Jep, me olimme kahluualtaassa. Räntäsateessa. Onneksi oli edes muuten ihan lämmin ja kiva ilma.
Mullapa olikin Kaisa. Kaisa-keskiviikot siis jatkuvat, enkä pannut lainkaan pahakseni. Tämän kehityskaaren seuraaminen on vaan ollut niin jännittävää, ettei oikeasti mitään rajaa. On niin hauska aina miettiä muutama tunti taaksepäin, kun tuntuu että joka tunti vain harpotaan eteenpäin. Se on hienoa, oikeasti. Varsinkin kun Kaisa nyt näillä näkymin pääsee piakkoin sinne eläkkeelle. Mun mielestä on mahtavaa että saan hyvästellä puten tällä tavoin, hyvillä mielin ja upein fiiliksin. Jos en olisi nyt mennyt sillä, niin meikähän olisi ollut etunenässä toivottamassa hyvää matkaa ja toivomassa ettei koskaan enää kohdata ;)
Tämä on paljon kivempaa, positiivisempaa. Se ennen niin kamala hevonen onkin nyt mennyt hyvin, ollaan saatu yhteys ja homma vaan rullaa. Nyt mä saan mennä sillä, saan fiilistellä sitä. Pikkuhiljaa mä alan kyllästyä jo Kaisaan, sen ainaiseen vinouteen ja Vermoiluun. Lopulta se lähtee, jolloin mulle jää päällimmäiseksi ne hyvät muistot - se oli se hevonen jolla mä yhtäkkiä opin ratsastamaan, se hevonen jolla menin hyvin ja joka oli peräti kiva. Kaipuuta tuskin jää kun nyt olen tammalla niin urakalla mennyt, mikä taas on erittäin hieno juttu.
Oikeastaan mietin että aika usea näistä tuntihevosista on lähtenyt mun suhteen hyvään aikaan. Sallin kanssa saatiin se hemmetin hieno kesä. Se yhteys, se oli mun hevonen.. Siihen asti se oli ollut vaikeaa, mutta sen kesän aikana mä opin ratsastamaan sillä, mä luotin siihen tosi paljon. Se lähti kun mä jo kyllästyin, päällimmäiseksi jäi se hieno fiilis, joten heppaa voi muistella lämmöllä.
Sulon kanssa sama juttu. Mulla oli niin hyvä mieli sen suhteen, että minä pystyin sillä ratsastamaan. Poni ei kiskonut hernepeltoa nenäänsä = ratsastin sillä oikein. Siinä vaiheessa kun se lähti, niin mä olin kyllästynyt siihen ylipieneen poniin, mutta loppujen lopuksi on jäänyt hyvä mieli, osasinhan mä ratsastaa sillä.
Oikeastaan ainoa sellainen ei-niin-täydellisesti lähtenyt on Roosa-poni. Sen kanssa oli loppuun asti aika on-offia, viimeiset tunnit taisivat mennä huonosti. No, sen kanssa ei löydetty yhteyttä, mutta aasista silti pidin tosi paljon kokoajan.
Salperi by Iina
Aasimus by Iina
Sulperi by Henna
Rönsyilen aiheesta toiseen, mutta kiva välillä luoda katse taas siihen menneeseen. Kukin näistä oli aika merkittäviä silloin aikoinaan - Sulo opetti mua alussa, Roosan kanssa hakattiin päätä seinään ja se Sallin kanssa saatu yhteys oli hienoimpia kokemuksia ikinä.
No anyway, jatketaan aiheesta.
Mulla oli siis Kaisa, tunnilla myös Kitty, Simo, Pomo, Vinski, Evita ja Nikkis, Kaisa vain mun kanssani. Olin tallilla niin ajoissa ja ulkona satoi (kuten mainitsinkin), joten päätin käyttää aikani hyödyksi ja puunasin Kaisaa puolisentoista tuntia. Karvaa lähti puttehevosesta ihan hulluna, joten käsi vääränä hinkkasin karvakasoja irti. Sen lisäksi tietysti harjattiin tukka ja puunattiin humma muutenkin viimeisen päälle, pitihän meidän nyt näyttää hienoilta! Heppakin oli tosi fiksusti, ei uskoisi. Tai kun joku kävi katsomassa meitä ja jätti sitten karsinan oven auki lähtiessään, enkä minä tietenkään laiskana sitä viitsinyt heti rynnätä sulkemaan. Loppujen lopuksi kävikin ilmi ettei sitä tarvitse pistää ollenkaan kiinni - pieni suomenputte vain seistä pönötti karsinassaan, kiersi vähän ympyrää, välillä kävi kuikuilemassa ulos ovesta ja räpelsi siinä omiaan... vaan ei edes yrittänyt marssia pihalle. Fiksu otus, oikein fiksu.
Okei, sitä en pitänyt kovinkaan fiksuna kun Kaisa oikein maneerisesti näykki mua. Se oli ihan sen näköistä, ettei se itsekään tajunnut miksi niin tekee, mutta näykki "kun niin vaan kuuluu tehdä". Sai hän sen anteeksi kun oli muuten niin asiallisesti. Vaikka näytänkin vähän neulatyynyltä tällä hetkellä.
Heitin heppasen varusteisiin ja sitten lähdimme räntäsateeseen. Kyllä se oli julmaa! Meikäläinen huolella pisti blondin letin ruotuun, harjasin ja puunasin, mutta eipä se tietenkään siltä näyttänyt enää parin minuutin räntäsateessa seisomisen jälkeen :D
Kiipesin kyytiin ja lähdimme kävelemään kahluualtaassa. Heppaa tuntui vähän ällöttävän, mutta onneksi tällaisia suomirouvia ei niin kauheasti haittaa tuo kavioiden kastelu.
Tänään teemana oli rauhallisuus ja rentous, kuten ehkä arvata saattaa. Eihän siellä kauheasti voinut mitään tehdä, joten otettiin vain rauhassa, tepsuteltiin hiukan ja fiilisteltiin. Alkukäynneissä Kaisa oli oikein mukava, se eteni kivasti mutta tuntui silti rennolta, eikä hiihdellyt alta tai muutakaan vastaavaa. Jälleen kerran mä kuitenkin hiukan pyysin sitä eteenpäin, etsittiin taas sitä asteen isompaa liikettä. Lopputulos oli oikein hyvä, mä olin tyytyväinen siihen käyntiin jota heppa esitteli. Liike oli vähän isompaa ja käveltiin eteenpäin, silti rentoina pysyen. Toki paremmalla pohjalla oltaisiin voitu hakea ehkä vielä pikkaisen lisää, mutta tähän keliin nähden se kokonaisuus tuntui ainakin omasta mielestäni hyvältä.
Sen lisäksi tein voltteja, hain Kaisaa asettumaan ja reittejä hyväksi. Ei ongelmaa, heppa kääntyi ja kulki kivasti, asetustakin tuli kun tarpeeksi muistin pyytää. Vähän reikäpäinen kuva tulee, mutta oikeasti sen pyytämisen vaan aina unohtaa. Kesken voltin saatoin monta kertaa tajuta että aijoo, tämä heppahan on ihan palikka, miksen minä pyydä sitä edes etäisesti kääntämään nokkaansa tänne sisälle? Ehkä tämäkin joskus menisi niin syvälle tajuntaan, että sen tajuaisi heti eikä vasta viidestoista päivä.
Seuraavaksi siirryttiin kevyt raviin ja humputeltiin sitä omaan tahtiin pitkin kenttää. Tämä olikin mielenkiintoinen päivä kaikin tavoin. Siis ensinnäkään Kaisa ei ollut lähes yhtään vino. Se ei kaatunut oikealle yhtään sen enempää kuin mikään muukaan hevonen. Parille voltille se saattoi kääntyä vähän lapa edellä, mutta siinä se. Koko heppa oli ihan älyttömän suora, varsinkin kun verrataan siihen että yleensä se on mennyt melkein nurin vinoutensa kanssa. En sitten tiedä oliko Kaisalla muuten vain hyvä päivä, vai oliko se kenties ratsastettu suoraksi edeltävänä päivänä tai jotain. Joka tapauksessa se oli outoa, tuntui melkein liian helpolta kun ei tarvinnut koko ajan tunnustella sitä keventääkö suorassa vai vinossa, eikä tarvinnut yhtään niin pahasti moukaroida sitä oikeaa pohjetta läpi. Tokihan siinä oli hiukan keskustelemista että sain sen hepan asettumaan volteilla, mutta aika vähäistä normaaliin verrattuna.
Toinen juttu oli sitten se, että vasen kierros oli nyt huomattavasti hankalempi. Tamma lähti lähes poikkeuksetta juoksemaan alta toisella pitkällä sivulla, sillä hän halusi ehdottomasti juosta niihin epämääräisiin lumikasoihin leikkimään! Sen lisäksi se tässä kierroksessa roikkui vähän väliä vasemmassa ohjassa, mitä en ainakaan ennen ole huomannut.
No, eivät ne suuria ongelmia olleet. Juoksentelun sain rauhoittumaan suhteellisen nopeasti, eikä reitti koskaan kadonnut muutamaa metriä enempää. Aina kun putte iski leukansa kiinni vasempaan ohjaan, niin minä pyöräytin sen voltille ja hain asetusta läpi, jonka jälkeen se vasenkin ohja pääsi rentoutumaan ja Kaisa tuntui paremmalta.
Vaan kyllä siihen vasemmalle taipumiseen sai tehdä töitä! Herranen aika, mitään ei meinannut tapahtua, pohje ei mennyt läpi ja heppa oli tönkkö kuin rautaseiväs. Sitä paremmalta tuntui kun sain hepan edes hiukan asettumaan myös sinne vasemmalle, oli se niin suuren työn takana.
Kokonaisuudessaan voidaan puhua oikein hyvästä ravista. Ajoittain mä könähdin hiukan eteenpäin kun Kaisa lähti ryykäämään ja mä koitin kääntää, mutta joka kerta sain itseni takaisin suoraksi hyvinkin nopeasti. Heppa kääntyi käytännössä ihan ongelmitta ja loppua kohden alkoi tahtikin parantua. Koko alkutunninhan ratsuni oli enemmänkin liian virkeä kuin liian löysä, lopputunnista sitä pääsi jo ratsastamaan eteenpäinkin.
Istuskelin harjoitusravissa vielä ne muutamat viimeiset minuutit, alettiin olla molemmat niin kaikkemme antaneita etten jaksanut enää edes keventää, heh.
Sitten käyntiin ja käveltiin loppukäynnit. Kaisakin vain pärski menemään, tehtiinhän me niin hurjasti töitä!
Marianne sanoi tykästyneensä niin paljon siihen kun menen Kaisalla, ettei sitä edes kiinnosta haluanko mä mennä sillä :D Tosin luulen että Marianne olisi tähän mennessä jo kuullut tai vähintään huomannut mielipiteeni, jollen putella haluaisi mennä.
Tämä oli mukava puksuttelutunti, hommat toimivat, oli helppoa ja yksinkertaista. Ei mitään ihmeellistä kumpaankaan suuntaan.
Nyt mä vaan vähän toivon että pääsisin laukkaamaan Kaisalla ennen kuin se lähtee. Ihan vaan koska haasteet.
Käveltiin ja keskelle, jonka jälkeen roudasin humman sisälle. Se oli kuin uitettu koira, kauas oli kadonnut se puunattu kauneus. No, Kaisa jäi kuivumaan ja meikäläinen lähti kotiin samaa hommaa harjoittamaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti