Ja se muuten elää vielä, nimimerkillä sarjamurhaaja.
Annoin sille ruokaakin. Siellä se näkyy kun valoa vasten katselee, heh. Sinne se sulaa (toivottavasti)
Raju poika tuo William :)
Tallille sitten iloisesti, siellä on todellakin kesä. Kohta se loppuu, alkaa sadekausi ja talviaika, muttei sen niin väliä, ainakin tänään oli lämmintä ja kivaa. Taulu kertoi että mulla on Roosa-poni ja tunnillamme myös Sakari, Kaisa, Simo, Pomo, Nikkis ja Salli. Roosa oli jo toisella tunnilla, katselin sitten vain tunteja ja ponin matoilua.
Tämän päivän ideana oli se, että kun kerran ei mikään kelpaa ja aina on väärin, niin olkoon sitten. Tänään en käske ponia. Buahah :D Mä vaan rentoilen kyydissä, enkä käske. Siis se on raivostuttavaa kun aina käskee liikaa tai liian vähän, mikä on sitten muka sopivasti?! Tämän takia päätin että tänään mennään sitten ääripäästä toiseen, ja vaikka sitten madellaan koko tunti, mutta minähän en ponia käske tekemään mitään. Piste.
Nousin Roosan kyytiin ja lähdettiin kävelemään. Käyskenneltiin uraa pitkin, vauhti oli todella hidas. Poni oli laiskimus, heh. Koitin mä vähän pohkeella ja vähän maiskuttaa jotta poni jaksaisi edetä. Ei se siis juurikaan auttanut, saattoi se hetkellisesti jopa kävellä vähän vähemmän madellen, mutta.. Ja päätöksestäni huolimatta iskin pari kertaa raipalla, muttei sekään oikein auttanut. Sen suurempaan voimainkoitokseen en lähtenyt, meidän kun piti olla käskemättä.
Tein vähän voltteja, poni oli ihan ookoo. Se kääntyi oikein hyvin, vähän vauhti oli volteilla olematonta. Kääntyi kuitenkin hyvin ja nokkakin kääntyi kun parilla voltilla muistin koittaa asettaa. Mun olevinas piti keskittyä myös asetukseen, mutta unohdin sen sitten taktisesti. Keskityin liikaa pohjetuntumaan ja unohdin kaiken muun.
Poni koitti myös pikkasen karkailla uralta, oikoa vähän. Se ei saanut armoa, en tykkää lainkaan moisesta oikomisesta ja suuntapyyntöjeni unohtamisesta.
Marianne kyseli mitä halutaan tehdä. Sieltä tuli taas se perustoive: väistöjä. Mäkin halusin väistöjä, Roosa on niin kouluponi että ajattelin että onnistutaan sit väistöissä tosi hyvin :) Mariannelle kävi (yllätys, heh)
Aloitettiin heti takapäänväistätyksillä. Tarkotuksena oli saada pitkiä linjoja väistöä, mutta ei se niin vakavaa ole. Mä nyt keskityin siihen että saataisiin ylipäänsä se takaosa sisälle, ei muulla niin väliä.
Poni oli kuin muumio siinä löntystellessään, mutta väistöt onnistuivat siitä huolimatta ihan kivasti kunhan vain muistin hidastaa rouvaa tarpeeksi. Välillä tuli oikein kivoja, tuntui että poni oli oikeasti takapää sisällä ja olin varma että nyt se ainakin teki jotain. Osa oli sitten epäonnistuneita, pää vaan ulos ja sitä rataa. Mutta saatiin myös paljon sellaisia väistöjä että musta ne ei tuntuneet väistöiltä, mutta Marianne hehkutteli kuinka hyvää väistöä nyt tulee. Nämä menivät siis oikein hyvin, ei siinä. Tehtiin aina silleen että ensin vähintään pari askelta onnistunutta väistöä, sitten suoristin ja otin vielä toisen pätkän samalla pitkällä sivulla. En viitsinyt vääntää koko pitkää sivua kun ponin eteenpäinpyrkimys oli kuitenkin sen verran pohjalla, koin järkevämmäksi suoristaa ja ratsastaa vähän eteen aina välissä.
Vasen kierros oli huonompi, poni ei oikein väistänyt.
Siirryttiin kevyt raviin. Se oli kovin hankalaa. Ensin poni oli sitä mieltä ettei se viitsi mennä jollei ole ketään muutakaan, suoritettiin sellasia jämähdyksiä ja muita tanssiliikkeitä. Kun sain ponin polkastua liikkeelle alkoi sujua paljon paremmin. Käännyttiin hyvin, lukuunottamatta muutamia vähän huonompia käännöksiä joissa Roosa lähinnä köpsötti eteen ja minä koitin panikoida ja sit lopulta käännyttiin jotenkin. Mutta kyllähän se ravi oli laiskanpulskeaa. Vähän koitin eteen, en mä kauheasti. Lähinnä keskityin keventämään suorassa, etten kököttäis siellä etukenossa. Ja keskityin tietysti myös ponin kehumiseen, heh. Teki poni mitä vain oikein niin heti vaan myötäystä tai äänellä kehua. Harjoitimme tätiratsastusta.
Eikä muuten kertaakaan juostu yli kouluaitojen :D Pikkasen mua jännitti, niin käynnissä ku ravissakin, Roosa kun vähintään harrastaa sitä aitojen yli kävelyä.
Käveltiin hetki ja jatkettiin sitten harjoitusravissa väistöjä. Keskihalkaisijalta väistettiin uralle, näitä tehtiin molemmista päistä.
Ravaaminen tosin osoittautui kauheaksi haasteeksi. Minä koitin vaan ajatella että olen rento ja rauhallinen, en niinku ala jännittää sitä että poni rupeaa säätämään kun se luulee että laukataan. Mä pysyinkin hyvin rauhassa ja suorassa, raviin siirtymiset onnistuivat oikein nätisti ja yhteisymmärryksessä. Mutta se itse ravaaminen. Ponille iski muulikohtaus, hän ei mitenkään voinut mennä nätisti. Ei, vuoronperään piti joko jämähdellä tai kaahailla, välillä piti oikoa, välillä ei voitu kääntyä. Puskettiin lapa edellä menemään ja just kun koitin kääntää väistölle poni puskee suuntaan x ja siirtyy suurinpiirtein käyntiin. Kavereita piti vähän seurata ja mikään ei ollut yhtään hyvin.
Lopulta taisin sitten päättää että tämä on aivan pelleä, ja nyt joudun joustamaan ideastani. Ponia apinanraivolla eteen jos se yritti hiljentää, aina kun se lähti puskemaan suoristin sen vaikka väkisin ja oikominenkin oli erittäin kiellettyä. Hetken se koitti, sen jälkeen poni alistui kohtaloonsa ja tyytyi kulkemaan kuin kiltti poni ainakin. Siis kiltti ja laiska poni. Marianne vähän valitti vauhdista, ja nyt oli vuorossa taas se että poni turtuu. Voi hyvänen aika sentään, mikään ei kelpaa kuten jo mainitsin. Minen kohta tee mitään kun aina se on väärin.
Lähdettiin kokeilemaan väistöä harjoitusravista. Poni kääntyi keskihalkaisijalle nätisti, mutta itse väistö jäi vähän löysäksi. Tai ei se oikein väistänyt näin suoraan sanoen :D Ehkä muutama askel silloin ja tällöin tuli, muttei oikein nyt onnistunut. En sitten tiedä.
Vaihdettiin suunta, poni aloitti taas porsastelun joka lopahti onneksi aika nopeasti. Alettiin nostamaan aina laukka väistön jälkeen.
Ja väistöjä mä kyllä tein. Tosin käynnistä, ensinnäkin koska en jaksanut tapella sen ravin kanssa kun Roosa halusi kiemurrella ja koska halusin keskittyä väistöön ihan rauhassa kun ei se ravistakaan onnistunut. Käynnistä onnistui paremmin, tuli väistöaskel ja ehkä kaks-kolmekin, sitten poni katosi, sitten suoristin ja saatiin ehkä vielä yks-kaks askelta väistöä onnistumaan. Mutta parempi kuitenkin, tuli enemmän ja parempia väistöaskelia raviin verrattuna.
Laukkaa ei oikein edes otettu. Siis olevinas oli aina jotain tekemistä tai sit poni kiemurteli tai sit ei ollut tilaa. Kerran kaikki oli hyvin ja koitin sieltä nostaa sen laukan. Ei se oikein noussut käynnistä, ravia vain. Toiselle pitkälle sivulle sain laukan nousemaan oikein hyvin. Sitten Pomo päätti lähteä ja Roosa päätti kauhistua kun Pompeli irrotteli ja ei sit oikein päästy enää sille pitkälle sivulle kunnolla, sekin vähän vaikutti siihen miksen nostanut kuin tuon yhden laukan.
Toiseen suuntaan sama homma. Väistöt otin käynnistä, yhden laukan sain nostettua. Aika samantapaista kuin ekaankin suuntaan. Laukka jäi aikas vähälle tänään, heh.
Jäätiin sitten vaan loppukävelemään. Roosa tutki aidat tarkasti, sydän syrjällään hän säikähteli kaikkea etanaa isompaa kun oli niin karmivaa, iiks.
Marianne kysyi että koska pitäisi päästä läpi siitä merkkisuoritus hommelista. Heh. Todettuani että olin kovin tyytyväinen, oli se vähän epäuskoisen kuuloista. Ratsastin kuulemma nätisti (ja mä luulen että Marianne on vaan vanha) Tjaatjaa.
Marianne ei ilmeisestikään ymmärtänyt tämän päiväistä ideaani. Kun ei kuulemma saa vaipua epätoivoon. Mihin muuhunkaan, mikään ei ole hyvin :( Suunnattoman turhauttavaa kun aina on vaan väärin. Plääh.
No jaa, tänään meni ihan hyvin. Poni oli laiska, älyttömän. Meinasin kuolla siihen hitauteen, heh. Muuten se oli ihan okei. Ei saatu laukattua, se oli vähän plääh.
Mutta joo, ainakin takapäänväistätykset onnistuivat ja harjoitusravikin kun oli ensin lyöty ponille luu kurkkuun. Ihan hyvin tänään sitten meni kuitenkin. Joo. Ei nyt suunnattoman hyvin ja loistavasti, mutta hyvin kuitenkin.
Mutta mua ärsyttää kun ei ole hyvin :/ Ärsyttää ihan hirveesti tällanen matelu, mutta auta armias jos sitten ratsastaa eteenpäin, raipankin avulla, niin sitten ollaan taas jo siinä että nyt on liikaa ja kaikki on piloilla. Suunnatonta. Mä luovutan. Marianne voi vaikka taluttaa mua tästä lähin tai jotain, sit menee ainakin oikein.
Keskelle ja alas selästä. Ponin vein käytävälle ja Mariannekin sitten innostui harjailemaan ponia :p Roosasta lähti karvaa vielä aika paljon (Laki tosin voitti sen ihan kuus-nolla) joten hinkkailtiin hänet nätemmäksi. Roosa oli taas kauhean söpö, hän seisoi siinä oikein uskollisesti, kaverit syö vieressä ja tää tyyliin nukkuu. Kovin söpö poni :)
Vein sen sitten vaan tarhaan ja sit kotia kohti.
Huomiselle mulla ei ole suunnitelmaa, tosin se on paha laatia kun en tiedä millä mä menen. Mutta ihan tälleen ajatuksena, tai siis ajatuksena. Tai siis ihan vaan että kun joskus mahdollisesti taas Roosalla menen, niin sitä varten ajattelen jo valmiiksi (selkeää) Mietin että mitä silloin pitäisi sit tehdä. Mikä on riittävästi? Onko sitä olemassa.
Marianne viereen ja "kerrot koko ajan milloin mun pitää käyttää pohjetta/ohjaa/raippaa. Kerrot nyt ihan tälleen kädestä pitäen mikä on tarpeeksi" Sieluntuskaa, mutta mä en jaksa ettei koskaan ole sopivasti, vaan aina on liikaa tai liian vähän. Miksei mikään ole sopivasti?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti