Blogi uudistui

Tosi hurjasti uudistuikin :D Muutamat fontit vaihtelin ja värejäkin pikkaisen. Ja sitten tappelin tuollaisen kuvan ylös ^^ Mä pidän, vähän liian pieni mutta voivoi.

Hah, musta tuntuu että kauhean useasti Marianne sanoo että mä osaan nousta selkään niin hyvin. Kevyesti ja nopeasti niin ettei se satula tule mukanani vasemmalle puolelle. Olen suorastaan otettu ;)
Tosiaan kyllä mä koitan aina tulla mahdollisimman kevyesti. Ensin jalustin jalkaan ja sitten mahdollisimman lähellä satulaa ylös. Oikea jalka yli ja kevyesti satulaan. Aika useissa kirjoissahan toitotetaan että pitäisi laittaa oikeakin jalka jalustimeen että voi laskeutua kevyesti, mutta mun mielestä se on vaan kuluttavaa jos seisoo yhdellä jalalla jalustinta etsimässä. Kyllä sinne voi istua keveästi vaikka olisikin vain yksi jalustin jalassa.

Kohta on se vuosi kulunut, hienoa hienoa :D Tiedättekö, silloin kun mä alotin Maskulla niin ei se ollut mulle yhtään näin tärkeä ja ihmeellinen paikka. Siis kyllähän se oli mulle unelmien täyttymys, tunnit kivoja ja opin kaikkea. Mariannestakin pidin, hevosistakin pidin. Mutta silti. Tuon leirin jälkeen (lähinnä sen syvällisen keskustelumme jälkeen) on Maskusta tullut suurinpiirtein pakkomielle :D Kaheli olen. No mutta nyt se on niin uskomattoman tärkeä ja rakas paikka näin kokonaisuudessaan. Mä olen aina niin iloinen kun olen siellä ja kirjoittelen blogin täyteen ylistystekstejä. Samoin mulla on ollut nyt ihan pakkotarve käydä sen tiistain lisäksi muunakin päivänä. Nyt on kauhea viikko kun pääsin vain tiistaina. Ja tässä vaan mietin että menisiköhän sitten -30 asteen pakkasillakin pyörän kanssa sen tiistain lisäksi. Ja no totta puhuakseni... Tällä hetkellä olen täysin sitä mieltä että totta kai mä menen :D Saa nähdä muuttuuko mieli jos ja kun sitä lunta tulee korvistakin ulos jne. Saa vaan nähdä miten tämä viikonloppuhommeli menee. Kai mä jotain keksin...

Mutta joo, mä vaan tykkään niin kovin. Siellä on aina kiva olla vaikkei mitään tekemistä olisikaan. Se on niin mukavaa istua iltaa ja katsoa tunteja. Ja joku ehkä ymmärtää mitä ajan takaa.

Noh jaa, heipä hei. Nyt koitan tukahduttaa kirjoitusintoni ja kirjoittaa tiistaina vasta. Ja sitten keskiviikkona.

:D Ja jatkuu

Jahas, en saanut lisätä enempää videoita edelliseen postaukseen, joten:

Juup, laatuhan on tosi loistokas :D Tosiaan, osaan jätin ääniraidankin päälle. Oli ihan pakko
Mutta tässä on niin hyvää kuin huonoakin menoa. Vaikka tässäkin on jotain epäonnistumista niin olen hyvin tyytyväinen näihin pätkiin jotka tässä on. JA SIIS MITÄ NOI MULLE NAUROI, MÄ KERRON OPETTAJALLE ETTÄ ILKEÄT ISOT TYTÖT NAUROI MULLE, ANGST.

Ja jotain omaa hauskaa :D Miten mahtava meno ja meininki taas. Muutamiin jätin äänet taas, jaa-a. Jostain syystä. Ja toi Mariannen hieno toteamus tossa lopussa on kyllä hyvin looginen. Ongelmana on vaan se että mä en halua laukkailla täysillä Sikuri-raukan eteen, herran jumala :D Miettikää nyt mitä se ratsastaja musta ajattelee: kaamea kakara aina mun ja mun hienon ratsun edessä. Teilata pitäisi, julkeaakin olla täällä.
Lieventävä asianhaara ei todellakaan ole se, että tunti oli mun ei sen. Mutta en mä halua törtötä noiden ihmisten edessä, se on ärsyttävää ;)

Ja huomenna elokuviin. Katsomaan Taru Sormusten Herrasta 2 - Ilman sormusta.
Tai no, se taisi olla Harry Potter, mutta anyway.

Ja tiistaina pääsee taas tallille ja sitten keskiviikkona irtotunti! Niin pian :)

:) Awws

Nyt on kaikki kuvat ja videot hallussani :) Aika suloisia osa. Ja ratsastushan näytti hyvältä. Vertasin siihen edelliseen Sulo-tuntiin ja suurin piirtein kaikki sujui paremmin. Ihanaa. On se jännä kun videoita muutamalta kuukaudelta ja kun vertaa niitä niin huomaa että on sitä jotain oppinut. Aijai, ja muuten...
Meidän irtotunti on öö, viiden (5) päivän päästä! :D Jes!

Awwsista kuinka suloinen pikku höppänä se on :)

Tämä on söpö kuva, blogger ei anna oikeutta

Näin käännetään hienolle ravivoltille

Tsiikatkaa siis niinQu, mähän istun :D

Yksi useista hienoista ravikuvista

En nyt ala sen enempää kirjoittelemaan videoista. Sen sanon että meno oli oikein kivannäköistä ja olen tosi tosi tyytyväinen, noita voi katsoa hyvillä mielin. Kivasti oli myös kuvattu ja kaikkea :D Ja sujuu hyvin, oikein hyvin. Mietitääs joku parannettava asia..

Esim. Nojailin eteenpäin kun Sulo juoksi Elviksen perässä. Ja nousihan sieltä muutamaan otteeseen väärä laukka. Ja ne kädet, ärh. Ne ei liiku laukan mukana :D Mutta muuten. Mä istuin kauhean hyvin, en koko ajan meinannut tippua. Vähän Sulo kiemurtelee väärissä paikoissa. Yksikää nosto ei epäonnistunut, mun asento näyttää aika hyvältä. Mutta tosi kivasti meni kyllä omaan silmään, mitä nyt jalustimet on ylilyhyet. Verrattuna siihen että Asta-tunnilla pompin kaikessa jumalattomasti ja kevensin koko ajan väärin, Elvis-tunnilla nojaan koko ajan eteenpäin ja pompin laukassa viisi metriä, Sulo-tunnilla meinaan tippua ravissa ilman jalustimia, tulee useita epäonnistuneita nostoja ja pompin vähän, Kaisalta tipahtelen ja no. Laukassa seison jalustimilla ja ravi oli ehkä vähän turhan reipasta, mutta ei kyllä muuta. Huomaatteko, koko ajan vaan parantuu :)

Koska en tämän suurempaa kirjoitusta tee, niin:

Sulo oli aika söpö karsinassa :) Ja Henna ja Oona on tunnetusti siis tylsää seuraa :D Tai ei, Sulo alkoi ressata Hennan ja Oonan läsnäoloa, buahaha.

Aivan :D Me meinattiin murhata joku.
Tosiaan, tuossa on noi pari kohtaa kun sain nostettua laukan takaisin. Vaikka toi toinen onkin sellainen että ensin nousee väärä, sitten oikea, sitten joku ravilaukkaräpellys ja toisessa nousee ekaksi väärä, sitten oikea ja sitten oikea, niin oon joka tapauksessa hyvin tyytyväinen noihin. Joka tapauksessa sain jotain laukan tapaista nousemaan kun laukka oli tippunut. Ja varsinkin toi toinen, siinä Sulo oikeasti laukkaa hetken, olen hyvin hyvin tyytyväinen. Oon mä niin taitava.

Erikoinen päivä

Tämä päivä on ollut outo, merkillinen, erikoinen ja hauska. Ja vaihteen vuoksi ette saa kauheaa saarnaa huonoudestani sillä, uskokaa tai älkää, se meni ihan hyvin! Uskomatonta. Mulla vaan oli kauhean syyllinen olo kun ponia kiusasin. Vahinkoja sattuu mutta silti.

Eli olin tallilla vähän ennen viittä ja Hennan olin pakottanut kuvaamaan. Näin leirin jälkeinen meno oli pakko saada. Ja mukana oli myös Oona joka oli halunnut tulla. Ja mua jännitti koska ajattelin että Oona on hyvä, minä olen huono. Katsokaa nyt, pelkään kavereitanikin ;)

Noh, ensin menin katsomaan sitä ekaa tuntia. Ja joo, päivän erikoisin osuus oli alkamassa. Nimittäin, yksi tyttö... Se puhui mulle. Me juteltiin kaikesta mahdollisesta ja katsottiin tuntia. Ja siis, mä juttelin jonkun ventovieraan kanssa vaikka kuinka paljon, herran jumala. (tosin se tiesi mun nimen, mä en tiennyt sen nimeä)
Sitten se pyysi että auttaisin sitä kun se hakee Elviksen ja sitten lopulta vähän harjailinkin Elvistä sen kanssa ja keskustelimme taas oikein syvällisesti. Ja sillä välin mä päätin hakea Sulon, jolla mä menin. Jaaha.

Ajattelin että saisin Sulon ihan helposti kun suuri tumma rakastaja oli toisessa päässä tarhaa. No poni mukaan, ulos tarhasta ja Sulo käy syömään. Ärh. Sitten saavuimme sähkölangalle joka oli auki. Kääntelin ja vääntelin ponia että saisin sen langan kiinni ilman uhreja. Mutta. Sitten kävi jotain, ja lanka osuikin Suloon! En tajua miten, meinaan se lanka oli jo kiinni :D Sulo sai kauhean sätkyn ja lähti sitten laukkaamaan sinne ponipuolen ovelle. Ja minä roikun perässä. Siellä me mentiin, Sulo edessä ja mä koitan rauhoitella ja roikkua narussa. Ääk. Päästin sen narun vähän pidemmäksi etten roikkuisi ihan Sulon jaloissa ja vesihiihdettiin sitten ponipuolen tallinovelle ja siitä vähän vielä eteenpäin. Ja lopulta raketti pysähtyi. Ei kun poni talliin ja heh.
Tämä tyttö vei Elviksen sitten tunnille ja mun oli aivan pakko käydä tunnustamassa syntini. Sitä paitsi ajattelin että varmaan Marianne näki mun toilailut, kun kyllähän kentältä näkyy tuonne :D
Mä menen kentän reunalle typerä virne naamallani ja toivon Mariannen käsittävän. Uskomatonta kyllä, Marianne tajusi!
"Mitäs Milla hymyilee?"
"... Noi langat on ihan tyhmiä" tai jotain sinne päin ja jotenkin sain selitettyä että onnistuin iskemään Sulon päin sähkölankoja.
Alkuun oli pelottavaa kun Marianne näytti ihan siltä "Mitä, taasko?! Sinä et enää ikinä hae minun hevosiani tarhasta muahahah"
Mutta se totesikin: "Ai sekö se oli. Kun noi tuntilaiset sano et tuolla pääsi varmaan hevonen karkuun mutta en mä sitä nähny"
"No ei se karkuun päässy, mä roikuin perässä" totean loukkaantuneena :D
Ja sitten Marianne vaan toteaa että se on hyvä asenne, irti ei päästetä. Eikä ollut vihanen vaikka Sulo saikin sydänkohtauksen, kuulemma Sakarikin sai tänään ja näin. Mutta lyödäänkö vetoa että se lanka laitettiin just siksi että kaikki hepat osuisivat siihen ja saisivat ikuisen kammon kulkea siitä.
Ja musta tuli taas kuuluisa :D Kun toi yksi nainen jota fanitan tuli kyselemään että mikä hevonen pääsi karkuun. No ei se karkuun päässyt kun mä roikuin perässä ja se oli Sulo.

Sitten autoin tuon tyypin Elviksen selkään ja odotin Hennaa ja Oonaa saapuviksi. Kun he tulivat, kävin Sulon harjaamassa ja varustamassa. Niin ja käytiin kanssa katsomassa hevosia. Ja Sulo sai tuomion: normi ratsastuskouluponi :)

Sitten kentälle. Sulo käveli kiltisti kentälle, ei koittanut tappaa minua matkalla. Nousin selkään ja Marianne kiristi vyönkin. (opin viime viikosta kun satula heilui hulluna. Ja olikohan Marianne huomannut että vyö on löysällä. Kun se sanoi jotain että tällä kertaa kiristetään tai jotain) Sitten lähdettiin kävelemään. Mä sain jopa rauhoituttua, ei Oona ole niin pelottava. Ja Sulo kulki reippaasti. Ei semmoista rasittavaa löntystelyä, ihanaa! (pitää tästä lähin aina iskeä poni sähkölankoihin ennen tuntia ;) Saa harmaat aivosolut liikkeelle.)

Käveltiin ja Sulo meni tosi hyvin. Kääntyi kivasti, kulki suht reippaasti. Oikein mukavalla päällä, ihanaa. Alkukäynneissä otin ihan vaan muutaman voltin ja pysähdyksen ja alkukäynnit tuli kävellä uran sisäpuolella. Eikä ihmeemmin seurailtukaan. Tosin ei kentällä ollut meidän lisäksi kuin Kaisa ja Elvis, mutta.. Käveltyämme vapaasti, alettiin tekemään tehtävää. Eli lyhyen sivun keskeltä keskihalkaisijalle, keskelle pysähdys. Ja suunta vaihtui aina. Sulo meni tosi hyvin, vähän oli pysähdykset väärässä paikassa, mutta muuten kuulemma hyviä ja onnistuneita. Tosin voltteja vähän skippasin, sillä välillä Sulo halusi vähän seurata muita.
Sitten siirryttiin kevyt raviin. Muuten sama tehtävä, mutta pysähdys muuttui siirtymäksi. Meillä oli vähän enemmän ongelmia. Alkuun en saanut ravia kuin toisten perään. No ainakin ravi oli reipasta ja hetken seurailun jälkeen sain poninkin kuulolle jotenkin. Mun kevennys oli vähän vaikeeta ja sitten kun tultiin keskihalkaisijaa pitkin niin Sulo vähän kiemursi ja oikaisi, enkä mitenkään saanut sitä päätyyn asti. Lopulta sain pohkeet toimimaan ja Sulo kääntyi aika kivasti. Suoraan kulkeminen sujui vaihtelevasti. Joskus kiemurreltiin siirtymässä, joskus mentiin hienosti suoraan. Ja alkuvaikeuksien jälkeen päästiin jopa ravissa se koko keskihalkaisija, eikä oikaistu puolta kilometriä ennen lyhyttä sivua. Sulo kulki hirmu kivasti, aika reippaasti, eikä niin paljon seuraillut kuin joskus.

Sitten siirryttiin käyntiin ja nostettiin jalustimet kaulalle. Ensin käveltiin hetki ja musta alkoi tuntua että pohkeet lepattaa jossain kuusessa. (Ja kevyt ravissa Marianne totesi että olen löytänyt pohkeet paremmin kyljen tuntumaan. Ei ne ihan kiinni siellä ole, mutta paremmin kyllä, totesin niin itsekin) Käveltyämme hetken siirryimme raviin. Ja Sulo sitten paineli aivan turhan kovaa menemään ja minä pompin hirveästi selässä. Onneksi sain Sulon välillä kulkemaan rauhallisemmin. Alkuun ravasin ihan uraa pitkin ja koitin istua satulaan. Koitin pysyä kulmissa ja koitin olla pomppimatta hulluna. Jos piti kääntää, tein sen käynnissä etten putoaisi. Sulo kulki kauhean kivasti ja välillä istuin aika hyvin jopa. Aluksi olin tipahdella kulmissa kun poni kääntyi, mutta minä en, mutta vähän ajan kuluttua sain istuttua jo paremmin ja Suloakin sain ohjattua paremmin kulmiin.
Jonkin ajan kuluttua uskalsin alkaa tehdä voltteja ja ympyröitä. Oikeastaan käsky kävi että ympyröitä, mutta ne vähän pieneni. Mutta olen tosi tyytyväinen itseeni. Viimeksi tein vaan pari volttia -> ekassa olin tippua, tokassa istuin ihan vinossa että pysyisin. Nyt ei mitään ongelmaa. Vähän ehkä horjahdin joissain kaarteissa mutta muuten tosi hyvin. Jes. Sulokin kulki tosi hyvin ja ravissa kääntyi ihmeen kivasti. Ainoa vaan oli kun vaihdettiin suuntaa niin poni olisikin jatkanut vanhaan suuntaan. Jäätiin sitten aidan eteen tappelemaan kumpaan suuntaan me mennään. Ja sitten Marianne sanoi jotain että mä näytän kai kouluratsastajalta tai jotain, kun istuin ilmeisesti tosi hyvin ja naama peruslukemilla väännän harjoitusravia siinä. Mä vaan mietin että joo, mulla on tässä oikein kouluponikin alla, enhän mä voi näyttää kuin true kouluratsastajalta ;)

Otettiin muutamat siirtymät pitkille sivuille ja sitten saimme kerätä jalustimet jalkoihin ja huokaista helpotuksesta. Mutta on tuo silti kivaa. (Marianne kysyi meiltä alkutunnista että onko toiveita. Kun ei ollut niin tehtiin sitten tällaista. Olen tyytyväinen ettei ollut toiveita, toi oli niin kivaa) Käveltiin hetki ja vuorossa oli laukka. Ja kävelyn aikana mä totesin että jalustimet on liian lyhyet. Olisi voinut olla reiän, ehkä jopa kaksi, pidemmät. Mutta en jaksanut säätääkään :D (Joo, ja tällä hetkellä väitän että ne ois voinut olla neljä reikää pidemmät)
Laukkaa lähdin nostamaan ravista ja loistavaa miten huonosti toi eka suunta meni! Sakari tuli käyntien aikana kentälle ja Sulo sitten olisi niin halunnut kiehnätä orhin kyljessä. Ja ilmeisesti Sulo viimein tajusi että tässähän on kentän täydeltä hyvää seuraa, miten olisi tauko...
Eka nosto, meille nousi joku askel kaksi. Mutta ihan hyvä, ainakin jotain nousi ekalla yrityksellä. Sitten oli kauheita ongelmia. Kun ravasin, Sulo meni liian kovaa. Sitten se seuraili muita, ja kun se seurasi oikein junttimaisena muita ja ravasi liian kovaa niin mun kääntäminen oli mahdottomuus. Yritin jotenkin taistella ja kääntää ravissa mutta eihän se onnistunut. Niinpä laukka jäi aika vähäiseksi ja usein mentiin muiden perässä yms. Nousi kerran väärä laukka ja sitten kun laukattiin ja mulla oli liian lyhkäset jalustimet niin mähän nousen seisomaan.

Vaihdettiin suunta ja mä päätin ryhdistäytyä. Jos halusin kääntää siirsin Sulon käyntiin ja käänsin sitten. Nostin ravin vasta vähän ennen laukannostoa ja pyrin istumaan. Ja se meni jo hyvin. Sulolla oli ihanasti virtaa ja laukkapohkeen saadessaan poni räjähti laukkaan ja mentiin kivan reippaasti siellä. Ja jos koitin käynnissä viedä sen kulmaan ja nostaa käynnistä niin poni siirtyi raviin ihan omatoimisesti. Se oli ainakin reippaalla tuulella. Toiseen suuntaan laukka onnistui siis tosi paljon paremmin vaikka me käveltiin kyllä paljon kanssa. Mutta sain ainaki istuttua ja nostettua ja näin. Ja arvatkaas. Mä sain jopa pariin otteeseen nostettua laukan takaisin kun se tipahti. Toinen oli joku ihme räpellys, joten en ala sitä edes selittämään, mutta toisessa olin nostanut laukan, sitten se tipahti. Mä horjuin, mutta jotenkin siitä välittämättä heitin sisäpohkeen eteen. Reaktio jäi olemattomaksi, joten näpäytin raipalla ja laukka saatiin nousemaan! Ja sitten hiljensin hetken päästä itse. En edes yrittänyt kääntää laukassa, se olisi ollut aika mahdotonta. Pyrin vaan nostamaan itse, istumaan siellä ja ainakin ajattelin nostavani laukan takaisin kun se tipahti.

Sitten loppuravit, joissa Sulo kiisi oikein reippaasti. Mikä laiska se muka on : D Sulo kuitenkin aina rauhoittui pidätteillä (hetkeksi) Loppuraveissa Sulo meni aika hienosti, vähän kääntelin ja niin. Kai se kääntyi ihan hyvin. Sitten loppukäynnit ja jalustimet veks. Ja Sulo sai kehuja. Otin joitain voltteja ja pysähdyksiä. Ja Sulo oli oikein energinen vielä loppukäynneissäkin. Jos Sakari ravasi jossain, niin Sulolla alkoi oikein pää heilua ja jalatkin nousivat aika energisesti. Kerran lähdettiin jopa raviin. Pidin sitten ponille puhuttelun, että jos se haluaa laukata niin sen kannattaisi sitten totella mua. Kun nytkin käveltiin niin paljon kun Sulo ei kääntynyt kun halusin :D (ja tehtiin hieno pysähdys, suoraan ravista. Mä ravaan loppuraveja ja töks, poni pysähtyy rapsuttamaan itseään :D Aika jännä, ja Mariannellakin oli oikein hauskaa.)

Marianne kävi taas vaihtamassa pari sanaa. Mulle se sanoi että laukat nousi niin hyvin ja kaikki meni niin hyvin. Okei, mä olin ajatellut sanovani että joo tämä oli kiva tunti, sujui hyvin jne. Mutta toi särähti pahasti korvaan niin oli pakko korjata "No toiseen suuntaan laukka meni huonosti ja nousi välillä toisten perään. Mut ainakin mä sain pari kertaa nostettuu laukan takas ku se tippu" Miten positiivinen kommentti :D

Sitten keskelle, alas selästä ja Suloa laittamaan pois. Oih, poni näytti niin surulliselta (se taitaa näyttää aina) joten mä sitten juttelin sille ja silittelin sitä ja pyytelin anteeksi kauheaa käytöstäni. Toivottavasti se ei suuttunut. Oona kaverustui sitten Sulon kanssa ja lopulta jätettiin poni rauhaan, jottei se ainakaan rupea minua vihaamaan. Ja mulla oli jokseenkin niin hauskaa. Pesin Sulon kuolaimet ja juteltiin vähän Mariannen kanssa. Irtotunnista nimittäin. Henna vaan totesi että hänkin tulee sitten silloin ja mä sanoin että Jonna ehkä haluaa mennä Pomolla ja näin :D Ja kuvailtiin Hennan pikkusiskoa: pieni, pieni, pieni, se on sellainen.. .öö.. pieni? Ei sitä voi kuvailla muuten. Ja lopulta saatiin Oonakin mukaan. Eli sekin tulee meidän irtotunnille! :D Meillä on loistoryhmä nyt. Viisi henkeä. Kaikki törttöämässä siellä. Mahtaa mennä hyvin.

Enää oikeastaan viikko :D Jes, nyt vaan kauhea pohdinta että kenellä kaikki mahtaa mennä. (Mä keksin jo hyvän idean: Hennan pikkusisko ottaa Vinskin ja Oona ottaa Elviksen. Katsokaas kun ps on pieni ja heikko niin sitten Vinski voi tehdä mitä haluaa ja Oonalla on ollut taukoa ja voi jännittää joten Elvis on loistovalinta kun se juoksee Vinskiä karkuun ;))  Oih kun mä en jaksa odottaa. Tämä on niin jännää. Katsotaan sitten kun mä silloin irtotuntipäivänä oon perillä tyyliin neljältä että olen varmana ajoissa. Enpä ole muuten aikoihin nähnyt kun Oona ratsastaa, siistiä. Ja Oonan mielestä mulla meni hyvin :D Sitten kun sanoin että joo mutta laukka toiseen suuntaan oli surkeaa, niin kaikessa ei voi kuulemma onnistua. Mutta kun täytyy :D
Mutta viikko!

Koko blogi luettu ja muutakin

Aivan, mä luin koko blogini läpi ja korjasin kirjoitus/ajatusvirheet joka postauksesta. Uulalaa! Muutamissa postauksissa oli lauseita joita piti lukea hetki ennen kuin tajusin mitä oikein tarkoitin. Sitten korjasin lauseen selkokielelle.
Ja vähän mulla oli hauskaa. Se Kaisa-tunti kun tipahtelin, niin olin kirjoittanut kun Marianne oli menossa uimaan. Hmm, taisi olla aivotärähdys tai jotain :D Se oli kyllä menossa juomaan, mutta miten vaan. Vähän kiva kun ihmiset on voinut räkättää mulle, mutta mitäpä siitä, ymmärtäkää, olin herkässä mielentilassa :'D

Kiva ajatella että tiistai on kohta (no ei se kyllä ole) ja sitten tiistaina se irtotunti on viikon ja yhden päivän päästä, jes. Mä odotan, ja odotan.

Ja täällä on kuuma. Lämpö on joo kivaa, mutta tämmöinen sisällä sulaminen ei. Ja hei, enää ensi viikko töitä, ja kamalaa pyöräilyä, yh. Kuolen tossa matkalla aina.

Ja sitten, arvatkaas mitä huomasin :D Tehän ette ole nähneet mun Kaisailua. Joten teinpä pikku koosteen siitäkin, pistin oikein kommenttiraidankin siihen.

Uu, toivotaan että toimii. Parhaimmat palat ja näin, saa tämäkin postaus jotain järkeä. Tai siis ketä kiinnostaa kuulla että muokkasin mun blogitekstejä :D No ei ketään!

Mutta tallille pääsee seuraavan kerran vasta ylihuomisen ylihuomenna. Pitkä aika. Ja Henna tulee varmaankin kuvaamaan. Ja sitä seuraavalla viikolla on iki-ihana irtotunti. En kyllä kestä jos se irtotunti menee ihan puihin.

Ja taas tallilla :)

Aivan, tänään menin taas tallille :) Ei ole niin pitkä aika sitten seuraavaan tiistaihin ja kun keskiviikko on ainoa sopiva päivä tällä hetkellä..

No, menin jopa ajoissa tällä kertaa ja talutin pyörää loppumatkan kun aloin taas maalailemaan kauhukuvia kuinka kaikki on lähteneet ja tänään ei ole tunteja yms. Perille pääsin sentään ja sitten pyörin hetken ympyrää oikein fiksuna. Sitten sain viedä Lakin sisälle. Poni oli hyvin viisas, tuli oikein vastaan kun menin hakemaan ja kulki perässä niin kiltisti, ihana ihrakasa. Pistin sen Simon karsinaan ja en tiennyt kuinka kireälle uskallan pistää sen narkin kun pelkäsin että poni kuristuu tai jotain. Loppujen lopuksi Marianne totesi että naru jäi liian löysäksi, damn!

Sitten pääsin harjaamaan yhden tytön kanssa Elvistä, joka oli hyvin puhtoinen. Harjailin toista puolta ja päätä ja sitten kävin heittämässä Lakille satulan selkään. Ja kohtasin ongelman, poni on niin läski etten tunne sitä lapaa sieltä. Siinä koitin sitten etiskellä sitä luuta sen läskin keskeltä, kunnes luovutin ja sanoin että Mariannen kannattaa tulla katsomaan se satula. Taisin kuitenkin saada sen oikein, ei sitä korjattu ja mustakin tuntui että meni oikeaan paikkaan. Kyllä lihavat shettikset on kivoja satuloida ja näin. Sitten kävin vetämässä Elvikselle suitset päähän ja hipsin katsomaan tuntia.

Oikein intenssiivisesti taas katsoin tuntia ja totesin että yleisin ohje tuntui olevan ulko-ohjaan liittyvä ;D Raipan ja liinan kävin hakemassa vielä ihmisille. Nimenomaan, ihan mun piti käydä hakemassa se liina. Leijutaan kun on kivaa.
Sitten tämä yksi tyttö kysyi että jos se menee auttamaan yhtä ratsastajaa ponin kuntoon laitossa. Kuitenkin se meni Nikkiksellä, joten minä pääsin mukaan. Sain sitten hakea ponin tarhasta ja muuli oli tulossa mukaamme. Saimme kuitenkin matkaamme vain Nikkiksen ja pikku pohdiskelun jälkeen heitimme sen Sulon karsinaan. Ja tällä kertaa koitin pistää sen narun jopa lyhyemmälle.

Mut laitettiin katsomaan Nikkiksen kaviot ja kuulemma tämä ratsastaja oli viime kerralla pudonnut Nikkikseltä. (Hetkinen, enkös mä ollut viime keskiviikkona tallilla.. Olinhan? Eli se on varmaan käynyt toisenakin kertana. Vai olenko hullu? Muutenkin tuntuu että, hrm, kyllä mä olin viime keskiviikkona tallilla) Sitten kävin katsomassa kelloa. Ah, vain kahden minuutin kuluttua alkaisi tunti! Mukavaa :D Tosin tallin kellon mukaan oli viis minuuttia aikaa, joten.
Siitä vaan vein suitset noille ja koska en oikeastaan tiennyt mikä satula sille ponille olisi pitänyt laittaa, niin päätin ottaa sen Pomon satulan kun se oli ponilla silloin joskus ainakin. Tosin sillä ilmeisesti oli jossain omakin satula, damn :D

Lopulta mä sitten varustin Nikkiksen kun kukaan muu ei sitä varustanut? Totesin että Nikkis oli kyllä kauhean kiltti siellä karsinassa, oikein käyttäytyvä. Vain suitsien kanssa oli pikku ongelma kun poni olisi syönyt ja olisi hinkannut. Lopulta sitten ärähdin ja sain suitsetkin päähän oikein hienosti. Sitten poni kentälle ja mä pääsinkin taluttelemaan Nikkistä. Kuljin siinä, sitten Nikkis otettiin liinan päähän vähän ravaamaan. Sitten menin taas kävelemään. Sitten ravattiinkin niin että kuljin siinä vieressä. Ja mä asteittain aloin hylkäämään sitä ratsastajaa. Hienosti meni ja hetken kun oltiin loppukäyntejä kävelty niin päätin että okei mua ei tarvita. Kyllähän ne joo käveli jonkin aikaa ihan nätisti. Sitten kaksi ämmää, Nikkis ja Kaisa, pääsivät lähekkäin ja potkupotkupotku. Loistavaa! Mutta eipä sillä, Kaisa oli ollut tunneilla kauhean äkeä, se oli ekalla tunnilla ravannut Elviksen perässä ja koittanut purra sitä. Käytöstavat on rouvalla taas jossain.

Sitten Nikkis karsinaan, mä sitten otin siltä ne varusteet pois, autoin vähän Elvistä ja katsoin Nikkiksen kaviot. Ja mua kyllä huvitti kun tytön äiti alkoi selittämään että jääkö he tähän seuraksi etten mä loukkaa kun Nikkis on niin pahis. Kiitos, mutta kyllä se täällä karsinassa käyttäytyy tosi hyvin ja nostaa kaviotkin niin kiltisti.
Sitten menin ristittelemään suitsia, jäihän sinne muutamat ilman pakettia, mutta. Ja kyllä mua välillä ihmetyttää ihmisten ajattelu kun ne pistää ne suitset roikkumaan otsahihnoista? Tai eikö nyt jotenkin huomaa että näyttää vähän oudolta tai jotain :D

No jaah, hyvää yötä immeiset. Ja jes, mä sain tänään selvitettyä mun vapaapäivät. Sain vapaaksi 1.8.-2.8., eli saan pitää neljä työvapaata ennen irtotuntia! Jes :D Koko elämäni pyörii sen irtotunnin ympärillä. Kukaan ei voi tajuta kuinka tärkeä se tunti, se yksi irtotunti mulle on. Mutta se vaan on.

Hyvyyttään ei sovi tuhlata

Jos on hyvä, eihän toki aina tarvitse mennä moitteetta, katsokaas, hyvyyskin kuluu vaiko mitä.

Ja aivan ihana se uusi otus :) Kuulin siitä jo joskus ja paloin halusta nähdä aasinnäköisen ponin. Sanotaanko että aika pettymys, se näyttää muulilta eikä aasilta. Käsite-ero on huima, Mariannekin väittää sitä aasin näköiseksi. Ei se ole kuulkaas aasia nähnytkään ;) Mutta joka tapauksessa aivan ihana. Niin suloinen muuli poni. Ihana, onpa muulit muulinnäköiset otukset suloisia. Se on vaan niin söpö :D Ette kaiketi tajunneet sitä miljoonan hymiön keskeltä.

Noniin, eli saavuin ennen kuin tunnit edes olivat alkaneet ja totesin meneväni Sulolla, seuranamme vain Elvis. (Tämä menee hyvin, Sulo-Elvis-Sulo, seuraavaksi pitää siis mennä Elviksellä) En viitsinyt mennä harjaamaan Suloa reiluksi kahdeksi tunniksi joten katsoin ekan tunnin lähes kokonaan. Kymmentä vaille kuusi lähdin hakemaan ponia tarhasta. Ja kun aikaa oli näinkin runsaasti, päätin harjata ponin perusteellisesti! Ensin kumisualla karvaa ja savea pois. Sitten yhdellä harjalla Sulo kokonaan, ei päätä kuitenkaan. Sitten kaviot, jotka olivat erittäin täynnä savea, jota en saanut edes pois. Aijai.
Sitten otin jonkun kivan harjan ja jonkun friikkiharjan ja harjasin hiukan Sulon tukkaa ja häntää ja murensin niitä savikökkäreitä jouhista pois. Ja sitten Sulo kokonaan läpi yhdellä harjalla. Vessakäynnin jälkeen otin kaviokoukun ja putsasin kaviotkin ulkopuolelta ja käsin rapsutin hiukan sieltä jalan alaosista savea pois. Ja lopuksi Sulo vielä yhdellä harjalla läpi. Sitten poni näytti oikein edustavalta joten kehtasin varustaa sen. Ja kentälle.

Meillä oli aika vapaamuotoinen tunti. Ensin käveltiin ja Sulo meni oikein hyvin. Vaan kerran olisi seurannut Elvistä, muuten se kääntyi tosi hienosti. Hieno poni. Mä koitin asettaa hienosti volteilla, tuloksena tosin oli se että voltit alkoi merkillisesti kutistumaan. Hmm...
Sitten lähdettiin kevyt raviin. Kun mä koitin siirtää ponin raviin, se lähtee hyppimään kentän keskelle, vaihtaa suuntaa yms. Kauhean tappelun jälkeen sain sen raviin, Elviksen perään :D Siinä sitten koitan Suloa kääntää, ja ei mitään. Kun lopulta päästiin imusta pois ja sain ponin kulkemaan alkoi meidänkin juttu jopa toimia. Poni kääntyi, koitin asetella, koitin muistaa katsoa minne menin. Ja tajusin yhdessä vaiheessa että vaikka asetan niin voin silti pitää myös sen ulko-ohjan tuntumalla.

Ravailtiin siis vaan kevyesti, hiukan jotain voltteja otin Sulon kanssa. Sitten pikku harjoitusravipätkän kautta käyntiin. Ja olin oikein ylpeä kun istuin siellä ravissa niin hyvin, pomppimatta siis. Hetkinen käyntiä ja päästettiin hepat vapaammalle ohjalle. Vinskikin liittyi seuraamme ja Sulo ilmeisesti ajatteli että jippii, rakastettu toverini tuli, ja meillä oli hetken ongelmia, kun Sulon mielestä meidän olisi pitänyt mennä kyselemään kuulumisia Vinskiltä. Otin tässä vapaassa käynnissäkin hiukan jotain kääntämisiä. Ne sujui hyvin jos ketään ei ollut lähistöllä. Jos oli, oli kiristettävä ohjia ja laitettava poni menemään. Mikäs siinä toki.

Sitten lähdettiin laukkaamaan. Saatiin laukata miten haluttiin, taas. Mä nostin tietenkin ravista, ja ajattelin että jospa vaikka laukka nousisi heti ekalla yrityksellä, kun tuossa alkuraveissa oli Sulo vähän väliä siirtynyt laukkaan kun koitin kääntää sitä pois Elviksen perästä. Turha luulo oli sekin ja tuli muutama moka...
Sitten sentään nousi se laukkakin. Aika räpellystä, mä vaan ajattelin että jos saan Sulon eteenpäin, olen tyytyväinen. Ekat nostot jäi askeleeseen kahteen, sitten päästiin jo vähän etenemäänkin. Mutta joka kerta Sulo hyytyi ennen ratsastajaa. Ja joka kerta se ravi yllätti mut, niin että aloin pomppimaan ja joku laukannosto oli täysin hepreaa siinä kohdassa. Ärh, miten se voikin näyttää niin helpolta kun jotkut nostaa laukan saman tien takaisin? Räivöstyttävää.

Välillä meillä oli jotain älyvapaita laukkapätkiä kun nostin laukan, laukattiin hetki, Sulo hyytyy, multa tyyliin tippuu jalustin kun pompin niin holtittomasti. Sitten haen hetken sitä ravia kun Marianne valittaa siinä vieressä että et nyt hiljennä, ei se haittaa vaikka jalustin tippuukin, ja sitten nostan laukan takaisin ja toivon pysyväni yhdellä jalustimella. Ihan hyvin siellä kyllä pysyin, sentään. Ja kyllä mä sain istuttua laukassa oikein hyvin. Nostot onnistui jotenkin, mutta kyllä Sulo lähti itsekin laukkaamaan. Ja kyllä mä muutamaan otteeseen sain suht heti nostettua laukan takaisin (siis pikku rauhoittelun jälkeen, mutta suht heti verrattuna normaali tilanteeseen) Ja laukassahan mä en edes koittanu onkia mitään jalustinta takaisin, hain sen sitten ravissa. Jos ehdin :D

Sitten vaihtui suunta ja meidän taidot katosivat jonnekin. Laukka ei noussut ja jos nousi niin se oli väärä. Sulo seurasi kaikkea mikä liikkuu, joten laukkaamisesta ei tullut mitään. Jnejnejne. Lopulta sain ainakin yhden hyvän pätkän. Laukattiin ihan oikeaa laukkaa, pitkä sivu, ilman seuraamista. Ja siihen se laukkaaminen sitten loppuikin. Ja joo, tiedänhän mä että suuri ongelma tässä on se, että kun Sulo alkaa seuraamaan, mä hätäännyn että "omg oon huono, poni seuraa!11". Sitten lähden kallistumaan eteenpäin kun haen käsille enemmän "painoa" ja sitten istun tyyliin etukaarella ja poni ei ainakaan käänny. Sitten kun vielä unohdan pohkeiden riittävän käytön niin soppa on valmis ...

Sitten siirryttiin kevyt raviin. Ja se meni oikeasti tosi hyvin. Sulo meni niin hienosti, onko meillä ollut ikinä noin kivaa ravia jotenkin. Tai sitten se johtui siitä että tunti meni muuten niin huonosti :D
Mutta Sulo kulki eteenpäin, ei seuraillut, kääntyi vaikka ohja oli melko roikkuva (vaan kerran jouduin kiristämään kun Elvis kulki edellä mutta kääntyi kumminkin tosi hyvin) Mäkin sain siihen kevennykseen jotain tahtia ja niin. Tosi kiva loppuravi. Kerran taidettiin käyntiin hyytyä mutta siinä se.
Niin ja pari puskakokeilua tuli, mutta sain Sulon pois. Kerran se jäi mutustelemaan yhtä heinänkortta sinne naamalla oikein pirullinen virne. Ja siinä me tapeltiin hetki ennen kuin sain sen ponin pois sieltä. Ja hei, kuinka monta kertaa mulle huomautettiin kevennyksen vaihtamisesta :D Noloa. Mutta en vaan ehtinyt ja muistanut tarkistaa, oli tärkeämpääkin tekemistä.

Ja huomasin kyllä että Sulon kanssa en vaan löydä niin helposti sellaista tahtia siihen kevennykseen. Tai siis, osaan keventää ja näin, mutta jotenkin se on kauhean vaikeeta ja tuntuu että pieninkin muutos raviin ja mä sekoan. Ja jotenkin loppuravissa löysin aika kivan kevennyksen sinne.

Sitten tosiaan jäätiin käyntiin ja mä heitin jalustimet pois. Jumppailin jotain omaa siellä ja näin :D Sulo kulki kiltisti uraa pitkin, eikä se tainnut juurkaan seurailla tai mitään.
"Sehän meni oikein hyvin" toteaa Marianne kun kuljemme ohi.
"No en nyt sanois" totean minä, suorastaan hämmästyneenä. AI ETTÄ HYVIN!? Okei ehkä yli puolet tunnista meni hyvin, mutta kaikki muu niin huonosti. Toiseen suuntaan laukka oli suorastaan katastrofaalista eikä siitä tullut jotain jonka jätämme kirjoittamatta. Ja Sulo seuraili ja minä istuin niin huonosti kuin vain ihminen voi. Mä istuin varmaan koko tunnin vinossa, tai sitten satula oli vinossa, tai sitten jalustimet oli vinossa. Tai sitten mä olen niin vino että kuvittelin istuvani vinossa. Mulla oli koko ajan väärä kevennys, mikään ei onnistunut ja tämä toteaa että meni hyvin. Kuulkaas, tarvitaan nyt kyllä opettaja joka aina tunnin jälkeen valittaa että menipäs surkeasti, mitään et osaa, haahaa. Sitten olen tyytyväinen :D Vai vielä HYVIN. Ja sitten rauhotutaan, mietitään että joo, vuoden olen ratsastanut. Kyllä se meni hyvin.

Sitten Marianne sanoi olevansa tyytyväinen siihen kun en hiljentänyt vaikka jalustin tippui vaan jatkoin ja laukkasinkin jopa, kun joskus hiljensin aina. Ja mitä hyvää siinä nyt oli ? Mietitäänpäs nyt, mitä hittoa se jalustin ensinnäkin teki siellä kun sen kuuluisi olla jalassa. Sen kuuluisi levätä kauniisti päkiällä, hyvin kevysti vain, eikä hengailla hevosen kyljellä. Eihän tohon voi olla tyytyväinen. Siihen voi, kun se jalustin pysyy jalassa jonne se kuuluuki :D
Mä olen kuulemma sellainen että mä en ole tyytyväinen mihinkään. Eihän huonoon suoritukseen voi olla tyytyväinen, tiedän pystyväni parempaankin. Ja parempi näinkin kuin että jee sain hevosen ravaamaan askeleen vuosien yrityksen jälkeen, nyt voimmekin pari vuotta tehdä niinkuin heppa haluaa kun olen niin tyytyväinen elämääni ja aivan mahtavaa!
Ja muutenkin, olenhan mä tyytyväinen, moniinkin asioihin. Esim... Hetkinen, pitää miettiä :D
No näihin loppuraveihin, viime tunnin laukkaan ja siihen kun en kiskonut Elvistä raviin kun se meni, yhteen hyppyyn joka tosin ei ole kovin iso asia, siihen kun opin oikeasti istumaan laukassa. Ja joka kerta mua ilostuttaa kun huomaan istuvani harjoitusravissa :) Niin pieni asia, ja niin paljon iloa. Kun joskus ajattelin etten ikinä opi istumaan vaan pompin aina kuin perunasäkki ja nyt on mahtavaa huomata kun pystyy istumaan siellä oikeasti kuin liimattuna. No ei tietenkään aina, esim laukkaa nostaessa mä jännityn sen verran kun pitäisi laukkakin nostaa ja silloin pompin jonkun verran (tänään kyllä istuin aika tiiviisti) Mutta suunnatonta riemua tuottaa kun istun edes jonkun pätkän kuin liimattuna siellä penkissä. Se on mahtavaa, aina vaan ja aina vaan. Saa nähdä milloin kyllästyn tähän riemuun.
Mutta tosiaan, en mä ainakaan nyt osaa kyllä sanoa yhtäkään tuntia johon olisin täysin tyytyväinen. Aina on parannettavaa. Mä olen tyytyväinen tunnin osiin, mutta koko tuntiin en, koska joku on mennyt pieleen. Mutta eikös se ole hyvä, keksin joka tunnista korjattavaa johon voi jatkossa koittaa kiinnittää huomiota.

Sitten kauhean tappelun siivittämänä keskelle ja Sulo reippaasti pois. Sitten kirjoitutin kortin ja tosiaan. Koko ajan oli miettinyt että tänään, tänään mä varaan sen meidän irtotunnin. Mietin että hyvä varata tänään, pääsen miettimästä sitä. Mutta arvatkaas kuka jäätyi kun oli oikeasti kysyttävä :D Siinä seisoo ja odottelee että kaikki häipyy, antaa kortin ja lopulta pikku öö örinöiden saattelemana saa sen jopa varattua. Voiko olla näin vaikeeta? Mutta tosiaan, jos ei ihmeempiä tule, me neljä mennään meidän tunnille kahden viikon päästä. Jeejee, ihanaa ja jippii. Nyt vaan kukaan ei saa päättää ettei se sovikaan tai muuta samanlaista. Olisipa se pian, mulla on nyt jotain mitä odottaa ja jännittää.
Meinaan oikeasti, se on niin näytön paikka. Näyttää noille että kahtokaas, tässä on vuoden tulos, kyllä mä nyt sentään jotain osaan jo vaiko :D Toivotaan nyt kaikki yhdessä ettei se tunti mene ihan penkin alle, ei tuo kovin hyvää kuvaa sellainen, vai mitä.

Kaksi viikkoo ja yksi päivä!!! Nyt mä vaan mietin ja pelkään että kumminkin Marianne kuuli väärän päivän tai muuta samanlaista :D Tosin mä kyllä toistin sen päivämäärän kahdesti, että kai se tajusi.. Luotetaan taas tähän ja näin. Täytyy sitten vaan kahden viikon päästä rutistaa itsestään sen verran että uskaltaa sanoo tyyliin moikka, me tullaan sitten huomenna yms. Varmistellaan varmistellaan. Mutta mutta, pian se on, mutta ei tarpeeksi pian

Ja mä keksin että haluan mennä Vinskillä. Koska olen silläkin viimeksi mennyt ja nyt oikeasti haluan mennä sillä. Ihan vaan kokeilun halusta. Kuuluisiko ohjelmaamme "kuljetaan pitkin uraa kaula kaarella ja syödään puskista kun vaivainen ihminen siellä selässä ei saa minuun mitään tolkkua"? Mutta mä haluan mennä Vinskillä. Pitäisiköhän kysäistä että jos mä mitenkään voisin ;) Tai sitten antaa olla.


MUTTA KAKSI VIIKKOA JA YKSI PÄIVÄ, JOS JOLLEKIN TULEE JOTAIN, NIIN SE KUOLEE HAHAHAHAH >:D Nimenomaan kellekään ei tule mitään. Että kun mä en voi muuta tehdä kuin ajatella sitä meidän tuntia ja kaikkea, toivottavasti se edes sujuisi ja kunpa nämä päivät menisi nopeasti.

Voih, huoh ja tylsää

Ja mikäpä olisi parempi keino viettää lauantai torstai-iltaa kuin juoruilemalla parhaimmille kavereilleni, eli teille mielikuvituskaverini. Tai oikeastaan lukijani. Joista pelkäänkin vain kahta kolmasosaa. Kai mussa on jotain vikaa kun pelkään ihmisiä niin kauheasti :D Minkäs sille mahtaa, mä olen vaan tällainen huono ja pelottavat ihmiset on niin hyviä ja isoja... niin joo, hetkonen, mä taidan kyllä olla isompi. Olenpa naurettava taas tänään.

Tiesittekö muuten että suomenkieli on kyllä kivaa. Kun on niin paljon eri tapoja sanoa asioita ja ihmiset tajuaa. Voi sekoitella sanajärjestyksiä, ei ole niin tarkkaa. Ja mun mielestä esim. englanti on kauhean ruman kuuloista. Tai mietitäänpä vaikka sanaa book. Miten se lausutaan järkevän kuuloisesti. No ei mitenkään. Sad, siksi englanti on ruma kieli kun mitään ei voi lausua järkevän kuuloisesti :D Sen sijaan mun mielestä saksa on kauhean ihanan kuuloista, vaikken siitä mitään ymmärräkään kun saksalaiset puhuusilleenylinopeastiettämätajuanehkäyhdensanankunneonjopuhunutkokolauseen. Mutta suomi on oikke kliffaa ku voip puhhuu suuri piirtei mite halluu ja khyl sitä silti normi immeiset ymmärtää :D Ei mutta kyllä mulla oli välillä pudota silmät päästä kun meidän luokan ihmiset tyyliin kysyy mitä tarkoittaa joutilas yms. Eikö tämä kauhea nykynuoriso nyt suomea edes osaa ;)

Toisaalta suomessa on joitain niin oksettavia sanoja. Yh, mä en sano joitain sanoja kun ne on niin etovia. Esim finni on kamala sana, hyi hyi. Katsokaas kaikki virheet ovat yksinkertaisesti pisteitä. :D Samoin makupala on niin karsea sana kuin olla ja voi, yök. Mikä neropatti senkin meni keksimään (on se neropattikin aika älyvapaa sana...) Miettikää nyt kun joku sanoo makupala. Yök, mulle tulee paha olo kun ajattelenkin jonkun sanomassa sanan makupala. Kun se lausutaan oikein mmmmmakgkupbpallla. Hyi. Siis ihan mikä tahansa herkku, karkki, nami, syötävä on parempi kuin se karmea maun ja palan yhdistelmä. :D
Onhan noita karmeita sanoja enemmänkin, tuli nyt vaan noi mieleen. Joskus vihasin suuresti myös sanaa likka. Nykyään olen sentään siihen siedättynyt, muuten räjähtelisin tunneillakin vähän väliä. (Muuten sana vanhus. Tuleeko teillekin heti mieleen mies? Mulle tulee, en osaa ajatella että vanhus voisi olla nainen.)

Pohjimmiltaan oikein mukavaa tämä suomi ;) Se vaan että makupala on turhan yleisessä käytössä ja tekisi mieli hirttää ihmiset jotka käyttää sitä sanaa :D

Muuten näin johonkin liittyen mä olen huomannut että lastenhoito ei ole kovin mielekästä. Tosiaan kunnalla kesätöissä ja päivähoitoon pääsin. Siis onhan siellä ihan kivaa, olen kaikkein pienimpien kanssa mikä on kiva. Ja siellä on yksi ihana vauva :) Vauvat on ihania! Haluan oman vauvan, mutta en sitten halua pitää sitä kun se kasvaa kamalaksi kakaraksi. Mä rupean adoptoimaan ihmisten vauvoja ja palautan kun ne alkaa ärsyttämään mua, vauvat on vaan ihania ;)
Mutta tosiaan, tämä lastenhoito ei näemmä ole yhtään mun juttu. Kyllästyin jo ekana päivänä :D Sen sijaan esim just noita tallihommia jaksaa ihan kepeästi. Ja jännää on se että mun mielestä se lastenhoito on fyysisesti rankkaa, rankempaa kuin jotkut tallihommat. Meneeköhän vähän älyttömäksi. Mutta selkä tulee kipeäksi kun seisoo siellä jotain leluja pesemässä ja kun nostelee hyvin kasvaneita lapsia ja niin. No onneksi siellä on muutama aivan ihana lapsi niin jaksaa olla siellä niiden kanssa leikkimässä.

Ja blogiin liittyen, meille ilmeisesti sopii se irtotunti, jeejee! Tai Jonnalle kuulemma sopii, Hennalle sopii (ja pikkusisko tulee kanssa :D Jeejee) ja no, eiköhän mullekin sovi. En ole maininnut vielä, mutta aikanaan, aikanaan. Oikeasti, en kestä jos nyt joku ilmottaakin ettei se sovikaan, tai jos joku älypää tulee kipeäksi tässä noin kolmen viikon päästä. Oi mä olen odottanut tätä niin kauan, ja siihen on enää alle kolme viikkoa. Nyt vaan pitää toivoa ettei kukaan sano ettei sovikaan ja sitten toivon mukaan tiistaina sanoa isolle pelottavalle Mariannelle että se sopii.

Muuten jännä tyyppi. Tai siis se on välillä tosi iso ja pelottava ja välillä tosi iso ja turvaa tuova. Ja kun periaatteessa se ei ole kumpaakaan kun se on niin ahdistavan pieni :D Että se on ahdistavaa kun ihmiset on mua lyhyempiä. Välillä häiritsi olla kavereidenkin kanssa kun ne olí niin pieniä (joo, Henna ehkä muutaman sentin lyhyempi, mutta silti) Tosin mulla oli aina hauskaa kun sain haukkua kaikkia pätkiksi. Muutenkin kun miettii niin me oltiin aika reiluja toisillemme, meidän kaveripiiri :D Suurin piirtein kaikki kanssakäyminen oli toistemme haukkumista, mutta mikäs siinä. Parempi sanoa suoraan. Voi niitä aikoja, nyt mulla ei ole enää ketään. Elämä menee ja sitä rataa. Mulla ei ole kavereita, sääli homma :D En mä katos enää mistään saa kavereita, en ole niin ulospäinsuuntautunut.


Olinpa minä muuten rohkea, en sanonutkaan siitä :) Uskalsin mennä keskiviikkona tallille, eikä edes jännittänyt. Vaikka siellä olisi voinut olla pelottavia ihmisiä. Mutta uskalsin kun mietin että istun vaikka 24/7 kentän laidalla kun massiivinen Marianne luo siellä turvaa ja näin.

Iltaa istumassa

Katsokaas, normaalit mun ikäiset nuoret notkuu joka ilta Hesen kulmalla ja Maskun montuilla. Mitä minä teen? Istun katsomassa kun muut ratsastaa ja puhun itselleni. Kaipa mä olen sitten hieman epänormaali :D

Ja hah, Marianne katsokaas yrittää nyt huijata ihmisiä. Se väitti että ne tekee talliremonttia. Aivan, ne korjaa karsinat ydinpommi-iskun jäljiltä. Pian me luetaan tallin seinältä että "Muhammed elää" (tai niiden johtaja taisi olla joku Osama) ja sitten noi purkaa seinän ja se varmaan selitetään sillä että ilmanvaihto ei oikei n pelannut, niin päätettiin sitten tehdä pikkuinen tuuletusaukko seinään.

Juu, mutta mä olin tänään siis tallilla, ette varmastikaan tajunneet oi palkokasviset lukijani! Aloin miettimään päivällä, menisikö tallille. Kun tulin kotiin päätin etten mene, kun olen väsynyt ja kylmä ja yms yms. Sitten päätin taas että menen, en mene, menen, en mene. Lopulta päätin että kyllä mä menen, sama se istunko mä illan siellä vai koneella. Niinpä mä lähdin ja saavuin perille kuuden maissa, ah. Päätin olla järkyttävä, joten pistin lasit päähän enkä edes laittanut ratsastusvaatteita niinkuin yleensä. En jaksanut, ja lasit laitoin... Öö.. Ne oli suojavarusteena, jos tallilla on pelottavia ihmisiä, niin ne ei ehkä tunnista mua (siis voi lol, ihq daa ja sitä rataa)

Ja sitten mä istuin kentän laidalla katsomassa. Katsoin ekan tunnin, tuijotin oikein intenssiivisesti kun tyypit ratsastaa, mietin kaikkea maan ja taivaan väliltä, korjailin kaikkea mielessäni. Kun ne alkoivat kävelemään mä kävin hakemassa takin ja takaisin kentän laidalle katsomaan seuraavaa tuntia :D Opettelemaan kuinka laukka nostetaan takaisin kun se tippuu raviksi (se näytti niin helpolta, mutta on mahdotonta) niin, ja opin myös että ulko-ohja pitää pitää tuntumalla 24/7. Kun tämmöisenkin muistaisi niin hyvin menisi. Ja kun oppisi nostamaan sen laukan takaisin kun se tippuu. Niin ja kun oppisi kääntämään laukassa kumpaankin suuntaan ja kaikilla hevosilla. Voivoi, paljon asiaa.

Sitten tunnit loppui ja sitten. Syy miksi mä olin tallilla oli se, että mä mietin tätä erästä tuntiasiaa ja halusin kysyä sitä Mariannelta. Mä olin kyllä täysin varma etten mä edes saisi kysyttyä Mariannelta tätä asiaa, mä kun olen niin ronkeli etten voi kysyä jos siellä lähellä on muita ihmisiä (jotka salakuuntelee ja naureskelee partaansa ;)) Ja kun Mariannella on taipumus karata jos lähellä ei ole muita ihmisiä :D Kun mä en sitten saa suutani auki että saisin sen pysäytettyä. Joten kun tunnit loppui niin mä sitten vähän niinkuin käppäilin huomaamattomasti Mariannen perässä odottaen tilaisuutta kysyä. Nyt olikin hyvä, kun oli heppakerho niin siellä tallin pihalla seisoi ihmisiä tosi kauan. Jos kaikki olisivat lähteneet, niin munkin olisi pitänyt. Eihän ihmisten pihoilla sovi seisoskella.

Ehdin jo epäillä etten mä saa mitään kysyttyä kun Marianne on puhelimessa ja Marianne pomppii siellä ja täällä ja Marianne esittelee tallia eräille henkilöille jne. Ja kun Marianne on paikoillaan niin siellä on pyhiinvaellusjoukkio vieressä ja ärh. Mutta lopulta! Pyhiinvaellusjengi häipyi ja se koira oli pihalla ja Marianne oikeasti jäi siihen sen koiran luokse. Jippii. Sitten vaan mä en toki pystynyt sanomaan mitään koska Marianne puhui siinä mulle ja koiralle. Ja sitten se olikin jo karkaamassa tallille.

Mutta minä onnistuin kysymään mieltäni painanutta asiaa! Ja miten tahdikkaasti mä osasinkaan kysyä :D
"Öö" (ja huomatkaa, Marianne jopa kuuli säälittävän ininäni ja pysähtyi. Wauh!)
"Voiskohan ämämämämädgrouihjorjhi niin sopiskohan kenties ja blaablaablaa" :D Olenpa minä hyvä puhumaan ihmisille, oikein kateeksi käy. Oikeasti toi ihme ojsgnvoji-möngerrys oli suorastaan loistava! Mua pidetään jotenkin hulluna (mutta olisikohan ollut parempi jos olisin alkanut selittämään: niin sopiskohan kenties mitenkään, tää ei nyt just oo ajankohtanen, mut aika pian se on ajankohtanen, oikeestaan muutaman viikon päästä, niin et jos vaan jotenkin mahdollisesti vois sopia...)

Mutta ilmeisesti sain asiani selostettua tarpeeksi selvästi, ja ilmeisesti Marianne sääli tätä psykopaattia, nimittäin asiani jopa sopi! Ja nyt haluatte kuulla kauhean kysymykseni. Eli kysyin olisikohan mahdollista pitää tunti jolle tulisi minä, Jonna, Henna ja ehkä eräs hyypiö. Olipas taas niin hemmetin vaikeeta, eikö totta? Nyt pitäisi vaan näiltä herneaivoilta, ja itseltäni, kysyä sopiiko ajankohta ja sitten vaan ensi tiistaina voisi ilmoittaa Mariannelle että se sopii. (katsokaas tietenkin se sopii, noiden talli on kesälomalla -> niillä ei siis ole elämää) Jippii. Mutta mietin vaan että miten Marianne voi muka muistaa sen vuoden takaisen tunnin kun me oltiin. Siinä ei kyllä ole juuri mitään muistamisen arvoista.

Ja kun olin saanut asiani kysyttyä, saatoin viimein lähteä tärisevänä kotiin. Kauheeta, aivan järkyttävää!

Mutta nyt vaan täytyy toivoa että kaikille sopii tämä muutaman viikon päästä oleva keksiviikko. Mutta jo se on hienoa että se sopi Mariannelle. Jeejeejee :D Pidetään vuosipäivä, meinaan se tunti olisi sitten ihan sama kuin silloin vuosi sitten. Viikko on melkein sama (taitaa olla viikkoa aikasemmin kyllä), päivä on sama :D Jeejeejee, vuosipäivävuosipäivä

Hitsi tämä on hienoa, mä koko ajan pelkäsin ettei se sovi. Nyt jollei se jollekin meistä sovi, ammun tämän henkilön henkilökohtaisesti (ja tämä jää viimeiseksi blogikirjoitukseksi kun huomaan että mulla on jotain menoa silloin :D)

Selvästi ydinisku

Uskokaa pois, nyt on terroristijärjestöt hyökänneet tallille. Teoria miten se tapahtui: tuli terroristikone, joka heitti ydinpommin, joka liukui savupiippua pitkin talliin (ja kukaan ei käy näsäviisastelemaan etteikö tallissa muka olisi savupiippua) siitä se pommi sitten pomppi suoraan Kaisankin karsinana toimivaan karsinaan ja räjähti. Räjähdyksessä tuhoutui tämä kyseinen karsina, sekä ne kaksi viereistä. Uhreja ei syntynyt (paitsi että Mariannella oli polvi kipeä, se kyllä selitti mistä se johtuu, mutta takuulla se OIKEASTI johtui siitä että ydinpommi räjähti jalkaa päin.) Tässä on vedenpitävä teoria, uskokaa pois. uhreja ei syntynyt, tapan itseni :D

Sitten itse päivästä.

Saavuin hirmu aikaisin, ihan huvin vuoksi vaan. Kävin katsomassa kenellä menen ja yllätys oli suuri kun taulussa lukikin Elvis. Lisäksi tunnilla pyörivät Pomo ja Sakari. Ja koska Elvistä ei tarvinnut laittaa kuntoon, menin katsomaan ekaa tuntia. Ja oli mulla taas hauskaa, ihan pihalla koko päivän :D
Jännitin taas kauheasti kun yksi tyttö meni Vinskillä. Välillä kun se teki voltin niin mä jännitän sisäisesti, onnistuuko, onnistuuko, jee se onnnistuu, mutta ei kai se Vinski vaan lähde minnekään, ei, se onnistui! (Yleensä mä jännitän kauheasti kun se nostaa käynnistä laukkaa. Nouseeko, nouseeko, se nousi!)
Sitten tämä yksi nainen. Olen katsonut muutamia tunteja kun se ratsastaa, oikeastaan aina Kaisalla. Ja yleensä kun tulee laukan vuoro, niin se päättääkin ravailla kun ravi tuntuu hyvältä. No tänään se totesi taas että voisi koittaa laukkaa. Mutta tällä kertaa se kanssa koitti laukkaa. Ja sitten mä heilun siellä penkissä, onnistuuko se nostamaan laukkaa vai ei. Pliis onnistu, sinä pystyt siihen! Sitten kun se nainen sai laukan nostettua niin hyvä kun en tyyliin hurrannut, jippii sinä onnistuit :D Olisi pitänyt hommata sellaiset huiskat ja maalata kyltti "Hyvä Sinä!" Kannustusjoukot oikein.

Sitten siinä tunteja katsoessani alan miettiä vaan että eihän puoli kilsaa edes ole paljon. Tai siis kun toi kentän pitkä sivukin on 200m. Siinä mä viisaana mietin että eihän puoli kilsaa ole kuin kaksi ja puoli kentän pitkää sivua, kun mä tajuan että hups, kentän pitkä sivu taisikin olla lähemmäs 40m :D En mä paljoa erehtynyt. Suurin piirtein kyllä repesin itselleni ja mun viisaudelle.
Samoin olin revetä kun katsoin ekaa tuntia ja Marianne kailottaa että nyt tehdään jotain haastavaa. Teette kulmaan voltin.
Ah, kuulostaapa vaikealta ;) No kyllä sen pian huomasi että se on vaikeeta, ja tietty mietin että toivottavasti mekin tehtäisiin vaikeita voltteja.

Sitten alkoi meidän tunti. Mä vähän epäilin että mitä Elvis sanoo Sakarista ja kun edellisellä tunnilla se oli ollut tosi vetelä, mutta laukoissa sitten mennytkin vähän. Mietin että millainen poni on. Lähdettiin kävelemään ja vähän katsoin ettei ihan Sakarin perässä nuohota. Ja Elvis oli niin laiskan pulskea poni taas tänään. Mä harjoittelin sisäistä rentoutumista, koitin saada ponin edes kävelemään. Eipä tainnut oikein onnistua, tai ainakin saatiin huomautus että voisi eteenpäin kävellä.

Sitten alettiin tekemään tätä samaa hommaa kuin ekalla tunnilla. Kulmassa voltti, jossa tuli saada asetus läpi. Sitten kun palasi uralle, asetuksen tuli säilyä ja sitten piti hienosti sisäpohkeen painalluksilla saada hevonen kulkemaan kolmella uralla. Eli vähän kuin avoa, tai aika paljonkin kuin avoa, ainakin mun mielestä. Sain todeta että mun asetus ei ollut riittävä ja kun sain asetettua tarpeeksi, voltista tuli joku markan päällä pyörähdys, Elvis kun kääntyi turhan halukkaasti ohjan perässä. Mutta ainakin yllätin itseni ja onnistuin ekalla yrityksellä! Ja Elviskin oli oikein teräshermo. Pari kertaa Sakari tuli suurin piirtein päin, ei Elvis välittänyt yhtään, ehkä vähän laiskistui Sakarin läheisyydessä mutta siinä se. Ai kun viisas poni onkaan tämä Elvis.

Tosiaan, tämä avontapainen räpellys ei oikein onnistunut. Eka kerta sujui loistokkaasti, sitten Marianne joutui auttelemaan. Mutta joka tapauksessa siirryttiin kevyt raviin ja sama homma. Sanotaanko, että se ei onnistunut. Kerran luulen onnistuneeni mutta Marianne ei katsonut tietenkään just sitä kertaa :D Eli meni melko huonosti näin ravissa. Ja lopussa tuli ongelma. Nolo ongelma, Elvis ei kääntynyt. Ai tätä henkistä tuskaa kun ei Elvis vaan käänny. Mutta huomasi kyllä että oikea on mun huonompi kierros, Elvis ei kääntynyt sinne mitenkään (tai no välillä ainakaan) Ärh. Tahkosin ja tahkosin, mutta ei mitään. Sain Elviksen käännettyä vaan toisessa päässä. Sitten päätin istua alas ja kun sai rauhassa istua ja ajatella niin kääntäminenkin alkoi sujumaan ja näin viimeisellä avoyrityksellä sain askeleen onnistumaan. Kaikkein ironisinta näissä mun avoyrityksissä olikin se, että sain Elviksen kyllä tyylikkäästi väistämään uralle :D Mutta ei, etupään tuonti uralta ei vaan onnistunut juurikaan. Mutta toisaalta, sujuihan tämä avoräpellys paremmin kuin väistöt alkuun. Meinaan nehän ei onnistunut lainkaan alussa. (jaa sujuuko väistöt sitten nytkään...)

Jollen täysin väärin muista, niin seuraavaksi siirryimme käyntiin, pari kierrosta kumpaankin suuntaan ja vuorossa laukka. Ihan miten itse haluttiin taas. Mä nostin ravista ja tulikohan kolme epäonnistumista ennen kuin poni tajusi että jaa, pitää laukata. Sitten päästiin jo menemään. Alkuun mentiin vasempaan, mun vahvempaan kierrokseen joten sain käännettyä laukassa tosi paljon. Käänsin jotenkin kentän poikki ja ympyröille. Elvis laukkasi aika kivasti, juu, kyllähän se hyytyi ennen ratsastajaa mutta. Välillä poni nosti itse, välillä mä. Mä istuin aika hyvin. Kyllä välillä huomasin että joo, minä pompin täällä, sitten istuin alas ja tadaa, minä pysyin siellä. Mutta mukava ongelmamme olikin se, kun Elvis keksi että Sakari transformoituu (taijotainsinnepäin) hirviöksi laukatessaan. Joten suurin piirtein joka laukkapätkässä saatettiin laukata ihan hyvin, sitten Sakari on jossain perässä ja täysillä etiä päin :D Tosin mä hallitsin tilanteet loistavasti, eheh. No aika hyvin kyllä. Kun Elvis ensin laukkasi, sitten lähti kiitämään niin mä istuin parhaani mukaan enkä noussut jalustimille ja sen laukatessa villisti eteenpäin mä pidättelin hiukan ja rauhottelin sitä mutta en kiskonut ponia käyntiin tai raviin vaan Elviksen rauhoituttua jatkoimme laukkaa ehkä ympyröitä tehden. Jes, suoriuduin omasta mielestäni ihan hyvin. Kun yleensä nousen jalustimille, nojaan eteen ja kiskon ohjista. Parempi näin ja Elviskin rauhottui aika hyvin. Totta kai hieman jännitti että koska poni menee nurin, mutta pystyssä pysyimme.

Vaihdettiin suuntaa ja Elvis laukkasi aika paljon reippaammin, mutta lyhyempiä pätkiä kerrallaan. Enkä saanut käännettyä. Koitin joitain kertoja mutta epäonnistuin aina, en saa pidettyä ulko-ohjaa tuella ja annettua ulkopohjetta ja vaikka mitä. Sad, mutta toiseen suuntaan käänsin enemmän kuin koskaan, kai se on ihan hyvä alku. Täytyy vaan alkaa enempi harjoittelemaan laukassa kääntämistä, kun usein pyrin vaan nostamaan ja säilyttämään laukan. Nyt oli hyvä käännellä kun Elvis laukkasi niin innokkaasti eteenpäin.
Mutta sitten. Elvis alkoi hieman siinä lämmetä ja alkoi sitten hieman säikkyä Sakaria. Me ravataan, Sakari on ympyrällä ympärillämme. Elvis ei kuitenkaan lähde karkuun joten olen tyytyväinen. Nostan laukan ja Sakari on ihan vierellämme. JA SITTEN Elvis lähti tekemään uskomatonta laukanvaihtosarjaa eteenpäin ja Sakarikin luovutti johtajuutensa Elvikselle jne..... :) Upeaa eikö vain?

Tai oikeastaan Elvis lähti reippaaseen pukkilaukkaan ja veti semmoista tyylikästä räpellystä sen pitkän sivun, sitten sain ponin jokseenkin rauhoittumaan ja laukkaamaan kuten normaalit hevoset :D Kauheeta mä pelkäsin Elviksen kaatuvan kun se laukkaa niin lähellä niitä kentän aitoja ja sitten vielä jotain tyylikästä rodeota, voi herran jestas mikä otus. Mä tietty hieman pompin siellä selässä, mutta hyvin pysyin kyydissä, ja nyt on sitten tällainenkin ihme koettu.

Sitten hieman kevyt ravia. Ihmeekseni Elvis ei koittanut nostaa laukkaa kulmissa ja Sakari-pelkokin laantui ihan yllättäen. Tehtiin taas sitä koko ajan kokorataleikkaata. Elvis kääntyi oikein kivasti, ainoa ongelma oli että me hiukan oi'ottiin niissä päädyissä. Sitten loppukäynnit. Hyvinhän se meni.

Ja sitten Marianne oli oikein julma :( Me seistiin keskellä ja Marianne sitten läiskäytti kädet yhteen. Pomo ja Elvis vähän hyppäsivät eteenpäin. Noh jaa, alas ja poni karsinaan. Ja Elviskin oli oikein outo. Tai sinäänsä. Sain harjata sen pään ihan rauhassa ilman minkään maan vastusteluja. Sain silitellä sitä päästä niin paljon kuin huvitti. Siistiä, heh. Siinä sitten seisoin puoli päivää halailemassa ja suukottelemassa Elvistä, ponin seistessä kiltisti. Varmaan ajatteli pääsevänsä minusta eroon jos on kiltisti. Sitten menin puoleksi päiväksi pesemään kuolaimia jotta saisin kortin kirjotettua. Ja adios!



Hmmm, enpä tiedä onnistuukohan se yksi juttu. Sääli homma, kiva jos onnistuisi. Kai pitäisi kysäistä.

Muistan minäkin asioita melkeen heti

Jaajaa. Minäpä muistin jotain. Joka toi tosi hyvää mieltä tähän ankeaan arkeen. Tai jotain.
Mulla oli kuulemma tarpeeksi herkkä käsi, jeejee. Tosiaan leirillä kun menin Kaisalla niin Marianne totesi että mulla oli tarpeeksi herkkä käsi sille, koska Kaisa ei vetänyt vastaan yhtään. Osaanhan mäkin sentään jotain.

Sitten, kysyin tässä äidiltä mitä mieltä se oli mun ratsastuksesta. Meni kuulemma ihan hyvin. Mutta mä en yrittänyt tarpeeksi :D Voi nyyhkis. Kuulemma mä en yrittänyt väistöissä tarpeeksi, enkä välillä kääntänyt tarpeeksi ja näin. Voi ei! Ja mä kun yritin väistöjäkin enemmän kuin ikinä :D Koko sivun verran meinaan.
Mutta laukka meni kuulemma hyvin. Tosin laukka olisi saanut kestää kauemmin. Voivoivoi. Mutta ihan hyvähän se silti oli.

Mua rasittaa kun näemmä rusketuin leirillä aika paljon. Siis sehän on hyvä juttu, mutta mun kädet on niin paljon vaaleemmat koska hanskojen alta ei tietenkään ruskettunut. Näyttää juntilta. Lievästi.

Totesin kanssa että mulla on videoita maaliskuusta lähtien joka kuulta. Eli maalis-, huhti-, touko- ja kesäkuulta on videota. Täytynee Henna käskeä kuvaamaan kolmen(?) viikon päästä. Kun se on sitten leirillä sillä yhdellä viikolla.
Uuh, ja mahtaisikohan tässä muutamien viikkojen päästä onnistua jopa eräänlainen tunti :) Toivotaan toivotaan.

Mutta on kyllä jännää vertailla Jonnan ja Hennan kuvaamia. Jonna käytti vaan tarvittavaa kameraa, Henna käytti kaikkia mahdollisia. Hennan videot oli pidempiä, toisaalta ne myös heilui vähemmän. Toisaalta Hennan aloitukset oli välillä vähän outoja :D Mutta Jonna saattoi hukata kohteen kesken kaiken. (Ei se muuten, mutta vähänkö rasittaa kun kesken laukan pitää hukata se hevonen, haluan nähdä laukkaa, ei oikein näy jos Jonna vetää kameran ties mihin) Toisaalta kummankin kuvauksessa häiritsee se, että melkein aina ne lopettaa videon kesken voltin! Kauheaa :) Mutta toisaalta, eniten ärsyttää se kun niissä Elvis-videoissa mä olen ihan etukenossa, rasittavaa. Mutta johtui Vinski jännityksestä.. Mut siltikin, se on rasittavaa.


Lähinnä tämän idea siis tosiaan oli se että mun piti kertoa jotain jonka muistin juuri, jotain viikon takaisia tapahtumia, mutta mikäs siinä.

Olen onnellinen

Mä olen oikein tyytyväinen nyt. Kun mietin sitä ekaa irtotuntia Maskulla ja nyt tuota viime tuntia... Mitä voi sanoa, mähän menin suorastaan upeasti siihen vuoden takaiseen tuntiin verrattuna. Oi voi, oi voi, tosi hienoa ja mahtavaa ja ihastuttavaa :D

Tosin tajusin että mulle on tullut yksi uusi ongelma. Nimittäin pää ei pysy siellä missä pitäisi. Mulla heiluu pää alas ja sivulle ja väärään suuntaan. Ennen pää katsoi just tasan oikeaan suuntaan, mutta nykyään on vähän muutakin mietittävää kuin joku pää, niin se sitten vaan unohtuu :D Ja asiaahan ei auta se että rakas kypäräni on laajentunut. (Se oli joskus sopiva, mutta mätkähteli maahan ja suurentui) Se on jumalattoman iso. Viime tunnillakin joutui vähän väliä kypärää nostamaan kun se oli silmillä ja kun kypärä on silmillä niin pääkin painuu alas. Tarvin uuden tai vedän metrin maalarinteippikerroksen sinne sisälle, jos vaikka olisi tarpeeksi pieni.

Koska ihan kohta (ehkä kuukauden päästä) on kulunut vuosi siitä kun tuolla aloitin, niin tehdäänpä vuosipäivä postaus :D Heh, keksin tekosyitä miksi voisin kirjoittaa.

Miksi mä rakastan Maskua, mutta edelliset tallit eivät niinkään miellyttäneet? Voidaankin miettiä tätä nelituntisella luennollamme;

Ensimmäinen talli oli liian iso ja kallis. Hevosissa oli se likaisuus-efekti (musta tosiaan tuntuu että tiettyjen tallien hevoset on likaisia :D Johtuu varmaan siitä että talli on niin iso ja siellä käy paljon likaisia pikkutyttöjä hevosia hiplimässä jolloin hevosetkin likastuu. Likakammoinen. Kiva kun kesätöissä hoidan lapsia ja joka toinen hetki on kädet pestävä. Mielenkiintosinta onkin se että tallilla ei olevinas ole lainkaan likaista. Mä en voi vaikka syödä omenaa ilman että pesen sen jälkeen kädet, sen sijaan voin maata tallin lattioilla ja olla sitä mieltä että olen täysin puhdas ja hygieeninen (; ) Ja no, hevoset oli liian tuntihevosia. Sellaisia, niinkuin... Tuntihevosia. Ei sitä voi muuten kuvailla.

Edellinen talli, tosiaan, opetus oli olematonta liikenteen ohjausta, mikä ei tietenkään ollut kovinkaan innostavaa. Toisaalta myös osa periaatteista joita opetettiin oli melko outoja (ainakin nyt kun ajattelee*) ja suoraan sanottuna siellä oli aivan liian suojattua tämä ratsastaminen :D En siis ole mikään kamikazeratsastaja mutta oikeasti. Ja se oli ihan liian pieni paikka. Kun tuntui että teki mitä hyvänsä niin aina on joku katsomassa pahasti (ihmiskammoinen) ja häiritsi kun homma oli niin määrättyä (varsinkin kun aikaisemmin ollut isolla tallilla, jossa sitten ei niin kauheasti vahdittukaan.)

*Esimerkiksi nykyään mua huvittaa suuresti kun välillä kahdeksan vuotta ratsastaneella tyypillä oli taluttaja koska hevonen menee puskaan syömään. :D Näin me opitaan ratsastamaan ruokailevilla hevosilla. Tietenkin sitten oli taluttajat jos hevoset meni tai teki jotain tällaista (vähän riippuen ihmisestäkin, mutta joo, aika usein kumminkin) ja jos tiedettiin että maastossa hevonen ei kulje silmät kiinni niin sillä oli taluttaja. Niin, turvallistahan se on toki. Mutta mietitäänpäs kun tällainen viaton pikku-Milla meneekin seuraavalle tallille, jossa hevoset eivät kulje unissaan edellä kulkevan hännässä niin kentällä kun maastossa. Lievä järkytys kun hevonen saattaakin pelästyä vaikka pikku puudelia joka sipsuttelee tiellä. Ja joo, kyllä mun mielestä tällainen puudelin säikkyminen ja jopa maastossa virkistyminen on parempi kuin se että hevonen kulkee silmät kiinni ja heti saa taluttajan jos joku ei suju. Entäs kun ostaakin oman hevosen, entä jos se ei olekaan kiltti ratsastuskoulupolle joka kulkee silmät kiinni etiä päin? Siinä kohdassa voikin olla vähän mielenkiintoiset fiilikset kun hevonen voi olla jopa hereillä.
*Paljon ei opetettu, mutta yksi opetus oli että pohkeet irti kyljistä. Nykyään onkin vaikeaa kun Marianne valittaa että pohkeet on kuin lentokoneen siivet :D Kaksi ongelmaa: olen oppinut pitämään ne kaukana ja ne ei vaan voi olla siellä.
*Muistan kun olin ekoina tunteina vanhalla tallilla. Mulla sitten ravissa ilmeisesti katse karkaili ties minne ja mulle sanottiin että jos olen oppinut katsomaan kevennyksen jalasta, niin mun pitää lopettaa se. En saa katsoa kevennänkö oikein (joo, en kyllä edes katsonut kevennystä, vaan pää karkaili minne halusi. Mutta päällä on oikeuksia, onhan sillä omat aivotkin) Nykyään kun miettii niin mikä mahtoi olla syynä? johtuikohan esim siitä ettei ope jaksanut/osannut katsoa keventääkö oppilaat oikein Opettaja vaan sanoi että alkuun riittää kun keventää jotenkin, lopulta alkaa tuntemaan keventääkö oikein (melko vaikeeta jollei tiedä kumpi on oikea kevennys) Mä sitten aloin aina vaihtamaan kevennyksen niin, että kevensin sille jalalle joka tuntui paremmalta ja ajattelin että joo, tämä on varmaan oikea kevennys. Nykyään kun miettii niin voihan olla että kaikki kevensi aina niin kuin tuntui paremmalta ja hevonen oli vaan yksinkertaisesti vino. Ja sitä paitsi, mun mielestä Elviksen kanssa oikea kevennys tuntuu tyhmemmältä, vaikkei siinä olekaan juuri eroa (muistan kun opin katsomaan kevennystä :D Marianne sanoi kun joku kysyi, että miten jalkojen kuuluu mennä kun keventää oikein. Mä sitten opin muistamaan heti että ulkojalan tahdissa mennään [olinhan mä kirjoista lukenut, mutta ei sitä kirjoista vaan muista] Alkuun katsoin varjoista että kevennänkö oikein. Ja se oli melko avutonta, lähes aina Marianne joutui korjaamaan mun kevennyksen koska eihän se varjo näkynyt kuin tietyissä paikoissa. Sitten lopulta yhdellä tunnilla keksin että pitää mennä ulkolavan tahdissa ja seuraavalla tunnilla osasin katsoa jo sisälavasta :D Ja se ärsytti joka tunti kun Marianne joutui kymmenen kertaa korjaamaan kevennystä. Mutta enhän minä pienenä ja pöljänä uskaltanut kysyä että miten kuuluisi keventää)
Olen myös todennut että toi tunteminen on ilmeisesti aika.. turhaa. Tai, lähes kymmenen vuotta ratsastanut kaveri jakoi mulle tässä viisauksia ja sanoi että hän tarkistaa aina kevennyksen sillä että jos sisälapa menee eteen, hän nousee. (Jaa, eli jos sattumalta arvot oikean kevennyksen vaihdat sen heti vääräksi) Toisaaltahan tuolla ei niin paljon ole edes väliä, kun lähinnä pitkät sivut ravaavat, mutta silti.
*Muistan, se oli harmi kun ei koskaan menty harjoitusravia. Tasan yhdellä leiritunnilla kuulin että tuntilaiset sai mennä harjoitusravia. Muuten kevennettiin aina. Mutta olipahan ainakin jännää kun ravattiin ilman jalustimia. (Ja oikein extrajännää kun pääsikin Maskulla humputtamaan harjoitusravia vaikka kuinka paljon :D Muistan kyllä että ekoilla kerroilla mä vaan pompin hullun tavalla siellä. Mikäs siinä.)

Nykyinen talli on sopivan kokoinen. Hevoset on kivoja (ja hyvin lahjakkaita jopa, tosin jos ruvetaan taas entisaikaa miettimään niin lahjakas = hevonen joka osaa kaikki kolme askellajia. Ennen oli vaan ehkä... kolme lahjakasta ratsua, jollei shettiksiä lasketa mukaan, ja noistakin kolmesta kaksi oli sellasia että ihan kaikki ei pärjännyt niille. Tai ainakaan minä en pärjännyt niille :D Toinen ei liikkunut ja toisen kanssa mentiin kahdesti portista ulos. Enkö minä muka ole hyvä?) Minua yritetään ymmärtää (mikä saattaa olla haastavaa) ja minua yritetään opettaa (mikä on muuten haastavampaa)

Oikeasti, jos mulla olisi videoituna se eka irtotunti ja nyt vaikka toi edellinen tunti. Mä voisin varmaan itkeä. Alle vuodessa semmoinen muutos. Oi että, nykyään hevoset tekee jo suurinpiirtein niinkuin mä haluan. Ja vaikka Sulo (eilistä lukuunottamatta) parina viime kertana meni niin huonosti, niin ei se puskaan edes koittanut. Voidaanko ajatella että olen niin lahjakas ettei se mene sinne :D Tai siis, silloin kun Henna oli, niin silloinhan Sulo ei muuta tehnytkään kuin käynyt puskassa, ja näin.

Tämä blogi on kuulkaas hyödyllinen. Mä olen tehnyt paljon havaintoja niin tästä kuin edellisestäkin tallista. Mä olen huomannut kaikenlaista, ja vasta kun olin blogiin kirjottanut tajusin, mitä Marianne tarkoitti :) Sehän siis eilen tunnin lopussa jutteli taas kaikille. (en tainnut mainita siitä?) Sitten kun se tuli mun luo niin se sanoi että mulla kuulemma menee Sulon kanssa aina vaan paremmin (hmm, kyllähän se periaatteessa aina kehittyy, mutta välillä tulee näitä junttura-huono-päiviä kun ei suju mikään) Ja sitten Marianne totesi että laukka näytti aika hyvältä ja kuulemma osa nostoista näytti jopa siltä että poni nosti avuista, eikä vaan katsonut että muutkin laukkaa, minäkin menen. Mä sitten mietin että oliko näissä nostoissa muka jotain eroa normaaliin verrattuna, itse en huomannut kun samaan tapaa ekat epäonnistuivat ja pariin otteeseen ei laukka noussut. Mutta kun olin julkaissut blogitekstin niin tajusin. Sulo ei kiihdytellyt loppuraveissa. Tiedättekös, yleensä hevoset kiihdyttelee mun kanssa loppuraveissa ja välillä ne lähtee jopa laukkaamaan. Nyt kuitenkin Sulo ravasi nätisti, samalla tavalla kuin alussakin. Kääntyi hyvin ja kiihdyttelemättä. Voisikohan tämä olla se mittari jolla asian voi ainakin osittain jopa nähdä... Koskaan en ole noin rauhallisia loppuraveja kokenut, oikeasti. Välillä olen saanut Elviksen rauhottumaan vähän, mutta sekin yleensä ryysii alkuun. Voisiko olla niin, että kun laukka menee niin että heppa katsoo "Jaha, muut laukkaa, minäkin teen niin" ja sitten hevonen lähtee joko liian aikaisin, tai hyvällä tuurilla vasta kun antaa pohjetta, voisikohan kenties olla niin, että silloin hevonen kaahaa myös loppuraveissa "Äskenkin laukattiin, nytkin pitää" mentaliteetilla. Voisiko siis myös olla niin, että jos hevonen nostaa avusta, laukkaa kivasti ennakoimatta, niin voisikohan se silloin kulkea myös loppuravit rauhassa "Odotanpa jos vaikka saisin laukka-avut, jaaha en saa, siispä ravaan vaan" Vai olenkohan ihan hakoteillä. Tietty joku innokas laukkaaja on sitten asia erikseen, kun se vaan innostuu että jee laukattiin, voitaisko laukata lisää. Tietenkin sekin täytyisi saada rauhoitettua ;) Mutta joka tapauksessa, voisikohan se olla niinkuin yritin teille epäselvästi selittää. Ja yleensähän (mutta leirilläkin yhdellä Pomo-tunnilla tämä ei toteutunut) jos kerran-pari saa laukkaamaan niin ei mulla sen jälkeen ole ongelmia. Nyt sen sijaan tuli siellä keskellä muutama epäonnistuminen.
No voinhan mä uskotella että siitä sen voi jopa huomata, samoin kun voin uskotella olevani lahjakas ja kun Sulo huomaa sisäisen talenttini se ei edes jaksa mennä syömään :D

Marianne myös mietti että olikohan leirillä kenties jotain vaikutusta kun nyt laukka sujui noin hyvin. No eiköhän ollut. Pääsihän siellä laukkaamaan sen verran, ja sain istuttua siellä. Joten eiköhän se auttanut jotain tässä jatkossakin, ainakin voin nyt toivoa että osaan istua edes suurinpiirtein siellä laukassa, leirin ansiosta :D


Sitten vielä, mitä kaikkea olen ehtinyt tässä vuodessa kokemaan Maskulla:

Tallin vaihto Maskulle
Eka ihan itse tehty laukannosto
Kolme tai neljä sijaista
Takaperinkuperkeikka alas hevosen selästä (Jonna: "Apua, emmä uskalla" Lopulta Jonnakin laskeutui hienosti alas :D Mua lähinnä otti päähän kun tietty menin silloin Vinskillä. Sieltä vaan pää edellä alas, loistavaa!)
Eka tippuminen (tai kuusi ekaa...)
Eka este (tai viisi ekaa... ja kauhea pettymys, kun kuvittelin että esteratsastus olisi jotenkin jännää ja hienoa kun kaikki väittää niin, mutta se oli vaan ja ainoastaan tylsää janytsaankaikkienvihatpäälleni)
Ihan eka leiri
Kolme maastokertaa ja maastoilukammo :D (eiköhän se kuulu asiaan että saan täälläkin jonkun kammon, ekalla tallilla pelkäsin yhtä ponia, tokalla tallilla pelkäsin esteitä, ilman satulaa menoa, ravaamista, sitä että hevonen lähtee laukkaamaan töltissä jnejne pitäähän sitä nyt Maskullakin hankkia joku kammo. Ja olen mä miettinyt että jos joskus joudun vielä maastoon niin en pelkää siellä, katsokaas, mä olen niin lahjakas kuten Marianne sanoi. Saa nähdä muuttuuko mieli jos sinne oikeasti joutuu)
Äitikin oli ekaa kertaa katsomassa mun menoa ("joo tulin kattomaan mitä on oppinu ja miten menee ja montako kertaa tippuu" "NO EIHÄN MILLA NYT MITÄÄN PUTOA, KU HÄNEL ON NIIN KEHITTYNY TASAPAINO" ja mä repeilen selässä. Nyt tietokilpailu kysymys, kuka tässä kaksi viikkoa sitten tippui kolme kertaa tunnin aikana :D)
Ehdin muuten menemään Elviksellä, Vinskillä, Pomolla, Kaisalla, Viirulla, Sulolla..
Opin keventämään, istumaan, laukkaamaan, kääntämään (kaikki ainakin jotenkin)...
Ja jotta ei mene turhan ratsastukselliseksi niin opin laittamaan alaturparemmin (:D), suojat oikeisiiin jalkoihin...
Olen myös saanut jonkin näköistä varmuutta ja ihmiskammo ehkä hieman laimenee. Tai no, uskallan mä ainakin nykyään mennä tallin ovesta sisälle. Tai no, ainakin tiistaisin
Ravasin ja laukkasin ensi kertaa ilman satulaa
Olen kokenut tämän vuoden aikana uskomattoman monta hyvää ja onnistunutta tuntia. Se määrä on oikeasti uskomaton, kun ennen ei hyviä tunteja ollut kuin ehkä... no, ei tule montaa mieleen, jos se valaisee yhtään.
Samoin mä olen oppinut taas nauttimaan ja pitämään ratsastuksesta.
Ja olenhan mä onnistunut jopa muutamaan otteeseen väistättämään pohjetta ;)

Ja ainoa miinus jonka olen oppinut, on se että pää vaeltaa ihan liikaa nykyään, mutta kai se on vähän.


Paljon on vielä opittavaa mutta jos vuodessa mä olen kokenut ja oppinut ja kehittynyt niin paljon kuin olen, niin paljon kuin tuossa listassa on, niin paljon kuin mä olen teille hehkuttanut niin.. Miettikää miten paljon mä voinkaan oppia seuraavassa vuodessa. Ja seuraavassa. Tietenkään mä en oleta että oppisin ja kokisin yhtä paljon kuin tänä ekana vuonna, sillä ekat oppimiset oli lähinnä jotain istuntakorjauksia ja kevennyksen opettelua, jotka oli tuollaisia helppoja juttuja. Tietenkin kaikki vaikeutuu tässä kun jatketaan, mutta mikäs siinä.
Nyt voin ottaa kyllä ihan hyvin tavoitteeksi että seuraavan vuoden aikana opettelisin laukkaamaan paremmin ja opettelin väistämään sitä pohjetta :D Mutta saa nähdä mitä seuraava vuosi tuo tullessaan. (ja eihän mun tarvi niitä toisena vuonna opetella, meinaan vuosi Maskulla tulee täyteen vasta joskus elokuun puolessa välissä, mähän ehdin näinä viikkoina oppia kaiken, aivan kaiken)

Mä rakastan teitä kaikkia, mä rakastan koko maailmaa, ja varsinkin mä rakastan tuota tallia. Vaikka on ollut myös niitä hetkiä kun tekisi mieli hirttää poni, ajaa jokeen ja ampua kaikki, niin mä olen silti erittäin tyytyväinen jokaisesta hetkestä jonka mä olen tallilla viettänyt. Tämä vuosi on ollut varmasti mahtavin, jos ratsastuksesta puhutaan. Musta tuntuu niin ymmärretyltä, viisaalta, taitavalta just nyt, joten pakko vaan hehkuttaa jonnekin. Eikä niin väliä vaikkei kukaan tajuisi tai lukisi, mä tajuan. Mä melkein itken taas. Miettii kuinka mahtavaa tällaistakin hehkutusta on lukea vaikka vuoden päästä (tosin jo viikon päästä tämän lukeminen olisi jännää :D En mä vaan muista. Se on oikeasti hauskaa lukea tätä blogia, miettiä että olenko mä kirjoittanut tuollaistakin ja ainii tehtiinkö me totakin) Oih ja voih, uudet lempisanani.

Vuodesta koosteita, toisin sanoen kaikkea mitä tulee mieleen;

"KUOLEEE1!!111"

"En mä osaa keventää, enkä mä saa tätä käännettyy"
"No sitten sä voit ravata uralla ja harjotella keventään" Mä ravaan uraa pitkin ehkä kierroksen, totean että häiritsen kaikkia kulkemalla väärään suuntaan ja hampaat irvessä väännän tehtävää.

"ISTU! Älä seiso jalustimilla vaan päästä jalat rennoiksi ja istu"
"Mä yritän koko ajan, muttei täällä pysy"
"o-o Vinskin laukassa on helppo istua, ku se vyöryy eteenpäin kuin lihapulla"

"Eiks oo ihana"
"Oivoi, nyt mää säikäytin hänet :(" (Katsottiin Pomoa kun se oli ihan uusi)

"Sehän meni hyvin, se vaan laukkaa vähän lujaa ku on niin lihava ettei se voi laukata hitaasti, tai voi, mut se on niin rankkaa" (loogista, mitä suurempi massa, sen kovempi vauhti)

"Voivoi, tuu sitten käymään."
"Ei kai Jonna oo lopettanu ratsastusta, ei kai Jonna oo lopettanu ratsastusta"
"No ei, ei se vieläkään oo, se vaan käy vanhal tallil :D"

"No niissä kengissä oli varmaan joku valmistevika, ei turvakärkiset kengät VOI hajota" (älä ole niin varma, musta tuntuu että se valmistevika oli Jonna :D)

"Sehän meni hyvin"
"Mikä muka meni huonosti :o" yms Mariannen sokeutumiskohtaukset ovat kyllä melko hauskoja, tosin silloin kun ne tapahtuu niin hyvin rasittavia :D Ei ei, sano suoraan vaan että oon huono, äläkä esitä ettet muka huomaisi kaikkia mokia.

Ja oikeasti, suurimpina kohteliaisuuksina mä pidän asioita joita ei sanota vain mulle. Mä en ole kuolla riemusta jos Marianne toteaa että meni hyvin. Mä vaan mietin että eikä mennyt, tai sitten että niin ehkä. Sen sijaan mä oon pökertyä onnesta esim jos Marianne toteaa jollekin että Milla jaksaa hoitaa ja jos Marianne toteaa yleisesti että on niin hyviä ratsastajia että kenttä pölyää. En tiedä onko tämä sitten idioottimaista, mutta kuitenkin. Vaikka kyllähän se kosketti kun Marianne totesi että Elvis oli eka hevonen joka antoi niskasta periksi. Itse asiassa noi kolme oli sellaiset mun mieleen jääneet sanomiset joiden jälkeen olin vaan tosi iloinen. Mutta ei semmoinen kosketa jos todetaan että on niin huolellinen, olisi hyvä hevosenhoitaja, tunti meni hyvin yms. Tuollaisia joutavuuksia nyt voi löpistä kaikille :D Jooh, ja niitä kuulee useammin ja ne unohtuvat.


Tämä pieni vuosi on sisältänyt niin onnea, iloa, naurua, riemua kuin myös vihaa, raivoa ja suruakin. Tämä vuosi on ollut niin opettava ja kannustava, mukava ja ihana. Ja kun mä vaan olen niin onnellinen tähän kaikkeen. Joten kiitos vaan kaikesta teille kaikille. Teille pelottaville ihmisille jotka olette lukeneet (tai skipanneet) tämän tekstin ja Mariannelle joka on jaksanut ymmärtää ja opettaa minua tämän ensimmäisen vuoden. Toivotaan mitä parhainta jatkoa. (Jaaha blogikin on ollut kohta pystyssä puolivuotta)

Heips, mä koitan olla kirjoittamatta, kirjoittaa seuraavan kerran kun olen tallillakin :D Mutta vaan koitan.

Tällaista meillä on aina

Jaaps :D Olin tallilla jo ennen tuntien alkua, vaikka se olikin älytöntä. Huomasin meneväni Sulolla ja huomasin että ponin saa jopa hakea tarhasta ja pistää kuntoon, jeij. En kuitenkaan jaksanut harjata ponia kahta tuntia, koska mahaan pisti. Joten menin sitten katsomaan tuntia. Olipa loistokasta. Laki piehtaroi, ylös. Laki piehtaroi, Marianne käy kiskomassa sen ylös. Pari askelta käyntiä, Marianne on ihan Lakin vieressä, Laki menee makaamaan :D Hetken se siinä makoili ärsyttävän näkösenä, ennen kuin suostui nousemaan :D Jessus poni.

Sitten menin hakemaan Suloa ja totesin että se näyttää suohirviöltä. Ihan savinen poni. Harjasin sen sitten ja ajattelin jo ettei tunnista tule mitään. Sulo meinaan leikki kuollutta siellä karsinassa. Hetken jo epäilin onko tämä poni oikea ja elääkö se. Se vaan seisoi ihan paikallaan, pää karsinan ovessa. Sitten se haukotteli ihan ihmeellisesti ja oli niin vetelän oloinen että hyhyh. No sain Sulon kuntoon ja kentälle. Äiti oli katsomassa, samoin pikkuinen. Pikkuinen tuli vähän katsomaan isoa lihavaa Suloa ja uskalsi jopa silittää ponia hiukan. Sitten kentälle ja selkään, seuranamme Vinski, Sakari, Kaisa, Pomo ja Sulo. Tai ei Sulo ollut seuranamme :D

Alkuun hieman käyntiä, totesin että Sulon satula on kylmä ja outo ja mietin vaikka kuinka kauan että onko tämä Sulon satula. Totuin ihaniin nojatuoleihin. Sulo hieman raahusti hitaanpuoleisesti, mutta kääntyi tosi hyvin. Otin sitten pysähdyksiä ja kääntelin hiukan ponia ja sitten lähdettiin tekemään kolmikaarista kiemurauraa. Ja ensimmäinen kokeiluni karahti karille kun Sulo kääntyikin väärään suuntaan :D Sen jälkeen alkoikin sujua, ehkä vähän Sulo koitti seurailla, mutta sen yli päästiin melko helposti. Ja usein huomasin kääntäväni liian ajoissa. Aloin valmistella käännöstä, mutta Sulo kääntyikin jo sillä. Hyvä päivä ponilla.

Sitten piti aina kaarteissa tulla hiukan pois uralta ja väistää takapäätä uralle. Mä yritin kyllä :D Parhaimmatkin yritykset jäi sellaiseksi lapa-edellä-uralle väistöiksi. No mutta, parempi kuin ei mitään. Sitten siirryttiin raviin. Raviin siirtyminen oli haastavaa, mutta ravissa Sulo kulki kivasti eteenpäin. Kääntyi kyllä hyvin, kunhan ensin löysin sen kääntämisen ja ravin tahdin. Muutaman kerran mentiin ihan jonnekin muualle kuin piti, mutta se ei ollut Sulon syy (paitsi välillä :D Kyllä se meinaan pariin otteeseen päätti seurata, onneksi ei kovin montaa kertaa sentään ja tokeni helposti siitä) Kääntöongelma oli siinä, kun mä koitin kääntää ja annoin kevyesti pohjetta. Sulo ei sitten huomannut mun pikku hipaisua. Mulle kasvaa kauheat paineet "APUAEITÄÄKÄÄNNY!" Alan vemputtaa ohjalla. Sulo kääntyy vielä vähemmän. Alan nojata eteenpäin ja tekemään kaikkea väärin. Ja Sulo kääntyy vasta kun annan kunnolla sitä samperin pohjetta :D Kun tajusin pohkeen käytön merkityksen alkoi kolmikaarinen sujua myös ravissa.

Sitten jäimme vasempaan kierrokseen ja koska takaosan väistätys oli epäonnistunut kaikilta, päätimme harjoitella pohkeenväistöä (tai Marianne päätti) Alkuun piti väistää takaosaa uralta. Sanotaanko, että parhaimmatkin yritykset jäi sellaisiksi, että Sulo kääntyi tai väisti vähän sinne päin lapa edellä. Sitten Marianne tuli auttamaan todeten, että nämä väistöt on vähän haastavia Sulolle :D Mahtaakohan auttaa kun ratsastajakaan ei ymmärrä niistä tuon taivaallista. Onnistuttiin sentään ja huomasin että kun Marianne tulee auttamaan, se ottaa ulko-ohjasta ja pidättää, ja sitten auttaa työntämällä hevosta pois uralta. Ja huomasin että kun Marianne ottaa ulko-ohjasta, niin mä työnnän sisäohjan ihan löysäksi, jonka takia hevosen pää kääntyy hulluna, kun en pidä sisäohjaa tuella. Täytyy oikeasti muistaa tämä, kivempi jollei sitten kuolain heilu suussa sinne ulkopuolelle ja näin. Koitinkin pitää toisenkin ohjan tuntumalla kun myöhemmin väistettiin. Tosin luulen että joko Marianne otti kummastakin ohjasta, tai sitten ei tarvittu niin paljon apua. Uskotaanko jälkimmäiseen ;D

No, onnistuttiin pari kertaa väistämään Mariannen avustuksella ja sitten piti toisella pitkällä sivulla väistää keskemmälle ja sitten takaisin. Eli loiva kiemura, pohkeenväistöllä. Njaa, mitenköhän se onnistui. Sulo ei astunut ristiin, mutta kuljettiin me oikeaa reittiä. Lopulta Marianne auttoi ja väistettiin jotenkin lapa edellä. Noh, ainakin väisti. Pohkeenväistö on vaikeaa, vaikka olisi automaattinen hevonen, niin en silti varmaan osaisi.

Sitten alettiin nostaa laukkaa. Alkuun piti tehdä jotain, mutta Marianne päätti että koska se on ollut niin ilkeä, niin voidaan laukata niin kuin halutaan. Nostin ravista, ja istuin kauhean kivasti siellä. En pomppinut! Pari ekaa nostoa jäi yrityksiksi, mutta sitten Sulo jopa heräsi ja sain jopa laukkaa nousemaan. Välillä tippui raville heti noston jälkeen, välillä Sulo hidasti itse. Mutta olen tyytyväinen. Välillä mä siirsin raviin, mä istuin siellä, Sulo nosti laukan, mun kädet ei ainakaan omasta mielestä nykineet suusta, ja välillä Sulo koitti noston jälkeen siirtyä takaisin raviin, mutta annoin pohkeita ja poni jatkoi. Mitään kääntämistä en harjoittanut, tuntui että on kauhean täyttä :D Mutta meitähän oli leirillä vaan se kolme, niin. Vaihdettiin suunta ja yhtä hyvällä menestyksellä. Kerran Sulo lähti itse ja kerran ei noussut kun pyysin. Ja kerran Sulo päätti että kun laukataan niin laukataan sitten kanssa kunnolla ja me mennään. Mutta en noussut jalustimille, vaan koitin istua ja Sulokin rauhoittui pidätteillä, ilman että kuitenkaan siirryttiin raviin. Hyvin tyytyväinen, Sulo oli aivan mahtava tänään. Lukuunottamatta muutamaa vaivaista seurailua ja paria pikku "voisinko mennä puskaan?" -kysymystä.

Ja Sulossa oli paarma :( Siellä se hyppi ja kiskoi ohjia, mutta Marianne pelastaa :D Se otti paarman ja hyppi sen päällä: KUOLEEE!!11 Oikein mielipuolisesti ;) Tai melkein ainakin. Oivoi, ja Sulokaan ei ole mua vienyt puskaan kun koska viimeksi. Tänään se pari kertaa vähän yritti että jos nyt kummiskin voisi tämmöinen pikku poni vähän maistaa tuota ruohoa. Mutta ei ole aikoihin edes kokeillut. Miten on, onko Sulo niin täynnä vai alanko minä ratsastaa ettei se ehdi menemään puskaan? Uskotaanko taas tuohon viimeiseen ;)

Laukkojen jälkeen loppuravit, jotka mentiin siivosti ilman kaahailuja (johtopäätös, Sulo siis nosti koska mä pyysin, eikä ennakoinut. Jesjesjes!!) Ja sitten loppukäynnit. Kääntelin ihan pikkasen ja sitten keskelle ja ponit sisälle. Ja Sulokin heräsi henkiin :D Oli taas oikein normaali ku sisälle päästiin. Ja suolan puutteesta toinen kärsi, nuoli heti suolakiveä kun sain suitset pois. Oivoi, poni vaan pois ja kotiin. Ja tietty heti kertomaan teille tästä päivästä. Mutta meni niin tosi hyvin, mä istuin joka laukassa, osassa vähän huonommin, mutten hulluna pomppinut kertaakaan. Ja Sulo meni niin nätisti. Olisi aina tuollainen, niin se olisi oikein kivaa :D Liikkuu hyvin eteenpäin, ehkä pikkaisen seuraa, mutta tokenee ilman hullua potkin-hakkaan kohtausta, ja kääntyy hyvin, kunhan muistaa pohjetta käyttää :)

Laulaa mummo pysäkillä

Jaaha, leiri on ohi. Voi kun sääli, oli hirmu kivaa :)

Mä en tosiaan kauheasti keränny odotuksia, etten pettyisi. Olisi näemmä saanut odottaa enemmän, jokainen toive toteutui. Mä olen niin tyytyväinen noihin hevosiin joilla pääsin. Kaikki toiveet toteutui: Pomo, Kaisa ja Elvis. Ja olihan Sulokin tosi kiva. Ja oli tosi kiva päästä Pomolla joka päivä, päästä nyt menee sen kanssa. Mä olin niin uskomattoman iloinen kun huomasin että kyllä mä oikeasti saan Pomon laukkaamaan. Ja entäs kun istuin välillä Pomon ja Elviksen laukassa, jestas olen hyvä :D

Tunnit meni kyllä tosi hyvin, vaikka välillä olikin vähän masentavaa tämä kääntämishommeli. Mutta eka Elvis-tunti oli uskomattoman loistava, Kaisakin meni hyvin, Pompelikin kulki ja Sulokin meni oikein hienosti. Että!

Ponilla ajaminen oli tosi kivaa :D Vaikka alkuun jännitinkin ja roikuin jaloilla siellä kiinni, niin oli se tosi kivaa. Ja kyllä leiritunneissa oli eroa normaaliin. Ensinnäkin meitä oli niin vähän :) Ja tosiaan melkein joka tunnilla taidettiin ainakin alkukäynnit kävellä pois uralta. Paljon tehtiin kaikkea erilaista johon olen tyytyväinen.

Ja olihan se mielenkiintoista nähdä näitä joitain juttuja mitä ei kyllä muuten välttämättä pääsisi näkemään. Samoin tykkäsin katsella noiden hevosten tarhailua, seurailla niiden pomottelua ja menoa.

Oli hauskaa, ja oli myös ihanaa olla siellä jonkun aikaa sen leirin jälkeen (tai niinkuin keskiviikkona koko päivän) Kenties tämä nyt antaa jotain varmuutta tähän hommaan, jos vaikka uskaltaisi paremmin mennä ja tulla (En kyllä tiedä. Aina voi kuvitella) Ja niin, ehkä mä voin ainakin luottaa kahteen asiaan jos tuntuu etten uskalla mennä: en ehkä ole kaikkein ärsyttävin ihminen just siellä sillä hetkellä ja jos saan nyt tyyliin soittaa keskellä yötä niin kai mä voin tuntien aikaan sinne mennäkin :D Luotetaan siihen että se viimeksi mainittu on vähän vähemmän rasittavaa. Kenties mä voin luottaa siihen etten saisi tällaista lupaa jos Marianne pitäisi mua yltiörassaavana persoonana :D Ja kyllä oli mukavaa tuntea olevansa jotenkin luotettu siellä leirillä. Okeiokei, ehkä seura oli vähän ratkaisevaa, mutta mitä siitä ;)
Oli tosi mukava leiri, mun eka ja ehkäpä vikakin. Mutta aivan ihana, ja toivon että Mariannekin tietää sen. Mä en vaan ole sen tyyppinen että viitsisin joka tunti hehkuttaa että kuinka ihanaa ja kivaa ja mahtavaa :D Mä tykkään kyllä puhua, mutten vaan viitsi, kun ajattelen että sitten ketään ei kiinnosta kuulla. Ja kun Mariannekin kysyi että mitä mä pidin tästä viikosta, niin mä vastasin vaan että ihan kiva. Sitten sen jälkeen muutaman tunnin varmaan mietin että mitä muuta mä olisin voinut sanoa :D

Pompottelua

Eli älä ala tästä :)


Menin siis Pomolla ja tarkoituksena hypätä. Mulle oli ihan sama mitä tehdään, ihan okei oli toi hyppääminen siis, olihan kiintoisaa nähdä sujuuko paremmin kuin viimeksi. Ja kun nyt ei varmaan mitään rataa hypeltäisi :D Olin myös hyvin yllättynyt kun en jännittänyt yhtään. Hyvä vaan.

Alkuun käyntiä ja taas vaihteeksi uralta vähän pois. Ja kääntäminen oli niin vaikeeta, mutta nyt olin keksinyt syyn. Mutta oli se silti masentavaa ;) Marianne kokosi toisen pitkän sivun keskelle esteen jonka puomit oli maassa (joo, uralla siis mahtui menemään) Meidän piti sitten käynnissä harjoitella kevyttä istuntaa ja ylittää noi pari puomia muutaman kerran ihan käynnissä. Tosin mä ylitin ne vaan kerran, kääntöongelmien ja muiden juttujen takia. Ja se kevyt istunta.. Kai se oli ihan välttävä, pysyin ainakin ylhäällä ihan käsillä kiinni pitämättä, mutta kuten Marianne sanoi, niin on jännää että kun pitäisi istua niin hyvinhän mä pääsen ylös satulasta ja sitten kun pitäisi nousta ylös niin se on niin haastavaa :D

Siirryttiin kevyt raviin ja siinä piti kai hiukan kokeilla kevyttä istuntaa. Tai sitten ei pitänyt, mutta mä kokeilin silti :D Hyvin kai se sujui siinäkin ja sillä aikaa kun me ravailtiin Marianne kohotti puomit ristikoksi (korkeus oli joko pienempi, tai korkeintaan saman kokoinen kuin mun ekat esteet. Osaanpa hyvin katsokaas arvioida, mutta jälleen esteeltähän se näytti) Ja tota noin, tuota ilmeisesti piti tulla sitten ravissa. Kaisalta sujui hyvin, mutta herran jestas kun mun piti tulla :D Pomo pelkäsi puomipäätyä, mä en saanut käännettyä, mä nojasin eteenpäin jne jne. Ja kun en halunnut ihan 90 asteen käännöksellä tulla sille esteelle tai mitään. Lopulta Marianne joutui auttamaan meitä, se ohjasi meidät esteelle. Jaa, pysyin mä ainakin mukana, jos sitä voi positiivisena pitää. Sitten taisi Kaisa hypätä, mutta rakastettava Pomo päätti että hei, nyt olisi kiva mennä Kittyn perään ja kuskasi mut sinne sitten, jolloin mentiin sinne esteen eteen tietty törttöilemään. Heienoleolemassa. Marianne sitten käski mun pysyä pois uralta kun ravasin, ja kai mun piti ottaa jopa käyntiä ja pitää se siellä missä halusin. Mä koitin kyllä pitää Pomoa poissa uralta, mutta välillä se ajautui sinne, välillä taas se ajautui turhan kauas urasta.. (Ja oikein hauskaa, Pomo ajautui uralle, en voinut sille mitään, Marianne huutaa ja valittaa "Eiii, eiii eieieieieieieiie" Hups (; )

Sitten oli tosiaan taas mun vuoro hypätä. Ja jotain tapahtui, meinaan se hyppy onnistui. Mä sain Pomon niin pitkälle kuin halusin, sain sen esteelle ja pam, ylitse. Enkä jäänyt jälkeen, muistin pitää harjasta hiukan kiinni, katsoin eteenpäin ja ponille kehuja. Sitten Kaisan vuoro ja sinä aikana mä ja Pomo ajauduttiin taas riitoihin :( Ei, ei, me ei vaan päästy enää sinne esteelle hyvin, joten taas joutui Marianne viemään meidät sinne. Pysyin mä kyydissä, oikein hyvin. Kaisalle korotettiin ja se sitten oikeasti hyppäsi sitä hetkisen. Ja sitten oli vuorossa loppuravit. Mä ilmeisesti olisin saanut laukata, mutta mietin että en nyt jaksa. Mulla oli jalat kipeät, joten Pomo ei edes välttämättä nosta ja niin. Sitten ravailtiin rauhassa ja kivasti. Välillä mentiin lapa edellä pelottavien puomien ohi noin kilsan päästä, välillä mentiin ihan rentona siitä ohi. Vaihtelevaa.. Sitten loppukäynnit ja viimeinen leiritunti oli ohi. Angstis, nyt vaan jalkoja parantamaan, jos tiistaina hevoset vaikka kääntyisi :D Eihän siitä tule mitään jos edes ELVIS ei käänny.

Puomitellaan ja kun ei vaan suju

Eli ei kannata alkaa tästä, vaan hiukan alempaa :)

Menin siis Elviksellä ja hyppäsin sinne selkään. Sitten käyntiä, ja tunnilla siis myös Sulo ja Nikkis. Nikkis seuraili suurinpiirtein koko ajan meitä.

Alkuun mentiin ihan käyntiä ja puuhasin jotain omaa. Marianne pisti neljä ravipuomia ja saatiin siirtyä kevyt raviin ja alkaa tulemaan puomeja. Ja taas piti vaihtaa suuntaa siinä puomien jälkeen ja otettiin pitkille sivuille parin askeleen käyntisiirtymä. Meni kyllä oikein hyvin. Sain Elviksen jopa puomeille, mentiin oikein hienosti. Ongelmaksi koitui Nikkis. Se meinaan potkaisi Elvistä... Ja sen jälkeen Elvis luimi jos Nikkis tuli turhan lähelle ja olisi ihan mielellään vähän väistänyt ponia. Päätin kuitenkin ratsastaa ihan normaalisti ja lopulta Elviskin lopetti Nikkiksen väistelyn. Olisipa tämä yhtä helppoa kun pelon aiheena on vaikka Vinski...

Jonkun ajan päästä puomien väliä pidennettiin ja sitten alkoi toi kevennys olemaan välistä vähän huteraa, mutta muuten meni oikein hyvin ja Elvis oli oikein mukava. Tosin, se oli vähän fletku :D Välillä kun siirryttiin käyntiin (tarkoituksella tai ei) níin joutui hetken naputtelemaan.

Ja sitten vasta oltiinkin laiskan pulskeita kun piti alkaa laukkaamaan. En saanut Elvistä edes ravaamaan mistään laukasta puhumattakaan. Koitin nostaa ympyrälle laukkaa kun Nikkis oli liinassa toisessa päässä. Välillä nousi muutama askel, mutta käännöksessä vauhti kuoli. Saatiin sitten tikku käteen ja johan löytyi ponistakin vauhtia. Vaihdettiin suunta ja laukkasin ihan uraa pitkin. Laukka taisi olla melko reipasta, mutta kyllä mun muistaakseni jopa istuin siellä. Ja saatoin jopa hiukan kääntää Elvistä laukassa. Mutta hyvinhän se sitten meni. Sitten loppuravia. Ja silloin tuli joku kauhea propleema. En saanut Elvistä kääntymään. Yksinkertaisesti. Tahkosin ja tein kaikkea mitä keksin mutta ei, masennuinkin jo syvästi kun ei onnistu. Loppukäynneissä en sitten muuta tehnytkään kuin käännellyt ponia. Lopulta keksin syyn miksei enää kääntynyt: multa yksinkertaisesti loppui pohkeista voima. Ja kun kantapäät oli vähän hiertynyt niin sitten pienikin pohjeapu tuntui kauhealta painamiselta. Tästä syystä sitten viime Pomo-tunnitkin tuntui sujuvan niin paljon huonommin. Mutta kyllähän tuommoinen kaksi tuntia ratsastusta plus pyöräilyt verottaa mun heikkoja jalkoja :)

Kävelevä Jukeboksi

Aloitathan tästä, jos haluat 5 päivän lukea järjestyksessä.


Olin kauhean ajoissa tallilla ja minä hyvin aikuismaisena henkilönä menin sitten leikkimään :D Huomasin meinaan siinä ruohikolla jonkun ison auton. Se meni sitten kiipeämään Mount Everestille (liukumäen rappusia ylös) Mutta sillä oli ongelma: aina kun se pääsi Mount Everistin huipulle, se tippui :( Joten auto meni etsimään peräkärryään ja kavereita, jotka voisivat kiivetä sen kanssa. Sitä kun kyllästytti aina tippua ja ajaa sitten joko Saharan tai Siperian läpi takaisin Mount Everestin kiipeyskohdalle (ja ilmastonmuutos on totta, Saharassa kasvoi märkää ruohoa ja Siperiassa oli sulanut lumet.)
No se löysi junan, jossa oli kaksi vaunua ja sitten sellaisen lava-auton. Peräkärryä ei löydetty. Niinpä kaverukset menivät kiipeämään Mount Everestille. Juna pääsi ylös, mutta tuli rymisten alas. Mutta lava-auto onnistui ja saattoi tanssia siellä huipulla. Auto sitten pettyi kun lava-auto onnistui joten auto lähti pois. Mutta onneksi auto löysi peräkärrynsä. Ja se oli muuten hieno. Siinä oli sellainen jalka ja tappi jolla sai sen kuorman heitettyä alas. Tosin viimeksi mainittu oli rikki, mutta kumminkin :D

Sitten menin jopa talliin. Ja oli vuorossa tunti. Marianne ikään kuin jopa määräsi ratsut. Pikkunen sai Nikkiksen, toinen sai Sulon ja mä sain valita, Pomo vai Elvis. Otin Elviksen.
Mutta heti kun menin ponia hakemaan tuli ongelma. En löytänyt sen riimua :D Lopulta Mariannen avustuksella onnistuin löytämään sen riimun, poni ilmeisesti halusi olla villi heponen. Pistin hänet kuntoon ja tunnille.

Tunnin jälkeen ponimus tarhailemaan ja sitten lähdimme syömään oikein ajoissa. Ja ruoka oli tositosi hyvää. Sen piti olla broilerikiusausta, mutta koska oli mokailtu niin se perunaosa olikin pastaa :D Jesjesjes. Tosi tosi kivaa ruokaa, jossa oli pastaa, ja kanaa ja kaikkea kasvissörsseliä. Tosin rekkamiehille ei tuntunut kelpaavan. Ja sitten rakas kerhotätimme osti meille suffelit. Tosin en minä sitä silloin vielä voinut syödä, vaan säästin sen silläkin uhalla että "sen joutuu kuorimaan paperista"

Palasimme tallille ja toiselle tunnille. Marianne oli autossa kysellyt että onko meillä jotain toiveita. Mä sitten mietin että multa ei kannata kysyä :D "Harjoitellaan vaikka pohkeenväistöä, kääntämistä, pysähtymistä, vedetään oikeen niska limassa!" Miten mä luulen että kukaan muu ei olisi kannattanut ideaa. Ja kun mulla oli jaloista voima loppu niin ei olisi mullakaan oikein onnistunut. Marianne sitten kysyi että jos hypättäisiin, okei sekin kävi. Ja ratsut määrättiin: pikkunen valitsi pikkuisista Kittyn, minä sain Pomon ja viimeinen sai haltuunsa Kaisan. Pomo tarhasta ja tunnille. Tunnin jälkeen poni pois ja silloin meillä oli ihmeongelma kulkea siitä narusta, johtui varmaan siitä että jouduttiin pysähtymään :D Kun ajattelin että mennään Vinskiä päin kun Marianne haki sitä.

Sitten Marianne pisti Vinskin kuntoon ja päästin seuraamaan kun Marianne juoksutti sitä. Ja joo, vaikea uskoa että Vinski pystyi tekemään sellaisen äkkilähdön siinä yhdessä kohassa :D Hän vähän innostui.
Ja kun Vinski oli juoksutettu Marianne pyysi jonkun taluttamaan sitä. Minä menin. Taluttelin sitä, enkä oikein tiennyt kauanko sitä pitäisi talutella. Mutta taluttelin jonkun aikaa ja kumpaankin suuntaan hikistä Vinskikukkaa.

Sitten syötiin välipalaa, ja omenanrontit sai Pomo ja Simo. Sitten leiri loppui, mutta mä jäin katsomaan kun Marianne esitteli Viirua ja kun yksi täti kokeili sitä.
Niin, ja leikin hiukan sen yhden pikkutytön kanssa :D Tein sen talliin kanin.

Sitten autoin tyttöä keräämään lelunsa pois ja keräilin esteet pois kentältä Mariannen kanssa. Siistiä, kyllä ne puomit siis aika paljon painaa, ainakin osa. Tämän jälkeen menin ponipuolelle makaamaan tallin lattialle, kun oli kuuma. Niin ja söin sen mun suklaan (: Ja mulle tuli kauhean pikkuinen olo kun kävelin ympyrää siellä ponipuolella ja Marianne tulee sinne "Kukas se täällä hiippailee?" Juu, Milla viisi vee :D

Hain pikkuponin sitten tarhasta, jonka jälkeen minun oli lähdettävä, koska äidin mielestä ukkosti niin paljon :D Marianne näytti vähän epäilevältä kun sanoin että mun pitää lähteä koska tuon mielestä siellä ukkostaa niin kauheasti. Mutta heti kun olin kotona niin alkoi jumalaton rankkasade, että ihan oikeaan aikaan näemmä lähdin.

Ja nyt tuntuu tyhjältä ja siltä kuin ei pääsisi ikinä tallille.