Jälleen rullataan sitä alamäkeä

Oikeasti itkettää taas ja mä olen kuoleman väsynyt sen johdosta. Njaa.
Kuten arvata saattaa, niin tänään oli jälleen Evitan vuoro, tunnilla myös Jack, Vinski, Laki ja Pomo. Evita oli toisella tunnilla. Juups.
Ihan lämmintä siellä oli. Minä vähän harjailin Vinskiä ja sitten katselin tuntia. Ja olin epätoivoinen. Tänään ei todellakaan ollut mitään fiilistä koko hommaan, itketti jo valmiiksi. Evita. Niin tylsää, niin harmaata, niin merkityksetöntä. Huoh.

Marssin siitä kirjavan luo ja nousin selkään. Jalustimet jätin taas lyhyiksi, tosin tänään ne jäivät jo ihan liian lyhyiksi. Tajusin senkin vasta ravissa, enkä jaksanut edes välittää, jippii.
Lähdimme kävelemään. Kenttä oli jälleen märkä, joten käytettiin porttipäätä vain. Marianne lähti käväisemään vessassa ja jätti meidät sanoilla "tehkää pysähdyksiä, istunnalla, ja jokainen suorittaa sitten täydellisiä pysähdyksiä kun palaan". Okei.
Käveltiin Evitan kanssa jonkinsortin suorakaiteella ja lähdin tekemään aina pari pysähdystä per kierros. Yritin oikein hidastaa istunnalla, pysäyttää käden ja tehdä sellaisia huomaamattomia ja kevyitä pysähdyksiä. Ei se toiminut lainkaan, vaan mummeli ainoastaan puksutti eteenpäin mistään välittämättä.. Aina jouduin huikkaamaan, että arvon Evita, minä olen täällä selässä ja nyt minä haluan että sinä seisahdut. Sen lisäksi suunnilleen jokainen pysähdys oli jotain ihme tanssimista, kun paikoillaan seisominen ei sopinut Evitan levottomalle luonteelle.

Ainoa positiivinen asia alkukäynneissä oli se, että ainakin paksu täti liikkui eteenpäin. Saatiin kivaa käyntiä ja pysähdyksistä päästiin tosi kivasti ja nopeasti aktiiviseen liikkeeseen. Jee!
Tosin hirveää riemua ei päässyt syntymään, kun samaan aikaan harkitsin itseni teurastamista kun istuin aivan vinossa, eivätkä jalat tehneet taaskaan mitään. Niin ärsyttävää. Pitkillä jalustimilla en saa jalkoihin mitään kontrollia, kun taas lyhyillä jalustimilla saan vähän enemmän. En silti tiedä helpottaako se oikeasti, että polvet suussa ratsastaessa saan suunnilleen jalan liikkumaan melkein sinne minne haluan, kun samaan aikaan kuitenkin tuskastelen sitä, kuinka istun niin päin huonosti siellä niiden ylilyhyiden jalustimien takia. En mä tiedä. En tiedä kannattaisiko kuitenkin vain alistua kohtaloonsa ja tottua siihen, ettei jalkaa saa liikutettua mihinkään. Pitkissä jalustimissa kun olisi edes se puoli, että istuisin muuten oikein (tosin niiden kanssa kyllä jalat olisivat kuin apinalla). Äh.. Ehkä vaan luovutan kaiken suhteen.

Mariannen tultua emme päässeetkään esittämään täydellisiä pysähdyksiämme (luojan kiitos) vaan aloimme väkertää salmiakkikuviota. Ihan se perus, pysähdyksen kautta osittainen takaosankäännös ja sitä rataa.
Tässä vaiheessa mulle iski joku mystinen voimaantuminen ja päätin että hei, tänään kokeillaan kuinka loistavasti osaan ratsastaa Evitalla. Ja mä siis oikeasti yritin. Ei se missään vaiheessa muuttunut kivaksi tai mahtavaksi, mutta ainakin mä tosissani yritin ja etsin loistavaa suoritusta.

Lähdin oikein tekemään ja työstämään. Käynti eteenpäin ja itseasiassa heppa liikkui tosi hyvin. Oikein etenevää, jopa lähes "hypähtelevää" käyntiä tuli aina ajoittain. En antanut Muumimamman möngertää, vaan vahdin että liike pysyisi yllä koko ajan. Voin ihan oikeasti sanoa, että käveltiin tosi mageasti eteenpäin.
Sitten keskityttiin suoruuteen, niin kävellessä kuin pysähdyksissäkin. Välillä mamma meinasi kaatua ennen aikojaan, mutta suurimmaksi osaksi oltiin suoria kuin heinäseipäät. Poni käveli suoraan haluttuun pisteeseen ja pysähtyi just siellä missä pitikin. Nyt se ei edes tinttaroinut eteenpäin ennen kuin pyysin, mikä oli ehdoton parannus alkukäynteihin verrattuna. Ja lopuksi sitten vielä ne käännökset... Ne olivat tosi upeita!

Kaikin tavoin, sain oikein naputeltua sen ulkopohkeen läpi ja me tehtiin nopeita käännöksiä niin, että se takapää pysyi peräti paikoillaan. Käytännössä voidaan sanoa, että jokainen käännös onnistui. Ne muutamat, joissa takapää liirasi vähän liikaa suuntaan x tai ne, joissa Evita kääntyi vähän ennen aikojaan.. Niitä oli niin vähän ja nekin olivat kuitenkin tosi hyviä ja niin.. Voidaan sanoa, että tämä todella onnistui.
Jätettiin sitten jonkin ajan kuluttua pysähdykset pois ja tehtiin käännökset käynnistä. Tämä oli vaikeampaa, sillä Evitan hidastaminen käännöksissä tuntui vaikealta. Se kun aina lösähti joko liikaa, tai sitten hiihteli turhan kiireisesti alta kun koitin tehdä käännöstä. Alun hakemisen jälkeen saatiin tämäkin onnistumaan, tuli varsin napakoita käännöksiä, vauhti pysyi järjellisenä ja homma toimi. Marianne tietenkin hehkutti kuinka taitava olinkaan.
Ja minä.. Joo. Mua ei oikein kiinnostanut. Mua ärsytti se, että en saanut jalkoja toimimaan. Ne heiluivat, ne eivät tehneet kuten halusin. Olin silti tyytyväinen, kyllä. Kuitenkin päällimmäinen fiilis oli se suunnaton ärsytys.

Sitten siirryttiin raviin ja siinä kohdassa se pieninkin toive vain karisi pois. Lensi kuin tuhka tuuleen.
Mä olin ajatellut että jatkan ravissa tietysti samaa linjaa. Ravissa kun tehtiin edelleen tuota salmiakkikuviota ja tietenkin mietin että joo, nyt pistän tästä kivasti menemään, haen rajojamme ja katson kuinka nopeasti saan Evitan kääntymään. Mutta se hetki. Se pieni, ohikiitävä hetki, kun hevonen lähtee raviin ja minä lähden keventämään. Kun mä yhtäkkiä vaan tajuan, että ei tästä tule kyllä yhtään mitään.
Jalustimet olivat liian lyhyet ja ne aiheuttivat heti sen "vitsit tää on turhaa, en jaksa edes yrittää"-fiiliksen ja se pieni onnistumisen tunne vaihtui siihen, että lähinnä odotin koska alan vain itkeä ja lähden kotiin tai jotain. Joku voisi tietenkin ajatella, että loogisesti pidennetään jalustimia jos ne ovat liian lyhyet, mutta.. Kun samaan aikaan tietää, että pidennys tuo vain toisen ongelman. Enkä mä edes jaksanut välittää, ei kiinnostanut tarpeeksi. Huoh.

Se ravi.. Ei voi sanoa mitään positiivista. Mun istunta oli niin päin männikköä, ettei mitään rajaa. Kevennys oli kuin vasta-alkajalla, jalat eivät totelleet, vaan surffasivat pitkin Evitan kylkeä kuin känniset oravat. Itse kökötin ja olin aivan vinossa, sillä tasapaino ei pitänyt lainkaan niiden vinojen jalustimien takia. Samaan aikaan oikein tunsin kuinka sydän itki verta.. Näin sitä tuhotaan se pienikin hyvä, mitä siinä istunnassa on joskus saattanut olla. Kohta mä en enää osaa istua lainkaan, vaan vetelen siellä aina noin päin persuksia. Jippikajei vaan.
Sen lisäksi Evita ei liikkunut, enkä saanut pohkeella mitään aikaiseksi. Silloinkin kun poni liikkui, niin se juoksi käytännössä pois alta. Tosin se alta juokseminenkin oli kivempaa kuin se, ettei se etene mihinkään. Ohjaus taas oli se pienin murhe. Kääntyminen oli vammaista, kaaduttiin vain ja heppa juoksi asettuneena ulos. Kääntyi kuitenkin, se kai oli se pointti.

Mä en jaksanut edes yrittää. Kyllä mä hetkittäin kasasin itseni ja yritin tehdä salmiakkikuviota, mutta pian menetin hermoni ja jolkottelin vain masistellen. Saatiin silti pari hyvääkin käännöstä. Se vaan kun en usko että jyränmallinen otus pääsee kovinkaan jyrkkiä kaarteita edes tekemään..
Istuttiin lopuksi ihan sekunniksi harjoitusraviin, jolloin heitin taas jalustimet hemmettiin. En kestä niitä, en lainkaan.
Harjoitusravi olikin parempaa kun itseäni ei tuskastuttanut. Tahti oli silti ihan hirveä, joko juostiin alta tai löysäiltiin. Sen takia ei saatu oikein minkäänlaisia käännöksiäkään, Evita hyytyi aina kesken kaiken.

Käveltiin ihan hiukan ja alettiin nostella laukkaa. Piti tehdä käynnissä voltti, nostaa laukka ja laukata puolet tästä käyttöalastamme. Jotain kävi ja päätin taas yrittää.
Voltti nyt onnistui oikeastaan aina, Evita oli ihan vauhdissa, muttei silti edes yrittänyt ryykiä alta. Laukka oli omalaatuisempaa. Nostot olivat aika huonoja, alkuun hitaita ja tuli ravia väliin. Näissä ekoissa laukoissa minä todella yritin, koitin oikein ratsastaa sisäpohkeella ja pitää sen hevosen taipuneena ja koitin estää sitä kaatumasta. En todella tiedä mikä muhun iski, kun halusin noinkin paljon yrittää laukassa, mutta parempi kai niin.

Mutta kun sitten kävi jotain. En enää edes muista mitä, mutta jostain syystä menetin taas hermoni ja aloin itkeä. Jaa-a. Mä en vain jaksanut enää, koko homma muuttui taas täysin turhaksi.

Kun minä olin aivan poissa itsestäni, niin eihän siitä tullut kuusta eikä mäntyäkään. Kun yritin nostaa, niin sain ehkä jonkin sortin askeleen, mutta sitten romahdin taas etukenoon kun en jaksanut istua suorassa. Aina kun tuli väärä laukka, niin masennuin kun en osaa edes oikeaa laukkaa nostaa ja valuin taas kaulalle. Evitakin alkoi kiskoa ohjia, jonka takia makasin kaulalla koko ajan.
Sitä se oli. Marianne käski nostaa laukkaa ja istua. Mä nostin laukkaa ja makasin. Jokainen nosto meni järjestäin pieleen kun en vain jaksanut pysyä suorassa. Huoh.
Lopulta sain taas ihmeellisen voimaantumisen ja kokosin itseni. Rauhoituin, en antanut hepan kiskoa ohjia, tein kunnon voltin ja keskityin laukannostoon. Saatiin siis loppuun pari hyvää nostoa suoraan käynnistä. Niihinkin mahtui tosin ainakin yksi väärä laukka, mutta Evita peräti teki ihan itse siinä laukanvaihdon, joten eipä tuo haitannut.
Lopuksi käveltiin. En jaksanut taaskaan.

Todella itkettää. Masentaa. Mä yritän. Oikeasti, mä yritän keksiä sen keinon, jolla pysyisin edes jotenkin hyvillä mielin. Mä haluaisin että ratsastus olisi joko hauskaa tai edes kehittävää. Se ei ole kumpaakaan kun itse kökötän miten sattuu ja itken elämän kurjuutta. Lyhyet jalustimet eivät auta, ilman jalustimia meneminen ei auta, ilman satulaa meneminen ei auta. Yrittäminen ei auta, epäyrittäminen ei auta. Menen seuraavaksi koko tunnin käyntiä, se on ainoa askellaji jossa ei ahdista niin kauheasti. Ravissa näen aina vinouteni ja ne vääränmittaiset jalustimet, laukka taas on muuten hankalaa. Jippii vaan.. En jaksa, en millään. Enkä tiedä miten korjaisin tämän. Kenties olen tuomittu epäonnistumaan.

Käveltiin ja keskelle. Alas selästä, poni talliin, harjasin sen nopeasti ja lähdin kotiin masentumaan lisää. En edes jaksa sanoa, että "ehkä se tästä". En usko siihen. Mä en tiedä minkä takia tämä Evita koskettaa näin syvälle, miksi kykene ratsastamaan sillä kunnolla. Jokainen asia vain ottaa päähän. Jes..

Ympäriöitä ja pyöryläisiä

..Ihan siis hävettää oma touhuni. Meikäläinen nukkui pommiin!
Siis oikeasti :D Ei näin voi käydä, ei oikeasti. Onnellisesti herään puoli kymmeneltä silleen, että "tämähän ei ole todellista!" En mä koskaan ajoissa ole, mutta tämä oli jo liian myöhässä.

Eipä siinä, hirveellä rytinällä kamat kasaan ja menoksi. Matkalla soittelin Mariannelle oikein onnellisesti:
"Kun taktisesti pääsi käymään niin, että meitsi nukkui pikkasen liikaa. Kyllä mä sinne ehdin, mutta hevosta en kuntoon saa." :D
Marianne lupautui kunnostamaan ratsun minulle, joten ei kun hanat kaakossa tallille. Lasitkin unohdin kotiin, mutten onneksi keilannut mummoja matkalla (enkä mä ihan niin sokea kuitenkaan ole).
Saavuttuani tallille, näin Mariannen-näköisen hahmon taluttelevan Elvistä pitkin kenttää, joten oletin pääseväni Pullan selkään jälleen. Olin kuin olinkin oikeassa ja tunnillamme olivat myös Vinski, Evita, Laki, Kitty ja Pomo. Elvis meni vielä viimeiselle tunnille, mutta meillä toki oli martingaali ja jätettiin raippakin pois. Ei voitu tuhlata sekuntiakaan ylimääräistä yhtään mihinkään.

Ei vitsi, käytetään välillä näitä vanhoja Iinan-kuvia ;)

Marianne ilmoitti taluttaneensa ponia hiukan ja harjanneensa sen niin hyvin kuin osasi. Kelpuutin lopputuloksen juuri ja juuri, heh.
Kiipesin siitä sitten selkään ja lähdimme kävelemään ponin kanssa. Kenttä oli hiukan märänpuoleinen, joten Elviksellä oli taas pieniä ongelmia siinä kävelemisessä kun "kaviot kastuu!"

Aloitimme siedättämällä ponin vesilutakoihin. Ensin hän jaksoi vängertää ja möngertää, mutta pian pääsimme yhteisymmärrykseen siitä, että miehiset ponit eivät huku vaikka kenttä hiukan kosteampi olisikin. Sen jälkeen tehtiin vähän voltteja, koitin taas oikein hakea sitä asetusta. Nyt se tuntui jo löytyvän, ponin nenä kääntyi ja homma tuntui ihan toimivalta. Ei vieläkään tosin sitä ihan täydellisintä, mun kädet eivät taida toimia yhtä hyvin kuin jokin aika sitten.
Ja siis Pullava oli hirmuisen laiska! Ihan kamalaa, poni ei suurimmaksi osaksi tuntunut liikkuvan mihinkään. Koitin tuuppia keltaista takapuolta vähän reippaampaan menoon, mutta ei herra syttynyt niin millään. Ehkä lammikoissa kauhominen tuntui liian kamalalta idealta tai jotain.

Aloitimme käynnissä ihan vain sillä, että käytimme koko kenttää, teimme päätyihin ympyrät ja pitkille sivuille voltit (tai no, minä tein voltit, en tiedä mikä ohjeistuksena oli. Reikäpäisenä se meni vähän ohi).
Elvis oli tietenkin ihan sitä mieltä, että porttipää vähintään syö hänet. Huih. Ensin se yritti harrastaa jotain kevätjuhlaliikkeitä ja liueta paikalta huomaamattomasti. Taisin kuitenkin aika hyvin saada ponin ajatukset pois karkaamisesta ja saatiin jopa tehtyä sitä ympyrää ilman mahdotonta sähläämistä. Ympyröillä yritin keskittyä suureen, pyöreään reittiin ja pieneen asetukseen. Volteilla otin nenää enemmän sisälle ja hain oikein ponia asettumaan ja taipumaan sisäpohkeen ympärille. Taka-ajatuksena oli kai se, että saataisiin se vasen pohje hiukan paremmin läpi, ettei poni vallan porsastelisi. No, kuten alkukäynneissäkin, olin asetuksiin varsin tyytyväinen, ne paranevat kyllä. Sen sijaan eteenpäin liikkuminen oli vain kaukainen haave, hah. Poni oli hirveä mato :D

Seuraavaksi siirryttiin raviin ja jatkettiin samalla lämmittelytehtävällä. Ravissa poni jopa hiukan eteni, tuli ihan kivaa ravia kun prinsessaponi kauhoi vesilätäköiden yli. Sen lisäksi vedettiin mukavia kilareita kun se porttipää oli vaan niin hirveän pelottava! Pulla ei meinannut sinne asti edes mennä, kertaalleen pieni keltainen otti peräti jalat alleen kun ei vaan uskalla. On se rankkaa tuo ponin elämä :(
Mariannen muistuttaessa sisäänpäin asetuksen voimasta, sain tämän saman vanhan ahaa-elämyksen
"niin joo, jos asettaa reilusti sisälle, niin poni ei voi kyylätä ulos ja kaatua lapa edellä sisälle". Välillä hämmennyn järkevyydestäni - tai pikemminkin sen puutteesta, miten voin koko ajan unohtaa nämä asiat, jotka olen jo muka "täysin sisäistänyt".
Suorilla asettelin kunnolla sisälle, tein ylimääräisiä voltteja sinne porttipäähän. Yllättäen Elvis alkoi rentoutua, eikä enää ollut mitään ongelmaa päästä sinne päähän. Kai se on sitten niin, että asiat pitää moneen kertaan ymmärtää ja tajuta, kunnes niistä sitten lopulta tulee automaatio. Kaikkihan menee aina vuoronperään ylä- ja alamäkeen, mutta kyllä ne lopulta lähtevät sujumaan.

Ravissakin haettiin kivaa asetusta ja pyöristymistä. Ihan mukavasti tuo meni, keltsu säilyi reiteillä ja pysyi hanskassa. Vauhtia nyt ei loppujen lopuksi kyllä mitenkään turhan paljon ollut, olisi voinut olla enemmänkin. Oh well, ehkä otetaan taikasauva sitten seuraavalla kerralla mukaan, niin ponikin voi taas skitsoilla oikein urakalla.

Käveltiin hetkinen, sitten lähdettiin vääntämään niitä voltteja ja laukkaa. Pitkille sivuille piti tehdä runsaasti voltteja, ensin käynnissä ja myöhemmin harjoitusravissa. Pääty-ympyröille nostettiin laukkaa, jota sai sitten pyörittää useammankin ympyrän verran.
Aloitimme helppoon vasempaan kierrokseen, joten saatoimme lähteä ihan innolla suorittamaan tehtävää.

Sanoakseni niistä käynti-/ravivolteista.. No.. Poni oli kuin eläväkuollut. Joo. Ihan hirveä siis :D Se ei liikkunut käynnissä mihinkään, lyön vetoa että etanat kaahasivat ohitsemme! Ravia ei niin paljon edes harrastettu ja jätettiin voltitkin aika vähiin, mutta tahdiltaan ravi oli hitusen parempaa. Ainakin poni suunnilleen ehkä liikkui, eikä vain madellut.

Laukka oli vasempaan kierrokseen varsin kivaakin jopa. Ensin nostot olivat aikamoista puskemista, mutta loppua kohden tuli jokunen siisti ja kevytkin laukannosto. Ympyrät nyt onnistuivat ammattitaidolla ja kaikella muullakin, ei oikein mitään vikaa. Alkuun pääsin laukkaamaan vähän Mariannen vahtiessa, saatiin monta ympyrää, poni laukkasi kivasti ja yritin oikein pyörittää ja taivuttaa paksua keltaista sille pyöreälle reitille. Marianne ainakin tuntui olevan tyytyväinen, joten ehkä mä pikkuhiljaa saan jotain tatsia tuohon laukan ratsastamiseenkin.
Ja siis meidän ympyrät olivat varsin kivoja ylipäänsä. Laukka pysyi yllä, poni kääntyi ja saatiin ihan hyviä reittivalintoja. Välillä ympyrät muuttuivat epämääräisiksi soikioiksi ja Elviskin otti ferrarivaihteensa eteen, kun joku huikean pelottava (Laki-poni :D) tuli meidän eteen, mutta kun tilaa oli, niin ei siinä ympyrän laukkaamisessa ollut mitään vikaa.

Paitsi ne mun jalat. Plääh, leikkaan ne irti :D Tajusin kyllä jossain vaiheessa, että voisin oikeasti taas keskittyä siihen, että jalat valuvat, kantapäät ovat alhaalla ja jalustimet jaloissa. Sen lisäksi koitin vähän korjailla jalustimia paremmin jalkaan.
Se vaan, kun mun pitäisi muistaa tehdä tuota alusta asti - ei tule mitään kun meitsin laukat alkaa aina sillä, että jalat heiluvat kuin tuulimyllyt.
Sen lisäksi koin että mun istuminen oli tänään vähän kökköä. Jotenkin kökötin vähän liikaa ja istuin ihan irti siirtymissä. Istuminen on hankalaa.

Vaihdettiin siitä vielä suunta ja laukkailtiin oikealle. Vaikea oikea kierros, heh.
Laukannostot menivät entistä kökömmäksi, se poninpirulainen ei liikkunut ja kaiken huipuksi se lähti aina kaatumaan suuntaan x kun yritin nostaa. En todella tiedä vinoilinko itse niin paljon, vai johtuiko tuo kaatuminen vain vauhdin puutteesta, köhköh.
Jouduttiin siis aina vähän kaivelemaan sitä kolmatta askellajia.

Laukka itsessään oli sitä samaa tuskastelua. Meni silti jo paremmin, vain pariin otteeseen Pulla pisteli hanaa ja kaahasi suoraan mun kääntämisestä välittämättä. Mutta oli se kääntely silti ihan hypervaikeaa, en mä tiedä. Siis kiskon liikaa sisäohjalla ja lykkään ulko-ohjaa eteenpäin, sen myönnän ja tiedän.

Hmm. Tosiaan, saatiin jokunen erittäin hyvä ympyrä tähän vaikeaan kierrokseen. Sitten tuli jokunen isompi ja hankalampikin käännös. Tehtiin välillä jopa pari ympyrää putkeen ja onnistuttiin - tosin laukka kuoli vähän kesken, taisin kiskoa sillä sisäohjalla laukan alas.
Tarkoitan kuitenkin vain sitä, että vaikka se kääntyi tänään varsin hyvin ja kaikkea, niin mua tuskastuttaa se, kuinka hankalaa ja tökerönnäköistä se kääntäminen aina on. Meitsi oikein hullunkiilto silmissä joutuu jumputtamaan vasemmalla pohkeella että nyt herra Pulla on hyvä ja kääntyy, kun poni vain yrittää pistellä täysillä menemään.
Sitä se on, poni on vasenta pohjetta vasten ja meitsille oikea kierros on hankalampi. On tämä kuitenkin edistystä, en mä sitä sano. (Josta päästään kysymykseen: miksi silloin Karkin pitäessä tuntia Elvis kääntyi ihan hyperupeasti molempiin suuntiin :D Ollaanko me Elviksen kanssa aina silleen "lol joku Marianne", mutta Karkille esitettiin parhaimmat puolemme? Luoja tietää.)

Loppuun otettiin taas hiukan kevyt ravia, jee! Jätettiin Pullan kanssa ne pelottavimmat paikat käymättä, muuten yritettiin ratsastaa suoraa uraa sen ainaisen ympyrällä pyörimisen lisäksi. Asettelin sieltä taas, koitin vähän tuuppia keltuaista liikkeelle ja sitten syötin rauhaksiin ohjaa. Ihan ookoo se oli taas, voidaan kuitenkin sanoa, että fiiliksen puolesta poni ei tuntunut yhtä hyvältä ja rennolta kuin useimmiten. Se kyllä venyi ja pysyi rennonrauhallisena, mutta jotenkin. Tai kenties se oli tuo ankea ilma, kaikki tuntuu karseammalta kun ilma on sateinen.

Lopuksi jäätiin käyntiin ja käveltiin loppukäynnit.
Olin hyvinkin tyytyväinen, lähinnä omat pelleilyni häiritsevät :D Ei hitsi, pitää oikein petrata, istua paremmin ja muistaa nämä ahaa-elämykset. Kuitenkin, poniin olin tyytyväinen, käännyttiin laukassa jo aika kivasti ja ravattiinkin pitkin ohjin. Oikein hyvä.

Keskelle ja alas selästä. Pullaponin vein talliin ja harjasin sen siistiksi. Sitten vain avustelemaan kaikenmaailman ponien kuntoonlaitossa. Laki-ponia kävin taas taluttamassa, siellä vaan joutuu tällainen rapakuntoinen avustaja koville, kun pitää viilettää pienen lihapullan vieressä täyttä laukkaa ;)
Lopulta kotiin päin, enkä vieläkään keilannut mummoja. Aikamoinen saavutus, heh.

Ratsu Karvajalka

Tallille siis. Jotenkin hämäsi, päivällä paistoi aurinko ja näytti ihan kesäiseltä ja tallilla se totuus iski päin naamaa. Siellä oli talvi! Yöks.
Meitsi oli ihan jäässä koko illan, en todellakaan ajatellut että sinne olisi pitänyt vetäistä toppakuteet päälle :D

Minulla oli Evita, tunnilla myös Vinski, Jack, Pomo ja Nikkis. Evita oli toisella tunnilla.
Sanotaan vaikka, että ei mua ihan tuskastuttanut. Olin melkein hyvillä fiiliksillä, vaikka toki mieluummin menisin millä vain muulla kuin kirjavalla möhkäleellä. Autoin siinä itse kutakin laittamaan poninsa kuntoon ja katselin hetken tuntejakin. Tule pian kesä takaisin!

Tuntimme alettua menin Evitan luo ja olin kuolla kylmyyteen. Ihan järkyttävää! Kiipesin mamman kyytiin ja jätin tällä kertaa jalustimet sitten niin lyhyiksi, että söin polviani. Siten saa jalkoihin edes jotain kontrollia, joten parempi kai niin.
Lähdimme kävelemään ja Evita oli ihan okei. Se eteni mukavasti, pysyi poissa uralta. Sitten tehtiin hiukan voltteja ja koitin vain istua edes jollain tasolla. Tosin samaan aikaan koitin myös olla vittuuntumatta siihen tosiasiaan, että istumisesta ei tule mitään. No, se meni ihan hyvin. En minä vaipunut epätoivoon, vaikka vähän meinasikin turhauttaa.
Pyysin Muumimammaa hiukan eteenpäin ja tehtiin nättejä kulmia. Ihan hyvää tuo käynti oli kuitenkin.

Mariannen tultua siirryttiin kevyt raviin. Toisessa päädyssä tehtiin voltti, toisessa päädyssä muutaman askeleen hidastus.
Nämä ravin hidastukset olivat tosi kehnoja. Useimmiten oikein mitään ei tuntunut tapahtuvan, vaan mummeli vain puksutti tasaisen varmaa ravia eteenpäin. Välillä tuli siirtymä käyntiin asti. Saatiin me jokunen onnistuminenkin, jolloin tuntui että ravi hidastui. Vaan ei se hyvää ollut. Ja pitkillä sivuilla Evita liikkui vähän turhankin reippaasti eteenpäin, sellaista alta kaahaamista. Ei se mua haitannut, mutta Mariannea ilmeisesti. Mua nyt ei tosin kauheasti taaskaan kiinnostanut kuunnella Mariannen sanomisia - itseasiassa totesin tänään, että me tehdään Evitan kanssa mun tasolla ja yritetään olla kiehumatta. Esimerkiksi mä en edes yritä ratsastaa laukkaa "hyväksi", koska tiedän ettei se onnistu. Enkä tosiaankaan halua ruveta väkisin vääntämään sen laukan kanssa, kun lopputulos on vain se, että mulla palaa käämit ja hommasta menee viimeinenkin maku.
Käytännössähän tämä päätös tarkoittaa sitä, että aina kun Marianne antaa korjausehdotuksia, niin meitsi kilahtelee sisäisesti
"No en varmasti edes yritä." Suurinosa niistä ehdotuksista kun kuitenkin on niitä, jotka menevät mun mukavuusrajan yli. Esimerkiksi jotain "älä anna sen kaatua laukassa" tai "älä puske". Jos Evita haluaa kaatua, niin kaatukoot. Jos se juoksee alta, niin aivan vapaasti. Ne ovat niitä asioita, jotka eivät välttämättä onnistu edes muiden hevosten kanssa ja aivan viimeksi mä alan niitä hiomaan jonkun Evitan kanssa, kun sen selässä mä en saa edes pieniä onnistumisen tunteita mistään. En aio kaivaa niitä epäonnistumisia väkisin.
Ja kuten olen jo todennut - ei mua kiinnosta osaanko ratsastaa Evitalla vai en. Se on ihan yksi lysti. En halua että se menee huonosti, mutten toisaalta halua myöskään että se menee hyvin. Koska ei kiinnosta.

Ravista jatkaakseni.. Tosiaan, askeleen hidastukset olivat köykäisiä, suorilla sentään edettiin ja kuljettiin ihan kivasti.
Mutta hei, voltti meni tosi kivasti. Muutamaan otteeseen Muumimamma meinasi lähteä harhapoluille, mutta sain sen aina hallintaan ja kääntymään. Tehtiin nättejä, pieniä voltteja, Mariannen mukaan jopa asettuneena (epäilen vahvasti..)
Sen lisäksi kokeiltiin pariin otteeseen tätä "epäsuoraa ohjasotetta". Käytän sitä pienimuotoisesti aina silloin tällöin, mutten oikein koskaan noin äärimmilleen vietynä. Meidän piti siis sillä ympyrällä viedä sisäkäsi rintakehää kohti. Varsinkin ensimmäisellä kerralla kun Marianne vahti vierestä, niin tämä onnistui tosi hienosti ja ekaa kertaa tunnin aikana tuntui, että kirjava oikeasti asettui. Se oli oikein hyvä ja se voltti onnistui. Myöhemmin kun koitin, niin ei sujunut aivan yhtä hyvin - kenties en uskaltanut viedä kättä kyllin ylös tai jotain.

Istuttiin alas harjoitusraviin ja jatkettiin nopeilla käyntisiirtymillä pitkillä sivuilla ja lyhyillä sivuilla tehtiin voltit. Harjoitusravi oli ihan kivaa myös, ei siinä. Evita toimi ja kipsutteli varsin kiltisti. Voltit onnistuivat ja saatiin välistä tosi kivoja käyntisiirtymiä. Muutamat ihan istunnalla ja raviinkin siirryttiin nopeasti. Sen lisäksi onnistuin välillä pitämään sen käynnin reippaana ja aktiivisena, jee!
Toki oli muutamia ongelmiakin, mamma kun välillä kiihtyi vähän liikaakin ja siirtymät venähtivät kun heppa juoksee alta kuin vanha ravuri. Suurimmaksi osaksi kuitenkin oikein kivasti tuo meni, meitsikin istui hyvin (lukuunottamatta jalkoja, jotka lepattivat kuin aivovammaisella).
Ja vaikka pariin kertaan siltä jo tuntuikin, niin kertaakaan paksukainen ei sinkaissut suuntaan x. Se meinasi välillä lähteä liitämään kun käänsin volttia, mutta saatiin aina yhteisymmärrys takaisin ja käännyttiin sille voltille - ei juostu kuin päättömät kanat toiseen päähän kenttää.

Seuraavaksi alettiin nostella laukkaa. Nostettiin pitkän sivun puolivälistä, tehtiin päätyyn ympyrä ja laukka otettiin alas toisen pitkän sivun puolessa välissä. Tosin minä nyt tietenkin vain nostelin jotain omaa suunnilleen maarätystä pisteestä..
Ei voi sanoa, että tämä olisi ollut lainkaan hyvää. Evita kaatui ennen nostoa sisälle, se oli aina ihan kiharalla koko hevonen. Meitsi sitten yritti suoristella, kun karvajalka lähinnä hiihtää alta. Laukka nousi jonkun kiitoravin kautta, nostettiin sitten käynnistä tai ravista ja laukka itsessään oli sen sortin kaahailua, että oksat pois. Sen lisäksi kaaduttiin ja oiottiin koko pääty, eikä Marianne pitänyt siitä. En kiinnittänyt asiaan huomiota, tehtävänämme kun oli vain laukata, ei sillä suunnalla niin väliä.
Sen lisäksi siirtymät alas olivat surkeita, Evita kaahasi niin kauheasti että meitsi hyppäsi aina jalustimille ja etukenoon. Että juu. Muutamat nostot otettiin molempiin suuntiin, enkä ollut lainkaan tyytyväinen.
Nostojen välissä me pyörittiin toisessa päässä kenttää. Muut kävelivät, itse otin aika paljon ravia ja yllätyin siitä, että mamma ei kertaakaan lähtenyt kuskaamaan toiseen päähän. Oli kuitenkin pakko ravata, mä olin niin jäässä (vaikka päällä oli villapaitaa, takkia ja hupparia. Hah, ehkä laitan ensi kerralla toppakuteet).

Loppuun vielä kevenneltiin. Siinä kohdassa mulla katosi kaikki inspiraatio koko touhuun, jalkakin sattui ja selkä sanoi sopimuksen irti. Taisin tapattaa itseni kun juoksin sen Lakin vieressä, on meinaan ollut sen jälkeen selkä ihan poikki ja nyt se meni vähän huonommaksi taas. Ehkä se siitä, ainahan se sattuu.
Joo, ei mua oikein kiinnostanut tämä loppuravailu Evitan kanssa. Muiden kanssa on tavoite - saa hevonen rentoutumaan ja ohjat pitkiksi ja jnejne. En todellakaan tiedä miten se edes onnistuisi kirjavan kanssa. Sitä paitsi, ei siinä ole mitään haettavaa kun voi heittää ohjat jorpakkoon ja mummeli mennä puksuttaa vailla huolen häivää..
Otettiin ravi siis vain siltä kannalta, että ohjat roikkuivat ja meitsi kiikkui kyydissä. Ruoskin tosin heppaa eteenpäin, sillä oli turhankin löysä askellus tässä vaiheessa. Kai se siinä meni, homma sujui joo ja niin. En vain jaksanut enää hakea mitään, mitä turhia.

Sitten käyntiin ja käveltiin.
Mariannehan oli nyt tietenkin tyytyväinen, kun minä en harkinnut rekan alle juoksemista. Trol. No ei, se oli tyytyväinen kun minä en itkenyt ja sain edes jotain aikaiseksi. Ja tietenkin sen mielestä Evita nyt meni muutenkin hyvin, jippii..
Jaa-a, en tiedä. Eihän Evita ole nyt viime kertoina edes huonosti mennyt, ongelma on ollut vain siinä mun omassa kyllästymisessä. Tämä oli sen puolesta parempi tunti, laukkoihin asti mä olin melkein mukana ja yritin edes jotenkin ratsastaa kunnolla. En mä silti tykkää, en vaan yhtään. Olen luopunut toivosta, ihan täysin.

Käveltiin, keskelle ja alas selästä. Vein kirjavan talliin, harjasin sen nopeasti ja kävin kääntämässä jalustimet. Mystisesti ne olivat väärinpäin ja se ahdisti tosi paljon.
Lopulta sitten kotiin ja lämpimään. Nukkumaan tässä pikku hiljaa (:

Poni, jota maailma murjoo

Tallille siis taas vaihteeksi. Mulla oli Elvis, tunnillamme myös Evita, Laki ja Nikkis. Elviksen piti olla kaikilla tunneilla, joten läksimme matkaan martingaali päässä ja ilman raippaa. Olimme niinkin urheita!
Harjasin ponin nopeasti ja järkytin sen maailmaa.. Voi että, hän on niin raukkaparka. Elvis sai sähköiskun minusta ja sen jälkeen poni hyppi melkein seinille:
"Ei herranjumala, nyt mut sähkötetään kuoliaaksi, auttakaa nyt joku mua!!!1" Olenko koskaan maininnut ponin olevan säälittävä? En tiedä itkenkö vai nauranko, heh.
Varustin tämän maailman murheita kantavan hevoseläimen ja sitten tepsuttelimme kentälle. Vähän myöhässä tosin, olimme hitaita.

Kiipesin Pullan kyytiin ja jouduin sähläämään jalustinten kanssa. Jalustinhihnat oli vaihdettu, törkeää. Jalustimet jäivät liian pitkiksi sen takia, olin aivan hukassa koko homman kanssa :D

Lähdimme kävelemään, poni oli varsin reipas. Ei meinannut edes keskellä seistä, kun oli niin kiire marssimaan uraa pitkin. Otettiin mukavaa käyntiä, etsittiin taas suoraa ja etenevää liikettä. Tehtiin kai pari volttiakin ja Pulla oli varsin hyvä. Kuunteleva ja kiva, liikkui itse, mitä nyt välillä joutui hiukan tuuppimaan liikettä. Mulla tosin kädet seilasivat kaukomailla, mutta yritin pitää nekin aisoissa ja alhaalla.

Luovuuden kukka, nimesin sen sudenkorennoksi. Kun tällä on pidemmät siivet kuin perhoskuviolla :) Tätä tosiaan väännettiin koko tunti, jälleen teemana oli taivuttelu ja suoruus. Ja väri vaihtuu vain selkeyden vuoksi.

Aloitimme pian väkertämään yllä näkyvää kuviota. Täyskaarrot pitkien sivujen lopussa, voltti lyhyelle sivulle. Täyskaarroilla sai taas vähän väistättää ja tärkeintä oli taivuttelu ja eteenpäinratsastus suorilla.
Käynnissä homma meni mallikkaasti. Elvis kulki ja käveli varsin nätisti - toki välillä se hyytyi kaarteisiin, mutta muuten edettiin hyvin. Tänään keskityin siihen asetukseen ja taivutukseen, ei se parhaimmistoa ollut, mutta uskon ponin asettuneen kuitenkin paremmin verrattuna muutamiin viime kertoihin. Tai tänään nenä näkyi olevan oikeassa suunnassa suurimman osan ajasta.
Hommaa kuitenkin pikkaisen hankaloitti Elviksen melodramaattisuus
"IIK en mä niinku voi nyt kävellä tai mennä tonne, kun tuo Laki-poni katsoo mua pahalla ilmeellä!" Hiukan meinasi asettelut jäädä puolitiehen, kun ponin eteneminen vaihtui kauhunsekaiseen toisten hevosten väistämiseen.

No hei, reitti pysyi sentään suurimman osan ajasta ja käynnissä pysyttiin kai kohtuu hyvin puuroutumattakin. Joten no worries.
Väistöistä on pakko puhua vielä erikseen, ne olivat niin kivoja! Väistöt eivät olleet se suurin juttu, tehtiin vähän omaan tahtiin ja niitä pikemminkin sai tehdä, kuin että olisi ollut pakko. Kenties tämä sai minut tsemppaamaan (tai sitten Elvis vain oli niin skitso ja toimi sen takia niin hyvin) mutta tänään oikeasti väistöt tuntuivat todella kivoilta. Pitkästä aikaa näin kivoilta.
Oli siellä jokunen "kaadutaan lapa edellä, väistöä ei tule askeltakaan"-tyylistä väkerrystä, mutta kun oikein keskityin, pidin pohkeet lähellä ja hidastin, niin sieltä tuli ihan oikeita väistöaskelia. Meitsi oli ihan fiiliksissä, varsinkin siinä kohdassa kun Mariannekin antoi niille siunauksensa. Jee!

Toki väistömme oli hyperloivaa ja käytimme lähes koko pitkän sivun väistöön. Mutta ei sen niin väliä, Mariannekin totesi että ne ovat hyviä ja loivia "lämmittelyväistöjä" (joita tehtiin koko tunti, heh).
Tehtiin ihan pari askelta kerrallaan, sitten Elvis kaatui ja jouduin suoristamaan. Joskus en onnistunut suoristamaan, joskus onnistuin. Tärkeintä on kuitenkin se fiilis - musta tuntui että tajuan mitä teen ja poni risti kinttujaan. Olimme niin supereita :)

Siirryttiin sitten kevyt raviin ja jatkettiin samaa kuviota. Väistöjen jatkamisesta ei ollut puhetta, mutta mä olin niin liekeissä että tietenkin tein niitä yhä. Alkuun meni vähän mönkään kun ne jalustimet olivat liian pitkät ja mun koipeni heiluivat valtoimenaan. Lyhentämisen jälkeen sain jalkani aisoihin ja homma lähti luistamaan huomattavan paljon paremmin.
Ensin meidän ravi oli hitusen hidasta ja sellaista sipsuttelua. Kun saatiin hiukan liikettä lisää, niin ravi oli oikeastaan varsin hyvää tähän tehtävään. Keskityin jälleen asetuksiin, yritin välillä boostata takajalkoja, mutta jätin ne nyt tänään pienemmälle huomiolle kuitenkin. Kun nyt pitäisi saada taas se pää hallintaan näin vaihteeksi.
Väistöt sujuivat ravissakin yllättävän kivasti. Ensin vain kaaduttiin ja valuttiin, mutta kun sain jalat vähän lähemmäs, niin johan tuli jonkinmoista ristiaskeltakin. Välillä me vain ravattiin takaisin uralle, mutta oli paljon niitä hyviä hetkiä, jolloin saatettiin jo puhua ihan väistöstäkin.

Näin kevyt ravissa tuli vähän sumaa aina välillä ja jouduttiin hyytymään käyntiin. Eihän pieni poni voi ravata jos Laki on vähänkään edessä. Se pieni kirjava paholainen kun voi käydä minä hetkenä hyvänsä kimppuun!

Heh, Elvistä muuten järkytettiin vähän lisääkin. Voi rassukkaa.
Marianne yritti kannustaa Lakia liikkeelle ja Pulla nyt otti tietenkin tämän vinkin ihan henkilökohtaisesti. Aina kun Lakia patisteltiin, niin Elvis vilkaisi Mariannea silmät lautasen kokoisina, vetäisi uukkarin ja yritti ampaista karkuun :D Yritä nyt toiselle kertoa että hei, ei se sulle puhunut, et sä ole tehnyt mitään väärää. Raukkaparka, kaikki paha kerääntyy hänen niskaansa samana päivänä.

Kun kevyt ravia oltiin jumputeltu kyllin kauan, saatettiin istua alas ja jatkaa vielä harjoitusravia. Tehtiin niin, että nostettiin laukka joustavasti sen täyskaarron jälkeen ja laukattiin sitten pääty-ympyrä, loppukuvio tultiin oletettavasti harjoitusravissa.

Harjoitusravi oli aika hyvää. Välillä meinasi hyytyä, mutta ylipäänsä poni pysyi ravissa kyllä niin paljon paremmin liikkeessä kuin käynnissä. Tai se ravi ei mennyt "wnb-piaffeksi", vaan pysyi ihan ravina.
Jatkoin väistöjä, mutta aika usein jouduin vain tekemään epämääräisen täyskaarron kun poneja oli edessä. Kuitenkin ne väistöt jotka pääsin tekemään, olivat oikein hyviä. Alkuun meinasin kaatua aina suuntaan x, mutta kun tajusin istua suorassa niin väistötkin olivat todella kivoja. Yhtä kivoja kuin koko tunnin ajan muutenkin. Me olimme aivan kouluratsukko tänään, eheh.

Laukat olivat ihan hyviä myöskin. Nostot olivat hyviä, osa nyt hiukan huonompia. Välillä Elvis vähän meinasi kaatua vasemmalle (jos yritin nostaa ilman aidan tukea, kröhkröh) ja jotkut nostot olivat niin löysiä. Mutta ne muutamat nostot jotka sain tehtyä suoraan sen väistön ja suoristuksen jälkeen, olivat todella hyviä. Niissä oli ihan erilainen boosti kuin niissä, jotka nostettiin ilman väistöä. Taisin ensimmäistä kertaa tajuta mitä se tarkoittaa, että on hyvä tehdä nostoja heti väistön jälkeen.

Laukka eteni ja oli muutenkin mukavaa. Minä istuin hyvin, lukuunottamatta niitä samperin jalkoja, jotka kuvittelivat että epämääräinen mukana roikkuminen on ihan ookoo asia. Ja no, vasempaan kierrokseen tehtiin oikein hienoja ympyröitä. Poni kääntyi ihan ongelmitta, pystyttiin säätämään jos tuli ruuhkaa. Olin muuten superylpeä, kun pystyttiin myös jatkamaan laukkaa kentän rajauksen "yli". Siis että mä sain ponin ohjattua sen rajan ohi, hieman pidemmälle. Siinä olisi voinut käydä myös niin, että poni ei suostu laukkaamaan sinne yksin tai että se kilaroi siellä "uudessa" osassa kenttää ja tulee täyttä kiitoa takaisin turvaan.

Oikea kierros ei taaskaan ollut ihan niin hohdokas. Pari kertaa tultiin kauniisti ohi, vaikka kuinka yritin kääntää ja rukoilla. *Muikea virnistys*
No, ei se mitään. Onnistuin mä pari kertaa kääntämään. Ne ympyrät olivat jotain puolikkaan kentän kokoisia soikioita, mutta ainakin Elvis kääntyi.
Ja lopuksi sain yhden hyvän ympyrän. Se oli oikea työvoitto, jouduin oikeasti kääntämään ja paukuttamaan sitä vasenta pohjetta läpi. Mutta me tehtiin pieni, siisti ja pyöreä ympyrä oikeaan kierrokseen. U-pe-aa!

Kävelimme hetken ennen loppukeventelyjä. Loppuravit olivat oikein hauskat. Pulla oli mukava ja rento, se venyi ihan nätisti alas. Hiukan pyysin välillä liikettä, muutoin keskityin vain asettelemaan ponia hiukan sisälle. Vähän tuo keltainen katosi tuntumalta välillä, mutta olin kuitenkin tyytyväinen ja päästiin pidemmin ohjin ravaamaan, joten sanoisin sitä onnistumiseksi.

Jäätiin käyntiin ja loppukäynnit.
Marianne tosiaan tykkäsi meidän väistöistä. Se oli muutenkin iloinen tänään, jee :D
Minä olin tositosi tyytyväinen. Jotenkin, tämä oli hyvä päivä ja hommat onnistuivat. Väistöt sujuivat, se on tärkeintä.

Käveltiin, keskelle. Ponille ei tullutkaan ketään, joten kävin harjaamassa keltaisen salaman kauniiksi. Sen jälkeen auttelin taas, jälleen Laki-ponia kävin taluttamassa. Taisin ekaa kertaa elämässäni juosta vieressä kun poni laukkaa. Täytyy sanoa että kyllä olin kuollut kyseisen tunnin jälkeen, ei herranen aika.
Lopulta lähdin sitten taas kotiin ja nyt heipä hei, ensi kertaan (:

Pienet keltaiset, pienet keltaiset

Ne lystikkäitä on!

Ette voi kuvitellakaan kuinka iloinen olin, kun odotetun Evitan sijaan taulussa seisoikin Nikkiksen nimi! Pientä ponia on ollut niin ikävä, en nyt ole vain viitsinyt sitä pyytää sillä kuten sanoin - poni on tosi pieni :D Meidän tunnillamme olivat myös Pomo, Vinski, Elvis ja Laki, Nikkis oli vain minun kanssani. Hih.

Katselin hiukan tunteja, mutta kylmä ja pimeys ajoivat mut talliin. Hyi, talvi tulee. Auttelin siinä porukkaa ja lopulta pääsin jopa ponikuiskaajaksi! Kitty on vähän äreänä edelleen ja siellä sitten kävi vuoronperään porukkaa kokeilemassa.. Jokainen heistä palasi lakki kourassa kun "poni potkii ja puree". Lopulta minut heitettiin surman suuhun, heh.
En tiedä, ehkä minä olen tarpeeksi iso, tai ehkä poni vain rakastaa minua. Tai kenties olen tarpeeksi tyhmä: meitsi marssii iloisesti vihellellen Kitty-ponin luo, samalla jotain "voi kun olet kiva poninen" hokien. Eikä siinä sitten ollut mitään ongelmaa - Kitty möllötti ihan tyytyväisenä, vähän se luimisteli kun vyötä kiristelin. Kaviota tai hampaita ei näkynyt, oltiin vain varsin tyytyväisiä ja halattavia. Jaa-a, jaa-a. Saatiin ainakin poni kuntoon ilman ongelmia (:

Lopulta ryhdyin sitten harjailemaan keltaista karvakasaa. Nikkiskin käyttäytyi oikein mallikkaasti, mitä nyt ensin osoitettiin vähän mieltä kun ilkeä poninkidustaja saapui taas taistelutantereelle. Varustamisessa menikin sitten oma aikanasa.. Kaikkien hevosten suitset olivat aivan päin honkia ja jotenkin ne Nikkiksen suitset huijasivat minua. Toki mä ajattelin, että ne tuntuvat oudolta, mutta vasta suitset puettuani tajusin, että turpahihna on niskahihnan päällä. Saimme avustusta (ja varmistusta siitä, että suitset olivat muuten oikein) mutta aikaa meni sen verran, että jouduimme ponin kanssa aivan ypöyksin kulkemaan kentälle. Nikkis oli kuitenkin urhea ja käveli kiltisti, porttikin aukesi ilman ongelmia. Keskelle saavuttiin ihan hyvissä ajoin ja saatoin kiivetä pienen otuksen selkään.

Nikkis oli kiireinen, ei millään maltettu seistä paikoillaan kun minä yritin säätää jalustimia. Lopulta selviydyttiin ihan kävelemäänkin ja keltainen oli varsin reipas. Tosin se reippaus nyt katosi muutaman kierroksen jälkeen, mutta edes hetken poni asteli reippaasti ja eteni omatoimisesti.
Alettiin aika pian tehdä perhoskuviota. Täyskaartoa ja volttia/ympyrää, välillä käveltiin toinen pitkä sivu, jotta päästiin ratsastamaan suoraan eteenpäin.

Askellaji pysyi kokoajan samana - värit vain koittavat selventää. Eikä kävelty tuossa yhdessä kohdassa aidasta läpi ;)

Perhoskuviota nyt ollaan aiemminkin tehty, joten reitti oli heti selvillä.
Huhhuh, alkuun oli hommaa siinä, että sain Nikkiksen liikkeelle. En alkuun oikein osannut sanoa liikutaanko tarpeeksi, mutta kyllä mä lopulta ymmärsin miten tappijalan kuuluu edetä. Vähän siinä sai taas raipalla muistuttaa ja pohkeella tämäyttää, ennen kuin lopulta sain Lihapullan liikkumaan ilman sitä jatkuvaa hyytymistä. Käynnissä liikuttiin ihan kivastikin jopa, toki kaarteissa hyydyttiin, mutta suorilla liikuttiin nätisti. Kaarevien urien ongelma oli ehkä se, että en saanut ponia oikein asettumaan ja sitten se mun väkerrys muuttui liian hidastavaksi, jolloin Nikkis sitten hidastui. Minä muuten oikeasti yritin tänään asettaa ja taivuttaa, mutta olin aivan hukassa sen pikkukaulan kanssa. Saatiin muutamaan otteeseen jokin asetuksen tapainen, mutta suurimmaksi osaksi se pieni kaula vain tönötti suorana, eikä kääntynyt minnekään :D

Reitti pysyi kivasti, pari kertaa Nikkis meinasi keksiä jotain omaa ohjelmaa sen kääntymisen tilalle. Samoin kertaalleen meinattiin käydä monottamassa Lakia, mutta moinen suunnitelma katkaistiin ennen kuin se ehti edes alkaa.
Perhoskuviota kun ajatellaan, niin kyllä ehdottomasti suurin ongelma oli se asetuksen puute ja hitaus, muutoin poni meni tosi kivasti ja minä olin ihan fiiliksissä. On se pikkuponi niin hauska!

Toisella pitkällä sivulla päästettiin hiukan ohjaa ja ratsastettiin käyntiä eteenpäin. Ei ehditty sinne kovinkaan montaa kertaa, mutta se viimeinen pidennys olikin niin hyvä, ettei enempää edes tarvittu. Minä oikein pamautin rouvaa eteen ja päästin ohjaa ja se poni oikeasti käveli. Siinä pätkässä voidaan puhua boostista ja selän läpi kävelemisestä, eteneminen oli ihan mieletöntä.

Seuraavaksi siirryimme kevyt raviin, reitti pysyi edelleen samana. Taistelin asetuksen kanssa, mutta edelleen se oli aika mahdotonta. Tarvitsisin enemmän aikaa, jotta pääsisin taas käsiksi ponin tappikaulaan.
Keventely oli hassunhauskaa, poni oli niin pikkuinen. Kyllä se sieltä taas löytyi ja Nikkishän muuten ravasi tosi kivasti eteenpäin. Se oli reipas ja suoranaisen railakas. Tahti nyt heitteli pikkasen, välillä juostiin vähän alta ja välillä hiukan lösähdettiin. Kokonaisuus oli kuitenkin varsin kiva.

Kertaalleen säikähdettiin, pimeä peltopää oli niin kamalan pelottava. Ei kuitenkaan riekuttu muutamaa askelta enempää ja lopputunti sujui ihan yhteisymmärryksessä.
Perhoskuviolla reitti pysyi, homma toimi oikein kivasti. Välillä tuli niitä hyytymisiä, taidettiin siirtyä pari kertaa käyntiinkin asti. No, hyvin se joka tapauksessa meni.
Tallisivulla pistettiin taas sitä ravia eteenpäin ja päästin ohjaa siinä samalla. Nikkis liiteli ja kiiteli oikein iloisesti, venyi hiukan pidemmäksikin. Eikä tosiaan tarvinnut jännittää, vaikka ekalla kerralla otettiinkin jalat allemme, myöhemmin poni oli oikein asiallinen ja keskittyi tehtäväänsä, eikä näin ollen ehtinyt kyyläillä turhuuksia.

Istuimme alas harjoitusraviin ja vedettiin koko homma pariin otteeseen ravissa, sitten aloimme nostaa laukkaa tuolle tallisivulle. Perhoskuvio tehtiin siis ravissa, laukka nostettiin vasta pitkällä sivulla, suoralla ponilla.
Tässä kohdassa perhoskuvio meni vähän kehnoksi. Nikkikseltä (tai ratsastajalta) loppui kunto ja ravi muuttui sellaiseksi puskemiseksi. Keltainen siirtyili käyntiin, se makasi ohjalla ja oli laiskaakin laiskempi. Minä yritin puskea ja tuuppia ponia eteen, koitin saada sen pään hiukan ylös siltä ohjalta. Olimme molemmat pian kuolemanväsyneitä, ei paksua rouvaa kovin kauan jaksa eteenpäin patistella. Annoin rouvaponille hiukan anteeksi tuota laiskuutta, se saattoi oikeasti väsähtää. Yritinkin vain vaatia meiltä molemmilta hiukan lisää, otin tavoitteeksi että pysyttäisiin ravissa ja että saisin ponin edes hiukan nousemaan ohjalta. Jätin sen reippaan liikkumisen muille, meille riitti rauhaisampikin lyllerrys.

Ravi oli hankalaa ja vaikeaa. Kyllä se ponin oma eteenpäinpyrkimys on hieno asia ja huomaa kuinka tuskallista on silloin, kun sitä ei ole. Hyytyilimme vähän väliä, minä koitin laittaa Nikkistä liikkeelle, mutta olin itsekin niin kuollut, etten vain jaksanut. Kyllä me välillä pysyttiin ravissa ihan kivasti.
Asetukset jätin aika täysin, yritin enemmän saada sen pään ylös ja pois ohjalta. Se ei kyllä ihan rehellisesti sanoen oikein onnistunut, minä sen pään kannoin matkassamme. Voihan plääh.
No, ainakin minä istuin hyvin. Ja kädetkin pysyivät aika kivasti - alkutunnin ne olivat ihan kivassa kyynerpääkulmassa, harjoitusravissa ne hiukan lösähtivät, mutta olivat silti paremmin kuin silloin joskus. Kun aiemmin minä kuitenkin ratsastin Nikkiksellä aina kädet ihan suorina.

Laukka olikin sitten tosi hauskaa. Kolmatta askellajia poni harjoitti ihan innokkaana ja reippaana. Laukat nousivat hyvin, kenties hiukan laiskasti välillä. Minä istuin siellä hyvin, laukka oli ihan mahtavaa kun rouvaponi pisteli menemään pikkutöppöjaloillaan. Tehtiin pari ympyrääkin laukassa. Yksi onnistui hyvin, muissa laukka kuoli kesken kun ponin reippaus ei riittänytkään ihan niin pitkälle.
Ja jos johonkin olin tyytyväinen, niin niihin laukka-ravi siirtymiin. Istuin tosi hyvin, ihan läpi ja täysin suorassa. Jee, kerrankin!

Jonkin aikaa kun oltiin väkerretty ja tehty kuolemaa, niin saatiin vaihtaa harjoitusravi käyntiin. Hallelujah!
Ponin sain käynnissä liikkeelle oikein hyvin, se eteni kivasti ja kaikkea. Laukatkin nousivat käynnistä ongelmitta ja saatiinpa itse kumpikin hengähtää aina hetki sillä perhoskuviolla.

Tosin jottei liian helpoksi menisi, niin nyt käynnissä meidän piti hakea muutama väistöaskel niihin täyskaartoihin. Saatoin saada jokusen onnistumaan, mutta osittain mentiin ehkä vähän lapa edellä ja kylkimyyryä. Yritimme silti ja se on toki tärkeintä.

Nostettiin sitten vielä laukat oikeaan kierrokseen, perhoskuvio tehtiin edelleen käynnissä. Oikean kierroksen laukat olivat jännitysmomentti, sillä nyt nostettiin sieltä hurjan pelottavasti peltopäästä. Ensimmäinen laukka olikin varsin railakas, ihan nauratti siellä selässä. Pieni Lihapulla pisteli parastaan, hän kaasutteli menemään ihan täysillä :D Hauskanen.
Muut laukat olivat rauhallisempia ja saatiin parempi reitti aikaiseksi. Kyllä poni oli niin hauska.

Ravailtiin vielä hiukan loppuun. Se meni oikein hyvin. Nikkis nyt aloitti sellaisella pikakiiturimoodilla, jolloin meitsi yritti lähinnä pysyä mukana. Kuitenkaan vauhti ei oikeastaan haitannut, sillä poni venyi ja valui alas, vaikka hän vähän reippaasti eteenpäin kipittelikin.
Saatiin ravattua ohjat pitkinä, tehtiin hiukan ympyröitä, yritin asettaa sisällekin vähän. Loppua kohden tahti alkoi heitellä, poni kaahasi ja poni löysäili. Ratsastin sitä eteenpäin ja keventelin vain matkassa. Nikkis pärisi ja oli varsin miellyttävä.

Lopulta jäätiin kävelemään ja käynnissä rouva jatkoi järkevää linjaansa. Ei hätkähdetty mitään ja käveltiin reippaasti. Olin tyytyväinen :)

Marianne selitti jotain positiivista pienestä ponista ja meni kuulemma hyvin.
Minäkin oli tyytyväinen tähän, oikein kovin tyytyväinen. Oli hauskaa, Nikkis on aina tosi hupaisa :D Mentiin kivasti, kaikki oikeastaan sujui. Toki pieni ja paksu poni vaatii aina aikansa, ennen kuin saan siitä kunnolla kiinni, mutta näin puolen vuoden(?) tauon jälkeen se meni tosi hyvin. Vaikka asetus olikin mahdottomuuden synonyymi.
Nikkis on hassu. Hih. Tykkään siitä ehdottomasti myös. Tykkään vähän kaikista, mutta sanotaanko että nyt viime aikoina olen innostunut Elviksestä, Nikkiksestä ja Vinskistä. Ja innostumisella tarkoitan sitä, kun pompin suunnilleen taulun edessä kun on niin siistiä!

Käveltiin ja keskelle, alas selästä. Keltainen meinasi hätiköidä, mutta saatiin silti käveltyä ihan asiallisesti takaisin talliin. Varusteet pois ja poninkin harjasin ripeästi. Kortinkin kirjasin ja lähdin sitten kotiin. Ajelin siellä pilkkopimeässä. Yh.
Ainoa asia, joka pilaa tämän hyvän fiiliksen. Tosin on siinä pimeydessä ja kylmyydessä tiettyjä kivoja juttuja.

Se vaan, kun tietää että nyt tämä vain pimenee entisestään ja kylmyyskin tulee kestämään seuraavat puoli vuotta.. Onneksi kesä tulee pian (:

Vielä on kesää jäljellä

Niin kovin mukava ilma, aurinko paistaa ja on lämmintä. Toki pimeä tulee jo aivan liian aikaisin, mutta eipä se näin lauantaisin haittaakaan.

En tiedä mitä tapahtui, mutta olin taas vaihteeksi ajoissa! Oli melkeinpä liikaa aikaa kun Elviskin odotteli karsinassa. Tunnillamme myös Kitty, Nikkis, Vinski ja Evita. Elvis jatkoi kaikille tunneille.
Harjailin pienen ponin kauniiksi ja karvattomaksi, heitin hänet varusteisiin ja pääsin näinollen ensimmäistä kertaa itsekin räpeltämään "omaa" huopaani ponin päälle. Oli siinä tietynlainen fiilis, heh.
Käpsyteltiin sen jälkeen kentälle, raippa mukana ja martingaali päällä. Kauhean vetistä oli edelleen, onneksi toisessa päässä oli jokusen metrin verran ihan kuivaakin hiekkaa, joten emme aivan valtameressä joutuneet uiskentelemaan. Kiipesin keltaisen kyytiin ja lähdimme kävelemään.

Näitä viime viikkoisia, joten joudumme taas ihailemaan ihme kökkimistäni.. Itseasiassa tuumailin, että ehkä mun kuitenkin pitäisi kaivaa jaksamista ja yrittää istua Evitankin selässä kunnolla.. No, katsotaan onko se hyvä idea vielä silloinkin, kun oikeasti sinne joudun.

Oli siinä omaa sovitteluaan kun tilaa ei ihan hirmuisesti ollut. Sen takia harrastettiin taas aika pitkälti sitä "suoraan ja eteenpäin"-ajattelua. Elvis oli hiukan löysä, kenties kentän märkyydenkin takia. Kuivemmalla osalla saatiin välillä oikein mukavaa liikettä, mutta se parhain takajalkojen boosti jäi kyllä uupumaan käynnissä ihan täysin. No, se onnistui kerran, joten ei kai se voi enää ikinä uudestaan onnistua :D
Pyöritin pari volttia, mulla on ihan jäänyt se asetuksen ajatuskin taka-alalle. Pitäisi oikeasti ryhtyä taas panostamaan asiaan, Marianne kun valitti tänäänkin ettei poni asetu tarpeeksi. Olen nyt vain liian innostunut niistä takajaloista, joten unohdan sen pään ihan täysin - tosin luulen että aika harva pitää tätä huonona asiana, joten..

Käynti oli kuitenkin ihan kivaa, ei siinä. Sain Elviksen ihan mukavasti keskittymään, keltsu kun oli ensin sitä mieltä että kulmien tsiikailu on hurjan mielenkiintoista.
Aloitimme käynnissä pyörimään ympyrällä. Ympyrällä oli kaksi puomiparia, joiden yli muotoiltiin sitä reittiä. Piti vain kävellä, katsoa että heppa asettuu ihan minimaalisesti ympyrän suuntaan ja sitten ylitettiin niitä kaksoispuomeja. Minä tosiaan keskityin eniten siihen liikkeeseen ja hammastahnatuubiin. Ponia eteen, takajalkoja eteen. Saimme pätkittäin ihan kivaakin liikettä, mutta ei sellaista kunnon työntöä kuitenkaan. Sen lisäksi yritin toki pitää Pullan naaman oikeassa suunnassa, mutta kuten Marianne sanoi, niin eipä se onnistunut lainkaan.

Kun reitti oli hallussa otettiin mukaan pientä väistönpoikasta. Ympyrän kaarilla, joilla puomeja ei ollut, piti hiukan töniä sitä hevosen takapäätä ulospäin. Hurjan vaikeaa, mun ajatus ei vieläkään riitä siihen "väistääkö se takamus nyt vai kävelläänkö vain ympyrällä". En siis tunne tapahtuuko siellä mitään vai ei, joten hankalaahan se oli. Yritimme kuitenkin parhaamme - kerran minäkin tunsin että takapää siirtyi ulospäin ja muutamaan otteeseen Marianne kehui ja meitsi yritti näytti siltä että "juu, tietenkin tämä onnistuu".

Siirryimme siitä kevyt raviin ja jatkoimme ympyrällä. Ravissa lähdin määrätietoisemmin pyytämään Pullaa eteenpäin - jos pohje ei mennyt läpi, uskalsin peräti hiukan potkaista. Jännittävää, kuinka en sitten käynnissä muka uskaltanut sitä tehdä.
Keltainen lähti etenemään todella kivasti ja saatiin myös sellaista pienimuotoista työntyä sinne taakse. Että joo, meikäläinenhän siitä käynnistä vain teki niin suuren ongelman, jos kerran ravissa lähtee heti sujumaan näin paljon paremmin.
Tepsuteltiin ravia, ylitettiin puomeja. Poni oli hyvä ja kiva, se liikkui ja pysyi reitillä. Vähän juututtiin välillä sumaan ja Elvis joutui venymään kun patistin hänet luikertelemaan pienistä väleistä, mutta hengissä selvittiin joka tapauksessa.
Seuraavaksi istuttiin alas harjoitusraviin. Tämä alkoi sillä, että ratsastaja pomppi kuin perunasäkki ja puomeja ylittäessä pompin vain kahta kauheammin. Nojailin vähän taaksepäin ja pakkorentoutin itseni, ei kuitenkaan sovi ryskiä selässä kun kerran puomeillakaan ei ilmeisesti ollut tarkoitus nousta ylös.

Saatuani ruhoni hallintaan, meni homma kovin mallikkaasti. Tai no, Elvis nyt oli alkuun vähän jännittynyt ja meinasi kipitellä altakin. Kun ponikin saatiin odottamaan ja rentoutumaan, meni homma tosi hienosti. Pullava eteni hienosti, pysyi reitillä. Väkerrettiin hiukan asetuksen kanssa ja musta tuntui että istuin itse varsin hyvin ja oikeinpäin siellä kyydissä.
Tosin kädet sattuivat. Pitänee alkaa jumppaamaan kun menee lihakset ihan jumiin tästä kokoaikaisesti lanituksesta, kheh.

Lopuksi otettiin laukkaa. Puomit siirrettiin, jätettiin vain yksi puomi ympyrälle ja meidän piti nostaa laukka ympyrän avoimelta sivulta, laukata ja mieluusti ennen sitä yksittäistä puomia siirtyä raviin. Tosin ei siitä niin kauheasti rokotettu vaikka välillä hiukan pompittiin sen puomin yli laukassakin.
Aloitettiin laukat vasempaan kierrokseen ja jälleen se vasemman noston vaikeus kävi ilmi. Siis Elvis kaatuu vasemmalle, kun yritän nostaa vasenta laukkaa. Ja sitten se ei myöskään käänny oikealle, mikä tarkoittaa sitä, että keltainen porsas on koko ajan vasenta pohjetta vasten. (Kyllä, tämä älynväläys saavutti mieleni vasta tänään.)

Vasempaan kierrokseen laukannostot olivat hankalia ja vähän kehnoja. Kun se poni tosiaan tunki sisälle. Sain sen aina potkaistua reitille, eikä kaaduttu kuin pari askelta, mutta ne pari askeltakin jo häiritsivät ja veivät mahdollisuuden hyvään ja sujuvaan nostoon. Saatiin me silti ihan kohtuullisia nostoja, eivät ne olleet romahtamisia laukkaan ja nousivat kevyesti ja kaikkea. Mutta nostettiin ne vähän vimpulalla ponilla, kun en ehtinyt suoristaa Elvistä kunnolla sen kaatumisen jälkeen.
Laukka oli aika kivaa. Se eteni ja pyöri ihan mukavasti, minä istuin hyvin ja varsinkin alkuun siirtymät tulivat ennen sitä puomia, kuten käsky kävi. Myöhemmin Elvis ei enää ihan niin hyvin ottanutkaan mun hidastuksia vastaan, joten leiskautettiin jokunen kerta laukassa ylikin, mutta mentiin edes jollain tavalla sujuvasti. Ja minä taistelin, yritin istua siirtymät läpi ja silti könähdin välillä. Oli siellä jokunen ihan onnistunutkin siirtymä.

Nostettiin laukkaa tosiaan käynnistä, se tuntui kivemmalta idealta. Täytyy sanoa, että tänään poni oli laukkojen välilläkin todella kiva - se yritti kyllä sipsutella pikkukäyntiä, mutta kerrankin sain sen liikkeen vähän aukeamaan ja me peräti edettiin siinä välissä. Sen lisäksi kyettiin laukkaamaan raippa kädessä, Pulla ei kilaroinut laukasta liiaksi :D
Ihan Mariannen inspiroimana yritin tässä vasemmassa laukassa keskittyä siihen, että poni ei kanttaisi, vaan pikemminkin asettuisi ja taipuisi sisäpohkeen ympärille. Jotta se sitten toiseen suuntaan kääntyisi ja silleen. Vaikeaa se oli, välillä me vain valuttiin suuntaan jos toiseen, mutta joissain laukoissa tuntui, että keltainen peräti asettui vähän ja pyöristyi pohkeen ympärille.
Tai kenties vain kuvittelin.

Oikeaan kierrokseen sain haasteen - poni ei saisi vajota uralle, vaan sen pitäisi pysyä selkeästi sisemmällä. Jaajaa. Se alkoi hyvin ja Pulla vain kynti sitä uraa pitkin. Dääm! Eihän sillä reitin suhteen ollut tietenkään väliä, kun aita piti meidät reitillä, mutta mun piti treenata niitä ulkoapuja ja vasemman pohkeen läpivientiä.
Kyllä sieltä sitten tuli onnistumisiakin. Kun minä oikein keskityin istumaan oikein, pidin oikein ulko-ohjan kädessä ja käänsin vasemmalla pohkeella, niin me pysyttiin poissa uralta ja sain tehtyä hiukan laukkaympyrääkin. Mutta heti jos minä unohdin keskittyä istuntaan joka solullani, niin Pulla valahti saman tien sinne uralle. Auts.
Koitin vähän viedä ulkopohjetta raipallakin läpi ja saatiin sen ansiosta tosi mageeta laukkaa. Käännyttiin myös, joten ehkä siitä oli senkin puolesta apua. Mutta ainakin poni laukkasi kunnolla sen hetken.

Laukannostot tähän oikeaan kierrokseen olivat tosi hyviä. Nousivat tosi pienellä pyynnöllä, välillä istunnallakin vain. Kaiken lisäksi minä osasin taas istua ne nostot kunnolla läpi, tuntui kuin olisin lähes vajonnut ponin sisään siinä laukannostohetkellä :D

Sen jälkeen jäimme käyntiin ja kävelimme loppukäynnit.
Olin minä tyytyväinen. Siinä oli onnistumisia, mutta ei niitä huikeimpia suorituksia. Voisi sanoa että tasapaksua, mutta ei kuitenkaan sillä negatiivisella tavalla. Olin minä kumminkin tyytyväinen :)

Keskelle, alas selästä ja poni jatkoi raatamistaan. Itsekin tosin jäin jälleen sitä Laki-ponia auttelemaan, joten ei keltainen joutunut yksin raatamaan.
Vein vielä unohdetun Kitty-ponin ulos, ennen kuin lähdin kotimatkalle.


Aivan muuten, olen huomattavan kyllästynyt blogin ulkoasuun, en vain ole vielä jaksanut ruveta vääntämään uutta. Odottakaa kärsivällisesti - kyllä minäkin haluan uudet kuvat jo käyttöön!
Ja toinen asia on se, että olen ollut laiska taggaamisen suhteen, joten päätin pyörtää päätökseni ja alan nyt jo taggaamaan näitä uusia tekstejä. Laitan ne vanhat kuntoon kun ehdin ja jaksan :D

Pimeät tunnetilat

Ensimmäistä kertaa taitaa olla sellainen päivä, että mun todella tekisi mieli vain todeta, että "en halua, en jaksa, en viitsi kirjoittaa". Ahdistus ja turhautuneisuus on niin suurella levelillä, mikäli siis mun angstitekstit eivät kiinnosta, niin kannattanee skipata tämä tekele täysin. En muutenkaan tiedä mitä tästä tulee, yritän suoriutua nopeasti nyt vain..

Joka tapauksessa, se oli arvattavaa. Evita. Meidän tunnilla myös Jack, Vinski, Laki, Pomo ja Nikkis, Evita oli jo toisella tunnilla. Onneksi.
Mua ei ehkä ihan niin paljon itkettänyt, eikä olo ollut muutenkaan aivan epätoivoinen ennen tuntia. Saatoin ihan hyvillä mielin katsella edellisiä ratsastajia ja ihailla Elviksen huopaa. Aika kivalta se näyttää, tykkään kyllä.

Autoin ponien kuntoonlaitossa ja lopulta meidän tuntimme alettua, saatoin möngertää Evitan luo. Kenttä oli yhtä kuravelliä, joten oli oikea taiteenlaji kun yritti kävellä ponin luo jäämättä pohjaan kiinni.

Just tämä on se pahin. Ihan vinossa, jalat heiluu kuin aivovammaisella...

Kiipesin selkään ja lähdettiin kävelemään. Tänään valotkin olivat päällä tunnin alusta asti, niin se pimeys on taas langennut.
Mä en ehkä ollut yhtä toivoton kuin viimeksi. Silti ei kamalasti inspiroinut. Väkerrettiin alkukäyntejä ja meni aika huonosti. Poni puski sisälle, minä harkitsin jalkojen amputaatiota ja homma tuntui turhalta. Revinkin ne jalustimet taas pois kokonaan, mä en ala edes yrittää. Joko pidän niitä ihan väärin jaloissa tai sitten en pidä ollenkaan. Turha edes koittaa pitää jalkaa oikein ja jalustinta oikein, kun se on yksinkertaisesti mahdotonta.
Väänsin mä ehkä pari volttia näin alkuun. Ei oikein kiinnostanut, lähinnä vain kävelin suoraan ja koitin pitää Evitan oikealla reitillä.

Mariannen tultua lähdettiin tekemään hieman siirtymiä. Otettiin rauhassa koska kenttä oli märkä ja täten myös vähän liukas. Käveltiin toinen lyhyt sivu, loppuosa tultiin harjoitusravissa nopeita käyntisiirtymiä tehden. Käytännössähän hommassa oli melkein enemmän käyntiä kuin ravia, käytettiin kuitenkin vain kentänpuolikasta ja silleen.

Harjoitusravi nyt meni tuttuun tapaan aivan päin persettä. Välillä poni juoksi alta, välillä se ei liikkunut. Minä istuin vinossa, kykin etukenossa ja heiluin kuin heinämies. Evita puski sisälle, oiottiin kaikki kulmat ja muuta mukavaa. Välillä ei kääntäminenkään onnistunut, kun joko kirjava koittaa juosta jonkun perässä villisti ja vapaasti, tai sitten se vain jämähti uralle eikä voinut kääntyä. Sain mä sen lopulta ongittua oikeaan suuntaan, mutta eipä sekään niin hirveästi lohduttanut.
Marianne inisi jotain siitä, etten saisi rytkyä siellä tai jotain. Mua taas ei paljon vähempää voinut kiinnostaa, joten roikuin vain jollain tavalla mukana.

Muumimamma yritti singahdella. Ei se taaskaan päässyt. Mua vaan alkoi raivostuttaa koko touhu ihan totaalisesti.

Käveltiin hiukan, meidän oli tarkoitus ensin laukata, mutta se vaihtui kevyt raviin, kulmiin ja ympyröihin. Ja mun muka piti ottaa ne jalustimet takaisin.. Siinä kohdassa vasta pistikin vituttamaan, mutta otin ne sitten takaisin. Ja päätin, että kun se hyvin istuminen on kerran mahdotonta, niin ei sitten edes yritetä. Päästään helpommalla, eikä tarvitse kerätä ahdistusta kun mikään ei onnistu.
Vähän silleen, että antaa olla. Jalat heiluivat sivulta sivulle ja edes takaisin. Jalustimet olivat jalassa niin päin honkia kuin vain voi. Istuin niin etukenossa, että melkein itketti. Kolisin päin satulaa ja keventelin sivulta sivulla, täysin vinossa killuen. Ja sitten vielä kädet satulan etukaaressa suunnilleen kiinni, ohjat löysinä ja kädet saivat heilua niinkuin parhaaksi näkivät. Ehkä tuo käsien mukana roikottaminen oli melkein jo positiivista - en ainakaan kantanut niitä liikaa. Muuten mua kyllä otti niin paljon päähän. Se oli kamalaa. Se oli niin kamalaa. Mua oksetti se. Siis mä istuin niin huonosti. Niin väärin, kaikki niin väärin.

Mutta mä en voi istua siellä kunnolla. Joten on kai sama istua sitten ihan väärinpäin. On kai sama vain luopua toivosta kun yrittäminen on turhaa.
Ja silti se oli kamalaa.

Kevyt ravi oli helvetin turhaa. Mä vain jotenkin pompin sieltä vähän ylös, Evita ravasi kuin puolikuollut. Joskus ruoskin sitä vähän eteen, mutta suurimmaksi osaksi en jaksanut välittää. Hiukan koitin ohjailla, mutten jaksanut edes yrittää käyttää niitä pohkeita, ihan turhaahan se on, kun jalat eivät toimi. Ohjailin vaan ohjalla.
Meidän piti tehdä keskiympyrää ja hyviä kulmia. En edes yrittänyt. Jolkoteltiin kulmien ohi iloisesti, joskus käänsin ympyrän kun oli pakko. Ihan hyvin se meni, Evita tekee oikein hienosti kun siltä ei vaadi mitään..
Ehkä alankin jatkossa ratsastelemaan Evitalla tähän tapaan? Roikun vain mukana, enkä edes yritä. Turhaa se yrittäminen kun mua ei kiinnosta. Voisin sitten vain istua siellä päin persettä, roikkua mukana ohjat pitkinä.

Oikeastaan aika loistava suunnitelma. Miksi tuhlaisin energiaa siihen yrittämiseen, kun se on turhaa.

Loppukäynnit ja käveltiin vain. Kamalaa sekin, saatana.

Alas selästä ja talliin. Siellä mulla sitten kilahti. Oikeastihan olin ollut ihan kohtuullisin fiiliksin selässä - mitä nyt ei kiinnostanut yrittää ja koko homma lähinnä ahdisti. Mutta tokihan loppuilta meni taas siihen itkemiseen. Mua niin tuskastuttaa. Mä en jaksa. Mä en kestä.
Ihan kohta ollaan varmaan siinä pisteessä, että meitsi hyppää takaisin autoon ja huristelee kotiin, kun taulussa lukee Evita. Mä en pysty. En vain pysty siihen.

Olkaa mitä mieltä olette. "Kaikilla pitää opetella menemään, kaikki opettavat jotain".
Varmasti. Mutta tämä on jo pelkkää pään seinään hakkaamista. Mä en jaksa, mua ei kiinnosta, mua ei innosta. Mun ratsastus ei mene parempaan suuntaan sillä, että mä itken ja masentelen, kykin vinossa ja suunnilleen jännitän jo epäonnistumista siellä. Samaten mun "onnellisuus" jää aika kaukaiseksi haaveeksi, jos se asia joka ennen toi jotain iloa, onkin nyt se asia, jonka takia mulla on masennusiltoja ja masennuspäiviä.
Tosin ei sillä, olen jo luopunut siitä naivista ajattelutavasta, että minä muka olisin joskus onnellinen. Hupaisa ideakin.

Mutta en silti välittäisi siitä, että mulle iskee ratsastuksen jälkeen se "elämä on helvetin turhaa"-fiilis. Kun ratsastuksen kai piti olla se asia, joka saa mulle sen ajatuksen, että ehkä elämässä on sittenkin jotain.
Jotain minkä vuoksi jatkaa.

Ei sitten näemmä. Mä alan ihan oikeasti kohta varmaan ilmoittamaan vaan töykeästi, etten sitten ratsasta ollenkaan jos vaihtoehtona on Evita.
Koska mä en enää kestä. En millään tavalla.


En tiedä, en tiedä. En enää lainkaan. Kaikki on huonosti. Kaikki on päin persettä. Keskiviikko on kerrasta toiseen kamala.
Koska se on aina se saatanan Evita.
(Wau. Ehkä huomaa kuinka kyllästynyt mä olen koko poniin.. Tämähän oli näemmä toinen kerta kun menin Evitalla. Sitä ennen on ainakin kaksi keskiviikkoa tainnut kulua jonkun muun hepan kyydissä. Täytyy myöntää, että mä olen tässä ihan täysin uskonut siihen, että olen mennyt Evitalla varmaan viimeiset.. En tiedä.. ainakin neljä viikkoa tai jotain. Mystinen ihmismieli - kuinka pitkältä aika tuntuukaan kun heppa on kamala, ihan suoraan sanottuna. Tosin se on silti totta, että olen sillä kuitenkin jollain säännöllä mennyt. Ja nyt se alkaa mennä jo yli..)

Moottoripyörä on moottoripyörä

Lauantai korjaa jälleen mielialamme, vaikka olinkin taas vaihtelun vuoksi nukkua pommiin. Huristelin tallille ja kävin lukemassa taulun. Pieni keltainen Elvis-ponihan se jälleen, tunnilla myös Evita, Vinski, Kaisa ja Nikkis. Elvis jatkoi toiselle tunnille, joten martingaali kutsui.
Kävin muuten ostamassa saappaat. Ihan oikeat ratsastussaappaat. Kai mun alunperin piti ostaa ne "silloin kun olen rikas", mutta nyt taidan olla vain entistä köyhempi. Samapa tuo, näytän ainakin stylemmältä kuin ennen.
Samaan syssyyn tuli uusittua raippavalikoimakin. Äidin vanha kasariraippa sai jäädä eläkkeelle ja ostin kouluraipan, sekä sellaisen lyhyemmän. Olen meinaan ajatellut sitä "vakavasti otettavaa kouluratsastajaa" ja todennut, että voisin kuitenkin opetella käyttämään sitä pitkää raippaa. Toki en minkään Elviksen kanssa, mutta you get the point.

Menin siitä harjaamaan Elvistä. Keltuainen odotteli jälleen malttamattomana, harjasin sen reippaasti ja sitten heitettiin varusteet selkään. Lopulta lähdimme yhteistuumin käppäilemään kentälle.

Jee, Henna otti uusia kuvia! Eli nyt voitte huomata uudet saappaat ja suloisen, sinisen raipan.

.. Mulla oli tänään selkeästi joku juttu. Suorassa istuminen oli mahdotonta.

Mutta poni on magea :)

Poni kentälle ja kiipeilin selkään, jonka jälkeen aloitettiin alkukäynnit.
Tänään olin jotenkin laiska ja alkukäyntimme olivat pelkkää suoraan kävelemistä. Hain vain käyntiä eteen, Pullaa reagoimaan pohkeeseen. Poni oli oikeastaan varsin laiska, sitä sai koko ajan käskeä liikkeelle. Toki se saattoi johtua osin myös siitä, että saappaat ovat uutuuden jäykät ja muutenkin erilaiset - mulla oli vähän tatsi hukassa jalkoihin.
Käveli keltainen ajoittain silti eteen, se tuntui ihan pyörivältä ja mukavalta. Koitin välillä pyytää myös nimenomaan niitä takajalkoja liikkeelle, mutta tänään en uskaltanut käskeä yhtä voimakkaasti kuin viimeksi ja kun se Elvis oli niin laiska muutenkin.. Kyllä sieltä ajoittain tuntui tulevan jotain moottoria peräpäähän, mutta ei se ollut yhtään niin mageeta kuin viime kerralla.

Aloitimme pian tehtävämme. Tarkoituksena oli tehdä kokorataleikkaa, sen keskellä pysähdys ja toisella pitkällä sivulla täyskaarto, jotta pääsemme tekemään lävistäjän koko ajan samasta kulmasta. Yritin oikein saada ponin kävelemään, takapään liikkeelle. Joo, kyllä se välillä, mutta aika usein meinasi naurattaa kun Elvis mennä sipsuttaa kuin vanhempikin ukko, eikä etene niin millään.
Pysähdykset olivat aika hyviä. Pulla pysähtyi oikein keveästi ja nätisti, sain valmisteltua rauhassa. Istunnalla en taaskaan oikein kyennyt vaikuttamaan, joka on tietenkin suuri miinus. Voidaan kuitenkin sanoa, että ainoa huono juttu näissä pysähdyksissä oli se, että Pulla ei malttanut seistä. Aina se koitti muutamaan otteeseen lähteä hiihtämään eteenpäin, ei saatu koskaan sellaista tasaista pysähdystä.
Sen lisäksi tietenkin ponia järkytti suuresti kun kuljettiin siellä vähän sekalaisesti, hevosia tuli vastaan ja kaikkea kamalaa. Meinasi pienen keltaisen maailma mennä ihan nurin, kun Vinskikin tuli vastaan ja olisi muka nätisti pitänyt kävellä. Hui kamala!

Kuten kuvista näkyy, oli seuraavana vuorossa kevyt ravi. Keskellä oli puomineliö ja tultiin siis kokorataleikkaata molemmista suunnista. Puomien ylityksen aikana piti työntää käsi kunnolla eteen, oikein myödätä ohjaa (joten siksi saatan osassa kuvista näyttää vähän nuijalta. Ihan tarkoituksella tällä kertaa).
Ravi lähti oikein hyvin ja ruvettiin siitä ylittelemään puomeja. Sanotaanko että taas oli ehkä hiukan laiskanpuoleista se ravi, lähdin taas pyytämään eteenpäin ja ajattelemaan hammastahnatuubia. Näin ravissa sain ihan mukaviakin pätkiä, joissa Elvis tuntui ihan polkevan enemmän alleen ja käyttävän niitä peräpuolen jalkojakin. Tosin, hetkiä vain nekin olivat, eivätkä edes niin suuria kuin viime kerralla. Olin kuitenkin tyytyväinen.

Puomit ylittyivät oikein mallikkaasti, varsinkin silloin kun sain sitä vauhtia kaivettua ponista. Muutamalla kerralla mulla oli lieviä vaikeuksia pysyä suorassa ja työntää kättä eteen, mutta kyllä tuo kuitenkin meni aika hienosti. Itse olin ainakin tyytyväinen ylityksiin, ei tullut ihan sellainen olo, että lojun ponin kaulalla käsineni.

Siirryttiin siitä sitten käyntiin ja käveltiin ennen kuin alettiin nostella laukkoja.

Maailman derpeimmät ilmeet

Keskityn jalkoihin... Unohdan, että takapuolen voisi istuttaa penkkiin.

Ja tämän kuvan jälkeen Elvis räjähtää :D

Laukatkin nostettiin kokorataleikkaalta. Meille jätettiin yksi puomi jonka yli tultiin käynnissä ja sen jälkeen sitten nostettiin se laukka. Hevosen piti siis olla suorassa, jotta saadaan nosto onnistumaan. Aloitimme oikealla laukalla ja minä lähdin Elviksen kanssa innosta puhkuen suorittamaan. Yritin oikein saada keltaisen kävelemään, se kun taas alkoi sipsutella sen ensimmäisen noston jälkeen. Vähän se on hankalaa edelleen, mutta mennään jo parempaan suuntaan.

Tähän oikeaan kierrokseen ne nostot olivat hyperupeita. Oikeasti. Minä istuin nostossa, poni nosti pienellä pyynnöllä. Nostot olivat oikeasti nostoja, sellaisia mukavan lennokkaita, eivät sortumisia. Saappaiden ansiosta mun jalat pysyivät asteen paremmin, tai ainakaan jalustimet eivät hilluneet kengänkoroissa. Ja voi, minä jopa kuvittelin istuneeni laukassa hyvin, mutta kun katson noita kuvia, niin esteratsastajaahan minä selvästi leikin. Perhana!
Laukka oli aika hyvää, poni eteni ihan omatoimisesti ja laukkasi mukavasti. Tosin oikeaan kierrokseen ei ympyrän puolikastakaan onnistuttu tekemään.. En mä pahemmin edes yrittänyt, vain sen verran että tiesin ettei Elvis tule kääntymään. Enkä viitsinyt alkaa vääntämään, kun tilaa kuitenkin oli niukanlaisesti.
No, kääntymistä lukuunottamatta oikea laukka oli vallan mainiota. Siirsin itse aina meidät käyntiin ja joo, niissä siirtymissä oli sellainen pikku probleema että meikäläinen könähti aina eteen, istuminen oli mahdoton ajatuskin. Ehkä se siitä.

Lopulta vaihdettiin suunta ja nosteltiin vasentakin laukkaa. Nostot vaikeutuivat huomattavasti. Elvis käveli ihan nätisti sen lävistäjän, kulki suoraan ja kaikkea, mutta auta armias kun meikäläinen lähti vääntämään sitä laukannostoa. Poikkeuksetta poni hidastui ja lähti kaatumaan vasemmalle. En tiedä olenko itse vino vai onko poni vain porsas, mutta aina kaaduttiin ja laukannosto oli aika kaukaa haettua. Ei siinä muu auttanut, suoristin ponin kaulan ja potkaisin vähän molemmilla pohkeilla keltuaiseen liikettä. Kyllä sieltä laukka sitten nousi, oikea laukkakin joka kerta.
Vasempaan kierrokseen tehtiin joka kerta ympyrä, kun se kääntäminen on niin helppoa ja mukavaa. Oikein kivoja ympyröitä tuli, mitä nyt minä ilmeisesti kökin koko ajan etukönössä.

Muuten laukka meni ihan rutiinilla ja onnistuneesti, mutta sitten sieltä tuli jokin mönkijä ja Elvis päätti kauhistua kun se pörinä tulikin hänen takapuoleltaan. Siis minähän en oikeasti edes ajatellut, että Pulla enää vetäisi herneitä nenäänsä siitä mönkijästä - me oltiin tehty jo ympyräkin ja kuunneltu aika kauan sitä mönkijän ääntä. Vaan ei, olihan se tosi kauhistuttavaa kun se mönkijä tuli sieltä meidän ohi ja kaikkea, joten poni tietenkin pisti vähän hanaa ja kaahaili reippaampaa laukkaa karkuun. Selvittiin toki hengissä, eikä siinä mitään ongelmaa ollut. Poni vain oli hassu.

Hui, sieltä se hurja mönkijä tulee!

Mutta olin oikein tyytyväinen :)

Loppuraveja

Laukkojen jälkeen kevenneltiin hiukan loppuun. Se alkoi tosi surkeasti, ensin Elvis kävi turhan kuumana laukoista ja sitten vielä kaiken huipuksi minä onnistuin pudottamaan jalustimen, jonka takia ponirukka vallan pelästyi :D Meillä meni siinä alussa jonkin verran aikaa, ennen kuin sain Pullaponin rauhoittumaan ja kuuntelemaan.
Kyllä se kuitenkin aika pian lähti lutviintumaan ja saatoin lähteä pikkuhiljaa syöttämään ohjaa pidemmäksi. Pyörittiin vähän ympyrällä, asettelin sisälle ja ajattelin rauhallisia ajatuksia. Oikeastihan keltsu oli tosi hyvä noissa loppuraveissa. Se rentoutui ja päästiin ravailemaan hyvinkin pitkällä ohjalla. Poni myös pysyi siellä edessä ja ehkä alhaallakin, eikä pamahdellut ylös oikeastaan kertaakaan. Minä vähän kutittelin ja maiskuttelin Elvistä suurempaan ja reippaampaan raviin, ja ponihan teki työtä käskettyä, pysyen silti alhaalla ja rennon rauhallisena. Olin varsin tyytyväinen tähän suoritukseen, keltainen oli todella mukavantuntuinen.

Siitä käyntiin ja loppukäynnit.
Olin minä tyytyväinen. Loppuraveihin etenkin, todella mageeta ja hyvää ravia. Ja poni oli noin rauhallinen ja mukava, vitsit :) Pysyi tuntumalla vaikka ohja olikin varsin pitkä ja kaikkea. Laukka oli varsin hyvää myös, olin ihan tyytyväinen. Olin toki myös omaan suoritukseeni tyytyväinen. Oikein hyvä päivä yhtä kaikki. Vaikka poni olisikin voinut edetä enemmänkin.

Käveltiin ja keskelle. Oli se outoa jättää poni kentälle, ei sitä hirveän usein ole päässyt tapahtumaan. Siirryinkin hiukan kuvailemaan ja päädyin tänäänkin auttamaan Laki-ponia viimeisellä tunnilla. Vakituinen autettavani oli poissa, mutta menin sitten yksityisopettamaan yhtä toista lapsosta. Heh. Kyllä sitä nyt varmaan pitää ryhtyä ratsastuksenopettajaksi. Voin opettaa kaikkia pieniä lapsia, jotka eivät osaa vielä mitään (;

Tuntien loputtua kävin kauppaamassa Mariannelle mun satulahuovan. En tajua mitä tapahtui, mutta minä voitin taas blogiarvonnassa, jo kolmas kerta! En ollut lainkaan budjetoinut tätä voittoa, enkä todellakaan tee satulahuovalla yhtään mitään, joten päätin lahjoittaa sen Mariannelle (ei, minä en säilytä huopaa kotonani niin kauan, kunnes mahdollisesti ostan ponin).
Alunperin epäilin ettei se edes Elvikselle mahdu ja samahan se sinäänsä on kenelle sen huovan laittaa. Mutta Marianne totesi että tietenkin se mahtuu Elvikselle, joten kävin ihan saman tien vaihtamassa ponille upouuden huovan.
Ja se saattaa jopa sopia, niinkuin väriltään. Liila huopa. Liilahan on keltaisen vastaväri, joten miksi ei? Toivottavasti poni vain on keskiviikkona edes yhdellä tunnilla, jotta näen ominkin silmin miltä mahtaa tuo väririitely näyttää :D