Mullakin tää varustus heittelee tosi upeasti. Eilen vedin siellä takki päällä ja tänään topissa. Mutta eilen satoi. Ja oli kyllä kuumakin, mutta niin.
Ajelin sitten tallille. Oikeasti, miksi sinne on täytynyt taas heitellä niitä kiviä pitkin teitä. Ei mitään järkeä. Ymmärtäisin jos ne sepeli/kivikot siellä täyttäisi kuoppia tai jotain, mutta kun ei. Ja siinä yhdessä kohdassa ei edes ollut sepeliä lainkaan. En vaan tajua.
Saavuin tallille kivan ajoissa, ja kävin lukemassa taulun. Heh heh, mulla oli Vinski. Tunnilla myös Sulo, Nikkis, Salli ja Roosa, joista tosin kaksi viimeistä eivät tulleet. Eli meitä oli vain kolme! :D
Vinski oli ekalla tunnilla, joten kattelin tunteja. Hain parit raipat, kävin vähän kävelemässä Nikkiksen vieressä ja sit autoin pistämään Kaisa paksun pois. Menin harjaamaan Vinskiä sitten vähän ja viskasin varusteet niskaan.
Varustettuani hevosen, lähdettiin me kentälle. Vinski oli virkeyden perikuva. Korvat möllötti sivulla ja niin laiskasti kuljeksittiin kentälle. Ja jälleen kun kentälle päästiin, niin eihän se ratsu reima jaksanut liikkua lainkaan eteenpäin :D Ihan kamalaa.
Lopulta sain Vinskin puserrettua sinne kentän keskelle ja saatoin lopulta kiivetä kyytiin. No ei, ei se nyt tänään ihan niin vaikeaa ollut. Vielä jalustin korjailua ja sitten lähdettiin kävelemään. Povailin mahtavaa tuntia naureskelemalla avuttomuuttani siellä selässä. Vinski ilmeisesti ymmärsi huoleni ja kulki alkukäynneissä aika kivasti.
Käytettiin koko kenttää ja tosiaan, tuolla kun tuota kuvaa katsoo niin siinä näkyy pelto. Sitä peltoa oli puimuri puimassa, en ole nyt ihan varma missä vaiheessa se tuli sinne, mutta joka tapauksessa.
Käveltiin ihan rauhaisia alkukäyntejä. Koitin saada Vinskin etenemään tarpeeksi hyvin ja reippaasti. Taisin myös ottaa hevosen pois uralta, ja pysyttiinkin siinä ihan hyvin. Välillä vähän rupesi jännittämään että puskeeko ratsu nyt tonne uralle, mutta Vinski ymmärsi mennä oikein nätisti. Tehtiin vähän jotain minimaalisia voltteja, en vaan osaa tehdä isoja.
Alusta asti mä ajattelin että nyt yritän ja ajattelen. Koko ajan ajattelin että onhan ne jalat nyt varmasti edessä, onhan ulko-ohja tuntumalla. Mun pitää yrittää kaikkeni, sen täytyy nyt jo sujua.
Lähdettiin alkukäyntien jälkeen kevyt raviin. Vähän oli laiskanpuoleinen siirtymä ja mä yritin kyllä edelleen pitää sen Vinskin uran sisäpuolella, mutta kun ei se oikein onnistunut. Vinski ikään kuin puski uralle ja pysyi siellä kuin älykääpiö. Välillä meillä oli hirveää tahkoamista ja taistelua, kun ei se Vinski vaan kääntynyt. Sitten kun lopulta sain sen huijattua käännökseen kääntämällä suoraan kulmasta, niin sitten se puski pian takasin uralle ja sitten oltiin taas tässä umpikujassa. Masentavaa. Välillä Vinski sääli minua, ja kääntyi aika nätisti, onnistuttiin tekemään jotain ympyröitäkin ihan nätisti (ne ympyrät meni nätisti, niiden ympyröiden jälkeen Vinski punki uralle. Jeah)
Mutta hei, keventely oli mahtavaa. Se tuntui suhteellisen helpolta ja jalustimetkin pysyi aika kivasti jo jaloissa :D Jotain positiivista
Lähdettiin vähän väistättämään. Lyhyeltä sivulta käännyttiin melkeen keskihalkasijalle ja siitä väistätettiin kevyt ravissa uralle takasin. Fiilis oli sellanen jippiajei vaan. Olin noin sata prosenttisen varma ettei mistään tuu mitään. Valkea valas se vaan laahusteli miten sitä huvitti ja sitkö pitäis vielä kevyt ravissa väistättää ja vaikka ja mitä.
Vinski kääntyi keskihalkasijalle tosi kivasti. Suorastaan hämäävän hyvin. Ja arvatkaa millanen hämy oli se, kun Vinski vielä kaiken lisäksi ainakin melkeen väisti vallan kivasti sinne uralle? Olin suorastaan järkyttynyt :')
Joitain askelia varmasti onnistuttiin aika oikein, vähän oli ongelmana kun Vinski ennakoi ja puski itsekseen sinne uralle. Ja sit meni Vinski vähän vimpulaksi kaulastaan välillä. Mutta pointti olikin nyt se, että minä sain Vinskin liikuttamaan isoa ruhoaan sivulle päin ja vielä kevyt ravissa. Aivan mieletöntä. Suorastaan uskomatonta!
Yksi sellanen pikku epäkohta tässä väistössä oli. Nimittäin iso Vinski-proomu se väisti nätisti. Sitten pieni Milla-lapsi yritti suoristaa hevosen, you know ettei tungettais sinne uralle asti. Siitäpä iso Vinski-proomu vallan riemastui. Se vaan puski määrätietoisesti uralle ja sinne päästyään ryhtyi esittämään jos jonkinmoista liitoa ja kiitoa. Mä koitin pamauttaa sen sieltä pois, sain vain ravia eteenpäin. Juostiin siis päätöntä kaahailua ympäri kenttä vähän turhankin useasti. Tai ehkä me vaan irroteltiin, kunnolla liikettä niin kaikki muukin sujuu sitten paremmin?
Jossain vaiheessa mulla sitten lievästi sanoen kärähti. Mä yritin, ja koitin pamautella Vinskin lopettamaan väistön ja ei, se vaan tunki ja puski. Niinpä sitten kiristin ohjia, vaikken sen uskonut edes auttavan.
Simsalabim! Hevonen kääntyi. Olipa taas vaikeaa.. Ilmeisesti ohjastuntuma oli sen verran vajaa, että Vinski vaan maatusti missä sitä huvitti.
Vaan oikeasti, niitä ohjia niin vaikea pitää noin kireällä. Ihan sen takia että mulla kramppaa kädet kun iso paksu Vinski painaa niin paljon, enkä osaa. Ja jotten kuulostaisi kovin itserakkaalta, niin tuleehan siinä aina sellanen olo, että nyt mä hertsileijaa roikun tän ratsun suussa ja se suuttuu ja kuolee.
Mutta tosiaan. Ohjien kiristäminen auttoi. Vinski suoristui väistön jälkeen, kääntyi niin paljon paremmin ja helpommin. Muisti vain rämplätä ulkokäden kanssa tuhat kertaa enemmän kuin sen sisäkäden. Vinski kulki oikein kivasti ja ravattiinkin mukavasti eteenpäin. Ainoa miinuspuoli oli tosiaan se, että hyvin pian tuntui siltä että mun kädet kuolee ja tipahtaa irti.
Vaihdettiin suuntaa ja tämäkin sujui samaan tapaan. Oikein kivasti siis (:
Sitten käveltiin hieman. Ja heehee, seuraava tehtävämme. Marianne aloitti kertomalla kuinka se on niin ihana tehtävä ja ollaan jo varmaan kyllästytty siihen. Eli suomeksi sanoen, ensin väistätettiin keskihalkasijalta melkeen uralle käynnissä ja heti väistön jälkeen laukannosto.
Väistettiin ensin tonne oikealle, eli vasen laukka.
Väistöt oli ihan ookoo. Ei ne nyt ihan tosi upeita ja mahtavia ja oikeita väistöjä olleet, mutta mä ajattelin ja tajusin koko ajan mitä teen. Enkä luovuttanut ;)
Koko ajan mulla oli sellanen idea että nyt teen näin, nyt se menee vinoon, teen näin. Vaikken sitten oikeen onnistunut suoristamaan Vinskiä, niin ainakin yritin, ja se on tärkeintä. Tai joo, tärkeempää olis että vetäis laukkapiruetit takaperin ja väärinpäin ja sil viisii.
Väistöt oli kumminkin ihan hyviä. Mentiin sivulle päin suorempana tai vinona. Välillä vaan käveltiin sinne. Mutta ainakaan ei Vinski jatkanut väistöä uralle asti ja mulla oli jotain ideaa siitä mitä olen tekemässä.
Laukat nousi ihan hyvin. Jos ei huomioida sitä pikku juttua että varmaan joka kerralla nousi ensin väärä laukka ;D Se on vaikeeta. Ja oikeasti, mä alkuun oikeen istuin monta metriä tuijotellen vaan Vinskin lapoja, mutta silti tulin vaan siihen tulokseen et suottaapi olla väärä laukka, suottaapi olla et ei oo. Ja Mariannekin huomasi kauniin laukkamme vasta hyvin myöhään. Mutta ehdin mä silti joka kerta ottaa raville ja laukata edes pari askelta (toivottavasti) oikeaa laukkaa.
Mutta muuten laukka oli hyvää. Nousi kivasti suoraan käynnistä ja mä istuin taas niin hyvin. Vähän pääsin välillä pomppimaan, mutta muuten istuin hyvin. Jalustimet nyt meni kengän korkoihin, vaan pysyivät ainakin jaloissa. Ja koitin kädetkin pitää niin ettei ne nykis koko ajan suusta, kun jostain kumman syystä mä jouduin aina löysäämään ohjaa siinä laukatessa ja sitten kädetkin vähän vammasi kun ohjaspituus oli huono.
Vaihdettiin sitten suunta. Väistöt jatkoivat samaa ihan ookoo rataa. Vaan nyt se Vinski valas tunki aina uralle asti. Ei auttanut niin mikään, aina se vaan puski sinne väkipakolla. Puuh.
Ja sitten kääntäminenkin meni yllättäen ihan mahdottomaksi. En saanut sitä kääntymään väistölle, hevoinen vaan puksutti pitkin uraa vallan tyytyväisenä.
Laukat onnistuivat aika kivasti. Nousi hyvin, tällä kertaa varmaan jopa oikeaa laukkaa :D Istuin oikein kivasti ja sit vaan posoteltiin. Vinskilläkin piti aina kiirettä, piti vähän kiihdytellä kun pitkä sivu avautui sieltä (ja piti kai sitä päästä pois, olihan siellä ihmisiä ja sit vielä se puimuri)
Aloin varmaan itsekin väsyä, ja saattoi johtua ihan jo siitä että kääntyminen meni hankalaksi :)
Puimurin tultua lähemmäs, kävelin hetken kentän toisessa päässä. Nostin laukankin sinne kertaalleen ja olin taas oikein iloisesti yllättynyt kun Vinski oikeasti nosti sen laukan, vaikka oltiinkin jo kävelty.
Sen jälkeen laukkasin vielä parit pätkät ihan vaan uraa pitkin ja unohdin väistön kokonaan. Näissä laukoissa otin tavoitteeksi sen, että jalustin pysyisi vähän paremmin paikoillaan, että mä istuisin ja katsoisin eteenpäin ja sitten koitin vielä pitää käden paremmin mukana. Valtamerialus se siellä paineli vallan tyytyväisen oloisena vielä viimeisetkin laukkapätkät.
Sitten olikin jo loppuravien vuoro. Alkuun meillä oli ongelmia, Vinski vaan tunki sinne uralle ja en saanut käännettyä. Lopulta uskaltauduin puristamaan koko lopulla pohjevoimalla ja Vinskikin alkoi kääntyä nätisti, vaikka ohjaa vähän löysäsinkin. Jes! Tehtiin vähän ympyröitä, mutta lähinnä vaan löllöteltiin keskemmällä kenttää ja kevenneltiin rauhaisasti.
Sitten loppukäynnit.
Marianne oli vallan mahdottoman tyytyväinen. Koko ajan se hoki kuinka on niin draivi päällä ja menee niin hyvin. Ja oli hän niin tyytyväinen :D
Menee kuulemma NIIN paljon paremmin kun sillon joskus ja oon NIIN paljon kehittynyt. Ja istun laukassakin jo NIIN hyvin. Ja ois pitäny nyt olla kavereita kuvaamassa kun istuin laukassakin noin hyvin :D
Kuulemma hevonen oli niin hienosti avuilla ja sillä oli niin kivaakin.. Tjoo-o :'D Miten vain.
Ja kuulemma niin oli yritystä ja niin olin keskittynyt ja jee. Heh.
Mäkin olin taas oikein tyytyväinen. Tää oli hyvä viikko. Ja Vinskillä on kiva mennä. Ah, kun meinaa kuolla jo alkuraveissa, se on sitä jotain (':
Mutta nyt tuntui että mä löysin taas tätä tatsia tähän Vinskiin. Se vaan kun en uskalla pitää ohjaa tarpeeksi vahvalla tuntumalla, enkä uskalla käyttää pohjetta tarpeeksi. Ja tietty kun menee poneilla niin on jo niin vaikeaa keikkua Vinskin kyydissäkin.
Mä olin tyytyväinen, oikein tyytyväinen. Vinskikin käyttäytyi niin asiallisesti, eikä juossut häntä pyörien karkuun puimuria ;)
Käveltiin ja sitten keskelle. Alas selästä ja lähdettiin talliin. Vinski johti oikeen vanhan miehen rauhallisuudella. Siinä se löntysti, eikä edes tajunnut että puimuri ajaa vieressä :D
Harjailin hevostapauksen pois ja lopulta sain jopa kortinkin kirjattua.
Ehkä mulle tulee nyt poni-iän kriisi ;) Tai sit poni-ikäkin meni jo, mut joka tapauksessa. (olen vanha :o)
Mä olen tässä kesän aikana myöntänyt itselleni (tai ei siinä mitään myöntämistä ollut) että olen liian iso pikku-pikku poneille. Eli Sulolle ja Nikkikselle.
No joo, kyllä mä jo viime vuonna olin niille liian pitkä ja tiesinkin sen. Mutta nyt mä olen oikeasti päättänyt että mulla ei oo mitään suurta halua mennä niillä. Ei olekaan, ne on pieniä ja tarttee pitää niin minijalustimet että se on vallan kamalaa.
Olen erittäin sinut asian kanssa, vai miten tämän nyt muotoilisi :D Ei ole mitään halua mennä kummallakaan enää, se riitti että sain niillä nyt mennä edes ne pari kertaa jottei nyt jätetä pikku poneja johonkin putoamiskertaan. Joo, tietty jos ne nyt mulle laitetaan niin ihan mielellään voin kummallakin mennä, onhan pikku poneilla hauska mennä :D Mutta en mä enää halua silleen kunnolla ja montaa kertaa peräkkäin mennä kummallakaan. Ne on yksinkertasesti pieniä.
Sen sijaan isommista poneista en ole vieläkään valmis luopumaan. Eli Elviksestä ja Pompelista. Ihan jo sen takia että Elvis on pieni pullamössö poni ja Pomo on muuten vaan kiva (jee, huomatkaa, se on jo kiva :D)
Sinäänsä mä en tiedä. En osaa niinkään profiloida itteäni ponitytöksi tai heppatytöksi. Poneilla on kiva mennä koska ne on pieniä, keveitä, kivoja. Hevosilla on kiva mennä koska ne on isoja, vaikeita ja kivoja. Heh, mutta noin se menee, epäloogisuus huipussaan.
Vaihtelu. Se on se juttu.
Mutta joo. Mä ihan tosissani haluisin nyt mennä ponilla. Niinku pitkästä aikaa. Oon menny niin monta kertaa jo hevosilla (siis ihan huikeen monta kertaa) että tää alkaa jo kauhistuttamaan. En mä nyt vielä oo valmis luopumaan kivoista pienistä poneista ja toivon että Marianne on yhtä mieltä kanssani.
Ja muutenkin, oikeastihan mä toivon etten kasva enää yhtään ja oon aikusenakin tosi pieni ja hentonen ja sit voin mennä myös isoilla poneilla. Olis kuitenkin ihan tylsää olla iso tankki aikunen joka löllyy ja lyllyy ja menee vaan yhdellä ja samalla hevosella ku muut romahtais alla. (mainiot kuvaelmat, heh) On mulla unelmat. Ehkä mä sitten jossain vaiheessa voin todeta olevani liian iso myös isoille poneille. Nyt en vielä mokomaa tunnusta. Tai joo, kyllähän mä oon vähän pitkä. Ja kun ilman satulaa menee niin jalat lentää kilsan päässä ja tosi alhaalla. Mutta niin kauan kun jalustimet saa tarpeeksi pitkiksi ja poni ei lahoa alle, niin en oo liian pitkä. Ja niin kauan mä ajattelin pysyä poniheppatyttösenä.
Olipas harvinaisen sekava kirjoitus. En osaa sanoa mitä mun edes piti sanoa. Mutta jotain syvällistä nyt kuitenkin :D Tai sit tää oli tällasta luulosyvällistä, mua väsyttää meinaan jo aika paljon.
Oletteko muuten huomanneet että oon taas mennyt aika vaihtelevasti. Viime kerrat joka kerta eri hevosella. Ehkä tästä tulee tällanen loppukesän perinne, heppa vaihtuu melkeen joka tunti ja kaikki sujuu vallan mainiosta (tai ainaki melkeen mainiosti)
Jos mä nyt lopetan, ennen kuin keksin lisää näitä muka niin viisaita aiheita, joista voin sepustaa vähän lisää.
Mut hei, mä aloin tänään ajattelemaan että mun tekstit on lyhentyneet. Tämä korjaa asian. Enkä ees tiiä oliko se totta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti