Mikä fiilis!

Kyllä tänään oli mukavaa :) Tunnilla oli hyvä fiilis, tunnin jälkeen oli hyvä fiilis. Kerrankin tuntui siltä että onnistuin. Vaikka meninkin sillä Elviksellä.

Alkutarina tähän alkuun: olen jo aika kauan miettinyt että haluaisin mennä ilman satulaa. Onhan viime kerrasta taas aikaa, Sulolla kesäkuussa. Taas on aika mennä ilman satulaa. Kuitenkin se on nyt aina jäänyt, joko hevonen on ollut sellanen että ei, tai sitten hevonen on ollut mun jälkeen tai mua ennen tunnilla.

Nyt viime viikolla Elvis tuntui alusta asti omalta, joten päätin sen tunnin jälkeen että nyt. Heti kun on mahdollista (menen Elviksellä, se ei ole aiemmalla tunnilla) menen ilman satulaa. Tosiaan, en mä nyt ennen viime tuntia olisi Elviksellä uskaltanut mennä ilman satulaa kun satulan kanssakin se tuntui niin vieraalta.
Olen koko tämän viikon sitten jännittänyt sitä, että pääsenkö ilman satulaa. Olen jännittänyt sitä että jos vaikka pääsen. Apua. Olen miettinyt kuinka mä putoan sieltä ja kuinka Elviksessä on virtaa. Olen koittanut lohduttautua sillä, että Elvis on viisas, ei se pudota jännittynyttä kukkahattutätiä sieltä. Olen jännittänyt laukkaamista ilman satulaa. Kaikkea.



Eli tallille siis ja jännityksellä taulu lukemaan. Pääsenkö satulatta? Pettymyksen sekainen helpotus vyöryi ylitseni, Elvis oli kaikilla tunneilla. Pyörin kentän ja tallin väliä ja istuin lopulta melko kauan satulahuoneen lattialla
Meidän tunnillahan oli siis mun ja Elviksen lisäksi Laki ja Pomo. Lakin kanssa päätettiin mennä ilman satulaa. Sitten tämä Pomotyttökin sai saman idean ja lähti kysymään Mariannelta. Tosiaan, Pomokin oli kaikilla tunneilla, joten mä ryntäsin tietty perään, jos tuo saa mennä Pomolla ilman satulaa, niin mäkin saan mennä Elviksellä. Sitten vaan täytyy säätää ne satulat pois kentältä. Ja juu, saatiin mennä ilman satulaa, meille tuli siis ilman satulaa humputtelu-tunti.

Kentälle, Elvikseltä riisuttiin satula ja martingaali ja lähetettiin ne edellisen ratsastajan matkassa tallille. Kiltti täti heitti mut Elviksen selkään ja kyllä oli jännää. Kun lähdin kävelemään, olin heti ihan varma että putoan sieltä. Tuntui etten pysy edes käynnissä kyydissä. Elvis käveli melko rennosti ja kääntyi tosi hyvin. Tein mahdollisimman paljon (tosi huimasti) voltteja ja koitin rentoutua että pysyisin sitten reippaammissakin askellajeissa hevosen selässä. Valuin vasemmalle, oikea kierros oli hankalampi kun tuntui siltä että tipun sinne aitaa päin. Ja oikea reisi tuntui lyhyemmältä kuin vasen vastaava. Olen vino!

Marianne sitten palasi ja meni kentän keskelle telttailemaan. Ja lähdimme väistelemään. Elvis reipasti kulkuaan kun keräsin ohjat (pää nousi, hevonen reipastui) ja hieman poni kyttäili. Onneksi vain hieman katseli, eikä vetänyt karkuun häntä suorana. Ja mä koitin tietty pitää sen mahdollisimman rauhallisessa käynnissä, en oikein halunnut että se pomppii hullun reipasta käyntiä, muutenhan se voisi jatkaa samaa vauhtia ravissakin ja se olisi jo paha.
Tosiaan, käännyttiin siis keskihalkaisijalle, käveltiin Mariannen tuolin ohi ja väistettiin takaisin uralle. Suoraan sanottuna suurin ongelmani olivat lentokonejalkani :D Kyllähän ne nyt jossain määrin kyljissä pysyy kun on satula. Mutta jos ei ole, niin eivät ne sitten kyllä kyljissäkään pysy. Jos olisin jalkojani kylkiin jännittänyt, olisi Elviskin lähtenyt raviin, ei kiva. Meidän väistöt olivat siis hivenen huonoja, poni karkasi lapa edellä kun ei mun ulkopohje saanut yhtään pidettyä vastaan. Elvikselläkin oli olevinaan niin hengenhätä siinä loppuun päin, etten oikein saanut sitä edes hiljentämään tarpeeksi. Kyllä me uralle tosiaan aina mentiin, mutta useimmiten poni rusetiksi taittuneena, lapa edellä ja Mariannen valitellessa siellä. Tuli kai sieltä ainakin yksi onnistuneempi pätkä.
Vaihdettiin sitten suunta ja väistettiin samaan tapaan oikealle. Tähän suuntaan sitten ei karattukaan lapa edellä uralle. Tähän suuntaan mennessä ei edes päästy uralle asti. Varsinkin ekassa väistössä huomasin mikä saattoi olla syynä; mä olin ihan jännittynyt oikealta puolelta, jolloin pidin varmaan vastaan joten Elvis ei päässyt väistämään. No Marianne oli tyytyväinen, vaikkei me paljon väistettykään. Tulipahan suorempana ne muutamat askeleet.

Ja sitten ravia. Kääk! Jännittelin ja kävelin puoli kierrosta, kunnes Elvis sitten lähti omatoimisesti raviin. (Kyllä mä olisin siinä kohdin muutenkin siirtynyt ;)) Poni ravasi aika kivasti ja rauhassa, onneksi. Marianne halusi että me mennään kevyttä ravia.
Mä istuin alkuun vaan ja koitin rentoutua etten pomppisi siellä. Kun sitten alkoi tuntua hyvältä, koitin kevennellä. Pari askelta onnistuin, sitten oli pakko istua. Elviksen karmaiseva säkä ei antanut myöten. Sainkin luvan olla keventämättä ja nauttia siitä, kun pysyin siellä selässä niin hyvin. Olin muuten tosi ylpeä itsestäni. Heti lähdin ravaamaan kenttää ympäri, alle kierroksen jälkeen tein jo ekan pääty-ympyrän. Oikeasti, upeaa. Välillä hiukan pompin, mutta aika pitkälti istuin tosi hyvin. En edes meinannut tippua volteilla ja ympyröillä, joita tein tosi paljon (kun vertaa siihen mitä olen ennen tehnyt, leirilläkin menin vain uraa pitkin, alkuun vain pitkiä sivuja kun en uskaltanut kulmia ravata). Olin kyllä ajatellut että menisin ensin ihan vaan pitkiä sivuja, jotten putoaisi, mutta jostain syystä annoinkin Elviksen vaan ravata.

Ai että olin siellä fiiliksissä, kun pysyin selässä niin hyvin.
Kun oltiin ravailtu, lähdettiin väistämään vähän ravissa. Eka yritys meni ihan pipariksi, olin liian hidas ja jännitin vähän että pysynkö mä ollenkaan mukana siellä. Mutta sitten uskaltauduin pyytämään enempi joten väistö onnistui jo jossain määrin. Kerran tuntui jopa siltä, että poni saattoi ihan oikeasti väistää.
Elvis tosin alkoi pikkaisen kiihtymään tästä. Sen toisen pitkän sivun hän kipitteli hieman reippaampaa ravia, kun käännyttiin keskihalkaisijalle sain välillä oikeasti jännittää että tulenko alas kun käännös tuli niin vauhdikkaasta ravista. Ja hei, kerran poni otti keveän sivuloikan (ihmiset on hurjia) ja mä pysyin selässä, jeah!
Hetken aikaa ihan vaan kävelin voltilla kun Elviksen vauhti alkoi muistuttaa turhan paljon sitä, mitä se esittelee yleensä satulan kanssa. Vaikka mä nyt pysyinkin tosi hyvin jopa hivenen reippaammassa ravissa, niin en halunnut alkaa kokeilemaan että pysynkö siellä sitten vielä, kun poni vetää kiitoravia aidoista läpi.

Hieman käyntiä. Jäätiin ympyröille, mä peltopäähän ja Pomo portille. Laki huiteli uralla. Marianne katsokaas päätti että nostetaan ympyröille laukkaa, jotta pysytään kyydissä. Mä mietin että juu toki, ympyrällähän sitä aina tuppaa paremmin pysymään :D Piti nostaa käynnistä, kun se on kuulemma helpompaa.
Jännää oli. Ensin mä mietin turvallisen nostokohdan. Ajattelin alkuun että nostan pitkälle sivulle, kun en kumminkaan ympyrällä pysy selässä. Mutta sitten mietin että toisaalta suoralla Elvis voi mennä kovempaa, enkä viitsi mennä Pomon eteen törttöämään. Lopulta päätin että nostan ympyrän avoimen sivun keskikohdalla tai sen jälkeen, jotta poni sitten itse älyäisi laukata loppuympyrän ja mieluusti vielä suht rauhallisesti.
Eka nostoyritys käynnistä. Elvis siirtyi rauhalliseen raviin, joten seuraavaksi koitin ravista. Ei noussut, joten painoin pari kertaa uudestaan sillä sisäpohkeella. Elvis esitteli reipasta raviaan (ja Mä Pysyin Selässä, omg). Joo, en mä nyt kuvitellutkaan että se nostaisi, tuo oli vain herättelyä.
Hiljentelin rauhallisempaan raviin, en mä nyt tuommoisessa kiitelyssä pysy kuin sen pari askelta. Sitten rauhallisesta ravista nosto. Ja laukka nousi. Ja Mä Pysyin Selässä!

Uskotteko millainen on se tunne, kun oikeasti pysyy siellä. Me laukattiin puoli ympyrää, sitten Elvis siirtyi raviin. Ja mä pysyin siellä hyvin. Viimeksi vuosi sitten laukannut ilman satulaa ja silloin se oli niin, että neljännen askeleen jälkeen olisin taatusti tippunut. Puoli ympyrää, aivan upeaa!
Nostin rauhallisesta ravista seuraavaksikin. Elvis tosin päätti huvittaa itseään laukkaamalla pää koipien välissä. Mulla vasta olikin hupaisaa :D Onneksi se hiljensi.
Tosiaan, kestin selässä hyvin aina sen puoli ympyrää, sitten aloinkin valua jo alas selästä. Nostin loput laukat ihan vaan käynnistä. Elvis nosti hyvin, mitä nyt vauhtia alkoi loppua päin olla vähän liikaa. Pysyin mä silti selässä, vaan oli se putoaminen aika lähellä. Varsinkin silloin kun laukataan, puolen ympyrän jälkeen alan valua, Elvis ei hiljennäkään. Mulla osui jalkakin ponin jalkaan ennen kuin se siirtyi raviin. Näitä tilanteita tuli pari, kun joko en itse tajunnut hidastaa ajoissa tai sitten Elvis ei vaivautunut hidastamaan kun pyysin.
No selässä sentään pysyin ja poni oli sen verran viisas ettei laukan jälkeisestä ravista nostanut laukkaa, kun ratsastaja roikkuu siellä pitkin kylkeä. Mutta olin joka tapauksessa älyttömän ylpeä itsestäni. Toinen tunti jolla laukkaan ja ekaa kertaa mä pääsin kunnolla laukkaamaan ilman satulaa. Ja pysyin hei puoli ympyrää :)

Laukkailujen jälkeen jäätiin käyntiin ja piti taivutella hevosia. Kävelin pääty-ympyrälläni sellaista kahdeksikkoa ja koitin taivutella ponia. Vaikeuksia tuli kun itse aloin jäätyä. Joo, se on hyvä että kaikilla muilla on niin lämmin kun ilman satulaa menevät, mutta mä jäädyn aina käynnissä. En mä ihan tähän malliin yleensä tärise jos satulan kanssa kävelen. Ehkä mä olen vähän outo.

Lopulta ravattiin vielä hiukan. Heti kun siirryttiin raviin, mä sulin. Ah. Elvis kaahasi varsin mallikkaasti, ratsastaja pysyi selässä vielä paremmin, mitä nyt hieman heiluin kun kaahailtiin volteilla. Tosin nyt koitin kunnolla rauhoittaa ponia, on se kumminkin hieman epämiellyttävää kaahailla täyttä ravia siellä. (Täyttä ja täyttä..) Sitten loppukäynnit ja lopulta alas selästä.
Elvis talliin, harjasin hänet huolellisesti. Martingaalin kiinnitys ja muut tärkeät toimenpiteet ja kotiin. Onneksi autolla, siellä oli kylymä :D

Oli oikeasti kivaa. On tämä ilman satulaa meno sellaista kivaa vaihtelua.
Tosi kiva kun nuo kaikki menivät ilman satulaa, ei minun tarvitse hävetä kun törttöän muiden edessä. Ja jos ei Pomolla olisi menty ilman satulaa, niin en minäkään olisi mennyt, en olisi viitsinyt edes kysyä kun Elvis oli kumminkin tunnilla.

Mä olin niin tyytyväinen itseeni. Hyypiö joka ei ole koskaan osannut ilman satulaa ratsastaa ja tänään se meni näin hyvin.
Mä pysyin selässä tosi hyvin, sain laukattua kunnolla. Vähän oli tänään kädet jännittyneinä.

Väistöt nyt olivat vähän köyhiä, mutta voidaanko parempaa odottaakaan. Joka tapauksessa olin tosi tyytyväinen ja iloinen, jee!
Tosin tunnustan että olin paha ihminen. Päästin aika useasti Elviksen ravaamaan kun se itse lähti. Minkäs sille voi, kun kokosin ohjat, pidättelin ja sitten poni lähti raviin just hiukan ennen kuin ajattelin siirtyä raviin. Ehkä se luki ajatuksia, eikä sen nyt ollut niin väliä.


Mun seitsemäs kerta ilman satulaa. Että oli kyllä kivaa, ette varmaan tajunneet.

Mutta ekaa kertaa mä tunsin millaista on laukata ilman satulaa, hah hah. Ja pysyin vähän reippaammassa ravissakin. Enkä edes pudonnut reippaassa pienessä ravivoltissa. Ja sain jopa väistettyä.

Olenpa mä nyt talentti.
Ja tulipa tästä pitkä. Mutta innokkaina ensi viikkoon, katsotaan kuinka ihanan helppoa on keikkua selässä satulan kanssa :)

Nyt ekaks se palapeli

Pistänkin nyt tämän ensin, heh.

Tällaisena olette sen viimeksi nähneet (13.1.)

14.1. Siitä tuli ensin tällainen..

Sitten tällainen

Tältä se näytti 15.1.

Ja näin pitkällä se oli 16.1.

17.1. siitä tuli tämmöinen ja sitten tulikin pieni tauko :)

22.1. sain sen tällaiseksi. Ja tältä se yhä näyttää, hieman taukoa ollut. Mutta huomatkaa, kaikki palat reunoista, siis enää puuttuvat horoskooppikuvat!

Vanhoja kuvia

Päätinpä nyt sitten pistää kuvia. Intouduin kun katselin tuota mun taustakuvaa.

Huomatkaa huono ryhti, katse joka harhailee jossain maan matosten tasolla. Ja kädetkin lojuu tuolla harjan tasalla (puhumattakaan ponin karmaisevasta asennosta, aivan aivan..)

Huomatkaa LYHYET jalustimet (herran jumala :D Mitä olen ajatellut, en niitä jaksanut säätääkään. Mutta polvikin tulee yli). Väittäisin että käsikin voisi olla korkeammalla, mutta toisaalta, tsiikatkaa tuota suoraa linjaa kyynerpäästä kuolaimeen. (Jättäkää huomaamatta jäätävä ohjaskäsittely, ponin pääkin niin vinossa, aijai.) Ja mun pääkin voisi olla hivenen taaempana.

No, ne jalustimet. Ponikin näyttää lähinnä laamalta. Kyynerpäät kylkiin ja noi nyrkit näyttäisivät olevan auki.

Olenko mä jotenkin vino, pää yrittää kompensoida tilannetta nojaamalla oikealle ;)

Tästäkään ei juuri näy. Nyrkit näyttää olevan harvinaisen auki ja vähän ehkä käsikin lojuu. Toisaalta niin ponin pääkin. Ja mun katse harhailee liian alhaalla!

Hämääkö toppaukset kun en nyt keksi tästä mitään?

Laatu otos.

Karmaiseva etukeno :D Kädet harjassa, selkä on ihan köyry ja näyttää rumalta. Sojottaako noi varpaat ulos, ei välttämättä kyllä.

Nyt ainaki näyttää mun jalat oikein länkisääriltä. Vähän ehkä könötän, toisaalta tämä on kevennystä. Mutta kumminkin, kyynerpäät voisivat olla enempi kyljissä.

Onneksi sentään ponilla on tällainen pakettiratkaisu ;)

Kädet on jäätävät, kyynerpääkulma kadonnut, kädet vähän harjassa, jäykän näköistä. Ja mitä nuo jalat tuonne taakse yrittää tunkea!

Tästä ei oikein näy, poni on edustava :)

Huomatkaa katse (no okei, katselin ohjia :D). Kädetkin ihan väärin (edelleen säätelin ohjia). Mutta huomatkaa kuinka kivan näköinen istunta verrattuna noihin vanhoihin Sulokuviin. Bravo!

No kädet on ehkä vähän erillään kun käännän. Vähän jännittyneen näköinen ylävartalo. Muuten pirun kiva :D

Jäätävä tuoli-istunta (vai onko se kuvakulma). Kamalan näköistä anyway. Kyynerpäät voisivat olla vähän enempi kyljissä ja jalustimet vaikuttaa jotenkin lyhyiltä. Ja kädet näyttävät olevan väärin päin.

Ihan kamala :D

Kamala etukeno (huomaatteko, kokonaisuudessaan könötän eteen. Jännitän meidän vaativaa tehtävää). Näytän muutenkin istuvan jotenkin irti satulasta. En kovin rentona. Kyynerpääkulma olisi kova sana. Miksi nuo kädet näyttävät taas lojuvan väärin päin ja harjassa kiinni! Ja tuo selkä jatkaa rumuiluaan. Kyllä kai sen pään pitäisi jollain selkälinjalla olla? (Tai sitten se on kosmeettinen virhe.)

Katsokaa nyt, mähän olen kuin kunnon ht.nettiläinen. Tässä mä osasin jo kaiken maailman "ei ole tiiviisti satulassa" jutut teille kertoa kuvien perusteella ;)

No, ne on toisaalta mun kuvia, niin niin.

Tämmöistä istunnan ruotimista, näiden kuvien avulla. Paremmalta se mun mielestä näyttää. Ehkä nykyään vieläkin paremmalta.

Usko unelmiis..

Ongelmansa kullakin

//Siltä varalta että räjähdän uudelleen tälle bloggerille. Niin jos aletaan ajatella puolipidätteitä sitten kanssa :) Ah, loistavaa loistavaa. Jos tämä olisi sellainen asia. Tai siis. Tämä on sellainen asia jota mun täytyy ajatella että tajuan.
Tai kun puolipidätettähän ei tehdä vaan rutistelemalla nyrkkiä. Tästä pääsemmekin ehkä siihen istunnan käytön vaikeus aiheeseen.
Yksi ongelma siis lisää, jes!

Mä olen nyt käynyt ajatusleikkiä itseni kanssa. Mitä tehdä jotta tunnista tulisi täydellinen. Valmistelu ja oma rentous olivat siinä pääpointteina. Rauhallisuus ja tyyneys. Puolipidätteitä siis.
Ja kyllä mä melko vakavasti harkitsen Marianneltakin kysymistä. Mä nyt tarvitsen kaikenlaista johon keskittyä. Voin sitten aina tunnin alussa miettiä että tänään keskityn tähän ja tähän. Mitä enemmän siis virheitä, sen parempi.

Että kiitokset kommentoinnista :)

--------

Miksen mä keksi virheitä?

Yleensä on ollut helppo miettiä että nyt on tuo huonosti, parannanpa sitä. Nyt en osaa väistää, sitä tarvitsee harjoitella. Nyt ei nouse laukat, ne täytyy saada nousemaan.
Tänään aloin miettiä tätä Elviksellä ratsastusta. Mietin sitä, kuinka saisin Elvis-tunnin tuntumaan oikeasti mahtavalta. Kun nythän se menee tasaisen varmasti tunti toisen perään ja silti fiilikset eivät ole katossa.

Mietin mitä mun pitäisi itsessäni parantaa jotta olisin tyytyväinen.

Ja kun mä en keksinyt melkeinpä mitään!
Tietenkin etukeno, se on suuri ongelma, jota täytyy hioa tässä huolellisesti ja rauhallisesti pois. Mutta mitä muuta? Ei mitään vai?
Tietenkin välillä kädet on liian edessä/alhaalla/ties missä. Välillä pää hortoilee omilla teillään ja välillä koivet on ponin takapolvissa. Huomatkaa tuo sana välillä, nämä ovat pikku ongelmia, joita pystyn ihan itsekin korjaamaan. Ratsastan hetken katse maassa, tajuan sen ja nostan pään vaikka väkisin ylös. Ne eivät siis oikeastaan ole mitään kovin isoja ongelmia, sillä ne esiintyvät vain silloin tällöin ja pystyn ne pääsääntöisesti itse korjaamaan. Niihin auttaa se sitkeä toistelu, eikä kukaan voi aina mennä täydellisesti.

Mitä muuta? No kun.. Siinä se ongelma on. Kun mä en keksi. Ette usko miten kamalaa tämä onkaan. Mä en keksi muita virheitä itsestäni. Ja kun se ei voi olla niin. Mussa täytyy olla joku suuri tai pienempi virhe joka vain odottaa korjausta. Kevennys voisi joo olla välillä matalampi ja laukassa voisi istua paremmin. Toisaalta kevennysosiossa oli taas tuo välillä ja laukkaan auttaisi myös se kun ei nojailisi eteen. Ja kun se periaatteessa sujuu taas jo aika hyvin. Ei se nyt voi mennä näin!?

Väistöt on edelleen haastavia. Mutta ne eivät ole enää sellainen ongelma kuin ennen. Ennen ei tapahtunut mitään kun koitin väistää. Nykyään me mennään jo sivulle, välillä jopa tosi hyvin. Ja nykyään (jos ajattelen) pystyn väistämään oikeasti ajatuksen kanssa. Ja osaan periaatteessa. Tietty tulee myös näitä kaula kaksinkerroin väistöjä, mutta nykyään tajuan suoristaa ja jatkaa. Eli väistöt on amatööritasoisia mutta ne onnistuu. Laukka nousee (paitsi Roosalla, tässä on semmoinen ongelma jota olen etsinyt [mutta puhe oli Elviksestä :D] mun pitää olla jännittämättä ja saada Roosa jo ravissa eteen. Sitten vois laukkakin nousta paremmin).
Okei, nyt keksin yhden ongelman, jes. Pitää opetella hieman rauhoittamaan laukkaa. Ei ole mitään mieltä kaahata ralliauton tavoin, ethän sä ralliautoakaan täydestä vauhdista käännä mutkaan.

Eli ongelmalistalla olisi suurena pulmana etukeno, hieman pienempänä laukan hallinta ja pilkun viilaustasolla olisi noi pikku istuntajutut.

Tietenkin ravikin voisi olla vähän hallitumpaa ja rauhaisampaa. Se on kumminkin eri asia kuin tuo laukka joka ei ole lainkaan kontrollissa, joten luokittelisin tämän ravin rauhoituksen vähän lähemmäs tuota pilkun viilaustasoa.


No tosiaan, ongelmat jotka keksin itseeni liittyen oli ehkä tuo laukan hallinta, etukeno ja noiden istuntaan liittyvien jutsunkien ainainen parantelu. Sekä tietenkin väistöjen ja muiden tehtävien parantelu. (Tietty olisi aika kiva opetella pysäyttämään. Mutta se vaatii ehkä sen että joskus saisin sisäistettyä istunnan käytön. Mä en ymmärrä asiaa.)
Mutta kuten huomasitte tämä lista on jotenkin lyhyt. Siis ihan liian lyhyt. Missä on aika kun en osannut kevennystä katsoa ja laukka ei noussut? Aika jolloin mä en saanut laukassa käännettyä ja kun taistelin kyynerpääkulman kanssa.
Miksi näitä ongelmia on näin vähän. Miksi lista täyttyi lähinnä pikku seikoista jotka on jo periaatteessa hallussa.

Kun.. No.. Jos ymmärrätte mitä ajan takaa. Mulla on yksi iso ongelma, kaksi hivenen pienempää suurta ongelmaa ja monia monia pikku pikku ongelmia. Ja näitä kaikkia pystyn itse opettelemaan, ilman että Mariannen tarvitsee mulle jankata vieressä siitä (tosin se jankkaa silti etukenosta :D Ehkä vielä joskus). Hienosäätöä ikään kuin, karkeaa hienosäätöä, mutta kumminkin.
Pakkohan mussa on olla muitakin ongelmia. Mä tunnen itseni tosi huonoksi, siis.. Mikä mättää. Mä haluan tietää.
Ja kun, jos ajatellaan että mun omat ongelmat on tuollaisia, noinkin vähäisiä. Niin se alkaa tässä jo tarkoittaa että periaate on mulla hallussa ja nyt alkaisi olla vuorossa hevosen liikkuminen. Ja kun ei se nyt voi mennä niin. Ei se nyt voi olla niin että mun pitäisi pikku hiljaa alkaa miettiä että miten hevonen liikkuu eteenpäin, meneekö se hienossa muodossa. Kun mä en ole niin hyvä vielä. Noidankehä.

Markka sille joka keksii nyt jonkun mun suuren vian jota en vaan saa päähäni :D
Eipä sillä, olenhan mä tässä pikku hiljaa hivuttautunut aina vaan enemmän sille puolelle että näin kuuluisi hevosen liikkua. Toisaalta en ole vielä asiaan juurikaan kiinnittänyt huomiota kun omassa menossakin on puutteita. Pakkohan niitä puutteita on vieläkin olla?

Tämä on oikeasti jotenkin outoa. Voiko se muka olla niin että mun pitää ottaa seuraavaksi tavoitteeksi näiden istunta-asioiden parantaminen, kontrolli, etukenon poisto. Ja hevosen oikeamman näköinen liikkuminen.
Mä olen kohtapuoliin ratsastanut ajallisesti kolme vuotta, opillisesti 1½. (Iik, mä olen kohta ratsastanut Maskussa kauiten!) Jos ymmärrätte 1½ vuotta on erittäin vähän. Joten, kuten, kun ei se voi mennä noin. Mussa on oltava joku suuri virhe jota en hoksaa.
Kun ei se voi olla niin että mun pitäisi alkaa tässä jo keskittyä asetteluun ja liikkumiseen, lopulta siistimpään muotoon ja kaikkeen. Kun se on epäloogista.
Vai onko. No en mä tiedä.

Mutta jotenkin tuntuu toisaalta turhauttavalta jos mun pitäisi vaan keskittyä istumaan suorana. Eikä oikeastaan muuta. Sitten laukatessa koittaa istua, pysäyttäessä pysäyttää hyvin, hakea hiukan kontrollia menoon. Mutta kun nämä asiat ovat vaan jotenkin.. Ne tapahtuu vaan joskus. Tai siis, esimerkiksi jossain pelkässä käynnissä ei mulla ole muuta kuin nämä hienosäädön puolella olevat asiat.

1½ vuotta. Jotenkin uskomatonta se on joka tapauksessa. En olisi uskonut että näin vähäisen ajan jälkeen mä keksin itsestäni vain noin vähän virheitä. Siis totta kai yleisesti voidaan aina parantaa.
Jos vaikka sanotaan näin. Alan keskittyä istumiseen, koitan vähän harjoitella tätä kontrollin säilyttämistä. Ja lähdetään nyt vaikka liikkeelle ihan siitä etenemisestä, asetuksesta ja mieluusti ihan siitä suoruudesta.

Jännittäväähän se. Enpä olisi uskonut että jonain päivänä itken blogiin kun olen liian hyvä :D Vaikkakin tunnen itseni tosi huonoksi.
Täytyy katsoa. Jos löytyy uskallusta niin pitäisiköhän kysäistä Mariannelta että mikä mussa on vikana. Jos se kertoisi mulle metrin mittaisen ongelmalistan, jolloin voisin huokaista helpotuksesta, en mä olekaan vielä yhtään mitään :)

Kolmas kerta toden sanoo

Aloitanpa hehkutuksella (tai hehkutuksella ja hehkutuksella). Tänään vihdoin ja pitkästä aikaa Elvis tuntui ekoista askelista asti omalta! Jes! En ollut enää kipsissä, satulassa oli mukava olla. Ja fiilis oli ihan erilainen alusta asti. Kyllä se tästä :D

Tosiaan, tallille autolla. Siellä oli kylmä, hyi kamala. Lukemaan taulua ja mä siis tosiaan menin Elviksellä, tunnilla myös Roosa, Pomo, Sakari ja Kaisa. Ja Elvis oli vaan mun kanssa, vau. Menin sitten aika pian harjailemaan ponia, kun en muutakaan pystynyt tekemään kun oli niin kylmä. Melkein tunnin ponia harjailin ja siitä lähti muuten karvaa. Että oli kivaa.
Poni varusteisiin ja lähdettiin kentälle. Ja Elviskin käyttäytyi tällä kertaa niin nätisti kun avasin ja suljin tallinoven. Tai niin, mulla oli vaan muistissa joku viime talvinen kerta kun se ei olisi millään meinannut seistä oven sulkemisen ajan.

Kentälle kun päästiin alkoi kunnon häppeninki. Sakari oli ihan rakastunut Roosaan (sillä on katsokaas hyvä maku). Voi että mä pelästyin. Oltiin Elviksen kanssa portin suussa kun Sakari "käy kiinni", Roosa pääsi karkuun. Talutin Elviksen kentälle, poni tuli vähän kauhistuneena kanssani. Ja sitten Roosa juoksi luoksemme turvaan. Lopulta kaikki kuitenkin pääsivät sentään selkään, eikä ruumiita tullut.
Hah, ja päätin että tänään mä pistän lasit päähän kun menen tallille. Sillä en ole ikinä ratsastanut lasit päässä, pelkään että ne hajoavat. Hieman mä ihmettelin kun Marianne tuli pitämään vastaan. Se tuijotti siinä mua ja sanoi että mä näytän erilaiselta. Mietin ihan hetken että häh, sitten tajusin että mullahan oli ne lasit päässä. Mutta tämä jäi ihan täksi yhdeksi kerraksi. En mä laseja ala käyttää, paitsi jos alan nähdä hevoset tunnistamattomina möykkyinä tai jos saan uudet lasit muuhun käyttöön.

Tosiaan, lähdettiin kävelemään. Elvis oli reipas, mutta kumminkin mulla oli niin hyvä olo. Rento, eikä jännittänyt se vauhti. Kääntelin ponia hieman volteille ja yritin istua hyvin. Siis nojaamatta eteen. Olin taas luvannut itselleni etten nojaa kertaakaan eteenpäin.

Jäimme pääty-ympyröille, mä, Roosa ja Kaisa sinne peltopäähän, Pomo ja Sakari porttipäähän. Käveltiin siinä ympyrällä. Elvis meni varsin mallikkaasti, mitä nyt pari kertaa siirtyili raviin ja tuijotteli järkyttyneenä ties minne. Mä periaatteessa koitin vähän asettaakin välillä, mutta oli hankalaa.
Siirryttiin raviin, mikä oli hivenen jännää kun poni tuntui niin ruutitynnyriltä taas tänään. Kaahasimme tyylivapaata kevyt ravia pitkin ympyrää, ohitimme kaikki muut vähintään kahdella kierroksella ja saimme tehdä töitä jotta saimme tehtyä vähän pienemmän ympyrän. Koitin keventää rauhassa, mutta Elvis oli niin energinen. Kun sain sen voltille ja kun sain sen hieman asettumaan se rauhoittui. Ainakin kunnes voltti loppui :D Lopulta otin muutamat ulko-ohja pidätteet ja alkoi ponikin rauhoittua taas.
Lähdimme sitten alkuravien jälkeen tekemään tehtävää. Piti kevyt ravissa pohkeilla ensin pienentää ympyrää, sitten suurentaa se takasin. Ensin oli hivenen vaikeuksia kun ohjat olivat aina väärän mittaiset ja kun en uskaltanut painaa ulkopohkeella tarpeeksi. Kun lopulta aloin junttaamaan ponia määrätietoisemmin reitille, alkoi meidän ympyrä jopa pienenemään. Suureneminen oli sitten mielipidekysymys. Kai se hieman suurensi, mutta toisaalta se sitten vaan juoksi takasin uralle ja no.. Ainakin tuli taas se suuri ympyrä.

Sitten käyntiä ja lähdettiin väistättämään pitkästä aikaa. Eli piti vaan kääntää vähän ennen pitkää sivua ja väistättää sinne uralle. Olinkin tänään hurja ja käänsin tosi aikaisin. Elvis väisti sinäänsä ihan kivasti ja mäkin koitin koko ajan ajatella mitä pitää milloinkin tehdä, koitin hakea sitä valaistumisen tunnetta. Ei se kyllä väistänyt mun mielestä ollenkaan tarpeeksi. Mutta meni sivuttain ja ajoittain jopa suorana. Välillä tietty mentiin asiaan kuuluvasti lapa ulkona ja kaula kaksinkerroin. Tällä kertaa tosin sain ponin suoristettua ja jatkettua sopivaa väistöä loppumatkan. Jeah, olen hyvä!
Sitten kävelimme ja Marianne iski vähän tötsiä. Piti nostaa laukka käynnistä pitkälle sivulle, laukata pitkä sivu ja tehdä pääty-ympyrä. HAHAA.

No joo. Elviksestä huomasi hyvin että se oli tajunnut mitä tehdään. Kun käveltiin sinne lyhyelle sivulle oli poju ihan raviin lähdössä eikä nahoissaan meinannut pysyä. Eka nosto tulikin pikku ravista. (Siis ihan oikeasti pikku ravista, enemmän piaffea kuin mitää ravia :D Mutta ei vaan käyntiin voinut siirtyä.) Laukka oli varsin reipasta ja mä yritin istua. Istuin oikeastaan varsin hyvin jos silleen miettii. Tietysti kun lyhyelle sivulle tultiin, niin nousin taas jalustimille jotta saisin hiljennettyä, mä kun tiesin ettei Elvis käänny sellaisesta vauhdista millekään pääty-ympyrälle. Seuraavat nostot tulivat jo melkein käynnistä. Kerran poni lähti itse, mutta muuten. Se ei millään voinut kävellä, vaan oli koko ajan raviin siirtyiltävä kun lähestyttiin nostokohtaa. Välillä poni koitti lähteä laukkaan, tuloksena se laukkaili kauniisti paikallaan. Mä seisoin jalustimilla kun hiljensin sitä :D Kääk.
Sitä tosin en tajunnut kun se alkoi tehdä niin, että käveli aitaa päin ja koitti vaihtaa suuntaa. Välillä voltilta koitti vaihtaa suuntaa. Ekalla kerralla se sai vaihdettua, lopulta aloin käskeä enemmän ja sitten se kääntyi mun haluamaan suuntaan. Kummastutti vaan kun niin innoissaan on laukkaamassa ja sitten koittaakin suorittaa suunnanvaihdon pois laukkasuoralta?
Laukat kumminkin nousivat tosi hyvin. Liiankin hyvin. Heti kun siirsin pohjetta eteen ja painoin hiukan, oli poni jo melkein toisessa päässä. Se suorastaan räjähti aina laukkaan. Vauhtia oli melko reilusti ja oli hyvin ärsyttävää kun ekat laukkapätkät se pistikin menemään pää alhaalla.

Kun suunta vaihtui, kuumeni ratsuponi hieman lisää. Tällä kertaa se odotti paremmin (vaikkakin se mun taitotasolla tarkoitti sitä, että jos se oli yhtään menossa niin kunnolla vaan tarvitsi pidättää) ei juurikaan siirtyillyt raviin. Mutta auta armias sitä laukkaa! Jos mä edes ajattelin laukkaa, niin poni räjähti. Se kiihtyi nollasta sataan ja veti häntä tötteröllä koko pitkän sivun sellaista kyytiä että Mariannea hirvitti. Tsiisus. Mulla selkä hivenen kärsi kun heilahdan ponin vauhtiin yllättäen mukaan. Hyvä puoli on sentään se, että raviin Elvis siirtyi tosi hienosti, onneksi. Vauhtia vaan piisasi, ei se mitään pahaa :)
Ja hei, onnistuttiin yhdessä pääty-ympyrässä. Oikeastaan, nostin viimeisen kerran sen laukan. Poni veti siellä kuin ohjus, pitkä sivu loppui joten aloin pidättelemään. Mutta tällä kertaa poni ei hiljentänytkään. Laukattiin Sakarin ohi ja sitten tuli jonkun takapuoli eteen, jolloin Elvis alkoi kääntyä ja hiljensi vähän. Niinpä mä koitin istua ja kääntelin Elviksen loppu pääty-ympyrälle ja siitä käyntiin. Ja kenellä oli hyvä mieli.

Sitten loppuravit joita kammoksuin jo etukäteen. Jälleen Elvis kyllä pysyi vaaditussa askellajissa, mutta muistutimme enemmän jotain montératsukkoa kuin siistiä kouluponia ja jotain ihme ratsastajaa. Siellä poni tikkasi menemään ja mä koitin epätoivoisesti roikkua kyydissä. Kääntelin, asettelin, yritin hiljentää kevennystä. Kyllähän se poni hiukan rauhoittui. Mutta kyllä siinä oli loppuun asti vauhtia ihan mukavasti (uskalsin mä puoli stoppariväliä löysätä ohjaa, heh). Lopulta sitten käyntiin. Elvis kulki kauhean kivasti loppukäynnit, hieman katseli, käveli reippaasti mutta niin luotettavasti. Ja Marianne syrji meitä, voi ei :D Olimme niin huonoja, perhana. Ja mä tärisin siellä selässä. Ei mulla viime talvena edes ollut kylmä, mutta nyt. Hirmuista.
Lopulta keskelle ja alas. Talliin ja varusteet pois ponilta. Harjasin sen tällä kertaa hieman nopeammin, kävin kortin kirjaamassa ja siivosin vielä Kaisan varusteet. Ja sitten kotiin. Hyr.


On se jännä kuinka paljon paremmin sitä alkaa huomata omia virheitä. Joskus aiemmin ei tosiaankaan huomannut siinä määrin mitä nykyään. Kyllähän mä olen aina suht hyvin huomannut jos istun vinossa (vai huomaanko sen nykyään entistä huonommin, jaa-a).
Nykyään huomaan jos käsi ei pysy paikallaan kevyt ravissa. Ihan kuin mä ennen olisin tajunnut vaikka kädet olisivat jammailleet alas, ylös ja sivulle eri tahtiin. Huomaan nykyään tosi hyvin jos nojaan eteen, en mä ennen jotain pikku etukenoa havainnut (se ei silti tarkoita että pystyisin asian korjaamaan). Mutta sitten taas, on asioita joita en tosiaankaan huomaa. Tänäänkin valitettiin että työnsin kättä eteen ja jalat oli takana. Iik :D (Mutta tällä kertaa mä muistin pistää jalat edemmäs väistössä.)
Onhan se kumminkin tosi hyvä. Fakta on kuitenkin se, ettei opettaja voi koko ajan vahtia just MUA MUA JA MUA. Jos kaikki oppiminen ja korjaaminen on sen varassa mitä opettaja sanoo, niin eihän mistään tule koskaan mitään. Jos mä vaan silloin istuisin suorassa kun Marianne käskee, niin herran isä, enhän mä koskaan tekisi muuta kuin nojailisi eteen. Sitten ehkä joskus pariksi sekunniksi voisin suoristua. Oppiminen on elämämme suola.
Mutta tietenkään en voi korjata asioita joista en tiedä. Jos en tiedä että mun jalka on takana, niin paha sitä on korjailla vai mitä.

Tämä tunti sitten. Meni ihan kivasti. Oikeastaan aika kivasti. Mulla oli vihdoin taas hyvä olo tunnin läpeensä, pysyin rennompana. Laukassa on vauhtia ihan jäätävästi :D Mun pitäisi opetella vähän säätämään tuota laukkaa. Kyllähän se tuli huomattua että jos en halua Elviksen laukkaavan, saan sen laukkaamaan vaikka paikallaan. Mutta.. Se on sitten eri asia jos pitäisi vähän hiljentää laukan aikana. Parempi kai näin päin, vauhti on hyvästä. Ja tänään istuin jo melkein hyvin, se on hyvä suoritus kun kumminkin vauhtia oli paljon. Väistöt alkoi jo sujua jossain määrin (että olen mä niitä jotenkin oppinut).

Ylipäänsä se meni ihan hyvin. Elvis voisi tietty kulkea vähän enemmän kontrollissa ettei vaan pistettäisi hanoja auki, mutta joo. Hyvä se on niin kauan kun hevonen kumminkin siirtyy hitaampaan askellajiin ja niin kauan kun se kääntyy edes vähän. Ja kun mä en saisi nojailla eteen ja seistä jalustimilla. Äh. Mut pitäisi sitoa satulaan :D Jos ei kyynerpääkulma pysy voi vaikka pistää raipan käsiin, mutta mitä sä voit tehdä jos et osaa olla eteen nojaamatta. Jep.
Mutta oli oikein mukava tunti sinäänsä. Elviksellä on vaan niin tylsä mennä, kun aina sitten tunnin jälkeen on fiilis "meni aika hyvin, mitä nyt ois voinu vähän rauhallisemmin mennä". "NIIN ja tietty voisin olla nojailematta eteen.." Aiemmin mulla oli itselläni niin paljon joka asiassa ongelmia, mutta nythän mä olen harvinaisen pro (hah, mutta mä jatkan tätä olotilaa että olen niin loistava :D) niin niin.
Mä haluan mennä Roosalla.
Ja jotten vaikuta rasistiselta, voisin myös mennä Kaisalla, Pomolla, Vinskillä, Nikkiksellä, Sulolla.. Oliko siinä kaikki.. Niin no, Sakari :D Köh köh.

Mutta siis, siksi just Roosa on kumminkin niin kiva. Jos se menisi tälleen niin olisin ihan että wau, mikä fiilinki. Mutta sitten Elviksen kanssa kun se on aina tällaista.. Niin se käy hivenen tylsäksi.
Toisaalta, ajatellaan positiivisesti. Kun mun ei tarvitse keskittyä tappelemaan esimerkiksi suunnasta, voin erittäin hyvin harjoitella sitä ISTUMISTA. Ja kaikenlaista muuta pientä ja suurempaakin.
Mutta sitten toisaalta se istuminen on hankalaa kun Elviksestä löytyy noita vaihteita sen verran paljon.

Mutta mielenkiinnolla odotellaan. Arvatenkin menen taas ensi viikolla Elviksellä. Tuntemukset ovat ristiriitaiset.
Mutta kyllä, ainakin niin kauan kun menen Elviksellä (tietty mielellään jatkossakin) mä lupaan että mä yritän istua parhaani mukaan. Tietenkin se on vaikeaa jos heppa menee. Ja jos pitää hiljentää kiitelyvauhdista. Ja jos heppa säikkyy. Ja silloin ja tällöin :D Mutta nyt aletaan intensiivisesti treenaamaan, niin ehkä vielä joku päivä..
Tai sitten ryhdyn monté-/laukkaratsastajaksi, siellä mun kykyjäni voitaisiin arvostaa.

Tätä on kaivattu

(Ja olen pahoillani kun poistin kaikki kommentit. Ei tarvitse loukkaantua. Mulla vaan meni just hermot kun tämä ei voi muka toimia millään, yhyy yhyy.)

Tallille siis. Tuo pyöräily oli hurjan hupaisaa. Ei siinä muuta, vähän raskasta ja aina välillä "kaaduin", jalka otti sentään vastaan. Styylejä kaatuiluita.

Noh, kuten periaatteessa saattoi arvata, menin Elviksellä. Mikäpä siinä :) Tunnilla myös Kaisa, Simo, Pomo, Laki ja Milo. Menin ensin kentän laidalle päivystämään, Elvis kun oli kaikilla tunneilla. Ja olin muutenkin tosi ajoissa.
Seisoin siellä, salakuuntelin Mariannen puhelua ja menin sitten talliin kun kuulin että tarvitsee pistää ratsuja kuntoon. Erno tulikin kuuluttamaan että Laki ja Vinski kuntoon ja haki Vinskin käytävälle. Mä pistin Vinskin ja jotkut pistivät sitten Lakin.
Harjailin Vinskin nopeasti, iskin sen varusteisiin nopeasti. Turhankin nopeasti, Vinski joutui seisomaan tosi kauan siinä käytävällä ja herran suurimpiin hyveisiin ei tuntunut kuuluvan kärsivällisyys. Siinä se kävi kaikki loimet läpi, yritti mennä heinäkasalle. Ah. Lopulta levoton sielu pääsi tunnillekin.

Sen jälkeen halusin harjata jotain. Pohdintaa kävin Roosan ja Nikkiksen välillä. Päädyin Roosaan, koska en ole niin pitkään aikaan harjannut sitä. (Hah!) Harjailin ponia ja riemuitsin tilsojen irrotuksesta.
Yksi tyyppikin alkoi juttelemaan mulle. Ja mäkin juttelin sille. Ja mä jopa tunsin sen.
Mutta en kyllä tajunnut että se oli se sama tyttö joka oli viime talvena mun kanssa samalla tunnilla.. Tajusin että se on se vasta kun se alkoi selittää mun ilman satulaa ratsastelusta. Mutta oli se kiva talvi, mentiin siellä kahdestaan tunnilla.
Jutustelin sen kanssa hieman, Kaisasta (jolla se meni) ja mun ilmalennoista. Kaikenlaisesta.
Ja kun Roosa oli harjattu, autoin varustamaan Kaisan ja kuljin heidän kanssa kentälle.

Sitten Elviksen luo. Nousin selkään ja lähdettiin kävelemään. Minä erittäin empaattisena (ainakin välillä) ihmisenä mietin että Elvis on ollut jo kahdella tunnilla ja täällä on lunta. Joten otetaan rauhassa. Ja päästin ponin kävelemään uralle ettei sen tarvitsisi rämpiä lumihangessa. Alkukäynneissä kääntelin hiukan volteille ja hain hieman reippaampaa käyntiä, Elvis kun aloitti mummomoodilla. Ja mä koitin olla rento, istua ja sitä rataa.
Kun Marianne palasi, siirryimme kevyt raviin. Elviksestä löytyi vauhtia. Vähän liikaakin. Siellä keskemmällä se harppoi julmetuilla askelilla, joten annoin ponin vaan ajautua sinne uralle. Huono päätös, sillä sen jälkeen en saanut ponia kääntymään mihinkään. Aikani tahkosin epätoivon partaalla. Sitten Marianne käski mun tulla pois uralta.

Yksinkertaiset neuvot ovat parhaita, eikö totta. Tämän jälkeen sujui oikein hyvin. Elvis kääntyi tosi kivasti. Vähän, varsinkin vasemmassa kierroksessa, se kyyläili niitä estetolppia ja niiden takana olevaa pimeyttä. Vauhdikkaasti mentiin, mutten oikein saanut vauhtia vähenemäänkään. Ja annetaan ponille anteeksi, olihan siellä paljon luntakin. Elviskin käyttäytyi toisista huolimatta tosi kivasti. Välillä Milo oli hirmuinen, mutta onneksi Elvis vain vähän väisti sitä, ei lähtenyt tuli hännän alla karkuun. Kaisasta se ei välillä välittänyt yhtään, välillä se oli hiukan karmaisevampi.
Vaihdettiin suuntaa. Ja jee, olin tehnyt tarpeeksi voltteja :D Kaikkien muiden piti tehdä enemmän voltteja, paitsi mun ja Milon. Hah, oli hauskaa.
Mä lähinnä fiilistelin selässä. Koitin olla rento, rauhallinen ja ohjata ponin minne halusin (ja alkuun myös tappelin käden kanssa ettei se heiluisi kevennyksen mukana. Onnistuin lopulta, käsi oli älyttömän hyvä, ihan oikeasti). Ja nautiskelin kun saatoin käännellä ponia minne huvitti ja se vaan kääntyi.
Ongelmana kyllä oli että toiseen suuntaan Elvis ei millään asettunut. Tähän suuntaan, varsinkin alku, meni karrikoidusti niin, että Elvis kaahasi koko ajan ja veti voltit ulospäin asettuneena kaahaillen. Tappelin sen asetuksen kanssa, siinä oli jotain ylimaallisia ongelmia kun en edes suoraksi hevosta saanut.

Sitten hieman välikäyntiä pidemmällä ohjalla. Välikäyntien jälkeen piti ottaa laukkaa. Tehtiin harjoitusravissa päätyyn voltti ja nostettiin pitkälle sivulle laukka. Jos oli hyvä fiilis, niin sai ottaa myös laukassa pääty-ympyrän. Siirsin Elviksen sitten raviin. Mun rentous oli taas vähän kadoksissa. En sinäänsä jännittänyt, mutta toisaalta en myöskään istunut tiiviisti satulassa. Ehkä vähän niinkuin jalat jännittyneinä ja vähän niinkuin etukenossa. Ensimmäinen nosto epäonnistui täysin, mutta sen jälkeen Elvis heräsi ja nosti oikein kivasti. Tosin aika usein se lähti ihan itse kiitämään. Mä en saanut yhtään istuttua, taaskaan. Kun vauhtia oli paljon (mä ja mun kuvitelmat, luulin että se poni menisi hieman rauhallisemmin. En osaa) ja kun jos olisin koittanut istua, niin olisin kumminkin tiputtanut taas jalustimet tai jotain. Koitin kyllä istua ja välillä onnistuin ihan hyvin, vaikka silloinkin istuminen oli varsin ilmavaa.
Tajusin siinä jossain vaiheessa että nojaan eteenpäin, joten keskityin myös siihen että istuisin oikeasti alas ja mieluummin nojaisin vaikka taakse.
Lopussa meille tuli ihme ongelma. Elvis ravasi täysillä, mutta kun käänsin voltille se hyytyi. Ja jos käskin etenemään se olisikin lähtenyt laukkaamaan. Meni hieman ohi tämä?

Vaihdettiin suuntaa. Taas harjoitusravissa löytyi vauhtia hurjasti ja poni alkoi ennakoida nostoja. Tämän takia aloin nostaa käynnistä. Laukat nousi kumminkin tosi hyvin (paras oli kun poni nosti laukan kun otin ulko-ohjasta valmistelevan pidätteen). Kerran koitin tehdä pääty-ympyrän, mutta siinä vauhdissa se oli sanalla sanoen mahdotonta. Ja kyllä me kerran vedettiin lähes koko kierros reipasta laukkaa kun minäkin vahingossa unohduin jalustimille.
Kun siirsin Elvistä käyntiin ravista, niin seisoin niillä jalustimilla. Äh.
Mutta kädet ne oli edukseen, menivät laukassa älyttömän hyvin mukana.

Tämän jälkeen uudet välikäynnit. Sitten loppuravit. Elviksellä virtaa riitti, koitin saada sen rauhoittumaan. Mutta oli se aika mahdotonta taas. Kääntelin sitten vaan paljon ja koitin pysyä itse rauhassa. Rauhallisuus oli päivän sana. Ja fiilistely.
Sitten käyntiin. Tällä kertaa uskalsin antaa ohjaa kunnolla, päästin jalustimet pois. Ja venyttelin. Mulla on hartiat aivan jumissa, joten vähän heiluttelin käsiä eri suuntiin. Mielenkiintoista on se, että hartiat on yhä ihan yhtä jumissa kuin ennenkin. Mutta sain muuten rentouduttua näiden venyttelyjen ansiosta.
Huomasin nimittäin torstaina että mun lonkat(?) oli tosi jäykät/jännittyneet kun menin Elviksellä. En tiedä mikä, mutta joku niissä oli. Joku ongelma.
Tänäänkin sitten huomasin että mun alavartalo (lantio yms) on ihan kipsissä. Se on varmaan paras sana kuvaamaan tätä. Mutta käsien venyttelyiden jälkeen sain viimein lantionkin ihan rennoksi, sellaiseksi kuin sen oikeasti kuuluisi olla.

Kävelyjen jälkeen alas selästä oikein vauhdikkaasti ja Elvis talliin. Varusteet pois ja harjailin hänet hienoksi. Sitten kortti kirjoitettiin ja kotiin. Niin mielenkiintoista kuin se onkin :D

Tänään tuli taas näyte mun luovasta ongelman ratkaisusta:
Kun et saa Vinskin vyötä tarpeeksi kireälle, mitä teet?
Vastaus, otat keittiöjakkaran, kiipeät sille ja yrität uudelleen :D

Tällainen löllöttelytunti tänään. Ei se mitenkään ihmeemmin mennyt, normaalitason suoritus. Sanoisin. Otin tämän nyt ihan fiilistelyn ja rentoutumisen kannalta.
Mutta teki hyvää. Heh :D Tässä on nyt tiistai-torstai stressattu ja murehdittu. Tosi kiva nyt sitten oikeasti päästä taas ratsastamaan.
Ja ensi viikolla tiistaina. Ja sitten vasta tiistaina taas..

Ja jotenkin mystisesti aloin mietiskellä, että haluan mennä Roosalla. Siitä on niin pitkä aika kun olen sillä viimeksi mennyt :D


Mä tiedän, tämä teksti oli taas tällainen. Ja lyhyt! Mutta tunti oli tuollainen yksinkertainen ja normaali, niin ei siinä sen enempää ole edes kerrottavaa. Ja mulla on henkisiä ongelmia joten en osaa edes kirjoittaa tai jotain.

Sitä oppii toisilta

Keksinpä että menen tänään tallille. Meninpä meninpä. Ja ihan jopa autolla. Huoh...

Koska huomenna on huono ilma, niin mun piti kysyä JOS voisin mahdollisesti tänään päästä. Huoh...

Menin kumminkin siis tallille. Se on jännää :) Olo oli taas sellainen täh, kun joku pieni (pieni ja pieni. Pieni kumminkin) huutaakin yhtäkkiä että moi Milla, onko sulla tunti tänään?
Daah, hivenen sitä häkeltyy :D Ja sitä tyyppiä ei voi edes koulusta tuntea. Olen mä sen joskus tallilla nähnyt. Kadehdittava taito oppia mitäänsanomattomien ihmistenkin nimet. Mutta, vastasin jopa että ei, kai. Tai jotain tämän tapaista. En halua vieläkään tarkentaa sanomisiani.

Seisoin tallissa, seisoin kentän laidalla. Mietiskelin kysymistä. Kipittelin Mariannen perässä talliin. MUTTA KUN se sitten autteli tuota pistämään Sakarin karsinaan ja sitten se juoksi taas kentälle. Sitten siellä kentän laidalla se viipyi aina vaan hetken ja sitten se olikin siellä keskellä. En mä vaan saanut kysyttyä. Huoh..

Että en mä tänään sen kummempia tehnyt. Seisoin kentän laidalla ja tallissa. Katselin vähän noita joitain.
Ja Roosaa katsoin (: Menin sen karsinan viereen seisoskelemaan. Sitten höngittiin taas toisiamme :D Mutta vähän se oli suloinen. Vähän siliteltiin ja poni näytti nukkuvalta. Awws.

Ja totta kai Marianne julkesi nähdä minut jopa silloin kun se viimeinen tunti alkoi. Jouh. Olisi nyt vähän aikaisemmin nähnyt niin olisin voinut kysyä (nähnyt ja nähnyt).

Mutta eihän se tässä paljon paina kuinka paljon minä yritin. Minkäs mä sille voin, etten tosiaankaan uskalla kailottaa siellä kentän laidalla että marssipa Marianne tänne. Ja vaikka uskaltaisin, ei ääntä lähtisi tarpeeksi. Että daa. Ja hah. Ja heh. On se kumma kun ei mua viitsitä ymmärtää. Miten se nyt muille kuuluu, vaikka mä jumalauta rämpisin metrin lumihangessa tallille ja takaisin ja vielä kahdesti saman päivän aikana. Mun oma ongelma se on.


Ei ne sua huudelleet..
No niillä on ne työt...
Ne huutaa kaikki yöt ja katuu virheitään, suakin...

Ja jossain sun huoneessa, villisilkkiverhot heiluu tuulessa.
Kun pimenee, sun tyhjässä huoneessa.
Tuuli soittaa kristalleja kruunussa.
Jos palelee, ne ikkunan sulkee..

Sä kuljet kauemmas, kuin koskaan aiemmin...
Sä tunnet tänään taas vähemmän, tätäkin kipeää (villi veikkaus vaan)

..Yö helisee
Sun tyhjässä huoneessa
Villisilkkiverhot heiluu tuulessa
Kun pimenee..

J o s P a l e l e e N e I k k u n a n S u l k e e

Sä kuljet kauemmas, kuin koskaan aiemmin.
Pois äänet kauemmin, häviää..


Mutta mulla oli ihan kivaakin sitten. Vaikka voin vannoa että ilo loppuu jos huomenna en pääse. Se on..


Ja tuli tänään harrastettua myös lievää ht.netistä opittua vittuilua.
Olin siinä taululla ja jotkut pienet (paha tapa. Kaikki aikuiset on tätejä/setiä ja kaikki mua pienemmät on pieniä :D Mutta ei ne nyt niin kovin pieniä olleet) olivat siellä jossain ovella. Se toinen selitti "jotainjotain kysy siltä et onko sillä tunti tänään, ja sit se vastas et ei kai. Eiks se tiiä koska sillä on tunti hihihihihi".
Mä olin silleen että täh :D Harvinaisen hupaisat jutut tänään. Kävelin sitten satulahuoneeseen ja totesin matkalla "ei, en tiiä".
Tuli jotenkin hiljasta, vai kuvittelenko vain.

Vitsit kun mulla oli hauskaa :D Mitä tästä opimme. Jos juoruilet toisesta selän takana, kannattaa varmistaa ettei hän seiso selkäsi takana ;)


Sä kuljet kauemmas, kuin koskaan aiemmin.
Pois äänet kaupungin häviää..

Hellurei ja hellät tunteet

Dah. Joh.

Autolla tallille. Minä menin Elviksellä, kuten epäilinkin. Seisoin pari minuuttia kentän laidalla. Sitten menimme kaikki talliin. Soiteltiin puolin ja toisin.

Ja tunnit peruttiin. Hip hurraa, eikun mitä häh.
Tosiaan, on Maskun jotkut saakelin juhlat. Upeaa upeaa. Ne paukuttelee sitten ilotulituksia (paukutteli jo :D elleivät huijanneet). Ekalla tunnilla ilmeisesti olivat kaikki pudonneet. Ja kun se räjäyttely ajoittui kivasti 18.30-19.00, niin päätettiinpä peruttaa tunnit. Julma maailma.

Kuljeskelin sitten Mariannen perässä ja sain jopa korvaavan tunnin. Tota noin. Muistaakseni se on torstaina 19-20. Mutta kun en mä ole ihan varma :D No torstaina ainakin. Ja kai se oli se seitsemästä kahdeksaan. Se paha tunti. Vaikka olenkin antanut anteeksi niin alkoi silti mystisesti harmittaa taas kun tallille saavuin ;) Katsotaan jos mä vaikka asian kerronkin sitten torstaina. En välttämättä, saa nähdä.

Mutta joo. Torstaina. Vasta. Ylihuomenna.

Okei, hyviä puolia on paljon, esim nyt mun on ainakin päästävä torstaina :D Äiti ei voi kieltää mua, hah hah. Muuten en olisi varmaan päässyt, kun näkyy lämpenevän (paitsi jos meitä on huijattu, tai jos kesä tulee ja silleen).

Mutta on tämä silti sääli :( Kun mä tykkään mun tunnista, se on kiva. Noh, torstaina sitten. Toivottavasti se nyt oli torstaina. Aika ei ole niin tarkka, alkoi sitten kuudelta tai seitsemältä, kun kuitenkin menen tallille ajoissa. Mutta joo, päivä olisi aika tärkeä.

Ei se niin paha päivä ollukkaa

KRÄKÄKKÄÄ! Nyt menee jo pikku hiljaa hermot :D Kommentoin ja koko blogi haluaa jumitella. Ei millään, ei millään. Mutta kuten koitin kommentoida, niin intuitioni ovat sitten erittäin väärässä. Mähän olen mennyt Elviksellä elokuussakin.

Mun piti ajatella jotain talliin liittyvää.

Elviksellä oli kyllä oikein kiva mennä. Mähän olen halunnut mennä sillä jo tosi kauan. Mutta mä myönnän, olen toisaalta toivonut että pääsisin menemään sillä vasta sitten kun on valoisaa ja poni rauhallisempi :D Kaksipiippuista.
Mutta oli tosi kiva päästä sillä. Sen kanssa huomasin että olen mennyt Roosalla tosi paljon, kun vauhti pelotti. Ja kun mä en halua, mä en todellakaan halua pelätä mitään hevosta. Enkä halua olla sellainen "menen vaan tällä kun tää on turvallinen, tälläkin aina talutuksessa jos vaikka jotain tapahtuu". Mä en halua. Mä haluan olla hyvä, enkä koe että voisin tutisevana ja jännittyneenä olla hyvä.
Että oli kiva mennä Elviksellä ja katkaista taas tämä pelko. Sehän vasta olisi ollut kamalaa jos olisin mennyt sillä, pelännyt koko ajan ja todennut etten enää ikinä voi mennä Elviksellä kun se on pelottava.

Tämän voisi oikeastaan ymmärtää niin, että haluan pelätä. Tai en halua. Mutta haluan :D Jos lähdöt pelottaa, haluan että niitä tulee, jotten enää pelkäisi. Jos totun rauhalliseen menoon, olen tyytyväinen jos alle tulee ruutitynnyri, jonka kanssa saa pelätä ja rauhoittua. Sehän on se idea tässä.

Mutta oli kyllä kiva mennä Elviksellä, pelätä ja rauhoittua. Nyt sitten ei tiistaina pelota (ainakaan niin paljon) menin sitten millä vaan. Ja jos esim menee Roosalla, niin sen vauhtiakin on helpompi ajatella. Tai kun nyt menin Elviksellä joka kulki oikeasti eteen, niin jos nyt vaikka menisin Roosalla, niin huomaisi paljon paremmin että nyt tämä ei liiku yhtään eteen.

Jotta vaihtelu virkistää. Pelot on hyvä pelätä pois. On hyvä käydä taas kokeilemassa uusia tuulia. Olkoot muut mitä mieltä on, minä olen tätä mieltä. Jos menen aina Roosalla, sokeudun sen vauhtiin jota ei ole. Sitten käykin niin että normaali eteneminen on pelottavaa, enkä koskaan osaa pyytää sitä tarpeeksi eteen.
Sitten oli tosi kiva kun nyt meni Elviksellä, niin pääsi pitkästä aikaa laukkaamaan kunnolla. Ja vauhdilla. Auttaa sekin, tulee vähän taas rutiinimmaksi tämä laukkailu.
Näin esimerkiksi. Vaikka mä mielelläni menisin Roosalla vaikka kellon ympäri, niin silti mä olen tyytyväinen tähänkin vaihteluun. Siitä on apua mulle. En voi ymmärtää ihmisiä jotka on sokeasti sitä mieltä että yksi hevonen on hyvästä, sen kanssa oppii eniten.
Vai olenko minä se friikki tässä? Olen muutenkin aika paljon miettinyt että jos tyypit menee ratsastuskouluun ja melkeinpä heti alkeiskurssilla saa vakkarihepan jolla menevät aina. Niin mitäs sitten jos se hevonen lähteekin :D Sehän se onkin vasta kiva. Ruveta ikään kuin tyhjästä nyhjäsemään uutta ratsua. Ja jos uusi ratsu on kovinkin erilainen.. No siitä tulee vaikeaa.

Tiistaita odotellessa. On se jännää nähdä millä menen.

Näin aihetta taas vaihtaen, Elvis oli niin vieraantuntuinen, siis kyllä mä periaatteessa tiesin mitä sen kanssa kannattaisi tehdä. Mutta samalla se tuntui niin vieraalta ja siltä kuin en olisi ikinä koko ponilla mennyt. Mietin vaan että tälläkö olen oikeasti mennyt, vauhtia näin paljon, tällaiset ongelmatko silloinkin oli :D Heh.

Mutta.. On vielä nostettava teoriani jalustalle. Tehän tiedätte että viime Elvis-kerrasta on aikaa.
Silti se meni noin hyvin. Yksi monista teorioistanihan on se että tauko auttaa. Olkaa te mitä mieltä olette, minä olen sitä mieltä että tunti meni tuhat kertaa paremmin kuin oletin, Elvis ei ryysinyt joka paikkaan hullun tavalla ja kulki todella hyvin, ottaen huomioon mikä tauko välissä oli. Muut ovat minua opettaneet tänä taukona, joten Elviskin toimi paremmin. Samoin Vinskin kanssa.
Mutta kyllähän asian huomaa myös lyhyemmillä tauoilla, sillä Elvis alkoi kulkea paremmin kun välillä menin Sulolla.


Jos lopetan tämän (huomasin muuten hassunhauskan kirjoitusvirheen. Ei ollut edes hauska, mutta lahjakkaasti olin onnistunut kirjottamaan että Päin ja tosiaan, tarkoitin Päivän. Että lahjakasta sananlyhennystä :) )

Dääm, unohdin, mutta tein tänään palapeliäkin. BUAHAHAH >:D

Eli tältä tämä näytti kun aloitin 8.1. tekemään.

Huomatkaa huikea edistys. Tässä kohdassa tuli sitten joku tauko.

Rajat alkaa hahmottua! Edelleen 8.1. :)

Edistystä on havaittavissa jos toosi tarkkaan katsoo :D Tähän tämä jäi 8.1.

Tämmöiseen tilanteeseen sain sen 9.1. Aika siisti. Harmi vaan kun salama tulee aina tuhoamaan tuon alakukan ja Virgon ja Libran tekstit ja symboliikan

11.1. Olinpa ahkera. Reunat on hei melkein valmiina!

Tähän kuntoon sain sen tänään, 13.1. Huomatkaa että horoskooppikuvien reunat on jo valmiina ja aloin tekemään tähtitaivasta ja planeettoja. Teen siis seuraavaksi tuon tähtitaivaan kuntoon ja ihan vikaksi nuo horoskooppikuvat.

Ja tänään kun tein, niin kuulin yhden maailman viisaimmista lauluista :D Siinä laulettiin siitä kuinka "ihminen tarttee RASVAA".

Sitä on ollu parempiakin päiviä

Tallille menin autolla. Äiti väitti ettei pyörällä voi mennä liukkauden takia, autolla tallille - kävellen pois. Vaikkei äiti tykännyt kävely-ideastakaan. Vaikeaa miellyttää, mutta en mä viimeistä torstaita ala enää siirrellä. Olen siirrellyt sitä jo varmaan neljällä viikolla.

Kun luin taulun, niin yllätys oli suuri kun nimen perässä lukikin Elvis. Siistiä. Tämän lisäksi tunnilla Pomo ja Simo. Meninkin sitten harjailemaan Elvistä. Pieni ja sileä poni, heh. Varustin sen (enkä meinannut saada edes vyötä kiinni, hivenen säälittävää?) ja kohti kenttää. Elvis tuuppi mua koko ajan, merkillistä. Tai no, en tiedä onko se merkillistä. Hei koska mä olen sillä viimeksi mennyt!?
Menimme kentälle ja Marianne sanoi jotain "odottakaa ihan rauhassa". Sitten se meni talliin pomppimaan. No mä ainakin käsitin tämän lausahduksen niin (ja taisivat muutkin käsittää) että meidän tulisi odotella, eikä mennä selkään ennen kuin Marianne palaa. Mutta kuitenkin se palatessaan huusi, että ette sitten selkään viitsineet mennä :D

Kiipustin pienen ponin selkään ja käyntiä. Alkuun olin ihan paniikissa ja järkyttynyt, olin koko ajan ihan varma että apua hei, tämä poni lähtee kohta käsistä. Koitin rauhoitella itseäni ja olla nyplimättä ohjilla. Sitten tajusin että heh, tämä ponihan itseasiassa vaan kävelee eteenpäin kuten normaalit hevoset. Olen tainnut madella Roosan kanssa turhan kauan :D
Otin alkukäynneissä paljon voltteja. Elvis oli mukava ja reipas, kääntyi niin hienosti ja ah. Niin yksinkertaista. Marianne pisti tötsiä sinne. Se laittoi peltopäätyyn pääty-ympyrän, toiselle pitkälle sivulla 6m voltin ja toiselle pitkälle sivulle kai 8m voltin. Ja tötsät olivat niinkuin voltin alussa ja siellä minne asti sen piti ulottua.
Piti siis tehdä voltteja, jollette ymmärtäneet. Mä harjoittelin taas tätä asettelua ja koitin saada Elviksen menemään uralla. Vähän poni kyttäili, hiukan jopa hätkähteli ja kerran siirtyi jopa laukkaan. Onnekseni se oli ihan rauhallista ja hyvää laukkaa. Voltit onnistuivat ihan hyvin. Keskityin niiden muotoon. Elvis ei oikein asettunut (paitsi ehkä välillä) ja voltit oli valitettavan usein sellaisia että eka kaarre meni ihan soikeaksi ja sitten tötsän jälkeen tuli pyöreä muoto. Mutta aika kivasti kumminkin.

Sitten siirryimme kevyt raviin, jäiks! Elvis ravasi erittäin reippaasti, tai ehkä kuvittelen vain. Keventelin rauhassa, koitin hengittää ja välillä vähän pidättelin. Lähdettiin taas tekemään voltteja (ei sitä 6 metrin volttia kumminkaan). Elvis kulki muuten ihan hyvin, vauhtia oli ehkä hitusen liikaa. Välillä sekin kulki rauhassa. Voltit sujui hyvin, mitä nyt muutama pienoinen kääntöongelma taisi tulla, kun Elvis olisikin halunnut seurata jotakuta muuta. Ja musta tuntui ettei ohjastuntuma pysynyt yhtään tasaisena. Koko ajan se tuntui nykivän pikkaisen, koitin keskittää huomioni käsien vakauttamiseen ja kyynerpää kulmaan, mikä helpotti tilannetta edes vähän.
Käyntiä ja sitten lähdettiin harjoitusraviin. Nyt pistettiin sinne C-päätyyn 6 metrin voltti, joka merkattiin neljällä tötsällä. Sille piti tulla sitten rauhallisemmassa ravissa. Muualla sai tehdä voltteja ja siirtymiä.
Kun lähdin harjoitusraviin niin kauhea paniikkikohtaus. Elvis ravasikin aika nopeasti ja mä pompin. Apua. Rauhoittelin, tai ainakin koitin. Vähän poni kaahaili kaikkialla, mutta voltilla se rauhoittui. Sillä voltilla mun piti keskittyä ponin rauhoittamiseen ja siihen asettamiseen. Elvis kun tuppasi suoristumaan ennen kuin voltti loppui. Mutta saatiin ainakin yksi tosi hieno voltti, asetuksineen kaikkineen.
Poni taisi taas vähän ottaa pikku lähtöjä, tärkeintä nyt on se että pysyin ainakin kyydissä. Ja joka tapauksessa olen tyytyväinen meidän harjoitusraviin, sujui paljon paremmin kuin kuvittelin.

Marianne pisti neljä tötsää merkkaamaan pääty-ympyrää, mä ja Simo jäätiin peltopäätyyn, Pomo ja liina meni sitten porttipäähän. Piti vaan laukkailla ja pysyä pääty-ympyrällä. Elvis ei ihan tajunnut, pari kertaa se koitti tunkea sinne Pomon luo. (No ei sentään päässyt. Sentään..)
Ensin siirryin harjoitusraviin. Koitin nostaa ja sehän meni ihan plörinäksi :D Elvis vaan ravasi reipasta ravia ratsastajan pomppiessa tahdissa. Huh heijakkaa. Tämän jälkeen päätin nostaa ihan vaan käynnistä. Ajattelin että Elvis on niin innokas, että kyllä se varmaan nostaa. Ja hienostihan se nostikin. Laukkamme oli erittäin reipasta.
Ensin taisi tulla pari pätkää, toisessa pompin hullun lailla, toisessa tiputin jalustimen jolloin oli pakko hiljentää (tosin ponihan veti kilarit siitä heiluvasta jalustimesta ja otti kunnon revitykset ennen hiljentämistä). Mutta sitten sieltä nousikin kunnon pätkä. Elvis kaahasi erittäin kovaa. Minä yritin ottaa pidätteitä. Mutta kun poni ei sitten hiljentänyt vaikka niitä otinkin. Päätin että hiiteen hienostelut ja annoin ponin vaan laukkailla. Koitin istua kyydissä (seisoin jalustimilla kyllä suurimman osan ajasta. Hups) ja käänsin vaan sen verran että pysyttiin pääty-ympyrällä. Vauhtia oli erittäin paljon, mutta pystyssä pysyttiin sentään. Kävelyä ja suunnanvaihto. Tähän suuntaan laukat nousivat suorastaan räjähtävästi, tosin jäivät erittäin lyhyiksi, kun Elvis laukkasi melko useasti päin aitoja (ei ihan, mutta niin reunasta ettei voinut laukata). Lopulta tajusin kääntää sen, niin ettei ajauduttaisi aitoihin. Joo, ja kerran tuli laukkapätkä, jolla tiputin jalustimen. Mutta tähän suuntaan onnistuin sentään tekemään yhden pienemmän pääty-ympyrän, jee :D
Alkuun noissa laukkailuissa mua karmaisi tämä vauhti ja kun laukan jälkeistä ravia hiljensin niin nojailin eteen ja niin. Lopulta sitten uskalsin rauhoittua ja luottaa Elvikseen. Meni se sitten paremmin.

Viimeinen nosto, laukka alas ja keventelmään. Ajattelin että näin se on helpointa, kun jos siirtäisin käyntiin yhdistäisi poni sen varmasti laukannostoon. Alkuun loppuravimme olivat melkoista kaahailua. Tai no, olivat ne siinä lopussakin aikamoista kaahailua :D Mutta kertaakaan ei Elvis itse siirtynyt laukkaan, josta olen tosi ylpeä. Loppukäynnit. Marianne lähti taas johonkin ja mua alkoi vähän jännittämään. Pakotin kuitenkin itseni löysäämään ohjaa yli turvarajojeni ja Elviskin kulki sentään kivasti. Lopulta keskelle ja alas.
Elviksen piti jatkaa, muttei jatkanutkaan, joten sain pistää hänet pois. Pistin kaiken kuntoon ja menin kentän laidalle.

Marianne oli tosi tyytyväinen tähän tuntiin :) Kuulemma sillä oli lamppu syttynyt että hei, Milla ei ole mennyt Elviksellä aikoihin! Oli keksinyt että varmaan haluaisin mennä sillä. Tietenkin.
Ja sen mielestä oli niin kiva katsoa kun menin Elviksen kanssa pitkästä aikaa. Että hyvin meni.

Ja mä itse. No. Se meni hyvin. Tosi hyvin. No joo, vauhtia oli tietty vähän liikaa. Elviksellä oli tosi kiva mennä näin piiitkästä aikaa. Ja se yksi voltti oli kyllä upea. ASETUS säilyi loppuun asti!
Ja laukat olikin kivoja :D Aika jäätäviä kyllä, mutta. Ainakin nousi pitkästä aikaa. Ja kunnolla. Ja olin tyytyväinen taas siihen kun onnistuin rauhoittumaan.


Kyllä tulee ikävä tätä torstairatsastusta. Tämä on ollut niin hauskaa. Olen ehtinyt putoilla, kevennellä oudosti. Olen menny Sakarilla, olen juossut liinassa.
Mä olen tykännyt tästä tosi paljon. Se on ollut niin kivaa. Päässyt kahdesti viikossa. Opettavaista, kivaa. Mä toivon että mahdollisimman pian olisi mahdollisuus ratsastaa taas hetken aikaa kahdesti viikossa. Vaikka sen lopettaminen onkin näin vaikeaa.


Hyvästi, ja R.I.P Torstairatsastukset :) Ikävöin teitä jo nyt.
Kai nyt alan sitten heti valittaa, että olisipa kiva ratsastaa kahdesti viikossa...

Osaa se ainakin yllättää

Kivassa pikku pakkasessa tallille (kivassa lumihangessa polkemista siis) ja mulla oli jopa talvitakki. Talvi siis alkoi tälleen 10.1. heh..
Yllätyin positiivisesti, pääsin taas Roosalla. Poni oli edellisellä tunnilla ja meidän tunnilla olivat sitten Pomo ja Sakari.
Katselin vähän tuntia ja ihastelin sitä ihastuttavaa volttitehtävää. Tekivät siis voltteja (Mariannen uusilla tötsillä, tai no, on kai ne jo ainakin viikon vanhoja). Näin sieluni silmin kuinka kuljen kaikkien perässä, jos edes yrittäisin moista.
Ja tunsin itseni taas kuuluisaksi. Siinä multa kyseltiin että meetkö Roosalla (mistä se sen tiesi?!), onko kiva mennä Roosalla ja pukittelikos Roosa vähän. (Ei toki, me harjoiteltiin noita caprioleja :) ) Sellaista se on. Tarvitsen kohta aurinkolasit kun paparazzit alkaa juosta kintereillä.

Sitten päästiinkin selkään. Mulla oli taas tällainen intuitio että tänään sujuu. Olin torstaista asti miettinyt mitä pitää tehdä jos poni kaahaa alta (ja eikös se sitten just tänään ollut rauhallinen, pah). Ja olin ihan varma että tänään onnistun. Samoin kuvittelin torstaina. En onnistunut :D
Marianne suoristi Roosan satulan (mä en voinut sitä tehdä, Marianne on niin lahjakas että se voi tehdä sen mun puolesta), sitten selkään ja kävelyä. Ensin hieman keskustelimme suunnasta ponin kanssa, mutta lopulta ajauduimme uralle ja pääsimme ihan jopa kävelemään. Roosa oli mukava, se oli kivan reipas ja siihen sai liikettä lisää. Ja kääntyikin hyvin. Alkukäynneissä otin joitain voltteja ja keskityin siihen että ratsastan tosi nätisti ja hyvin. Kyllähän se poni siinä veti siistit voltit tällä olemattomalla ratsastuksella, hyvin alkoi.

Lähdettiin väistelemään, vaihteen vuoksi. Eli toisella pitkällä sivulla väistettiin ensin keskemmälle, sitten takaisin uralle. Vaikka Roosa kulki ihanasti, kääntyi hyvin, niin väistöt ei oikein sujuneet. En edes tiedä mikä siinä oli vikana. Mun jalat on ilmeisesti liian takana ja Roosa ei oikein ymmärtänyt että haluan sen väistävän keskelle päin. No, tuli sieltä muutama askel. Muutama..
Muutaman väistön jälkeen siirryttiin kevyt raviin. Roosa siirtyi raviin ihan nätisti ja ravasi melko rauhassa. Tein voltteja ja ratsastin ponia eteen. Eikä edes taidettu juosta kenenkään perässä. Uskomatonta kyllä :D
Marianne laittoi tötsiä sitten. Eli L-kirjaimen kohdalla oli tötsä. Sitten oli yksi tötsä kai 20 metrin päässä tästä tötsästä. Olikohan yksi jossain 8 metrin päässä. Ja yksi tuossa välissä, jonkun 12 metrin päässä. Ne piti tulla niin, että kevyt ravissa tultiin, ensin tehtiin tämä pääty-ympyrä (20m), heti perään asteen pienempi (12m) ja sitten lopuksi tämä ihan pienin (8m).
Meillä tehtävä alkoi hyvin, mutta taisi käydä niin että pääty-ympyrän jälkeen poni juoksikin ovelasti Sakarin perässä toiseen päähän kenttää. Jonkin aikaa taistelimme ja mä koitin edelleen jatkaa siistillä linjallani. Kyllähän tämä tehtäväkin alkoi sujua kun poni lopetti seurailun. Eihän nämä ympyrät mitään pyöreitä oikein olleet ja välillä kaahattiin toisten imussa pois. Ja tuo pienin voltti oli kyllä tosi vaikea tehdä. Mutta kyllä se välillä onnistui.

Vaihdoimme suuntaa ja harjoitusravissa sama tehtävä. Harjoitusravi olikin tänään vaikeampaa. Roosa alkoi vähän kaahailla kun istuin alas. Otin niitä pidätteitä ulkoa ja kääntelin muutenkin volteille. Ei sentään tänään lähtenyt käsistä, mutta hivenen epämiellyttävää kaahausta esiintyi kyllä joka tilanteessa. Ja tähän oikeaan kierrokseen oli sellainen pikku pulma, kun Roosa aina meni sieltä lumikinoksista kun se halusi kiehnätä portilla. Ja kun tein tätä volttitehtävää, niin silloin poni juoksi välillä kohti aitoja kun HÄN olisi halunnut kääntyä tuonne vasemmalle. Mutta kyllä se ihan kivasti sitten sujui, ei laukkaan siirtynyt ja seurailikin aika vähän, joten ihan kiva. Sitten käyntiä ja vähän pidempää ohjaa. Ja Marianne kehui kaikkia, kuinka hienoa onkaan. Ja kuinka kaikki sopivat näille ratsuille niin hyvin. Sakari on yhden mussukka ja Pomo ja Pomotyttö sopivat yhteen niin loistavasti, ja minä ja Roosa ja jee jee :D

Sitten oli laukkatehtävän vuoro.
Piti ravata harjoitusravissa voltti siellä C-päässä. Sitten nostaa laukka ja L-päässä (jos menivät oikein päin) tehdä laukkaympyrä. No näin piti periaatteessa tehdä, käytännössähän se meni niin, että juostiin kaikkien päälle, pukiteltiin ja otettiin hiukan laukkaakin.
Ensin muut laukkasivat kertaalleen. Sitten meidän vuoro. Koitan ravata, poni vaan juoksee minne sitä huvittaa (siis jos jaksaa edes juosta), kiemurreltiin ympyrää, jyräiltiin kaikki. Lopulta sain Roosan erittäin reippaassa ravissa sinne kulmaan josta piti nostaa (voltti jäi tietty välistä) ja koitin nostaa. Pukki, ja tuli sieltä sitten sitä laukkaakin. Ei paljon, mutta tuli kumminkin. Pari askelta ainakin. Sitten lähdettiin laukkailemaan tässä vähän enemmän samaan aikaan. Mä tappelin sen ponin kanssa, joka ei halunnut tehdä taas mitään. Pukkeja tuli, joitain askeliakin tuli.

Jossain välissä suuntakin sitten vaihtui. Tapeltiin ja Marianne valittaa että älä kisko ulko-ohjasta vaan sisäpohje ja -ohja (ja mun teki mieli väittää vastaan että ei ei, kun tämä toimii paljon paremmin :D Siis tämä on jostain syystä asia josta haluisin tapella vastaan. Vaikka aina huomaankin että paljon paremmin toimii kun päästän sen ulko-ohjan normaaliksi). Pukkeja tuli, ravi oli kaahausta jos sitä ravia siis tuli. Oltiin kaikkien edessä ja apua. Ja meinasin jopa tippua, ekaa kertaa pukin takia :D Poni juoksi vähän aitoja päin, kääntyi, pukitti ja lähti laukkaamaan (pari askelta). Mä sitten jotenkin horjahdin tämän seurauksena ja pukin kohdalla mun jalat sojotti suorina sinne Roosan suuta kohti, olin siinä silleen hienosti vaakatasossa. Jännittävää.
Mutta sitten, tulin ravia tuolla porttipäädyssä. Roosa alkoi kaahata, pukitti ja nosti ihan itse laukan pitkälle sivulle (ja tietenkin Pomo ravaili siinä vieressä, kyllä oli taas Roosalla ajoitukset kohdillaan) Mutta joo, mikäs siinä. Pohkeita vaan ja laukattiin sitten täysillä se pitkä sivu. Hiljensin itse ja kehuin ponia, vaikka se nyt itse kaahailemaan lähtikin. Sitten kävelin siellä muiden vielä tehdessä, en halunnut enää kokeilla. Tuo riitti, vaikka ponin oma päätös olikin. Keskustelimme syvällisiä Mariannen kanssa. Sanoin nyt (kun ei se kato tajua) että ongelma on aina se, kun Roosa lähtee pomppimaan keskelle ja sitten se ei edes ravaa ja ääk. Ja selittelin että se on vaan tässä laukassa tämmöistä, sitten kun kevyt raviin lähtee niin ensin Roosa venkoilee, sitten huomaa että jaa, mehän ravataan ja alkaa kulkea :D

Sitten loppukevyt ravit vielä, kun Roosa niistä niin tykkää. Ensin se tosiaan vähän venkoili, ei halunnut ravata ja toisaalta kaahaili. Hetken kun ravailtiin, alkoi poni kulkea tosi kivasti. Harmitti vaan kun ei ohjaa voinut antaa yhtään. Jos päästin edes puoli stopparia (siis se matka, tai siis. Ei puolikasta sellaista pikku nahkapalaa, vaan niiden välistä matkaa) löysemmät ohjat, ei poni enää kääntynyt. Öh? Oli vaan aina koottava ohjia ja sitten se kääntyikin aika kivasti. Hetken keventelyn jälkeen jäätiin loppukäynteihin. Niissä olikin jotain henkisiä ongelmia. Poni alkoi kyttäilemään, ei enää suostunut kulkemaan uralla (enkä mä oikein uskaltanut käskeä kun ohjat oli niin löysinä, enkä jaksanut sitten taas kootakaan niitä). Kääntyi ihan kivasti sentään, mutta löntysteli niin rauhassa.
Mariannen mukaan vaikka onkin ongelmia esim. tässä laukassa, niin silti Roosa sopii mulle. Koska se on sopivan kokoinen, pystyn olemaan ja vaikuttamaan. Ja kun mä ratsastan (sanoisin pikemminkin että pystyn ratsastamaan :D) sen verran herkästi ja nätisti, että poni tykkää. On se hauskaa, aina se selittää että niin kauniisti ja huomaamattomasti mä ratsastan, sitten mä taas täällä valitan kun potkin, hakkaan ja kiskon. Niin tuota noin.. Missä meni vikaan.
Mutta ei siinä, kyllä mä pystyn ratsastamaan tosi hienosti ja pyrinkin siihen. Siitä vaan tulee kiskomista jos ratsu seuraa tai jos se on niin menopäällä että jännityn ja niin. Ja potkimista jollei liikuta ja jos seurataan. Ja hakkaamista jos ei liikuta ja jos seurataan. Kaipa se tästä. Kuten huomasimme, seuraaminen on erittäin suuri pulma tiellämme.

Mä itse olin aika tyytyväinen. Mun intuitio oli tänään oikeassa, se meni hyvin. Olin tosi tyytyväinen kun alussa Roosa kulki sillä tosi olemattomalla ratsastuksella ja itsekin ymmärsin nyt tänään taas pitää sen ulko-ohjan tuntumalla aina ja ikuisesti. No laukat nousivat.. aika huonosti. Nousivatpa kumminkin. Väistöt olivat hivenen säälittäviä, en ole enää kokenut sitä valaistumista. Vähän poni seuraili, mutta pääsääntöisesti se kulki kauhean kivasti ja oli ihanan reipas, sopivan reipas. Välillä vähän kaahasi, kulki kokoajan niin että sen sai myös eteenpäin. Laukannostoissa se painoi tuhatta ja sataa, mutta se ei haittaa. Jännä kyllä, jos sellaista vauhtia mennään jossain normaalissa kevyt ravi kohdassa, niin olen ihan paniikissa. Sitten taas jos laukkaa nostetaan niin ei mitään väliä vaikka poni menee kuin pikajuna, ihan oikeasti. Mutta toisaalta, onhan siinä järkeäkin.

Sitten keskelle, alas selästä ja kohti kotia. On se sitten merkillistä, että koko tunnin poni kulki tosi hyvin. Vain loppukäynneissä se vähän sätkähti jotain. Kulki tosi hyvin, eikä kaahaillut siihen malliin kuin torstaina. Mutta hyvänen aika kun tallille päin lähdettiin. Ensin siinä portilla, Roosa lähti laukkaamaan. Meni ihan reippaasti, hiljensi onneksi ennen kuin minä kaaduin (saappaani ovat erittäin liukkaat). Sain ponin käyntiin ja jatkoimme kohti tallia. Poni ravaa. Se on aivan hädissään juoksemassa päin Sakaria. Koko matka siis sujui niin että joko poni ravasi pää mua kohti silleen ihan sivuttain (ravipohkeenväistöä, heh) tai vaihtoehtoisesti se ravasi suoraan, kiskoen mua perässään. Ei rauhoittunut sitten millään, jos piti pysähtyä se oli vallan hirveää. Samaa käytöstä, oltiin sitten monta hevosen mittaa Sakarista tai sen häntäjouhissa. Että erittäin mukavaa käytöstä tänään.
Harjailin ponin pois ja olin vallan tyytyväinen kumminkin. Kaikki kuntoon ja sain muuten uuden kortinkin. On se sitten hieno, keltainen ja kiva.


Voi että, olin kyllä tosi tyytyväinen tähän tuntiin, jos nyt alettaisiin jatkaa samaan malliin. Ja jos tuo Roosa lopettaisi tuon pukittelunsa :D

Ei palasiksi päiviäni koskaan saa..

Viimein sain jotain aikaiseksi ja pistin kuvat koneelle. Palapelikuvat BUAAHAH!!11

Ylihuomisen huomenna on talli (no, se on jo melkein ylihuomenna). Ja silloin mä onnistun. Saatte vielä nähdä. Ja olen tässä vaan panikoinut ja angstannut kuinka petin Mariannen. Olisi vaan pitänyt tiistaina sinnitellä, Marianne-raukka kun en mä tullutkaan. Eikuh.

Tältä se siis näytti (1.1.) kun aloitin (3.1.) taas rakentelemaan.

Tähän kuntoon sen sain. Tältä se näytti kun lopetin 3.1. :)

Lähikuvaa (hups salama) tosta alatähdestä.

Rakentelua jatkoin, ja 4.1. sain siitä tämän näköisen.

Erittäin, heh, tarkentavaa kuvaa sivutähdestä.

6.1. jatkoin taas ja sainkin tätä edistymään näin paljon.

Ja tältä se näytti kun lopetin 6.1. Huomatkaa, kyllästyin etsimään noita reunoja, joten aloin tekemään myös noita horoskooppien nimiä ja symbolimerkkejä. Tässä vaiheessa olin vielä aika hukassa niiden kanssa :D

Tarkentavaa kuvaa Capricornin (pahoittelen jos meni väärin) nimestä, tässä ei vielä näykään se symboli :D Tai no, ihan vähän.

Ja tänään jatkoin palapelin rakentelua. Sainkin sen tähän asti. Tosiaan, horoskooppien nimet ja symbolit ovat nyt näkyvissä, vaikka puutteita on yhä. Ne ovat mielestäni järjestyksessa (ensin kauris, vesimies, kalat.. eikö ne horoskoopit tässä järkässä menekin) joten eikun omaa etsiskelemään. 

Mun piti lopettaa, mutta kaivoinkin palapelin sitten vielä illemmalla esiin ja sain sen tähän asti. Tosiaan, kyllästyin noiden horoskooppinimi-palojen etsiskelyyn joten päätin alkaa rakentaa horoskooppikuvien ympärille tulevia rajoja. Vaikeaa :D Mutta edistyin jotenkin. Tältä tämä siis nyt näyttää. Melkein valmis, eheh.