Oltiin tuossa Jonnasella ja oli vallan hehkeää. Tuli leivottua erittäin tiiviitä mokkapaloja, joiden ohje revittiin melkeenpä päästä, mulla oli joku ihme älykääpiö aika kun joka toinen lause päättyi kyseiseen ilmaisuun.
Tänään aamulla me myös onnistuimme kasvatus työssämme kun löysimme pöydältä vajakin kärpäsen. Se ei osannut lentää, kunhan käveli laiskasti ympäri pöytää ja jämähteli vähän väliä pohtimaan syvällisiä. Ruvettiin sitten kiusaamaan sitä (hehe) otettiin kärpänen lusikkaan ja koitettiin saada se syömään jotta se oppisi lentämään. (en uskonut että se mitään oppisi, vajakki ku vajakki.) Kärpänen nimettiin Tarmoksi, ja koitettiin saada se syömään sokeria ja tarjottiin myös mokkapalan paloja. Tarmo vajaaseen tyyliinsä vain seisoskeli sokereiden vieressä ja tuijotteli tyhjyyteen. Uhmaikä iski selvästi.
Välillä Tarmo tajusi jutun jujun ja hieroi käsiään yhteen ja ehkä jopa maistoi sokeria. Sitten se jämähti taas haaveisiinsa eikä kuullut mitään.
Tarmon seurailu alkoi käydä jo vähän tympeäksi kun toinen vain seisoskeli, eikä millään syönyt. Ja sitten se otti koko ajan lusikkaan kiinni ja käveli vaan ja plääh.
Vaan sitten sain kuningasidean, kun tajusin että mun eilinen kahvi oli yhä pöydällä. Mustaa, kylmää ja erittäin sokerista kahvia lusikkaan ja lusikka Tarmon kärsän alle. Uskomatonta mutta totta, Tarmokin jopa alkoi syödä! Tai pikemminkin juoda.
Se innostui hurjasti. Se pisti etummaiset jalkansa sinne kahvin joukkoon ja joi oikeen ahnaasti sitä kahvia kitusiinsa. Se oli hauskan näköistä, meidän pieni ja heikko Tarmo söi! Awws :) Onnistuin myös uittamaan Tarmon kahvissa, kun kippasin mukista lusikkaan sitä kahvia, ja sitten sitä tulikin liikaa ja Tarmo ihan ui siellä. Hups. Tarmo ei tuntunut pahastuvan, se tykkäsi siitä kahvista.
Myönnettäköön että idean järkevyys alkoi epäilyttää siinä kohdassa, kun Tarmo tuli pois lusikasta ja alkoi imeä pöytää suorastaan tärisevän näköisenä :D Liikaa kofeiinia, aijai.
Pistettiin kaffet pois, kun Tarmokin tuntui saaneen tarpeekseen ja koitettiin taas sitä sokeria. Sokeri liimaantui Tarmon jalkaan, muttei sillä ollut ilmeisesti nälkä. Tai sitten se ei vaan vieläkään osannut kiinteitä syödä, Tarmo oli kuin vauva aikuisen kropassa, you know ;)
Annettiin Tarmon kuivua hetken. Se vaipui taas kuvitelmiinsa ja vaan seisoi kun puhaltelin sitä kuivaksi.
Ja sitten se ihme vasta tapahtuikin. Otin sen lusikan ja törkkäsin Tarmoa. Ja arvatkaas. Tarmo lensi. Se suristeli siipiiän ja lensi muutaman kymmenen sentin matkan sitä pöydän pintaa pitkin! Herran jumala, ja eikun törkkimään Tarmoa lisää.
Aina kun törkättiin lusikalla, Tarmo lensi pikku matkan pöytää pitkin hallitsemattomasti.
Sitten otin Tarmon lusikkaan. Vippasin sitä lusikkaa ylöspäin (silleen ku kaikissa elokuvissa heitetään niitä lintujakin ilmaan jotta se lentäis) ja Tarmo siitä sitten todellakin irrottautui lusikasta ja lensi pois.
Se oli surullisen haikea hetki. Niin ne kasvavat.
Mutta olimme onnistuneet kasvattajina. Tuo pieni ja vajakki kärpänen, oli kasvanut isoksi. Se oli vahvistunut ja oppinut lentämään.
Maailma on julma, mutta ainakin Tarmo sai uuden yrityksen. Hyvästi Tarmo </3 :')
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti