Koska se oli Jumalan tahto

Meidän piti joskus ala-asteella vastata uskonnon kokeessa joka kysymykseen: koska Jumala niin tahtoi, se oli Jumalan tahto jne. Ei mutta, olisikohan voinut saada jotain pisteitä :D
Ja kyllä fysiikan (eihän se nyt kemiaa voinut olla..) kokeessa kun kysyttiin: miksi mansikka on punainen? Ainoa looginen vastaus on: koska se oli Jumalan tahto :D


Jumalan tahdoista pääsemmekin aiheeseen josta olen halunnut kirjoittaa jo pidemmän aikaa.

Niin vuosi on kulunut (taas) ja joo.
Mähän aloitin ratsastuksen.. lasketaanpa... 14-vuotiaana? Joo, koska nyt oon ratsastanut kaksi ja puoli vuotta. Hirveän pitkä aika kyllä sinäänsä.

Aloitin siis 14-vuotiaana, eli ikäloppuna verrattuna siihen minkä ikäsenä suuri osa aloittaa. Useathan aloittaa tyyliin 8-12-vuotiaana, nuorina ja vetreinä. Usein olen ajatellut että mitä jos minäkin olisin aloittanut vaikka 8-vuotiaana, mä olisin ratsastanut jo 8 vuotta! Toisaalta olen iloinen kun aloitin jo 14-vuotiaana, parempi silloin kuin kolmekymppisenä.
Mutta olen myös miettinyt, mitä olisi tapahtunut jos olisin aloittanut jo kahdeksan vanhana..

Olisin noin 100% todennäköisyydellä aloittanut tuolla ex-tallillani. Käynyt siellä, sitten yläasteella olisi ollut nuo liikuntapäivät (ja ne viimeiset eivät välttämättä olisi olleet Metsäkylässä. Mä kun sain vähän vaikuttaa siihen :D)  Lopulta tuolla tallilla olisi tulleet ne hinnan korotukset ja sitten olisi ollut irtotuntimme.
Voihan tietysti olla että olisin vaihtanut riemumielin tallia, mutta. Eihän sitä tiedä.
Olisin tuossa kohdassa käynyt ex-tallilla jo 7 vuotta. Se on pitkä aika. Kysymys kuuluu: pystyisinkö vaihtamaan tallia jolla olen käynyt noin monta vuotta. Jolla aloitin ratsastuksen, jolla olisin kokenut ja oppinut kaiken?
Olen minä sen verran pehmo, joten voi aivan hyvin olla etten yksinkertaisesti pystyisi vaihtamaan tuossa tilanteessa. Sitä paitsi, jos olisin käynyt siellä alusta asti, elänyt ne pikkuheppatyttö-vaiheet siellä ja näin. Voisi aivan hyvin olla että ajatusmaailmaani mahtuisi tänäkin päivänä vain: se on paras talli, kaikki muut haisee. Eihän sitä voi tietää...

Joten tässä mielessä voin olla iloinen myöhäisestä aloituksesta. Tallin vaihto Maskulle ei ollut iso juttu, olinhan jo aiemminkin vaihtanut tallia.
Vaikka olin jo aloittaessani vanha, niin silti alkuun minulla oli tämä pikkuheppatyttö-vaihe: talli jolla käyn on paras! Joten jos olisin oikeasti ollut pieni, niin..
Enkä myöskään käynyt tuolla niin kauan että olisin ehtinyt sopeutua kunnolla, varsinkin kun vaihto Mettikseltä sinne oli... No, suuri muutos.


Samoin välillä mietin että mitä jos. Mitä jos Masku olisi ollut pystyssä jo silloin kun minä aloitin. Eli olisin ensin käynyt Metsäkylässä sen alkeiskurssin ja sieltä suoraan vaihtanut Maskulle. Olisin ensinnäkin käynyt Maskulla jo 2 ½ vuotta! Osaisin paljon enemmän kuin nyt ja oppiminen olisi helppoa alusta asti, kun ei tarvitsisi korjata vanhoja virheitä.
Mutta... Toisaalta on aika kiva juttu kun aloitin vanhalla tallilla.
Tai sanotaanko näin: Masku ei olisi lainkaan näin tärkeä mulle jos olisin vaihtanut suoraan sinne. Mä en arvostaisi ja rakastaisi ja hehkuttaisi näitä tunteja lainkaan näin paljon jos olisin aloittanut siellä. Mä en pystyisi iloitsemaan kehittymisestä näin paljon.

Tosiaan, vanhalla tallilla kun tunnit oli tylsiä, niin Maskulla on mahtavan, hirveän, upea ja kiva tunti semmoinenkin kun vaan ravaillaan ympäri kenttää päämäärättömästi :D
Mä jaksan iloita aivan älyttömistä asioista kun aiemmin ei oikeastaan ollut ilonaiheita. Silloin mä olin maassa lähes joka tunnin jälkeen. Itkin ja angstasin. Ratsastus ei ollut mielekästä. (olen ankara, kyllä mä tähän hätään muistan... Kaksi kivaa tuntia vanhalla tallilla. Yksi oli sellainen kun tunnilla oli vaan kaksi, ja sitten saatiin ravailla tosi paljon. Ravailin välillä melkein koko kierroksenkin. Ja sitten mun maha alkoi sattumaan. :D Ja toinen oli semmoinen kun oltiin oltu maastossa ja mentiin kentän keskelle jumppaamaan. Ja sitten kun opettajalla kesti ja kesti, niin mä aloin jotain omaa sekoilemaan. Makoilin selässä, tulin alas ja pompin takaisin ylös ja menin väärinpäin ja kaikkea mahdollista. Ja ihana heponen vaan seisoi ja nukkui.)
Nyt sitten on upeaa huomata kuinka kivaa ratsastus on ja näin. Se on ihanaa huomata kun opin jotain pientäkin, ja jos on semmoinen olo että olen huono ja surkea, niin aina voin ajatella, että jos mä kävisin vieläkin vanhalla tallilla niin en välttämättä olisi edes laukkaa nostanut.

Niin ja jos mä olisin alusta asti käynyt Maskulla niin en olisi alkanut itkemään kun näytetään mihin kohtaan jalka kuuluu laittaa kun nostetaan laukka.


Itseasiassa sinäänsä kun miettii niin suurin syy miksi mä tykkään kauheasti Maskusta on se, että mä vihasin vanhaa paikkaa niin paljon.
Mä niin tykkään tunneista -> koska vanhalla tallilla ei tehty mitään tunneilla
Mä niin tykkään opetuksesta -> koska vanhalla tallilla opetus oli riittämätöntä
Mä niin tykkään hevosista -> koska vanhalla tallilla niitä oli vähän, ne oli liian kävelen-silmät-kiinni-ja-nukun ja ne ei yksinkertaisesti osanneet
Mä niin tykkään tallin tavoista -> koska vanhalla tallilla oli liian suojattua tämä elämä

Joten. Tästä huomattiin että kaikki rakkaat asiat onkin vanhan tallin ansiota. Varmasti vaikken olisi tuolla vanhalla tallilla käynytkään, niin varmasti tykkäisin silti. Mutta en tosiaankaan tässä määrin. En todellakaan näin paljon.

Ja ihan yleisesti ottaen, Masku on mulle niin tärkeä paikka koska siellä mä sain ratsastuksen ilon takaisin. En ole hetkeäkään miettinyt mitään lopettamista, kaikista tunneista olen pitänyt. Odotan joka tuntia innolla ja nautin siitä ratsastuksesta. Se on vaan jotain. Kun ennen olisin lopettanut, itkin, kävin tunneilla oikeastaan vaan siksi että pääsisin tallille, itse ratsastus ei kiinnostanut lainkaan.
Se on ihanaa kun voi oikeasti ja vakavissaan todeta ratsastuksen olevan hauskaa, kivaa ja ihanaa. Oikeasti. Se on mahtavaa käydä tunneilla, maksaa niistä ja vielä pitää koko hommasta :D

Voih voih. Mä vaan tässä odottelen tiistaita, upeaa eikö. Anteeksi tämä epäselvä teksti, mutta oli vaan pakko purkaa tässä mieltäni ja ajatuksiani. Ja onhan tässä jo vuosi pidetty ratsastuksesta.