Tää on paaraaas päivääää

Nyt on sitten odotettu irtotunti ohi. Sääli juttu, mutta päivä oli hirmu kiva (oletteko huomanneet että hirmu ja tosi tosi on niin suloisia sanoja. Siksi käytän niitä, kun ne on jotenkin niin söpöjä.)

Mä saavuin tallille noin neljältä. Ja koin kauhun hetkiä heti tullessani. Talutin pyörääni pitkin tietä. Vastaan tuli hevonen (joo se oli Aamu :D) Talutan ohi, hevonen kävelee. Ja yllättäen ratsastaja moikkaa minua! Sydän oli pysähtyä, mutta sain moikattua takaisin. Voi hyvä tavaton kun voikin olla niin kauheaa kun joku puhuu mulle :D Varsinkin kun toi moikkaa suunnilleen aina ja joka kerta mä järkytyn yhtä pahasti. Ei ei, ei tule yhtään mitään.

Saavuttuani tallille päätin että kello on liian vähän, en uskalla mennä tallin puolelle. Niinpä jäin turvekasaan istumaan. Lopulta saapui mopojengi ja pääsimme ihan talliin asti. Ja hevosten jako oli sitten jännittävää. Henna sai Elviksen, Jonna Kaisan (Jonna on suokki-ihminen), Tiia sai Nikkiksen ja Oona Roosan (mä en toki ole yhtään katkera tai mitään, mitä kuvittelitte... ;)) Ja mulle todettiin että eilen meni Sulolla niin hyvin, joten voin jatkaa sen kanssa. Jip jip ja jop jop.

Pääsin ihan jopa hakemaan Suloa. Oi kun oli jännää. Ainoa ongelma: poni ei suostunut tulemaan! Osittain saattoi johtua sähköstä, mutta sitten kuulemma Sikuri kiusaa toisia, joten. Paljon ongelmia, ei auta. Jotenkin se poni ulostautui tarhasta (Marianne joo auttoi vähän) ja sain sen sisään. Toisaalta epäilen sitä sähköjuttua, meinaan se tuli siitä langasta kyllä tosi hyvin ;) Sulo karsinaan ja meillä oli hauskaa. Naurettiin Jonnalle joka joutui laittamaan Kaisaa yksin toisella puolella.

Varustin Sulon ja sitten musta tuli henkilökohtainen avustaja. Autoin Oonaa varustamaan ja Hennalle katsoin onko satula oikein (joo nainen, vähän itseluottamusta hei :D Muistan kun vanhalla tallilla päätin etten enää kysy onko satula oikeassa kohdassa. Kaverit ihan järkyttyneitä ja hyvä kun eivät käyneet mun puolesta kysymässä onko satula oikeassa kohdassa :D) Sitten me lähdettiin matkaan. Tosin matka katkesi yllättäen. Roosa pysähtyi, eikä liikkunut, ei mihinkään. Oona ei halunnut käskeä sitä joten lopulta minä ja Sulo seistään ettei Roosan ja Oonan tarvi yksin odotella siinä. Lopulta Marianne tuli auttamaan ja kaikki pääsi jopa kentälle asti. Selkään ja alkukäyntejä.

Ihan alkuun me vähän seurailtiin, mutta pian Sulokin alkoi kulkea kuin hevonen. Se meni mukavan reippaasti, tosin huomasin että heti kun Marianne sanoi että pitää keskittyä siihen eteenpäin kulkemiseen, niin saman tien Sulon kulku jotenkin hyytyi. Jännää. Kun oltiin alkuun kävelty ja Marianne oli miljoonaan otteeseen kysellyt että eikö meillä oikeasti ole mitään toiveita, lähdettiin kevyt raviin. Tosiaan, kuten tavallista kellään ei ollut toiveita ja mäkään en edes ajatellut että näin irtotunnilla tehtäisiin mitään. Kunhan humputeltaisiin.
Kun koitin siirtää Suloa raviin niin eikös se lähde kiemurtamaan. Kuitenkin ja kerrankin mä päätin että sama se vaikka kiemurrellaan, mennään nyt eteenpäin kun se on niin tärkeetä. Joten sain ponin raviin ja lopulta jopa uralle, miten upeaa. Sulo meni aika hyvin. Kääntyili ihan kiltisti ja kulki eteenpäin. Totta kai välillä piti vähän vaihtaa suuntaa tai mennä kamun perään, mutta pääpiirteittäin se meni ihan hyvin. Ja mäkin koitin jopa asettaa, se epäonnistui aika karkeasti. Aina ei voi voittaa.

Ravailtiin kumpaankin suuntaan, jonka jälkeen oli vuorossa laukka. Ja muuten, siellä pellolla meni puimuri ja traktoreita ja osa hepoista vähän säikkyi niitä. Tai no, ainakin Kaisa :D
Ensin mä ja Nikkis saatiin laukata. Muut käveli siellä. Ja mulla oli vähän ongelmia löytää tilaa kun kumminkin kolme heppua kävelee siellä. Tilaa löytyi aina jotenkin ja sain jopa laukkaa nostettua. Mahtoikohan alkuun tulla epäonnistuminen mutta sitten se lähti. Sulo laukkasi aika kivasti ja melkein joka kerta hiljensin itse. En uskaltanut kääntää Suloa, joten hiljensin kun muut tuli liian lähelle. Parempi sekin. Istuin niin upeasti että jes ja huomasin jotain. Nykyään uskallan nostaa muualtakin kuin pitkän sivun alusta sen laukan. Kun joskus aina odotin että pääsin siihen kulmaan ja nostin sitten. Nykyään jos Sulo tuntuu kulkevan (mitä se tekee oikeastaan aina nykyisin) niin mä uskallan nostaa kaikista kulmista, suoralta uralta. Tämä on hienoa!

Kun me oltiin laukkailtu, vuoro siirtyi Kaisalle ja Elvikselle. Ne laukkasivat vähän tähän suuntaan. Tai no, Kaisa ei tainnut laukata yhtään.
Vaihdettiin suuntaa ja noi laukkasivat vielä tähän suuntaan. Ja sitten tuli joku pikku ongelma. Sillä yllättäen mä huomaan kuinka Jonna levaa alas sieltä Kaisan selästä. Siinä sitten pelättiin että Jonna kuoli ja mä pelkäsin kun Kaisa tuli Sulon peräpäätä haistelemaan. Upeaa :D

Sitten noikin lopetti sen laukkaamisen. Me kaikki siirryttiin keskikentälle kävelemään ja Oona sai kokeilla. Loppujen lopuksi nousi hetkinen sitä laukkaa ja sitten lähdettiin loppuraveihin. Ensin taisi olla jotain ongelmia... Mutta kyllä se Sulo taisi sitten jopa kuunnella mua. Loppukäynnit ja Marianne tuli keskustelemaan.
Selitti jotain että nyt ei paljon mitään tehty mutta ei aina tarvikaan (helou, kukaan varmaan odottanutkaan sitä. Ryhmärämä tässä taas oikein kun vuosierot on huimia, yhdellä ollut taukoa ja neljä näistä oli irtotuntilaisia että jes. Ei kukaan tainnut odottaa muuta kuin ratsastelua) Ja meni kuulemma hyvin ja oli tekemisen meininkiä taas ja näin. Ja tänään mä jopa jätin angstimatta, sillä se meni ihan hyvin. Okei, pari seurailua olisi voinut jäädä poiskin, mutta se on pientä!

Mutta taisin järkyttää Mariannen :D Se vaan yllättäen totesi että mun pitäisi syödä kun olen niin pieni. Mä vaan mietin että joo, mikäs nyt kun yllättäen mä olen koko ajan ihan hirveän pieni, eilenkin.
"Iso ja lihava", totean vaan siinä ravaillessani.
"Mitä?", miten mä epäilen että se kuuli kyllä ;)
"Iso ja lihava", toistan minä. En nyt muista mitä Marianne mulle vastasi, jotain "aijaa"-suuntaista taisi olla :D

Sitten ponit keskelle ja pois. Vain Nikkis jatkoi suoraan. Niinpä juoruiltiin ja harjailtiin. Kaisa vietiin ulos, muutkin olisi saanut viedä mutta... Ei oltu täysin varmoja mikä oli Elviksen tarha ja Sulo.. No en uskaltanut viedä sitä :D Miettikää jos se olisi taas jummannut tarhan portille. Että niin. Viekööt viisaammat.

Aika kauan me mietiskeltiin ja pohdiskeltiin ja naureskeltiin Jonnan tippumiselle. Ja kummasteltiin miten ihmeessä Jonna sai ihan uudet hanskat kulumaan. Yhden ratsastuksen jälkeen! Yhden. Mulla on samanlaiset hanskat. Ne on ollut mulla kuinkahan kauan. Talvella ne joskus ostettiin. Enkä nyt puhu viime talvesta, vaan sitä edellisestä. Ja ne mun hanskat on joo vähän kuluneet, vähän enemmä kuin Jonnan. Mutta silti. Miten ihminen voi hajottaa kaiken ja näin nopeasti. Oikeasti Jonnan ei kannattaisi hommata hanskoja, kuluttaisi kätensä puhki. Tosin se taitaisi olla jo kuukaudessa kädetön..

Sitten kun noi lopulta lähti menin katsomaan tuota vikaa tuntia. Kun ihana Roosa oli siellä. Se meni kuin aasi konsanaan, mutta mitä siitä. Se on ihana silti. Kun toi tunti loppui, pääsin riimuttamaan Nikkiksen ja sitten seisoskelin. Katselin Elvistä ja Roosaa. Ja uskalsin lopulta käydä vähän häiritsemässäkin sitä ponia. Se on vaan jotenkin niin ihana. Ja tässä yhdessä päivässä totesin että sillä on pakkomielle nuolemiseen :D Se nuoli karsinan, se nuoli suolakiven, se nuoli mut. Se on hellyyttävä ja niin kiltti. Awws, voi olla ihana.

Olen tässä vähän pohtinut että kauhean jännä kuinka paljon mä siitä Roosasta tykkään. Kiinnostuin siitä heti kun kuulin koko ponista, ja heti kun näin sen niin.. Ihannoin sitä vaikka näin sen vaan tarhassa mölläämässä. Ja kun nyt pääsin jopa vähän silittelemään ponia karsinaan niin. Ei se ainakaan kamalammaksi muuttunut. Se on ihana. Jotenkin tuntuu että se poni on mulle tärkeämpi kuin kaikki muut yhteensä. :D Ja mä olen nähnyt sen vaan parilla tunnillaja pari kertaa tarhassa ja karsinassa. Mutta siltikin. Nyt mä oikeasti ymmärrän näitä jotka selittää nähneensä jonkun ponin ja rakastuneensa siihen heti. Roosa on jotenkin niin ihana.

Nyt varmaan ihmiset pitää mua kamalana. Elvis on ollut mun lempiponi siitä asti kun tuli. Ja nyt aasin kuvatus tuli ja keltainen paholainen jäi toiseksi :) Mutta minkäs sille voi. Olen sen huomannut että asiat muuttuu ja ajanmyötä saattaa tulla ihanampi hevonen. Mä kun kumminkin haluan pitää hevoset jonkun näköisessä listassa. Vaikka kaikista pidän niin en mä vaan voisi sanoa ettei mulla ole lempparia, kaikki on yhtä ihania. Ei, kyllä mulla on aina jonkunlainen, ehkä vähän häilyvä ja vaihteleva lista. Mä en kuitenkaan halua naama pitkänä olla silleen että joo, Elvis on ihanin hevonen, jos mä kuitenkin tiedän että joku muu on kivempi. Vaikka sitten ihmiset katsoisi pahasti ja miettisi kuinka vaihdellaan lempihevosta, hyh ;) Alkuunhan Vinski oli lemppari. Sitten tuli Pomo. Lopulta Elvis. Ja nyt sitten Roosa.

Itseänikin kyllä vähän ihmetyttää kuinka tärkeä voi olla poni joka ei edes ole ollut tuolla kauan. Tai siis. Oikeasti. Mä aloin tänään miettiä että kuitenkin se lähtee ja kuinka kamalaa se olisi jos se lähtisi. Ja mä haluan mennä sillä, ihan tosissani haluan. Mä haluan mennä Roosalla niin paljon, että mä saattaisin uskaltaa jopa pyytää :D Se on oikeasti ennenkuulumatonta. Ja Astakin. Se on ollut mulle kauhean tärkeä ja ensimmäinen lempihevonen. Mutta ei silti tällä tavalla. Koskaan en ole tällä tavalla pitänyt mistään hevosesta.

Kyllä, Elviksestä mä tykkään (tosin jos saisin ratsastaa sillä vasta nyt ekaa kertaa niin ei se poni välttämättä olisi niin upea ja kiva kuin nyt) tykästyin siihen heti ekalla ratsastuskerralla. Sulosta olen alkanut tykkäämään aina vaan enemmän kun olen nyt enempi mennytkin sillä. Mun vanhaan hoitsuun rakastuin kerran kun harjasin sitä. Tuota harjausta ennen ei se poni mua oikein kiinnostanut. Astaan ihastuin kun pääsin sitä harjailemaan ja olihan se kiva ratsaillakin.
Mutta kuten huomaa, näihin kaikkiin rakkaisiin hevosiin olen tykästynyt joko satulassa tai harjatessa. Ja silti, tämä pieni poninkuvatus on tärkeämpi kuin nämä kaikki, vaikka en tätä päivää ennen ollut edes silittänyt sitä. Musta se on outoa :)

Huomasiko kukaan montako kappaletta Roosa-ylistystä kirjoitin :D Oli vaan pakko purkaa.

Ja sitten vaihdetaan jo aihetta :D Mä olin kauhean tyytyväinen. Sulo meni kivasti, mä olin joissain asioissa parempi kuin Jonna. Ja vielä parempaa on se, että lopuissa olin ainakin yhtä hyvä! Montako kertaa olen angstinut kun Jonna on niin hyvä. Miten masentavaa oli vuosi sitten kun Jonna nosti laukkaa, kevensi ja teki voltteja ravissa. Miten mä en osannut mitään niistä. Muutenkin kun aloin miettimään niin... Vuodessa. Muutos on tämä. Oikeasti. Laukka nousi ja istuin siellä. Kevensin ja istuin ravissa. Sain käännettyä. Hallitsin kaiken paremmin. Eikä tarvinnut vaihtaa kevennystä ilkeän opettajan käskystä. Mä olen niin tyytyväinen. Olihan noi muutkin oppineet jotain :D Mutta olen silti itseeni uskomattoman tyytyväinen. Pysyin hyvin kyydissä vaikka toiset olikin ratsinut monta vuotta kauemmin ;) Niin paitsi se Jonna, jonka ohi pääsin :D Ilkeä ihminen. Mutta ainakin iloinen ilkeä ihminen.

Ja mä haluan mennä Roosalla :D Ei mulla ole koskaan ollut tällaista pakkotarvetta mennä jollain, mutta nyt. Ei vaan tule mistään mitään. Käyn kuulkaas kidnappaamassa sen ponin sieltä. Ei kannata ihmetellä kun se on kadonnut.