Kauhealla innolla lukemaan taulua ja jee, menin Roosalla :) Lisäksi tunnilla Sakari, Pomo ja Simo. (Meiltäkin loppui koulu ihanasti neljältä, joten ehdin tallille vasta 17.19..)
Hain harjat ja harjailemaan ponia. Mulla oli kuulkaa ihan sellainen usko, että tänään onnistuu. Tänään poni menee niin täydellisesti ja kaikkea. Poni ei ollut samaa mieltä, vaan möllötti äreän oloisesti karsinassaan. Harjasin hänet niin puhtaaksi kuin osasin, varustin rauhassa ja sitten menimme kentälle. Ja mäkin otin jopa pitkän raipan mukaan. (Ei se ollut pitkä :D Saman kokoinen kuin mun raippani.. Mutta erilainen.)
Mariannekin oli kuulemma odottanut että tulisin tiistaina. (Miksi mua odotetaan, olen kamala ihminen.) Ja sitten se selitti että olen niin pehmeä kätinen ratsastaja. Ahaa, joo tuota noin..
Nousin selkään. (Douché, Marianne ei kiristänyt sitä vyötä. Olipa muuten löysällä satulavyö koko tunnin..)
Lähdettiin kävelemään. Ihan normaalisti. Kun käveltiin siellä uralla Roosa koitti koko ajan kääntyä sisälle. Heti kun pohkeella painoin sen uralle, se kääntyi takaisin. Ja Sakari oli todella pelottava. Ei Roosasta, mutta mun mielestä. Kun käveltiin siellä, alkoi se elämöimään. Tämän takia pyörin hetken aikaa porttipäässä ja silti se Sakari elämöi siellä. Sitten se teki siellä jotain piruetteja ja Roosakin otti yhden lähdön kun säikähti arvon herran elämöintiä. Ja koko ajan oli ponini menossa suuren orin luo.
Elossa selvittiin siis kuitenkin. Roosa oli hyvin reipas, kun koitti kääntää se olisikin lähtenyt jo raviin. Kääntyily oli vähän hankalaa kun Roosa halusi seurata. Etenkin sitä ihanaa Sakaria. Jippia jei.
Jäätiin sitten pääty-ympyröille, mä ja Simo sinne peltopäätyyn. Käveltiin pääty-ympyröillä ja meidän niinkuin piti harjoitella avontapaista räpellystä. Eli sillä ympyrän avoimella sivulla tehdään voltti ja jatketaan avossa Mariannea kohti.
Roosa oli erittäin reippaalla tuulella. Ensi alkuun me vain mentiin pyörimään sinne Sakarin ja Pomon ympyrälle, enkä mä tietenkään osannut edes käyttää sitä raippaa (turha laite se oli, lätkin sillä vain itseäni :D). Kun lopulta sain ponin kulkemaan omalla ympyrällään niin meillä meni hetken aikaa aika hyvin. Tosin ne avot eivät onnistuneet sinne päinkään, mutta ainakin Roosa käveli hyvin ja pysyi omalla ympyrällään. Avoyrityksemme olivat säälittäviä, poni välillä kulki vähän sinne suuntaan mutta ei sitten lähellekään sinne päin. On se vaikeeta, mutta ei ollut aitaa tukena.
Tässä jossain välissä sitten Roosa otti hienoja lähtöjäkin. Kerran hän esimerkiksi pelästyi autoa, joka ajoi jään päältä. Hieno lähtö tuli, mä lensin taaksepäin, ohjat kiskaisivat mut takaisin satulaan, tai oikeastaan satulan eteen. Jotenkin mä pysyin sentään selässä.
Jotta käynti sujui sitten tosi hyvin, kuten huomaatte..
Jos käynti sujui hyvin, niin ette halua kuulla siitä ravista. Roosa oli siis reipas (en tainnut mainita), joten mua mietitytti ihan pikkaisen että mitä tästä tulee kun raviin lähdetään. Siirsin ponin raviin ja se meni kuin ralliauto. Koitin pysyä rauhassa, en halunnut aloittaa taas sitä kamalaa jännittämistä ja kiskomista. Olin vaan rauhassa, kääntelin pienemmille volteille, kevensin hitaasti ja otin pidätteitä. Mutta ei se olisi voinut ponia kiinnostaa yhtään vähempää. Tämä on just tätä, kun mä oikeasti koitan ja yritän parhaani, niin eikös just silloin Roosa päätä olla melkoinen aasi ja vääntää tuhatta ja sataa jos häntä sattuu huvittamaan?
Kevyt ravi siis meni niin, että mä koitin ja yritin. Voltit oli sellaisia "hyvä jos hengissä pysytään kun vauhti on kamala", vähän väliä Roosa otti laukalla Sakarin kiinni (tai vaihtoehtoisesti ravasi täysillä rakkaan orhipojan persuksiin..) Poni ei kuunnellut mua nyt sitten lainkaan ja mulla alkoi tulla hivenen epätoivoinen olo kun se poni vaan juoksi hullun lailla eikä kuunnellut yhtään. (Sitäkään en tainnut mainita. Kamalaa toistelua.)
Melkein jopa aiheeseen liittyvä, huonolaatuinen kuva, uskomatonta!
Lopulta Marianne käski pysäyttää (se oli vaikeaa), Marianne haki liinan (ihkua :D) ja pisti meidät sen päähän. Ensin se käski pitää nyrkit kiinni ja alkoi kiskoa niitä ohjia. (Siis kiskoi niistä mua, eli niinkuin hevonen kiskoisi. Ei tarvitse ajatella että se alkoi kiskomaan hyvin käyttäytyvää ponia suusta.) Sitten katseltiin kun mä heiluin ja lentelin sinne eteen. Opetus numero yksi: kyynerpää kulma, kädet rentoina ja sitä rataa.
Sen jälkeen se tökki mua selästä. Ja mä heiluin ja huojuin, tosin vähemmän. Opetus numero kaksi: ylävartalo jäntevänä, ei ylirentona.
Ja sitten ravia liinan päässä. Roosa juoksi erittäin reippaasti ja olisi halunnut seurata. Ei se sentään montaa kertaa koittanut juosta pois liinaympyrältä. Mun piti rentoutua ja ottaa siirtymiä (ja ei kiskoa. Eheh..) Keventelin ja koitin olla vaikka poni vähän menikin. Pieni oli ympyrä, nooh. Otin joitain siirtymiä, jotka olivat hivenen huonoja. Roosa juoksi ja silleen. Kun lopulta saatiin hetki vähän rauhallisempaa ravia, Marianne päätti päästää meidät irti. Käski tehdä siirtymiä sillä pääty-ympyrällä. Joo ihan heti. (Käveltiin mm. Mariannen perässä toisten ympyrälle..)
Siirryin taas raviin. Roosa kulki pari askelta ihan hyvin ja sitten vauhtia. Ravailtiin täysillä siellä. Siirtymät olivat hyvin hitaita. Ja Roosa säikkyi kaikkea mahdollista. Tai oikeastaan, se säikkyi lapsia. Ja sen lisäksi vielä vähän seurailtiin Sakaria. Kun sitten lopulta laukattiin täysillä portille tuijottamaan lapsia, Marianne päätti ottaa meidät taas liinaan, "sä jännityt heti ku mä en kato".
Palattiin ympyrälle, liinan päähän, tämähän on extremetunti. Toinen kerta mun elämässä liinan päässä (tai oikeastaan kolmas, tämä oli siis toinen tunti jolla olen liinan päässä).
Marianne käski ajatella eteen jotenka siirsin ponin raviin. Vauhtia löytyi. Rauhoituin, keventelin rauhassa ja ratsastin sitten pohkeella eteen (ja heitin jossain välissä sen raipankin pois. Olkoon Marianne mitä mieltä hyvänsä, mä taidan pitää mun pikku raipan. Tuon pitkän raipan kanssa taisin vaan tökkiä Roosaa takamuksille kun se lähti.) Ajattelin vaan että ponin pitää ravata niinkuin mä haluan ja nyt mä haluan eteen, mutten halua että se kaahaa.
Aloitin siis sillä, että vaan ravasin. Hain ympyrää, ohjat tuntumalle, itseni rennoksi, hyvän kevennyksen ja päästin ponin etenemään. Sitten ihan oman huvin (ja tietty Roosan kuulolle saamisen) vuoksi aloin ottamaan aina välillä pidätteen ulko-ohjalta, myötäyksen sisäohjalta ja eteen. Tosin alkuun se oli kyllä muodossa: pidäte ulko-ohjalta, pidäte molemmilta, vähän myötäystä ja poni lähtikin ihan itse eteen. Huomasin kuitenkin että aika pian alkoi pidäte mennä läpi ja jonkun ajan kuluttua poni melkein siirtyi käyntiin pidätteellä, joka ei alkuun mennyt yhtään läpi. Edistystä siis tapahtui. Kun Roosa alkoi rauhoittua, sain itsekin ratsastaa sitä eteen ja Marianne käski ottaa siirtymiä. Vähän siirtymiä ja eteen vaan sitä ravia, välillä niitä pidätteitä ulko-ohjalta. Roosakin alkoi jopa rentoutua, jes.
Istuin harjoitusraviin, otin niitä siirtymiä ja keskityin eteenratsastukseen. Poni alkoi jopa vähän väsyä, sai oikeasti katsoa ettei se ihan itsekseen siirtyillyt käyntiin. Lopuksi vielä keventelin hetken. Marianne kysyi uskaltaako meidät päästää pois. "Sitä ei voi tietää :D".
Meidät päästettiin pois liinasta ja jatkettiin siellä pääty-ympyrällä. Mun piti vaan ottaa siirtymiä. Ensin Roosa keräsi taas vähän vauhtia, ei niin huimasti sentään kuin alkutunnista. Jatkoin niiden ulko-ohja pidätteiden ottoa ja piakkoin Roosa alkoi taas rauhoittua. Ravailin siinä ympyrällä, ihan vähän kääntelin ja pari siirtymääkin otin. Muuten vaan keskityin ihan rauhalliseen menoon, en jaksanut enempää vaatia vaan nautiskelin siitä kun poni vihdoin ja viimein kulki nätisti. Se ei enää edes yrittänyt seurata, enää ei säikytty. Oltiin vaan laiskoja. Piti vähän purkaa paineita.
Laukathan me jätettiin väliin, muut kyllä laukkasivat. Marianne käski vain ravata ja mä mietin että kun tämä poni nyt menee hyvin, niin en sitten oikein viitsi koittaa laukkaa, kun arvatenkin sitten alkaa syvä tappelu ja en nyt viitti semmoista aloittaa. (Ja sitä paitsi, kun Simo alkoi laukkaamaan ja mun piti vaan ravata, niin Roosa aloitti heti ihme venkoilun, jonka tosin lopetti kun huomasi ettei laukata.) Me voidaan sitten myöhemmin tapella, mutta ei nyt kun tunti meni muutenkin miten meni.
Sitten loppukäynnit. Vähän poni kyttäili, muttei se nyt jaksanut pelätä mitään sen enempää.
Marianne sanoi että loppu meni oikein hyvin. Joo-o.
Mä olin ihan varma että me onnistuttaisiin, mutta ei! Ilma oli hyvä ja taukoa oli vähän. Voi kuukelis soikoon, ponilla on lihaksia ja sitten on pakkasta. Huono yhdistelmä.
Mutta olen mä silti ihan tyytyväinen :D Enpähän ainakaan tippunut. Eniten mua ärsyttää se, että mä oikeasti yritin. Kun tiistaina mä nyt oikeasti panikoin ja kiskoin koko ajan, joten ei ihme ettei poni tykännyt. Mutta tänään mä koitin ja ei silti. Yhyy.
Ongelma oli se, kun Roosa otti niitä lähtöjä ja juoksi Sakarin perässä. Muuten olisin uskaltanut antaa sen ravata vähän reippaammin, mutta kun nämä jutut vähän niinkuin vaaransivat meidät kaikki.
Heh.
Heehee, tekosyitä löytyy ;)
Oikeastaan kun miettii niin tunnissa ei kyllä mennyt mikään hyvin. Pyörittiin vaan liinassa ja Roosa kulki vain koska oli jo väsähtänyt hieman. Avot ei onnistuneet tänään sitten yhtään, seurailtiin (kunnes liina näytti taivaan merkit..) Olipa kamala tunti! Olen silti ihan tyytyväinen, mistäköhän johtuu. Olen koko ajan niin iloinen.
Olen mä ihan tyytyväinen siihen että ainakin yritin parhaani. Tällä kertaa, enkä sortunut ainakaan niin pahaan vetämiseen ja kamalan näköiseen ratsasteluun.
Kun oltiin sitten loppukäynnit kävelty, alas selästä ja poni talliin. Harjailin Roosan reippaasti pois, josko se nyt vaikka seuraavalla kerralla menisi kiltisti :) (.. enää ensi viikolla menen kaksi kertaa viikossa..)
Kun kuolaimet oli pesty, niin ei ollutkaan enää mitään tekemistä.
Kun menin karsinaan, vastassa oli tuttuun tapaan sellainen äreä pieni poni. Tällä kertaa se tosin ei juossut ympäri karsinaa. Se seisoi siellä nurkassa, korvat luimussa, teki päällään sellaisia ihme pakkoliikkeitä ja koitti näykkiä. Se oli jopa aika pelottavan näköinen.
Aloin sitä harjaamaan, jonkun aikaa se sätki ja näykki. Sitten se käveli hiukan, näykki lisää, pyöri. Ja lopulta asettui. Seisoi alkuun ihan normaalisti ja tympeän näköisenä, lopulta se seisoikin pää suurin piirtein maassa ja oli kuin mikäkin rauhallinen kiltti pikku poni. Jaa-a :) Harjasin sen sitten kunnolla. Kyllä poni aina mielipiteensä ilmaisi kun menin karsinasta pois tai palasin sinne. Mutta kun harjasin sitä, niin se vaan seisoskeli niin rauhassa ja suurin piirtein nukkui siinä. On se vaan niin palkitseva harjata, heh. Harjasin sen oikein kiiltäväksi, se oli hyvin hyvin likainen.
Sitten kortti kirjoitettiin ja mä pidin Reettaa kun Marianne hoiti sen jalkaa ja piti esitelmää jalan hoidosta. Ja sitten mä lähdin kotiin. Toiseksi viimeinen kerta kun asiat menee näin. Sitten voin vain mennä ja olla ratsastamatta.
Saa nähdä miten ensi viikolla käy. Nyt olen ollut suht rauhassa, viimeksi olin aivan maan myyneenä. Saa nähdä täytyykö ensi viikolla itkeä asia ulos vai saanko puhuttua kuten normaalit ihmiset :D
Kumpi onkaan vaikuttavampaa ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti