Pitäisi lopettaa kun on huipulla

..ei vasta silloin kun pudistelee hiekkoja housuistaan.

Eilen olin ratsastamassa ja mulla oli Artsi, tunnilla myös Nikkis, Elvis ja Vinski, Artsi vain mun kanssani. Olin superväsynyt (mutta työt loppuvat onneksi jo ensi viikolla!) joten tuli vain nopeasti heitettyä poni kuntoon ja kuljettua kentälle.

Kipusin selkään ja lähdettiin vääntämään alkukäyntiä. Päädyin nyt oikein tekemään ja ratsastamaan, pyysin asetuksen kunnolla läpi ja tahdin reippaaksi. Artsi toimikin superhyvin kun nyt kerrankin oikeasti vaadin siltä - nokka kääntyi ongelmitta ja liikettäkin löytyi kylliksi. Olin vallan tyytyväinen näihin alkukäynteihin, homma sujui varmaan paremmin kuin ikinä ennen.

Kun lähdettiin keventelemään, aloitti Artsi sen jatkuvan venyttelyn ja pärskimisen. Hetken ajan ravailtiin epätoivoisina, akka kaulalla maaten, mutta lopulta Marianne sanoi että kun Artsi kysyy "saanko venyttää alas?" niin mun pitäisi vain kertoa sille, ettei se käy päinsä, vaan nyt pidetään tämä kaulan pituus. Toisin sanoen aina kun hevonen hieman venähti eteen, otin minä puolipidätteen ulko-ohjalta ja tadaa! Hevonen ei pärskinyt, saati kiskonut minua kaulalle makaamaan ja ravista tuli hetkessä tuhat kertaa parempaa. Wau, olipa sekin taas helppoa :D
Kun Artsi pysyi tasaisena, oli ravi tosiaan jopa miellyttävää ja helppoa mennä. Sain ihan kivaa asetusta aikaiseksi, voltit ja ympyrät onnistuivat hyvin. Vauhtia vaadin jonkin verran, jotta saatiin kivaa ja etenevää ravia. Ja tosiaan, hevonen ei enää päässyt kiskomaan mua etukenoon, vaan pysyttiin molemmat korkeina ja tasaisina. Jes!

Mutta sitten, laukkatyöskentely oli meidän pääpiste tänään. Tarkoituksena kun oli tehdä niitä vastalaukkatreenejä, tällä kertaa siten, että nostetaan laukka, laukataan täyskaarto ja jatketaan vastalaukassa vielä seuraavakin pitkä sivu loppuun.

Vuoronperään tehtiin, mutta lopulta pääsimme Artsin kanssa kokeilemaan taitojamme. Laukan nostin, tein ensin ympyrän ja sain laukan ihan mukavan tuntuiseksi. Valitettavasti pitkällä sivulla laukka tipahti ja jouduttiin nostamaan uusiksi. Siitä laukattiin täyskaarrolle, minä pidin peppuni penkissä ja koitin vain istua rauhassa jotten antaisi mitään laukanvaihtoon viittaavaakaan. Sitten laukattiin pitkä sivu loppuun ja lyhyellä sivulle siirsin Artsin käyntiin.
Tosin mun piti ratsastaa vielä yksi pitkä sivu laukassa, jota en ollut ymmärtänyt (väsymykseni takia väitän ma) ja kuulemma Artsi vaihtoi vielä laukankin siinä mun siirtymisen aikana. Niinpä sain käskyn tehdä heti perään uudestaan, jotta saataisiin parempi suoritus.
Ok, laukka ylös ja mentiin samantien tehtävälle. Siinä kun käänsin täyskaartoa, niin yllättäen Artsi päättikin että jippii, nyt on niin eeppistä tämä meno, että on aivan pakko tehdä jotain. Niinpä herra isojäbä otti ja heitti siitä vähän turhan suuren pukin, jonka seurauksena akka lähti maata kiertävälle radalle. En minä nyt noin jyrisevissä muuvsseissa pysy mukana, en todellakaan.

Voltilla lensin alas, selälleni tömähdin, nousin äkkiä ylös ja kiipesin takaisin satulaan. Jahas, ja ei kun uusi yritys.
Sellainen pieni jännitys tästä putoamisesta tuli, joo. Ei mikään iso, ei mikään paha, mutta se pieni. Yritin kuitenkin parhaani mukaan ratsastaa - ylläpitää laukkaa sisäpohkeella, istua alhaalla, pitää tahdin. Tällä yrityksellä saatiin täyskaarto tehtyä, mutta sen lopussa Artsi vilkaisi portilla seisovia vihreitä miehiä ja otti ritolat oikealle. Minä en - taaskaan - pysynyt mukana tässä menossa, vaan heti perään vedin sen uuden voltin ja otin jälleen osumaa maan kamaraan. Tällä kertaa sain myös kiehtovan kuhmun reiteeni, kun ponin pieni kavio hiukan kolahti siihen.

Mitä tästäkin voi nyt sanoa, melkoinen saavutus vai? Jäätiin kävelemään muiden tehdessä tehtävää. Mua jännitti ja ahdisti, mutta sainpahan käveltyä ja oltua siellä. Laukankin olisin vielä teoriassa voinut nostaa, mutta en enää siinä kohdassa uskaltanut tipahtaa mahdollisesti kolmatta kertaa. Se lähes kahdesta metristä lentäminen kun on sellainen kokemus, etten viitsisi uusia sitä loputtoman monta kertaa.

Ravailtiin loppuravit. Talvellahan mä tulin Artsilta samaan tapaan kahdesti peräkkäin alas, enkä silloin kyennyt edes ravaamaan koko homman jälkeen. Jännitin liikaa, enkä halunnut kokeilla ottaako poni herneitä nenäänsä mun paniikista. Tällä kertaa päätin olla urhea, ravasin noin kaksi ympyrää, sitten tulin alas ja jäin kentän laidalle lähinnä tärisemään. Viime kerrat ison Artsin kanssa eivät ole jännittäneet, mutta nyt on taas toinen ääni kellossa. En vaan pysy siellä, enkä toisaalta halua jatkuvasti lennellä sieltä kun Artemis päättää esitellä näitä uskomattomia liikkeitään. Ja kun se keskittyy liikaa siihen mun jännitykseen. Että joo. Harmi sinäänsä että taas meni tälleen, Artsi on meinaan mennyt nyt ihan superhyvin. Mutta en ainakaan tällä haavaa ihan ykkösenä uskalla sillä mennä.
Tai uskallan, mutta jännitän siellä ihan hulluna. Enkä luota poniin pätkääkään, joten en uskalla kunnolla ratsastaakaan sitä.

Hevoseni pistettiin pois, minä itse lähinnä jutustelin Mariannen kanssa mukavia. Harmillista kun vasta ensi viikolla pääsen uudestaan, tulee kovin pitkä väli näiden putoilujen perään.
Mutta, ei tässä mitään. Taisteluarvet jäävät ja toivottavasti jatketaan jonkin muun eläimen kanssa.
Jonka kyydissä pysyn vähän paremmin ja johon luotan hiukan enemmän ;)

Pohje korjaa kun istunta pilaa

Loma ohi ja eilen olin jälleen ratsastamassa. Mulla oli Artsi, tunnilla myös Vinski, Jack, Elvis ja Simo, Artsi vain mun kanssani.
Hevosen hain tarhasta ja vetäisin sen nopeasti kuntoon (ja pakko mainita että loman aikana tallista oli kuoriutunut varsin siisti ja tilavampi kuin aiemmin. Tosi kiva!)
Raahauduttiin kentälle ja kiipesin kyytiin.

Hieman oli hutera olo siellä yläilmoissa, mutta pian fiilis parani ja rentous löytyi takaisin. Päätin nyt ratsastaa oikein hyvin ja ottaa itseäni oikein niskasta kiinni. Artsin asettaminen vaikeaa? No eihän se voi olla! Käänneltiin voltteja ja parhaani mukaan veivasin sitä nokkaa sisään ja sisäpohjetta läpi. Jonkin aikaa siinä meni, alkuun hevonen vain hiukan myötäsi, mutta ei ollut läheskään läpi. Teki vain hiukan sinne päin, ei ihan rentoutunut ja kuunnellut. Kun jonkin aikaa jankattiin samaa asiaa ja pyysin tarpeeksi, sain lopultakin sen asetuksen läpi ja Artsin asettumaan varmaan paremmin kuin ikinä ennen.
Muutkin asiat sujuivat varsin kivasti, käännyttiin ja liikuttiin eteenpäin tarpeeksi aktiivisina. Heppa ainakin yritti keskittyä ja itsestäni tuntui että istuin suhteellisen hyvin mukana.

Käynnissä väkerrettiin väistöjä, uralta keskemmälle ja takaisin. Se oli vähän vaihtelevaa ja vaikeaakin ajoittain. Sain muutamia tosi hyviä askelia, Artsi oikeasti teki niitä väistöjä aktiivisesti ja hyvin. Saatiin myös jokunen onnistuneen oloinen pätkä, joissa väistö oli oikeaoppista - vaikkakin ehkä turhan löysää ja vetelää. Oli kuitenkin myös hetkiä, jolloin Artsi väisti väärään suuntaan tai takapuoli lähti edellä. Tai sitten ei vain tapahtunut tarpeeksi. Päällimmiltään jäi kuitenkin ihan onnistunut fiilis, Marianne sanoi että olen oppinut hahmottamaan sen hevosen rungon ja että sen näkee tällaisen ison kaverin kanssa tosi hyvin.

Siirryttiin kevyt raviin ja kevenneltiin hetkisen aikaa. Tässä suurin ongelma oli sellainen hervoton epätasaisuus. Ajoittain tuntui että Artsi saattoi jopa olla ohjalla, hiukan lyhentyä ja pyöristyä, mutta puolet ajasta se yrittikin valua jonnekin eteen-alas ja kiskoa pöljää tätiä kaulalle makaamaan. Jouduin oikein etsimään kyynerpäät kylkiin ja pitämään vauhdin yllä, jottei Artsi rupeaisi vallan vetelöimään.
Jatkuva ohjan kiskominen vähenikin tällä kaavalla, jonka lisäksi saatiin ihan ookoosti etenevä ravi. Minäkin tunnuin istuvan todella hyvin kun jouduin oikeasti kunnolla keskittymään siihen, enkä voinut vain röhnötellä miten sattuu.
Ravissa pyöriteltiin jonnin verran ympyröitä ja koitin saada asetusta läpi. Ei niin hyvin kuin käynnissä, mutta meni sentään käynnissä läpi - seuraavaksi saadaan se ravissakin kulkemaan astetta paremmin.

Siirryttiin käyntiin ja otettiin laukat vuoronperään. Me otettiin Artsin kanssa ympyrällä, kuulemma olisi hyvä jatkaa siitä mihin viimeksi jäätiin.
Ja siitä tosiaan jatkettiinkin. Laukka nousi vähän löysästi ja tipahti siinä about puolen kierroksen jälkeen. Sama meno jatkui seuraavat kymmenen kierrosta - aina kun kuvittelin että nyt laukka on ylhäällä ja saataisiin vain painaa menemään, niin tuli se käännös, jolloin Artsi funtsi että jahas, nyt onkin hyvä sauma siirtyä raviin. Vaikka kuinka koitin istua siellä rentona ja pitää sisäohjan löysänä jotten ainakaan sillä kiskoisi käännöksen aikana niin ei, käytännössä joka kerta heppa oli ravissa ennen kuin huomasinkaan. Lopulta Marianne sanoi että siinä käännöksessä mun istunta horjahtaa, ehkä ihan vähän johonkin suuntaa, joten mun pitää ratsastaa sisäpohkeella eteen samaan aikaan, jottei Artsi tulkitse sitä istuntaa siirtymäksi. Tämä jotenkin valaisi koko asian ja tajusin että aivan, mun pitää siis ratsastaa eteen, samalla kun käännän. Koska poni on todella herkkä.

Näillä neuvoilla jatkettiin ja kyllä vain, saatiin laukka säilymään selvästi pidempään. Vieläkin Artsi pääsi pariin otteeseen tiputtamaan, mutta pidempää pätkää saatiin laukattua ja se oli todella hyvä. Itsekin istuin siellä hienosti ja rentona ja saatoin oikeasti fiilistellä sitä, mitä mun pitää tehdä ja milloin.

Toiseen kierrokseen kuviot olivatkin heti alkuun selvemmät. Valitettavasti vaan laukannosto oli tähän suuntaan ihan tuntematon käsite, joten lopulta päätin koskettaa vähän raipalla lapaan, jotta saisin jättiproomun liikkeelle. Ruunanrupukka vetäisi tästä tietenkin taas hiukan herneitä hienoon nenäänsä ja hyppäsi pienen pukin eteenpäin. Koska tämä ei mun istuntaa horjuttanut, pystyttiin hyvin ratsastamaan eteen ja jatkamaan laukkaa pompun jälkeen. Siitä alkaen laukka olikin selvästi parempaa ja kymmenen kertaa etenevämpää kuin toiseen suuntaan. Varsin aktiivisesti heppa laukkasi, laukka pysyi yllä kun ratsastin sitä eteen (ja koska heppakin ajatteli eteenpäin sen löysäilyn sijaan). Kertaalleen taisi laukka tipahtaa, muuten päästiin menemään tosi hyvin ja kauniisti sillä ympyrällä. Jes!

Loppuun kevenneltiin ravia, jossa sain taas hiukan päästettyä ohjaa. Artsi suostui omaehtoisesti venymään muutamia pätkiä eteen ja alas, mutta suurimman osan ajasta se kipsutteli pää ylhäällä. Se sai kuitenkin taas olla ja ravata kuten parhaaksi koki, mulla kun oli tarpeeksi hommaa omassa rentoudessani. On kovin jännää ravata Artsin kanssa loppuraveja, heh.

Käyntiin ja käveltiin.
Marianne oli tosiaan tyytyväinen. Asiat kehittyvät ja laukka oli hyvää. Siitä olin kyllä samaa mieltä, laukka oli superkivaa ja toimivaa. Muutenkin se meni hyvin. Ei Artsi mikään lempiponini ole edelleenkään, mutta kiva kun se menee selvästi paremmin. Tästä on hyvä taas jatkaa.

Keskelle, alas selästä ja poni talliin. Harjasin sen nopeasti ja lähdin kotiin.
Ja kotimatkalla tajusin olleeni niin jumalattoman väsynyt, että todellakin unohdin ne suitset sinne karsinan eteen. Ihan käsittämätöntä, kuusi vuotta samoja kuvioita tehnyt, mutta nyt vaan olin niin loppu ja poikki, etten edes miettinyt kuolainpesuja. Dääm. Toivottavasti tämä synninpäästö korjaa asian.

Viimeinen rutistus

Ennen lomaa siis. Mulla oli tänäänkin Artsi, tunnilla myös Vinski, Jack ja Pomo, Artsi vain mun kanssani. Harjailin ukon siistiksi, heittelin sen varusteisiin (vaikka Artsi yrittikin kadottaa satulan syömällä sen suihinsa) ja sitten kipsuteltiin kentälle. Meillä oli tänään sijainen, joten saatiin hiukan erilaista rytkytystä viimeisen tunnin kunniaksi.

Kiipesin selkään ja lähdettiin kävelemään. Kenttä muistutti suota, sillä vesi oli jämähtänyt jollain tavalla sinne hiekan alle. Artsia ei tuo liikkumispuoli kenties siitä johtuen oikein inspiroinut, mutta koitettiin hakea edes suhteellisen etenevää käyntiä. Muutamia volttejakin pyöritettiin ja täytyy sanoa, että mulla on selvästi vielä haettavaa tuossa Artsin asettamisessa. En tiedä miksen oikein saa sitä läpi ja toimimaan, mutta eipä vaan näy onnistuvan.

Siirryttiin kevyt raviin ja verkattiin itsenäisesti kenttää ympäri pyörien. Taas ravia eteen ja hiukan voltteja ja siirtymiä. Mulla oli tiistaita parempi olo joten pystyin istumaan siirtymät läpi, jolloin niistä tuli sulavampia ja oikein siistejä. Volteille käännyttiin hienosti, vauhti pysyi yllä ihan ookoosti, vain asetus oli hitusen vajaavainen, eikä aivan läpi. Ravi oli tahdiltaan jotain keskinkertaisen tasoista - kyllä se liikkui, mutta ajoittain hidastui ja olisin toivonut vähän parempaa liikettä ja suurempaa vauhtia.

Käveltiin sen verran että halukkaat saivat heittää jalustimet kaulalle harjoitusravitehtävää varten.

Siis tietenkin heitin ne pois ihan riemusta kiljuen! Kuinkas muuten?

Harjoitusravissa tultiin keskihalkaisijaa pitkin, tehtiin siinä käyntiinsiirtymä ja jatkettiin aina vuoronperään vasemmalle ja oikealle. Lähdettiin humputtelemaan harjoitusravia onnesta soikeana ja näemmä puolet ajasta kulutin nojaamalla ihan liikaa taakse. On se kanssa ihmeellistä kun aina harjoitusravissa, varsinkin ilman apuvälineitä, on aina maattava jossain lautasten päällä. No, ainakin istuin hyvin siellä ravissa ja homma sujui sen puolesta mukavasti. Artsi liikkui ravissa hivenen laiskanpuoleisesti ja tuntui vain vetelöityvän tehtävän edetessä, onhan lämpimässä ilmassa töiden tekeminen vähintään mahdotonta.

Käyntiin siirtyminen meni tosi kivasti. Ensin hitaammin, mutta myöhemmin hyvin istuntapainotteisesti ja sulavasti. Olin tosi tyytyväinen, selvä ylämäki koko tekemisessä. Myöhemmin tosin vaihdettiin siirtymä suoraan pysähdykseen ravista, eikä se sujunut oikeastaan yhtään, ei missään vaihessa. Artsi näkyi kyllä tekevän kivoja tasajalkapysähdyksiä, mutta se olikin ainoa hyvä puoli. Ei vaan pysähdytty kunnolla, vetokisailtiin ja raviin siirtyminenkin oli hitaampaa kuin etanalla. Tosi hankalaa ja tahmeaa, ei yhtään hyvää tai kivaa pysähdystä saatu aikaiseksi.
Linjat olivat kuitenkin ihan suoria ja muuten hommat sujuivat kivasti. Ravi oli hyvää, vaikkakin tosi laiskaa ajoittain. Joten olin ihan tyytyväinen joka tapauksessa.

Seuraavaksi alettiin toinen pitkä sivu tulla laukassa, muuten tehtävä pysyi samana. Jalustimet sai halutessaan ottaa takaisin, mutten tietenkään tehnyt sitä (vaan luotin Artsiin ja siihen, ettei se lennätä minua kyydistä!)
Laukka olikin ihan parhaimmistoa tästä tunnista, ainakin itselleni jäi superfiilikset niistä nostoista ja laukasta itsessään. Varsinkin tähän oikeaan kierrokseen nostot olivat hyviä, saatiin oikeat laukat ja istuin niissäkin läpi (vaikka nojasinkin taakse ihan pikkasen liikaa) Vasempaan kierrokseen tuli pari väärää laukkaa, mutta luulen sen johtuneen hätäilystä - muutama puomi oli uran vieressä ja jotenkin pelkäsin ettei mahduta Artsin kanssa siitä välistä.

Ja siis laukka oli oikeasti tosi kivaa. Artsi eteni ja laukka pyöri lyhyestä matkasta huolimatta tosi kivasti. Mä istuin ihan loistavasti, kun en päässyt edes hakeutumaan jalustimille. Olin siellä vaan rauhassa, jalat rentoina ja meno keveänä. Ja siis mä istuin suurimman osan ravisiirtymisistäkin läpi, enkä vain pomppinut menemään! Ihan loistavaa.
Vasempaan kierrokseen Artsi tuntui hiukan innostuvan siitä laukasta, mutta pysyi kuitenkin kilttinä ja hallittuna, eikä riekkunut turhia. Voi hitsit, laukka oli tänään kyllä ihan superkivaa!

Lopulta ravailtiin hiukan kevyttä ravia. Alkuun vain löllöteltiin puolipitkin ohjin ja poni pöljäili minkä kerkesi (hidasteli, venkoili, oli vaan hankala) kunnes mulla meni vähän hermot siihen epätasaisuuteen ja päätin potkaista kunnolla hanaa alle. Reippaammassa ravissa Artsi pystyi kulkemaan suorana ja oli miellyttävämpi ratsastaa, vaikkei sitä vauhtia vieläkään ollut niin paljon kuin Marianne olisi tiistaina halunnut.
Siirryttiin käyntiin ja loppukäynnit.

Tämä tunti oli kyllä ihan superrankka :D Kenties olen vain paksu täti, mutta tuli kyllä tehtyä ihan kunnolla. Ja Artsi oli kyllä oikeastaan varsin kiva tänään. Hidas se oli kyllä kuin mikäkin, mutta ravit ja laukat menivät muuten ihan superloistavasti. Olen tyytyväinen ja nyt on hyvä jäädä lomalle.

Keskelle, alas selästä. Artsi tuli harjattua nopeasti ja heitettyä tarhaan, itse viivyin hetken, ennen kuin suuntasin takaisin kotiin.

Seuraaviin tapaamisiin, taas varmaan elokuun puolella jollei mitään muuta tapahdu.

Tässä vielä näkemyksemme rennoista loppuraveista 

Mutta ainakin ponia hymyilyttää!

Kaikki töihin

Olin ratsastamassa taas eilen, mulle oli laitettu Artsi, tunnilla myös Vinski, Pomo, Nikkis ja Jack, Artsi vain mun kanssani.
Katselin hetken tunteja, jonka jälkeen hain pikku-ukon sisälle, harjasin sen siistiksi ja heitin varusteisiin. Siitä kentälle ja satulaan.

Lähdettiin kävelemään. Tällä kertaa ei ollut alusta asti mitään jännitystä hevosta kohtaan, vaan saatoin ihan jopa ratsastaa. Siksipä kaivelin kaasua esiin ja pyöräyttelin jokusen voltinkin. Artsi liikkui oikeastaan oikein kivasti eteenpäin, sen sijaan asettuminen oli hankalampaa. Jotain saatiin aikaiseksi, mutta oli se touhu hitusen jäykempää kuin olisin toivonut.

Aloitettiin tehtävät käynnissä. Jokainen jäi oman puomin ympärille pyörimään ja ensin väännettiin pienen pientä kahdeksikkoa sen puomin yli. Aina suoristus puomin yli, lyhyttä käyntiä ja pienet ympyrät kunnon taivutuksilla. Vasemman kierroksen voltti oli selkeästi hankalampi, sillä Artsi valui koko ajan ulospäin, eikä mun ulko-ohja ollut kuulemma tarpeeksi tuntumalla. Kun lopulta muistutin hiukan raipalla että ulkopohkeesta kuuluu kääntyä, paranivat voltit selvästi. Saatiin oikein hyviä ja pyöreitä reittejä, jotka pysyivät yllättävän symmetrisinäkin.
Artsi tuli tässä tehtävässä ehkä vähän liiankin hitaaksi, mutta pyrin vain pitämään liikkeen yllä ja kenties jotenkin ne takajalat töissä. Keräiltiin kaulaa mahdollisimman lyhyeksi (silti taisin ratsastaa liian avoimesti, kädet liian suorina ja ohjat turhan löysinä) ja aseteltiin kunnolla sisälle. Loppujen lopuksi olen sitä mieltä että tehtävä sujui vallan hyvin - ei se kuitenkaan huono ollut missään tapauksessa.

Seuraavaksi jäätiin pyörimään ympyrälle sen oman puomin ympärillä. Väistätettiin takaosaa ulospäin ympyrällä, kunnon asetukset sisään ja jumppaa hevoselle.
Ensialkuun ei tapahtunut oikein mitään, mutta Marianne tuli sitten auttamaan, jonka ansiosta sain Artsin selvästi nopeammaksi pohkeelle. Väistötkin alkoivat sujua, kun osasin paremmin pyytää. Ne kerrat kun ei onnistuttu, johtuivat lähinnä mun fiilistelystä, jonka takia unohdin tehdä puolet niistä asioista joihin mun piti keskittyä.

Sieltä tuli kuitenkin hyviäkin väistöjä, Artsi siirsi pyllyään ja asettui kauniisti. Oikeassa kierroksessa tosin väistöihin tuli sellainen pikkuvika, että hevonen tunki vain hallitsemattomasti sisälle. En oikein saanut sitä korjattua, joten reitti pieneni ja väistöt loiventuivat.

Jatkettiin uraa pitkin ja nostettiin muutamat verkkalaukat pitkälle sivulle. Tässä vaiheessa päätin jännittyä ihan täysin, sillä "onhan se laukkaaminen superjännää, varsinkin Artsin kanssa!" Ekaan laukannostoon kiemurreltiinkin aivan kierossa, laukka nostettiin vähän myöhään ja varmistellen. Tuli siitä silti laukka ja vieläpä ihan hyvä laukka. Minä en istunut nyt niin hyvin kuin olisin voinut, mutta pistän sen selkävaivojen piikkiin. Noin muuten laukka kulki ja pyöri nätisti ja jatkui niin kauan kuin pyysin (ja loppui kun aloin liikaa jännittämään asioita x, y ja z).
Toinen laukka nousi jo rempseämmin, sain jopa keskityttyä siihen nostoon ja käytettyä istuntaa mukana pelkän pohkeella pumppaamisen sijaan. Toiseen suuntaan nostaessa jännitys iski taas pintaan kun jostain syystä kuvittelin Artsin pelkäävän sitä kulmaa tähän suuntaan tai jotain. Mun häsläämisestä huolimatta poni nosti hyvin ja laukkasi kiltisti, ei ampunut mua tantereeseen vaikka niin kuvittelinkin.

Lopputunti veivattiinkin harjoitusravissa. Harjoitusravia, kunnolla voltteja tallisivulla, monet käyntisiirtymät tiesivulla. Käyntisiirtymät olivat lähinnä ala-arvoisia ja tein niitä maksimissaan kaksi sivun aikana. Johtui jälleen selästä, nuo siirtymät alaspäin liikuttivat sitä liikaa, joka sattui muhun, enkä näinollen oikein kyennyt istumaan siirtymiä läpi. Siksi totesin että turha tapella, kun en itsekään pysty pyytämään.

Harjoitusravi menikin mukavammin, varsinkin alkuun Artsi tuntui jopa etenevän ihan hyvin ja sitten vain puksuteltiin innosta puhkuen. Sain varsin hyvää asetusta niille volteille ja kun tarpeeksi uskalsin pitää tuntumaa ja kyynerpäätä kyljessä, sain minä Artsinkin jopa pyöreäksi ja pehmeäksi. Yhtä helposti se tosin nousi sieltä poiskin, kun en tosiaan ole vielä sisäistänyt millä tavalla mun pitäisi tuota möhkälettä ratsastaa.
Artsi puksutteli hienosti ja homma sujui ongelmitta. Mä istuin hyvin ja kaikki toimi. Ainoastaan loppua kohden vauhti katosi ihan täysin, jonka jälkeen mentiin kuin aivokuolleet siellä. Mutta sitä ennen se meni nätisti.

Lopuksi kevenneltiin vielä hiukan ravia. Marianne käski ratsastaa ravia auki ja syöttämään ohjaa. Joo... Tein sen osittain, annoin hiukan ohjaa, pyörittelin ympyröitä ja taivuttelin sisälle. Hiukan pyysin myös ravia eteen ja isoksi, mutta... En vaan uskaltanut pyytää niin paljon kuin muiden hevosten kanssa. Kun Marianne huusi vauhtia, niin lopulta mulla vaan jalat vetelöityivät kun en yksinkertaisesti pystynyt siihen. Ei ole luotto hirveän korkealla tuon otuksen kanssa, vaikkei se varmaan mitään olisikaan tehnyt. Siksi tyydyttiin vain köpsöttelyyn, kunnes saatiin jäädä käyntiin.

Marianne kehui käynnin tosi hyväksi, samoin kuin harjoitusravin. Kevyt ravista jäi uupumaan, mutta kyllä tuo näkyi olevan kovin tyytyväinen.
Olinhan minäkin, ei siinä mitään. Ei huono ja kiva päästä veivaamaan sitä harjoitusravia pitkästä aikaa!

Keskelle, alas selästä. Artsi reippaasti pois ja takaisin kotiin.
Seuraavat kaksi viikkoahan ovat tallilla lomaa, joten elättelen heikkoa toivetta siitä, että pääsisin tällä viikolla vielä toisenakin päivänä ratsastamaan. Riippuu täysin töistä, mutta sen näkee sitten.

Hitaasti ja huiman korkealta

Eilen olin taas ratsastamassa. Mulla oli Artsi (jota en juhannustaioista huolimatta nähnyt unissani) ja tunnilla myös Jack, Vinski ja Elvis, Artsi vain mun kanssani. Hengailtiin hetkinen tunteja katsomassa, ennen kuin kävin poimimassa ison Artsin matkaani ja harjailin sen reippaasti. Tosiaan, onhan se iso, varsinkin näin pitkän ajan jälkeen. Tuli taas varsinaisen kääpiöolo herra Artemiksen vieressä. Varusteet niskaan ja sitten kohti kenttää tallustelemaan.

Kiipesin selkään ja koin hetkellistä korkeanpaikankammoa. On se hieman eri keikkua jonkun Elvis-ponin ja sitten huiman suuren Artsin selässä, hyi kamala!
Muutenkin hieman jännitti, olenhan mä mennyt hepalla viimeksi silloin kun se linkosi mut kenttään kaksi kertaa peräkkäin. Hieman olin varuillani pari ensimmäistä kierrosta, mutta sitten uskaltauduinkin jo ratsastamaan käyntiä eteenpäin ja ottamaan koko kentän käyttöön. Artsi kuljeskeli ihan mukavasti, suunnattoman hitaasti vain. Ja ratsastaja oli saada halvauksen aina porttipäässä kun ne järkyttävän suuret lautasantennit poimivat kaikki mahdolliset viestit pelloilta. Selvittiin hengissä, eikä Artsi välittänyt oikeasti mistään mitään.

Koitin saada käyntiä hieman etenemään. Onnistuihan, mutta paino sanalla hieman. Tehtiin siinä muutamat voltit ja haettiin asetusta, jälleen paino vähän väärällä sanalla. En ihan täysillä uskaltanut ratsastaa ja pyytää, sillä jotenkin kuvittelin hevosen suuttuvan ja pommittavan mut seuraavalle planeetalle.
Olin kuitenkin ahkera ja yritin väkertää jopa muutaman väistön käynnissä. Se oli hidasta ja Artsi ei paljon pohjetta kuunnellut, mutta tuli sieltä jokunen askel superloivaa väistöä suunnilleen haluamaani suuntaan. On se jo jotain!

Siirryttiin kevyt raviin. Hidas siirtymä pään heilutteluiden säestämänä ja kauhukuvien vilistäessä päässäni. Olin kuitenkin jälleen turhan epäluuloinen ja Artsi hölkötteli ravia oikeinkin nätisti. Ensin taas pari kierrosta varmistellen, sitten koko kenttä käyttöön, hieman korkoa kylkeen ja ympyröitä pyörittelemään. Asetukset löytyivät, koitin parhaani mukaan kerätä kaulaa edes hieman kasaan siitä kolmen metrin pituudesta (onnistuin varsin huonosti, sillä hevonen ei liikkunut mihinkään) ja sitten vain kevenneltiin rauhassa. Tosiaan, muuten se oli ihan hyvä, Artsi toimi, kääntyi ja asettuikin. Ainoa problematiikka liittyi siihen tahtiin, joka oli kuulemma aivan liian laiska. Mariannen kehoituksesta uskalsin pyytää ravia eteen ja saatiin pikkuisen ilmavampaa hölkkää aikaiseksi. Vaan oli se silti aika todella laiskaa, heh.
Siirryttiin hetkeksi käyntiin jottei kuukahdettaisi ja sitten jakauduttiin ympyröille. Mentiin Artsin kanssa keskiympyrälle yksinämme ja sitten saatiin paukutella laukkaa sydämiemme kyllyydestä!

Artsi oli vain hieman eri mieltä, osasyy tosin saattoi olla ratsastajassa joka ei varsinkaan alkuun oikein istunut suorassa, vaan heilui turhankin epämääräisesti. No, sanotaanko että nostoihin olin tänään suht tyytyväinen. En ihan, mutta aika. Ne olivat hitaita, mutta ainakin mä valmistelin niitä varsin hyvin ja sain käytettyä istuntaa. Joten hyvä - siitä hervottomasta hitaudesta huolimatta. Ja siis laukkaa nostaessa en yllätyksekseni edes jännittänyt tai odottanut että "jos vaikka se vetää herneet nenäänsä kun pyydän". Erittäin hyvä siis!

Huonompaa oli se, että varsinkin tähän vasempaan kierrokseen ja alkuun ei laukka pysynyt yllä kuin maksimissaan yhden ympyrän. Aina tipahti kun yritin kääntää ympyrää. Homma parani koko ajan kun Marianne käski istua alhaalla ja pitää kädet rinnakkain ja kun itse muistin rentoutua ja istua suorana. Mutta silti, se vain tipahteli ihan-koko-ajan! Varsin toivotonta, vaikka muka yritin ratsastaa eteen ja nojata taakse niin silti, melkein aina käännöksissä poni pudotti raville. Miten ärsyttävää.
Itse istuin ihan kivasti siellä, kyllä se Artsin laukka meinaan on niin loistavaa ja mukavaa.

Vaihdettiin suunta, käveltiin ja laukka jatkui. Olin positiivisin mielin, koska oikea kierros tuppaa ehkä sujumaan vähän paremmin. Niin sujui nytkin. Laukka pysyi tuhat kertaa paremmin yllä, tipahteli välillä, mutta saatiin korjattua aina ravin aikana (josta puheenollen minä istuin siinä harjoitusravissakin tosi hyvin, pompin ehkä ekat kaksi askelta siirtymän jälkeen).
Tähän suuntaan sain ratsastettua eteenpäin voimakkaammin, uskalsin muutamassa nostossa koskettaa raipallakin jotta laukka nousisi terävämmin. Ja saatiin hanatettua useampia ympyröitä ilman keskeytyksiä. Kun lopulta vielä päästiin tilanteeseen jossa laukka alkoi pyöriä noin kymmenen kertaa paremmin aiempaan verrattuna, olin oikein tyytyväinen suoritukseemme. Vaikka se superhidasta ja tylsää olikin.

Jäätiin käyntiin ja käveltiin loppukäynnit.
Artsi oli tosiaan ihan ok ja Mariannekin kehui että uskalsin nyt ratsastaa sitä kunnolla (ainakin jossain vaiheessa). Ja niin, ei tuossa mitään vikaa ollutkaan, tietenkin pitkän tauon jälkeen vähän hakemista.
Mutta ah, on se niin iso ja aivan suunnattoman hidas. Ehkä silti kestän, kun se nyt noin kivasti meni.

Keskelle ja alas selästä. Poni talliin ja harjaukseen, jolloin mieskin pääsi näyttämään miehekkyytensä ja uskalsi jäädä yksinään harjaamaan isoa Artsia. Sen jälkeen lähdettiin kotiin ja vapaapäivää viettämään.

Taas me lennetään

Eilen olin siis ratsastamassa kun lauantaina en päässyt. Mulla oli Artsi ja tunnilla myös Jack, Vinski ja Pomo, Artsi oli vain ekalla tunnilla.
Melkoisen nostalgista, pitkästä aikaa pääsin taas tiistain viimeiselle tunnilleni. Huomasi kuinka paljon paremmin ajankohta mulle sopi, tuohon aamuun verrattuna, sillä tällä kertaa sain esimerkiksi hevosen kuntoon todella hyvissä ajoin ja päästiin lähtemään kentälle ilman sitä sähläystä.

Kenttä oli märkä ja kamala, ulkona oli pimeää ja mulla se Artsi, joka ei edellisestä onnistumisesta huolimatta ihan hirveästi kyllä innostanut. Nousin siitä selkään ja lähdettiin kävelemään.

Alkukäynti nyt meni ihan kivasti. Artsi liikkui suhteellisen mukavasti, kuljeskeltiin pitkällä ohjalla ja haeltiin hiukan asetusta ja mallia liikkumiseemme. Piakkoin keräiltiinkin jo ohjaa tuntumalle ja lähdettiin vääntämään väistöjä, takapäätä sisälle aina pitkillä sivuilla. Olin harvinaisen skeptinen tämän suhteen jostain syystä, joten suureksi yllätyksekseni tehtiinkin todella hyviä takapään väistätyksiä! Ensin pyysin liian heikosti, joten tuli vain askel sinne päin, mutta kun uskalsin raipalla muistuttaa jalasta, niin johan lähti. Artsi toi pyllyä sisään oikein kivasti, minä tajusin näplätä oikean ohjan kanssa ja välillä päästiin ihan suoraan, ilman sitä aidoille kiipeämistä. Ja siis melkein sanoisin että nämä olivat parhaimmasta päästä mitä olen itse tehnyt. Nyt tuntui että tässä takapäänväistätyksessäkin tajuan mitä teen, miksi ja että hevonen toteutti sen mitä pyysin. Ja vielä molempiin suuntiin, ennenkuulumatonta!

Sitten lähdettiin kevyt raviin. Se lähti ihan kivasti, hölkättiin eteenpäin, minä keventelin pahaa-aavistamattomana ja Artsi liikkui mukavasti. Kunnes kävikin niin, että tarhoilla tapahtui jotain ja superurhea Artsi keksi että voi herranen aika - nyt on paettava! Siksipä herra Artemis otti jalat alleen ja heitti takapään ilmaan, sillä kaikkihan tietävät että kiihtyvyys paranee kun hyppää ensin virkistävän pukkihypyn. Kyydissä keikkuvalla akalla vaan ei ollut pienimpiäkään mahdollisuuksia pysyä siellä, vaan minähän lensin kuin Buzz Lightyear suoraan kaulan yli kuperkeikalla ja tärähdin selälleni kuralammikkoon. Hetken ehdin maata siellä silleen "mitä juuri tapahtui", ennen kuin nousin ylös vain huomatakseni että jäädyn. Kylmää on vesi näin marraskuun puolivälissä.

Marianne tuli auttamaan mut takaisin kyytiin, jonne loikkasin jalat täristen. Ei jännittänyt, ei, mutta tärisin kuin haavanlehti syystuulessa. Jatkettiin käynnissä pienemmällä ympyrällä, kunnes sitten uskaltauduin pyytämään ravia. Jatkoin siinä hölkkäilyä ihan normaalisti, eihän tuollaisten putoamisten pidä antaa vaikuttaa.
Päästiin me kerran sen pelottavan kohdan ohi ongelmitta. Vaan auta armias, seuraavalla kerralla Artsi tsekkasi että ei, pienet vihreät miehet ne siellä jälleen. Toista kertaa heppa vetäisi jäätävän pukin ja jo toistamiseen akka sai huomata halkovansa maata kiertävää rataa. Se oli täysin identtistä - lensin sieltä kaulan yli, miettien että en voi pudota nyt taas, kunnes lopulta tömähdin selälleni siihen samaan kuralätäkköön. Tällä kertaa kajahti ilmoille muutama ärräpää, sillä oli jotenkin noloa pudota toista kertaa samalla tavalla. Enkä myöskään sano, että suoranaisesti rakastaisin tuota uiskentelua hiekkarannalla marraskuussa ;)

Litimärkänä ja nolattuna kiipesin kyytiin entistä tärisevämpänä. Nyt myös mentiin entistä varovaisemmin - vaikka ainoa kipusaldo oli turvonnut sormi ja särkevä pää (sekä hajonneet hanskat ja kypärä), niin seuraava muksahdus olisi voinut päättyä jo ikävämmin. Sen takia jäätiin Artsin kanssa keskiympyrälle, jätettiin se pelottava kohta omaan arvoonsa.
Käveltiin jonkin aikaa, sitten pyysin ravia. Mutta joo, se oli niin jännittynyttä. Poni vaan kipitteli ja kokosi, mä jännitin ja odotin koko ajan että se räjähtää uudelleen. Artemis nyki päätään ja mä olin saada sydärin joka kerta. Heitin raipankin sitten pois häiritsemästä, jottei kumpikaan meistä ottaisi kipinää kepistä.

Se ei varsinaisesti auttanut, sillä heti kun raippa katosi, hävitti heppakin kaiken energiansa. Se oli aivan naurettavaa koko touhu: ravi oli hidasta ja tönkköä, hevonen ei edennyt, mutta tuntui silti jotenkin säpäkältä. Se kokosi omituisesti, mutta silti Mariannen mukaan se oli todella rento, pyöreällä kaulalla ja hyvällä tavalla koottu. Silti samaan aikaan Artsi kiskoi päätään aina välillä ja hypähteli, jolloin minä olin sydän kurkussa kun pelkäsin uutta pukkia joka heittäisi mut alas kolmatta kertaa.
Enkä viitsisi edes mainita sitä, millainen lapamato siitä hevosesta tuli! Voi pyhä sylvi, pukitellaan kyllä kiltit tädit tantereeseen, mutta silti ei jakseta liikkua! Parhaimmillaan mä potkin ja maiskuttelin sitä hevosta raviin parinkin ympyrän verran, kun se ei vain lähtenyt. Ainoastaan käynti piteni ja piteni, mutta hölkkää ei löytynyt. Kun sain sen vaivalla raviin, pudotteli Artsi tosi herkästi takaisin käyntiin. Se oli ihan järkyttävää. Ravissa istuin vaan alhaalla ja koitin asetella, mutta sekään ei oikein onnistunut ja heppa kääntyi ihan jäykästi ja haluttomasti. Meillä ei ollut mitään yhteyttä. Mä jännitin, enkä tiennyt itkeä vai nauraa kun hevonen ei suostunut liikkumaan ja Artsi taas meni ulkopuolisen silmiin todella hyvin, oikeinpäin ja lyhyenä, mutta mun käteen se tuntui lähinnä jäykältä ja räjähdysherkältä. Olihan se rento, joo... Mutta ei sillä tavalla. Ei hyvällä tavalla. Se ei vaan tuntunut olevan kuulolla. Ihan omituinen tunne.

Siirryttiin käyntiin ja käveltiin. Tässä ei mitään ongelmaa ollutkaan, voitiin kävellä koko aluetta käyttäen. Artsi tosin kyttäsi ja jännittyi tosi herkästi, jolloin minäkin sitten säikähtelin siellä vähän. En siis silleen jännittänyt, mutta aina kun se hevonen teki jotain, niin minä olin yllättäen kuin rautakanki. Johtunee tosin siitä, että mulla ei ollut mitään mahdollisuuksia ja ne pukit tulivat ainakin mun taitotasooni nähden ihan puskista. Että niin.

Sitten pitikin laukata. Mun piti aloittaa. Paino sanalla piti.
Yritin nostaa ympyrälle, mutta mitään ei tapahtunut. Ravia sain kaiveltua pitkällisen ajan kuluttua ja laukkaa ei tullut vahingossakaan. Lopultahan musta alkoi tuntua ettei ole järkeä edes yrittää enää, koska mä aloin jännittyä ja se taas olisi päättynyt vähemmän mukavasti. Toiset laukkasivat välissä ja mä sain raipan käteen, jonka jälkeen sain kokeilla uudestaan. En ihme kyllä ollut jännittynyt tuon kävelyn aikana, joten uskalsin nostaa sitä laukkaa. Tosi löysästi se taas tuli ja mua jännitti hirveästi, mutta laukattiinpa puolikas ympyrä. En uskaltanut kokeilla sen pidempään, halusin vain pari askelta alle.

Sen jälkeen loppuravit. Siinä vaiheessa vaan iski se totuus vasten kasvoja ja mun oli myönnettävä etten pysty siihen. Artsi oli vireämpi ja mua jännitti. Jopa käynti alkoi tuntua itsemurhalta ja kun pienen pätkän kokeilin ravia, oli se hevonen niin jännittynyt ja kamala, että mun oli siirryttävä vaan takaisin käyntiin. Käynnissäkin mulla oli lantio ihan jumissa ja jännitin vaan, joten lopulta tulin vaan alas selästä ja totesin etten yksinkertaisesti pysty lopputuntia enää ratsastamaan, koska en uskalla ottaa sitä riskiä, että aivan pian hepalla keittää yli ja mä olen pää halki siellä kentänpohjalla.
Luovuttaminen tosin on supernoloa, joten siinä vaiheessa meni hiukan hermot omaan touhuuni. Kuinka voi olla niin säälittävä ettei pysty ja kykene? Kamat menivät rikki, tipuin kahdesti ja sitten vielä luovutin. Uskomattoman surkeaa. Marianne tuli taluttelemaan Artsin loppuun ja heppa vaan osoitteli lehmänhermoisuuttaan säikkymällä vaikka mitä. Jees.

No, siis ne väistöt menivät todella hyvin ja olin tyytyväinen. Kaikki muu vaan meni ihan päin mäntyä ja mua todella vitutti tuossa lopussa. Ja hei - taas tipuin ja vieläpä kahdesti. Kummaa touhua!
Luotan vaan siihen että lauantaina menee paremmin. Eiköhän, uskon siihen todella.

Ylittelyä

Uskomatonta! Onko koskaan tullut tekstiä näin myöhässä?!
Mutta nyt en voi sanoa asian johtuneen netin toimimattomuudesta tai kuolemantaudista. Ei, kerrankin syynä on se, että mulla on ollut sosiaalista elämää ja vasta nyt olen yksin kotona. Uskomatonta, mun suuri yksinäisyytenihän kärsii tästä.

Lauantaina kuitenkin menin tallille ja alleni sain Artsin, tunnilla myös Evita, Vinski, Elvis, Nikkis ja Pomo, Artsi jatkoi toiselle tunnille. Wau, Artsi, ei sitten mitään tympeämpää keksinyt? Loistava asenne oli siis messissä ja siinä vaiheessa kun herra iso heppa vähän "rapsutti" ja jätti mojovat hampaanjälkensä reiteeni, alkoivat vitsit olla vähissä ja olin suurin piirtein valmis marssimaan takaisin kotiin siltä seisomalta.
Jäin kuitenkin hammasta purren ja heittelin ponin varusteisiin, jonka jälkeen päästiin kentälle. Artsikin käveli jopa ihan reippaasti, kun sitä vaan kiskoi tarpeeksi sekopäisesti perässään.

Kentälle ja selkään vaan. Lähdettiin kävelemään alkukäyntejä, jotka olivat täysin toista maata kuin viimeksi. Nyt kun minä olin täysissä voimissani, sai Artsi liikutella kinttujaan eteenpäin ja leikkiä reipasta ratsuhevosta.
Otin myös suureksi tavoitteekseni saada kädet kunnon kyynerpääkulmaan ja ohjat käteen. Ja uskokaa tai älkää, mutta kaikki tämä sujui jopa tosi hyvin. Tehtiin voltteja, sain asetukset kivasti läpi kun kerrankin uskalsin käskeä kunnolla. Pariin kertaan heppa kuvitteli olevansa kuuro pohkeelle, mutta sitten hän heräsi taas tähän maailmaan ja toimi oikein moitteettomasti. Liikuttiin mukavasti eteenpäin ja homma oli vallan toimivaa. Meinasin tosin melkein nukahtaa tuollaisen proomun kyytiin, mutta se olikin sitten se pikkuinen vika ja ongelma menossamme.

Siirryttiin kevyt raviin ja Marianne ryhtyi järjestelemään ravipuomeja. Lyhyiden sivujen keskellä oli kahdet puomit ja toisella pitkällä sivulla neljä ravipuomia, joita yliteltiin rempseää tahtia ylläpitäen. Ravi oli taas sellaista mukavaa humputusta, sellaista rentoa hölkkää jossa oli helppo keikkua mukana. Artsi vaan oli alkuun hiukan pohjetta vasten ja tunki sisälle, joten jouduin hiukan moukaroimaan hevosta kohti kulmia ja puomeja. Samoin me alkuun kiemurreltiin kuin puistokemistit, jonka takia se puomien ylittäminen oli aika erikoisen näköistä. Kun lopulta saatiin tahti kasaan ja hevonen avuille, lähti juttu rullaamaan paljon sujuvammin. Päästiin puomien yli ihan siististi, eikä edes joka kerta kolhittu jokaista tikkua pois paikoiltaan ja Artsikin suvaitsi kääntyä ja kulkea sinne minne ratsastaja halusi.

Yllättäen Marianne keksi että Vinskiä innostaaksemme meidän pitääkin hypätä jotain pientä ristikkoa. Ok. Se vetäisi pikkuristikon pitkälle sivulle, sen eteen ponnistuspuomin ja mainitsi että saa hypätä, muttei ole pakko. Ok.
Vinski aloitti ja sitten huudeltiinkin jo Artsia suorituspaikalle. Ok.

Mä olin kauhuissani siellä ja mietin että mennäkö vai eikö. Mutta päätin että pakkohan mun on. Ajattelin sen niin, että jos jännittää, niin ylitän sen esteen vaikka kerran ravissa ja jätän siihen. Tärkeintä oli se, etten taas lopettaisi hyppäämistä paniikkiin, vaan että saisin positiivisen kokemuksen. Siksi päättäväisenä ja jalat makaronina puskin Artsi-pojan raviin ja otin ihan rauhassa. Päätin vaan humputella vähän ravia, katsoa jos pystytään menemään ristikolle ja jee. Silleen ilman paineita, ilman pakkoa.
Artsuka ravasi kiltisti ja hurja estetätikin uskaltautui ratsastamaan kohti estettä. Kaikesta jännityksestä huolimatta se esteen ylitys ei ollut mitään kovin hurjaa, vaan kompurajalka vain lyllersi yli sen suuremmin hyppäämättä. Vaan hei - selvisinpä hengissä ja yli esteen!

Marianne käski nostaa laukan jotta saataisiin Artsikin hyppäämään ja koska mulla ei ollut paniikkia, niin uskalsin jopa toteuttaa toiveen. Heppa laukkaan ja sitten vaan mentiin. Mä uskalsin mennä esteelle laukassa, Artsi ei kiihdytellyt, vaan ylitti esteen ihan rauhassa ja tyylillä. Minä taas keinuin kyydissä ihan paniikissa ja heittäydyin johonkin etukenoon siinä esteellä. Ristikon jälkeen Artsi jatkoi nättiä laukkaa, mä istuin hyvin ja fiilis oli katossa. Mua jännitti, mutta ei ollut paniikkia. Ja kun hevonen ei vetänyt herneitä nenäänsä ratsastajan jännityksestä. Siksipä mä kysyin voinko täräyttää yli vielä kerran heti perään. Sekin meni hyvin, mentiin yli, ei paniikkia, jes!
Välissä käveltiin, mulla oli jalat ihan tunnottomat ja tärisin sisäisesti, mutta voitinpa jotain itsessäni.

Hypättiin kai vielä pariin kertaan silleen kaksi hyppyä peräkkäin. Ei ongelmia. Artsi laukkasi kivasti ja eteni hyvin. Kyllä se hiukan kiihdytteli esteelle, mutta koska kyseessä oli lapamato-Artemis, niin eipä se ylimääräinen vauhti haitannut lainkaan, pikemminkin päinvastoin.
Ja siis niin, mua nyt jännitti loppuun asti. Mutta tein sen ja ylitin esteen vaikka kuinka monta kertaa. Ehkä se tästä taas lähtee! (Kännykkäpätkä jossa kaksi hyppyä)

Loppuraveissa saatiin ylittää vielä hiukan ravipuomeja. Artsi oli terävämpi ja etenevämpi, joten ylittelin sen kanssa ihan iloisesti niitä puomeja. Lopulta annoin sen hölkkäillä pari kierrosta pidemmällä ohjalla, jolloin proomu sai hiukan venyteltyä eteen ja alas. Sitten käyntiin ja käveltiin loppukäynnit.

Melkoista itsensä voittamista etten sanoisi! Mä tein sen, ylitin pikkuisen ristikon ilman paniikkikohtausta. Vaihteeksi, ihan loistavaa hei!
Mariannekin oli kauhean tyytyväinen kun uskalsin sen tehdä ja nyt se jo suunnitteli että keväällä mun pitää hypätä Artsilla. En siitä ole kyllä lainkaan samaa mieltä, mutta tämä oli ihan hyvä kokemus tähän väliin.

Käveltiin ja keskelle. Artsi jäi duuniin, kun taas minä lähdin taluttelemaan Simo-ponia ja ihailemaan ihanan syksyistä keliä.

Tällä viikolla en mene ratsastamaan, mutta varasin ainakin toivon mukaan tunnin ensi viikon tiistaille. Joten siihen asti heissan.

Kuumejolkottelua

Tunnolliset oppilaat sairastuvat lomalla, mutta minäpä sairastuin juuri ennen syyslomaa (syysloma! Kuulostaakin niin luksukselta!)
Pieni kuume ei tietenkään estä meitä menemästä ratsastamaan, sillä terveyshän on kovin yliarvostettu asia, vai mitä? Sitä paitsi kun ei pyöräilläkään tarvinnut, niin eihän tässä ollut lainkaan esteitä.

Hieman tätä kuumeista intoani laimensi se seikka, että Marianne oli lykännyt mut Artsille, jolloin tunnilla olivat myös Nikkis, Elvis, Jack, Vinski ja Evita, Artsi jatkoi toiselle tunnille. Plääh - minä kuumetta uhaten pamautan itseni tallille ja sitten mulla on Artsi.. Vähän antikliimaksista, mutta koitin selvitä. Onhan siitä nyt hetki kun olen möhköllä viimeksi mennyt.
Harjailin heppasen reippaasti ja heittelin sen kuteisiin, jonka jälkeen marssittiin iloisin mielin kentälle. On muuten jopa virkistävää tämä pikkupakkanen, ei mitään vikaa! Tykkään kyllä kovasti, vaikka vähän meinasikin vilu iskeä lämpimän syksyn jälkeen,

Kiipesin selkään ja lähdettiin kävelemään. Multa oli tosiaan aivan veto poissa ja keskityin pitämään itseni hengissä, joten mitään suuria tavoitteita ei ollut. Ei varsinkaan kun kyseessä oli viha-rakkaus-suhteinen Artsi, jonka hienouksia en ymmärrä oikein mitenkään. Alkukäynneissä vääntelin jalustimet ihan rauhassa samanmittaisiksi, jonka jälkeen etsin istuinluut satulaan ja suoruutta. Koitin saada oman itseni suoraksi ja jalat lopulta kylkiin kiinni, mikä taisi hiukan verottaa sitä mun käsien asentoa - nyrkit veivasivat milloin missäkin ja ohjastuntuma oli yhtä rumbaamista. Tosin en kyllä osaa löytää kunnon tuntumaa tuohon hevoseen, joten sinäänsä homma ei poikennut normaalista.
Kerrankin alkukäynneissä tuli sitten jopa tehtyä jotain hyödyllistä. Kun oltiin kävelty aikamme kuin etanat ja kun minä olin saanut istuntani edes puolittain kuntoon, lähdin tekemään jotain pientä tehtäväntynkää; ennen kulmia pysähdykset, käänsin siitä etujalkoja ja sitten pitkien sivujen keskelle voltit. En halunnut alkaa tekemään mitään väistöjä tai muuta kuviokelluntaa, sillä mun mielestä oli parempi tehdä helpoimman kautta kun päivän combo oli mitä oli.

Takaosakäännösmäiset kulmat sujuivat välillä paremmin ja välillä huonommin. Tuli muutamia oikein hyviä ja onnistuneita, mutta välillä herra Artsi vaan paineli iloisesti läpi mun ajatusten ja kääntyi ihan normaalisti. Volteilla koitin sitten venkslata sitä asetusta kasaan ja suorilla hiukan tuuppia käyntiä eteen. Kokonaisfiilis oli ihan jees, mutta Marianne taisi kyllä varsinkin alkutunnista todeta käyntimme olevan sunnuntaikävelyä. En siis tiedä muuttuiko se siitä mihinkään tämänkään tehtävän seurauksena,

Siirryttiin kevyt raviin, joka yllätti jotenkin positiivisesti. Se oli sellaista kivaa ja helppoa hölkkää, keventäminen ei vaatinut ponnisteluja ja homma tuntui helpolta. Artsikin tuntui liikkuvan ihan kivasti ja minä en tehnyt kuolemaa - kaikki oli siis oikein hyvin! Tässäkin yritin parhaani mukaan tehdä jotain, käänsin hevosta hieman ennen uraa ja väistätin sitä kevyt ravissa takaisin. Välillä tuli väistöä, välillä ei ihan tullut väistöä, mutta olin kokonaisuudessaan tosi tyytyväinen tähän, sillä kevyt ravissa väistättäminen on mulle hirveän työn ja tuskan takana. Ja uskalsinpa yrittää, jo se on paljon!
Artsi meni sinäänsä ihan hyvin, kääntyi hieman jäykästi mutta kulki niin kuin halusin. Se vaan että asetusta en ilmeisesti saanut läpi ja kädet olivat liian ylhäällä, sekä ohjat liian pitkinä. Ongelma on pitkälti siinä, etten mä yksinkertaisesti tajua milloin se asetus on herra Artemiksen kanssa mennyt läpi, kun hevonen on niin iso ja möhkälemäinen. Nytkin mä monesti kuvittelin että hienosti se asettuu, kun taas Marianne valitti että hevoselta kääntyi pelkkä poski. En oikein saa sitä läpi millään ja koko tuntuma on kauhean vaikea käsite Artsin kanssa..
Muuten kuitenkin kivaa hölkkää ja meillä oli ihan mukava fiilis. Pari kertaa paukuttelin raviakin eteen, mutta kerrankin tyydyin vain siihen raviin jota herra mulle tarjosi, sillä vauhti ei erinäisistä syistä ollut se suurin asia tänään.

Siirryttiin käyntiin ja laukattiin vuorotellen. Se jos mikä olikin sitten säälittävää, sillä mähän en taas meinannut saada laukkaa edes nousemaan :D
Artsi vain mennä mökelsi eteenpäin, samalla kun ratsastaja kaiveli ykköstä silmään. Ei, ei niin millään. Kyllä se sieltä parin kaivelun jälkeen nousi, tosin vääränä laukkana.
Kun lopulta saatiin myötälaukka, niin eikös poninpirulainen pudottanut alas muutaman metrin jälkeen, vaikka mäkin muka niin voimakkaasti yritin sitä kannustaa eteenpäin. Melkein alkoi jo itkettää se epätoivoisuus kun mikään ei ottanut onnistuakseen!

Lopulta sain kaiveltua laukan ylös ja pidettyä sen hevosen laukassa. Kun pari kertaa iskin korkoa kylkeen ennen kuin Artsi hidasti, alkoi poni ymmärtää ettei sen ole sopivaa romahdella raville heti kun mieli tekee. Sen jälkeen laukkaamisesta tulikin huomattavan paljon miellyttävämpää kun hevonen ei koko ajan odottanut tilaisuutta tiputtaa laukkaa alas, vaan se peräti eteni ihan omatoimisesti!
Ja onhan Artemiksen kanssa kiva laukata, silloin kun se liikkuu siis. Mä sain keskittyä istuntaani ja jalkoihin, jotka kerrankin pysyivät normaalisti mukana. Hiukan vain piti pyörittää laukkaa eteen ja muuten saikin lähinnä ihailla maisemia ja nauttia kyydistä. Oikein mukavaa etten sanoisi!

Toiseen suuntaan meni aikalailla samalla tavalla! Laukannostot olivat melkoista täin tervassa kylpemistä, mutta laukka itsessään oli kohtuu sujuvaa ja mukavaa. Välistä heppa meinasi jopa innostua ja se ihan liikkuikin, mutta heti jos otin harkitsemattoman pidätteen, heitti ruuna raville.
Mutta laukkaamme kyllä kehuttiin, mä istun kuulemma kevyesti ja Artsi laukkasi rennosti eteenpäin, mikä oli oikein hyvä. Hienoa että siinä oli siis edes jotain hyvää!

Käyntiin ja käveltiin loppukäynnit.
Artsi on nyt se uusi hevonen jonka kanssa en vain löydä yhteistä säveltä ja se tuntuu vaan vahvistuvan joka kerta enemmän. En mä tiedä, se on liian möhkäle ja liian tuollainen. Ja mä olen liian hyperaktiivinen. Saapa nähdä, mutta ainakaan tällä hetkellä emme mitään sydänystäviä ole. Ei se nytkään ihan huonosti mennyt, mutta ei tuo nyt hyvinkään sujunut tai mitään.

Keskelle, alas selästä ja Artsi sai jatkaa hurjaa aherrustaan. Minä taas lähdin takaisin sairasvuoteelle (=siivoamaan koko kämpän) ja todella toivon että ensi viikolla olisin jo täysissä ruumiin ja sielun voimissa, jottei koko ajan tarvitse ratsastella puolikuntoisena.

Löysä, löysempi, Artemis

Ihan jouduin pyöräilemään, jolloin huomasi etten ole sitäkään nyt hetkeen tehnyt. Ja tämän karmivan matkan päätteeksi jouduin Artsin kyytiin, tunnilla myös Evita, Kaisa, Vinski, Simo ja Elvis, Artsi jatkoi toiselle tunnille.
Nimenomaan, "joutua" on se sana. Ei liiemmin kyllä kiinnostanut massavan Artsin kyydissä keikkuminen, voihan plääh ja sitä rataa. Harjailin ponin (joka osasi kerrankin käyttäytyä) ja heittelin sen kuteisiin, Mariannen avustuksella sillä onnistuin taas olemaan myöhässä. En oikein ymmärrä itseäni, kyllä mä mielestäni ihan ajoissa kuitenkin paikallakin olin.
Käpsyteltiin kentälle, jossa oli taas se sama ihana ongelma, kun Artsin mielestä sen pikkuisilla jaloilla ei millään voinut kävellä edes mun kanssani samaa tahtia.

Kiipeilin siitä selkään ja lähdettiin kävelemään. Näin alkuun Artsi oli jopa - reipas, niin kovin yllättävää kuin se olikin. Hevonen käveli jopa melkeinpä liian reippaasti eteenpäin, tosin myönnettäköön että liike suuntautui hiukan liika ylös ja liian vähän eteen. Olin joka tapauksessa järkyttynyt, kun kerrankin heppa oli jopa oikeasti etenevä.
Tehtiin siinä voltteja ihan reilulla tahdilla, Marianne käski muistaa että Artsi on hidas hevonen ja että sen sopisi kävellä keskikäyntiä pelkän altajuoksemisen sijaan. (Silti mun mielestä se altajuokseminenkin on viehättävämpää kuin se "mihinkään en liiku, en niinku vahingossakaan".) Sain herran asettumaan oikein kivasti, hevonen kääntyi helposti, mitä nyt välillä se lähti kaatumaan joko sisälle tai ulos ja jouduttiin hiukan jumputtamaan raiteita ja reittejä kohdalleen.
Ja mäkin siellä olevinaan keräsin ohjat tuntumalle ja lyhentelin Artsin metrikaulaa lyhyemmäksi, mutta taas Marianne tuhosi viimeisenkin toivoni ja käski ottaa ohjan kunnolla käteen. Hitsit ;) En mä saanut sitä kaulaa lyhenemään tarpeeksi, sillä en yksinkertaisesti osaa ottaa sitä hevosta tarpeeksi lyhyeksi. Siispä mentiin sillä mun mielestä lyhyellä pyykkinaruohjalla, jolla ollaan normaalistikin menty. Ehkä jonain päivänä saan tuonkin proomun oikean mittaiseksi.

Siirryttiin iloiseen kevyt raviin ja ylitettiin toisella pitkällä sivulla olevat ravipuomit. Ravi oli vähemmän tukalaa, se käynnin hetkellinen reippaus kun alkoi jo kadota ja käynti muuttua sellaiseksi liisteriksi ettei mitään määrää. Ravi on sen verran keveämmän tuntuista, etten minä revi hiuksia päästäni kun se hevonen on vaan liian hidas.
Ravi menikin oikeastaan vallan mukavasti. Fiilis oli parempi, sain Artsin ravailemaan ihan kyllin reippaasti. Puomit ylittyivät asiantuntemuksella ja akkakin pysyi kevyt istunnassa niiden koulujalustimiensa kanssa! Hevonen asettui ja kääntyi ongelmitta, oikeastaan ainoa pieni miinus oli se, että varmastikin takajalkojen olisi pitänyt liikkua enemmän ja kaulan lyhentyä puolella metrillä. Mentiin kuitenkin oikein kivaa tuollaista sunnuntaihölkkää, juuri sitä mitä minä siitä saan irti kaiveltua.

Lyhyet välikäynnit, joiden jälkeen alkoikin laukkatehtävä. Tultiin muutama puomi käynnissä, niiltä suoraan laukannosto ja laukkaa puolisen kierrosta. Tässä vaiheessa Artsin parhaimmat puolet tulivat esiin, kun se hevonen ei liikkunut yhtään mihinkään. Siis se oli kuin hidastetussa elokuvassa, kun herra iso heppa hiippaili löysästi eteenpäin, melkein jalkoihinsa sotkeutuen. Avuton täti koitti potkia moottoria käyntiin, mutta eihän se mitään auttanut kun Artsia väsytti, eikä hän millään jaksanut. Enkä nyt tällä kertaa viitsinyt teroitella sillä raipallakaan, sillä ajattelin että jos nyt vaihteeksi ratsastaisin Artemiksella ilman niitä ylimääräisiä pukkeja ja riehumisia.
Joten kyllä, se käynti oli kuin etanalla konsanaan. Mua melkein itketti kun tuntui että puolikkaan pitkän sivun kävelemiseen meni minuutti kaupalla aikaa ja hevonen oli löysempi kuin puolikuollut ameeba. Puomeilla se harkitsi jokaista jalanpaikkaa varmaan minuutin verran ja laukannostaminen tuosta löysäilystä tuntui lähinnä hyvältä vitsiltä. Melkoisen huvittavia ne nostot olivatkin, niin hitaita ja sorrettuja siirtymiä kuin olla ja voi. Yksi nosto oli ihan okei, siihenkin tosin tuli jonkinlaisia hölkkäaskelia väliin, mutta muuten laukka nousi useamman metrin viiveellä, jonkun ihmeellisen puskemisen jälkeen.

Nousi kuitenkin joka kerta ja sen puolen sivun aikana, joka on kai jo jonkinlainen voitto. Tosin alkuun se laukkakin oli melkoista möngertämistä. Artsi tiputti laukan aina siinä noin kolmen askeleen jälkeen, jolloin minä täräytin kahta kauheammin sitä liikettä eteen. Välillä nousi vähän väärää laukkaa, eikä sitä oikein siinä välissä enää ehtinyt korjaamaankaan kun oltiin jo parit laukat häsläilty siinä puolen kierroksen aikana. Puh huh, ensin mä laukassa vaan päräytin sen puoli kierrosta ja ratsastin eteen, jolloin saatiin jopa suhteellisen reipasta laukkaa. Kun Marianne käski mun oikein istua ja "työntää" istunnalla laukkaa eteen, irtosi sieltä yksi vallan reipas ja mukava pätkä. Sen jälkeen laukka alkoi olla taas sellaista löysempää, sunnuntaiajelua, mutta eipähän heppa ainakaan tiputtanut enää kesken. Tehtiin myös pari ympyrää, mutta siinäkin onnistui kertaalleen sortumaan askellaji raviksi kesken kaiken.
Siirtymät raviin olivat kyllä loisteliaita, tehtiin osittain sellaisia suoria käyntisiirtymiäkin laukasta. Muuten koko homma olikin vallan tragikoomista, kun hevonen ei liikkunut ja reagoi ainoastaan jokaiseen (vahingossa tai tahallaan annettuun) pidättävään apuun!

Mulla feilasi tänään laukkaistunta aivan täysin jalkojen osalta. Artsi oli niin löysä ja se tiputti alas heti tilaisuuden tullen, joten annoin niiden jalustimien heilua jalassa miten sattuu kun kaikki energia meni siihen, etten keikkaisi eteen ja että saisin pidettyä hepan liikkeessä. Toiseenkin suuntaan laukat kuluivat löysästi lauleskellen, ihan hirveän tuskaista kun homma ei vaan etene mihinkään.

Loppuun kevenneltiin, siinä hommassa Artsi olikin parhaimmillaan. Poni venytti iloisesti eteen ja alas, ravasi reippaasti ja rennosti ja kääntyi muutamille ympyröille. Olen melkeinpä kaikkein tyytyväisin tähän kohtaan tunnista, sillä loppuraveissa kaikki tuntui helpolta ja hevonen eteni riittävästi ilman jatkuvaa jumputusta.
Käyntiin ja käveltiin loppukäynnit.
Marianne oli tyytyväinen. Se ei vaan pitänyt siitä, etten ollut innostunut Artsista.
Ja siis niin, mäkin olin joo ihan tyytyväinen, tukalaahan tuo vaan oli. Mutta en mä missään vaiheessa epäillytkään ettei se menisi hyvin, mua ei vain huvittanut. Kaksi eri asiaa, kaksi täysin eri asiaa.

Käveltiin, keskelle ja alas selästä. Poni jäi ahkeroimaan, kun taas minä menin auttelemaan Pullaponin varustamisessa ja sitten kävin hieman laukkaamassa Seppo-ponin kanssa. Kunnes lopulta lähdin tapattamaan jalkani lopullisesti, kun pyöräilin takaisin Naantaliin. Se matka on kamalampi kuin aikanaan Maskuun, sillä tämä on täynnä jotain epämääräisiä mäkiä. Kyllä sitä niin helpolla pääsi silloin joskus (okei, nyt pääsee helpommalla kun yleensä on auto käytössä. Ei siis ihan joka viikko talvellakaan tarvitse pyöräillä. Silti!)

Ahkerointi on mukavaa

Ihanan lämmintä, aivan ihanaa, yksinkertaisesti mahtavaa!
Mulla oli taas Artsi, tunnilla myös Kaisa, Simo ja Evita, Artsi jatkoi seuraavalle tunnille. Ja Tiina tuli pitämään tunnit, Marianne kun oli liian kiireinen jahdatessaan lampaita pitkin Niemenkulmaa ;)
Minä siinä harjailin ison herraskan ja heitin sen kuteisiin, jonka jälkeen tepsuteltiin reippain askelin kentälle ja hyppäsin satulaan.

Kiitokset Hennalle!

Lähdettiin siitä kävelemään alkukäyntejä. Varsinkin alkuun unohduin jotenkin kävelemään sinne uran tuntumille ja vain puskin käyntiä eteen ja keräilin ohjaa hitaasti käteen. Ihan mukavasti Artsi kävelikin, se eteni ja tuntui jopa reippaalta ajoittain. Jossain vaiheessa tajusin lähteä ihan kunnolla hakemaan niitä ympyröitäkin, joille heppa kääntyi tapansa mukaan oikein siististi, löydettiin asetukset ja palikat aika nätisti kasaan.
Ylitettiin pari kertaa käyntipuomit. Artsi ilmeisesti vähän hiihteli niille ensimmäisellä kerralla, mutta toisella kokeilulla otin käyntiä takaisin, jolloin sähelleltiin puomien yli vähän paremmassa järjestyksessä.
Kiisteltiin siinä sitten tuntilaisten kesken että mitä meidän pitäisi tänään tehdä. Minä kun olin vahvasti sitä mieltä, että meidän pitää puskea harjoitusravia ilman jalustimia niin, että maksa rytkyy ja vatsalihakset huutavat hoosiannaa. Muiden mielipide taisi olla jossain muualla, mutta näillä takuuvarmoilla ideoilla yleensä saa kyllä opettajan ainakin puolelleen ;)

Lähdettiin kevyt raviin ja verkkailtiin hiukan, suuntaa omatoimisesti vaihdellen. Tässä ravissa multa jotenkin jäi se eteenpäinratsastus todella minimaaliseksi, joten meidän ravi oli vähän sellaista ponipuksutusta. Ei se oikein lähtenyt kunnolla eteen kuin ehkä pätkittäin, jotenkin vaan jämähdin lönköttelemään. Tosin vauhdin uupuessa keskityin kyllä asetuksiin aivan täysillä ja varsinkin täyskaarroilla onnistuin saamaan sen nokan molempiin suuntiin hienosti läpi. Artsi oli kyllä tänään jotenkin tosi elastisen ja pehmeän oloinen, sitä oli oikein ilo veivata menemään. Tosin oli hepalla lievää ongelmaa oikealle kaatumisen kanssa, sai taas oikein potkia sillä oikealla pohkeella kun humman mielestä oikominen oli vallan mainio harrastus!
Taidettiin myös ravissa porskutella niiden ravipuomien yli. En kuitenkaan ole ihan varma, mistä voinee päätellä ettei se voinut mennä suunnattoman huonosti, muttei myöskään uskomattoman täydellisesti.
Verkkailu päätettiin vapaalla laukalla. Sai hiukan pyörittää ympyrää ja lämmitellä. Laukannostot olivat lähes poikkeuksetta ihan kamalia, hitaita ja löysiä, mitä nyt pari kertaa onnistuin nostamaan ensimmäisellä pyynnöllä, sen useamman metrin kaivamisen sijaan. Toki voisin tässä puolustautua sillä, että nostaminen oli hankalaa kun ravissa istumisessa oli niin kamalasti töitä, mutta sekin puolustus on hiukan invalidi kun katsotaan edellisiä tunteja ja surkeita laukannostoja kaikkien hevosten kanssa, molemmista askellajeista.

Laukka oli onneksi mukavampaa. Hidastahan se oli, enkä nyt ihan viitsinyt täräyttääkään kunnolla, ettemme esittelisi mitään ylimääräisiä hyppytemppunumeroita kesken rauhaisan verryttelyn. Otin pätkittäin, välillä kääntelin ympyrää (jotka olivat kuulemma liian pieniä - minä ajankin moottoriveneitä, en laivastoproomuja) ja välillä laseteltiin suoraan. Yliteltiin yksittäisiä puomeja oikein hullunkiilto silmissä, kun ratsastaja pääsi toteuttamaan itseään ja omaa puomifetissiään. Artsi tiputteli laukkaa alas vähän turhankin useasti, mutta suurimmaksi osaksi se nousi takaisin nopealla tökkäisyllä.
Ja siis ainakin heppa meni asiallisesti! Se teki kaiken mitä pyysin, siirtymät alas olivat hyvin herkkiä ja nättejä. Kertaalleen nousi väärä laukka kun menin koskettamaan raipalla lavalle ja Artemiksen henkinen tasapaino järkkyi. (Huomasin sen tosin itse, joten sekin oli kuin voitto!) Laukkakin alkoi pyöriä paremmin kun heppa hiukan lämpeni ja kun oltiin hetkinen pumpattu, huomasin että se istuminen alkoi vihdoin tuntua todella helpolta. Ei tarvittu mitän fyysisiä ponnistuksia - siellä piti vain olla ja oleilla. Todella helppo istua, mitä tietenkin auttoi vielä se Artsin keinuhevoslaukka.
Jäätiin käyntiin ja käveltiin välikäyntejä.

Kas tässä, kehuttu ja kadehdittu istuntani. 10+!!

Tehtävämme; vihreä ravia, sininen laukkaa, harmaa rasti on pysähdys ja punaiset ravipuomeja.

Tiina selitti meille tehtävän, joka siis yksinkertaisuudessaan oli kiemurauraa puomien yli, sitten ravipuomien ylitys, joiden jälkeen heti pysähdys. Pysähdyksestä laukannosto, yksittäisen puomin yli ja suoralla uralla siirtymä takaisin raviin, kuten kuvastakin näkyy. Sai ottaa jalustimet pois tai pitää ne jalassa, mikäli epäili ettei kykene tekemään ravi-laukkatehtävää ilman. Itsehän siis tietenkin otin ne jalustimet pois, olen odottanut tätäkin jo aivan liian kauan. Eihän ole mitään parempaa kuin parinkymmenen asteen helteet, joihin yhdistetään kunnon duuni ja ratsastelu ilman jalustimia. Loistavaa!
..Tosin pienessä mielessäni pohdin kyllä idean järkevyyttä. Tehtävä käsitti koko kentän, eli jouduimme menemään pitkästä aikaa myös hurjan pelottavaan porttipäätyyn. Ja ikään kuin se ei vielä riittäisi -> jouduimme laukkaamaan kohti superpelottavaa porttipäätyä, ilman jalustimia... Artsin kanssa, joka juuri keskiviikkona oli täräyttää tädin tantereeseen. Loistosuunnitelma, mutta päätin olla lainkaan epäilemättä pärjäämistäni. Aina pitää yrittää, tuntuu se kuinka typerältä tahansa.

Kukaan muu ei jostain syystä ymmärtänyt tehtävänantoa, joten pääsimme Artsin kanssa näyttämään mallia! Lähdettiin sitten puksuttelemaan ja yllätin jopa itseni kun istuin niin hyvin siellä ilman jalustimia. Ei ollut edes vaikeuksia, taidan uskoa itsestäni liian vähän.
Ravailtiin tosiaan iloisesti sinne porttipäähän ja aloitettiin kiemurauran ratsastus. Hevonen hieman kyttäili pelottavaa päätyä, mutta kulki vallan nättiä ja halvatun löysää ravia. Artsin kanssa tuo harjoitusravi on vaan niin tuhottoman hankalaa - kuten jo totesin, on se istuminen siellä hitonmoista rytkymistä (vaikka siellä pysyy, niin kyllähän mulla rytkyy jokainen ruuminosa siellä mukana, iso hevonen se kuitenkin on) joka vaikeuttaa huomattavasti sitä ravin auki ratsastamista. Ja kun Artemiksella on vielä tuo piaffipakkomielle, jonka takia se eteneminen on hankalaa, kun hevonen vain leijailisi metrin maanpinnan yläpuolella. Siksi nytkin se ravi jäi koko ajan ihan hirmuisen löysäksi, kun en vain saanut sitä eteen. (Tai vaihtoehtoisesti en hetkittäin uskaltanut pumpata sitä hevosta eteen ihan määrättömästi.)

Reitti toimi siinä hyvin, puksuteltiin oikein ylväinä ja näytettiin mallia. Ylitelttiin ravipuomit kuin norsu posliinikaupassa ja pysähdys pääsi hiukan venähtämään kun en ollut ajantasalla. Sitten tulikin se kauan odotettu: laukannosto kohti porttipäätyä ja vieläpä pysähdyksestä! Ei mua edes jännittänyt, mikä oli hyvä lähtökohta tälle hankaluudelle.
Mä yritin kyllä nostaa, mutta heiluin vain epätoivoisesti kyydissä ja Artsi lähti kilttinä poikana raviin. Koko pitkän sivun mä koitin nostaa, mutta heppa vain ravasi ja pääty lähestyi uhkaavasti. Lopulta tein insinööritason ratkaisun ja ajattelin, että kun pohje ei mene läpi, niin minäpä nyt ihan vaan kosketan tällä raipalla lavalle. Ei muuta kuin tuumasta toimeen siis - heitin raipan sisäkäteen ja kosketin, jolloin Artsi sitten tuumasi että jahas, akka on sitten oikein hyvä ja laukkaa keskenään vain. Se vetäisi pään alas ja heitti hiukan takapäätään, oikein sellainen kiukuttelupukki "ei mua saa komentaa, mä teen mitä mua lystää!" Heti kun heppa sai jalkansa takaisin maahan, pääsin mä jo ylös ja nykäisin homman raiteilleen, sillä en halunnut edes yrittää mitä tapahtuu jos Artemis lähtee valloilleen kun mulla ei ole niitä jalustimia.

Siihen yhteen pukkiin se tosiaan jäi ja muutaman pidätteen jälkeen löytyi raviinkin tahti. Tiina naureskeli meille (:D) ja käski ottaa ympyrälle uuden noston, joten ravailtiin puolikas ympyrä ja otettiin toinen puoli laukkaa. Ei mitään ongelmaa, Artsi löysi sisäisen aikuisensa ja laukkasi kuin ei olisi muuta ikänään tehnytkään. Sitten vaan siirtymä raviin ja jatkettiin tehtävää kuin mitään ei olisi tapahtunut.
...Mutta mä vaan ihmettelen mikseivät muut tehneet tätä kevätjuhlanumeroa! Me näytettiin hei mallia, muiden olisi pitänyt seurata esimerkkiä.

Ratsastettiin tehtävää kauan ja antaumuksella. Koitin hakea mahdollisimman hyviä reittejä ja asetuksia väleihin, yliteltiin puomit aika löysästi melkein joka kerta. Itse kuitenkin istuin varsin kivasti ja saatiinpa koko ajan suoritettua sitä mitä halusin.
Pysähdykset paranivat kun minä valmistelin ne ajoissa. Saatiin joitakin todella nopeita pysähdyksiä ja ainakin Artsi reagoi pidätteisiin todella herkästi. Osaan niistä pysähdyksistä tuli jopa sellainen tarmokas ja hyvä fiilis, kuin ne olisivat oikeasti onnistuneet tosi hyvin. Laukannostot sen sijaan olivat poikkeuksetta joko huonoja tai vähän vähemmän huonoja. Karkeasti sanottuna ehkä puolet nousi ennen yksittäistä puomia, loput sen jälkeen tai siinä päällä. Ihan suoraan pysähdyksestä ei varmaan noussut kertaakaan, joskus tuli käyntiä, joskus hiukan ravia ennen laukkaa. Laukka kuitenkin toimi nätisti, päästiin sen puomin yli jotain yhtä poikkeusta lukuunottamatta aika sulavasti, minä istuin hyvin ja ongelmitta, eikä Artsi tehnyt minkäänlaista numeroa siitä porttipäästä. Kyllähän se tuijotti, mutta keskittyi olennaiseen ja siirtyi tosi hienosti takaisin raviin laukasta. Muutamat siirtymät kyllä lösähtivät ja laukattiin läpi kulman, mutta nekin taisivat olla mun omaa sähläystäni. Olen myös suunnattoman tyytyväinen siihen mun istumiseen niissä siirtymissä. Rytkyin kyllä, mutta en ollut toimintakyvytön seuraavia kymmentä metriä, vaan kykenin ihan heti ratsastamaan ja keskittymään. Jes!
Ja siis Tiina nyt käski nostaa sitä Artsin nokkaa ja ratsastamaan takajalkoja aktiivisemmaksi. Yritin ja onnistuin parin askeleen ajan. Vaan niin, on sitä huomattavan paljon helpompi ratsastaa eteen kevyt ravissa, kun ei tule tuota liitelyvaihdetta kuten harjoitusravissa.

Tehtiin oikein hyvin, joten saatiin siirtyä keventelemään. Pari kierrosta löysemmin ohjin, pyöritin jokusen ympyrän mutten sen enempää keskittynyt tekemään mitään. Ehkä me toisaalta työskenneltiinkin jo tarpeeksi, lämpötilakin vaan kohosi kun aurinko nousi korkeammalle.
Siitä käyntiin ja loppukäynnit.

Nyt en saisi puhuakaan, heh. Mariannekin on saattanut mainita jotain mun pakkomielteisestä mölötyksestä, mutta kun! Täytyyhän sitä saada kommenttiraita myös ratsastukseen.
Mä olin varsin tyytyväinen taas. Artsi on alkanut hurjan villiksi, pysyen silti laiskana. Mutta siis se menee paremmin kuin ennen. Ja suoritettiin tätä vaikeaa tehtävää, tehtiin hyvää laukkaa ja vaikka mitä! Oikein hyvä siis. Ihan en tiedä mitä mieltä olen tuosta proomun puolikkaasta, mutta kai se nyt ihan menettelee tällä hetkellä ainakin.

Keskelle, alas ja Artsi jatkamaaan töitään. Itse kävin vain kuvailemassa ja taluttamassa hiukan Seppo-ponia, jonka jälkeen kotia kohti vaan.

Ja hei, tässä on video! Artsin hurjailutkin tulivat videolle vastoin kaikkia odotuksia :D

Uljain meistä voi uhmata hurjaa heppaa

Eilen jatkoin sen Artsin kanssa, tunnilla myös Vinski, Jack, Simo, Kari ja Pomo, Artsi oli kaikilla tunneilla. Niin, että jippii vaan - yleensäkin valitan että hevonen on hidas, laiska ja tympeä ja sitten vielä joudun viimeisenä sen selkään, puskemaan ulos edes etäistä liikettä. Olin siis aivan hurmioitunut moisesta tilaisuudesta, ihan paloin halusta mennä taas puksuttelemaan herra setähevosen kanssa ;)

Ilma oli sentään lämmin ja elämä hymyili. Enää tämä viikko epäkristillistä heräämistä ja töitä, sitten saan hiukan lomailla ennen loputonta köyhyyttä, joka vain odottelee nurkan takana tilaisuuttaan. Olen kuitenkin päättänyt olla huolehtimatta asiasta vielä, sillä stressaaminen on hyvin turhaa. Eipä se siitä kummemmaksi muutu ja kaikki on kuitenkin pohjimmiltaan järjestynyt oikein hyvin tähänkin asti.

Meidän tuntimme alkoi, joten kipsuttelin jakkaran kanssa alukseni luo ja kiipesin selkään. Kenties muuten yksi syy lievään Artsi-vastustukseeni on se satula. En pidä siitä, en lainkaan. Vinskilläkin on kiehtovampaa mennä, sillä sillä on sentään mukavampi penkki. 

Lähdettiin kävelemään, minä otin taas ensimmäiseksi tavoitteekseni sen etenemisen. Saatiin tahti kuntoon yllättävän helposti, vähän joutui kaivelemaan sitä vauhtia, mutta käynti tuntui aukeavan ja liikkuvan oikein mukavasti eteenpäin hyvinkin pienellä vaivalla. Tehtiin siinä voltteja ja huomasi kyllä useiden tuntien positiivisen vaikutuksen, Artsi kun oli suoranaisen pehmeä ja lämmennyt. Ei tarvinnut veivata ja venkslata, vaan heppa seurasi ohjaa kuuliaisesti ja asettui herkästi. Koska kaikki tuntui hyvältä, koitin vain hakea takajalkoihin jonkinlaista liikettä ja kerätä sitä Artsukan pikkuista päätä mahdollisimman lyhyeksi. Vähän epäilen että heppa juoksee silti kaula pitkänä kuin metsän hirvi, mutta ainakin ollaan lähempänä ideaalia. Jos en pakottaisi itseäni kokoamaan sitä ohjaa käteen ja lyhentämään Artsia, olisi lopputuloksena lönköttelyä pyykkinarut käsissä heiluen. Silti en ihan uskalla nykiä sitä ylitse siitä, minkä hevonen mulle "itse tarjoaa". En halua että lyhentelen liikaa ja valtamerialus jää painavaksi - nytkin se oli kuitenkin keveä ja vallan mukava, vaikka liian pitkänä taatusti lönköttelikin.

Lähdettiin keventelemään, jossa ajatus jatkui jälleen ihan samana. Kaula pakettiin, jalat liikkeelle ja asetus kuntoon. Mä olin vino kuin Pisan kalteva torni, mikä kyllä häiritsi keskittymistä ihan naurettavasti, mutta siitä huolimatta kulki se ravikin oikein nätisti. Vähän kun kopauttelin tahtia, alkoivat hepan jalat nousta ja edetä kivemmin. Sain hevosen hiukan lyhenemään ja asetukset toimivat suunnilleen yhtä keveästi kuin käynnissäkin. Artemis keskittyi tekemiseensä ja tuntui ylipäänsä oikein toimivalta - tätiratsulta, jonka kanssa maailman vinoin täti hiukan hölkkäili menemään. Tarvittaisiin lisää poweria siihen raviin, pääsisi tätikin eroon tästä tädittelystä ;)

Siirryttiin käyntiin ja mietittiin kuinka laukattaisiin, jotta vältettäisiin yletön pöllyäminen, johon itse kukin meinasi vuorollaan tukehtua. Lopulta päädyttiin vain laukkaamaan vuorotellen uraa pitkin ja Kari-poni sai usvattaa ensimmäisenä.

Siinä hieman kesti. Mä kävelin Artsin kanssa, pidin sen vain liikkeessä ja mietiskelin syntyjä syviä. Kunnes sitten ihan puun takaa se alkoi ja mä huomasin taas jännittäväni sitä laukkaa. Siinä vaiheessa oli varmaan kolme hevosta laukannut ja toivoin vaan että päästäisiin pian lauteille jotten ehtisi skitsoilla olemattomia. Huonosti kuitenkin kävi ja oltiin viimeisiä.

Ei mitään hajua mistä se nyt tuli, kun en ole useampana tuntina laukkaamista jännittänyt. Ehkä se vaan oli se pitkä kävely ja odotus, ken tietää. Mähän olen kuitenkin viimeaikoina laukannut melkeinpä ensimmäisenä jos vuorotellen ollaan hanateltu.

Se meni ihan hirveäksi siinä viimeisen hevosen kohdalla. Mä olin aivan halvauksen partaalla, kun yksinkertaisesti jännitin omiani siellä. Yritin koko ajan hokea itselleni että sopisi lopettaa tällainen pelkääminen, mutta sehän vaan lietsoi mua jännittämään kahta kauheammin, heh. Kun täti sitten kiikkaroi kyydissä ihan kauhistuneena, päätti Artsikin terästäytyä. Pää nousi, se käveli ripeämmin.. Yritä siinä sitten rauhoittua, ei kukko käskien laula, enkä minäkään onnistunut rentoutumaan vaikka tiesin hyvin häiritseväni myös Artsin suorittamista.

Kun lopulta oli meidän vuoromme, asteli uralla jännittynyt heppa ja vielä jännittyneempi akka. Marianne totesi että tällä kertaa sitten rauhallisempaa laukkaa kuin viimeksi (oliko se "nyt minä voisin tästä pukittaa"-pikkuhyppy sitten niin dramaattinen vai?) Ja minä heitin kuin viimeisinä sanoina, että mua sitten jännittää ihan järkyttävästi.

Näillä saatesanoilla nostin laukan ja sehän meni just silleen kun saattoi ehkä olettaakin -> Artsi täräytti pari laukka-askelta, pari pukkihypyn tapaista ja hyppeli siistissä järjestyksessä ihan väärään suuntaan. Minä nyin hepan parhaani mukaan käyntiin ja en tiennyt pitäisikö sitten taas itkeä vai nauraa mokomalle ponille, joka ilmeisesti otti mun jännityksen nyt ihan henkilökohtaisena loukkauksena. Heitin Artsemiksen takaisin uralle ja päässä vain jyskytti että "kävelemään ei jäädä jos hevonen pomppii, se on aina huono valinta", eli älykkäästi sitten vaan tuuppasin sieltä hepan uudelleen laukkaan. Puolustukseksi tosin sanon, etten siinä vaiheessa kyllä uskonut että se enää villiintyy.

Olin erittäin väärässä! Minä nostin mielessäni siistin ja nätin laukan, kun taas Artsi nosti ihan silleen konkreettisesti sellaisen "nyt akka tantereeseen, ryhdyn villihevoseksi"-tyyppisen pukkilaukan. Herra iso äijä baanasi menemään noiden puujalkojensa kanssa, terästäen esitystään heittelemällä takapuoltaan hiukan ylemmäs ja laskemalla sitten päätään samalla alemmas. Kun tämä uskomaton show alkoi, ehdin minä mietiskellä kaikenlaista aina Artsin toiveita täyttävästä käytöksestä siihen, kuinka mahdotonta mun on pysyä näin ison hevosen selässä ja että matka maata kiertävälle radalle tulee olemaan aika järisyttävä näistä korkeuksista. Sen lisäksi ehdin toki miettiä järjellisempiä vapaa-ajan harratuksia, joihin ei liity välitön putoamisenvaara lähes kahdesta metristä ;)

Ei se tosin ihan matkusteluksi mennyt. Olin hivenen sisuuntunut tästä ensimmäisestä pukitteluepisodista, eivätkä Mariannen kannustavat "nyt pää ylös ja otat seis!"-huudot antaneet mun ainakaan levätä laakereillani. Yritin siis parhaani, koitin vaan saada sen pään pidettyä ylhäällä ja hevosen mahdollisimman nopeasti pysähtymään. Se tuntui vähän kisalta, saanko minä hevosen hallintaan vai tipunko kyydistä ennen sitä. Mahtavaa ja epätoivoista yritystäni tosin häiritsi se fakta, että enhän minä nyt osaa kovinkaan takaisesti istua noin järkyttävän ison hevosen (kevätjuhla)liikkeissä! Vaikka mä kuinka yritin istua suorana ja täräyttää hepan käyntiin, oli Artsin voima aina suurempi, jonka johdosta heilahtelin etukenoon ja makasin kaulalla, vain odottaen tulevaa laskeutumistani. Sen lisäksi meidän on vain myönnettävä tämä pikkuinen kokoeromme, joka on erittäin vahvasti uljaan ruskean puolella. Ei sitä niin hirveästi tuntunut kiinnostavan mitä mieltä akka tästä villistä poikamieselosta oli.

Kyllä me varmaan kentän ympäri siinä vedeltiin. Sitten se rauhoittui ja pysähtyi. Ja minä säilyin selässä! Ihan uskomatonta, olin täysin varma että putoan sieltä ja siltä se todella vahvasti tuntuikin. Ylitin itseni, todella.

Marianne käski kävellä hetken, mikä tuntuikin ehkä hieman älykkäämmältä idealta kuin uusi täydellinen kaaos :D Ehdin tosin jo pelätä, että nyt Marianne ei enää anna mun laukata koska meno oli noin vaarallista, mutta mitä vielä: sain käskyksi mennä ympyrälle ja pumpata sitä laukkaa ulos niin maan perusteellisesti. Mikä ei tosiaan ollut mikään ongelma, sillä mun jännitys katosi täydellisesti tämän holtittoman pukkilaukkaesityksen jälkeen. Ei ole väliä millaista laukkaa sieltä tulee. Kunhan tulee laukkaa, niin mun jännitys katoaa. Erittäin yksinkertaista. 

Ja typerää. Mutta yksinkertaista.

Mentiin siihen vähän vähemmän pelottavaan päähän ja Marianne käski aloittaa ravilla. Sellaista nöpöhölkkää se iso hevonen viitsikin mennä moisen esityksen jälkeen, että seuraavaksi sain kuulemma pyytää sieltä sellaista kunnon ravia. Artsi lähti alkuun ravaamaan tosi hyvin ja mäkin istuin oikein hienosti, mutta lopulta se eteenpäinvievä pohje ei enää mennytkään läpi vauhdittavana, vaan Artsi alkoi nostaa laukkaa ja kun otin laukan alas, ei se nähnyt muuta vaihtoehtoa kuin alkaa kokoamaan sitä ravia. Hetken aikaa koitin saada hevosta liikkeelle siitä wannabe-piaffesta, mutta päätin sitten nostaa laukan, kun touhu alkoi tuntua hieman naurettavalta. Ja sitten vaan pumpattiin.

Ympyrällä pysyttiin ongelmitta ja laukka oli rauhallista, suoranaisen tahdikasta. Ensin se liike oli kyllä sellaista isompaa ja voimakkaampaa, Mariannekin kehui että nyt se laukkaa tosi hyvin. Pian heppa kuitenkin tajusi, että eihän se laukkaaminen nyt enää niin siistiä ole, jolloin vauhti hiipui ja liike pieneni. Sen jälkeen possuponi lähtikin peräti tiputtelemaan raville kesken kaiken! 

Takaisin nousi aina pienellä polkaisulla ja muutaman sortumisen jälkeen tajusin ratsastaa sitä laukkaa vähän reilummin eteen, jottei meidän laukka katkeaisi kesken. Muutamia kertoja täräytin ihan reilusti korkoa kylkeen, jolloin sain muutaman hyvän ja aktiivisen laukka-askeleen irti siitä isosta möhköstä.

Ihan vaan peruslaukkaa ympyrällä molempiin suuntiin. Artsi suoritti nätisti, sain sen jopa asettumaan hiukan kun oikein lähdin vaatimaan. Laukassa oli kiva istua ja mä nyt menin siellä koko ajan sillä asenteella, että hevonen ei päätä yhtäkään askelta, se ei ajattele ainuttakaan ajatusta, vaan nyt mennään kuin aivottomat kanat diktaattorinsa käskyn alla. Artsikin sisäisti roolinsa hyvin, suorittaen orjallisesti sitä laukkaympyrää, vaikka se olikin - ah niin kovin tylsää!

Kevenneltiin muutama kierros ravia. Artemis oli edelleen vähän ärsyttävä, kyyläili kaikkea ja tuntui jännittyneeltä. Silti se ajoittain poksahteli taas alaspäin ja rentoutui, kunnes pää pongahti taas ylös kyyläilemään. Hieman epäilin hevosen aivoituksia sen riekkumisen jälkeen, mutta lapasessa pysyttiin, joten kaipa Artsi oli vain kiinnostunut ympäristöstään.. Ihan ilman taka-ajatuksia siis...

Siirryttiin käyntiin ja käveltiin.

Kyllä, kyllä. Mitähän tästä nyt voi sanoa? Artsi kuuli valitukseni ja osoitti olevansa villi ja vapaa, ei mikään setäheppa. Siis menihän se ihan mukavasti. Vähän puksutellen se alku, mutta kuitenkin oikein hyvin ja hommat sujuivat. Sitten tämä pukitteluepisodi nyt oli suunnaton todiste siitä, että minähän jukulauta pysyn kyydissä jopa silloin, kun tuollainen mua korkeampi hevonen päättää vääntää epämääräistä pukkilaukkaa oikein sydämensä kyllyydestä! Ja siis laukka meni sen jälkeen tosi hyvin, ei mitään ongelmaa.

Erittäin mielenkiintoista joka tapauksessa, hah.

Käveltiin, keskelle ja alas selästä. Poni talliin ja pesuun, hän kun oli jostain kumman syystä aivan hikinen :D

Mariannellahan olikin sitten hauskaa. Ja muilla tuntilaisilla, niillä on ilmeisesti ollut ikävä mun rodeointia (koska ratsastan nykyään niin hyvin, ettei tällaisia satu enää ihan yhtä usein kuin silloin joskus aikoinaan). Porukka tuntui iloitsevan että minä olin heidän sijastaan siellä roikkumassa ja saatiin ihan yhteistuumin miettiä miten muka pysyin kyydissä (luulen että minä olin yllättynein. Kyllähän mä olen joo kerran ollut selässä kun Artsi pukittaa. Mutta siis se pukitti kerran. Paikoillaan. Joo).

Ja Mariannen mukaan tästä päättäväisyydestä pitää nyt ihan ottaa mallia ja se oli niin riemuissaan kun kuulemma ihan tiesi, etten väitä vastaan jos se käskee laukata :D Toki siitä mun epätoivoisesta hidastamisesta se ei niin pitänyt, mutta väliäkös tuolla. (Ei kuulemma voi hanatella puolta kenttää ennen kuin heppa palautuu hallintaan.)

Ihan mukava päivä tosiaan. Tuntee ihan elävänsä, kun miettii kuinka typerään puuhaan sitä aikansa ja rahansa haaskaakaan!

Ja eikun lauantaihin ;)