Kävin silti vilkaisemassa taulua, mulla oli Artsi. Tunnillamme myös Kaisa, Vinski ja Pomo, Artsi jatkoi seuraavalle tunnille. Ja olipa muuten vaan tuulinen päivä. Olin todennut tämän jo aamusella, kun seisoin sen puoli tuntia pihalla äitiä odottamassa, mutta tallilla tuuli kyllä vielä potenssiin kymmenen. Siellä oli järkyttävän kylmää ja kamalaa, yöks! Koska meitsi oli myöhässä ja koska ilma oli sellainen, että pienet ponit lähtevät lentoon, ratsasteli Marianne ensin Artsia rennoksi. Minä taas tein jäätymiskuolemaa ja yritin parhaani mukaan selvitä hengissä, katsellen samalla milleen isoa herraa kuuluukaan ratsastaa. Heppaa tökki se, että pohja oli jälleen jäässä. Se tökötti menemään ja jännitti tuulta.
Jos jonkin asian puolesta puhun, niin se on ehdottomasti toisten ratsastuksen katsominen. Loppujen lopuksi on ihan varmaa, ettei Kaisa menisi tällä hetkellä niin hyvin jollen olisi kuluttanut aikaa siellä kentän laidalla. Koska nyt kun olen putella mennyt, niin aina välillä tulee oikein flashbackejä - näkee ihan kirkkaasti edessään mitä ne muut ihmiset ovat tehneet tilanteessa x ja y, sekä muistaa juttuja mitä Marianne on niille sanonut. Sitten on vain voinut apinoida. Kuten vaikka se Kaisan jyrääminen ja alta juokseminen. Mä olisin taatusti vain kiikkunut kyydissä kuin märkä lapanen, mutta sitten mä muistin mitä ne muut ovat tehneet ja tajusin ettei jutun jujuna ole vain killua kyydissä. Itse asiassa senkin takia olen ollut tosi tyytyväinen tuohon Kaisalla ratsastukseen nyt viime aikoina. Kaikki ne suurimmat ongelmat olen ihan itse kyennyt selättämään ja olen itse tajunnut mitä kannattaa tehdä, ettei kenenkään tarvitse vääntää ratakiskosta jotain itsestäänselvyyksiä, kuten "mitä jos vaikka pidättäisit kun se hevonen juoksee alta kuin Vermon raveissa?"
Randomeiden ratsastusta parempana pidän vielä sitä, jos pääsee ihan kunnolla seuraamaan kun opettaja ratsastaa. Siinä on meinaan paljon hyviä puolia - suurimpana ehkä se, että siinä näkee ihan käytännössä mihin pyritään. Jokaisella on kuitenkin oma tyylinsä tehdä ja yleisesti ottaenhan ne opettajat taitavat ratsastaa kuten opettavat. Siksipä on hirveän kiva nähdä millä tavalla mua tässä opetetaan tekemään, miltä sen kuuluu näyttää ja mitä mun pitää muistaa. On kuitenkin eri asia nähdä, kuin vaan kuulla että "tee näin, se toimii". Tokihan ne lähes aina toimivat, mutta useimmiten homma jää kiinni siitä ettei uskalla tehdä sitä mitä käsketään. Vaikka jotain "vie se käsi kohti rintakehää ja pyydä asetus läpi". Tulee vaan automaattisesti se "emmä viitti, näyttää hirveeltä!" On varsin kiva nähdä sitten tosissaan miten se toimii, miltä se näyttää - harvemmin kun nuokaan oikeasti näyttävät yhtä kamalilta kuin tuntuvat.
Joten kyllä, tämä oli ihan mielenkiintoista, vaikka ilma olisikin voinut olla kaksikymmentä astetta lämpimämpi ;)
"Kyynerpäät lähelle kylkiä ja lyhennä hevosta!"
No emmä nyt uskalla ja viitsi, kyllä tämä tässä menee ihan kivasti jnejnejne.
Ja lopputulos näyttää tältä, heh.
Marianne pisteli siinä käynnit ja ravit alle. Artsia jännitti aika pitkään, onhan se hurjaa olla täällä villissä luonnossa! Mä taas yritin oikeasti sisäistää sitä että kyllä - hevosta voi muuten lyhentää, sitä voi käskeä ja pyytää eteenpäin. Ei tarvitse vain lönkötellä menemään peläten, että hevonen hajoaa pienimmästäkin pyynnöstä.
Varmaan reilu puoli tuntia siinä meni, sitten mä pääsin kyytiin. Tai pääsin ja pääsin, enhän mä millään pystynyt sinne kiipeämään. Leikin että se johtui kylmettymisestä, jalka ei noussut puoleen väliinkään. Marianne heitti mut sitten kyytiin ja lähdin pistämään visuaalista muistia käyttöön. Oli muuten taas niin jännittävää huomata, että tuolla Artsin selässähän oli ihan kuin kotonaan. Niin se vaan on, eka kerta on se "jännä ja ihmeellinen" kerta, sen jälkeen kaikki on tasaista ja normaalia. Ja jos verrataan viime kertaan, niin silloinhan heppa luikerteli kuin mato matala ja käynti tuntui ihan vuoristoradalta, kun taas nyt se tuntui ihan normaalilta, ei miltään ihmeelliseltä.
Otin nopeasti jonkun voltin käynnissä, sillä ihan kylmiltään en uskaltanut raviin kuitenkaan lähteä. Sen jälkeen lähdettiin hölkkäilemään rauhallisesti ympäri kenttää. Mullahan oli jalustimet eri pituiset ja kaikki muutenkin niin päin männikköä, mutten jaksanut sählätä minkään kanssa - turhaa se sellaisen hetken takia olisi ollutkin.
Kevyt ravia mä pistin menemään, Marianne kyllä sanoi että harjoitusravia sopisi mennä, mutten kyennyt siinä vaiheessa.. Olisin pissinyt housuun turhan suurella todennäköisyydellä, joten otimme helpoimman kautta.
Siinä ravissa en oikeastaan keskittynyt muuhun kuin uran kiertämiseen ja sen hevosen lyhentämiseen. Pohkeella eteenpäin, takajalkoja liikkeelle, samaan aikaan koitin pitää paketin kasassa ja Artemiksen nokan lyhyenä. Selvää on, että jokin juttu multa vielä puuttuu, sillä hevonen painoi kyllä osan ajasta kädelle, enkä aina meinannut saada sitä millään kevenemään. Vaan siitä ei kannattane huolestua, mulla on se sama ongelma ollut niin Pomon, Vinskin kuin Kaisankin kanssa, eikä yksikään niistä enää tällä hetkellä makaa ohjalla. Uskon siis vakaasti, että löydän sen tietyn tatsin Artsiinkin jossain vaiheessa ja saan sen pysymään poissa ohjalta. (Tosin kiehtovaa kuin vaikea asia se keveys voikaan olla, se on pitänyt jokaisen hevosen kanssa opetella erikseen.)
Koitin parhaani siinä ravissa, tein kaikkeni. Yritin pitää kädet kulmassa ja nyrkit kiinni, mutta vieläkin olin kuulemma liian herkkä. Mun pitäisi lopettaa se "tää hajoo!!" ja siitä johtuva yliherkkyys, muttamutta.
No, ei se ravi kuitenkaan huonoa ollut. Vähän oltiin ehkä hitaita, vähän painettiin, mutta ajoittain tuli kivaa liikettä ja herra oli keveä. Käännyttiinkin hyvin ja sinäänsä oikein hyvä. Se on vaan vieläkin vieras, joten mun on vaikea hahmottaa mitä pitää milloinkin tehdä. Eikä pohjakaan ollut tänään niin hyvä vielä meidän tunnilla, joten en sitä oikein edes uskaltanut ruoskia eteenpäin.
Jäätiin loppukäynteihin ja käveltiin.
Hiukan heppa säpsähteli näin loppukäynneissä, mutta ei sen enempää.
Tatsi oli todella paljon parempi tänään, onhan siinä niin suuri ero meneekö hevosella ekaa vai toista kertaa.
Ja täytyypä sanoa että tänään Artsista jäi positiivisempi fiilis kuin viimeksi! Se ei viimeksikään ollut lainkaan huono, oikein kiva. Mutta jos nyt verrataan, niin Jackistahan jäi ekalla kerralla ihan superloistavat fiilikset (vaikka sieltä tipuinkin. Tai oikeastaan pitäisi sanoa, että "koska tipuin"), Artsista jäi ehkä vähän sellaiset tasapaksummat. Nyt kuitenkin heppa tuntui jo paremmalta ja mäkin uskalsin ratsastaa paremmin.
Vaikka kaiveleekin se, etten pääsyt kyytiin ;)
Käveltiin ja keskelle. Poni sai jatkaa hommiaan, minä taas lähdin talliin harjaamaan Laki-ponia. Olimme ylimpiä ystävyksiä ja leikimme ponikuiskaajia, Lakikin lupasi olla oikein kiltisti.
Olin taas taluttelemassa hirmuisen reipasta Laki-ponia tunnilla, joka menikin todella hienosti ihan melkein loppuun asti. Valitettavasti loppukäynneissä ponit saivat slaagit. Kaikki ponit (Elvis, Kitty ja Laki) pelästyivät, pudottivat pikkuiset ratsastajansa ja se sen jälkeinen meno oli ihan mieletöntä. Pienet paksut ja vähemmän paksu ylväs pistivät täyttä laukkaa ympäri kenttää. Pukiteltiin, laitetttiin niin reippaasti eteenpäin kuin vain kintuista lähti.
Siinä ponien skitsoilua katsoessani saatoin todeta vain yhden jutun: jos Elviksellä on tarpeeksi kannustusta ja se on tarpeeksi kauhuissaan, niin sehän on aika magea. Ei ihan niin pulla kuin yleensä.
Ja Laki taas on pääpiru. Siellä se juoksi pienen Pullavan perässä, kiusasi toista sydänkohtauksen partaalle. Voi keltuaisraukka.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti