Ongelmansa kullakin

//Siltä varalta että räjähdän uudelleen tälle bloggerille. Niin jos aletaan ajatella puolipidätteitä sitten kanssa :) Ah, loistavaa loistavaa. Jos tämä olisi sellainen asia. Tai siis. Tämä on sellainen asia jota mun täytyy ajatella että tajuan.
Tai kun puolipidätettähän ei tehdä vaan rutistelemalla nyrkkiä. Tästä pääsemmekin ehkä siihen istunnan käytön vaikeus aiheeseen.
Yksi ongelma siis lisää, jes!

Mä olen nyt käynyt ajatusleikkiä itseni kanssa. Mitä tehdä jotta tunnista tulisi täydellinen. Valmistelu ja oma rentous olivat siinä pääpointteina. Rauhallisuus ja tyyneys. Puolipidätteitä siis.
Ja kyllä mä melko vakavasti harkitsen Marianneltakin kysymistä. Mä nyt tarvitsen kaikenlaista johon keskittyä. Voin sitten aina tunnin alussa miettiä että tänään keskityn tähän ja tähän. Mitä enemmän siis virheitä, sen parempi.

Että kiitokset kommentoinnista :)

--------

Miksen mä keksi virheitä?

Yleensä on ollut helppo miettiä että nyt on tuo huonosti, parannanpa sitä. Nyt en osaa väistää, sitä tarvitsee harjoitella. Nyt ei nouse laukat, ne täytyy saada nousemaan.
Tänään aloin miettiä tätä Elviksellä ratsastusta. Mietin sitä, kuinka saisin Elvis-tunnin tuntumaan oikeasti mahtavalta. Kun nythän se menee tasaisen varmasti tunti toisen perään ja silti fiilikset eivät ole katossa.

Mietin mitä mun pitäisi itsessäni parantaa jotta olisin tyytyväinen.

Ja kun mä en keksinyt melkeinpä mitään!
Tietenkin etukeno, se on suuri ongelma, jota täytyy hioa tässä huolellisesti ja rauhallisesti pois. Mutta mitä muuta? Ei mitään vai?
Tietenkin välillä kädet on liian edessä/alhaalla/ties missä. Välillä pää hortoilee omilla teillään ja välillä koivet on ponin takapolvissa. Huomatkaa tuo sana välillä, nämä ovat pikku ongelmia, joita pystyn ihan itsekin korjaamaan. Ratsastan hetken katse maassa, tajuan sen ja nostan pään vaikka väkisin ylös. Ne eivät siis oikeastaan ole mitään kovin isoja ongelmia, sillä ne esiintyvät vain silloin tällöin ja pystyn ne pääsääntöisesti itse korjaamaan. Niihin auttaa se sitkeä toistelu, eikä kukaan voi aina mennä täydellisesti.

Mitä muuta? No kun.. Siinä se ongelma on. Kun mä en keksi. Ette usko miten kamalaa tämä onkaan. Mä en keksi muita virheitä itsestäni. Ja kun se ei voi olla niin. Mussa täytyy olla joku suuri tai pienempi virhe joka vain odottaa korjausta. Kevennys voisi joo olla välillä matalampi ja laukassa voisi istua paremmin. Toisaalta kevennysosiossa oli taas tuo välillä ja laukkaan auttaisi myös se kun ei nojailisi eteen. Ja kun se periaatteessa sujuu taas jo aika hyvin. Ei se nyt voi mennä näin!?

Väistöt on edelleen haastavia. Mutta ne eivät ole enää sellainen ongelma kuin ennen. Ennen ei tapahtunut mitään kun koitin väistää. Nykyään me mennään jo sivulle, välillä jopa tosi hyvin. Ja nykyään (jos ajattelen) pystyn väistämään oikeasti ajatuksen kanssa. Ja osaan periaatteessa. Tietty tulee myös näitä kaula kaksinkerroin väistöjä, mutta nykyään tajuan suoristaa ja jatkaa. Eli väistöt on amatööritasoisia mutta ne onnistuu. Laukka nousee (paitsi Roosalla, tässä on semmoinen ongelma jota olen etsinyt [mutta puhe oli Elviksestä :D] mun pitää olla jännittämättä ja saada Roosa jo ravissa eteen. Sitten vois laukkakin nousta paremmin).
Okei, nyt keksin yhden ongelman, jes. Pitää opetella hieman rauhoittamaan laukkaa. Ei ole mitään mieltä kaahata ralliauton tavoin, ethän sä ralliautoakaan täydestä vauhdista käännä mutkaan.

Eli ongelmalistalla olisi suurena pulmana etukeno, hieman pienempänä laukan hallinta ja pilkun viilaustasolla olisi noi pikku istuntajutut.

Tietenkin ravikin voisi olla vähän hallitumpaa ja rauhaisampaa. Se on kumminkin eri asia kuin tuo laukka joka ei ole lainkaan kontrollissa, joten luokittelisin tämän ravin rauhoituksen vähän lähemmäs tuota pilkun viilaustasoa.


No tosiaan, ongelmat jotka keksin itseeni liittyen oli ehkä tuo laukan hallinta, etukeno ja noiden istuntaan liittyvien jutsunkien ainainen parantelu. Sekä tietenkin väistöjen ja muiden tehtävien parantelu. (Tietty olisi aika kiva opetella pysäyttämään. Mutta se vaatii ehkä sen että joskus saisin sisäistettyä istunnan käytön. Mä en ymmärrä asiaa.)
Mutta kuten huomasitte tämä lista on jotenkin lyhyt. Siis ihan liian lyhyt. Missä on aika kun en osannut kevennystä katsoa ja laukka ei noussut? Aika jolloin mä en saanut laukassa käännettyä ja kun taistelin kyynerpääkulman kanssa.
Miksi näitä ongelmia on näin vähän. Miksi lista täyttyi lähinnä pikku seikoista jotka on jo periaatteessa hallussa.

Kun.. No.. Jos ymmärrätte mitä ajan takaa. Mulla on yksi iso ongelma, kaksi hivenen pienempää suurta ongelmaa ja monia monia pikku pikku ongelmia. Ja näitä kaikkia pystyn itse opettelemaan, ilman että Mariannen tarvitsee mulle jankata vieressä siitä (tosin se jankkaa silti etukenosta :D Ehkä vielä joskus). Hienosäätöä ikään kuin, karkeaa hienosäätöä, mutta kumminkin.
Pakkohan mussa on olla muitakin ongelmia. Mä tunnen itseni tosi huonoksi, siis.. Mikä mättää. Mä haluan tietää.
Ja kun, jos ajatellaan että mun omat ongelmat on tuollaisia, noinkin vähäisiä. Niin se alkaa tässä jo tarkoittaa että periaate on mulla hallussa ja nyt alkaisi olla vuorossa hevosen liikkuminen. Ja kun ei se nyt voi mennä niin. Ei se nyt voi olla niin että mun pitäisi pikku hiljaa alkaa miettiä että miten hevonen liikkuu eteenpäin, meneekö se hienossa muodossa. Kun mä en ole niin hyvä vielä. Noidankehä.

Markka sille joka keksii nyt jonkun mun suuren vian jota en vaan saa päähäni :D
Eipä sillä, olenhan mä tässä pikku hiljaa hivuttautunut aina vaan enemmän sille puolelle että näin kuuluisi hevosen liikkua. Toisaalta en ole vielä asiaan juurikaan kiinnittänyt huomiota kun omassa menossakin on puutteita. Pakkohan niitä puutteita on vieläkin olla?

Tämä on oikeasti jotenkin outoa. Voiko se muka olla niin että mun pitää ottaa seuraavaksi tavoitteeksi näiden istunta-asioiden parantaminen, kontrolli, etukenon poisto. Ja hevosen oikeamman näköinen liikkuminen.
Mä olen kohtapuoliin ratsastanut ajallisesti kolme vuotta, opillisesti 1½. (Iik, mä olen kohta ratsastanut Maskussa kauiten!) Jos ymmärrätte 1½ vuotta on erittäin vähän. Joten, kuten, kun ei se voi mennä noin. Mussa on oltava joku suuri virhe jota en hoksaa.
Kun ei se voi olla niin että mun pitäisi alkaa tässä jo keskittyä asetteluun ja liikkumiseen, lopulta siistimpään muotoon ja kaikkeen. Kun se on epäloogista.
Vai onko. No en mä tiedä.

Mutta jotenkin tuntuu toisaalta turhauttavalta jos mun pitäisi vaan keskittyä istumaan suorana. Eikä oikeastaan muuta. Sitten laukatessa koittaa istua, pysäyttäessä pysäyttää hyvin, hakea hiukan kontrollia menoon. Mutta kun nämä asiat ovat vaan jotenkin.. Ne tapahtuu vaan joskus. Tai siis, esimerkiksi jossain pelkässä käynnissä ei mulla ole muuta kuin nämä hienosäädön puolella olevat asiat.

1½ vuotta. Jotenkin uskomatonta se on joka tapauksessa. En olisi uskonut että näin vähäisen ajan jälkeen mä keksin itsestäni vain noin vähän virheitä. Siis totta kai yleisesti voidaan aina parantaa.
Jos vaikka sanotaan näin. Alan keskittyä istumiseen, koitan vähän harjoitella tätä kontrollin säilyttämistä. Ja lähdetään nyt vaikka liikkeelle ihan siitä etenemisestä, asetuksesta ja mieluusti ihan siitä suoruudesta.

Jännittäväähän se. Enpä olisi uskonut että jonain päivänä itken blogiin kun olen liian hyvä :D Vaikkakin tunnen itseni tosi huonoksi.
Täytyy katsoa. Jos löytyy uskallusta niin pitäisiköhän kysäistä Mariannelta että mikä mussa on vikana. Jos se kertoisi mulle metrin mittaisen ongelmalistan, jolloin voisin huokaista helpotuksesta, en mä olekaan vielä yhtään mitään :)