Tosiaan, tänään oli ylimääräinen lanteiden letkeytystunti ja minun pakoni treenaamisesta - olen nyt päättänyt että neljästi viikossa pitää tehdä jotain, ratsastukset siis mukaan lukien ;) Pitää aloittaa kevyesti jotten piiputa itseäni, mutta pienikin liikkuminen jo auttaa. Olen aivan liian rapakuntoinen, hyi että!
Tallille siis ja mullahan oli järkälemäinen Artsi. Tunnilla myös Simo, Vinski ja Elvis, Artsi vain minun kanssani. Olin tänään vähän turhan myöhässä ja tiesin että Artsin laittamisessa tulisi kestämään liian pitkään. En oikeastaan edes tiedä minkä takia saan sen varustamiseen aina kulumaan niin tuhottomasti aikaa, ehkä se on vaan se koko. Hidastaahan se, kun suitsetkin joutuu pistämään kahta puolta päätä, kun toiselta puolelta ei vaan yletä. Harjailin hevosen ripeästi ja lähdin iskemään sitä sitten kuteisiin. Ennustetusti mulla meni turhan pitkään, joten totesin että Vinski voi tietenkin jo lähteä, turha tällaisia hitaita tätejä on odottaa.
...Se oli suorastaan sydäntä särkevää kun Artsi-poika jäi aivan yksin, se särkyvä kimakka hirnahdus jonka tämä miehinen mies päästi keuhkojensa pohjalta oli saada minutkin vallan kyyneliin. On se sitten ihanaa, että meille onnistutaan haalimaan näitä miehekkäitä otuksia, heh.
Lopulta lähes paniikin vallassa pyörivä uros pääsi tallustelemaan kanssani kentälle, emmekä olleet edes lainkaan myöhässä! Menin säätämään jalustimia ja lopulta lähdin ohjaamaan Artsia penkin viereen, kun Marianne tulee jostain takavasemmalta oikein nasevasti epäilemään että "mahtaako se mennä siihen kun mun takki on siinä penkillä". No johan nyt oli taas positiivinen asenne! Meikä oli siinä silleen että bitch please, tietenkin menee ja yhteistuumin siirtelimme hummaa askel kerrallaan. Ihmeellistä kuvittelua, ihan kuin herra Artemis nyt jostain takista välittäisi ;)
Kiipesin selkään ja lähdimme kävelemään.
Joko tuossa hevosessa on valmistusvika, sen satula on outo tai sitten mulla on vain jotain henkisiä ongelmia, mutta taas kerran tunsin olevani aivan vinossa. Jalustimet eri mittaisina ja koko ratsastaja keikkui siellä kuin puolilaho heinäseiväs. Joka kerta sama juttu, ehkä mulla on vain korkeanpaikankammo, jonka takia en sitten millään pysy suorana herra jättiläisen selässä.
Otettiin siinä alkukäyntejä. Kenttä oli taas yhtä lammikkoa, vaikkakin huomattavan paljon kuivempi kuin keskiviikkona. Meillä oli Artsin kanssa hieman epäselvyyksiä tuosta ohjastuntumasta, sillä hevosen mielestä pään veivaaminen ja siirtely edestakaisin oli vallan lystikästä puuhaa. Se oli oikeastaan välillä hyvinkin epätoivoista, en jotenkin vaan saa sitä päätä pidettyä tasaisella tuntumalla, vaan koko ajan jompikumpi meistä venkslaa jotain omaa.
Siitä huolimatta käynti oli varsin hyvää. Vähän hitaaksi ja pieneksi jäi askel, osittain sen takia etten uskaltanut käskeä ja osittain vetisen kentän takia. Tein jokusen voltin ja koitin nyt oikein asetella ja vaatiakin jotain, jotten jäisi vain hillumaan kyytiin ison hevosen takia.
Lähdettiin aika pian tekemään tehtävää, jonka ymmärtämiseen meni parikin kertaa. Aika hyvin ollaankin jo päästy Mariannen kanssa samalle aaltopituudelle, joten tämän tehtävän tajuamisenvaikeus oli jopa virkistävää:
Tämän piirtäminenkin oli hankalaa! Tosiaan, käveltiin kokorataleikkaalla, aina sen lopussa (ennen kulmaa) tehtiin etuosakäännös ja jatkettiin takaisin kohti toista kulmaa. Veivattiin siis pelkällä lävistäjällä ja tehtiin etuosakäännöksiä. Ensin koitin tehdä takaosakäännöksiä ja sitten unohdin koko ajan kumpaan suuntaan käänsin kummassakin päädyssä. Kun lopulta aloin vaan miettiä millä pohkeella kulloinkin väistätän, lähti tämä sujumaan huomattavan paljon paremmin.
Alkuun Artsi oli laiska ja hidas pohkeelle, se ei käynnissä edennyt mihinkään. Keskityin siinä vaiheessa vielä vain tajuamaan tehtävän ja tekemään noita etuosakäännöksiä, joten heppakin pääsi vain matelemaan. Voidaan sanoa että näissä käännöksissä on edelleen ongelmia, mun on vaikea hahmottaa. Piti taas tehdä niin, että hidastaa käyntiä ja pyöräyttää takaosan etuosan ympäri. Nyt uskalsin käännöksiä tehdä ilman sitä helpotuspysähdystä, mutta kun mun oli tosi vaikea tuntea tehdäänkö oikein. Välillä kun tehtiin hyviä käännöksiä, tuntui musta suunnilleen siltä kuin hevonen vain liukenisi suuntiin x, y ja z samaan aikaan kun minä jännitän käsiä ja teen rusettisolmuja. Muutamissa käännöksissä sentään mullakin oli hyvä fiilis ja tunsin että Artsi suorittaa oikein. Muuten nämä menivät munkin osalta jopa ihan kohtalaisesti, mitä nyt piti koko ajan hokea etten saa jännittyä. Niin helposti könähdin vähän eteen ja jäin jäkittämään kädellä - jouduin vaan miettimään että istun rentona ja hellitän käden kun hevonen tekee oikein.
Kun käännökset lähtivät sujumaan, otin työn alle herra Artemiksen matoilun. Pariin kertaan jouduin raipalla näpäyttämään ja pohkeella tämäyttämään, jonka jälkeen alkoi eteenpäinvievätkin avut mennä läpi ja hevonen vaivautui liikkumaan lävistäjillä. Tosin se tuntuma oli edelleen epätasaisempi kuin maa järistyksen aikana.
Seuraavaksi jatkettiin uraa pitkin ja siirryttiin kevyt raviin. Kevenneltiin menemään ja mun piti saada käteni kulmaan ja heppaa lyhyemmäksi. Siinä olikin jo ihan tarpeeksi ohjelmaa, kyllä siinä ihan lämmin tuli kun koitin keksiä kaikenlaisia vippaskonsteja joilla saisin itseni tasapainoon ja sen kymmenen metrin kaulan lyhyemmäksi. Meidän meno oli aina välillä hurjan tasapainotonta, mun on jokseenkin vaikea edelleen pysyä Artemiksen tahdissa kun se on niin iso ja epätasainen. Koitin hakea tatsia ja tein ympyröitä. Mun kädet seilasivat turhan edessä ja kuulemma myös ylhäällä, samalla kun Artsin kaula tuntui vain venyvän ja vanuvan sinne kauas eteenpäin. Kun sain hevosta lyhennettyä, niin samalla se alkoi myös painaa ohjalle vähän turhan paljon ja epätasapainoisuus vain lisääntyi. Kyllä se olikin sitten vaikeaa, noinkin yksinkertaisen jutun hakeminen!
Artsi toimi kyllä muuten oikein hyvin, se kääntyi ja totteli. Toki voltit välillä levahtivat sen epätasapainoisuuden vuoksi, mutta noin muuten. Mutta se kaula ei lyhentynyt kunnolla, hevonen ei tullut pyöreäksi ja se makasi liikaa ohjalla. Lopulta sitten päätin että pitäähän tässä nyt edes etäisesti yrittää tehdä jotain ja lähdin ihan kunnolla asettamaan sisälle, täräytellen samalla sisäpohjetta läpi. Artsi sai ilmaa askeleisiinsa ja se keveni selvästi myös edestä. Edelleenkään kokonaisuus ei ollut loistava, sillä mun kädet seilasivat ja heppa oli turhan painava, mutta se oli selvästi parempi.
Istuttiin siitä alas harjoitusraviin ja alettiin nostaa laukkaa aina toiseen päätyyn pääty-ympyrälle. Mä päästin ohjaa vähän pidemmäksi ja sain sen avulla hieman koottua kyynerpääkulmaa kasaan. Jotenkin pidempi ohja toimii paremmin harjoitusravissa kuin keventäen, hmm.
Tein siinä harjoitusravissa roimasti voltteja ja edelleen etsin sellaista pyöreyttä ja keveyttä. Kun mä sain pidettyä käsiäni paremmin, tuntui hevonenkin jo paremmalta. Se asettui ja kääntyi kivasti ja homma tuntui pelittävän aika mukavasti (varsinkin kun otetaan huomioon, että tämä oli neljäs kerta Artsilla ja edellisestä kerrasta on lähes kuukausi aikaa). Tosin, tasapaino puuttui ja ajoittain mä lähdin rytkymään ja heilumaan kuin hullu, kun lähdettiin vaan jotenkin toikkaroimaan epätasapainossa sitä ravia eteenpäin. No, parempina hetkinä mä osasin viimein jopa istua siinä Artsin ravissa, olin suurimmaksi osaksi ihan rentona ja kunnolla kyydissä, mikä oli oikein hyvä.
Laukassa oli yksi hauska piirre ja se oli se, että tunnin loputtua tajusin etten ollut tänään jännittänyt yhtään sitä laukannostamista. En edes ekaa nostoa, ihan mahtavaa! Olin kai niin innoissani Artemiksen keinuheppa laukasta, etten kerinnyt edes maalailla piruja seinille.
Laukka meni varsin hyvin ja se oli kyllä niin hauskaa. Aloiteltiin oikeaan kierrokseen, jossa laukka sujui oikeastaan joka kerta aika kivasti. Kerran ei meinannut nousta ja jouduin jäkittämään muutaman raviympyrän ennen kuin lopulta sain polkaistua kolmannen askellajin käyntiin. Muuten Artsi nosti kivasti, vaikka ratsastaja kuvittelikin että laukka nostetaan könähtämällä epämääräisesti eteenpäin aina nostohetkellä.. Hevonen ei onneksi välittänyt ja tajusin aina salamannopeasti korjata itseni suoraksi, jotta saisin tökkäistyä lisää vauhtia. En halunnut että Artsi alkaisi pudotella laukkaa mun könöttelyn takia, emmehän toki halunneet koetella herran hermoja tämän laukkailun suhteen, heh.
Ja siis kun se Artemiksen laukka on vaan niin mahtavaa! Se on keinuhevonen, siellä ei voi pomppia (edes minä en siis voi pomppia siellä, se on saavutus). Totesin että Artsilla on niin kiva laukata kun se on niin kauhean yksinkertaista, tarkoittaen vain sitä, että siellä on niin helppo istua. Siihen ei tarvitse käyttää älyttömiä ponnistuksia, senkun vaan lojuu kyydissä ja siinä se!
Tähän oikeaan kierrokseen hevonen myös kääntyi ihan todella keveästi ja helposti. Mulle tuli ihan asiantunteva fiilis ruunan kanssa laukkaillessa. Raviin siirtymät aiheuttivat alkuun ihan mieletöntä rytkymistä, mutta parin toiston jälkeen pysyin jo suunnilleen mukana ja jalustimetkin jalassa myös siirtymien läpi!
Artsi tosin säikähti siinä jossain ekassa siirtymässä ja hetken ajan tuntui kuin koko hevonen katoaisi alta. Sinäänsä hyvä ettei se alkanut edes jännittää mua, sillä tosiasia nyt on kuitenkin se, että näiden isojen hevosten kanssa saattaisin tehdä näistä säikähdyksistäkin suuren numeron, sillä mä en ole oikein vieläkään oppinut pysymään hevosten selässä.
Epämääräinen poni ja mukana roikkuva täti ;)
Vaihdettiin suunta ja otettiin laukat sekä ravit toiseenkin suuntaan. Laukka osoittautuikin paljon vaikeammaksi näin vasempaan kierrokseen. Laukannostot eivät onnistuneet vaan jouduin veivaamaan niitä aina useampaan kertaan, minkä lisäksi myös kääntäminen oli todella vaivalloista. Meidän ympyrät levahtivat ihan hulluna ja koko touhu tuntui tosi hankalalta. Kääntyipä siis kumminkin, mutta erikoista että vasempaan kierrokseen oli noin hankalaa kääntää. Kun kuitenkin se oikea käsi oli ulkona.
Käveltiin hetkinen, sitten loppukeventelyt. Annoin Artsille pidempää ohjaa ja pyörittelin vähän niitä ympyröitä. Nyt hevosestakin löytyi ihan askelta, kenties sitä innoitta liikkumaan se jatkuva kyttäily. Vaikka muuten loppuravit sujuivatkin kivasti, niin silti se tuntuma oli vaan ongelmana. Hevonen nyki ohjaa pois, se ei pysynyt tasaisena ja olin hivenen epätoivoinen koko homman kanssa. Meni silti muuten kivasti, joten ehkä tuo ohjastuntumakin joskus tasoittuu.
Siirryttiin käyntiin ja loppukäynnit. Siinä alkoikin hurja puuhastelu. Ensin herra otti ja säpsähti uudelleen, tällä kertaa syyksi osoittautui hurjan pelottava täti kentän laidalla. Hui! Hetken ajan mentiin sitten nätisti, mutta lopulta tämä hurja täti kentän laidalla olikin jo aivan liikaa meidän pikkuiselle Artsille, joten herrahan otti jalat alleen. Tuli pikkaisen yllätyksenä kun yhtäkkiä jättiläismäinen otus läksikin laukassa karkuun. Ei se montaa askelta juossut, sillä mun horjahdus kertoi Artsille että tätikin pitäisi pitää kyydissä. Sen jälkeen hiippailtiin hetki pikkuravia karkuun ja lopulta mulkoiltiin epäluuloisina kentän laitaa, eikä meinattu suostua edes kävelemään - mistäs sitä ikinä tietää koska ne hurjat tädit käyvät kimppuun!
Herra hurjimusta ei oikein voinut ottaa vakavasti. Hän varmaan kuvitteli olevansa suurikin gepardi liikkeissään, heh.
Joka tapauksessa, tunti meni oikein hyvin. Siinä on hirveästi edelleen tekemistä, sillä se on yhäkin vieras hevonen. Tuntuma on vaikea asia, samoin tahti ja tasapaino. Silti se oli selvästi parempi kuin ennen - kevyempi, mä tiesin paremmin mitä teen. Ja laukka nyt oli ihan mielettömän hauskaa, sillä on niin loistava laukka ettei paremmasta väliä!
Käveltiin, keskelle ja alas selästä. Pikku-Artsi talliin, harjailin ja siistin varusteet pois Mariannen ystävällisellä avustuksella. Sitten vain kotiin.
Ja parin tunnin päästä takaisin ratsastelemaan ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti