Ratsastusta keijupölyssä

Otsikko on luokkaa hihhuli jottette pitäisi minua ilkeänä, pahana, huumorintajuttomana, aikuisena, tylsänä, hirveänä, viisaana ihmisenä. Yritetään ymmärtää toisiamme, eikös joo?

Tiistain mokailujen jälkeen (ei se edes mennyt niin huonosti kuin ajattelen) olin tiistai-illan, keskiviikon ja torstaipäivän miettinyt että nyt torstaina mä panostan ja yritän kaksi kertaa kovemmin kuin yleensä. Mä olin jo tiistaina pettänyt Mariannen (öö..?) joten nyt torstaina piti onnistua, muita vaihtoehtoja ei vaan ollut.
Joten paineita oli jo ennen tallille menoa.

Menin jännittyneenä lukemaan taulun. Meidän tunnilla oli kuusi ihmistä ja minä menin Nikkiksellä. Oukei. No okei, myönnetään, hienoinen pettymys, mutta mutta :D
Menin harjaamaan ponia. Ihan niinkuin yleensä, menin harjan kanssa karsinaan ja aloin harjaamaan. Kaavoihin kangistunut meno ainakin jäi tänään pois, Nikkis kun ei seissytkään kiltisti paikoillaan niinkuin hevoset yleensä. Poni kiersi ympäri karsinaa, uhitteli kaviolla ja meinasi purra. Kerran se sai kiertää karsinan ympäri, sitten tajusin että hitsi, sehän ei muuten aio pysähtyä. Onneksi ponilla oli edes riimu päässä joten sain sen hyvin pysäytettyä. Harjasin vähän riimussa roikkuen, poni irti -> se lähtee taas riehumaan. Ja eikun uudestaan ote riimusta. Montaa kertaa ei tarvinnut toistaa vaan Nikkis tajusi että hänen on nyt vain alistuttava kohtaloonsa ja seistävä. (En kyllä tiedä kauanko olisin jaksanut ennen kuin olisin hirttänyt ponin sinne karsinan seinään.)

Saatiin vielä hieman kokea näitä tahtojen taistoja kun ponin mieliala oli vähän matalana. Mulla oli omat pohdintani "piti yrittää ja nyt on sitten tää poni joka on näin hyvällä päällä"
Varusteet meni päälle hyvin. Tai ei. Poni oli niin yltiöpäisen paksumahainen etten saanut sitä vyötä kiinni. Vedin, kiskoin, tein kaikkeni mutta ei. Parhaimmillaan sain sen vastinhihnan pään siihen satulavyöhön kiinni. Miten mä sain Nikkiksen vyön silloin kiinni kun Henna meni sillä?
Olin lopulta ihan kuollut ja niin masentunut kun en saa vittu vyötä kiinni. Lopulta totesin että joo moro, kannetaan tämä satula perille. Satula mukaan ja poni sai vaan luvan kävellä nätisti. Sanotaanko, että jos se olisi pelleillyt tuolla matkalla jotain niin olisin kyllä varmasti räjähtänyt.

Päästiin kentälle, heitin satulan selkään. Ja eikös mun tuurilla Marianne lähtenyt vessaan. Jippia jei! Mä seisoin siinä ponin vieressä ja mietin että hyvällä tuurilla se Marianne on siellä sellaiset puoli vuorokautta ja "##T#%&¤#%"#¤!" Kyllä kävi mielessä että heitän tuon satulan vaan tuohon maahan ja lähden ilman satulaa menemään kun oli hermot jokseenkin mennyt.
Lopulta sitten alkoi joku ihme masennus kun olin niin epäonnistunut ihmisenä, en saa edes satuloitua. Ja yhyy ja byääh. Halailin ponia ja angstasin. Yksi tyyppi tuli kokeilemaan vyötä kiinni ja kysyi tietty heti että mikäs mulla on. Näytinkö oikeasti noin surulliselta, mä vielä koitin olla pillittämättä :D
Lopulta tuli Marianne, pisti vyön kiinni. Ah joo, ja muisti sitten kysellä että mikä mulla on. Mä itken ja nauran siinä :D Itken sitä samperin vyötä ja nauran sitä kun mietin että pitäisikö alkaa selittää että joo, en saa vyötä kiinni ja olen niin pettänyt itseni jo ennen kuin selkään olen päässyt.
Marianne olisi halunnut tietää, mutta mä en kyllä halunnut alkaa selittelemään kun olisin vaan alkanut itkeä siellä omaa suruani... Epäili että ponivalinta ei miellyttänyt. Nooh, ei siinä vikaa ole. Paitsi se maha joka kerää niin kauheasti tuota ilmaa sisäänsä.

Nousin selkään ja olin jokseenkin maassa, jokseenkin vihainen. Ja kyllähän mä edelleen halusin näyttää että mä osaan ja yritin.
Alkukäynnissä kääntelin Nikkistä. Ensimmäisessä käännöksessä piti vähän tahkota, mutta sitten alkoi poni jopa kääntyä. Koitin saada kaiken menemään niin loistavasti kuin vaan mahdollista ja kääntelin niin paljon kuin kehtasin. (aijoo, mukana Pomo, Elvis, Roosa, Vinski ja Kaisa) Nikkis meni aika hyvin, mitä nyt alkoi yhdessä vaiheessa hidastelemaan ja lopulta pysähtyi. Kakkalle tietenkin. Juu, eipä tässä mielentilassa naurattanut, joten poni liikkui kyllä hyvin ripeästi sitten eteenpäin. Sain ponin myös pysähtymään, jes.
Marianne pisti toisen pitkän sivun keskikohdalle volttipuomit. Piti siis käynnissä tehdä pienehkö voltti näille puomeille. Ensimmäisellä kerralla ohjat oli liian pitkät, joten Nikkis karkasi reitiltä liian ulos voltin loppupäässä. Seuraava kerta meni mun mielestä oikein kivasti, mutta Marianne taisi kehitellä siitä jotain virheitä. En nyt muista. Kolmannella kerralla käännös oli kuulemma näpsäkkä :D Mun mielestä vähän pieni, mutta kolmaskin kerta sujui melko hyvin kyllä.

Siirryttiin sitten kevyt raviin ja Marianne siirteli puomeja. Siirsin Nikkiksen raviin, etsin tahtia ja kääntelin. Alkuun oli kääntely taas tätä taistelua, kun olisi ollut varsin kivaa seurata. Mutta pian lähti sujumaan. Ravin tahti vaan oli tosi epämääräistä. Käännöksissä laahustettiin, toisten perässä juostiin ja sitä rataa. Mutta varsin kivaa ravia kyllä, ja enemmän sai pidätellä kuin potkia eteen. Käännyttiinkin varsin hyvin, turhan pieniä voltteja vaan.
Heh, kivaa keventelyä taas kyllä. Sen verran positiivisia ajatuksia kävi päässäni :D
Lähdettiin tulemaan ravipuomeja. Eli kentän keskellä oli joku määrä ravipuomeja. Olivat isoille hevosille vähän lyhyillä väleillä ja meille pienille vähän isoilla. Piti vaan ratsastaa tarpeeksi eteen, että poni pystyisi ojentelmaan puomien yli. Vaihdettiin myös aina suuntaa siellä, mentiin siis niinkuin kahdeksikkoa väärin päin (tajuatte, mutta jos c/l kirjaimelta tultiin, puomit, ja sitten sai kääntää oikealle tai vasemmalle.)

Kun ekan kerran käänsin Nikkiksen puomeille, vähän jänskätti. Meneeköhän se yli. Pistin vähän vauhtia ja poni lentelee puomien yli. Jeah. Näin tultiin joitain kertoja, Nikkis ylitti innokkaasti kaikki puomit, eikä tainnut edes kolautella. Sitten. Sitten vaihdettiinkin suuntaa ja Marianne levensi puomien välejä. Käveltiin hetki ja edelleen mulla on samat tunnelmat kuin tunnin alussa. Marianne yritti sitten lohduttaa mua sanomalla että "Nikkis on menny tänää kivasti. Vai mitä mieltä oot?"
"Välillä" Masennuslapsi.
Otti vaan yhä se vyöjuttu päähän. Jaa miten niin jaksan murehtia turhista asioista kauan?

Kun puomit olivat pitkillä väleillä siirryttiin takaisin raviin ja Marianne vaan totesi että meidän pitää Nikkiksen kanssa tulla aika haipakkaa että se pääsee yli :D
Ravailin Nikkiksen kanssa ja huomasin aika nopeasti että poni oli vähän kuumentunut. Oikeasti, ei mun olisi tarvinnut kuin istua selässä niin poni olisi kyllä kiitänyt puomien yli ihan itsekin :D
Ravattiin aika reippaasti (no, käsky kävi) ja koitin vaan pidätellä ponia ettei se vetäisi siellä täysillä. Välillä se oli ihan menossa puomeille ja oli ihan ihme että onnistuin kääntämään vain voltin.
Lopulta kuitenkin Nikkis taisi päättää että nyt kyllä mennään eikä meinata ja siinä me mentiin reipasta laukkaa puomien ohitse toiseen päähän. Mä seisoin jalustimilla, mutta joo, poni hiljensi. Totesin että täytynee pitää ponia paremmin kontrollissa. Toisenkin kerran taisi poni juosta toiseen päähän ja Marianne vaan kummasteli että mitäs pelottavaa siellä on. Hmm, puomit. Tai ne on pikemminkin innostavia :D
Lopulta päästiin ihan puomeille ja silloin mentiin. Nikkis juoksi täyttä ravia ja loppupuomit menikin oikeastaan laukassa :D Toinenkin kerta mentiin aika haipakkaa, mutta ravissa pysyttiin. Enempää en ehtinyt, kävelin aika paljon, tein siirtymiä ja koitin pitää ponia kontrollissa. Mutta vähän oli kivaa, heh.

Vaihdettiin suunta ja Marianne lisäsi pari puomia. Ja jatkettiin. Jostain syystä Nikkis rauhoittui. En tiedä tajusiko se että puomeja on enemmän, en viitsi juosta, vai kyllästyikö/väsyikö se vaan. Tultiin aika monta kertaa puomien ylitse, sellaista suht reipasta ravia. Viimeiset puomit hiukan kolahtelivat ja mulla vaihtui kevennys aina puomien päällä. No, pysyin ainakin mukana melko hyvin. Puomien jälkeen me vähän kaahailtiin ja oli hallinta vähän vaikeaa, mutta mikäs siinä.

Sitten loppukäynnit, joiden aikana tehtiin taas näitä voltteja puomien ylitse. Kyllä tämän tunnin aikana huomasin todellakin että Nikkis ei kyllä taivu/asetu oikealle millään, vasemmalle sitten tapahtuikin jotain. Jännittävää. Tosiaan käveltiin vielä ja kuten arvasin, Marianne kävi juttelemassa taas. Tai no.. Mulle se sanoi että mä voisin kyllä kertoa jos on joku, kun muuten se murehtii. Kyllä, mä pyhästi lupaan että jos ensi tiistaina Mariannelta on silmät tippunut päästä ja se on luurangon laiha, unen ja ruuan puutteen takia, voin selostaa naurettavan ongelmani. Muussa tapauksessa en nyt ehkä ihan :D
"Noku tiistaina olin niin huono ja torstaina halusin olla hyvä ja sit en ees saanu vyötä kiinni."

Tosiaan, ei laukattu kun ei aika riittänyt. Mentiin puomeja liikaa. Siinä on hyvät ja huonot puolensa, toisaalta Nikkis meni ihan hyvin. Mutta olisin toisaalta voinut pilata sen laukalla. Ja mehän sitä paitsi laukattiin.

Mä en oikeastaan osaa niin sanoa mitään loppuvetoa tähän. Kun se meni joo ihan hyvin. Mutta ei kyllä tunnu siltä. Sen täydellisen Sulo-tunnin jälkeen en ole pystynyt pitämään tuntia hyvänä, harmi kyllä :D Ja tänään olin vielä tunteettomampi, suorastaan karmea ihminen, heh. Mutta Nikkis meni kyllä hyvin. Oikein hyvin meni. Vielä kun saisi tuon pienen äänen tuolla päässä olemaan samaa mieltä..

Tunnin jälkeen pistin Nikkiksen karsinaan ja poni pois. Se oli jo oppinut käyttäytymään, vaikka luimikin hieman. (no okei, kerran se lähti pyörimään ympyrää ja oli jyrätä minut. Mutta minä isompana sain hyvin ponin törkittyä kauemmas, joten se seisahtui kun en lähtenytkään mihinkään.) Kävin Roosa katsomassa, pesin Nikkiksen suojat ja katselin tuntiakin vähän. Ah. Ja pois pois.

Tosiaan, olin koko päivän jotenkin tunteeton. En tiedä, halusin olla hyvä joten halusin keskittyä. Sitten tuli vielä masennusviha. Joten olin lähinnä silleen että pakko onnistua, mikään ei onnistu, nyt tämä poni tekee just tasan mitä haluan.
Ehkä mä olin tyytyväinen, mutten selässä todellakaan ollut.

Heh :D Arvatkaas vaan, sisäinen extremeduudsoni on herännyt. Siis onhan mulla välillä sitä "jee vähän kivaa ku hevoset lähtee". Tosiasiassa se ei sitten olekaan niin kivaa.
Tänään sitten taas halusin kaiken sujuvan ja olin oikein vihainen kun menin. Raivolla läpi you know. No sitten Nikkis lähtee -> mun viha alkoi pikkaisen laantua. Ja sitten kaikki masennusangsti katosi johonkin sen toisen lähdön jälkeen :D
Sanotaanko vaikka että ne lähdöt puhdistivat vihan ja masennuksen sielusta. Lopputunnin olin ihan hyvällä päällä.

No oli miten oli, onnistuin tavoitteessani sillä poni meni hyvin. Jos aletaan miettiä että mitä olisin voinut parantaa: välillä olisi voinut kääntyä vähän napakammin ja pysyä paremmin kontrollissa. Muuten ei oikeastaan mitään.
Kyllä ne lähdöt on välillä ihan terveellisiä, tuli se huomattua.
Ja tämän tunnin aikana, kun Nikkis vähän kaahaili, tuli mukavasti harjoiteltua istumista. Kun yritin siirtää sen käyntiin ja poni vaan juoksi niin automaattisesti nousin jalustimille. Sitten mietin että ei saa, joten istuin ja koitin rentoutua vaikka poni vähän juoksikin. Jes, ei sitä opi kuin opettelemalla ja jo tämä on ihan hyvä alku. Eli lisää positiivista tälle tunnille.

Juu korvaan näemmä tuota tiistain minipostausta. Kyllä tänään meni aika hyvin. Vaikka ratsastaja olikin hieman tunteettomalla päällä.