Jack & Pomo

Kiitokset Hennalle ja Tiialle ;)

Jackin kuvat kuukauden takaa, siltä kamalalta räntäpäivältä ja Pomon kuvat lauantailta.

Ilma oli mieleenpainuva!

Hyvää mustaa joulua

Kun vertailee viime vuotta ja tätä vuotta, niin viimeisen tunnin erona oli se, että tänä vuonna oli huomattavan paljon kuivempaa. Muuten kuljin tälläkin kerralla yhtä keveissä vaatteissa, maa oli musta ja kentällä vettä. Hieno joulunaika, oikein loistelias. Varsinkin kun jääkaappi hajoaa ja ulkona on se +10 astetta, niin etteivät ruuat vahingossakaan säily. Hyvä puoli on toki se, ettei ole hirveän liukasta. Ainakaan ihan koko aikaa.

Eilen oli vuoden viimeinen tunti ja nyt alkaa se parin viikon joululoma. Pyysin viime viikolla jotain ponia, ihan vain viimeisen kerran kunniaksi ja koska halusin mennä ilman satulaa. Molemmat toiveet toteutuivat kun sain alleni Pomon, tunnilla myös Elvis, Evita ja Nikkis, Pomo jatkoi vielä toiselle tunnille.

Pomo oli ihan mukavaa vaihtelua ja tietenkin kun sitä nyt itse olin pyytänyt, niin turha valittaa ainakaan. Ilmakin oli ihan kiva, sellainen keväisen raikas jopa ;)

Pompeli oli oma ärtyisä itsensä, mutta selvisin ponin kuntoonlaitosta ilman hampaiden jälkiä. Sitten kipiteltiin kentälle ja mies sai opetella heittelemään akkoja ponien kyytiin.

Kuvat ovat vielä tulonpäällä, mutta "tule joulu kultainen"

Tämähän oli kuin suuri luottamustesti. Pomo - se suuri ja hurja poni jota edelleen osaan ajoittain jännittää, mutta jolla silti uskalsin mennä ilman satulaa taas pikkuisen tauon jälkeen. Ratsuni oli vallan pieni ja kapea, mutta olihan se nyt virkistävää kiikkua taas pitkästä aikaa ponin selässä.

Käynti aloitettiin hitaasti ja rauhassa, mutta heti kun luotin pysyväni kyydissä, uskaltauduin tökkimään sen hevosen reippaampaan askellukseen. Pompeli oli meinaan kuin nukkuneen rukous, eikä oikein jaksanut liikkua niin mihinkään suuntaan.

Käännöksissä oli hyvät ja huonot puolensa. Poni kyllä kääntyi hyvin, pysyi poissa uralta hyvin ja toimi muuten mallikkaasti, mutta se asettaminen oli normaaliakin hankalampaa. Ei siitä vain oikein meinannut tulla mitään kun heppa tuntui pökkelöltä ja akka yritti parhaansa mukaan veivata. Aika usein se asetus jäi parhaimmillaankin siihen vähän vastaanvetävään-fiilikseen, mutta muutaman kerran ponikin antoi periksi ja tuntui jopa ihan kohtuulliselta. 

Siirryttiin lopulta raviin ja tässä alkoivat taas ne perusongelmat. Ensin poni oli sitä mieltä että raviin häntä ei huvita siirtyä ja sen jälkeen kääntyminen olikin ihan mahdotonta! Kyllähän herraponin pitää saada juosta kivan tyttöystävän perässä jos siltä tuntuu! 

Kierroksen verran taottiin päätä seinään kun hevonen juoksi kamelin lailla missä mieli, lopulta jämähdettiin käyntiin, jolloin sain sen käännettyä omalle reitille. Raipankin joutui kai vaihtamaan jotta pohkeeseen tuli ytyä, mutta sen jälkeen alkoi sujua. Poni kääntyi aika nätisti, ravasi ihan kivasti ja homma alkoi tuntua ratsastukselta. Ei ajamiselta autolla, jossa on kaasu ja ohjaus hirttänyt kiinni.

Keventämään en pystynyt lainkaan, sillä Pomo ajautui saman tien omille reiteilleen. Siksipä pidin vain itseni tasassa ja istuin suorana. Pyöriteltiin voltteja ihan urakalla ja välillä hiukan sählättiin kun ohjaus pääsi kuolemaan. Koko ajan ravi kuitenkin parani, niin että lopulta saatoin jo hakea vauhtiakin lisää. Mariannen mielestä kun poni hölkkäsi kuin puolikuollut.. Ratsastelin Pomoa lyhyemmäksi ja aktiivisemmaksi parhaani mukaan, mutta sinäänsä vaikea sanoa kuinka hyväksi se muuttui. En alun alkaenkaan tajunnut että poni on liian löysä, joten kaikki reippaus tuntui vain entistä paremmalta.

Olin joka tapauksessa ihan tyytyväinen. Vähän hitaaksi muututtiin aina volteilla, asetukset olivat hankalia, mutta hei - se oli Pomo, tauon jälkeen ja ilman satulaa. Oikein hyvä siis.

Käveltiin hetki ja siirryttiin kaikki keskemmälle. Laukkaa otettiin vuorotellen uraa pitkin ja päästiinkin pian kokeilemaan miten täti siellä kyydissä taas pysyykään. Olin yllättynyt siitä kuinka hyvin sain laukan nousemaan ja jopa istuin siellä. Tässä ekassa suunnassa oli vaan sellainen pikku ongelma, että poni laukkasi vähän könkösti, tiputteli alas ja sen lisäksi akka vielä häiritsi ponia keikkumalla eteen jokaisessa mahdollisessa välissä. Parhaimmillaan saatiin laukka jatkumaan pitkän sivun verran, huonoimmillaan parin askeleen ajan. Poni yksinkertaisesti vaan tiputteli vaikka koitinkin istua suorassa ja ratsastaa eteen. Väliin jäävissä käyntipätkissä poni sitten tunki joko aitaan, kavereiden luo tai ei muuten vain suostunut ravaamaan. Oli melkoista menoa kun yritin vain saada ponin eteenpäin, mutta se ei halua kuin kävellä aitoja päin. Mariannen kannustuksella "nyt laitat sen menemään" saatiin lopulta vähän onnistuneempi laukkapätkä ja Pomosta vähän poweria irti.

Toiseen suuntaan laukalla oli eroa kuin yöllä ja päivällä. Nyt mä istuin kyllä myös suorempana, mutta siitä huolimatta kierros oli parempi. Laukka nousi hyvin, se pyöri paremmin ja Pompeli eteni aivan eri tavalla. Saatiin pidempiä pätkiä laukattua, jos poni yritti tiputtaa kesken, sain sen jatkamaan ja ylipäänsä koko poni vain vastasi paremmin kaikkiin pyyntöihin. Oikein hyvä fiilis tuli kun pääsi hiukan laukkailemaan pienen ponin kanssa ympäri kenttää.

Koska tämän puolen laukka pyöri niin paljon paremmin, käski Marianne vaihtamaan vielä suunnan ja kokeilemaan olisiko poni auennut niin, että toinenkin laukka pyörisi. Se ero oli harvinaisen selkeä ja positiivisella tavalla - edelleen tämä suunta oli huonompi kuin se toinen, mutta nyt päästiin pidempiä pätkiä, sain ratsastettua paremmin eteen, eikä ihan joka kerta tiputeltu raville. Marianne käski ottaa vähän hanaa eteenpäin, mutta ihan hirveää boostia ei ponista valitettavasti löytynyt. Ehkä hiukan kun tarpeekseni maiskuttelin ja tuuppailin, muttei se hirveästi jaksanut innostua.

Sen jälkeen käyntiin ja käveltiin loppukäynnit.

Hieno poni, ei meillä vieläkään ihan suju tai mitään. Mutta olin mä ihan tyytyväinen. Kääntymisessä, asetuksissa ja vähän kaikessa on vibaa, mutta toisaalta mua ei nyt jännittänyt ponin kanssa ja muuten mentiin ihan jees fiiliksellä. Ja hei, pysyi kyydissä, sain laukattua, jeejee! ;)

Ihan hyvillä mielin voin aloittaa joulutauon.

Keskelle, maailmanympärysmatka ihan vain ponin kiusaksi (!) ja alas selästä. Poni jäi ahkeroimaan, kun taas minä kävin vähän kuvailemassa, ennen kuin lähdin liitämään pää kolmantena jalkana vähän joka paikkaan.

Se olisi siinä ja ensi vuonna jatkuu taas. Tänään on toki vielä tallin joulujuhlat joihin menen käymään ja jossain vaiheessa tulevat ne eilisen kuvat. Samoin pitäisi hiukan päivitellä ja tehdä vaikka mitä, mutta tosiasia on se, että mulla menee hirveästi aikaa kaikkeen muuhun. 

Mutta joo. Ulkoasua olisi ihan kiva katsella uusiksi. Kaisa pitäisi siirtää tallilta poistuneisiin. Ehkä väähn kirjoittaakin siitä. Vaan katsotaan. Ehkä sitä aikaa tässä nyt on, kun koulustakin on jo lomaa (mitä nyt pitää tenttiin ilmoittautua ja siihen lukea)

Aika näyttää. Nyt kuitenkin hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta näin etukäteen :)

Puolivälissä jouluun ollaan...

Laskin aivan itse ja silleen.
Mulla oli tänään iki-ihana Jack, tunnilla myös Evita, Artsi, Vinski, Simo ja Nikkis, Jack jatkoi toiselle tunnille. Poni oli jo karsinassa, joten vain harjailin sen siistiksi ja heittelin releet niskaan (ja hain Nikkis-ponin sisään. Vitsit voi poni tuoda hyvää mieltä pelkällä ulkomuodollaan!)

Sitten lähdettiin kentälle. Olipa muuten kiva ilma tänään, kenttä nyt oli vähän roudassa, mutta pehmeni kavioiden alla nopeasti. Muuten oli kuitenkin kuivaa, suht lämmintä, eikä tuullut!!

Kiipesin kyytiin ja sitten lähdettiin hanattamaan. Jackillä oli tänään vielä suurempi kiire kuin yleensä ja heppahan puksutti menemään kuin jarruton veturi. Otettiin ihan rauhassa, haettiin tahtia alle ja pyöriteltiin hiukan ympyröitä. Itse asiassa vaikka Jack oli tänään alkuun jokseenkin kiireisempi, niin silti se oli yllättävän kuunteleva, eikä jännittänyt. Pystyttiin ilman kädenvääntöä ja sivuaskelia kävelemään vähän pidemmälle toiseen päähän, niin että oltiin koko aika varsin rentoina ja asiallisina.
Tehtiin käynnissä vähän vasta-asetuksia pitkillä sivuilla ja lyhyille sivuille ympyröitä. Tämä nyt sujui kuin vettä vaan, Jack oli suunnattoman kiva ja yritteliäs. Asetus löytyi, kaulaakin saatiin kääntymään kun pyydettiin taivuttamaan vähän enemmän. Heppa pysyi tosi kivasti suorana, vaikka sitä vähän epäilinkin. Oltiin rentoja ja mukavia, käännyttiin hyvin ja tahtikin alkoi löytyä. Jackiestä meinasi lopulta tulla enemmänkin hidas kuin liian reipas, joka oli ihan kiva muutos siihen alun höyryämiseen.

Siirryttiin siitä kevyt raviin ja hölkkäiltiin rennosti pitkin kenttää. Tavoitteenani oli istua oikein ja saada ne pohkeet kylkiin. Jack on jokseenkin kapea, joten hirveän helposti mun jalat harittavat eri ilmansuuntiin, metrin päässä hevosen kyljistä. Nyt kun vielä olin pistänyt normaalia pidemmät jalustimet, niin mun jalathan vispasivat kuohukermaa koko ajan.
Ja on se vaan vaikeaa. Koitin pitää keskittymisen siinä, että pohkeet olisivat kyljen tuntumassa, jalat lepäisivät jalustimella ja etteivät raajat heiluisi kuin marionetilla. Ajoittain onnistuin, mutta auta armias kun tuli pienikin tahti rikko tai lähdin kääntämään, niin johan jalat elivät taas sitä omaa elämäänsä minusta välittämättä. Sen lisäksi koitin vielä saada rauhallisen kevennyksen ja suoran istunnan, sillä lähdin ihan liian helposti könöttämään siellä edessä. Kyllähän se Jackiin vaikutti aika vahvasti, kun mä istuin hyvin, niin poni meni paremmin. Koko ajan se kuitenkin meni todella hyvin, ei jänskäilty, ei kaahattu. Tahti oli rauhallinen ja meno mukavaa, mitä nyt takajalat olisivat saaneet olla liikkessä vähän paremminkin.

Käveltiin hetki ja lähdettiin ottamaan laukannostoja! Mä olin niin iloinen että nyt päästiin hiukan laukkaamaankin - ensi viikolla on vielä tunnit ja sitten alkaa loma, enkä ole oikein pitänyt ideasta että tässä tulee jotain ikuisuuden laukkataukoja.
Tehtiin käynnissä voltti pitkän sivun lopussa, nostettiin laukka ja laukattiin puoli kenttää. Jack oli suunnattoman hyvä, alkuun se oli aika löysä ja hidas, mutta myöhemmin alettiin hiukan säheltämään siinä voltilla kun hepalla olisi ollut kiire laukkaamaan. Joka kerta pysyttiin kuitenkin pöksyissämme ja reitti pysyi hyvänä ja suunniteltuna. Minä taas en jännittänyt laukkaa mitenkään erityisemmin ja pystyin keskittymään niihin nostoihin: sain istunnan mukaan ja Jackie nosti ongelmitta. Vähän hitaasti ja köykäisesti, mutta joka kerta nousi ja vieläpä oikea laukka!

Tuli sieltä muutama vähän liiankin railakas nosto ja poni oli lähteä kaahaamaan, mutta nyt sain yllätyksekseni istuttua hyvin alas ja laukka palautui tasapainoon. Sen lisäksi on vielä hehkutettava sitä, että pidemmistä jalustimista huolimatta sain tällä kertaa istuttua alas varsin hyvin ja jalustimet pysyivät jaloissa!! Ihan vaan siirtymissä raviin onnistuin pudottamaan toisen jalustimet pariin kertaan. Laukassa pohkeet kuitenkin pysyivät paikoillaan ja jalustimissa, hallelujah! Kerrankin jotain hyvää mun laukkajaloissa.
Siirtymät alas olivat taas ihan superkivoja, Jack hidasti pitkälti istunnalla ja oli kuulolla koko ajan. Yritin saada mahdollisimman nopeita siirtymiä käyntiin asti, mutta tällä kertaa se jäi aika kauas. Ehkä keskityin jalkoihin liikaa tai jotain, mutta väliäkös tuolla. Oikein hyvä joka tapauksessa.

Käveltiin siitä loppukäynnit.
Mä olin tosi tyytyväinen. Jack nyt oli tapansa mukaan hyvä ja yritteliäs, kun taas minä sain vaihteen vuoksi jalkani edes johonkin hallintaan. Ehkä tämä vielä tästä, josko ei tarvitsekaan naulata jalkoja satulansiipiin kiinni. Kuka ties minullakin on toivoa ;)

Käveltiin, keskelle ja alas selästä. Poni jäi urheilemaan, minä taas jäin hiukan katselemaan tunteja ja taluttamaan iki-ihanaa Kitty-ponia! Siitä sitten kotiin ja viimeistä kertaa ennen joulua odottelemaan.

Vähemmistöllä menee hyvin

Aamu valkeni oikein mukavana ja valoisana - bussin takavalot kun loistavat nätisti sitä yötaivasta vasten. Onneksi on edes talviaika, joten myöhästymisestäni huolimatta ehdin ihan suht hyvissä ajoin tallille.
Ja hei - mulla oli Vinski! Jees, pitkästä aikaa! Tunnilla myös Evita, Elvis ja Simo, Vinski jatkoi vielä toiselle tunnille.
Valkea proomu oli erittäin valkoinen ja pörröinen, melkoisen uljas ratsu. Harjailin humman ripeästi ja heittelin herra Levottoman varusteisiin, jonka jälkeen lähdettiin rämpimään vasten vesisadetta ja kuralätäköitä.

Oli jokseenkin virkistävääkin päästä Vinskin selkään. Vanha ja viisas Vinski, uskalsi kiivetä selkään väärältä puolelta, eikä tarvinnut miettiä jokaista liikettään. Ja sai reaktiota kun sitä pyysi, löytyi liikettä ja koko hevonen tuntui kauhean oudolta ja erilaiselta.
Lähdettiin siinä kävelemään rauhaksiin. Annoin alkuun Vinskin vaan kävellä, kunhan pyysin liikettä eteen. Kun muutkin pääsivät liikkeelle, aloin vähän enemmän hakea sitä asetusta läpi ja ponia lyhyemmälle kaulalle. Tässä vaiheessa se onnistuikin varsin hyvin, Vinski lyheni ohjan mukana, pysyen silti kevyenä kädelle. Asetusta löytyi hyvin, varsinkin oikealle tuntui ettei hommassa ole ongelmia. Vinski kääntyi hyvin ja eteni kivasti, ainoa ongelma oli minimaalinen valuminen uralle, jonka pystyin kyllä aina korjaamaan.

Tehtiin siinä hieman isoa pääty-ympyrää, koitin keskittyä vain reittiin. Tarpeeksi suuren ympyrän tekeminen on oikea ikuisuus ongelma. Kaikki muu kyllä sujuu ainakin jotenkin, mutta ympyrät tuntuvat muovautuvan ties miksi liian pieniksi kananmuniksi.
Lähtökohtaisesti oli tarkoituksena kävellä ympyrä ja ravata välimatkat, mutta sainpa ravata koko tehtävän. Tässä raviinsiirtymisessä tosin tuli se pienoinen kommunikaatiokatkos - Vinsentti käveli päin aitoja, puri Evitaa pyllystä ja kulki kuin halvaantunut kameli. Ratsastaja taas vempuloi hätäpäissään kun mikään ei toiminut ja oltiin vain jyrätä kaikki. Noin kaksi minuuttia sählättiin kuin alkeisratsukko, sitten sain suoran reitin pois toisten luota, sain itseni kokoon ja hevosen kuulolle, jonka jälkeen missään ei ollut mitään ongelmaa.
Vähän kun kaiveltiin kaasua ja kun vain keskityin pitämään ohjat kädessä, niin jopas Vinski puksutti eteenpäin kunnon konkarin elkein. Hevonen kääntyi ongelmitta, asetuksen kanssa jouduin veivaamaan kauemmin, mutta lopulta sain Vinskin vähän antamaan periksi siihenkin suuntaan. Minä keikuin kyydissä mallikkaasti, heppa eteni ja eipä siinä tuntunut juuri mitään vikaa olevan.

Okei, ehkä sellainen pikku vika, että kyllähän se hevonen vaan alkoi vähän maata ohjalla liikaakin. Pysyi se näin kevyt ravissa vielä suht mukavasti keveänä ja kantoi päänsä, mutta mitä enemmän mentiin, sitä enemmän jouduin nostelemaan ja muistuttelemaan itsensä kantamisesta. Marianne kuitenkin totesi, että ravin tahti on hyvä ja Vinski on sopivan lyhyt (wau, kerrankin ei valitettu että hevoseni on pitkä kuin nälkävuosi!)

Tarkoituksena oli ravata, mutta loppujen lopuksi kävi niin että peräti 25% tunnistamme onnistui noudattamaan käskyä. Tämän takia muut saivat siirtyä käyntiin, kun taas minä jatkoin ravia, sain istua alas ja tehdä mieleni mukaan. Päädyinkin siirtymään kentän toiseen päähän, jottei tarvinnut väistellä toisia ja sitten otettiinkin miehestä mittaa.
Aloittelin vain harjoitusravilla, jota veivasin isolla ympyrän tapaisella. Muutamien käyntisiirtymien jälkeen aloin tehdä pysähdyksiä suoraan ravista. Vinski oli iso ja todella hidas, se makasi vähän ohjalla. Koitin aktivoida hevosta parhaani mukaan, mutta silti raviinsiirtymät olivat aika löysiä ja veteliä. Sen sijaan pysähdykset olivat suht nopeita ja mutkattomia. Annoin kierroksen verran pitkää ohjaa ja vapaata kävelyä, jonka jälkeen jatkettiin virkeämmin mielin. Tauko teki terää, joten osa ravisiirtymistä alkoi olla jo aika nopeita ja mukavia. Muutenkin ravista tuli kevyempää ja etenevämpää. Tehtiin siellä hieman voltteja, minä etsin hyvää istuntaa joka ei jarruttelisi ja sitten vaan veivailtiin mitä mieli teki.

Mariannen kehoituksesta lähdin tekemään pieniä väistöjäkin ja täytyypä sanoa että ne olivat oikeaa tajunnanvirtaa. Välillä meni reitti hieman pipariksi, mutta suurimmaksi osaksi kun keskityin ja suoristin, niin Vinskihän suorastaan liukui sivulle ja väisti todella kivasti. Ei nyt ehkä jyrkästi, mutta harjoitusravista ja niin pitkälle kuin pyysin. Olin todella tyytyväinen, joten tehtiin kaikkea tätä hieman sekaisin. Välillä pysäyttelin, välillä enemmän väistöä, joskus pientä eteenratsastusta. Kerran sai Vinski vielä käyntitauon ja kerran heitin sille vapaampaa ohjaa raviin. Keventelin hetken, antaen Vinskin valua pidemmälle kaulalle. Kyllä heppa tuntui vallan tyytyväiseltä kun se iloisesti pärski menemään.
Lopputulema on se, että hyvinhän tuo meni. Tosi hyvin. Hieman se painoi kädelle liikaa, mutta tehtävät onnistuivat ja pyörittiin tuolleen omatoimisesti oikein hyvin suorittaen. Olin oikein tyytyväinen.

Hyvillä mielin saattoi siis jäädä kävelemään ja Marianne pyysi vielä hiukan taivuttelemaan Vinskiä kaulastaan, joten väänneltiin parit s-kirjaimet ennen kuin annoin pitkän ohjan ja hevoselle levon.

Marianne oli tyytyväinen. Se meni hyvin ja onnistuttiin hienosti kaikessa. Totesi myös että oli Vinskin paras ratsastus tällä viikolla.
"Tosin sillä oli kyllä pari vapaatakin." Jaa, okei :D Kiitos kuitenkin.
Mä olin oikein tyytyväinen. Vinskissä oli pientä hakemista tauon jälkeen, mutta hienostihan tuo meni - sitä aidan jyräämistä lukuunottamatta. Mä olin supertyytyväinen väistöihin ja tulipa ainakin kuuma. Oli meinaan niin jumissa istuinluutkin tuosta rytkimisestä, ettei mitään rajaa. Ihanaa, aivan ihanaa. Ja mukava Vinski-proomu, ei siinä mitään.

Keskelle ja alas selästä. Vinski jäi töihin, kun akka lähti lämmittelemään ja juoruilemaan. Ei mikään kovinkaan mukava ilma, tulisipa vähän lunta. Tai vähän, mielellään sen verran ettei kenttä vetäisi umpijäähän kuten viime talvena. Ei kiitos sitä enää, jos toivoa saa.

Tuulispäät

Ihanat talvenaluskelit vain jatkuvat, kun tänään päästiin nauttimaan upeasta tuulesta, joka olisi aika varmasti lennättänyt pieniä ponejakin, mikäli niille olisi siivet suotu. Mulla oli Jack, tunnilla myös Elvis, Nikkis, Simo ja Evita, Jack jatkoi vielä seuraavalle tunnille.

Poni oli yhtä mutakasaa, joka ei vaan harjaamisesta huolimatta tullut lainkaan paremmaksi. Siksipä päädyttiin leikkimään ruskeita pieniä poneja ja heiteltiin vain varusteet päälle. Eipä kuraisella kentällä muutenkaan tule hullua hurskaammaksi, vaikka ratsu kuinka hohtaisi puhtauttaan.
Kipsuteltiin kentälle ja kiipesin kyytiin.

Kenttä oli sellainen mukavan märkä, mutta sentään ratsastettava siihen viime viikkoon verrattuna. Tuuli taas oli aika muikea, suurimmat puuskat saivat pienen kirjavan aika tehokkaasti jännittymään. Varsinkin ihan alkuun Jack oli muutenkin todella terävä, reipas ja vähän jopa yliherkkis. Kun hetkinen vaan käveltiin, kiksauteltiin asetusta kulmiin ja tehtiin vähän voltteja, alkoi poni rauhoittua ja tulla parempaan tahtiin. Otin silti alkukäynnit aikalailla vain kävelyn kannalta, pysyin itse rentona ja yritin antaa ponin olla ihan rauhassa vaan tällä kertaa.

Lähdettiin käynnissä kulkemaan loivia kolmikaarisia molemmille pitkille sivuille. Koska Jack alkoi olla rennompi, päätin koittaa ottaa toisen sivun kaarteet pohjetta väistäen. Ja no, se pohkeenväistö oli toisaalta tositosi hyvää, mutta toisaalta ihan surkeaa. Vasenta pohjetta väistäessä hevonen pisti kaatuen, se ei oikein väistänyt yhtään ja mä tunsin itse olevani aivan totaalisen vinossa. Kun kuitenkin suoristettiin ja pamautin oikean pohkeen väistättämään, pysyi hevonen suorana ja väisti ajoittain jopa tarmokkaasti ja jyrkästi. Ero oli vähän liiankin päätä huimaava, enkä vaan missään vaiheessa saanut sitä toista suuntaa toimimaan millään tavalla.
Toisella sivulla keskityttiin lähinnä vaan asetuksiin, nyt tuntui vähän veivaamiselta, mutta kyllä se nokka aina oikeaan suuntaan löytyi.

Siitä siirryttiin kevyt raviin ja toiselle pitkälle sivulle iskettiin parit ravipuomit. Jack aloitti ravin sellaisella kauhunsekaisella ja jännittyneellä juoksemisella, jolloin mulla meni taas hetki saada ryhti kasaan ja kevennys rauhalliseksi. Pidätteet alkoivat mennä läpi ja tahti parani kun sain itseni koottua ja onnistuttiin ylittämään puomejakin vallan kauniisti.
Mutta kun. Oli tuuli, joka jännitti. Ja oli toiset ponit, jotka olivat tietenkin aikeissa hyökätä Jackie-ponin kimppuun! Joten sitten tuli vähän räjähdystä, jolloin juostiin päätöntä laukkaa vähän ympäri kenttää Mariannen huutaessa että ratsastajan sopisi istua ja lopettaa se pakkopanikointi. Eivät ne räjähdykset muuten haitanneet, mutta annoin niiden jatkua liian kauan. Mun pitäisi saada itseni alas, täysin rennoksi ja pidäte läpi heti. On se silti vaan niin vaikeaa!

Aika kauan veivattiin Jackin kanssa siitä, tarvitseeko hänen saada sydäriä joka kerta kun joku tulee lähelle ja onko ihan ok juosta päättömän kanan lailla karkuun kaikkea mikä liikkuu. Lopulta hevonen alkoi kuitenkin tulla kuulolle ja rentoutua, jolloin ratsastamisesta tuli huomattavan paljon helpompaa ja mielekkäämpää. Kyllä Jack silti ajoittain pääsi jännittymään, mutta menipä yleisesti ottaen paremmin.
Mitään sen ihmeempää ei tehty, kunhan yliteltiin puomeja ja minä koitin ylläpitää tahtia. Vaan oli siinäkin taas yllättävän paljon tekemistä. No, huomasin kyllä ongelman perimmäisen syyn tuossa myöhemmin, Jack kyllä yrittää aina parhaansa, mutta akka ei vaan osaa parantaa sen suoritusta.
Ja siis huomasinpa nyt taas että kun hevonen on todella jännittynyt ja juoksee vaan, niin minä edelleen teen sitä, että lykkään kädet alas kohti säkää. En tiedä miksi, kun muuten ratsastelen kädet korvissa, mutta siinä "paniikin"hetkellä yritän ilmeisesti tarrata kiinni :D Kyllä tuli pariin otteeseen taas nosteltua käsiä ylös, en ymmärrä miksi pitää vääntää näitä paniikkioireita siitä, että heppa nyt vähän vaan kaahottaa.

Käveltiin vähän, säädettiin puomit käyntiväleille ja jatkettiin rauhassa. Puomit käynnissä, loppuosa harjoitusravissa. Mua epäilytti tuo harjoitusravin onnistuminen aivan huikeasti, sillä vaikka Jack oli rennompi, oli se silti... no, todella herkkä ja turhankin energinen. Ja helposti säikkyvä. Olin varma että minä pompin ravissa niin pahasti, että hevonen vähintään räjähtää seuraavalle planeetalle. Käyntipuomit nyt sujuivat vallan rutiininomaisesti, ei siinä mitään. Ravi oli sitä mielenkiintoisempaa.

Muistellaanpa tähän väliin miltä näytti keväällä kun pääsin Jackin kyytiin parin vuoden jälkeen ;)

Ravi oli alkuun sellaista yllättävänkin sujuvaa. Jack ravasi ehkä vähän liian kovaa, mutta kuitenkin mukavan tahdikkaasti ja asiallisesti. Saatuani itseni vielä paremmin ajantasalle, tuli siitä hommasta yksinkertaisesti todella sujuvaa. Poni siirtyi raviin istunnalla, siirtymistä tuli pehmeitä ja liukuvia, jolloin ravin tahtikin pysyi rauhallisena ja mukavana. Mä istuin aivan täydellisesti ja Jack ravasi alla, pehmeänä ja pyöreänä. Aivan loistavaa.
Sitten menikin pasmat sekaisin, sillä hurjan pelottava Nikkis-poni kurvaili takaa luoksemme. Jack jännittyi juoksemaan ja minä kallistuin ihan minimaalisesti eteenpäin. Siis niin vähän (tai vähän, en tiedä miten hyvin se ulos näkyy), etten tuntenut sitä itsekään. Kun Jack jännittyi ja minä keikuin etukenossa, olivat ne harjoitusravipätkät pelkkää kaahaamista. Aivan julmetun vaivalloista. Vaan lopulta tajusin että hei, oikeastaan voisin myös istua ja olla tekemättä mitään. Vaikka poni juoksee, ei mun silti tarvitse ruveta säheltämään, vaan mä voin vaan istua alas ja olla tekemättä yhtään mitään. Tämän tajuttuani ymmärsin oikeasti istua alas, paino taakse ja olla vaan hiljaa. Yllätysyllätys - se toimi. Kun ratsastaja suvaitsi istuttaa itsensä penkkiin, ei Jack nähnyt tarvetta juosta, vaan raviin löytyi tahti ja rentous. Vau. Kylläpä sitä osaa olla tyhmä.

Siirtymät ravista käyntiin olivat aika jees. Yhden kerran juostiin pidätteiden läpi kuin alkeisponit, mutta muuten tuli istunnan kautta kivoja hidastuksia.
Jäätiin käyntiin ja käveltiin.

Ongelmanahan olin yksinomaan minä. Meni hyvin ja olin tyytyväinen kun tajusin asioita. Mutta mun syytänihän tämä kaikki oli, sen ainakin huomasi :D Pitäisi vaan istua, olla rauhassa ja sähläämättä. En mä ehkä saa enää jäätäviä paniikkikohtauksia tai muuta, mutta sähellän silti jotain omiani.
Jack oli kuitenkin hyvä ja toimiva. Ei nyt niin loistava, koska joku keikkui selässä kuin aivokuollut, mutta kumminkin.

Käveltiin, keskelle ja Jack jäi jatkamaan. Minä jäin katselemaan tunteja ja lopulta kävin hieman taluttelemassa Evitaa maastossa. Vallan mukavaa puuhaa, ei siellä metsässä edes tuullut tai mitään.

Säälittävät miehet vaan sopivat

Eilen oli se mukava räntäsade ja kamalan kylmä, mutta hei - nytpä siellä on oikeasti jo lunta maassa! Oikein mukavaa, varsinkin kun tiet ovat umpijäässä ja sitä rataa, onneksi ei sentään ole nyt tarvinnut pyöräillä.
Mutta eilenpä oli märkää, kylmää ja kamalaa, kenttä oli litimärkä ja räntää satoi oikein huolella. Minäkin julmana ihmisenä raahasin miehen mukanani jäätymään, mutta onhan se vain tosiasia että pieni jäätyminen karaisee! Mulla oli Jack, tunnilla myös Evita, Vinski, Elvis, Nikkis ja Simo, Jack jatkoi vielä seuraavalle tunnille.

Olin vaihtelun vuoksi ajoissa, joten ehdittiin Mariannen kanssa pohtia vielä tiistain Artsi-episodia ja silti sain Jackin harjattua huolella ja rauhassa. Varusteet lensivät selkään ja lopulta lähdettiin uhmaamaan räntäsadetta ja kuralätäkköjä.

Kuvat ovat siltä viime kerralta kun Jackillä menin. Ja ilmeisesti könötys on vaan tosi trendikästä.

Poni kentälle ja akka kyytiin, jonka jälkeen lähdettiin kävelemään reippaasti alkukäyntejä. Kuten todettua, kenttä oli märkä ja Jack oli tuttuun tyyliinsä reipas ja etenevä. Karvajalkaa ei paljon kentän märkyys tuntunut kiinnostavan, mitä nyt pientä tahtimuutosta kun jouduttiin kahlaamaan suurimpien lammikoiden yli. Tein sieltä iloisesti isoja voltteja, asettelin heppaa läpi ja fiilistelin kun vaihteeksi pääsi taas herkän ja kivan miehen kyytiin, sen ison Artsin sijaan. Ohjat keräilin rauhaksiin käteen ja tunnustelin lähinnä kuinka rennolta ja vastaanottavaiselta hevonen tuntuu. Ei siinä oikeastaan mitään vikaa missään vaiheessa ollutkaan, Jack oli mukava ja kuulolla. Kuten nyt yleensäkin.

Siirryttiin aika pian hölkkäämään kevyttä ravia. Se alkoi varsin vauhdikkaasti ja tahti heitteli ihan omiaan koko ajan. Jack kaahasi lätäköiden yli ja meikäläinen keventeli siellä kuin sekopää, jotenkin Jackien ravia on hankalampi keventää kuin vaikka Artsin ravia.
Kun lopulta löysin tasaisuutta omaan kevennykseeni ja istumiseeni, oli helpompi hakea sitä hevostakin tasaiselle tahdille ja tuntumalle, sen selättömän altajuoksemisen sijaan. Pyörittelin ympyröitä, hain asetuksia ja etsin yhteistä säveltä. Kun Jack sitten alkoi ravata enemmän alla, päädyin tekemään pieniä väistöyrityksiä. Ennen pitkää sivua käänsin ja sitten tuuppailin ne parit askeleet väistäen takaisin uralle. Vähän liikaa se taisi kaatua lapa edellä, mutta sinäänsä olin oikeinkin tyytyväinen näihin väistöihin - loivaa raviväistöä, vähän sinnepäin näin alkuverryttelyissä. Ei lainkaan paha mielestäni.

Vaan sitten lähtivätkin sekä rento ravi, että kivat väistöt tyystin harakoille. Marianne otti sadetakin just silloin kun me Jackin kanssa olimme tekemässä väistöä ja Jack miehisenä miehenä tietenkin järkyttyi tästä liikkeestä aivan suunnattomasti. Poni lähti juoksemaan alta vallan kauhistuneena, samalla kun täti yritti pitää erinäistä pakoreaktiotaan kurissa. Kyllä mä jännityin ehkä hiukan liikaa ja kökötin, mutta tällä kertaa toimintakyky säilyi. Pyörittiin ensin parit voltit, jotta päästiin edes suunnilleen sinne pelottavaan kulmaan ja seuraavilla kierroksilla otin asiakseni vaikka juntata sen hevosen sinne kammottavaan paikkaan, jonne ei muka mitenkään olisi voinut mennä.
Oletuksieni mukaan se toimi. Kun en antanut Jackin juosta ja pyysin sitä kyllin jämäkästi jatkamaan uraa pitkin, onnistui ravaaminen ihan kivasti. Kyllä se muutaman kierroksen ajan jännittyi ja yritti oikoa, mutta suostui silti esimerkiksi tekemään oikeinkin rentoja ravivoltteja pelottavassa kulmassa. Tuskinpa se siis ihan niin hirveä paikka oli, kuin poni yritti ensin vakuutella.
Kun oltiin päästy yli tästä jännityksestä, oli Jack tosi kiva. Kuulolla, pehmeä, pyöreä ja yksinkertaisesti niin mukava ja helppo, ettei mitään rajaa. Se vastasi täysin ja koko ratsastaminen oli yhtä ruusuilla tanssimista. Aivan loistavaa.

Otettiin käyntiin kierroksen ajaksi ja jatkettiin. Lyhyellä sivulla tehtiin kolme volttia käynnissä ja välimatka puksuteltiin harjoitusravissa. Kenttä oli niin märkä, että laukka jätettiin väliin, joten humputeltiin sitten tällaista.
Käyntivoltit aiheuttivat muiden kesken melkoista ruuhkaa, joten ratkaisin asian skippaamalla lähes joka kerta volttien teon ja vääntämällä sitä harjoitusravia sitten senkin edestä. Muutamat voltit tehtiin ja paria ulkopohkeen tömäytystä lukuunottamatta Jackie suoritti oikein mallikkaasti.

Harjoitusravikin sujui varsin letkeästi. Ei kiihdytelty, ei löntystelty. Tahti oli mukava, ravi oli rentoa, hevonen kääntyi hienosti ja minä istuin varsin hyvin. Pyörittelin ympyröitä, asettelin parhaani mukaan ja sitten vaan humputeltiin iloisesti.
Parasta antia koko tunnissa olivat kuitenkin ravi-käyntisiirtymiset. Lähes itkin ilosta siinä vaiheessa, kun Jack oikeasti teki siirtymiä istunnalla! Laukasta mä saan kyllä aika usein Jackin raviin, mutta pelkällä istunnalla se ei ole oikein onnistunut näin ravista, ainakaan ilman jatkuvia siirtymiä. Nyt heppa teki sulavia ja pehmeitä siirtymiä pelkällä istunnalla. Kyllä akalla oli varsin mairea fiilis, kerrankin mä osasin hidastaa istunnalla ihan oikein! Kyllä se tunne oli aika sanoinkuvaamaton, wau!

Siirryttiin siitä käyntiin harjoittelemaan kääntymistä salmiakkikuviolla. Jes! Kyllä vaan pienistä asioista voi pieni ihminen ilostua.
Aloitettiin taas pysähdyksillä ja osittaisilla käännöksillä takaosan ympäri. Ainoa ongelma olivat pysähdykset, sillä Jack meinasi fiksuna ponina kääntyä ihan omia aikojaan, eikä paikoillaan seisominen tuntunut sopivan herralle lainkaan. Kun oikein keskityin niihin suoriin pysähdyksiin ja valmistelin käännökset huolella, tehtiin me ihan loistavia käännöksiä. Takajalat tuntuivat, Jack pysyi aikalailla paikoillaan ja hevonen kääntyi napakasti. Olin todella tyytyväinen, aivan loistavia käännöksiä.
Myös käynnistä ne onnistuivat hyvin, mitä nyt välillä unohdin koota käyntiä alle tarpeeksi, jolloin käännöksistä tuli normaaleja käännöksiä, niiden takaosamaisten käännösten sijaan. Kun pyysin ja vaadin, saatiin vahvoja käännöksiä myös käynnistä. Jesjesjes!

Jäätiin kävelemään loppukäynnit uraa pitkin.

Marianne tuntui olevan oikein tyytyväinen vähän kaikkeen. Ja puhui se siitä Artsistakin. Valitettavasti vaan en ole sillä niin paljon ratsastanut, että olisin ihan niin tyynenrauhallisena voinut enää kahden lennon jälkeen olla siellä, heh.
Mutta jos nyt tätä kertaa mietitään, niin voi että kun Jack-mies oli taas niin hieno! Lopputunnista se tuntui väsähtävän ja painuvan liikaakin kuolaimen alle, mutta noin muuten. Voi vitsiläinen, niin upeita siirtymiä, varsinkin alaspäin. Ja niin pehmeä, pyöreä ja vastaanottavainen se taas oli, että periaatteessa ajatuksenvoimalla mentiin ainakin osa tunnista. Miten voikin olla niin yritteliäs ja mahtava karvajalka edes olemassa?

Keskelle ja alas selästä. Jack jäi raatamaan kuralätäköiden sekaan, kun taas minä huristelin takaisin kotiin penkinlämmittimet hohkaen. I-ha-naa!

Taas me lennetään

Eilen olin siis ratsastamassa kun lauantaina en päässyt. Mulla oli Artsi ja tunnilla myös Jack, Vinski ja Pomo, Artsi oli vain ekalla tunnilla.
Melkoisen nostalgista, pitkästä aikaa pääsin taas tiistain viimeiselle tunnilleni. Huomasi kuinka paljon paremmin ajankohta mulle sopi, tuohon aamuun verrattuna, sillä tällä kertaa sain esimerkiksi hevosen kuntoon todella hyvissä ajoin ja päästiin lähtemään kentälle ilman sitä sähläystä.

Kenttä oli märkä ja kamala, ulkona oli pimeää ja mulla se Artsi, joka ei edellisestä onnistumisesta huolimatta ihan hirveästi kyllä innostanut. Nousin siitä selkään ja lähdettiin kävelemään.

Alkukäynti nyt meni ihan kivasti. Artsi liikkui suhteellisen mukavasti, kuljeskeltiin pitkällä ohjalla ja haeltiin hiukan asetusta ja mallia liikkumiseemme. Piakkoin keräiltiinkin jo ohjaa tuntumalle ja lähdettiin vääntämään väistöjä, takapäätä sisälle aina pitkillä sivuilla. Olin harvinaisen skeptinen tämän suhteen jostain syystä, joten suureksi yllätyksekseni tehtiinkin todella hyviä takapään väistätyksiä! Ensin pyysin liian heikosti, joten tuli vain askel sinne päin, mutta kun uskalsin raipalla muistuttaa jalasta, niin johan lähti. Artsi toi pyllyä sisään oikein kivasti, minä tajusin näplätä oikean ohjan kanssa ja välillä päästiin ihan suoraan, ilman sitä aidoille kiipeämistä. Ja siis melkein sanoisin että nämä olivat parhaimmasta päästä mitä olen itse tehnyt. Nyt tuntui että tässä takapäänväistätyksessäkin tajuan mitä teen, miksi ja että hevonen toteutti sen mitä pyysin. Ja vielä molempiin suuntiin, ennenkuulumatonta!

Sitten lähdettiin kevyt raviin. Se lähti ihan kivasti, hölkättiin eteenpäin, minä keventelin pahaa-aavistamattomana ja Artsi liikkui mukavasti. Kunnes kävikin niin, että tarhoilla tapahtui jotain ja superurhea Artsi keksi että voi herranen aika - nyt on paettava! Siksipä herra Artemis otti jalat alleen ja heitti takapään ilmaan, sillä kaikkihan tietävät että kiihtyvyys paranee kun hyppää ensin virkistävän pukkihypyn. Kyydissä keikkuvalla akalla vaan ei ollut pienimpiäkään mahdollisuuksia pysyä siellä, vaan minähän lensin kuin Buzz Lightyear suoraan kaulan yli kuperkeikalla ja tärähdin selälleni kuralammikkoon. Hetken ehdin maata siellä silleen "mitä juuri tapahtui", ennen kuin nousin ylös vain huomatakseni että jäädyn. Kylmää on vesi näin marraskuun puolivälissä.

Marianne tuli auttamaan mut takaisin kyytiin, jonne loikkasin jalat täristen. Ei jännittänyt, ei, mutta tärisin kuin haavanlehti syystuulessa. Jatkettiin käynnissä pienemmällä ympyrällä, kunnes sitten uskaltauduin pyytämään ravia. Jatkoin siinä hölkkäilyä ihan normaalisti, eihän tuollaisten putoamisten pidä antaa vaikuttaa.
Päästiin me kerran sen pelottavan kohdan ohi ongelmitta. Vaan auta armias, seuraavalla kerralla Artsi tsekkasi että ei, pienet vihreät miehet ne siellä jälleen. Toista kertaa heppa vetäisi jäätävän pukin ja jo toistamiseen akka sai huomata halkovansa maata kiertävää rataa. Se oli täysin identtistä - lensin sieltä kaulan yli, miettien että en voi pudota nyt taas, kunnes lopulta tömähdin selälleni siihen samaan kuralätäkköön. Tällä kertaa kajahti ilmoille muutama ärräpää, sillä oli jotenkin noloa pudota toista kertaa samalla tavalla. Enkä myöskään sano, että suoranaisesti rakastaisin tuota uiskentelua hiekkarannalla marraskuussa ;)

Litimärkänä ja nolattuna kiipesin kyytiin entistä tärisevämpänä. Nyt myös mentiin entistä varovaisemmin - vaikka ainoa kipusaldo oli turvonnut sormi ja särkevä pää (sekä hajonneet hanskat ja kypärä), niin seuraava muksahdus olisi voinut päättyä jo ikävämmin. Sen takia jäätiin Artsin kanssa keskiympyrälle, jätettiin se pelottava kohta omaan arvoonsa.
Käveltiin jonkin aikaa, sitten pyysin ravia. Mutta joo, se oli niin jännittynyttä. Poni vaan kipitteli ja kokosi, mä jännitin ja odotin koko ajan että se räjähtää uudelleen. Artemis nyki päätään ja mä olin saada sydärin joka kerta. Heitin raipankin sitten pois häiritsemästä, jottei kumpikaan meistä ottaisi kipinää kepistä.

Se ei varsinaisesti auttanut, sillä heti kun raippa katosi, hävitti heppakin kaiken energiansa. Se oli aivan naurettavaa koko touhu: ravi oli hidasta ja tönkköä, hevonen ei edennyt, mutta tuntui silti jotenkin säpäkältä. Se kokosi omituisesti, mutta silti Mariannen mukaan se oli todella rento, pyöreällä kaulalla ja hyvällä tavalla koottu. Silti samaan aikaan Artsi kiskoi päätään aina välillä ja hypähteli, jolloin minä olin sydän kurkussa kun pelkäsin uutta pukkia joka heittäisi mut alas kolmatta kertaa.
Enkä viitsisi edes mainita sitä, millainen lapamato siitä hevosesta tuli! Voi pyhä sylvi, pukitellaan kyllä kiltit tädit tantereeseen, mutta silti ei jakseta liikkua! Parhaimmillaan mä potkin ja maiskuttelin sitä hevosta raviin parinkin ympyrän verran, kun se ei vain lähtenyt. Ainoastaan käynti piteni ja piteni, mutta hölkkää ei löytynyt. Kun sain sen vaivalla raviin, pudotteli Artsi tosi herkästi takaisin käyntiin. Se oli ihan järkyttävää. Ravissa istuin vaan alhaalla ja koitin asetella, mutta sekään ei oikein onnistunut ja heppa kääntyi ihan jäykästi ja haluttomasti. Meillä ei ollut mitään yhteyttä. Mä jännitin, enkä tiennyt itkeä vai nauraa kun hevonen ei suostunut liikkumaan ja Artsi taas meni ulkopuolisen silmiin todella hyvin, oikeinpäin ja lyhyenä, mutta mun käteen se tuntui lähinnä jäykältä ja räjähdysherkältä. Olihan se rento, joo... Mutta ei sillä tavalla. Ei hyvällä tavalla. Se ei vaan tuntunut olevan kuulolla. Ihan omituinen tunne.

Siirryttiin käyntiin ja käveltiin. Tässä ei mitään ongelmaa ollutkaan, voitiin kävellä koko aluetta käyttäen. Artsi tosin kyttäsi ja jännittyi tosi herkästi, jolloin minäkin sitten säikähtelin siellä vähän. En siis silleen jännittänyt, mutta aina kun se hevonen teki jotain, niin minä olin yllättäen kuin rautakanki. Johtunee tosin siitä, että mulla ei ollut mitään mahdollisuuksia ja ne pukit tulivat ainakin mun taitotasooni nähden ihan puskista. Että niin.

Sitten pitikin laukata. Mun piti aloittaa. Paino sanalla piti.
Yritin nostaa ympyrälle, mutta mitään ei tapahtunut. Ravia sain kaiveltua pitkällisen ajan kuluttua ja laukkaa ei tullut vahingossakaan. Lopultahan musta alkoi tuntua ettei ole järkeä edes yrittää enää, koska mä aloin jännittyä ja se taas olisi päättynyt vähemmän mukavasti. Toiset laukkasivat välissä ja mä sain raipan käteen, jonka jälkeen sain kokeilla uudestaan. En ihme kyllä ollut jännittynyt tuon kävelyn aikana, joten uskalsin nostaa sitä laukkaa. Tosi löysästi se taas tuli ja mua jännitti hirveästi, mutta laukattiinpa puolikas ympyrä. En uskaltanut kokeilla sen pidempään, halusin vain pari askelta alle.

Sen jälkeen loppuravit. Siinä vaiheessa vaan iski se totuus vasten kasvoja ja mun oli myönnettävä etten pysty siihen. Artsi oli vireämpi ja mua jännitti. Jopa käynti alkoi tuntua itsemurhalta ja kun pienen pätkän kokeilin ravia, oli se hevonen niin jännittynyt ja kamala, että mun oli siirryttävä vaan takaisin käyntiin. Käynnissäkin mulla oli lantio ihan jumissa ja jännitin vaan, joten lopulta tulin vaan alas selästä ja totesin etten yksinkertaisesti pysty lopputuntia enää ratsastamaan, koska en uskalla ottaa sitä riskiä, että aivan pian hepalla keittää yli ja mä olen pää halki siellä kentänpohjalla.
Luovuttaminen tosin on supernoloa, joten siinä vaiheessa meni hiukan hermot omaan touhuuni. Kuinka voi olla niin säälittävä ettei pysty ja kykene? Kamat menivät rikki, tipuin kahdesti ja sitten vielä luovutin. Uskomattoman surkeaa. Marianne tuli taluttelemaan Artsin loppuun ja heppa vaan osoitteli lehmänhermoisuuttaan säikkymällä vaikka mitä. Jees.

No, siis ne väistöt menivät todella hyvin ja olin tyytyväinen. Kaikki muu vaan meni ihan päin mäntyä ja mua todella vitutti tuossa lopussa. Ja hei - taas tipuin ja vieläpä kahdesti. Kummaa touhua!
Luotan vaan siihen että lauantaina menee paremmin. Eiköhän, uskon siihen todella.

Ylittelyä

Uskomatonta! Onko koskaan tullut tekstiä näin myöhässä?!
Mutta nyt en voi sanoa asian johtuneen netin toimimattomuudesta tai kuolemantaudista. Ei, kerrankin syynä on se, että mulla on ollut sosiaalista elämää ja vasta nyt olen yksin kotona. Uskomatonta, mun suuri yksinäisyytenihän kärsii tästä.

Lauantaina kuitenkin menin tallille ja alleni sain Artsin, tunnilla myös Evita, Vinski, Elvis, Nikkis ja Pomo, Artsi jatkoi toiselle tunnille. Wau, Artsi, ei sitten mitään tympeämpää keksinyt? Loistava asenne oli siis messissä ja siinä vaiheessa kun herra iso heppa vähän "rapsutti" ja jätti mojovat hampaanjälkensä reiteeni, alkoivat vitsit olla vähissä ja olin suurin piirtein valmis marssimaan takaisin kotiin siltä seisomalta.
Jäin kuitenkin hammasta purren ja heittelin ponin varusteisiin, jonka jälkeen päästiin kentälle. Artsikin käveli jopa ihan reippaasti, kun sitä vaan kiskoi tarpeeksi sekopäisesti perässään.

Kentälle ja selkään vaan. Lähdettiin kävelemään alkukäyntejä, jotka olivat täysin toista maata kuin viimeksi. Nyt kun minä olin täysissä voimissani, sai Artsi liikutella kinttujaan eteenpäin ja leikkiä reipasta ratsuhevosta.
Otin myös suureksi tavoitteekseni saada kädet kunnon kyynerpääkulmaan ja ohjat käteen. Ja uskokaa tai älkää, mutta kaikki tämä sujui jopa tosi hyvin. Tehtiin voltteja, sain asetukset kivasti läpi kun kerrankin uskalsin käskeä kunnolla. Pariin kertaan heppa kuvitteli olevansa kuuro pohkeelle, mutta sitten hän heräsi taas tähän maailmaan ja toimi oikein moitteettomasti. Liikuttiin mukavasti eteenpäin ja homma oli vallan toimivaa. Meinasin tosin melkein nukahtaa tuollaisen proomun kyytiin, mutta se olikin sitten se pikkuinen vika ja ongelma menossamme.

Siirryttiin kevyt raviin ja Marianne ryhtyi järjestelemään ravipuomeja. Lyhyiden sivujen keskellä oli kahdet puomit ja toisella pitkällä sivulla neljä ravipuomia, joita yliteltiin rempseää tahtia ylläpitäen. Ravi oli taas sellaista mukavaa humputusta, sellaista rentoa hölkkää jossa oli helppo keikkua mukana. Artsi vaan oli alkuun hiukan pohjetta vasten ja tunki sisälle, joten jouduin hiukan moukaroimaan hevosta kohti kulmia ja puomeja. Samoin me alkuun kiemurreltiin kuin puistokemistit, jonka takia se puomien ylittäminen oli aika erikoisen näköistä. Kun lopulta saatiin tahti kasaan ja hevonen avuille, lähti juttu rullaamaan paljon sujuvammin. Päästiin puomien yli ihan siististi, eikä edes joka kerta kolhittu jokaista tikkua pois paikoiltaan ja Artsikin suvaitsi kääntyä ja kulkea sinne minne ratsastaja halusi.

Yllättäen Marianne keksi että Vinskiä innostaaksemme meidän pitääkin hypätä jotain pientä ristikkoa. Ok. Se vetäisi pikkuristikon pitkälle sivulle, sen eteen ponnistuspuomin ja mainitsi että saa hypätä, muttei ole pakko. Ok.
Vinski aloitti ja sitten huudeltiinkin jo Artsia suorituspaikalle. Ok.

Mä olin kauhuissani siellä ja mietin että mennäkö vai eikö. Mutta päätin että pakkohan mun on. Ajattelin sen niin, että jos jännittää, niin ylitän sen esteen vaikka kerran ravissa ja jätän siihen. Tärkeintä oli se, etten taas lopettaisi hyppäämistä paniikkiin, vaan että saisin positiivisen kokemuksen. Siksi päättäväisenä ja jalat makaronina puskin Artsi-pojan raviin ja otin ihan rauhassa. Päätin vaan humputella vähän ravia, katsoa jos pystytään menemään ristikolle ja jee. Silleen ilman paineita, ilman pakkoa.
Artsuka ravasi kiltisti ja hurja estetätikin uskaltautui ratsastamaan kohti estettä. Kaikesta jännityksestä huolimatta se esteen ylitys ei ollut mitään kovin hurjaa, vaan kompurajalka vain lyllersi yli sen suuremmin hyppäämättä. Vaan hei - selvisinpä hengissä ja yli esteen!

Marianne käski nostaa laukan jotta saataisiin Artsikin hyppäämään ja koska mulla ei ollut paniikkia, niin uskalsin jopa toteuttaa toiveen. Heppa laukkaan ja sitten vaan mentiin. Mä uskalsin mennä esteelle laukassa, Artsi ei kiihdytellyt, vaan ylitti esteen ihan rauhassa ja tyylillä. Minä taas keinuin kyydissä ihan paniikissa ja heittäydyin johonkin etukenoon siinä esteellä. Ristikon jälkeen Artsi jatkoi nättiä laukkaa, mä istuin hyvin ja fiilis oli katossa. Mua jännitti, mutta ei ollut paniikkia. Ja kun hevonen ei vetänyt herneitä nenäänsä ratsastajan jännityksestä. Siksipä mä kysyin voinko täräyttää yli vielä kerran heti perään. Sekin meni hyvin, mentiin yli, ei paniikkia, jes!
Välissä käveltiin, mulla oli jalat ihan tunnottomat ja tärisin sisäisesti, mutta voitinpa jotain itsessäni.

Hypättiin kai vielä pariin kertaan silleen kaksi hyppyä peräkkäin. Ei ongelmia. Artsi laukkasi kivasti ja eteni hyvin. Kyllä se hiukan kiihdytteli esteelle, mutta koska kyseessä oli lapamato-Artemis, niin eipä se ylimääräinen vauhti haitannut lainkaan, pikemminkin päinvastoin.
Ja siis niin, mua nyt jännitti loppuun asti. Mutta tein sen ja ylitin esteen vaikka kuinka monta kertaa. Ehkä se tästä taas lähtee! (Kännykkäpätkä jossa kaksi hyppyä)

Loppuraveissa saatiin ylittää vielä hiukan ravipuomeja. Artsi oli terävämpi ja etenevämpi, joten ylittelin sen kanssa ihan iloisesti niitä puomeja. Lopulta annoin sen hölkkäillä pari kierrosta pidemmällä ohjalla, jolloin proomu sai hiukan venyteltyä eteen ja alas. Sitten käyntiin ja käveltiin loppukäynnit.

Melkoista itsensä voittamista etten sanoisi! Mä tein sen, ylitin pikkuisen ristikon ilman paniikkikohtausta. Vaihteeksi, ihan loistavaa hei!
Mariannekin oli kauhean tyytyväinen kun uskalsin sen tehdä ja nyt se jo suunnitteli että keväällä mun pitää hypätä Artsilla. En siitä ole kyllä lainkaan samaa mieltä, mutta tämä oli ihan hyvä kokemus tähän väliin.

Käveltiin ja keskelle. Artsi jäi duuniin, kun taas minä lähdin taluttelemaan Simo-ponia ja ihailemaan ihanan syksyistä keliä.

Tällä viikolla en mene ratsastamaan, mutta varasin ainakin toivon mukaan tunnin ensi viikon tiistaille. Joten siihen asti heissan.

Itsetunnon testailua

Tänään oli Jack-päivä, tunnilla myös Kaisa, Evita ja Simo, Jack jatkoi vielä toiselle tunnille. Hipsuttelin kiireesti harjaamaan ponista suurimmat pölyt pois, jonka jälkeen heiteltiin kuteet niskaan ja lähdettiin iloisin mielin kentälle. Oli meinaan vaan niin loistava ilma ja jotenkin hyvä fiilis tänä aamuna!

Kuvat eivät ole vielä tulleet, joten käytetään vanhoja!

Kiipesin siitä kyytiin ja lähdettiin kävelemään, tällä kertaa huomattavan paljon paremmalla onnella. Jack oli kyllä reipas, mutta käytti älykkyytensä pelkkään etenemiseen, sen päättömän juoksentelun sijaan. Hain käynnissä rentoa hevosta, joka kulkisi avuilla ja olisi kuulolla. Hyvin yksinkertainen ajatus, jonka halusin kyetä toteuttamaan ihan täydellisyyttä hipoen. Tehtiin voltteja, vääntelin kunnolla asetukset läpi, katsoin että heppa kulkee suorana ja tekee kunnolliset kulmat. Jack oli mukana suurella sydämellä, eikä hommassa ollut oikeastaan minkäänlaisia ongelmia. Ainoastaan suoraan kävely keskihalkaisijaa pitkin osoittautui lähes mahdottomaksi, kun hevonen luikerteli kuin kastemato, ratsastajan kummastellessa merkillistä vinoutta.

Käynti oli hyvä, joten kevyt raviin lähdettiin hyvillä mielin. Alkuun Jack kipsutteli hiukan alta, mutta tahti löytyi hyvinkin nopeasti kuntoon kun vain sain kevenneltyä ja otettua ponia alle. Sen sijaan jännittyneisyys ei ihan ottanut lauetakseen, vaan kirjava ravaili niska jäykkänä ja vähän turhan korkeana menemään.
Mietin sinäänsä että voisin koittaa tehdäkin jotain pelkkien volttien ratsastelun sijaan, mutta kun olin ottanut tavoitteekseni rennon ja avuilla kulkevan ratsun, niin päädyinkin vain kokeilemaan onneani. Ensin otettiin tahti kuntoon ympyröillä, rauhaisalla kevennyksellä ja kevyillä pidätteillä. Kun Jackie ei enää juossut alta, uskalsin päästää sille hieman ohjaa, jotta saisin sen niskan rennoksi. Hölkättiin puolipitkällä ohjalla, tehtiin voltteja ja kehuttiin pikkumiestä jokaisesta oikeasta ajatuksesta.

Olinkin hyvin tyytyväinen sekä itseeni että Lehmään. Hetkellisen ratsastamisen jälkeen hevonen pyöristyi ja selvästi rentoutui. Fiilis oli aivan erilainen ja huomasin todella tehneeni jotain oikein. Kun kaula pysyi pyöreänä ja niska rentona, uskalsin varovasti koota ohjaa takaisin käteen ja kerätä Jackien nokkaa hiukan ylemmäs. Sekin onnistui rentona, niska ei jännittynyt, vaan hevonen ravasi yhtä kivasti kuin aiemminkin, jes!
Tosin Jack kyllä väsähti tosi nopeasti. En tiedä oliko se lähtökohtaisesti jo väsyneempi vai tekikö poni vain niin intensiivisesti töitä, mutta se alkoi hyvin nopeasti ihan jopa makaamaan ohjalla ja hidastumaan. Nostelin päätä varovasti ja koitin ratsastaa hiukan eteen, jolloin saatiinkin aina hetkellisesti homma hiukan kevenemään. Muuten Jack kyllä tuntui tosi hyvältä ja ravasi hyvin, oli pakko vaan varmistaa Marianneltakin tämä ihme; Jack oli kuulemma rento, tahti hyvä ja selkä ylhäällä. Upeaa!

Päästiin siinä loppuun Jackille ohjaa ja annoin sen hölkkäillä vapaammassa muodossa kun toinen oli nin ryytynyt. Sitten käveltiin välikäyntejä ja heppa sai hiukan hengähtää.
Laukat nosteltiin käynnistä. Ensin hyvät kulmat ja pitkän sivun alusta nosto, sai tehdä ympyrää ja sitä rataa. Tässä kohdassa Jack jännittyi, kun keräsin ne ohjat tuntumalle ja ajattelin laukkaa. Sain kuitenkin suhteellisen kivasti sen pois hirvimoodista niiden kulmien aikana, enkä siis joutunut nostamaan laukkaa aivan jännittyneellä hevosella.

Ensimmäinen nosto oli hitaampi, mutta muuten nousi oikein hyvin. Seuraavaksi alkoikin nousta ihan istunnalla, sellaisia mukavia ja tarmokkaita nostoja, kunnes taas loppua kohden jouduin pyytämään enemmän. Jack-raukka alkoi niin väsähtää, ettei hän millään olisi jaksanut edes laukkaa nostaa!
Laukka oli varsin hyvää, varsinkin alkuun. Pyöri kivasti, hevonen eteni ja kääntyi tosi hienosti. Keskityin nyt oikein siihen, että päästäisiin edes suunnilleen kulmiin ja kuljettaisiin selkeitä reittejä. Tällä kertaa siirtymät eivät tulleet ihan niin sujuvasti istunnalla, mutta siirryttiin kuitenkin kun halusin. Ja tuli sieltä yksi melkein suora käyntisiirtymäkin. Viimeiset laukat alkoivat olla jo niin löysiä, laukka könkköä ja Jack romahteli ihan pienestäkin avusta alas laukasta.
Ja siis mä rytkyin ihan hulluna niissä siirtymissä. Hivenen ärsyttävää.

Oikeat laukat menivät aika huonosti. Se on vaikeampi kierros ja Jack oli hyvin väsynyt, joten se yritti lähinnä ryysiä laukkaan omin lupineen. Laukat nousivat turhankin räjähtävästi ja kertaalleen nousi vääräkin laukka. Tähän suuntaan löytyi myös se räjähtävä laukka ja poni oli kaatua sisälle. Saatiin kuitenkin tämäkin suunta ihan toimimaan, löytyi kulmantapaiset ja sain Jackin rauhoittumaan siitä kaahaamisesta.

Vielä loppuravit, jotka sujuivat tyylipuhtaasti. Hölkkäiltiin pitkällä ohjalla, Jack oli aivan nuutunut ja mennä puksutti vain kiltisti. Hieman käänneltiin ympyröitä ja fiilisteltiin hyvää meininkiä. Sitten käyntiin ja loppukäynnit.

Se meni oikein hyvin. Sain Jackin rentoutumaan ja kulkemaan oikeinpäin, mikä on aina tosi suuri asia ja josta olen hyvin ylpeä. En kai jotenkin usko siihen, että oikeasti osaan tehdä mitään, vaikka tiedän tässäkin jo monta kertaa onnistuneeni.

Minä taluttelin Jackin, sillä se oli niin hikinen ja väsynyt. Sitten keskelle ja poni seuraavan ratsastajan hellään huomaan. Pitkästä aikaa tuli harjailtua ja taluteltua pikku-Seppoa, joka oli kuin ihmisenmieli! Se oli niin kiltti ja kiva, voi että. Lehmäponit ovat sitten hyväntuulisia!
Eipä sitten muuta kuin hirveeeen hyvää pyhäin(miesten)päivää tai halloweenia jos sitä haluaa viettää ;)
Itse ajattelin hilpaista hautuumaalle, eiköhän siellä ole joku käynyt näin kuolleiden päivänä!

Vaan kuinkas sitten kävikään?

Viime viikolla kävi niin, että kuume näytti luonteensa ja kohosi reiluun 39 asteeseen. Sydän syrjällään jäi se ratsastus väliin, mutta nyt, kolmen viikon leikkimisen jälkeen olen vihdoin ainakin melkein terve! Hallelujah ja sitä rataa.

Sitä onnea kun tänään pääsi ratsastamaan, tauko oli liian pitkä ja kivinen. Mulla oli Jack, tunnilla myös Artsi, Evita, Pomo, Simo ja Elvis, Jack jatkoi toiselle tunnille.
Syksy sieltä ottaa tullakseen, mutta päivän myötä lämpeni ja oli oikeastaan aika täydellinen ilma tälle paluulle (joojoo, jäi yksi tunti välistä ja se on katastrofiin verrattava tilanne. Kyllä se on).
Jack oli jo sisällä, joten harjailin ponin ja heittelin sen varusteisiin. Lehmällä oli selvästi jotenkin omanlaisensa sävelet päällä - ei se sinäänsä outo ollut, mutta oli se kuitenkin. Hiukan jännittynyt, heppa meinasi jopa kävellä omin lupineen ulos karsinasta. Se oli vähän "häseltävä", muttei kuitenkaan.

Kiitos Hennalle näistä!

Lähdettiin kentälle ja parkkeerattiin keskelle. Heppa jännittyi ihan hirveästi heti kun lähdin keräämään ohjaa käteen, mutta se ei täysin rentoutunut, joten nousin selkään vaan sen ihmeempiä miettimättä. Se oli selvästi virhe, sillä minähän en ehtinyt kuin istuttaa takapuoleni penkkiin, kun Jack lähti jo hiihtämään eteenpäin. Se hiihto muuttui raviin parin askeleen jälkeen ja pian huomasin että me suorastaan laukataan eteenpäin. Hidastelin ja koitin istua alhaalla, mutta poni oli varsin kauhuissaan siinä vaiheessa. Sain kyllä sen hidastamaan lopulta, mutta se oli aika lyhyt lohtu, kun parin sekunnin kuluttua heppa räjähti uudelleen. Siinä vaiheessa kun holtittomaan laukkaan ja jalustettomuuteen lisättiin vielä epämääräinen tanssimuuvi, niin akka lennähti kaulalle ja koska en viitsinyt edes yrittää kavuta takaisin sieltä kyljeltä, niin tulinpa alas selästä mahdollisimman hillitysti ja hallitusti. Jackie-rukka yritti lähteä saman tien karkuun, mutta rauhoittui seisomaan kun en päästänyt sitä villiksi ja vapaaksi.
Jahas. Rehellisesti sanottuna lyhin ratsastukseni ikinä, ehdinhän mä siellä selässä istua varmaan minuutin verran. Että näin palautetaan maan pinnalle sen sairaslomailun jälkeen ;)

Kyllä siinä nauratti ihan huolella, sillä koko tilanne tuntui lähinnä tragikoomiselta. Vähän tärisyttikin kun Marianne tuli huolehtimaan että pääsen selkään ja toivon mukaan myös pysyn siellä vähän kauemmin. Vaan ei siinä muu auttanut kuin härkää sarvista ja uutta putkeen vaan.
Jackie oli edelleen ihan hirveän jännittynyt ja se otti kipinää joka asiasta. Vähän väliä yritettiin lähteä kipsuttamaan, pää kuikuili kuin hirvellä ja kaikki oli aivan superkamalaa tänään! Minä yritin sisuuntua, pitää omat jännitykseni kurissa ja sitten vaan pyöriteltiin voltteja ja otettiin pidätteitä läpi. Tehtiin alkukäynneissä pysähdyksiä, joiden tekemistä hiukan jännitin kun heppa oli niin räjähdysherkkä. Sain kuitenkin volteilla sen verran itsetuntoa takaisin, että uskalsin hieman vaatiakin. Kun oikein keskityin istunnalla hidastamiseen, pyysin kunnon pysähdyksen ja hain volteille asetuksen läpi, niin ponihan malttoi peräti keskittyä! Pikkuhiljaa Jack alkoi rauhoittua ja kuunnella, jolloin koko juttu lähti sujumaan todella paljon paremmin. Minä olin suunnattoman tyytyväinen, sillä muutamissa pysähdyksissä sain oikeasti istunnan kautta sen hevosen hidastamaan lähes pysähdykseen asti. Välillä istunta ei tuntunut löytyvän ja menevän perille kun Jack jännittyi, mutta edes ajoittain sujui.

Siirryttiin kevyt raviin, joka sai uljaan ratsastajan polvet tutisemaan, mutta loppujen lopuksi kirjava herrasmies vakuutti rauhallisuudellaan. Kyllähän se hiukan kipsutti alta ja jännittyi jos joku tuli lähelle, mutta se totaalinen räjähdys jota pelkäsin jäi tulematta. Jatkettiin käynti-ravisiirtymillä, joita oli tarkoitus tehdä ihan vaan pitkien sivujen keskellä. Koska poni jännitti edelleen enemmän tai vähemmän, aloittelin rauhassa, pyörittelin pari ympyrää jolla haettiin tahtia ja siirtymiä otettiin ihan omaan tahtiin. Yllättävän nopeasti Jack löytyi alle ja poni alkoi rentoutua, joten päästiin tekemään siirtymiä hivenen pienemmilläkin väleillä. Ja siis siitä huolimatta että poni välillä kauhistui erinäisistä asioista, niin kyllä ne siirtymät olivat vaan aika hyviä tänään. Todella yllättävää, mutta niin vain kävi. Kenties ratsastaja perä levisi tämän tauon aikana, mutta jotenkin saatiin tosi hyvää hidastusta pelkällä istunnalla, pehmeitä siirtymisiä pelkällä istunnalla ja parin toiston jälkeen myös raviinsiirtyminen alkoi tulla pehmeästi ja kevyin avuin. Olin aivan todella tyytyväinen ja lähinnä hehkuin selässä - on se loistavaa kun näin hyvin menee sen sairasputken jälkeen (vaikka vähän selästä lensinkin! Mutta oli sen aika, johan siitä on yli vuosi).

Istuttiin alas harjoitusraviin ja jatkettiin samalla linjalla. Siirtymiä nyt oli huomattavan paljon helpompi tehdä ilman sen kevennyksen kanssa sähläämistä, mutta istumisessa oli hetkittäin lieviä ongelmia. Jackie kun tuppasi jännittymään silloin tällöin ja minä taas rytkyin selässä kuin kasa ameeboita. Yllättäen heppa ei kuitenkaan vetäissyt hernepeltoa nenäänsä mun hetkittäisen hyllymisen takia, vaan pysyttiin ihan hyvässä tasapainossa ja yhteisymmärryksessä ja saatiin suoritettua pehmeitä, ajoittain vähän turhan hitaita siirtymiä.
Seuraavaksi sitten täräyteltiin laukkaa, nostettiin ravista tai käynnistä ja laukkaa painettiin toisella pitkällä sivulla, ympyröitä sai tehdä ja sitä rataa.

Jackien jännityksen takia otin nostot niin varovasti kuin vain osasin ja kyllähän sieltä sitten tulikin ihan tosi hyviä laukkoja. Nostot olivat keveitä ja varsin nopeita, oikeat laukatkin saatiin ylös. Laukka pyöri hyvin ja Jack eteni hienosti itse. Me tehtiin oikein kunnon tahdilla kun tilaa oli niin runsaasti, eli pyöräytettiin ympyrää joka kerralla ja nostettiin reippaasti ja vaihtelevasti käynnistä ja ravista. On se karvakoipi vaan niin loistava, ihan mahtavaa laukkaa jota ei voinut kuin kehua ja ylistää maasta taivasiin, ympyröille se kääntyi superisti ja tehtiin yksi voltin tapainenkin ja raviinkin siirryttiin pelkällä istunnalla. Olin niin fiiliksissä, se oli aivan tajuttoman loistavaa!
Suunnan vaihduttua tuli yksi ylilyönti, kun heppa vaan vähän räjähti ja mä en ihan heti saanut sitä aisoihin, vaan laseteltiin hieman enempi sitä laukkaa ympäri kenttää. Sen jälkeen kun nostin viimeisen hallitun laukan, tuli ensin väärää, mutta sen jälkeen saatiin oikea laukka ja homma oli kiva lopettaa kevyeeseen onnistumiseen.

Ihan hirmuinen ferrari!

Otettiin vielä loppuraveja, joissa en tavoitellut muuta kuin rentoa ravia uraa pitkin. Tehtiin me jokunen ympyräkin, mutta kun Jack alkoi rentoutua, niin en halunnut enää vaatia mitään vaan tavoittelin ainoastaan keveyttä ja paikoillaan pysymistä. Vaikka heppa oli edelleen jännittynyt ja se säpsyi toisia hevosia, niin ero oli silti huima. Alkutunnista tulin maahan, mutta nyt päästiin pitkin ohjin hölkkäämään rauhaisaa ravia, hevosen venyttäessä kauniisti eteen-alas. Olin huiman tyytyväinen, niin yritteliäs pieni mies ettei mitään rajaa! Käyntiin ja käveltiin loppukäynnit.
Meni tosi kivasti ja ainakin mulla oli hauskaa! Hevonen nyt oli kauhean jännittynyt, mutta se kuitenkin suoritti parhaansa mukaan ja oli tosi toimiva ja kiva. Kuten aina, Jack on vaan joka kerta niin mukava, helppo ja yksinkertainen, heh.

Käveltiin, keskelle ja alas selästä. Poni sai jatkaa ja minä taas pääsin taluttamaan niin Kitty- kuin Nikkis-poniakin. Sen jälkeen ripeästi takaisin kotia kohti ja kenties tästä joskus pääsisi nukkumaankin. Loistavaa illanjatkoa siis!

Kuumejolkottelua

Tunnolliset oppilaat sairastuvat lomalla, mutta minäpä sairastuin juuri ennen syyslomaa (syysloma! Kuulostaakin niin luksukselta!)
Pieni kuume ei tietenkään estä meitä menemästä ratsastamaan, sillä terveyshän on kovin yliarvostettu asia, vai mitä? Sitä paitsi kun ei pyöräilläkään tarvinnut, niin eihän tässä ollut lainkaan esteitä.

Hieman tätä kuumeista intoani laimensi se seikka, että Marianne oli lykännyt mut Artsille, jolloin tunnilla olivat myös Nikkis, Elvis, Jack, Vinski ja Evita, Artsi jatkoi toiselle tunnille. Plääh - minä kuumetta uhaten pamautan itseni tallille ja sitten mulla on Artsi.. Vähän antikliimaksista, mutta koitin selvitä. Onhan siitä nyt hetki kun olen möhköllä viimeksi mennyt.
Harjailin heppasen reippaasti ja heittelin sen kuteisiin, jonka jälkeen marssittiin iloisin mielin kentälle. On muuten jopa virkistävää tämä pikkupakkanen, ei mitään vikaa! Tykkään kyllä kovasti, vaikka vähän meinasikin vilu iskeä lämpimän syksyn jälkeen,

Kiipesin selkään ja lähdettiin kävelemään. Multa oli tosiaan aivan veto poissa ja keskityin pitämään itseni hengissä, joten mitään suuria tavoitteita ei ollut. Ei varsinkaan kun kyseessä oli viha-rakkaus-suhteinen Artsi, jonka hienouksia en ymmärrä oikein mitenkään. Alkukäynneissä vääntelin jalustimet ihan rauhassa samanmittaisiksi, jonka jälkeen etsin istuinluut satulaan ja suoruutta. Koitin saada oman itseni suoraksi ja jalat lopulta kylkiin kiinni, mikä taisi hiukan verottaa sitä mun käsien asentoa - nyrkit veivasivat milloin missäkin ja ohjastuntuma oli yhtä rumbaamista. Tosin en kyllä osaa löytää kunnon tuntumaa tuohon hevoseen, joten sinäänsä homma ei poikennut normaalista.
Kerrankin alkukäynneissä tuli sitten jopa tehtyä jotain hyödyllistä. Kun oltiin kävelty aikamme kuin etanat ja kun minä olin saanut istuntani edes puolittain kuntoon, lähdin tekemään jotain pientä tehtäväntynkää; ennen kulmia pysähdykset, käänsin siitä etujalkoja ja sitten pitkien sivujen keskelle voltit. En halunnut alkaa tekemään mitään väistöjä tai muuta kuviokelluntaa, sillä mun mielestä oli parempi tehdä helpoimman kautta kun päivän combo oli mitä oli.

Takaosakäännösmäiset kulmat sujuivat välillä paremmin ja välillä huonommin. Tuli muutamia oikein hyviä ja onnistuneita, mutta välillä herra Artsi vaan paineli iloisesti läpi mun ajatusten ja kääntyi ihan normaalisti. Volteilla koitin sitten venkslata sitä asetusta kasaan ja suorilla hiukan tuuppia käyntiä eteen. Kokonaisfiilis oli ihan jees, mutta Marianne taisi kyllä varsinkin alkutunnista todeta käyntimme olevan sunnuntaikävelyä. En siis tiedä muuttuiko se siitä mihinkään tämänkään tehtävän seurauksena,

Siirryttiin kevyt raviin, joka yllätti jotenkin positiivisesti. Se oli sellaista kivaa ja helppoa hölkkää, keventäminen ei vaatinut ponnisteluja ja homma tuntui helpolta. Artsikin tuntui liikkuvan ihan kivasti ja minä en tehnyt kuolemaa - kaikki oli siis oikein hyvin! Tässäkin yritin parhaani mukaan tehdä jotain, käänsin hevosta hieman ennen uraa ja väistätin sitä kevyt ravissa takaisin. Välillä tuli väistöä, välillä ei ihan tullut väistöä, mutta olin kokonaisuudessaan tosi tyytyväinen tähän, sillä kevyt ravissa väistättäminen on mulle hirveän työn ja tuskan takana. Ja uskalsinpa yrittää, jo se on paljon!
Artsi meni sinäänsä ihan hyvin, kääntyi hieman jäykästi mutta kulki niin kuin halusin. Se vaan että asetusta en ilmeisesti saanut läpi ja kädet olivat liian ylhäällä, sekä ohjat liian pitkinä. Ongelma on pitkälti siinä, etten mä yksinkertaisesti tajua milloin se asetus on herra Artemiksen kanssa mennyt läpi, kun hevonen on niin iso ja möhkälemäinen. Nytkin mä monesti kuvittelin että hienosti se asettuu, kun taas Marianne valitti että hevoselta kääntyi pelkkä poski. En oikein saa sitä läpi millään ja koko tuntuma on kauhean vaikea käsite Artsin kanssa..
Muuten kuitenkin kivaa hölkkää ja meillä oli ihan mukava fiilis. Pari kertaa paukuttelin raviakin eteen, mutta kerrankin tyydyin vain siihen raviin jota herra mulle tarjosi, sillä vauhti ei erinäisistä syistä ollut se suurin asia tänään.

Siirryttiin käyntiin ja laukattiin vuorotellen. Se jos mikä olikin sitten säälittävää, sillä mähän en taas meinannut saada laukkaa edes nousemaan :D
Artsi vain mennä mökelsi eteenpäin, samalla kun ratsastaja kaiveli ykköstä silmään. Ei, ei niin millään. Kyllä se sieltä parin kaivelun jälkeen nousi, tosin vääränä laukkana.
Kun lopulta saatiin myötälaukka, niin eikös poninpirulainen pudottanut alas muutaman metrin jälkeen, vaikka mäkin muka niin voimakkaasti yritin sitä kannustaa eteenpäin. Melkein alkoi jo itkettää se epätoivoisuus kun mikään ei ottanut onnistuakseen!

Lopulta sain kaiveltua laukan ylös ja pidettyä sen hevosen laukassa. Kun pari kertaa iskin korkoa kylkeen ennen kuin Artsi hidasti, alkoi poni ymmärtää ettei sen ole sopivaa romahdella raville heti kun mieli tekee. Sen jälkeen laukkaamisesta tulikin huomattavan paljon miellyttävämpää kun hevonen ei koko ajan odottanut tilaisuutta tiputtaa laukkaa alas, vaan se peräti eteni ihan omatoimisesti!
Ja onhan Artemiksen kanssa kiva laukata, silloin kun se liikkuu siis. Mä sain keskittyä istuntaani ja jalkoihin, jotka kerrankin pysyivät normaalisti mukana. Hiukan vain piti pyörittää laukkaa eteen ja muuten saikin lähinnä ihailla maisemia ja nauttia kyydistä. Oikein mukavaa etten sanoisi!

Toiseen suuntaan meni aikalailla samalla tavalla! Laukannostot olivat melkoista täin tervassa kylpemistä, mutta laukka itsessään oli kohtuu sujuvaa ja mukavaa. Välistä heppa meinasi jopa innostua ja se ihan liikkuikin, mutta heti jos otin harkitsemattoman pidätteen, heitti ruuna raville.
Mutta laukkaamme kyllä kehuttiin, mä istun kuulemma kevyesti ja Artsi laukkasi rennosti eteenpäin, mikä oli oikein hyvä. Hienoa että siinä oli siis edes jotain hyvää!

Käyntiin ja käveltiin loppukäynnit.
Artsi on nyt se uusi hevonen jonka kanssa en vain löydä yhteistä säveltä ja se tuntuu vaan vahvistuvan joka kerta enemmän. En mä tiedä, se on liian möhkäle ja liian tuollainen. Ja mä olen liian hyperaktiivinen. Saapa nähdä, mutta ainakaan tällä hetkellä emme mitään sydänystäviä ole. Ei se nytkään ihan huonosti mennyt, mutta ei tuo nyt hyvinkään sujunut tai mitään.

Keskelle, alas selästä ja Artsi sai jatkaa hurjaa aherrustaan. Minä taas lähdin takaisin sairasvuoteelle (=siivoamaan koko kämpän) ja todella toivon että ensi viikolla olisin jo täysissä ruumiin ja sielun voimissa, jottei koko ajan tarvitse ratsastella puolikuntoisena.

Syksy = sydän

Ihana aamu, ihana syksy ja ihana Jack! Tunnilla myös Vinski, Kaisa, Evita, Nikkis ja Simo, Jack vain mun kanssani.
Jackiläisen sain hakea tarhasta ja sen jälkeen puunailin pikkuhepan siistiksi ja puhtaaksi. Heiteltiin kuteet niskaan ja tepsuteltiin kentälle - joka muuten sekin oli ihanassa kunnossa. Jes!

Hennalle kiitos!

Kiipesin selkään ja lähdettiin kävelemään. Olipa muuten jokseenkin vauhtia niissä alkukäynneissä, näin Nikkiksen jälkeen ainakin. Mentiin rauhassa pitkällä ohjalla, kääntelin hiukan voltteja omaan tahtiini ja tsekkailin vaan että heppa kävelee kivassa tahdissa eteenpäin. Juteltiin rentoudesta, joka oli tänään tunnin suurena teemana, joten siksipä alkukäynneissäkin oli hyvä lähinnä etsiskellä sitä zeniläistä ajatusta ja ihanaa rentoutta.
Siirryttiin kevyt raviin lämmittelemään ja tässä vaiheessa meidän kiva tahdikkuus hieman kärsi, sillä Jack lähti vähän turhankin jännittyneenä kipittelemään eteenpäin. Ponin mielestä se yksi kulma oli myös hurjan pelottava ja sitä oli väistettävä parhaansa mukaan ja jännityttävä vielä hiukan lisää. Akka sai taas parhaansa mukaan etsiä rauhaisaa kevennystä ja sitten pyörittiin niillä ympyröillä ja taottiin sisäpohjetta hiukan läpi. Jack-mies löysi sisäisen miehekkyytensä ja uskalsi ravata pelottavassakin kulmassa hevosiksi, se asettui ihan kivasti ympyröille (mutta olisin voinut pyytää enemmänkin) ja raviin löytyi tahtia ja rentoutta kun hetken aikaa pisteltiin menemään. Lopulta meillä oli ihan kiva flow siinä ravissa ja homma tuntui yksinkertaiselta ja toimivalta. Ei ehkä ihan täydelliseltä, mutta hyvältä kumminkin. Mä koitin muuten koko ajan keskittyä siihen istuntaani, jalkaa kylkeen ja kädet kyynerpääkulmaan, mutta kuvia katsoessa näyttää lähinnä siltä että kökötän tuolla paremman tekemisen puutteessa. Hups!

Pian istuttiin harjoitusraviin ja lähdettiin tekemään siirtymiä käyntiin. Istunnalla, jokaisen sivun keskellä ja tietysti mahdollisimman pehmeästi ja rennosti. Mä suorastaan innosta hihkuen istuin alas jumputtamaan sitä harjoitusravia ja istuinkin yllättävän hyvin, ei ollut mitään alkuhaparointiakaan. Tahti säilyi ratsastajan istuessakin ja homma tuntui pelittävän tosi mukavasti. Siirtymiä nyt ei ihan vaaditulla tahdilla tullut tehtyä, sillä puolikas kenttä ja iso hevonen aiheuttivat sen, ettei ravia olisi tullut muutamaa askelta enempää jos olisin tehnyt siirtymiset orjallisesti joka kerta. Ja kun siis mä itse olen niin säheltäjä, etten todellakaan saanut Jackiä rentona käyntiin sen parin askeleen jälkeen, joten ihan hermojamme säästääkseni tein hieman vaihtelevimmin välein.
Siirtymät olivatkin tosi kivoja! Olihan niissä alkuun pientä hakemista ja väkertämistä, mutta kun minä aloin istua paremmin ja Jackie oli rento, niin mehän onnistuttiin tekemään todella pehmeitä ja liukuvia siirtymiä käyntiin. Lähes istunnalla, hevonen pysyi rentona ja kaikki tuntui suorastaan luistavalta. Raviin poni siirtyi istunnalla ja tahti löytyi alusta asti, ei mitään ongelmaa missään. Olin ihan tajuttoman tyytyväinen meihin, se oli kyllä tosi sujuvaa.

Laukat otettiin myöskin tälleen kivan liukuvasti ja alettiin nostella toiselle pitkälle sivulle. Mä puksutin välimatkat harjoitusravia ja vääntelin ympyröitä, sillä pitäähän sitä hiukan treenata vatsalihaksia ja ponin hölkkäkuntoa! Laukat nousivat ihan mielettömän kivasti, oikeastaan ihan alusta asti. Löysin sitä istuntaa mukaan, myötälaukkoja ja mukavia nostoja - välillä ponnekkaita ja täsmällisiä, välillä taas ihastuttavan rauhallisia ja keveitä.
Laukka oli itsessäänkin kyllä tosi hyvää, Jack laukkasi pyörivästi ja eteni ihan omatoimisesti. Akka taas istui kyydissä ja sai laukat alas pelkällä ajatuksella! Aivan loistava poni, ihan mahtava ja täydellinen puksutin.
Molempiin suuntiin laukat nousivat ongelmitta ja kaikki sujui hienosti. Kerran Jack ampui vähän alta kun kirjava oli turhankin innoissaan, mutta siinäkin saatiin palikat kasaan kun ratsastaja ei panikoinut. Hieno Jack, todellatodella hieno!

Käveltiin hieman välissä ja alettiin taivutella s-kirjaimia.

Kunnon taivutusta, kaula sai taas ylitaipua ja oikein vaan väänneltiin. Jack antoi vasemmalle periksi paremmin, oikealle jouduttiin hieman keskustelemaan. Kyllä se kuitenkin ihan mukavan oloisesti kääntyi kumpaankin suuntaan ja saatiin siihen ihan oikeanlaista ajatusta. Ainoa ongelma olivat muut hevoset, sillä eihän pikku karvakinttu voi keskittyä tekemiseensä jos se kamala Nikkis-poni vilkuilee vihaisesti vieressä ;)
Käyntitaivuttelujen jälkeen otettiin vielä loppuraveja. Kokeiltiin ihan toisella pitkällä sivulla löysätä ohjaa ja katseltiin lähteekö hevonen ohjan perässä eteen ja alas. Jack nyt sukelsi kuin aikamies ja ravaili muutenkin niin kiltisti, ettei siinä mitään katsottavaa edes ollut, heh. Se vaan kun heppa alkoi siinä hiukan jo väsyä, eikä ravi ihan jaksanut edetä, joten annoin sille lopulta ihan kokonaan pidempää ohjaa ja hölköteltiin pikku-Lehmän kanssa rentouttavia loppuraveja omaan tahtiimme. Sitten käyntiin ja käveltiin.

Marianne oli hyvin tyytyväinen. Mentiin molemmat niin hienosti ja hyvin ja kaikkea!
Mä olin itse ihan mielettömän fiiliksissä taas niistä laukoista ja kun tuo heppa vaan on niin mahtava. Niin loistava ja helppokin jopa. Ei tarvitse tehdä mitään, kunhan vain on ja ratsastaa oikein, niin kaikki järjestyy! Lohdullista, vai mitä?

Mä taluttelin Jackiä taas loppuun, kun toinen teki niin tosissaan sitä duunia. Ja kun mulla oli sen verran paha olo, että epäilin ajoittain kuukahtavani sinne selkään. Hengissä kuitenkin selvittiin ja pääsi kirjavaponikin talliin harjaukseen ja lopulta tarhaan nauttimaan syysauringosta.
Mä lähdin tosiaan aikaisemmin, jätin pikkulapset ilkeästi pulaan ja muistan tämän varmasti ikuisesti ;)