Vermoilua joulun kunniaksi

Noniin, vihdoinkin siellä satoi vähän vähemmän. Kenttä ei ollut ihan niin litimärkä (no okei, oli se ihan märkä. Mutta tänään oli jopa muutama täysin kuiva kohta, edistystä siis!)

Ei tässä mitään, varmasti se ennen pitkää vaihtuu joksikin muuksi kuin pelkäksi vesisateeksi. Minä uskon siihen ainakin.

Tänään oli tosiaan viimeinen tunti ennen joululomaa. Huomenna on vielä tunnit ja sitten uudenvuoden jälkeen jatketaan. Minä tietysti ajattelin että olisi sinäänsä kiva mennä ilman satulaa - noin niinkuin joulun kunniaksi. Ja kun se kenttäkin oli edes kohtuullisessa kunnossa.

Mulla oli hevosena Kaisa, tunnilla myös Vinski, Evita ja Pomo. Kaisa jatkoi kaikille tunneille, mutta päätin silti olla ilkeä ja kysäistä voinko humputella ilman satulaa. Luvan sain, selvästi Mariannellakin oli joulufiilis yllä.

Harjasin suomiputen reippaasti ja vetäisin suitset päähän. Kaisa oli kovin iloisena tulossa mukaani, joten kipiteltiin kentälle iloisesti. Marianne heivasi mut kyytiin (säälittävää se mun selkään meneminen, heh) ja sitten alettiin kävellä.

"Vähän vähemmän märkä kenttä" ;)

Otettiin ihan vain rauhallista käyntiä. Käytettiin melkein koko kenttää, pidin Kaisan vähän poissa uralta ja matkustelin vain kyydissä. Tehtiin siinä jokunen volttikin, yritin hakea asetusta vähän läpi. Se on kauhean vaikeaa, varsinkin toiseen suuntaan kun heppa on niin vino. Saatiin silti edes jonkinlaista taipumista, ei käännytty ihan puupölkkyinä. Alkuun annoin puten kävellä vähän laiskasti, mutta lähdin lopulta pyytämään liikkumista eteenpäin. Ei sovi ihan jäätyä vaikka kenttä hiukan märkä onkin (ja vaikka ratsastaja ei koe oloaan yhtä tukevaksi ilman penkin luomaa turvaa). Saatiin vallan kivaa käyntiä ja muutenkin tuo oli kokonaisuudessaan oikein kelvollinen. Ei niin hirveästi väännetty tai täydellisyyttä haettu, kunhan fiilistelin pyöreää heppaa ja koitin saada edes jotain sinnepäin.

Meillä kävi vierailija! Tässä kohdassa se on Kaisan mielestä tosin jo "ihan superboring!"

Lopulta lähdettiin kevyt raviin. Mä otin sen keventelyn vähän siltä kannalta että "kevennän minkä pystyn ja jaksan". Toisin sanoen keventelin aina pari pätkää, mutta kun piti kääntää tai kun tahti heitteli niin sitten istuin alas. Ja lopulta istuin kokonaan alas, kun kyllästyin siihen avuttomaan ylös pomppimiseen.

Kevyt ravi oli kuitenkin oikein mukavaa. Kyllä mä sain sieltä jonkinmoista kevennystä aikaan, se vaan kun mun kevennykseen tulee aina mukaan erinäisiä pakkoliikkeitä, kuten käsien heiluttelu sivulta toiselle ja varpaiden alaspainaminen, heh. 

Näin alkuun oli ongelmana se, ettei Kaisa oikein viitsinyt liikkua. Se oli kovin löysää ja ravi tipahteli alas, enkä sitten ihan uskaltanut pamauttaa kunnolla kun en halunnut suomittaren räjähtävän liikaa. Pikkuhiljaa rouva kuitenkin lämpesi ja alkoi löytyä aina vain useammin sellaista etenevää ravia. Samalla tuli kyllä myös niitä pätkiä joissa Kaisa juoksi lähinnä alta, mutta sama kai tuo.

Minä pysyin kyydissä oikein hyvin, hiukan lähdin rytkymään kun Kaisa tarpeeksi lähti kaahaamaan. Pidätteet menivät kuitenkin tosi kivasti läpi, ei tarvinnut kauheasti tapella että saatiin se ravi takaisin normaaliksi ja mukavaksi. Välillä tosin annoin hevosen vähän kipsutella reippaampaa ravia, se oli niin innoissaan että mikä jottei.

Ja jottei ihan lähdettäisi lapasesta, tehtiin me tietysti myös voltteja. Kaisa kääntyi kyllä varsin hyvin ja tehtiin oikein mukaviakin voltteja ja ympyröitä. Asetuksesta nyt ei tietenkään tarvi edes puhua kun keskityin lähinnä tahdin ylläpitoon ja hyvään reittiin, heppa kun lähti useimmiten hidastumaan liikaakin niissä käännöksissä. Vasempaan kierrokseen mennessä tosin huomasi erittäin hyvin, että kääntäminen oli hyperpaljon vaikeampaa. Kaisa oli siinä oikeassa ohjassa kiinni, joten kääntäminen oli varsinkin vasempaan kierrokseen oikeaa tahtojen taistoa. Tälleen alkuraveissa taisin kuitenkin joka kerta voittaa ja tamma toimi oikein nätisti.

Otettiin siitä käyntiin ja käveltiin hiukan välikäyntejä. Tässä välissä taisi vieraileva tähtikin saapua ja hepat ihailivat kummallista lehmää oikein rivissä. Kaverin lähdettyä Vinski tosin riemastui ja Kaisakin katseli kaihoisasti komean kirjavan perään. On se kauheaa kun pienten hevosten elämä noin järkkyy kun joku kehtaa kävellä ohi.

Koko tunnin taisin pitää raippaa oikeassa kädessä kun pohje saati ohja ei mennyt läpi. Siinä lie jonkin verran savottaa, sama ongelma oli viimeksikin.

Otettiin vielä vähän harjoitusravia. Nythän Kaisa sitten lopultakin oikein innostui! Siis pieni puttehevonen oli ihan varma että nyt kuuluu laukata ja mieluusti vielä täysillä :D Kyllä siinä oli tädillä tekemistä kun pieni suomenhevonen kaahaa maha hyllyen kuin Vermon takasuoralla.

Ravi alkoi kyllä ihan hienosti, mutta kun seuraava pitkä sivu aukesi, lykkäsi Kaisa ykkösen silmään ja lähti ojentelemaan sitä ravia eteenpäin. Ei siinä toki mitään, mutta hiukan tuntui turhalta roikkua kyydissä kun pikkuheppa ryykää eteenpäin, eikä itse voi oikein muuta kuin rytkyä kyydissä ja koittaa jarruttaa. Ja tuota samaa se meidän ravi ensin oli. Saatettiin saada ihan hetki sellaista nättiä ja rauhallista ravia, mutta sitten Kaisa keksi lähteä kiitämään ja liitämään, eikä siinä ratsastajalta paljon kyselty. Ravissa tosin pysyttiin, eikä kokeiltu sitä kolmatta askellajia, enkä pienestä pomppimisesta huolimatta meinannut sieltä tipahtaa tai mitään. Itseasiassa Kaisakin oli loppuviimeksi tosi hienosti hallinnassa kokoajan - se teki mielettömän hienoja käyntisiirtymiä kun pyysin, mutta hidas ravi tuntui olevan sula mahdottomuus. Tamman mielestä kun oli tasan kaksi vaihtoehtoa: täysillä tai "no ei liikuta sit ollenkaa, nih!"

Meille naureskeltiin kun Kaisa esitteli liikettään ja itse koitin keksiä keinon millä saada heppa pysymään housuissaan. Mikään ei tuntunut toimivan. Käynnissä käännyttiin volteillekin ihan tosi kauniisti, mutta auta armias kun ravista koitit kääntää.. Ei tapahtunut niin yhtään mitään, vauhtia tuli vain lisää ja lisää!

Lopulta taisin sitten luopua toivosta sen suhteen, että Kaisus rauhoittuisi käynnin aikana. Päätin että pysytään vain ravissa, tuskin se kauan alta juoksee. (Erittäin hyvä ajatus toki, heh.) Pidin ravia yllä, toivoin että pysyn kyydissä kun mamma pistelee parastaan ja lähdin sitten vain määrätietoisesti hidastamaan Kaisaa aina kun se alkoi kaahata. Ensin jouduin joka kerta suunnilleen potkimaan tammaa eteenpäin kun se koitti samantien heittää käynnille, mutta alkoi se työkin tuottaa lopulta tulosta. Saatiin aikaiseksi sellaista rauhallista ja järkevää ravia, ei kaahailua ja hidastelua. Pysyttiin tahdissa ja kuljettiin älykkäästi. Taisin saada vielä jonkun voltinkin käännettyä, ennen kuin siirryttiin loppukäynteihin. Oikein hyvä päätös raveille siis.

Oikein hyvä. Oikea ohja on vaikea, samoin oikea pohje. Kaisa on vino ja minä en ihan osaa sitä suoristaa. Kuitenkin, meni hyvin, vaikkakin vähän reippaasti hanateltiinkin välillä. Pysyin kuitenkin selässä ja oli oikein mukavaa.

Käveltiin ja keskelle. Alas selästä ja Henna kyytiin, jonka jälkeen menin taas harrastamaan kaikkea älykästä, kuten siivousta ja tuntien tuijotusta. Lopulta pääsin sitten auttamaan kirjavien shetlanninponien varustuksessa. Me Kaisan kanssa ilmeisesti tönäistiin liikkelle se lumipallo, joka sai kaikki oivaltamaan, että joulun kunniaksi olisi kiva mennä ilman satulaa. Seuraava tunti meni lähes täysin satulatta, samoin kuin tämä viimeinen tunti. Oikein hauskaa, kun pienet tytsyt rytkyttivät vähän ravia karvaisten ponien selässä ;) (Heh, Kaisa oli ekalla tunnilla ainoa satulaton, kun taas toisilla tunneilla hän oli ainoa satulallinen. Pääsi kokeilemaan molempia puolia. Samoin Kaisa vähän kuumeni liikaakin noilla viimeisillä tunneilla, ei se jaksa piipertää kun rouva haluaa vaan mennä täyttä laukkaa eteenpäin!)

Autoin pienet ponit pois ja sitten kotiin. 

Nyt tuleekin siis vähän pidempi tauko, mutta näkyillään joskus joulun jälkeen :)

Hyvää joulua!

Jotain löllöttelyä

Siis tänään kenttä oli varmaan hirvein ikinä! Aivan järkyttävä, oikeasti. Loskaa ja vettä, oli liukasta ja tuli tilsoja. Nyt toivoisin joko kesää tai vaikka kymmentä metriä lunta - olen aivan täynnä tätä perhanan märkyyttä, saati sitten tuota loskaa, yh.

Oikeastihan on aika outoa ajatella, että joskus on itsenäisyyspäivänäkin lunta. Lumi on aika kaukainen ajatus tällä hetkellä..
Eipä tuo mitään, keliä ja säätä uhmaten tallille. Mulla oli ratsunani Kaisa. Siis Kaisa! Melkoinen yllätys etten sanoisi, on siitäkin jo aika paljon aikaa kun viimeksi puttehevosella menin. Tunnillamme myös Vinski, Evita ja Elvis, Kaisa jatkoi vain viimeiselle tunnille.
Normaalista ajatusmaailmastani poiketen, ei mua tänään edes itkettänyt kun Kaisan selkään jouduin. Olin varsin hyvillä mielin tarttumassa haasteeseen. En tiedä - joko se johtui tauosta tai ehkä olin vain kovin riemuissani siitä tosiasiasta, että viime aikoina on sujunut hevosten kanssa.

Harjailin pikku-Kaisan nopeasti, iskin sen varusteisiin ja sitten käveltiin kentälle. Ja oli muuten märkää, hyi ällötys.

Paras kuva Kaisasta :D

Kiipesin siitä selkään ja lähdettiin kävelemään. Tosiaan, kentän pohja oli järkyttävä potenssiin tuhat. Tuntui kuin oltaisiin menty jossain kivikossa tai jotain, Kaisa ei päässyt eteenpäin, vähän väliä se tuntui kompuroivan (tilsoista johtuvaa haparointia) ja kura lensi varmaan kentän toiseen päähän asti. Että rauhallisesti otettiin, harvinaisen rauhallisesti.
Alkukäynneissä en sitten oikeastaan muuta tehnyt kuin kävellyt uraa pitkin, yritettiin parhaamme mukaan tallata lunta pois jotta jäljelle jäisi pelkkä märkä hiekka. Kaisan kävely oli hidasta matelua, mutten kauheasti viitsinyt pyytää sitä eteenpäinkään kun se liikkuminen tuntui niin vaikealta. Samatenkaan en halunnut tehdä voltteja, jottei tarvitsisi turhaan mennä lumisemmalle puolelle.

Kyllä mä sitten loppua kohden uskaltauduin hiukan ratsastamaan eteenpäinkin, kun tilsojen paakkuuntuminen alkoi loppumaan ja heppa pääsi eteenpäin vähän paremmin. Saatiin ihan mukavaakin käyntiä, jotta ei siinä mitään. Tosin vähän haparoivaa oli esimerkiksi tuo suoraan kävely, eihän pieni suomenhevonen voi millään kulkea suoraan kun on vettä ja kuraa, yöks.

Alettiin siitä ottaa hiukan harjoitusravia. Pitkät sivut tultiin ravissa, lyhyet sivut sitten käynnissä. Mentiin tositosi varovasti ja lähinnä siis viilattiin niitä siirtymiä kuntoon. Alkuun ravisiirtymät olivat ihan tuhottoman löysiä, aina sai kaivella ja näpäytellä ennen kuin suomirouva heräsi siihen raviin. Myöhemmin alkoi heppa lämmetä, mutta kyllä loppuun asti tuli myös niitä löysiä siirtymiä. En saanut pohjetta menemään kunnolla läpi, mutten toisaalta tainnut kunnolla uskaltaa edes viedä sitä, koska pohja oli millainen oli. No, ehkä löysät siirtymät ovat ihan okei tällä kertaa.
Ravi oli ihan sellaista kivaa. Tahti oli erittäin vaihteleva, välillä löysäiltiin ja välillä kaahailtiin. Itse istuin parhaani mukaan alhaalla ja pysyinkin ihan kohtuu hyvin pomppimatta ja rytkymättä. Tosin sitten kun otin pidätteitä ja tein siirtymän käyntiin, niin jotenkin kummallisesti onnistuin lähes aina irtoamaan siitä satulasta.

Käyntisiirtymät nyt olivat muutenkin hivenen heikkoja. Kaisa oli vähän reippaalla tuulella ja minä en ilmeisesti valmistellut tarpeeksi ja kun kaiken huipuksi irtosin siitä satulastakin. Aika usein kävi niin hassusti, että Kaisa puksutteli iloisesti viisi-kymmenen metriä ohi kulman, ennen kuin sain sen lopulta hidastamaan. Samaten meillä oli välistä hirmuisia ongelmia niissä kulmissa, kun vaikka kuinka käänsin niin heppa vaan puski ohi mun apujen ja pyyntöjen, jolloin kulma levisi.
Saatiin me lopulta se pohje paremmin läpi kun uskalsin oikein ratsastaa ja viedä sen jalan terävämmin kylkeen, joten kyllä sieltä tuli parempiakin kulmia. Vaan silti tuli loppuun asti myös niitä "leviänpä tänne kun ei huvita vielä kääntyä".
Myös se oikominen oli alkuun ihan jäätävä ongelma, putte vain kaatui sisälle ja minä olin aivan helisemässä. Se parani ja loppui pian kokonaan, mutten tiedä loppuikohan se sen takia, että vaihdettiin helpompaan suuntaan..

Jonkun ajan kuluttua otettiin pitkät sivut kevyt ravissa, missä olikin taas ne omat ongelmansa. Meinaan vain, että on se keventäminen sitten hankalaa ;)
Kyllä mä aika pian sain itseni hallintaan ja pysyin ihan mukana, joten ei tuossa mitään. Kaisakin alkoi todenteolla reipastua ja välillä suomitar lähti ihan omin lupineen raville, kun oli muka niin kauhea hätä mennä eteenpäin. Ekoilla kerroilla Kaisa pääsi yllättämään, mutta lopulta honasin, että kannattaisi varmaan ottaa pidätteitä jottei se lähde kaahaamaan ilman lupaa. Sen jälkeen mentiin aika asiallisestikin jopa.

Loppuaika tehtiinkin sitten niin, että käynnissä hiukan väännettiin jotain omatoimisia serpentiinejä ja otettiin ravia hiukan pitkillä sivuilla. Hyvin vapaamuotoista, joten kiusasin Kaisaa pyytämällä ravia silloin kun rouvaa ei huvittanut ja käyntiä silloin kun oli tuli hännän alla. Käyntikäännökset olivat oikein hyviä, Kaisa asettui ja taipui vallan nätisti ja kyllä tuo ravikin sujui.

Lopulta jäätiinkin käyntiin. Mä otin loppukäynneissä vähän tuota s-kirjainta ja kunnon ylitaivutusta. Oikealle kaula tuntui kääntyvän kivasti, mutta vasemmalle se olikin ihan mahdotonta. Olin ihan tyytyväinen kun sain muutaman kunnon taivutuksen ja Kaisa sai vielä hetken kävellä vapaasti.

Marianne oli oikein tyytyväinen. Kaisa meni kuulemma hyvin ja meitsi on petrannut kun menee isojen hevosten kanssa noin hyvin. Jees :)
Minäkin olin oikeastaan tyytyväinen. Toki tuo kenttä nyt rajoitti, joten ei pystynyt täysillä tekemään ja pyytämään. Mutta olosuhteisiin nähden olen varsin tyytyväinen. Tahti nyt heitteli ja minä olin välillä hukassa, eikä Kaisakaan aina ohjautunut just sinne minne piti. Nuo ovat kuitenkin asioita, jotka saattoivat johtua myös pohjasta.
Ja jos mietitään positiivisia juttuja, niin hei, tehtiin mitä piti, homma sujui varsin kivasti..
Mikä tärkeintä - tänään fiilis oli hyvä. Tuntui peräti siltä, että minä ratsastan ja ohjaan, ei siltä että roikun mukana kun Kaisa lenkkeilee.
..Mutta kyllä mä toivon että kelit paranisivat :D On tämä oikeasti aika hirveää tällä hetkellä.

Keskelle ja alas selästä. Vein suomineidon talliin ja harjasin hänet siistiksi.
Sitten kävikin jotain, kun Laki-poni päätti heittää käydä unten maille. Siellä hän pötkötti, mistään välittämättä. Lopulta mun oli pakko mennä herättämään pyörylä, kun piti alkaa varustamaan ponia. Kyllä Laki sieltä sitten lopulta nousi, oikein hitaaasti ja raukeasti venytellen.
Heh, ihana poni.

Vain sattumaa?

Ah, sopiva itsenäisyyspäivän ilma - vettä sataa ja lämpöä on riittämiin. Hmm, ei ehkä parhaimmat fiilikset, mutta toisaalta lämpö on mukavaa. Joten mikäs tässä. Ainoa miinus nyt oli se, että kenttä oli jälleen tosi märkä. Ehkä me selvitään.

Tunnit olivat tänään mukavan tyhjiä ja yllätysten yllätys: minä sain ratsastaa Vinskillä! Mageeta eikös? Tunnillamme olivat myös Evita, Nikkis ja Seppo, Vinski vain minun kanssani. Harjailin ukkelin pikaisesti ja iskin sen varusteisiin, jonka jälkeen lähdettiin kahlaamaan kentälle. Vinski oli melkein innoissaan ja tuli oikein kiltisti mukana.

Tämähän oli aika jänskää. Mä olen halunnut mennä Vinskillä, koska olen palanut halusta kokeilla uudestaan. Viimeksi se meni niin mielettömän hyvin, paremmin kuin ikinä ja olen toivonut että pääsisin kokemaan sen saman tunteen uudemman kerran. Tosin toisaalta mua pelotti, jos se kuitenkin oli vain sitä sattumaa. Jos Vinskillä vain oli viimeksi niin hyvä päivä ja nyt tänään se kyntäisi uraa pitkin ja minä itkisin surkeuttani?

Kiipesin harvinaisen vaivalloisesti selkään, saappaat kun eivät oikein antaneet periksi. Sen jälkeen lähdimme kävelemään, odotuksena yhtä täydellinen suoritus kuin viimeksi. Toki pienellä varauksella asiaan suhtautuen, mutta kuitenkin. On hyvä lähteä positiivisen kautta edes kerran elämässään :D

(Kuvat jäävät tähän, olen nyt saanut tarpeekseni tästä netistä ja moukaroin seuraavaksi koneen säpäleiksi. Kiitos.)

Alkukäynneissä haettiin kivaa liikettä ja koitin pitää hepan parhaani mukaan poissa uralta. Hiukan annoin tosin anteeksi kun se kenttä oli kovin vetinen, mutta kyllä me aika hienosti pysyttiin suorana, vaikkei uraa kulutettukaan. Eteenpäin sain Vinskiä myös oikein kivasti, tuli kivaa ja aktiivista käyntiä, johon olin varsin tyytyväinen. Sen lisäksi tein jokusen voltin, en vielä tässä vaiheessa mitään asetusta liiemmin edes yrittänyt. Kunhan vain heppa kääntyi ja käveli suurinpiirtein eteenpäin myös kaarevilla urilla, se riitti vallan mainiosti.

Lähdettiin sitten käynnissä väkertämään vähän väistöjä. Toisella pitkällä sivulla tehtiin väistöä loivalla kolmikaarella, muualla eteenratsastusta ja voltteja. Piti saada aikaan niin hidastusta kuin liikettä, samoin kuin taipumista ja suoruutta.
Hiukan epäilytti, onhan valkea proomu kuitenkin aika iso ja jykevä. Alkuun olinkin ohjauksieni kanssa ihan hukassa, pitkä raippa heilui missä sattui, Vinski ei hidastanut ja itse keikuin mukana ihan hoomoilasena. Ensimmäiset väistöyritykset olivat sitä lapa edellä kaatumista ja kaula rusetilla kulkemista. Yllättäen kuitenkin aloin tehdä jotain oikein. En tiedä itsekään varmaksi että mitä, mutta ainakin tajusin pitää sen sisäpohkeen kyljessä, jottei hevonen pääse kaatumaan lapa edellä väistöön. Oivallukseni jälkeen väistöt alkoivat jopa muistuttaa ristiaskelia.

Oikeastaan se oli peräti hämmentävää. Muutos mun omassa ratsastuksessa oli niin pieni, mä vain siirsin toisenkin pohkeen kylkeen ja keskitin enemmän huomiota siihen sisäohjalla tukemiseen, silti sillä oli niinkin suuri vaikutus. Vinski ei enää kaatunut, kaula ei taipunut kaksinkerroin, vaan se pysyi suorassa ja kulki sivulle. Todella mieletöntä.
Siis joo, tietenkin meidän väistömme oli superloivaa ja muutenkin hakemista, mutta ainakin proomu pysyi suorassa ja risti kinttujaan. Vaikka väistöt rajoittuivat kolmeen-neljään askeleeseen, niin ne olivat sentään onnistuneita askelia. Tästä on hyvä jatkaa.

Muualla tehtiin niitä voltteja ja välillä haettiin hiukan boostia vanhan herran kävelyyn. Käynti kun pääsi kuolemaan ja aktiivisuus jäi kaukomaille. Mulla oli hirveä homma kun koitin oikein ajatella herran kaulaa lyhyeksi, päätä kevyeksi ja takajalkoja aktiivisiksi. Tässä vaiheessa kokonaisuus kuitenkin oli vielä hyvä - ratsu oli hiukan liian pitkänä, mutten joutunut rystyset valkoisina sen päätäkään kantamaan ja liikettäkin löytyi kun tarpeeksi kaivelin.
Volteille heppa kääntyi oikein hyvin ja lähdin innoissani hakemaan myös pienen pientä asetusta. Se jos mikä oli hakemista, onhan tuollaisen järkäleen asettelu ihan toisesta maailmasta kuin niiden pienten ponien. Olinkin siis ihan kyllin tyytyväinen kun sain ainakin ajatuksen tasolla sen nenän sisälle, ei me sentään ihan palikkana käännytty.

(Mutta kuten tiedämme, hakkaan päätäni seinään vaikka väkisin.. Vaikka vaan piruuttaankin.)

Seuraavana olikin vuorossa kevyt ravi. Raviin siirtyminen oli jälleen vähän kulttuurishokki, jalustimet olivat tosi pitkät joten meikäläinen lähinnä koikkaloikkelehti hallitsemattomasti ylös satulasta, kun Vinski kuuliaisesti puksutteli eteenpäin :D Käytettiin ekat hetket vain siihen, että koitin keräillä omat raajani kokoon ja keventää rauhallisesti mukana. Kun sain edes etäisesti hallinnan itseeni, lähdin noukkimaan valkeaa otusta ylös uralta. Ravihan nyt oli tosiaan se "the juttu", tiesin että tässä vaiheessa näkisin oliko se viimekertainen vain sattumaa. Mikäli Vinski nyt jämähtäisi uralle eikä kääntyisi, niin tietäisin että viimeksi se oli huumattu ja oikeasti olen edelleen aivan hukassa jättiläisen selässä.

No tuota.. Mä sain sen ylös sieltä uralta. Välillä vähän Vinski luikeroi ohi mun ajattelemien kulmien ja ajoittain valuttiin uralle, mutta pistän sen kyllä vesilutakoiden piikkiin. Suurimmaksi osaksi nimittäin sain proomun pois uralta ja saatiin ihan ookoo kulmiakin tehtyä. Näytti siis erittäin hyvältä ja kyllä mä lopulta uskaltauduin kokeilemaan myös volttien tekemistä.
Nekin onnistuivat. Heh. Jes!

Hyvä fiilis, oikein tosi. Vinski on kiva, olen mä aina siitä tykännyt. Nyt vaan tuntuu magealta, kaksi kertaa peräkkäin se hevonen on tehnyt mitä mä olen halunnut, se on kääntynyt ravissa ja kulkenut nätisti. Jotenkin olen kehittynyt ja jollain tavalla olen löytänyt Vinskin käyttöohjeitakin. Olen tyytyväinen.
Kevyt ravi oli muutenkin hyvää. Vinski eteni ihan superhyvin, me oikein liideltiin siellä menemään. Alkuun tosin se kostautui, en saanut heppaa hidastumaan kulmiin, vaikka se olisi tietenkin ollut hyvä kun pohja oli niin märkä. Muutaman kierroksen jälkeen pidätteet alkoivat mennä läpi ja saatiin tasapainoisempaa ravia kulmiin. Pitkillä sivuilla puskin ravia vielä vähän lisää, yritin oikein saada kunnon liitoa siihen askeleeseen. Heppa pisteli menemään varsin hienosti ja se tuntui oikeasti todella kivalta.

Tehtiin tosiaan noita ympyröitä, koitin hakea jotain minimaalista asetusta. En tiedä, on se vaan niin outoa kun oikeasti voin päättää missä vain että "nyt haluan kääntää" ja sitten se hevonen vain kääntyy :D Kun yleensä Vinski on kääntynyt vain kulmissa tai ei ole kääntynyt jos joku on edessä jne. Nyt se vain toimii, melkein liian helppoa koko ratsastus.
Ravissa voidaan sanoa että ainoa negatiivinen piirre oli se Vinskin ohjalla makaaminen. Se alkoi koko ajan painaa enemmän ja heppa vain piteni pitenemistään. Koitin kaikkeni, nostelin päätä, liikuttelin kuolainta ja boostasin liikettä. Silti se vain makasi ja mun piti kantaa herran pääpuolta mukana.

(In your face mokkula.)

Istuttiin lopulta alas ja tehtiin hiukan käyntisiirtymiä harjoitusravista. Nyt se Vinskin ohjalla lojuminen meni ihan kamalaksi, alkutunnista se oli vain hieman häiritsevää mutta näin harjoitusravissa se muuttui ihan järkyttäväksi. Kädet huusivat hoosiannaa kun jouduin kannattelemaan proomun päätä ja meinasin luopua toivosta useampaan otteeseen.
Enkä siis tiedä, tuo on todellinen ongelma. En vain saa sitä hevosta lyhenemään, mutten toisaalta voi ratsastaa millään pyykkinaruohjillakaan koko tuntia. Tosin, Pomon kanssa tuo sama ongelma on poistunut, joten ehkä oppisin sen Vinskinkin kanssa?

No, hammasta purren rytkytin sitä harjoitusravia. Istumiseni oli vähän sellaista ja tällaista - ihan ookoo muuten, mutta hiukan kyllä pompin. Kenties hiukan kökötinkin välillä sen ohjastuntuman kamaluuden takia.
Vääntelin muutamia voltteja tälleen harjoitusravissa, edelleen heppa kääntyi hyvin vaikka mun keskittyminen alkoikin herpaantua kun vatsalihakset sattuivat ja kädet olivat irrota sijoiltaan. Ja sitten tehtiin tosiaan niitä siirtymiä. Alkuun se oli kauhean löysää. Käyntiin valkea siirtyi kyllä ihan kivasti ja kaikkea, mutta raviin siirtyminen vaati aina sen näpäytyksen takapuolelle. Tuskallisten toistojen jälkeen alkoi pohjekin mennä läpi ja Vinski siirtyi takaisin raviin herkästi ja reippaasti. Se käynti oli hyvää ja reipasta ja siirtymät alaspäin tosiaan hyviä - lukuunottamatta sitä, etten aina saanut istuttua siirtymiä alas, vaan keikuin lievässä etukenossa.

Lopulta saatiin alkaa keventää, luojan kiitos! Heitin vähän ohjaa löysemmälle ja keventelin vain puolikuolleena. Ei me loppuraveissa mitään älykästä tehty, minä ratsastin eteenpäin, käänsin pari ympyrää ja pidin Vinskin poissa uralta. Heppa meni hienosti ja sipsutteli nättiä ravia eteenpäin.
Jäätiin käyntiin ja käveltiin loppukäynnit.

Marianne oli kovin tyytyväinen, meni niin hyvin. Vinski liikkui kuulemma hyvin ja kaikkea.
Hihi, mäkin olin supertyytyväinen. Ihan mieletöntä, että toista kertaa peräkkäin valkea proomu meni paremmin kuin ikinä! Ja ääk, se kääntyi, se toimi, se liikkui. Me mentiin niin hienosti. Ainoa ongelma on se ohjalla makaaminen, mikä vaatii jotain vippaskonsteja. Ja tietenkin myös mun oma sählääminen on ongelma, mutta se johtuu vain siitä että Vinski on niin iso ja meikä on mennyt poneilla niin paljon :D

Käveltiin ja keskelle. Alas selästä ja ukko pääsi talliin. Hän oli oikein hieno.
Harjailin Vinskin, heitin takin päälle ja vein tarhaan. Sen jälkeen autoin hurjaa Laki-ponia, joka päätti ihan pukittaa tunnilla! Poni on villeyden multihuipentuma ;)
Sen jälkeen pääsinkin kotia kohti. Tappelemaan tämän netin kanssa. Selkeästikään itsenäisyyspäivä ei ole sen juttu..

Hurjailua kahluualtaassa

Ei satanut, joten olen tyytyväinen. Ja hei, tänään mä olin oikeasti ajoissa. Siis liiankin ajoissa, mutta vaihteeksi näinpäin.

Mulla oli Pomo, tunnilla myös Vinski, Kaisa, Nikkis, Elvis ja Seppo. Pomo jatkoi toiselle tunnille.
Jep, ei todellakaan ollut mikään ensimmäinen arvaus tuo Pomo, mutta vaihtelu virkistää ja haasteita otetaan vastaan, vaikka olenkin jo todennut etten ikinä opi ponilla ratsastamaan. Aina kai kannattaa hakata päätään seinään ;)

Aikani hilluttuani ryhdyin harjaamaan karsinassa nököttävää ponia. Se oli peräti melko hyvällä päällä, vasta satulavyötä kiristäessä herra sovitteli hampaitaan mun takkiin ja näytti sitä nyrpeää naamaansa. Kun Pompeli oli kunnossa, päästiin lähtemään kentälle. Joka lainehti. Hyi.
Haastoin muuten itseni ja otin tänään sen koulukepin mukaan. Hurjaa jos mikä.

Kesä! Ja joku ponin selässä makaava ratsastaja, en tajua?

Kiipesin ponin kyytiin ja lähdettiin kävelemään. Kenttä oli tosiaan taas vähän märkä, mutta ei se menoa haitannut - oli tosi kiva mennä välillä miehisellä miehellä, eikä sellaisella prinsessalla, jonka kaviot sulavat heti kun ne osuvat vesilätäkköön.
Alkukäynneissä taistelin ensin itseni kanssa, tuntui että kökötin koko ajan vinossa tai muuten kiemuralla, jonka lisäksi se Pomon satulassa istuminen tuntui suunnattomalta haasteelta. Sitten koitin saada sitä karvamatoa eteenpäin, vähän suurempaa ja etenevämpää käyntiä. Pyyntöni oli varmaan turhankin pientä ja vääränlaista, tai ehkä kentän märkyys verotti ponin liikettä, mutta missään vaiheessa ei saatu sellaista "uskomatonta" käyntiä. Ei Pompeli silti madellut etanan lailla, joten sama kai tuo.

Tehtiin myös voltteja, joiden tärkein päämäärä oli se, että poni kääntyy ja kävelee eteenpäin. Asetustakin yritin kai välillä räplätä, mutta se tuntui niin hankalalta ja Pomokin kulki pitkänä ja vähän ohjalla maaten, joten nenä ei kyllä kääntynyt oikein mihinkään suuntaan. Muuten voltit onnistuivat varsin nätisti, kyllä poni kääntyi ja saatiin ihan mukavaa liikettä niillekin. Alkoi myös loppua kohti se oma istumiseni löytyä, eikä ollut enää ihan sellainen olo etten pysy Pomon mukana.

Lähdettiin siitä sitten kevyt raviin ja vain lämmiteltiin ravailemalla ympäri kenttää. Poni kyttäili sitä porttipäätä, joten meinattiin välillä lähteä tunkemaan sisälle. Sain kuitenkin aika kivasti ratsuni takaisin raiteilleen, jäi se oikominen tosi pieneksi.
Kevyt ravi oli ihan mukavaa. Se meni Pomo-asteikolla hyvin. Välillä herra päätti vain juosta uraa pitkin seuraten etummaisen takamusta, joten jouduin koko ajan pitämään sitä raippaa ulkokädessä, kääntävä pohje kun ei millään mennyt läpi ilman pelottavaa taikasauvaa. Mutta siis, sanotaanko että nämä Pomon pöljäilyt olivat hyvin ajoittaisia. Välillä ei käännytty, kuitenkin suurimmaksi osaksi poni kääntyi ihan ilman ongelmaa. Todella usein mun ei tarvinnut lainkaan edes ajatella sitä kääntymistä ja poni silti meni sinne minne halusin. Ja jos se jäi kyntämään uralle, niin joko käyntiin siirtyminen tai raipalla näpäytys palauttivat Pomon järkiinsä. Oikein hyvä siis.

Ravi kulki eteenpäin ihan kylliksi, ainakin minun mielestäni. Pomokin pysyi poissa uralta kun niin halusin ja vaikka pariin otteeseen odotin ponin jo räjähtävän ja karkaavan porttipäästä, niin kertaakaan se ei skitsoillut, vaan kulki asiallisesti korvat törössä ohi jännittävän päädyn. Oikeastaan voidaan sanoa, että kaikki meni silleen tarpeeksi kivasti. Ei supermahtavasti, mutta ei millään tavalla huonostikaan.
Ehkä suurin ongelma näin loppuviimeksi oli se, että Pomo tosiaan makasi ohjalla. En saanut sitä nousemaan, en lyhenemään. Kaikkeni yritin ja koitin oikein lyhentää ja boostata takajalkoja, mutta lopputulos oli koko ajan sama.

Käveltiin hetki, ennen kuin heivattiin jalustimet kaulalle ja lähdettiin rääkäämään itseämme. Harjoitusravia ilman jalustimia, rytkytettiin siinä omaan tahtiimme.
Lähdin oikein innoissani raviin ja Pompelihan puksutti varsin suloisesti eteenpäin. Se liikkui tarpeeksi ja toimi oikein kivasti. Tehtiin niitä voltteja, edelleen asetus oli mahdottoman synonyymi, mutta ainakin reitit pysyivät ja poni kääntyi kai koko ajan ilman ongelmia.
Loppuvaiheessa kyllästyin sitten tasaiseen puksutukseen ja lähdin napauttelemaan takajalkoja ja ravia aktiivisemmaksi. Koitin oikein fiilistellä sitä hammastahnatuubia, pitää vastaan ja laittaa takajalkoja töihin. Ei siitä ehkä ihan hammastahnaa tullut, mutta ainakin saatiin pätkittäin Pompelin peräpää liikkeelle ja herrastahan irtosi aika mageetakin ravia. Minä taas taistelin ruhoni kanssa ja pidin itseni tasaisena ja rauhallisena, jotten lähtisi rytkymään ja pomppimaan suuremmassa ravissakaan. Oikein kivoja pätkiä sieltä tuli, olin tyytyväinen.

Loppuravit kevenneltiinkin ilman jalustimia. Alkuun puhuttiin kahdesta minuutista per suunta, mutta loppujen lopuksi kipiteltiin sitä ravia minuuttitolkulla. Ei se tosin haitannut, mua ei jotenkin edes väsyttänyt tuo ilman jalustimia kekkaloiminen, joten hyvähän se oli kevennellä oikein antaumuksella.
Näissä loppuraveissa keskitin kaiken tarmoni siihen keventämiseen. Mun ilman jalustimia kevennys on niin surkeaa, että se vaatii todellista huomiota. Siksipä suoritettiin sitä ravia silleen, että annoin ohjien vain roikkua, Pomo sai kulkea uraa pitkin ja mentiin vähän ohjat yhdessä kädessä. Poni venytti milloin alas ja milloin ylös, minä taas nostelin takapuoltani mahdollisimman tahdikkaasti ylös sieltä satulasta. Välillä jouduin hiukan ohjaamaan kun herraponi yritti lähteä kekkaloimaan keskelle. Muutaman kerran myös ravi loppui kesken, joko ponia väsytti tai sitten meikäläinen romahti etukönöön :D

Kevennys onnistui hyvin ja poni oli kiltisti. Mua muuten jotenkin nauratti, poni jonka selkään en meinannut uskaltaa vielä pari vuotta sitten ja poni jota mä niin kauheasti jännitin. Nyt mä menin siellä ravia ohjat toisessa kädessä roikkuen, ilman jalustimia kevennellen. Se on hienoa kun Pompeli ei todellakaan ole enää se "pelottava poni".

Jäätiin sitten käyntiin ja loppukäynnit.

Marianne tuntui olevan varsin tyytyväinen. Olin minäkin, ei siinä. Toki tämä vahvistaa sen, että Pomon kanssa hyvin on jotain sellaista, että "suunnilleen tehtiin mitä pitikin", mutta kuitenkin. Oli tuo ihan hyvä, ainakin melkein koko ajan tehtiin mitä pitikin.

Käveltiin ja keskelle. Alas selästä ja Pompeli sai jäädä raatamaan. Meitsi taas meni auttelemaan pienten ponien kanssa. Tunnilla taluttelin Kittyä maastossa, Laki villiintyi ja Kaisa heitti nurin kentällä. Että ihan tapahtumarikasta taas tänään :)

Prinsessasta äijäksi

Musta on jo pitkään tuntunut että toistan otsikoitani :D Tällaista ei ainakaan ole ollut! (Koska miehistyminen on ihan uusi juttu.)

Tallille siis, onnekseni sain auton käyttöön. Tai en nyt suoranaisesti rakasta tuota lumihangessa polkemista, joten sen välttäminen on ihan mukavaa.
Mulla oli Elvis-poni! Tunnilla myös Evita, Vinski, Kaisa, Laki ja Nikkis, Elvis jatkoi toiselle tunnille. Kerrankin olin todella ajoissa ja aikaa oli vaikka muille jakaa. Ponin puunasin nätiksi ja heitin sen varusteisiin. Raipan jätin pois, koska ajattelin sen uuden lumen virkistävän Pullaa tarpeeksi, martingaali taas oli päässä kun poni jatkoi sille seuraavalle tunnille.

Vaikka lumesta ei oikein mitään hyötyä olekaan ja toivon tuon kaiken katoavan, niin olihan se kauhean söpöä kun sai kävellä valkeaan maisemaan keltaisen karvamadon kanssa. Elviskin näytti oikein järkyttyneeltä, ihan lunta on tullut!

Tepsuteltiin kentälle ja kiipesin selkään. Poni oli varsin innoissaan, eikä maltettu millään seistä keskellä odottamassa että ratsastaja saisi itsensä säädettyä. Lopulta päästiin oikeasti liikkeelle ja ikävä kyllä ponin suurin tarmokkuus katosi aika pian tilsojen myötä. Kentän pohja ei tänään ollut parhaimmillaan ja Pulla keräsi aikamoista korkoa alleen, joten vähän väliä meni joku jalka alta. Onneksi tilsa-aika helpottaa tästä pian, vähän tuskallista tuo meno meinasi ajoittain olla.

Käytettiin puolta kenttää ja otettiin rauhassa. Annoin Elviksen kävellä omaa vauhtiaan ja keskityin enemmänkin kääntelyyn. Tein voltteja ja hain sitä asetusta läpi, joka onnistui taas aika kivasti. Pikkasen hankaluuksia oli kun keltsu lyllersi eteenpäin niin laiskasti ja kun alkuun hänen mielestään se porttipää oli jälleen ihan hirveä. Sain silti sen keltaisen nokan oikeaan suuntaan ja ponikin alkoi pian keskittyä asiaan, sen porttipään kyttäilyn sijaan.
Joo, ei tässä oikein mitään vaatimustasoa ollut. Enemmänkin ajatuksena oli lumen muussaaminen ja talvimaiseman ihastelu :D Ei niin köpösellä pohjalla voinut hirveästi vaatia, kun poni meinasi mennä nenä edellä koko ajan.

Otettiin seuraavaksi vähän hölkkäravia. Se alku oli niin karseaa, hah. Pullis kyllä siirtyi raviin ja kaikkea, mutta se vauhti oli samaa luokkaa kuin rollaattorikisoissa. Keltainen mennä sipsutteli, ei edennyt yhtään ja hyytyi käyntiin vähän väliä. Välillä meni jalat sekaisin ja sorruttiin sen takia käyntiin, kun taas välillä ei viitsitty kääntyä ja siirryttiin käyntiin vain sen takia, etteivät muut hevoset söisi meitä. Ne muut hevoset kun olivat taas vaihteeksi ihan kamalan pelottavia.
Alkuun vähän kökköiltiin, sen jälkeen uskalsin pikkaisen pumpata ponia eteenpäin, kun ei me nyt voitu koko ajan käyntiinkään lösähtää. Elvis lämpeni siinä aika pian ja ravi alkoi tuntua paljon miellyttävämmältä, kun se ei ollut sellaista juoksuhiekassa raahustamista.

Tehtiin jonkin verran ympyröitä ja voltteja. Kääntyminen oli tosiaan välillä jotenkin ongelmallista, ei käännytty heti vaan vasta tahkomisen jälkeen. Saatiin kuitenkin aikaan myös hyviä ja nopeita ympyröitä, jotenkin asettuneella ponillakin jopa.
Tänään otin myös urakaksi sen kevennyksen tuntemisen.. Ei siitä vaan tullut mitään, jotenkin tänään en löytänyt oikeasta ja väärästä kevennyksestä suunnilleen mitään eroa. Täytynee ruveta taas taistelemaan asian kanssa, ehkä se joskus löytyy kunnolla.

Joo, Elvis oli varsin kiva ja kaikkea, ei siinä mitään. Oltiin iloisia kun sipsuteltiin lumi"hangessa". Jonkinlaisen hölkkäilyn jälkeen siirryttiin käyntiin ja rauhoituttiin, on se "hangessa" kahlailu kuitenkin raskaampaa kuin tasaisella maalla meno.

Ja tosiaan, pieni Prinsessaponi miehistyi tänään. Olen kovin ylpeä Elviksestä, hän on niin äijä!
Pikkuinen Laki-poni pukitteli siis ratsastajansa alas ja sen jälkeen tuo kirjava paholainen päätti hölkkäillä meidän luoksemme. Me seistiin siinä Pullaponin kanssa asennossa ja odotettiin, että Laki pyydystettäisiin.
Se oli kuulkaa jännää. Minä katsoin että ei vitsit, nyt tuo poni tulee tänne ja mielessäni juoksi se hetki, kun Laki jahtasi meitä ja Elvis juoksi täysin paniikissa karkuun.
"Eli kohta tää Elvis saa slaagit ja katkoo kinttunsa, kun se juoksee karkuun korkkarit jalassa."

Mikäs siinä. Minä silittelin keltaista ja kuiskailin sen korvaan rohkaisevia sanoja, samalla toivoen, että Laki-poni muuttaisi kurssinsa ja jättäisi meidät rauhaan. Se oli liikaa pyydetty ja poni tuli suoraan Elviksen naaman eteen seisomaan.
Juuri silloin kun minä olin sataprosenttisen varma että seuraavaksi Pulla räjähtää suuntaan x, niin ne alkoivat haistella toisiaan. Siis Elvis haisteli sitä pientä ponia.

Härregyyd. Olen vieläkin ihan järkyttynyt ponin äkillisestä miehistymisestä. Jumankauta - poni joka juoksee silmät päässä pyörien karkuun, jota maailma aina murjoo ja jonka kaikki muut hevoset syövät, seisoo nyt rauhallisesti paikallaan haistelemassa uutta ystäväänsä. Poni on aika äijä. Oikeastaan se oli melkein koskettava hetki - kerrankin maailma oli kiltti pienelle Elvis-ponille :)

Okei okei, Pullan jänishousuilu jatkui heti kun jatkettiin matkaamme, eikä meinattu päästä mihinkään kun iiks, voihan vaikka Nikkis syödä meidät sieltä kymmenen metrin päästä! Mutta sen pienen ja ohikiitävän hetken ajan poni oli mies.

Otettiin myös harjoitusravia, joka sujui varsin näpsäkästi. Elvis oli reippaanpuoleinen ja eteni tosi mukavasti. Edelleen tosin tilsat hankaloittivat menoa, mutta pääasiallisesti mentiin kivemmin kuin alkuraveissa. Keskityin vain istumaan alhaalla ja paikoillani, tein vähän voltteja ja hain asetusta. Eipä tässäkään mitään ihmeellisempää, vähän kauhomista vain siellä lumihangessa.
Lopulta lähdettiin keventelemään ja siinä vaiheessa keltainen ilmeisesti ei ihan ymmärtänyt jutun jujua. Saman tien kun minä aloin keventää, niin poni lähti kaahaamaan alta kuin pikkuinen ferrari. Nosti laukankin, tosi nätisti ja kauniista. Valitettavasti katkaisin ponin siivet saman tien ja hidastelin sen siistiin loppuraviin. Pulla oli ihan pettynyt kun ei päästy laukkaamaan, heh.

Kevenneltiin, tänään en kauheasti päästänyt edes ohjaa kun se pohja oli sellainen. Lähinnä vain keventelin, hiukan löysäsin tuntumaa ja annoin Pulliksen puksuttaa uran tuntumissa. Poni taas rillutteli reippaasti eteenpäin, vauhtia oli koko tunnin edestä. Lopulta jäimme käyntiin ja käveltiin loppukäynnit.

Poni oli hauska. Se on kai ainoa mitä voi sanoa, heh. Ihan hauska puksuttelutuntihan tämä oli, ei mennyt erityisen hyvin tai huonosti, mutta eipä tuolla mitään vaadittukaan. Kunhan kipsuteltiin pikku hangessa pienen ponin kanssa :)
Käveltiin ja keskelle. Alas selästä, minä lähdin talliin kun taas keltainen jäi raatamaan.

Autoin siinä taas porukkaa hevosten kuntoonlaitossa ja lähdin taluttelemaan. Käppäilin Kaisan mukana maastossa, kentän puolella jatkoin Lakin ihmisraippana.
Vallan mukava päivä kaikkineen. Hyväntuulista "pakkaspäivän" puuhailua (niin, ei kai siellä pakkasta ollut ja tosi lämmin muutenkin).
Hyvä talvisää siis kaikin tavoin.

Ulkoasunmuutos tai jotain

Mulla ei tosiaan talvikuvia ole, joten jouduttiin vain tyytymään tähän. Ainakin väri vaihtui pinkistä siniseksi, joten kai tämä talvisempi on :)

Banneri on tällä kertaa harvinaisen pelkistetty, halusin uusimpia kuvia mukaan ja lopulta se näytti parhaimmalta noin. En tiedä, mutta nyt on ainakin jonkin verran virkeämpää taas, kun saatiin uutta näköä tännekin.

Voidaan siis potkaista joulunodotus virallisesti käyntiin minunkin puolestani!

Bäckii, äkkii ja cadillackii

Pyöräily on palannut ja nyt matkakin on suunnilleen kaksinkertaistunut. Eipä tässä mitään, huomaa vaan ettei mitään ole tehnyt kun ei meinannut enää jaksaa liikkua mihinkään.

Tänään olin siis tallilla, jippii! Ratsuna oli Evita, se ei ollut ihan niin jippii, mutta fiilikset olivat huomattavan paljon korkeammalla kuin viime aikoina. Ihan hyvä näin ja toivottavasti pysyvätkin ylhäällä, mutta..
Tunnillamme myös Elvis, Vinski ja Seppo, Evita jatkoi vain ihan viimeiselle tunnille. Harjasin kirjavan siistiksi ja kauniiksi. Kaisakin päätti karata siinä välissä, joten päädyin hepan metsästysmatkalle. Sen jälkeen karvajalka varusteisiin ja löllöteltiin rauhaksiin kentälle.

Näissä on niin mukavat ja iloiset värit, että miksipä ei.

Kohtasin saman ongelman, jonka olen joskus nähnytkin. Meitsi kun yritti kauniisti kiivetä kyytiin, niin Evita näki parhaakseen vain peruuttaa alta pois :D Yritä siinä sitten kehitellä jotain nerokasta, jotta poni pysyisi paikallaan. Marianne tulikin auttamaan avuttomassa yrityksessäni ja valaisi, että kirjava on vain herkkä kuuntelemaan. Jaajaa.

Pääsin selkään ja lähdettiin kävelemään. Tämän päivän ideana oli muuten se, että pistin ne jalustimet suunnilleen oikean pituisiksi ja päätin vain olla välittämättä siitä, että jalat heiluvat kuin aivokuolleella. Onhan se rasittavaa, mutta parempi kai niin kuin polvet suussa hipsuttelu..
Käveltiin siinä, minä puskin heppaa liikkeelle. Evita oli varsin löysä, mutta sain mä ajoittain siitä sellaista kivaa ja melko aktiivista liikettäkin irti. Koska olin tänään supertosissani vääntämässä, niin lähdin tekemään voltteja ja hakemaan niillä asetusta läpi. Näin käynnissä se onnistui oikein hienosti, sain rouvan nenän kääntymään oikeaan suuntaan, eikä volttienkaan koko muuttunut mitenkään ratkaisevasti. Erittäin hyvä.
Meillä oli muuten pieni kirjava lisäke mukana melkein koko tunnin. Heh, mua meinasi ajoin pelottaa kun pystyin melkein potkimaan Seppoa kauemmas, mutta Evitaa ei seuraponi haitannut lainkaan. Varmaan pikemminkin päinvastoin.

Siirryttiin siitä kevyt raviin ja ravailtiin rauhaksiin ympäri kenttää. Minä väänsin ja väkersin niitä voltteja, edelleen hain asetusta ja etsin tatsia koko hevoseen. En tiedä, tänään kääntäminen meinasi mennä ihan pullaamiseksi välillä. Evita saattoi kesken käännöksen lähteä huitelemaan jonkun kaverin perään ja joskus jäädyttiin uralle jonkun Vinskin takapuolta seuraamaan. Sain kuitenkin homman aika nopeasti toimimaan, mutta oli siinä jonkun aikaa sitä kädenvääntöä (mitä haittasi se, kun ei niitä pohkeita voinut käyttää! Se on kamalaa - millä tahansa muulla hevosella sä voisit "kolauttaa" pohkeella että hei, eipä nyt harhailla sinne. Mutta Evitan kanssa se on sellainen "löyhyttelenpä tätä pohjetta tässä kyljessä, viitsisitkö olla kiltti poni ja olla rynnimättä sinne toisen hevosen perään?")
Noo, sain mä sen aikeet välillä estettyä, eikä siis ihan joka kerta kaaduttu omille teille. Silti.

Silloin kun Evita kääntyi kunnolla, oli hyvä keskittyä asetuksiin. Ravissa nokka ei kääntynyt yhtä hyvin kuin käynnissä, mutta saimme silti pätkiä ja hetkiä jotka olivat oikein hyviä ja kivoja.
Sen lisäksi se ravikin oli ihan kivaa, siis ihan reipasta ja mukavaa. Pari kertaa hiihdettiin alta kuin vanhat ravurit, välillä taas löysäiltiin kuin mummot haudassa. Suurimmaksi osaksi eteneminen oli kuitenkin oikein hyvää ja mukavaa. Sitä mä en tosin arvostanut, kun Evita jossain kohdassa keksi että uralla kulkeminen on supermälsää ja on paljon kivempaa vain oikoa toisten takapuolia ihastelemaan. Yllättäen se ei kertaakaan päässyt tätä toivettaan toteuttamaan (bravo!) mutta jo se oli ärsyttävää, kun vähän väliä hevosen lapa pullotti sisälle ja kaula kääntyi iloisesti ulospäin. Onnekseni olen edes jotain sisäistänyt ja tajusin joka kerta pitää sen sisäohjalla uralla ja tämäytellä parhaani mukaan sillä sisäpohkeella kirjavaa ruotuun.

Otettiin hetki käyntiä, ennen kuin alettiin pamautella laukkaa eteenpäin. Piti tehdä lyhyellä sivulla voltti käynnissä ja nostaa siitä laukka pitkälle sivulle. Marianne käski ratsastaa Evitaa yhtä hyvin kuin Elvistä, joten valmistauduimme suureen urakkaamme maltillisesti.
Ne voltit onnistuivat oikein hyvin. Kerran Evita pääsi ryykäämään toiseen päähän kenttää, mutta muuten voltit onnistuivat ja poni malttoi odottaa. Haettiin hiukan asetusta ja virittelin karvajalkaa reippaammaksi aina siinä voltilla, jotta saisin sen oikein räjähtämään nostoissa, heh. Voltin jälkeen keskityin oikein siihen suoristamiseen, jotta nostaisin oikeasti vasta suoralla hevosella. Kaiken huipuksi painotin myös sitä, että laukka nousisi ennen kulmaa, ei keskellä kaarretta.

Laukat nousivat vallan mainiosti. Ensin nyt tuli pari sellaista löysempää siirtymää, mutta Evitan lämmettyä me vallan räjähdeltiin! Aika paljon riitti pelkkä istunnalla tuuppaus ja mummo pisteli jo menemään. Nostotkin olivat oikeasti aika kivoja, kenties turhankin räjähtäviä mutta mun mielestä parempi niin. Laukka sujui oikein hyvin, mitä nyt mun jalat heiluivat ja muutenkin istuin ääliömäisesti. Njaa.
Muuten kuitenkin hyvin, Evita eteni laukassa, piti sen yllä ja sain ihan itse hiljentää. Jes! Saatiin tosin Seppo-ponikin innostumaan pikkuisen liikaa, kun se päätti räjähdellä kanssamme laukkaan :D Hups.

Vaihdettiin suuntaa ja pisteltiin laukkaa menemään myös tähän suuntaan. Evita ihan viuhki sitä laukkaa eteenpäin, mentiin ihan täysiä! Hauska tapaus.
Volteilla tosin vauhti meinasi jo käydä kohtaloksemme. Muuten saatiin ihan okei voltteja, mutta yhdessä vaiheessa heppa ei meinannut millään honata, että sisäpohje tarkoitti taipumista ja asetusta, ei suinkaan "täyttä laukkaa eteenpäin". Olin kuitenkin tyytyväinen, kun sain kirjavan lopulta asettumaan ja rauhoittumaan, jonka jälkeen saatiin aikaan tosi räjähtävä nosto. Ja jottei unohdettaisi laukan negatiivisia piirteitä niin joo, välillä nostomme kariutuivat kun heppa oikaisi reitin noin 50 metrillä.

Lopulta jäätiin käyntiin ja käveltiin loppukäynnit.

Joo-o, fiilikset pysyivät parempina mikä on tietysti ehdoton plussa. Muutenhan tämä meni käytännössä yhtä hyvin kuin aiempinakin kertoina. Eli varsin hyvin, oikein onnistuneesti. Tehtiin ja onnistuttiin, muutamaa ryykimistä lukuunottamatta. Ihan hyvä siis.
Keskelle, alas selästä ja poni talliin. Innostuin jotenkin puunaamaan Evitaa, harjailin sen superpuhtaaksi, tukkaakin vähän selviteltiin. Kyllä karvajalka näytti hienolta kun hän lähti viimeiselle tunnille puurtamaan.
Minäkin taas vähän autoin ponien kuntoonlaitossa ja tunnilla taluttelin Laki-ponia. Oli siinä menoa, en meinannut jaksaa juosta perässä kun Laki päätti pistää ihan tosissaan sitä laukkaa menemään :D

Lopulta kotiin, täytyy sanoa että varsin raskasta. Mun pyöräilymatkahan nyt suunnilleen kaksinkertaistui ja tuota noin.. Ehkä se tästä, jos kunto vaikka kasvaisi tai jotain.

Katsos, päivää taas

...
...
...

Krhm..

Heh.

Miten on, uskotteko kohtaloon? Musta tuntuu, että mun pitäisi alkaa uskoa.
Viimeksi ratsastustauko kesti kolmisen viikkoa. Nyt about... no, kolme päivää tai jotain.

En mä edes voi selittää tätä. Mä olen suunnattoman kiitollinen tästä. Uskomatonta, kuinka mua voidaankaan auttaa. Useimmiten tuntuu, ettei maailma tarjoa sulle mitään hyvää ja sitten tuleekin se jokin, joka muuttaa kaiken. Mä en ymmärrä, en mitenkään.

Kyllä. Mä pääsen lauantain tunneille takaisin. En käsitä tätä.
Toki hiukan joudun säätämään, vähän vaikeuksia tuon kulkemisen kanssa. Mutta tämä mahdollisuus on niin suuri, etten voi jättää sitä käyttämättä.

En tiedä miten kaikki tulee jatkumaan, en lainkaan. Tiedän vain sen, että tällä hetkellä mä pääsen takaisin. Että mä en joutunut vieläkään kokemaan sitä pitkän tauon tuottamaa tuskaa. Näemmä tauot eivät vaan saa pidettyä mua poissa hevosen selästä.

Ja olen siitä kiitollinen.

"Moi"

"Mun on pakko lopettaa, kunnes saan asiat selkiintymään..."

Suunnilleen tuollainen viesti lähti Mariannelle juuri äsken. Epämääräinen tauko on iskenyt.
Voisin lupailla kirjoittaa jotain hauskaa ja ihanaa tänne tämän tauon aikana, mutten itsekään usko siihen. Korkeintaan niitä perusangstailuja.

Palaamisesta en tiedä. Ehkä ensi viikolla, ehkä ensi vuonna. Ehkä ei koskaan. Mikään ei ole varmempaa kuin epävarma.


Mä olen niin onnellinen, että nämä kaksi viimeistä kertaa kuluivat mahtavien keltaisten kyydissä. Meillä oli hauskaa ja onnellista. Enkä ehtinyt murehtia tätä.

Hyvästi. Tavataan jos tavataan, kukaan ei vielä tiedä.

Suuremmat hevosvoimat alla

Kas päivää. Hih. Tänään oli jälleen onnenpäivä, taulussa seissyt nimi alkoi kyllä E-kirjaimella, mutta Evitan sijaan pääsin pienen keltaisen Elviksen kyytiin. Pienet asiat ilostuttavat ja parantavat päivää, tällä kertaa mun päiväni kirkastui ihan sen takia, etten joutunut ratsastamaan sillä Evitalla. Hupsis.

Elvis oli jo toisella tunnilla ja seuranamme hölkkäsivät Pomo, Nikkis, Evita, Jack ja Laki. Tuli siinä vähän täristyä ja kunnosteltua poneja. Sen jälkeen kentälle, nyhdin Pullalta martingaalin ja kiipesin selkään. Päädyin muuten tänään taas siihen raippaan, vaikka oletinkin Elviksen olevan reippaampi näin pimeään aikaan.

Hyi. Sanalla sanoen kylmä. Peräti jäätävää.
Lähdimme reippaasti askeltamaan sitä alkukäyntiä, poni oli alusta asti mukavan etenevä. Reippauden vastapainoksi Elvis oli sitten suoruuden puolesta huonompi kuin yleensä. Sen kaula kääntyi vähän väliä sivulta toiselle ja poni valahteli uralle. Sitä taisi hiukan inhottaa se kentän märkyys, prinsessaponit eivät voi kulkea keskemmällä jos ura on kuiva ja kutsuva. Yritin siitä huolimatta hakea pohkeet kylkiin ja pitää Elviksen suorana. Pyysin ajoittain hiukan lisää askelta ja kokosin ohjaa melko nopeasti käteen. Pulla kun pikkaisen tuijotteli turhuuksia, joten halusin alusta asti vääntää sen asetuksen kanssa. Tehtiin voltteja, minä asettelin. Suorillakin vääntelin ponin nokkaa sisälle, jottei herra kuikuilisi vihreitä miehiä. Voltit olivat varsin kivoja ja onnistuneita, enkä ollut lainkaan pettynyt siihen asetukseenkaan. Elviksen nenä kääntyi, korvat kuuntelivat ja saatiin jokunen voltti ihan sillä "kunnon" asetuksella, eli poni ei suoristunut pökkelöksi vaikka myötäsinkin asettavalla ohjalla. Jes!

Aloitettiin käyntiväistöillä. Käännettiin lyhyeltä sivulta keskihalkaisijalle ja väistätettiin vuoronperään vasemmalle ja oikealle. Väistöt olivat aika kohtuullisia, taisivat sujua paremmin kun väistettiin oikealle.
Se suoruus on ongelma, aina ratsuni kaatuu lapa edellä kun en saa tuettua tarpeeksi. Onnistuin kyllä aina suoristamaan siinä välissä, Mariannekin oli tyytyväinen kun olen oppinut suoristamaan. Vielä kun ne väistöaskeleet löytyisivät yhtä hyvin, niin johan mentäisiin hienosti.
No, saatiin me joitain pätkiä ihan nättiä väistöä. Lyhyitä pätkiä tietenkin vain, joskus vain muutamia askelia. Olin kuitenkin tyytyväinen. Taas muuten huomasi sen mun oman jännittymisen, on se hirveää kun yrittää vääntää väistöä jossain ihme rusettisolmussa, jäykkänä kuin se pahamaineinen heinäseiväs..

Siirryttiin kevyt raviin, jota hölköteltiin ensin jokunen kierros, sitten lähdettiin vääntämään väistöä. Elvis oli ravissa erittäin reipas. Melkein jopa turhan reipas, johan siellä oli ratsastaja ihan äimänkäkenä, kun lauantaisin eteenpäinpuskettava poni päättääkin tänään sipsutella ravia kuin suurinkin herkkäsielu. Koitin keventää hitaasti ja rauhallisesti, otin pieniä pidätteitä ja lähdin pyörittämään Pullaa volteille. Asetus haettiin läpi ja vaihteeksi voin oikeasti jopa sanoa, että saatiin se asetus kunnolliseksi. Ei siinä, ihan hyvin tuo poni toimi, mutta oli pakko heittää se raippa pois. Meidän käännökset meinaan venähtivät turhankin suuriksi, kun vauhdin takia eivät jyrkät käännökset tuntuneet onnistuvan :D
Raipan hylkäämisen jälkeen löytyi Pullasta rauhallisempikin tahti ja sain ponin kääntymään terävämmin. Sen jälkeen olikin hyvä lähteä testailemaan raviväistöjä, joita tehtiin taas keskihalkaisijalta uralle, tällä kertaa tosin vain määrättyyn suuntaan (ensin vasemmalle).

Hidastaminen oli oma numeronsa, eihän Elvis nyt hidastaa oikein jaksanut. Sen lisäksi yksi vesilammikko tuli herra hienohelman reitille, jolloin vakava raviväistön yritys muuttui Elviksen "iik, kaadutaanpa äkkiä sivulle ettei vaan jouduta kulkemaan tästä hirveän syvästä vesilammikosta!!1"-skitsoiluksi.
Sain silti joitain onnistumisen elämyksiä. Tunsin että me saatiin jotain aikaiseksi. En tarkemmin kyennyt määrittelemään onko se "jotain", kenties lapa edellä kaatumista vai oikeaa väistöaskelta, mutta Marianne sanoi, että me tehdään hyviä ja aktiivisia raviväistöaskelia, joten ei se tainnut ihan surkeasti kuitenkaan mennä.
Oikealle väistäminen tuntui sujuvan peräti kehnommin näin ravissa. Istuttiin siinä välissä alas harjoitusraviinkin, mikä ei muuttanut väistöjen tilannetta yhtään valoisammaksi. Ei se tosin haitannut, se harjoitusravi tuntui meinaan supermageelta! Pulla ravasi niin kivasti eteenpäin, oikein aktiivisesti ja reippaasti ja meikäläinen rytkyi kyydissä täysin mukana. Oltiin ihan true-kouluratsukko, heh.

Otettiin käyntiin ja käveltiin hetki.

Mariannen mukaan poneja masensi, kun eilen he eivät päässeet lainkaan laukkaamaan märän kentän takia. Vääryys piti oikaista tänään ja saatiin jälleen lupa baanailla. Muut kävelivät keskemmällä, kun yksi puksutti laukkaa uraa pitkin, mieluusti jopa kevyt istunnassa. Jee!
Se kävelyosa oli ihan hirveä. Niin kylmä, että meikäläinen oikein tärisi siellä ponin selässä. Yöks. Onneksi päästiin siitä sitten laukkaamaankin. Elvis nosti laukan helposti ja mukavasti, tosin nosto nyt kökki ja laukkakin tipahti parin askeleen jälkeen alas. Pienen sähläämisen jälkeen sain laukan nousemaan ja aloin parhaani mukaan pyörittää laukkaa eteenpäin. Ensin istuin ihan rauhassa ja lähinnä pidättelin Elvistä, joka meinasi heti ensimmäisenä hypätä pöksyistään ulos. Parin pitkän sivun jälkeen totesin ponin kuitenkin olevan "ihan tarpeeksi lapasessa" ja päätin antaa sen laukata haluamaansa tahtia. Nousin siis taas pitkillä sivuilla ylös, lyhyillä sivuilla istuin alas ja yritin vahtia että tehtäisiin järkevä kaarre, eikä kaaduttaisi matkan varrella.

Mun kevyt istunta oli jälleen omaa luokkaansa. Oli se kyllä parempi, johtuen ehkä suuremmasta ponista. En tällä kertaa hyökännyt kaulalle makaamaan tai mitään muutakaan. En myöskään niin hirveästi ottanut kaulasta tukea, sillä en kokenut sitä tarpeelliseksi.
Silti en voi kutsua itseäni miksikään suureksi esteratsastajaksi, sillä nytkin ne jalustimet olivat koko ajan kengän koroissa. Sen lisäksi mun kevyt istunta näytti varmaan ihan harvinaisen tyhmältä, kun seistä möllötin pitkien jalustimien kanssa. No jaa, olihan tämä silti selkeä parannus lauantaiseen, niin paljon tukevammin ja vakaammin mä pystyin nousemaan jalustimille ja pysyin ylhäällä tehokkaammin.

Alas istumisessa oli omat ongelmansa, kun Elviksen vauhti oli melko reipas. Välillä myös oiottiin päätyjä, mutta kun keskityin niin ohjaaminenkin onnistui kyllä.
Se itse laukka oli tosi miellyttävää ja helppoa. Kuten todettua, mä annoin Elviksen laukata omaa tahtiaan, enkä siis lainkaan pyytänyt ponia eteenpäin. Nousin vain ylös ja kehuin pientä pallosalamaa, se sai mennä juuri niin kuin parhaaksi näki. Ja jos Nikkiksen kanssa olin puolikuollut jo parin kierroksen jälkeen, niin Elviksen kanssa ei tehnyt lainkaan tiukkaa laukata useampaa kierrosta putkeen. Suurin ero taisi olla siinä, että Nikkistä jouduin tuuppimaan eteen, kun taas Elviksen kanssa saatoin vain seistä mukana :D
Keltainen oli joka tapauksessa varsin hellyyttävä. Monen monta kierrosta me baanattiin, poni ei tuntunut saavan tarpeekseen. Liikaa se ei innostunut, mutta ei voi sanoa että vauhtia olisi puuttunut. Jossain vaiheessa sitten totesin, että olemme laukanneet kylliksi, jolloin pystyin istumaan alas ja nätisti Pulla siirtyi takaisin käyntiin. Turhia ei kuumuttu, vaan saatettiin kävellä rennon rauhallisina, kunnes sitten päästiin laukkaamaan toiseen suuntaan.

Toiseen suuntaan tuli vähän holtittomampaa menoa. Keltuaisen vauhti kasvoi ja ohjaus kärsi aina välillä. Alkuun tehtiin sen sortin pikakäännöksiä, että oletin ponin jo makaavan maassa. Lopulta ymmärsin kääntää todella ajoissa ja saatiin järkevämpi reitti aikaiseksi. Tähänkin suuntaan laukka meni todella hyvin. Yhden kerran laukka tippui raville välissä ja ponilla oli tosiaan vauhti päällä. Kuitenkin, tosi hyvää ja hauskaa laukkaa. Elvis oli fiiliksissä.

Siirsin taas käyntiin ja muiden laukattua jäätiin loppukäyntiin. Poni tallusteli kovin mukavasti, tyynen rauhallisesti.
Olin tyytyväinen. Baanailu on aina kovin hauskaa, ei siinä mitään. Sen lisäksi väistöissä oli hyvää pätkää ja ne asetukset löytyivät taas pitkästä aikaa! Hieno poniotus.

Keskelle, alas selästä ja sitten lähdettiin talliin. Hiukan Elvis jänishousuili ja meinasi kipitellä pikkuravia talliin, mutta muuten kuljettiin vallan urheasti. Harjailin pienen blondin pois ja siitä sitten kotiin.

Pieni lentokone lepäämättä liitää

Mahtavaa kun ilmat ovat näin mukavat. Lämmintä ja aurinkoista, varsin ihanaa!

Tänään lähdin tallille ajoissa. Kyllä, yksi kerta riitti opettamaan, että ehkä kannattaa pistää useampi kello soimaan :D
Sain yllättyä, kun meninkin tänään Nikkiksellä Elviksen sijaan. Ei kuitenkaan haitannut lainkaan, vaihtelu on mukavaa. Tunnillamme olivat myös Evita, Vinski, Kaisa, Elvis ja Laki. Nikkis meni vielä viimeiselle tunnille.
Pieni poni odotteli karsinassa varsin malttamattomana, joten siirryin harjaamaan karvakasaa. Nikkis käyttäytyi kauhean hienosti, vähän se hyöri ja pyöri, mutta oli muuten kovin fiksusti koko ajan. Ja olihan pieni keltainen niin hirveän söpö, kun se seistä pönötti siinä karsinan ovella ja tuijotteli ulos. Ei hän ulos lähtenyt, katseli vain maisemia. Heh, kyllä tuollainen pikkuinen on niin ylisöpö, tekee se mitä vain.

Kipsuteltiin kentälle ja taiteilin itseni ponin selkään. Sitten lähdimme kävelemään koko kenttää käyttäen.

Poni oli laiskanpulskea, selkeästi sitä väsytti ajatuskin ilkeän poninkidustajan kantamisesta. Pamauttelin Nikkistä eteenpäin ja yritin saada tamman liikkeelle. Saimme ajoittain mukavaa liikettä, mutta aina poni onnistui lösähtämään huomaamattomasti takaisin siihen mateluun.
Annoin Nikkiksen kävellä alkuun löysällä ohjalla, kääntelin vain vähän ja keskityin lähinnä siihen liikkeeseen. Lopulta lähdin kokoamaan ohjaa lyhyemmäksi ja yritin koko ajan miettiä sitä, että Nikkis lyhenee muttei silti hidastu. Oli siinä hommaa, keltaisen mielestä kun eteenpäin kulkeminen ja pään kantaminen samaan aikaan on ihan liian raskasta. Sain mä sen pään sieltä kuitenkin ylös ja kun oikein potkaisi pariin otteeseen sen pohkeen läpi, niin kyllä me saatiin muutaman askeleen verran tuntumaa siihen takajalkojen boostiinkin. Se oli itseasiassa tosi mageeta, kyllä pieni paksukin osaa kävellä, ei se vain jaksa yleensä.

Lähdin myös tekemään ihan kunnolla voltteja ja tänään päätin hakea sen asetuksen läpi, vaikka se vaikeaa onkin tuon lyhyen kaulan kanssa. Vähän se oli sitä lösähdystä, ei rouvan mielestä voi kävellä ja kääntyä samaan aikaan. Vähän putkiaivoinen tapaus kenties?
Asetuksessa oli hommaa, ihan todella oli. Sain vääntää, kääntää ja pyytää. Lopulta poni kuitenkin tuntui antavan periksi ja nenä näytti kääntyvän vähän sisälle. Olin tosi tyytyväinen meihin molempiin, mutta halusin vielä Mariannelta varmistuksen sille, että Nikkis oikeasti asettui tarpeeksi. Nikkiksen asetus kun on kuitenkin vähän erilainen verrattuna vaikka Elvikseen - ei sen lyhyen kaulan kanssa niin paljon tehdä.
Menimme siis esittelemään asetustamme ja olin hypertyytyväinen, kun Marianne ilmoitti että poni taipui tosi hyvin. Jes! Teimme sen :)

Tehtiin vielä jokunen pysähdys ja pari väistöaskelta, mutta sitten pitikin siirtyä kiireesti keventelemään, jottemme tuhlaisi liikaa aikaa käyntiin.

Ponia piti hiukan sytytellä, ennen kuin se lähti sipsuttelemaan superlöysää ravia. Aloitimmekin urakan "poni ravaamaan kunnolla". Sai siellä aikansa näpäytellä ja vaihteita kaivella, mutta lopulta onnistuin vakuuttamaan Nikkiksen liikkumisen tärkeydestä ja saatiin varsin mukava ja tahdikas ravi, ilman jatkuvaa jojoilua.
Poikkeuksen tähän tekivät voltit, joille poni hidastui suunnattomasti. Yritin kaarevillakin urilla pyytää keltaista liikkeelle, jottei ihan hyydyttäisi. Ravissa haettiin mahdollisimman hyvää asetusta ja taipumista, mikä löytyikin jo paljon paremmin, Vaikeaa se oli toki edelleen, ei Nikkis ilmaiseksi sitä asetusta tarjonnut, mutta eipä tarvinnut ihan hakata päätään seinään.

Ravia puksuteltiin melko kauan ja yritin vain saada ponin pysymään kunnollisessa liikkeessä ja kantamaan sen päänsä. Täytyyhän Nikkiksenkin puurtaa välillä ihan kunnolla (kuten minunkin, heh).

Lopulta siirryttiin käyntiin ja annettiin pieni levähdyshetki poneille. Marianne kyseli mitä tehtäisiin, tai mikä tuntuisi järkevimmältä. Meitsi ilmoitti heti, että vedetään "täysiä hanaa ja kaasua". Ne normaalimmat ihmiset pyysivät pelkkää laukkaa, mutta pyynnössäni oli hei looginen ajatus takana. Nikkis on älyttömän laiska, joten mikäs sen parempi lääke laiskuuteen, kuin täysillä ympäri kenttää vetäminen? Sitä paitsi, Marianne oli maininnut jossain vaiheessa, että käytettäisiin tänään pitkää suoraa, joten ihan hatusta vedetty tämä ehdotukseni ei ollut ;)

Täysillä kevyt istunnassa laukkaaminen kuulosti myös Mariannen mielestä hyvältä, kun kenttäkin oli niin hyvässä kunnossa, joten alettiin yksi kerrallaan niellä kilometrejä muiden kävellessä keskemmällä. Saatiin Nikkiksen kanssa peräti aloittaa, joten siirsin ponin raviin ja nostin sieltä laukan. Ohjeeksi tuli vain, että laukataan ensin tuntumalla ja pyöritetään laukkaa, sitten kun tuntuu hyvältä niin takamus ylös ja hanaa.

Laukattiin siitä pitkän sivun verran, istuin alhaalla ja tunnustelin ponia. Vähän sellaista laiskanpulskeaa se meno oli, mutta ihan ookoo kuitenkin. Itse istuin ihan hyvin, mitä nyt jalustimet vammailivat.
Lyhyen sivun jälkeen hyppäsin sieltä sitten kevyt istuntaan. Onnistuin tosin heti alkuun tiputtamaan toisen jalustimen ja jonkun takapuolikin tuli eteen, jolloin laukka tippui alas. Korjattiin homma ja päästiin kunnolla hakemaan sitä reipasta ja etenevää laukkaa.

Nikkis oli hiukan dieselmallia, eikä syttynyt ihan heti. Kiltisti hän puksutti sitä laukkaa, mutta mitään innostumista ei oikein tuntunut löytyvän. Minä keikuin pitkät sivut kevyt istunnassa, päädyissä yritin vähän istua jotta saisin ponia tuntumalle. Aina pitkän sivun auetessa hyökkäsin sieltä sitten takaisin kevyt istuntaan, potkin vähän ykköstä silmään ja kuiskailin ponille kannustavia sanoja. Pikkuhiljaa poni heräili ja viimeiset pitkät sivut se laukkasi jo vähän innostuneemmin. Ei silti lähelläkään mitään "jee, tämä on mahtavaa! Nyt laukataan täysiä"-tyylistä riemua. No, mulla oli ainakin hauskaa ihan poninkin puolesta :D

Tämä ensimmäinen suunta oli muutenkin vähän hankalampi. Oiottiin päädyt aika railakkaasti ja hukkasin jalustimen toisenkin kerran. Sen lisäksi se mun kevyt istunta oli aika kökkö. Aina kun nousin, niin mä todella hyökkäsin vähän turhankin paljon kaulalle makaamaan. Jalustimetkaan eivät pysyneet päkiällä, vaan jammailivat kengän korkoihin. No, kyllä se siitä vakautui ja pysyin hyvin ylhäällä kun otin vähän harjasta tukea, mutta sanotaanko että true-esteratsastajat kyllä nauraisivat mun säälittävälle kevyt istunnalleni, heh.

Baanailtiin jokunen kierros, sitten meikäläinen romahti ja poni siirtyi käyntiin, Sanotaanko ettei kunto ihan kestä, on se yllättävän raskasta laukata useampi kierros kevyessä istunnassa seisten ja vielä samaan aikaan puskea ponia aina vain reippaampaan tempoon. Olin onnellinen kun päästiin kävelemään keskelle ja ihailemaan kun muut ottivat radan haltuunsa.

Lopulta pääsimme harjoittamaan kolmatta askellajia myös toiseen suuntaan. Otimme haasteen vastaan ja nostimme laukan. Tällä kertaa päästiin paremmin päätyihin ja mä onnistuin niissä päädyissä istumaan paremmin ja tukevammin alas. Kevyt istunta nyt oli edelleen hirveää vamoilua, mutta tärkeintä oli että ylhäällä pysyi.
Nikkis oli selkeästi ehtinyt pohtia tätä asiaa kävelytauon aikana ja se oli heti paljon reippaampi. Ei tarvittu kuin muutama pitkä sivu ja sitten rouvaponikin alkoi oikeasti liitää eteenpäin. Se oli niin hauskaa :D Aina kun baana aukesi ja nousin ylös, niin oikein tunsi kuinka keltainen keräsi vauhtia ja pisteli menemään. Hän laukkasi niin hurjaa kyytiä kuin pieniltä tappijaloiltaan pääsi, poni oli oikea lentokone! Heh, mielettömän kivaa tämä.
Väännettiin taas jokunen kierros ja jälleen se käyntiin siirtyminen tapahtui hirveällä rytinällä. En oikeasti jaksanut istua pystyssä siinä kohdassa, joten rojahtelin vain jonnekin kaulalle. Ehkä pitäisi alkaa treenaamaan.

Kyllä. Poni kuulemma näytti yhtä innostuneelta kuin tässä kuvassa. Onneksi edes minä olin paljon innostuneemman näköinen :D 

Käveltiin vielä, sitten rytkyteltiin pari kierrosta harjoitusravia. Nikkis oli paljon miellyttävämpi kuin ennen laukkoja, rouva eteni ja tuntui herkemmältä. Tosin, ei se poni siltikään jaksanut niillä volteilla liikkua mihinkään! Dääm. No, Mariannekin totesi, että se on kauhean rankkaa kun vaaditaan taipumaan, joten ei kai sitä liikkua jaksakaan.
Tehtiin voltteja ja sipsuteltiin ravia. Olin oikein tyytyväinen ja isutin oikein hyvin.
Sen jälkeen kevenneltiin vielä pari kierrosta. Poni sai aivan löysät ohjat ja käänneltiin vain muutama ympyrä asetuksen takia. Nikkis vallan pörisi ja hörisi, oli se niin kauhean rankkaa taas tehdä töitä. Siellä se meni kuin pieni muurahaiskarhu, nenä maata hipoen, sellaista peruslöysää ravia. Välillä poni jaksoi nostaa päänsä ja ottaa pari reippaampaa askelta, mutta sitten se palasi taas rennon löysäksi.

Lopulta päästiin kävelemään.
Voivoi, poni oli kovin hieno. On se niin hauska. Ja tämä oli ylipäänsä niin hauskaa! Meni tosi hyvin, oikeasti. Tällä kertaa uskalsin pyytää paremmin liikettä ja uskalsin vaatia sen asetuksen. Mentiin ihan superpaljon paremmin kuin viimeksi, eikä silloinkaan huonosti mennyt. Ja olihan pienen lentsikan kanssa tosi hauskaa vähän hanattaa :D

Käveltiin, sitten keskelle. Alas pikkuisen selästä ja sitten köpsöteltiin talliin. Harjasin ponin ripeästi ja sitten jäin tsiikailemaan sen suloisuutta. Poni oli söpis, siinä se seistä möllötti oven suussa, halusi ulos. Heh, hän näytti niin kaikkensa antaneelta siinä.

Oi voi. Auttelin taas ponien kuntoonlaitossa, taluttelin Laki-ponia ja lopulta lähdin kotiin.
Pienet ponit ovat sitten kivoja. Keltaiset ponit ovat tosi hauskoja.

Jälleen rullataan sitä alamäkeä

Oikeasti itkettää taas ja mä olen kuoleman väsynyt sen johdosta. Njaa.
Kuten arvata saattaa, niin tänään oli jälleen Evitan vuoro, tunnilla myös Jack, Vinski, Laki ja Pomo. Evita oli toisella tunnilla. Juups.
Ihan lämmintä siellä oli. Minä vähän harjailin Vinskiä ja sitten katselin tuntia. Ja olin epätoivoinen. Tänään ei todellakaan ollut mitään fiilistä koko hommaan, itketti jo valmiiksi. Evita. Niin tylsää, niin harmaata, niin merkityksetöntä. Huoh.

Marssin siitä kirjavan luo ja nousin selkään. Jalustimet jätin taas lyhyiksi, tosin tänään ne jäivät jo ihan liian lyhyiksi. Tajusin senkin vasta ravissa, enkä jaksanut edes välittää, jippii.
Lähdimme kävelemään. Kenttä oli jälleen märkä, joten käytettiin porttipäätä vain. Marianne lähti käväisemään vessassa ja jätti meidät sanoilla "tehkää pysähdyksiä, istunnalla, ja jokainen suorittaa sitten täydellisiä pysähdyksiä kun palaan". Okei.
Käveltiin Evitan kanssa jonkinsortin suorakaiteella ja lähdin tekemään aina pari pysähdystä per kierros. Yritin oikein hidastaa istunnalla, pysäyttää käden ja tehdä sellaisia huomaamattomia ja kevyitä pysähdyksiä. Ei se toiminut lainkaan, vaan mummeli ainoastaan puksutti eteenpäin mistään välittämättä.. Aina jouduin huikkaamaan, että arvon Evita, minä olen täällä selässä ja nyt minä haluan että sinä seisahdut. Sen lisäksi suunnilleen jokainen pysähdys oli jotain ihme tanssimista, kun paikoillaan seisominen ei sopinut Evitan levottomalle luonteelle.

Ainoa positiivinen asia alkukäynneissä oli se, että ainakin paksu täti liikkui eteenpäin. Saatiin kivaa käyntiä ja pysähdyksistä päästiin tosi kivasti ja nopeasti aktiiviseen liikkeeseen. Jee!
Tosin hirveää riemua ei päässyt syntymään, kun samaan aikaan harkitsin itseni teurastamista kun istuin aivan vinossa, eivätkä jalat tehneet taaskaan mitään. Niin ärsyttävää. Pitkillä jalustimilla en saa jalkoihin mitään kontrollia, kun taas lyhyillä jalustimilla saan vähän enemmän. En silti tiedä helpottaako se oikeasti, että polvet suussa ratsastaessa saan suunnilleen jalan liikkumaan melkein sinne minne haluan, kun samaan aikaan kuitenkin tuskastelen sitä, kuinka istun niin päin huonosti siellä niiden ylilyhyiden jalustimien takia. En mä tiedä. En tiedä kannattaisiko kuitenkin vain alistua kohtaloonsa ja tottua siihen, ettei jalkaa saa liikutettua mihinkään. Pitkissä jalustimissa kun olisi edes se puoli, että istuisin muuten oikein (tosin niiden kanssa kyllä jalat olisivat kuin apinalla). Äh.. Ehkä vaan luovutan kaiken suhteen.

Mariannen tultua emme päässeetkään esittämään täydellisiä pysähdyksiämme (luojan kiitos) vaan aloimme väkertää salmiakkikuviota. Ihan se perus, pysähdyksen kautta osittainen takaosankäännös ja sitä rataa.
Tässä vaiheessa mulle iski joku mystinen voimaantuminen ja päätin että hei, tänään kokeillaan kuinka loistavasti osaan ratsastaa Evitalla. Ja mä siis oikeasti yritin. Ei se missään vaiheessa muuttunut kivaksi tai mahtavaksi, mutta ainakin mä tosissani yritin ja etsin loistavaa suoritusta.

Lähdin oikein tekemään ja työstämään. Käynti eteenpäin ja itseasiassa heppa liikkui tosi hyvin. Oikein etenevää, jopa lähes "hypähtelevää" käyntiä tuli aina ajoittain. En antanut Muumimamman möngertää, vaan vahdin että liike pysyisi yllä koko ajan. Voin ihan oikeasti sanoa, että käveltiin tosi mageasti eteenpäin.
Sitten keskityttiin suoruuteen, niin kävellessä kuin pysähdyksissäkin. Välillä mamma meinasi kaatua ennen aikojaan, mutta suurimmaksi osaksi oltiin suoria kuin heinäseipäät. Poni käveli suoraan haluttuun pisteeseen ja pysähtyi just siellä missä pitikin. Nyt se ei edes tinttaroinut eteenpäin ennen kuin pyysin, mikä oli ehdoton parannus alkukäynteihin verrattuna. Ja lopuksi sitten vielä ne käännökset... Ne olivat tosi upeita!

Kaikin tavoin, sain oikein naputeltua sen ulkopohkeen läpi ja me tehtiin nopeita käännöksiä niin, että se takapää pysyi peräti paikoillaan. Käytännössä voidaan sanoa, että jokainen käännös onnistui. Ne muutamat, joissa takapää liirasi vähän liikaa suuntaan x tai ne, joissa Evita kääntyi vähän ennen aikojaan.. Niitä oli niin vähän ja nekin olivat kuitenkin tosi hyviä ja niin.. Voidaan sanoa, että tämä todella onnistui.
Jätettiin sitten jonkin ajan kuluttua pysähdykset pois ja tehtiin käännökset käynnistä. Tämä oli vaikeampaa, sillä Evitan hidastaminen käännöksissä tuntui vaikealta. Se kun aina lösähti joko liikaa, tai sitten hiihteli turhan kiireisesti alta kun koitin tehdä käännöstä. Alun hakemisen jälkeen saatiin tämäkin onnistumaan, tuli varsin napakoita käännöksiä, vauhti pysyi järjellisenä ja homma toimi. Marianne tietenkin hehkutti kuinka taitava olinkaan.
Ja minä.. Joo. Mua ei oikein kiinnostanut. Mua ärsytti se, että en saanut jalkoja toimimaan. Ne heiluivat, ne eivät tehneet kuten halusin. Olin silti tyytyväinen, kyllä. Kuitenkin päällimmäinen fiilis oli se suunnaton ärsytys.

Sitten siirryttiin raviin ja siinä kohdassa se pieninkin toive vain karisi pois. Lensi kuin tuhka tuuleen.
Mä olin ajatellut että jatkan ravissa tietysti samaa linjaa. Ravissa kun tehtiin edelleen tuota salmiakkikuviota ja tietenkin mietin että joo, nyt pistän tästä kivasti menemään, haen rajojamme ja katson kuinka nopeasti saan Evitan kääntymään. Mutta se hetki. Se pieni, ohikiitävä hetki, kun hevonen lähtee raviin ja minä lähden keventämään. Kun mä yhtäkkiä vaan tajuan, että ei tästä tule kyllä yhtään mitään.
Jalustimet olivat liian lyhyet ja ne aiheuttivat heti sen "vitsit tää on turhaa, en jaksa edes yrittää"-fiiliksen ja se pieni onnistumisen tunne vaihtui siihen, että lähinnä odotin koska alan vain itkeä ja lähden kotiin tai jotain. Joku voisi tietenkin ajatella, että loogisesti pidennetään jalustimia jos ne ovat liian lyhyet, mutta.. Kun samaan aikaan tietää, että pidennys tuo vain toisen ongelman. Enkä mä edes jaksanut välittää, ei kiinnostanut tarpeeksi. Huoh.

Se ravi.. Ei voi sanoa mitään positiivista. Mun istunta oli niin päin männikköä, ettei mitään rajaa. Kevennys oli kuin vasta-alkajalla, jalat eivät totelleet, vaan surffasivat pitkin Evitan kylkeä kuin känniset oravat. Itse kökötin ja olin aivan vinossa, sillä tasapaino ei pitänyt lainkaan niiden vinojen jalustimien takia. Samaan aikaan oikein tunsin kuinka sydän itki verta.. Näin sitä tuhotaan se pienikin hyvä, mitä siinä istunnassa on joskus saattanut olla. Kohta mä en enää osaa istua lainkaan, vaan vetelen siellä aina noin päin persuksia. Jippikajei vaan.
Sen lisäksi Evita ei liikkunut, enkä saanut pohkeella mitään aikaiseksi. Silloinkin kun poni liikkui, niin se juoksi käytännössä pois alta. Tosin se alta juokseminenkin oli kivempaa kuin se, ettei se etene mihinkään. Ohjaus taas oli se pienin murhe. Kääntyminen oli vammaista, kaaduttiin vain ja heppa juoksi asettuneena ulos. Kääntyi kuitenkin, se kai oli se pointti.

Mä en jaksanut edes yrittää. Kyllä mä hetkittäin kasasin itseni ja yritin tehdä salmiakkikuviota, mutta pian menetin hermoni ja jolkottelin vain masistellen. Saatiin silti pari hyvääkin käännöstä. Se vaan kun en usko että jyränmallinen otus pääsee kovinkaan jyrkkiä kaarteita edes tekemään..
Istuttiin lopuksi ihan sekunniksi harjoitusraviin, jolloin heitin taas jalustimet hemmettiin. En kestä niitä, en lainkaan.
Harjoitusravi olikin parempaa kun itseäni ei tuskastuttanut. Tahti oli silti ihan hirveä, joko juostiin alta tai löysäiltiin. Sen takia ei saatu oikein minkäänlaisia käännöksiäkään, Evita hyytyi aina kesken kaiken.

Käveltiin ihan hiukan ja alettiin nostella laukkaa. Piti tehdä käynnissä voltti, nostaa laukka ja laukata puolet tästä käyttöalastamme. Jotain kävi ja päätin taas yrittää.
Voltti nyt onnistui oikeastaan aina, Evita oli ihan vauhdissa, muttei silti edes yrittänyt ryykiä alta. Laukka oli omalaatuisempaa. Nostot olivat aika huonoja, alkuun hitaita ja tuli ravia väliin. Näissä ekoissa laukoissa minä todella yritin, koitin oikein ratsastaa sisäpohkeella ja pitää sen hevosen taipuneena ja koitin estää sitä kaatumasta. En todella tiedä mikä muhun iski, kun halusin noinkin paljon yrittää laukassa, mutta parempi kai niin.

Mutta kun sitten kävi jotain. En enää edes muista mitä, mutta jostain syystä menetin taas hermoni ja aloin itkeä. Jaa-a. Mä en vain jaksanut enää, koko homma muuttui taas täysin turhaksi.

Kun minä olin aivan poissa itsestäni, niin eihän siitä tullut kuusta eikä mäntyäkään. Kun yritin nostaa, niin sain ehkä jonkin sortin askeleen, mutta sitten romahdin taas etukenoon kun en jaksanut istua suorassa. Aina kun tuli väärä laukka, niin masennuin kun en osaa edes oikeaa laukkaa nostaa ja valuin taas kaulalle. Evitakin alkoi kiskoa ohjia, jonka takia makasin kaulalla koko ajan.
Sitä se oli. Marianne käski nostaa laukkaa ja istua. Mä nostin laukkaa ja makasin. Jokainen nosto meni järjestäin pieleen kun en vain jaksanut pysyä suorassa. Huoh.
Lopulta sain taas ihmeellisen voimaantumisen ja kokosin itseni. Rauhoituin, en antanut hepan kiskoa ohjia, tein kunnon voltin ja keskityin laukannostoon. Saatiin siis loppuun pari hyvää nostoa suoraan käynnistä. Niihinkin mahtui tosin ainakin yksi väärä laukka, mutta Evita peräti teki ihan itse siinä laukanvaihdon, joten eipä tuo haitannut.
Lopuksi käveltiin. En jaksanut taaskaan.

Todella itkettää. Masentaa. Mä yritän. Oikeasti, mä yritän keksiä sen keinon, jolla pysyisin edes jotenkin hyvillä mielin. Mä haluaisin että ratsastus olisi joko hauskaa tai edes kehittävää. Se ei ole kumpaakaan kun itse kökötän miten sattuu ja itken elämän kurjuutta. Lyhyet jalustimet eivät auta, ilman jalustimia meneminen ei auta, ilman satulaa meneminen ei auta. Yrittäminen ei auta, epäyrittäminen ei auta. Menen seuraavaksi koko tunnin käyntiä, se on ainoa askellaji jossa ei ahdista niin kauheasti. Ravissa näen aina vinouteni ja ne vääränmittaiset jalustimet, laukka taas on muuten hankalaa. Jippii vaan.. En jaksa, en millään. Enkä tiedä miten korjaisin tämän. Kenties olen tuomittu epäonnistumaan.

Käveltiin ja keskelle. Alas selästä, poni talliin, harjasin sen nopeasti ja lähdin kotiin masentumaan lisää. En edes jaksa sanoa, että "ehkä se tästä". En usko siihen. Mä en tiedä minkä takia tämä Evita koskettaa näin syvälle, miksi kykene ratsastamaan sillä kunnolla. Jokainen asia vain ottaa päähän. Jes..

Ympäriöitä ja pyöryläisiä

..Ihan siis hävettää oma touhuni. Meikäläinen nukkui pommiin!
Siis oikeasti :D Ei näin voi käydä, ei oikeasti. Onnellisesti herään puoli kymmeneltä silleen, että "tämähän ei ole todellista!" En mä koskaan ajoissa ole, mutta tämä oli jo liian myöhässä.

Eipä siinä, hirveellä rytinällä kamat kasaan ja menoksi. Matkalla soittelin Mariannelle oikein onnellisesti:
"Kun taktisesti pääsi käymään niin, että meitsi nukkui pikkasen liikaa. Kyllä mä sinne ehdin, mutta hevosta en kuntoon saa." :D
Marianne lupautui kunnostamaan ratsun minulle, joten ei kun hanat kaakossa tallille. Lasitkin unohdin kotiin, mutten onneksi keilannut mummoja matkalla (enkä mä ihan niin sokea kuitenkaan ole).
Saavuttuani tallille, näin Mariannen-näköisen hahmon taluttelevan Elvistä pitkin kenttää, joten oletin pääseväni Pullan selkään jälleen. Olin kuin olinkin oikeassa ja tunnillamme olivat myös Vinski, Evita, Laki, Kitty ja Pomo. Elvis meni vielä viimeiselle tunnille, mutta meillä toki oli martingaali ja jätettiin raippakin pois. Ei voitu tuhlata sekuntiakaan ylimääräistä yhtään mihinkään.

Ei vitsi, käytetään välillä näitä vanhoja Iinan-kuvia ;)

Marianne ilmoitti taluttaneensa ponia hiukan ja harjanneensa sen niin hyvin kuin osasi. Kelpuutin lopputuloksen juuri ja juuri, heh.
Kiipesin siitä sitten selkään ja lähdimme kävelemään ponin kanssa. Kenttä oli hiukan märänpuoleinen, joten Elviksellä oli taas pieniä ongelmia siinä kävelemisessä kun "kaviot kastuu!"

Aloitimme siedättämällä ponin vesilutakoihin. Ensin hän jaksoi vängertää ja möngertää, mutta pian pääsimme yhteisymmärrykseen siitä, että miehiset ponit eivät huku vaikka kenttä hiukan kosteampi olisikin. Sen jälkeen tehtiin vähän voltteja, koitin taas oikein hakea sitä asetusta. Nyt se tuntui jo löytyvän, ponin nenä kääntyi ja homma tuntui ihan toimivalta. Ei vieläkään tosin sitä ihan täydellisintä, mun kädet eivät taida toimia yhtä hyvin kuin jokin aika sitten.
Ja siis Pullava oli hirmuisen laiska! Ihan kamalaa, poni ei suurimmaksi osaksi tuntunut liikkuvan mihinkään. Koitin tuuppia keltaista takapuolta vähän reippaampaan menoon, mutta ei herra syttynyt niin millään. Ehkä lammikoissa kauhominen tuntui liian kamalalta idealta tai jotain.

Aloitimme käynnissä ihan vain sillä, että käytimme koko kenttää, teimme päätyihin ympyrät ja pitkille sivuille voltit (tai no, minä tein voltit, en tiedä mikä ohjeistuksena oli. Reikäpäisenä se meni vähän ohi).
Elvis oli tietenkin ihan sitä mieltä, että porttipää vähintään syö hänet. Huih. Ensin se yritti harrastaa jotain kevätjuhlaliikkeitä ja liueta paikalta huomaamattomasti. Taisin kuitenkin aika hyvin saada ponin ajatukset pois karkaamisesta ja saatiin jopa tehtyä sitä ympyrää ilman mahdotonta sähläämistä. Ympyröillä yritin keskittyä suureen, pyöreään reittiin ja pieneen asetukseen. Volteilla otin nenää enemmän sisälle ja hain oikein ponia asettumaan ja taipumaan sisäpohkeen ympärille. Taka-ajatuksena oli kai se, että saataisiin se vasen pohje hiukan paremmin läpi, ettei poni vallan porsastelisi. No, kuten alkukäynneissäkin, olin asetuksiin varsin tyytyväinen, ne paranevat kyllä. Sen sijaan eteenpäin liikkuminen oli vain kaukainen haave, hah. Poni oli hirveä mato :D

Seuraavaksi siirryttiin raviin ja jatkettiin samalla lämmittelytehtävällä. Ravissa poni jopa hiukan eteni, tuli ihan kivaa ravia kun prinsessaponi kauhoi vesilätäköiden yli. Sen lisäksi vedettiin mukavia kilareita kun se porttipää oli vaan niin hirveän pelottava! Pulla ei meinannut sinne asti edes mennä, kertaalleen pieni keltainen otti peräti jalat alleen kun ei vaan uskalla. On se rankkaa tuo ponin elämä :(
Mariannen muistuttaessa sisäänpäin asetuksen voimasta, sain tämän saman vanhan ahaa-elämyksen
"niin joo, jos asettaa reilusti sisälle, niin poni ei voi kyylätä ulos ja kaatua lapa edellä sisälle". Välillä hämmennyn järkevyydestäni - tai pikemminkin sen puutteesta, miten voin koko ajan unohtaa nämä asiat, jotka olen jo muka "täysin sisäistänyt".
Suorilla asettelin kunnolla sisälle, tein ylimääräisiä voltteja sinne porttipäähän. Yllättäen Elvis alkoi rentoutua, eikä enää ollut mitään ongelmaa päästä sinne päähän. Kai se on sitten niin, että asiat pitää moneen kertaan ymmärtää ja tajuta, kunnes niistä sitten lopulta tulee automaatio. Kaikkihan menee aina vuoronperään ylä- ja alamäkeen, mutta kyllä ne lopulta lähtevät sujumaan.

Ravissakin haettiin kivaa asetusta ja pyöristymistä. Ihan mukavasti tuo meni, keltsu säilyi reiteillä ja pysyi hanskassa. Vauhtia nyt ei loppujen lopuksi kyllä mitenkään turhan paljon ollut, olisi voinut olla enemmänkin. Oh well, ehkä otetaan taikasauva sitten seuraavalla kerralla mukaan, niin ponikin voi taas skitsoilla oikein urakalla.

Käveltiin hetkinen, sitten lähdettiin vääntämään niitä voltteja ja laukkaa. Pitkille sivuille piti tehdä runsaasti voltteja, ensin käynnissä ja myöhemmin harjoitusravissa. Pääty-ympyröille nostettiin laukkaa, jota sai sitten pyörittää useammankin ympyrän verran.
Aloitimme helppoon vasempaan kierrokseen, joten saatoimme lähteä ihan innolla suorittamaan tehtävää.

Sanoakseni niistä käynti-/ravivolteista.. No.. Poni oli kuin eläväkuollut. Joo. Ihan hirveä siis :D Se ei liikkunut käynnissä mihinkään, lyön vetoa että etanat kaahasivat ohitsemme! Ravia ei niin paljon edes harrastettu ja jätettiin voltitkin aika vähiin, mutta tahdiltaan ravi oli hitusen parempaa. Ainakin poni suunnilleen ehkä liikkui, eikä vain madellut.

Laukka oli vasempaan kierrokseen varsin kivaakin jopa. Ensin nostot olivat aikamoista puskemista, mutta loppua kohden tuli jokunen siisti ja kevytkin laukannosto. Ympyrät nyt onnistuivat ammattitaidolla ja kaikella muullakin, ei oikein mitään vikaa. Alkuun pääsin laukkaamaan vähän Mariannen vahtiessa, saatiin monta ympyrää, poni laukkasi kivasti ja yritin oikein pyörittää ja taivuttaa paksua keltaista sille pyöreälle reitille. Marianne ainakin tuntui olevan tyytyväinen, joten ehkä mä pikkuhiljaa saan jotain tatsia tuohon laukan ratsastamiseenkin.
Ja siis meidän ympyrät olivat varsin kivoja ylipäänsä. Laukka pysyi yllä, poni kääntyi ja saatiin ihan hyviä reittivalintoja. Välillä ympyrät muuttuivat epämääräisiksi soikioiksi ja Elviskin otti ferrarivaihteensa eteen, kun joku huikean pelottava (Laki-poni :D) tuli meidän eteen, mutta kun tilaa oli, niin ei siinä ympyrän laukkaamisessa ollut mitään vikaa.

Paitsi ne mun jalat. Plääh, leikkaan ne irti :D Tajusin kyllä jossain vaiheessa, että voisin oikeasti taas keskittyä siihen, että jalat valuvat, kantapäät ovat alhaalla ja jalustimet jaloissa. Sen lisäksi koitin vähän korjailla jalustimia paremmin jalkaan.
Se vaan, kun mun pitäisi muistaa tehdä tuota alusta asti - ei tule mitään kun meitsin laukat alkaa aina sillä, että jalat heiluvat kuin tuulimyllyt.
Sen lisäksi koin että mun istuminen oli tänään vähän kökköä. Jotenkin kökötin vähän liikaa ja istuin ihan irti siirtymissä. Istuminen on hankalaa.

Vaihdettiin siitä vielä suunta ja laukkailtiin oikealle. Vaikea oikea kierros, heh.
Laukannostot menivät entistä kökömmäksi, se poninpirulainen ei liikkunut ja kaiken huipuksi se lähti aina kaatumaan suuntaan x kun yritin nostaa. En todella tiedä vinoilinko itse niin paljon, vai johtuiko tuo kaatuminen vain vauhdin puutteesta, köhköh.
Jouduttiin siis aina vähän kaivelemaan sitä kolmatta askellajia.

Laukka itsessään oli sitä samaa tuskastelua. Meni silti jo paremmin, vain pariin otteeseen Pulla pisteli hanaa ja kaahasi suoraan mun kääntämisestä välittämättä. Mutta oli se kääntely silti ihan hypervaikeaa, en mä tiedä. Siis kiskon liikaa sisäohjalla ja lykkään ulko-ohjaa eteenpäin, sen myönnän ja tiedän.

Hmm. Tosiaan, saatiin jokunen erittäin hyvä ympyrä tähän vaikeaan kierrokseen. Sitten tuli jokunen isompi ja hankalampikin käännös. Tehtiin välillä jopa pari ympyrää putkeen ja onnistuttiin - tosin laukka kuoli vähän kesken, taisin kiskoa sillä sisäohjalla laukan alas.
Tarkoitan kuitenkin vain sitä, että vaikka se kääntyi tänään varsin hyvin ja kaikkea, niin mua tuskastuttaa se, kuinka hankalaa ja tökerönnäköistä se kääntäminen aina on. Meitsi oikein hullunkiilto silmissä joutuu jumputtamaan vasemmalla pohkeella että nyt herra Pulla on hyvä ja kääntyy, kun poni vain yrittää pistellä täysillä menemään.
Sitä se on, poni on vasenta pohjetta vasten ja meitsille oikea kierros on hankalampi. On tämä kuitenkin edistystä, en mä sitä sano. (Josta päästään kysymykseen: miksi silloin Karkin pitäessä tuntia Elvis kääntyi ihan hyperupeasti molempiin suuntiin :D Ollaanko me Elviksen kanssa aina silleen "lol joku Marianne", mutta Karkille esitettiin parhaimmat puolemme? Luoja tietää.)

Loppuun otettiin taas hiukan kevyt ravia, jee! Jätettiin Pullan kanssa ne pelottavimmat paikat käymättä, muuten yritettiin ratsastaa suoraa uraa sen ainaisen ympyrällä pyörimisen lisäksi. Asettelin sieltä taas, koitin vähän tuuppia keltuaista liikkeelle ja sitten syötin rauhaksiin ohjaa. Ihan ookoo se oli taas, voidaan kuitenkin sanoa, että fiiliksen puolesta poni ei tuntunut yhtä hyvältä ja rennolta kuin useimmiten. Se kyllä venyi ja pysyi rennonrauhallisena, mutta jotenkin. Tai kenties se oli tuo ankea ilma, kaikki tuntuu karseammalta kun ilma on sateinen.

Lopuksi jäätiin käyntiin ja käveltiin loppukäynnit.
Olin hyvinkin tyytyväinen, lähinnä omat pelleilyni häiritsevät :D Ei hitsi, pitää oikein petrata, istua paremmin ja muistaa nämä ahaa-elämykset. Kuitenkin, poniin olin tyytyväinen, käännyttiin laukassa jo aika kivasti ja ravattiinkin pitkin ohjin. Oikein hyvä.

Keskelle ja alas selästä. Pullaponin vein talliin ja harjasin sen siistiksi. Sitten vain avustelemaan kaikenmaailman ponien kuntoonlaitossa. Laki-ponia kävin taas taluttamassa, siellä vaan joutuu tällainen rapakuntoinen avustaja koville, kun pitää viilettää pienen lihapullan vieressä täyttä laukkaa ;)
Lopulta kotiin päin, enkä vieläkään keilannut mummoja. Aikamoinen saavutus, heh.