Melkoisella jännityksellä tulikin tallille ajeltua ja kuten luvattua, seisoi taulussa iso-Artsi mun nimeni perässä. Tunnillamme olivat myös Vinski, Kaisa ja Pomo, Artsi jatkoi vielä toiselle tunnille. Erittäin jännittävää, se on myönnettävä. Ikinä ennen en ole hevosen selkään näin sokeasti mennyt, aina ennen olen nähnyt sen vähintään kertaalleen ratsastettuna. Toisaalta kyllä ihan hauskakin kokemus, ratsastaa hevosella josta tietää vain sen, mitä sulle on kerrottu. Kun karsinassa möllöttämisestä ei niin kauheasti saa vielä mitään irti.
Eipä siinä muuta kuin herra isoa herraa harjaamaan! Ja kun sanon iso, tarkoitan myös iso. Tosi iso. Valtaisa.
Mulla oli kovin pieni fiilis eikä Artsia tuntunut vähempää kiinnostavan jonkun kirpun läsnäolo. Hevonen lähinnä puuhaili omiaan, littasi mut seinän väliin ja tiputti oven saranoiltaan (aijai!) Varustuskin oli melkoista taiteilua. Satulan selkään saaminen oli hankalaa ja suitsiminen vielä ongelmallisempaa - herra Artemis kuikuili vain päänsä kanssa jossain katon rajassa, samalla kun säälittävä pätkä yritti epätoivoisesti lykätä kuolaimia ponin suuhun. Siinä vaiheessa kun jouduin ohjatkin ottamaan kaulalta niin, että ensin yritin ottaa ne nätisti, mutta lopulta jouduin vaihtamaan kesken kaiken puolta, sillä toinen korva jäi yksinkertaisesti jumiin niihin ohjiin kun mun pituus ei vain riittänyt.. Siinä vaiheessa tunsin itseni todella pieneksi :D Nyt voin samaistua pieniin ponityttöihin ja heidän epätoivoonsa.
Kun iso äijä oli varustettu, lähdettiin tepsuttelemaan kentälle. Artsi oli oikein asiallinen herrasmies, pätkäkin sai rauhassa vuorikiipeillä selkään ja säätää jalustimia, hevosella ei ollut mikään kiire yhtään minnekään.
VIDEOKOOSTE
Huomatkaa ratsastajan "poni varmaan hajoaa, en uskalla ottaa ohjaa käteen"
Oli pakko ottaa kamera ja värvätä Henna ja Tiia kuvaamaan. Koska paloimmehan kaikki halusta nähdä Artsin.
Lähdettiin kävelemään ja johan se oli omituista. Se on hauskaa kuinka outoa on mennä vieraalla hevosella, jopa se käynti tuntui sellaiselta tökkivältä ja heiluvalta, ihan epänormaalilta kokonaisuudessaan. Tuntui että sieltä tipahtaa kyydistä ja että hevonen hajoaa kappaleiksi kesken matkan :D
Marianne hoki vain sitä, että Artsilta täytyy ratsastaa käyntiä ulos, joten yritin parhaani mukaan tehdä työtä käskettyä. Tuupin hiukan heppaa eteenpäin ja koitin vain saada jotain tuntumaa siihen eläimeen. Pyöräytin pari volttia, jotka olivat alkuun aika avuttomia kun olin ilmeisen varma siitä, että uljas ratsuni karahtaa kappaleiksi jos kosketan sitä pohkeella. No, hevonen kääntyi kyllä nätisti ja uskalsin mä välillä koittaa vähän asettaakin sitä. Samaten sain kyllä liikettä eteen oikein hyvin - aina kun vaan kehtasin pyytää. Ei mua sinäänsä mitenkään jännittänyt Artsin selässä, se vaan kun hevonen on vieras, niin mulla oikein korostuu se "en uskalla tehdä mitään ettei tämä vain suutu".
Ja sieltä tuli näitä ekan kerran maneereitakin aika hienosti ulos.. Ruuna kaatui koko ajan käynnissä sisälle ja minä keikuin kyydissä kuin lapamato ja kaikki tuntui oikein supervaikealta. Kulmiin meneminen oli mahdotonta ja kaikkeen joutui keskittymään tosi paljon. Eikä siinäkään varmaan olisi ollut ongelmaa, jos olisin edes etäisesti uskaltanut vaikuttaa. Vaan kun en uskalla, heh. Eiköhän se joskus seuraavalla kerralla mene paremmin, kun olen jo päässyt yli tästä uutuuden viehätyksestä.
Kummastelin tosi paljon sitäkin, kun Marianne kehui lähes taukoamatta että meillä on hyvä käynti ja että hevonen etenee. Musta tuntui taukoamatta siltä, että Artsi tökkii eteenpäin ja huojuu kuin uppoava laiva, mutta videolta katsottuna käynti oikeastikin näytti tosi kivalta, ainakin ajoittain. Eivät vaan omat tuntemukset pelaa lainkaan vieraan ratsun kanssa.
Kun Marianne totesi että lähdemme tekemään väistöjä, teki mun lähinnä mieli itkeä. "En osaa tehdä väistöjä, ne uskalla vaatia tältä mitään, eikö voitaisi vaan humputella pitkin ohjin menemään?"
Armoa ei tunneta, joten lähdin minäkin väkertämään jännityksellä odottaen. Piti vain kääntää hiukan ennen uraa ja väistättää sitten uralle. Onneksi näin helpoimman kautta, mitään vaikeampaa en olisi uskaltanutkaan tehdä. Ensimmäinen reitti meni ihan harakoille (ja eka väistö näkyy muuten videossa) mutta itse väistö onnistui jopa yllättävän hyvin. Muutama loiva askel vain, mutta tulipa väistöä, joten olin tyytyväinen ja uskalsin huikean paljon paremmin jatkaa tätä savottaa. Nämä vasemmalle väistätykset sujuivatkin kokonaisuudessaan oikein hyvin. Artsi oli mukavan herkkä ja se hiljensi hyvin. Kun minä sitten vaan muistin käyttää sitä ulko-ohjaa sisäohjan sijaan ja kun vain uskalsin käyttää tarpeeksi pohjetta, niin herrahan teki oikein mageetakin väistöä, välillä jopa hieman jyrkempiä askeleita! Mä vaan pidin pätkät lyhyinä, sillä puolessa matkassa alkoi jo tuntua siltä että kohta lapa karkaa ja väistö menee pieleen.
Oikealle väistättäminen oli paljon hankalampaa. Mä kävin pari päivää sitten fysioterapeutilla ja siellä huomattiin että mun oikean käden puristus voima on nelisen kiloa heikompi kuin vasemman. Luulen että väistätyksissä se puoliero näkyi selvästi. Vasemmalle väistättäessä Artsi nimittäin hidasti ihan helposti, kun se vasen ohja oli ulko-ohjana. Nyt kun oikea ohja oli ulkona, niin ei siitä tullut yhtään mitään! Minä olevinas hidastin "ihan samalla tavalla kuin toiseenkin kierrokseen", mutta sen sijaan että hevonen olisi hidastunut, se vain hiihteli samaa tahtia eteenpäin mitään pyyntöjä huomaamatta. Siinä vaiheessa mulle iski aina se sählääminen, lähdin räpläämään pohkeella väistöä vaikka heppa ei ollut hiljentänyt, joka aiheutti pelkkää altajuoksemista. Kun Marianne aikansa karjui hidastamista ja kun minä lopulta tajusin, että oikealla kädellä pitää vaan ottaa selkeämpiä otteita ohjalta, niin kyllä se sitten lähti tähänkin kierrokseen sujumaan. Parit vikat pätkät olivat jo ihan kohtuullista väistöä.
Kerran vasen käsi on voimakkaampi, siltä riittää kevyempi ote. Oikea käsi on heikompi, joten sen pitäisi ottaa voimakkaampia otteita. Ylipäänsä oli kyllä ihan jännä huomata että vasen käsi on vahvempi. Oikea käsi on kyllä motoorisesti tarkempi, joten kai se tasapainottaa.
Lähdettiin siitä kevyt raviin. Artsi ravasi ihan just silleen kuin sen pitikin - se puksutti nätisti eteenpäin, oli juuri sellainen perusjätkä kuin oli sanottukin. Toki ratsastajalla oli vähän hommaa taas keikkua uudenlaisessa ravissa, tuli harvinaisen koominen olo jälleen kerran. Tässäkin tuli käskyksi ratsastaa ravia eteenpäin ja pitää tuntumaa silti tasaisena, en saanut jäädä nysväämään mummoravia pitkällä hevosella. Tietenkään en ihan täydelliseen suoritukseen vielä kyennyt, mutta yritin sen verran mitä pystyin. Koitin hiukan pitää ohjaa kädessä, ratsastelin ravia eteenpäin. Ihan ookoo liikettä tuli, varmasti oltaisiin voitu kyllä hölkätä huomattavan paljon isommin ja paremminkin, muttei se paha kuitenkaan ollut.
Kyllä nyt Artsin kanssa huomasi taas kuinka vaikeaa onkaan se lyhentäminen.. Mä olen vuoronperään kaikkien hevosten kanssa oppinut ratsastamaan kädet kulmassa ja saan ne lyhenemään ja kevenemään. Näemmä silti Artemiksen kanssa homma lähtee ihan alusta, ratsastin meinaan tänään melkein koko tunnin kädet suorina ja ohjat pitkinä. Käsittämätöntä miten se voikin olla niin vaikea juttu jokaisen ratsun kanssa!
Hiukan pyörittelimme siinä ympyröitä, otin lähinnä fiilistelyn kannalta. Koitin kevennellä rauhassa, istua kyydissä, kerätä käsiä hiljalleen parempaan asentoon, lyhentää vähän hevosta, kääntää hiukan. Missään ei ollut tarkoitus etsiä täydellisyyttä, sillä mä en ole niin hyvä että voisin uutta hevosta täysillä lähteä ratsastamaan. Henkisesti en siihen kykene, vaikken enää pelkääkään vierailla hevosilla ratsastamista.
Otettiin hetkeksi käyntiin ja käveltiin leppoisat välikäynnit. Seuraavaksi lähdettiinkin pumpsuttamaan sitä harjoitusravia. Jälleen vaan rennon rauhallista ravia ympäri kenttää sen suurempia ajattelematta. Hiukan (ja vähän enemmänkin) tuli rytkyttyä siellä kyydissä, mutta ei se herran ravi mitään ihan järkyttävää kuitenkaan ollut. Otin taas sen saman linjan; kunhan pysyy rauhaisa vauhti yllä ja heppa kääntyy, niin olen tyytyväinen. Alkuun se toimikin hyvin, mutta lopussa alkoi hitusen karata mopo käsistä. En edes tiedä, mutta ajoittain alkoi tuntua siltä, että nyt hevonen juoksee vähän liikaakin alta. Keventelin aina kun alkoi tuntua turhan hurjalta se meno, ajattelin saavani paremmin ne pidätteet läpi jollen itse istu kyydissä rytkymässä omiani.
Lopuksi vielä kevenneltiin. Artsi hiukan nyki ohjia kun hän olisi halunnut venytellä ihan omaan tahtiinsa, joten uskaltauduin hiukan uljaalle ratsulleni syöttämään tilaa. Loppuraveissa fiilis oli oikein hyvä, Artsi ravasi mukavasti eteenpäin, hiukan sai pyytää liikettä ilman mitään ongelmia. Muutamia kertoja venyttiin oikein kivasti ohjan perässä, mutta pääkin kyllä nousi kun en vielä osannut etsiä minkään sortin tasaisuutta siihen venytykseen.
Käyntiin ja käveltiin loppukäynnit.
Artsihan oli mukava otus. Perusjätkä, oikein kiva. Ja iso, heh. Tämä tuntikin meni varsin nätisti, varsinkin näin ekaksi kerraksi. Tehtiin hyviä väistöjä, pysyin kyydissä, hevonen liikkui ja kääntyi. Kutsuisin tätä siis suunnattomaksi onnistumiseksi!
Keskelle ja alas selästä, jonka jälkeen jätin Artsin töitä tekemään ja siirryin itse kuvailemaan. Tänään pääsinkin auttelemaan Seppo-ponin kanssa, poni palkitsi työpanokseni syömällä sormeni kesken kaiken.
Kun hepat oli saatu pois ja kaikki muuten kuntoon, innostui Marianne romuttamaan autoa, joten pisteltiin siinä joutessamme auto palasiksi ja sitten saatoinkin lähteä iloisesti kotiin. Nyt mun autoni saa olla iloinen, se sai uuden heijastimen! Pitää vain joskus iskeä se kiinni siihen kotteroon, ei siitä kauheasti riemua mukitelineessä ole ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti