Ilonpäivät

Johan oli taas kovin hauskaa. Siis ponilla oli jotain omaa hauskaa, mutta oli mullakin ihan kivaa. Onhan se nyt kiva jos ponilla on kivaa, eikös.

Tallille ja jatkoin Pomon kanssa. Tunnilla myös Vinski, Evita, Elvis, Roosa ja Kitty, Pomo vain mun kanssani. Katselin siinä hetken tunteja ja kävin hakemassa pienen ponin sisälle. Taas se tuli portille vastaan ja käveli tyytyväisenä talliin vaikka vieressä mellastikin jokin pellonmuokkauskone. Ponihan osaa olla fiksu niin halutessaan!
Harjailin Pomon ja valitettavasti sen fiksuus ja yhteistyökykyisyys loppui siihen. Herra ruttunaama, mikään ei miellyttänyt, koko ajan oli kiukuteltava ihan normaaleista asioista. Kaikki oli vaan ihan tyhmää hänen mielestään.

Saatuani kiukkuponin varusteisiin lähdettiin sinne kentälle ja taas koeteltiin Pompelin hermoja kun jouduttiin odottelemaan kentän ulkopuolella hetken ajan. Poni seisoi jonkin aikaa ihan nätisti, mutta sitten se ei enää jaksanut vaan rupesi tinttaroimaan edes takaisin kuin pieni lapsi. Ponin pöljämys suorastaan.

Päästiin lopulta sinne kentälle, joten kiipesin kyytiin. Pomon seisomiskiintiö oli täynnä, joten se viisaana otuksena lähti kävelemään kun minä vielä taiteilin itseäni satulan puolelle. Siinä vaiheessa annoin mennä (vaikkei olisi saanut, aijai) en jaksanut takoa ponin päätä seinään että se tajuaisi nämä ihan perusasiat.
Aloiteltiin taas näillä vapaamuotoisilla alkukäynneillä. Ratsastin Pomoa eteenpäin ja tänään vaadin vähän enemmän sitä liikettä, joten lopputuloksena oli oikein kiva ja reipas käynti. Sitten tehtiin voltteja ja asettelin taas parhaani mukaan. Tänään Pompeli oli paljon terävämpi pohkeelle, se kääntyi todella paljon paremmin kuin eilen.
Ja tiedättekö mikä oli suuri juttu minulle? Poni vähän taas katseli puimureita ja toisia hevosia, mutta aina kääntelin sen pään pois ja blaablaa. Mutta tiedättekö kun samaan aikaan mä oikeasti ajattelin että ei tässä hätää, Pomo on niin kauhean viisas, ei se mitään pelästy. Hallelujah! Pomo, suuri demoniponi joka ei koskaan mitään muuta teekään kuin pelästy ja lähde menemään (minun mielestäni siis), oli vihdoin ja viimein poni, joka on niin viisas ettei se tee mitään typerää. Vihdoin ja viimein ollaan päästy näin pitkälle, minä oikeasti kykenen luottamaan siihen että poni on aikuismainen eikä tee mitään. Siis vaikka tässä on jo jonkun aikaa luotettu siihen etten minä nyt putoa sieltä vaikka se lähtisi menemään, niin en mä silti ole aiemmin uskonut sitä, ettei poni voisi lähteä. Tämä oli todella iso askel minulle (ja vielä isompi ihmiskunnalle, heh) Tuntuu muutenkin että Pompelin pelottavuustaso on laskenut huomattavasti sen ilman satulaa keekoilun jälkeen. Pomostahan on tullut lähes pullaponiin verrattava otus. Se jos mikä on hyvä :)

Kun oltiin kävelty, ilmoitti Marianne että tänään tehdäänkin vähän eri tavalla = lähdette nostelemaan laukkoja. Lyhyillä sivuilla (tosin ei käytetty koko kenttää) oli merkitty voltti, eli samaan tapaan kuin eilen, ensin käyntivoltti jolla hidastettiin ja taivuteltiin ja voltin jälkeen laukannosto ja laukkaa pitkällä sivulla. Ja aloitettiin siis oikeaan kierrokseen. Minä toki tyylilleni uskollisena jännityin hieman kun tuli tuollainen ilmoitus ("siis apua niinku, eihän tää voi laukata nyt vielä, ei ikinä onnistuta!") Pomo lähti vähän valumaan uralle kun minä jännityin, joten koitin rauhoittaa oman mieleni.

Lähdinkin sitten heti suorittamaan. Otin oikein härkää sarvista ja päätin että minä olen ensimmäinen joka laukkaa, sittenpä laukka on ainakin omaa saavutustani :D Voltille poni kääntyi oikein kivasti, vähän rauhallisessa tahdissa tosin. Kun koitin sitä laukkaa nostaa, niin sieltä tuli vain ravia. Hidastelin ja valmistelin sitten uudestaan ja nostin pitkältä sivulta uudemman kerran. Tällä kertaa laukka nousi. Heh, ponin laukka oli oikein mummolaukkaa, se ei pyörinyt yhtään ja köpöteltiin todella hitaasti menemään. Kyllä se sieltä ajanmyötä parani, laukka lähti etenemään ja pyörimään paremmin. Onhan se nyt ihan loogistakin että ensimmäinen laukannosto on vähän löysempi kun ei nyt sitä raviakaan otettu.
Päätin heti tässä ensimmäisessä laukassa olla hurja ja tehdä ympyrän. Pitkän sivun lopussa lähdin kääntämään ja olin pudottaa silmät päästäni kun se poni oikeasti kääntyi! Herran jumala, me tehtiin oikeasti tosi kivakin ympyrä. Siis oikeaan kierrokseen, ekasta laukasta. Pomo oli varmaan sairas tai jotain, noin hyvin toimi heti ekalla yrittämällä. Ihan oikeastikin, sen laukkaympyrän ainoa vika oli se kökkölaukka. Muuten se oli hyvä. Mä käänsin kohtuu järkevästi, ympyrä oli aika pieni (ei mikään puoli kenttää sinne tänne) laukka pysyi yllä ja minä jopa istuin ihan hienosti. Mieletöntä! Muita ympyröitä en oikeeseen kierrokseen tehnytkään kun tuntui tila loppuvan, mutta tämä oli jo niin mieletön saavutus, varsinkin kun tosiasia on se että tuo oikealle kääntyminen on ollut niin mahdottoman hankalaa.

Otettiin siinä sitten ihan reippaasti laukannostoja. Jostain kumman syystä tuo toinen pää tuppasi aina ruuhkautumaan, mutta suuressa luottamuksessani uskaltauduin ravailemaan kentän poikki toiseen päähän yksinäni nostelemaan, mitäpä turhia mä siellä kasassa pyörisin. Tänään laukannostot olivat huomattavan paljon parempia kuin eilen. Laukat nousivat suurinpiirtein ekalla pyynnöllä, muutamat ehkä hieman hitaammin. Ja lopulta alkoivat nousta taas enemmän istunnan kuin pohkeen kautta. Laukka oli tahdiltaan oikein kivaa, rauhallista ja mukavaa.
Ja nyt kun otettiin tuota laukkaa noin paljon, niin minä keskityin kerrankin oikein todenteolla mun laukkaistuntaan. Ensin lähdin siitä että istuisin satulassa heijaamatta ylävartalolla edestakaisin. Silloin kun keskityin istuntaan, niin en mä pomppinut. Sitten kun keskittyminen herpaantui niin aloin pikkasen irtoilemaan. En nyt sanoisi että hulluna pompin silloinkaan, mutta vähän ilmavammin istuin kuitenkin. Keskityin vähän noihin mun käsiin, ne tuntuivat jäävän välillä jälkeen ja nykivän vähän liikaa. Kädet löysivätkin paikkansa aika ajoittaisesti. Välillä pysyivät hyvin mukana kunnes sitten katosivat taas hetkeksi.
Kerrankin minä myös keskityin jalkoihin laukatessa. Hain jalkoja suoriksi, kantapäätä kevyesti alas ja sitä että ne jalustimet pysyisivät jalassa. Tämä olikin vaikeampaa, jalat kun heiluivat välillä ikään kuin pohkeita antaen, joskus toinen jalka sojotti eteen enkä mitenkään saanut sitä osoittamaan alaspäin. Tämän lisäksi jalatkin vaan jännittyivät ja sitten jouduin varvistelemaan etten pudottaisi jalustimia. Suurta keskittymistä nämä jalat siis vaativat, ja onneksi siitä oli edes jotain hyötyä. Muutamissa pätkissä jalat pysyivät kuten niiden kuuluukin.

Osan siirtymistä hitaampaan askellajiin tein mahdollisimman nopeasti, osan taas rauhallisesti ravin kautta. Ravin kautta sujui paremmin, Pomo pysyi rauhallisessa ravissa ja siirtyi nätisti. Mahdollisimman nopeat käyntiin siirtymät taas olivat harvinaisen hitaita, heh. Mulla oli myös lieviä vaikuksia istua noissa siirtymissä, pompin parissa viimeisessä laukka-askeleessa, samoin kuin siinä laukan jälkeisessä ravissa. Yritin parantaa sitäkin, mutta tämä jäi nyt vähän vajaaksi.
Otettiin laukannostoja melko paljon. Pomo oli tähän suuntaan ihan fiksu. Laukka oli rauhallista ja pyörivää, siirtymät tulivat nopeasti ja suunta pysyi oikeana. Laukatkin olivat oikeita ja nousivat tosiaan varsin ripeästi.
Tosin tänään menomme ei ollut ihan niin rauhallista kuin eilen :D Pari kertaa Pompeli säikähti muiden mukana ja otti pikkaisen tuota reipasta ja turhan pomppuisaa laukkaa. Minä koitin sitten roikkua kyydissä ja saada ponin hidastamaan. Eipä noissa mitään käynyt, kaikki pysyivät selässä, enkä edes traumatisoitunut (toisin kuin poni. Yhden lähdön se päätti stoppaamalla Mariannen luo. Siinä poniraukka hinkkasi päätään Marianneen ja aneli apua. Ja oli naurunalaisena, poni traumatisoitui niin pahasti että sen oli mentävä halittavaksi kesken kaiken)

Vähän se näiden lähtöjen takia tuli kiireiseksi ja kyttäili vähän enemmän. Tein voltteja ja koitin rauhoittaa ponin käynnin jottei ihan villiinnyttäisi.

Otettiin siinä sitten toiseenkin suuntaan tätä laukkaa. Poni alkoi olla jo kovin virkeä. Muutamat laukannostot tähän vasempaan kierrokseen epäonnistuivat, mutta suurimmaksi osaksi Pompeli oli niin reipas että pieni pyöräytys riitti laukka-avuksi.
Alkuunhan laukka oli ihan kivaa ja suhteellisen rauhallista tähänkin suuntaan. Ainoastaan käynnissä PomPom oli turhankin kiireinen ja yritti ennakoida nostoa. Mutta sitten se poni ilmeisesti innostui vähän turhankin paljon, ja kesken rauhallisen laukan se päättikin pistää ihan ranttaliksi. Nanosekunnissa poni kiihtyi reippaaseen laukkaan ja sitten se hyppeli iloisesti menemään :D Kiikuin parhaani mukaan kyydissä ja ponin rauhoituttua koitin ottaa vieläkin rauhallisempia nostoja.

Tämän omatoimisen irroittelunsa jälkeen Pomo oli todella virkku, jonka takia otin käyntiä vähän pidempään ja nostin muutamat laukat vasta pitkällä sivulla. Jottei poni heittäytyisi aivan villiksi. Taktiikkani toimi, poni laukkasi taas rauhassa. Siirtymät alas nyt alkoivat hieman venyä, mutta ratsu pysyi rauhallisena ja hallinnassa, joten se riitti.
Tähän suuntaan tehtiin sitten jonkin verran noita ympyröitä ja muita käännöksiä. Osa ympyröistä oli vallan hyviä, mutta välistä se heppa vaan pääsi valumaan liikaa. Ja mulla sojotti taas oikea jalka suorana eteenpäin, yöks. Ja tehtiin mitä taiteellisin ympyrä, Pomo valui liikaa joten laukattiin siinä ihan vahingossa kahden vierekkäin olevan puomin yli. Minä nousin siinä vaan vähän ylös satulasta ja pyysin ponilta anteeksi kun sen siihen ohjasin, heh. No, ponihan loikkasi yli vähän isommalla laukka-askeleella ja taisipa tuo vaihtaa laukankin samalla, Marianne nimittäin valitti vastalaukkakaarteista, ja olen täysin varma että ennen puomeja se laukka oli kyllä oikea. (niin, niin siis, oikeastihan mä kyllästyin tohon laukkailuun ja reenailin ihan tosissani noita laukanvaihtoja ja vastalaukkakaarteita. Et sillee)

Laukkailtiin vielä, ihan hyvin ja rauhallisesti. Kunnes poni päätti kuumentua taas ihan pikkasen liikaa. Jälleen se kesken rauhallisen laukan ryykäisi menemään ja sitten laukkailtiin hetken aikaa aivan päättömästi. Kun hiljennettiin totesi Marianne että meidän laukkamme olivat nyt tässä, tosin kaikki muutkin jäivät siinä heti käyntiin.

Sitten käveltiinkin loppukäynnit ja taivuteltiin hevosia. Mä taivuttelin jotain s-kirjaimen tapaista, alkuun Pompeli oli ihan fiiliksissä ja oli vähän turhankin virkeän oloinen, mutta pian se rauhoittui ja löntysteli taas rauhallisesti.

Hah, Marianne ei pitänyt siitä että Pomo pääsi vähän railakkaaksi ja että minä kiikuin etukönössä siellä. Kyllähän mä parhaani mukaan istuin, mutta välillä taas heilahdin sinne eteenpäin. Tosin se oli tyytyväinen laukassa istumiseeni ja siihen että sain niitä ympyröitä tehtyä.
Minä olin siis varsin tyytyväinen. Hieman erikoisempi tunti, onhan niitä käynti-ravi tunteja, mutta tämä oli ensimmäinen käynti-laukka tunti. Ihan hyvä kyllä, pääsi taas vääntämään sitä laukkaa ja vähän kääntelemään. Oikein hyvä. Pompeli oli kiva, vaikkakin vähän tuota.. irrottelua nyt esiintyikin. Tää oli kyllä erikoista, yleensä Pomo menee aina laukassa niin kivasti ilman mitään ylimääräisyyksiä. Ehkä se vaan oli sitä mieltä ettei ole päässyt tarpeeksi laukkaamaan ;)
Mutta tosiaan. Laukka meni hyvin. Tehtiin ympyrää molempiin suuntiin, minä pysyin kyydissä. Ja tämä suunnaton luottamuksen osoitus Pomolle oli kyllä niin hieno asia. Oikein kiva päivä tämä

Keskelle ja alas selästä. Ja jes, Pomo kompensoi tuntipöllöilyjään ja käveli koko matkan nätisti tallille. Kerran se vähän ravasi kun Vinski-herra pöllöili takana, mutta muuten tultiin oikein rennon rauhallisina. Harjailin ponisen pois nopeasti ja kävin kirjaamassa kortin, ennen tuota toivotonta kotimatkaa. Mun mielestä nerokas idea voisi olla neonvalot jokaiseen kuoppaan ja monttuun, tai sitten vaihtoehtoisesti kunnon valonheittimet mun pyörään. Olisi vaan niinku ihan kiva nähdä ne kuopat ennen kuin ajaa niihin. (;

Kolkutellaan valon porteilla

Voihan nyyhkis. Taas on pimeetä iltasin :( On se vaan kamalaa. Kohta on pimeää koko ajan. No, odotan sitä talvipäivänseisausta, sitten voi taas neuroottisena tuijotella että jee, nyt on jo näin valoisaa!

Mutta sitä odotellessa täytyy kärsiä tässä pimeydessä. Sateessa. Onneksi oli edes lämmin.
Raahauduttuani tallille käväisin lukemassa taulun ja kuten arvasin oli mulla Pomo. Tunnilla myös Kaisa, Vinski, Evita, Elvis ja Nikkis, Pomo oli tokalla tunnilla. Katselinkin siis tunteja ja kävin pikkasen pikakävelemässä Kittyn vieressä. Ja sydän syrjällään mä jouduin tsiikaamaan kun Pompeli oli hurja. Siellä se otti vähän lähtöjä ja oli välistä kuin tulisilla hiilillä. Apuvaa :D Kai mä koitin puhua itselleni järkeä "mitäs luottamusta tämäkin on jos panikoin sen perusteella kuinka tällä tyypillä menee" mutta toisaalta vähän pelkäsin sitä jos mua vaikka alkaakin jännittää ponin kyydissä.

No johan poni näyttää pieneltä ja minä harvinaisen vamolta.

Tuntimme alettua menin Pomon luo ja nousin siitä kyytiin. Sitten lähdettiin kävelemään. Ja turhaan minä etukäteen jännäsin, poni käyttäytyi suoranaisen mallikelpoisesti koko tunnin. Loppukäynneissä se hätkähti (= tipahti noin kaksi milliä alas päin ja käänsi päätään suuntaan x) mutta muuten ratsu oli kuulolla ja rauhallinen, ei kyttäillyt jännittyneenä, eikä karkaillut mihinkään. Mutta kuten taas huomataan, niin minä olen kehittynyt. Tämä on ollut hieno syksy ainakin tähän mennessä. Siis jos verrataan edellisiin syksyihin, silloin tunnit on menneet aina siihen että hevoset vaan juoksee alta ja tekee lähtöjä. Mites nyt? Monen monta tuntia on ollut, jolloin hevonen ei ole tehnyt mitään pöllöä. Ja jos heppa nyt kerran säikähtää tai lähtee vähän reippaammin, niin onhan se aika kaukana noihin edeltäviin syksyihin. Tätä mä itse asiassa olen odottanutkin - rauhallista syksyä. Mähän en ole edes pudonnut tässä syksyn aikana kertaakaan. (toki kannattaa varmaan julistaa tälleen, katotaan vaan mitä huomenna tapahtuu)

Lähdettiin siitä kävelemään alkukäyntejä. Hain siinä pikku hiljaa ponille hieman etenevämpää käyntiä, sillä se suorastaan mateli. Sen lisäksi tehtiin voltteja ja koitin asetella ratsua parhaani mukaan. Nyt tuntui löytyvän asetus paljon paremmin kuin ennen, kevyt asetus tuli lähes itsekseen. Vauhtiakin löytyi sitten lopulta ihan tarpeeksi. Ja tosiaan, kyllä Pomo vähän katseli taas kaikkea. Kuitenkin se oli pikemminkin sellaista "mitäs tuolla tapahtuu" ei mitään paniikinomaista "mitä mä nyt voisin pelästyä" tyylistä. Kääntelin ponin nokkaa sisälle jotta se keskittyisi asiaan eikä siihen maisemien katseluun.
Käynti oli lopulta siis ihan hyvää. Siis ihan kivaa. Oikeastaan ainoa ongelma oli se, että Pompeli kääntyi välistä niin julmetun löysästi. Jotenkin ei pohje mennyt läpi käännökseen ja heppa vain valui ja valui, ennen kuin sain sen lopulta kääntymään. Ajoittain käännyttiin kohtuu terävästikin, mutta.

Mariannen palattua lähdettiin kevyt raviin. Poni lähti ihan näppärästi tuohon raviin ja se alkoikin oikein kivasti. Keventelin rauhassa, tahti oli hyvä ja rauhaisa. Ja siis ylipäänsä ravi vaan tuntui hyvältä.
Kääntämisen kanssa oli vähän tahkottava, mutta oikeastaan sekin sujui jo lähes tulkoon hyvin. Siis siihen oikeaan kierrokseen. Välillä poni pääsi valumaan uralle. Eikä se aina kääntynyt, vaan ravaili tympeästi kaverin persuksissa. Kuitenkin kun aikani rämpläsin (ja kun käänsin hyvässä kohdassa) niin kyllä se poni oikeasti jopa kääntyi. Löysästi molempiin kierroksiin, mutta kääntyipä kumminkin. Olin iloinen kun me pitkästä aikaa oikeasti tehtiin ympyröitä myös tuohon hirveän vaikeaan oikeaan kierrokseen.
Vaikeaa se oli silti, Pomo hukkui ulko-ohjalta ja sehän tuota kääntämistä taas vaikeutti. En oikein osaa pitää sitä siellä. Vasempaan kierrokseen poni kääntyi tänään jostain syystä melkeinpä huonosti. Tai kyllä se kääntyi, asettui pikkasen. Mutta se oli niin pirun löysää. Se valui liian pitkälle, ei kääntynyt terävästi. Loppua kohden myös iski joku uran kyntämisvimma, ja jouduttiin tässäkin kierroksessa vähän vääntämään kättä siitä haluaako poni nyt oikeasti juosta uraa pitkin vai kääntyykö se kun minä nätisti pyydän.

Istuttiin siitä harjoitusraviin. Piti tehdä ympyröitä ja siirtymiä käyntiin. Ja harjoitusravia väännettiin vain vasempaan kierrokseen. Mä jouduin vähän tappelemaan Pomon kanssa kääntymisestä, sitten taas jotkut käännökset onnistuivat ilman ongelmia.
Keskityin taas suuresti että istun paikoillani ja että poni ravaa hyvässä tahdissa ja järjestyksessä eteenpäin. Tein voltteja, hain asetusta. Ja koitin pitää jalat paikallaan, keskiviikkona ne nimittäin heiluivat liikaa (johtui kyllä lätäköistä mutta joka tapauksessa) Otin myös noita käyntisiirtymiä, ja jopa keskityin niihin tänään kunnolla. Alkuun poni siirtyi todella löysään käyntiin ja siirtyi raviin vasta hetkellisen potkimisen jälkeen. Kun oikeasti ratsastin siirtymääkin eteenpäin, sain sieltä tosi kivaa ja oikeasti reipasta käyntiä ja raviinkin poni siirtyi ihan ensimmäisestä pohkeesta :) Kerrankin näin - käyntiin siirtymät taas eivät olleet niin hyviä, poni siirtyi hitaasti. Mutta tosiaan kun yleensä siirtymät alas on hyviä, mutta käynti lagaa ja raviin siirtymät on hitaita ja huonoja.

Ja en todella tiedä mikä mulla oli, mutta olin lähellä kuolemaa siellä jostain syystä. Teki niin pahaa tuo harjoitusravailu, vaikkei me sitä edes kauan harjoitettu. Yhh.

Käveltiin pikkasen ja otettiin tuota laukkaakin taas "pitkästä" aikaa. Lyhyelle sivulle voltti jolla hidastettiin käyntiä ja sitten tästä hidastetusta käynnistä nostettiin laukka pitkälle sivulle ja sai tehdä jotain ympyrää.
Poni kääntyi kivasti siihen voltille ja hidastuikin nätisti joka kerta.
Ja hei, laukannostot olivat, *kuka arvaa?*, löysiä! (kaikki on kovin löysää tänään) Siis Pomo kyllä nosti joka kerta, mutta aina tarvittiin se pari pohjeapua ja vähän sellaista kannustusta että jos nyt herraponi jaksaisit. Ja sitten vähän viiveellä sieltä tuli se laukka.
Laukattiin ensin vasempaan kierrokseen, joten olin hurja ja yritin tehdä ympyrääkin. Eka yritys meni pieleen kun Pomo karkasi ja siirtyi käyntiin, mutta sen jälkeen tuli pari hienoa ympyrää. Vähän mun kääntäminen on köyhää, mutta ainakin tuli ympyrä, laukka pysyi yllä, minä istuin. Ja se mihin olin oikeasti tosi tyytyväinen: siirsin ponin laukasta raviin ja jatkettiin rauhallista harjoitusravia jonkin aikaa ennen kuin siirsin käyntiin. Suuri juttu, mutta oikeasti. Kun silloin joskus ei voitu Pomon kanssa ravata laukkojen välissä. Se oli joko käyntiä tai kiitoravia, ei välimuotoa. Mutta nyt se pysyi rauhallisessa ravissa, pienellä nätillä pyynnöllä. Olen kauhean ylpeä meistä (:

Oikeaankin kierrokseen otettiin laukannostoja, jotka jatkoivat löysää linjaa. Tosin se itse laukka ei enää niin löysää ollutkaan, ponihan oli suoranaisen virkeä. Tästä syystä en edes jaksanut yrittää ympyröitä, vaan koitin istua vaan ja etsiä vähän hitaampaa vauhtia. (tänään muuten osasin taas istua laukassa. Luojalle kiitos siitäkin)
Mariannea sitten ärsytti meidän laukannostojen löysyys, joten yhden laukan jälkeen se käski mun siirtää käyntiin ja heti kun poni käveli tuli sieltä komento että nyt nostat uudestaan. Minä taisin itsekin pelästyä kun käsky kävi niin äkkiä, joten pamautin sieltä nopeasti laukkapohkeen ponille. Pomokin lähes järkyttyi, mutta tulipa ainakin terävä nosto kun ratsuruuna hypähti laukkaan. No, vauhti pysyi hallinnassa kuitenkin että en mä niin pahasti ponia sentään pelästyttänyt. Eikä tuo herätys auttanut kuin tuossa yhdessä laukannostossa, sen jälkeen löysäiltiin taas, heh.

Sitten loppukäynnit, joissa otin parit kunnon taivutukset molempiin suuntiin. Pomolta kääntyi kaula oikein hyvin, joten sai poni kävellä ihan rauhassa loppuajan.
Marianne oli kauhean tyytyväinen. Siis todella :D Siellä se hehkui kuinka kivasti meni ja kaikki ratsastivat niin hyvin.
Olin minäkin tyytyväinen. Poni oli löysä, pah. Mutta siis muuten. Laukassa istuin, tehtiin ympyröitä, ja se laukan jälkeinen harjotusravi oli niin hienoa ja jotenkin suuri saavutus (vaikka ollaan me ennenkin onnistuttu. Ei tosin varmaan noin rentoina kylläkään) Heh, ja vihdoinkin käännyttiin edes joten kuten sinne oikeallekin :D

Keskelle ja alas selästä. Pompeli tuli taas kuin pölvästi talliin, jossa harjailin hänet nätisti ennen kuin jätin sen rauhassa syömään. Sitten kotiin päin.

Salperi ~

Mä teen tän ilmeisesti aina näin. Ennemmin tai myöhemmin, mutten koskaan ajoissa. Kuten en videoitakaan.
Mitä turhia. Mä haluan tietynlaisen fiiliksen ja inspiraation ennen kuin kirjoitan tai teen noita "muistohöskiä" mikä on erittäin kuvaava sana. (josta voidaan todeta että en ole tainnut halaistulla sanalla mainita sitä kun Sulo lähti. Tosin se nyt lähti vain jonnekin muualle. Ja toisaalta siinä oli myös se että Suloon olin siinä kohdassa jo harvinaisen tympääntynyt koska poni on pieni, heh (: )

Mä oon kauhean iloinen että Salperista tuli kuvia ja videoita. Kahdesta tunnista toki vain, mutta näissäkin on jo todella suuri kontrasti. Ja pidän näistä kuvista :)

Salli oli kiva poni. Tai no, hevonen. Pikkuinen hevonen.
Se oli kauhean nätti. Minä olen tylsä, mutta oikeasti mä todella pidän tuollaisista tavallisen tylsistä ruskeista hevosista. Ja jotenkin tuo Sallin värin puhtaus, ei mitään ylimääräistä valkoista. Mun mielestä Sallilla oli mitä suloisin pää. Sillä oli sellaset nätit silmät, ja niin pehmeän näköinen turpa (johtui tuosta tasaisesta ja tummasta väristä) Heh, Sallilla oli sellainen pyöreä pää ja vähintään yhtä pyöreä ja suloinen maha. Kovin nätti poni.
Ja varsin mukava. Välillä ehkä turhan dramaattinen, mutta useimmiten kuitenkin kauhean söpönen.

Ratsastushan sitten olikin mielenkiintoisempaa. Välillä sujui, välillä taas ei mistään tullut mitään. Varmasti useimmat epäonnistuneet tunnit menivätkin ihan mun piikkiin, mutta kyllä välillä hepalla oli sellaisia akkapäiviä ettei paremmasta väliä.
Jotkut tunnit menivät siten, että Salli vain kipitteli ja köpötteli sinne minne häntä huvitti ja minä kiikuin kyydissä kuin pölvästi. Kuitenkin välillä se mystinen tatsi löytyi ja me onnistuttiin kääntymään ja liikkumaan kuten kuului.

Tosin eipä sillä. En mä nyt niin paljon Sallilla edes mennyt. Välillä joitain kertoja peräkkäin, välillä kerran. Sitten saattoikin olla puolen vuoden taukoa. Ehkei siis ole oletettavaakaan että sujuisi ihan uskomattoman hienosti, varsinkin kun minäkin olin huonompi (kuinka sekin on mahdollista)
Se ensimmäinen tunti oli mielenkiintoinen. Salli puuhasteli aika pitkälti sitä mitä se halusi kun minä itse jännitin kyydissä. Tosin kyllä se välillä löytyi ja päästiin niiden parin puomikasan ylikin. Sen jälkeen mentiin vähän alamäkeä, tai ainakin mulla on päällimmäisenä mielessä ne tunnit jolloin kahdeksikon ratsastaminen ravissa oli mahdoton tehtävä kun rouva hevonen ei kääntynyt, enkä minä ollenkaan osannut. Kai silloinkin oli edes jotain positiivista, heh.

Sallihan oli varsin merkillinen hevonen. Se mikä jaksoin aina hämmästyttää oli se laukka, jota en koskaan kyennyt kuvaamaan muuta kuin megalomaaniseksi. Se mieletön pomppu jota se laukka vaan oli, käsittämätöntä. Ja varsin kaukana siitä jogi-ravista jota poni tykkäsi mennä kunnon lännenheppana.

Onneksi poniakin lähes kiinnostaa (:

Talvella menin sen yksittäisen kerran Sallilla. Se oli hyvä tunti. Vaikka heppa heittikin minut maata kiertävälle radalle innostuessaan. Sitten taas keväällä oli se yksittäinen tunti ja se oli kamalaa. Hirveää, ja silloinkin lensin kuin raketti suoraan maahan.
Mutta sitten tuli tämä kesä. Ja sitten taulussa lukikin taas Salli. Hienoa että otettiin härkää sarvista siinä kohdassa, eipä tuossa olisi kauhean kauan ollut aikaakaan.

Se oli hieno tunti (se vanha kooste tunnista) Siis tokihan heppa oli laiska koska mua jännitti vähän, mutta kuitenkin. Olin niin tyytyväinen. Se kevät oli ollut niin vaikeaa, oli vaan niin hienoa huomata että vihdoin jokin hevonen (sen Nikkiksen lisäksi) toimii. Että me oikeasti onnistuttiin ihan nätisti ja paljon paremmin kuin silloin keväällä.
Siitä tunnistahan alkoi tämä Salli-kausi. Paljon Sallilla, jossain välissä oli ehkä joku muu. (Menin siis paljon Sallilla mun määritelmillä)

Oikeasti se oli mieletöntä. Tuo koostetunti oli tuntunut menevän jo hyvin, ja silti tunnuttiin vain menevän ylöspäin. Välillä jotain pientä hakemista jossain, mutta suunta oli koko ajan oikea. Mä aloin löytää istuntaa laukkaan aina vain enemmän, Salli lähti kääntymään paremmin, honattiin asetus ja eteenpäin liikkumisen tärkeys. Onnistuttiin tekemään laukassakin ympyröitä, minä aloin istua siellä harjoitusravissa. Siis kaikki vain toimi kivasti, ainakin useimmiten.
Mä aloin luottaa Salliin hyvinkin paljon. Koskaan poni ei kärsinyt luottamuspulasta, mutta pääsin siis vielä jotenkin pidemmälle tämän oman rauhallisuuteni ja luottamukseni kanssa. Aloin oikeasti ajatella että mä jopa jossain määrin osaan ja pystyn ratsastamaan Sallilla.
Se oli vain niin hienoa. Hyvin erikoistakin. Aikaisemmin poni oli mennyt joko huonosti tai tasapaksusti, mutta nyt... Yllättäen se alkoi toimia kesällä niin hyvin, että Marianneltakin tuli kommenttia että Salli on niin mun hevonen. Suuri kehu jo sinäänsä, ja muutenkin tuntui hyvältä että oikeasti on jokin heppa jonka kanssa se natsaa noin hyvin yhteen (ainakin sillä hetkellä siis)

(tämän tunnin vanha kooste. Hyvin paljon parempi kuin edellisellä kuvatulla kerralla)

Oikeastaan mun osalta tämä meni todella hyvin. Menin kesällä Sallilla kyllästymiseen asti ja poni meni niin hienosti. Sitten kun minä aloin olla jo täysin tympääntynyt samalla hevosella renkkaamiseen, niin suunnilleen samoihin aikoihin heppakin jäi jo pois tunneilta. Meidän homma ei jäänyt siihen kevään kamalaan riekkumiseen ja toisaalta en joutunut lopettamaan Sallilla ratsastusta ennen kuin oikeasti halusin.

Tiedä häntä. Tietyllä tavalla on toki ponia ikävä. Hieno ja kovin suloinen. Ja se meni niin hienosti.
Toisaalta ei tämäkään mikään vaikea irtipäästettävä ollut. Ehkä se on hyväkin.
Mulla on Sallista oikein positiiviset muistot. Hieno heppanen, mun hieno heppanen :)

Sitten tässä ois vielä tuo muistovideon tapanen. Taas tollanen mun tyylinen (ja tosiaan, kun kuulin biisin radiossa niin tiesin heti, että nyt on tehtävä Sallille video. Muuten en olisi sitä noin nopeasti edes tehnyt, mutta musiikki oli niin upea että oli pakko)


Kirjoittelen justkohtsillää tunnistakin. Nyt kuitenkin inspiroiduin ja vihdoin ja viimein oikeasti halusin kirjoittaa myös Sallille oman muistotekstinsä (eipä täällä olekaan kuin Astalle tähän mennessä. Samoin video on vain Astalle. Pienelle Astalle :) )

Merihevonen

Ja tänään satoikin sitten vettä. Jo siinä vaiheessa kun tulin kenttä lähes lainehti. Ja siinä kun satoi ja satoi vaan, niin kyllä se kenttä aika pian muistutti taas valtamerta muutamalla hiekkasärkällä varustettuna. Ihastuttavaa.
Mulla oli Elvis, tunnilla myös Evita, Laki, Vinski, Pomo ja Roosa. Elvis oli ekalla tunnilla. Kastumassa, heh.

Katselin vähän tunteja ja yritin epätoivoisesti kuivatella sadevaatteitani. Sitten kävin riisumassa pullaponin loimestaan ja harjasin sen nopeasti. Elvis-parka, niin kapisen ja rassukan näköinen hän oli seistessään märkänä ja likaisena karsinassaan.
Varustin ponin ja lähdettiin sitten kentälle. Ja minäkin varauduin sateeseen sadetakilla. Oikeastihan mä en suunnilleen ikinä ratsasta sadetakissa, kastun mieluummin kun se takki on kuitenkin sellainen ärsyttävä. Tänään uhrauduin ja käytin sadetakkia -> meidän tunnilla tuli se muutama pisara vettä silloin ja tällöin ja minä lähes kiehuin sen hiostavan takin sisällä. Muistiin, jatketaan sitä "kastun mieluummin" ideologiaa.

Elvis kentälle, poni oli ihan varma siitä että hän vähintään hukkuu niihin kentän lutakoihin. Yritin uittaa ponin mahdollisimman julmasti kaikkien lammikoiden läpi, ajattelin että kenties se vaikka ymmärtäisi ettei se vesi ole niin kamalaa.
Parkkeerasin pullan keskelle ja kiipesin siitä kyytiin. Vaikka ilma olikin vähän ankea, niin olihan se taas varsin kiva mennä Elviksellä. En mä sillä niin paljon ole mennyt (sairasloman jälkeen siis (; )
Jouduin säätelemään jalustimet vähän lyhyemmiksi, sillä en päässyt ylös sieltä märästä satulasta. Kun lopulta sain itseni säädeltyä kuntoon, lähdettiin me kävelemään.

Elvis oli rauhaisa. Tai ei edes rauhaisa, se oli suoranaisen tahmea. Se oli oikeastaan laiska. Hirveää!
No ei, mutta ponia ärsytti vesilammikot. Niitä se koitti kierrellä ja yritti jämähdellä paikalleen jottei tarvitsisi ylitellä jorpakoita. Minua taas ärsytti suunnattomasti ponin pöljäily, joten minä tietenkin päätin ihan itse päätin mistä me mennään ja millä tavalla. Välillä onnistuin ja poni joutui pitkin hampain kävelemään läpi lammikoiden, mutta välillä pulla oli niin ovela etten vain saanut sitä tottelemaan. Aijai. Vauhtia koitin kaivella vähän epätoivoisesti. Ei Elvis oikein viitsinyt kävellä, niin kamala ilmakin. Ja jos minä kaivelin vauhtia niin sitten katosi reitti kun poni lähti hiihtelemään keskemmälle jossa ilmeisesti oli sen mielestä kuivempaa.
Tehtiin volttejakin, hain hieman asetusta, mutta myönnettäköön että keskittyminen oli tänään kovin hankalaa. Tuntui että istuin koko ajan jossain ihme vänkyrässä kun oli sadetakki (häiritsee niin suunnattomasti) ja kun toi ponikin oli niin kamalan yhteistyökyvytön liiallisen märkyyden vuoksi. Joten vaikka mä kuinka yritin ajatella sitä asetusta ja pyöreitä voltteja, niin se meni vähän siihen että aina unohdin keskittyä ja väänneltiin menemään vähän sinne päin. Mutta ainakin silloin kun muistin tehdä, niin kyllä tuo poni silloin asettui.

Lähdettiin siinä käynnissä tekemään salmiakkikuviota, jolla saatiin väisteltyä isoimmat merialueet. Eli salmiakkikuviota, pysäytettiin aina ennen käännöstä ja käännettiin sellainen osittainen takaosakäännös. Näitä nyt ollaan tehtykin aika usein.
Aloiteltiin siis tehtävä ja nämä käännökset olivat tosi hyviä. Elvis pysähtyi ja risti etujalkansa tosi hyvin. Poni ei liikkunut yhtään eteenpäin ja jatkoi suoraan eteenpäin kun halusin. Todella hyvin siis. Ainoa ongelma oli se, että minä tosiaan istuin huonosti, koko ajan jännityin väärässä kohdassa ja lähdin kököttämään kun en kyennyt keskittymään istumiseeni.
Käännökset olivat hyviä, joten sen sijaan tuo suoraan kävely oli tyystin mahdotonta. Elvis-poni kiemursi menemään kun ei hän voinut mitenkään kulkea suoraan kun siellä oli sitä vettä. Jos sain reitin suoraksi ja yritin vauhtia, niin sitten pieni keltainen lähti taas luikertelemaan ties minne. Ja tosiaan kun se ponin kävely oli sitä ihme matelua eteenpäin kun ei muka vaan voi kävellä kun on märkää. Herran isä sentään, kun tuokin poni olisi suuri villiponi, kuinka kauan se selviäisi kun pikku vesisade on noin karmivaa (;

Kun oltiin tehty salmiakkikuviota pysähdyksillä, sai ottaa vielä parit käännökset suoraan käynnistä. Nämäkin sujuivat ihan mallikkaasti, poni kääntyi terävästi ja oli oikein asiallinen. Vähän se kyllä alkoi kyttäillä taas muutamissa kohdissa ulos. Alkuun se oli niin laiska ettei jaksanut edes kyttäillä, kun lopulta sain hieman liikettä niin ponikin alkoi taas kyylätä. Kai siinäkin on logiikkansa.
Toiseen suuntaan otettiin sama homma, salmiakkikuvio ensin pysähdyksin, sitten ilman. Tämäkin suunta onnistui oikein nätisti.

Lähdettiinkin sitten kevyt raviin. Ja siis raviin siirtyminen oli hivenen laiskaa mutta niin oli se ravikin. Poni ravasi oikein rauhaisalla tahdilla, sitten kun tuli liikaa lutakoita niin siirryttiin vähän käyntiin ja madeltiin kävellen yli lammikoiden. Minä koitin kevennellä ja iskeä sitä ponin paksukaista edes vähän reippaampaan ja jatkuvampaan raviin. Oli se kyllä vaikeaa. Elvis ei voinut ravata lammikoiden yli, se ei voinut edetä reippaasti eikä se voinut tehdä oikein mitään muutakaan. Tahkottiin sen reitin kanssa, tapeltiin vauhdin kanssa.

Poni tosin oli sen suhteen hyvin positiivinen että se kääntyi hyvin. Siis toki välillä oli ongelmia, eihän hienohelma voi kääntyä lammikon poikki niin mitenkään. Mutta jos ei ollut niitä lampia häiritsemässä niin poni kääntyi todella helposti ja minä sain sitä asetusta sen verran mihin keskityinkin. Ahh, jotenkin se oli niin hienoa taas, oli niin helppoa kääntäminen. Jopa siihen oikeaan kierrokseen, heh.

Kun oltiin jonkin aikaa väännelty ja vängätty tuon ravin kanssa, niin se tahti ja reittikin alkoi parantua. Välillä poni suostui ravaamaan veden yli ihan nätisti. Yleensä tosin ei, joten ryykättiin melkein koko tunti aidoissa kiinni kun siellä oli kuivaa. Vauhtia löytyi sen sijaan paremmin. Elviksestä tuli jopa reipas. Siitä tuli melkein liian reipas ajoittain, poni suorastaan lähti juoksemaan alta. Oli se silti tietyllä tavalla positiivisempaa kuin se alun matelu. Tosin tämän ylireippauden takia poni säikähti pari kertaa ja otti hieman laukka-askelia, mutta tänään sain ponin nopeasti takaisin raviin ja keskittymään asiaan.

Käveltiin siinä sitten hetki ja jatkettiin harjoitusravilla. Mitään ihmeempää tehtävää ei ollut, keskityttiin vain istuntaan.
Kun sitten siirsin sen ponin raviin niin sehän läksi aika vauhdilla. Elvis kipitteli alta turhan reippaasti ja minä koitin parhaani mukaan istua. Ja siis täytyy vaan sanoa että oli tuo harjoitusravi alkuun niin koomista. Elvis kipsutteli vähän alta, jonka ansiosta minä sitten vähän ryskyin siellä kyydissä. Koitin istua ja keskittyä, mutta oli vaikeaa ja istuminen feilasi hieman. Koitin siinä sitten hakea ponille rauhaisaa tahtia, jottei se juoksisi alta pois. Tehtiin voltteja ja asettelin rauhassa. Elvis vähän katseli, mutta sain sen nokan aina sisälle. Oikein seesteistä ja kivaa ravia ajoittain.
Mutta sitten kun mentiin niihin lätäköihin! Hyvänen aika, Elvishän ei voi niissä lätäköissä ravata kuin normaalit ponit. Ei, Elvis kauhoo menemään kuin kroolaaja viimeisillä metreillä. Ja niin se seesteisyys aina katosi. Vaikka sain tiettyä rauhaa ja istuin hyvin ja kaikki oli kivasti, niin se kaikki vain läsähti kasaan kun lammikoihin eksyttiin.

Ponin meno oli oikein hurjaa. Ensinnäkin se kiihdytteli aina niissä lammikoissa "kun menee kovaa, pääsee nopeammin kuivalle" Tämän lisäksi se oikein kauhoi niillä koivillaan. Se nosteli jalkojaan ja kipitteli menemään oikein tyylikkäästi. Marianne ei sitten oikein muuta tehnyt kuin nauranut Elvis-ponin nerokkaalle tyylille ravata lammikoissa :D Mua tosin ei huvittanut siinä kohdassa kun yritin epätoivoisesti istua tässä erittäin isossa ravissa jota pullaponi esitteli.
Vaikeaa se oli, varsinkin kun poni teki vielä noita ihme pikakaarroksia siellä kun se yhtäkkiä honasi että tuossa on kuivempaa ja tosta olisi kivempi mennä. Meidän harjoitusravi oli siis ainakin mun mielestä harvinaisen katastrofaalista, pelkkää kipsuttelua ja pöllöilyä lammikoissa. Alkuun yritin tehdä asialle jotain, mutta lopulta luovuin toivosta ja istuin kyydissä vain. Jos poni kerran välttämättä haluaa juosta aidan reunoja ja kauhoa lätäköissä niin mikä minä olen häntä estämään.

Ryskyteltiin harjoitusravia, tein joitain voltteja. Ihan kivaahan tuokin :D
Lopulta mä olin kuitenkin niin kuollut, että aloitin kevyt ravit pikkasen muita ennen. Yllättävän rankkaa kun poni oikeasti ravaa jalkojaan nostellen.
Kevenneltiin pari kierrosta rauhaisasti, tosin tänään en onnistunut päästämään ponille ohjaa yhtään. Ehkä se johtui siitä että ratsastus oli muutenkin ollut vähän puolivillaista. (ja osittain se johtui siitä että Elvis oli taas sitä mieltä että Vinski muka syö sen..)
Sitten loppukäynnit.

Marianne oli kuitenkin tyytyväinen. Olin suorastaan yllättynyt, mutta poni oli kuulemma rento, ajoittain varsin hyvässä muodossa ja ainakin käytti takajalkojaan tänään.
Hmm. Jännää. Musta tuntuu että tämä nimenomaan on kerta joka on mennyt huonoiten sairasloman jälkeen. Tuntui että poni oli jännittyneempi kuin ennen (tai muina tunteina olen saanut sen ratsastettua paremmaksi kun pohja on ollut parempi :D) eikä niin pyöreä kuin muina kertoina (nyt se saattoi olla hetkittäin)
Mutta siis toki, en tiedä. Joko mun fiilikset on väärässä tai Marianne liioittelee, kuitenkin ihan kiva jos tuo tunti oli noinkin positiivinen.
Olen kuitenkin itse tyytyväinen tuohon salmiakkikuvioon, kiva tehtävä. Ja poni oli kyllä ihan ookoo tänään, ei siinä. Ongelmana nyt oli tuo valtameri.

Käveltiin ja keskelle. Talliin käveltiin taas kuin lentoon lähdössä, argh. Poni karsinaan, harjailin sen nopeasti ja kävin kortin kirjailemassa ennen kuin lähdin kotimatkalle.

Mielentilamme ovat verrannollisia

Olikohan se jotenkin niin että varianssit olivat kääntäen verrannollisia.. johonkin. Ja matriisit ovat jotain mysteerisiä laatikoita joissa on jotain lukuja. Tai ehkä pikemminkin äksää. Kovarianssia en edes muista.
Mutta kyllä se tästä varmasti, jonkin aikaa kun tankkaa näitä niin eiköhän ne mieleen painu. Ennen pitkää.
Tai sitten mun opinnäytetyö on sellanen "en mää itekään ymmärrä sanaakaan, mut tuskinpa tuo niin haittaa"

Tallille kuitenkin ja mulla oli jälleen kerran Pomo. Tunnilla olivat myös Evita, Elvis, Roosa ja Vinski ja Pompeli olikin jo toisella tunnilla. Katselin tunteja, jäädyin kuoliaaksi ja jutustelin. Ja pidin vauvelia sylissä. Se oli lähes koominen vauva, sillä oli koko ajan sellanen niin vakava mutrusuu ja pienet pullaposket. Se on suuri ajattelija.

Tuntimme alkoi, joten menin taas ponin luo ja nousin selkään. Sitten lähdettiin kävelemään.

Okei, ilmahan oli mitä kamalin. Oli pimeää, vähän jopa sateista ja tuuli välillä niin että meinasin pudota satulasta. Ja oli kylmää, yöks. (mutta ei se haittaa, huomennahan on hellettä :) )
Käytettiin kamalan ilman takia vain vähän reilua puolta kenttää, mikä oli oikein hyvä sillä en mä ainakaan olisi jaksanut tahkota ponin kanssa siitä uskaltaako se mennä porttipäähän vai ei.
Käveltiin rauhaisasti, hain hyvää istuntaa ja rentoutta ja tein joitain voltteja pientä asettumista hakien. Kyllähän tuo, sain Pomon kävelemään kyllin reippaasti, se kääntyi hyvin ja pieni asetuksen tapainenkin löytyi. Minäkin olin ihan mukavan rentona, en kykkinyt etukönössä jännittyneenä vaikka poni välillä meinasikin kyttäillä ja tuulikin niin että ponilta irtosi parta päästä. Pomo tosiaan välillä pikkasen tsiikaili taas lähes järkyttyneenä kaikkea sitä meininkiä, mutta räpläsin hepan naaman aina sisälle jotta se keskittyisi tuntiin eikä muiden hevosten juoksenteluun. Olin oikeastaan varsin tyytyväinen, ajoittain poni tuntui hyvinkin jännittyneeltä ja siltä että se sinkaisee koska tahansa, mutta aina onnistuin saamaan sen lärvin sisälle ja ponikin silmin nähden rauhoittui kun sen keskittyminen oli oikeassa asiassa. Sitä paitsi, muut ratsukot tekivät välillä jotain omia hyppytemppujaan, mutta Pomo oli onneksi joko niin keskittynyt tai muuten vain löllö, että se ei oikeasti säikähtänyt kertaakaan. (ihan tuuletuksen paikka nyt kyllä :D Kyllähän poni nyt katseli kummastuneena kun Elvis lähes heitteli voltteja välillä, mutta mihinkään tuo ei lähtenyt ja jatkoi tehtäviensä suoritusta aina rauhassa. Enkä minäkään jännittynyt. Olimme hyviä)

Lähdettiin sitten ihan yksinkertaisuudesta. Meille määrättiin reitti, joka oli sellainen iso ovaaliympyrä. Jätettiin molemmat päädyt käyttämättä ja kuljettiin pehmeällä ovaalilla. Alkuun oli tarkoituksena etsiä vain reitti, sitten tahti ja tuntuma. Pompeli pysyi hyvin reitillä, ei siinä mitään ongelmia. Tahti ja tuntuma olivat hankalampia. Poni kyllä käveli ihan reippaasti, mutta tänään oli taas päivä jolloin Marianne halusi "oikeaa liikettä" Niinpä jouduin vähän raipalla herättelemään ponia ennen kuin se vaivautui liikkumaan kunnolla. Eikä siis sillä, kivan tuntuista tuo oikea liike oli. Se vaan kun se oli niin kamalan reipasta, lähes kauhistuin siellä :D Käynti keinui niin paljon ja poni oikein eteni, hui.
Tuntuma oli vähän haasteellinen, poni painoi taas oikealle ohjalle. Välillä sain sen kevenemään ja korjaantumaan, mutta ajoittain kävikin niin kivasti että poni sitten katosi täysin ohjalta ja oli aivan tyhjänä. Tämän lisäksi oli mun kyynerpääkulma täysin mahdoton asia ja nyrkitkin olivat turhan auki.

Kun hevonen kulki reitillä, tahti oli hyvä ja tuntumakin ihan ookoo, niin saatiin alkaa harjoittelemaan asetusta. Ovaalireitillä lähdettiin tekemään asetuksia, kun sisäasetukset sujuivat sai kokeilla myös ulkoasetusta. Tein aika rauhallisella tahdilla noita asetuksia, pätkä siellä ja vähän suoraan jottei poni vedä herneitä nenään mun ihmeellisestä kiskomisesta. Mutta tosiaan, asetukset olivat alkuun ihan ookoo. Siis minä olin ihan tyytyväinen, Pomon nenä kääntyi kevyesti sisälle ja pysyttiin melkein reitillä. (vähän se reitti pieneni kun poni tuli ohjan perässä liikaa sisään) Kokeilin myös vähän ulkoasetusta ja sinne Pompelin naama kääntyi jotenkin enemmän.
Mutta sitten tuli Marianne joka totesi että poni ei ole lainkaan läpi.
Saatiin hieman apua, Marianne avitti ohjan päässä ja näytti kuinka paljon mun pitää sitä hevosta taivuttaa jollei se asetu läpi. Läpi taivuttelun jälkeen alkoivat asetuksetkin parantua, poni lähti asettumaan oikein nätisti sisälle ja pää kääntyi oikein kivasti. Tässä sitä taas ollaan, pitäisi viedä vaan läpi joka kerta muttei sitten uskalla. Olisi vaan aika paljon helpompaa tuo asettelukin jos veisin asiani oikeasti läpi, enkä hyväksyisi tuota puolivillaista.

Lähdettiin siitä kevyt raviin ja ravissa aloitettiin ajatus alusta. Eli ensin reitti. Kierros oli vasen, joten poni meni vallan mallikkaasti. Reitti pysyi, tehtiin joitain voltteja. Välillä Pomo kyttäili ulos mutta sain sen unohtamaan huolensa. Ravi oli hyvää, reipasta mutta poni oli kuitenkin rauhallinen. Ja mun kevennys tuntui jotenkin todella hienolta ja rennolta, johon olin oikein tyytyväinen.
Kun taas reitti, tahti ja tuntuma olivat kunnossa, saatiin alkaa tehdä asetuksia. Mä tein ihan suosiolla kaikki sisälle, helpompaa niin. Nyt lähdin oikeasti hakemaan kunnolla sitä asetusta ja koitin vaatia tarpeeksi, vaikka tiettyä vaikeutta aiheuttikin se että mentiin kevyttä ravia. Kovin vaikea ajatella asetusta ja reittiä jos pitää vielä keventääkin, heh. Muutamat rauhalliset asetukset sain aikaiseksi, olin ihan tyytyväinen vaikka epäilinkin sitä oliko mun asetukset kyllin "suuria". Onneksi Marianne sieltä sitten huudahteli onnellisena että noin just, ja hyvä Milla, kun me Pomon kanssa ihan tosissaan väänneltiin sitä asetusta. Kuulemma onnistuin tekemään sen täysin oikein ja että se oli hyvin. Jes, se siis oli tarpeeksi suurta!

Vaihdettiin vihdoin ja viimein suunta, paha oikea kierros. Alkuun olin taas aivan yltiövinon oloinen, mutta koitin etsiä suoruutta ja sitä pirun ulko-ohjaa. Ja mitä tästä nyt sanoisi.
Vasempaan kierrokseen tehtiin niitä voltteja ja kaikkea mahdollista, tähän suuntaan en edes kokeillut. Pomo nimittäin vähän väliä valahti uralle ja kipsutteli toisten perässä. Tosin jos haetaan jotain positiivista niin kyllähän tuo ajoittain pysyi poissa uralta. Ajoittain se jopa kääntyi toisten ohi. Vähän taas siinä ja siinä. Välillä se kääntyi ihan ookoosti, mutta välillä taas ei tullut mistään mitään. Voikin olla noin vaikeaa.
Jatkettiin sitten noita asetuksia ja istuttiin jonkin ajan päästä harjoitusraviin, josta piti tehdä sitten keveitä ja rauhallisia siirtymiä. Minä keskityin nyt oikeasti siihen rauhalliseen istuntaan. Mariannehan on jo monen monta kertaa valitellut siitä kun minä ryskytän ja ylimyötään. Mä en edelleenkään tunne sitä, mutta tänään päätin oikein ajatella että istun paikallani. Kuulemma onnistuin, en ryskinyt ja ajanut ponia ollenkaan.

Kun sain kaiken toimimaan suhteellisen hyvin, lähdin tekemään asetuksia. Ja nyt aloitin sitten heti sillä että täytyy saada poni läpi ja taipumaan tähänkin suuntaan. Ja Pomo koetteli heti päätöstäni, se ei nimittäin asettunut eikä taipunut lainkaan oikealle. Poni käänsi nokkaansa pari milliä sisälle, muuta ei niin mitenkään. Minä koitin hakea siinä nättiä ja rauhallista, mutta pitkäpiimäistä ohjasotetta jotta se pää kääntyisi sisälle. Ei vaan onnistunut, PomPom vain mennä puksutti eteenpäin ja näytti oikein siltä ettei se lainkaan pidä ideastani. Lopulta oli luovuttava toivosta ja siirrettävä poni käyntiin. Käynnissä sitten venkslasin ja väänsin niin kauan kunnes poni luopui ja käänsi sen päänsä sisälle. Kun sitten jatkettiin ravissa löytyi tähänkin suuntaan ihan kivoja asetuksia.
Sitten tehtiin noita käyntisiirtymiä pikkaisen. Ei ne ihan pelkällä istunnalla löytyneet, mutta varsin mukavia siirtymiä. Pomo siirtyi keveästi käyntiin, käynti oli vähän löysää, samaten raviin siirtymät. Kun haettiin niihin terävyyttä alkoivat nekin parantua.
Ja en sitten tiedä kun otettiin tuota harjoitusravia vielä vasempaan kierrokseen, niin muutamaan otteeseen poni pääsi katoamaan ja kääntymisestä tuli mahdotonta. Tiedä häntä.

Loppukäynnit. Ja loppukäynneissäkin poni urautui uralle, vasemmassa kierroksessa! Dääm, tästä ei kohta tule mitään :D
No, Marianne oli kauhean tyytyväinen kuitenkin. Olin rento ja rauhallinen ja ponikin oli jopa rento koko tunnin.
Minäkin siis olin varsin tyytyväinen. Kääntyminen on nyt oikein kummallista, mutta muuten hei. Poni oli rennon rauhallinen, eikä sätkynyt mitään vaikka muut pöllöilivät. Ja onnistuttiin asetteluissa. Ja ravi oli kivaa. Oikein mukavaa ja onnistunutta.

Käveltiin ja sitten keskelle. Alas selästä ja taas jotain ihme kädenvääntämistä ponin kanssa jolla on levottomat jalat. Talliin kävelykin oli ihan mahdotonta, piti sätkyillä (osittain sen takia että Vinski sätkyi Pompelin takana :D) Poni karsinaan, varusteet pois ja harjasin karvakasan pikaisesti. Sitten katsomaan läskiä Laki-ponia, joka oikeasti söi selkänsä päältä jotain minimaalisia heinänkorsia :D
Sitten kotiin päin, heips

"Tämä oli se hieno päivä"

Heissan :) Tallille sitten taas. Ja mullapa olikin Pompeli, taas. Tunnilla myös Vinski, Evita, Laki, Kitty, Nikkis ja Elvis. Pomo oli vain mun kanssani.
Hmm.. Heh. Tässä olen jo jonkin aikaa miettinyt että olisipa niin kauhean kivaa mennä taas pitkästä (heh, tosi pitkästä) aikaa ilman satulaa. Sitten olen taas miettinyt että ei, minä en mene. Nyt on syksy, aikaisintaan joulukuussa voin harkita. Syksyllä ei voi mennä ilman satulaa, liian riskaabelia.
Samaten olen miettinyt että minä menen Pomolla ilman satulaa. Minä teen sen, vihdoin minä uskallan.

Ja kuten arvata saattaa, eihän sitä mitenkään voi olla menemättä ilman satulaa jos oikein kauheasti tekee mieli. Vaikka kaikki sotikin mun ajatuksiani vastaan. Pomo vain mun kanssani ja syksy ja eilenkin sen kipitteli alta. Mutta hei, mitäs siitä. Nynnyt ajattelee järkevästi, kovat jätkät tekee mitä niitä lystää.

Meninkin sitten kentälle ja kipsuttelin Mariannen luo kysymään suurella jännityksellä :D Siis en tiedä, Marianne ei varmaan ajattele kuten minä (syksy on kuolemaksi!!1) mutta olihan se silti aika jännittävää kysyä nyt. Ihan vääränä vuodenaikana.
"Hmm... Miksi sää nyt halut mennä ilman satulaa?" ja sitten siihen vielä oikein sellainen kärsivä ilme. Sellainen, kyllä sä vähintään kuolet ja putoat jos nyt ilman satulaa menet.
Kerrottuani nerokkaan syyni ("en kestä kun olen niin vino, ehkä se korjaantuu nyt") sain luvan. Heti kun lupasin leipoa kakkua jos putoan. Minähän en ikinä putoa jos moisia lupailen. Se on kyllä ehkä hyväkin.. Mä olen oikea kodinhengetär.

Katselin siinä vähän tunteja, auttelin Evitan kanssa ja olin kamalan sosiaalinen. Sitten lähdinkin ponin metsästysreissulle. Se oli sydäntä särkevä matka, kaikki tarhailevat hevoset olivat höristen tulossa mukaani! He olivat niin suloisia, kamalaa jättää heidät sinne. Yksin, kylmään maailmaan :(
Pomokin käppäili portille vastaan ja lähti mukaani tosi kiltisti. Kerroin sille että sen tulee nyt käyttäytyä ja olla pudottamatta minua. Poni oli ihan juonessa mukana, käveli rennon rauhallisesti kanssani talliin, oli harjauksen ajan nätisti. Hän oli oikein viisas. Vaan valitettavasti ponin muisti oli kovin hatara. Kun menin suitsimaan Pomoa niin sehän oli varsin pöllö. Kun pistin suitsia niin poni jammaili ja heilui pitkin karsinaa ja puri mun takkia kun hänhän ei ole nyt menossa mihinkään. Kun sain Pompelin kuntoon niin sehän oli seuraavaksi juoksemassa jo pihalle yli ihmisten. Sitten kun seistiin siinä, minä ohjat kädessä, odoteltiin että voitaisiin lähteä, niin ponihan yllättäen päätti että me lähdemme just nyt. Sitten se vakaasti kuin puskutraktori vyöryi käytävälle ja kiskoi mua perässään. Siinä vaiheessa jo lähes suutuin ponille ja heitin sen takaisin karsinaansa. Kaiken tämän huipuksi vielä kentälle kävely ja portilla odottelukin olivat mahdottomia asioita, Pomo ei muuta voinut tehdä kuin kävellä liian reippaasti ja koittaa jyrätä minun päältäni.
Poni oli varsin pelle. Se suunnitteli tämän. Heh, tää on niin tätä, juuri silloin kun minä menen ilman satulaa ja leikin olevani niin rohkea että viimein uskallan mennä Pomolla ilman satulaa, niin eikös se just silloin puuhastele ihan omiaan ja pöllöile koko ajan. Julmaa, hyvin julmaa.

Onneksi kentän puolella Pomo rauhoittui ja kulki laiskasti. Se rauhoitti minua. Kiltti ihminen heitti minut selkään ja ponihan oli ihan taas juonessa mukana. Se lähti kovin iloisesti kävelemään ja aloitti heti kyttäilyn. Minä olin tietenkin omalla tavallani vallan kauhuissani, poni kyttää, se kävelee reippaasti, minä olen ilman satulaa ja tämä on vielä kaiken lisäksi Pomo. Myönnän myönnän, tämä oli tyhmä idea, jos haetaan heti satula vaan..
Ei, joka leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön. Aloiteltiin siis käynnillä. Mä otin vähän rauhallisesti koko tunnin, se kuitenkin on Pomo, joka on edelleen mulle se epäluotettavin poni. (vaikken enää paniikinomaisesti tärise jos se jotain ylimääräistä tekee) Ihan kentän päätyihin en mennyt ollenkaan, välillä oikasin ihan reippaastikin. Haettiin rauhallisuutta, se oli tärkeintä.

Ihan ensimmäinen juttu oli se, että mun oli pakotettava itseni rentoutumaan. Satulan kanssa en siihen pysty, mutta ilman satulaa se on yksinkertaisesti tehtävä. Muuten tulee alas heti. Kääntelin ponia volteille ja hain sellaista pientä voltin suuntaan kääntymistä. Vaikeaa oli, pohkeet lentelivät taas kuin lentokoneet. Ei se niin vakavaa.
Pompeli oli alkuun hyvinkin reipas ja kytsäili kauheasti. Lähdinkin siis kääntelemään ponin nokkaa sisälle ja koitin vähän väliä rauhoittavasti pruuailla sille, jotta se ymmärtäisi että täti pitää pitää selässä. Ei siis voi tehdä mitään vauhdikkaita uukkareita ja painella iloista pukkilaukkaa menemään. Nenä kääntyi kyllä ja huomio siirtyi edes osittain minuun, mutta kyllä poni aika pitkälti kuitenkin keskittyi siihen ylimääräiseen kytsäilyyn. Volteille käännyttiin hienosti, se pienehkö asetuksen tapainenkin löytyi ihan kivasti. Vaan minä olin ihan vimpulassa ainakin alkuun, koko ajan tunsin valuvani oikealle. Lopulta löysin jotain tasaisuutta siihen istumiseeni. (Ja Pomon selässä oli jotenkin hauskaa. Poni oli ihan karvakasa. Sellanen pörrönen. Tää oli muuten ensimmäinen kerta kun menin talvella jollain muulla kuin Elviksellä. Maskulla siis. Ja toki nyt on syksy, mutta lasken tämän talveksi koska on kylmää ja pimeää)

Kokonaisuudessaan alkukäynnit olivat ihan hyvät. Välillä mua tuppasi jännittämään mutta löysin sitä rentoutta, sain ponin nokkaa sisälle ja edes puolet sen keskittymisestä muhun (puolet oli siinä kyyläilyssä) Käynti oli ihan reipasta ja lopulta sain välillä vähän tuupata poniin jo vauhtiakin. Ja Pomo kääntyi tosi kivasti molempiin suuntiin ja oli ihan kiva ja toimiva. Ensimmäisestä vaiheesta selvitty kunnialla :D Ja siis alkukäynneissä tehtiin paljon voltteja muutamille määrätyille paikoille. Ihan hyvä, tuli ainakin keskityttyä ponin ratsastamiseen. Tosin luulen että olisin muutenkin tehnyt erittäin suurella tarmolla kaikenmaailman voltteja. Ettei ratsu ehdi ajatella mitään.

Lähdettiin sitten kevyt raviin ja kuten arvata saattaa, jätin sen keventelyn taas. Yritin hetken, mutta se oli taas sitä. Ensinnäkään en onnistunut yhtään ja sitten kun mä jännityin taas liikaa kun yritin. Joten istuin vain ja etsin rentoutta.
Ravi lähti ihan kivasti. PomPom lähti nätisti raviin ja kulki ihan kivasti. Ehkä pikemmin reippaasti kuin laiskasti, muttei kuitenkaan juossut kuin tuuli eikä mua koko ajan pelottanut koska putoan sieltä. Tosin raveissakin poni kyttäili, koitin taas vähän kääntää nokkaa sisälle. Ei tarvitse keksiä mitään jännitysmomentteja.
Minä koitin istua ihan rentona ja suorana ja pitää kädet paikoillaan. Vähän ne välillä vispasivat ylös ja alas, mutta kun pysyi rentona ja keskittyi niin kyllä mä onnistuin myös siinä tasaisuudessa. Vaan se on myönnettävä että olihan se meidän tahti vähän hakusessa. Välillä Pompeli keksi että nyt olisi kiva kipsutella vähän alta pois, sitten saatiin työskennellä sen kanssa että saisin ponin taas rauhalliseen raviin, ei mihinkään "arvaas vaan koska mä lähen menemään, hihi"

Ja siis.. Mä en käsitä miten tämä oikea kierros on näin vaikea? Siis onko mussa nyt tapahtunut jotain hirveää tässä viime viikolla vai mitä on tapahtunut. Kyllä se edellisenä tiistaina kääntyi oikeallekin. Ihan takuulla kääntyi! Miten se ei kääntynyt tänään eikä eilen. Ei niin millään! En voi käsittää. Siis käynnissä ei mitään ongelmaa, mutta ravissa. Mahdotonta.

Minä yritin. Keskityin ulko-ohjaan, pidin itseni suorana, koitin olla kiskomatta sisältä. Koitin paukauttaa ulkopohjettakin, jos se ei vaikka ole läpi. Ja ei silti. Oikeaan kierrokseen poni vain kaasutteli uraa pitkin ja kuljeskeli kaverein perässä. Ja tämän takia minä uhmasin kohtaloa ja menin ilman satulaa, ajattelin että katsotaan istunko itse niin vinossa ettei poni käänny. Enpä oikein jaksa nyt uskoa siihenkään, luulisi että sen nyt huomaisi jos ilman satulaa killuisi toisella kyljellä. Huh hei. Kamala oikea kierros. Hyihyi.
Onneksi vasen olikin sitten taas ihan täydellisyyttä hipova. Pomo pysyi rauhaisassa ravissa, minä istuin hyvin ja sitten tehtiin oikein intopiukeena siinä ympyröitä ja voltteja. Ja ei niin mitään ongelmaa. Minä pysyin suorana ja istuin kivasti kun Pomo kääntyi ihan tälleen asiallisesti ja kivasti. Että voi turhautuneisuus tuon toisen kierroksen kanssa, oikeasti!

Käveltiin hieman, minä ihmettelin taas tuota oikeaa kierrosta. Marianne kuitenkin oli kauhean positiivinen, hyvä kun analysoidaan. Ja sitten se kehui että oon mä paljon rennompi kuin eilen. Satulan kanssa voi kököttää, satulan kanssa voi jännittää. Ilman satulaa on pakko olla tekemättä sitä.
Jatkettiin sitten harjoitusravilla ja laukalla. Toiselle pitkälle sivulle loivakolmikaarinen ravissa ja toinen pitkä sivu laukkaa. Pompeli lähti ihan kaahailemaan kun raviin siirryttiin, joten rauhoittelin menon ensin ja lähdettiin sitten suorittamaan. Tein mä tuon kolmikaaren pariin otteeseen, vähän turhan reipasta ravia mutta ainakaan mua ei jännittänyt ja heppakin pysyi handussa. Joten ei se mitään.
Mutta keskityin sitten tuohon laukkaamiseen.
Ensin koitin nostaa ravista. Paino sanalla koitin, ei poni nostanut. Minä en ihan uskaltanut kunnolla pyytää ja poni oli herrasmies (eli suomeksi sanottuna se ei ymmärtänyt mitä pyysin. Mutta koska haluamme uskoa siihen ettei se vaan uskaltanut laukata kun minä vähän jänskäsin laukkaa..)
Sitten otin pari kokeilua käynnistä. Ei onnistunut. Tai kerran nousi, mutta mä nykäsin just sen verran ohjasta että poni siirtyi takaisin raviin. Lopulta sain nousemaan kun uskaltauduin pyytämään kunnolla ja näpäytin raipallakin. Poni laukkasi nätisti, minä pompin kuin merisairas ja koitin roikkua harjassa jotten aivan villiintyisi. Pomo siirtyi nätisti raviin, sääli avutonta wannabe-inkkari-ratsastajaa :)

Sitten vaihdettiin suuntaa ja otin ihan vaan noita nostoja käynnistä. (sitä voidaan miettiä jätinkö ravit sikseen koska mentiin oikeeseen kierrokseen vai siksi että halusin kokeilla onneani tuossa laukassa. Lähinnä ehkä tuo jälkimmäinen jos rehellisiä ollaan)
Nosteltiin jokunen laukka, kolme-neljä ehkäpä. Poni oli nyt aivan menossa mukana ja viimeisissä laukoissa pelkäsin sen jo ihan villiintyvän. Otettiin kuitenkin ihan rauhallisia, valmisteltuja nostoja, jotka nousivat vasta kun minä pyysin. Laukkahan nyt oli mitä oli, kaksi ekaa askelta sain istuttua, mutta sitten vaan pompin enkä löytänyt sitä istuntaa. Suurimman osan ajasta mä roikuinkin vaan harjassa, Pomo laukkasi jonkun matkaa ennen kuin kaartoi oikaisten puolet kentästä ja siirtyi raviin. Mutta kuten todettua, ei se niin nuukaa. Odotetaan sitä kun minä opin istumaan laukassa myös ilman satulaa. Sitten voidaan ruveta pohtimaan jotain "laukkaa sinne minne minä haluan" -tyylisiä juttuja. Nyt kun tuo laukassa istuminen on kuitenkin noin kehnoa niin se pari askelta laukkaa suunnilleen oikeaan suuntaan riittää. Heh, minä kehuin ponia aina laukan jälkeen kuin se olisi tehnyt jotain ihmeellistä :D Haluan ajatella että se tajusi mitä tarkoitin. ("Kiitos kun et pudottanut mua")

Käveltiin hetki ja otettiin vielä pikkasen loppuraveja. Ja oikeaan kierrokseen kääntyminen ei vaan ottanut onnistuakseen. Pari kertaa päästiin kaartamaan kentän poikki kun oikein vasta-asetin, mutta melkein epäilen että poni ihan oman mielensä mukaan katteli että joo, nyt ois kiva mennä tosta ja totteli vain koska sitä sattui huvittamaan. Uff, voikin olla hankala tuo oikea kierros, oikeasti
No, vielä loppukäynnit.
Marianne oli tyytyväinen. Olin rennompi ja istun sitten taas niin kivasti ilman satulaa. Koska olen rennompi, heh. Ja tosiaan, minä vaan hehkutin että tämä oli nyt hieno päivä, vihdoin uskalsin mennä Pomolla ilman satulaa. Jotta kyllä, tämä oli se päivä.
Minä olin kuitenkin tyytyväinen. Oikean kierroksen dilemma nyt pikkasen kaihertaa, mutta muuten. Vihdoin minä uskalsin ja menin Pomolla ilman satulaa. Ja vielä syksyllä! Olen hurja, heh.
Mutta joo. Siis kuitenkin olen tyytyväinen. Käynti ja ravi meni hyvin, mitä nyt oikeaan kierrokseen ei käännytty. Minä sain jännityksen pois ja olin oikein kivan rentona välillä. Ajoittain nyt jännityin suunnattomasti ja ainakin noi käyntiin siirtymät olivat tosi huonoja. Laukkaakin saatiin aikaiseksi, mutta olisin mä nyt toivonut että olisin pystynyt istumaan paremmin. Kaksi askelta on silti parempi kuin ei yhtään, joten jatkamme harjoituksia. Ja siis kyllähän sen nyt kuitenkin huomasi, on se "vaikeaa" mennä uudella hevosella ilman satulaa. Olihan tuo nyt ihan eri asia kun se kun menee vaikka Elviksellä ilman satulaa, sillä mä kuitenkin olen mennyt tosi paljon. Vaikka mä olen Pomollakin aika paljon mennyt, niin on se ilman satulaa meneminen mulle kuitenkin niin eri asia. Että joo. Osittain voinee mennä jo sen piikkiin. Uutta ja ihmeellistä ;)
Ja toki olen suunnattoman tyytyväinen: en pudonnut. Pomo ei edes pelästynyt, hihi. Ja mä nyt todella toivon että tämä suuri uskallus toisi nyt lisää luottamusta Pompeliin. Että se ei ole niin paha poni.
Mutta oli oikein hauskasta. Mietinkin tätä logiikkaa, eilen migreeni, tänään on särkenyt pää -> menenpä ilman satulaa ja moninkertaistan mahdollisuuteni pudota pää edellä. Jee!

Keskelle ja alas selästä. Varsin hieno poni, ei pudottanut minua ja meni kauhean kiltisti. Yritin sitten kertoa sille että jos se nyt jatkaisi nätisti, kulkisi kiltisti talliin. Ja oikeastaan minä taidan olla nyt ihan hevoskuiskaaja. Pomo seisoi hienosti ja odotti. Se käveli vasta kun pyysin. Eikä se pelästynyt siellä portilla *tuuletus*
Kävelimme aikuismaisesti talliin, riisuin ponin nopeasti ja jätin sen kasvattamaan elintasoaan. Sitten kortin kirjailua ja kotimatkailua :)


Hah, minä tein sen. Nyt voin kuolla onnellisena ;) Menin Pomolla ilman satulaa, en pudonnut ja onnistuttiinkin vielä ihan tarpeeksi hyvin. Hienoa minä ja karvapallo!

Hetkittäistä hienoutta...

Ja ajoittaista ajelua. Nyt haluaisin huomauttaa että mulla on alkava migreeni (tarkoittaa tässä tapauksessa sitä, etten näe oikein mitään koska näkökenttä on täynnä auroja [niin, ei siis mitään lumiauroja ;)] ja pääkin vähän särkee. Mun on kuitenkin vähän pakko saada tää tänään kirjoitettua, mulla on muutenkin huomenna tekemistä ja nyt sitä on kahta kauheemmin kun en tänään voi tehdä oikein mitään. Joten en viitsi tätä tekstin kirjoitustakin lykätä huomiselle) joten teksti voi olla vähän köyhää, koitan vaan nopeasti kirjoittaa. Antakaa siis anteeksi kirjoitusvirheet ja tönkköys :)

Tallille tosiaan, mulla oli Pomo, tunnillamme myös Sakari, Vinski, Elvis, Evita ja Kaisa. Pompeli oli tokalla tunnilla, joten katselin tunteja ja sitten pääsinkin jo Pomon luo.
Nousin selkään ja lähdettiin kävelemään. Tänään oli tarkoituksena onnistua, joten hain heti reippaan käynnin ja kääntelin voltteja. Samaten keskityin käsiin, nyrkit kiinni ja kädet kulmaan. Tunti alkoikin tosi kivasti, Pomo kulki reippaasti, kääntyi hyvin, asettuikin melkein ja kädetkin olivat kunnolla, jippii!

Mariannen palattua aloitettiin kulmilla. Tötsät merkkasivat kulmat, käveltiin vaan irti aidasta ja tehtiin mahdollisimman hyviä kulmia. Nämä onnistuivat ihan nätisti, välillä PomPom kaatui kylki edellä luikerrellen, mutta pääsääntöisesti mentiin kuitenkin hyvin: poni vähän asettui, kääntyi jyrkästi ja suoristui takaisin aktiiviseen käyntiin. Olin tyytyväinen.
Lisättiin tähän loivat kolmikaariset pitkille sivuille. Oikein hyviä nekin, keskityin jalkoihin jotta ne pysyisivät kyljissä ja haettiin kevyttä taipumista noille kaarille. Kaikki meni muuten hyvin, paitsi että Pomo painoi oikealle ohjalle. Se ei vain purrut, vaan nimenomaan painoi. Ja mulla oli sitten oikea käsi niin julmetun kipeä enkä oikein saanut tehtyä mitään.

Siirryttiin raviin. Jatkettiin loivilla kulmilla, unohdettiin kolmikaaret. Alkuun ravattiin vasempaan kierrokseen ja se poni oli yksinkertaisesti todella hyvä. Se kulki kivasti, reipastui kun pyysi mutta pysyi kuitenkin rauhassa. Vähän kyttäili, mutta sain sen aina kääntymään pois. Se kääntyi hyvin ja ainakin melkein asettui. Ja minä onnistuin myös, kevensin rauhassa, olin rento ja kädetkin suunnilleen kuten kuului. Olin onnellinen pieni ihminen.
Vaan auta armias kun suunta vaihtui. Ihan käsittämätöntä. Olin tänään vinoakin vinompi.
Heti kun vaihdettiin suuntaa niin mulle tuli sellanen olo kuin olisin ekaa kertaa hevosen selässä, olin niin hukassa ja sekaisin kun yhtäkkiä pitikin muka keventää oikeaan kierrokseen. Hurjan hankalaa. Ja ponikin oli ihan jäätävä, siis se ei kääntynyt, ei mitenkään. Yritin kaikkeni, mutta ei niin mitään. Se vaan juoksi alta kun minä koitin kääntää. Ei auttanut raipan ulkokäteen siirto, ei pitkällinenkään yritys. Huh hei. Ravi oli sitten sellasta altajuoksevaa kipittelyä ja minä jännityin. Olin muutenkin ollut vähän jotenkin peloissani, mutta nyt se vasta muuttui jännitykseksi kun en saanut mitään kontaktia poniin.

Sitten piti istua alas harjoitusraviin. Mun kevennys oli ollut yhtä etukenossa kökkimistä ja pelkäsin todella istua alas. Eikä se alas istuminen ainakaan helpottanut, samaan tapaan poni kipsutteli alta. Tein paljon siirtymiä Mariannen käskystä, mutta poni tuntui vain kuumentuvan niistä. Se ravaili liian kovaa ja olin totaalisen hukassa. Tehtävänä oli joku sellanen että piti myödätä sisältä aina kulmissa ja tehdä siirtymät pitkille sivuille, mutta mä nyt vain koitin saada ponin rauhalliseksi ja toimimaan.
Muistaakseni sitten vaihdettiin suunta ja tehtiin loivat kolmikaaret ja lyhyille sivuille siirtymät. Suunnanvaihto helpotti suunnattomasti. Siis kyllä se alkuun oli yhtä altajuoksemista, poni koitti lähteä laukkaan ja pöllöiltiin ties mitä. Mutta lopulta, pitkän työskentelyn jälkeen poni lähti taas toimimaan. Se kääntyi tähän suuntaan oikein nätisti, ravi rauhoittui. Siirtymät onnistuivat hyvin ja raviinkiin päästiin ilman turhaa kaahailua. Saatettiin taas keskittyä asetteluun kolmikaarilla. Tehtiin kolmikaaria kyllä myös oikeaan kierrokseen ja tämän verran sain Pomoa käännettyä. Voltit tai ympyrät olivat ehdottoman mahdottomia, mutta loivalle kolmikaarelle se sentään kääntyi.

Otettiin loppuun vielä laukat. Piti nostaa harjoitusravista, mutta mua kiristi tuo harjoitusravi ja kääntelyn vaikeus, joten nostelin käynnistä vaan. Ja laukkasin ihan pitkää sivua vaan, keskityin istumaan rauhassa (koska ryskytän liikaa..) ja koitin istua siirtymissä mahdollisimman hyvin. Ja laukkoihin olinkin vallan tyytyväinen. Ensin laukattiin oikealle, yksi epäonnistuminen tuli, mutta muuten laukat nousivat varsin nätisti käynnistä. Mä istuin laukassa ja tiedättekö, kerrankin mulla pysyi jalustimet jalassa ja vielä paikoillaan! Yleensä ne on AINA siellä kengän koroissa. Jes :)
Siirtymät alaskin onnistuivat, istuin ihan kohtuu suorana (vähän ehkä rojahdin kun poni duppasi sinne alas) ja sain pidettyä ponin harjoitusravissa ja sitten vasta siirtymään käyntiin.
Vasempaan kierrokseen laukat olivat myös ihan kivoja. Tähän suuntaan jalustimet eivät pysyneet paikoillaan ja laukkakin oli turhan reipasta. Mutta nousi ainakin ja siirtymät tulivat silloin kun piti.

Sitten vaan loppukäynnit.
Marianne oli tyytyväinen :D Hyviä pätkiä.
Ja siis olin mäkin aika tyytyväinen. Siis ajoittain oltiin tosi hienoja. Mutta sitten ajoittain oli kyllä vaikeampaa kuin ikinä. En oikeasti tajua miten toi oikeaan kääntyminen oli noin hankalaa ettei se onnistunut ollenkaan?

No, keskelle ja alas selästä. Pomon kanssa jouduttiin keskustelemaan siitä, onko kovin sopivaa rynniä kuin norsulauma talliin vai pitäisikö kävellä ihan nätisti. Harjailin sen ja kävin kortin kirjaamassa ja sitten kotiin.


Toivottavasti ei ihan kamalaa tullut. Koitan nyt saada parannettua itseni, heipä hei :)

Aivokapasiteetti lensi päästä

Heissan. Lämmintä on, todella. Onhan tää varsin hienoa, ihanaa kun on lämmintä ja kivaa. Vaikka sataakin koko ajan.
Tallille sitten taas ja taulua lukemaan. Mulla Elvis, tunnilla myös Pomo, Evita, Laki ja Roosa, Elvis oli ekalla tunnilla. Hihi, pullaponi taas vaihteeksi :)
Uhmasin vesisadetta ja katselin tunteja. Otetaan ilo irti tästä hellesäästä, heh. Kävin vielä harjaamassa Elviksen ripeästi, ja johan lähti ponista karvaa. Kohta se on ihan karvaturri. Heitin ponille varusteet ja kipsuteltiin kentälle (ja Elvis aloitti tyylikkäästi säikähtämällä jotain, siinä se koitti kirmata karkuun mutta suostui sitten kulkemaan asiallisesti kanssani)

Kentälle ja kiipesin selkään. Sitten lähdettiin kävelemään, oikein kiva mennä taas pienellä ponilla. Oli jotenkin yltiöluottavainen olo, "eeii pullaponi nyt mitään tee".
Aloiteltiin käynnin reipastamisella, se Elviksen kulku kun oli vähän sellaista löysää ja hitaan puoleista. Liikkeen löytäminen vain oli vaikeaa, poniahan sai melkeinpä tömäyttää kunnolla ennen kuin se vaivautui siirtelemään jalkojaan reippaammin eteenpäin. Löydettiin ihan kohtuu hyvin etenevä käynti ja tehtiin sitten vähän noita volttejakin. Elvis kääntyi varsin nätisti ja tänään oikeasti työskentelin tuon asettumisen kanssa. Tai kun Elvis asettuu ehkä alussa hyvin, mutta sitten se pääsee suoristumaan ja tunkemaan lapa edellä muka ovelasti. Tänään koitin taistella asian kanssa, asettelin ponia parhaani mukaan ja vein sisäpohkeen läpi kun poni koitti suoristua ja puskea lapa edellä käännökseen. Se auttoi ja asetus säilyi paljon paremmin volteilla. Tulihan sieltä niitä suoria-lapa-edellä volttejakin, mutta oli myös voltteja joilla poni pysyi asettuneena oikeastaan jopa koko kaarteen ajan. Pieni probleema tosin oli se, että ratsu pääsi melkeinpä aina lösähtämään voltilla kun minä keskityin asetteluun. Hups.
Elviskin oli ihan rennon oloinen ja taas vähän pyöreämpi näissä alkukäynneissä, mikä oli kovin hyvä. Ja minä keskityin taas niihin käsiin, kyllä ne siitä joku päivä vielä pysyvät oikein kun tarpeeksi kauan taistelen. Tänään kädet olivat aikalailla suorina, vain ajoittain kulmassa, mutta nyrkit pysyivät jo varsin kivasti kiinni.

Ahh, osaanpa kököttää kauniisti. Ei näin :D (että ottakaa nyt oppia mun malli-istunnasta ;) Tosin tänään jo lisättiin että kun olen rento niin silloin se on hyvä)

Siitä lähdettiin sitten kevyt raviin. Ja niin minä siirsin ponin raviin ja lähdin keventelemään. Ja ehdittiin me ravata ehkä kymmenisen metriä kohti porttipäätä kun Elvis keksi että ei, hän ei voi sinne mennä kun siellä on pelottavaa. Ponin nerokas ratkaisu oli tietenkin se, että kesken ravin se teki u-käännöksen ja aikoi karauttaa täysillä pois pelottavasta päästä. Valitettavasti minä estin sen aikeet, en tosin sivistyneesti hidastamalla vaan mun Buzz Lightyear lennon avulla. Tosiaan, minkäs sille taas voi, poni on liukas kuin voipulla. Kun Elvis heitti 180 asteen käännöksen, niin minä jonnin verran siellä kerkesin nykästä ohjasta että äläs nyt mene, mutta sitten se ponin lähdön aloitus aiheutti sen että viiiuh minä lähdin aloittamaan lentoa kohti kenttä hiekkoja.
Johan siinä ehti taas ajatella. Poni oli jotenkin vasemmalla ja minä näin edessäni vain hiekkaa. Mietin jo että tämä ei voi nyt tapahtua, mä en voi pudota Elvikseltä. En suostu siihen.
Ja kun se ei kerran käynyt, niin se ei käynyt. Lentoni katkesi siihen kun jäin roikkumaan ponin kaulaan. Siinä sitä taas oltiin, minä roikun hepohumman kaulassa ja poni seisoo kiltisti paikoillaan. (Ehkä vielä jonain päivänä lopetamme tämän harrastetoiminnan ja minä pysyn siellä satulassa kuten kaikki muutkin :D)
Puff, sieltä koitin kiivetä ylös ja ensimmäinen yritys ei edes onnistunut. Sain siitä kuitenkin mystistä voimaa kun kauhistuin että onko mun muka pudottava täältä. Jotenka toisella kerralla sain kiipeiltyä takaisin satulaan. Haahaa, siitäs sait poni.

Jatkoimme sitten ravia ja Elvis oli tietenkin aivan järisyttynyt siitä hirmuisesta porttipäädystä, keskittyminen asiaan oli täysin mahdotonta. Marianne käski asettaa ponia sisälle ja tänään minä jopa oikeasti uskalsin viedä sitä asetusta läpi (olkootkin ettei se kuulemma asettunut vasemmalle yhtään. Olipahan ainakin parempi, ei aina sovi lytätä mun ajatuksia)
Eli, tehtiin vähän voltteja ja minä keskityin rauhaisaan keventelyyn, jotten menisi ponin mukaan vaan kulkisin omaa tahtiani. Elviksen kanssa tuo nyt olikin jotenkin helpompaa kuin vaikka Pomon, ja poni rauhoittui tosi kivasti ihan vain rauhallisella kevennyksellä ja volttien teolla. Haettiin sitä asetusta vähän niille volteille jotta poni keskittyisi minuun eikä kaiken kyttäilyyn.

Ja tosiaan, siellä porttipäässä poni katseli aina ulos ja koitti samalla myös tunkea sisään. Alkuun koitin vaan ratsastaa lähemmäs kulmaa, muttei se oikein onnistunut. Kun Marianne käski asettaa sisälle, niin alkuun mä koitin kyllä mutta erittäin kevyesti ja vähän. Sekään ei toiminut, vaan poni lähti aina duppaamaan sisälle päin sen ohjan perässä. Lopulta honasin ja uskaltauduin pamauttamaan sen sisäpohkeen läpi kun poni tunki sinne. Siinä kun vielä samalla asetti ihan reilusti sisälle niin kyllä alkoi parantua. Ei se vasemmalle niin hyvin asettunut, mutta ainakin reitti pysyi, poni kuunteli välillä minuakin ja ravasi pää suorempana. Oikeaan kierrokseen asettelu oli todella paljon helpompaa ja saatiin todella hyviä pätkiä myös pelottavassa porttipäädyssä: Elvis oikeasti asettui sisälle, ei puskenut lapa edellä sisälle, se rentoutui ja jopa kuunteli minua. Vaikka jouduinkin koko porttipään ajan venkslaamaan päätä sisälle, niin oli se sen arvoista kun poni oikeasti kulki niin rauhallisesti ja asiallisesti siellä muka kovin pelottavassa päässä. Olin tosi tyytyväinen tähän oivallukseen (oivallus oli siis se, että jopa Elvikselle pitää viedä se pohje läpi. Ei sille aina riitä pieni kosketus, jos se tunkee pohjetta vasten niin vaikka tömäytetään.)

Kun sitten löytyi tuo rentous ja rauhallisuus niin ponista tuli taas melkeinpä laiska, sitä sai todella ratsastaa myös eteenpäin. Saatiin välillä kuitenkin niin kivaa ja rauhallisesti etenevää ravia että ei taas paremmasta väliä.

Istuttiin siitä sitten alas ja otettiin vähän harjoitusravia. Piti tehdä siirtymiä käyntiin ja vähän voltteja. Hakea hevoset kuulolle.
Elviksellä oli tuo tahti vähän hukassa, välillä se mateli kuin etana, välillä se kipitti pikemminkin jännittyneenä eteenpäin. Yritettiin parhaamme tuon rentouden suhteen, koitin olla itse rennon rauhallinen ja käännellä ponia jotta se keskittyisi oikeasti minuun. Kyllä sieltä tuli vähän parempi tahti ja ponikin rupesi taas rauhoittamaan mielensä.
Elvis kääntyi kovin kivasti ja asettui ihan hyvin. Minä keskityin jalkoihini jotta ne pysyisivät kyljissä eivätkä heiluisi ravin tahdissa kuin tehosekoittimet.
Käyntiin siirtymät olivat alkuun vähän sellaisia ja tällaisia. Käyntiin poni siirtyi ihan ookoosti, välillä ei meinannut löytyä käyntiä vaan poni vain sipsutteli pikkuravia, mutta ajoittain oli kyllä oikeasti todella hyviä käyntiin siirtymiä. Loppua kohden osa käyntisiirtymistä oli jo niin pehmeitä ja sulavia että se tuntui oikeasti todella hienolta. Raviin siirtymät olivat tosiaan vaikeampia, alkuun vaadittiin lähemmäs kolme pohjetta ennen kuin poni siirtyi raviin ja se käynti siinä välissä oli niin hidasta ja löysää ja yöks. Koitin saada ponin etenemään myös käynnissä ja koitin saada sen herkistymään pohkeellekin. Aloin olemaan lopulta jo lähes epätoivoinen, kunnes vihdoin alkoi tulla myös sulavia raviin siirtymiä ihan sillä ensimmäisellä pyynnöllä. Hallelujah!
Parhaimmat ravisiirtymät tulivat kun sain istunnan jollain tavalla keinahtamaan mukaan ja ajamaan ponia eteenpäin. Jos en saanut istuntaa liikkeelle, olivat siirtymätkin kovin paljon hitaampia. Mutta joo, jokunen todella kiva ja ripeä siirtymä tuli myös raviin, olin oikein tyytyväinen.

Sitten käveltiin hetki ennen laukkoja. Otettiin laukassa ihan niin, että tehtiin pääty-ympyrä kentän keskelle (heh, siis puomit olivat rajaamassa kun käytettiin vaan puolta kenttää ja siitä kentän keskeltä laukka. Joten se oli pääty-ympyrä kentän keskellä) Ympyrän alussa nosto ja ympyrän jälkeen takaisin raviin.
Kun lähdettiin siitä raviin niin Elvis oli alkuun aivan jännittynyt. En muista pelästyttiinkö tossa välissä sitten jotain joka sai sen jännittymään (kerran meinasi jalat pettää ponilta ja kerran toiset ponit pelästyivät, rankkaa tämä pimeä aika :( ) No, oli kuinka oli niin harjoitusraviin kun lähdettiin niin poni oli hyvin jännittynyt ja todella räjähdysalttiin oloinen. Koitin olla rauhassa ja lähdin taas ihan vaan pyörimään voltilla ja asettamaan ponia jotta saisin sen rauhallisemmaksi ja keskittymään, me kun emme voi pistää painellen sitä laukkaa jos poni on noin jännittynyt.

Poni rauhoittui joten lähdettiin kokeilemaan onneamme laukassa. Ensinhän laukattiin vaikeaan oikeaan kierrokseen, heh.
Laukat nousivat oikein kivasti. Siis välillä se Elviksen harjoitusravi oli täysin naurettavaa, poni ei edennyt lainkaan ja hyytyili suorastaan. Ärsyttävää siinä sitten yrittää suunnilleen potkia ponia eteenpäin että jos nyt voisit edes tässä ennen laukannostoa ravata kunnolla ettei tarvi tuollaisesta räpellyksestä nostella. Kovin hankalasta ravista huolimatta laukat nousivat hyvin, ja olivat jopa oikeita. Kerran oli väärä, ja minä jopa huomasin sen! (huomasin koska oli kaarre ja siinä sitten huomasi että poni ei pääse kääntymään kunnolla)
Mutta joo. Laukka nousi hyvin, kevyesti ja useimmiten ekalla pyynnöllä. Poni lähti laukkaan varsin asiallisesti, rauhaisaa laukka jossa minä istuin ekasta askeleesta lähtien. Välillä laukkaistuminen oli vähän sellasta ilmavaa mutta istuin kuitenkin oikeastaan ihan hyvin.
Ja siis kun kaikki meni muuten hyvin. Se ympyrä vaan jäi vähän uupumaan. Sellanen pikku yksityiskohta, heh.
Minähän yritin. Koitin pitää sen ulko-ohjan, koitin kääntää ulkopohkeella ja olla kiskomatta sisäohjalla. Koitin istua suorassa ja katsoin minne olen menossa. Minä yritin, yritin oikeasti! Ja kyllä mä sen näin koko ajan, poni katosi ulko-ohjalta. Ja kyllä, sitä samaa käy myös käynnissä ja ravissa. Se vaan katoaa ulkoa, sitten pitää tahkota käännös ja heti kun käännytään niin ponikin on taas molemmilla ohjilla tasaisesti.
Joo, kyllä se poni joka kerta kääntyi. Se vaan kun se ei kertaakaan kääntynyt siinä missä piti, vaan aikasintaan sain käännöksen onnistumaan puolessa välissä pitkää sivua. Oikealle kääntäminen on vaikeaa. Ei se onnistu heti, vaan vasta tahkoamisen jälkeen.
No, ainakin laukka oli ihan kivaa. Siitä tuli kyllä vähän kaahailua, mutta se johtui siitä että Elvis rekisteröi tuon kääntöpohkeen eteenpäinvieväksi avuksi. Kivaa laukkaa. Vaikka Marianne karjuikin että käännä Milla :D
Sitä päivää odotellessa kun joskus onnistun tekemään esimerkiksi noita pääty-ympyröitä myös oikeeseen kierrokseen. Mutta täähän on pitkällinen ongelma, en mä koskaan saa oikeaan kierrokseen käännettyä pääty-ympyrää. Saan kyllä niitä keskiympyröitä, ei niissä mitään. Siinä pääty-ympyrässä vaan on se, kun siinä on tilaa niin vähän ja sitten kun siitä aukeaa se pitkä sivu. Hevonen lähtee vaan juoksemaan eteenpäin minun hyvistä yrityksistäni huolimatta. Voi kyynel.

(tolla ponilla on kamalan ison näkönen pää.)

Vaihdettiin sitten suunta vasempaan ja johan oli paljon helpompaa. Taas se harjoitusravin tahti pikkasen vaihteli ja oli vähän pöllöä koko ravi. Mutta laukka olikin tosi kivaa. Laukka nousi niin hienosti ja rauhallisesti, oikeasti. Pyörähdettiin yhdessä laukkaan ja laukka alkoi mukavasti. Sitten käännös, ei mitään ongelmaa. Välillä poni nyt lähti kaartamaan turhankin jyrkästi ja minä pudotin pari kertaa ton sisäjalustimen. Mutta joka kerta tuli ympyrä ja minä istuin hei ympyrälläkin hyvin, ei mitään vinoilua, pomppimista ja jalkojen sojottelua. Missä välissä tämä laukkakaarteissa istuminen muka parani noin paljon?
Poni kyllä lähti vähän kiihdyttelemään sitä laukkaa. Kun minä käänsin niin poni koittikin pistellä vähän vauhtia lisää. Nyt kuitenkin onnistuttiin tosi hyvin myös laukan hidastamisessa. Elvis hidasti kuitenkaan raviin siirtymättä ja minä tunsin kerrankin tekeväni jotain oikein (;
Vasen kierros on helppo. Jos ratsastetaan niin koko ajan vasempaan kierrokseen? Tosin sit on ongelmana se että vasemmalle asettelu on vaikeampaa.
Ehkä mun pitäisi oikeasti opetella kirjoittamaan vasemmalla kädellä kunnolla. Voisin edes kirjotella runoja vasurilla, jos se saisi sitten lisää tuota samaa tarkkuutta ja järkevyyttä joka oikealla kädellä on.

Otettiin vielä vähän loppuraveja. Ensin Elvis oli ihan pimpelipom, ja se koitti kipsutella kovinkin reippaasti ja ripeästi eteenpäin. Jäin siihen ympyrälle pyörimään (ajatuksena oli se, että jos vaikka saisin ponin rentoutumaan ja vähän edes venymään alaspäin) asettelin rauhassa ja hain ponille rauhallista mutta etenevää ravia. Kun siinä aikamme työskenneltiin alkoi poni tuntua jo rennolta ja se oikeasti lähti jopa tukeutumaan sinne alaspäin. Niinpä uskalsin löysätä ponille hieman ohjaa ja suorastaan ilokseni sain huomata että pulla pysyi siellä ohjan päässä, eikä kiskonut päätä ylös ja jännittynyt kipittämään. Jee, kyllä me vielä onnistutaan tässäkin :D Totta kai tämä on nyt tätä, toki Elvis varmasti osaa valua sinne alas en minä sitä epäile. Mutta tämä on nyt kuulkaa suuri edistys askel minulle, uskalsin päästää edes muutaman sentin löysää loppuraveissa syyspimeydessä. Ja että mä oikeasti sain sen hevosen jälleen tuonne alaspäin kun yleensä se on tosiaan toiminut niin että kun minä annan Elvikselle ohjaa niin se heittää pään ylös ja lähtee juoksemaan alta. Ah, tämä on erittäin hyvä alku, jo toisen kerran pystytään tähän :) Vaikkakin "vaan" ympyrällä. Jostain on aloitettava.
Joo, valitettavasti kaunis ja rento loppuravimme keskeytyi hetkeksi kun Roosa säikähti jotain. Elvis pysyi onneksi nahoissaan ja pystyttiin jatkamaan vielä hetkinen suunnilleen samanlaista nättiä ravailua, hienoa me. (näitä pieniä asioita. Heh, mutta ei oikeasti, kyllä huomaa että on tässä kevään ja kesän aikana jotain tapahtunut. Elvis menee oikeasti paljon paremmin kuin silloin ennen sitä sairaslomaa. Että ehkä mä sittenkin jotain tässä opin)

Sitten loppukäynnit.
Marianne otti suorastaan sydämen asiakseen tuon että opetellaan kääntämään oikeassakin laukassa. Ja vaikka se olikin kovin vihainen kun ei onnistuttu niin kyllä se sitten totesi että jatkamme tämän harjoittelua oikein iloisesti :D Kheh. Ehkä se sieltä sitten joskus tulee.
Minä olin kuitenkin tosi tyytyväinen. Tokihan tuo kaulalle lento nyt ei ihan kuulunut suunnitelmiin, mutta. Todistettiin taas että kyllä siellä pysyy ja kyllä sieltä kiipeää takaisin.
Mutta tosiaan, kauhean kivasti kuitenkin. Koin valaistumisen tuon pohkeen läpi viemisen suhteen, poni pysyi noinkin hyvin rentona myös siellä porttipäässä kun vein asiani läpi. Vasemman kierroksen laukka oli tosi onnistunutta ja oikeankin jossei lasketa niitä täysin väärässä paikassa tehtyjä käännöksiä. Ja hei, loppuravit. Aivan tosi kivat :D

Käveltiin ja keskelle. Sitten lähdettiin talliin ja poni oli taas kuin lentoon lähdössä. Harjailin ponista pois taas vähän tuota karvaa ja kävin kirjottelemassa kortin. Sitten kotiin tuossa ihastuttavassa vesisateessa :)

Kiirehtivä minä, kiirehtivä poni

Jotenka päiviä. Tänään tallille ja mulla oli jälleen Pompeli. Tunnilla myös Elvis, Roosa, Vinski ja Sakari ja Pomo oli toisella tunnilla.
Ja tänäänpä oli muuten lämmin, melkein helle. Ei se pieni sumusadekaan haitannut kun oli kerran noinkin lämmintä ja mukavaa. Katselinkin tunteja ja olin todella aktiivinen, kävin taluttelemassa ja talikoimassa. (ehkä se aktiivisuus johtui siitä että tuli kylmä kun istui märällä penkillä märissä vaatteissa. Kävellessä tuli heti lämmin)

Menin siitä Pomon luo ja nousin selkään. Sitten säätelin jalustimia oikein pitkään ja hartaasti ja kerrankin Pomo osoitti suunnatonta kärsivällisyyttä ja seisoi koko ajan nätisti paikoillaan :) Aloiteltiin siitä sitten käynnillä.
Ensin meillä oli pientä mietiskelyä liittyen aiheeseen "syövätkö kentän päädyt pieniä poneja, vai voiko siellä kävellä kyttäilemättä kaikkea mahdollista" Koitin hakea nokkaa sisälle, pyöritellä voltteja, etsiskeltiin asetusta ja yritin saada hevosen vielä kulkemaan reippaasti eteenpäin. Volteille poni kääntyi tosi kivasti vaikka asetus olikin jälleen vähän hankalaa. Kyllä se välillä vähän asettui, mutta välillä ei niin mitenkään. Päätyihin kävely helpottui parin kierroksen jälkeen sen verran että poni ainakin kulki sinne päähän oikomatta. Se vaan kun aina oli kateltava. Suurin piirtein joka kerta heppa kuikuili nokka pitkänä yli aitojen että mitäs siellä mahtaa nyt ollakaan, ihihi. Ja toki vähän jännityttiinkin, oli niin kauhean jänskää. Käynti eteni ihan ookoosti ja tätä kyttäilyä lukuunottamatta poni olikin ihan kiva.
Lähdin myös sitten keskittymään omaan puuhasteluuni, rento ja suora istunta. Ja ne kädet! Nyt kädet alkaa oikeasti parantua, ajoittain on kyynerpääkulma ja nyrkitkin on välillä kiinni ja ohja tuntumalla. Välillä se katoaa, mutta pysyn jo pidempiä aikoja kädet oikein päin.

Mariannen palattua siirryttiin kevyt raviin ja kevyt ravissa alettiin tekemään vähän kaartoja. Ensin oli kaksi merkittyä täyskaartoa, ne olivat siellä porttipäässä.

Pakkohan tää oli tehdä. Vihreä on täyskaarto ja sininen vastakaarto, tosin siis alkuun tehtiin pelkät täyskaarrot. Ja tässä toisella lyhyellä sivulla tehtiin ympyrä.

Siirsin Pomon raviin ja lähdettiin keventelemään. Alkuun kun ravailtiin tuolla porttipäässä niin Pomo-parka oli aivan varma että nyt hänen on vähintään karautettava paikalta, mutta pysyttiin kuitenkin ravissa ja pian löydettiin rennompi ja tahdikkaampi ravi, josta oli oikein hyvä lähteä tekemään noita täyskaartoja.
Kevyt ravit menivät tosi kivasti. Pomo oli ehkä enemmän hidas kuin reipas, mikä oli toisaalta hyvä. Ajoittain löydettiin todella hyvää liikkumista ja reipasta raviakin.
Ja siis poni nyt kääntyi tosi hienosti ja suoritti kauhean mallikkaasti. Ainoa sellainen pikku miinus oli se, että poninsyöjä-poni meinasi syödä kaikki kaverinsa. Aina kun joku tuli liian lähelle hänen ylempi arvoisuuttaan niin korvat niskaan ja naamalle niin sellanen ilme, jotta mitä nuo toiset täällä tekevät.
Ja toinen lievä ongelma oli noissa kaarroissa. Pomo kääntyi täyskaartoon hyvin, reitti oli tosi hieno ja ravikin pysyi ihan kivana. Mutta kun se asettuminen oli kaukainen haave. Tai kun ei tuo poni tehnyt mitään muuta kuin kyttäillyt pelottavaa porttipäätyä. Kun minä koitin tehdä pyöreän kaarteen asettuneella ja rennolla ponilla, niin Pompeli pysyy ehkä reitillä, mutta kaarteen loppupuolella se tippuu lapa edellä pois pahasta päädystä koko ajan ulos tuijotellen ja ravikin tuppasi kiihtymään sellaiseksi "tänne minä en jää" raviksi. No, kai se oli pieni paha kun kaikki muu kuitenkin sujui tosi kivasti. Sain välillä lievää asettumistakin tuolla ympyrällä kun oikein penäsin.

Jonkin ajan kuluttua vaihdettiin kaarrot vastakaarroiksi. Eli vastakaarrot molempiin päihin.
Tää sujui samaan tapaan, Pomo suoritti todella tasaisen varmasti ja mä olin ihan hyvä. Mutta ne pyöreät kaarteet oli taas sellaisia "jos nyt kaadun tästä suorakulmaiseen käännökseen ja kipitän sit menee niin kovaa ku pääsen"
Ja hetkittäin kävi vähän tapaturmaisesti niin että Pomo katosi sieltä vasemmalta ohjalta, joka aiheutti sen ettei se kääntynyt oikealle. Välillä se vaan löi taas niin tyhjää, mutta onneksi löytyi vähän tasaisempi ohjaan tukeutuminen aina hetken tuskastelun jälkeen.

Sitten istuttiin alas ja jatkettiin harjoitusravilla. Alkuun oli hankaluuksia, olin etukönössä ja Pompeli siirtyili käyntiin. Kun sain istunnan kuntoon alkoi ravikin pysyä yllä. Tosin sitten olikin jo toinen ongelma, Pomo meinasi ihan lähteä kiihdyttelemään. Kun sekin oli hoidettu saatettiin suorittaa tehtävää varsin tasaisen varmasti. Pomo kääntyi hyvin, oli rauhaisa, minä istuin hyvin ja kaikki oli hyvää. Lukuunottamatta niitä volttilähtöjä niistä vastakaarroista, aijai.
Heh, jossain välissä joku vähän säikähti. Pomokin otti sieltä jonkun yhden laukka-askeleen, sitten sain sen hiljentämään ja poni meni seisomaan kentän keskiportille. Siinä se seisoi pää ulkopuolella, katseli ihmisiä jotka katsoivat tuntia. Täytyy sanoa että mielenkiintoinen logiikka, varsinkin kun joku siellä takana vielä juoksenteli.

Käveltiin hetki ennen laukkatehtävää. Laukassa tehtiin harjoitusravissa noi vastakaarrot ja kaarron jälkeen laukka ja laukkaa pitkä sivu ja pääty-ympyrä.
Kun siirsin ponin raviin niin sehän oli varsin.. alta juokseva. Pompeli vain kipitteli ja minä rytkyin kyydissä. Voltilla pyörimisen ja taukoamattoman pruuaamisen seurauksena sain lopulta ponin rauhaisaan raviin ja saatoin aloittaa tehtävän.
Vastakaarrot nyt sujuivat samoin kuin aiemminkin, reitti oli hyvä mutta poni kyttäsi. Ja eka laukannosto oli ihan kiva. Siis laukka nousi hyvin, laukka oli ihan hyvä. Mä vähän irtosin satulasta ja olin vähän vinossa, muttei nyt mitään järkyttävää. Ja tuo ympyrä oli vähän säälittävä. Pomo kääntyi turhan löysästi joten ympyrä venyi, ja sitten oli porukkaa edessä joten jyrättiin niitten yli siinä matkan varrella.. No, tulipa ympyrä, vaikkakin se oli puolen kentän kokoinen ja sijaitsi täysin väärässä paikassa.
Siitä jatkettiin ravilla ja tehtiin varsin hieno vastakaarto. Siitä laukka, joka nousi hieman löysemmin kuin äsken. Muuten laukka oli kuitenkin tosi kiva, istuin paremmin (tosin pudotin jalustimen ja se vähän söi mun istumista :D) Pomo laukkasi tosi kivasti ja ympyrä oli todella, todella hyvä! Olin varsin tyytyväinen.
Siitä ravia ja vastakaarrolle. Ja nyt kävikin niin että Pomo suorastaan räjähti sieltä (ennen laukannostoa valitettavasti) sit vedeltiin laukkaa ponilla joka oli lähtenyt vähän lapasesta. Hieman se taisi pompahdellakin naama vähän turhan alhaalla, ennen kuin lopulta sain sen pysähtymään (tai sitten se sääli minua ja pysähtyi kun meinasin jo lentää sieltä)

Marianne valitti kuinka pitää pysyä suorana ja kuinka ponin pitää pysähtyä. Sitähän yritinkin (ja hei, kuinka pysyn suorana jos poni hyppii ja lennättää mua eteen :D)
Siirsin ponin raviin ja sehän juoksi alta. Hyvin pahasti. Oltiin ihan hukassa.
Marianne käski ympyrälle ravailemaan ja sitten se koitti selittää mitä teen ja mitä haetaan. Ja siis alkuun tää ympyrällä ravailu tuntui kamalalta idealta. Porukka laukkaili edessä, jolloin poni koitti lähteä perään, porukka meni vierestä jolloin poni koitti syödä ne. Pomo myös juoksi alta ja olin aivan hukassa siinä touhuillessani. Tehtiin siirtymiä, jotka alkuun aiheuttivat lähinnä sen että Pompeli juoksi vain pahemmin ravissa alta.

Vaan kyllä se sieltä. Muutaman siirtymän ja harjoitusravin pitkällisen rytkyttämisen jälkeen ("sulla ei ole kiire mihinkään") Pomo alkoi jo rauhoittua ja pysyä kuulolla. Marianne kehui että nyt se poni ravaa hyvin ja liikkuu kunnolla (ja minä olin alkuun ajatellut että se menee turhankin kovaa. Tosin kun sitten ajattelin että tämä on hyvä ravi, niin sehän alkoi tuntua mielettömän mageelta. Poni liikkui ja eteni niin pehmeän pyöreästi, se oli todella hyväntuntuinen. Ja ehkei se ohjan päähänkään painanut niin pahasti mukeltaen kuin useimmiten)

Lähdettiin siitä sitten kevyt ravailemaan. Mä kökötin niin kamalassa etukenossa, tosin koitin koko ajan pakottaa itseni suoraksi. Julmetun hankalaa se on, poni kun kipitti välillä liian kovaa jolloin on vaan luontevaa hakea sitä etukenoa. No jaa, periaatteessa kuitenkin loppuravitkin sujuivat ihan mallikkaasti tuota mun kököttämistä ja ponin ajoittaista kipitystä lukuunottamatta.
Sitten loppukäynnit.

Mariannen mukaan olen turhan kiireinen. Jännityn ja alan häseltää :D Tarvitsen siis rauhaa, ryhdyn zeniksi. Mutta hyviä pätkiä tänään.
Ja siis kyllä mäkin olen oikein tyytyväinen, kaikki meni ihan kivasti. Että tuo päädyn kyttäily nyt on mitä on ja toki sääli kun laukatkin lopetettiin hyppylaukkaan pitkin kenttää :D No, se edeltävä laukka oli niin hyvä, ei me sitä laukkaa sen enempää tarvittukaan.

Keskelle ja alas selästä. Sitten poni talliin, tosin tällä kertaa sinne ei voinut kävellä rauhassa vaan poni oli koko ajan kuin tulisilla hiilillä. Harjailin Pompeloisen pois ja siitä kotia päin.