Sitten hihhuloin tallissa ja harjasin Elvistä ihan vaan muodon vuoksi, poni oli jo aivan klaapattu ja niin nätti ku ruma poni voi olla (:
Heitin sen varusteisiin ja sitten lähdettiin kentälle. Elviskin tuntui ottavan Sulosta huonoja vaikutteita, heti kun päästiin ovesta pihalle se koitti nykästä nurmikolle?! Järkyttävää käytöstä, aivan.
Elvis kentälle ja sitten koitin kiristellä vyötä. Tiiättekö, mä taistelin sen vyön kanssa jo karsinassa. Ja ku en vaan saanu sitä kireemmälle :D Vyö oli ihan julmetun löysällä, mutta ei vaan mennyt kireemmälle, ku arvon herra läski oli sen verran lihava aina halutessaan. Se oli köyhää, todella. Kiskoin sitä vyötä aikani, onneksi rakas Marianne pelasti ja kiristi vyötä ja mäkin pääsin viimein kyytiin. Lähdettiin sitten kävelemään. Säädin jalustimia aikani, jotain ongelmia ku en nyt saa niitä yhtä pitkiksi/muutenkaan sopiviksi.
Alkuun oli niin omituista. Elvis käveli niin reippaasti että meinas ihan jännittää ja se oli jotenkin niin.. No outo :D En oo menny sillä niin "pitkään" aikaan että heh. Ja varsinkin kun olen nyt mennyt viime aikoina vaan hevosilla ja Sulolla. Vaan olin ilonen kun menin tänään Elviksellä, saatoin keskittyä enemmän itseeni, hevosten ja Sulon kanssa on niin vaikeeta jo kääntyminen ja keventelykin että ei tuu mitään mistään hienosäädöstä.
Marianne käski kävellä poissa uralta, ja hyödyntää puomeja. Kävelin alkuun vaan uran sisäpuolella, koitin saada Elviksen etenemään hyvin ja itse etsin kunnollista asentoa sinne. Sitten kääntelin poni jotenkin mielipuolisesti puomien yli. Elvis vähän jäätyi aina välillä, vähän se myös kyttäili ja pelkäsi kaukaisia kulmia. Mutta ainakin mulla oli helppoa ku ei tarvinnut pelätä vaikka poni pelkäsi, ja ku se ratsu kääntyi niin helposti ja ah, ihanaa :D
Mariannen palattua aloitettiin tehtävä. Meillä oli isohko puolirataaleikkaa, jonka alussa oli puomi, lopussa oli puomi. Se puolirataleikkaa piti tulla, sen jälkeen tehdä täyskaarto jotta pääsi taas tälle linjalle. Sitten ideana oli se, että täällä muualla, piti lyhentää ohjaa niin paljon kuin pystyi. Tietenkin rauhassa ja tunnustellen. Piti kokeilla paljonko voi lyhentää, hevosen tuli kuitenkin liikkua yhä eteen. Sitten tällä puolirataleikkaalla piti päästää ohjaa ja pidentää askelta. Hevosen tuli hakeutua vähän eteen-alas.
Harjoiteltiin siis sitä, kun mennään loppuraveja, niin käskyksi tulee että päästä ohjaa. Sitten tehdään niin että päästetään ohjat pyykkinaruiksi, ei tuntumaa (ja minä en edes oikein päästä, kun en uskalla, ohoh) Niin harjoiteltiin päästämään ohjaa niin, että hevonen pysyy yhä tuntumalla, eikä vaan lönkötä pää katossa ja vailla tuntumaa. Mahdollisimman epäselvästi sönkötetty? Hyvä, jatketaan.
Mä koitin itse istua hyvin, pitää kädet mahdollisimman hyvässä kulmassa. Vaan aina ne kädet vaan meni suoriksi, ne ruojakkeet!
Piti täällä muualla tehdä voltteja, jotta saisi hevosen ohjalle ja lyhentymään. Teinkin sitten jonkun verran pienehköjä voltteja, koitin pitää kaiken kasassa ja koitin saada Elviksenkin asettumaan. Jotain tapahtui, turhan vähän kyllä. Tosin kyllä se sitten onnistui kun Marianne mäkätti, että aseta vaan, älä jätä puolitiehen. Sitten sain asetettua niin, että se kelpasi Mariannelle :)
Ohjia sain kerättyä ihan hyvin, ja onnistuin pitämään jotain melkein kyynerpää kulman tapaista lyhyelläkin ohjalla. Ongelma oli vaan alkuun se kun Elvis oli kamala mato. Ei liikkunut mihinkään ja sitten me vaan tönköteltiin siellä. Kun pyysin lopulta kunnolla eteen, vaivautui ponikin kävelemään "terävämmin"
Ja huomatkaa, mähän olin jopa viisas. Pohdin siellä itsekseni, että täytyy nyt ottaa ohjaa kunnolla lyhyemmäksi, ku muutenhan mulla ei oo mitään mistä löysätä. Hetki tän jälkeen Marianne sano jollekin että ohja lyhyemmäksi, kun ei sulla oo mitään mistä päästää. Heh, vaihdamme ajatuksia (;
Pidennys, ohjan päästö ja hevosen alas saaminenkin meni ihan kohtuullisesti. Ensin päästin ohjaa tosi vähän. Ajattelin ettei oo mitään ideaa heittää ohjaa aivan löysäksi. Vaan sitten se Marianne hoki että lisää lisää, joten päästin vielä pikkasen. Elviskin tajusi jutun jujun ja pysyi kivan oloisesti ohjalla ja meni alaspäin, ei ylös johon olin vallan tyytyväinen (tosin, en mä siltikään löysännyt ohjaa tarpeeksi, huomasin sen raveissa)
Kevenneltiin tuo toinen pitkä sivu, jotta päästäisiin tehtävälle vähän reippaammin. Ravit oli järkyttäviä :D Ku Elvis meni niin laiskasti ja mulla oli sellanen olo et ei tsiisus mikä ravi. Se oli niin pientä ja pikkasta ja nopeeta. Hei apua :D Koitin etsiä rauhaisaa hyvää kevennystä ja Elvistä eteenpäin, se tuppas hiljentelemään koko ajan.
Kun oltiin tehty käynnissä jonkun aikaa, siirryttiin kevyt raviin. Jatkettiin sama juttua, vaan eri reitillä. Eli mentiin uraa pitkin, sitten tiepitkällä sivulla piti löysätä ohjaa ja saada hevonen alas. Muualla sitten piti taas kerätä ohjaa ja hakea hevosta tuntumalle. Alkuun mulla oli vähän ongelmaa kun se Elvis hyytyili ja ei ravannut. Ääks :D Löysin sentään kevennyksen aika nopeasti takaisin ja koitin vaan ratsastaa Elvistä ja suunnitella reitit, kun tunnuttiin tekevän sellasia ihme pikakäännös voltteja koko ajan.
Alkuun tämä ohjan pidennys oli turhan pientä. Tai parit ekat kerrat Marianne huuteli että täytyy olla selkeempi ero, pidentää enemmän. Mä mietin et herran jumala, en mä voi päästää enemmän ohjaa, se on varma itsemurha ;) Vaan sitten kun menin taas tänne pidennykselle ja Marianne hoki että päästä, lisää, lisää, lisää, lisää, niin minä sitten kilttinä tyttösenä päästin ja päästin ja lopulta vedettiin siellä erittäin löysällä ohjalla, apua. Ja sitten kun vielä tulee käsky että ratsasta pohkeella kohti ohjaa. Tupla-apua, sehän lähtee :D
Uskaltauduin kuitenkin tottelemaan, ja kas kummaa, Elvis ravasi nätisti, rauhassa, eteni ja uskomatonta kyllä, sen pää jopa laskeutui sinne alemmas. Wau :D
Tosin, sitten kun päästiin porttipäähän alkoi ihme tuijotus ja kun keräsin ohjaa ihan rauhassa käteen, niin Elvis aina huomasi tilaisuutensa ja lähti vähän kaahailemaan turhankin kovaa. No, keräsin aina vaan ohjat ja tein vähän pienehköjä voltteja jotta saisin ponin takaisin kuulolle ja rauhalliseksi.
Ja minä onnistuin. Tosiaan, pidennykset sujuivat sitten aina vallan kivasti, ja saatiin jopa kommentti, että Millalla menee poni nyt vähän jo niska pyöreempänä. Jeah, olen tosi taikava ;)
Vaihdettiin suuntaa. Tää oikea kierros oli hivenen hankalampi. Elvis ei mennyt niin rennosti, vaan vähän jännittyneemmin, eikä siis venynyt alas niin kivasti. Tai venynyt, tuskin se nyt oikeasti venyi toiseenkaan suuntaan, mutta joka tapauksessa.
Ja tähän suuntaan poni muutenkin tuntui kyttäilevän enemmän. No, ihan kivasti tämäkin suuntaa, mutta kyllä vasen sujui paremmin.
Sitten käveltiin pikkasen.
Laukan vuoro ja laukassa päätettiin että kunhan nostellaan ja mennään miten huvittaa.
Elvis oli vallan innokas, joten laukat nousivat alun möhlinkiä lukuun ottamatta tosi kivasti. Ja mehän mentiin, Elvis paineli kuin raketti ja oli niin innoissaan. Mä koitin pikkasen hiljennellä jottei kaahailtais ja jotta pystyttäis vähän kääntymäänkin. Laukkailtiin välillä aika pitkiäkin pätkiä, hiljensin itse melkein aina. Sain Elvistä jopa pikkasen kääntymään, kääntelin pari kertaa kentän poikki (vauhtia oli liikaa kokonaiseen ympyrään ;) ) Ja hei, mä istuin tosi hyvin! Välillä täysin pomppimatta vaikka poni vähän painelikin, jesjes. Välillä pompin vähän mutta joo. Ohjatkin pysyi kädessä, ja laukassa istuminen tuntui yksinkertaiselta. Ja koitin tänään taas jopa katsoa eteenpäin kun laukkaan. Se on yksi ongelma, aina laukatessa tuijottelen hietikkoa, tuntuu vaan niin oudolta katsoa eteenpäin :D
Toiseenkin suuntaan meni aika kivasti. (vasempaan siis) Kääntyi helpommin, tosin tähän suuntaan mun jalat vammaili. Mikä ihme niillä on :D Toiseen suuntaan laukatessa se toinen jalka sojottaa aina suorana eteenpäin ja melkeen yli satulan siiven. Ei toiseen suuntaan oo yhtään tällasta ongelmaa (tai jos on, en huomaa joten ei voi olla läheskään samassa mittakaavassa) Mutta Elvis meni kauhean nätisti. Yhdessäkin vaiheessa pyörittiin pääty-ympyrällä muutamat ympyrät putkeen ja hyvin pysy laukatkin yllä. Mä siis yritin tähdätä johonkin puomiin, ku niitä puomeja oli siellä pitkin poikin. Ei onnistunut, mentiin aina ohitte ku en saanut käännettyä oikeassa kohdassa :D Lopulta pitkällisen yrittämisen jälkeen me ylitettiin yks puomi laukassa.
Joo, jonkin verran nousi vääriä laukkoja. Se oli vaan kamalaa, kun Elvis ei sitten millään antanut laukkaa alas, ja sitten kun lopulta sain sen raviin, niin poni veti niinku maailman mestari ravihevonen. Sitten se siirtyi taas laukkaan ja sitten kiitoraviin ja taas laukkaan. Enkä mä tietenkään voinut nostaa laukkaa sellasesta täydestä ravista ja ääks. Mun piti aina kauheella vaivalla hidastaa poni käyntiin, jotta sain nostettua oikein laukan :)
Mutta joo. Laukka oli vallan mukavaa. Reipasta, mutta ainakin pystyin siinä jotain tekemään, joten ei se mitään haittaa.
Sitten loppukäynnit. Vähän oli edelleen kyyläiltävä kaikkea jännää ja peloteltava mua, mutta vallan nätisti poni kuitenkin suvaitsi kävellä.
Pienenä ongelmana on tässä viime aikoina ollut se, että ei innosta mikään hevonen ja kaikki tunnit menee huonosti. Ne on saattanut olla kivoja tunteja, mutta teknisesti surkeita. Ja muutenkaan, minkään hevosen kanssa ei mene hyvin.
Vaan ei hätää, syysmasennus on taas iskenyt ;) Se on niin. Aina kesän lopussa mulla on sellanen fiilis et hitsi, kattokaa mua. Mä olen hyvä. Mä ratsastan tosi upeesti, tsiikatkaa.
Sit tulee syksy, sit en enää osaa ratsastaa, sit masistelen kun on pimeetä ja märkää ja plääh. Että joo, kestäkää näitä angstinyyhkysurku -postauksia, eiköhän ne lopu kun tulee talvi ja syysmasennus loppuu (; Sit saatte kuunnella angstimista "yhyy kun en pääse ku kerran viikossa, elämä on turhaa"
Elvis meni aika kivasti kumminkin. Ja tunti oli kiva. Valaiseva. Ja meni pitkästä aikaa ihan hyvin kuitenkin (: Ja sain sen ponin alemmas, jeah :D Elämän tärkein asia, kyllä.
Sitten keskelle ja poni talliin. Sillä oli olevinas joku hirveä hätä mun kanssa. Silmät pullottaen se koitti ryysiä kavereiden perään, ei millään tajunnut että minä olen aivan hyvää seuraa hänelle ;) Poni pois ja sitten alkoi älypelini. Marianne oli sanonut että sitä inhottaa kun martingaali on silleen pikkasen kierossa. Mun pitää laittaa se suoraan ku mä nyt kuitenkin osaan. Ok, tietenkin laitan jos Marianne haluaa.
Homma osoittautuikin vaikeaksi. Ensin olin ihan varma ettei sitä oo mahdollista suoristaa. Ku vaan se toinen rinkula kun menee ohjiin oli niinku kierossa. Sitten tajusin miten sen saa suoraksi (kunhan olin hetken leikkinyt hevosta jonka päällä ne suitset on) Avasin ohjat, kokeilin. Totesin etten tajunnutkaan. Sitten tajusin oikeasti ja suoristin sen remeleen. Sitten olin tyytyväinen, jee sain martingaalin oikein. Koitin alkaa ristittään. Mutta sitten iski epäilys. Ne remmit näytti rumilta, ne näytti siltä että ne on yhä kierossa. Joten oli vaan ihan pakko iskeä ohjat taas kaulalle ja ruveta pohtimaan. Ja sitten mä onnistuin pistämään martingaalit ihan solmuun :D En enää saanut niitä kuntoon, ne oli ihan sekasin. Ja enkä edes hävennyt itseäni kun joku pamahti sisään. Miltä sekin näyttää, martingaalit solmussa :D Varsinkin kun en nyt alkanu valaisemaan että yritän suorittaa Mahdotonta Tehtävää, että kyllä mä nyt martingaalin saan oikein, mutta nyt on vaan tehtävä päällä.
Lopulta kun olin ikuisuuden paininut niiden remmien kanssa, sain ne asettumaan oikein ja totesin että oikein on kaikki. Sitten ristitin vähän varovaisemmin, jotten taas pistäisi remmejä sekasen näköseksi.
Se oli jo henkilökohtainen haaste. Martingaalit ei mua päihitä.
Ja sitä paitsi, jos Marianne uskoo että minä pystyn, niin silloin minä pystyn.
Siirretäänpä tämä ajatus vielä sinne Vinskin selkään, niin mulla ei oo mitään ongelmia. Ja toisaalta. Ehkä Vinski menis täydellisesti ja tekis laukkapiruetit yhdellä jalalla takaperin jos ei olis syysmasistelu kautta. Ehkä.
Nyt voitteki miettiä miten tehdään laukkapiruetti takaperin. Nähdään ensi viikolla. Ja näin mainitakseni yhden suruni. Enää ens ja sitä seuraava viikko. Kaks kertaa. Sitten on loppu keskiviikon ratsastelut. Huoh.
Ehkä se siitä :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti