..Vaikka se mun riemu lähenteleekin yleensä sitä "tykkää kuin hullu puurosta"-luokkaa.
Loistava päivä! Hetken saatoin äristä ja murista sille mielettömälle tuulelle joka toivotti aamulla hyvää huomenta, mutta tallille päästessäni ei riemulla ollut rajoja, sillä pääsin jälleen pikkuisen Nikkiksen selkään! Tunnilla myös Vinski, Kaisa, Seppo ja Simo, Nikkis jatkoi toiselle tunnille.
Se oli taas sitä pidättelemätöntä, puhdasta iloa, kun meikäläinen hyppelehti tarhalle, jossa keltsu hörisikin aivan innosta soikeana. Tepsuteltiin tamman kanssa talliin ja heitettiin itsemme kuntoon, jonka jälkeen reippailtiin tiemme kentälle.
Kiipesin kyytiin ja täytyypä sanoa että Nikkis tuntui peräti reippaalta. Rouva oli nimittäin vakaasti päättänyt että hän ei seiso hetkeäkään keskellä, vaan meidän olisi pitänyt heti lähteä askeltamaan uraa pitkin. Pitkin hampain poni suostui muutaman sekunnin odottamaan että ratsastaja sai itsensä säädettyä, jonka jälkeen päästin Nikkiksen tuskistaan. Iloisesti poni lähtikin tepsuttelemaan eteenpäin tuulen tuivertaessa ja mun mietiskellessä, että satulavyö saattanee olla vähän turhankin löysällä.
Keltaisen yllättävä reippaus lopahti yhtä yllättäen, eikä ponin mielestä alkukäynneissä ollut niin väliä kävelläänkö reippaasti vaiko kenties kolme jalkaa haudassa. Tuuppailin otusta liikkelle ja annoin sen kulkea pidemmällä ohjalla, samalla itse sitä hyvää istuntaa etsien. Tehtiin pari volttia ihan kokeilumielessä, mutta niillä Nikkiksen vauhti romahti niin täysin, että tyydyin lähinnä vain työntämään hummaani eteenpäin suoralla reitillä.
Käynnissä alettiin tehdä kokorataleikkaat molemmista päädyistä, joiden lisäksi jokaiseen kulmaan tuli tehdä voltti. Alkuun käynnin ja tahdin piti pysyä yhtäläisenä koko reitin ajan, myöhemmin alettiin lävistäjillä pidentää askelta. Nikkis oli laiska kuin etana ja minä jouduin todella innostamaan rouvaa reippaampaan kulkuun. Volteilla paksukainen lösähti ja yritti kovasti väittää ettei hänen tappikaulansa nyt salli minkäänlaista asetusta tai taivutusta. Kun oikein väkersin ja pyysin, löydettiin kuitenkin kivaa asetusta, eikä ponikaan ihan joka kerta päässyt kaatumaan sisäpohjetta vasten sen ohjan mukana. Hieman paremmin olisin kyllä voinut saada sen sisäpohkeen läpi, sillä koko ajan tuntui reitti pienentyvän edes vähäsen, mikä nyt ei kuitenkaan ollut tietenkään pointtina.
Alkuun otin lävistäjät vain normaalin eteenratsastuksen kannalta, mutta siinä vaiheessa kun askelta alettiin hieman pidentää, päädyin heittämään aina pidempää ohjaa ja rätkäisemään Nikkistä kunnolla liikkeelle. Hyvin keltsu valui ohjan mukana sinne eteenpäin, samoin käynti lähti etenemään kivasti. Vähän enemmän se olisi kyllä varmasti voinut pidentyä, sen vauhdin kasvamisen sijaan, mutta ei siis ollenkaan huono ponin tappijalat huomioon ottaen. Mariannekin kuului olevan tyytyväinen kävelyymme.
Jäätiin uralle ja siirryttiin kevyt raviin. Tässäkin Nikkis oli täysin sitä mieltä, että pienet ponit eivät mitenkään jaksa ravata aktiivisesti, vaan heidän on aivan välttämättä laahustettava eteenpäin silmät puoliummessa. Ja tänään poni tuntui olevan tosissaan, se väsähti kovin nopeasti ja sen jälkeen ravi jäi oikeastaan koko ajan todella pohkeen taakse. Tyydyin lopulta siihen, että edettiin edes silleen ettei se ravi tunnu jatkuvasti hyytyvän käyntiin, mutta ei rouva tosiaankaan ollut pohkeen edessä tai erityisen reipas.
Alettiin tehdä loivaa kolmikaarista, jonka keskellä tehtiin voltti sisäänpäin. Toisella pitkällä sivulla keskityttiinkin eteenratsastukseen. Nikkis oli sen verran pohjetta vasten, että hyvien kulmien tekeminen oli vähän hankalaa, tultiin lähes aina hiukan turhan loivia kulmia. Volteilla vähän hyydyttiin ja jouduin oikein työskentelemään että sain ponin pirulaisen asettumaan. No, jos etsitään positiivisuuksia, niin tällä kertaa poni tuntui pysyvän paremmin lyhyenä, enkä siis joutunut jatkuvasti onkimaan päätä ylös. Eikä siis tosiaankaan mennyt huonosti tai mitään - vain se, että Nikkis oli selvästi tahmatassuisempi kuin muina kertoina on ollut.
Toisella pitkällä sivulla päädyin aika useasti pitämään ponin kaulan vaan lyhyenä ja ratsastamaan julmasti eteenpäin. Muutaman kerran halusin kuitenkin Nikkiksen venyttävän vähän enemmän, annoin sille ohjaa ja täräytin pohkeella neitihepan liikkeelle. Jaksoi pieni tappijalkakin hiukan ojentaa ravia eteenpäin kun oikein käskettiin.
Istuttiin alas harjoitusraviin ja jatkettiin vielä hetki samaa tehtävää. Oikeastaan nyt tahti alkoi pysyä paremmin hallinnassa ja poni oli reippaampi, kenties mun vain oli helpompi pitää vauhtia yllä alhaalla istuessani. Saatiin ihan kivoja voltteja, vaikka vähän poni tunkikin sisälle asetusta vältellessään ja tepsutettiin oikein mukavaa puksutteluravia!
Siitä siirryttiin käyntiin ja jatkettiin loivan kolmikaaren ratsastusta käynnissä. Toisella pitkällä sivulla nostettiin laukka, jossa sai tehdä pääty-ympyröitä niin halutessaan. Käynnissä tamma oli taas kamala laiskimus, juuri ja juuri hän jaksoi kinttujaan raahata eteenpäin ja tappikaulaansa voltilla kääntää. Ensimmäinen laukannostokin meni vähän pitkäksi, hutiloiduksi ja tuli vielä väärä laukkakin! Sen jälkeen Nikkis kuitenkin heräsi ja minäkin päätin alkaa taas verestämään muistojani sen sisäistuinluun pyöräytyksen suhteen. Laukka lähti nousemaan huomattavan paljon paremmin kun oikeasti muistin taas pyöräyttää lantion mukaan, enkä vain täräytellä sisäpohkeella ykköstä silmään, heh.
Ja Nikkiksestäkin tuli tosiaan aika reipas! Hän ei meinannut millään odottaa, siirtyili raviin omia aikojaan ja jouduin jälleen taistelemaan jotta saisin pidettyä istuntani siellä satulassa - se paniikinomainen jalustimilla seisoskelu kun on niin paljon luonteenomaisempaa.. Muutaman epämääräisen jalustinkeekoilun jälkeen tajusin viimein istuttaa takapuoleni penkkiin ja pitää sen siellä, jonka jälkeen poninkin ennenaikaiset lähdöt lopahtivat kuin seinään.
Laukka itsessään olikin vallan hauskaa. Se ensimmäinen laukka nyt meni vääryytensä takia penkin alle, mutta kun sitten nostot lähtivät pyörimään paremmin ja herkemmin ja kun saatiin se oikea laukka esille, niin kyllä meillä oli oikein mukavaa ponin kanssa. Joka kerta tein pääty-ympyrän, poni kääntyi oikein hyvin ja töpsötti laukkaa menemään aivan innoissaan! Jokaisella laukkapätkällä pikku-Nikkis alkoi mennä aina vain reippaammin ja reippaammin, mutta silti hallinnassa pysyen ja kaikin tavoin kivasti toimien. Meikäläinenkin istui siinä suhteessa hyvin, että jalustimet pysyivät jo paremmin jalassa, eikä takapuolikaan irtoillut istuimesta!
Toiseen suuntaan mennessä keltsu kävikin jo vallan kuumana ja aina luvan saatuaan hän ampaisi vauhtiin :D Poni oli niin mainio kun se aivan totisena pisti menemään niin kovaa kuin töppöjaloistaan irti sai! Tein tähän suuntaan useampaa ympyrää putkeen, sain aina joku kaksi onnistumaan, jonka jälkeen laukka tipahteli aina ja lopulta luovuin toivosta. Lopulta onnistuin tekemään kai kolme laukkaympyrää putkeen ilman että askellaji vaihtui välissä, jonka jälkeen päätinkin lopettaa ympyröiden veivaamisen. Sen jälkeen otettiin vain se viimeinen laukannosto, jonka Nikkis suoritti niin totisena ja niin reipasta tahtia, että sillä olisi kuulkaa haistatettu pölyt puolet isommillekin ratsuille. Olin muuten todella tyytyväinen siihen, että reippaammasta tahdista huolimatta istuin hyvin, enkä lähtenyt rytkymään ponin vauhdin muutoksista huolimatta. Ja olihan se nyt ihanaa kun Nikkis kerrankin jaksoi innostua noin kovasti minunkin kanssani. Yleensä kai ryydytän sen niin, että poni ei jaksa eväänsä liikauttaa..
..Tai sitten syynä on ollut se, että viime kertoinakin ollaan vain laukattu uraa pitkin reipasta laukkaa, jolloin poni ei ole oikein päässyt kuumumaan. Niin tai näin, mun mielestä oli ihastuttavaa kun poni oli niin reipas ja innoissaan tuosta laukkaosuudesta, kyllä hänelläkin täytyy olla jotain omaa hauskaa.
Jäätiin siitä käyntiin ja käveltiin loppukäynnit.
Poni oli taas niin kauhean mainio! En vaan kestä, se on niin ihana :D Ja meni oikein hyvin, kaikki oikeastaan sujui. Toki puolet siitä laukkavauhdista olisi voitu lykätä käyntiin ja raviin, mutta toisaalta ponin innostuminen oli niin suloista ettei edes haittaa se pieni löysäily alkutunnista.
Loppukäynneissä yksi tyttö sitten kysäisi, että voiko hän tehdä maailmanympärysmatkan käynnissä. Yllättävää kyllä Marianne jopa suostui (olin varma että sen mielestä meidän pitäisi ratsastaa täysillä myös loppukäyntejä ;)) ja niin se lähti pyörimään ympyrää siellä satulassa. Ja no, kuten ehkä arvata saattaa, niin eihän meidän ikiponilapsi tietenkään voinut jättää tällaista tilaisuutta käyttämättä :D En ole hei ikinä edes mennyt käyntiä takaperin, pitihän sitä kokeilla. Hetken ehdin tosin jännittää ja miettiä että jos Nikkis kumminkin räjähtää, mutta päädyin luottamaan sen lastentuntijuna-ominaisuuksiin. Onhan tuo uran seuraaminen ja puoliunessa kulkeminen kuitenkin Nikkikselle ihan luontaista puuhaa.
Niin minä lähdin suorittamaan, hitaasti mutta varmasti. Siinä sivuttain istuessa yritti poni käyttää ensin tilaisuuden hyväksi ja möllöttää keskikaarrossa, mutta täräytin vähän liikettä jotta rouva jatkaisi uran seuraamista. Olihan se aika jännittävää, etten sanoisi. Piskuisessa satulassa on aika vähän tilaa kääntyä ja rimpuilla, pari kertaa oli aika lähellä etten luisunut alas kesken kaiken. Ponirukkaakin tuli vähän potkittua kun heiluttelin itseni takaperin sinne satulaan, mutta onnekseni poni oli vaihtanut jo siihen tuntijunamoodiin, eikä välittänyt tuon taivaallista ratsastajan pelleilystä. Kahdesti vetelin sen maailmanympärysmatkan ja pysyin kyydissä ihan ongelmitta, jee! Sen jälkeen päätin vielä kääntyä takaperin satulaan ja kävelin loppuajan selkä menosuuntaan. Nikkis ohjautui muuten yllättävän tehokkaasti tälleen takaperoisestikin ja totteli muutenkin järkähtämättä, heh. Ja minä sain toteuttaa tämän monivuotisen haaveeni ja ratsastaa takaperin (kyllä, surullista :D)
Siitä keskelle ja pyllyä halailemaan. Tuli siinä myös todettua, että satulasta pääsee todella tyylikkäillä tavoilla alas, mikäli istuu tuolleen takaperin.
Sen jälkeen Nikkis sai jäädä kenties hiukan aikuisemman ihmisen ratsuksi, kun taas minä jatkoin kuvailun parissa.
Lopulta tuli vedettyä vähän noin niin kuin ykköset ylle, sillä jatkoin matkaani tallilta Turkuun, Rauskia ja Fisua katsomaan. Heh, on se sitten suuri asia, yhä edelleen.
Ensi viikolla olisi sitten vähän toiveena että pääsisin kolmannenkin kerran ratsastamaan. Mikäli on tilaa ja jos Marianne viitsii vastata :D Ensi viikko kun on töissä lyhyempi ja muutenkin mulla on aikaa, niin ajattelin että miksipä ei. Pitää saada istunta rennommaksi ja lanteet letkeiksi, eikä mikään ole parempaa sille kuin poniterapia!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti