Olin tiistainakin tosin tallilla, tuli pestyä suitsia ja vieteltyä rauhaisaa kevätpäivää. En muuten muistanutkaan kuinka ihanilta puhtaat suitset tuntuvat!
Eilen oli todellakin ihan mielettömän mukava päivä ja se jatkui kun sain alleni Kaisan. Tunnillamme olivat myös Vinski, Artsi, Evita, Pomo ja Nikkis, Kaisa oli vain mun kanssani. Minä otin siinä ensin aurinkoa ja katselin tunteja, ihan vain hienoa iltaa fiilistellen. Lopulta lähdin poimimaan puttehevosen tarhasta mukaani - olin aivan otettu kun tamma päätti jopa kävellä minua vastaan. Nämä rakkaudenosoitukset ovat sitten ihania, tullaan kauniisti portille vastaan eikä pistetä laiskaa ratsastajaa rämpimään yli kuratarhojen. Heitin blondin sisälle ja harjailin sitä vähän, kyllä Kaisastakin lähti vielä sitä karvaa vaikka muille jakaa.
Mietin siinä samalla itsekseni että josko kysyisin saanko mennä ilman satulaa. Nyt on kuitenkin viimeiset saumat mennä Kaisalla satulatta ja olisihan se kiva kokeilla millaista sillä on mennä nyt kun viimein osaan satulankin kanssa ratsastaa :D
Sen lisäksi tietenkin laukkaaminen Kaisalla ilman satulaa kuulosti ihan mielekkäältä ajatukselta, kun tähän asti olen päässyt harjoittamaan pelkkiä hitaampia askellajeja. Huolimatta hyvistä syistä inkkariratsastuksen harrastamiseen, olin jo melkein päättänyt jättää humputtelun toiselle kerralle. Kuulin kuitenkin, kun Evitan ratsastaja valitteli haluavansa ratsastaa satulatta ja näin tilaisuuteni tulleen. Lähdettiin yhteistuumin kentänlaidalle kyselemään ja Marianne heltyi kuin heltyikin (kyseltyään ensin leipomistaitoja). Siispä ei muuta kuin viimeiset puunaukset Kaisalle, suitset päähän ja kentälle uljaan ratsuni kanssa!
Mulle tarjottiin jakkaraa, mutta epäilin etten pääsisi Kaisan selkään senkään päältä (nimimerkillä en pääse edes sen 130-säkäisen ponin selkään..) Lopulta kuitenkin päätin että tuokoon sen penkin jos on innokas, minä voin sitten katsoa kun keilaan itseni nurin kiikkuessani jossain mahan puolivälissä. Vaan niin siinä sitten kävi, että minähän muuten pääsin sinne selkään siltä penkiltä! Ymmärrättekö, että ekaa kertaa elämässäni minä pääsin hevosen selkään ilman punttausta! Olin suoranaisen järkyttynyt, mutta taisin nyt ekaa kertaa uskaltaa oikeasti hypätä sinne kyytiin, kun yleensä pelkään ponien hajoavan allani jos loikkaan sinne silleen vauhdikkaasti.
Lähdettiin kävelemään, Kaisakin oli vallan virtaisan oloinen siinä aluksi. Itse nyt keikuin taas järkyttyneenä kyydissä ja muistelin milleen hevosen selässä istutaankaan. Kun meno tuntui tasoittuvan, lähdin hiukan kääntelemään voltteja ja ratsastamaan käyntiä eteenpäin. Annoin hepan kulkea vielä pitempänä ja pökkelönä, jotta rouvakin saisi lämmitellä ihan rauhassa.
En nyt tiedä tuosta Mariannen suunnitelmallisuudesta, mutta jotenkin huvitti kun se alkoi tarinoida että "tiistaina melkein kaikki putosivat ja Kaisa aloitti sen. Joo-o, se pelkäsi jotain olemattomia mörköjä ja säikäytti kaikki muutkin". Hmm, oliko tässä nyt joku tarkoitus yrittää saada meikäläinenkin maankamaralle sieltä?
Heppa nyt välillä tuntui hiukan kyttäilevän jotain omiaan, otti yhden sivuaskeleenkin, mutta aloin siinä vaan asettelemaan sisälle ja ottamaan huomiota tekemiseen. En nimittäin halunnut kokeilla loistavaa tasapainoani siinä vaiheessa, kun Kaisa päättääkin paeta niitä edellispäivän hirviöitä.
Meidän piti käynnissä alkaa tekemään tehtävää, joka oli mielestäni ihan simppeli. Keskihalkaisijalle, sen alussa ja lopussa kahdeksikot. Näin ainakin omasta mielestäni ja näin aloin myös tehdä. Vaan kun selvästikään kukaan muu ei nähnyt asiaa samoin kuin minä ja tuntilaisemme harhailivat ympäri kenttää kuin päättömät kanat. Aikansa Marianne yritti selittää tehtävän kulkua, kunnes se lopulta oli itsekin niin sekaisin, ettei tiennyt mitä meidän piti tehdä :D Mäkin luovuin sen tehtävän tekemisen suhteen, kun kaikki muut menivät vallan väärinpäin siellä, joten tyydyin vain pyörittämään voltteja ja asettamaan Kaisaa.
Se oikealle kaatuminen oli pahempaa näin ilman satulaa. Taisin itsekin kaatua enemmän hevosen mukana, enkä saanut samalla tavalla pätkäistyä sitä oikeaa pohjetta läpi, sillä ratsu tulkitsi sen aina pelkästään eteenpäinvievänä apuna. Samoin asettaminen oli ihan hullun hankalaa, kunnon kyrmyniskana Kaisa vaan puski menemään, jouduin vääntämään useamman voltin ja tekemään hirveästi töitä, ennen kuin suomiputte lopulta antoi periksi ja asettui kauniisti!
Koska Marianne ei lopulta itsekään ymmärtänyt luomaansa tehtävää, siirryttiin me vähin äänin raviin ja pyyhittiin mokoma nolo välikohtaus mielistämme. Ravissakin oli tarkoituksena tehdä kahdeksikkoja, mutta tällä kertaa kävi niin, että kaikki muut tuntuivat tajunneen tehtävän, kun taas me Kaisan kanssa puksutettiin kuin kaksi umpitorvea ympäri kenttää.
Ravi oli ihan hyvää. Keventelyt jäivät taas, tällä kertaa lähinnä tahdin hitauden takia - poni oli koko ajan tipahtaa käynnille jos en pystynyt keskittymään eteenpäinratsastukseen täysillä. Tosin, Kaisamaiseen tyylinsä putte kyllä aina ajoittain muistutti olleensa entisessä elämässään vakavasti otettava ravuri (ainakin villeissä kuvitelmissaan siis) ja että kyllä mammaltakin vauhtia irtoaa kun oikein hyvä buugi lähtee päälle.
Tein voltteja, yritin tehdä epämääräisiä kahdeksikkoja. Asetuksen kanssa jouduin edelleen työskentelemään oikein niska limassa ja oikealle kaatumisestakin jouduttiin käymään erittäin kovaa keskustelua. Loppujen lopuksi heppa kuitenkin meni oikein kivasti ja meikä tätikin säilyi selässä ongelmitta!
Tosin mulla oli niin paljon kiireitä, että vähän väliä huomasin joko kököttäväni tai sitten heijaavani käsiäni ties minne. Kyynerpääkulman puolikaskin suoristui kun minä vain yritin istua alhaalla ja pysyä mukana, ei kovin hyvä. Kun keskityin, löysin kehoni ulokkeet vähän paremmin kohdilleen, enkä näinollen heilunut kuin puolilahonnut heinäseiväs tuulessa.
Kevenneltiin siinä aikamme hevosia taivutellen, kunnes lopulta istuttiin alas ja lähdettiin nostamaan laukkoja. Jäätiin ensin oikeaan kaarteeseen ja tehtiin harjoitusravissa voltteja, joilla aseteltiin hevosia läpi. Sitten käännyttiin pituushalkaisijalle ja nostettiin suoralla hevosella se oikea laukka, joka piti lopettaa sen halkaisijan lopussa. Miten hankala tehtävä jo satulan kanssa, saati sitten maailman vinoimman puttehevosen kanssa ilman penkin tukea ja turvaa!
Yllättävän positiivisella asenteella lähdin kuitenkin yrittämään. Ravissa Kaisa oli taas vähän Vermoilutuulella, sillä hänen arvoisuutensa mielestä meidän oli tietenkin tarkoitus laukata ihan joka paikassa. Kun sekin kiellettiin, niin hevosen eteenpäinpyrkimys romahti sadasta nollaan, eikä se hölkkääminen yhtäkkiä enää ollutkaan yhtään niin kivaa.
Laukka olikin hupsumpaa puuhaa. Ekat nostot menivät täysin pipariksi, tehtiin kahdella ekalla yrityksellä pelkkiä ravilisäyksiä. Minä rytkyin kyydissä Kaisan ojennellessa jalkojaan kuin suurempikin ballerina. Lopulta sain ulko-ohjaa käteen ja puttekin alkoi kuumua sen verran, että onnistuttiin nostelemaan sitä laukkaakin! Aika hienosti tuli oikeita laukkoja, mutta muutama vasenkin sinne sitten pääsi eksymään. Positiivista oli se, että sentään tunsin ne väärät laukat sieltä. Korjaamisesta vaan ei voinut edes puhua, sillä se laukassa istuminen on kuitenkin niin vaikeaa ja tilaa oli vain se yksi pitkä suora. Annoinkin Kaisan vaan lasetella väärässä laukassa jos kävi niin huonosti, samahan se nyt sinäänsä oli (paitsi tietenkin noston kannalta).
Ensimmäisissä laukoissa mun istuminen oli sitä normaalia, roikuin vaan menossa mukana. Kun kuitenkin tunti jatkui ja Kaisa alkoi olla virkeämpi ja reippaampi, niin aloin minäkin istua paremmin. Hain itseni oikein istumaan mukaan, pohkeet kiinni, niin etten irtoilisi yhtään sieltä selästä ja olin kyllä varmaan tyytyväisempi ilman satulaa laukassa istumiseeni kuin ikinä ennen. Olin hyvinkin stabiili, ainakin kun verrataan aikaisempiin suorituksiini.
Ainoastaan raviin siirtymissä se istunta pääsi falskaamaan, horjahtelin sivusuunnassa ja vähän etukenoonkin. Tosin nyt mä pystyin lähes heti laukan jälkeen ravaamaan ja vaatimaan, kääntelemään voltteja ja tekemään asioita, kun taas yleensä olen laukan jälkeiset metrit vain rytkynyt epämääräisesti kaulalla ja koittanut selvitä hengissä.
Oikeat laukat menivät oikein hyvin. Maailman vinoin Kaisa pysyi kivan suorana, ei mutkiteltu tai oikoiltu. Ainoastaan nostokohdassa se jyräsi oikeaa pohjetta vasten, jotta päästäisiin mahdollisimman pian laukkaamaan, mutta sitäkin kykenin jossain määrin korjaamaan.
Vaihdettiin suunta, tehtiin voltit vasemmalle ja nostettiin vasenta laukkaa keskihalkaisijalla. Näin vasempaan kierrokseen jouduin pari kertaa muistuttamaan Kaisaa siitä, että kääntyä pitää silloin kun pyydetään, ei silloin kun sattuu huvittamaan. Samaten tamma yritti vieläkin tarmokkaammin esitellä liitelevää raviaan ja uskomattomia pikajuoksijankykyjään.
Vasemmat laukat nousivat paremmin, ei tullut niin paljon vääriä kuin oikealle. Mutta tässä oli kyllä sitten ne omat vaikeutensa - heti ekassa laukassa Kaisa nimittäin päätti että hän tekee vastalaukkakaarteita ja kääntyy pituushalkaisijan jälkeen oikealle. Tunsin että heppa lähti kaatumaan, joten yritin sitten kunnolla täräyttää sitä vasemmalle, eihän me nyt suinkaan voida ihan omille teille lähteä. Siinä vaiheessa putte sitten keksi että ei apua, hirviöt ovat palanneet ja seuraavaksi yritettiin hilpaista karkuun. Kaisa teki ninjamaisia sivupomppuja ja oli karata paikalta kesken laukan, kun taas minä olin aivan varma että löydän itseni pian maata kiertävältä radalta. Mariannekin sieltä taustalta huuteli etten saa nyt tippua. Onneksi Kaisa lopetti pöllöilynsä muutaman sivuloikan jälkeen ja saatoin kerätä itseni kaulalta selkään, jonka jälkeen poni joutuikin ravaamaan kahta kauheammin.
Vaikka olin varautunut siihen oikealle karkaamiseen, niin silti seuraavassa laukassa heppa oli tehdä ihan saman tempun. Se lähti ja yritti kunnolla hypätä sinne oikealle. Tällä kertaa pysyin paremmin selässä ja Kaisan höntsäily saatiin kanavoitua oikeaan suuntaan. Mariannekin päätti (jostain kumman syystä) että otetaan loput laukannostot käynnistä ja ravataan vain sitten tuo pitkä sivu, jotta saadaan nostettua laukkoja mahdollisimman paljon.
Käynnistä laukannostot sujuivat paljon paremmin. Ravissa Kaisa oli vain juossut alta ja kipitellyt ohi kulmien, mutta käynnissä sain sen pidettyä paremmin lapasessa, pystyin vaatimaan kunnon kulmia ja asetusta. Saatiin rauhassa valmisteltuja nostoja, vaikka laukka ei sitten ihan niin rauhallista enää ollutkaan. No, ainakin Kaisa lopetti sen oikealle kaatumisen ja suostui laukkaamaan suoraan. Ravikin sujui sillä pitkällä sivulla oikein hyvin.
Lopuksi otettiin vielä oikealle muutamat nostot käynnistä. Sujui niin paljon paremmin kun Kaisa ei vain kaatunut se lapa edellä! Minä istuin hyvin ja homma toimi kivasti. Oikeastaan ainoa juttu oli se, että kertaakaan en tainnut saada sitä laukkaa alas tarpeeksi ajoissa. Vaikka kuinka yritin, niin ferrarissani vaan hirtti se kaasu pohjaan ja laukan sain alas vasta kaarteessa. No, annoin sen anteeksi kun istuin kuitenkin itse niin hyvin, pysyin kyydissä ja hallitsin laukan. Mariannekin vain naureskeli että siinä on sitten hommaa kun tuota jyrää lähtee hidastelemaan, sillä Kaisa oli vallan railakas siinä mennessään, heh.
Lopulta jäätiin käyntiin ja käveltiin loppukäynnit.
Marianne ihmetteli siellä taas, että mitä mulle on tapahtunut. On niin iloista, ei ole aikoihin mennyt hermot. Niin, ei ole epätoivoa, koska tiedän olevani niin loistava ;)
Mä olin hirmuisen tyytyväinen! Pysyin kyydissä ja laukkasin ihan superhyvin! Kaisa nyt oli vinompi kuin satulalla, mutta kokonaisuudessaan se kuitenkin toimi hienosti ja me mentiin hyvin, vaikkei ollutkaan sitä tukea ja turvaa. Jes, jesjesjes! Oikein kiva mennä putella nyt vielä ilman satulaa ja kiva laukata sillä näin ennen kuin se häippäsee.
Käveltiin, keskelle ja alas selästä. Poninpunkero talliin, harjasin sen ja lopultakin sain sen uuden kortin, jota olen odottanut jo liiankin kauan :D
Sitten kotia kohti ja heissan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti