Tänään keskiviikkokiroukset jatkuivat, perhana jo kolmatta viikkoa peräkkäin tulee vettä just keskiviikkona. Tämän on oltava jonkinlaista julmaa pilaa, hyi ja yök!
No, eipä se auta. Ehkä kesä ja sateeton kausi vielä tulevat, uskon siihen.
Kylmä oli kuin mikä, mutta pääsinpä Kaisan selkään taas "pitkästä" aikaa. Heppa oli jo edeltävällä tunnilla ja meidän kanssamme rintauintia harrastivat Artsi, Vinski, Evita, Nikkis ja Pomo. Oikein kiva, mukavaa päästä puten selkään kun se nyt vielä tallilla on. Kohta suomittari taitaakin jo lähteä, niin hyvä nyt vielä viimeisiä kertoja fiilistellä sitä kuinka hyvin se "ihan hirveän kamala" kaakki voikaan mennä ;)
Siitä vaan tarpomaan kentän poikki hevosen luo ja äkkiä selkään, jottei tarvitse yhtään ylimääräistä seistä lutakoissa. Kaisakin olisi kaivannut jo taukoa ja rouva yritti vihjailla haluavansa lähteä muiden mukana talliin. Valitettavasti ilkeä täti pakotti pienen puten uraa kiertämään, vaihtoehtoja ei jätetty ja Kaisa vaan joutui tyytymään kohtaloonsa.
Kenttä oli jälleen ihan likomärkä koko päivän kestäneen sateen ansiosta ja tuulikin tuiversi niin että hevoselta meinasi lentää tukka päästä. Ei ollut lainkaan kivaa, Kaisan mielestä pienten ponien ei mitenkään sovi tehdä töitä näin karsealla kelillä! Tamman mielipiteistä huolimatta käveltiin rempseästi eteenpäin, ratsastin hieman eteenpäin ja tein reippaasti voltteja. Hieman hitaammassa käynnissä heppa sai kulkea, koska pohja oli kehno, mutta korvattiin se sitten hakemalla asetuksia oikein kunnolla läpi niillä volteilla. Oikeaan kierrokseen poni nyt hiukan kaatui sisäpohjetta vasten, mutta asia saatiin aina korjattua kivasti. Vasemmalle taipuminen oli hurjan paljon vaikeampaa, eihän sinne nyt asettua voi kun on niin kiire kaatua lapa edellä siihen toiseen suuntaan!
Kaisa oli oikein hyvä. Hiukan sillä pää veivasi sen ilman takia, mikä hieman vaikeutti elämääämme. Jouduin myös nostelemaan nokkaa ylös ja potkimaan moottoria käyntiin, putte kun jäi niin hirveän helposti vain makaamaan ohjalle nenä pitkänä. Koitin siinä oikein keskittyä tasaiseen tuntumaan, jottei Kaisa ainakaan vetäisi hernepeltoa nokkaansa minun takiani, mutta vähän epäilen sen asian onnistumista. Oli meinaan sen sortin moshaamista aina ajoittain, että melkein kyllä alkoi jo itkettää, heh.
Lähdettiin kevyt raviin ja hölkkäiltiin hiukan lihaksia lämpimiksi. Kaisan mielestä pitkät, märät suorat olivat niitä Vermon loppusuoria, kun taas kaarteissa oli ihan okei lösähtää kuin puolikuollut ja yrittää suunnilleen siirtyä käyntiin. Saatiin kuitenkin tahti yllättävänkin hyväksi aika nopeasti. Sain Kaisan pysymään tosi kivasti lapasessa ja jätettiin ne kaahailut muille - itse asiassa Marianne kehui blondin ravaavan todella hyvin ja peräti aktiivisesti eteenpäin! Pyörittelin reippaasti ympyröitä ja hain sitä asetusta läpi, joka taas oli Kaisan mielestä aivan kauhean rankkaa. Eiväthän pienet putet voi ravata aktiivisesti eteenpäin jos samaan aikaan pitää vielä kääntää nokkaa sisälle ja jopa oikeaa pohjetta vasten kaatuminen on kielletty! Huh huh.
Asetus löytyi, vasempaan kierrokseen se tosin oli työn ja tuskan takana, enkä siltikään saanut sitä aivan läpi. Näissä alkuraveissa Kaisa pysyi suorempana, se kaatui vain hiukan oikealle ja lähinnä asetuksen mukana. Sen nyt sain korjattua ihan helposti, ei sen suurempaa ongelmaa. Muutenkin heppa kääntyi hyvin ja oli oikein mukava - mitä nyt tosiaan volteilla se vauhti tuppasi katoamaan hiukan liikaakin ja jouduin patistelemaan puttehevosta liikkeelle.
Siirryttiin käyntiin ja lähdettiin väkertämään volttikahdeksikkoa:
Molemmista suunnista, pyöreät tiet ja suoristus keskellä. Tätä tehtiin käynnissä ja välimatkat otettiin harjoitusravissa. Se meni oikein hyvin, välillä Kaisan kääntyminen muuttui hieman tahkomiseksi, mutta pysyttiin reitillä ja heppa asettui. Oikein hyvä siis.
Välimatkaravitkin onnistuivat jopa todella hienosti. Olin jotenkin ihan varma, että rouva esittelisi sitä railakkainta raviaan, mutta oikeastaan putte pysyi alusta asti hienosti kuulolla ja ravasi kauniisti eteenpäin. Liiallisen vauhdin sijaan suurin ongelma olikin sitten se vauhdin puute, mamma vain hidastui ja hidastui, lopulta se pääsi pari kertaa romahtamaan jopa käyntiin kesken voltin. Niin rankasti tehty töitä, ettei ratsuni enää vain jaksanut. Tai ehkä olen Kaisallekin liian iso ;)
Jatkettiin koko tehtävä harjoitusravissa, jolloin blondistakin alkoi taas irrota sitä vauhtia. Aina hevonen oli sitä mieltä, että suorilla nyt vaan kuuluu mennä niin kovaa kuin kavioista lähtee. Piste. Siitä olikin sitten sulavaa lähteä kääntämään ja ensimmäiset volttikahdeksikot olivat hieman isomman puoleisia, kun Kaisa rullasi sitä ravia menemään. Kun lopulta alettiin saada puttehevosen päähän enemmän järkeä kuin vauhtia, lähti tehtävä sujumaan huomattavan paljon paremmin. Tämä oli reittinä vähän turhan nopea mulle, joten asettelu jäi aina puolitiehen - vasemmalle en saanut asetusta vaan menemään läpi ja oikealle poni kaatui lapa edellä. Sain oikein täräytellä jotta humma pysyisi suorana, sen kokoaikaisen kaatumisen sijaan.
Vaikka kaikkein tyylikkäintä se reitin ratsastus ei ollutkaan Kaisan pökkelyyden ja vauhdin täydellisen kuolemisen takia (= minä työnsin varmaan jokaisella askeleella hevosta eteenpäin, kun se ei vaan liikkunut!) olin silti oikein tyytyväinen. Reitti kuitenkin säilyi ja pysyttiin jotenkin harmoniassa... Vaikka se sitten tarkoittikin jatkuvaa ruoskimista liikkeelle, heh.
Kaisalla alkoi se pääkin veivata ihan hurjana, mutta poni joutui silti raatamaan eikä armoa tunnettu. Lopulta alettiin tehdä tuolla kahdeksilla ihan oikeaa kahdeksikkoa ja alettiin samalla sitten jyrätä vastaantulevaa liikennettä ihan huolella. Hups!
Kaikki sujui hyvin, kaikki meni kivasti, joten hyvillä mielin saatiin vihdoin siirtyä käyntiin ja Kaisakin sai huokaista helpotuksesta.
Käveltiin hetki, sitten vain loppuravit. Jälleen Kaisan mielestä "rennot loppukeventelyt" tarkoittivat sitä päätöntä kaahailua. Meikäläinen lähti taas kökkimään etukönöön, mutta pakotin itseni suoraksi ja keventelin niin hitaasti kuin osasin. Kun tarpeeksi pidättelin ja tein voltteja, lähti heppakin rauhoittumaan ja tulemaan tuntumalle. Lopulta saatiin jo ihan asiallista, rauhallista ravia, jossa pystyi hiukan päästämään ohjaakin. Kaisa oli oikein nätisti ja hölkkäili mukavasti. ..Tosin näissä loppuraveissa se oikealle kääntyminen nousi johonkin potenssiin sata. Sain oikein moukaroida sitä pohjetta läpi, jotta heppa oli edes etäisesti suora.
Sitten vaan käyntiin ja loppukäynnit.
Jees, Marianne kehui sitä ravia, se näytti niin hyvältä. Kuulemma mun katselemisesta tuli ihan hyvä mieli :D Ja raippaakin käytin aivan oikein jossain kohdassa kun pohje ei mennyt läpi! Olin ihan täydellinen etten sanoisi.
Mä olin oikein tyytyväinen. Kauhea ilma, mutta siitä huolimatta tehtävät onnistuivat ja poni oli tosi kiva. Vaikka meinasin itsekin tipahtaa kyydistä, niin ravit sujuivat, Kaisa taipui ja suoristui. Oikein todella kiva.
Käveltiin ja keskelle. Alas selästä ja reippailtiin talliin, jossa harjailin ponin pois ja sitten vaan kotiin lämmittelemään!
Perjantaina seuraavan kerran. Mun piti mennä jo huomenna, mutta perjantaille vapautui parempi tuntipaikka. Sama se minulle, kunhan vaan olisi hyvä ilma.
Marianne muuten sanoi, että istuin tänään jo huomattavan paljon paremmin. Toivottavasti saan sen istunnan nyt vahvistumaan ja tasaantumaan takaisin, ihan hirveään jamaan se on mennyt talven aikana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti