Olenkin oikeastaan mietiskellyt koska Marianne keksii lykätä mut lehmähevosen selkään, viime kerrasta kun on pian pari vuotta (tarkalleen se oli syyskuussa 2013). Vaikka ne muutamat kerrat Jackin kanssa menivätkin lähinnä penkin alle kun me molemmat jännitettiin ihan hulluina, on mulle silti jäänyt hirveän positiivinen fiilis siitä hevosesta ja olen tietyllä tapaa toivonut pääseväni kokeilemaan taas miltä karvajalka oikeasti tuntuikaan.
Kävin sieppaamassa herran tarhasta ja harjailin sen nopeasti. Jack seisoi siveästi ja vaikutti koko ajan kauhean järkyttyneeltä, niin helposti näiden pienten ponien maailma sitten järkkyykin!
Heittelin otuksen varusteisiin ja tepsuttelimme kentälle, jossa tuulikin niin kovaa että hyvä kun ei hevonen lähtenyt tuulen mukana kaukomaille. Jack vähän vaikutti siltä, että moinen myräkkä häiritsee hänen henkistä tasapainoaan, mutta kiltisti humma käpsytti perässäni ja tätikin sai nousta kyytiin ilman ongelmia. Jalustinten pidentämisessä meni sen sijaan aikaa, kun hevosen mielestä turha seisoskelu oli leikattava ohjelmasta ja alettava vain harppoa täyttä käyntiä heti alusta alkaen.
Henna kuvasi, saimme siis viimein Jackistäkin kunnon kuvia!
Jalustimet häiritsevät, ne näyttävät ihan hirveän lyhyiltä ja tuntuivat pitkiltä. Jonka lisäksi näytän muutenkin niin oudolta tuolla.
Melkoinen kulttuurishokki se käyntikin jo oli, Jack oli ihan hurjan reipas ja hurjan herkkä! Meikäläinen kiikkui kyydissä pohtien, että uskaltaako siellä istua ollenkaan ja räjähtääköhän hevonen jos sitä vahingossa menee hipaisemaan. Meinasin vähän myös pelätä sitä, että jos heppa vaikka säikähtää tai lähtee menemään tai tekee jotain hurjan kamalaa. Pakotin itseni taas siihen mahdollisimman rentoon olotilaan - vaikka tekikin mieli nyplätä ohjalla ja hypätä kyydistä alas, niin niin ei saa tehdä. Istuin vaan kyydissä ja tunnustelin Jackin menoa, annoin sen kävellä kun kerran oli kävelläkseen ja hain pohjetta kylkeen jotten alkaisi ratsastelemaan irtonaisena sen pelossa, että heppa katoaa alta. Kun minä sain palikkani kasaan ja sopeuduin siihen että ratsuni todellakin kävelee reippaasti, alkoi homma tasoittua jo huomattavasti.
Tosin kyllähän Jack oli alkuun ihan selvästi myös jännittynyt. Siellä tuuli niin hirveästi ja poni kuikuili omiaan. Jotenkin tuo lehmä osaa olla niin kauhean suloinen silloin kun sitä jänskättää, se on jotenkin hellyyttävä ja suuri myötätunnon aalto vyöryi ylitseni joka kerta kun Jack jännittyi tuijottelemaan omiaan.
Lähdettiin heti alkukäynneissä hakemaan hevosia kontrolliin väistöjen avulla. Pysyttiin yhdellä pitkällä sivulla, jonka molemmissa päissä tehtiin voltin puolikkaat, väistätettiin uralle ja suoran keskellä tehtiin voltti:
Marianne käski ottaa sen hevosen heti lyhyemmäksi ja kontrolliin. Se hoki että täytyy ottaa lehmä kontrolliin jo tuolla ympyrän puolikkaalla, eikä suinkaan vasta siinä vaiheessa kun lähdetään tekemään sitä väistöä. Vaikka olin epäileväinen sen suhteen että minä muka saisin Jackia hidastamaan, niin oikeastaanhan hevonen tuli todella loistavasti takaisin siitä reippaasta käynnistään ja hidasti todella kivasti kun pyysin. Päästiin siis väistöille hitaassa käynnissä, valmistellulla hevosella, jonka ansiosta itse tehtävän ratsastus tuntui helpommalta kuin yleensä (kun täräyttelen väistöille kipittävällä hevosella ja vasta juuri ennen pohjetta otan niitä pidätteitä..)
Väistöt olivat aika hauskoja. Jack oli tosiaan herkkä ja reaktiivinen, vasemmalle se väisti myös huomattavasti paremmin kuin oikealle. Vasemmalle tehtiin oikeastaan koko ajan aika hyviä pätkiä. Tilaa ei tosiaan ollut, joten väistöjen piti olla aika jyrkkiä, mikä onnistui jopa liioitellun hyvin tuonne vasemmalle. Vasemmalle väistäessä oikeastaan ongelmana oli saada hevosta eteenpäin, me kun aina välillä lähdettiin menemään lähes täysin suoraan sivulle, ilman pienintäkään liikettä eteen. Näin päin sain kuitenkin suoristettua aina välissä, pidätteet menivät läpi ja Jack väisti pohjetta kauniisti. Vaikka välissä tulikin niitä suoristeluja ja säätämisiä, niin olin silti kyllä todella tyytyväinen väistelyymme.
Oikealle väistäminen oli huomattavan paljon hankalampaa, sillä hevonen vain kaatui lapa edellä suunnilleen sinne minne piti. Mä en oikein osannut suoristaa tähän suuntaan mennessä, eikä lehmää oikein huvittanut väistää tänne. Jankattiin tätä todella kauan, sain vain yksittäisiä onnistuneita askeleita. Lopulta kuitenkin yrittäminen tuotti tulosta ja kun oikein keskityin ja painelin myös ulkopohjetta, onnistuin pitämään Jackin vähän suorempana ja tuli jokunen pidempi pätkä sitä väistöä.
Tässä oli muuten vielä sellainenkin hieno asia, että mä olin huomattavan paljon rennompi kuin yleensä väistöjä ratsastaessa! Hetkittäin jännityin, mutta pystyin aika pitkälti pitämään kroppani suorassa, rentona ja kädet rauhassa omilla paikoillaan, ilman sitä kokoaikaista kiskomista ja jännittämistä. Hevosestakin huomasi että ratsastaja malttoi olla suurimman osan ajasta rauhassa, sillä Jack ei vääntänyt niitä väistöjä kamelin lailla niska jäykkänä.
Voltilla koitin taivutella parhaani mukaan ja oikeastaan Jack asettui vallan kivasti molempiin suuntiin. Ponikin alkoi jopa olla välillä hiukan liian hidas, jolloin pääsin viimein ratsastamaan sitä käyntiä myös eteenpäin ainaisen jarruttelun sijaan.
Jatkoimme vasempaan kierrokseen ja lähdimme kevyt raviin. Pienellä jännityksellä lähdettiin hölkkäämään, mutta Jack oli jo paremmin kuulolla ja siirtyi rauhassa raviin, pysyen koko ajan kivasti tahdissa ja tuntumalla. Minusta ei voida sanoa samaa, vaan ensimetrit kuluivat taas epämääräisesti kevennellen ja jalustinten kanssa pelleillen. Miten voikaan olla niin kamalan vaikeaa keventää rauhassa? Mariannekin sanoi että mun pitää keventää matalammin ja hitaammin - vaikkei Jack tosiaan ravannut alta tai ollut villi, niin sain silti tehtäväksi ottaa sen vielä paremmin alle ja kuulolle. Keventelin siis hitaasti, olin itse hidas, rento ja rauhallinen, kunnes lopulta ravin tahti hidastui entisestään ja Jack alkoi rentoutua ihan huomattavasti. Jes!
Alettiin tehdä aina lyhyillä sivuilla voltit ulospäin, jonka lisäksi vaan hyviä kulmia ja rentoa ravia. Ihan ensin jopa näin helpossa tehtävässä oli lieviä ongelmia. Jack oli hyvinkin rento, rauhallinen ja mukava, mutta selvästikään se ei ollut vielä täysin rento. Joka kerta kun käänsin voltin ulospäin, sain Jackin säikähtämään ja sitten se kääntyi sille voltille pää pystyssä ja alta kipitellen; "apua, mitä tämä on, miksi minut tänne käännetään?!"
Mä sitten lähdin vaan tekemään ne voltit vieläkin rauhallisemmin. Hain pohkeita paremmin kylkeen, valmistelin rauhassa ja niin kevyillä avuin kuin vain mahdollista otin ja käänsin sen hevosen. Kun minä olin aivan kevyt ja hidas, ei heppakaan enää pelästynyt, vaan kääntyi rennosti ja saatoin lähteä asettelemaan sitä myös näillä volteilla.
Pian alettiin tehdä näiden volttien lisäksi myös pienet pyörylät jokaiseen kulmaan. Siinä tuli oikein kivasti sitä pyörittelyä, asettelua ja taivuttelua, jonka aikana hevonen rentoutui ja lähti jopa pyöristymään. Oikeasti Jack oli ihan mielettömän kiva kun hetken aikaa työskenneltiin tässä - se kääntyi hyvin, oli rento ja vastaanottavainen. Asetukset löytyivät, mullakin oli ihan hyvä fiilis itseni suhteen. Ja todellakin, se oikeasti lähti hakeutumaan pyöreälle kaulalle. Meinasin aivan järkyttyä kun se normaali pitkänä hirvenä juoksentelu vaan muuttui ja humma tuntui liikkuvan oikein päin! Samalla tosin tahtikin hidastui ehkä hiukan liikaa, mutta koska Marianne ei puuttunut vauhtiimme niin päätin antaa olla. En halunnut pamautella vauhtia "turhaan", sillä saattoihan se tahti olla tähän tehtävään hyvä. Mulla kun on melkeinpä tapana juoksennella pää kolmantena jalkana joka asiassa, ehkä hitaus oli näin kerrankin hyvä juttu.
Herra oli rento ja kiva. Se ei enää säikähdellyt ääniä eikä lähtenyt kipittelemään. Kerran tosin törkkäisin huolimattomasti pohkeen kylkeen ja sain sillä hevosen peläytettyä, mutta lehmä palautui raiteilleen todella nopeasti.
Istuttiin harjoitusraviin ja humputeltiin samaa reittiä. Ihan mielettömän kivaa ja yksinkertaista, ravissakin oli niin helppoa istua ettei mitään määrää!
Kokeiltiin siinä vielä että kantavatko hevoset oikeasti itsensä ja ovatko ne tuntumalla. Päästettiin siis pariin otteeseen pitkillä sivuilla ohjia pidemmiksi ja tuntumaa pois. Tahdin tuli säilyä, hevosen piti vain lähteä hieman hakeutumaan eteenpäin kohti tuntumaa. Mä melkein heittelin voltteja, sillä kun heitin sitä tuntumaa hieman pois, niin Jack epäröimättä venytti päätään alemmas kohti tuntumaa, tahdin pysyessä rauhallisena ja hevosen rentona! Ihan mieletöntä että mä onnistuin ratsastamaan sen oikein noissa raveissa!
Laukka aloitettiin oikeaan kierrokseen ja piti vain nostaa pitkän sivun alusta laukka. Itse nostelin käynnistä sen helppouden vuoksi.
Ei muuten edes jännittänyt! Laukannosto nyt oli silti aika löysä ja hidas, mutta nousipa kuitenkin lopulta. Jackin laukkakin oli nyt vaikeampi istua kuin silloin pari vuotta sitten jolloin siinä oli mielestäni mahdoton pomppia. Tällä kertaa piti hiukan tehdä töitäkin, muutoin irtoilin satulasta.
Mun oli tarkoitus laukata vain se pitkä sivu ja ottaa sitten laukka alas. Siinä kävi kuitenkin niin, etten yksinkertaisesti saanut sitä hevosta alas siitä laukasta! Jack laukkasi vielä seuraavankin pitkän sivun, ennen kuin lopulta sain sen raviin ja jopa käyntiin. Seuraavaksi kun nostin, nousi laukka jo paremmin, mutta hidastaminen oli taas ihan mission impossible. Jack laukkasi koko kierroksen, sain sen pariksi askeleeksi raviin, kunnes hevonen siirtyi takaisin laukkaan ja laukkasi iloisesti vaikka kuinka kauan ennen kuin jotenkin sain sen lopulta rukoiltua takaisin käyntiin :D
Ratsastaja ei osannut istua, vaan keikkui etukönössä ja hieman jalustimilla, joten Jack kilttinä ja hyvin koulutettuna ponina tuumasi että jaajaa, täti halunnee laukata sitten kun ei se kerran istu alhaalla. Ohjastakin ottaa kiinni varmaan vain vahingossa.
Mä en tiennyt pitäisikö itkeä vai nauraa, se oli oikeasti niin tragikoomista kun meikäläinen istuu siellä kyydissä ja heppa vaan laukkailee :D Ehdin jo suunnitella että mitä hittoa mahdan tehdä, jos en saakaan Jackia missään vaiheessa alas laukasta. Eikä Jack siis oikeastikaan mitenkään pahasti siinä laukannut, se oli koko ajan ihan kuulolla, laukkasi rauhassa ja siveästi. Askellaji vaan oli väärä kun minä en onnistunut istumaan sitä siirtymää läpi, eikä hevonen tajunnut mun epämääräisyyttäni. Ihan kuin Sakarilla silloin, en sitäkään saanut käyntiin kun hevonen ei vaan ymmärtänyt!
Vaihdettiin siitä suunta ja vasempaan kierrokseen suoritettiin laukka ympyrällä, mikä oikeastaan sopikin hallintani tasoon huomattavan paljon paremmin. Nosto jäi hiukan löysäksi (taas) mutta laukka oli toimivaa ja mukavaa. Laukattiin useampi ympyrä putkeen, mun piti vain huolehtia etten käännä liian pientä ympyrää. Minä istuin vallan kivasti, Jack laukkasi asiallisesti ja homma sujui kuin tanssi. Sujui niin hyvin, että saatoin jopa yrittää hiukan taivuttaa heppaa sisällepäin siinä ympyrällä, joka lopulta jopa otti hiukan onnistuakseenkin!
Tähän suuntaan onnistuin muuten ottamaan laukankin alas ongelmitta - itse asiassa Jack romahti ennen kuin ehdin sinäänsä edes mitään tehdä, mutta taisin istua niin syvälle että lehmä siirtyi siksi raviin.
Jäätiin käyntiin ja käveltiin loppukäynnit.
Hitsit, Jack on niin kovin kiva hevonen. Pidin siitä jo silloin aiemmin, nyt pidän vieläkin enemmän! Kenties se on vaan niin Pullaponin kaltainen, että minä pidän siitä ;)
Jack on niin kauhean hellyyttävä, mukava ja ihastuttavan herkkis. Ja niin söpönen! Tämä tuntikin meni superkivasti - väistöt olivat oikein hyviä, laukkaympyrä meni hienosti ja mua melkein itkettää se, kuinka loistavasti se siinä ravissa kulki! Se oli niin rento ja niin avuilla ja niin mahtava! Ja hei - viides kerta kun menin sillä, kahden vuoden tauon jälkeen. Mähän olen kai Artsillakin mennyt viidesti, muttei se sentään mene ihan näin hyvin kuin Jackie Chan tänään!
Keskelle, alas selästä ja hieno mies talliin. Harjailin sen ja kävin heittämässä lehmäotuksen tarhaan, voi että kun hän olikin kovin hieno!
Kävin vielä heivaamassa Simo-ponin pihalle, kuvailin ja taluttelin hieman hurjan pirullista Seppis-ponia. Sen jälkeen kotiin.
Ja nyt luulen että mun pitäisi oikeasti saada jalat venyteltyä auki. Olen tässä yrittänyt, mutta keskiviikosta asti on kävelykin ollut hankalaa kun joka paikka on ollut jumissa sen Kaisan kanssa humputtelun jäljiltä. Joko tein kerrankin elämässäni oikeasti töitä kun en nyt saa jalkoja auki millään, tai sitten jännitin enemmän kuin koskaan.
Uskon siihen ensimmäiseen vaihtoehtoon (;
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti