Taulua lukemaan, ja mullahan oli Vinski. Pöh. Suoraan sanottuna mulla oli sellanen idea että näin viimeisen keskiviikon kunniaksi mä tietenkin ratsastan uskomattoman upeesti ja kaikki kattoo sillee et wau, ja sitten voin hyvillä mielin lopettaa kaksi kertaa viikkoon ja tulla surkeaksi. Ja sitten mulla on Vinski.. Tasan ei käy onnenlahjat. Tunnilla oli sitten myös Pomo, Nikkis ja Salli. Vinski oli ekalla tunnilla, joten kattelin ensin tunteja ja sitten menin harjailemaan Vinskiä. Puunailin sitä hyvin pitkään ja turhaan. Ajattelin että Vinski rakastuu muhun kun harjailen sen kiiltäväksi ja sitten se uljaan prinssin omaisesti kuljettaa mua lentävin askelin ja sitä rataa. Vaan oli se ärsyttävää kun oikein innostuin harjailemaan hevoista kiiltäväksi, niin eikös se loppujenkin lopuksi muistuttanut vaan ampiasta joka on käväissyt jauhopussissa, arvon ratsu kun oli aivan mustan kellertävä. Pöh.
Vinski varusteisiin ja kentälle. Vinski ei tajunnut, ei sitten ollenkaan. Ensin se seisoi karsinassa alahuuli lörpällään. Kun lopulta sain sen liikkeelle, tuli se mun mukana kuin joku vanha kämänen ukko. Taaperreltiin niin hitaasti ja laiskasti sinne kentälle.
Kuten tavallista, vanhoja kivoja kuvia, jotka on ottanut Iina. Jeah.
Kiipesin Vinskin kyytiin, ja tiedättekö, mulla oli ideoita. Mulla oli hyvinkin paljon ajatuksia, että nyt teen näin, näin ja näin ja sitten, aivan varmasti, tämä konimus toimii kuten haluan. Eikö totta? Jos pidän ulko-ohjaa kädessä, katon käännöksen suuntaan, istun hyvin, käytän pohjetta, eihän se silloin voi kuin toimia täydellisesti!
Vinski ei tajunnut sitten tätäkään.
Lähdettiin kävelemään, ja otin vaan Vinskin taas keskemmälle. Hevoinen kääntyi vallan nätisti, mutta se mateli. Ja jostain mystisestä syystä en aina viittinyt ratsastaa mokoma lurjusta edes eteenpäin. Kenties siinä oli jokin syvällinen logiikka "en mee eteen, kun tää nyt kerran ees kääntyy. En mee eteen ku jos tää lähtee menee" Marianne loihti meille puomeista kolmion, jolle piti jäädä, minä ja Salli porttipäähän.
Mun ideologiana toimi tänään se, etten mä ainakaan hermostu, enkä kisko, enkä tee sitä, enkä myöskään tätä. Ajattelin että kokeillaan nyt oikein rennolla ja hauskalla kukkahattu meiningillä tätä hommelia. Ja muutenkin, ei innostanut mikään viime kertainen vetokilpailu, se oli kipeetä :/
Ensin se meni ihan hyvin, kun ei vielä tarvinnut pysäyttää. Kyllähän Vinski nyt hieman liiraili (hieman, heh) turhan kauas ja löntysteli niin kamalan laiskasti. Mutta pysyimme suunnilleen reitillä, jeejee.
Mutta kun lisättiin ne pysähdykset, se vaan pilasi kaiken. Kun yritin pysäyttää, niin Vinski ei pysähtynyt vaan tunki suunnilleen aitoihin ennen kuin lopulta pysähtyi. Kääntäminen ei ottanut onnistuakseen, vaan kuljettiin uraa pitkin mittailemaan miten me jyrätään Marianne parhaiten. Toisaalta mun kukkahattu meininki onnistui kiitettävästi, siinä kohdassa kun me jyräiltiin uraa pitkin niin ei jotenkin voinu ku räkättää tälle avuttomuudelle (;
Marianne tuli sitten ihan avustelemaankin jossain kohdassa. Selittämään kuinka teen kaiken väärin ja plääplää. En nyt muista :D Se yritti neuvoa mua, mutta. Ei saa pohkeet irrota kun antaa pohkeita. Ei saa varpaat osottaa ulospäin. Ohjat pitää pitää kädessä (ja mun teki mieli itkeä ettei siitä sitten tuu yhtään mitään kun mä kuolen tänne :D) Jalan pitää olla rentona. Se tunki mun jalkaa sellaseen asentoon missä sen pitäis olla ja vaikka mitä. Homma kuitenkin lähti sujumaan, osittain ehkä sen takia kun Marianne käveli vieressä, jolloin Vinski oivalsi minne milloinkin kuuluu mennä.
Sen jälkeen se sujui jonkun aikaa varsin kivasti. Mutta sitten Marianne käski ponit raviin. Ja sitten meni taas ihan pieleen. Vinski ilmeisesti kuvitteli että mekin ravataan, tai sitten mä vaan itse jännityin pelkästä ravin ajattelusta. Anyway, heponen alkoi liikkua reippaasti eteen, tunki sisälle, eikä kääntynyt. Kun yritin kääntää niin se vaan koitti kiihdytellä raviin ja kaikki meni päin mäntyä. Marianne tuli sitten taas hetkeksi vierelle, naureskelemaan kuinka se voi mennä pieleen jos toiset lähtee raviin. Marianne ravasi hetken meidän vieressä ja mä olin ihan hätää kärsimässä. Tuntui että putoon sieltä ku Marianne roikku ohjan päässä :D
Kun Marianne jätti meidät, alkoi taas tämä surkea ja tasapaksu epäonnistuminen. Vinski ravata puksutti kuljettaen mua matkassaan minne sitä huvitti. Mä yritin kaikkeni ja ei. Loppujen lopuksi mä käskin tänään sitten liian vähän. Kumma juttu, välimuodon kun löytäisi. Mutta jos käskee kunnolla niin sitten kärähtää käämit kun ei toimi ja jos kukkahattuilee niin ei tuu käskettyä tarpeeksi. Hmm.
Kun vaihdettiin vasempaan kierrokseen alkoi kevyt ravi sujuakin. Jonkun aikaa Vinski oikeasti kääntyi kivasti ja kaikki meni hyvin. Mä osasin keventää ja tuntui hyvältä. Kauaa ei Vinski jaksanut pelata mun säännöillä, vaan sitten alkoi taas se uraa pitkin puksuttaminen. (ja epäilen että tässä tottelukohdassaan se vain seurasi Sallia. En tiedä kuitenkaan.) Marianne koitti taas valaista että jalka ei voi mennä taakse. Se pidensi jalustimia ja näin. Mä tiedän, ne menee taakse koska mä kevennän. Kun mä kevennän Vinskin kanssa, niin Vinskillä on niin pirun iso ravi että mä heilahdan ihan eteen ja liian ylös ja siinä sitten samalla huitasee jalat sinne taakse. Tämän takia istuinkin pian alas. Sitten alkoi taas tämä hetkellinen hyvä jakso. Istuttuani alas, mä sain pohkeen paremmin läpi ja Vinski siis oikeasti kääntyi muutaman kierroksen ajan. Jes, Marianne riemuitsi että harjoitusravi se auttaa aina.
Tosin sitten kävi niin klassisesti että jostain syystä ei homma enää toiminut ja mulla ja Vinskillä alkoi taas säätäminen. Ja sitä paitsi, Vinski oli niin kamalan reipas. Se oikeen kiisi eteenpäin koko ajan, mikä ei varsinaisesti auttanut mua. Toisaalta oli kyllä kiva koittaa istua siellä kun Vinski oikeasti ravaa eteenpäin, mutta mitään mainittavaa hyötyä siitä ei siis ollut (;
Meidän piti tehdä sitten myös siirtymisiä. Mariannen sydän itki verta kun mä makasin kaulalla vähän väliä kun siirsin Vinskiä käyntiin. Paniikkireaktio, kun iskee paniikki mä lojahdan kaulalle. Se auttaa ihan oikeasti, Vinski siirtyy paremmin, uskoi Marianne tai ei. Ja silloinkin nousen ylös jos koitan hiljentää tyyliin koko pitkän sivun ja mitään ei vaan tapahdu ja niin.
Siirtymät onnistuivat vaihtelevasti. Välillä Vinski ei siirtynyt jolloin mä lojuin kaulalla ja nousin jalustimille. Välillä Vinski siirtyi niin hirmusen nätisti ja aijai. Vaan suoraan sanottuna ahdisti kun se läskipää koko ajan tunki sinne aitoihin. Kaikki muu menee, mutta aitoihin mä en halua tulla litistetyksi, ihan oikeasti.
Sitten piti nostella hieman laukkaa. Mulla oli kädet hieman kipeät, eivät kovin, mutta sen verran mitä ne nyt aina sattuu kun Vinski lojuu ohjalla. Jeps.
Vinski käveli niin reippaasti, että suorastaan jännitti nostaa laukkaa, iiks :D Vinski nosti laukat oikein nätisti, laukassa oli kyllä sitten vauhtia vähän liikaakin. Paineltiin kulmat sellasella vauhdilla että apuva. Laukasta alas siirtymät olivat myös ihan hirveän vaikeita. Mä ihan todella yritin, ja silti se Vinski paineli puoli pitkää sivua ennen kuin se raviin vaivautui, käyntiin tuhraantui aikaa vielä enemmän.
Laukka kuitenkin oli tosi kivaa. Mä istuin niin ihanan hyvin, kädet pysyi mukana, Vinski nosti hyvin. Siirtymät alas olivat huonoja, mutta ainakin yritin istua (ja jos onnistuin istumaan koko siirtymän niin en edes pomppinu ihan hulluna :) ) Joo, ja kerran oli taas ihan 99% varma että on väärä laukka ja saatiin se jopa vaihdettua. Ja tittitii! Vinski kääntyi KAHDESTI. Oujee mikä päivä ;) Tosin kääntämiset oli sellasia.. Noh.. Karmeita. Mutta totesin että parempi kääntää se vaikka sisäohjalla kiskomalla kuin että laukataan taas miljoonannen kerran toiseen päähän kenttään. Ja kaksi ympyrää onnistuttiin tekemään, hieno Vinski.
Sitten loppukäynnit. Marianne kävi jotain juttelemassa. Ei ollut meidän päivä, heh. (;
Joo-o. Ei nyt ihan. Ei se mitenkään erityisen hyvin nyt mennyt. Tai olihan tässä tunnissa hetkensä. Hetkittäin se kulki ihan kivasti. Laukat oli hyviä. Mutta ei se erityisen hyvin mennyt.
Aloin vaan miettiä että miltä se oikeasti näytti silloin ekoilla kerroilla. Millaista se oli. Tai, senhän on täytynyt olla ihan karmeen näköstä ku ekoilla kerroilla menin Vinskillä. Tai ainakin tällä logiikalla, oonhan mä nyt ratsastanut kaks vuotta kauemmin ku silloin.
Käveltiin ja keskelle. Alas selästä ja ratsu talliin. Harjailin poikasen nopeasti ja kirjasin tämänkin kortin viimeistä kertaa. Surut on surtu, jonain päivänä taas jatketaan entistä ehompana. Nyt on vaan aika olla tosi mega huono, on taas aika käydä niin harvoin. Kaikki vaan mataa. Nojaa. Ehkä se siitä.
Mä kävin ihan hirveän kauan kaks kertaa viikossa, joten tää ei tunnu nyt niin suurelta kuin silloin viimeks. Ja ehkä mä taas oon rikas... Ehkä en. Talven yli nyt ainakin ratsastan vaan kerran viikkoon.
Heipä hei. Jatketaan taas ensi viikon surkeudella sitten :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti