Kolmas kerta toden sanoo

Aloitanpa hehkutuksella (tai hehkutuksella ja hehkutuksella). Tänään vihdoin ja pitkästä aikaa Elvis tuntui ekoista askelista asti omalta! Jes! En ollut enää kipsissä, satulassa oli mukava olla. Ja fiilis oli ihan erilainen alusta asti. Kyllä se tästä :D

Tosiaan, tallille autolla. Siellä oli kylmä, hyi kamala. Lukemaan taulua ja mä siis tosiaan menin Elviksellä, tunnilla myös Roosa, Pomo, Sakari ja Kaisa. Ja Elvis oli vaan mun kanssa, vau. Menin sitten aika pian harjailemaan ponia, kun en muutakaan pystynyt tekemään kun oli niin kylmä. Melkein tunnin ponia harjailin ja siitä lähti muuten karvaa. Että oli kivaa.
Poni varusteisiin ja lähdettiin kentälle. Ja Elviskin käyttäytyi tällä kertaa niin nätisti kun avasin ja suljin tallinoven. Tai niin, mulla oli vaan muistissa joku viime talvinen kerta kun se ei olisi millään meinannut seistä oven sulkemisen ajan.

Kentälle kun päästiin alkoi kunnon häppeninki. Sakari oli ihan rakastunut Roosaan (sillä on katsokaas hyvä maku). Voi että mä pelästyin. Oltiin Elviksen kanssa portin suussa kun Sakari "käy kiinni", Roosa pääsi karkuun. Talutin Elviksen kentälle, poni tuli vähän kauhistuneena kanssani. Ja sitten Roosa juoksi luoksemme turvaan. Lopulta kaikki kuitenkin pääsivät sentään selkään, eikä ruumiita tullut.
Hah, ja päätin että tänään mä pistän lasit päähän kun menen tallille. Sillä en ole ikinä ratsastanut lasit päässä, pelkään että ne hajoavat. Hieman mä ihmettelin kun Marianne tuli pitämään vastaan. Se tuijotti siinä mua ja sanoi että mä näytän erilaiselta. Mietin ihan hetken että häh, sitten tajusin että mullahan oli ne lasit päässä. Mutta tämä jäi ihan täksi yhdeksi kerraksi. En mä laseja ala käyttää, paitsi jos alan nähdä hevoset tunnistamattomina möykkyinä tai jos saan uudet lasit muuhun käyttöön.

Tosiaan, lähdettiin kävelemään. Elvis oli reipas, mutta kumminkin mulla oli niin hyvä olo. Rento, eikä jännittänyt se vauhti. Kääntelin ponia hieman volteille ja yritin istua hyvin. Siis nojaamatta eteen. Olin taas luvannut itselleni etten nojaa kertaakaan eteenpäin.

Jäimme pääty-ympyröille, mä, Roosa ja Kaisa sinne peltopäähän, Pomo ja Sakari porttipäähän. Käveltiin siinä ympyrällä. Elvis meni varsin mallikkaasti, mitä nyt pari kertaa siirtyili raviin ja tuijotteli järkyttyneenä ties minne. Mä periaatteessa koitin vähän asettaakin välillä, mutta oli hankalaa.
Siirryttiin raviin, mikä oli hivenen jännää kun poni tuntui niin ruutitynnyriltä taas tänään. Kaahasimme tyylivapaata kevyt ravia pitkin ympyrää, ohitimme kaikki muut vähintään kahdella kierroksella ja saimme tehdä töitä jotta saimme tehtyä vähän pienemmän ympyrän. Koitin keventää rauhassa, mutta Elvis oli niin energinen. Kun sain sen voltille ja kun sain sen hieman asettumaan se rauhoittui. Ainakin kunnes voltti loppui :D Lopulta otin muutamat ulko-ohja pidätteet ja alkoi ponikin rauhoittua taas.
Lähdimme sitten alkuravien jälkeen tekemään tehtävää. Piti kevyt ravissa pohkeilla ensin pienentää ympyrää, sitten suurentaa se takasin. Ensin oli hivenen vaikeuksia kun ohjat olivat aina väärän mittaiset ja kun en uskaltanut painaa ulkopohkeella tarpeeksi. Kun lopulta aloin junttaamaan ponia määrätietoisemmin reitille, alkoi meidän ympyrä jopa pienenemään. Suureneminen oli sitten mielipidekysymys. Kai se hieman suurensi, mutta toisaalta se sitten vaan juoksi takasin uralle ja no.. Ainakin tuli taas se suuri ympyrä.

Sitten käyntiä ja lähdettiin väistättämään pitkästä aikaa. Eli piti vaan kääntää vähän ennen pitkää sivua ja väistättää sinne uralle. Olinkin tänään hurja ja käänsin tosi aikaisin. Elvis väisti sinäänsä ihan kivasti ja mäkin koitin koko ajan ajatella mitä pitää milloinkin tehdä, koitin hakea sitä valaistumisen tunnetta. Ei se kyllä väistänyt mun mielestä ollenkaan tarpeeksi. Mutta meni sivuttain ja ajoittain jopa suorana. Välillä tietty mentiin asiaan kuuluvasti lapa ulkona ja kaula kaksinkerroin. Tällä kertaa tosin sain ponin suoristettua ja jatkettua sopivaa väistöä loppumatkan. Jeah, olen hyvä!
Sitten kävelimme ja Marianne iski vähän tötsiä. Piti nostaa laukka käynnistä pitkälle sivulle, laukata pitkä sivu ja tehdä pääty-ympyrä. HAHAA.

No joo. Elviksestä huomasi hyvin että se oli tajunnut mitä tehdään. Kun käveltiin sinne lyhyelle sivulle oli poju ihan raviin lähdössä eikä nahoissaan meinannut pysyä. Eka nosto tulikin pikku ravista. (Siis ihan oikeasti pikku ravista, enemmän piaffea kuin mitää ravia :D Mutta ei vaan käyntiin voinut siirtyä.) Laukka oli varsin reipasta ja mä yritin istua. Istuin oikeastaan varsin hyvin jos silleen miettii. Tietysti kun lyhyelle sivulle tultiin, niin nousin taas jalustimille jotta saisin hiljennettyä, mä kun tiesin ettei Elvis käänny sellaisesta vauhdista millekään pääty-ympyrälle. Seuraavat nostot tulivat jo melkein käynnistä. Kerran poni lähti itse, mutta muuten. Se ei millään voinut kävellä, vaan oli koko ajan raviin siirtyiltävä kun lähestyttiin nostokohtaa. Välillä poni koitti lähteä laukkaan, tuloksena se laukkaili kauniisti paikallaan. Mä seisoin jalustimilla kun hiljensin sitä :D Kääk.
Sitä tosin en tajunnut kun se alkoi tehdä niin, että käveli aitaa päin ja koitti vaihtaa suuntaa. Välillä voltilta koitti vaihtaa suuntaa. Ekalla kerralla se sai vaihdettua, lopulta aloin käskeä enemmän ja sitten se kääntyi mun haluamaan suuntaan. Kummastutti vaan kun niin innoissaan on laukkaamassa ja sitten koittaakin suorittaa suunnanvaihdon pois laukkasuoralta?
Laukat kumminkin nousivat tosi hyvin. Liiankin hyvin. Heti kun siirsin pohjetta eteen ja painoin hiukan, oli poni jo melkein toisessa päässä. Se suorastaan räjähti aina laukkaan. Vauhtia oli melko reilusti ja oli hyvin ärsyttävää kun ekat laukkapätkät se pistikin menemään pää alhaalla.

Kun suunta vaihtui, kuumeni ratsuponi hieman lisää. Tällä kertaa se odotti paremmin (vaikkakin se mun taitotasolla tarkoitti sitä, että jos se oli yhtään menossa niin kunnolla vaan tarvitsi pidättää) ei juurikaan siirtyillyt raviin. Mutta auta armias sitä laukkaa! Jos mä edes ajattelin laukkaa, niin poni räjähti. Se kiihtyi nollasta sataan ja veti häntä tötteröllä koko pitkän sivun sellaista kyytiä että Mariannea hirvitti. Tsiisus. Mulla selkä hivenen kärsi kun heilahdan ponin vauhtiin yllättäen mukaan. Hyvä puoli on sentään se, että raviin Elvis siirtyi tosi hienosti, onneksi. Vauhtia vaan piisasi, ei se mitään pahaa :)
Ja hei, onnistuttiin yhdessä pääty-ympyrässä. Oikeastaan, nostin viimeisen kerran sen laukan. Poni veti siellä kuin ohjus, pitkä sivu loppui joten aloin pidättelemään. Mutta tällä kertaa poni ei hiljentänytkään. Laukattiin Sakarin ohi ja sitten tuli jonkun takapuoli eteen, jolloin Elvis alkoi kääntyä ja hiljensi vähän. Niinpä mä koitin istua ja kääntelin Elviksen loppu pääty-ympyrälle ja siitä käyntiin. Ja kenellä oli hyvä mieli.

Sitten loppuravit joita kammoksuin jo etukäteen. Jälleen Elvis kyllä pysyi vaaditussa askellajissa, mutta muistutimme enemmän jotain montératsukkoa kuin siistiä kouluponia ja jotain ihme ratsastajaa. Siellä poni tikkasi menemään ja mä koitin epätoivoisesti roikkua kyydissä. Kääntelin, asettelin, yritin hiljentää kevennystä. Kyllähän se poni hiukan rauhoittui. Mutta kyllä siinä oli loppuun asti vauhtia ihan mukavasti (uskalsin mä puoli stoppariväliä löysätä ohjaa, heh). Lopulta sitten käyntiin. Elvis kulki kauhean kivasti loppukäynnit, hieman katseli, käveli reippaasti mutta niin luotettavasti. Ja Marianne syrji meitä, voi ei :D Olimme niin huonoja, perhana. Ja mä tärisin siellä selässä. Ei mulla viime talvena edes ollut kylmä, mutta nyt. Hirmuista.
Lopulta keskelle ja alas. Talliin ja varusteet pois ponilta. Harjasin sen tällä kertaa hieman nopeammin, kävin kortin kirjaamassa ja siivosin vielä Kaisan varusteet. Ja sitten kotiin. Hyr.


On se jännä kuinka paljon paremmin sitä alkaa huomata omia virheitä. Joskus aiemmin ei tosiaankaan huomannut siinä määrin mitä nykyään. Kyllähän mä olen aina suht hyvin huomannut jos istun vinossa (vai huomaanko sen nykyään entistä huonommin, jaa-a).
Nykyään huomaan jos käsi ei pysy paikallaan kevyt ravissa. Ihan kuin mä ennen olisin tajunnut vaikka kädet olisivat jammailleet alas, ylös ja sivulle eri tahtiin. Huomaan nykyään tosi hyvin jos nojaan eteen, en mä ennen jotain pikku etukenoa havainnut (se ei silti tarkoita että pystyisin asian korjaamaan). Mutta sitten taas, on asioita joita en tosiaankaan huomaa. Tänäänkin valitettiin että työnsin kättä eteen ja jalat oli takana. Iik :D (Mutta tällä kertaa mä muistin pistää jalat edemmäs väistössä.)
Onhan se kumminkin tosi hyvä. Fakta on kuitenkin se, ettei opettaja voi koko ajan vahtia just MUA MUA JA MUA. Jos kaikki oppiminen ja korjaaminen on sen varassa mitä opettaja sanoo, niin eihän mistään tule koskaan mitään. Jos mä vaan silloin istuisin suorassa kun Marianne käskee, niin herran isä, enhän mä koskaan tekisi muuta kuin nojailisi eteen. Sitten ehkä joskus pariksi sekunniksi voisin suoristua. Oppiminen on elämämme suola.
Mutta tietenkään en voi korjata asioita joista en tiedä. Jos en tiedä että mun jalka on takana, niin paha sitä on korjailla vai mitä.

Tämä tunti sitten. Meni ihan kivasti. Oikeastaan aika kivasti. Mulla oli vihdoin taas hyvä olo tunnin läpeensä, pysyin rennompana. Laukassa on vauhtia ihan jäätävästi :D Mun pitäisi opetella vähän säätämään tuota laukkaa. Kyllähän se tuli huomattua että jos en halua Elviksen laukkaavan, saan sen laukkaamaan vaikka paikallaan. Mutta.. Se on sitten eri asia jos pitäisi vähän hiljentää laukan aikana. Parempi kai näin päin, vauhti on hyvästä. Ja tänään istuin jo melkein hyvin, se on hyvä suoritus kun kumminkin vauhtia oli paljon. Väistöt alkoi jo sujua jossain määrin (että olen mä niitä jotenkin oppinut).

Ylipäänsä se meni ihan hyvin. Elvis voisi tietty kulkea vähän enemmän kontrollissa ettei vaan pistettäisi hanoja auki, mutta joo. Hyvä se on niin kauan kun hevonen kumminkin siirtyy hitaampaan askellajiin ja niin kauan kun se kääntyy edes vähän. Ja kun mä en saisi nojailla eteen ja seistä jalustimilla. Äh. Mut pitäisi sitoa satulaan :D Jos ei kyynerpääkulma pysy voi vaikka pistää raipan käsiin, mutta mitä sä voit tehdä jos et osaa olla eteen nojaamatta. Jep.
Mutta oli oikein mukava tunti sinäänsä. Elviksellä on vaan niin tylsä mennä, kun aina sitten tunnin jälkeen on fiilis "meni aika hyvin, mitä nyt ois voinu vähän rauhallisemmin mennä". "NIIN ja tietty voisin olla nojailematta eteen.." Aiemmin mulla oli itselläni niin paljon joka asiassa ongelmia, mutta nythän mä olen harvinaisen pro (hah, mutta mä jatkan tätä olotilaa että olen niin loistava :D) niin niin.
Mä haluan mennä Roosalla.
Ja jotten vaikuta rasistiselta, voisin myös mennä Kaisalla, Pomolla, Vinskillä, Nikkiksellä, Sulolla.. Oliko siinä kaikki.. Niin no, Sakari :D Köh köh.

Mutta siis, siksi just Roosa on kumminkin niin kiva. Jos se menisi tälleen niin olisin ihan että wau, mikä fiilinki. Mutta sitten Elviksen kanssa kun se on aina tällaista.. Niin se käy hivenen tylsäksi.
Toisaalta, ajatellaan positiivisesti. Kun mun ei tarvitse keskittyä tappelemaan esimerkiksi suunnasta, voin erittäin hyvin harjoitella sitä ISTUMISTA. Ja kaikenlaista muuta pientä ja suurempaakin.
Mutta sitten toisaalta se istuminen on hankalaa kun Elviksestä löytyy noita vaihteita sen verran paljon.

Mutta mielenkiinnolla odotellaan. Arvatenkin menen taas ensi viikolla Elviksellä. Tuntemukset ovat ristiriitaiset.
Mutta kyllä, ainakin niin kauan kun menen Elviksellä (tietty mielellään jatkossakin) mä lupaan että mä yritän istua parhaani mukaan. Tietenkin se on vaikeaa jos heppa menee. Ja jos pitää hiljentää kiitelyvauhdista. Ja jos heppa säikkyy. Ja silloin ja tällöin :D Mutta nyt aletaan intensiivisesti treenaamaan, niin ehkä vielä joku päivä..
Tai sitten ryhdyn monté-/laukkaratsastajaksi, siellä mun kykyjäni voitaisiin arvostaa.