Miten tuntuu että aina kun lähden tuolla asenteella tallille, tuijotan taulua silmät lautasen kokoisina. Silloin kun menin aina Elviksellä olin aina yllättynyt kun meninkin jollain muulla. Silloin kun Roosalla menin, se oli kyllä ihan viimeinen hevonen jolla olisin uskonut meneväni.
Niin ja tänään. Ajattelin että jee, voin mennä millä vain. Ei mitään ennakkoaavistuksia. Vähän siistiä, luki siellä taulussa mitä vaan, niin en ole lainkaan yllättynyt.
Tuloksena oli se, että luin taulun noin kymmeneen kertaan ja silti luulin lukeneeni väärin tai kuvittelin Mariannen kilahtaneen :D
Saavuin tallille ajoissa, koska ei ollut koulua. Luinpa sitten taulun ja voi herran jestas. Taulu oli ensinnäkin ihan piukassa, täyttä. Ja sitten. Joo, siinä taulussa luki Milla - Nikki!!! Anteeksi huutomerkkien raiskaus mutta tajuatteko nyt! Luin taulua monta kertaa, kävelin välillä pihalle ja menin taas lukemaan taulua. Hei haloo, ihan oikeasti mä menen Nikkiksellä? Sehän lahoaa mun alle, mulla osuu jalat maah! Ei voi olla totta, onko mun nimi oikeasti Milla ja onhan tänään varmasti tiistai. Nyt ei kyllä kaikki täsmää :D
Katselin ekat tunnit ja kävin vähän Vinskin vieressä hölkkäämässä. Ja Vinski oli muuten kaunis tänään. Vinskikukka oikein säteili kauneutta.
Sitten oli mun tunnin vuoro ja edelleen epäilin etten voi mennä Nikkiksellä. Hyvä kun uskalsin mennä ponin luo ja nousta selkään, epäilin lukeneeni väärin.
Säädin ne hienot jalustimet sopiviksi ja kiristelin vyötä. Ja huomasin että pullistelun tuntee aika jännästi. Ensin kiskoin kauan sitä vyötä tiukemmalle ja yllättäen se menikin tosi kepeästi kiinni. Joo, aika Sherlock taas tänään.
Nousin selkään, totesin jalustimet ehkä vähän lyhyiksi. Mutta en jaksanut välittää. Sain käskyn, että mun pitää pistää poni nyt liikkeelle kun se edellisellä tunnilla laiskotteli. Lähdettiin siis kävelemään.
Nikkis käveli oikein kivan reippaasti ja onnistuin tekemään jopa voltteja. Niiden ainoa ongelma oli se, että Nikkis ei asettunut yhtään. Pysähdykset oli aika haasteellisia, joten niitä otin vain pari. Nikkis ei oikein tahtonut pysähtyä ja heti kun pysähtyi niin olisi mennyt syömään... Samoin sen mielestä siellä yhdessä ojassa oli tosi pelottavaa, joten se ei ihan kulkenut uralla. Ja kuten kunnon ratsastuskouluponin kuuluu, hän yritti hieman seurailla muita. Onnekseni sain hänet alkuun tosi kivasti pois sieltä.
Nyt on sitten lisättävä huomautus tähän: poni tuntui tosi pieneltä ja yhdessä vaiheessa unohdin meneväni Nikkiksellä. Muistin että menen Sulolla :D
Heh, ja Nikkiksen satula oli hauska. Mun saappaat vinkui osuessaan siihen satulaan. Saatiin kommenttia kentän laidalta, että ainakin kuuluu missä me mennään kun kauhea ininä.
Käveltyämme hetken aikaa, jäätiin pääty-ympyröille. Mä, Vinski ja Kaisa toiselle. Pomo, Sulo ja Elvis toiselle. Käveltiin siinä ympyrällä ja meillä oli pieniä ongelmia. Kun Nikkis ei halunnut kulkea pelottavalla uralla ja se niin halusi seurailla isoja hevosia. Ääk!
Alettiin tekemään volttia tuohon yhteen kulmaan ja siitä tuli jatkaa tällaista avontapaista suoraan eteenpäin. Meillä kuitenkin oli edellä mainitut ongelmat ja sen lisäksi poni joka ei kiusallaankaan asettunut. Joten, onnistuttiin ehkä kerran vähän sinne päin.
Kun tätä oltiin kokeiltu, siirryttiin raviin. Siinä sitten annan pohjetta pari kertaa ja poni ei muuta kuin löntystä eteenpäin. Sitten näppäisen raipalla lavalle pari kertaa, poni reagoi korkeintaan haukottelemalla :D Pari kertaa näppäisen takamuksille ja päästiin jopa ravaamaan.
Joo, Nikkis oli melkoisen vetelä. Ravaili oikeiiin hitaasti ja varsinkin loppuvaiheessa alkoi hyytymään kesken volttien. Alkuun kääntyi paremmin, loppuun päin alkoi seurailemaan.
Mutta uskotteko että oli aika hupaisa kokemus kun poni lähti raviin. Töpötöpötöpö tikitikitiki -askeleet. Vähän siellä oli kiva keventää. Nikkis taitaa olla pienin poni jolla olen mennyt, joten sillä on myös pienimmät askeleet. Mutta oli se keventely ainakin hauskaa, poni kun tikittää menemään ihanasti.
Ravattiin siis edelleen kevyesti siellä ympyrällä ja tuli tehdä välillä voltteja ja muistaa asettaa. Alkuun sujui paremmin mutta.. Oli välillä vähän ohjausvaikeuksia ja välillä vauhdin kanssa ongelmaa. Pysyttiin sentään oikealla ympyrällä, eikä tullut potkujakaan.
Kun oltiin aikamme kevennelty, niin joillekkin sanottiin että voivat istua alas. Niinpä mäkin istuin, kun tuntui että sain Nikkikseen paremmin vauhtia. Ja olihan sillä ponilla niin perhanan ihanat askeleet että oli aivan pakko kokeilla sitä harjoitusraviakin.
Ravailtuamme siirryttiin hetkeksi käyntiin ja uralle.
Nosteltiin taas miten huvitti, kun oli vähän täyttä. No, kai meidän isojen (lol :D) piti varoa näitä Elvis- ja Sulo-tyttöjä.
Mä nostin harjoitusravista taas ja ekan kerran kun poni lähti laukkaamaan niin kyllä se huvitti. Se menee pikku pikku töpöaskelillaan reipasta laukkaa ja mä pompin kun sen jalat menee niin nopeasti. Mikäs siinä siis. Mulle naureskeltiin ja naureskelin itsekin.
Muutamat epäonnistuneet nostot tuli, mutta kyllä se laukka myös nousi kun pyysin :) Ja jopa aika mukavan reipasta laukkaa.
Alkuun laukat jäi lyhyiksi, mutta sitten otin itseäni niskasta kiinni ja laukkasin pari hirveän pitkää pätkää jopa. Mun elämän pisimmät pätkät, väittäisin. Ihanaa kun onnistuin. Se oli vaan varmaan tosi hallitun näköistä. Poni laukkaa, ratsastaja pomppii ja seisoo välillä vähän jalustimilla. Sitten vaan maiskuttelen ja annan välillä pohkeita ja hoen jotain laukkaa vaan, jatka vaan :D Ja sitten laukkaillaan siellä sun täällä ja käännetään vähän toisten ohi.
Mutta ei menestystä ilman epäonnea. Nikkis alkoi yhdessä vaiheessa seurailemaan ihan järkyttävästi, pariin otteeseen kuljettiin ihan takamuksessa kiinni. Että joo, pientä taistelua oli ilmassa. Ja ihan lopussa en enää saanut laukkaa nostettua (poni väsyi, olen niin iso ;)) Siinä sitten vain hain edes yhtä nostoa, en halunnut lopettaa epäonnistumiseen. Lopulta sain laukattua pitkän sivun -> tosin siihen mennessä oli annettu käsky siirtyä kevyt raviin ja vaihtaa suunta :D
Ja pompin niin paljon. Onneksi sain välillä ihan hetken oltua alhaalla. Mutta joo, mietin jo nousevani jalustimille ettei poni lahoa allani.
Sitten siirryttiin loppukevyt raviin. Nikkis oli ainakin päässyt vauhtiin ja me sitten baanailtiin oikein kunnolla. Ei äskeisestä väsymyksestä tietoakaan...
Ja hienoa kun Marianne käski hidastaa kevennystä kun poni kaahaili. En kuitenkaan yksinkertaisesti osannut hidastaa sen ponin kanssa. Tuntui että jos hidastan, niin olen ylhäällä kaksi askelta ja niin.
Ja motkotin Nikkikselle kun ohitettiin Kaisa "Ku mä oon tällanen pikakiituriponi, en mä nyt mua kolme kertaa isomman hepan takana voi ravailla" Marianne kysyi mitä mä höpötän siellä.
Kääntyi se kai suht hyvin tuossa loppuraveissa. No, paremminkin olisi voinut. Siirryttiin sitten käyntiin ja otin taas pari pysähdystä ja voltteja. Poni kääntyi superhyvin ja pysähtyi vähän paremmin.
Nikkis oli oikein hauska ratsu :D Näytin taas vaihteeksi jopa iloiselta ja oli kyllä oikein hupaisaa mennä niinkin pienellä ponilla.
Mutta totesin kyllä sen olevan aika paljon saman tapainen kuin Sulo. Lyhyesti sanottuna Nikkiksellä oli kivempi ravi, Sulolla kivempi laukka. Ja Nikkis oli ehkä vähän juntin puoleinen.. Toisaalta onhan niitä Sulon junttituntejakin ollut, joten paha sanoa. Ärh, ja Nikkis sai sen Vinskin vihat päälleen..
Vein sitten Nikkiksen tuonne puuhun kiinni, riisuin ponilta varusteet ja hämmästelin miten piskuinen se on. Sitten vein hänet tarhaan Pomon kanssa.
Lasketaanpa keillä kaikilla olen mennyt. Jotka on ollut Maskulla siis.
Nikkis, Sulo, Elvis, Pomo, Kaisa, Vinski, Viiru, Roosa
Eli kahdeksan vai? Ja taas voin ajatella että muilla en voi mennäkään. Vaan kuinkas sitten kävikään.
Nikkiksen kanssa meni aika hyvin. Välillä poni meni kauhean kivasti, mutta välillä ei. Ja yleensä se meni niin että loppupuolella homma kuivui kasaan. Hmm.. Yleensähän alkaa sujua lopussa :D Ponski tympääntyi.
Mutta oikein hauska sillä oli mennä, mutta toivon silti ettei tämä ollut Mariannen käsitys ponista, jonka kanssa aloitetaan alusta. Mielellään voin sillä vielä mennä, mutten niinkuin koko ajan. Sehän kuolee mun alla, kun olen niin iso!
Mutta äh, taas ärsyttää turhan vahva käsi. Vaikka Marianne väittää etten mä käytä niin kovia otteita että se voisi sattua, mutta. Se tuntuu kyllä siltä. Meinaan kääntymisongelmissa aloin lopulta käyttään turhan paljon sisäohjaa. Angst, pitäisi oppia.
Mutta :D Kai se tästä, ja olen ollut niin palvottu sankari tänään, että. Kai sitä on jotain opittu tänä aikana ja ainakin Nikkis jossain välissä kulki kuten suuri ratsastaja haluaa.
Hei hei nyt, kilometripostaus taas. Mutta nyt mun tarvitsee varmaan taas sanoa että ensi kerralla mua ei hämmästytä mikään kun voin mennä millä vaan! Varmaan Marianne sitten hankkii minihevosen ja laittaa mut sillä menemään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti