Kevään viimeinen päivä

Koulut loppuivat. Todistus oli kummallinen. Liian hyvä (koskei uskallettu antaa huonoja numeroita)

Mitään erityisen tärkeää asiaa ei mulla ole.
Mutta kuvia mulla on :) Hihi

Iina oli kiltisti ottanut, joten tässä olisi joitakin kuvia tiistailta.

Poni näyttää ihan kuulkaa ratsuhevoselta. Ja laihalta, ja energiseltä. Aivan varmasti, heh

Tykkään tästä. Molemmilla oikein sellanen suunnaton keskittyminen "puomi... puomi... päästäänkö yli..."

Huomatkaa kuinka suloinen poni on. Hän ihan kuuntelee tympääntyneen näköisenä ja tuo ravi on ihana (: Ja minäkin melkein osasin pitää kädet kulmassa.

Poni yritti parhaansa, mutta mua ei kinosta

Näytän jokseenkin lihavalta :D Samoin muutamassa muussa.

Johtopäätös = en voi enää ikinä pitää tota paitaa.

Ote harmonisesta ratsastuksestamme. Poni laukkaa kuin henkeä oltais viemässä ja mulla on jalat ihan jotenkin väärin. Ainoa positiivinen asia on se, etten ole metriä irti satulasta. 

Noni, tää ei näytä sellaselta ponintapolta enää :D 

Mun istunta on kyllä oikeen tuuppaava ja ponikin laukkaa silmät kiinni, ilme sellanen "eipä paljon kiinnostaa, trallallaa"

Noniin, ihan kiva :) Katsokaas vaihteeksi julkaisemattomia kuvia ;) Alkaa ne huhtikuisetkin Pomo kuvat olla jo aika käytettyjä :D
Mutta toivo elää rakkahat. Ensinnäkin en oo vieläkään saanut kisakuvia! Jee. Vanhoja päivältään, muuten uusia.
Ja kesäkuu tulee pian, ajatuksena vaatia Henna kuvaamaan (nyt se voi sit varautua. Mutta eikös sillä ollut heinäkuussa kauheesti puuhaa?) Sit sais taas.
Ja toki periaatteessa mulla on kuvia ihan älyttömät määrät. Tai siis :D Mun mittakaavalla.

Mutta hienoa loman tapaista (tai siis.. Osahan taitaa vielä huomenna mennä) Minä ajattelin mennä maanantaina heti töitä tekemään. Katsotaan miten menee (:

Taikavaa

Tänään taas tallille, olin jokseenkin myöhässä. Ei tässä mikään kiire, kesällä ei ole kiire :) Luin taulun ja siis kun mulla oli Nikkis :D Hih. Toisaalta ihan hauskaa toki, pienet ponithan on hauskoja, enkä oo pienillä poneilla (enkä Nikkiksellä) mennyt todella pitkään aikaan. Mukavaa vaihtelua.
Toisaalta kyllä taas huvitti ajatus pienestä pullerosta ja siitä kun mulla laahaa jalat maassa ;) Ja sekin oli ihan hauska ajatus että munhan on pakko pudota tänään, kun olen joka toinen kerta ponilta aina tippunut, nyt pitäisi siis tippua tai logiikka menisi pieleen.
Tunnillamme olivat myös Vinski, Salli ja Laki. Nikkis oli ollut ekalla tunnilla. Harjailin ponia vaan pikkasen, ja senkin ajan mä lähinnä kulutin karvaa poistaen. Omalla tavallaan aika surullista, olen nyt viimeiset kolme kertaa hinkannut sitä Roosaa ja eilen se oikeasti alkoi jo muistuttaa kesäkarvaista ponia, josta ei enää lähde karvaa (juurikaan) Nyt sitten jouduin harjaamaan pientä keltaista, josta lähtee ihan yhtä paljon karvaa kuin muuliponista viikko sitten. Turhuus ;)

Pistin ponineidin kuntoon ja sitten mentiin kentälle. Ponin selkään oli hauskaa nousta, paljon nousemista sellanen minimaalisen kaviokkaan selkään. Lähdettiin kävelemään, Nikkis oli vähän laiskahko. Hän mennä myllersi ja kiemurteli eteenpäin. Koitin itse istua järjellisesti, jalat edes melkein kyljissä ja itse suorana. Sitten keskityin siihen ponin etenemiseen. Halusin että se kävelee sen verran ettei sen tarvitse kiemurrella, ja ettei mun tarvitse hävetä silmiä päästäni ponin hitauden takia. Sopiva vauhti löydettiinkin aika helposti, sen ylläpito nyt oli hieman hankalampaa, ei rouvalla ollut mikään kiire. Kääntäminen oli vähän hankalaa, eikä sitä helpottanut se, että itse keikuin puolelta toiselle kun en oikein sisäistänyt kokosuhdettamme. Pienellä muistutuksella ja tahtojen taistolla tyytyi ponikin sentään kääntymään haluamallani tavalla, joten olin tyytyväinen. (Tosin en siihen, että se hyytyi volteilla)

Aloitettiin tehtävä. Neljä tötsää salmiakkikuviolla. Piti kävellä tötsien ympärillä, aina tötsän jälkeen pysähdys ja siitä sitten pieni takaosakäännös ja suoraan kohti seuraavaa tötsää.

Ensin oli pieniä ymmärrysongelmia. Tai kun Mariannen ensimmäinen ohjeistus lähenteli jotain että kävellään neliötä ja jotain sekopäistä. Lopulta tajuttiin että ideana on tehdä salmiakkikuviota ja elämä helpottui kovin.
Nikkis pysähtyi oikein hyvin. Marianne painotti että pitää pysäyttää suorana, ei saa kääntää (tai antaa hevosen kääntyä) vaan pitää tehdä se parin askeleen takaosakäännös pysähdyksestä. Muutamaan otteeseen poni pääsi luikahtamaan jolloin se pysähtyi vinona, mutta kun tarpeeksi ajatteli ja valmisteli saatiin suoria pysähdyksiä. Loppua kohden pysähdykset tosin huononivat, poni pysähtyi hitaammin eikä enää odottanut niin hyvin.
Ja hei, takaosakäännöksetkin olivat aika hyviä. Mulla oli idea mitä teen, ainakin melkein aina. Pari kertaa iski se "mihin suuntaan olenkaan menossa". Muuten oli kuitenkin selkeä kuva siitä kuinka paljon tarvitsen pohjetta ja kuinka paljon pitää pitää ulko-ohjalla vastaan ettei poni pääse etenemään. Nikkis oli kovin tärkeänä, poni oikeasti teki niitä käännöksiä just niinkuin mä halusin! Vitsi ku oltiin ihan parhaita, heh.

Marianne kehui että hyvin menee ja mä olin oikein tyytyväinen. Poni oikeasti pysähtyi suoraan, risti niitä pieniä karvaisia jalkojaan ja jopa jatkoi suoraan kohti seuraavaa tötsää, jossa tapahtui samanlainen onnistuminen. Pari kertaa lösähti, poni pääsi liikkumaan liikaa takaosakäännöksessä tai pysähtyi vinona, mutta onnistumisia oli tänään kyllä enemmän ja ne olivat oikeasti tosi hyviä. Muutenkin hyvän tuntuista kun poni oikeasti siirtää jalkojaan kun pyysin, hyvät fiilikset (:
Suoraan kulkeminen oli kyllä välillä vähän hankalaa, poni oli laiskimus ja koitti välillä vähän oikoa minne sattui. Kun tarpeeksi ratsasti eteen ja ohjasi minne ollaan menossa, sujui tämäkin kuitenkin varsin mukiin menevästi.
Ja siis oikea kierros oli hankalampi. Alkuun käännökset olivat tosi epäonnistuneita koska Nikkis oli niin kiinni oikeassa ohjassa. Sain sen ilmeisesti pois siitä, sillä käännökset alkoivat sujua myös tähän suuntaan tosi mallikkaasti. Lopulta oikea kierros oli huonompi vain koska poni ei tykännyt kulkea niin suorana.

Jäätiin sitten uralle, käytettiin silti vain puolta kenttää. Piti tehdä "piruetteja"
Sanokaa mitä sanotte, mutta minun mielestäni piruetti on se 360 astetta. Niinpä tehtiin sitten sellasia Nikkiksen kanssa, muutamat molempiin suuntiin. Poni oli oikein hienona taas. Jos minä vain osasin pitää oikean ohjan tuntumalla, niin neiti teki kyllä oikein kivoja takaosakäännöksiä. Välillä käännöksen alku oli lösähtänyt, välillä lösähti loppu. Aina ihan siitä riippuen keskityinkö alussa oikeaan asiaan ja pidinkö ponin tuntumalla loppuun asti. Jos en, niin ponikin lösähti.
Joka tapauksessa käännökset olivat oikein kivoja ja hyvin onnistuneita ja poni teki just niinkuin mä pyysin, joten olin edelleen todella tyytyväinen suoritukseemme :) Yritin siinä sitten vain taistella itseni kanssa, helposti sitä jännitti sisäkäden kun näytti ohjalla suuntaa, koitin muistaa rentouttaa kun poni teki oikein.

Marianne sitten totesi mulle että ei meidän tarvi tehä ku 180 asteen käännöksiä :D Mutta ei ne ole piruetteja, vaan puolipiruetteja!!11
Tehtiin sitten jokunen puolikaskin piruetti, ne sujuivat ihan mielettömän hienosti. Mä keskityin alusta asti ja koska piruetti oli vajaa en ehtinyt edes lopettaa pyyntöäni kesken. Hyvä me!

Sitten siirryttiin kevyt raviin. Kevyt ravissa jatkettiin salmiakkikuviolla, vähän samalla ajatuksella piti ne käännökset tehdä. Ensin vähän tapeltiin, poni halusi seurata muita, eikä jaksanut ravata. Saatuani ponin taas jotenkin kuulolle, saatoin keskittyä vähän reitin ratsastamiseen. Jotenkin sain keskityttyä, pikkasen se keskiintyminen herpaantui kun kauhistelin taas niitä pikku ponin pikkiriikkisiä askelia, heh. Samaten oli vähän hankalaa kun poni venyi ja valui alas ja minä sitten keventelin ihan jossain mystisessä etukenossa kun niin tykkäsin mennä ponin mukana eteen :D Nikkiksestäkin alkoi sitten löytyä jotain mystistä vauhtia, hetken ajan se matoili kuin mikäkin laiskimus, mutta sen jälkeen se alkoi aina suorilla kaasutella minkä pikku kintuistaan pääsi, käännöksiin se hidasti (koska se tietenkin kuunteli minua niin kiltisti.. Tai toivon niin) ja sitten se taas kiihdytteli. Vähän järkyttävää kun koitin siellä sitten pysyä matkassa mukana, heh.
Pysyttiin kuitenkin reitillä tosi nätisti, sain keskityttyä käännöksiin ja olin niihin lopulta jopa varsin tyytyväinen. Että ainoat ongelmat oli ponin kääntäminen pois toisten perästä ja se mun istuminen, mä kun pikemminkin könöilin ja heiluin puolelta toiselle.
Saatiin myös kehuja Mariannelta, mulla oli hyvä tuntuma (siinä samaan aikaan just kauhistelin että piru kun ei ohjat pysy kädessä, vispaan ponin päätäki varmaan puolelta toiselle ku keräilen niitä) ja poni pyöristyi (niinku meni kaula kaarella!!11)

Käveltiin pikkasen, pikkasen lämmin kun oli. Hyvä vaan.
Sitten otettiin laukkaa. Jälleen eilisen haastava tehtävä, eli laukkaa isolla ympyrällä, kaikki yhtä aikaa. Tänään tosin ei jännittänyt kuin se, että saanko laukan nostettua ja milleen mä oikein mahdan istua. Viimeksi ainakin pompin Nikkiksen pikku laukassa kuin perunasäkki, toivoin vain hartaasti etten kolisisi siellä tällä kertaa niin pahasti.
Nostin lähinnä harjoitusravista, koitin nostaa käynnistäkin mutta poni oli sen verran fletku etten oikein saanut siitä nostettua.
Joo, ja siis harjoitusravi oli mielenkiintoista, Nikkis lähinnä tuppaili keskelle ja oikoi minne sitä huvitti. En kauheasti välittänyt, kunhan sain laukan nousemaan.

Ja siis. Laukka nousi varsin kivasti. Alkuun ei poni oikein tajunnut/jaksanut, mutta lopulta nousi jo melkeinpä ensimmäisellä pyynnöllä, varmaan mäkin olin jo siinä vaiheessa saanut hommasta kiinni jo paremmin.
Ja laukkahan oli aika kivaa. MINÄ ISTUIN! Jippii, hurraa! Tein sen :D Minä istuin Nikkiksen laukassa muutamia sekoamisia lukuunottamatta :) Ihanaa.
Laukassa en oikeastaan keskittynyt muuhun kuin siihen että istun siellä. Koitin ylläpitää laukkaa parhaani mukaan, mutta poni tiputti omatoimisesti lähes aina raviin. Samoin kääntäminen laukassa oli mahdotonta. No, en mä olettanutkaan että onnistuisi. Suuri voitto on jo se, että istuin ja että mulla oli ne jalat hei lähellä ponia! (ei niinkuin silloin kun koitin antaa pohkeita enkä edes osunut koko poniin kun jalat oli niin kaukana)

Otettiin railakasta laukkaa, vähän toisten perässä, välillä ei niin toisten perässä. Mitään suurta suunnitelmaa ei laukassa ollut, kunhan nyt nousi ja päästiin liikkeelle.
Sitten käveltiin hetki ja otettiin vielä loppukeventelyt. Nikkis kaahasi taas kuin pieni formula, se ei sisäistänyt sitä "rentoa ja rauhallista ravia" Tosin ainakin isot hevoset taisivat taapertaa siellä niin laiskanpulskeina, ehkä se Nikkiksen esimerkki oli sellaista tervetullutta vaihtelua.
Marianne muutenkin antoi Nikkikselle luvan ravata, joten annoin ponin mennä ja keventelin itse vain mukava (ja pohdin että koska tulee vinkasu, pukki ja täyttä laukkaa auringonlaskuun - ilman ratsastajaa siis)
Sitten loppukäynnit.

Marianne oli tyytyväinen :) Minäkin olin. Istuin laukassa ja takaosakäännökset olivat ihania. Poni oli tosi kiva, eikä edes tuntunut niin pieneltä (muuta kuin tötsiä ohitellessa, pelkäsin että kaadan omalla jalallani ne tötteröt) Ja siis joo. Kivaa vaihtelua, ihanan toimivaa. Ja hienoa huomata että kyllä mä nyt olen jotenkin kehittynyt, sillä viimeksi Nikkiksen kanssa menin joskus ikuisuus sitten ja silti se meni näin kivasti (ja mä hei istuin siinä laukassa, vinkvink)

Siinä käveltiin, Nikkis alkoi hallusinoida. Näki pieniä vihreitä jääkarhuja ojassa. Ilmeisesti se ajatteli että vielä on tilaisuus, vielä voin tehdä sen mikä on tarkoitettu.
Ei se ehtinyt, mentiin keskelle ja tulin alas selästä. En pudonnut, teoriat on nyt murrettu. (Voi eiii)
Poni talliin ja uusi karvanpoisto, kyllä se pian on sellainen kesäkarvainen. Varmasti :)
Sitten vaan kotiin


Roosa muuten karkasi kesken meidän tunnin :D Tallista siis. Hauskan näköistä. Ensin poni kävelee ulos tallin ovesta ja alas sen mäen, kauhea hörinä alkaa tarhakavereilta ("Mitä toi oikein tekee o.o?"), ilme on toisaalta sellanen "ihan tässä vaivihkaa lähden karkuun" ja toisaalta "Buahah, kuka nyt on aasi, jeah. Like a Boss"
Marianne sit käskee yhen tyypin ajamaan Roosan pois, ettei se ainakaan mee oria kattelemaan. Roosa ilmiselvästi kuulee tämän karmivan suunnitelman. Poni lähtee ylväästi raviin ja ravaa täysiä -> omaan tarhaansa. Portti kiinni ja jeah.
Totta kai ihan nerokasta, hän halusi pihalle. Poni on omatoiminen :)
Mutta jos nyt silleen ajatellaan. Oikeasti. "Hahaa, olen villi ja vapaa, oikein karkasin. Mitä tykkäätte kamut? Hei, apua. Pakoni on huomattu!! Juoksenpa tästä tarhaani, siitäs saavat" Yksinkertaisen viisasta, heh.
Pian poni olikin jo aivan järkyttynyt kun hän huomasi olevansa tarhassa! Yksinäisen sotahuuto, tulkaa pelastamaan minut, olen yllättäen ilmaantunut tarhaani. Koskettavaa, suoranaisen.

Ragequit

Päevää ja heissan. Hmm.
Olen nyt sitä mieltä että William elää sittenkin, hienoa! Tosin hän ei ole vieläkään avannut suutansa, että kyllä tuossa ruokailussa menee nyt pikkasen kauan. Noh, ehkei se ole vakavaa :)
Koulu loppuu pian. Kerrankin se on positiivista. Tai siis kun olen nyt oikeasti tajunnut mitä tarkoittaa se, että opettaja vie kaiken ilon koulusta. Jännittävää toki sinäänsä, mutta aika turhauttavaa kun koulu on jo pari kuukautta ollut niin.. tylsää ja turhaa. Masentavaa. Toivo elää kuitenkin, ehkä se paranee tästä. Olen näinkin positiivinen tänään ;)

Olemme muuten tehneet uuden ennätyksen, huimat kaksitoista lukijaa. Tiun verran.
Ja ylihuomenna pääsen leikkaamaan tukkani. (kuinka nerokkaan kuuloista) Ei siitä olekaan kuin vuosi kun tämä ihme on viimeksi tapahtunut.. Vitsi nää kaikki kosmetologit ja kampaajat järkyttyvät kuinka väärin mä kaiken teen :D


Liittyen siis johonkin. Mutta tänään olin tallilla. Autolla. Ja ihan itte ajoin. Ja parkkeerasin kovin nätisti keskelle parkkipaikkaa. Heh.
Mulla oli jälleen pieni Roosa-mönkelöinen, tunnilla myös Sakari, Kaisa, Vinski, Salli, Pomo ja Olli-poni. Roosa vain minun kanssani.
Mulla oli taas jotenkin sellanen vippaava olo, onkohan tullut liikaa aurinkoa vai mikä on. No, hengissä selvisin, vaikka maalailin kauhukuvia siitä kuinka tipahdan kesken kaiken sieltä ponin selästä. (se jos mikä olisi vakuuttavaa. Mun kasi/sulkunäppäin ei näköjään oikein halua toimia)
Hain Roosan tarhasta ja harjasin hänet oikein kunnolla. Jaloista lähti vieläkin sitä talvikarvaa. Ja pyllystä kanssa. Mahtaa ponilla olla kamalaa, iso takamus ja karvakoivet.
Kiillotin ponin oikein viimeisen päälle, varustin hänet ja sitten lähdettiin kentälle.

(tällasii hirveen tylsiä vanhoja kuvia :D Mutta kun nyt kerran aloitin tän visualisoinnin niin pakko jatkaa)

Kiipesin Roosan selkään ja lähdettiin kävelemään. Poni oli vähän löllökkä, kuten aina, mutta päätin nyt että tänään koitan taas saada sen jopa hiukan liikkeelle. Alkukäynnissä lähdin ratsastamaan Roosaa eteenpäin, vauhtia tuli hieman. Se riitti vaikka matelua se oli silti. Mutta tiedättekö kun ensin se matelee kuin etana ja sitten se menee edes pikkasen reippaammin, niin kyllähän se tuntuu sitten hienolta ja suurelta, tulee sellanen tunne ettei poni edes kykene liikkumaan reippaammin kun se jo noin paljon nopeutti kulkuaan ja sitä rataa.

Tehtiin jokunen voltti ja tapeltiin siitä mihinkä suuntaan rouvaponi olikaan taas menossa. Että oliko hän oikomassa minne sattui huvittamaan ja oliko hän jyräämässä kaverein perässä. Pikkasen vaikeaa, mutta sain ponin aisoihin ja tottelemaan minua. Ja koitin koko ajan työskennellä itseni kanssa, jalat kylkiin - ei irrotella niitä ja ulko-ohja, ei sisäohja. Tiedä häntä taas miten se meni, jalat unohtivat vähän väliä että tarkoituksena ei ollut harjoitella siiven iskuja. Kädet toimivat paremmin, alkukäynneissä. Myöhemmin ne unohtivat ideansa.

Aloitettiin tehtävä melko nopeasti. Jakauduimme kahtia ja ryhmät tekivät eri tehtäviä. Minä, Pomo ja Kaisa oltiin ensin puomeista tehdyllä ympyrällä ja meidän piti ylittää puomit ja puomien välissä sitten muuttaa käynnin tahtia/pituutta/jotain. Toiset väistättelivät, ja jonkin ajan kuluttua vaihdettaisiin. Hyvä! Mainiota että pääsin ensin näille puomeille, sillä onhan se nyt parempi että saan ensin ratsastaa ponin reippaaksi ja sitten vasta joudutaan vääntämään ja hidastamaan. Onnistuu väistötkin paremmin jos poni etenee.
Ensin lönköteltiin yli puomien, tapeltiin vain suunnasta. Poni tykkäsi tunkea sisälle ja koitti seurailla, minä taas keikuin kyydissä ja koitin saada ponin edes ajattelemaan sitä mitä minä halusin. Jonkun aikaa kun väännettiin, päätti poni totella ja päästiin kulkemaan nätisti yli puomien. Sitten oli vuorossa se ponin eteenpäinratsastus. Yritin ensin itsekseni, sain mä sitä taas pikkasen eteenpäin. Tosin se eteneminen oli kauhean löysää, aina naputtelin ja maiskuttelin aikani ennen kuin poni jaksoi pikkaisen liikuttaa sitä ahteriaan eteenpäin.

Marianne tuli sitten auttamaan tälleen henkisesti. Eli toisin sanoen karjui maassa kuinka mun pitäis rätkästä jollei se pohje mene läpi ja kaivelu on kielletty. Kovin helppoa se sitten tuntui olevan, Roosahan alkoi taas liikkua jopa aktiivisesti eteenpäin, hän oikein kiisi menemään. Ratsastin jokasen puomin jälkeen ponia eteen ja keskityin vain vauhdin lisäykseen ja puomien siistiin ylittelyyn. Roosa oli oikein kiltti ja toimi tosi hienosti, mitä nyt suunnan vaihtuessa hän vähän niinkuin lösähti taas.
Siirryttiin kevyt raviin. Ei ylitelty puomeja, joka toinen puomiväli hitaammin ja joka toinen nopeammin. Ensin Roosa oli taas ihan pöljä, minä siirrän raviin ja tämä lähtee keskelle. Päätin olla suuremmin välittämättä ja ratsastin vain pikkaisen eteenpäin. Sieltä Roosa sitten tipahti ympyrälle ja hienosti pysyttiin siinä ilman mitään ongelmia, hienoa :)
Ensin taas ravi eteneväksi, porsas kun laahusteli menemään kuin muumio. Kun sain otuksen liikkeelle (ilman jatkuvaa hyytyilyä) päästiin kokeilemaan tehtävääkin. Eteenpäin ratsastukset piti tehdä aina vähän voimakkaasti ja no.. Liian vähän se eteni, joo. Välillä se ei oikeastaan edennyt just yhtään, välillä tuli vauhtia edes pikkasen lisää. Ja melkeen se meinasi että jos nyt piruuttaan kävisi toisten puolella. Ei käynyt, eikä oikeastaan muuta kuin pikkasen yrittänyt, kerrankin onnistuin. Että olisi periaatteessa pitänyt viedä oikeasti läpi, saada poni reagoimaan siihen pohkeeseen. Mutta annoin olla, voivoi. Ehkä sen takia että jos poni pysyy hyvällä mielellä niin jos sitten vaikka pysyttäis omalla puolella ;)

Hidastukset halusin tehdä mahdollisimman pienellä pyynnöllä, ihan vain koska ajattelin että Roosa nyt varmasti hidastaa ilman pyytämistäkin. Harjoittelin oikeasti sitä kevennyksen hidastamista ja laiskistamista, muutamissa siirtymissä otin myös pari pidätettä ohjalta, mutta lähinnä katsoin miten kevennys vaikuttaa. Välillä poni oikeasti jopa hidasti, ja tuntui että se ikään kuin vastasi kevennykseen. Välillä posoteltiin sitä tappavan tasasta tahtia eteenpäin ilman minkäänlaista muutosta. Tosin uskon että ainakin osa näistä oli myös sellasia joissa mä en hidastanut kevennystä vaikka niin yritinkin tehdä. Kauhean vaikeaa se on.

Vaihdettiin suunta ja tähän suuntaan poni ei ollut enää yhtään hyvä. Viuh me humpsahdettiin toisten puolelle, oltais karattu toisenkin kerran mutta väänsin sen väkisin (kröhöm, että ei näin) jottei se taas pääsisi luikeroimaan. En tiedä sitten, toisaalta jollen väärin muista on toi muutenkin vaikeampi suunta Roosan kanssa. Syytä voidaan vain selvitellä, heh. Ehkä se sieltä.

Sitten tehtiin vaihto. Käyntiin ja vaihdettiin ympyröitä. Nyt me oltiin tötsäympyrällä jossa piti tehdä jokaiselle tötsälle pikkuvoltti, josta sitten piti jatkaa avotaivutuksen tapaisessa. Tehtiin sitä käynnissä jonkin aikaa.
Roosa oli ainakin ihan mukavan reipas, alkuun siis. Kyllä se siitä sitten laiskistui kun jouduin niin paljon pyörittelemään ja hidastamaan. Ja siis ne avon tapaiset olivat varmasti aivan olemattomia :D Edelleen sanon että hahmotuskykyni on lomalla kun tehdään kaarevalla uralla väistöjä. Siis mä en yksinkertaisesti ymmärrä. En ymmärrä miten pitäisi mennä ja tehdä. Yritin tehdä jotain, saatiin ehkä kaks askelta jotain väistön tapaista. Muuten sitten lähinnä yritettiin parhaamme ja epäonnistuttiin oikein tasaisesti.

Käveltiin vähän kun toiset laukkasivat. Sitten oli meidän vuoromme. Meidän piti siis laukata ympyrällä, kaikki yhtäaikaa. Mulla oli kauhean hyvät vibat tällasesta tehtävästä - eli ei. Siis oikeasti, laukka meni koko viime viikon aivan surkeasti, Roosan kanssa on hankala laukata. Ja nytkö ihan vakavissasi väität että pitäisi laukata ympyrällä kahden muun kanssa. Juu-u, tiesin että kohta ollaan toisten luona/laukka ei nouse/jyrätään kaikki. Jippii.
Se oli muuten kamalaa. Se kauhea jännitys mikä iski. Siis ei multa voi noin vaikeita vaatia ;)
Mutta tosissaankin, mua jännitti ihan suunnattomasti. Ihan hirveää, toisaalta sitä ajattelee että nyt lopetat, rauhotut ja hengität, ajattelet että onnistuu. Mutta ei se vaan toimi niin. Mä olin aivan parissa (paralysed, tms, mitä se on suomeksi :D) suunnilleen tärisin siellä selässä. Hirveä olo, samaan aikaan hyperventiloi selässä ja toisaalta taas miettii että tämä nyt ainakin pilaa kaiken ja sitten on vielä kamalampi kohtaus ja taas menee huonommin ja niin edelleen.

Yksinkertaisesti ihan kamalaa! Mä koitin jotain tehdä ja nostaa, Roosa tietenkin tunki sisälle ja sättäsi jotain omaa kun minä en kyennyt juuri muuta tekemään kuin sekoilemaan. Ei yhtään hyvä. Marianne koitti takoa järkeä päähän, mutta nyt se ei auttanut. Ei niin millään. Ja toisaalta mä vaan halusin onnistua ja suoriutua tehtävästä, mutta toisaalta teki vaan mieli mennä maahan makaamaan ja rauhottumaan. Ärsytys.
No, Marianne sitten kysyi mikä on ongelma. Ongelma on kamala jännitys, se ettei se tottele mua ja lopu. Kaikki menee piloille. Ja jotain tollasta mä sille itkin, heh. Sitten se huusi hakisko joku liinan.

Jotenkin se sitten sisuunnutti. En tiedä mikä, mutta joku. Tai siis miettikää kuin noloo, en mä voi minkään jännityksen takia mennä liinan päähän, siis lolz. Heh, ei.
Mutta jotenkin meni siinä kohdassa hermot. Tai kun.. En mä nyt liinaan halua. Ei mua nyt se jännitä, se laukka. Vaan se suunnaton epäonnistuminen. Eikä sitä nyt ratkota liinalla. Ja tottakai, en voi vaivata Mariannea vielä sillä etten muka itse pysty laukkaamaan siellä, pah. Joo :D
No ei siinä mitään. Potkasin possuponin liikkeelle ja sitten alettiin menemään. Yllättäen laukka nousi oikein keposasti, heti kun vaan mä olin jännittämättä ja oli tarpeeksi sitä päättäväisyyttä.
Mentiin aika silleen.. Alkukantasesti. Aika kaukana harmonisesta, tasapainoisesta, kauniista yhteistyöstä. Pikemminkin se oli sellasta että mä menin menin siellä salamankuvat silmissä, ruoskin ponia etenemään (no se oli kielikuva. Olin ilmeisen vakuuttava ilman sitäkin. Lukuunottamatta sitä kun kerran poni oli jo niin lähdössä toisten puolelle, ja siinä sitten minä sättäsin vaan jotain nopeasti ettei se menisi ja oli taas ihan väärin. Vaan se oli aika lailla ihan sama, kunhan ei poni vain tunge väärälle puolelle kenttää) ja räjähtelin taas. Ääntä lähtee kyllä kun on tarvetta. Mutta kuten sanoin, aika kaukana siitä mitä sen pitäisi olla, eheh.

Ponista tuli muuten tosi reipas. Se oikeasti mennä kipitti, melkeinpä nosteli itsekin laukkoja. Koitettiin välillä jopa ohitella toisia kun pieni aasimus vain laukkasi minkä karvaisista koivistaan pääsi. Lähinnä me kyllä harjoitettiin sitä laukkaa silleen possujonossa, poni laukkasi reippaasti ja railakkaasti Kaisan takamuksessa kiinni ja minä koitin vain suu vaahdoten vakuuttaa ponille että sen on omaa terveyttään ajatellen parempi laukata kunnes toisin sanotaan.
Ja siis vaikka koko laukka näytti ja kuulosti ihan järisyttävän kamalalta, niin oikeastaan se oli jopa ihan hyvää. Tiedättekö. Mä sain lopetettua jännittämisen, JEE. Poni laukkasi, vielä reippaasti. Eikä takapuolikaan noussut kuin ihan jossain alussa. Ja taitaa kuitenkin olla ihan positiivista että Roosa-possu saa jalkoihinsa vauhtia, ihan pyytämättä. Ja siis kun se kuitenkin toimi silti ihan just niinkuin mä pyysin. Tai käskin, heh. Mutta siis kun.. Kun välillä se menee siihen että laukka kyllä nousee mutta samaan aikaan poni myös tunkee mihin sitä lystää ja pukittelee melkein jokaisessa nostossa. Ja on niinkuin pois itsestään. Nyt se toimi muuten hyvin, totta kai ohjaus kärsi kun vauhtia tuli, mutta periaatteessa me mentiin just siellä missä piti ja poni nosteli laukat melko tyytyväisenä (ainakin toisten perään.)
Että oikeastaan tosi hyvä. Ja Marianne oli tyytyväinen kun sai mut suuttumaan, kheh.

Viimeisen laukannoston otin silleen että nostin käynnistä, ilman mitään vetäjää edessä. Poni ilmeisesti päätti sitten tehdä vähän enemmän. Laukka nousi ihan kivasti siitä, mutta sitten se myös jatkui. Roosa hanatti ensin railakasta laukkaa toisten puolelle (minä vaan hoen sille että ihan sama, mennään täältä, mutta nyt laukkaat) Sitten toisesta päästä kenttää lähdettiin tulemaan. Roosa pisteli parastaan kun se laukkasi kentän toisesta päästä kohti toista. Ja ilmeisesti ponin suunnitelmana oli juosta täysillä päin Pomoa ja Kaisaa. Saatiin nerokas suunnitelma keskeytettyä ja laukkakin lopetettua. Täytyy kyllä sanoa että tästä en enää tiedä mitä sanoa :D Ponin karvajaloista löytyy ainakin vauhtia. Ehkä lievä hallittavuus olisi kiva juttu.
Onneksi Roosa on niin tasainen.

Jäätiin sitten kävelemään. Roosa oli ihan säpäkkänä. Pari kertaa hän koitti vähän hypähtää ennen kuin ymmärsi että viattoman lapsen ruoskinta on nyt lopetettu ja että hän saa oikeasti jo kävellä. Poni raukka.
Poni käveli sitten niin suloisesti ja toimivasti. Vähän kytsäiltiin porttipäässä ja koitettiin vähän oikoa, mutta toteltiin sitten kuitenkin. Kovin suloista. Mutta puhuu karua kieltä siitä että sitä itse joko a) jännittyy ja b) sählää ohjilla ihan omituisuuksia. Ei se poni kuitenkaan ihan huvin ja urheilun vuoksi käänny loppukäynneissä pitkin ohjin tosi nätisti ja sitten "työskennellessä" vetele kansantansseja ympäri kenttää.

Jaa-a. Ihan tyytyväinen oli Marianne ainakin. Ilmeisesti en mä ainakaan liikaa ponia kiduttanut ja suuttunut sille :) Toisaalta ihan tälleen mututuntumalla sanon että mun on parempi suuttua rehellisesti kuin turhautua. Se "viha", silloin pystyy ajattelemaan selkeästi ja tekee ja käskee tarpeeksi. Ja oikeasti tekee kunnolla ja ylittää ittensä, koska ärsyttää. Se turhautuminen taas on sitä että masennus-angst ja menen itkemään pusikkoon ja mikään ei onnistu, ja sitten jos vielä vähän hermostuu niin menee ihan turhaksi koko homma ja turhautuu vielä lisää. Eikä niinkuin ajatus luista. Silleen.

Mä olin osittain tyytyväinen. Saatiin poni lopulta liikkeelle ja siis mä oikeasti tykkäsin tosi paljon siitä temmonvaihtelusta ravissa. Ihanaa kun mä pystyin kunnolla keskittymään kevennyksen hidastukseen, kun ei tarvinnut poniin juuri keskittyä. Se oli oikeasti tosi kivaa :D Ihan innoissani hidastelin kevennystä, heh.
Ja siis laukka jatkaa toki tätä epäonnistumistaan. MUTTA olen mä silti periaatetasolla tyytyväinen. Kuten sanottua se jännitys katosi (jos saisin sen joskus loppumaan kokonaan) ja poni laukkasi ja jopa kummallisen rauhallisena. Siis henkisesti, muutenhan se oli reipas ja tsäpäkkä. Mutta tälleen pään sisäisesti poni oli uskomattoman hyvällä mielellä. Sinäänsä.
Josta päästään lempivalitukseeni, eli siihen että tuo oli siis hyvin käsketty kun kerran poni meni noinkin tyytyväisenä sitä laukkaa. Että joo-o.
Ehkä se on se jännitys, tai se että ei jännitä + sitten että uskoo itse tarpeeksi siihen että se laukka toimii. Hmm. Pitänee keksiä se, jospa joskus päästäisiin laukkaamaan siten kuin minä haluan, mutta ilman tuollaista eläimellistä menoa ;)
Olen kuitenkin tyytyväinen. Ihan hyvä fiilis. Ja tää teksti muuten levähti vähän kun intouduin miettimään taas :)

Keskelle, alas selästä ja poni talliin. Harjailin pienen Roosalaisen nopeasti vain, hän oli jo niin puhdas. Sitten poni tarhaan ja hommasin uuden kortinkin, jota en tosin ala nyt väkertelemään. Ja sitten vaan kotia kohti.

Sumusää

Voivoi, nyt mä taidan jo murhata mun kukkasta :( Mutta olen jo kehitellyt suunnitelmia, katotaan mikä sitä tapattaa. Toivottavasti saisin sen kasvamaan vähän eloisampana näillä suunnitelmillani.

Tallille sitten, sellasta pientä tihkua tuli koko ajan. Tai ei melkeen edes tihkua, enempi sellasta sumuisuutta ilman sitä sumua, heh.
Mulla oli Roosa, tunnillamme myös Salli, Vinski, Laki ja Pomo. Roosa oli ekalla tunnilla.
Tänään taas keksin, oikeastaan jo koulussa keksin. Ilman satulaa ois kiva mennä, pitkästä aikaa tai jotain. Ja kun järkytyin tässä jokin aika sitten kun tajusin etten ole ikinä mennyt Roosalla ilman satulaa. Vääryys vaati oikaisua, ja lopulta sain luvan mennä ilman satulaa. Jee :)

Poni suitsiin ja löllöteltiin kentälle. Marianne viskasi minut kyytiin ja lähdettiin kävelemään. Roosa-poni oli jälleen hidas, erittäin hidas. Hän mennä lyllersi kuin vanha mummeli. Koitin vähän ratsastaa ponia eteenpäin, mutta suurimmaksi osaksi keskityin vain kauhistelemaan kuinka huteran tuntuista tämä taas onkaan :D Tehtiin voltteja ja minä kärsin oman vinoiluni kanssa, nyt olikin helppo taistella itsensä kanssa ja koittaa olla suorassa, eikä vaan heittäytyä vinoon ja tehdä vinovoltteja.

Aloitimme avotaivutuksen tapaisilla räpellyksillä. Voltti ja siitä sitten pitkä sivu avontapaista. Tai edes pari askelta sitä.
Roosa oli löllö. Erittäin. Sain mä sen ajoittain hieman liikkeelle ja edettiin edes pikkaisen. Volteille poni kääntyi varsin nätisti, välillä piti tömäytellä rouvaa ruotuun. Asetukseen koitin kiinnittää suuresti huomiota jotta suoritettaisiin kerrankin tehtävä oikein (eli voltilta jäädään avoon. Mulla kun yleensä ne ponit suoristuu ja sitten haetaan taivutus jostain ihan kummallisesta paikasta) Roosa kyllä käänsi nokkaansa tosi nätisti, se vaan kun se vauhti vähän hyytyi sit samalla ja tahdin loppuessa pääsi ponikin taas valahtamaan suoraksi. Damn.
Avoyrityksemme olivat vähän hankalia, tottakai. Tai siis kun ei ollut satulaa ja mun jalat sitten loikkivat kuin astronautit. Et sillee. Yritimme kuitenkin parhaamme, olin vähän hukassa. (mutta pitää osata ratsastaa ilman satulaa ihan normaalisti, pitää pitää) Eka suunta oli vähän hankala, ei se oikein. Tosin Marianne sieltä taas kommentoi että kaks ekaa askelta lähtee ihan oikein, sit etuosa karkaa ulos koska mulla ei oo ulkopohje kiinni. Hienoa me, saatiin siis edes kaksi askelta oikein :)
Toiseen suuntaan tapahtui enemmän, paremmuudesta en ole varma. Mutta sain ainakin Roosan kulkemaan silleen oikealla tavalla vinona, ainakin omasta mielestäni.

Siirryttiin sitten kevyt raviin ja jatkettiin samaa hommaa. Koitin taas ajoittain kevennellä, mutta unohdin sen aina taktisesti :D Ku se oli niin huomaamatonta ja kaikkea.
Ensin ongelmana oli poni ja sen vauhti. Roosa matoi menemään hyvin hitaasti ja hyytyili käyntiin. Minä pistin ponia liikkeelle ja kauhean vaikeaa oli. Kun lopulta sain ponin pysymään laiskassa ravissa, päätin kokeilla vähän kääntää niille volteille. Se olikin hankalaa, poni ei mitenkään jaksanut kääntyä. Jonkin aikaa kun haettiin lähti Roosakin kääntymään ihan ookoosti ja saatettiin kokeilla vähän tehtävän suoritustakin.
Välillä se oli.. No, olematonta. Mitään ei tapahtunut ja minä olin hukassa. Välillä taas tapahtui paljonkin (ainakin mielestäni) ja poni saattoi jopa oikeasti tehdä sen pari askelta oikein.
Toiseen suuntaan poni päätti olla kääntymättä. Se oli oikeastaan tosi kamalaa, ei se kääntynyt niin millään. Koitin ensin nätisti, sitten koitin vähemmän. Ei niin mitään. Lopulta siirsin ponin käyntiin, käänsin voltin "vaikka väkisin" ja tämän jälkeen vaivautui arvon matamikin kääntymään, myös siinä ravissa. Avoräpellykset oli tähän suuntaan hankalempia, kuten käynnissäkin. Yritettiin ne muutamat taivutukset, mutta oli kovin hankalaa.
(Mutta muuten, minähän pysyin kyydissä :D Istuin hienosti selässä, jee minä!)

Käveltiin pikkasen ja otettiin laukkaa. Kaks kerrallaan, minä laukkasin Sallin kanssa. Vähänkö oli jänskää taas.
Roosa ei ilmeisesti oikein pitänyt ideasta. Siis joo, sain laukan nousemaan siinä parin yrityksen kautta. Mutta se laukka kesti sen kaks askelta, sitten poni siirtyi raviin ja köpsötteli menemään vähän turhan hallitsemattomasti ja minä koitin vain taistella etten vaan lentäisi. Heh.
Saatiin ehkä pari askelta jotain laukan tapasta nousemaan, mutta muuten lähinnä porsasteltiin menemään. Poni ravaili kavereiden luokse ja minä vaan koitan keikkua kyydissä. Kerran meinasin jo oikeasti pudota kun poni päätti vielä oikein vetää päänsä alas kun minä pompin ja hytkyn kuin hullu.
Ja siis itseasiassa kyllä mä onnistuin siinä reippaassa ravissa istumaan, ongelmat alkoivat vasta kun poni joko sääti päätään alas tai kun se kääntyili keskelle.

Toiseen suuntaan se oli vähän samanlaista. Tosin sitten Marianne auttoi meidät laukkaan kun en itse ihan pystynyt Roosaa käskemään. Turhan huteraa (: Kyllä mä siinä laukassa onnistuin istumaan jo aika kivasti, väähn pelotti että koska lennän sieltä alas ja apua.

Sitten vaan loppukäynnit. Taputuksia pienelle ponille.
Roosa oli varsin söpö :) Joo, kyllä mä olen ihan tyytyväinen. Nyt olen sit vihdoin mennyt Roosalla ilman satulaa (eli oon menny Elviksellä, Kaisalla, Sulolla ja Roosalla. Lyhyt ja ytimekäs lista) Ja siis joo, muutamaa taistelutahkoomista lukuunottamatta olen meidän käyntiin ja raviin varsin tyytyväinen. Avoräpellyksetkin onnistuivat ihmeen hyvin, varsinkin kun nyt näin ilman satulaa humputeltiin. Laukka oli vähän huonoa, tottakai. Osasinpahan sentään istua siellä kun sitä laukkaa saatiin se hiukan pidempi pätkä. Mutta toisaalta tälleenhän me harjotellaan, ennen pitkää osaan laukata myös ilman satulaa.
Mä oon laukannut ilman satulaa.. Elviksellä. Ja Roosa ja Sulolla tollasia pätkiä kosken oo pystynyt ylläpitämään/nostamaan laukkaa. Ja Elviksenkin kanssa se laukka sujui (ainakin viimeksi) silleen että se pätkä pysytään just ja just kyydissä. Se paranee koko ajan, vielä joskus pystyn tekemään vaikka ympyrän laukassa tai jotain :D

Keskelle. Uskaltauduin makaamaan hetken selässä, poni seisoi kiltisti paikoillaan :) Alas selästä ja poni talliin. Vedin taas käytävällä ponia karvattomaksi, kyllä hänestä vielä tulee ihan kesäkarvainen otus. Roosa tarhaan ja näytin pöytäkirjaa Mariannelle. Heh.

Mutta sitten vaan kotiin ja kääks. Nyt koitan selvittää mitä mun pitäis tolle kukalle tehä ettei se nyt vaan kuolis :) Joten heihei

Löysäilyä

Maailman vaikein otsikko tänään.

Pakko hehkuttaa tosin tännekin, uusi rakkaani. Hän on söpö :)

Ja se muuten elää vielä, nimimerkillä sarjamurhaaja.

Annoin sille ruokaakin. Siellä se näkyy kun valoa vasten katselee, heh. Sinne se sulaa (toivottavasti)

Raju poika tuo William :)





Tallille sitten iloisesti, siellä on todellakin kesä. Kohta se loppuu, alkaa sadekausi ja talviaika, muttei sen niin väliä, ainakin tänään oli lämmintä ja kivaa. Taulu kertoi että mulla on Roosa-poni ja tunnillamme myös Sakari, Kaisa, Simo, Pomo, Nikkis ja Salli. Roosa oli jo toisella tunnilla, katselin sitten vain tunteja ja ponin matoilua.

Tämän päivän ideana oli se, että kun kerran ei mikään kelpaa ja aina on väärin, niin olkoon sitten. Tänään en käske ponia. Buahah :D Mä vaan rentoilen kyydissä, enkä käske. Siis se on raivostuttavaa kun aina käskee liikaa tai liian vähän, mikä on sitten muka sopivasti?! Tämän takia päätin että tänään mennään sitten ääripäästä toiseen, ja vaikka sitten madellaan koko tunti, mutta minähän en ponia käske tekemään mitään. Piste.

Nousin Roosan kyytiin ja lähdettiin kävelemään. Käyskenneltiin uraa pitkin, vauhti oli todella hidas. Poni oli laiskimus, heh. Koitin mä vähän pohkeella ja vähän maiskuttaa jotta poni jaksaisi edetä. Ei se siis juurikaan auttanut, saattoi se hetkellisesti jopa kävellä vähän vähemmän madellen, mutta.. Ja päätöksestäni huolimatta iskin pari kertaa raipalla, muttei sekään oikein auttanut. Sen suurempaan voimainkoitokseen en lähtenyt, meidän kun piti olla käskemättä.
Tein vähän voltteja, poni oli ihan ookoo. Se kääntyi oikein hyvin, vähän vauhti oli volteilla olematonta. Kääntyi kuitenkin hyvin ja nokkakin kääntyi kun parilla voltilla muistin koittaa asettaa. Mun olevinas piti keskittyä myös asetukseen, mutta unohdin sen sitten taktisesti. Keskityin liikaa pohjetuntumaan ja unohdin kaiken muun.
Poni koitti myös pikkasen karkailla uralta, oikoa vähän. Se ei saanut armoa, en tykkää lainkaan moisesta oikomisesta ja suuntapyyntöjeni unohtamisesta.

Marianne kyseli mitä halutaan tehdä. Sieltä tuli taas se perustoive: väistöjä. Mäkin halusin väistöjä, Roosa on niin kouluponi että ajattelin että onnistutaan sit väistöissä tosi hyvin :) Mariannelle kävi (yllätys, heh)
Aloitettiin heti takapäänväistätyksillä. Tarkotuksena oli saada pitkiä linjoja väistöä, mutta ei se niin vakavaa ole. Mä nyt keskityin siihen että saataisiin ylipäänsä se takaosa sisälle, ei muulla niin väliä.
Poni oli kuin muumio siinä löntystellessään, mutta väistöt onnistuivat siitä huolimatta ihan kivasti kunhan vain muistin hidastaa rouvaa tarpeeksi. Välillä tuli oikein kivoja, tuntui että poni oli oikeasti takapää sisällä ja olin varma että nyt se ainakin teki jotain. Osa oli sitten epäonnistuneita, pää vaan ulos ja sitä rataa. Mutta saatiin myös paljon sellaisia väistöjä että musta ne ei tuntuneet väistöiltä, mutta Marianne hehkutteli kuinka hyvää väistöä nyt tulee. Nämä menivät siis oikein hyvin, ei siinä. Tehtiin aina silleen että ensin vähintään pari askelta onnistunutta väistöä, sitten suoristin ja otin vielä toisen pätkän samalla pitkällä sivulla. En viitsinyt vääntää koko pitkää sivua kun ponin eteenpäinpyrkimys oli kuitenkin sen verran pohjalla, koin järkevämmäksi suoristaa ja ratsastaa vähän eteen aina välissä.
Vasen kierros oli huonompi, poni ei oikein väistänyt.

Siirryttiin kevyt raviin. Se oli kovin hankalaa. Ensin poni oli sitä mieltä ettei se viitsi mennä jollei ole ketään muutakaan, suoritettiin sellasia jämähdyksiä ja muita tanssiliikkeitä. Kun sain ponin polkastua liikkeelle alkoi sujua paljon paremmin. Käännyttiin hyvin, lukuunottamatta muutamia vähän huonompia käännöksiä joissa Roosa lähinnä köpsötti eteen ja minä koitin panikoida ja sit lopulta käännyttiin jotenkin. Mutta kyllähän se ravi oli laiskanpulskeaa. Vähän koitin eteen, en mä kauheasti. Lähinnä keskityin keventämään suorassa, etten kököttäis siellä etukenossa. Ja keskityin tietysti myös ponin kehumiseen, heh. Teki poni mitä vain oikein niin heti vaan myötäystä tai äänellä kehua. Harjoitimme tätiratsastusta.
Eikä muuten kertaakaan juostu yli kouluaitojen :D Pikkasen mua jännitti, niin käynnissä ku ravissakin, Roosa kun vähintään harrastaa sitä aitojen yli kävelyä.

Käveltiin hetki ja jatkettiin sitten harjoitusravissa väistöjä. Keskihalkaisijalta väistettiin uralle, näitä tehtiin molemmista päistä.
Ravaaminen tosin osoittautui kauheaksi haasteeksi. Minä koitin vaan ajatella että olen rento ja rauhallinen, en niinku ala jännittää sitä että poni rupeaa säätämään kun se luulee että laukataan. Mä pysyinkin hyvin rauhassa ja suorassa, raviin siirtymiset onnistuivat oikein nätisti ja yhteisymmärryksessä. Mutta se itse ravaaminen. Ponille iski muulikohtaus, hän ei mitenkään voinut mennä nätisti. Ei, vuoronperään piti joko jämähdellä tai kaahailla, välillä piti oikoa, välillä ei voitu kääntyä. Puskettiin lapa edellä menemään ja just kun koitin kääntää väistölle poni puskee suuntaan x ja siirtyy suurinpiirtein käyntiin. Kavereita piti vähän seurata ja mikään ei ollut yhtään hyvin.
Lopulta taisin sitten päättää että tämä on aivan pelleä, ja nyt joudun joustamaan ideastani. Ponia apinanraivolla eteen jos se yritti hiljentää, aina kun se lähti puskemaan suoristin sen vaikka väkisin ja oikominenkin oli erittäin kiellettyä. Hetken se koitti, sen jälkeen poni alistui kohtaloonsa ja tyytyi kulkemaan kuin kiltti poni ainakin. Siis kiltti ja laiska poni. Marianne vähän valitti vauhdista, ja nyt oli vuorossa taas se että poni turtuu. Voi hyvänen aika sentään, mikään ei kelpaa kuten jo mainitsin. Minen kohta tee mitään kun aina se on väärin.

Lähdettiin kokeilemaan väistöä harjoitusravista. Poni kääntyi keskihalkaisijalle nätisti, mutta itse väistö jäi vähän löysäksi. Tai ei se oikein väistänyt näin suoraan sanoen :D Ehkä muutama askel silloin ja tällöin tuli, muttei oikein nyt onnistunut. En sitten tiedä.
Vaihdettiin suunta, poni aloitti taas porsastelun joka lopahti onneksi aika nopeasti. Alettiin nostamaan aina laukka väistön jälkeen.
Ja väistöjä mä kyllä tein. Tosin käynnistä, ensinnäkin koska en jaksanut tapella sen ravin kanssa kun Roosa halusi kiemurrella ja koska halusin keskittyä väistöön ihan rauhassa kun ei se ravistakaan onnistunut. Käynnistä onnistui paremmin, tuli väistöaskel ja ehkä kaks-kolmekin, sitten poni katosi, sitten suoristin ja saatiin ehkä vielä yks-kaks askelta väistöä onnistumaan. Mutta parempi kuitenkin, tuli enemmän ja parempia väistöaskelia raviin verrattuna.
Laukkaa ei oikein edes otettu. Siis olevinas oli aina jotain tekemistä tai sit poni kiemurteli tai sit ei ollut tilaa. Kerran kaikki oli hyvin ja koitin sieltä nostaa sen laukan. Ei se oikein noussut käynnistä, ravia vain. Toiselle pitkälle sivulle sain laukan nousemaan oikein hyvin. Sitten Pomo päätti lähteä ja Roosa päätti kauhistua kun Pompeli irrotteli ja ei sit oikein päästy enää sille pitkälle sivulle kunnolla, sekin vähän vaikutti siihen miksen nostanut kuin tuon yhden laukan.

Toiseen suuntaan sama homma. Väistöt otin käynnistä, yhden laukan sain nostettua. Aika samantapaista kuin ekaankin suuntaan. Laukka jäi aikas vähälle tänään, heh.
Jäätiin sitten vaan loppukävelemään. Roosa tutki aidat tarkasti, sydän syrjällään hän säikähteli kaikkea etanaa isompaa kun oli niin karmivaa, iiks.

Marianne kysyi että koska pitäisi päästä läpi siitä merkkisuoritus hommelista. Heh. Todettuani että olin kovin tyytyväinen, oli se vähän epäuskoisen kuuloista. Ratsastin kuulemma nätisti (ja mä luulen että Marianne on vaan vanha) Tjaatjaa.
Marianne ei ilmeisestikään ymmärtänyt tämän päiväistä ideaani. Kun ei kuulemma saa vaipua epätoivoon. Mihin muuhunkaan, mikään ei ole hyvin :( Suunnattoman turhauttavaa kun aina on vaan väärin. Plääh.

No jaa, tänään meni ihan hyvin. Poni oli laiska, älyttömän. Meinasin kuolla siihen hitauteen, heh. Muuten se oli ihan okei. Ei saatu laukattua, se oli vähän plääh.
Mutta joo, ainakin takapäänväistätykset onnistuivat ja harjoitusravikin kun oli ensin lyöty ponille luu kurkkuun. Ihan hyvin tänään sitten meni kuitenkin. Joo. Ei nyt suunnattoman hyvin ja loistavasti, mutta hyvin kuitenkin.
Mutta mua ärsyttää kun ei ole hyvin :/ Ärsyttää ihan hirveesti tällanen matelu, mutta auta armias jos sitten ratsastaa eteenpäin, raipankin avulla, niin sitten ollaan taas jo siinä että nyt on liikaa ja kaikki on piloilla. Suunnatonta. Mä luovutan. Marianne voi vaikka taluttaa mua tästä lähin tai jotain, sit menee ainakin oikein.

Keskelle ja alas selästä. Ponin vein käytävälle ja Mariannekin sitten innostui harjailemaan ponia :p Roosasta lähti karvaa vielä aika paljon (Laki tosin voitti sen ihan kuus-nolla) joten hinkkailtiin hänet nätemmäksi. Roosa oli taas kauhean söpö, hän seisoi siinä oikein uskollisesti, kaverit syö vieressä ja tää tyyliin nukkuu. Kovin söpö poni :)
Vein sen sitten vaan tarhaan ja sit kotia kohti.

Huomiselle mulla ei ole suunnitelmaa, tosin se on paha laatia kun en tiedä millä mä menen. Mutta ihan tälleen ajatuksena, tai siis ajatuksena. Tai siis ihan vaan että kun joskus mahdollisesti taas Roosalla menen, niin sitä varten ajattelen jo valmiiksi (selkeää) Mietin että mitä silloin pitäisi sit tehdä. Mikä on riittävästi? Onko sitä olemassa.
Marianne viereen ja "kerrot koko ajan milloin mun pitää käyttää pohjetta/ohjaa/raippaa. Kerrot nyt ihan tälleen kädestä pitäen mikä on tarpeeksi" Sieluntuskaa, mutta mä en jaksa ettei koskaan ole sopivasti, vaan aina on liikaa tai liian vähän. Miksei mikään ole sopivasti?

Hyväntuulista kisailua

Päiviä :) Henna otti joo kuviakin, mutta sen taas tietää koska niitä saa. Siispä tyydytään tekstiin ja (ehkä) joihinkin vanhoihin kuviin, eikös joo.

Aamusella sitä heräsin. Seitsemältä. En tiedä, kellokin soi vasta kahdeksalta. Olin kummallisen pirteä ja hereillä aamusta lähtien ja tein suorastaan lauleskellen eväitä ja söin jopa aamupalaa (ja kaikki tekee aaltoja)
Puoli kymmenen maissa lähdin polkemaan tallille, ja paikalla olin ihan hyvissä ajoin. Päätin autella Hennaa Sallin harjauksessa, totesin, että Pomo osaa kyllä harjata itsensäkin :) Tuli vielä säätöä lähtölistain kanssa ja Jonnakin kiskoi puolet mun hiuksista irti letittäessään mua.

Kisojen alettua kateltiin vähän ratoja ja pohdiskeltiin. Pomolla oli suoritettavana kolme rataa, kaikissa kolmessa luokassa. Pidin sitä oikein hyvänä, ajattelin että sitten Pomo on lösähtänyt, eikä kerkiä ainakaan pelkäämään mitään. Mä en sitten ajatellut että se voisi oikeasti lösähtää jopa liikaa, heh.
Pomon suoritettua ratansa, oli mun vuoro kiivetä kyytiin. Heppa oli jo kovin hikinen ja vähän kaikkensa antaneen näköinen, voi rassukkaa. Käveltiin hieman verryttelykentällä, sitten tulin alas selästä, ja sain kannukset. Tai sain ja sain. En mä oikein tiedä halusinko mä niitä vai en, eheh. Luotin nyt kuitenkin siihen etten seivästä Pomoa niillä (vaikken olekaan ikinä ratsastanut kannuksilla. Lohdutukseksi voin kuitenkin todeta että onneksi poni on sen verran pieni, että ei siihen ole kovin helppo mun kannuksilla osua.)

Ensin vaan kävelin hetken siellä toisella kentällä. En viitsinyt pyytää mitään, muutaman voltin vain. Poni oli niin nuutunut ja silleen. Ja meillä oli lieviä erimielisyyksiä. Poni kun tuntui olevan sitä mieltä ettei hän jaksa enää, vaan meidän pitää mennä talliin. Minä yritän tehdä hienoja voltteja, mutta Pomo ei oikein ottanut kuuleviin korviinsa suuntatoiveitani, vaan koitti livahtaa huomaamattomasti portille.
Käveltiin meidän viralliselle kentälle verryttelyyn. Mua oikeastaan kauhistutti tää kävely tarhojen välissä kentältä toiselle, mutta päästiin ihan asiallisesti toiselle kentälle, mitä nyt poni jatkoi rataa "ei oikein huvittais mennä sinne"
Täällä koitin sitten jo pikkasen tehdä jotain. Kaaottista. Väistöt eivät onnistuneet. En mä kai siihen uskonutkaan. Tai no, ehkä ihan pikkasen, heh. Joo, ei niin mitään tapahtunut. Otin pari pientä harjoitusravi pätkää ja totesin että Pomo on todellakin kuollut. Ensin sain potkia sitä raviin ja ravi oli löllöä ja hyytyi käyntiin heti tilaisuuden tullen. Kääntäminenkään ei ravista onnistunut, sillä Pomo joko hyytyi tai yksinkertaisesti posotti kaverin perässä.
Verryttely oli oikeasti ihan hirveä :D Luovuinkin sitten toivosta, annoin pitkää ohjaa ja käveltiin vain. Toivoin että a) Pomo saa virtaa kävellessään ja b) että mä oikeasti saan kaiken toimimaan vaikken verkassa voinutkaan oikein mitään tehdä :D Ei se niin vakavaa, vaikka melkein jo harkitsin karkaavani paikalta. Pelkäsin että koko rata on sitä ku potkin Pomoa raviin ja ääks.

Ei oo mitään menetettävääkään, joten eikun radalle. Ja mä ajattelin oikeasti positiivisesti, meni miten huonosti vaan, oon mä silti hei viides! Wuhuu, mikä mahtava sijoitus (joojoo, viis ratsukkoa siinä tais olla. Ei liity tähän nyt)

Lähdettiin radalle siitä sitten. Pomo katsoi tilaisuutensa tulleen ja jouduttiin tappelemaan siitä käveleekö herra poni ulos avonaisesta portista, vai meneekö se kiltisti tuomaripäätä katselemaan. Luojan kiitos päätettiin mennä ihailemaan tuomareja. Käveltiin sinne, katottiin ettei poni anteeksi, etten minä pelkää autoja, tehtiin joku voltti kun odotettiin lähtömerkkiä (ja se voltti muuttui pariksi täyskaarroksi kun ponin mielestä oli tyystin mahdotonta kääntyä sinne minne halusin :( )
Pillin vihellys ja ponia raviin. Ihanaa kyllä, poni oikeasti reipastui kun asteltiin sinne aitojen sisään. Tuli sellanen fiilis että poni on valmis pusertamaan vielä viimeiset mehut itsestään, jotta saataisiin rata suoritettua. Ja onneksi näin kävi, jos se olisi ollut yhtä lösö kuin verkassa... No.. joo :D

Mentiin harjoitusravia ja mulla oli ihan ideana että ravataan pitkä sivu ja sit käännytään keskihalkaisijalle ja aloitetaan. Ei toiminut niin. En nyt ihan muista mitä siinä kävi, mutta tuli sellanen olo että poni posottaa yli aitojen. Poni siirtyi käyntiin, ei ylitetty aitoja, mutta ei me myöskään päästy keskihalkaisijalle kuin vasta ympyrän kautta. Ei se mitään, eihän se rata nyt ollut vielä alkanut.
Keskihalkaisijalle käännyttiin. Keskihalkaisijamme tosin taisi sijaita pari metriä vasemmalla ja käännös oli uskomattoman löysä. Pysähdys oli oikein pitkä piimänen ja poni ei millään rauhoittunut seisomaan. Sain sentään tervehdittyä ja siitä sitten raviin.
Tai ainakin piti lähteä raviin, Pomo ei oikein jaksanut ja vaikka olevinas kaikkeni tein, ei ponista irronnut kuin käyntiä. Ainakin käännyttiin oikeaan suuntaan ja ravikin saatiin ennen ensimmäistä volttia.

Voltti oli ihan ookoo. Saatiin se tehtyä, se oli suunnilleen oikean kokoinen. Ainoa vika oli ehkä lievä epäsymmetrisyys ja se, ettei tehty sitä pisteessä.
Kääntyminen keskihalkaisijalle oli taas löysä ja vetelä, jonka ansiosta käännös oli liian pyöreä ja keskihalkaisija oli vieläkin vähemmän keskellä. Voltti vasemmalle oli ihan hyvä, vähän hidas ja varmaan kaukana pisteestä. Kuitenkin se oli voltti ja onnistui ihan hyvin, mä vähän pelkäsin tota keskihalkaisija käännöstä.

Siitä taas oikealle, jonne jopa päästiin, vaikka saattoi olla pikkaisen vaikeuksia. Sitten askeleen pidennys/temmonlisäys. Salaisuutena voin kertoa etten ole tainnut ikinä sitä edes tehdä. Oikeastaan aika moni asia tossa radassa oli sellasta, jota tein kisapäivänä ekaa kertaa, kheh.
Temmonlisäys oli.. No, paperissa lukee ettei temmonlisäystä. Mä olen kuitenkin tyytyväinen, vauhti kasvoi ja väheni tehtävän loputtua. Ja homma pysyi hallinnassa. Olen tyytyväinen. Se vaan että melkeen väittäisin että toi meidän temmonlisäys vauhti oli sellasta mitä sen olisi koko ajan pitänyt olla ja tälleen. Siis koko radan ois varmaan pitänyt mennä sillä vauhdilla. Ei voi mitään :)

Sitten tuli käyntisiirtymä, ainakin metrin liian aikaisin, ja takapäänväistätys. Ei mitään. Ei niin yhtään mitään.
Ravi saatiin taas vähän myöhässä, mutta pitkältä sivulta pitkälle sivulle tie oli jo pikkasen parempi. Siinä koitin oikeasti suunnitella sen tien ja kääntää terävästi. Ihan ookoo.
Käynti tuli varmaan taas ihan väärässä paikassa ja pohkeenväistö oli huonompi kuin ekaan suuntaan jos vaan mahdollista.

Laukka sitten. Positiivista: mua ei jännittänyt laukannosto. Negatiivista: se ei jännittänyt koska tiesin ettei laukka nouse. Koitin mä valmistella, ponia eteen. Ei noussut. Ravia tuli kyllä, heh.
Keskiympyrä mentiin ravilla, laukka nousi vasta lyhyellä sivulla, eli päästiin me sentään laukassa tekemään kokorataleikkaa. Ihan ookoo, paitsi että laukka loppui muutaman metrin liian aikaisin ja oikastiin koko kulma.
Raviympyrä oli ihan kohtuu hyvä, Pomo meinasi karata suoraan, muttei pahasti. Laukannosto tuli taas myöhässä, tosin vain neljäsosa ympyrän verran. Ja uskomatonta kyllä, tämä vasen laukka oli oikein kiva. Tehtiin se ympyrä loppuun, sitten kokorataleikkaalle ja kammoksumani temmonlisäys laukassa. Sain ponia pikkasen eteen ja laukka tuntui kovin hyvältä. (se vaan että taas ollaan siinä että se laukka olis saanut olla tollasta varmaan koko ajan. Mut joo.) Siinä temmonlisäyksessä laukka pyöri jotenkin tosi kivantuntuisesti.

Siirtymä raviin tuli taas kymmenen metriä liian aikaisin, en tosin kuollaksenikaan osaa sanoa lopettiko Pomo kesken vai hiljensinkö minä vaan liikaa :D Sitten ravia, joka tosin lopahti liian aikaisin, sillä poni päätti että hän haluaa portille. Tahkottiin ja onnekseni sain ratsuni keskihalkaisijalle, mutta hyvistä yrityksistäni huolimatta en ravia enää saanut vaan tultiin pysähdykseen käynnistä :D Osasyy epäonnistumiseen saattoi toki olla se, että mäkin oli jo aivan kuollut ponin puskemiseen, heh.
Lopputervehdys ja sitten saatiin sääliaplodit :) Ja eikun toiselle kentälle loppukävelemään.

Minä oli kauhean tyytyväinen :) Mun ekat kisat, jee. Saatiin suorittaa rata kokonaan, toinen jee. Poni oli vaan laiskimus, joka vähän hankaloitti, mutta toisaalta ei sekään ollut mun vikani, kolmas jee :D Ei säikytty, ei oi'ottu hulluna. Kaikki saatiin tehtyä vaikka askellaji olikin pikkasen väärä (joo, väistö. Mut jee, sain keskiviikkona sen kolme askelta väistätettyä) Mä muistin radan, jippii! Ei ongelmaa, ihanaa kun suoritin rataa silleen aivokuolleena, paljon miettimättä mitä seuraavaksi tehdään.
Mielettömän hyvät fiilikset ja katos kaikki se pienikin mietintä siitä mitä muut olivat kamalasta ja rumasta radastani mieltä. Minä oli niin tyytyväinen :) Poni yritti parhaansa ja oli hieno ja minäkin osasin ihan kohtuu hyvin. (mun vasen käsi muuten tekee jotain ympyräliikkeitä, se ei pitänyt ulko-ohjaa vakaana. Ja mä oon vinovino) Tää jotenkin innosti ja herätti ja kaikkea. Toivottavasti tästä lähtee oikea nousukiito, tää oli nimittäin oikein hauskaa :)

(harmonia välillämme on käsinkosketeltavaa)

Käveltiin Pomon kanssa vähän loppukäyntejä toisella kentällä, sitten poni talliin, varusteet pois ja vähän sientä hikisimmille kohdille. Hieno poni oli :)
Tietona tuli että sain sata pistettä. Sata on hyvä. Oikein kaunis luku ;)

Kateltiin vielä noiden palkintojenjakoa ja sitten saatiin pöytäkirjat. Ainoa asia jota odotin :D
Paras numero oli 5,5 ja huonoin nolla. Mutta kyllä siinä suurin osa oli 4,5-5,5. Ihan hyvä, vitonenhan on kuitenkin keskitaso :) Me oltiin pikkasen yli, pikkasen alle ja keskitasolla (ja niissä parissa jutussa reippaasti alle keskitason.) Tykkäsin numeroista joka tapauksessa, ihan mukava arvostelu. Tai siis oli se ainakin kyllin tiukka, ei sellanen löysä arvostelu olisi ollut yhtään kiva. Ja kyllä mä oon tyytyväinen esim siihen että sain ne kaks nollaa noista kohdista joissa poni ei laukannut. Ei mitään säälipisteitä you know :)

Tosin ne alakerran pisteet olivatkin vähän ehkä.. Osittain ehkä vähän turhan armolliset :D Muista vitonen, vain oikeista teistä 4,5.
No, ei muuta. Mutta se kohta "hevosen muoto ja eteenpäinpyrkimys" olisi kyllä mun mielestä voinut olla vaikka nolla, vitonen oli ihan huiman iso numero siihen :D Poni kulki kuin kameli autiomaalla ja eteenpäinpyrkimystä ollut nähnytkään. Miten vain. Ja joo, pisteitä 100/230. Eli puolet olisi ollut 115. Eli jäi niinku viidestätoista pisteestä se puolet pisteistä.
Joku voi olla erimieltä, mutta mun mielestä ei ollenkaan paha :) Jos oisin saanut sen laukan nousemaan ja oltais saatu pisteet niistä kahesta nollasta, niin siitä olis tullut jo ainakin kuus pistettä (olen niin optimistinen) jolloin oltaisiin oltu puolesta vain yhdeksän pisteen päässä.
Että ei ollenkaan paha, ei ollenkaan :)

Ja olen oikeastaan ihan iloinen ettei päästy läpi. Nyt ei ole pakkoa mennä estekisoihin, ei ole pakkoa olla tarpeeksi hyvä. VOI mennä jos haluaa, mutta jos (ja kun, vai?) ei halua, niin ei ole pakko :) Se on hyvä.
Enkä muutenkaan jäänyt pekkaa pahemmaksi, meijän porukasta ei kukaan päässyt läpi. Että tästä on hyvä jatkaa :D

Vein vielä Pomon tarhaan ja lähdettiin kotiin.

Ja voisin vielä toistaa, olen kovin tyytyväinen :) Oikein hauskaa, oikein mukavaa. Ensimmäiset kisat, se ettei mennyt läpi on ihan sivuseikka. Nyt on tulos josta parantaa, heh.
Ja joo, varmaan puolet noista kommenteista liittyivät jotenkin vauhtiin, tai sen puutteeseen, eeheh.


SITTEN VIELÄ
Video. Voisin lisätä taas sen suosituksen, että jos tykkäät järkyttyä harkitse vielä sen katsomista. En mä sano että se meni hyvin, tai että oli kauhean nätti ja sujuva rata (mulla muuten vispaa kädet ihan hulluna kun koitan saada sen laukan nousemaan, eh) mutta mä olen tyytyväinen, en ollenkaan pettynyt :)
Musiikit olivat jotain jota koneelta löysin, voi ne hiljentää jollei tykkää. Jaaa.. Hmm.. Pistin ne tuomarin kommentit siihen, tykkäsin siitä ideasta ja halusin toteuttaa sen ja silleen. Eli sieltä näkee miten tuomari meidät haukkui :)
Jaa.. Hmm.. Toivottavasti toimii

Tiistaihin sitten, ehkä nyt alkaa ne paremmat fiilikset jo pikku hiljaa. Mutta nyt on ainakin oikein superfiilikset :)

Ny ne käy vielä kimppuun

Joo-oh :D Pääsin kuiteskin Pompelilla, jes! Riemullistahan tämä, en mä sillä ole viime aikoina turhan paljon mennyt. Nyt aattelin seuraavat kolme päivää mielikuvaharjoitella. Ja siis koko ajan ajattelen positiivisesti, jonkun on aina pakko olla huonoin ja mennään ihan tosissaan harjoittelemaan :) Sitä paitsi en usko että sunnuntaina voi mennä huonomminkaan, joten ei tässä mitään.

Mulla oli tosiaan Pomo, tunnilla myös Sakari, Vinski, Kaisa, Salli, Laki ja Roosa. Pomo oli ekalla tunnilla.
Ja minä palkkasin kuvaajan. En tiedä mikä oli suurin syy; se, että kuvaaja saisi harjoitella jotta osaa kuvata loppuviikon epäonnistumisen mahdollisimman hyvin vaiko se, että voin nyt sitten katsoa ja miettiä mitä täytyy parantaa. Ehkä molemmat, heh. Hyödyllistä kyllä, nyt mulla on äänitettynä kaikki se mitä Marianne joikasi siinä laukan aikana, siis minähän en tietenkään puoliakaan sisäistänyt siinä panikoidessani, kheh.

(Eiks näytetäki kamalilta :D Joo, mä sit kevennän. Kökötän joo silti, voi minun kanssani.)

Harjailin Pomon ja varustin sen, sit lähettiin kentälle jossa nousin ponin kyytiin ja lähdettiin kävelemään. Käytettiin taas kouluaitojen sisustaa vain. Nyt mua ei enää jännittänyt niin suuresti nuo pelottavat aidat, niinpä lähdin iloisesti ratsastamaan ponia eteenpäin ja käyntiä mukavan aktiiviseksi. Tehtiin vähän voltteja ja Pomo oli vallan kiva. Ja alkukäyntien lopussa mä rohkaistuin. Mä uskalsin. Mä päätin koittaa sitä takapäänväistätystä. Huih.
Ensin kokeilin pitkällä sivulla. Ei, mä tiesin että kaikki on oikein, mutta Pompeli päätti vain puksuttaa uraa pitkin. Sitten päätin että otan raipan ja kolautan vähän pohkeen taakse, joskos sitten saisin takapään sisälle. Ei se siinä vielä auttanut, Pomo vain kiihdytteli. Mutta sitten kun lyhyen sivun jälkeen käännyttiin uudelle pitkälle sivulle. Ja mä pidätin ja lähdin väistättämään... Niin sehän muuten väisti! Muutaman askeleen mä pyysin, suoristin sitten ja olin kuulkaa niin tyytyväinen itseeni. SAIN Pomon väistämään. Olen ihan pro ja nyt mikään ei voi enää pilata mitään! No joo, olihan se ehkä vähän vinosti lähdetty ja vähän sitä ja tätä, mutta jes, minä onnistuin. Kerrankin Pomo väisti ja se tuntui hyvältä. Hienoa minä :)

Lähdettiin keventelemään. Tein jonkin verran voltteja ja koitin hakea sellaista tunnetta, mitä voi sitten myöhemminkin hakea. Miltä tuntuu kun Pomo kääntyy hyvin, sellaista tunnetta. Välillä poni ei jaksanut kääntyä ja jouduttiin vähän tahkomaan, muuten meni hyvin. Pysyttiin ihan kivasti uralla, poni kääntyi useimmiten ja jee. Tosin jotenkin näyttää vähän siltä että minä pompin keventäessäni ylös kuin pupujussi. Ei yhtään hyvä, pitäis ehkä vähän rauhoittaa. Vaikka kyllä mä sen jossain määrin tajusin jo tunnilla, mutta täytynee tosiaan vähän ajatella rauhallisempaa ja matalampaa kevennystä.
Käveltiin hetki.

Otettiin taas harjoitusravissa kouluradalle tuloa. Sai niitä pysähdyksiä ottaa myös pitkille sivuille (tai mun kai piti, heh) Harjoitusravi oli ihan ookoo. Poni oli rauhallinen, vähän jopa löllökkä välillä. Tärkeintä nyt oli kuitenkin se, ettei se juossut alta kuin tuuli. Uskalsin tehdä voltteja enemmän, poni oli ihan hyvä. Pysähdykset olivat jälleen vähän mitä olivat. Välillä se pysähtyi nopeasti, välillä kiskottiin turhautuneina kun en vaan osaa. Ja kun jotenkin veikkaisin ettei asiaa auta ainakaan jalustimille nouseminen eteen kökkiminen. Tosin kyllä se niinkin lopulta pysähtyi. Hmm.
Suoraan ratsastus oli tänään oikeastaan parempaa kuin eilen. Pomo meni paremmin suoraan, kääntyi minne halusin. Tänään se tosin lähes joka kerta, suunnasta riippumatta, tuli kulmasta pois lapa edellä ja pikkasen alta juosten. Ja kerran kaks hän vähän säikähti kun olikin yhtäkkiä kauheen pelottavaa.

Marianne ei oikein tykännyt mun pysähdyksistä (ihme ja kumma, heh) joten se tuli vähän viereen juoksemaan ja käski tehdä pysähdyksiä enemmän. Aika samanlaitte ne menivät, huononivat vaan kun määrää lisäsi. Kyllä mulla on jonkinlainen idea pysäyttämisestä, mutta se ei oikein toimi käytännössä.

Otettiin sitten vielä laukkaa. Muutama kerrallaan otti laukkaa kouluaitojen sisällä, muut olivat toisessa päässä kenttää. Mä laukkasin Kaisan ja Sallin kanssa.
Tai oli se ainakin tarkoituksena :D Mun piti mennä keskiympyrälle Mariannen ympärille, jotta se voi niinku vahtia mua. Näin yritinkin, harjoitusravia koitin mennä. Mutta se vähän lösähti, Pompeli juoksi alta pois, nosteli vähän laukkoja, Marianne koitti karjua mulle järkeä ja minä vaan jännittelin ja koitin saada Pomon rauhalliseksi ja itseni rennoksi. Kovin vaikeaa. Sitten kun sain sen rauhalliseksi niin eikös käynyt jotain (joku laukkasi/mä hösläsin/Pomo ei kääntynyt jnejne) ja sitten poni tikitti taas alta ja aloitettiin alusta. Vähän oli kääntäminenkin hankalaa kun poni koitti vaan ennakoida laukkaa.

Lopulta monien ympyröiden (ja niiltä karkaamisten) jälkeen sain ponin sen verran rauhalliseksi että saatiin nostaa laukka. Eka laukka meni tehokkaasti pieleen, poni ei kääntynyt ja sekoiltiin siellä. Sitten se alkoi jo sujuakin. Poni laukkasi rauhallisesti ja oikeastaan jopa vähän laiskasti. Kääntäminen onnistui muutamaa haparointia lukuunottamatta oikein hyvin. Mä istuin.. no ihan ookoosti sanoisin. Liian könössä, ärh. Ja siis laukka oli hyvää, loppua kohden Pomokin lopetti tuomaripään kyttäilyn, eikä enää näyttänyt siltä että se karauttaisi karkuun jos sinne oltaisiin menty. Että ei laukassa mitään ongelmaa, mutta se aika ennen laukkaa on ongelma :D Ei me voida mennä rauhassa, me voidaan sit vaan laukata rauhassa.
Tosin sehän on aina ollut ongelma. Se kyllä parani, mutta ei ongelmat kertaheitolla parane (sama juttu könön kanssa, on se ajoittain hyvä, mutta se palaa silti)

Toiseen suuntaan laukat onnistuivat paremmin, Pomo oli rauhallisempi ja saatiin pitkiä pätkiä laukattua oikein asiallisesti. Sitten kävelemään toiseen päähän, annoin noiden toisten laukata kun olin heitä häiritsemässä. Ja loppukevyt ravit. Pomo oli jopa rauhallinen! Vähän se alkuun kytsäili tuomaripäätä, siellä oli muka kovin pelottavaa. Mentiin sinne silti, tehtiin vähän voltteja ja poni oli ihan kiva.

Loppukäynnit.

Marianne pyysi multa anteeksi kun se huusi mulle. Minä olin silleen että jaajaa, enhän mä nyt niin tarkasti kuunnellut. Ei mut oikeesti, en mä sitä huomannut. Siinä sitten videoita katellessa se kuulostaa ehkä vähän raaemmalta. Heh :D Muutenkin huvittavaa kun ensin se repii hiukset päästään ja loppukäynneissä tuli kertomaan kuinka ei ole huolen häivää ja kisat menee ihan täydellisesti ja sitä rataa :D Hih.
Mennään harjoittelemaan, kokeilemaan onneamme. Jos menee ihan päin männikköä niin sitten menee. Ei se haittaa. Tuskin ainakaan kovin paljon huonommin voi mennä mitä tällä viikolla on mennyt. Enkä nyt tarkoita että tää viikko olisi mennyt huonosti. Päinvastoin, oon ollut kovin tyytyväinen. Ongelmia on aina, mun pitäis rentoutua ja lopettaa könöily. Isoja asioita, liian vähän aikaa. Joo (:

Olin tähän päivään myös oikein tyytyväinen, heh. POMO VÄISTI!! Leijun tätä loppuelämäni, siis jotain teen oikein! Laukka oli hyvää, se ravi ei sit niin :D Ja olen nyt todennut että suurin stressinaiheeni tällä hetkellä on tuomaripääty. Kyllä.
Mutta ollaan zen, ajatellaan positiivisesti ja elämä hymyilee :) Kyllä se siitä, eikä me mitään menetetä vaikka meniskin huonosti.
Välillä sitä ajattelee että huonostipa menee. Ihan yhtä "taitava" on ku viime vuonnakin. Toisaalta ei pitäisi odottaa niin paljon, kerta kaks viikossa on kovin vähän. Eikä se reilu pari vuottakaan kauan ole. Sitä paitsi, sain Pomon väistämään, harras toiveeni on viimein toteutunut ;) Ei se kehitys nyt ole tietenkään niin hurjaa, verrattuna viime ja edellisvuotta. Tosin silloin oli myös aika paljon perusjuttuja opittavana. Hyvin paljon. Nyt menee edes jonkin verran paremmin :) Jooh.

Keskelle ja alas selästä. Poni talliin ja harjaus ja pois pois. Jonnan kanssa jutusteltiin ja sitten lähdettiin kotiin.

Että sunnuntaina taas, heh :D Ja nyt sitten Warning, Warning! Videokooste.  Siinä on hyvät ja huonot. Ja nyt täytyy vielä suositella, että he jotka tykkäävät järkyttyä, älkää katsoko sitä. Mielenne järkkyy ;)

Mutta nyt, sunnuntaihin jollei mitään akuuttia tapahdu. Heh, pääsen kertomaan teille järkyttyneille kanssaihmisille kuinka surkeasti meillä menikään, kheh.
Mutta hihirehierhgrieh Sunnuntaina :D JESJESJES. Olen kovin innoissani, eikä sitä voi pilata nyt mikään :)
Nyt mielikuvaharjoitusten pariin, ehkä ne auttavat niin paljon että ratsastan vähintään olympiatasoise...
Tai ehkä meen vaan nukkumaan.

Tuntumaa kouluaitoihin

Kuten lupasin, olin tänään hyvillä mielin koko päivän, hienoa minä. Se ei tietenkään liity tähän.. Että.. Hihih :D Kisat on sunnuntaina ja tadaa, nyt ilmoittauduin. Että varokaa vaan, voin kuvitella kuinka porukka itkee verta touhuani katsellessaan :D (Äidinkielellinen lahjakkuus hukkui, enkä oikeastaan osaa sanoa kirjoitinko edellisen lauseen oikein)
Mä olen kovin innoissani. Sellanen hyvä jännitys on päällä. Totta kai ajattelen tälleen todenmukaisesti: ei siitä mitään tule. Mutta silti, hihih. Tää on niin jännää, hauskaa. Jee :D

Että tosiaan, tallille vaan tuossa hirmumyrskyssä. Ja kyllä, meillä oli oikein kouluaidat kentällä. Kuinka kauniit ne olivatkaan (;
Taululle ja se syvä helpotus, mulla oli Pomo. Luojan kiitos, pelkäsin että siellä on tyyliin joku Kaisa tai jotain, ku en mä huomennakaan Pomolla pääse, ja sen kanssa nyt on kuitenkin pakko päästä kisoihin. Tai se on ainoa jonka kanssa on edes sellainen pieni toivonripe, sen kanssa ehkä vois hyvällä tuurilla jopa onnistua. Joten kiva päästä ponin selkään edes kerran tällä viikolla, ei ihan kylmiltään tarvi sit kisoihin mennä.
Tunnillamme olivat myös Kaisa, Sakari, Salli, Evita ja Vinski. Pompeli oli vain mun kanssani.

Katselin pikkasen tunteja. Ja vauvaa. Vaavaa, hih. Kaikkialla on nyt vauveleita. Itseasiassa tarkennettuna; kaikkialla on nyt pieniä poikavauvoja. Lelliinan vauva oli oikein pieni. Ja pitkäjalkainen, malliainesta. Varsin söpö joka tapauksessa.
Lähdin sitten hakemaan Pomoa sisälle. Poni oli oikein fiksu, kävelin siinä tietä pitkin tarhoille ja matkalla huutelin vähän PomPomia. Ilmeisesti se tunnisti väännelmän nimestään, ainakin poni käveli oikein nätisti portille odottamaan.
Harjailin Pomon siistiksi ja vetäisin varusteet sille. Sitten lähdettiin kentälle päin.

Poni kentälle ja nousin selkään. Lähdettiin kävelemään alkukäyntejä.
Tosiaan, meillä oli siinä kouluaidat joiden sisällä oltiin koko tunti. Ja olen kyllä siis erittäin kiitollinen että ne aidat siellä ovat, mua nimittäin jännitti suunnattomasti ratsastaa valkeiden aitojen sisällä :D Ihanaa että päästään "harjoittelemaan" aitojen sisällä ratsastusta, voin panikoida nyt ja sit olla ihan zen sunnuntaina. Ehkä.

Käveltiin alkukäyntejä, mä ratsastin vähän vajaasti koska jännitti aidat. Eikä asiaa auttanut sateinen ilma, se enteilee aina pahaa. Koitin hakea edes suhteellisen reipasta käyntiä ja tehtiin jokunen voltti. Koitin myös saada Pomon kulkemaan uralla ja menemään kulmiin, se jos mikä on tärkeää. Ponikin oli siis ihan messissä. Oikeasti, koko tunti oli niin kauheen jännä. Ensin kyyläillään Samppaa joka (hui kauhistus) seisoi tiellä. Myöhemmin kyyläillään vierasta hevosta joka kulki tiellä. Sittemmin kyttäiltiin tätiä, joka seisoskeli portilla. Ja sitten toki oli pakko myös kammoksua Mariannea joka istui "tuomaripäädyssä". Ihan hyvää harjoitusta toki, tuskin se sunnuntaina ton helpompaakaan on.
Oli poni kuitenkin alkukäynneissä ihan ookoo, kääntyi ja liikkui sen verran kuin pyysin. Ja kyttäili kaikkea pää vimpulassa, heh.

Lähdettiin pikaisesti keventelemään. Pomossa oli vauhtia ihan mukavasti, ehkä vähän liikaakin. Ongelmana oli kuitenkin kääntyminen. Poni tipsutti toisten perässä silleen että njäänjää, en varmasti käänny. Minä tuskastelin kyydissä jonkin aikaa ennen kuin viimein uskaltauduin hieman tehostamaan pohjetta, jonka jälkeen ponikin alkoi kääntyä jo paremmin. Pomo oli ihan hyvä kuitenkin, kun mä pyysin oikein ja tarpeeksi se kääntyi oikein nätisti ja pysyttiin uralla ihan kivasti. Eikä edes hypitty aitojen yli, sitä mä varmaan eniten pelkäsin.
Tosin jos nyt oikein mietitään niin kyllähän se ponin meno ja ulkomuoto oli aivan siis järkyttävän näköstä, mutta olen päättänyt olla stressaamatta asiasta. Että buujaa kaikille (:

Käveltiin hetki. Marianne oli tossa alkuraveissa pitänyt oikein kisakuulustelun. Se yritti valaa uskoa siihen että se menee ihan tarpeeksi hyvin. Ehkä menee. Ja onpahan sitten jotain mistä parantaa.
Käyntien jälkeen lähdettiin harjoitusraviin ja harjoiteltiin kouluradalle tuloa, eli keskihalkaisijalle pysähdys. Jippiajei, pääsin kokeilemaan onko mulla toivoakaan Pomon pysäyttämisestä.
Ensin se ravi oli vähän ehkä sellaista altajuoksevaa. Mulla oli sellanen vähän turhan jännittynyt fiilis ja poni tuntui siltä että se lähtee käsistä. Koitin vain rentoutua ja ajatella ravia, jonka ansiosta se parani ja me oikeasti mentiin ravia. Ajoittain jopa sellaista ravia että se tuntui todella hyvältä, mä istuin hyvin ja poni eteni kivasti. Oikein hyvä. Vähän taas kääntyminen oli välillä hakusessa, unohdettiin että me osataan myös kääntyä, eikä vaan puksuttaa toisten takamuksissa.

Vähän oli keskihalkaisijalla ruuhkaa, jonka takia mun keskihalkaisija oli aina joko ihan vino, tai sit se sijaitsi pari metriä liian sivulla. Ei se niin nuukaa. Kyllä mä vaan kaikkeni yritin niiden pysähtymisten kanssa, koitin valmistella ja ajatella pysähtymistä. Oli se silti vähän.. Siis kyllä Pomo joka kerta pysähtyi, ei siinä mitään. Pari kertaa hiippailtiin se puoli minuuttia ennen kuin voitiin seistä paikallaan, mutta aina pysähdyttiin, välillä nätemmin ja välillä hitaammin. Kyllä se siis pysähtyy, siitä ei (kai) tarvitse kantaa huolta. Mutta olisihan se silti, ihan näin periaatteessa, kiva osata pysäyttää se edes vähän nätemmin ja sitä rataa. Vaikeaa.

Yllättävästi ongelmamme oli suoraan ratsastus. Ensin Pomo oli sitä mieltä että Marianne vähintään syö hänet, ja viiiuh meidän piti oikaista puoli kenttää ja karauttaa karkuun! Sen jälkeen poni tuumasi ettei hän mitenkään voi kääntyä sinne minne minä haluan, vaan joka kerta on yritettävä kääntyä eri suuntaan :D Ihan sama kumpaan suuntaan minä koitin mennä, aina se poni halusi tunkea toiseen suuntaan.
Lopulta alettiin löytää jonkin sortin yhteisymmärrystä, Pomo kääntyi vasemmalle oikein nätisti. Oikealle kääntyminen oli vaikeampaa, sinne oikastiin aina lapa edellä kaatuen ja kulmaan ratsastus oli vain harras toive. Mikäs siinä. Tai ei siinä muuta, mutta kun just sinne oikeellehan tässä pitäis kääntyä, että kyl sen nyt sopis sujuvan.

Lopeteltiin tehtävä ja käveltiin hetki ennen laukkaa. Laukka nostettiin lyhyeltä sivulta ja laukkaa pitkä sivu plus pääty-ympyrä. Hupaisaa kyllä, tämäkin osoittautui kovin hankalaksi :D Ensimmäistä nostoa lukuunottamatta laukat nousivat oikein nätisti ja minä istuin satulassa tosi hyvin, olen tyytyväinen. Mutta voi herranen aika, ei millään voitu laukata suoraan! Ensin sieltä tuli poni. Siis ymmärtäkää nyt, vieras poni tuli sieltä tietä pitkin, ei millään voida laukata suoraan, vaan on kannattavampaa oikoa puolet kentästä ja laittaa urku auki. Toinenkaan laukka ei oikein tykännyt jatkua, vaan Pomo tyytyväisenä kaarteli keskelle tuomaripään oikoen.
No ei se mitään, ei paniikkia. Vaihdettiin suunta ja laukattiin tähänkin suuntaan. Tähän suuntaan poni päätti sitten vähän pistellä menemään. Laukat nousivat ihan kelvollisesti ja laukat alkoivat hyvin. Mutta hertsileijaa kun sinne tuomaripäähän koitettiin mennä, ei niin millään. Sieltä tultiin lapa edellä karkuun (ja minä olin varma että kohta on poni nurin kun noin kiirettä pitää) päätyyn meno oli mahdoton tehtävä. Huomatkaa kuitenkin kuinka hyvä minä olin, Pompeli väänsi menemään kun oli muka niin kiire ja niin jännää että piti vähän väliä lähteä menemään ja vähän piti pukitellakin, mutta minä pysyin kyydissä. Hienoa minä, heh. Toinen tärkeä huomio on se, että mä sain Pomon jopa hiljentämään todella nopeasti, ainakin välillä. Hienoa, hienoa!
Ja vielä yksi hieno juttu on toki se, että kun Pomo kiihdytteli laukoissa, niin minähän sain sen hiljentämään ja jatkamaan laukkaa. Wuhuu, ja kaikki tekee aaltoja!

Joo, tää toinen suunta oli aina aika mielenkiintonen. Alkuun Pomo pääsi vähän oikomaan sen pään ja sit mentiin vähän miten mentiin. Lopulta päätin että koitetaan nyt mennä se päätykin ihan nätisti. Päätös ei tietenkään onnistunut, mutta oli siitä se hyöty että Pomon kiihdytellessä mä hiljentelin sen takaisin normaaliin laukkaan ja ympyrän kautta mentiin taas kokeilemaan onneamme tuomaripäähän. Kyllä me kerran sinne melkeen päästiin. Kuulostaa hyvältä ;)

Otettiin vielä loppuravit. Pomo oli taas kovin reipas ja minä taas kökötin. Köhköh. Koitin kyllä suoristua, mutta on se vaan vaikiaa kun poni on niin reipas, se on ihan loogista mennä eteen. Pienempi ilmanvastus.
Kyllä ratsu vielä kerran lähti menemään. Sieltä tuli hirmuinen pukki ja vähän laukkaa jonka tarkoituksena oli ilmiselvästi karistaa kuski ihailemaan niitä kouluaitoja vähän lähempää. Poni ei onnistunut, vaikka kyllä se yllättävän lähellä tuntui olevan. Lopputunnin poni päätti olla kiltisti, ravaili ja kääntyi oikein nätisti.

Loppukäynnit.
Olin oikein tyytyväinen, ei siinä mitään. Paremmin olisi voinut ratsastaa ja enemmän vaatia sitä emme toki kiellä. En mä nyt uskaltanut :p
Njääh, ja olen tyytyväinen laukkoihin (uskomatonta kyllä) Omalla tavallaan. Musta tuntuu että nyt ollaan kohdattu kaikki vastoinkäymiset, joten se sunnuntai ei kyllä voi ainakaan huonommin mennä. Ollaan nyt valmistauduttu kaikkiin mahdollisiin epäonnistumisiin, joten kyllä se siitä.

Keskelle ja alas selästä. Sitten poni talliin. Sillä oli taas hallusinaatioita, taas oli muka hirveä kiire juosta talliin. Parin pyrähdyksen jälkeen poni rauhoittui ja tyytyi kohtaloonsa. Harjailin Pomon pois ja kävin jälleen kyselemässä harvinaisen tyhmiä Mariannelta. Heh.

Sitten vain kotiin päin.
Eikö ole mukavaa vaihtelua, muutama edellinen teksti oli asennusmangstia, tää taas on tällasta psykoottista hihittelyä. Tuntemukset vaihtuvat aika radikaalisti :D

Pot-Pot-Pot-Pot-Potkut Sain

Että oliko parempi päivä? No olihan se, ei voi kieltää. Oliko se hyvä päivä? Ei, ei se ollut. Huonoja kausia on aina, johtuivat ne mistä hyvänsä. Nyt huono kausi on outoon aikaan, mutta varmasti erittäin hyvistä syistä. Koitan nyt työstää ajatusta ettei se mene niin huonosti. Että kyllä mä osaan mennä jollain hevosella hyvin. Nyt on vain ollut tällasta. Sallilla menin taas ekaa kertaa puoleen vuoteen. Kaisa on nyt Kaisa, se on valitettavaa. Ja siis mä elän tällä hetkellä täysin siinä uskossa että tässä on viime aikoina kaikki mennyt huonosti ja jokainen tunti on ollut yhtä tasaisen paksua epäonnistumista. Hetkiä jolloin blogista on hyötyä, mä aion muuten katsoa onko tässä viime aikoina mennyt huonosti (jos on niin masentavaa :D Mutta uskon ettei ole, heh)

Yhä edelleen mä uskon että tää lähtee kyllä ylöspäin. Varmasti lähteekin. Pakkohan sen on. Nyt on huono aika, huonoa. Kyllä se tästä lähtee, on vaan pakko lähteä. Tietynlaista tuskastumistahan se aiheuttaa jos jokainen tunti menee siihen tyytymättömyyteen ja sen itkeskelyyn. Josta päästään siihen, kuinka nerokasta oli käydä vanhalla tallilla jossa se oli tyyliin aina niin, mutta siis niinku tää on nyt toki ihan eriasia, ja kolme masennuskertaa peräkkäin on liikaa. Ja epänormaalia. Mä yritän nyt oikeasti ajatella positiivisesti. Uskon siihen että se sujuu. Ja kun ei se ainakaan auta jos iskee ahdistus, ei todellakaan. Pitää olla zen. Rento, rauhallinen. Positiivinen. Se auttaa.

Se vaan menee aika vähiin siinä kohdassa kun hakkaa päätään seinään siellä hevosen selässä, kun vaan iskee se tunne etten mä osaa ratsastaa yhdelläkään hevosella. Ennen ehkä, ei enää. Uskomatonta. Miten se voi mennä niin huonosti. Toisaalta voisi järkevästi ajatella että vieraiden hevosten kanssa ei välttämättä voi edes olettaa että menee hyvin. Voisi. Se on oikeasti tuskallista kun mä aina yritän ajatella iloisesti "tää hevonen varmaan menee hyvin" tai "ehkä Kaisa on tänään kiva, ehkä tänään se löytyy" ja sitten käykin niin, että se ei sujukaan, se ei mene hyvin. Iskee ahdistus. Ei ollut aiemmin, aiemmin sitä tiesi että on pieni pullaponi-Elvis, se menee aina edes kohtuullisesti. Se on aina se varasuunnitelma, sen kanssa sujuu. Nyt ei ole. Nyt on vain pieni minä, sitä kylmää totuutta vastaan, ettei ole yhtäkään hevosta jonka kanssa sujuisi aina edes ihan hyvin. Ei vain ole. Totta kai, jokaisen noiden kanssa sujuu kyllä välillä tosi hyvin, välillä ihan ookoosti. Sitten on vaan näitä hetkiä (jotka nyt kasaantuvat) jolloin ei vain toimi, ei lainkaan. Tai ei toimi ja ei toimi. Pätkittäin on ollut hyvä. Yleensähän sitä olisi tosi tyytyväinen niihin pätkiin. Nyt vaan varjostaa tätä autuutta se tosiasia etten mä osaa enää laukata. Hirveetä. Jotenkin tuntuu että tekstin pointti vaihtaa kyllä nyt nerokkaasti puolta, eikä tässä ole oikein mitään järkeä, näissä mun aiheen vaihdoissa siis.
Jos joku ihmettelee näitä harvinaisen nerokkaita purkauksia, niin voin selittää. Mä yritän nyt purkaa tän ahdistuksen, hyväksyä sen tosiasian ettei kaikki voi aina mennä hyvin. Yritän valaa uskoa siihen että joskus se sujuu. Ehkä jopa pian. Yritän saada itseni tajuamaan, että esimerkiksi tänään meni hyvin, vaikka lopputunti menikin masennuksen vallassa. Mä yritän ymmärtää, ettei asiaa auta mikään sisäinen huoli ja masennus. Mä yritän löytää ilon. Pääsee ratsastamaan, osaa ratsastaa. Ei aina ja ihan kaikilla ehkä täydellisesti. Mutta.. Hetkinen hei. Eiku joo. Oon ratsastanu niinku kaks ja puol vuotta. Vähän reilu varmaan jo. Pitkä aika ehkä sinäänsä, mutta todella pieni näin muuten. Joskus menee alaspäin, se on totta. Joskus nousee. Joskus menee pitkän aikaa tosi hyvin, joskus menee aina pieleen. Tällä hetkellä ongelmana on se ajatus, se että pieni epäonnistuminen pilaa kaiken. Laukka on aina ollut vaikeaa, tulee varmaan aina olemaankin, se on sitten voi voi. Voin omassa mielessäni sitten tuumailla että ehkä mä sitten osaan jotain muuta. (Tuskin, mut anyway ;) ) Ja hei, ainakin laukka nousee nykyään. Sekin oli vaikeaa.

Tosissaan. Jos laukka ei onnistu, ei se voi pilata koko tuntia. Yksinkertaisesti. Se on se pieni osa. Se ei voi aina olla niin vakavaa (aina, ehkä tän viikon on ollut. Hyvin tässä liioittelen)
Asia on kuitenkin nyt varsin hyvin. Ja mun on oikeasti pakko ensi viikolla päästä tästä yli. Mä en todellakaan kato enää yhtään tällasta tuntia. Jos mä taas alotan sen, niin tulen vaikka alas ja käyn takomassa päätäni rautakankeen tai jotain. Että mua ärsyttää minä. Viisaan kuuloista. Mun pitää lopettaa.
Yleensä tulee aina se "käyn hakkaas ton, vihaan sitä suunnattomasti" Nyt se on kohdistettuna itseeni. Ekaa kertaa käy näin, heh. Mähän lopetan sen. Ei, ei vaan voi enää mennä. Ihan oikeasti.
Olen hyvin pettynyt itseeni, huoh.
Ensi viikolla ei. Tää saa luvan jäädä. Se menee ihan tarpeeksi hyvin. Laukka on täysin persuksista, se on tosiasia. Ei auta, täytyy iloita siitä mikä sujuu, purra hammasta ja puurtaa sen laukan kanssa kuin hullu. Mun pitää olla rento. Rauhallinen. Mä en saa jännittyä. Kaisasta se alkoi, siitä kun piti laukata rauhassa. Silloin kun se oli pakko, siitä se lähti. Mua jännitti se tosiasia ettei Kaisa laukkaa rauhassa. Jännitin sitä sitten joka kerta Kaisan kanssa "kun ei se laukkaa rauhassa" Nyt se sitten siirtyy näihin muihinkin. En mä ehkä ajattele että nyyh ku ei tää laukkaa rauhassa, mutta mä jännityn ja sit lähdetään kaahaamaan.
Pitää olla rauhassa. Ei ole niin vaikeaa, on se nyt aikasemminkin sujunut.
Itseasiassa mä muutenkin liioittelen tätä. Oikeasti. Ei se niin paha ole. Samoja ongelmia joita on aina ollut.

Tulipa muuten nyt pitkä selostus, enkä oo tunnistakaan sanonut vielä mitään :D Toivottavasti tää nyt auttaisi. Mä opin, mä opettelen. Se lähtee sujumaan kunhan mä saan hermoni kuriin ja pysyn rauhallisena. Ihan rauhassa, rentona. Kaikin tavoin mukavana. Jos ei joku suju, ei se haittaa. Pitää vaan jatkaa tyynen rauhallisena. Ehkei juuri nyt ole sitä pientä pullaponia jonka kanssa kaikki sujuu, mutta on sitten edes eri hevosia joiden kanssa sujuu eriasiat. Ja ainakin Pomon kanssa sujuu laukka (mä uskon siihen. Kuten myös siihen että Pomo menee hyvin. Krhm, toivon myös ettei uskoni kaadu mystisesti kun sillä joskus menen..) Joo, kyllä se näin on. Kyllä mä pärjään, kyllä mä osaan. Ei sitä voi vaatia että heti jonkun kyytiin istuttua kaikki sujuisi mallikkaasti, varsinkin kun katsoo kuinka säälittävän vähän sitä on ratsastanut. Ei se Elviskään olisi yhtään niin hyvä, jollen mä olisi mennyt sillä (liikaakin välillä) joten miksipä mä vaatisin että mikään muukaan menisi täydellisesti kun en oo millään muulla mennyt yhtään niin paljoa. Että silleen.

JOS NYT LOPETTAISIN JA ALOITTAISIN VIIMEIN SEN TUNNIN KERTOMISEN :) Mutta toivon hartaasti että tämä ajattelu auttoi. Että saisin ajateltua järkevästi, myös sitten kun ratsastan. Että päästäisiin eroon tästä turhautumisesta josta ei hyödy ketään (:

(Järkytys :o Ei ole enää Moskovan valoja kuin livenä. NOOOUH. Tai toi yks on sentään TV-ohjelmasta)

Tallille siis, ihanaa kun on lämmin. Meille koitti yllätys kesä, heh :D ("Kesä yllätti autoilijat") Taulua lukemaan ja kuten kuvasta näkyy, oli mulla Roosa-possu, tunnilla myös Pomo, Simo, Laki, Vinski ja Salli. Roosa oli vain minun kanssani, ja olin niin kovin iloinen. Kattelin siinä tunteja, edelleen kovin tyytyväisenä ja hain Roosan tarhasta kovin iloisesti :D Joo, pistin poniloisen kuntoon ja sitten käppäiltiin kentälle laiskanpulskeasti, lämmön haittapuolia.
Kiipesin satulaan ja lähdettiin kävelemään. Käveltiin kuin hidastetussa filmissä näin lyhyesti sanottuna. Lähdin siinä ratsastamaan pientä Roosaa eteenpäin, jonkin aikaa siinä meni ennen kuin poni lämpesi ja alkoi jopa kävellä aika reippaasti eteenpäin. Tehtiin vähän voltteja, ja Roosa kääntyi varsin näppärästi. Ainoa oikea ongelma oli porttipäähän meno. Pieni poni oli aivan varma että naapurista kantautuvat äänet syövät hänet ja oli muka aivan pakko koittaa tupata sisälle, kerran meinattiin jopa karauttaa karkuun. Huih. Sain kuitenkin ponin jumputeltua uran tuntumille ja ponikin selviytyi hengissä äänistä huolimatta.

Mariannen palattua jakauduttiin ympyröille. Minä ja hevoset mentiin puomeista tehdylle ympyrälle ja käveltiin siinä. Piti kävellä ympyrälle ja jokaisen puomin kohdalla tehdä voltti sisälle. (puomeja oli siis neljä)
Vähän oli hankalaa alkuun, Roosa valahti aina liian isolle voltille ja jouduin jumputtamaan rouvaa sisälle. Vaihdettuani raipan ulkokäteen, alkoi sujua jo paremmin, pohje meni läpi ja saatiin aikaiseksi pienempiä voltteja. Ongelmana oli lähinnä vauhti, tai ehkä pikemminkin sen puute. Koitin muistaa ratsastaa aasimusta aina eteen siinä ympyrällä, mutta joskus se unohtui ja silloin kuljettiin kyllä kuin haudasta nousseet.
Toinen suunta sujui paljon paremmin, voltit olivat alusta alkaen paljon pienempiä ja poni pysyi paremmin hallinnassa. Ja voi sitä ihmetyksen määrää kun Marianne totesi mulle että mä olen alusta alkaen ollut kiskomatta sisäohjalla. Tosin en mä myöskään ulko-ohjaa pitänyt kädessä, mutta tämä positiivinen puoli tästä kommentista oli suorastaan järkyttävä. Siis kyllähän mä alusta alkaen koitin ajatella ulko-ohjan kautta ja sisäohjaa mahdollisimman vähän, mutta olin ihan täysin ja 100% varma että silti venkslaan sillä sisäohjalla liikaa. Wau, olin oikein tyytyväinen itseeni :D

Jatkettiin uraa pitkin ja siirryttiin raviin. Poni heilautteli peppuaan mutta lähti pian raviin. Ratsastelin sitä hiukan eteen, ja pian meillä olikin oikein mukava ja tarpeeksi etenevä ravi. Ongelmaksemme muodostui kääntäminen. Poni kääntyi alkuun, mutta sitten se vain urautui ja juoksi siellä uralla toisten perässä. Siinä kohdassa meni vähän hankalaksi. Minä käskin ponia ja poni teki ninjahyppyjä. Sellasia hurjia etupää sivulle ja takapää sivulle. Tehtiin siellä ninjaloikkia, valuttiin ihan sinne minne en halunnut ja tahkottiin kääntämisen kanssa. Kyllä se lopulta jo alkoi kääntyä paremmin, ja toinen suunta oli oikein hyvä. Roosa kääntyi kiltisti kun pyysin ja pysyi rennon rauhallisena (eikä siis harrastanut ninjailua) Pikkasen hankalaa kuitenkin, tosiaan. Pikkasen ristiriitoja. Mä olin kuitenkin pohjimmiltani tyytyväinen, poni ravasi reippaan puoleisesti ja kääntyi toiseen suuntaan tosi hyvin (plus tietysti se, että jaksoin vääntää ja kääntää vaikka se vähän hankalaa alkuun olikin, enkä sitten niinku luovuttanut)

Mutta sitten tuli se laukka, joka pilasi kaiken. Käveltiin vähän ja sitten piti jokaisen vuorotellen laukata kahdeksikkoa. Juu, mäkin oli toki ihan sitä mieltä että se tosiaan onnistuu, mutta ei siitä sen enempää.

Vuoromme koittaessa koitin kääntää Roosan kahdeksikolle siinä onnistumatta. Ponin pöljäke vain tunki kavereiden perään, minun suuntaani kääntyminen oli mahdotonta. Eteenpäin käskiessä se vähän niinkuin pukitteli. Sitten kävi niin ikävästi että Simo oli meidän lentoradalla ja potkaistiin Simppeliä. Roosa ei oikein kerännyt sympatioita siinä kohdassa, mutta Simo oli sentään kunnossa. Onneksi, näin sieluni silmin kuinka sekin on jalkapuolena, jeah.
Jatkettiin Roosan kanssa ja se. Kun ei. Ei siis. En mä tiedä. Ei siitä tullut mitään. Jos käskin oli se liikaa, joten lopetin kaiken tekemisen jottei se olisi liikaa. Muttei sitten sekään kelvannut. Kyllä sieltä joo se laukka nousi, mutta kaikki oli niin päin vaan että en mä edes tiedä. Mä halusin luovuttaa. Täysin.
Ei me kauan mitään saatu tehdäkään, lopetettiin. Siinä kävellessä mietin että taidanpa lopettaa laukkaamisen. Se pilaa aina kaiken. Mulla menee niin käpy tähän laukkaamiseen, miksei se voi koskaan onnistua. Että nyt jo unohdin tuon alun romaanin jonka tohon kirjotin, nyt jo taas on suunnaton ahdistus laukan takia päällä. Hermostus.

Käveltiin vaan loppukäynnit.
Se meni ihan hyvin. Nyt kun miettii niin oikeastaan se meni tosi huonosti. Huoh.
Okei, uusi sotasuunnitelma. Ens tunnilla kävelen koko tunnin pitkin ohjin, korkeintaan voin ottaa pari askelta ravia (pitkin ohjin) laukkaa harkitaan seuraavan kerran ens vuonna. Kuulostaa hyvältä.
Mutta kun valitettava tosiasia on se, ettei tää mene tän paremmin niin kauan kun tää ahdistus on olemassa. Sen pitää vaan loppua, mä en todellakaan tiedä miten. Mutta sen tiedän että niin kauan kuin tää on tällaista, ei tosta touhusta tuu mitään ja aina vaan menee huonommin. En mä voi olla rauhallinen, rento ja iloinen jos olo on koko ajan jotain ihan muuta. Tai ei koko ajan. Silloin vaan kun epäonnistuu. Tosin eikös ne nyt oo jo synonyymejä.

Mä en oikeastaan osaa päättää menikö tänään hyvin vai huonosti (hyvin ja huonosti) Käynti oli hyvä, niin se nyt tuppaa aina olemaan. Ravi oli toiseen suuntaan vallan mainio, toiseen suuntaan se oli vähän turhan raju. Laukka oli niin surkeaa, ainoa positiivinen asia oli se, että osasin melkeen istua aasin tasapaksussa lyllerryksessä. Mun pitäis vaan olla rento laukatessa. Laukannostossa. Olla rauhallinen, rento. Se ei ole niin vakavaa. Pitää istua hiljaa, ajatella rauhaa. Rauhassa, nätisti. Laukka on suuri ongelma. Laukka, yksinomaan. Ei se ole ongelma ettei se ravissa ihan joka kerta käänny just silloin kun pitäisi. Vaikka ravissa kävisi niin että poni menee vähän jännittyneeksi ja pois itsestään, niin sen pystyy ratsastamaan paremmaksi koska kyseessä on ravi. Laukassa peli on menetetty, heh. Laukka. Henkilökohtainen haaste. Pahanmielen aiheuttaja. Mä en voi lopettaa laukkaamista vain sen takia ettei se onnistu. Mun mielestä se tosin olisi hyvä idea. Mariannen mielestä ei. En tajua miksei. Mä onnistun ja pystyn. Kyllä. Mä olen osannut ja osaan edelleen ratsastaa kaikilla (paitsi Kaisalla) hyvin. Se vaan vaatii hyvän päivän (molemmille), pientä tajua kuinka just sitä hevosta ratsastetaan ja sääliä (siis hevonen säälii mua ja menee hyvin) Mä osaan, kyllä. Uskon siihen, syvästi. Salli meni huonosti. Ihan oletettavaa. Välillä se on mennyt hyvin, mutta alkuaikoina esimerkiksi oli se touhu niin järkyttävää, ettei sitä voi edes verrata tuohon eiliseen. Roosa meni tänään hyvin. Toki laukka oli mitä oli, ja toisen suunnan ravikäännökset. Mutta se ero mikä siinä on, verrattuna johonkin aikaan kun ei sitä uskaltanut ollenkaan käskeä mihinkään ja humpsuteltiin vain kuin aivokuolleet. On tämä parempi.
Me selvitään tästä. Varmasti. Mä olen ensi viikolla iloinen. Koko tunnin. Nauran väkisin koko ajan kun ratsastan. Ei voi nauraa ja olla surullinen, toinen loppuu kyllä väistämättä. Heh.
Näen muuten sieluni silmin kuinka tiistaina tulee taas "ja paksasti meni sit muuten tänäänkin ja olen surkea ja itkuparQporu"

Joo, alas ponin selästä ja vein sen talliin. Harjailin vähän Roosaa, kuunneltiin sammakon kurnutusta. Ja kyselin vähän Mariannelta.
Se oli muuten sitä mieltä ettei tarvis olla niin murheellinen.
Eipä kai. Mieluummin olisi olematta. Toivottavasti ens viikolla olisi paremmin.

Sori, tarkoitin että ens viikolla on todella hyvin. Aivan sama vaikka hevonen puskuttais täyttä laukkaa koko tunnin ajan uraa pitkin, kääntymättä mihinkään ja heittelis mut vaikka aitaan päin, ja vaikka hevonen olisi Kaisa, niin minähän muuten olen iloinen enkä edes harkitse tällaista samanlaista kohtausta enää. MINÄ OLEN NIIN KOVIN POSITIIVINEN STN SOIKOON!


Ensi viikkoon ja parempiin tunnelmiin (: Sori kun tästä tuli näin pitkä ja sekava, ei tästä saa oikein selkeämpää :D