Ette voi kuvitellakaan kuinka iloinen olin, kun odotetun Evitan sijaan taulussa seisoikin Nikkiksen nimi! Pientä ponia on ollut niin ikävä, en nyt ole vain viitsinyt sitä pyytää sillä kuten sanoin - poni on tosi pieni :D Meidän tunnillamme olivat myös Pomo, Vinski, Elvis ja Laki, Nikkis oli vain minun kanssani. Hih.
Katselin hiukan tunteja, mutta kylmä ja pimeys ajoivat mut talliin. Hyi, talvi tulee. Auttelin siinä porukkaa ja lopulta pääsin jopa ponikuiskaajaksi! Kitty on vähän äreänä edelleen ja siellä sitten kävi vuoronperään porukkaa kokeilemassa.. Jokainen heistä palasi lakki kourassa kun "poni potkii ja puree". Lopulta minut heitettiin surman suuhun, heh.
En tiedä, ehkä minä olen tarpeeksi iso, tai ehkä poni vain rakastaa minua. Tai kenties olen tarpeeksi tyhmä: meitsi marssii iloisesti vihellellen Kitty-ponin luo, samalla jotain "voi kun olet kiva poninen" hokien. Eikä siinä sitten ollut mitään ongelmaa - Kitty möllötti ihan tyytyväisenä, vähän se luimisteli kun vyötä kiristelin. Kaviota tai hampaita ei näkynyt, oltiin vain varsin tyytyväisiä ja halattavia. Jaa-a, jaa-a. Saatiin ainakin poni kuntoon ilman ongelmia (:
Lopulta ryhdyin sitten harjailemaan keltaista karvakasaa. Nikkiskin käyttäytyi oikein mallikkaasti, mitä nyt ensin osoitettiin vähän mieltä kun ilkeä poninkidustaja saapui taas taistelutantereelle. Varustamisessa menikin sitten oma aikanasa.. Kaikkien hevosten suitset olivat aivan päin honkia ja jotenkin ne Nikkiksen suitset huijasivat minua. Toki mä ajattelin, että ne tuntuvat oudolta, mutta vasta suitset puettuani tajusin, että turpahihna on niskahihnan päällä. Saimme avustusta (ja varmistusta siitä, että suitset olivat muuten oikein) mutta aikaa meni sen verran, että jouduimme ponin kanssa aivan ypöyksin kulkemaan kentälle. Nikkis oli kuitenkin urhea ja käveli kiltisti, porttikin aukesi ilman ongelmia. Keskelle saavuttiin ihan hyvissä ajoin ja saatoin kiivetä pienen otuksen selkään.
Nikkis oli kiireinen, ei millään maltettu seistä paikoillaan kun minä yritin säätää jalustimia. Lopulta selviydyttiin ihan kävelemäänkin ja keltainen oli varsin reipas. Tosin se reippaus nyt katosi muutaman kierroksen jälkeen, mutta edes hetken poni asteli reippaasti ja eteni omatoimisesti.
Alettiin aika pian tehdä perhoskuviota. Täyskaartoa ja volttia/ympyrää, välillä käveltiin toinen pitkä sivu, jotta päästiin ratsastamaan suoraan eteenpäin.
Askellaji pysyi kokoajan samana - värit vain koittavat selventää. Eikä kävelty tuossa yhdessä kohdassa aidasta läpi ;)
Perhoskuviota nyt ollaan aiemminkin tehty, joten reitti oli heti selvillä.
Huhhuh, alkuun oli hommaa siinä, että sain Nikkiksen liikkeelle. En alkuun oikein osannut sanoa liikutaanko tarpeeksi, mutta kyllä mä lopulta ymmärsin miten tappijalan kuuluu edetä. Vähän siinä sai taas raipalla muistuttaa ja pohkeella tämäyttää, ennen kuin lopulta sain Lihapullan liikkumaan ilman sitä jatkuvaa hyytymistä. Käynnissä liikuttiin ihan kivastikin jopa, toki kaarteissa hyydyttiin, mutta suorilla liikuttiin nätisti. Kaarevien urien ongelma oli ehkä se, että en saanut ponia oikein asettumaan ja sitten se mun väkerrys muuttui liian hidastavaksi, jolloin Nikkis sitten hidastui. Minä muuten oikeasti yritin tänään asettaa ja taivuttaa, mutta olin aivan hukassa sen pikkukaulan kanssa. Saatiin muutamaan otteeseen jokin asetuksen tapainen, mutta suurimmaksi osaksi se pieni kaula vain tönötti suorana, eikä kääntynyt minnekään :D
Reitti pysyi kivasti, pari kertaa Nikkis meinasi keksiä jotain omaa ohjelmaa sen kääntymisen tilalle. Samoin kertaalleen meinattiin käydä monottamassa Lakia, mutta moinen suunnitelma katkaistiin ennen kuin se ehti edes alkaa.
Perhoskuviota kun ajatellaan, niin kyllä ehdottomasti suurin ongelma oli se asetuksen puute ja hitaus, muutoin poni meni tosi kivasti ja minä olin ihan fiiliksissä. On se pikkuponi niin hauska!
Toisella pitkällä sivulla päästettiin hiukan ohjaa ja ratsastettiin käyntiä eteenpäin. Ei ehditty sinne kovinkaan montaa kertaa, mutta se viimeinen pidennys olikin niin hyvä, ettei enempää edes tarvittu. Minä oikein pamautin rouvaa eteen ja päästin ohjaa ja se poni oikeasti käveli. Siinä pätkässä voidaan puhua boostista ja selän läpi kävelemisestä, eteneminen oli ihan mieletöntä.
Seuraavaksi siirryimme kevyt raviin, reitti pysyi edelleen samana. Taistelin asetuksen kanssa, mutta edelleen se oli aika mahdotonta. Tarvitsisin enemmän aikaa, jotta pääsisin taas käsiksi ponin tappikaulaan.
Keventely oli hassunhauskaa, poni oli niin pikkuinen. Kyllä se sieltä taas löytyi ja Nikkishän muuten ravasi tosi kivasti eteenpäin. Se oli reipas ja suoranaisen railakas. Tahti nyt heitteli pikkasen, välillä juostiin vähän alta ja välillä hiukan lösähdettiin. Kokonaisuus oli kuitenkin varsin kiva.
Kertaalleen säikähdettiin, pimeä peltopää oli niin kamalan pelottava. Ei kuitenkaan riekuttu muutamaa askelta enempää ja lopputunti sujui ihan yhteisymmärryksessä.
Perhoskuviolla reitti pysyi, homma toimi oikein kivasti. Välillä tuli niitä hyytymisiä, taidettiin siirtyä pari kertaa käyntiinkin asti. No, hyvin se joka tapauksessa meni.
Tallisivulla pistettiin taas sitä ravia eteenpäin ja päästin ohjaa siinä samalla. Nikkis liiteli ja kiiteli oikein iloisesti, venyi hiukan pidemmäksikin. Eikä tosiaan tarvinnut jännittää, vaikka ekalla kerralla otettiinkin jalat allemme, myöhemmin poni oli oikein asiallinen ja keskittyi tehtäväänsä, eikä näin ollen ehtinyt kyyläillä turhuuksia.
Istuimme alas harjoitusraviin ja vedettiin koko homma pariin otteeseen ravissa, sitten aloimme nostaa laukkaa tuolle tallisivulle. Perhoskuvio tehtiin siis ravissa, laukka nostettiin vasta pitkällä sivulla, suoralla ponilla.
Tässä kohdassa perhoskuvio meni vähän kehnoksi. Nikkikseltä (tai ratsastajalta) loppui kunto ja ravi muuttui sellaiseksi puskemiseksi. Keltainen siirtyili käyntiin, se makasi ohjalla ja oli laiskaakin laiskempi. Minä yritin puskea ja tuuppia ponia eteen, koitin saada sen pään hiukan ylös siltä ohjalta. Olimme molemmat pian kuolemanväsyneitä, ei paksua rouvaa kovin kauan jaksa eteenpäin patistella. Annoin rouvaponille hiukan anteeksi tuota laiskuutta, se saattoi oikeasti väsähtää. Yritinkin vain vaatia meiltä molemmilta hiukan lisää, otin tavoitteeksi että pysyttäisiin ravissa ja että saisin ponin edes hiukan nousemaan ohjalta. Jätin sen reippaan liikkumisen muille, meille riitti rauhaisampikin lyllerrys.
Ravi oli hankalaa ja vaikeaa. Kyllä se ponin oma eteenpäinpyrkimys on hieno asia ja huomaa kuinka tuskallista on silloin, kun sitä ei ole. Hyytyilimme vähän väliä, minä koitin laittaa Nikkistä liikkeelle, mutta olin itsekin niin kuollut, etten vain jaksanut. Kyllä me välillä pysyttiin ravissa ihan kivasti.
Asetukset jätin aika täysin, yritin enemmän saada sen pään ylös ja pois ohjalta. Se ei kyllä ihan rehellisesti sanoen oikein onnistunut, minä sen pään kannoin matkassamme. Voihan plääh.
No, ainakin minä istuin hyvin. Ja kädetkin pysyivät aika kivasti - alkutunnin ne olivat ihan kivassa kyynerpääkulmassa, harjoitusravissa ne hiukan lösähtivät, mutta olivat silti paremmin kuin silloin joskus. Kun aiemmin minä kuitenkin ratsastin Nikkiksellä aina kädet ihan suorina.
Laukka olikin sitten tosi hauskaa. Kolmatta askellajia poni harjoitti ihan innokkaana ja reippaana. Laukat nousivat hyvin, kenties hiukan laiskasti välillä. Minä istuin siellä hyvin, laukka oli ihan mahtavaa kun rouvaponi pisteli menemään pikkutöppöjaloillaan. Tehtiin pari ympyrääkin laukassa. Yksi onnistui hyvin, muissa laukka kuoli kesken kun ponin reippaus ei riittänytkään ihan niin pitkälle.
Ja jos johonkin olin tyytyväinen, niin niihin laukka-ravi siirtymiin. Istuin tosi hyvin, ihan läpi ja täysin suorassa. Jee, kerrankin!
Jonkin aikaa kun oltiin väkerretty ja tehty kuolemaa, niin saatiin vaihtaa harjoitusravi käyntiin. Hallelujah!
Ponin sain käynnissä liikkeelle oikein hyvin, se eteni kivasti ja kaikkea. Laukatkin nousivat käynnistä ongelmitta ja saatiinpa itse kumpikin hengähtää aina hetki sillä perhoskuviolla.
Tosin jottei liian helpoksi menisi, niin nyt käynnissä meidän piti hakea muutama väistöaskel niihin täyskaartoihin. Saatoin saada jokusen onnistumaan, mutta osittain mentiin ehkä vähän lapa edellä ja kylkimyyryä. Yritimme silti ja se on toki tärkeintä.
Nostettiin sitten vielä laukat oikeaan kierrokseen, perhoskuvio tehtiin edelleen käynnissä. Oikean kierroksen laukat olivat jännitysmomentti, sillä nyt nostettiin sieltä hurjan pelottavasti peltopäästä. Ensimmäinen laukka olikin varsin railakas, ihan nauratti siellä selässä. Pieni Lihapulla pisteli parastaan, hän kaasutteli menemään ihan täysillä :D Hauskanen.
Muut laukat olivat rauhallisempia ja saatiin parempi reitti aikaiseksi. Kyllä poni oli niin hauska.
Ravailtiin vielä hiukan loppuun. Se meni oikein hyvin. Nikkis nyt aloitti sellaisella pikakiiturimoodilla, jolloin meitsi yritti lähinnä pysyä mukana. Kuitenkaan vauhti ei oikeastaan haitannut, sillä poni venyi ja valui alas, vaikka hän vähän reippaasti eteenpäin kipittelikin.
Saatiin ravattua ohjat pitkinä, tehtiin hiukan ympyröitä, yritin asettaa sisällekin vähän. Loppua kohden tahti alkoi heitellä, poni kaahasi ja poni löysäili. Ratsastin sitä eteenpäin ja keventelin vain matkassa. Nikkis pärisi ja oli varsin miellyttävä.
Lopulta jäätiin kävelemään ja käynnissä rouva jatkoi järkevää linjaansa. Ei hätkähdetty mitään ja käveltiin reippaasti. Olin tyytyväinen :)
Marianne selitti jotain positiivista pienestä ponista ja meni kuulemma hyvin.
Minäkin oli tyytyväinen tähän, oikein kovin tyytyväinen. Oli hauskaa, Nikkis on aina tosi hupaisa :D Mentiin kivasti, kaikki oikeastaan sujui. Toki pieni ja paksu poni vaatii aina aikansa, ennen kuin saan siitä kunnolla kiinni, mutta näin puolen vuoden(?) tauon jälkeen se meni tosi hyvin. Vaikka asetus olikin mahdottomuuden synonyymi.
Nikkis on hassu. Hih. Tykkään siitä ehdottomasti myös. Tykkään vähän kaikista, mutta sanotaanko että nyt viime aikoina olen innostunut Elviksestä, Nikkiksestä ja Vinskistä. Ja innostumisella tarkoitan sitä, kun pompin suunnilleen taulun edessä kun on niin siistiä!
Käveltiin ja keskelle, alas selästä. Keltainen meinasi hätiköidä, mutta saatiin silti käveltyä ihan asiallisesti takaisin talliin. Varusteet pois ja poninkin harjasin ripeästi. Kortinkin kirjasin ja lähdin sitten kotiin. Ajelin siellä pilkkopimeässä. Yh.
Ainoa asia, joka pilaa tämän hyvän fiiliksen. Tosin on siinä pimeydessä ja kylmyydessä tiettyjä kivoja juttuja.
Se vaan, kun tietää että nyt tämä vain pimenee entisestään ja kylmyyskin tulee kestämään seuraavat puoli vuotta.. Onneksi kesä tulee pian (:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti