Mä olen kovin innoissani. Sellanen hyvä jännitys on päällä. Totta kai ajattelen tälleen todenmukaisesti: ei siitä mitään tule. Mutta silti, hihih. Tää on niin jännää, hauskaa. Jee :D
Että tosiaan, tallille vaan tuossa hirmumyrskyssä. Ja kyllä, meillä oli oikein kouluaidat kentällä. Kuinka kauniit ne olivatkaan (;
Taululle ja se syvä helpotus, mulla oli Pomo. Luojan kiitos, pelkäsin että siellä on tyyliin joku Kaisa tai jotain, ku en mä huomennakaan Pomolla pääse, ja sen kanssa nyt on kuitenkin pakko päästä kisoihin. Tai se on ainoa jonka kanssa on edes sellainen pieni toivonripe, sen kanssa ehkä vois hyvällä tuurilla jopa onnistua. Joten kiva päästä ponin selkään edes kerran tällä viikolla, ei ihan kylmiltään tarvi sit kisoihin mennä.
Tunnillamme olivat myös Kaisa, Sakari, Salli, Evita ja Vinski. Pompeli oli vain mun kanssani.
Katselin pikkasen tunteja. Ja vauvaa. Vaavaa, hih. Kaikkialla on nyt vauveleita. Itseasiassa tarkennettuna; kaikkialla on nyt pieniä poikavauvoja. Lelliinan vauva oli oikein pieni. Ja pitkäjalkainen, malliainesta. Varsin söpö joka tapauksessa.
Lähdin sitten hakemaan Pomoa sisälle. Poni oli oikein fiksu, kävelin siinä tietä pitkin tarhoille ja matkalla huutelin vähän PomPomia. Ilmeisesti se tunnisti väännelmän nimestään, ainakin poni käveli oikein nätisti portille odottamaan.
Harjailin Pomon siistiksi ja vetäisin varusteet sille. Sitten lähdettiin kentälle päin.
Poni kentälle ja nousin selkään. Lähdettiin kävelemään alkukäyntejä.
Tosiaan, meillä oli siinä kouluaidat joiden sisällä oltiin koko tunti. Ja olen kyllä siis erittäin kiitollinen että ne aidat siellä ovat, mua nimittäin jännitti suunnattomasti ratsastaa valkeiden aitojen sisällä :D Ihanaa että päästään "harjoittelemaan" aitojen sisällä ratsastusta, voin panikoida nyt ja sit olla ihan zen sunnuntaina. Ehkä.
Käveltiin alkukäyntejä, mä ratsastin vähän vajaasti koska jännitti aidat. Eikä asiaa auttanut sateinen ilma, se enteilee aina pahaa. Koitin hakea edes suhteellisen reipasta käyntiä ja tehtiin jokunen voltti. Koitin myös saada Pomon kulkemaan uralla ja menemään kulmiin, se jos mikä on tärkeää. Ponikin oli siis ihan messissä. Oikeasti, koko tunti oli niin kauheen jännä. Ensin kyyläillään Samppaa joka (hui kauhistus) seisoi tiellä. Myöhemmin kyyläillään vierasta hevosta joka kulki tiellä. Sittemmin kyttäiltiin tätiä, joka seisoskeli portilla. Ja sitten toki oli pakko myös kammoksua Mariannea joka istui "tuomaripäädyssä". Ihan hyvää harjoitusta toki, tuskin se sunnuntaina ton helpompaakaan on.
Oli poni kuitenkin alkukäynneissä ihan ookoo, kääntyi ja liikkui sen verran kuin pyysin. Ja kyttäili kaikkea pää vimpulassa, heh.
Lähdettiin pikaisesti keventelemään. Pomossa oli vauhtia ihan mukavasti, ehkä vähän liikaakin. Ongelmana oli kuitenkin kääntyminen. Poni tipsutti toisten perässä silleen että njäänjää, en varmasti käänny. Minä tuskastelin kyydissä jonkin aikaa ennen kuin viimein uskaltauduin hieman tehostamaan pohjetta, jonka jälkeen ponikin alkoi kääntyä jo paremmin. Pomo oli ihan hyvä kuitenkin, kun mä pyysin oikein ja tarpeeksi se kääntyi oikein nätisti ja pysyttiin uralla ihan kivasti. Eikä edes hypitty aitojen yli, sitä mä varmaan eniten pelkäsin.
Tosin jos nyt oikein mietitään niin kyllähän se ponin meno ja ulkomuoto oli aivan siis järkyttävän näköstä, mutta olen päättänyt olla stressaamatta asiasta. Että buujaa kaikille (:
Käveltiin hetki. Marianne oli tossa alkuraveissa pitänyt oikein kisakuulustelun. Se yritti valaa uskoa siihen että se menee ihan tarpeeksi hyvin. Ehkä menee. Ja onpahan sitten jotain mistä parantaa.
Käyntien jälkeen lähdettiin harjoitusraviin ja harjoiteltiin kouluradalle tuloa, eli keskihalkaisijalle pysähdys. Jippiajei, pääsin kokeilemaan onko mulla toivoakaan Pomon pysäyttämisestä.
Ensin se ravi oli vähän ehkä sellaista altajuoksevaa. Mulla oli sellanen vähän turhan jännittynyt fiilis ja poni tuntui siltä että se lähtee käsistä. Koitin vain rentoutua ja ajatella ravia, jonka ansiosta se parani ja me oikeasti mentiin ravia. Ajoittain jopa sellaista ravia että se tuntui todella hyvältä, mä istuin hyvin ja poni eteni kivasti. Oikein hyvä. Vähän taas kääntyminen oli välillä hakusessa, unohdettiin että me osataan myös kääntyä, eikä vaan puksuttaa toisten takamuksissa.
Vähän oli keskihalkaisijalla ruuhkaa, jonka takia mun keskihalkaisija oli aina joko ihan vino, tai sit se sijaitsi pari metriä liian sivulla. Ei se niin nuukaa. Kyllä mä vaan kaikkeni yritin niiden pysähtymisten kanssa, koitin valmistella ja ajatella pysähtymistä. Oli se silti vähän.. Siis kyllä Pomo joka kerta pysähtyi, ei siinä mitään. Pari kertaa hiippailtiin se puoli minuuttia ennen kuin voitiin seistä paikallaan, mutta aina pysähdyttiin, välillä nätemmin ja välillä hitaammin. Kyllä se siis pysähtyy, siitä ei (kai) tarvitse kantaa huolta. Mutta olisihan se silti, ihan näin periaatteessa, kiva osata pysäyttää se edes vähän nätemmin ja sitä rataa. Vaikeaa.
Yllättävästi ongelmamme oli suoraan ratsastus. Ensin Pomo oli sitä mieltä että Marianne vähintään syö hänet, ja viiiuh meidän piti oikaista puoli kenttää ja karauttaa karkuun! Sen jälkeen poni tuumasi ettei hän mitenkään voi kääntyä sinne minne minä haluan, vaan joka kerta on yritettävä kääntyä eri suuntaan :D Ihan sama kumpaan suuntaan minä koitin mennä, aina se poni halusi tunkea toiseen suuntaan.
Lopulta alettiin löytää jonkin sortin yhteisymmärrystä, Pomo kääntyi vasemmalle oikein nätisti. Oikealle kääntyminen oli vaikeampaa, sinne oikastiin aina lapa edellä kaatuen ja kulmaan ratsastus oli vain harras toive. Mikäs siinä. Tai ei siinä muuta, mutta kun just sinne oikeellehan tässä pitäis kääntyä, että kyl sen nyt sopis sujuvan.
Lopeteltiin tehtävä ja käveltiin hetki ennen laukkaa. Laukka nostettiin lyhyeltä sivulta ja laukkaa pitkä sivu plus pääty-ympyrä. Hupaisaa kyllä, tämäkin osoittautui kovin hankalaksi :D Ensimmäistä nostoa lukuunottamatta laukat nousivat oikein nätisti ja minä istuin satulassa tosi hyvin, olen tyytyväinen. Mutta voi herranen aika, ei millään voitu laukata suoraan! Ensin sieltä tuli poni. Siis ymmärtäkää nyt, vieras poni tuli sieltä tietä pitkin, ei millään voida laukata suoraan, vaan on kannattavampaa oikoa puolet kentästä ja laittaa urku auki. Toinenkaan laukka ei oikein tykännyt jatkua, vaan Pomo tyytyväisenä kaarteli keskelle tuomaripään oikoen.
No ei se mitään, ei paniikkia. Vaihdettiin suunta ja laukattiin tähänkin suuntaan. Tähän suuntaan poni päätti sitten vähän pistellä menemään. Laukat nousivat ihan kelvollisesti ja laukat alkoivat hyvin. Mutta hertsileijaa kun sinne tuomaripäähän koitettiin mennä, ei niin millään. Sieltä tultiin lapa edellä karkuun (ja minä olin varma että kohta on poni nurin kun noin kiirettä pitää) päätyyn meno oli mahdoton tehtävä. Huomatkaa kuitenkin kuinka hyvä minä olin, Pompeli väänsi menemään kun oli muka niin kiire ja niin jännää että piti vähän väliä lähteä menemään ja vähän piti pukitellakin, mutta minä pysyin kyydissä. Hienoa minä, heh. Toinen tärkeä huomio on se, että mä sain Pomon jopa hiljentämään todella nopeasti, ainakin välillä. Hienoa, hienoa!
Ja vielä yksi hieno juttu on toki se, että kun Pomo kiihdytteli laukoissa, niin minähän sain sen hiljentämään ja jatkamaan laukkaa. Wuhuu, ja kaikki tekee aaltoja!
Joo, tää toinen suunta oli aina aika mielenkiintonen. Alkuun Pomo pääsi vähän oikomaan sen pään ja sit mentiin vähän miten mentiin. Lopulta päätin että koitetaan nyt mennä se päätykin ihan nätisti. Päätös ei tietenkään onnistunut, mutta oli siitä se hyöty että Pomon kiihdytellessä mä hiljentelin sen takaisin normaaliin laukkaan ja ympyrän kautta mentiin taas kokeilemaan onneamme tuomaripäähän. Kyllä me kerran sinne melkeen päästiin. Kuulostaa hyvältä ;)
Otettiin vielä loppuravit. Pomo oli taas kovin reipas ja minä taas kökötin. Köhköh. Koitin kyllä suoristua, mutta on se vaan vaikiaa kun poni on niin reipas, se on ihan loogista mennä eteen. Pienempi ilmanvastus.
Kyllä ratsu vielä kerran lähti menemään. Sieltä tuli hirmuinen pukki ja vähän laukkaa jonka tarkoituksena oli ilmiselvästi karistaa kuski ihailemaan niitä kouluaitoja vähän lähempää. Poni ei onnistunut, vaikka kyllä se yllättävän lähellä tuntui olevan. Lopputunnin poni päätti olla kiltisti, ravaili ja kääntyi oikein nätisti.
Loppukäynnit.
Olin oikein tyytyväinen, ei siinä mitään. Paremmin olisi voinut ratsastaa ja enemmän vaatia sitä emme toki kiellä. En mä nyt uskaltanut :p
Njääh, ja olen tyytyväinen laukkoihin (uskomatonta kyllä) Omalla tavallaan. Musta tuntuu että nyt ollaan kohdattu kaikki vastoinkäymiset, joten se sunnuntai ei kyllä voi ainakaan huonommin mennä. Ollaan nyt valmistauduttu kaikkiin mahdollisiin epäonnistumisiin, joten kyllä se siitä.
Keskelle ja alas selästä. Sitten poni talliin. Sillä oli taas hallusinaatioita, taas oli muka hirveä kiire juosta talliin. Parin pyrähdyksen jälkeen poni rauhoittui ja tyytyi kohtaloonsa. Harjailin Pomon pois ja kävin jälleen kyselemässä harvinaisen tyhmiä Mariannelta. Heh.
Sitten vain kotiin päin.
Eikö ole mukavaa vaihtelua, muutama edellinen teksti oli asennusmangstia, tää taas on tällasta psykoottista hihittelyä. Tuntemukset vaihtuvat aika radikaalisti :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti