Yhä edelleen mä uskon että tää lähtee kyllä ylöspäin. Varmasti lähteekin. Pakkohan sen on. Nyt on huono aika, huonoa. Kyllä se tästä lähtee, on vaan pakko lähteä. Tietynlaista tuskastumistahan se aiheuttaa jos jokainen tunti menee siihen tyytymättömyyteen ja sen itkeskelyyn. Josta päästään siihen, kuinka nerokasta oli käydä vanhalla tallilla jossa se oli tyyliin aina niin, mutta siis niinku tää on nyt toki ihan eriasia, ja kolme masennuskertaa peräkkäin on liikaa. Ja epänormaalia. Mä yritän nyt oikeasti ajatella positiivisesti. Uskon siihen että se sujuu. Ja kun ei se ainakaan auta jos iskee ahdistus, ei todellakaan. Pitää olla zen. Rento, rauhallinen. Positiivinen. Se auttaa.
Se vaan menee aika vähiin siinä kohdassa kun hakkaa päätään seinään siellä hevosen selässä, kun vaan iskee se tunne etten mä osaa ratsastaa yhdelläkään hevosella. Ennen ehkä, ei enää. Uskomatonta. Miten se voi mennä niin huonosti. Toisaalta voisi järkevästi ajatella että vieraiden hevosten kanssa ei välttämättä voi edes olettaa että menee hyvin. Voisi. Se on oikeasti tuskallista kun mä aina yritän ajatella iloisesti "tää hevonen varmaan menee hyvin" tai "ehkä Kaisa on tänään kiva, ehkä tänään se löytyy" ja sitten käykin niin, että se ei sujukaan, se ei mene hyvin. Iskee ahdistus. Ei ollut aiemmin, aiemmin sitä tiesi että on pieni pullaponi-Elvis, se menee aina edes kohtuullisesti. Se on aina se varasuunnitelma, sen kanssa sujuu. Nyt ei ole. Nyt on vain pieni minä, sitä kylmää totuutta vastaan, ettei ole yhtäkään hevosta jonka kanssa sujuisi aina edes ihan hyvin. Ei vain ole. Totta kai, jokaisen noiden kanssa sujuu kyllä välillä tosi hyvin, välillä ihan ookoosti. Sitten on vaan näitä hetkiä (jotka nyt kasaantuvat) jolloin ei vain toimi, ei lainkaan. Tai ei toimi ja ei toimi. Pätkittäin on ollut hyvä. Yleensähän sitä olisi tosi tyytyväinen niihin pätkiin. Nyt vaan varjostaa tätä autuutta se tosiasia etten mä osaa enää laukata. Hirveetä. Jotenkin tuntuu että tekstin pointti vaihtaa kyllä nyt nerokkaasti puolta, eikä tässä ole oikein mitään järkeä, näissä mun aiheen vaihdoissa siis.
Jos joku ihmettelee näitä harvinaisen nerokkaita purkauksia, niin voin selittää. Mä yritän nyt purkaa tän ahdistuksen, hyväksyä sen tosiasian ettei kaikki voi aina mennä hyvin. Yritän valaa uskoa siihen että joskus se sujuu. Ehkä jopa pian. Yritän saada itseni tajuamaan, että esimerkiksi tänään meni hyvin, vaikka lopputunti menikin masennuksen vallassa. Mä yritän ymmärtää, ettei asiaa auta mikään sisäinen huoli ja masennus. Mä yritän löytää ilon. Pääsee ratsastamaan, osaa ratsastaa. Ei aina ja ihan kaikilla ehkä täydellisesti. Mutta.. Hetkinen hei. Eiku joo. Oon ratsastanu niinku kaks ja puol vuotta. Vähän reilu varmaan jo. Pitkä aika ehkä sinäänsä, mutta todella pieni näin muuten. Joskus menee alaspäin, se on totta. Joskus nousee. Joskus menee pitkän aikaa tosi hyvin, joskus menee aina pieleen. Tällä hetkellä ongelmana on se ajatus, se että pieni epäonnistuminen pilaa kaiken. Laukka on aina ollut vaikeaa, tulee varmaan aina olemaankin, se on sitten voi voi. Voin omassa mielessäni sitten tuumailla että ehkä mä sitten osaan jotain muuta. (Tuskin, mut anyway ;) ) Ja hei, ainakin laukka nousee nykyään. Sekin oli vaikeaa.
Tosissaan. Jos laukka ei onnistu, ei se voi pilata koko tuntia. Yksinkertaisesti. Se on se pieni osa. Se ei voi aina olla niin vakavaa (aina, ehkä tän viikon on ollut. Hyvin tässä liioittelen)
Asia on kuitenkin nyt varsin hyvin. Ja mun on oikeasti pakko ensi viikolla päästä tästä yli. Mä en todellakaan kato enää yhtään tällasta tuntia. Jos mä taas alotan sen, niin tulen vaikka alas ja käyn takomassa päätäni rautakankeen tai jotain. Että mua ärsyttää minä. Viisaan kuuloista. Mun pitää lopettaa.
Yleensä tulee aina se "käyn hakkaas ton, vihaan sitä suunnattomasti" Nyt se on kohdistettuna itseeni. Ekaa kertaa käy näin, heh. Mähän lopetan sen. Ei, ei vaan voi enää mennä. Ihan oikeasti.
Olen hyvin pettynyt itseeni, huoh.
Ensi viikolla ei. Tää saa luvan jäädä. Se menee ihan tarpeeksi hyvin. Laukka on täysin persuksista, se on tosiasia. Ei auta, täytyy iloita siitä mikä sujuu, purra hammasta ja puurtaa sen laukan kanssa kuin hullu. Mun pitää olla rento. Rauhallinen. Mä en saa jännittyä. Kaisasta se alkoi, siitä kun piti laukata rauhassa. Silloin kun se oli pakko, siitä se lähti. Mua jännitti se tosiasia ettei Kaisa laukkaa rauhassa. Jännitin sitä sitten joka kerta Kaisan kanssa "kun ei se laukkaa rauhassa" Nyt se sitten siirtyy näihin muihinkin. En mä ehkä ajattele että nyyh ku ei tää laukkaa rauhassa, mutta mä jännityn ja sit lähdetään kaahaamaan.
Pitää olla rauhassa. Ei ole niin vaikeaa, on se nyt aikasemminkin sujunut.
Itseasiassa mä muutenkin liioittelen tätä. Oikeasti. Ei se niin paha ole. Samoja ongelmia joita on aina ollut.
Tulipa muuten nyt pitkä selostus, enkä oo tunnistakaan sanonut vielä mitään :D Toivottavasti tää nyt auttaisi. Mä opin, mä opettelen. Se lähtee sujumaan kunhan mä saan hermoni kuriin ja pysyn rauhallisena. Ihan rauhassa, rentona. Kaikin tavoin mukavana. Jos ei joku suju, ei se haittaa. Pitää vaan jatkaa tyynen rauhallisena. Ehkei juuri nyt ole sitä pientä pullaponia jonka kanssa kaikki sujuu, mutta on sitten edes eri hevosia joiden kanssa sujuu eriasiat. Ja ainakin Pomon kanssa sujuu laukka (mä uskon siihen. Kuten myös siihen että Pomo menee hyvin. Krhm, toivon myös ettei uskoni kaadu mystisesti kun sillä joskus menen..) Joo, kyllä se näin on. Kyllä mä pärjään, kyllä mä osaan. Ei sitä voi vaatia että heti jonkun kyytiin istuttua kaikki sujuisi mallikkaasti, varsinkin kun katsoo kuinka säälittävän vähän sitä on ratsastanut. Ei se Elviskään olisi yhtään niin hyvä, jollen mä olisi mennyt sillä (liikaakin välillä) joten miksipä mä vaatisin että mikään muukaan menisi täydellisesti kun en oo millään muulla mennyt yhtään niin paljoa. Että silleen.
JOS NYT LOPETTAISIN JA ALOITTAISIN VIIMEIN SEN TUNNIN KERTOMISEN :) Mutta toivon hartaasti että tämä ajattelu auttoi. Että saisin ajateltua järkevästi, myös sitten kun ratsastan. Että päästäisiin eroon tästä turhautumisesta josta ei hyödy ketään (:
(Järkytys :o Ei ole enää Moskovan valoja kuin livenä. NOOOUH. Tai toi yks on sentään TV-ohjelmasta)
Tallille siis, ihanaa kun on lämmin. Meille koitti yllätys kesä, heh :D ("Kesä yllätti autoilijat") Taulua lukemaan ja kuten kuvasta näkyy, oli mulla Roosa-possu, tunnilla myös Pomo, Simo, Laki, Vinski ja Salli. Roosa oli vain minun kanssani, ja olin niin kovin iloinen. Kattelin siinä tunteja, edelleen kovin tyytyväisenä ja hain Roosan tarhasta kovin iloisesti :D Joo, pistin poniloisen kuntoon ja sitten käppäiltiin kentälle laiskanpulskeasti, lämmön haittapuolia.
Kiipesin satulaan ja lähdettiin kävelemään. Käveltiin kuin hidastetussa filmissä näin lyhyesti sanottuna. Lähdin siinä ratsastamaan pientä Roosaa eteenpäin, jonkin aikaa siinä meni ennen kuin poni lämpesi ja alkoi jopa kävellä aika reippaasti eteenpäin. Tehtiin vähän voltteja, ja Roosa kääntyi varsin näppärästi. Ainoa oikea ongelma oli porttipäähän meno. Pieni poni oli aivan varma että naapurista kantautuvat äänet syövät hänet ja oli muka aivan pakko koittaa tupata sisälle, kerran meinattiin jopa karauttaa karkuun. Huih. Sain kuitenkin ponin jumputeltua uran tuntumille ja ponikin selviytyi hengissä äänistä huolimatta.
Mariannen palattua jakauduttiin ympyröille. Minä ja hevoset mentiin puomeista tehdylle ympyrälle ja käveltiin siinä. Piti kävellä ympyrälle ja jokaisen puomin kohdalla tehdä voltti sisälle. (puomeja oli siis neljä)
Vähän oli hankalaa alkuun, Roosa valahti aina liian isolle voltille ja jouduin jumputtamaan rouvaa sisälle. Vaihdettuani raipan ulkokäteen, alkoi sujua jo paremmin, pohje meni läpi ja saatiin aikaiseksi pienempiä voltteja. Ongelmana oli lähinnä vauhti, tai ehkä pikemminkin sen puute. Koitin muistaa ratsastaa aasimusta aina eteen siinä ympyrällä, mutta joskus se unohtui ja silloin kuljettiin kyllä kuin haudasta nousseet.
Toinen suunta sujui paljon paremmin, voltit olivat alusta alkaen paljon pienempiä ja poni pysyi paremmin hallinnassa. Ja voi sitä ihmetyksen määrää kun Marianne totesi mulle että mä olen alusta alkaen ollut kiskomatta sisäohjalla. Tosin en mä myöskään ulko-ohjaa pitänyt kädessä, mutta tämä positiivinen puoli tästä kommentista oli suorastaan järkyttävä. Siis kyllähän mä alusta alkaen koitin ajatella ulko-ohjan kautta ja sisäohjaa mahdollisimman vähän, mutta olin ihan täysin ja 100% varma että silti venkslaan sillä sisäohjalla liikaa. Wau, olin oikein tyytyväinen itseeni :D
Jatkettiin uraa pitkin ja siirryttiin raviin. Poni heilautteli peppuaan mutta lähti pian raviin. Ratsastelin sitä hiukan eteen, ja pian meillä olikin oikein mukava ja tarpeeksi etenevä ravi. Ongelmaksemme muodostui kääntäminen. Poni kääntyi alkuun, mutta sitten se vain urautui ja juoksi siellä uralla toisten perässä. Siinä kohdassa meni vähän hankalaksi. Minä käskin ponia ja poni teki ninjahyppyjä. Sellasia hurjia etupää sivulle ja takapää sivulle. Tehtiin siellä ninjaloikkia, valuttiin ihan sinne minne en halunnut ja tahkottiin kääntämisen kanssa. Kyllä se lopulta jo alkoi kääntyä paremmin, ja toinen suunta oli oikein hyvä. Roosa kääntyi kiltisti kun pyysin ja pysyi rennon rauhallisena (eikä siis harrastanut ninjailua) Pikkasen hankalaa kuitenkin, tosiaan. Pikkasen ristiriitoja. Mä olin kuitenkin pohjimmiltani tyytyväinen, poni ravasi reippaan puoleisesti ja kääntyi toiseen suuntaan tosi hyvin (plus tietysti se, että jaksoin vääntää ja kääntää vaikka se vähän hankalaa alkuun olikin, enkä sitten niinku luovuttanut)
Mutta sitten tuli se laukka, joka pilasi kaiken. Käveltiin vähän ja sitten piti jokaisen vuorotellen laukata kahdeksikkoa. Juu, mäkin oli toki ihan sitä mieltä että se tosiaan onnistuu, mutta ei siitä sen enempää.
Vuoromme koittaessa koitin kääntää Roosan kahdeksikolle siinä onnistumatta. Ponin pöljäke vain tunki kavereiden perään, minun suuntaani kääntyminen oli mahdotonta. Eteenpäin käskiessä se vähän niinkuin pukitteli. Sitten kävi niin ikävästi että Simo oli meidän lentoradalla ja potkaistiin Simppeliä. Roosa ei oikein kerännyt sympatioita siinä kohdassa, mutta Simo oli sentään kunnossa. Onneksi, näin sieluni silmin kuinka sekin on jalkapuolena, jeah.
Jatkettiin Roosan kanssa ja se. Kun ei. Ei siis. En mä tiedä. Ei siitä tullut mitään. Jos käskin oli se liikaa, joten lopetin kaiken tekemisen jottei se olisi liikaa. Muttei sitten sekään kelvannut. Kyllä sieltä joo se laukka nousi, mutta kaikki oli niin päin vaan että en mä edes tiedä. Mä halusin luovuttaa. Täysin.
Ei me kauan mitään saatu tehdäkään, lopetettiin. Siinä kävellessä mietin että taidanpa lopettaa laukkaamisen. Se pilaa aina kaiken. Mulla menee niin käpy tähän laukkaamiseen, miksei se voi koskaan onnistua. Että nyt jo unohdin tuon alun romaanin jonka tohon kirjotin, nyt jo taas on suunnaton ahdistus laukan takia päällä. Hermostus.
Käveltiin vaan loppukäynnit.
Se meni ihan hyvin. Nyt kun miettii niin oikeastaan se meni tosi huonosti. Huoh.
Okei, uusi sotasuunnitelma. Ens tunnilla kävelen koko tunnin pitkin ohjin, korkeintaan voin ottaa pari askelta ravia (pitkin ohjin) laukkaa harkitaan seuraavan kerran ens vuonna. Kuulostaa hyvältä.
Mutta kun valitettava tosiasia on se, ettei tää mene tän paremmin niin kauan kun tää ahdistus on olemassa. Sen pitää vaan loppua, mä en todellakaan tiedä miten. Mutta sen tiedän että niin kauan kuin tää on tällaista, ei tosta touhusta tuu mitään ja aina vaan menee huonommin. En mä voi olla rauhallinen, rento ja iloinen jos olo on koko ajan jotain ihan muuta. Tai ei koko ajan. Silloin vaan kun epäonnistuu. Tosin eikös ne nyt oo jo synonyymejä.
Mä en oikeastaan osaa päättää menikö tänään hyvin vai huonosti (hyvin ja huonosti) Käynti oli hyvä, niin se nyt tuppaa aina olemaan. Ravi oli toiseen suuntaan vallan mainio, toiseen suuntaan se oli vähän turhan raju. Laukka oli niin surkeaa, ainoa positiivinen asia oli se, että osasin melkeen istua aasin tasapaksussa lyllerryksessä. Mun pitäis vaan olla rento laukatessa. Laukannostossa. Olla rauhallinen, rento. Se ei ole niin vakavaa. Pitää istua hiljaa, ajatella rauhaa. Rauhassa, nätisti. Laukka on suuri ongelma. Laukka, yksinomaan. Ei se ole ongelma ettei se ravissa ihan joka kerta käänny just silloin kun pitäisi. Vaikka ravissa kävisi niin että poni menee vähän jännittyneeksi ja pois itsestään, niin sen pystyy ratsastamaan paremmaksi koska kyseessä on ravi. Laukassa peli on menetetty, heh. Laukka. Henkilökohtainen haaste. Pahanmielen aiheuttaja. Mä en voi lopettaa laukkaamista vain sen takia ettei se onnistu. Mun mielestä se tosin olisi hyvä idea. Mariannen mielestä ei. En tajua miksei. Mä onnistun ja pystyn. Kyllä. Mä olen osannut ja osaan edelleen ratsastaa kaikilla (paitsi Kaisalla) hyvin. Se vaan vaatii hyvän päivän (molemmille), pientä tajua kuinka just sitä hevosta ratsastetaan ja sääliä (siis hevonen säälii mua ja menee hyvin) Mä osaan, kyllä. Uskon siihen, syvästi. Salli meni huonosti. Ihan oletettavaa. Välillä se on mennyt hyvin, mutta alkuaikoina esimerkiksi oli se touhu niin järkyttävää, ettei sitä voi edes verrata tuohon eiliseen. Roosa meni tänään hyvin. Toki laukka oli mitä oli, ja toisen suunnan ravikäännökset. Mutta se ero mikä siinä on, verrattuna johonkin aikaan kun ei sitä uskaltanut ollenkaan käskeä mihinkään ja humpsuteltiin vain kuin aivokuolleet. On tämä parempi.
Me selvitään tästä. Varmasti. Mä olen ensi viikolla iloinen. Koko tunnin. Nauran väkisin koko ajan kun ratsastan. Ei voi nauraa ja olla surullinen, toinen loppuu kyllä väistämättä. Heh.
Näen muuten sieluni silmin kuinka tiistaina tulee taas "ja paksasti meni sit muuten tänäänkin ja olen surkea ja itkuparQporu"
Joo, alas ponin selästä ja vein sen talliin. Harjailin vähän Roosaa, kuunneltiin sammakon kurnutusta. Ja kyselin vähän Mariannelta.
Se oli muuten sitä mieltä ettei tarvis olla niin murheellinen.
Eipä kai. Mieluummin olisi olematta. Toivottavasti ens viikolla olisi paremmin.
Sori, tarkoitin että ens viikolla on todella hyvin. Aivan sama vaikka hevonen puskuttais täyttä laukkaa koko tunnin ajan uraa pitkin, kääntymättä mihinkään ja heittelis mut vaikka aitaan päin, ja vaikka hevonen olisi Kaisa, niin minähän muuten olen iloinen enkä edes harkitse tällaista samanlaista kohtausta enää. MINÄ OLEN NIIN KOVIN POSITIIVINEN STN SOIKOON!
Ensi viikkoon ja parempiin tunnelmiin (: Sori kun tästä tuli näin pitkä ja sekava, ei tästä saa oikein selkeämpää :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti