Olen silti lähes varma ettei tuonkaan laulun tekijä ihan tätä tarkoittanut. Toisaalta onhan se aika siistiä, miettikää nyt. Olis se aika siistiä uida tuolta alikulkutunnelin läpi ja kertoilla että juu, uin alikulkutunnelissa, heh heh. Mahtavasti vettä, aijai ;)
Vaihdoin tallia kaksi vuotta sitten. Okei, vähän ylikin, mutta vanhalla tallilla mä lopetin vasta joskus lokakuussa, eli aika tarkkaan kaksi vuotta sitten.
Sillat poltettiin, menneeseen ei ollut paluuta. Eipä sinne oikeastaan edes kaivannut. Mä olin vaan niin onnellinen kun pääsin pois sieltä. Kyllähän siinä oli niitä hyviäkin muistoja, mutta lähinnä vain sitä surua ja surkeutta. Sitä kun joka kerta ratsastamaan mennessä tuntui siltä että tää on kamalaa, en jaksa saati halua. No jaa.
Kun mä vaihdoin sieltä pois, en jäänyt mitään kaipaamaan. Hevoset oli helppo unohtaa, tavat eivät sopineet aina yks yhteen ja tunneissa ei ollut mitään kaivattavaa. Eikä mua haitannut se yksinäisyyskään (ja sillon mulla oli Jonnakin mukana. Mutta joka tapauksessa oon jotenkin tykännyt siitä että oon tuolla niinku "yksin" Mä tiedän, kukaan muu ei. Olen erilainen, ja silleen. Sitten se on ollut kiva kun toiset on tulleet käymään, vaan joo. Yksin silti) Heh, oikeastaan ainoa asia jota jäin vähän jopa kaipaamaan vanhalta tallilta oli ne lauantait. Kun mentiin tallille ennen yhtätoista, laitettiin suurin piirtein kuusi hevosta varusteisiin, juostiin parhaassa tapauksessa kolme tuntia kentällä hevosten vieressä. Ehkä ratsastettiin, riippuen vähän.
Sen jälkeen vahdittiin että kopukat pääsivät karsinoihin tai tarhoihin. Sitten harjattiin huovat ja vyöt ja pestiin suitset. Joo, kyllähän se silloin tuntui niin tuskaselta (välillä ainakin ;) ) istua pesemässä kaikkien tunneilla olleiden suitsia, kun oli jo koko päivän vaan tehnyt hommia, vaan joka tapauksessa. Oli siinä oma viehätyksensä, ja se oli kuitenkin kivaa :)
Sitten kun suitset oli pesty, varusteet oli paikoillaan ja eväätkin oli vedetty naamaan oli kaksi vaihtoehtoa. Joskus päästiin harjailemaan hevosia jotka ei ole tunneilla. Se oli varsin mukavaa :) Ensin harjaillut hevosia koko päivän, mutta oli se silti kivaa ;)
Varsinkin kun sain harjailla mun hoitoponia, jota tosin aloin hoitaa vasta helmikuussa. No jaa.
Aina ei saatu harjailla hevosia, syystä tai toisesta. Silloin me siivottiin sitten harjoja :) Kopat pihalle, istuttiin siellä ja siivottiin harjoja ja juteltiin maailman parannuksesta. Talvisin olikin sitten aina hirveen tylsää kun ei voinut harjoja siivota :/
Hoitaminen oli kivaa, mukavaa. Arkipäivinä tietty myös, silloin eri tavalla. Arkipäivinä oli ihanan tunnelmallista pestä suitsia valoisassa ja lämpimässä satulahuoneessa kun ulkona tuli ihan säkkipimeää :)
Ratsastaminen oli vaan niin kamalaa.
Itkin joka tunti omaa surkeuttani. Tai en ihan joka tunti, aina sillon vaan kun ei mikään onnistunut (= melkein joka kerta) Olihan niitä kivojakin tunteja, jolloin tuntui että tässä on sittenkin jotain järkeä.
Oikeastihan mä mietin niin usein että lopetan vaan ratsastuksen. Se oli niin älytöntä. Aina kun oli ratsastuspäivä mulla oli sellanen olo etten vaan halu edes mennä tallilla. Aina kun kiipesin selkään niin se pilasi sen koko päivän.
Jos haluatte tietää, niin ainoa syy miksen lopettanut oli se, että tykkäsin käydä muuten tallilla.
Tai okei, en lopettanut ratsastusta koska mietin aina että "kauheella rahalla on mulle ostettu kamat ja vehkeet niin enhän mä nyt vielä voi lopettaa, sehän ois hirveetä tuhlausta" (; Olen hyvä lapsi.
Niin. Kun mä lopetin siellä niin se oli sitten sellanen lopetus että takasin en tule, en ikinä. Juurikin poltettiin sillat ja vaan unohdettiin koko juttu. Helppoa unohtaa, hyvin.
On mua tietysti silti kiinnostanut aina mitä siellä tapahtuu. On ollut kiva kuulla mitä ne tekee. Hevoset tulee vanhoiksi. Kyllä ne edelleen siinä surettaa kun kuulee että joku ei enää tunneilla käy. Tärkeitä hevosia ne olivat. Vaikken mä niitä sillä tavalla jäänyt kaipaamaan.
Tälläkin viikolla me keskusteltiin. Ja jotenkin.. Yllättävää sinäänsä.
Tuntuu että nyt on oikeasti sanottava hyvästit vanhalla tallille. Tai silleen. Kaikki lähtevät. Ei enää kuule siitä mitään.
Omituista. Mun oma lähtö ei tuntunut niin sellaselta... Hyvästelemiseltä. Vaan kun muiden tuntuu. Tuntuu että ne kaikki siteet katkeavat sen myötä.
Tästä keskustelusta oli paljon hyötyä. Mä nimittäin tajusin, että mä olen ihan hirveän onnekas tän ratsastuksen suhteen. Aina se antaa tiettyä perspektiiviä.
Tietenkin on surullista kun jouduin lopettaan taas tän kaks kertaa viikossa ratsastuksen. Mutta juteltuani kavereiden kanssa, tuntui siltä että se on ihan se ja sama. Mä käyn Maskussa. Se on tärkeintä. Mulle suoraan sanottiin että olis pitänyt vaihtaa jo silloin ku mäkin vaihdoin.
Joo, eli jos koitan selkeämmin. Niin..
Mä olen onnellinen siitä että vaihdoin silloin. Mä olen onnekas kun vaihdoin silloin.
Vaikka mä olisin aina ratsastanut vain kerran viikkoon, olisin mä silti ainakin miljoona kertaa parempi, mitä olisin jos en olisi koskaan tallia vaihtanut.
Elämä on niin täynnä sattumia. Entä jos joku olisikin mennyt eri tavalla, enkä olisi koskaan vaihtanut. Mitä kaikkea olisi jäänyt tapahtumatta, oppimatta. Kuinka pohjalla se innostus olisi yhä edelleen. Kuinka surkea mä olisinkaan.
Kun oikeasti se mun vaihtamispäätös oli niin pienistä jutuista kiinni.
Jos hinnat ei olisi nousseet, en olisi saanut sellaista sisäistä raivokohtausta. Jos kaverit ei olisi keksineet että mennään irtotunnille Maskuun, en mä tiedä olisinko vieläkään koko paikasta tietoinen. (mä olen niin hyvin perillä aina kaikesta ;) )
Entä jos olisin ollut herkempi luonteeltani. Olisinko edes pystynyt vaihtamaan?
Jos olisin aloittanut vähän aikaisemmin, olisinko edes halunnut vaihtaa?
Joka tapauksessa.
Mä voin oikeasti olla ilonen siitä, että vaihdoin. Ja ihan oikeasti, ei musta voi tulla niin huonoa vaikka pääsenkin vaan kerran viikkoon.
Oli miten oli. Jotenkin haikealta se tuntuu juuri nyt.
Tämä taisi olla tässä.
Taitaa viimein olla aika sanoa hyvästit.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti