P.S Tää on turha :)

joten ei tarvi edes lukea :d

Tein siis ihan huvin ja urheilun vuoksi bannerin omista (huonoista :D) Metsäkylä kuvistani Tarulle, joka voi halutessaan käyttää.

Katon tän koko homman ihan just sillää, oisko se nyt oikeen kokonenkin..

Poni on yks räkänen limppi

Kattokaatten, kaheksan lukijaa, uus ennätys :') Heh

Tänään siis tallille ja lukasin taulun, ja kyllä kyllä, mulla oli Roosa :) Tunnilla myös Laki, Pomo, Evita ja Nikkis. Roosa oli tokalla tunnilla, joten vaan kattelin tunteja siinä.
Mariannekin jälleen mahtavana opettaja väitti ettei Roosa jatka viimiselle tunnille. Alan uskoa ettei se tykkää musta, kun vähän väliä mä en ookkaan tulossa ;) No joo, ei se vaan muista, ihan normaalia. Ja sitä paitsi, eilen se oli taas sitä mieltä et oon niin kehittyny ja oon suorastaan loistava ja kaikkea.
No jaa, mä kävin hakkaamassa Mariannea raipalla että kyllä Roosa vaan jatkaa, ja sitten nousin muuliponin kyytiin ja lähdettiin kävelemään.

Edelleen oli ne puomit rajaamassa, ettei mentäisi ihan lyhyille sivuille.
Pidin Roosan ihan alusta asti pois uralta ja tunnustelin. Mähän oon silläkin menny viimeksi kesäkuussa, hirmuisen pitkä väli.
Roosa oli pikkasen laiskamato. Yritin vaan pitää sen edes liikkeessä, en jaksanut stressata siitä että käveleekö poni reippaasti vai vähän laiskemmin. Ratsastin kulmat mahdollisimman tarkasti, välillä onnistuikin oikein hyvin, mutta useimmiten tungettiin sisälle pohjetta vasten. Voltitkin onnistuivat varsin kivasti, vähän koitettiin liirata toisten perään, mutta varsin hyvin poni oli kuitenkin kuulolla. Ja huomasin että heti jos otti siihen ulko-ohjaan tuntuman, niin Roosakin kääntyi. Mähän alan tässä jo oppiakin jotain, en ensimmäisenä aloita sisäohjalla kiskomisella, vaan käytänkin sitä ulko-ohjaa, aijai (;

Oikeaan kierrokseen oli jotenkin vaikeampaa. Roosa liikkui hitusen reippaammin eteen ja kulmat olivat parempia, poni ei oikonut vaan odotti kiltisti että mä käänsin hänet. Mutta voltit ja ympyrät meni vaikeiksi, kun ulko-ohja ei enää pysynytkään niin kivasti tuntumalla. Yritin taistella, mutta aina oli poni banaanina ja plääh. Kyllä se kuitenkin jossain määrin kääntyi. Tai siis, kääntyi se oikein hyvin ainakin joihinkin tunteihin verraten, vaan ei yhtä jouhevasti kuin vasempaan kierrokseen.

Sitten siirryttiin keventelemään. Ponilla vähän kesti, ja ravikin oli sellasta hirveetä :D Se tunne kun poni liikkuu kuin täi tervassa ja keventäminen on niin raskasta kun hevonen ei liiku ja ääks. Koitin vaan ratsastaa eteen, jotta kummankin meijän elämä helpottuisi ja pidin edelleen ponisen poissa uralta. Ihmeen hyvin se muuten pysyi uralta pois. Voltit ja ympyrät olivat alkuun hieman haastavia, kun poni koitti tunkea sinne minne hän halusi. Suhteellisen helposti sain sen kuitenkin kääntymään minun suuntiini.
Joo, ja kyllä mä lopulta sain sen ponin ravaamaan edes sellatti laiskasti eteenpäin. Mutta parempi edes se laiskasti ravaaminen, kun tuo "yritä arvata ravaanko vai kävelenkö" -tahdissa ravaaminen.
Vaan on Roosa varsinainen hyvänmielenponi. Siellä oli vallan hauska hömpsötellä kyydissä ja mennä vaan pienen pullaponin kanssa. Niin oli helppoa, mutta toisaalta taas vaikeeta. Onnistumiset tuntuivat mahtavilta ja taivaalta satoi tähtipölyä ja kaikki oli kaunista ja ihanaa (: Vaikkakin meinasi mennä hermot sen ponin mateluun, heh

Siirryttiin käyntiin ja tehtävänä olivat vastakaarrot.

Selkeä vai mitä? Kummallekin sivulle vastakaarrot, toisella puolella oli tötsät merkkinä. Aloitimme siis käynnillä, haimme reitin selväksi.

Tehtävä sujui oikein hyvin. Roosa mateli, mikä oli se suurin ongelma. Muuten poni kääntyi kaarroille tosi kivasti, onnistuttiin ohittamaan ihmiset ilman mitään yhteen törmäyksiä ja kaikki sujui ihan näppärästi. Vähän oli asetukset puutteelliset ja tuntui että kaarron loppuosa oli niin pieni että ponikin menee ihan vimpulaan, mutta ainakin reitit pysyivät.
Siirryttiin sitten harjoitusraviin, ja sanottiin taas että jalustimet saa ottaa pois. Tietenkin otin, vaikka moinen tuntui Roosan kanssa ihan turhalta. Poni on niin mato, että sehän on ku ilmapatjalla istuis.

Ensin Roosa koitti ravissa vähän juosta alta ja tunkea keskelle. Se luuli että laukataan, ja suoritti siis laukan vaikeutus-rituaalinsa. Kun se tajusi että mennään vaan harjotusravia, alkoi poni toimia varsin hyvin. Ravi oli hyvinkin laiskaa ja poni koitti siirtyillä käyntiin. Välillä se onnistui siirtymään, välillä onnistuin ja olin nopeampi kuin poni. Mariannekin jaksoi hehkutella "kuinka olin tämän kerran ponia nopeampi, jippia jee vaan ja hallelujaa!"
Alkuun oli vastakaarroissa vähän ongelmana, kun Roosa koitti tunkea keskelle, ja meidän kaarrokset levisivät ihan mielettömän isoiksi. Saatuani pohkeen läpi ja ulko-ohjan edes jonkun asteiselle tuntumalle, alkoi kääntäminen jo helpottua. Roosa tosin melkeen joka kerta koitti siirtyä käyntiin tuolla vastakaarron viimeisellä kaarteella, ja välillä sen oli aivan välttämätön pakko tunkea päin aitaa, jotta hän olisi saanut vaihtaa suunnan itsekseen. Ei se saanut kertaakaan suuntaa vaihdettua, jee. Tosin siihen aitaan otettiin kontaktia vähän turhankin monta kertaa. No jaa (:

Että kyllä tuo tehtävä parani koko ajan. Loppua kohden poni kulki mukavan pehmeästi, välillä jopa reippaasti, yritti vain välillä siirtyillä käyntiin. Se kääntyi koko ajan tosi kivasti. Ja Marianne oli vallan innoissaan että nyt on poni pohkeen ja ohjan välissä, nyt se kulkee oikein päin ja nyt se varmaan tuntuu kivalta. Mä olin vallan tyytyväinen pieneen ja karvaiseen hörökorvaan.

(joo, koitan käyttää julkasemattomia kuvia, siksi ne on näin upeita :) )

Sitten käyntiä taas vähän. Otin jalustimet takaisin, sillä oli laukan vuoro. Nostettiin vaan harjotusravista, jostain lyhyen sivun keskeltä. Päästin taas ohjaa vähän pidemmäksi, jottei ainakaan siitä jäisi laukan nouseminen kiinni, heh.

Ja sitten eikun laukkaa nostamaan. Alkuun Roosa ei lainkaan tykännyt ideasta. Kun koitin nostaa, niin neitonen heitteli takapuoltaan mielenosoituksellisesti ja laukkasi ehkä kaksi askelta aina perän heittelynsä jälkeen. Ratsastin ponia vain armottomasti (tai jotain :'D) eteen ja pian se sitten jo kyllästyikin mokomaan pukitteluun. Ja poni oikeastaan vallan innostui. Jos siirsin ponin raviin, oli se jo nostamassa laukkaa ja sitten se vaan meni varsin reippaasti.
Laukat nousivat oikein hyvin. Laukka kyllä putosi alas aika nopeasti, joko sen takia että mä horjahdin eteen, tai sitten Roosa vaan kyllästyi ja pudotti. Koitin vaan istua suorassa ja ratsastaa eteen, kyllä sieltä sentään pari pidempääkin pätkää tuli. Me otettiin aika rauhassa. Nosteltiin, sitten vähän käveltiin keskemmällä pois toisten edestä ja taas vähän nostettiin. Poni laukkaili varsin reippaasti ja oman mielensä mukaan. Hieno poni kuitenkin :)
Tosin se oli hivenen rasittavaa kun siirsin ponin raviin niin se joko a) koitti nostaa laukkaa tai b) tunki kentän keskelle ja yritti jyrätä kaiken eteen tulevan.
Se muuten tuntui tosi siistiltä kun ravattiin reipasta ravia uraa pitkin, poni meni siinä missä halusin ja mä istuin niin vakaasti. Sellanen olo että se näyttää samalta kun niitten olympiaratsastajien meno (nekin varmaan ratsastaa pienillä karvaisilla aaseilla ;) )

Kun oltiin laukkailtu tarpeeksi, jäätiin ihan kävelemään. Edelleen poni kulki niin nätisti uran sisäpuolella, löntysteli menemään oikein kiltisti. (P.S Toi otsikko siis siitä, kun Mariannen mielestä ei ponia saa päästää valumaan uralle ku jotain räkää, tai jotain :D)

Hih :) Niin kiva vaan mennä pienellä Roosalla niin hirveen pitkästä aikaa. On se vaan niin mainio poni, niin kiva ja hassu.
Tää meni varsin mutkattomasti, ja olin oikein tyytyväinen. Vähän olisi poni voinut edetä reippaamminkin ja vähän olisi voinut vastakaarrot mennä kivemminkin. Mutta oikein hyvä. Ja Roosa meni oikein hienosti ;)
Tai joo, laukkakin ois voinut säilyä aina pidempiä pätkiä ja vaikka mitä. Mut joo

Käveltiin sitten ja keskelle. Alas selästä ja poni talliin. Harjailin söpön aasimuksen nopeasti ja kirjailin kortin. Siinä on enää yks kerta :/ Ens viikolla viiminen kaks kertaa viikkoon ratsastus, sit alkaa elämän surkeus. Mä toivon että nyt sitten on aina keskiviikkosin joku karmee ilma et voin miettiä että toisaalta on ihan hyvä ettei ratsastusta oo nyt (ja sit samalla mietin kaihoisasti, että kyllä mä tonne ihan keveesti menisin jos olis ratsastus ;) )

Joo. Sitten sain viedä Roosan tallista ulkokarsinaan :) Ja sitten kun Marianne haki heposia sisään, niin mä ihan taktisesti kipitin sen perässä ja sitten sain käskyksi hakea Elviksen sisään (sitä mun pitikin kysyä, jeah :D) Elvis ihan järkyttyi kun puikahdin sen tarhaan. Kun koitin ottaa sen kiinni, niin poni suorastaan hyppäsi järkyttyneenä kauemmas, puhisi siinä että nyt on varkaat ja ryövärit tulleet hänet kidnappaamaan. Kun otin sitten riimusta kiinni ja pölötin ponille vähän lisää niin se oikeen huokas että huh hei, ei häntä sittenkään ryöstetä täältä. Taluttelin Elviksen pois sieltä ällöttävästä sateesta ja sen jälkeen lähdin itse kärsimään siitä ällöttävästä sateesta. Hyihyi.

Syysväsymystä

Ei minulla kuitenkaan. Arvatkaas. Jänniä juttuja.
Ensinnäkin maanantaina alkaa työssäoppiminen. Iiks, miten mä pärjään :D Mä munasen siellä niin pahasti ja sit ne häätää mut pois sieltä ja apuva sentään. Enhän mä osaa mitään. Ääks :D Kamalaakamalaakamalaa.
En mä voi olla ihan niin huono, toivottavasti?
P.S Voitin tässä ilmeisesti sen arvonnan jonka tännekin linkkasin. Olenko edes vähän pro tai mitään :'D
Mutta jos nyt vetäisin tässä mysliä naamaan ja kirjoittelisin nopeasti, kun kellokin on jo noin hirmusen paljon :)

Joo, eli tallille. Päätin kerrankin varustautua talvisesti, ihan villapaidalla ja kaikella. Hurratkaa nyt minulle. Lukasin taulun ja mulla oli edelleen Elvis (mä sanon edelleen, se oli toinen kerta putkeen. Olenpa hupaisa) Tunnilla sitten myös Evita, Pomo, Nikkis, Vinski ja Salli. Elvis oli tokalla tunnilla, joten mä vaan kattelin tunteja ja koitin olla jäätymättä kuoliaaksi. Sitten ei muuta kuin Elviksen luo ja ponin kyytiin.
Lähdettiin kävelemään. Meillä oli valmiina jo puomit rajaamassa, eli ei saatu mennä kummallekkaan lyhyelle sivulle. Mä pidin Elviksen poissa uralta, ja koitin alusta asti ratsastaa sen hyvin kulmiin. Poni oli varsin reipas ja käveli ihan mukavasti. Tosin pikkasen sillä oli possuja tapoja, esimerkiksi Vinski, Evita ja oikeastaan myös Nikkis oli TOSI pelottavia. Sitten sen oli välillä ihan PAKKO tunkea uralle ja koittaa löllötellä siellä. Onnekseni Elviksen saa sieltä niin helposti pois, ja aina kun sain sen uralta pois niin koitin pitää sen ulko-ohjan tuntumalla, jottei poni valuisi enää. Kyllä se jossain vaiheessa alkoi toimiakin.

((c) Iina)

Koitin keskittyä itse siihen, että pohkeet olisivat kyljen tuntumassa, että nyrkki pysyisi kiinni ja ohjatkin saman mittaisina.
Ruvettiin sitten tulemaan aina pitkillä sivuilla loivaa kolmikaarista. Kulmat piti ratsastaa aina hyvin, ja sitten kolmikaarisella saada se poni asettumaan oikein ja hyvin. Yritinkin parhaani. Elviksessä oli sellanen jännä juttu, että tallin puoleiset kulmat oli hyviä, poni meni kulmaan ja asettuikin välillä. Mutta tien puoleiset kulmat ei vaan onnistuneet. Elvis vaan tunki ja oikoi ne kulmat. Välillä sain sen melkeen kulmaan asti, mutta puh huh.
Loivat kolmikaaretkin oli harvinaisen hankalia. Kun Elvis ei millään voinut kääntyä niinkuin mä halusin. Aina joku oli siellä ja sit Elviksen oli kuljettava kaula kaksinkerroin ja mulkoiltava huikean pelottavaa ratsua järkyttyneesti puhisten (ainaki melkeen) Jos edessä ei ollut ketään, niin silloin ei sitten mennyt vaan pohje läpi, ja poni ei kääntynyt tarpeeksi. Aikani katsoin tätä vähän läpi sormien, lopulta päätin vaan laittaa sen ponin reitille vaikka väkisin. Jo alkoi kolmikaarinenkin sujua, asetukset oli vaan vaikeita. Kulmasta löytyi jonkunlainen asetus, joka jatkui kyllä tötsille, mutta sitten kun olisi pitänyt vaihtaa asetus ja lähteä takaisin uralle, niin ei. Ei asetusta ja Elvis vaan tunki uralla monta metriä liian aikaisin.
Jotta ei tuo nyt kovin hyvin mennyt. (Nyt on yhdyssanat ihan hukassa :D En tiedä kuuluko noi nyt yhteen vai ei, apua)

Kun oltiin tehty tätä käynnissä tarpeeksi, siirryttiin kevyt raviin, jossa oli tarkoitus tehdä ihan samaa. Loivat kolmikaaret ja hyvät kulmat.
Kun siirryttiin raviin, niin Elvis senkun kipitteli innoissaan eteenpäin. Eikä se siis rauhoittunut niin millään! Kaahailtiin tyylivapaasti siellä turhan kovaa. Sitten poni valui koko ajan uralle, eikä kääntynyt pois sieltä ja voi jumantsuikka. Pari kierrosta me vaan seilattiin hulluina ympäriinsä, mä koitin saada jotain tatsia poniin joka halus vaan purkaa höyryjä. Jeah.
Lopulta alettiin päästä jo reitille. Me siis melkeen mentiin poissa uralta ja suurin piirtein käännyttiin loivalle kolmikaarelle. Jes!
Ne pienet viat eivät merkinneet paljon... Elvis näin esimerkiksi oikoi joka kulmassa, enkä oikeen millään saanut sitä kunnolla kulmaan. Jos sain sen kulmaan, niin eikös poni tuijotellut korvat hörössä ulospäin. Ei oo niin vaikeeta!
Loivat kolmikaaret olivat asetusten suhteen ihan naurettavia. Mitä mä asetan kun poni puski just lapa edellä karkuun kulmaa ja sitten se kaahaa ykkönen silmässä loivalla kaarella ja plääplää. Ei tuu niin mistään mitään.
Lohdutuksen sana, ei tainnu muillakaan sujua. Ainakin Marianne oli kovin tyytymätön suoritukseemme (;

((c) Henna, P.S Huomatkaa että mähän sopisin armeijaan aika hyvin :) )

Sitten käveltiin pikkasen. Saatiin nostaa jalustimet ylös "jos uskalletaan ratsastaa kunnolla myös ilman niitä" Mä tietenkin nostin jalustimet aivan riemusta kiljuen ja jee. Tosiaan, jatkoimme tätä samaa tehtävää, nyt vain harjoitusravissa ilman jalustimia, heh :D
Siirryttiin sitten raviin. Elviksellä oli välillä vähän turhankin kiire. Onnekseni yleisesti ottaen poni viisaasti tajusi ottaa suht lunkisti, eikä yrittänyt rikkoa satasen ennätystä. Mä koitin pysyä rentona ja pitää sen käden ihan paikoillaan. Tuntui että alkuun se liikkui vähän liikaakin. Ja kun loppua kohti sain sen käden todella vakaan tuntuiseksi, alkoi Elviskin toimia jokseenkin paremmin :)

Alkuun oli harjotusravissa pikkasen ongelmia. Mä en pysynyt vielä niin vakaasti kyydissä ja Elvis koitti vähän kiihdytellä. Sitten se vähän kyttäili ja oikoili. Aloin kuitenkin vaan ratsastaa sitä kulmiin ja koitin saada ponin asettumaan ja alkoi sujua varsin hyvin. Välillä kyllä tuntui että mä matkustan ja poni kulkee etumaisen perässä, mutten sitten tiedä :D
Elvis rauhoittui ja kulki ihan ookoosti. Vähän oikoiltiin ja pikkasen oli toi asettelu vaikeeta ku en osannut käyttää kumpaakin pohjetta, jolloin mä kulmassa joko käänsin ulkopohkeella ja koitin asettaa pelkällä sisäohjalla, tai sitten mä asettelin sisäohjalla ja sisäpohkeella ja loppujen lopuksi unohdin kääntää ulkopohkeella. Hups. Muistin mä sentään muutamissa kulmissa käyttää kaikkea tarvittavaa.

Harjotusravissa oli ihastuttavan helppo istua, vaan kyllä musta tuntuu että musta tulee iso ja lihava. Kun lopulta siirryttiin käyntiin niin tuntu siltä että kuolen sinne selkään (; Vaan helpotti kun sai jalustimet jalkaan ja kun käveli hetken.

((c) Iina)

Me oltiin tuhlattu aikaa sen verran paljon tohon kulma- ja kaarreratsastukseen ettei oikein keritty laukkaamaan. Otettiin vaan yks nosto per kierros. Mä nostin heti ekaks, siirsin ponin vaan raviin ja sitten laukka. Elvis nosti tosi hienosti ja innokkaasti. Laukkaltiin puolisen kierrosta ja laukka alas. Kävelin hetken kun muut laukkas. Sitten toiseen suuntaan. Nostin vikaks kun ei ollut oikeen tilaa. Poni odotteli laukkaa niin ettei meinannut pöksyissään pysyä. Aina jos koitin vähän asetella sitä -> painoin pikkasen sisäpohjetta, niin johan oli toinen ihan laukkaan lähdössä. Voi poni parkaa (:
Vasempaankin kierrokseen nousi tosi hienosti, Elvis vaan innostui turhankin paljon ja kaahaili pitkiä suoria niin reippaasti. Tein yhden ympyrän ja sitten laukka alas ja loppukäynnit.
On siellä muuten jo pimeetä, valot sytytettiin. Voi voi :(

Mä olin ihan tyytyväinen. No en nyt niin kovin, olis Elviksen pitänyt paremmin mennä. Mutta ihan ookoo. Ja oli ainakin kiva mennä ilman jalustimia ravia, hehe :D
Mutta ihan ookoo, ei kuitenkaan yhtään niin hyvä mitä nyt esim viime keskiviikkona. Mut se olikin aika kiva tunti muutenkin.

Sitten keskelle ja alas selästä. Elvis yritti niin päättäväisesti juosta Pomon ylitse ja mun syliin. Poni vaan pois ja tänäänkin sain älypeleillä martingaalin kanssa. Tosin tänään se ei ollut mikään älypeli, vaan ihan yksinkertainen juttu. Joka tapauksessa :)
Keskustelimme syvällisiä.
Ja arvatkaas mitä. Mä sorruin taas D:
Toivoin kuulkaas hevosta. TAAS!!?!? Varmaan kolmas kerta koko elämäni aikana, aijai, tästä tulee tapa kohta.
Mutta joo. Mä kysyin voisinko mennä Roosalla (; Siitä on ikuisuus ku oon viimeksi rakkaalla aasimuksella päässyt, enkä oo vieläkään menny sillä uudella kentällä ja kaikkee :(
Ja saan :D Kheh, Marianne taas oikein kiiruhti kirjalleen ja merkkasi sen mulle huomiseksi :'D Katsotaan. Mutta ainakin mun pitäisi huomenna mennä Roosalla. Vaan koskaan ei voi tietää, tiedä vaikka mä jäisin huomenna auton alle ja kuolisin.

Olenkin oikeasti kehitellyt tuosta moton itselleni "Toivotaan parasta, epäillään pahinta"
Heips nyt vaan teillekin :)

Kärpäset lentävät pesästä

Oltiin tuossa Jonnasella ja oli vallan hehkeää. Tuli leivottua erittäin tiiviitä mokkapaloja, joiden ohje revittiin melkeenpä päästä, mulla oli joku ihme älykääpiö aika kun joka toinen lause päättyi kyseiseen ilmaisuun.

Tänään aamulla me myös onnistuimme kasvatus työssämme kun löysimme pöydältä vajakin kärpäsen. Se ei osannut lentää, kunhan käveli laiskasti ympäri pöytää ja jämähteli vähän väliä pohtimaan syvällisiä. Ruvettiin sitten kiusaamaan sitä (hehe) otettiin kärpänen lusikkaan ja koitettiin saada se syömään jotta se oppisi lentämään. (en uskonut että se mitään oppisi, vajakki ku vajakki.) Kärpänen nimettiin Tarmoksi, ja koitettiin saada se syömään sokeria ja tarjottiin myös mokkapalan paloja. Tarmo vajaaseen tyyliinsä vain seisoskeli sokereiden vieressä ja tuijotteli tyhjyyteen. Uhmaikä iski selvästi.
Välillä Tarmo tajusi jutun jujun ja hieroi käsiään yhteen ja ehkä jopa maistoi sokeria. Sitten se jämähti taas haaveisiinsa eikä kuullut mitään.

Tarmon seurailu alkoi käydä jo vähän tympeäksi kun toinen vain seisoskeli, eikä millään syönyt. Ja sitten se otti koko ajan lusikkaan kiinni ja käveli vaan ja plääh.
Vaan sitten sain kuningasidean, kun tajusin että mun eilinen kahvi oli yhä pöydällä. Mustaa, kylmää ja erittäin sokerista kahvia lusikkaan ja lusikka Tarmon kärsän alle. Uskomatonta mutta totta, Tarmokin jopa alkoi syödä! Tai pikemminkin juoda.

Se innostui hurjasti. Se pisti etummaiset jalkansa sinne kahvin joukkoon ja joi oikeen ahnaasti sitä kahvia kitusiinsa. Se oli hauskan näköistä, meidän pieni ja heikko Tarmo söi! Awws :) Onnistuin myös uittamaan Tarmon kahvissa, kun kippasin mukista lusikkaan sitä kahvia, ja sitten sitä tulikin liikaa ja Tarmo ihan ui siellä. Hups. Tarmo ei tuntunut pahastuvan, se tykkäsi siitä kahvista.
Myönnettäköön että idean järkevyys alkoi epäilyttää siinä kohdassa, kun Tarmo tuli pois lusikasta ja alkoi imeä pöytää suorastaan tärisevän näköisenä :D Liikaa kofeiinia, aijai.

Pistettiin kaffet pois, kun Tarmokin tuntui saaneen tarpeekseen ja koitettiin taas sitä sokeria. Sokeri liimaantui Tarmon jalkaan, muttei sillä ollut ilmeisesti nälkä. Tai sitten se ei vaan vieläkään osannut kiinteitä syödä, Tarmo oli kuin vauva aikuisen kropassa, you know ;)
Annettiin Tarmon kuivua hetken. Se vaipui taas kuvitelmiinsa ja vaan seisoi kun puhaltelin sitä kuivaksi.

Ja sitten se ihme vasta tapahtuikin. Otin sen lusikan ja törkkäsin Tarmoa. Ja arvatkaas. Tarmo lensi. Se suristeli siipiiän ja lensi muutaman kymmenen sentin matkan sitä pöydän pintaa pitkin! Herran jumala, ja eikun törkkimään Tarmoa lisää.
Aina kun törkättiin lusikalla, Tarmo lensi pikku matkan pöytää pitkin hallitsemattomasti.
Sitten otin Tarmon lusikkaan. Vippasin sitä lusikkaa ylöspäin (silleen ku kaikissa elokuvissa heitetään niitä lintujakin ilmaan jotta se lentäis) ja Tarmo siitä sitten todellakin irrottautui lusikasta ja lensi pois.

Se oli surullisen haikea hetki. Niin ne kasvavat.
Mutta olimme onnistuneet kasvattajina. Tuo pieni ja vajakki kärpänen, oli kasvanut isoksi. Se oli vahvistunut ja oppinut lentämään.

Maailma on julma, mutta ainakin Tarmo sai uuden yrityksen. Hyvästi Tarmo </3 :')

Niin pyöreä, mutta niin tönkkö

Jahas, tänään menin sitten tallille ja lukasin siis taulun. Mulla oli Elvis, tunnilla myös Evita, Sulo, Nikkis ja Salli. Elvis oli ekalla tunnilla, joten menin katselemaan tunteja. Ja jäädyin sinne, heh.
Sitten hihhuloin tallissa ja harjasin Elvistä ihan vaan muodon vuoksi, poni oli jo aivan klaapattu ja niin nätti ku ruma poni voi olla (:
Heitin sen varusteisiin ja sitten lähdettiin kentälle. Elviskin tuntui ottavan Sulosta huonoja vaikutteita, heti kun päästiin ovesta pihalle se koitti nykästä nurmikolle?! Järkyttävää käytöstä, aivan.

(Pistin tässä nyt ton Vinski videon lataamaan, katotaan kuinka käy. Eilen kesti niin kauan, etten edes vaivautunu odottamaan. Se latasi, katso tästä!)

Elvis kentälle ja sitten koitin kiristellä vyötä. Tiiättekö, mä taistelin sen vyön kanssa jo karsinassa. Ja ku en vaan saanu sitä kireemmälle :D Vyö oli ihan julmetun löysällä, mutta ei vaan mennyt kireemmälle, ku arvon herra läski oli sen verran lihava aina halutessaan. Se oli köyhää, todella. Kiskoin sitä vyötä aikani, onneksi rakas Marianne pelasti ja kiristi vyötä ja mäkin pääsin viimein kyytiin. Lähdettiin sitten kävelemään. Säädin jalustimia aikani, jotain ongelmia ku en nyt saa niitä yhtä pitkiksi/muutenkaan sopiviksi.
Alkuun oli niin omituista. Elvis käveli niin reippaasti että meinas ihan jännittää ja se oli jotenkin niin.. No outo :D En oo menny sillä niin "pitkään" aikaan että heh. Ja varsinkin kun olen nyt mennyt viime aikoina vaan hevosilla ja Sulolla. Vaan olin ilonen kun menin tänään Elviksellä, saatoin keskittyä enemmän itseeni, hevosten ja Sulon kanssa on niin vaikeeta jo kääntyminen ja keventelykin että ei tuu mitään mistään hienosäädöstä.

Marianne käski kävellä poissa uralta, ja hyödyntää puomeja. Kävelin alkuun vaan uran sisäpuolella, koitin saada Elviksen etenemään hyvin ja itse etsin kunnollista asentoa sinne. Sitten kääntelin poni jotenkin mielipuolisesti puomien yli. Elvis vähän jäätyi aina välillä, vähän se myös kyttäili ja pelkäsi kaukaisia kulmia. Mutta ainakin mulla oli helppoa ku ei tarvinnut pelätä vaikka poni pelkäsi, ja ku se ratsu kääntyi niin helposti ja ah, ihanaa :D

Mariannen palattua aloitettiin tehtävä. Meillä oli isohko puolirataaleikkaa, jonka alussa oli puomi, lopussa oli puomi. Se puolirataleikkaa piti tulla, sen jälkeen tehdä täyskaarto jotta pääsi taas tälle linjalle. Sitten ideana oli se, että täällä muualla, piti lyhentää ohjaa niin paljon kuin pystyi. Tietenkin rauhassa ja tunnustellen. Piti kokeilla paljonko voi lyhentää, hevosen tuli kuitenkin liikkua yhä eteen. Sitten tällä puolirataleikkaalla piti päästää ohjaa ja pidentää askelta. Hevosen tuli hakeutua vähän eteen-alas.
Harjoiteltiin siis sitä, kun mennään loppuraveja, niin käskyksi tulee että päästä ohjaa. Sitten tehdään niin että päästetään ohjat pyykkinaruiksi, ei tuntumaa (ja minä en edes oikein päästä, kun en uskalla, ohoh) Niin harjoiteltiin päästämään ohjaa niin, että hevonen pysyy yhä tuntumalla, eikä vaan lönkötä pää katossa ja vailla tuntumaa. Mahdollisimman epäselvästi sönkötetty? Hyvä, jatketaan.

Mä koitin itse istua hyvin, pitää kädet mahdollisimman hyvässä kulmassa. Vaan aina ne kädet vaan meni suoriksi, ne ruojakkeet!
Piti täällä muualla tehdä voltteja, jotta saisi hevosen ohjalle ja lyhentymään. Teinkin sitten jonkun verran pienehköjä voltteja, koitin pitää kaiken kasassa ja koitin saada Elviksenkin asettumaan. Jotain tapahtui, turhan vähän kyllä. Tosin kyllä se sitten onnistui kun Marianne mäkätti, että aseta vaan, älä jätä puolitiehen. Sitten sain asetettua niin, että se kelpasi Mariannelle :)
Ohjia sain kerättyä ihan hyvin, ja onnistuin pitämään jotain melkein kyynerpää kulman tapaista lyhyelläkin ohjalla. Ongelma oli vaan alkuun se kun Elvis oli kamala mato. Ei liikkunut mihinkään ja sitten me vaan tönköteltiin siellä. Kun pyysin lopulta kunnolla eteen, vaivautui ponikin kävelemään "terävämmin"
Ja huomatkaa, mähän olin jopa viisas. Pohdin siellä itsekseni, että täytyy nyt ottaa ohjaa kunnolla lyhyemmäksi, ku muutenhan mulla ei oo mitään mistä löysätä. Hetki tän jälkeen Marianne sano jollekin että ohja lyhyemmäksi, kun ei sulla oo mitään mistä päästää. Heh, vaihdamme ajatuksia (;

Pidennys, ohjan päästö ja hevosen alas saaminenkin meni ihan kohtuullisesti. Ensin päästin ohjaa tosi vähän. Ajattelin ettei oo mitään ideaa heittää ohjaa aivan löysäksi. Vaan sitten se Marianne hoki että lisää lisää, joten päästin vielä pikkasen. Elviskin tajusi jutun jujun ja pysyi kivan oloisesti ohjalla ja meni alaspäin, ei ylös johon olin vallan tyytyväinen (tosin, en mä siltikään löysännyt ohjaa tarpeeksi, huomasin sen raveissa)
Kevenneltiin tuo toinen pitkä sivu, jotta päästäisiin tehtävälle vähän reippaammin. Ravit oli järkyttäviä :D Ku Elvis meni niin laiskasti ja mulla oli sellanen olo et ei tsiisus mikä ravi. Se oli niin pientä ja pikkasta ja nopeeta. Hei apua :D Koitin etsiä rauhaisaa hyvää kevennystä ja Elvistä eteenpäin, se tuppas hiljentelemään koko ajan.

Kun oltiin tehty käynnissä jonkun aikaa, siirryttiin kevyt raviin. Jatkettiin sama juttua, vaan eri reitillä. Eli mentiin uraa pitkin, sitten tiepitkällä sivulla piti löysätä ohjaa ja saada hevonen alas. Muualla sitten piti taas kerätä ohjaa ja hakea hevosta tuntumalle. Alkuun mulla oli vähän ongelmaa kun se Elvis hyytyili ja ei ravannut. Ääks :D Löysin sentään kevennyksen aika nopeasti takaisin ja koitin vaan ratsastaa Elvistä ja suunnitella reitit, kun tunnuttiin tekevän sellasia ihme pikakäännös voltteja koko ajan.
Alkuun tämä ohjan pidennys oli turhan pientä. Tai parit ekat kerrat Marianne huuteli että täytyy olla selkeempi ero, pidentää enemmän. Mä mietin et herran jumala, en mä voi päästää enemmän ohjaa, se on varma itsemurha ;) Vaan sitten kun menin taas tänne pidennykselle ja Marianne hoki että päästä, lisää, lisää, lisää, lisää, niin minä sitten kilttinä tyttösenä päästin ja päästin ja lopulta vedettiin siellä erittäin löysällä ohjalla, apua. Ja sitten kun vielä tulee käsky että ratsasta pohkeella kohti ohjaa. Tupla-apua, sehän lähtee :D
Uskaltauduin kuitenkin tottelemaan, ja kas kummaa, Elvis ravasi nätisti, rauhassa, eteni ja uskomatonta kyllä, sen pää jopa laskeutui sinne alemmas. Wau :D
Tosin, sitten kun päästiin porttipäähän alkoi ihme tuijotus ja kun keräsin ohjaa ihan rauhassa käteen, niin Elvis aina huomasi tilaisuutensa ja lähti vähän kaahailemaan turhankin kovaa. No, keräsin aina vaan ohjat ja tein vähän pienehköjä voltteja jotta saisin ponin takaisin kuulolle ja rauhalliseksi.

Ja minä onnistuin. Tosiaan, pidennykset sujuivat sitten aina vallan kivasti, ja saatiin jopa kommentti, että Millalla menee poni nyt vähän jo niska pyöreempänä. Jeah, olen tosi taikava ;)

Vaihdettiin suuntaa. Tää oikea kierros oli hivenen hankalampi. Elvis ei mennyt niin rennosti, vaan vähän jännittyneemmin, eikä siis venynyt alas niin kivasti. Tai venynyt, tuskin se nyt oikeasti venyi toiseenkaan suuntaan, mutta joka tapauksessa.
Ja tähän suuntaan poni muutenkin tuntui kyttäilevän enemmän. No, ihan kivasti tämäkin suuntaa, mutta kyllä vasen sujui paremmin.
Sitten käveltiin pikkasen.

Laukan vuoro ja laukassa päätettiin että kunhan nostellaan ja mennään miten huvittaa.
Elvis oli vallan innokas, joten laukat nousivat alun möhlinkiä lukuun ottamatta tosi kivasti. Ja mehän mentiin, Elvis paineli kuin raketti ja oli niin innoissaan. Mä koitin pikkasen hiljennellä jottei kaahailtais ja jotta pystyttäis vähän kääntymäänkin. Laukkailtiin välillä aika pitkiäkin pätkiä, hiljensin itse melkein aina. Sain Elvistä jopa pikkasen kääntymään, kääntelin pari kertaa kentän poikki (vauhtia oli liikaa kokonaiseen ympyrään ;) ) Ja hei, mä istuin tosi hyvin! Välillä täysin pomppimatta vaikka poni vähän painelikin, jesjes. Välillä pompin vähän mutta joo. Ohjatkin pysyi kädessä, ja laukassa istuminen tuntui yksinkertaiselta. Ja koitin tänään taas jopa katsoa eteenpäin kun laukkaan. Se on yksi ongelma, aina laukatessa tuijottelen hietikkoa, tuntuu vaan niin oudolta katsoa eteenpäin :D

Toiseenkin suuntaan meni aika kivasti. (vasempaan siis) Kääntyi helpommin, tosin tähän suuntaan mun jalat vammaili. Mikä ihme niillä on :D Toiseen suuntaan laukatessa se toinen jalka sojottaa aina suorana eteenpäin ja melkeen yli satulan siiven. Ei toiseen suuntaan oo yhtään tällasta ongelmaa (tai jos on, en huomaa joten ei voi olla läheskään samassa mittakaavassa) Mutta Elvis meni kauhean nätisti. Yhdessäkin vaiheessa pyörittiin pääty-ympyrällä muutamat ympyrät putkeen ja hyvin pysy laukatkin yllä. Mä siis yritin tähdätä johonkin puomiin, ku niitä puomeja oli siellä pitkin poikin. Ei onnistunut, mentiin aina ohitte ku en saanut käännettyä oikeassa kohdassa :D Lopulta pitkällisen yrittämisen jälkeen me ylitettiin yks puomi laukassa.

Joo, jonkin verran nousi vääriä laukkoja. Se oli vaan kamalaa, kun Elvis ei sitten millään antanut laukkaa alas, ja sitten kun lopulta sain sen raviin, niin poni veti niinku maailman mestari ravihevonen. Sitten se siirtyi taas laukkaan ja sitten kiitoraviin ja taas laukkaan. Enkä mä tietenkään voinut nostaa laukkaa sellasesta täydestä ravista ja ääks. Mun piti aina kauheella vaivalla hidastaa poni käyntiin, jotta sain nostettua oikein laukan :)
Mutta joo. Laukka oli vallan mukavaa. Reipasta, mutta ainakin pystyin siinä jotain tekemään, joten ei se mitään haittaa.

Sitten loppukäynnit. Vähän oli edelleen kyyläiltävä kaikkea jännää ja peloteltava mua, mutta vallan nätisti poni kuitenkin suvaitsi kävellä.

Pienenä ongelmana on tässä viime aikoina ollut se, että ei innosta mikään hevonen ja kaikki tunnit menee huonosti. Ne on saattanut olla kivoja tunteja, mutta teknisesti surkeita. Ja muutenkaan, minkään hevosen kanssa ei mene hyvin.
Vaan ei hätää, syysmasennus on taas iskenyt ;) Se on niin. Aina kesän lopussa mulla on sellanen fiilis et hitsi, kattokaa mua. Mä olen hyvä. Mä ratsastan tosi upeesti, tsiikatkaa.
Sit tulee syksy, sit en enää osaa ratsastaa, sit masistelen kun on pimeetä ja märkää ja plääh. Että joo, kestäkää näitä angstinyyhkysurku -postauksia, eiköhän ne lopu kun tulee talvi ja syysmasennus loppuu (; Sit saatte kuunnella angstimista "yhyy kun en pääse ku kerran viikossa, elämä on turhaa"

Elvis meni aika kivasti kumminkin. Ja tunti oli kiva. Valaiseva. Ja meni pitkästä aikaa ihan hyvin kuitenkin (: Ja sain sen ponin alemmas, jeah :D Elämän tärkein asia, kyllä.

Sitten keskelle ja poni talliin. Sillä oli olevinas joku hirveä hätä mun kanssa. Silmät pullottaen se koitti ryysiä kavereiden perään, ei millään tajunnut että minä olen aivan hyvää seuraa hänelle ;) Poni pois ja sitten alkoi älypelini. Marianne oli sanonut että sitä inhottaa kun martingaali on silleen pikkasen kierossa. Mun pitää laittaa se suoraan ku mä nyt kuitenkin osaan. Ok, tietenkin laitan jos Marianne haluaa.
Homma osoittautuikin vaikeaksi. Ensin olin ihan varma ettei sitä oo mahdollista suoristaa. Ku vaan se toinen rinkula kun menee ohjiin oli niinku kierossa. Sitten tajusin miten sen saa suoraksi (kunhan olin hetken leikkinyt hevosta jonka päällä ne suitset on) Avasin ohjat, kokeilin. Totesin etten tajunnutkaan. Sitten tajusin oikeasti ja suoristin sen remeleen. Sitten olin tyytyväinen, jee sain martingaalin oikein. Koitin alkaa ristittään. Mutta sitten iski epäilys. Ne remmit näytti rumilta, ne näytti siltä että ne on yhä kierossa. Joten oli vaan ihan pakko iskeä ohjat taas kaulalle ja ruveta pohtimaan. Ja sitten mä onnistuin pistämään martingaalit ihan solmuun :D En enää saanut niitä kuntoon, ne oli ihan sekasin. Ja enkä edes hävennyt itseäni kun joku pamahti sisään. Miltä sekin näyttää, martingaalit solmussa :D Varsinkin kun en nyt alkanu valaisemaan että yritän suorittaa Mahdotonta Tehtävää, että kyllä mä nyt martingaalin saan oikein, mutta nyt on vaan tehtävä päällä.

Lopulta kun olin ikuisuuden paininut niiden remmien kanssa, sain ne asettumaan oikein ja totesin että oikein on kaikki. Sitten ristitin vähän varovaisemmin, jotten taas pistäisi remmejä sekasen näköseksi.

Se oli jo henkilökohtainen haaste. Martingaalit ei mua päihitä.
Ja sitä paitsi, jos Marianne uskoo että minä pystyn, niin silloin minä pystyn.
Siirretäänpä tämä ajatus vielä sinne Vinskin selkään, niin mulla ei oo mitään ongelmia. Ja toisaalta. Ehkä Vinski menis täydellisesti ja tekis laukkapiruetit yhdellä jalalla takaperin jos ei olis syysmasistelu kautta. Ehkä.
Nyt voitteki miettiä miten tehdään laukkapiruetti takaperin. Nähdään ensi viikolla. Ja näin mainitakseni yhden suruni. Enää ens ja sitä seuraava viikko. Kaks kertaa. Sitten on loppu keskiviikon ratsastelut. Huoh.

Ehkä se siitä :)

Vaikeuksista voittoon, jonain päivänä

Hei, koska olen hyvin laiska ihminen, en edes vaivaudu leikkaamaan upeita print screenejä Jonnan kuvaamista videoista, vaan käytän ihan näitä Iinan ottamia vanhoja kuvia. Haitaakse?

Eliii. Tallille ja pyysin Jonnankin kuvaamaan. Ja ihme kyllä, sadekin pysyi taas kaukana jossain. Mulla on merkillinen tuuri, kun pyydän kuvaajan on ilma aina oikein kiva. Vaikka olisi luvattu sadettakin, heh (;
Lukasin taulun ja mulla oli Vinski, tunnilla myös Evita, Pomo, Roosa, Salli, Laki. Vinski on aina vallan kiva, heh. Vaikka ei sitä aina uskoisi kun kattoo ku rageilen siellä selässä. Trol.
Vinski oli sitten tokalla tunnilla, joten kattelin tunteja. Tai pikemminkin juoksin siellä kentällä ensin Roosan ja sitten Elviksen vieressä, mutta ne on melkein synonyymejä. Hauska se toinen pieni jota talutin, heh.
Jonnan saavuttua, keskustelimme Kolumbialaisista elämän tavoista, ja sitten kentälle ja selkään. Vaikeaa :D No, puolustan, mulla oli kaks reikää liian lyhyet jalustimet. Jotka sitten siis pidensin, tietysti. Kunhan olin ensin kiivennyt vaivalloisesti selkään.
Jonna ei myöskään arvostanut vaatevalintojani. Kuka nyt oikeasti jaksaa mennä joku pitkähihanen päällä ratsastaan? Siellä oli niin kuumakin (;

(sori lapset, en muista mitä oon jo pistäny :( )

Lähdin sitten kävelemään. Vinski oli laiskan pulskea ja plääh. Otin hevosen pois uralta ja koitin ratsastaa sitä eteen. Kääntelin myös vähän.
Jäätiin sitten alkukäynneissä keskelle neliölle, joka oli siis merkitty puomeilla ja tötsillä. Siinä piti pysyä ja tehdä hyviä kulmia. Koitin keskittyä oikeasti hyviin kulmiin ja se menikin aika kivasti. Ja tiiättekö, siinä kävellessäni mä ihan mietin et jes, nyt tää onnistuu jeejee.
Videoltakin katsottuna näytti aika hyvältä. Mä istuin ihmeen hyvin :o Ainoa ropleemi oli sit se, ku Vinski käveli kuin etana :D Puolustaudun, siellä tuuli ja Vinski oli mato. Ja en uskaltanut, uhups.

Pysyttiin tosiaan aika kivasti neliöllä. Välillä tungettiin uralle ja välillä pamauttelin vähän turhankin pontevasti pohkeella, mutta periaatteessa ihan hyvin me onnistuttiin.

Sitten pitikin siirtyä kevyt raviin ja pysyä neliöllä. Tai suorakaiteella, mut joka tapauksessa.
Tässä kohdassa kaikki meni pieleen ja mun ajatusmaailma vaihtui ruusunpunaisesta näkemyksestä "saatana ku mistään ei tuu mitään" -ideologiaksi.
Ensin Vinski tunki aitoihin. Mä olin aivan paniikissa kun iso valtamerihöyry tunki aitoihin ja pelkäsin että koska on mun pikku jalkani välissä. Sain Vinskin onnekseni kauemmas ja jopa raviinkin.
Ravin positiivisia puolia oli se, että keventäminen tuntui kauhean helpolta ja yksinkertaiselta. Ihan alusta asti se onnistui hyvin ja muumit tanssivat juhannussalon ympärillä.
Mutta mikään muu ei sitten oikein sujunut. Vinski jumputti uraa pitkin tasaisen tappavasti, eikä kääntynyt, ei niin millään. Meillä oli jos jonkinlaisia yhteyskatkoksia.
Siirtäessäni käyntiin jouduin jälleen tappelemaan. Tai siis käyntisiirtymä oli aika hyvä, ja jopa yritin istua vielä näin alkutunnista. Mutta käännös ei tullut edes käynnistä, ei niin millään. Vinski vaan koitti siirtyä raviin ja meni uraa pitkin kuin mukiloitu banaani. Ärh. Kun sitten sain sen uralta pois, ja siirsin raviin, alkoi homma jopa sujua edes hetken aikaa. Me pysyttiin neliöllä (okei, mentiin metrejä ennen neliön sivuja, mutta anyway) ja jee. Mutta sitten taas jossain vaiheessa tuli yhteyskatkos ja Vinski päätti että hänen on ihan pakko seurailla Evitaa. Ja sitten me taas vaan humputeltiin laardipyllyn takana. Ah, ihana päivä

Kun oltiin kevennelty kummatkin suunnat, piti ilmeisesti istua harjoitusraviin. No en tiedä, kuulin vaan ku Marianne puhu harjotusravista ja huomasin että yks istu alhaalla. Ok, istuin minäkin. Ajattelin että ehkä reitti onnistuisi paremmin jos istun alhaalla.
Mä istuin hyvin, heehee. Tosin Vinski mateli, mikä ehkä helpotti. Mutta ei se mitään. Tosin joo, videolta mun istuminen näyttää toosi mielenkiintoselta, ku joka ruuminosa on banaanina, mutta joo. En pomppinu hirveästi, onnistuin pitämään välillä käsiäkin kulman tapasessa. Jee :D
Harjoitusravissakin me välillä onnistuttiin ja Vinski meni melkeen silleen ku aattelin. Mutta sitten se vaan välillä puksutti ja seuraili ja äh. Mulla myös meni kädet ihan kipeiksi. Joo, yleensäkin se on niin että Vinski kulke kilsan pitusena, mä pidän ohjia tuntumalla -> mun kädet on aivan kipeät. Vaan tänään kun lisättiin vielä upeahko vetokilpailumme -> mulla meinas kädet pudota kesken kaiken. Sitten vielä alko mahaki tekemään kuolemaa. Olen vanha ja raihnainen, ärh.

Ja kun saatiin sitten tehtävä. Ensin neliölle, siinä pääty-ympyrä, käyntisiirtymä pitkällä sivulla. Alkuun se sujui. Tein sen ympyrän ja jee. Mutta auta armias ku sen ympyrän jälkeen koni puski uralle. Jeah. Sitten mä koitin vaan kääntää ja kääntää ja keventää ja kävellä ja ei, ei millään. Me mentiin koko kierros uraa pitkin ja Marianne huuteli että pitäis mennä. Mun teki taas kerran (se onkin kauhean yleistä tälleen Vinskin kanssa ;) ) juosta seinää päin, tulla alas ja itkeä loppupäivä elämän surkeutta. Jotenkin sain sen kiskottua naurettavan oloisena sinne keskemmälle ja sitten se tehtäväkin melkein onnistui. No joo, mentiin melkeen aitaa päin kun kaakki ei käänny, vaan ei se mitään. Huh hei. Ja Mariannekin kehtasi väittää että mä saan sen kääntymään. Ei, en saa. Kai mä sen nyt huomasin kun paahdettiin uraa pitkin koko saamarin kierros, joka on tätä nykyä melkeen kilometrin mittanen?

Kun sitten ravityöskentely oli saatu päätökseen, oli laukan vuoro. Nostettiin vaan, laukkaa jotenkin. Mä nostin pitkälle sivulle.
No laukat on positiivisia. Nousi kauhean hyvin, ihan käynnistä nostelin kun en jaksanut mitään ravia. Vinski pysyi käsissä ja laukkasi rauhallista mummelilaukkaansa. Mä istuin sikamageesti, ohjatkaan ei löystyneet kun ihan vähän. Raviinkin poni siirtyi niin nätisti.
Muutamat nostot ehdin ottaa ja olin oikein tyytyväinen. Vaan mitäs sitten?
Kävelimme ja sitten Pomo paahtoi peräämme. Ok, ei siinä mitään. Vaan sitten, se Pomo meni ja säikähti ja lähti tuli hännän alla Vinskin ohi. Itse epärauhallisuus Vinski, sitten lähti tietenkin myös. Se oli aika kamala hetki, Vinski meni sen lyhyen sivun ja mä pelkäsin että nyt mä tipun, nyt mä tipun. Pomolta tiputtiinkin ja Vinski joutui tekemään sellasen 90 asteen kulman ja sitten se hiljensikin. Hyvä heppa, hieno Vinski ;)

Vaihdettiin suunta ja laukka toiseen suuntaan. Joo, kyllä mua jännitti. Vinski on kuitenkin jännittävä. En usko että pysyn sen kyydissä ja jos se lähtee. No, sen pääkin painaa sata kiloa (melkeen) Jos se lähtee, niin mä oon vaan sellanen pieni ja märkä rätti siellä kyydissä. Ja kun sieltä putookin niin korkealta. Hmm.
Vastoin järjen ääntä, kävelin porttipäähän ja nostin laukan sieltä. Vinski kyttäili kaikkea mahdollista portin takana ja iiks. Pysyi kuitenkin rauhallisena, joten nostin sieltä sen laukan. Eikä siinä mennyt kun pari askelta, kun Vinski lähti. Se meni niin täysillä ku pieni valtameriproomu nyt tähän hätään pääsee. Mä olin siellä silleen että ei jumantsuikka, hiljennä, hiljennä. Mä en nyt halu tippuu.
Sit tietenkin seisoin jalustimilla (P.S. Se näyttää tyhmältä) Hiljentelin Vinskiä. Pitkä sivu me vaan baanattiin, sitten se vaivautui hiljentämään. Ei hirvitys :D Aika traagista. Marianne oli sitä mieltä ettei me laukata enää, tossakin oli niin hirveesti vauhtia että sitä hirvitti. Hirvitys :D

Käveltiin siis. Sitten vähän loppuraveja. Mä ravailin loppuravit aika omalaatuisesti. En oikeestaan ravannut juurikaan, vaan pikemminkin kävelin ja tein pysähdyksiä. Sitten aina välillä ravasin pikkasen. Kun Vinski kiskoi päätään (tökstöks) niin mä ikään kuin koitin vähän rauhottaa kättä tässä näin. Juu ja näin.

Sitten loppukäynnit.

No sinäänsä. Mä tykkään ratsastaa Vinskillä. Sinäänsä koomista, Vinski kun on oikeasti ainoa hevonen jonka selässä tekee yhä välillä mieli itkeä ja naulata vaan hanskat tiskiin kun ei siitä tuu mitään. Sillä on silti jotenkin kiva ratsastaa.
Vaikka se onkin niin, että yks tunti saattaa mennä ihan täydellisesti ja seuraava voikin mennä just niin huonosti ettei oo tosikaan.
On siinä silti jotain. Ehkä se, että Vinskillä on tunnearvoa ;) En mä tiedä.

Tämän tunnin miinuspuolia olivat ainakin mun käden yletön kiskominen, ugh. Vinskin ohjalla lojuminen, ugh.
Jaaa.. Kääntymättömyys. Ja mun tuska :D Tai ehkei se oo miinusta..
Plussia olikin vähemmän. Mutta olen tyytyväinen siihen kuinka hyvältä toi ratsastus noilla videoilla näyttää. Tai ku mä pelkäsin että oon koko ajan silleen kädet ihan ojossa, ite etukenossa. Vaan mähän istun välillä aika kivasti.
Kevennys, ravissa ja laukassa istuminen oli toosi loistavaa :)
Ja mikä upeinta. Tättätäättäätäääärää!! Mä en pudonnut! En pudonnut vaikka Vinski meni kahesti, omg!
Jotain kummaa on tapahtunut, mä oon alkanut näin viime aikoina pysymään selässä. En pudonnut silloinkaan kun Sulo paineli täysillä. Hmm. Olen supernainen!
Heh (:

Sitten keskelle ja alas selästä. Vinski kopperoonsa, josta sain kauniit jäljet itseeni. Yh. Vinski oli niin kiltisti siellä, möllötteli vain tyytyväisenä. Nojaa. Ehkei se nyt vihaa mua ikuisesti ;)

Kirjailin kortin ja juteltiin Jonnan kanssa tosi syvällisiä. Ja lähdettiin ihanasti kun se rankkasade alkoi. Järjenjättiläiset :)

Teen jossain kohassa videon, linkkaan sitten. Nyt tsaudi ja hei. Ehkä, uskotaan yhdessä, huomenna menee paremmin :)

Tuskaista raatamista

Eilen meillä oli hauskaa. Tänään meillä oli erittäin tuskallista.
Mulla on tänään ollut nilkat ihan kipeät koko päivän. Tajusin siinä ratsastellessani että mistä se johtuu: Katsokaas, kun jalustimet on lyhyet ja Sulo on reipas -> minä pompin ylös turhankin pontevasti, jolloin jalustimet valuu kengän korkoihin. Sitten Sulo kilttinä ponina kiskoo päänsä alas -> minä lojun kaulalla, jalat menee taaksepäin. Ja kun ne jalat on siellä takana ja jalustimet väärin, niin silloin ne jalustinten yläosat painaa nilkkoja. Ja se muuten sattuu, toinen jalka on näemmä mustelmilla. Sarjassamme Yksi syy lisää miksen halua mennä Sulolla ;)

Tosiaan, tallille ja kuten ehkä kaikki tajusivat, menin Sulolla. Ei oikein innostanut. Toisaalta mä olin arvannut. Mun vuoroni mennä sillä nyt, tietenkin. Toivon vaan sormet ristissä etten joudu enää ens viikolla menemään sillä... Kerta meni, mutta mutta. Ja varsinkin kun vielä honasin tuon nilkan tappaja jutunkin. Ei oikein innosta miniponilla meno. Ennen se oli ihan kivaa, mutta nykyään ei. Korkeintaan kerran joskus.
Jos nyt lopettaisin tämän saman asian jankkaamisen :D Sorisori.
Eli tunnilla oli myös Roosa, Vinski, Salli ja Elvis. Sulo oli tietenkin vain mun kanssani. Hetken katselin tunteja, sitten poni matkaan. Sieltä se tuli oikeen vastaan kun menin tarhaan ja niin nätisti kulki kanssani talliin. Harjailin ponisen puhtaaksi ja kiiltäväksi ja sitten heitin sen varusteisiin. Tänään meillä ei tuo harjaaminen ollut niin hauskaa. Toisaalta, tänään ei myöskään varustus ollut niin ankeeta. 50-50 siis.

(eli joo, loppujen lopuksi en näytä näissä yhtään sen lyhyemmältä ku nykyäänkään. Se on vaan tottumiskysymys. Tolloin ne oli ihan normijalustimet kun polvet hyppäs melkeen yli satulan (; Ja ku Sulo on nykyään niiiin erilainen ku tollon. You know :D)

Lähdimme sitten vallan reippaasti kentälle ja nousin Sulo-ponin kyytiin. Epäilen vahvasti että ne jalustimet oli eri pituset. Sama juttu kuin eilen. Vaan maasta käsin ne näytti saman mittasilta. Njääh.
Käveltiin siis ja Sulo oli niin mato. Ilmeisesti hän veti itseltään mehut eilen, joten tänään ei jaksettu kävellä, ei niin millään. Yritin hienovaraisesti ratsastaa ponia eteen, pitää käden rauhallisena ja sitten pidin ponin tietenkin poissa uralta ja kääntelin vähän. Poni kääntyi ihan hyvin, vähän se oli hankalaa. Enkä mä paljon voinut käännellä, aivan tarpeeksi oli tekemistä jo siinä eteenpäin ratsastamisessa ja uralta pois pysymisessä.
Ja sitten ärsytti kun tuntui että olin itse jatkuvasti ihan vinossa, ärh.

Mariannen palattua lähdettiin keventelemään. Aloitimme tähän vaativaan vasempaan kierrokseen. Sulo ei meinannut edes raviin siirtyä kun oli niin raskasta. Kun sain sen raviin, tunki poni välittömästi uralle. Voi perskules.
Hetken aikaa mä taistelin ja tahkosin. Ei se ravissa kääntynyt lainkaan. Käynnissäkin oli kääntyminen vaikeaa. Lopulta keksin keinon. Käänsin käynnissä pois uralta, siirsin ponin raviin ja kun se punki uralle, otin sen välittömästi käyntiin ja jumputin pois uralta. Jouduttiin me jokunen käyntisiirtymä tekemään, vaan sitten alkoi jo syntyä tulosta! Sulo alkoi pysyä oikein nätisti myös ravissa uran sisäpuolella, sain käänneltyä kentän poikki tai ympyröille ilman että poni tunki pohjetta vasten uralle. Jes :D
Joo, ja sitten se alkoi kyllä myös kiskoa sitä päätään. Yritykseni oli kova, mutta silti jäin liikaa kädellä kiinni. Käsi jännittyi kun poni ei kääntynyt, vallan loogista? Mutta ainakin käsi oli tänään vakaampi kuin eilen. Ja mystistä oli myös se, että eilen poni kiskoi päätään lähinnä vain alas. Tänään, se veti alaskin, mutta useimmiten se heitteli jotain propelli liikkeitä pää taivaissa. Hmm?

Oikea kierros sujui aika hyvin. Välillä säikähdin että Sulo tunkee uralle, mutta kuunteli pohjetta kivasti ja pysyi siellä missä pyysin :)
Vauhtia vaan piisasi vähän turhankin paljon, tikiteltiin vähän reippaan puoleisesti menemään aina välillä.

Sitten vähän käveltiin. Laukkatehtävämme oli tällainen hassun hauska juttu. Käynnissä keskihalkaisijalle, väistätettiin melkein uralle ja siitä laukannosto ;) Väistöt piti tulla kummastakin päästä, joten ei mitään pitkiä baanoja tänään.
Aloitettiin väistöllä vasempaan, laukalla oikeaan, ainakin jos nyt oikein muistan.
Väistöt sujui ihmeellisesti. Tai siis aika hyvin. Välillä tuntui että Sulo meni ihan kunnolla sivulle, tosin nekin kerrat oli vähän liiallisesti ja vinosti meneviä. Tai jotenkin.
Mutta väistöt sujui tähän suuntaan aika kivasti. Vähän se pääsi aina välillä valahtamaan, koitin pitää ponin vaan suorassa ja pidättää sillä ulko-ohjalla, kun aina oon enempikin kiinni siinä väistön puoleisessa ohjassa. Aika kivasti poni väisti, heh.

Laukat sitten. No ensin ei oikein noussut. Lopulta sain sitten laukankin nousemaan ja kun poni tajusi idean, nousi oikein nätisti väistön jälkeen. Laukkakin pysyi tänään jopa rauhallisena ja hallittuna, emme siis kaahailleet pää viidentenä jalkana ympäri järkälemäistä kenttää. Mitä nyt ihan pari kertaa mentiin vähän turhan kovaa, kun laukkasinkin tehtävän ohi ja niin.
Siirtymät pois laukasta oli aika huonoja. Sulo siirtyi raviin heti kun pyysin, joten pystyttiin kyllä suorittamaan tehtävää molemmista suunnista. Mutta aina niissä siirtymissä mä pompin holtittomasti ja Sulo kiskoi päätä niin että lojuin kaulalla ja ravista käyntiin siirtymä kesti ja kesti. Ärsyttävää. Tosin istuin mä sentään laukassa ihan mielettömän hyvin vieläkin, jee. :)

Toiseen suuntaan sitten olikin harvinaisen hankalaa. Sulo ennakoi väistöissä, joten se kulki ihan lapa karanneena. Enkä oikeen saanut pidettyä sitä lapaa missään. Ja ku Sulo heitteli päätään ihan koko ajan, Mariannekin lopulta totes etten saa suuttua sille. Jep, ei saa ei. Mutta se on harvinaisen tuskallista lojua kaulalla jalustinten painaessa ja jeah. Kyllä mä oon oikeasti pelännyt sisäisesti kummallakin kerralla että nyin kuitenkin liikaa kädellä, ja Sulo suuttuu ja sit se pudottaa mut sieltä ja ääks ;) Ei se kuitenkaan ole niin tehnyt. Ainakaan vielä.

Laukatkin oli tosi huonoja. Ensinnäkään laukka ei noussut millään. Pari kertaa nousi väistön jälkeen, muuten ei noussut millään. Jouduin aina käveleen toiseen päähän, sieltä sitten saatto hyvällä tuurilla jopa nousta. Väärää laukkaa nousi varmaan taas useemmin ku laki sallii (mut hei, mä kerran otin jopa laukan alas, kun olin lähes 101% varma että se oli väärää, edistystä :D) Ja olen mä hyvin varma että kyllä sieltä ainakin pari kertaa tuli sitä vasenta laukkaa.

Periaattessahan laukassa olis pitänyt pysyä uran sisäpuolella. En edes yrittänyt. Ensinnäkään vasen laukka ei meinannut nousta edes uralta, ja oikeessa kierroksessa Sulo niin pontevasti pyrki sinne uralle, etten vaan jaksanut alkaa mäjäyttelemään sitä poiskaan. Laiskuus iski (;
Ja muuten, mä onnistuin jo pikku hiljaa istumaan siinä ravissakin. Siitä se taas lähtee.

Sitten vähän kevenneltiin loppuun. Sulo oli hyvin reipas. Vähän turhankin reipas jos multa kysytään. Heh.
Pari kertaa se punki uralle, välillä sain sen ravissa kääntymään, välillä otin vaan raa'asti käyntiin ja käänsin. Pian kuitenkin alkoi taas pohje mennä vallan kivasti läpi ja onnistuin kääntelemään ponia mieleni mukaan. Ja toiseen suuntaan se kääntyi taas miljoona kertaa paremmin (:
Sitten käveltiin hieman loppuun.

Ehken mä edes sano mitä olin mieltä, muuten alotan varmaan taas tän romaanin siitä kuinka en nyt jaksaisi mennä Sulolla kun se on niin pieni. Toivon parasta, heh.
Ja sinäänsä, ponihan meni paljon paremmin kuin eilen. Kääntyi kivasti... Ja no, muuten se meni varsin saman kaltaisesti kuin eilen, hitaammin vaan :D Että niin, ihan hyvinhän tää nyt kumminkin meni. Mua vaan kyrsii niin paljon kun se kiskoo sitä päätä. Mä en pysty parempaan tällä hetkellä. Sehän se on, musta ei ole parempaan, nyyhky (; Ei mut oikeestikin. Toi kiskominen on ärsyttävää ja ku en mä vaan pyge nyt pitää tota kättä tän paremmin. Tai ehkä kykenisinkin. Vai kykenisinkö? Kas siinä vasta pulma...

Käveltiin ja keskelle. Poni talliin ja harjailin hänet siellä. Sain taas oikeen kehuja joltain naiselta, heh :D
Sitten hihhuloin vaan tallissa jotain harvinaisen turhan päivästä, ja sain jopa hakea kivan ison-Elviksen sisälle. Vaan oli se ongelmallista. Vein sen talliin, sit jouduttiin takas ulos ja sit mentiin taas takas talliin kun hänen karsinansa oli varattu. Ei suuri musta oikeen tajunnut, mutta tulipahan ainakin kiltisti mukanani minne ikinä häntä keksinkään kuljettaa :) Lopulta sain Elviksen karsinaansa, riisuin takin hältä ja sitten hän sai jäädä omiin oloihinsa. Tölläilin kun Marianne harjaili sitä.. No.. Kyllä mä sen nimen kuulin ja muistan. Tiedättekö mikä on suuri ongelma? Nyt kun sain kuulla sen lehmän nimen, niin herran jumala, mä oon alkanut kutsua sitä päässäni Molliksi. Ihan kamalaa, oikeasti :D Yleensä opin hevosten nimet ja karsinapaikatkin niin hyvin ja nyt mä kutsun tota koko ajan Molliksi. Ärsytys.

No joo. Jutustelin vielä Mariannen kanssa pimeyden laskeutuessa laakson ylle. Sitten lähdin kotiin, kylmässä ja pimeässä syysillassa.

Koska tämä postaus on ollut täynnä kaikkea mikä ei kiinnosta ketään ja mitä kukaan ei halua lukea, niin lisäänpä tänne loppuun vielä yhden hirvityksen:
Tämä postaus oli kamala. Antakaa anteeksi :D Lyhyt, epäselvä ja kaikin tavoin surkea.
Kootut selitykset: tunti oli niin ankea etten osaa kirjoittaa siitä kunnolla, nyt väsyttää (aina väsyttää, trol) ja vaikka ja mitä.
Päivä oli kuitenkin kiva. Tunti ei. Tai oli. Poni ei. Tai oli sekin. Mutta poni oli tympeä. Aivan kuten Elvis yleensä. Tympeä. Tosin Sulo ei sentään ollut tylsä. Tympeä vain, sekin vain miniatyyrisyyden takia.

Okei, hei hei nyt vaan. Kuviakin oli noin vähän ja ne on kaikki olleet täällä miljoona kertaa. En jaksanut ladata enempää kun tää lataa niin hitaasti.
Hei nyt, nähdään taas joskus, tai jotain :)

Vielä on villi(mini)hevosia!

Hmm..
Mulla oli hauskaa. Ponilla oli hauskempaa. Kerrankin meillä oli kummallakin hauskaa (; Ainakin ajoittain

Tallille sitten vaan ja taulua lukemaan. Sain hoiviini nyt tuon Sulon, tunnilla myös Sakari, Salli, Vinski, Roosa ja Laki. Sulo oli vain mun kanssani.
Katsoin hetken tunteja ja hihhuloin ympyrää, sitten lähdin hakemaan Suloa.
Aika eeppistä. Kävelin tarhan portille, sitten moikkasin pientä paksua Sulo-ponia. Ja mitä tekee poni? No, se hörisi. Täh? Kiva kun siitä on noin hauskaa nähdä mut :D
Sulo narun perään ja lähdettiin menemään. Poni pikkasen koitti kasvattaa mahaansa, mutta jostain kumman syystä se luopui toivosta aina hyvin nopeasti? Yleensä sinne on menty vaikka mä roikun koko painolla vastassa, nyt se oli jo puolessa välissä ruohikkoa ja silti tuli kiltisti matkassani. Hmm.. Poni oli huumattu.
Ja olin suosittu. Että oonko mä oikeesti amiksessa. Joo, olenhan minä :D Sama tyttönen ku viime viikolla kysy että oonko mä yläasteella vai missä. En näytä amislaiselta, olen kuulemma niin pieni. Suuria puheita ;)

Sulo käppäili ihan mielettömän innokkaana tallille ja karsinaansa. Olin sillee wou :o
Harjailin ponin. Ja meillä oli niin lystikästä :D Sulo oli niin karvainen, oikeen kunnon talviturkki. Ja oli niin hauska harjata sen päätä, kun mä hinkkaan harjalla ja poni nostaa päätään ja ylähuulta ja silläkin oli niin kivaa. Tajuatteko miten mukavaa.
Ainoa ei niin mukava hetki oli kavioiden puhdistus. Sulolla oli kamala nälkä ja sen takia sen oli suorastaan seistävä mun päällä. Pidin kaviota ylhäällä ja poni vaan kävelee eteen, sekoaa jaloissaan ja lojuu koko painolla mun kädellä. JES.
Samoin varustus oli ankeeta. Ponilla ei enää ollut niin kivaa, ja siksi se oli vallan tyhmää (;
Ja heh, juttelin muidenkin pienten tyttösten kanssa. Kaikkien mielestä oon ihan liian pieni ollakseni ammattikoulussa, eikä meinanneet uskoa että oon seittemäntoista. :D Joo, oonhan mä pieni, meijänkin luokan keskipituus on varmaan kaksi metriä ja risat (melkeen) mut silti d:

Sitten lähdettiin kentälle. Se oli säälittävää. Lähdettiin menemään. Sitten siinä on niinkuin ovi ja oven vasemmalla puolella on syvennys, jossa on loimia ja pesukone. Mä painelin innoissani ulos ovesta, mutta poni ei ihan tajunnut. Se tunki sinne syvennykseen ja alkoi tutkailla loimia. Valkkasi varmaan parhaat päältä, tuon hän haluaa kun tulee talvi.
Se tutki niitä ja mä tuijotin ponia vähäjärkisenä. Kun sitten valot sammuivat (loimien takana oli katkaisin ja Sulo painoi sitä :D) kiskasin ponin mukaani ja lähdimme nopeasti kentälle pitäen matalaa profiilia. Sulo nyt tökki mua/tunki ruohikoille/jämähteli/mateli, mutta lopulta päästiin sitten kentällekin.

Mä säätelin jalustimet ja nousin sitten kyytiin. Sulo oli mahdollisimman kamala, ja lähti heti kävelemään kun pääsin selkään. Ja sitten iski se hirveä ongelma :D Kun pistin oikean jalustimen jalkaan, niin tuntui siltä ku olisin sellanen laukkaratsastaja jockey. Oikeasti, ne oli niin lyhyen tuntuset, polvet oli varmaan kyynerpäiden tasalla. Ääk.
Mentiin keskelle, koitin pidentää vähän (ei niitä nyt paljon voinu pidentää kun ponin maha loppus kesken) mut silti ne tuntu niin lyhyiltä, että lopulta iski epätoivo. Märisin sitten Mariannen apuun "voiks sä laittaa nää?" Noloa, heh :D Marianne sääteli sitten mun jalustimet, kun en itse osannut. Ja sitten lähdettiin kävelemään.
Mainitsenkin heti tähän, että tuntimme aiheena oli.. No.. Vapaus. Miten sen sanoisi. Aika vapaasti tehtiin koko ajan. Saatiin siis alkukäynteihin ohjeeksi, että teette jotain, mietitte mitä tarttee tehdä, voitte vaihtaa suuntaa. Sitten kun palaan, kyselen tyhmiä vaikeita kysymyksiä.

Lähdettiin siis kävelemään. Sulo oli hyvin reipas, mukavan reipas. Se käveli koko ajan aivan tarpeeksi, ainakin mun mielestäni. Kääntelin sitten vähän, hivenen ongelmallistahan tuo oli. Tai kun kääntyminen oli vähän vaikeaa. Kyllä se vielä jotenkin onnistui.
Vaihdoin aika nopeasti suunnan, ja tämä suunta sujuikin paremmin, mitä nyt Sulo pelkäsi Simoa, joka seisoi tarhassa (se on melkein täysijärkinen)
Alkuun tein vaan voltteja, kävelin uran sisäpuolella. Katsoin että pysytään hyvässä käynnissä ja tein pysähdyksiä. Mahdollisimman keveitä pysähdyksiä.
Lopulta uskaltauduin jopa hieman väistättämään. Yllätyksekseni Sulo jopa ehkä väisti. Ainakin mentiin sivulle päin, eikä edes nenä johtanut liikettämme.
Vaihdoin taas suuntaa, ja oli taas niin vaikeaa. Yritin tähänkin suuntaan väistää (eli väistätin siis vasemmalle) mutta Sulo ei mennyt millään tyylillä sivulle.

Marianne palasi ja kysyi mitä mä oon tehnyt. Selitin ja sain käskyksi tehdä sitä väistöä, niin että siitä tulisi jotain. Sainkin sitten lopulta Sulon siirtymään edes vähän pohkeesta sivulle. Ei sitä nyt välttämättä voi kyllä väistöksi sanoa, pikemminkin käännökseksi. Tapahtui edes jotain.

Sitten siirryttiin raviin. Edelleen suhteellisen vapaata toimintaa, suuntaa sai vaihdella kun halusi.
Lähdin sitten raviin ja voi herran jestas kun se poni paineli menemään. Siinä se tikitti ja mulla oli syviä vaikeuksia. Lyhyet jalustimet, mielettömän nopea poni = vaikeaa. Ja kun Sulo ei kääntynyt. Mentiin tohon vasempaan kierrokseen, joka on kyllä joka suhteessa vaikeampi Sulon kanssa.
Jouduin siirtämään ponin käyntiin, ja kääntämään sitten. Ei se kyllä aina käynnissäkään kääntynyt. Huoh.
Vaihdoin aika nopeasti suuntaa ja oli muuten niin paljon helpompaa. Ei se uralta kääntynyt pois tähänkään suuntaan, mutta jos otin sen käynnissä uralta, ja sitten siirryin raviin, niin noi käännökset onnistuivat ja meni hyvin.
Tein siirtymiä, koska Sulo kaahaili sen verran vauhdikkaasti. Koitin lisäksi itse keventää hitaammin, joka oli kyllä hankalaa :D Yritin pysyä suorana, könöilin koko ajan kunnon etukenossa ja Sulo nyki ohjia ja jnejne.
Tein ympyröitä ja voltteja ja toivoin ettei Sulo tunkis uralle.

Lopulta uskaltauduin vaihtamaan suuntaa uudestaan, mutta vaikea kierros oli yhä erittäin haasteellinen. Poni valui uralle, ei millään tullut sieltä pois. Ja kaahaili vain.
Siirtymätkin oli karseita, mä pompin ihan jumalattomasti ja poni ei siirtynyt. Toisaalta heti kun rentouduin niin onnistuin istumaankin. Hmm...

Sitten vähän välikäyntiä. Marianne kävi kyselemässä millasta laukkatehtävää kunkin pitäisi tehdä. Mä pohdin mielessäni että kunhan poni pysyis hallinnassa, laukka nousis, mä pysyisin kyydissä ja laukka pysyis yllä niin olisin tyytyväinen. Marianne kysyi että oliko pikkasen hankaluuksia kääntää. Joo, vasempaan kierrokseen. Oli huomannut sen kuulemma. Tosin ei siihen paljon vaadittu, mä lojuin vähän väliä puolessa välissä kaulaa ja roikuin sisäohjassa ku muuten oltais ravattu täysillä toisten päälle. Aijai (; ei yhtään hyvä.
Ja laukkatehtävästä puhuttiin vaan että nyt alotetaan haasteesta ku vasen laukka on vaikeempaa. Ja sitten sovittiin vaan että nostan laukkaa ja se on ihan tarpeeksi haastava tehtävä mulle :D

Alotettiin sitten laukkaaminen. Ensin ei noussut. Käynnistä ei lähtenyt, ravissa pompin niin holtittomasti ettei Sulo nostanut piruuttaankaan. Tän jälkeen alettiinkin saada sitä laukkaa nousemaan. Nostin lähinnä käynnistä, pari kertaa kokeilin ravista, ja se onnistui kyllä, mutta oli niin julmetun vaikeeta että nostin vaan siitä käynnistä. Ensin nostelin vähän, lyhyitä pätkiä. Kun aina oli joku edessä, ei mahduttu laukkaamaan sen pidempään. Ja sitä paitsi, olin koko ajan lähes varma että ponilla oli väärä laukka. Toisaalta en uskaltanut ottaa alas -> en ollut ihan varma oliko laukka väärä. Ja ku se laukan takaisin nosto oli niin hankalaa, senkään takia en viittiny ottaa alas ja nostaa takas. Laukattiin tosiaan muutamat tällaiset lyhyet rauhalliset pätkät, aika varmasti väärää laukkaa.
Marianne kysyi multa sitten jotain, vastasin ja sanoin vaan että ku oon aika varma että se menee väärää laukkaa koko ajan. Marianne käski sitten nostaa jotta se voisi kattoa.
Nostin, tuli väärä. Alas. Sitten meni hetki ennen kuin sain ponin nostamaan uudelleen. Oikea laukka jopa, ja tilaakin oli vaikka muille jakaa. Niinpä sitten lähdettiin menemään. Istuin vaan rauhassa ja Sulo paineli niin innoissaan eteenpäin reipasta laukkaa. Kun päästiin toiselle pitkälle sivulle uskaltauduin jopa nousemaan vähän jalustimille. Positiivinen yllätys, pysyin jalustimilla tosi hyvin, kiinni pitämättä. Jee :D Olen epäillyt asiaa, nyt todistin pystyväni siihen, ainakin minijalustimilla.

Laukattiin vielä jokunen pätkä. Poni oli vallan innoissaan ja laukkasi reippaasti, mutta hallinnassa. Mä nousin välillä vähän jalustimille ja nautiskelin vauhdista. Huomatkaa toki, kerrankin mäkin osasin ottaa huumorin kannalta tän irrottelun. Yleensä en oikein välitä tehtävästä "antakaa niiden mennä"
Vaan toisaalta, mulla oli kerrankin hevonen joka innostui myös. On tylsää "antaa mennä" jos poni puskuttaa rauhaisaa laukkaa eteenpäin. Sulo meni sen verran vauhdikkaasti, että oli järkeä "antaa sen mennä"
Ja joo, mä istuin ihan tosi hyvin, pomppimatta. Jes :)
Ainoa minimaalinen ongelma olikin siirtymät alaspäin. Kun mä lojusin kaulalla kun Sulo kisko. Ja sitten se ei oikein siirtynyt käyntiin. Ja kaikki oli vaikeeta. No jaa

Vaihdettiin suunta ja jatkoimme villiä laukkaamme. Laukat nousi tähänkin suuntaan aivan tosi kivasti, tällä kertaa jopa oikeaa laukkaa (: Poni paineli niin ilosen oloisena, ja mullakin oli kivaa. Paitsi silloin kun paineltiin iloista laukkaa jonkun persuksiin ja sitten vielä ravatiin siinä kun poni ei jaksanut siirtyä käyntiin. No jaa, ei se niin nuukaa :D

Kävelimme tyytyväisinä ja lähdin valmistelemaan nostoa. Laukka nousi oikein hienosti. Sulo laukkasi aika kovaa, sillä oli kivaa. Ei siinä mitään, poni oli kuitenkin hallinnassa, joten mä vaan ihkuttelin itsekseni kuinka loistavasti istunkaan vaikka poni menee kovaa.
Laukattiin se lyhyt sivu, käännyttiin pitkälle sivulle. Pari metriä ja sillon läks. Jännittävä se tunne kun poni oikeasti lähtee. Se muuttui jotenkin virtaviivaisemmaksi. Takapää tuntui jotenkin ilmavalta ja pomppivalta, vaikkei se nyt mitään pukkikiitolaukkaa esittänytkään. Ja pää tietenkin lähti vajoamaan kun poni päästeli.
Kun se lähti menemään, olin ensin aika järkyttynyt. Sitten lähdin pidättelemään, kiskoin vähän sisäohjaa, jos se vaikka kääntyisi. Sulo paineli täysiä, tuli uralta jopa pois (kuunteli mua, jee :'D) Ja sitten se kiskoi päätään alas -> mä melkeen makasin kaulalla aina välillä.
Tilanne oli siis mitä upein. Kuski lojuu kaulalla, baanaa riittää silmänkantamattomiin. Ja sitä paitsi, vasta talvella mä tipahtelin kun poni esitteli samanlaista liikettä itsestään.
Silti mulla oli erittäin vakaa ja hyvä olo. Ei käynyt mielessäkään ajatus "nyt mä putoan" Tuntui siltä että tässä me painetaan täysillä, kyllä se kohta hiljentää.

Poni ei pidätteitä oikein noteeranut, mutta ei se mitään. Jatkoin ankaraa taisteluani ja koitin pysyä edes melkein suorassa jotten vallan könöttäisi kaulalla. Aikuiset siellä huuteli että pidä sen pää ylhäällä. Mua huvitti pienessä päässäni että juu, arvatkaa mitä tässä yritän tehdä. (; Ei se ole niin helppoa kuin voisi olettaa.
Kun lähestyttiin porttipäätä, mielessä käväisi huoli, että jos. Jos se nyt kaahaa täysillä aitaa päin, siitä äkkipysähdys/uukkari, niin mä saatan jopa pudota. Lähdin sitten varautumaan siihen, että kohta saattaa jotain tapahtua.
Onnekseni Sulo kaarsi loivalla kaarteella lyhyen sivun ohi, pysyin siis loistavasti kyydissä. Sitten se jatkoi pitkää sivua hallitsemattomasti, mutta jo paljon rauhallisemmin. Siinä pitkällä sivulla sitten vaan pidättelin ja tuumailin että pakko tää ois saada pysähtymään, eihän tästä tuu muuten yhtään mitään.
Pian sainkin ponin raviin ja siitä käyntiin. Hyvä poni ja sitten jäimme Sulon kanssa kävelemään.

Joo, jäin käyntiin lähinnä sen takia etten jaksanut kokeilla olisko siinä vielä virtaa. Ei kuitenkaan huvittanut tulla sieltä satasen vauhdista alas. Toisaalta mua ei myöskään pelottanut. Jeah.
Kävelin, toiset loppuravaili (Marianne totes mulle että poni on ihan hikinen, joten voisin kävellä. Ei ihme, sellanen talvikarva sillä jo on)
Sitten loppukäynnit. Sulo kerkes pelästyä jotain, pikku hyppy ja pari laukka-askelta. Ironista kyllä, tämä alkoikin sitten jännittää mua vallan kamalasti, joten lopputunnin lauleskelin jotain vanhoista viiksekkäistä pojista (;

Tää oli kuitenkin tosi kiva tunti. Omalla tavallaan hirveän kiva kun paineltiin vaan ilman sen kummempaa tehtävää. Näin välillä.
Ja joo, mulla oli kivaa. Sulollakin oli kivaa. Ainakin välillä (: Ja jee, mä pysyin selässä vaikka se meni. Mä pystyin siihen!
Tosin. Tää on naurettavaa että just mä tänne kirjotan etten erityisemmin välittäis miniponeilla mennä ja sit meen heti sellasella (; Kiva sillä oli nyt mennä (nyt oon silläkin menny uudella kentällä :) ) mutta kyllä noi jalustimet oli ihan järkyttävän lyhyet. Hyi hyi.
Toivottavasti en nyt joudu sillä sitten menemään enempää. Ei kuitenkaan voi tietää kun kuitenkin.. Niin.
Mutta joo, ei sillä oo niin innostavaa mennä kun tarttee olla niin minijalustimet ja sitten kun sen kanssa on tympeetä harjotella kun tietää että joskus meni niin hyvin ja sit ku jos nyt alkais sujuu niin tietää että ei sillä kuitenkaan kovin paljon voi enää mennä. Sillee.

Käveltiin ja sitten keskelle. Kyllä oli paksu poni ihan hikinen. Johtui varmaan kyllä lähinnä hänen omasta irrottelustaan, kannattaisi harkita että onko mitään järkeä painella täysillä sellanen karvapehkon kanssa.
Sulo sitten talliin ja karsinastaankin se puski ulos ja kolisi sitten päin karsinan seiniä. Jes.

Joo, ja sitten kortin kirjailut, kuolainten pesut ja muutamien suitsien ristitykset. Ja sitten kotiin.
Kohta on pimeetä. Yh.

Jospa nyt sorrun

... ja mainostan tätä arvontaa :d Mutta mutta, eka kerta vasta, jee jee :)


http://hevosentakia.blogspot.fi/2012/09/150-arvonta.html


P.S. Ei toki maailman turhin. Ja toivon että toi nyt toimii, etten joudu korjaamaan :D

"Ja mä poltan tupakan, ja sitten toisen tupakan (mun versio jatkuu näin: ja sitten kolmannen tupakan ja sitten neljännen tupakan)"

Kuvat on ihan Coco Jambo

Jippia jei, sain taas kuvia. Kiitokset (näin katos vaihteeksi) Iinalle.

Hieman naureskelin näille :D Mulla on niin ihanan näköstä ilmeilyä. Mutta Vinskillä on niin raskas mennä.

Erityisesti lämmittää tuo kyrpiintynyt ilme. Samoin rakastan tuota etukönöä, jalkaa joka on tuolla hevosen persuksissa ja käsiä jotka on ihan edessä. Hevoinenkin vallan riemaantuneen näkönen.

Kootut selitykset: Mä ehkä kokoan ohjia tai jotain :D

Tässä päästiin jo vähän ihmismäisempään asentoon. Nyt mua vaan kauhistuttaa tuo kauhea suu. Ehkä siihenkin on selitys, roikun suussa ihan hirveästi tai jotain (no toivottavasti en (;)

Ja päästiin asiaan. Jalka on vähän takana, mutta näin kaunista ravia irtosi kuolasuusta, ja mullakin on oikein tollanen "perskules Vinski, koita kääntyä" -ilme

"Hei, en ole vajakki. Näytän vaan siltä"

"Jee, se kääntyy. Jee nyt menee hyvin!"

Vinski ois niin nättinä ja kuvakin ihana. Mut sit mä säädän tuolla jotain halvatun upeeta </3

Laitoin nyt vaan parhaimpia laukkakuvia, kun en halunnut kaikkia kuvia heti tähän pistää :D Mutta täähän näyttää aika kivalta? Siltä ku kummallakin ois kivaa ja toi ois ihan ideanakin :)

Tääkin ois nätti, mut mun varpaat vammaa ja Vinskin ilme ei oo niin nätti ku tos ylemmäs :D

Oikea liitokavio

Hyvää iltasen huomenta ja aamusen iltasta! Mukava syyspäivä tänäänkin. Tai joo, ei se hirveä tuuli ollut kivaa, mutta täytyy ajatella positiivisesti. Aurinko hei paistoi ja oli aika lämmintä ja jes. Ei saa yhtään valittaa säästä, heh (;
Mullakin tää varustus heittelee tosi upeasti. Eilen vedin siellä takki päällä ja tänään topissa. Mutta eilen satoi. Ja oli kyllä kuumakin, mutta niin.

Ajelin sitten tallille. Oikeasti, miksi sinne on täytynyt taas heitellä niitä kiviä pitkin teitä. Ei mitään järkeä. Ymmärtäisin jos ne sepeli/kivikot siellä täyttäisi kuoppia tai jotain, mutta kun ei. Ja siinä yhdessä kohdassa ei edes ollut sepeliä lainkaan. En vaan tajua.
Saavuin tallille kivan ajoissa, ja kävin lukemassa taulun. Heh heh, mulla oli Vinski. Tunnilla myös Sulo, Nikkis, Salli ja Roosa, joista tosin kaksi viimeistä eivät tulleet. Eli meitä oli vain kolme! :D
Vinski oli ekalla tunnilla, joten kattelin tunteja. Hain parit raipat, kävin vähän kävelemässä Nikkiksen vieressä ja sit autoin pistämään Kaisa paksun pois. Menin harjaamaan Vinskiä sitten vähän ja viskasin varusteet niskaan.

(P.S. kuvat on jälleen näitä Iinan ottamia (: Ja toinen P.P.S. Mä ihan tosissani yritän nyt etsiä joitain kuvia joita en oo vielä tänne laittanut ;) )

Varustettuani hevosen, lähdettiin me kentälle. Vinski oli virkeyden perikuva. Korvat möllötti sivulla ja niin laiskasti kuljeksittiin kentälle. Ja jälleen kun kentälle päästiin, niin eihän se ratsu reima jaksanut liikkua lainkaan eteenpäin :D Ihan kamalaa.
Lopulta sain Vinskin puserrettua sinne kentän keskelle ja saatoin lopulta kiivetä kyytiin. No ei, ei se nyt tänään ihan niin vaikeaa ollut. Vielä jalustin korjailua ja sitten lähdettiin kävelemään. Povailin mahtavaa tuntia naureskelemalla avuttomuuttani siellä selässä. Vinski ilmeisesti ymmärsi huoleni ja kulki alkukäynneissä aika kivasti.

Käytettiin koko kenttää ja tosiaan, tuolla kun tuota kuvaa katsoo niin siinä näkyy pelto. Sitä peltoa oli puimuri puimassa, en ole nyt ihan varma missä vaiheessa se tuli sinne, mutta joka tapauksessa.
Käveltiin ihan rauhaisia alkukäyntejä. Koitin saada Vinskin etenemään tarpeeksi hyvin ja reippaasti. Taisin myös ottaa hevosen pois uralta, ja pysyttiinkin siinä ihan hyvin. Välillä vähän rupesi jännittämään että puskeeko ratsu nyt tonne uralle, mutta Vinski ymmärsi mennä oikein nätisti. Tehtiin vähän jotain minimaalisia voltteja, en vaan osaa tehdä isoja.

Alusta asti mä ajattelin että nyt yritän ja ajattelen. Koko ajan ajattelin että onhan ne jalat nyt varmasti edessä, onhan ulko-ohja tuntumalla. Mun pitää yrittää kaikkeni, sen täytyy nyt jo sujua.
Lähdettiin alkukäyntien jälkeen kevyt raviin. Vähän oli laiskanpuoleinen siirtymä ja mä yritin kyllä edelleen pitää sen Vinskin uran sisäpuolella, mutta kun ei se oikein onnistunut. Vinski ikään kuin puski uralle ja pysyi siellä kuin älykääpiö. Välillä meillä oli hirveää tahkoamista ja taistelua, kun ei se Vinski vaan kääntynyt. Sitten kun lopulta sain sen huijattua käännökseen kääntämällä suoraan kulmasta, niin sitten se puski pian takasin uralle ja sitten oltiin taas tässä umpikujassa. Masentavaa. Välillä Vinski sääli minua, ja kääntyi aika nätisti, onnistuttiin tekemään jotain ympyröitäkin ihan nätisti (ne ympyrät meni nätisti, niiden ympyröiden jälkeen Vinski punki uralle. Jeah)
Mutta hei, keventely oli mahtavaa. Se tuntui suhteellisen helpolta ja jalustimetkin pysyi aika kivasti jo jaloissa :D Jotain positiivista

Lähdettiin vähän väistättämään. Lyhyeltä sivulta käännyttiin melkeen keskihalkasijalle ja siitä väistätettiin kevyt ravissa uralle takasin. Fiilis oli sellanen jippiajei vaan. Olin noin sata prosenttisen varma ettei mistään tuu mitään. Valkea valas se vaan laahusteli miten sitä huvitti ja sitkö pitäis vielä kevyt ravissa väistättää ja vaikka ja mitä.
Vinski kääntyi keskihalkasijalle tosi kivasti. Suorastaan hämäävän hyvin. Ja arvatkaa millanen hämy oli se, kun Vinski vielä kaiken lisäksi ainakin melkeen väisti vallan kivasti sinne uralle? Olin suorastaan järkyttynyt :')
Joitain askelia varmasti onnistuttiin aika oikein, vähän oli ongelmana kun Vinski ennakoi ja puski itsekseen sinne uralle. Ja sit meni Vinski vähän vimpulaksi kaulastaan välillä. Mutta pointti olikin nyt se, että minä sain Vinskin liikuttamaan isoa ruhoaan sivulle päin ja vielä kevyt ravissa. Aivan mieletöntä. Suorastaan uskomatonta!

Yksi sellanen pikku epäkohta tässä väistössä oli. Nimittäin iso Vinski-proomu se väisti nätisti. Sitten pieni Milla-lapsi yritti suoristaa hevosen, you know ettei tungettais sinne uralle asti. Siitäpä iso Vinski-proomu vallan riemastui. Se vaan puski määrätietoisesti uralle ja sinne päästyään ryhtyi esittämään jos jonkinmoista liitoa ja kiitoa. Mä koitin pamauttaa sen sieltä pois, sain vain ravia eteenpäin. Juostiin siis päätöntä kaahailua ympäri kenttä vähän turhankin useasti. Tai ehkä me vaan irroteltiin, kunnolla liikettä niin kaikki muukin sujuu sitten paremmin?

Jossain vaiheessa mulla sitten lievästi sanoen kärähti. Mä yritin, ja koitin pamautella Vinskin lopettamaan väistön ja ei, se vaan tunki ja puski. Niinpä sitten kiristin ohjia, vaikken sen uskonut edes auttavan.

Simsalabim! Hevonen kääntyi. Olipa taas vaikeaa.. Ilmeisesti ohjastuntuma oli sen verran vajaa, että Vinski vaan maatusti missä sitä huvitti.
Vaan oikeasti, niitä ohjia niin vaikea pitää noin kireällä. Ihan sen takia että mulla kramppaa kädet kun iso paksu Vinski painaa niin paljon, enkä osaa. Ja jotten kuulostaisi kovin itserakkaalta, niin tuleehan siinä aina sellanen olo, että nyt mä hertsileijaa roikun tän ratsun suussa ja se suuttuu ja kuolee.

Mutta tosiaan. Ohjien kiristäminen auttoi. Vinski suoristui väistön jälkeen, kääntyi niin paljon paremmin ja helpommin. Muisti vain rämplätä ulkokäden kanssa tuhat kertaa enemmän kuin sen sisäkäden. Vinski kulki oikein kivasti ja ravattiinkin mukavasti eteenpäin. Ainoa miinuspuoli oli tosiaan se, että hyvin pian tuntui siltä että mun kädet kuolee ja tipahtaa irti.

Vaihdettiin suuntaa ja tämäkin sujui samaan tapaan. Oikein kivasti siis (:
Sitten käveltiin hieman. Ja heehee, seuraava tehtävämme. Marianne aloitti kertomalla kuinka se on niin ihana tehtävä ja ollaan jo varmaan kyllästytty siihen. Eli suomeksi sanoen, ensin väistätettiin keskihalkasijalta melkeen uralle käynnissä ja heti väistön jälkeen laukannosto.

Väistettiin ensin tonne oikealle, eli vasen laukka.
Väistöt oli ihan ookoo. Ei ne nyt ihan tosi upeita ja mahtavia ja oikeita väistöjä olleet, mutta mä ajattelin ja tajusin koko ajan mitä teen. Enkä luovuttanut ;)
Koko ajan mulla oli sellanen idea että nyt teen näin, nyt se menee vinoon, teen näin. Vaikken sitten oikeen onnistunut suoristamaan Vinskiä, niin ainakin yritin, ja se on tärkeintä. Tai joo, tärkeempää olis että vetäis laukkapiruetit takaperin ja väärinpäin ja sil viisii.
Väistöt oli kumminkin ihan hyviä. Mentiin sivulle päin suorempana tai vinona. Välillä vaan käveltiin sinne. Mutta ainakaan ei Vinski jatkanut väistöä uralle asti ja mulla oli jotain ideaa siitä mitä olen tekemässä.

Laukat nousi ihan hyvin. Jos ei huomioida sitä pikku juttua että varmaan joka kerralla nousi ensin väärä laukka ;D Se on vaikeeta. Ja oikeasti, mä alkuun oikeen istuin monta metriä tuijotellen vaan Vinskin lapoja, mutta silti tulin vaan siihen tulokseen et suottaapi olla väärä laukka, suottaapi olla et ei oo. Ja Mariannekin huomasi kauniin laukkamme vasta hyvin myöhään. Mutta ehdin mä silti joka kerta ottaa raville ja laukata edes pari askelta (toivottavasti) oikeaa laukkaa.
Mutta muuten laukka oli hyvää. Nousi kivasti suoraan käynnistä ja mä istuin taas niin hyvin. Vähän pääsin välillä pomppimaan, mutta muuten istuin hyvin. Jalustimet nyt meni kengän korkoihin, vaan pysyivät ainakin jaloissa. Ja koitin kädetkin pitää niin ettei ne nykis koko ajan suusta, kun jostain kumman syystä mä jouduin aina löysäämään ohjaa siinä laukatessa ja sitten kädetkin vähän vammasi kun ohjaspituus oli huono.

Vaihdettiin sitten suunta. Väistöt jatkoivat samaa ihan ookoo rataa. Vaan nyt se Vinski valas tunki aina uralle asti. Ei auttanut niin mikään, aina se vaan puski sinne väkipakolla. Puuh.
Ja sitten kääntäminenkin meni yllättäen ihan mahdottomaksi. En saanut sitä kääntymään väistölle, hevoinen vaan puksutti pitkin uraa vallan tyytyväisenä.
Laukat onnistuivat aika kivasti. Nousi hyvin, tällä kertaa varmaan jopa oikeaa laukkaa :D Istuin oikein kivasti ja sit vaan posoteltiin. Vinskilläkin piti aina kiirettä, piti vähän kiihdytellä kun pitkä sivu avautui sieltä (ja piti kai sitä päästä pois, olihan siellä ihmisiä ja sit vielä se puimuri)
Aloin varmaan itsekin väsyä, ja saattoi johtua ihan jo siitä että kääntyminen meni hankalaksi :)

Puimurin tultua lähemmäs, kävelin hetken kentän toisessa päässä. Nostin laukankin sinne kertaalleen ja olin taas oikein iloisesti yllättynyt kun Vinski oikeasti nosti sen laukan, vaikka oltiinkin jo kävelty.
Sen jälkeen laukkasin vielä parit pätkät ihan vaan uraa pitkin ja unohdin väistön kokonaan. Näissä laukoissa otin tavoitteeksi sen, että jalustin pysyisi vähän paremmin paikoillaan, että mä istuisin ja katsoisin eteenpäin ja sitten koitin vielä pitää käden paremmin mukana. Valtamerialus se siellä paineli vallan tyytyväisen oloisena vielä viimeisetkin laukkapätkät.

Sitten olikin jo loppuravien vuoro. Alkuun meillä oli ongelmia, Vinski vaan tunki sinne uralle ja en saanut käännettyä. Lopulta uskaltauduin puristamaan koko lopulla pohjevoimalla ja Vinskikin alkoi kääntyä nätisti, vaikka ohjaa vähän löysäsinkin. Jes! Tehtiin vähän ympyröitä, mutta lähinnä vaan löllöteltiin keskemmällä kenttää ja kevenneltiin rauhaisasti.
Sitten loppukäynnit.

Marianne oli vallan mahdottoman tyytyväinen. Koko ajan se hoki kuinka on niin draivi päällä ja menee niin hyvin. Ja oli hän niin tyytyväinen :D
Menee kuulemma NIIN paljon paremmin kun sillon joskus ja oon NIIN paljon kehittynyt. Ja istun laukassakin jo NIIN hyvin. Ja ois pitäny nyt olla kavereita kuvaamassa kun istuin laukassakin noin hyvin :D
Kuulemma hevonen oli niin hienosti avuilla ja sillä oli niin kivaakin.. Tjoo-o :'D Miten vain.
Ja kuulemma niin oli yritystä ja niin olin keskittynyt ja jee. Heh.

Mäkin olin taas oikein tyytyväinen. Tää oli hyvä viikko. Ja Vinskillä on kiva mennä. Ah, kun meinaa kuolla jo alkuraveissa, se on sitä jotain (':
Mutta nyt tuntui että mä löysin taas tätä tatsia tähän Vinskiin. Se vaan kun en uskalla pitää ohjaa tarpeeksi vahvalla tuntumalla, enkä uskalla käyttää pohjetta tarpeeksi. Ja tietty kun menee poneilla niin on jo niin vaikeaa keikkua Vinskin kyydissäkin.
Mä olin tyytyväinen, oikein tyytyväinen. Vinskikin käyttäytyi niin asiallisesti, eikä juossut häntä pyörien karkuun puimuria ;)

Käveltiin ja sitten keskelle. Alas selästä ja lähdettiin talliin. Vinski johti oikeen vanhan miehen rauhallisuudella. Siinä se löntysti, eikä edes tajunnut että puimuri ajaa vieressä :D
Harjailin hevostapauksen pois ja lopulta sain jopa kortinkin kirjattua.

Hmm ja asiasta kolmanteen.
Ehkä mulle tulee nyt poni-iän kriisi ;) Tai sit poni-ikäkin meni jo, mut joka tapauksessa. (olen vanha :o)
Mä olen tässä kesän aikana myöntänyt itselleni (tai ei siinä mitään myöntämistä ollut) että olen liian iso pikku-pikku poneille. Eli Sulolle ja Nikkikselle.
No joo, kyllä mä jo viime vuonna olin niille liian pitkä ja tiesinkin sen. Mutta nyt mä olen oikeasti päättänyt että mulla ei oo mitään suurta halua mennä niillä. Ei olekaan, ne on pieniä ja tarttee pitää niin minijalustimet että se on vallan kamalaa.

Olen erittäin sinut asian kanssa, vai miten tämän nyt muotoilisi :D Ei ole mitään halua mennä kummallakaan enää, se riitti että sain niillä nyt mennä edes ne pari kertaa jottei nyt jätetä pikku poneja johonkin putoamiskertaan. Joo, tietty jos ne nyt mulle laitetaan niin ihan mielellään voin kummallakin mennä, onhan pikku poneilla hauska mennä :D Mutta en mä enää halua silleen kunnolla ja montaa kertaa peräkkäin mennä kummallakaan. Ne on yksinkertasesti pieniä.

Sen sijaan isommista poneista en ole vieläkään valmis luopumaan. Eli Elviksestä ja Pompelista. Ihan jo sen takia että Elvis on pieni pullamössö poni ja Pomo on muuten vaan kiva (jee, huomatkaa, se on jo kiva :D)
Sinäänsä mä en tiedä. En osaa niinkään profiloida itteäni ponitytöksi tai heppatytöksi. Poneilla on kiva mennä koska ne on pieniä, keveitä, kivoja. Hevosilla on kiva mennä koska ne on isoja, vaikeita ja kivoja. Heh, mutta noin se menee, epäloogisuus huipussaan.

Vaihtelu. Se on se juttu.
Mutta joo. Mä ihan tosissani haluisin nyt mennä ponilla. Niinku pitkästä aikaa. Oon menny niin monta kertaa jo hevosilla (siis ihan huikeen monta kertaa) että tää alkaa jo kauhistuttamaan. En mä nyt vielä oo valmis luopumaan kivoista pienistä poneista ja toivon että Marianne on yhtä mieltä kanssani.
Ja muutenkin, oikeastihan mä toivon etten kasva enää yhtään ja oon aikusenakin tosi pieni ja hentonen ja sit voin mennä myös isoilla poneilla. Olis kuitenkin ihan tylsää olla iso tankki aikunen joka löllyy ja lyllyy ja menee vaan yhdellä ja samalla hevosella ku muut romahtais alla. (mainiot kuvaelmat, heh) On mulla unelmat. Ehkä mä sitten jossain vaiheessa voin todeta olevani liian iso myös isoille poneille. Nyt en vielä mokomaa tunnusta. Tai joo, kyllähän mä oon vähän pitkä. Ja kun ilman satulaa menee niin jalat lentää kilsan päässä ja tosi alhaalla. Mutta niin kauan kun jalustimet saa tarpeeksi pitkiksi ja poni ei lahoa alle, niin en oo liian pitkä. Ja niin kauan mä ajattelin pysyä poniheppatyttösenä.

Olipas harvinaisen sekava kirjoitus. En osaa sanoa mitä mun edes piti sanoa. Mutta jotain syvällistä nyt kuitenkin :D Tai sit tää oli tällasta luulosyvällistä, mua väsyttää meinaan jo aika paljon.
Oletteko muuten huomanneet että oon taas mennyt aika vaihtelevasti. Viime kerrat joka kerta eri hevosella. Ehkä tästä tulee tällanen loppukesän perinne, heppa vaihtuu melkeen joka tunti ja kaikki sujuu vallan mainiosta (tai ainaki melkeen mainiosti)

Jos mä nyt lopetan, ennen kuin keksin lisää näitä muka niin viisaita aiheita, joista voin sepustaa vähän lisää.
Mut hei, mä aloin tänään ajattelemaan että mun tekstit on lyhentyneet. Tämä korjaa asian. Enkä ees tiiä oliko se totta.