihin hevosiin joilla nyt olen taas mennyt enemmän. Joutuu taas hakemaan vähän erilaista ajatusta ja lähestymistapaa, se on aina hyvä.

Käveltiin loppukäynnit, keskelle ja alas selästä. Vein ponin karsinaansa ja harjailin sen siistiksi. Pomo on niin hauska, ei voi mitään :D Se sai muutaman porkkanan. PomPom meni ihan innoissaan syömään ne ja vedeltyään ne isoon mahaansa se heilui päänsä kanssa edes takaisin oikein innoissaan ja silmät suurina. Sokerihumala, heh.

Kirjailin kortin, pesin kuolaimet ja lähdin kotiin, suunnattoman seurallisena edelleen.

Nyt hei tiedättekö mitä. Menen leffaan, katsomaan kauhuelokuvaa. Tiedättekö, se on mielenkiintoista. Sitten voin vetää rastin seinään "olen katsonut kauhuelokuvan elokuvateatterissa"
Ja näin positiivisena ihmisenä ajattelen tässä että eiköhän se pelon pelko ole pahempi kuin pelko itse. Pelkään siis saavani vähintään kohtauksen jossain leffateatterissa kun pelkäänkin niin hirveesti sitä elokuvaa. Mutta, ainakin tähän mennessä, se on loppujen lopuksi aina mennyt niin, että se mun etukäteen pelkääminen "jos pelkään sitä :(" on aina ollut pahempaa kuin se pelko joka siitä elokuvasta tulee.
Ehkä se on hyvä. Alitajuinen suojelumekanismi. Pelottelen itseni kuoliaaksi ennen kuin katson mitään pelottavaa, jolloin se ei enää ole pelottavaa

Olen kovin syvällisellä päällä, heh. Mutta heipä hei nyt :)