Tallille sitten taas vaan. Piitkästä aikaa :b
Saavuin sinne ja kävin lukemassa taulun. Siellä oli nyt kato käynyt, ihan tyhjää kaikilla tunneilla. Rauhallisuus on kyllä ihan positiivista. Mulla oli sitten Elvis ja tunnilla myös Evita, Kaisa ja Pomo. Elvis oli vain mun kanssani, heh.
Tuli niin suosittu olo, olen suorastaan tarpeellinen. Tai ku mua oikeen etittiin. Täti tuli selittämään että "oot sä siellä, hienoa hienoa ku mä aattelinkin että sä jo tulit. Marianne tarvii kai apua jonkun kanssa, meetkö sä taluttaan?" Tietenkin minä menin :D Hei mua oikeen haettiin, eihän silloin voi kieltäytyä. Marianne käskytti mut Roosa-neidin viereen ja oli taas niin neitimäistä touhua silläkin ponilla että hurlumhei. Se oli ihan varma että vanhat papat sapelihammastiikereineen kykkii siellä puskassa ja vaanii pieniä aasin näköisiä otuksia. Siellä se vallan kauhistuneena hyppeli ja otti muutamia laukka-askelia ja mä roikun siellä ponin poskessa kiinni että soojaa vaan. Ei siinä mitään, pelkäsin vaan että a) katkon sormeni ja b) se ratsastaja mennä molskahtaa sieltä alas. Se olisi ollut kamalaa. Roosa oli oikein sika koko tunnin ajan ;) Se oli oikeasti ihan karmea, ja enkä oikein tienny itkenkö vai luovutanko koko homman suhteen ja plääh. Noo, selvittiin elossa. Vaikka vähän meinasi meitä kaikkia jännittää kun Salli ja Nikkis kirmailivat vapaina ympäri kenttää.
Sen jälkeen jouduinkin pitämään Nikkistä. Marianne päätti että se pitää seuraavalle tunnille ottaa liinan päähän, pienten ponien ei sovi käyttäytyä noin pöljästi. Vaan mikäs siinä, seisoimme pienen karvaisen ponin kanssa asennossa, Nikkis katseli erittäin kaihoisasti kun kaverit lähtivät talliin ja olis tämäkin pieni karvamato mennyt niin mielellään sinne tallin puolelle.
Seuraavaksi päädyinkin Simppelin viereen, heh. Se oli erittäin outoa ja todella vaikeaa. Onneksi pääsinkin pian pois, tällä kertaa Nikkiksen liinan päähän. Arvatkaa ku olin iha sillee et OMG pääsenkö mä oikeesti pitää Nikkistä liinan päähän, vähän siistiä :D (me vaihdeltiin siellä koko ajan Mariannen kanssa, ensin Marianne hoitaa jotain ja sit sen täytyy tulla hoitaa jotain ja sit vaihdeltiin poneja siellä :D)
Joo, tosiaan. Sain pitää Nikkistä siellä liinan päässä, eka kerta. Vähän oli niin hauskaa, ja se jopa onnistui miljoona kertaa paremmin kuin oisin uskonut. Lopulta mun oli pakko lähteä sieltä, pakkohan mun oli hakea rasvattu salama sieltä tarhastaan. Surullista, tosin venytin sitä ponin hakemista mahdollisimman pitkään ku oli niin mahdottoman mukavaa seistä liinan perässä siellä :'D Hulluilla halvat huvit ja sillee
(tosiaan, nää kesäkuvat on taas näitä Iinan ottamia. En oo vielä päättänyt mitä laitan jatkoon :) )
Hain Elviksen sieltä tarhasta ja mentiin talliin. Harjailin ponin nopeasti ja heitin sen varusteisiin. Ja joo, onhan se Elviksen vyön kiinni laittaminen ollut jo aika kauan hyvin vaikeaa. Tänään se oli vielä vaikeampaa ja mun oli todellakin pakko hakea täti pistämään se vyö kiinni. Ärsytys :D Mokomakin paksu poni.
Sitten lähdettiin kohti kenttää. Viimeksihän hehkuttelin kuinka viisas ja aikuismainen poni olikaan. Tänään se oli sitten erittäin kakaramainen ilmestys. Elvis aloitti heti kun käveltiin ulos tallista. Se koitti ravailla kauhuissaan karkuun ja sitten tehtiin ties mitä ympyröitä kun oli niin kiire. Sen jälkeen mentiin jotain pohkeenväistön tapaista kun oli muka pakko ravata eikä niin millään voinut käyntiin siirtyä. Onnekseni poni rauhoittui pian ja käveli ihan kohtalaisesti kentälle.
Sitten kiipesin kyytiin ja koitin vähän säädellä jalustimia. Sekin meni varsin hankalaksi kun ponilla oli muka joku hirveä kiire. Siinä mä koitan säätää ja poni koittaa vaan hiippailla ja hiihdellä kohti uraa.
Lähdettiin sitten kävelemään. Ja poni tuntui aika.. Karmealta :D Se hiihteli niin reipasta käyntiä ku vaan pystyi, ja koko ajan se tuntui siltä että se räjähtää. Koko ajan sai miettiä että koska se nyt päättää jotain säikähtää ja lennättää mut maata kiertävälle radalle. Ja löytyihän se pelottava kohta lopulta, Elviksen mielestä peltopää oli erittäin hirmuinen. Ensin se koitti skipata koko lyhyen sivun, kun tein siihen voltin niin poni siirtyi raviin ja tehtiin joku ravisekasikiövolttipylpyrä. Päästiin eka kulma nätisti, sitten se koitti taas tunkea sisään siinä lyhyen sivun keskellä. Ja taas miniravivoltti ku poni koittaa kauhistuneena vetästä toiseen päähän kenttää. Ja se viimeinen kulmakin oli vielä ihan hirveä. Siellä tehtiin varmaan kolme volttia kunnes viimein päästiin edes kohtalaisesti ohi. Ensin pari kertaa tungettiin sisälle ja lapa edellä kauhistuneena puhistiin sille pahalle kulmalle. Ja molemmilla kerroilla kun poni siirtyi raviin niin mä nousin jalustimille ja koitin kirota itseni sinne penkkiin kiinni. Kolmannella kerralla sain jo istuttua vaikka poni vähän ravasikin ja lopulta päästiin tän poninsyöjäkulman ohi, vaikkakin edelleen vähän lapa ulos pullottaen ja pääkin oli ihan vinossa.
Ja auta armias kun poni keksi että tietenkin myös tuo portti pää on aika pelottava. Sielläkin tuijoteltiin ja koitettiin hiihdellä vähän reippaammin ja jännittyneemmin karkuun. Mun teki vaan mieli hakata päätä seinään että pliis poni, yrittäisit edes.
Ei siinä mitään. Jäätiin sitten jollekin suorakaiteen tapaiselle. Siinä oli tötsät kulmina, eikä siis menty lyhyille sivuille asti. Piti tehdä vähän hienoja kulmia. Alotin ihan vaan kävelemällä kulmat mahdollisimman hyvin. Poni oli ihan jännittynyt ja kauhuissaan vähän niinkuin koko ajan. Se tuijotteli lyhyitä sivuja tosi pahasti ja koitti oikoa kulmia ja sitten hiihdeltiin taas alta pois.
Piti sitten ottaa pysähdykset ennen kulmia. Pysähdykset oli alkuun vähän sellasia hätäsiä. Elviksellä kun oli hirmuinen kiire. Pian kuitenkin alkoi sujua ja Elviskin rauhottui, eikä siis enää kytännyt jokaista muurahaisen kompastumista. Pysähdykset oli ihan hyviä, hieman pysähdyttiin vinoon kun Elvis ennakoi käännöstä. Poni kääntyi hyvin ja kävelikin jo paremmin.
Vaan herranisä ku vaihdettiin suuntaa. Elvis varmaan näki paremmin tolla vasemmalla silmällä nuo kaikki murhamiehet jotka siellä pusikossa pomppi ja oli tämän johdosta täysin varma että se yksi kulma on pahuuden alkulähde. Ensin ei meinattu edes mennä sen tötsän luo. Kun sain ponin sinne ja pysäytin, niin johan tämä eläin tuijotti erittäin pahaenteisesti jonnekkin kaukaisuuteen. Ja kun koitin sitten kääntää ponia niin johan se riemu repes. Siinä me pompittiin tasajalkaa, peruuteltiin ja koitettiin vetästä jotain laukkapiruettia jotta päästäis mahdollisimman kovaa karkuun. Mä koitin pysyä ihan rauhassa ja pitää sen ponin vaan siellä kulmassa kun ei siellä nyt aikaisemminkaan mitään poninsyöjä mörköjä ollut. Vaan se kulma oli vaikea. Elvis oli koko ajan vallan kauhistunut tämän kulman takia, aina oli tuijoteltava, aina sen piti koittaa karata paikalta. Ja sitten ku se vielä tämän jälkeen keksi pelätä kaikkia muitakin kulmia, tuli vaan sellanen olo että hallelujaa ku lähetään tästä vaikka raviinkin ku poni on aivan lapsi tänään. Lopulta päästiin läpi tämän mörkökulmankin ilman ylimääräisiä säpsyilyjä, toisaalta oltiin me sitä siihen mennessä jo kymmeneen kertaan pelättykin.
Ja Marianne valitti että tarttee olla niin rentona, ei saa nousta jalustimille. Mä oon sillee että yritys on kova, tän parempaan en nyt kykene ;)
Sitten piti siirtyä kevyt raviin. Pikkasen pisti jännittämään kun tiesin että poni aivan varmasti tekee taas kipittelyn maailmanennätystä. Ja niinhän se tekikin. Kaahailtiin pikku pikku askelia eteenpäin niin kovaa kuin pieni massava poni vaan voi päästä. Mä koitin pysyä rauhassa, keventää hitaasti ja rauhotella poniakin. Siitä huolimatta alkuravit oli sellasta viuh tohon päähän ja kaks kertaa nopeemmin toiseen. Elvis pelkäsi joka kulmaa vuorotellen, ainakin välillä.
Meidän piti ravissa tulla alkuun ihan vaan tötsien sisäpuolelta, tehdä vaan loivia kulmia. Sitten myöhemmin sai alkaa mennä tötsien ulkopuolelta parempia kulmia.
Niin että joo. Elvis kaahaili ja oli aika karmea. Marianne hoki ja huuteli että kevennä rauhassa, matalammin, liimaudu. Mä yritin parhaani, vaan on se vaikeeta. Koitinkin aina niin että tein voltin, jolloin Elvis ainakin välillä rauhottui. Sitten kun se meni rauhallisesti niin koitin vaan painaa mieleen sitä kevennystä jotta osaisin jatkaa sitä myös ponin kaahaillessa. Vaikeeta se oli, mutta työ tuotti tulosta ja Elvis alkoi välillä ravata rauhassa! Jeah.
Se tosiaan meni välillä tosi rauhassa ja rennosti ja kivasti ja olin tyytyväinen. Sitten se keksi että hui, olipa kamalaa ja alkoi taas kaahailla ja sitten mulla meni taas jonkin aikaa kunnes löysin sen rauhallisen kevennyksen ja kun sen löysin niin ponikin rauhottui taas.
Kun tein niitä parempia kulmia niin Elviksen maailma järkkyi taas. Niin hän oli sitä mieltä että jos tötsät kiertää ulkokautta tarkoittaa se varmaa kuolemaa, mennäänhän siinä pari kymmentä senttiä lähempänä lyhyitä sivuja. Ja sitten piti taas kaahailla. Poni meni kuitenkin ajoittain varsin hyvin, vaikkakin mä tein pian jo kuolemaa, on se niin raskasta yrittää keventää hitaammin kuin poni, aijai (;
(P.S. Tajuan itsekin että tästä tulee aika pitkä. Hups :D)
Käveltiin vähän ja harjoitusravin vuoro. Marianne selitti että mun pitää siirtää se rauhassa raviin, ei saa yhtään tuuppasta ettei se juokse alta. Nojoo. Mä siirsin sen erittäin keveästi raviin ja poni ravasikin kaks askelta ihan hyvin. Sen jälkeen se totes että nyt olikin laukan vuoro ja pisti napin lautaan vaan. Siellä me juostiin kuin ravurit eteenpäin ja poni odotteli kieli pitkällä että koska oikein teen jonkin tyyppisen heilahduksen jonka voisi tulkita laukannostoksi. Kierroksen jälkeen se totesi että ei me laukatakaan, nyyhQ ja sitten siirryttiin siihen ärsyttävään mummoraviin. Se oli oikeasti todella ärsyttävää, aina kun tultiin johonkin kohtaan joka Elviksestä näytti joko laukannosto paikalta tai vaihtoehtoisesti pelottavalta niin sitten kaahailtiin eteenpäin hullun tavalla. Sitten kun mentiin sellasessa kohdassa josta ei ponin mielestä voi laukkaa nostaa, niin mammailtiin niin hitaasti että johan siinä kuollaan jo vanhuuden höperyyteen.
Ravissahan piti siis tehdä kulmia vaan. Mä koitin siis työskennellä parhaani mukaan tämän jojoilevan ponin kanssa jonka ajatusmaailma ei vain tuntunut istuvan yhteen omani kanssa. Ja voi luoja sitä kun koitan tehdä kulmia ja Elvis kyllä menee ihan nätisti, mutta sitten se päättääkin kesken kulman että ei voi, pelottaa liikaa ja sitten se koittaa vaan juosta yli tötsän. Tämän asian kanssa taisteltiin aikamme, lopulta tuli jokunen kulma joissa ei meinattu juosta kesken kaiken Mariannen tötteröiden yli. Piti myös tehdä siirtymiä mahdollisimman pitkälti istunnalla. Alkuunhan ei se istunta-osio auttanut mitään kun poni juoksi vain kiireissään. Muutamien siirtymien jälkeen ponikin alkoi kuunnella minua (tai ennakoimaan tulevaa) ja sain sen jopa hidastamaan ravia sillä istunnalla. Ohjaa tarvittiin siihen että ponin sai käyntiin asti, mutta se nyt on pikku juttu.
Poni kääntyi ihan mallikkaasti. Tai okei, silloin kun se juoksi alta pois vaan niin oli kääntyminenkin tosi hankalaa. Ja kerran se lähti ihan laukkaan asti ja siinä sitten koitan puoli kierrosta vaan pysäyttää sitä ponia, heh. Marianne ei onneksi nähnyt, se ei meinaan olisi tykännyt lainkaan :D
Sitten olikin laukan vuoro, Elviksen lempikohta koko tunnissa ;) Käynnistä nosteltiin ja laukattiin vaan tota tallipitkää sivua. Ja edelleen siis pysyttiin tötsien muodostamalla alueella.
Elvis oli niin innoissaan ettei meinannut kengissään pysyä. Laukka nousi oikein hyvin ja se vauhti oli taas luokkaa hävittäjäohjus. Ja raviin siirtymisessäkin meni monta metriä kun ponilla oli meno päällä. Mutta hei, mä istuin tosi hyvin siellä :D Toiseen suuntaan oli ihan sama juttu. Kerran poni heitteli takamustaan laukan kunniaksi, ja vauhtia oli enemmän kuin kymmenessä muussa yhteensä. Ja mä istuin vielä paremmin, oujeah :D
Heh, Marianne kyseli että sanoinko mä jotain dippidappiduu siellä ku laukkasin :D En mä edes tiedä, tai siis jotain didididiid juttua mä siellä mölötin kun Elvis paineli eteenpäin. Nauratti vaan se kuinka hallitun näköstä menoa meillä on, ihan tällasta koulurata nostoa ja koottua laukkaa, aijai ;) Tosin kun sanoin että tää vaan näyttää niin hallitulta että on ihan hauskaa, niin Marianne vastas siihen jotain että niin, mutta sä istut siellä kyllä tosi hyvin. Ja ponikin menee niin hyvin.
"Ihan kohtalaisesti"
Loppukäynnit sitten. Elviskin malttoi kävellä melkein ihan ilman säpsähtelyjä. Tän tunnin aikana oli muuten yksi kohta jossa oikeasti tuli sellanen olo että mä putoan ja se oli silloin kun Pompeli laukkasi meitä kohti ja Elvis sitten otti jotain sivuloikkaa että hui kauhistus. Siinä oikeasti tuntui että putoan sieltä. Vaikkei se kyllä käynyt lähelläkään, silti :D Mutta kun en oo oikeasti pudonnut Elvikseltä niinku ikuisuuksiin. Eikä oo ollu lähelläkään (en nyt tähän laske sitä kaatumista sillä tavalla. Se oli eri juttu, putoaminen joo, mutta Elvis ei pudottanut mua ns. tahallaan tai sillee :D) Se on omalla tavallaan outoa. Mä olen niin hyvä, en putoa Elvikseltä enää (arvatkaa mitä huomenna teen ku näin kirjotan, heh)
Mutta joo, tunti meni.. Kuitenkin ihan kivasti. Elvis nyt oli erittäin reipas ja vainoharhainen, mutta kuitenkin ihan hyvinhän tää meni. Pysyin kyydissä ja Elviskin rauhottui. Laukka oli vähän tollasta, tykin suusta ammuttua. No jaa. Oon mä kuitenkin ihan tyytyväinen :D Varsinkin kun miettii millasta sillon joskus. Tai nyt oon vaan tyytyväinen että onneksi se on sentään Elvis jonka kanssa tapahtuu tällasia hirveyksiä. Jännittäähän ne Elviksenkin kanssa, mutta Elvikseen silti mä luotan parhaiten. Tai parhaiten ja parhaiten, enhän mä voi uskoa että Roosakaan vois mitään pahaa tehdä. Mutta Elvikseen sinäänsä parhaiten, se on kehittynyt siihen. Se on niin tuttu ja turvallinen pullaponi, siihen luottaa niin paljon paremmin kuin noihin muihin. Joten olen aina iloinen kun tulee jotain säpsyilyjä ja lähtöjä, ku voin vaan miettiä että onneksi tää on nyt Elvis. Sen saa pysähtyy, sieltä ei putoo. Sitä osaa käsitellä paremmin kun noita muita. Vaikka ei nyt sillä, enhän mä nyt enää usko että mä aina putoan jos Pomokaan lähtee. Mutta on sieltä silti suurempi todennäköisyys tulla alas kuin Elviksen selästä, you know. Elvis kun on pieni pullamössö poni (;
Toisaalta mua tänään kyllä hieman ärsytti kun menin Elviksellä. Se on niin yksinkertaista :D Liian yksinkertaista. Tai siinä kohdassa kun poni kääntyy ajatuksen voimalla niin tulee sellanen olo että tän jälkeen ei muiden kanssa tuu mistään mitään ku en osaa enää ees kääntää. Ja tänäänkin mun laukannostot oli varsin kauniita, oikeeseen kierrokseen vähän paino sisäpohjetta, vasempaan kierrokseen mä vaan hieman heiluin selässä ja ajattelin laukkaa. Ei yhtään hyvä, Elvishän nyt nostaa (varsinkin nyt ku sillä on energiaa) noista mun ihme heilumisistakin, mutta eipä taida ihan ketään muu nostaa. No, ehken mä nyt täysin unohda miten laukka kuuluu nostaa. Tosin eihän sitä tiedä, laukka on aina ollut niin vaikeaa.
Okei, mutta tosiaan me käveltiin ja keskelle. Alas selästä ja poni talliin. Teimme taas kauniita piruetteja ja muita kevätjuhlaliikkeitä. Varusteet pois ja kortti kirjaamaan.
Uutta ja jännää tämäkin. Pääsin nimittäin assistentiksi kun piikiteltiin hevoista. Joo, eli pidin sellasia ihme penisilliini juttuja jotka sitten iskettiin siihen hevoloiseen. Hyvin mielenkiintoista. Olen valaistunut (:
Kotia kohti tuossa ihanan lämpimässä säässä. Ja nyt heihei, tästä postauksesta tuli sanalla sanoen ylipitkä ja vähän ehkä tuollainen. Herää kysymys miten joku jaksaa selostaa noin tarkasti ponin jokaisen säikkymisen. Olenkin ihan omaa luokkaani ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti