Mikään ei voi yllättää mua...

Miten tuntuu että aina kun lähden tuolla asenteella tallille, tuijotan taulua silmät lautasen kokoisina. Silloin kun menin aina Elviksellä olin aina yllättynyt kun meninkin jollain muulla. Silloin kun Roosalla menin, se oli kyllä ihan viimeinen hevonen jolla olisin uskonut meneväni.
Niin ja tänään. Ajattelin että jee, voin mennä millä vain. Ei mitään ennakkoaavistuksia. Vähän siistiä, luki siellä taulussa mitä vaan, niin en ole lainkaan yllättynyt.
Tuloksena oli se, että luin taulun noin kymmeneen kertaan ja silti luulin lukeneeni väärin tai kuvittelin Mariannen kilahtaneen :D

Saavuin tallille ajoissa, koska ei ollut koulua. Luinpa sitten taulun ja voi herran jestas. Taulu oli ensinnäkin ihan piukassa, täyttä. Ja sitten. Joo, siinä taulussa luki Milla - Nikki!!! Anteeksi huutomerkkien raiskaus mutta tajuatteko nyt! Luin taulua monta kertaa, kävelin välillä pihalle ja menin taas lukemaan taulua. Hei haloo, ihan oikeasti mä menen Nikkiksellä? Sehän lahoaa mun alle, mulla osuu jalat maah! Ei voi olla totta, onko mun nimi oikeasti Milla ja onhan tänään varmasti tiistai. Nyt ei kyllä kaikki täsmää :D

Katselin ekat tunnit ja kävin vähän Vinskin vieressä hölkkäämässä. Ja Vinski oli muuten kaunis tänään. Vinskikukka oikein säteili kauneutta.
Sitten oli mun tunnin vuoro ja edelleen epäilin etten voi mennä Nikkiksellä. Hyvä kun uskalsin mennä ponin luo ja nousta selkään, epäilin lukeneeni väärin.
Säädin ne hienot jalustimet sopiviksi ja kiristelin vyötä. Ja huomasin että pullistelun tuntee aika jännästi. Ensin kiskoin kauan sitä vyötä tiukemmalle ja yllättäen se menikin tosi kepeästi kiinni. Joo, aika Sherlock taas tänään.

Nousin selkään, totesin jalustimet ehkä vähän lyhyiksi. Mutta en jaksanut välittää. Sain käskyn, että mun pitää pistää poni nyt liikkeelle kun se edellisellä tunnilla laiskotteli. Lähdettiin siis kävelemään.
Nikkis käveli oikein kivan reippaasti ja onnistuin tekemään jopa voltteja. Niiden ainoa ongelma oli se, että Nikkis ei asettunut yhtään. Pysähdykset oli aika haasteellisia, joten niitä otin vain pari. Nikkis ei oikein tahtonut pysähtyä ja heti kun pysähtyi niin olisi mennyt syömään... Samoin sen mielestä siellä yhdessä ojassa oli tosi pelottavaa, joten se ei ihan kulkenut uralla. Ja kuten kunnon ratsastuskouluponin kuuluu, hän yritti hieman seurailla muita. Onnekseni sain hänet alkuun tosi kivasti pois sieltä.
Nyt on sitten lisättävä huomautus tähän: poni tuntui tosi pieneltä ja yhdessä vaiheessa unohdin meneväni Nikkiksellä. Muistin että menen Sulolla :D
Heh, ja Nikkiksen satula oli hauska. Mun saappaat vinkui osuessaan siihen satulaan. Saatiin kommenttia kentän laidalta, että ainakin kuuluu missä me mennään kun kauhea ininä.

Käveltyämme hetken aikaa, jäätiin pääty-ympyröille. Mä, Vinski ja Kaisa toiselle. Pomo, Sulo ja Elvis toiselle. Käveltiin siinä ympyrällä ja meillä oli pieniä ongelmia. Kun Nikkis ei halunnut kulkea pelottavalla uralla ja se niin halusi seurailla isoja hevosia. Ääk!
Alettiin tekemään volttia tuohon yhteen kulmaan ja siitä tuli jatkaa tällaista avontapaista suoraan eteenpäin. Meillä kuitenkin oli edellä mainitut ongelmat ja sen lisäksi poni joka ei kiusallaankaan asettunut. Joten, onnistuttiin ehkä kerran vähän sinne päin.

Kun tätä oltiin kokeiltu, siirryttiin raviin. Siinä sitten annan pohjetta pari kertaa ja poni ei muuta kuin löntystä eteenpäin. Sitten näppäisen raipalla lavalle pari kertaa, poni reagoi korkeintaan haukottelemalla :D Pari kertaa näppäisen takamuksille ja päästiin jopa ravaamaan.
Joo, Nikkis oli melkoisen vetelä. Ravaili oikeiiin hitaasti ja varsinkin loppuvaiheessa alkoi hyytymään kesken volttien. Alkuun kääntyi paremmin, loppuun päin alkoi seurailemaan.
Mutta uskotteko että oli aika hupaisa kokemus kun poni lähti raviin. Töpötöpötöpö tikitikitiki -askeleet. Vähän siellä oli kiva keventää. Nikkis taitaa olla pienin poni jolla olen mennyt, joten sillä on myös pienimmät askeleet. Mutta oli se keventely ainakin hauskaa, poni kun tikittää menemään ihanasti.

Ravattiin siis edelleen kevyesti siellä ympyrällä ja tuli tehdä välillä voltteja ja muistaa asettaa. Alkuun sujui paremmin mutta.. Oli välillä vähän ohjausvaikeuksia ja välillä vauhdin kanssa ongelmaa. Pysyttiin sentään oikealla ympyrällä, eikä tullut potkujakaan.
Kun oltiin aikamme kevennelty, niin joillekkin sanottiin että voivat istua alas. Niinpä mäkin istuin, kun tuntui että sain Nikkikseen paremmin vauhtia. Ja olihan sillä ponilla niin perhanan ihanat askeleet että oli aivan pakko kokeilla sitä harjoitusraviakin.
Ravailtuamme siirryttiin hetkeksi käyntiin ja uralle.

Nosteltiin taas miten huvitti, kun oli vähän täyttä. No, kai meidän isojen (lol :D) piti varoa näitä Elvis- ja Sulo-tyttöjä.
Mä nostin harjoitusravista taas ja ekan kerran kun poni lähti laukkaamaan niin kyllä se huvitti. Se menee pikku pikku töpöaskelillaan reipasta laukkaa ja mä pompin kun sen jalat menee niin nopeasti. Mikäs siinä siis. Mulle naureskeltiin ja naureskelin itsekin.
Muutamat epäonnistuneet nostot tuli, mutta kyllä se laukka myös nousi kun pyysin :) Ja jopa aika mukavan reipasta laukkaa.
Alkuun laukat jäi lyhyiksi, mutta sitten otin itseäni niskasta kiinni ja laukkasin pari hirveän pitkää pätkää jopa. Mun elämän pisimmät pätkät, väittäisin. Ihanaa kun onnistuin. Se oli vaan varmaan tosi hallitun näköistä. Poni laukkaa, ratsastaja pomppii ja seisoo välillä vähän jalustimilla. Sitten vaan maiskuttelen ja annan välillä pohkeita ja hoen jotain laukkaa vaan, jatka vaan :D Ja sitten laukkaillaan siellä sun täällä ja käännetään vähän toisten ohi.

Mutta ei menestystä ilman epäonnea. Nikkis alkoi yhdessä vaiheessa seurailemaan ihan järkyttävästi, pariin otteeseen kuljettiin ihan takamuksessa kiinni. Että joo, pientä taistelua oli ilmassa. Ja ihan lopussa en enää saanut laukkaa nostettua (poni väsyi, olen niin iso ;)) Siinä sitten vain hain edes yhtä nostoa, en halunnut lopettaa epäonnistumiseen. Lopulta sain laukattua pitkän sivun -> tosin siihen mennessä oli annettu käsky siirtyä kevyt raviin ja vaihtaa suunta :D
Ja pompin niin paljon. Onneksi sain välillä ihan hetken oltua alhaalla. Mutta joo, mietin jo nousevani jalustimille ettei poni lahoa allani.

Sitten siirryttiin loppukevyt raviin. Nikkis oli ainakin päässyt vauhtiin ja me sitten baanailtiin oikein kunnolla. Ei äskeisestä väsymyksestä tietoakaan...
Ja hienoa kun Marianne käski hidastaa kevennystä kun poni kaahaili. En kuitenkaan yksinkertaisesti osannut hidastaa sen ponin kanssa. Tuntui että jos hidastan, niin olen ylhäällä kaksi askelta ja niin.
Ja motkotin Nikkikselle kun ohitettiin Kaisa  "Ku mä oon tällanen pikakiituriponi, en mä nyt mua kolme kertaa isomman hepan takana voi ravailla" Marianne kysyi mitä mä höpötän siellä.
Kääntyi se kai suht hyvin tuossa loppuraveissa. No, paremminkin olisi voinut. Siirryttiin sitten käyntiin ja otin taas pari pysähdystä ja voltteja. Poni kääntyi superhyvin ja pysähtyi vähän paremmin.

Nikkis oli oikein hauska ratsu :D Näytin taas vaihteeksi jopa iloiselta ja oli kyllä oikein hupaisaa mennä niinkin pienellä ponilla.
Mutta totesin kyllä sen olevan aika paljon saman tapainen kuin Sulo. Lyhyesti sanottuna Nikkiksellä oli kivempi ravi, Sulolla kivempi laukka. Ja Nikkis oli ehkä vähän juntin puoleinen.. Toisaalta onhan niitä Sulon junttituntejakin ollut, joten paha sanoa. Ärh, ja Nikkis sai sen Vinskin vihat päälleen..

Vein sitten Nikkiksen tuonne puuhun kiinni, riisuin ponilta varusteet ja hämmästelin miten piskuinen se on. Sitten vein hänet tarhaan Pomon kanssa.

Lasketaanpa keillä kaikilla olen mennyt. Jotka on ollut Maskulla siis.
Nikkis, Sulo, Elvis, Pomo, Kaisa, Vinski, Viiru, Roosa
Eli kahdeksan vai? Ja taas voin ajatella että muilla en voi mennäkään. Vaan kuinkas sitten kävikään.

Nikkiksen kanssa meni aika hyvin. Välillä poni meni kauhean kivasti, mutta välillä ei. Ja yleensä se meni niin että loppupuolella homma kuivui kasaan. Hmm.. Yleensähän alkaa sujua lopussa :D Ponski tympääntyi.
Mutta oikein hauska sillä oli mennä, mutta toivon silti ettei tämä ollut Mariannen käsitys ponista, jonka kanssa aloitetaan alusta. Mielellään voin sillä vielä mennä, mutten niinkuin koko ajan. Sehän kuolee mun alla, kun olen niin iso!
Mutta äh, taas ärsyttää turhan vahva käsi. Vaikka Marianne väittää etten mä käytä niin kovia otteita että se voisi sattua, mutta. Se tuntuu kyllä siltä. Meinaan kääntymisongelmissa aloin lopulta käyttään turhan paljon sisäohjaa. Angst, pitäisi oppia.
Mutta :D Kai se tästä, ja olen ollut niin palvottu sankari tänään, että. Kai sitä on jotain opittu tänä aikana ja ainakin Nikkis jossain välissä kulki kuten suuri ratsastaja haluaa.

Hei hei nyt, kilometripostaus taas. Mutta nyt mun tarvitsee varmaan taas sanoa että ensi kerralla mua ei hämmästytä mikään kun voin mennä millä vaan! Varmaan Marianne sitten hankkii minihevosen ja laittaa mut sillä menemään.

Tämä päivä

Ensin meillä oli koe. Ja mä pääsin läpi, jesjes! 30 pistettä ja piti olla 27 että läpi pääsee. Nyt voin työskennellä turvallisesti.
Sitten oli liikuntaa ja uintia. Uinti ei oikein innosta ja enpä tainnut ysillä olla kertaakaan uimassa, kasilla kerran. Yh, en pidä.. Silti tänään mä jopa olin uimassa, vaikka olisin voinut jättää väliin! Nyt ollaan ylpeitä musta. Tosin mut unohdeltiin joka paikkaan kun yksi ja ainoa tyttö olin.
Mutta tuo uinti oli mukavampaa kuin yleensä. Haloo hei, maauimala ja silti vesi oli paljon lämpimämpää kuin jossain Ulpukassa on ollut. Pukuhuoneet oli paljon kivemmat ja sain uiskennella itsekseni.
Ja meinasin kuolla kun jalkapohjista alko vetää suonta. Hyi kauhea mikä kipu. Jotenkin pääsin matalaan veteen, mutta siihen meni kyllä aikaa.

Sitten koulupäivän jälkeen kävin Hesessä syömässä :D Musta tulee läski, pitää vähentää tätä Heseilyä.
Ja sitten mä menin sinne Alvalle vähän tsiikailemaan
Tai no ensin kävin siinä Suomen Ratsutarvikkeessa tsiikailemas (jos se on sen niminen kauppa?)

Ja mun oli ihan pakko ostaaki jotain :D Ajattelin että se vie mut muuten vankilaan kun vaan hihhuloin siellä. Mukavaa eikö vaan.

Sitten menin sinne tallille vähän pomppimaan. Katselin sitä tuntia, kävin vähän tallia katsomassa. Eipä ollut paljon muuttunut, pari karsinapaikkaa vaihtunut.
Ja sitten kävin vähän kuvailemassa hevosia. Ja yksi tyyppi tippui, mutta tietenkään en saanut kuvattua Holmesin juoksentelua niin että se olisi näkynyt :D
Ah, ja sain kuvattua jopa piehtarointia, heh. Tino se oli, ellen ole iiihan väärässä.

Joo, tunnin verran olin siellä ja lähdin sitten :D Mutta loppujen lopuksi Metsäkylässä olin joo vähän kauemmin, mutta mulla oli Jonna mukana ja käytiin kävelyllä. Joten sen takia siellä viihtyi kauemmin.

Siellä oli ihanan samanlaista, kun Metsäkylä muuttuu niin nopeasti ja useasti. Oikein kivaa taas kerran.

Ja huomenna sitten pääsen ihan ratsastusta kuvailemaan kun on Jonnan tunti. Jeij!

Jo tästä määrästä huomaa mikä parivaljakko pääsi linssiluteilemaan aika paljon..

Tervetuloa

Näin ensiksi pari juttua jotka haluan kirjoittaa :D Mitään ei muista silloin kun tänne kirjoittaa.

Oi kun mä olen oikein tyytyväinen eiliseen tuntiin (ja silti kommentoin Mariannelle että meni "ihan hyvin") Sulo meni niin hienosti ja mähän joskus sanoin että kunpa joskus Sulo-tunti menisi kokonaisuudessaan hyvin. Nyt se meni, ei tuommoiset pari pikku kääntöongelmaa tai hetkellinen juoksen-kentän-keskellä jutut paljon haitanneet :D Menisi aina näin hyvin.

Sitten mietin taas näitä iänikuisia virheitä. Suurin istunnallinen ongelma oli jalat, turhat kapineet kun eivät tottele mua. Eivät olleet kyljen tuntumassa (ärh, ne pysyy siellä jos jalustimet on ylilyhyet), heiluivat ja jalustimetkin meinasivat tippua jatkuvasti. Tämä tosin saattoi johtua osin siitä jalan kipuilusta. Ken tietää.
Välillä huomasin että kädet menivät turhan suoriksi, välillä nojasin vähän eteenpäin ja katselin turhan alas. Sain kuitenkin itseksenikin korjailtua näitä asioita, hyvä minä. Ja jännäähän oli kun kerrankin muistin päästää kädet laukkaan ja nojasin välillä jopa vähän taaemmas.
Ja välillä ajattelin istuvani vinossa, vino kun olen. Apua!
En nyt keksi muita istuntavirheitä tähän hätään, eli oikein hyvin.
Kun Sulo ei kääntynyt, käskin sitä ja se alkoi tottelemaan, kun se ei meinannut ravata, käskin sitä ja se alkoi tottelemaan, kun se halusi seurata, niin käskin sitä ja se alkoi tottelemaan. Okei, joskus vähän viiveellä mutta kuitenkin.
Ohjasotteet oli välillä turhan liioiteltuja, joten se saisi vähän rauhoittua.
Ja olen oikein tyytyväinen kun pääsin istumaan ravissa ja laukassakin aika hyvin.
Kokonaisuudessaan oikein hyvin meni, ja tälleen kun mietin niin paljon en virheitäkään bongannut. Jee :D Mä olen hyvin hyvin tyytyväinen ja varsinkin kun katselin tuntilistaa niin näin sieluni silmin kuinka Sulo seuraa jokaista tyyppiä siellä tunnilla. Ah, tällaisen tunnin jälkeen sitä ajattelee olevansa hyvä. Ja oli se kiva mennä siellä siististi ja hallitusti ja miettiä että jee katsokaa ihmiset kuinka hyvä mä olen ;)
Tosin mulla on ollut nyt hyvä putki, sillä lähiaikoina on sujunut. Lyödäänkö vetoa että kohta selostan kuinka mikään ei suju.

Ja Marianne totesi "Tää on nyt tällasta aloittelijoiden touhua kun hiljennetään kun toinen tulee eteen, etkä sä nyt oo mikään aloittelija" Ai jaha. Mennäänkö kysymään ht.netiltä olenko aloittelija vai en? Onko vuoden ratsastanut aloittelija? Kyllä on :D En ole mitenkään hyvä ja virheitä on paljon (vaikka toi tunti menikin oikein hyvin) Opetetaan Marianne puhumaan suunsa puhtaaksi niin olen tyytyväinen.

Sitten lista jonka olen kauan halunnu kirjoittaa. Opi tuntemaan hullu ruudun takaa -lista
*Tällä hetkellä olen siis koulussa, opiskelemassa maanmittausta. (ja joo, meillä on kahvitauko)
*Mulla on joitain "fobioita", jotkut niistä on voimakkaampia, jotkut sitten pienempiä;
pelkään ampiaisia. Pelkään niitä ihan hysteerisesti, ampiaiset pistää. Kuolisi vaan kaikki.
Jossain määrin pelkään ötököitä, mutta se on lähinnä sellaista että kun koitan tappaa jotain torakkaa (musta kovakuoriainen) ja jos se lähtee juoksemaan niin saatan hypätä ylös järkyttyneenä :D Ne syö mut kun juoksevat karkuun.
Jossain määrin pelkään myös ahtaita paikkoja. Tai oikeastaan pelkään paikkoja joihin voi jäädä jumiin ja jotka on ahtaita. Tai esim. en voisi ryömiä jonkun kiviputken läpi, pelkäisin jääväni jumiin.
Pelkään että ilma loppuu. Ja musta myös alkaa helposti tuntua siltä että ilmaa ei ole. Tarvin happea ja sitä ei aina ole tarpeeksi, esim. nyt on vähän tukehduttava olo.
Pelkään myös ihmisiä ainakin jossain määrin. Tekee pahaa kävellä ihmisten ohi, pelkään että ne hyökkää kimppuun.
*Maha ei ole kaveri. Mahalla on syviä henkisiä ongelmia. Ja uskotteko että mun äiti ei uskonut kun kerroin, että jos vaikka lyön jalkani johonkin, niin ensin se kipu tietty tuntuu siellä jalassa, mutta pian se siirtyy mahaan ja tulee paha olo.
*Tykkään kyllä banaanista, mutta jos on vaikka banaanikakku, -jäätelö, -sörsseli niin alan heti ajatella että se on pahaa. Kun sitten syön tätä banaanisötkötystä totean usein että se on ihan hyvää.
*Vihaan nirsoja ihmisiä. "Iik, mun on pakko eritellä nää oliivit tästä salaatista ku ne on niin pahoja!11" "Tää ruoka on niin pahaa. Okei en oo kyl ikin maistanukkaa mut pahaa silti!!1"
Ja pahinta on se kun tunnen niin helkutan monta nirsoa ihmistä :D Raivostuttavaa! Jos se ruoka on siinä lautasella niin se tuskin on myrkytettyä. Sitä voi syödä vaikkei se niin ihanaa olisikaan. Ja esim. oliivit. En mäkään niistä tykkää, vaan syön silti. Ja arvatkaas, ne alkaa maistua paremmilta kun niitä syö. Ja kukaan ei takuulla kuole yhteen-kahteen pahaan ruoka-aineeseen.
*Samoin kun kaikki banaanijutut on automaattisesti pahoja, kaikki suklaajutut on automaattisesti hyviä :D Pettymys on suuri kun suklaajuttu onkin pahaa.
*Tykkään leikkiä sarkastista ja ilkeää ihmistä. Kuitenkin pelottaa että joku ottaa siitä itseensä :D Ja aina kun teen ht.nettiin keskustelun niin hyvä kun uskallan käydä katsomassa mitä sinne on sanottu.
*Häpeän ihmisten puolesta :D Aina välillä koulussa Henna päätti kysyä jotain joka mun mielestä oli noloa ja aina silloin kun se kysyi asiaansa, minä vajosin pulpetille ja koitin näyttää siltä etten tunne tota.

Juuri nyt en taas keksi mitään. Ja vaikka keksisin en sitä varmaankaan tule kertomaan, postauksia on jo ihan liikaa.
Tai sen voin sanoa että mua rasittaa se jos ihmiset kirjoittaa vaikka tramboliini, pieno... Siis ihan sama kuin kirjoittaisi vaikka panaani tai bäärynä tai perzikka.

Vaihtelu on sitten ihanaa

Olipa jännää kun tallille mennessä saattoi miettiä että voin mennä ihan kenellä vaan. Mukavaa :) Ei voi sinäänsä ennustella mitä taulussa lukee.
Saavuin tallille ja menin katsomaan taulua. Pari järkytystä, menin Sulolla (se ei ollut järkytys), meidän tunnilla oli kaiken kaikkiaan kuusi heppua, joista yksi oli pelottava, jäiks. Niin ja pelkäsin syttyväni tuleen koska tallissa hitsattiin?

Koska Sulo meni tokalle tunnille, ei mulla ollut oikein tekemistä. Niinpä hengailin tallissa. Pian sainkin tehtävän. Yksi tyyppi tuli kysymään onko mulla voimaa ja pääsin putsaamaan Sulon kavioita. Oikein ruuhkaisaa ja hakivat vielä Ernonkin sinne :D Mä puhdistin ne kaviot sitten kauheiden paineiden alla. (ja näin välihuomautuksena, minkä helkutan takia Ernokin tietää mun nimen?)
Tämän jälkeen kyyläilin tuntia ja sitten olikin meidän tunti.

(Olin ajatellut että olisi kauhean ahdasta, mutta ei kyllä ollut. Ainoastaan laukoissa tuntui ettei ole tilaa)
Kiipesin pikku Sulon selkään ja totesin taas että sen satula on kamala. Sitten käyntiä eteenpäin ja ponikin tajusi jutun jujun. Tunnilla oli muuten Roosa, Vinski, Kaisa, Pomo ja Simo.
Käveltiin siellä pitkin kenttää, koitin ohjailla Suloa pois uralta, otin jotain voltteja ja pysähdyksiä. Sulohan jopa toimi aika hyvin. Kulki eteenpäin ja kääntyi hyvin. Muutama seurailukohtaus tuli, mutta muuten. Tosi hyvin meni poni.
Pian siirryttiin raviin ja raviin siirtyminen oli taas vähän vino kun Sulo lähti kiemurtamaan. Sen jälkeen sain ponin hallintaani ja mentiin oikein nätisti. Kääntelin ja otin pari siirtymistäkin ja poni kulki kuin unelma, ihanaa. Ainoa ongelma oli se kun mun jalka vammasi. Se sattui hirveästi. En tiedä jännitinkö sitä jotenkin että otti painoa enemmän vastaan tai jotain, mutta varsinkin toiseen suuntaan voltit oli ihan kamalia, tuntui että jalka lähtee irti. No, hammasta purren vaan eteenpäin, tämä ei ole mikään huviretki!

Tosiaan, poni kulki hyvin, ihan yhtä hienosti kuin käynnissäkin sanoisin. Sitten sekunnin käyntitauko jonka jälkeen jäätiin ympyröille. Minä ja Simo toisella, Roosa, Pomo ja Kaisa toisella. Vinski pomppi vähän missä sattui. Tarkoituksena oli siirtyä harjotusraviin ja piti saada hevonen ottamaan isompia askelia välillä (niin ja tunnilla myös höpötettiin jotain rentoutumisesta, hevosen rentoutumisesta)
Siirryin pahaa-aavistamattomana harjoitusraviin. Sulo oli sitten "jee laukataan" -tuulella, joten pari kertaa mentiin toiselle ympyrälle ja pari kertaa oltiin just menossa sinne :D Ei se vaan kääntynyt, se halusi mennä eteenpäin.
Siksi ravasin pari kierrosta keventäen, jonka jälkeen istuin alas ja Sulokin palasi hallintaani.
Mä en oikein alkuun edes muistanut että piti pidentää askelta ravissa. Mä vaan keskityin siihen että pysyttäisiin ympyrällä, käännyttäisiin hyvin (eikä juostaisi kenenkään perään) ja että mä istuisin rauhassa siellä. Alkuun meinaan pompin hirveästi. Hoettuani aikani "Rentoudu, rentoudu" -mantraa sain itseni rauhalliseksi ja pomppiminen lakkasi.

Kun lopulta Sulo oli hallinnassa ja mä istuin siellä ravissa kuin liimattu (ah, mikä tunne jälleen kerran) aloin vähän kokeilemaan tuota askeleen pidennystä. En nyt tiedä toimiko se, mutta sain mä vähän lisää vauhtia :D Ja pystyin jopa istumaan kun nojasin vähän taaksepäin. Se on toinen juttu saiko niin tehdä vai ei. Kun oltiin pidennelty tarpeeksi, piti alkaa ottaa käynti-ravi siirtymiä jotka sujuivat jotenkin. Vähän Sulo hiljensi kättä vasten, ei olisi halunnut hiljentää.
Toiseen suuntaan mennessä tapahtui jotain kun Sulo ikään kuin lukitsi itsensä aina välillä. Se kyllä kääntyi, mutta tuntui kuin olisi purrut tyyliin kuolaimeen tai jotain. Oli tosi jäykkää se kääntäminen? Ja kerran ajauduttiin toisen ympyrän puolelle. En edes tiedä miksi.
Ja en tiedä teinkö oikein, mutta yhdessä vaiheessa Marianne käski istua takajalkojen päälle, ja mä sitten koitin tunnustella takajalkoja ja jotenkin mä tunsin ne. Wau.

Kun oltiin ravailtu itsemme henkihieveriin niin käveltiin hetki ja sen jälkeen vuorossa nopea laukkailu. Sai nostaa miten halusi ja näin. Mä nostin ravista ja heti ekassa nostossa olin ihan yllättynyt kun Sulo paineli kuin raketti :D Ja vielä oudompaa oli kun en pomppinut. Nojasin niin paljon taaksepäin. Mutta joo, Sulo tykkäsi laukata.
Laukat nousi useimmiten silloin kun halusin, kerran Sulo vähän ennakoi. Istuin ihan hyvin, hiljennyksissä välillä nousin jalustimille ja kaarteissa aloin pomppia. En oikein käännellyt kun tila oli mitä oli ja kun Sulo paineli siellä kuin veturi niin.. Mutta pari kertaa käänsin toisen ohitse ja.. No, kyllä se poni jotenkin kääntyi. Ei uhreja tullut kun ohi mentiin, eli kai se ihan hyvin kääntyi. Ja nyt ei ainakaan ollut vauhdista pulaa, kertaakaan ei aiheetta hiljentänyt laukkaa. Jeah. Mutta ihan kivasti meni mun nähdäkseni, ihan hyvin istuin ja sain harjoitella pidättämistä. Ja hei, mä jopa muistin päästää käden mukaan laukkaan! Se oli kanssa hieno juttu. Ja kääntyi se poni jopa vähän.

Kun oltiin laukattu siirryttiin kevyt raviin. Sulo kulki taas kuin kello. Kääntyi vaikka ohjaa päästikin vähän pidemmäksi ja liikkui eteen. Sitten loppukäynnit. Ja kun Marianne tuli juttelemaan niin se selitti jotain että sen oli pakko laittaa mulle Sulo tai jotain. Joo siis ei se haittaa, vaihtelu on mukavaa. Mielelläni menen millä vain määrätään. Mutta.. Tietty erityisen mielelläni menen vaikka Roosalla ;)
Ja kuulemma Mariannen pitää keksiä mulle uusi hevonen jonka kanssa voidaan aloittaa alusta kun Sulon kanssa sujuu jo kaikki niin hyvin :D Ja mä kun luulin että aloin Sulolla menemään koska Elviksen kanssa meni niin huonosti. Hmm, mikä onkaan totuus?
Mutta joo, mä olen oikein tyytyväinen. Pitäisi lukea kaikki Sulo-merkinnät, mutta silti sanon että tämä oli varmaan paras Sulo-tunti. Kun yleensä tyyliin puolet tunnista menee tappeluun. Nyt meillä oli ihan pari kääntymisongelmaa ja muuten Sulo kulki kuin ajatus. Olen niin tyytyväinen, ainoa mikä ottaa päähän oli se ympyräsekoilu. Eli hyvin se meni.
Ja kun kuuntelin Mariannen juttelua niin aloin miettimään paria asiaa. Ensinnäkin se tuntuu kauhean jännältä kun kaikilla muilla mun tunnilla olevilla on oma vakkariheppa jolla ne menee koko ajan ja on suorastaan ihme jos ne menee jollain muulla. Sen sijaan mä menen hyvin vaihtelevasti vähän kaikilla. Joo olihan mullakin Elvis-kausi kun en millään muulla mennytkään mutta ei ole enää.
Ja toiseksikin, totesin että Pomo on sellainen etten jaksaisi mennä sillä jatkuvasti. Tykkään siitä ja leirillä oli tosi kiva mennä sillä joka päivä ja näin. Mutta se on turhan haastava :D En jaksaisi joka tunti mennä Pomolla. Vaikka onhan se vaikeus ihan kivaa, niin Pomo on jo turhan vaikea mulle. En saa siihen mitään kontrollia. En mä tiedä, se ei ole niin mun tyylinen.

Tosiaan, käveltiin loppukäynnit ja Sulo ei olisi oikein malttanut kävellä kun keskellä olisi ollut kivaa. Sitten vein ponin karsinaan ja huolsin sen nopeasti. Ja oli se lievästi hionnut. Rankkaa hommaa se juoksentelu on joo.
Ja sitten uskokaa tai älkää, vein Sulon tarhaan! Se vasta oli jännää.
Sen ekan langan kohdalle se pysähtyi pelkäämään, sain sen kuitenkin langan sisäpuolelle. Hyvä vaan kun mulla on toisessa kädessä poni, toisessa sähkölanka ja sitten poni ei oikein tahtonut totella mua :D Hyvä miettiä siinä että mitä teen kun poni ei suostu liikkumaan ja näyttää siltä että peruuttaa kohta sähkölankoihin. Lopulta sain sen langan heitettyä johonkin ja lopun matkaa Sulo tuli hienosti. Jollei lasketa mukaan sitä kun se suoraan sanottuna käveli mun päältä. Mutta mutta.

Tämä oli tällainen onnistumispäivä, onnistun kaikessa, upeaa eikö?
Nyt on hyvä odotella perjantaita >:D Voi miettiä että mikä luuseri toi Jonnakin on, mäki osaisin 10 000 kertaa paremmin <3

Ja arvatkaa kuka söi eilen Vares-aterian ja olisi voinut vielä syödä lisääkin :D Läski tai jotain.

Taas turhailua

Kunpa tässä jossain (niin että näinkin avuton ihminen näkisi) lukisi että montako kertaa näitä on luettu. Tai siis, uskoisin että päästään ehkä kertaan, sekin oma lukukertani ;) Tai no, onhan mulla todiste että joku on lukenut ainakin hetken mun kirjoitusta, onhan tuolla jossain se yksi kommentti :D
Vaan väliäkös sillä. Kirjoitan koska tykkään purkaa mietintöjäni ja haluan pitää ratsastuksen säästössä jotta tiedän miten olen kehittynyt, ja koska menin Roosalla ekaa kertaa ;) Ja muuta tällaista, uteliaat ihmiset voivat sitten lukea turhia postauksiani joista en itsekään aina tajua mitään.

Terveisiä täältä koulusta siis. Heh. Täytyy kyllä sanoa että tämä koulun alkupäivä on vähän mennyt ohi, enhän mä nyt voi tietää että tietokoneissa on jotain jäähdyttimiä ja levyjä, ääk :D Mä vaan osaan käyttää konetta sen verran kun tarvitsee, en mä tiedä mitä se pitää sisällään. Ja kun tehtiin joku testi jossa kyseltiin jotain että missä kaikki tapahtuu ja mihin jotkut koneen osat liittyvät. Sain siitä 41%. Ja vain yhteen sain vastattua ekalla kerralla oikein. Sanoisin että aika säälittävää kuitenkin.

Ja arvatkaapa mitä, mä olen joku paniikkihäiriöinen tai jotain. Eilen tärisin ihan järkyttävästi koska melominen on niin pelottavaa. Jännää sinäänsä, soutelu ei ole. Mutta melomishommeli kaatuu niin helposti ja sinne jää jumiin. Samoin olen tässä todennut että olen alkanut pelätä autolla ajamistakin. Voi apuva, mitään en voi tehdä kun joka asiaa tässä jo pelkään :D
Hiukset on suht lyhyet nyt ja mä pidän :) Ehkä isoin muutos mitä on mun hiuksille tehty, tai no onhan ne kiharatkin ollut aika suuri muutos. Tai ei ehkä niin paljon. Hyvä vaan kun kaikki on silleen että leikattiinpa lyhyeksi. Mutta sitten kun miettii niin seuraavan kerran ne leikataan ehkä puolen vuoden päästä, ne ehtii kasvaa aika reippaasti ja silloin ne on sitten jo ainakin olkapäille asti... Että ei ne niin lyhyet ole.

Roosa on niin ihana :) Miten tämä liittyi YHTÄÄN mihinkään? Niinpä, ei mitenkään eikä mihinkään :D
Mun eka lempihevonen oli Asta. Siitä mä tykkäsin koska sain sitä harjailla. Ja olihan se mukava. Mutta ei sen enempää, sitä mä vaan sanoin lemppariksi ja pidin siitä. Seuraava oli sitten mun shettishoitsu. Siihen mä jopa vähän ihastuin kun se oli niin hellyyttävä :) En sitä kauan hoitanut kun tallia vaihdoin mutta sinä aikana huomasin jo kehittymistä kun poni alkoi kulkemaan paremmin. Meinaan tarhaan ja pois sieltä :D Se oli joku 2-3 vuotias.
Elvis oli sitten. Elvis oli samanlainen kuin Asta. Saatoin sitä kutsua lempiponiksi ja pidin siitä. Mutta siinä se.

Mutta Roosa :D Se onkin ihan toinen juttu. Kuten olenki teille selittänyt. Niille jotka luki siis.

Kiinnostuin Roosasta heti kun kuulin siitä (kiitos kertojalle, joka tunnistaa itsensä) sitten kun näin sen niin tykästyin heti. Ja varmaan heti kun näin otuksen ekaa kertaa karsinassa rakastuin siihen niin syvästi. Kyyläsin sitä ja kävin aina moikkaamassa sitä. Se on vaan niin söpö ja ihana. Omalaatuinen pölvästi. Ja ekaan ratsastukseenkin olen niin tyytyväinen. Meillä meni ihan hyvin ja Roosa oli paljon mukavampi kuin ajattelin.

Koko ajan mä ajattelen että Roosa lähtee mitä erilaisimmista syistä. Pelkään sitä jatkuvasti. Välillä kun katselen sitä ponia, meinaan alkaa itkemään. Niin tunteellista. Se on vaan niin rakas, rakkaampi kuin kukaan muu on ollut. On se sitten ihmeellistä.
Muistan kun mä ihmettelin näitä tyyppejä jotka selittää että "näin sen ja sitten mä heti rakastuin siihen ja niin edelleen" Mutta Roosa on just sellainen. Toivon todella ettei se lähde mihinkään, todella todella.
Mä toivon että saan mennä Roosalla ja vielä jopa aika paljon. Ei siis silti että menen joka kerta samalla, ei. Mutta että saisin vielä mennä Roosalla. Haluaisin oppia menemään sillä. Kehittyä sen kanssa you know. Toivossa on hyvä elää. Toiveet vaan sortuu niin helposti.
Toivon silti että meistä voisi tulla "paras pari" Se ilmaus nyt on surkea, ei maailmassa voi olla miljoonaa parasta paria :D Mutta tajuatte kyllä mitä tarkoitan, jos ette, olette virallisesti tyhmiä (:

Roosa on ihana. Se ei saa lähteä ikinä mihinkään.

(Arvatkaa mitä, nyt just tällä hetkellä se lähtee kun kirjotin noin, mutta..)

Heippa, koitan nyt jopa keskittyä tähän koulun käyntiin. Mutta tämä on niin hepreaa nyt just. Vektori, kuka tajuaa mikä sekin nyt on..

Ajatellaan yhdessä

Mitäs mietitään. Mua väsyttää. Siihen mun ajatukset tuntuu tökkäävän :D

Mutta mutta, Roosa oli sitten jännä :D Hehheh, enkö olekin kiva.

Mutta silleen, se oli melko mielenkiintoinen yhdistelmä ja ne ongelmat jotka sen kanssa oli, oli sellaisia joita on opetellut jo muiden hevosten kanssa.
Vauhtiahan oli vähän liikaa ja se vähän järkytti, mutta toisaalta niin oli Kaisassakin vauhtia, Elviksessäkin on vauhtia. Mutta, Roosassa oli enemmän :D Vaan mitäs siitä.
Välillä se oli vähän hiiidasteleva, mutta toisaalta, niin Sulokin välillä hidastelee, Elviskin välillä hidastelee. Kaikki välillä hidastelee, joten ei siinäkään mitään eroa.
Vähän se seurasi, mutta hyvin vähäisesti. Samaan tapaanhan Elvis välillä seuraa ja Sulo seuraa vähän enemmän.
Ja sitten oli paljon väärään suuntaan menoja. Mutta vaan yhdessä vaiheessa oli kunnon tappelua suunnasta, mikä on omasta mielestä ihan hyvä kumminkin. Ja kyllähän Sulo aika useasti vaihtaa suuntaa ja saatetaan vähän taistella suunnasta.

Joten periaatteessa Roosa oli mielenkiintoinen sekoitus näitä hevosia joilla olen ratsastanut. Ja oikein kiva.
Kauhea vaan kun mulle tuli kauheat paineet aina välillä kun Roosa ei kulkenut "Apua nyt en enää ikinä saa mennä tällä ku ei tää toimi lainkaan!" Mutta ehkäpä mä saan.. Siltä kuulosti, jee. Rakas aasi/muuli/poni. Niin, hevonen se ei ole.

Karsinassahan se oli hirmu ihana. Välillä seisoi kiltisti ja välillä vähän liikuskeli ja tutkaili minua. No, korvistaan oli herkkä, sen sai tuta kun vahingossa iskin harjan ponin kaulan yläosaan.

On Roosa tosi kiva.
Ja arvatkaas, ekaa kertaa mä olin tosi iloinen kun sai kuulla millä menee ja olin jopa iloisen näköinen siellä selässäkin. Ihan uusi juttu ;) Vaikka kaikilla on kiva mennä, joitain jännittää, niin Roosaa jännitin kahta kauheammin ja oli niin siistiä ja kivaa ja ihanaa että pääsi menemään sillä. Viimeisimpänä olisin kuvitellut Roosalla meneväni. Mariannella oli sellainen äänensävy ja -paino silloin kun kysyin.

Iloinen ratsastaja :D Jännä kun tämä tekohymy-kuva näyttää tuhat kertaa paremmalta kuin ne missä hymyilen ihan luonnollisesti. Näytän niissä vähän, tota noin. Vammaiselta :D Miksi, voi miksi, olen niin ruma.

Joo, välillä mä mietin että olen vähän outo.
"Hevosten hyvät ja huonot piirteet" -lista olisi jotakuinkin tällainen:

-Tykkään reippaista hevosista. (Raja tässä kumminkin kun on näin surkea kuin minä) Mutta sellaiset eteenpäin potkittavat mallit on hieman rasittavia välillä :D Arvostan sitä jos se hepokka liikkuu ihan itse.
-Samoin herkemmän puoleinen hevonen on kivempi kuin joku kovasuinen ja kovakylkinen jurrikka. On oikein kiva jos se hevonen toimii pikkuisilla ja kauniilla avuilla, ilman mitään revin, kiskon, potkin juttua (näin karrikoidusti, you know)
-Varmaan eniten maailmassa vihaan sitä kun hevonen seuraa :D Olen niin kypsä siihen, oli seuraaja oma tai toisen ratsu. Rasittavaa!
-Toisaalta hevonen ei kuitenkaan saisi olla mikään tikittävä aikapommi. Se ei saisi joka asiasta vetää kilareita, juosta vaan alusta asti hulluna ympäri kenttää. Se ei saisi seota jos ratsastaja tekee jotain muutakin siellä selässä kuin istuu kauniisti hienossa perusistunnassa. Suht luotettava kaveri siis. Ja esim Elviksen lasken kentällä oikein luotettavaksi (miinus se kun se on kauheissa Vinski-peloissa) Ei se pieni säikkyminen haittaa kumminkaan, eikä joku pikkuinen "pukitan vähän, vähän menen reippaammin". Rajaksi ehkä sellainen "keulin nyt tästä ympäri, hyppään esteradan ratsastajan roikkuessa jalustimessa ja saan sydärin kun ratsastaja sanoo jotain".
-En nyt oikein muuta keksi, kuin että maastossa tulisi olla oikein kiltti ja ymmärtäväinen.

Miettii tätä listaa ja sitten alkaa miettiä hevosia joista tykkään... (noo, mä nyt tykkään kaikista :D ainakin tähän mennessä voi niin sanoa.)

Entisen tallin issikkamamma nyt ei liikkunut yhtään mihinkään, eikä se nyt ehkä ollut mitenkään herkimmästä päästäkään :D Kun sitä ei saanut liikkeelle, se tuli laittaa jonkun ponin perään, eli seurausta havaittavissa. Mutta luoja se oli luotettava tapaus. Ei hätkähtänyt mitään, maastossa kulki varmasti ja oli hirveän kiva. Ei korvaansa lotkauttanut kun ratsastaja pelleilee selässä.

Sulostakin mä tykkään vaikka se rikkoo kolme ekaa viivaa :D Mutta sekin on oikea luottoponi. Ei se nyt säiky kun muut juoksee ja näin. (ja maastossakin se on turvallisin vaihtoehto.)

Elviksestä mä tykkään ja se periaatteessa tottelee kaikkia viivoja (paitsi vikaa :D Ainakin mun mielestä.)

Ja Roosa on tosi ihana ja se nyt tämän yhden ratsastuksen perusteella taisi muutamia viivoja rikkoa. Siis jotain seurailuviivaa. Ja niin. Mutta sekin vaikutti oikein sellaiselta että viitsin luottaa siihen.

Pomo on kyllä kanssa oikein kiva, mutta.. Onkohan se sitten niin ihana kuitenkaan. Ei ei ole :D Se nyt rikkoo sellaista viivaa että kääntely oli vähän hankalaa ja sitten sitä etten luota siihen otukseen.

Ja Kaisa oli kanssa oikein kiva. Mitähän viivaa se sitten mahtoi rikkoa.. No vähän turhan haasteellinen kääntää näin heikolle ihmiselle, mutta kääntyihän se kumminkin. En mä oikein tiedä.


Mutta siis, tälleen kun miettii niin tärkeimmät ja rakkaimmat näistä on sitten tyyliin Roosa, Elvis, Sulo ja mamma. Kun tätä comboa katsotaan voidaan tulla siihen tulokseen että se reippaus ei ole niin tärkeä asia. Noistahan nyt ehkä Elvis ja ehkä jopa Roosa (kerran perusteella paha sanoa :'D) on reippaita. Sulo ja mamma sitten ei niin, vaikka toisaalta, kyllähän kummallakin on niitä turbopuusteripäiviä kun mennään tosi kivasti.
Sitten tämä herkkyys niin. No Elvis on joo melko herkkä poni. Kyllähän Roosakin oli suht, mutta oli siinä vaikeuksia. Sulon kanssa on välillä vaikeuksia ja varmaan mammankin kanssa oli (en muista) Eli herkkyys ei ole niin tärkeä asia.
Näistä jokainen saattaa seurata. Sekään ei taida olla niin tärkeä asia.
Näistä jokaiseen mä luotan. Osaan enemmän, osaan vähemmän.
Näistä vaan kahteen mä luotan maastossa. Eipä ole sekään niin tärkeä asia.

Voidaanko tästä vetää johtopäätös että loppujen lopuksi on ihan sama millainen koni siellä alla on? Ja voisiko olla niin että siitä konista tulee oikein tärkeä jos sillä menee tosi paljon ja oppii luottamaan siihen?

Niin, luulisin että pohjimmiltaan tärkein asia on se että voin luottaa siihen hevoseen ja ehkä se että pystyn jossain määrin hallitsemaan sitä. Pomosta mä pidän ihan hirveästi kyllä, mutta ei se ole mikään lempihevoseksi luokiteltava. Mä en luota siihen ja en hallitse sitä tarpeeksi omaan makuuni.

Mutta voin olla iloinen että olen niinkin sopeutuvainen ja tykkään oikeastaan kaikista hevosista jotka mulle lykätään. Olisihan elämä melko tylsää jos suostuisin menemään vain Elviksellä ja itkisin tyyliin jos joutuisin menemään jollain muulla.
Ja toisaalta se on kuitenkin parempi mennä eri hevosilla, että oppii ratsastamaan paremmin. Ja ne kamalat jumittelija-seuraajat, se on vaan niin hieno tunne kun ne saa kulkemaan.

Joo ja täytyy myöntää että Viiru oli aika järkyttävä :D Kyllä olisin voinut uudestaankin mennä, mutta ei se ollut niinkään miellyttävä. Se meni liikaa, en saanut siihen mitään kontrollia ja oli tosi epäluotettavan tuntuinen.

Ah, nyt hei hei kaikille :)

Ei ihan niinkuin piti

Tässä päivässä ei suurinpiirtein mikään mennyt niinkuin suunnittelin päässäni.

Saavuttuani tallille (niin myöhään) kävin katsomassa taulua. Koko ajan olin ajatellut että menen Vinskillä, mutta enpäs vaan mennytkään. Olin kyllä ajatellut etten välttämättä ihan heti sillä pääse kun jos on isoja ihmisiä tunnilla niin hevoset on varattu. Minä odotan, kunhan joskus pääsisin.
Mutta nyt rakkaat lukijani haluavat tietysti tietää kenellä minä menin. Täydellinen yllätys kun siellä taulussa luki: Milla - Roosa. Wau.
Jonnan piti tulla tänään kuvaamaan ja se jo vähän vaikutti siltä ettei tule, kun sataa, mutta heti kun luin nimen taulusta niin Jonnan oli aivan pakko tulla :D

Harjasin vähän aasinnäköistä kummajaista ja se teki hommasta oikein turhauttavaa. Se oli ollut ekalla tunnilla, seissyt karsinassa vähän aikaa. Minä kävin vähän ponia harjaamassa. Sitten lähden odottamaan Jonnaa ja kun takaisin tulen niin poni olikin piehtaroinut. Julma se on jos mikä.
Sitten oli kauhea ongelma kun Pomo ja Roosa oli samalla tunnilla. Ongelma satuloiden kanssa siis. (ja aloin miettiä kuinka epäkohtelias Roosa on. Vie Pomon karsinan ja Pomon satulan.)

Tosiaan, harjailin Roosaa ja teimme jonkin asteista tuttavuutta. Ja oli niin jännää.

Varustin ponin ja sitten mentiin kentälle. Ja koko matkan vaan mietin että toivottavasti tämä ei nyt jummaa tänne tai muuta vastaavaa. Niin useasti olen todistanut kun Roosa seisoo ja ihminen koittaa epätoivoisesti saada sitä liikkeelle :D Kerran jummattiin koska sateenvarjo oli hirmu pelottava. Lopulta pääsimme hienosti kentälle ja nousin jopa selkään. (ja tunnilla mukana muuten Pomo, Kaisa, Elvis ja Vinski.)

Näiden kaikkien tuntien perusteella jotka olen nähnyt (ja sen takia kun en halunnut pettyä) olin luonut seuraavanlaisen kuvan ponista ja tunnin kulusta: Roosa jumittelee, ei liiku tai kävelee vaan ylilaiskasti eteenpäin, se pyörii portilla koko ajan, se seurailee Elvistä, se ei käänny jos haluan, kääntyy jos en halua. Siis yksinkertaisesti ei tee mitään mitä haluan.
Siksi yllätys oli täydellinen kun poni harppookin reippaasti eteenpäin.

Alkukäynneissä totuttelin siihen että poni oikeasti kulkee näinkin reippaasti. Vähän kääntelin ja se sujui hirmu hyvin. Ja huomasin että aina välillä Roosa käänsi päänsä sisäänpäin, ikään kuin aikoi kääntyä. Mutta hyvin pysyi uralla kun pyysin.
Yksi säikähdys tuli kun Vinski pelästyi jotain ja Roosa otti sitten pari raviaskelta :D
Alkuun poni siis kulki tosi kivasti, mitä nyt pari kertaa pyörittiin portilla. Se on pientä.
Sitten siirryttiin kevyt raviin. Vähän sai naputella ensin että moottori saatiin käyntiin ja sitten Roosalla olikin oikein kiva ravi. Ihanat askeleet istua siellä ja ravi oli mukavan rauhaisaa. Tosin kun tein jotain käännöksiä niin poni hieman meni sitten kovaa niissä kurveissa.

Halutessaan se poni kääntyi aika pirun hyvin, oikeasti. Mutta välillä sitten olikin vähän vaikeampaa. Välillä mentiin vähän imussa ja vaihdeltiin suuntaa. Ja vesilammikoissa ei voinut kulkea. Mutta välillä Roosa kulki kyllä tosi kivasti.

Kun oltiin ravailtu, siirryttiin käyntiin ja pysähdyttiin. Otettiin takaosakäännöksiä. Ja mukavaa oli kun minä en ollut ikinä sellaisia tehnyt ja kuulemma poni ei oikein tajua niitä :D Kuitenkin meidän eka takaosakäännös onnistu tosi hyvin, ainakin omasta mielestäni.

Alkuun noi käännökset sujui paremmin, loppua kohden vaan huononi. Lopulta poni tympääntyi ja me ei enää oikein liikuttu mihinkään suuntaan. Sitä seurasi kauheat ongelmat. Poni ei tehnyt mitään mitä pyysin, se vaan kulki minne halusi. Mistään ei tullut mitään. Sen takia jätinkin takaosakäännökset ja lähdin vaan kävelemään. Otin jotain pysähdyksiä ja vähän käännöksiäkin. Ja totesin että toi aasin kuvatushan pysähtyy ajatuksella. Välillä horjahdin eteenpäin kun poni olikin jo pysähtynyt, aika kiva.

Jatkettiin laukalla. Harjotusravista piti nostaa. Joo, ja meillä oli yhä edelleen ongelmat päällä. Niinpä ekaan suuntaan ei laukkaa noussut lainkaan ja suurin osa siitä ajasta meni siinä kun pyörittiin portilla. Koitin pitää ohjat tuntumalla ja johtaa, antaa pohjetta ja raippaa ja olla kiskomatta suusta. Mutta ei niin ei. Lopulta mentiin sitten Vinskiä päin ja potku. Osui pikkaisen mun jalkaan mutta ei se menoa haitannut :D Lopulta pitkällisten tappeluiden jälkeen sain ponin kulkemaan uraa pitkin. Sitten tein voltin ja Marianne alkoi motkottaa mulle. Onneksi sentään poni teki siistin voltin ja päästiin jatkamaan uraa pitkin, muuten olisin hävennyt silmät päästäni enkä olisi enää ikinä päässyt Roosalla.

Laukka tosiaan jäi välistä vasempaan kierrokseen, mutta oikeaan sainkin jo nostettua. Ja se oli oikeasti hyvin mielenkiintoista. Ekan kerran kun koitin nostaa niin tuloksena oli jotain kiitoravia vaan (tajuatte pointin) Ja mä olin ihan järkyttynyt :D En olisi uskonut että se poni kulkee ihan noin kovaa. Lopulta vaan sopeuduin siihen että joo, tässä ponissa on vähän vauhtia kun laukkaa nostetaan. Sitten jouduin myös sopeutumaan siihen että ponissa on vauhtia myös laukatessa.
Laukka oli vaan jotain aika avutonta räpellystä. En edes koittanut kääntää, nostin vaan jostain enkä oikein uskaltanut koittaa uudestaan jos ei laukka noussut. Ja jos laukka tippui niin en oikein uskaltanut nostaa takaisin. Jäi laukka vähän.. Miten sen sanoisi.. Aloittelijamaiseksi kun poni oli niin vieras :D Ja vauhtia oli enemmän kuin laki sallii. Oltaisiin voitu osallistua kyllä laukka- ja ravikisoihin.
Vähän mä pompin laukassa kun se oli niin nopeeta :D Mutta kun oikeasti koitin istua niin tuli siitä sentään jotain.
Mutta aika jännää. Noi nostot oli kaukana niistä hallituista ja kivoista nostoista.

Sitten loppuravit jotka meni oikein hyvin. Vähän käänsin ja poni oli niin nöyrää että. Lopuksi käynnit ja Marianne tuli taas jutustelemaan pikkaisen.
Meni meillä kuitenkin aika hyvin ja kun poni on uusi ja kaikkea. Ja kysyi haluisinko mennä sillä vielä uudestaankin :D Joo tietenkin haluan.

Tosiaan, kyllä mä mietin että täytyy mennä hyvin, muuten en ikinä pääse enää Roosalla. Ja kyllä se oli tosi kiva, semmoinen ihana. Vaikka vähän menikin hermot kun kymmenennen kerran mennään sinne portille :D
Mutta kauhean kiva silti. Se oli ainakin nyt kivan reipas (välillä se vähän hyytyili) ja kuitenkin se kääntyi tosi kivasti, pysähtyi hyvin. Vaikka se välillä juntteili. Mutta se oli hirmusen kiva. Onhan ne sellaiset helpot hevoset tosi kivoja kanssa, kun ei tarvi koko ajan vääntää kättä ihan yksinkertasista asioista, mutta toisaalta tuollaiset vähän haasteellisemmat on kanssa kivoja. Kun onnistuminen on tosi upeaa niiden kanssa. Roosa oli haasteellinen kun se juntteili :D
Ja heh, mulla oli tosi kiva tunti. Melkein koko tunnin mä jopa näytin iloselta :D Ainoastaan kun tuli se portilla pyöriminen ja potkut niin oli hermot mennä, mutta muuten mä loistan siellä niin tyytyväisenä. Ihanaa kun mä pääsin Roosalla :)

Mariannekin totesi että taisin tykästyä Roosaan. Ja nyt mä haluan mennä sillä taas ja taas ja vaikka vielä taas. Se on ihana.

Ja Jonna varasi tuntinsa. Mä odotan sitä innokkaammin kuin Jonna itse.

<3 On se vaan niin ihana :) Oikein kultainen tapaus ja kyllä se toimi jos vaan sai sen toimímaan. Awws.

Days of our lives

Ei mulla ole niinkään kirjoitettavaa, ihkuttelen siis jotain uskomattoman turhaa.

Katsoin tässä torstaina telkkaria. Katsoin vaan jotain turhaa kun en jaksanut nousta ylös. Sitten sieltä tuli Päivien viemää. Alkuun mietin että tämä on varmasti surkea ja typerä ohjelma, pakko nousta ylös ja lopettaa katselu. Katsoinpa koko ohjelman ja oli pakko katsoa myös seuraava jakso :D Koukussa, nouh.

Mutta kun, siellä on ihan hirveän ihanasti puhuva mies! Se on lukinnut ihmiset sairaalaan (aina paranee) ja kostaa niille. Jotain :D Olen jo melkein tajunnut jotain. Kahden jakson perusteella olen tajunnut jotain mitä on tullut ties kuinka kauan.

Saa nähdä onko mun pakko katsoa tätä ohjelmaa sitten joka päivä.
Mutta mitä nyt nopsaan Wikipediaa lukaisin, niin totesin sen ohjelman olevan täysin säälittävä ja niin edelleen.
Siis oikeasti, 36 ihmistä palannut kuolleista. Muutenkin niin pirun epäaitoa. Miten joku äijä voi vaan lukita sairaalan kerroksen niin ettei mikään toimi. Ööh.

Mutta mulla oli hauskaa kun tämä pahis rupesi selittelemään yhdelle naiselle "Kun makasin täällä koomassa minulla oli hyvää aikaa suunnitella kostoa! Hahaha" :D Se Stefano on sitten ihana.

Mutta joo, hyvä ohjelma :D Parempi kuin nykyiset Salkkarit, kun Ullaa ei ole.

Samoin mä tässä odottelen tiistaita. On niin pitkä aika. Ja jos Jonnakin tulisi. Mä odotan varmaan sitä Jonnan tuntia innokkaammin kuin Jonna itse.

Ja perjantaina oli jo aika kiva koulupäivä. Laskettiin pari laskua, ihanaa!

Ja mulla on nälkä :D

Äwws, tiistai on jo ylihuomisen huomenna! Sitten jos mä vaikka pääsisin Vinskillä.

Sitä tuntee ittensä pieneksi

Jooh, tänään oli muuten eka koulupäivä. Musta tuntui että olen tosi pikkuinen :D Ja meillä oli lievästi sanoen viisas koulupäivä. Tutustuttiin tunnin verran kouluun jossa ei edes tulla käymään. Huomenna pitäisi nousta kuudelta, niin varmasti, ja ei auta kuin toivoa että ehdin seitsemän bussilla kouluun.. Muuten joudun menemään kuuden bussilla ja avot, kun herätys on viideltä...
Ja sitten olin tallillakin taas pitkästä aikaa :D Ajattelin katsokaas että jos nyt jo saisin kysyttyä Mariannelta jotain. Jotain jota olen tässä ties kuinka monta viikkoa mietiskellyt, nöyh.

Saavuin silleen hyvissä ajoin, olin Mariannea piilossa (miksi, oi miksi) ja sitten menin katsomaan ekaa tuntia. Katselin sitä ja loppukäynneissä menin taluttamaan Simoa (keksin että Simo on apina. Meinaan Simo -> Simppa, ja jos mulla olisi apina, nimeäisin sen Simpaksi. Nämä jutut menee jo aika pimeiksi vai :D)
Talutin Simoa myös seuraavan tunnin. Avuttomasti ilmeisesti. Simo nimittäin vähän jyräili mun päälle ja näin. Vaan ei sillä, Mariannen kanssa Simo meni nätisti, mutta sitten kun lopuksi meni yksi toinen taluttamaan niin ei se ainakaan paremmin pärjännyt. Siitäs sait Marianne, njähnjäh >:D

Sitten kun mentiin talliin niin tuli kauhea ruuhka. Kuului vaan "Marianne, Marianne, Marianne". Joten lopulta siinä oli noin... kuusi ihmistä jonottamassa Mariannen puheille. Meillä oli hieno jonokin siinä.
Mä siinä heiluin ja tärisin ja harkitsin syvästi kysyväni.
"Sä voit kyllä kysyä ensin", sanoi sitten tämä yksi tyyppi joka piti sitä heppakerhoa (se on tosi tuttu. Lyön vaikka vetoa että jopa tiedän sen nimen)
"Eeei, ei mul oo mikään kiire. Mun asia on jo odottanu pari viikkoa, niin voi se vieläki odottaa jollen saa kysyttyä" Ja sitten ihmeteltiin mikä on niin pelottava asia ettei voi kysyä tai mitään. Heh :D

Nooh, lopulta jono hälveni. Ja ihmisetkin alkoivat vähän niinkuin kadota. Lopulta jäljellä oli vain yksi perhe, Marianne ja minä. Mä seurailin tyhmän näköisenä Mariannea, kun se ei ollut kiireisen näköinen tai mitään. Koko ajan mietin että nyt mä kysyn! Taienmäkysykkää... Noh, mun onneksi Marianne jutteli tolle perheelle, eikä siis kadonnut mihinkään.

Lopulta sitten tämä perhe alkoi häipyä, joten oli viimeinen tilaisuus ennen kuin Marianne katoaisi taas salaperäisesti. Sain jotenkin aloitettua uskomattoman fiksun kysymykseni
"Voiskohan kenties tässä jossain vaiheessa olla mitenkään ehkä mahdollista" henkinen pyöriskely tauko. Mietin jo jänistäväni kokonaan, mutta totesin että mua pidetään tarpeeksi hulluna jo muutenkin.
"Niin voisinko mä ehkä joskus mennä Vinskillä ja aasin näköisellä otuksella :D" "Ai Roosa-ponilla?" Juuh :D (mutta jos multa kysytään, nimi ei sovi sille.. Ei ei, olkoot sitten vaikka aasinkuvatus tai jotain.)

Ja mä olin jo lytännyt mun idean :D Emmä kuitenkaan pääse Vinskillä kun kumminkin se tyyppi jää pysyvästi meidän tunnille ja menee Vinskillä aina. Emmä kumminkaan pääse Roosalla kun sillä on se Pomon satula ja se yksi tyyppi menee aina Pomolla.
Mutta mitäpä vielä!
"Ai koska sä haluisit mennä? Ens tunnil vai" "No emmä tiiä, ihan sama, mut joskus"
Ja sitten me juostiin tallille pian pian :D Marianne taisi selittää jotain että hienoa hienoa, tietysti voin mennä, ja se on kuulemma odottanut että rohkaistun menemään jollain muillakin (tai jotain) Ja on oikein mahtavaa kun uskallan mennä jollain muullakin. Hienoa hienoa. Mukavaa että olet nyt noin iloinen :D
Mä vaan solkotin jotain että haluisin mennä Vinskillä ja katsoa että miten se nyt menee, kun siitä on niin paljon aikaa.
Ja dädää, merkattiin sitten heti ensi tunniksi Vinski.
Hmm, mitäs se olikaan just elvistellyt tuolla...
hevostoiveita ei oteta vastaan, kaikki menee just niillä joilla mä päätän >:D Tosin se kyllä hyväksyi kaikki toiveet saman tien, mutta joo :D

Uu, mä pääsen Vinskillä, siistiä. Arvatkaas mitä olen koko illan miettinyt:
Me jyrätään kaikkien päälle, Vinski ei käänny, se syö, se ei nosta laukkaa, se ei liiku...

Apua :D Mutta tosissaan, mä kyllä vaihdan nimeä, käyn kauneusleikkauksessa ja muutan Amerikkaan jos en saa Vinskiä laukkaamaan. Se olisi oikeasti kamalaa. Ei muulla niin väliä mutta kyllä se laukkaamaan pitää saada. Sainhan mä silloin pikku alottelijanakin laukan nostettua ja ihan siitä käynnistä.
Ja jännityksellä odotamme miten istun siellä laukassa.
Ja arvatkaa mitä Marianne nyt päättää: Ensi tiistaina pidämme mukavan käyntituokion ja teemme pysähdyksiä ja ympyröitä koko tunnin!
Olisi julmaa tai jotain.

Ja katsotaan jos mä vaikka joskus pääsisin sillä Roosalla. Tietty ei se välttämättä vielä toteudu ongelmien takia, mutta sitten joskus kun tulee mahdollisuus, niin luotan (uskomatonta kyllä :D) siihen että Marianne muistaa tämän.

Ja mä pääsen Vinskillä :D Koska mä olen sillä viimeksi mennyt? Toisaalta vähän tylsää kun lähes varmasti tietää millä menen. Noh jaa, kestetään se nyt.

Me ollaan sitten hyviä

Tunnen itseni oudoksi kun selitän suurin piirtein kaikki ratsastusasiat me-muodossa. Tai siis, kun sinne ht.nettiin vastailin niin totesin: Meidän täytyy korjata tuota ja meidän pitää kiinnittää siihen huomiota :D Mutta mä ja hevonen ollaan kokonaisuus.

Okei, olin tänään tallilla, eikös ollutkin jännä juttu. Saavuin aika ajoissa ja autoin yhtä tyttöä Lakin kanssa. Ja Mariannekin sitten saapui ihmettelemään kuinka minä olen jo nyt täällä. Ja tänään oli lievästi täyttä. Mutta koulut toisaalta alkaa taas kohta niin johtuisiko siitä? (huomenna kouluun...)

Ja olin hyvin yllättynyt huomatessani että menen Elviksellä. Siistiä. Tosin mietin että Mariannella on jotain mua vastaan. Tai miettikää. Kun nyt olen Sulolla mennyt niin mukana ollut ehkä Sakari, tai ehkä Vinski puolet tunnista. Korkeintaan. Nyt kun minä taas pitkästä aikaa menen Elviksellä, eikös tunnilla ole mukana Pomo, Kaisa, Sakari ja Vinski. Siis kaikki pelottavat :D Jes. Pohdin myös että millä tuulella mahtaa poni olla. Kun näinä viime kertoina se on ollut niin vetelä ja laiska ja rasittava. Tullut mieleen että tarvitsisi raipan mukaan sille kun ei se poni vaan muka jaksa liikkua. Tulin kuitenkin siihen tulokseen että nyt meillä on kannustimia, Elvis siis varmasti jaksaa liikkua.

Ekalla tunnilla pääsin taluttamaan Nikkistä. Ja sillä oli oikein hauskaa. Nikkis oli hyvin hermoheikolla päällä alkutunnista ja tuli jotain lähtöjä. Sain kuitenkin pidettyä kiinni ponista ja ratsastajakin pysyi selässä. Joten ei se mitään. Toisen tunnin katselin kentän laidalla (Ja Roosakin käyttäytyi jokseenkin uskomattoman hyvin. Portille, portille, portille, itken Elviksen perään. Ja Elvis vaan kulkee ja miettii että, joo en tunne tota.)

Sitten oli meidän tunti ja kapusin selkään. Olipas Elvis taas oudon tuntuinen, näin pitkästä aikaa (pitkästä ja pitkästä) Alkuun käyntiä ja vähän katselin että mitä poni tykkää näistä hirviöistä. Otin jotain voltteja ja vähän pysähdyksiä.
Ja hei, Elvis meni aika kivasti. Se kääntyi, ei säikkynyt mitään. Tosi kivasti meni kyllä.
Sitten Marianne palasi vessasta ja siirryttiin kevyt raviin. Mentiin oikeaan kierrokseen ja ei poni vaan kääntynyt. Mä koitin ja koitin, koitin pitää ulko-ohjankin mukana, mutta ei! Yksi voltti onnistui siihen kierrokseen. Ja sitten vielä kun kentällä oli vesilammikoita niin.. Elvis ajatteli hukkuvansa niihin, joten kulkumme oli hyvin hauskaa.

Ravattiin toiseenkin suuntaan ja otin sitten voltteja. Elvis meni tosi kivasti, reippaasti, ja kyllä se vähän säikkyi Sakaria ja Vinskiä. Toisin sanoen kun ne tuli liian lähelle, meidän vauhti vähän hiipui. Tosin sain ponin kyllä aika hyvin takaisin raviin ja välillä pystyttiin ihan ravaamaan vaikka hirviöt meneekin ihan vierestä. Hyvä.
Kun oltiin vähän ravailtu, lähdettiin tulemaan koko ajan kokorataleikkaata. Mentiin siis harjoitusravia ja siinä kentän keskikohdalla oli tarkoitus ottaa parin askeleen käyntisiirtymä. Muutaman kerran ei poni millään kääntynyt kentän poikki, muuten se meni ihan hyvin. Siirtymät oli vähän hitaita, kun ponilla oli vauhti päällä. Hmm, niin ja toiseen suuntaan se kokorataleikkaa oli vähän merkillinen kun vesilammikot oli kulkureitillämme.
Mutta periaatteessa Elvis meni kauhean kivasti ja kai me jotenkin onnistuttiin.

Kun oltiin hinkattu siirtymiä tarpeeksi kauan, taidettiin vielä hetki keventää uraa pitkin ja sitten käyntiin. Käynnissä lähdettiin tekemään sitten seuraavaa: lyhyen sivun keskeltä käännyttiin keskihalkaisijalle. Siitä väistettiin uralle ja sitten laukannosto. Ja päätyyn sai tehdä laukkaympyrän jos oli tilaa.
Meidän väistö oli aika jännää. No Marianne ei tullut auttamaan, joten kai se jotenkin onnistui.
Tosiaan se väistö ei tuntunut kovin hyvältä, Elvis kulki jotenkin kaula linkussa ja en vaan kyennyt suoristamaan sitä ponia. Mentiin jotenkin turpa edellä sinne uralle. Mutta hyvä puoli on se, että kyllä mä aina välillä tunsin pari väistöaskelta.
Sitten se laukannosto. Kaipa olen jotain oppinut. Nimittäin kun ekan kerran koitin nostaa, poni siirtyi vain raviin. Kuitenkin mä jatkoin yrittämistä ja tädää, meillä oli laukkaa! Ja se oli noin helppoa, nousee kysymys, miksen ole aiemmin tehnyt tätä. Miksi mä aiemmin odottelin aina sitä pitkän sivun alkua ja koitin kerran nostaa. Tyhmä kun on.
Joo, Elviksellä oli siis todellakin meno päällä ja laukka sen mukaista. Pompin ihan hirveästi. Mutta siihen on syynsä. Ensinnäkin kun heti alkuun tuli kaksi kulmaa, joissa tietty pompin. Ja sitten kun oli niin kova vauhti ja kun en voinut keskittyä istumiseen kun jouduin katsomaan ettei juosta ketään päin :D Ja koska olen nyt laukannut Sulolla, siellä pysyy paremmin.

Laukka sujui periaatteessa kyllä ihan hyvin. Elvis nyt kiisi vähän turhan reippaasti ja mä onnistuin istumaan vaan joskus. Mutta ainakin mä hiljensin lähes joka kerta (vaan ekan noston jälkeen poni hyytyi itse) Pääsin harjoittelemaan siis tällaista laukasta raviin siirtymistä. Olipa sekin siis vaikeaa, kun ensin jouduin hetken taistelemaan että poni ylipäänsä siirtyi raviin ja sitten kun mä vähän turhan paljon heiluin ja huojuin ja seisoin ehkä jalustimillakin. Mutta ei me ketään jyrätty ainakaan.
Yksi laukkaympyrä me tehtiin. En paljon uskaltanut kokeilla kun tuntui että aina on joko Vinski tai Sakari siellä kentän keskellä ja ei mahduta. Ja sekin rajoitti kun Elvis juoksi niin kovaa :D Mutta yksi ympyrä ja istuin siinä sitten ihmeen hyvin.
Niin, ja laukka ei noussut suoraan käynnistä, tuli oikeastaan aina (paitsi kerran) pari raviaskelta väliin.

Toiseen suuntaan kun väistettiin niin Marianne päätti sitten kerran väistää mun kanssa.
Sitten loppuravit. Ravailtiin kahdeksikolla ja Marianne päätti alkaa hokemaan taipumisesta mulle. Kun hevosen pitää taipua siellä ja sitten suoristua tuossa. Mutta kun. Sitten tulee ongelma :D Alan meinaan tsiikailemaan hepan päätä ja miettimään että onko se nyt tarpeeksi kääntynyt. Ja sitten kun toiseen suuntaan ei näe kunnolla että onko pää oikeassa asennossa kun siinä on harja edessä.
Noh, koitin siinä parhaani mukaan Elvistä taivutella. Kaipa se jossain määrin meni oikein, mutta ei varmaan tarpeeksi. Ja kovin suorana ei päästy menemään kentän poikki koska vesilammikot oli edessä ja koska Elviksellä oli kriisejä muiden kanssa (tai sitten oltiin ravata jotain päin :D)

Sitten loppukäynnit ja olin oikein ilkeä Elvikselle. Kuljettiin siellä Sakarin perässä, Vinskin perässä, niiden välissäkin. Mutta ei näemmä ollut kovin pelottavaa. Ja kyllä se oikeastaan meni aika kivasti. Kaikki askellajit sujui, pari kertaa se vähän väisti tai hiljensi kun hepat tuli mutta suostui kyllä ihan kulkemaan. Väistöt nyt onnistui jossain määrin (jaa-a siinä oli lammikoita... Mahtoikohan poni vaan väistää niitä) Ja Elvis oli oikein mukava. Viileä ilma niin ponikin jaksaa liikuttaa isoa ahteriaan eteenpäin.
Tosin Elvis oli alkutunnista ihan järkyttävä. Ihan väkisin olisi suuntaa vaihtanut. Ihan samanlainen kuin Sulo. Tosin Elvis uskoi vähemmällä ja kokeili vaan kahdesti :D

Sitten keskelle ja poni karsinaansa. Sitten poni pois. Ja oikeasti mikä sen ongelma on. Kun joskus joku pään harjaaminen oli kauhea näytös ja piti oikein varovasti harjata. Ei saanut päähän melkein edes koskea. Nyt se on ihan rauhassa ja saa päätäkin harjailla. Hmm. Ei ole sama poni. Vaan kivempi näin.
Ja muuten, ei kannata tunkea naamaansa ponin turpaan jos sen nenä vuotaa. Ei ole kovin kiva tunne kun on suu täynnä räkää :D

Olipas kyllä oikein kiva mennä Elviksellä. Nyt kun se oli vielä näin mukavalla päällä. No okei, vauhtia olisi voinut olla vähemmänkin, mutta parempi näin.

Ja oikeasti mä olen jotenkin säälittävä.
Ajattelin että tänään mä kysyn yhtä jutsunkia. Loppujen lopuksi pyöräilen kotiin ja mietin: Mut ku Marianne näytti niin kiireiseltä, ei sovi häiritä. Niin ja ku voihan sitä myöhemminki kysyä. Niin ja olishan sitä voinu aiemminki kysyä, ettei tarvis keskellä yötä häiritä. Niin ja ku enhän mä voinu kysyä ku on paljon ihmisiä nauramassa mulle (yksi ihminen :D) Niin ja ku Marianne jutteli jollekkin.
Ah, olen hyvä keksimään tekosyitä miksi on hyväksyttävää etten ole vieläkään saanut kysyttyä.
Mutta oikeasti. Kun mä annoin sen kortin kirjoitettavaksi ja ihan vaan ajattelin että voisihan sitä nyt kysyä, niin huomasin kuinka käsi tärisi. Hyperventiloin siinä suurin piirtein jo ajatuksesta. Olisi varmaan pitänyt oikein pökertyä siihen..

Olen säälittävä, miksen mä saa kysyttyä asioita, kun jotkut nyt kyselee paljon enemmän ja paljon tyhmempiä juttuja.

Katsotaan elänkö huomenna vielä kun kouluun pitää uskaltaa! Wish me luck vai miten se menikään :)

Seikkailua Turussa

Aamulla käytiin vähän ajelemassa linja-autolla ja opin jopa melkein kävelemään linja-autoasemalta kauppatorille! Ja tajusin nyt jo että kauppatori on siinä ihan sen leffateatterin vieressä. Miettikää jos asuisin Helsingissä, hyvä jos ovesta pääsisin ulos eksymättä.

Hommattiin bussikortti ja äiti sitten alkoi selittää että nyt kun mulla on bussikortti voin ajella busseilla mielinmäärin. Voin mennä Länsikeskukseen (Metsäkylään) tai Raisioon (Alvalle) Mahtava idea eikös totta. Ja jos samalla oppisi busseja käyttämään.
Niinpä mun oli heti tänään ajeltava bussilla tallille, ihan vaan kyyläilemään ja tutkimaan paikkoja. Miten on muuttuneet siitä kun viimeksi olen käynyt.

Päätin tänään mennä Metsäkylään ja Länsikeskukseen, saa sitten nähdä joudanko ja viitsinkö mennä myös Alvalle pitkästä aikaa kyyläilemään. Tai sitten odotan hyvää syytä mennä. No, sinne ainakin osaan mennä bussilla.

Jonnan pyysin mukaani ja vastoin odotuksiani se jopa pääsi. Niinpä mentiin bussilla Länsikeskukseen, käytiin Hesellä ja kahdessa kaupassa. Ja mä ostin pari schleichia :D Ihastuin vaan niihin. Sitten mentiin Metsäkylään.

Käytii vähän katsomassa poneja ja hevosia.

Ja Romeo innostui rapsuttamaan mua vähän takaisin.

..Vaikka Jonna selittikin koko ajan "Kohta se puree, sil on hampaat esillä!11"

Käytiin tallin puolella ihastelemassa Teemua, on se söpö.

Ja kyllä siellä pari muutakin hepokkaa oli sisällä.

Tosin siellä oli myös ärsyttäviä ihmisiä :D

Ah, Julitakin söpöili meille :)

Sitten mentiin Jonnan toiveesta kävelemään :D Kuvailtiin upeaa luontoa ja käveltiin.

Tämä on vaan jotenkin hieno kuva.

Kävelyn jälkeen moikattiin Astaa. Huono laatu kun oli niin pimeetä.

Sitten alkoikin yksi tunti, jota mentiin jopa katsomaan.
Mietittiin siinä kaikkea ja Jonna päätti että se tulee joskus kyyläämään mun tuntia (ei pääse huomenna. Ensi viikolla kai sitten) ja se voi vähän kuvata. Ja sitten se kysyy Mariannelta voisiko se tulla tunnille :D Ja sitten jos se joskus pääsee, niin mun pitää tulla kyyläämään ja vähän kuvaamaan. Niin ja haukkumaan Jonna >:D

Käytiin jossain välissä tuntia moikkaamassa vielä muutamia poneja jotka tuli tunneilta pois.

Ja ei muuten sovi unohtaa yhtä juttua!
Kävelykierroksen jälkeen oli pakko käydä katsomassa mammaa ja varsaa. Awws, siinä oli pienin ja nuorin varsa jonka olen ikinä nähnyt. Oli se suloinen. Pehmeä ja sillä oli niin pieni turpa :D
Puri mua ja oli oikein ihana.

Ah, tulipas kuvia :D Kotiin kuitenkin löydettiin ja oli kyllä oikein kiva olla taas pitkästä aikaa Metsäkylässä, ihan näin käymässä. Muuttunut oli taas, kun hevoset oli vaihtuneet. Noh noh.

Näemme sitten huomenna mun tunnin jälkeen.

Koska se oli Jumalan tahto

Meidän piti joskus ala-asteella vastata uskonnon kokeessa joka kysymykseen: koska Jumala niin tahtoi, se oli Jumalan tahto jne. Ei mutta, olisikohan voinut saada jotain pisteitä :D
Ja kyllä fysiikan (eihän se nyt kemiaa voinut olla..) kokeessa kun kysyttiin: miksi mansikka on punainen? Ainoa looginen vastaus on: koska se oli Jumalan tahto :D


Jumalan tahdoista pääsemmekin aiheeseen josta olen halunnut kirjoittaa jo pidemmän aikaa.

Niin vuosi on kulunut (taas) ja joo.
Mähän aloitin ratsastuksen.. lasketaanpa... 14-vuotiaana? Joo, koska nyt oon ratsastanut kaksi ja puoli vuotta. Hirveän pitkä aika kyllä sinäänsä.

Aloitin siis 14-vuotiaana, eli ikäloppuna verrattuna siihen minkä ikäsenä suuri osa aloittaa. Useathan aloittaa tyyliin 8-12-vuotiaana, nuorina ja vetreinä. Usein olen ajatellut että mitä jos minäkin olisin aloittanut vaikka 8-vuotiaana, mä olisin ratsastanut jo 8 vuotta! Toisaalta olen iloinen kun aloitin jo 14-vuotiaana, parempi silloin kuin kolmekymppisenä.
Mutta olen myös miettinyt, mitä olisi tapahtunut jos olisin aloittanut jo kahdeksan vanhana..

Olisin noin 100% todennäköisyydellä aloittanut tuolla ex-tallillani. Käynyt siellä, sitten yläasteella olisi ollut nuo liikuntapäivät (ja ne viimeiset eivät välttämättä olisi olleet Metsäkylässä. Mä kun sain vähän vaikuttaa siihen :D)  Lopulta tuolla tallilla olisi tulleet ne hinnan korotukset ja sitten olisi ollut irtotuntimme.
Voihan tietysti olla että olisin vaihtanut riemumielin tallia, mutta. Eihän sitä tiedä.
Olisin tuossa kohdassa käynyt ex-tallilla jo 7 vuotta. Se on pitkä aika. Kysymys kuuluu: pystyisinkö vaihtamaan tallia jolla olen käynyt noin monta vuotta. Jolla aloitin ratsastuksen, jolla olisin kokenut ja oppinut kaiken?
Olen minä sen verran pehmo, joten voi aivan hyvin olla etten yksinkertaisesti pystyisi vaihtamaan tuossa tilanteessa. Sitä paitsi, jos olisin käynyt siellä alusta asti, elänyt ne pikkuheppatyttö-vaiheet siellä ja näin. Voisi aivan hyvin olla että ajatusmaailmaani mahtuisi tänäkin päivänä vain: se on paras talli, kaikki muut haisee. Eihän sitä voi tietää...

Joten tässä mielessä voin olla iloinen myöhäisestä aloituksesta. Tallin vaihto Maskulle ei ollut iso juttu, olinhan jo aiemminkin vaihtanut tallia.
Vaikka olin jo aloittaessani vanha, niin silti alkuun minulla oli tämä pikkuheppatyttö-vaihe: talli jolla käyn on paras! Joten jos olisin oikeasti ollut pieni, niin..
Enkä myöskään käynyt tuolla niin kauan että olisin ehtinyt sopeutua kunnolla, varsinkin kun vaihto Mettikseltä sinne oli... No, suuri muutos.


Samoin välillä mietin että mitä jos. Mitä jos Masku olisi ollut pystyssä jo silloin kun minä aloitin. Eli olisin ensin käynyt Metsäkylässä sen alkeiskurssin ja sieltä suoraan vaihtanut Maskulle. Olisin ensinnäkin käynyt Maskulla jo 2 ½ vuotta! Osaisin paljon enemmän kuin nyt ja oppiminen olisi helppoa alusta asti, kun ei tarvitsisi korjata vanhoja virheitä.
Mutta... Toisaalta on aika kiva juttu kun aloitin vanhalla tallilla.
Tai sanotaanko näin: Masku ei olisi lainkaan näin tärkeä mulle jos olisin vaihtanut suoraan sinne. Mä en arvostaisi ja rakastaisi ja hehkuttaisi näitä tunteja lainkaan näin paljon jos olisin aloittanut siellä. Mä en pystyisi iloitsemaan kehittymisestä näin paljon.

Tosiaan, vanhalla tallilla kun tunnit oli tylsiä, niin Maskulla on mahtavan, hirveän, upea ja kiva tunti semmoinenkin kun vaan ravaillaan ympäri kenttää päämäärättömästi :D
Mä jaksan iloita aivan älyttömistä asioista kun aiemmin ei oikeastaan ollut ilonaiheita. Silloin mä olin maassa lähes joka tunnin jälkeen. Itkin ja angstasin. Ratsastus ei ollut mielekästä. (olen ankara, kyllä mä tähän hätään muistan... Kaksi kivaa tuntia vanhalla tallilla. Yksi oli sellainen kun tunnilla oli vaan kaksi, ja sitten saatiin ravailla tosi paljon. Ravailin välillä melkein koko kierroksenkin. Ja sitten mun maha alkoi sattumaan. :D Ja toinen oli semmoinen kun oltiin oltu maastossa ja mentiin kentän keskelle jumppaamaan. Ja sitten kun opettajalla kesti ja kesti, niin mä aloin jotain omaa sekoilemaan. Makoilin selässä, tulin alas ja pompin takaisin ylös ja menin väärinpäin ja kaikkea mahdollista. Ja ihana heponen vaan seisoi ja nukkui.)
Nyt sitten on upeaa huomata kuinka kivaa ratsastus on ja näin. Se on ihanaa huomata kun opin jotain pientäkin, ja jos on semmoinen olo että olen huono ja surkea, niin aina voin ajatella, että jos mä kävisin vieläkin vanhalla tallilla niin en välttämättä olisi edes laukkaa nostanut.

Niin ja jos mä olisin alusta asti käynyt Maskulla niin en olisi alkanut itkemään kun näytetään mihin kohtaan jalka kuuluu laittaa kun nostetaan laukka.


Itseasiassa sinäänsä kun miettii niin suurin syy miksi mä tykkään kauheasti Maskusta on se, että mä vihasin vanhaa paikkaa niin paljon.
Mä niin tykkään tunneista -> koska vanhalla tallilla ei tehty mitään tunneilla
Mä niin tykkään opetuksesta -> koska vanhalla tallilla opetus oli riittämätöntä
Mä niin tykkään hevosista -> koska vanhalla tallilla niitä oli vähän, ne oli liian kävelen-silmät-kiinni-ja-nukun ja ne ei yksinkertaisesti osanneet
Mä niin tykkään tallin tavoista -> koska vanhalla tallilla oli liian suojattua tämä elämä

Joten. Tästä huomattiin että kaikki rakkaat asiat onkin vanhan tallin ansiota. Varmasti vaikken olisi tuolla vanhalla tallilla käynytkään, niin varmasti tykkäisin silti. Mutta en tosiaankaan tässä määrin. En todellakaan näin paljon.

Ja ihan yleisesti ottaen, Masku on mulle niin tärkeä paikka koska siellä mä sain ratsastuksen ilon takaisin. En ole hetkeäkään miettinyt mitään lopettamista, kaikista tunneista olen pitänyt. Odotan joka tuntia innolla ja nautin siitä ratsastuksesta. Se on vaan jotain. Kun ennen olisin lopettanut, itkin, kävin tunneilla oikeastaan vaan siksi että pääsisin tallille, itse ratsastus ei kiinnostanut lainkaan.
Se on ihanaa kun voi oikeasti ja vakavissaan todeta ratsastuksen olevan hauskaa, kivaa ja ihanaa. Oikeasti. Se on mahtavaa käydä tunneilla, maksaa niistä ja vielä pitää koko hommasta :D

Voih voih. Mä vaan tässä odottelen tiistaita, upeaa eikö. Anteeksi tämä epäselvä teksti, mutta oli vaan pakko purkaa tässä mieltäni ja ajatuksiani. Ja onhan tässä jo vuosi pidetty ratsastuksesta.

Hehkutus- ja korjauslista

Katsokaas, näin se kesä on sitten mennyt :( Sääli juttu, ulkona kylmä ja pimeetä. Ainoa hyvä puoli talvessa on se, että ihmiset vähenee tallilla :D Se on hyvä juttu, mutta siihen ne ikään kuin jääkin.

JA MIKSI TOI ÄRSYTTÄVÄ VEHJE EI ANNA MUN LADATA TOTA YHTÄ MUSAA?!? VÄHÄN TAAS ONGELMIA, TOINEN LATASI SEKUNNISSA. ÄRH, PITÄÄKÖ MUN NYT KEKSIÄ JOKU MUU MUSA. Sävellän itse laulun tai jotain :D Rasittava.

Mutta mutta, olen tässä pohdiskellut (näin vuoden kunniaksi)

Mä olen hyvin tyytyväinen itseeni. Vaikka melkeinpä miinuksen puolelta aloitin, niin silti mä olen näinkin lahjakas, ai että. Kaikki on parantunut, kaikki.

Käynnissä sujuu kääntäminen paremmin. Kädet pysyy paremmin kulmassa ja istuntahommelit on parantuneet. Ja pääkin on taas alkanut kuuntelemaan mua. Hmm.. Osaan jossain määrin keventää jopa eri hevosilla :D Kädetkin on tainnut alkaa pysymään paikallaan. Kääntäminen on helpottunut. Paljon on tullut yrittämistä ja tekemisen meininkiä. Enää ei tulisi kuuloonkaan että istuisin selässä angstimassa. Nei nei, tappelen vaikka se olisi mun viimeinen tekoni. Tosin nyt rupean vähän harjoittelemaan Mariannen miellyttämistä, enkä ehkä ihan heti tappele suunnasta vaan vauhdista.
Mä olen oppinut nostamaan laukan, mihin mä olen tosi tyytyväinen. Olen tässä huomannut että laukka nousee jos yrittää (joku pohkeenväistö nyt ei yrittämällä parane. Siinä pitäisi osata että se onnistuisi) Viimeisin tunti jolloin en itse saanut nostettua oli toka Sulo-tuntini. Sitten taas viimeisin tunti jolloin ei ole noussut laukka lainkaan oli joskus talvella kaiketi? Mutta aikaa siitä on jo.
Ja arvatkaas mitä tässä myös totesin? Mä osaan kääntää laukassa jonkin asteisesti ja mä osaan nostaa laukan takaisin. :D Jee. Mä olen niin niin niin onnellinen vaan. On se ihanaa oppia ja osata.

Vaikka ehkä mä en näytä siltä että juurikaan tykkäisin ratsastaa. Silloinkin kun Sulo kääntyi niin hirveän hyvin niin mä vedän siellä hirveän vakavan näköisenä. Aloin siinä kevennellessäni miettimään että joo, voisi tässä näyttää vähän iloisemmalta. Poni kääntyy näin hyvin, ollaan tyytyväisiä! Hetken koitin näyttää iloiselta, mutta sitten kyllästyin :D Ehkä mulle riittää tämä blogihehkuttelu.

Toisaalta mua masentaa tämä mun jatkuva mokailu. Päästän hevoset karkuun ja jätän ne lankoihin, dämn. No mutta, toisaalta se kun Kaisa karkasi ei ollut mun vika. En valitettavasti ole yhtä vahva kuin iso hevonen :D Ja Nikkis tuli liian nopeasti ja sen ei olisi välttämättä tarvinnut monottaa kivaa kamuaan.
Sen sijaan Sulon karkaaminen ja Pomon ja Sulon langoitus oli mun vika. Tosin opin niistä jotain: pidä silmät auki, karsinan ovi kiinni ja käännä hevonen kun isket langat kiinni :D
Vaan joka tapauksessa, se on ahdistavaa kun koko ajan onnistun mokailemaan näin, tai olemaan ainakin mukana, nyyhky. Pakko alkaa keskittymään enemmän tai jotain, ennen kuin joku hirttää mut heinänkorsilla.

Sitten mä olen laatinut realistisen korjauslistan. Loin sen oman ja muiden mielipiteiden pohjalta.

Alan etsimään sisäistä rauhaa ja rentoutta. Pyrin oikeasti rauhoittumaan enkä ajattele aina sitä pahinta (nyt tämä ei kumminkaan käänny, iiks mennään päin, nojaanpa eteenpäin että poni ei ainakaan käänny jne)
Otan itseäni niskasta kiinni ja alan istua laukassa myös kaarteissa. Olen huomannut että aina kaarevalla uralla alan pomppia, mutta jos keskityn ja istun alas niin pystyn kyllä istumaan. Alan siis vähän ajattelemaan sitä istumista kaarteissa, niin ehkä se pian tulisi jo luonnostaan.
Alan myös hakemaan lisää hallintaa siihen laukkaan. Jos poni hiljentää, minä nostan takaisin (olen tosin tehnyt tätä jo jonkun aikaa) Ainoa poikkeus on se, jos toinen on ihan kiinni meissä. Samoin alan harjoitella sitä laukassa kääntämistä. En saa tehdä siitä niin suurta numeroa, kyllä Sulokin kääntyy jos kääntää. Alan siis aina tilan salliessa kääntelemään ja harjoittelemaan. Jos laukka tippuu käännöksessä niin nostan sen takaisin, ei se kääntäminen nyt niin vaikeaa voi olla.
Koitan myös olla heilumatta eteen kun laukka loppuu. Aloitan siitä etten lennä eteen kun hiljennän itse, jatkan sillä etten lennä eteen kun poni hiljentää. Tämä voi kyllä olla vaikeaa, meinaan vaikeeta oli myös lopettaa se jalustimilla seisoskelu kun poni menee.
Koitan, ja koitan ja yhä edelleen koitan pitää kädet paikallaan suhteessa päähän. Ettei ne kädet nykisi suusta.
Ah ja näin maastakäsin.. Etsin itsevarmuutta ja huolellisuutta jotta alkaisi sujua. Jotta saisin ponit sinne minne mä haluan, jotten päästäisi niitä karkuun ja jotten sähköttäisi niitä koko ajan.

Mun mielestä aika realistinen lista. Voisihan se tietty olla pidempi, muttei pidä olla ahne. Otetaan tämä lista näin seuraavan vuoden tavoitteeksi ja toivotaan että ainakin osa tästä listasta olisi pois pyyhitty vuoden päästä. Ja enemmänkin.
Tottahan mä haluaisin oppia vaikka sen pohkeenväistön kun se on vähän sellaista ja tällaista. Ja haluisin olla pelkäämättä maastoilua :D Kaikkea saa haluta, kaikkea ei voi saada. Jos mä aloitan saamalla rentoutta, itsevarmuutta ja laukkahallintaa. Ehkä se siitä sitten.


Ja kuten olen useasti sanonut (tai kuvitellut sanovani)
Periaatteessa mulle on ihan sama kuinka huono mä olen nyt. Jos mä kävisin yhä vanhalla tallilla, mä en tiedä olisinko vieläkään saanut nostettua laukkaa itse. Mä jännittyisin lähdöistä. Mä en osaisi keventää. Mä kääntäisin sisäohja-tyylillä.

Mä olen niin onnellinen kun mä voin sanoa osaavani laukata. Kyllä, kyllä mä voin melkein sanoa niin. Mä osaan nostaa, istua, kääntää ja nostaa jopa takasin. Se riittää ja se on tarpeeksi. Vaikka tietty noi on vielä vähän huteria niin siltikin.
Mä olen tyytyväinen itseeni, tähän tasoon nähden.

Eipä sillä, mä olen nyt ruvennut miettimään että jos en olisi ollut sillä leirillä niin en varmaan osaisi istua näin hyvin laukassa vieläkään. Totta kai se paranisi koko ajan, mutta en näin hyvin osaisi. Leirillä kumminkin pääsi sen verran useammin laukkaamaan ja istumaan siellä että. Ja oli siellä kanssa tosi kivaa, vaikka hermot oli kireällä lopussa kun hevoset ei kääntyneet :D Voivoi.


Muuten näin OT Mä tajusin tänään että olen vaikka kuinka monena yönä nähnyt unta että mulla on suht pieni polkupyörä (jalat yltää hyvin maahan) jossa on apupyörät. :D Mitähän tämä kertoo?

Ky-ky-kyllä m-mä me-melkeen u-u-uskalsin

No ei, minä uskalsin :D Hah, siitäs saitte ruojakkeet!

Niin minä olin tallilla. Se oli aika kaameeta. Tai no jaa, mä uskalsin mennä talliin ja istuin ekaa tuntia katsomassa. Mutta sitten tuli kauhea sisäinen ahdistus ja pelko. Meinaan sitten tulikin pari pelottavaa ihmistä. Tiedättekö, mä koitin vakuutella itselleni ettei ole mitään pelättävää, mutta sisäinen ääni käski juosta karkuun. Ja minä juoksin.

Ja jos vaihdetaan totuuteen niin mua pelotti ihan järkyttävästi, joten heti kun pelon aiheet oli kentällä, mä häivyin takavasemmalle :D

Ja muuten, Roosa oli kahdella tunnilla, toista tosin en voinut tietyistä syistä seurata. Se meni kivan reippaasti sillä ekalla tunnilla ja aaseili vain vähän. Onpas se sitten ihana. Sitten kun oli tämä toinen tunti, niin mä hilluin tallissa ja otin jopa pari kuvaa. Meinaan olen kaikkien näiden vuosien jälkeen oppinut käyttämään kameraani! Muutama päivä sitten opin ottamaan salaman pois :D Joten viimein uskallan ottaa kuvia kamerallani, mä pelkään että hepat saa slaagin siitä salamasta.

Järkyttävää, siis hämähäkin seitti.

Pidän mun kamerasta, olisinkin oppinut ottamaan salaman pois jo aikaisemmin. Meinaan Hennan kamera on... huono

Se siis söpisteli

Toi naru pilaa, mutta muuten tykkään tästä

Sehän näyttää melkein viisaalta

Jep, se on riimu ja naru

Jahas. Ja arvatkaas mitä muuta. Olen saanut perääni stalkkerin, ihan selvästi ;) Joo se yksi tyyppi (jonka nimeä en tiedä, ja jonka sekoitin eiliseen tyttöön joka pyysi riimuttamaan Nikkiksen :D) oli etsinyt mua facebookista. Eipä löytänyt kun mun nimi on vähän mielenkiintoinen.

Ja sitten... Yksi tyyppi joka meni vikalla tunnilla pyysi mua kävelemään viereensä kun meni ilman satulaa Lakilla. Selvä se ja kyllähän se kävi. Mä olen suosittu, alan tässä kohta jakaa nimmareita.

Ja siis ööh. Yksi tyttö (mä tiedän kuka se on, mutten tunne sitä tai tiedä sen nimeä. Tiedän että se leirillä, kun katsottiin Essin ratsastusta, niin se selitti meille jotain siinä samalla.) sanoi mulle sitten: Milla voisitko sä avata noi portit mulle?

Mun piti ihan miettiä että okei, tarkoittiko toi nyt oikeasti mua, vai onko täällä joku muu samanniminen. Tajusin pian että mua tarkoitti joten kävin portteja avaamassa, miettien vain ja ainoastaan että miten toi voi tietää mun nimen :D No niin, onko mun otsaan tatuoitu mun nimi vai roikkuuko rinnuksissa nimilappu. Vai huutaako mun olemus vaan että olen Milla. MITEN KAIKKI VOI TUNTEA MUT? Varsinkin kun mä en sitten tunne ketään. 

Kun vika tunti alkoi niin minä menin seuraneidiksi sinne kuljeksimaan. Kävelivät oikeastaan koko tunnin ja mua otti päähän kun aina välillä sen ratsastajan jalka osui muhun ja mä pelkäsin että tiputan sen ressukan alas. Ja huomasin taas keskittyväni niin hemmetin hyvin. Ah, mä sitten keskityn aina taluttaessani! Jään ponien alle, törttöän edessä ja kun poni pysähtyy saatan kävellä pari askelta eteenpäin.

Kun tunti loppui kuljeksin muiden kanssa talliin. Ja se oli aika kauheeta. Kun tulin tallin ovesta ulos, joku mies kysyi multa missä jotkut kaksi tyttöä on. Se oli kauhean pelottava mies. Ja mä en sitten tietenkään osannut vastata, enhän mä tiedä minkä nimisiä muksuja tuolla on :D Lopulta tajusin että toinen niistä oli se mun talutettava...

Sitten, heh, minä autoin viemään Nikkiksen tarhaan. Ja oikeasti, vedän puoleeni epäonnea, vaikkei se mun vika ollutkaan :D Nimittäin. Avasin portin ja Pomo jökötti vähän niinkuin edessä. Sain ajettua ponin niin ettei se pääsisi karkuun, mutta en ollut vielä saanut sitä tarpeeksi kauas, vaan Pomo seisoa möllötti siinä ihan portin vieressä. Sitten Nikkis tuli sisään. Ja seistiin siinä siis niin, että Pomo, sitten minä lankojen kanssa, ja sitten Nikkis. Ja Nikkis päätti monottaa Pomoa. Ja langathan oli välissä joten sai poni vähän tälliä ja mä tiputin sitten ne langat maahan ettei kävisi sen enempää vahinkoa. Ei ponit karanneet tai mitään ja ihmisetkin jäi lähes tulkoon eloon. Mutta ei ollut mun vika, Nikkis tuli liian nopeasti, ja Pomo oli niin tauno ettei viitsinyt siirtyä lankojen tieltä kauemmas. Olisin tarvinnut enemmän aikaa että olisin ehtinyt ajaa ponin kauemmas.

Sitten kävin avaamassa myös Lakille portit. Ja tällä kertaa pidin sitten kiirettä ja sain kuin sainkin Kittyn hätistelyä kauemmas. Joten toinen poni pääsi ihan elossa tarhaan. Rupesinkin tässä nyt miettimään että saikohan Nikkis vähän ajattelun aihetta kun kauheat tällit tuli kun potki.

Mutta tämä on masentavaa kun vähän väliä käy jotain tällaista :D Joko jätän hevoset tai itseni aitoihin, tai päästän ne karkuun. Se on r-a-s-i-t-t-a-v-a-a. Kohta mä tarvin henkilökohtaisen avustajan kun ei mikään oikein näy sujuvan.

Ja sitten, tein ht.nettiin jopa keskustelun :D Tosin nyt pistin sen jäihin ja poistin kaikki muut paitsi sen yhden videon.

Eli pyysin ihmisiä arvostelemaan mun ratsastusta. Muutama vastasi ja huonosti menee :D

Enkös minä sanonutkin, aijai, mulle on valehdeltu jo vuoden ajan että muka menisi hyvin. Ja kuulkaa ei mene. Ht.net on jumala, se kertoo totuuden.

Eka vastaaja sanoi suoraan ettei ole kovin hyvää ratsastukseni :D Ja veikkasi että olen ratsastanut 2-3 vuotta. Tähän voi jo olla tyytyväinen, tai mähän olen ratsastanu sen vuoden, joten jee, olen voitolla :D Näytän kuulemma jännittyneeltä ja en pysty keventämään Sulon tahdissa. Ei pyöreyttä tai rentoutta ja kääntäminen ja taivuttaminen ei onnistu.

Tiedättekö mikä on jännää? Mä olen periaatteessa tiennyt kaikki nämä asiat, mutten ole ajatellut asiaa. Tämän takia halusinkin joidenkin puolueettomien arvostelevan, haluan kuulla mikä ottaa silmään eniten ja mähän en ole mikään hyvä, joten en mä osaa silleen kunnolla etsiä niitä virheitä. Tai mä jännitän jonkun verran. Alkukäynneissä useasti vähän jännitän ja tosiaan, varsinkin Sulolla saatan ravissa jännittää kun pelkään kääntämistä. Pelkään ettei poni käänny ja pelkään että se menee muiden perään. Samoin mähän olen tännekin kirjottanut että Sulo-kevennyksessä on ongelmansa, kadotan tahdin hirmu herkästi ja joskus oli ihan älytöntä se mun kevennys. Parantunuthan se on jo, mutta pitäisi siis parantaa kevennystä aina vaan lisää. Taivuttelu on joo :D Tota noin, mahdotonta? Kääntämisessä on ne omat ongelmansa, sujuu välillä hyvin välillä huonosti. Mutta siinä mä tarvin vaan ymmärrystä, olen huono.

En ole ihan varma meinasiko se tolla rentoudella mua vai ponia ja pyöreyskin on vähän hukassa oleva käsite. Mutta kyllä mä periaatteessa tajusin tämänkin osan. Rennommaksi poni ja näin. Mutta ei, ei me nyt heti ekana oteta paineita jostain peräänannoista ja muista, jotain rentoutumista voidaan ehkä miettiä, mutta. Petrataan omaa menoa niin kyllä se siitä :)

Toinen vastaaja katsoi vaan tämän mun uusimman tunnin. 

Hyvää yritystä näkyi kuulemma olevan. Jee! :D Ja kuulemma yritettiin istua oikein.

Mutta jäykkyyttä on vielä ja pompin, varsinkin kun yritän nostaa laukkaa. Ja tota noin, ohjakin nyki suusta...

Jäykkyyttä, eikös edellinen sanonut vähän samaa. Muotoili vaan asiansa jännitykseksi. Veikkaan että meinaavat samaa asiaa.

Ja pomppiminen on tosiaan :D Tiedän sen erittäin hyvin.. Kun ei siinä vaan pysty istumaan kun heppa vähän menee reippaammin ja pitäisi koittaa nostaa ja apua. Mutta hiotaan siis tätäkin yksityiskohtaa, kaipa se siitä sitten ajanmyötä. Samahan on siinä kun laukka loppuu niin mä heilahdan aika reippaasti eteenpäin. Ja ohjastakin olen valitellut. Pitäisi vaan oppia pitämään se käsi silleen että se menisi sen pään mukana, ihan kaikissa askellajeissa.

Kolmas väitti että pompin laukassa. Se ei nyt saa arvoa, mä olen tyytyväinen meinaan. Ravissa pompin myös, se on totta, välillä menee hermot itsellänikin.

Ja se totesi mun nojaavan eteen kun siirrytään laukasta raviin. Niinhän minä juuri tässä sanoin ;) Kantapäät oli ylhäällä ja ohjat löysinä. 

Sitten kevennän kuulemma liian eteen ja käski keventämään luonnollisesti. Tämä on mun luonnollinen kevennys :D Eli pitää alkaa vähän pienentää kevennystä.

Kyynerpääkulma puuttui ja hiukset kiinni. Viimeinen ohje ei saanut painoarvoa.

Neljäs sanoi: PRKLE OON RATSASTANU 9 VUOTTA JA NÄYTÄN MELKEIN SAMALTA EN VAAN POMPI JA JALAT PYSYY PAREMMIN PAIKALLAAN MUT SILTI =((((

Pitäisikö mun loukkaantua vai olla iloinen :D Taidan olla ilonen ;) Eli pompin ja jalat heiluu. Jalat heiluu.. En ole huomannu! Täytyy vähän tsekata mitä se tarkottaa.

Sitten siellä oli yksi masentamassa mua :D Ja yksi sekoili jotain.

Mutta pistin sen nyt jäihin henkisen ahdistuksen takia. Ja ei, ei johtunut ht.netistä ja arvostelusta jota pyysin. Vaan sisäisestä pelosta jota en nyt ala tässä käsittelemään pelon takia.

Mutta siis... PALJON on korjattavaa, kiva kuitenkin kuulla mielipiteitä. Ja mä olen yhä edelleen tyytyväinen. Kiva vaan kuulla joitain juttuja. Osanhan mä itsekin olen huomannut joko videoista tai selästä käsin. Osasta on huomauteltu. Ja osa oli sellaisia että mietin vaan "oikeesti vai". Tosiaan, kirjoitin niiden arvostelut tähän ylös jotta saattaisin jopa muistaa ne.

Mutta olen tyytyväinen. Melkein kaikki arvostelut oli sellaisia että olin joko itse huomannut, tai oli huomauteltu. Eivät siis koittaneet masentaa mua ja olin siis huomannut itse jotain järkevää.

Kiitos