Mikäs tuossa, katselin tunteja, keskustelin ja jäädyin vähintään kuoliaaksi. Plääh. Siellä oli olevinas niinku kakskymmentä astetta. Valitettavasti kesän kaksikymmentä ja syksyn kaksikymmentä on täysin eri asia.
Tuntimme alkoi, joten menin sitten kentälle ja kiipustin Pomon satulaan.
Lähdettiin siitä kävelemään ja johan oli poni taas laiska. Ratsastin sitä aktiivisesti eteenpäin ja kääntelin voltteja. Pyrin siihen että Pomo oikeasti toimisi ja olisi kiva, Marianne oli niin natsituulella taas, piti onnistua ettei se nyt saa hermoromahdusta :D En sitten tiedä, joko ponin karvanappulat alkoivat taas löytyä tai sitten suuri halu miellyttää Mariannea auttoi, mutta sain Pomon jopa aika kivaksi alkukäynneissä. Käveltiin varsin kivasti eteenpäin, välillä vähän lösähdellen mutta aina saatiin aktiivisuus takaisin. Pompeli myös kääntyi kivasti ja vihdoinkin löydettiin hei sitä asetustakin poniin. Jes! Kehnoa ja aloittelevaa asetusta, mutta ainakin turpa kääntyi melkein ympyrän suuntaiseksi, riemun päivä.
Meillä oli sitten melkein kuin esteitä. (Ja totesin että tähän mennessä nuo ovat olleet kyllä myös kaikkein kivoimpia. Noiden ylittely on ollut lähimpänä sitä ideaa että esteiden hyppääminen on hauskaa. Hauskaa toki että kutsun niitä nyt melkein esteiksi, heh. Oli se pikkasen irti maasta nyt joka tapauksessa ;) )
Nämä meidän "melkein-kuin-esteet" olivat siis käytännössä neljä puomia, joista aina toinen pää oli nostettu pari senttiä ylös maasta. Mutta hei, ne oli irti maasta ja niiden päissä oli estetolpat, silloinhan ne on käytännössä esteitä. Mulle ainakin.
Eli siis ne puomit olivat ihan ravivälein (isohkoin ravivälein) ja aloiteltiin niiden ylitys sitten käynnissä.
Käynnissä yli, piti antaa hevosen ajatella ja selviytyä itsekseen yli. Siitä sitten lähdettiin, alkuun mentiin Pomon kanssa vähän hitaasti, pari kertaa sain ratsuuni edes suunnilleen tarpeeksi vauhtia. Annoin ponin aina kuikuilla kaula pitkänä ja koitin vaan nousta vähän ylös satulasta. Poni meni ja venytteli puomien yli oikein nätisti, vähän ehkä kolistellen muttei sentään taidettu niitä maahan keilata.
Siitä siirryttiinkin kevyt raviin ja saatiin tulla puomeja omaan rauhalliseen tahtiimme.
Pomo siirtyi hieman hitaasti siihen raviin ja sai sitä vauhtia välillä lisätä ihan kunnolla. Poni oli kuitenkin muuten tosi hyvä ja pysyi yllättävän hyvin avuilla. Meinaan oikeasti, me käännyttiin molempiin suuntiin ilman mitään ongelmia. Myönnettäköön että toisessa kierroksessa poni meinasi karata ja voltit melkein levisivät. Sain kuitenkin ponin aina hallintaan tarpeeksi ajoissa jolloin reitit onnistuivat todella kivasti. Voikin olla niin pienestä tyytyväinen, mutta mä olin hurjan iloinen kun me vaan saatettiin mennä siellä. Voitiin ravailla, aina kun halusin kääntyä niin poni kääntyi, saatoin kehitellä reittejä turhankin nopeasti, mutta sain silti ponin kääntymään. Vauhtia tuli lisää kun pyysin, tosin loppua kohden poni alkoi väsähtää. Se alkoi oikein hidastua ja pää tipahti alas ja sain taas kaiken osaamiseni laittaa peliin kun yritin keksiä kuinka saada ponin pää ylös ja sen jalkoihin liikettä. Vaikeaahan tuo oli, minä kökötin etukenossa kun ponikin valui alas ja kääks, mutta kyllä se sieltä sitten nousi hetken räpeltämisen jälkeen.
Vaan oli ponissa yksi ärsyttävä piirre. Se keksi että peltopää on muka jotenkin pelottava. Siellä piti kytätä ja tunkea sisälle. Pari kertaa meinattiin jopa karata, mutta poni tuli aina toisiin aatoksiin. Kummaa pöllöilyä. Tosin siellä oli kyllä traktori. Siellä reilun sadan metrin päässä. Se on aika pelottava.
Ravi sujui hyvin ja kyllä tuo puomien ylittelykin onnistui oikein kivasti. Vasempaan kierrokseen oli helpompaa, piti vain saada ravia vähän eteen ja poni hoiteli itsensä yli hieman korotettujen puomien. Mä koitin sitten harjoitella vähän kevyttä istuntaa ja annoin Pompelin hoidella meidät yli parhaan kykynsä mukaan.
Heh, poni oli ihan juna. Se vaan mennä puksutti ja tallusteli puomien yli silmät ummessa. Jotenkin uskon että "suurien esteiden" ylittely oli paljon jännempää minulle kuin Pomolle (;
Oikea kierros oli hitusen vaikeampi. Pomo pääsi välillä valumaan uralle ennen puomeja, jolloin jouduttiin tappelemaan jotain viivyttelyvoltteja. Muutenkin poni koitti koko ajan valua vasemmalta ohi. Päästiin kuitenkin puomeille ja muutenhan nuo ylittyivät samalla rutiinilla kuin toiseenkin suuntaan. Ravi pysyi rauhallisena, sitten pienet jalan nostot puomeille ja rauhaisa ravi jatkui puomien jälkeen.
Minä olin kovin tyytyväinen omaan istumiseeni. Tai kovin ja kovin, mutta paljon tyytyväisempi. Kädet pysyi vähän paremmin ja olin suorempana. Ja kevyt istuminen saattoi näyttää edes suunnilleen kevyt istunnalta, heh.
Ainoa ongelma oli se Pomon hidastuminen ja alas valuminen, silloin mäkin lojuin jossain hirveässä etukönössä ja duunailin kaikkea omaa.
Ravailtiin puomien yli ihan loppukäynteihin asti, välillä nyt käveltiin jossain välissä (koska joko kuunneltiin Mariannea tai oltiin niin väsyneitä)
Sitten vaan käyntiin.
Marianne vaan totesi että tuo oli melkein tylsää kun poni meni niin varmalla tavalla yli puomien :D
Mutta minä olin siis oikein tyytyväinen, oikein hyvät fiilikset jäi tästä päivästä. Poni oli varsin kiva, ja olin niin tyytyväinen raviin ettei laukan uupuminen haitannut taas ollenkaan. Hah, ja on se vaan kiva kun taas löytyy Pomon nappulat, ihanaa huomata taas kuinka helppoa voi ainakin kääntymisen osalta olla. Kun viime viikolla tuo kääntyminenkin oli niin haastava tehtävä, ainakin välillä. Ja hei, puoliksi irti maasta olevien puomien ylittelyhän oli oikeastaan jopa varsin mukavaa. Ja joo, mä voin nyt pienessä mielessäni kutsua niitä minimaalisiksi esteiksi.
Käveltiin ja sitten keskelle ja poni talliin.
Ja Pomo oli taas niin söpö, ääks :D Täytyy varmaan alkaa kutsua sitä syliponiksi, sittenpä olis ponit Pulla ja Syli siinä vierekkäisissä karsinoissa.
Otin poniloiselta suitset pois ja sitten koitin ehdottaa sille että se ei nyt karkaisi kun minä otan satulaa pois. Avasin vyön ja siinä samaan aikaan Pomo sitten raapii päätään ja avaa sitten karsinan oven selälleen (herrasmies katsokaas, se halusi avata oven jotta mä pääsisin satulan kanssa helpommin ulos)
Menin sinne ovelle, koitin selittää ponille että jos se nyt haluaisi peruuttaa. Kun en haluaisi ottaa sitä riskiä että poni lähtee omia aikojaan ulos. Herra ei kuitenkaan alkuunkaan kuunnellut mitä minulla oli sanottavana, vaan se päätti olla haliponi. Siinä se nojasi päänsä mun käteen, ja oli siinä. Silmät kiinni se seisoi pää mun sylissä, oli ihan onnellisena siinä kun minä sitten silittelin ponin pikkuista päätä. Aikansa se siinä nuokkui ennen kuin heräsi ja saatoi viedä ponin varusteetkin pois. Suloinen poni, heh. Kohta ponin imago menee kun se ei muuta kuin halaile ja ole sylissä.
Sitten vielä harjatessa jatkettiin samaa linjaa. Päästä sai taas raapia irtokarvoja pois, poni vaan ihan tyytyväisenä oli rapsuteltavana. Masun harjauksesta ei tosin tänään välitetty, se vaan kun Pomo oli kohtuu säälittävä. Siinä se väänteli naamansa ja tunki päänsä mun naaman eteen. Ei se edes yrittänyt purra, kunhan ilveili mun nokan edessä ettei hän nyt lainkaan pidä tästä. Höntsy poni. (Mielenkiintoisia nää mun sanat)
Tosin sitten oltiin taas ihan kavereita kun harjailin paremmista kohdista. Kaulaa harjatessa poni painui vastaan ja halailtiin taas kun minä harjasin ja poni tunki syliin kun oli niin kivaa. Samoin selän harjaus oli älyttömän kivaa. Ponilla venyi kaula joka suuntaan ja pää meni ihan vinoon kun hän nautiskeli oikein antaumuksella. Mariannekin kävi poniraukkaa naureskelemassa kun toisella oli niin kivaa, silmät ristissä se kuulemma seisoi siinä. Hauska poni, heh. Syliponi.
Jätin sen sitten lopulta ylhäiseen yksinäisyyteensä ja kävin kortin kirjaamassa. Sitten kotiin.
Tuolla on pimeetä. Njääh. Hyih. Valoa haluan. Heti paikalla
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti