Mulla oli jälleen Vinski. Meinaa muuten mennä jo tylsäksi kun osaa arvata millä hevosella milloinkin menee, heh. En minä tykkää siitä että osaan arvata, mä haluan täysiä yllätyksiä (tosin hyviä yllätyksiä. Ei siis Evitaa).
Tunnillamme olivat myös Pomo, Nikkis, Evita ja Kaisa, Vinski jatkoi toiselle tunnille. Hilpaisin taas harjaamaan herra hevosta ja vetäisin sen varusteisiin. Karvaa lähtee itse kultakin ihan tajuttomasti, ihanaa, pian hummatkin ovat kiiltävällä kesäkarvalla! Kyllä tämä kevät on sitten kivaa aikaa.
Tallustelimme kentälle ja kiipesin valtaisan valkean selkään, jonka jälkeen lähdimme kävelemään kunnon baanaa käyttäen. Siinä koko kenttää pitkin kävellessä meinasi tulla liiankin hienot fiilikset - en muistanutkaan kuinka mahtavaa se on kun tilaa on melkein loputtomiin ja eteenpäin voi huoletta ratsastaa... Ihana, ihana kevät!
Käveltiin tosiaan alkukäyntejä, Marianne kokoili sinne keskiympyrän jolla oli neljä puomia, jonka lisäksi lyhyille sivuille merkittiin tötteröillä pääty-ympyrät. Otin käynnin eteenpäinratsastuksen kannalta, koitin hakea sen hepan liikkkeelle ettei tarvitse joka toinen sekunti kaivella moottoria käyntiin. Alkuun Vinski vähän möngersi menemään, mutta lopulta pysyttiin jo paremmassa tahdissa. Samaten alkuun käännökset olivat niin löysiä ettei mitään rajaa - onneksi nekin paranivat loppua kohden. Sen lisäksi pyörittelin niitä ympyröitä ja voltteja, heppa kääntyi tosi kivasti, joten saatoin lähinnä taas etsiä sitä asetusta. Oli siinä välillä sitä "pikkaisen jos sinnepäin kokeilen", mutta sain mä silleenkin sitä nenää sisälle.. Oikeastaanhan mun pitäisi jonain päivänä oikeasti vaan ottaa itseäni niskasta kiinni ja kerran viedä se asetus kunnolla läpi. Luulen että silloin saisin ihan erilaisen tunteen sinne ohjan päähän, jonka jälkeen olisi helpompi etsiä sitä samaa tunnetta uudelleen. Kun nyt musta tuntuu että tyydyn koko ajan siihen "kyllä se pikkaisen turpakarvojaan liikautti, se on siis asettunut". En mä sellaista minimaalista ja sinnepäin hutiloitua taivutusta hyväksy ponienkaan kanssa, joten on jännä kun en vaan uskalla vaatia hevosilta mitään. Taidan tosin pelätä että ne vetävät herneet nenäänsä ja että kaikki menee sen jälkeen pieleen. Hmm.
Ehkä lupaan ja vannon että seuraavalla kerralla yritän paremmin? Tosin joo, aika monessa asiassa blogi on jo auttanut mua, kenties pian mulle jää mieleen ajatus siitä, etten voi taas mennä kotiin ja kirjoittaa blogiin että "asetin vähän sinnepäin kun en uskaltanut pyytää kunnolla".
Sillä keskiympyrällä koitin hakea jälleen sellaista myötäystä puomilla, asetusta välissä ja pientä sisäpohkeen tönäisyä ennen ylitystä. Nyt tosin tuntui että keskityin tosi paljon kaikkeen muuhun, joten nämä pienet asiat meinasivat unohtua koko ajan.
Siirryimme pian kevyt raviin ja jatkoimme samalla reitillä. Vinski puksutti eteenpäin oikein mukavasti, minä taas tunnuin pomppivan siellä kevennyksessä kuin mikäkin Mikki Hiiri. En nyt oikein tiedä miten tuo valkoisen ravissa oleminen tuntui tänään niin kauhean vaikealta, ehkä heppa oli reippaampi tai etenevämpi kuin yleensä.
Pitkille sivuille tuupin ravia eteenpäin ihan kunnolla ja olin oikein tyytyväinen siihen liitoon jota saimme aikaiseksi. Vinski pisteli menemään, mutta pysyimme kuitenkin ihan tahdikkaina ja kuulolla, ilman mitään ohjalla makaamista tai muuta vastaavaa. Etenemisen jälkeen humma tuli kivasti takaisin, joten ympyröiden teko onnistui oikeastaan ongelmitta. Haettiin asetusta, tähtäiltiin itseämme puomien yli ja tunnettiin olomme taitaviksi. Tai okei, kun oltiin aikamme ravailtu, Vinski oli hiukan lämmennyt (ja kun mulla alkoi särkeä jalat ihan älyttömästi sen ravailun takia) niin silloin meidän kääntymiseen tuli sellainen pieni viive. Ei se muuten haitannut mitään, mutta ohiteltiin osa puomeista aina silloin tällöin, kun hevonen ei vaan yksinkertaisesti kääntynyt kyllin terävästi.
Ei ehditty kovinkaan kauaa rauhassa ravailla, kun Marianne jo käski mun istua alas, nostaa laukan ja hurruutella pari pääty-ympyrää. En kauheasti kerinnyt miettiä, mitä nyt sekunnin-pari kauhistelin että minähän en tällaista alusta saa laukassa millenkään ympyrälle kääntymään. Rohkea rokan syö, eikä siinä montaa metriä ollut aikaa edes empiä. Täräytin sisäpohkeen kylkeen (täytyypä sanoa että aika hyvä tapa aloittaa laukkaaminen. En ehtinyt edes jännittää sitä, nouseeko se laukka vai ei!) ja lähdettiin kokeilemaan. Suureksi yllätyksekseni Vinski kyllä kääntyi laukassa. Ei se todellakaan mitään tyylipuhdasta ollut, muistutti lähinnä kaatumista milloin mihinkin, ympyräkin oli vähän joustava käsite. Mutta jos nyt hei mietitään, että minä, maailman surkein laukkaaja, saan Vinskin kääntymään ympyrälle, sen jälkeen kun ei olla koko talvena laukattu, niin kyllä se melkein ansaitsee aplodit! En mä tiedä olenko ikinä edes yrittänyt Vinskiä laukassa kääntää, sen tiedän etten sitä yleisesti ottaen hevosilla ole juurikaan harrastanut (ja niistäkin yrityksistä vähintään kaksi kolmasosaa on mennyt pieleen). Siksi olinkin oikeastaan tosi tyytyväinen, kun me tehtiin hepan kanssa ne kaksi ympyrää laukassa, jonka jälkeen siirryttiin raviin ja jatkettiin humputtelua. Wau.
Tokihan siinä oli virheitä, se ei ollut kovinkaan tyylikästä. Mulla suoristui ulkokäsi vähän väliä, jalat sojottivat eri ilmansuuntiin, jalustimet vammailivat, Vinski kaatui.. Katsoin taas alaviistoon ja pompin vähän kyydissäkin kun jännitin sitä onnistumista. Mutta käännyttiin. Ei pidä odottaa liian suuria onnistumisia heti ensi alkuun.
Taidettiin ottaa vielä toinenkin laukka tähän suuntaan, se sujui samaan tapaan vaikka tällä kertaa ehdinkin pelätä kääntymistä enemmän, heh.
Muu aika otettiin kevyt ravia ja välissä sai omaan tahtiin kävelläkin. Otin vähän oman jalkanikin mukaan, koitin katsoa että päästään Vinskin kanssa aina silloin tällöin kävelemään pitkin ohjin ettei proomu joudu liikaa työskentelemään.
Ja itse asiassa väänsin pari kierrosta harjoitusravissakin, kun jalka ei meinannut enää kestää keventämistä. Se oli kulttuurishokki, miten siellä ravissa istuminen oli tänään niin hankalaa :D Meikähän pomppi kuin jauhosäkki, ei se nyt muina tunteina ole noin hankalaa ollut. Ehkä heppa todellakin eteni jotenkin eri tavalla, olihan pohja paremmassa kunnossa kuin moneen viikkoon.. Ja kun Marianne sanoi viritelleensä Vinsenttiä eilen, ehkä se johtuikin siitä. Tai sitten olen unohtanut kuinka istutaan, kun Kaisan ravi oli niin kovin mukavaa.
Vaihdoimme suunnan ja jatkettiin samaa hommaa oikeaan kierrokseen. Ravi tuntui superpaljon paremmalta kuin vasempaan, Vinski asettui ja kääntyi paremmin. Sen lisäksi mulla oli vaan itsenikin suhteen jotenkin parempi fiilis, kädet pysyivät kivasti ja ikään kuin olisin saanut koottua itseni ylös. Ja siis olen ollut ihan otettu siitä, että viime aikoina olen saanut säilytettyä kyynerpääkulman myös näiden hevosten kanssa. Keskiviikkonakin kädet pysyivät ihan siveästi matkassa mukana, ei ollut sitä aiemmin harrastamaani "maataan kaulalla kädet ojossa".
Eikä Vinski tosiaan maannut tänään yhtään ohjalla. Eikä kiskottu yhtään. Jee!
Otin laukkaa myös oikeaan kierrokseen. Se alkoi ihan yhtä hyvin kuin toiseenkin suuntaan. Laukka nousi hyvin, mä istuin ehkä asteen paremmin ja saatiin väkerrettyä pari ympyrää ihan ookoosti. Edelleen kaaduttiin, mutta tällä kertaa ei vajottu uralle joka välissä.
Mutta sitten kolmas ympyrä ei enää onnistunutkaan, vaan herra laittoi pelkkää hanaa ja laukattiin iloisesti liidellen toiseen päähän. Palattiin ympyrälle, nostin laukan ja taas päästiin ehkä ympyrä, jollei kaksikin, jonka jälkeen kääntyminen katosi taas ja mentiin ihan heittämällä toiseen päähän. Ei voi sinäänsä sanoa että olisin ollut suunnattoman pettynyt, mähän oletin noin käyvän joka kerta ja käännyttiin kuitenkin molempiin suuntiin. Eikä muutenkaan paria katoamista voi oikein pitää minään kivisenä alamäkenä, heh.
Molemmissa katoamisissa oli muuten sama juttu, taisin just ennen niitä pyytää Vinskiä vähän eteenpäin kun alkoi tuntua että laukka tippuu alas. Ehkäpä sitten pyysin liikaa tai en vain kyennyt muuttamaan hepan ajatusmaailmaa. No jaa. Muutenhan laukkakin oli oikein hyvää, heppa kyllä liikkui ja kaikkea. Mutta tässä oikeassa kierroksessa meinasi pariin otteeseen tipahtaa alas kesken kaiken.
Jäätiin sitten käyntiin ja käveltiin loppukäynnit. Huh hei, kaikkemme me annettiinkin!
Jees. Kokonaisuudessaan olen oikein tyytyväinen ja oikeasti JEE me laukattiin ja me käännettiin laukassa! Elämän (todella) pienet ilot, mutta oikeasti!
Tunti meni hyvin, onnistuttiin ja Vinsentti oli vallan kiva. Tosin, kuten keskiviikkonakin, niin tunti oli hiukan tasapaksu. Ei silleen huonolla tavalla, ei mitenkään dramaattisesti. Mutta vähän. Ei tullut mitään maata mullistavaa tai muutakaan.
Kun taas mietitään, niin sehän se vasta on ihan pirun hyvä juttu! Jos jumankauta minä sanon tasapaksuksi tuntia, jolla Vinski kääntyy koko ajan, kulkee hyvin, kääntyy jopa laukassa, etenee ja tekee mitä vain, niin vau... Se kertoo ihan vain siitä, että meillä on ollut paljon onnistuneita tunteja, minä osaan tällä hetkellä ratsastaa hevosilla. Se on suuri juttu, tasapaksuus onkin siis pohjimmiltaan hieno asia.
Käveltiin ja keskelle. Alas selästä ja äkkiä tallin puolelle jäätymään, hyi!
Pääsin taas taluttelemaan hiukan sitä äärimmäisen reipasta Laki-ponia, ennen kuin olikin aika lähteä taas kotiin päin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti