Mutta mutta, Roosa oli sitten jännä :D Hehheh, enkö olekin kiva.
Mutta silleen, se oli melko mielenkiintoinen yhdistelmä ja ne ongelmat jotka sen kanssa oli, oli sellaisia joita on opetellut jo muiden hevosten kanssa.
Vauhtiahan oli vähän liikaa ja se vähän järkytti, mutta toisaalta niin oli Kaisassakin vauhtia, Elviksessäkin on vauhtia. Mutta, Roosassa oli enemmän :D Vaan mitäs siitä.
Välillä se oli vähän hiiidasteleva, mutta toisaalta, niin Sulokin välillä hidastelee, Elviskin välillä hidastelee. Kaikki välillä hidastelee, joten ei siinäkään mitään eroa.
Vähän se seurasi, mutta hyvin vähäisesti. Samaan tapaanhan Elvis välillä seuraa ja Sulo seuraa vähän enemmän.
Ja sitten oli paljon väärään suuntaan menoja. Mutta vaan yhdessä vaiheessa oli kunnon tappelua suunnasta, mikä on omasta mielestä ihan hyvä kumminkin. Ja kyllähän Sulo aika useasti vaihtaa suuntaa ja saatetaan vähän taistella suunnasta.
Joten periaatteessa Roosa oli mielenkiintoinen sekoitus näitä hevosia joilla olen ratsastanut. Ja oikein kiva.
Kauhea vaan kun mulle tuli kauheat paineet aina välillä kun Roosa ei kulkenut "Apua nyt en enää ikinä saa mennä tällä ku ei tää toimi lainkaan!" Mutta ehkäpä mä saan.. Siltä kuulosti, jee. Rakas aasi/muuli/poni. Niin, hevonen se ei ole.
Karsinassahan se oli hirmu ihana. Välillä seisoi kiltisti ja välillä vähän liikuskeli ja tutkaili minua. No, korvistaan oli herkkä, sen sai tuta kun vahingossa iskin harjan ponin kaulan yläosaan.
On Roosa tosi kiva.
Ja arvatkaas, ekaa kertaa mä olin tosi iloinen kun sai kuulla millä menee ja olin jopa iloisen näköinen siellä selässäkin. Ihan uusi juttu ;) Vaikka kaikilla on kiva mennä, joitain jännittää, niin Roosaa jännitin kahta kauheammin ja oli niin siistiä ja kivaa ja ihanaa että pääsi menemään sillä. Viimeisimpänä olisin kuvitellut Roosalla meneväni. Mariannella oli sellainen äänensävy ja -paino silloin kun kysyin.
Iloinen ratsastaja :D Jännä kun tämä tekohymy-kuva näyttää tuhat kertaa paremmalta kuin ne missä hymyilen ihan luonnollisesti. Näytän niissä vähän, tota noin. Vammaiselta :D Miksi, voi miksi, olen niin ruma.
Joo, välillä mä mietin että olen vähän outo.
"Hevosten hyvät ja huonot piirteet" -lista olisi jotakuinkin tällainen:
-Tykkään reippaista hevosista. (Raja tässä kumminkin kun on näin surkea kuin minä) Mutta sellaiset eteenpäin potkittavat mallit on hieman rasittavia välillä :D Arvostan sitä jos se hepokka liikkuu ihan itse.
-Samoin herkemmän puoleinen hevonen on kivempi kuin joku kovasuinen ja kovakylkinen jurrikka. On oikein kiva jos se hevonen toimii pikkuisilla ja kauniilla avuilla, ilman mitään revin, kiskon, potkin juttua (näin karrikoidusti, you know)
-Varmaan eniten maailmassa vihaan sitä kun hevonen seuraa :D Olen niin kypsä siihen, oli seuraaja oma tai toisen ratsu. Rasittavaa!
-Toisaalta hevonen ei kuitenkaan saisi olla mikään tikittävä aikapommi. Se ei saisi joka asiasta vetää kilareita, juosta vaan alusta asti hulluna ympäri kenttää. Se ei saisi seota jos ratsastaja tekee jotain muutakin siellä selässä kuin istuu kauniisti hienossa perusistunnassa. Suht luotettava kaveri siis. Ja esim Elviksen lasken kentällä oikein luotettavaksi (miinus se kun se on kauheissa Vinski-peloissa) Ei se pieni säikkyminen haittaa kumminkaan, eikä joku pikkuinen "pukitan vähän, vähän menen reippaammin". Rajaksi ehkä sellainen "keulin nyt tästä ympäri, hyppään esteradan ratsastajan roikkuessa jalustimessa ja saan sydärin kun ratsastaja sanoo jotain".
-En nyt oikein muuta keksi, kuin että maastossa tulisi olla oikein kiltti ja ymmärtäväinen.
Miettii tätä listaa ja sitten alkaa miettiä hevosia joista tykkään... (noo, mä nyt tykkään kaikista :D ainakin tähän mennessä voi niin sanoa.)
Entisen tallin issikkamamma nyt ei liikkunut yhtään mihinkään, eikä se nyt ehkä ollut mitenkään herkimmästä päästäkään :D Kun sitä ei saanut liikkeelle, se tuli laittaa jonkun ponin perään, eli seurausta havaittavissa. Mutta luoja se oli luotettava tapaus. Ei hätkähtänyt mitään, maastossa kulki varmasti ja oli hirveän kiva. Ei korvaansa lotkauttanut kun ratsastaja pelleilee selässä.
Sulostakin mä tykkään vaikka se rikkoo kolme ekaa viivaa :D Mutta sekin on oikea luottoponi. Ei se nyt säiky kun muut juoksee ja näin. (ja maastossakin se on turvallisin vaihtoehto.)
Elviksestä mä tykkään ja se periaatteessa tottelee kaikkia viivoja (paitsi vikaa :D Ainakin mun mielestä.)
Ja Roosa on tosi ihana ja se nyt tämän yhden ratsastuksen perusteella taisi muutamia viivoja rikkoa. Siis jotain seurailuviivaa. Ja niin. Mutta sekin vaikutti oikein sellaiselta että viitsin luottaa siihen.
Pomo on kyllä kanssa oikein kiva, mutta.. Onkohan se sitten niin ihana kuitenkaan. Ei ei ole :D Se nyt rikkoo sellaista viivaa että kääntely oli vähän hankalaa ja sitten sitä etten luota siihen otukseen.
Ja Kaisa oli kanssa oikein kiva. Mitähän viivaa se sitten mahtoi rikkoa.. No vähän turhan haasteellinen kääntää näin heikolle ihmiselle, mutta kääntyihän se kumminkin. En mä oikein tiedä.
Mutta siis, tälleen kun miettii niin tärkeimmät ja rakkaimmat näistä on sitten tyyliin Roosa, Elvis, Sulo ja mamma. Kun tätä comboa katsotaan voidaan tulla siihen tulokseen että se reippaus ei ole niin tärkeä asia. Noistahan nyt ehkä Elvis ja ehkä jopa Roosa (kerran perusteella paha sanoa :'D) on reippaita. Sulo ja mamma sitten ei niin, vaikka toisaalta, kyllähän kummallakin on niitä turbopuusteripäiviä kun mennään tosi kivasti.
Sitten tämä herkkyys niin. No Elvis on joo melko herkkä poni. Kyllähän Roosakin oli suht, mutta oli siinä vaikeuksia. Sulon kanssa on välillä vaikeuksia ja varmaan mammankin kanssa oli (en muista) Eli herkkyys ei ole niin tärkeä asia.
Näistä jokainen saattaa seurata. Sekään ei taida olla niin tärkeä asia.
Näistä jokaiseen mä luotan. Osaan enemmän, osaan vähemmän.
Näistä vaan kahteen mä luotan maastossa. Eipä ole sekään niin tärkeä asia.
Voidaanko tästä vetää johtopäätös että loppujen lopuksi on ihan sama millainen koni siellä alla on? Ja voisiko olla niin että siitä konista tulee oikein tärkeä jos sillä menee tosi paljon ja oppii luottamaan siihen?
Niin, luulisin että pohjimmiltaan tärkein asia on se että voin luottaa siihen hevoseen ja ehkä se että pystyn jossain määrin hallitsemaan sitä. Pomosta mä pidän ihan hirveästi kyllä, mutta ei se ole mikään lempihevoseksi luokiteltava. Mä en luota siihen ja en hallitse sitä tarpeeksi omaan makuuni.
Mutta voin olla iloinen että olen niinkin sopeutuvainen ja tykkään oikeastaan kaikista hevosista jotka mulle lykätään. Olisihan elämä melko tylsää jos suostuisin menemään vain Elviksellä ja itkisin tyyliin jos joutuisin menemään jollain muulla.
Ja toisaalta se on kuitenkin parempi mennä eri hevosilla, että oppii ratsastamaan paremmin. Ja ne kamalat jumittelija-seuraajat, se on vaan niin hieno tunne kun ne saa kulkemaan.
Joo ja täytyy myöntää että Viiru oli aika järkyttävä :D Kyllä olisin voinut uudestaankin mennä, mutta ei se ollut niinkään miellyttävä. Se meni liikaa, en saanut siihen mitään kontrollia ja oli tosi epäluotettavan tuntuinen.
Ah, nyt hei hei kaikille :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti