Mua vaan itketti koko ajan. Evita.. Se oli jo toisella tunnilla, meidän tunnilla myös Jack, Vinski, Pomo, Nikkis ja Laki. Huokaus..
Mä en vaan jaksa. En enää yhtään.
Auttelin hiukan pienten keltaisten kanssa, kuvailin vähän. Meidän tunnin alettua sen Evitan luo..
Valitaan mielialaan sopivia kuvia.. Harmonia on se sana.
Taas siihen hirveään satulaan. Vihaan sitä oikein intohimolla. Taas keikuin siellä ihan vinossa, suorastaan makasin toisella kyljellä. Ei siellä voi suorassa edes istua.
Eikä se vinous edes ollut pahinta - kamalinta oli se, että mun jalat heiluivat mukana kuin pyörätuolipotilaalla. Niihin ei ollut kertakaikkiaan mitään kontrollia. Kantapäät nousivat ylös, jalat heiluivat villeinä ja vapaina, aika kaukana oli ajatuskin siitä "jalat on kyljen tuntumassa". Mä en saanut niitä sinne. Mä en saanut jalkoja kylkiin, en saanut kantapäitä alas. Ne vain heiluivat. Vihasin sitä, todella vihasin. Pitäisi varmaan pitää niin lyhyet jalustimet, että polvet tulee suuhun, kenties saisi jalkoihin jotain kontrollia.
Eikä moista ongelmaa edes ole normaaleissa satuloissa, mutta tuossa itse Saatanan vehkeessä nyt ei mikään toimi kuten pitäisi. Kuinka voikin tavaraa vihata.
Lähdettiin kävelemään. Mua kyllästytti. Ihan sanalla sanoen tympäisi kaikki. Kuinka tukalaa se olikaan. Käveltiin vain eteenpäin, pidin kirjavan poissa uralta. En jaksanut tehdä voltteja, ei vain kiinnostanut. Kunhan nyt käveltiin eteenpäin, laitoin paksun eläimen vähän liikkeelle. Silti se oli löysähkö.. Ja Evitakin keksi pelätä hirveästi lapsia, hui että. Sympatia oli viimeinen asia jota ponille irtosi, joten julmasti lykkäsin mamman takaisin uran tuntumille kävelemään.
Marianne kyseli mitä haluttaisiin tehdä. Mun vastaukseni olisi kuulunut "ei mitään", mutta kun multa ei kysytty ja muilla oli joitain ideoita. Siirtymiä, puomeja ja katsomosta ehdotettiin väistöjä (jos alla olisi ollut jokin muu kuin Evita, niin meitsihän olisi huudellut harjoitusravia ilman jalustimia ;) Sehän kuuluu kuvioon, niiden väistöjen lisäksi).
Tehtiin siis edellä mainittuja. Tiesivulla väistätettiin keskemmälle, ylitettiin puomi ja väistettiin takaisin uralle. Jos ei halunnut väistää, niin sai myös kävellä loivan kolmikaaren ja ylittää puomin. Ja aloitettiin käynnillä, joten ei tehty vielä muuta.
Jahas.. Tietenkin väistelin, enhän mä nyt luovuta vaikka olinkin sitä mieltä ettei väistöistä tule taaskaan yhtään mitään. Olin oikeassa ja koko homma muistutti pään seinään hakkaamista..
En mä edes tiedä. Yritin hidastaa ja pitää hevosen suorana. Silti väistöt muistuttivat erehdyttävästi Estonian uppoamista - Evita nimittäin kaatui iloisesti vuoronperään oikealle ja vasemmalle, hyvä kun en itse tipahtanut kyydistä ponin kaatuessa. Kaiken lisäksi olin ruoskia itseni kuoliaaksi, kun tunsin koko ajan kykkiväni siellä ihan vinossa.
Äh, jos sain hiukankin jotain väistöntapaista, niin sekin tuntui huonolta ja epäonnistuneelta. Välillä vain käveltiin, pidätteet eivät menneet läpi ja välillä vain sekoiltiin jotain omaa. Mä vain itkin ja kirosin, kuten yleensä ja Marianne yritti selittää jotain. Ei ihan hirveästi jäänyt mieleen, saati että olisi kiinnostanut.
Puomin yli ei päästy tyyliin kertaakaan kun väistöstä ei tullut tarpeeksi jyrkkää. Sen lisäksi loppua kohden tuli ongelmaksi se, ettei se perkeleen poni käänny. Kun sain jalkaa eteen, niin kääntyminen helpottui, mutta voi jeesus sitä hankaluuttakin.
Lähdettiin tulemaan kevyt ravissa se toinen pitkä sivu. Jippii vaan sillekin. Kai se pari ekaa kertaa meni kivasti, sen jälkeen Evita lähti kiikuttamaan taas ihan omiaan. Oikoiltiin kulmat ja jyrättiin kavereiden perään. Marianne selitti jotain siitä, että kun hermostun niin heppa kiitää alta, mutta moinen tuntui kovin kaukaiselta ongelmalta. Mikäs ongelma se on, jos me mennään täysiä? Ei mikään - ongelma on vain siinä, ettei se poni tee jumalauta mitään mitä haluan.
Kyllä me pian vaihdettiin kevyt ravi harjoitusraviin. Tehtiin harjoitusravista käyntisiirtymiä, edelleen väistöt käynnistä. Alkuun harjoitusravi oli ihan pelleilyä, Evita kipitteli ja oikoi ja mua vaan otti päähän kaikki. Lopulta riistin jalustimet pois (koska jalat) ja jumputin lopputunnin ilman jalustimia. Evitan satulastakin tuli miljoona kertaa kivempi kun saatiin eliminoitua ne vammaiset jalustimet kuvioista..
Väistöt nyt sujuivat edelleen aika huonosti. Kai sieltä jotain askeleita tuli, mutta suurimmaksi osaksi vain kaaduttiin ja väkerrettiin. Harjoitusravi oli alkuun sellaista hullua kaahailua ja reitit katosivat. Lopulta sain kuitenkin jonkin tatsin siihen hommaan ja ravista tuli peräti aika hyvää. Kirjava eteni hyvin, pysyi reitillä, itse istuin hyvin. Saatiin niitä siirtymiäkin tehtyä - ihan lopuksi muutamat siirtymät tulivat jopa istunnalla pyytäen. Jokin edes onnistui - vaikka selvää nyt olikin, ettei se kauheasti mieltä lämmittänyt kun mielenkiinto hipoi absoluuttista nollapistettä.
En muutenkaan tiedä ratsastanko niin huonosti, vai mikä on, mutta Evitakin painaa ohjalle. Urgh. Jonkun Vinskin kohdalla tiedän sen johtuvan ihan siitä, etten osaa nostaa sitä sieltä, mutta Evitan kanssa epäilyttää että kiskon itse sitä niin paljon. Who knows..
Jätettiin väistöt ja otettiin harjoitusravia pitkin kenttää. Pomo laukkasi yksinään ja meidän piti sillä välin ravailla ja tehdä siirtymiä. Se meni ihan kohtalaisesti, mitä nyt Muumimamma keksi aina välillä että nyt kuuluu laukata ja pisteli menemään parhaansa mukaan. Itse valahtelin kyljelle kun se satula oli muka jotenkin liukas, mutta sain mamman pidettyä yllättävän hyvin ravissa.
Ravi oli ihan kivaa, reitti pysyi, käänsin jonkun voltinkin uhkarohkeuksissani. Siirtymät käyntiin olivat myös hyviä, mitä nyt käynti olisi voinut edetä paremminkin.
Lopuksi sitten otettiin laukkaa. Tarkoituksena oli tehdä pienehkö ympyrä lyhyelle sivulle käynnissä ja sen keskikohdalta nostaa laukka.
Ruskea käyntiä, sininen laukkaa
Tehtävä oli varsin kiehtova, vaikka ehdin miettiä mielessäni kaikki mahdolliset epäonnistumiset. En oikeastaan hetkeäkään uskonut että koko hommasta tulisi mitään - näin vain sieluni silmin kuinka Evita paahtaisi täyttä laukkaa kaikkien muiden perässä.
Yritettiin silti, sadisteja kun ollaan. Ensin jouduttiin vääntämään jonkin aikaa käyntiä, kun ruuhkauduimme ympyrälle. Sen jälkeen sain kuitenkin pamautettua Evitan laukkaan. Kaikkia odotuksiani vastaan, me peräti laukattiin se ympyrän puolikas, päästiin suunnilleen kulmaan ja laukattiin ihan suoraa uraa toiseen päähän asti. Mikä yllätys! Kyllä mä odotin että viimeistään pitkän sivun keskivaiheilla lasetellaan täysin väärään suuntaan, mutta ei.
Oikeastaan laukka meni muutenkin aika hyvin, olin melkein tyytyväinen. Saatiin käveltyä se toinen puoli, laukka nousi oikeassa kohdassa, päästiin joka kerta se pitkä sivu laukaten ja itse sain aina siirtää käyntiin. Kaiken lisäksi pysyin kyydissä, vaikkei jalustimia ollut ja no.. Se sujui, laukka tuntui olevan meidän juttumme.
Toki loppua kohden Evita kuumui ja sitten alkoi se "nytpä sinkoan sitten täyttä laukkaa suuntaan x". Yllätin itseni jälleen, ensimmäiseen suuntaan Muumimamma ei kertaakaan päässyt juoksemaan yhtään mihinkään. Sain sen joka kerta pysäytettyä ja sitten jatkettiin käynnissä minun haluamaani suuntaan. Wau.
Toiseen suuntaan poni pääsi kaksi kertaa kuskaamaan, kolmannella sain sen nykäistyä sentään pysähdyksiin ja onnistuttiin laukkaamaan oikea reitti.
Se on ihan kamalaa. Kun se vaan lähtee, ei sitä saa pideltyä. Tai okei, tänään sain. Mutta se sitten oli sellaista hirveää kiskomista.
Vaan kun mitä minä ihan oikeasti teen, kun katujyrä lähtee täysillä johonkin suuntaan? Nii-in. Mulla ei ole pieniäkään intressejä istua kyydissä Muumimamman paahtaessa, ei. Kyllä tuli paljon parempi fiilis kun sain sen pideltyä ja päästiin suorittamaan tehtävää. Mutta ei voi silti sanoa, että olisin kovin tyytyväinen tuohon "jumankauta, nyt istut sitten jos kuvitteletkin juoksevasi sinne". Plääh.
Käveltiin sitten loppukäynnit, kärsin taas siitä tavallisesta vaivasta, eli "jalkani on poissa paikoiltaan!!"
En mä tiedä. Turhaa tämä on, ei kiinnosta pätkääkään. Laukka meni ihan kivasti ja olin ihan tyytyväinen. Kiinnostus vaan on pohjamudissa, en pidä siitä hevosesta, en lainkaan. Siis ratsuna - on se muuten ihan söpö ja kaikkea.
Huoh. Käveltiin ja alas selästä. Evita koppiinsa, harjasin sen nopeasti Seppo-ponin kannustamana. Sitten lähdin kotiin päin. Jeps.
..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti