Esteiden ylittelyä

Kyllä vain, kaikista peloista huolimatta tällä kertaa mentiin myös yli, eikä vain esteiden ohi! Kisapäivä on siis takana ja C-merkin esteet kunnialla päästy läpi. En voisi olla tyytyväisempi poniin, joka tsemppasi vielä pitkän kisapäivän lopuksi yhden puhtaan radan ja itseeni, kun en jännittänyt liiaksi ja sain suoritettua sen radan ihan kunnialla.

Kuvista suuri kiitos Saanalle!

Elvis tosiaan hyppäsi tänään ensin lämmittelyksi ristikkoluokan, sen jälkeen 60cm toisen ratsastajan kanssa ja lopuksi pääsin itse ponin kyytiin siihen samaan 60cm luokkaan. Mulla oli siis hyvää aikaa jännittää esteiden hurjaa kokoa (ne näyttivät kisatilanteessa ainakin puoli metriä korkeammilta kuin eilen) ja sitä kieltääkö Elvis heti ekalla esteellä meidät ulos. Muilla radoilla poni meni oikeinkin hyvin, mikä ehkä hiukan valoi minuunkin toivoa. Toisaalta taas jännitin että kohta minä menen sinne ja täräytän jokaisen esteen vierestä vaan.

Lopulta pääsin kiipeämään kyytiin ja jännitys maksimoitui. Positiivisesti ajateltuna sentään olisin täydellisestä epäonnistumisesta voinut syyttää sitä että mua vaan jännitti, enkä saanut kunnolla ratsastettua.
Sain istua parin radan verran siellä kyydissä, käveltiin vain verryttelyalueella, sillä poni oli aivan väsynyt ja puuskutteleva. Olin ihan varma että kuukahdetaan heti ekalle esteelle, kun Elvis tuntui jo niin kaikkensa antaneelta. Armoa ei kuitenkaan tunnettu, joten pian me jo jouduttiin ravailemaan radalle ja tervehdyksen jälkeen aloitettiin matka.

Ratavideo olisi tässä.

Elvis oli tosi löysän tuntuinen kun yritin siinä nostaa laukkaa ja sitä sai ihan raipalla avittaa ennen kuin poni jaksoi lähteä liikkeelle. Pyöräytin yhden ympyrän ennen radalle lähtöä, jotta sain hetken pyörittää laukkaa ja pyytää ponia eteen ja sen jälkeen alkoikin kohtalon hetki. Tässä alussa mua nimittäin jänskätti ihan runsaasti, en ollut kuitenkaan päässyt mitään verkkahyppyjä ottamaan ja en tiennyt yhtään mitä odottaa. Ajattelin vain että koitan nyt pyytää mahdollisimman paljon eteen ja koitetaan jos sillä onnistuttaisiin ylittämään nämä esteet. Eka este tuntui aika epävarmalta, mutta koitin pohkeella pyytää eteen, ohjata tasaisesti esteelle ja maiskuttelin hullun tavalla ennen jokaista hyppyä, jotta Elviksellä olisi ainakin kaikki mahdollinen tuki siihen hyppyyn. Eka hyppy oli oikein hyvä, ehkä hiukan hitaasti poni hyppäsi, mutta ainakin se hyppäsi, meikä oli kyydissä ja matka jatkui (ja joo, tällä kertaa onnistuin jopa ratsastamaan oikeassa laukassa koko radan ajan. Eilen menin jokaisen mahdollisen pätkän vastalaukassa. Selvää kehitystä siis.)

Toiselle esteelle meno jännitti ihan kauheasti. Kirottu kakkoseste, siinä lävistäjällä kuin ilkkumassa mulle. Koska tämä kakkonen oli eilen tosi hankala, niin koitin jo kaarteessa ratsastaa ponia kunnolla eteen ja estettä lähestyttäessä vaan rukoilin parasta ja tuuppailin ponia esteestä yli. Hienosti mentiin yli ja jatkettiin kohti kolmosta ja nelosta, jotka olivat siinä pitkällä ja suoralla välillä toisistaan. Koitin tehdä kolmoselle suhteellisen ison kaarteen, mutta silti lähestymisessä tapahtui jotain ja poni päätti hypätä vähän isommin ja suunnilleen suoraan ylöspäin. En yhtään odottanut sellaista tönkköä hyppyä, joten jäin ihan jälkeen hötkyin vain menossa mukana kuin perunasäkki. Koska en tällä esteellä ollut mukana ja jouduin keräämään istuntaa sen laskeutumisen jälkeen, tunsin heti kuinka Elvis oli vain kaartamassa sen nelosesteen ohi. Onneksi sain kuitenkin itseni kasaan, ponin suoraksi ja taas vain maiskuttelut päälle ja poni hyppäsi tuon hurjan ison okserin kuin vettä vain. Siinä kohdassa itse jo hiukan huokaisin helpotuksesta - jos ei muuta, niin saatiin neljä estettä ongelmitta ja ilman virheitä. Samaan aikaan kuitenkin jännitys kasvoi taas, sillä vitoseste se vasta kamala olikin. Se epäonnistui eilen niin monta kertaa, että mulla oli jo kaunat vitosen lähestymistäkin kohtaan.

Koitin kuitenkin kerätä itseni ja funtsia että jos nyt vaan tuosta päästään yli kunnialla, niin tämä rata on tässä ja päästään läpi. Niinpä viimeisen kerran pyysin ponia lisää eteen, tuijotin kauan vitosesteen yli ja viimeiset maiskuttelut. Ja se fiilis, kun tunsin että jumankekka, poni oikeasti lähti hyppyyn ja vieläpä ekalla yrittämällä. Ja siinä kun laskeuduttiin esteeltä ja huomasin että ei, me ei kaaduttu, minä en tippunut, taivas ei pudonnut niskaan... Vaan me päästiin läpi. Ja vieläpä puhtaalla radalla! Ihan mieletöntä. Siinä kohdassa poni ansaitsi huikeat kiitokset hyvin tehdystä radasta ja minä taputukset olkapäälle.
En kyllä keväällä uskonut että edes uskaltaisin kokeilla tätä 60cm rataa. Kun kisakutsu tuli, olin ihan suunnitellut meneväni 40cm, sillä 60cm kuulosti niin pahalta ja korkealta ja muutenkin kamalalta. Ja eilisen fiaskon jälkeen en uskonut että päästään edes ekasta esteestä yli, tai että nyt ainakin kakkosella kiellettäisiin ulos. Mutta ei. Me suoritettiin se. Me päästiin läpi, puhtaalla radalla. Eikä se edes näyttänyt kauhean pahalta. Vain se kolmoseste oli vähän epämääräinen, mutta muuten sanoisin että ainakin mun hyppykokemukseen nähden meidän rata oli vallan asiallinen. Ja Elvis, voi Pullaponi oli niin superponi ettei mitään rajaa. Hän vielä viimeiseen koitokseen jaksoi kerätä voimansa ja hypätä koko radan kauniisti, rokottamatta ratsastajaa virheistä, joita ihan varmasti tein, sillä tämä esteratsastus ei ole mikään vahvuuteni. Tämä oli melkoinen voitto. Toisaalta se että uskalsin hypätä tuon radan, eikä edes jännittänyt kauheasti. Se oli enemmänkin vain sellainen pieni kisajännitys, ei sellainen pakokauhu kuin viime vuonna ristikkoluokassa. Ja toisaalta toki se, että päästiin läpi. Virheittä. Ei ollut ongelmaa. C-merkki on suoritettu. Ihan mieletöntä, olin niin tyytyväinen meihin! Superponi ja hieno minä.

Radan jälkeen Elvis pääsi kävelemään ja puuskuttelemaan ihan rauhassa verkka-alueelle, jossa odoteltiin kisojen loppumista. Kun kaikki radat oli ratsastettu, oli vuorossa palkintojen jako, johon pääsin taas osallistumaan keltaisen kanssa. Saatiin superkaunis punainen ruusuke (sellaista mulla ei ollutkaan vielä) ja ekaa kertaa päästiin suorittamaan kunniakierroskin ihan laukassa. Elvis taisi olla aika järkyttynyt kun vieras hevonen laukkasi hänen takanaan, tunsin selkään asti kuinka ponilla pyöri silmät päässä. Nätisti kuitenkin selvittiin, siitä poni pääsi tarhailemaan ja syömään täysin ansaittuja leipiä.

Nyt on merkit suoritettu ja fiilis on ihan super. On se hienoa että päästiin tähän tavoitteeseen jo nyt, kun itse odotin enemmänkin ehkä ensi vuotta (tai vuotta 2030). Oli tosi kiva kisapäivä taas kerran, hienon hieno Pullis <3

Niin se jännitti, mutta elossa ollaan

Hui, oli ekat estekisat. Meni ihan hyvin, ottaen huomioon kuinka paniikissa sitä tuli oltua koko päivän ajan. Ei koulukisat niin jännitä, mutta että huikeita esteitä pitäisi hypätä ihan yksin = paniikki.

Pomo oli tosiaan ihan kunnossa, ötökänpuremat eivät olleet menneet pahemmiksi, joten pääsin ihan tutun ponin kanssa radalle. Vaihdoin valkoisen huovan ja lähdettiin oikeinkin fiksun näköisinä suorittamaan näitä maahankaivettuja ristikoitamme.

Verkassa oli hivenen ahdasta, joten otin ihan rauhaksiin, käynnissä käänteilyitä ja vähän kevyttä ravia molempiin suuntiin. Ei se niin loistava ollut tietenkään kuin tunneilla, poni ei ollut oikein yhtään ulko-ohjalla saati taipunut minnekään. Kääntyi se kuitenkin ja meni oikeaa askellajia, joten mentiin sillä. Liikkua se olisi kyllä voinut enemmän, se eteneminen oli niin löysää ja vetelää kuin olla ja voi.

Verkkaesteinä hypättiin nopeasti ykkönen ja kakkonen, joka sujui ihan hyvin. Mulla oli juuri ennen noita hyppyjä hirveä kriisi kun Pomo lähti hiukan reippaammin ravaamaan ja tuntui vähän turhan innokkaalta eikä oikein meinannut kuunnella pidätteitä. Sain kuitenkin pyyntöni läpi, ponin rauhalliseksi ja hypättiin ilman mitään paniikkikohtauksia.

Ratavideo olisi sitten tässä

Ok, eli kuten huomata saattaa, oli poni tosi löysä. Tuo laukannosto oli luokaton ja ekalle esteelle tultiin hitaina, jonka johdosta minäkin huojun ja heilun tuolla kuin mikäkin. Väärällä laukalla alas, mutta itse älysin korjata - tosi myöhään toki, mutta anyway.

Kakkonen ihan ok, ihan liian hitaasti vaan. En saanut ponia eteen, enkä varmaan uskaltanut pyytääkään tarpeeksi, kun oli niin jännät paikat tuolla. Taas laskeuduttiin väärässä laukassa, saatiin kuitenkin oikea nousemaan. Kolmoselle tultiin edelleen löysinä, jonka johdosta puomikin tipahti ja silloin Pomo hiukan suutahti kun puomi prklekin tipahti kintuille. Se oikein kiihdytti ja lähti ihan kunnolla eteen (toim. huom. se tuntui suorastaan kiitävän kuin napatuuli ja minä oli varma että keilataan jokainen vastaantuleva este), joka tuolla videolla näyttääkin huomattavasti paremmalta ratarytmiltä kuin tuo alkupuoli. Nelonen ylitettiin kivasti, tuntui jo paremmalta, enkä minäkään heilunut siellä ihan niin paljon. Vitonen myös nätisti, tuli parempi flow, vaikkei yhtään niin hyvä kuin eilen.

Vikan esteen jälkeen ponikin veti hiukan päätä alas ja laukkaili siinä, meitsi lähinnä koitti selvitä selässä ja yritti tajuta että oikeasti selvittiin maaliin asti ongelmitta!

Tosiaan, 4 vp, ajalla ei tässä luokassa niin väliä ollutkaan. Mua ennen oli kaksi virhepisteetöntä ja itse olin luokan ainoa virhepisteillä ratsastanut, joten pääsin jopa palkintojenjakoon. Marianne totesi vaan että ei hermot pettäneet. Eivät niin, mutta oli se muuten ihan hemmetin lähellä.

Ekat estekisat kuitenkin nyt takana ja olen tosi tyytyväinen. En ikimaailmassa olisi korkeammista selvinnytkään, joten olin korkeuteen ihan tyytyväinen. Kivaa oli ja tuntui että ehkä tässä vielä jonain päivänä pystyisi sen c-merkin 60cm radan ratsastamaan siististi läpi.

Hyväksytty

Huh hei, kyllä tätä on odotettu. Neljäs kerta toden sanoo. Näiden kisojen aikana on ollut totaalisen hidasta ponia, liian reipasta heppaa ja harjoituskisoja, joista ei niinkään läpimenoa edes katsottu. Mutta nyt viimein, läpi ja hyväksytty on, joka olikin mun tärkein tavoitteeni.

Elviksellä meni tosiaan yksi minun lisäkseni, joten poni sai käydä ensin suorittamassa C-merkin alta pois ja sen jälkeen minä sitten kävelin, hiukan ravailin ja otin laukkaa molempiin suuntiin. Väistöjä koitin ottaa alle, samoin kuin peruutuksia, mutta vähän vaihtelevalla menestyksellä.

Rata video tässä

Radalle päästiin ponin kanssa ihan viimeisinä. Elvis oli rauhaisa, vähän se kyyläili ensin päätyä, muttei oikeastaan välittänyt tai jännittynyt siitä mitenkään. Viimeiset keventelyt tuomaripäässä ja eikun radalle.

Sisääntulo oli mukiinmenevä, mitä nyt hätäilin taas sen alkutervehdyksen kanssa, mikä kostautui askelilla mun tervehdyksen aikana. Numeroksi 6, kehuja hyvästä sisääntulosta ja miinusta liikkumisesta. Päätyyn ja kulmaan päästiin hyvin, josta sitten lähdettiin puolirataleikkaalle. Elvis oli hitusen löysä jo pitkän päivän jäljiltä, mutta hiukan pallottelin sen kanssa kuinka paljon uskallan ratsastaa eteen, ettei poni turhaan jännity. Aika hitaalta se videossa näyttää, mutta oli ilmeisesti ihan ok, kun siitä ei kommentoitu mitään.

Molemmista puoliradanleikkauksista ja volteista tuli 5,5, ja kommenttina volttien pienuus. Nyt ongelmana oli mun hahmotuskyky, mä kyllä kuvittelin tehneeni hyviä voltteja. Lävistäjä jolla tehtiin käyntisiirtymä oli hiukan ongelmallinen, sillä kun kuvittelin tehneeni siirtymän, jäikin Elvis pikkupikkuraviin, josta vasta siirtyi sitten käyntiin. Askeleita tuntui tulevan se neljä, mutta ajattelin että nyt mokasin kun se siirtymä ei tullut tasan silloin, vaan vasta viiveellä. Numeroksi kuitenkin tuli seiska ja kommenttina hyvä siirtyminen ja jopa harmoninen. Videolta katsottuna se näyttikin selvästi paremmalta.

Väistöt olivat vaikeahkoja, jonka arvasinkin kyllä. Elvis vähän kaatui, minä olin rusettisolmussa ja joo. Vitonen tästä helpommasta suunnasta, kommenttia kaatumisesta ja liian nopeasti väistöstä. Siitä lähdettiin raviin (numeroksi 7, tuli ihan pisteessä) ja keskihalkaisijalle pysähdykseen ja peruutukseen.

Peruutus meni aivan penkin alle. Sain pari hyvää peruutusta siellä verkassa, mutta tässä se meni taas sillä poni pyörittää peppua eikä tajua ollenkaan mitä haetaan -tyylillä. Lopulta sain kaksi miniaskelta taakse and i called it a day. Numeroksi nelonen, sillä peruutus jäi käytännössä esittämättä. Väistö vasemmalle oli alkuun ihan katastrofi, sillä Elvis koitti vain kaatoväistää oikealle. Koitin suoristaa ja jumputtaa ja meinasin jo vaipua epätoivoon kun millään poni ei suostunut lähtemään vasemmalle väistöön. Lopulta onnistuin, päästiin (vähän kaatuen) uralle ja olin todella tyytyväinen. Tästä räpellyksestä 4,5 ja kommentiksi että lopuksi oli sentään ok.

Vapain ohjin tehtävä käynti oli vähän sellainen ja tällainen. Halusin ponin liikkuvan enemmän eteen, mutta se oli vähän hidas ja laiska. Sen lisäksi se vain kiskoi väsyksissään ohjaa kun sitä annoin. Siispä käskin vähän liikaa eteen ja Elvis meinasi rikkoa melkein jo raville. Sen lisäksi se heiluva pää vain lisäsi rauhattomuutta, joten tästä vitonen ja käsky olla hätäilemättä, jottei se rikkoisi. Vasemman laukan nosto käynnistä oli todella hyvä, olin tyytyväinen, tuli jopa suunnilleen pisteessä. Vähän olisin voinut työntää vähemmän, mutta numeroksi 6 ja ympyrästä 6,5. Lävistäjä oli hankala ja jännitin sitä jo etukäteen kun moisia tehdään laukassa aika vähän. Hiukan se siirtymä kärsi ja minä heiluin ravissa kuin heinämies, mutta koska laukka oli aika hyvää siinä lävistäjällä, tuli 6,5 ja kommentiksi että pitäisi valmistella siirtymä.
Oikea laukka nousi nätisti (vaikkakin musta tuntui että huojuin siellä aivan holtittomasti), 6,5 ja "napakka nosto". Pääty-ympyrä laukassa alkoi hyvin, mutta sitten Elvis tiputti raville ja meille tuli joku totaalikatkos ja ajauduttiin vain sinne nurkkaan. Pelkäsin jo tosissaan että poni hyppää aidoista yli, joten reipas johto oikealle ja pois nurkasta, jonka jälkeen uusi laukka ja lävistäjä. Tästä tuli 4,5 rikon ja reitin kuolemisen takia. Seuraava lävistäjä oli entistä jännittävämpi, koska laukattiin tuomaripäätyä kohti. Hätäilin ehkä vähän turhaan, jolloin laukka oli hiukan rauhatonta ja siirtymä raviin aika epätasainen. Tästä 5,5 hätäisyyden takia ja koska en osannut yhtään istua siinä laukan jälkeisessä ravissa.

Lopuksi askeleen pidennys, josta 6 ja käsky rohkeammin. Joo, olisi voinut olla rohkeammin. Jotenkin ihan sokaistuu kun on siellä kyydissä, eikä mulla ollut mitään käsitystä pidentääkö se yhtään vaiko ei. Lopputervehdyksestä 6,5, pysähdys oli vino, mutta tie oli suora ja hyvä.

Olin kyllä tyytyväinen. Muutamia mokia, mutta ne olivat ne kompastuskivet jotka tiesin meillä olevan. Sen lisäksi en ole ihan hetkeen Pullallakaan mennyt, joten siihenkin nähden onnistuttiin aika hienosti.
Yhteispisteitä tuli 143,5/250 eli 57,4%. Läpi siis meni aika kirkkaastikin ja olin kyllä todella tyytyväinen noihin prosentteihin. Sellainen hyvä suoritus, joka ei näytä siltä että haukattiin liian iso palanen. Ja hei, ainakin pääsin läpi, vihdoin ja viimein. Katsotaan jos tänä jouluna minäkin saan merkkini, sen ihan ensimmäisen :)

Käveltiin, kunnes tuli palkintojen jako. Tuomari ja Marianne molemmat sanoivat että laukkaohjelma oli turhan hätäinen ja muutenkin apujen käyttöön vähän rauhaa, niin hyvä olisi tullut. Kuitenkin hyvä kokonaisuus, joten ei tässä mitään.
Poni pääsi talliin pitkän päivän päätteeksi ja siitä sitten kotiin. Kyllä tuolla aika monta tuntia noin loppuviimeksi vierähtikin, kun puoli kymmeneksi mentiin ja puoli kolmelta lähdettiin takaisin. Mukavaa kuitenkin oli, Elvis oli oikein hieno ja homma pelasi hienosti. Joten, olen tyytyväinen.

Rataharjoitukset

Pääsin kuin pääsinkin kisoihin (rataharjoituksiin). Töissä olin jo tänään ja sieltä sitten suoriltaan vaan tallille ja omaa suoritusvuoroa odottelemaan. Vähän huonosti se meni, Vinski oli samassa luokassa ensimmäisenä ja itse olin kolmas. Verryttelyaikaa jäi siis ehkä kolme minuuttia, jotka nekin kuluivat vain pitkin ohjin kävellessä - Vinski oli täysin lösähtänyt, enkä rehellisesti sanottuna saanut sitä edes ravaamaan. Aivan loistavat lähtökohdat!

Kuvista kiitos Hennalle :)

Kun päästiin radan puolelle valmistautumaan olin epätoivon partaalla. Vaikka kuinka kaivelin ykköstä silmään, ei se hevonen kuin kävellyt päin aitoja ja möngertänyt menemään. Ehdin jo harkita koko homman perumista ja kotiin lähtemistä, kunnes lopulta muutaman prkleen ja pamauksen avustuksella sain hepan raviin, niin että se jopa pysyi oikeassa askellajissa.
Löysähän se oli kuin mikä, mutta ainakin askellaji oli oikea. Siitäpä vain rataa suorittamaan. Tervehdykseen keilailtiin tiemme laiskasti, hieman kiemurrellen ja pysähdyskään ei aivan tyylipuhdas ollut, sillä Vinski ei seissyt niin kauan kuin pyysin. Päästiin kuitenkin ravilla eteenpäin ja temmonlisäykseen - jossa ei sitten tapahtunut käytännössä yhtään mitään. Pyysin ja anelin, mutta ei, ihan normaalia nöpöhölkkää se poni vain pisti menemään. Oh well, ehkä se siitä. Seuraavan halkaisijan käyntisiirtymä oli asteen parempi, sillä siirtymä oli ihan kivassa kohdassa ja askeleita tuli neljä. Raviin siirtyminen vain olisi saanut olla huomattavan paljon reippaampi ja terävämpi. Käyntiin ja laukannostoa kohti.

Laukannosto sitten lörähti ihan kokonaan, sillä Vinski ei yksinkertaisesti nostanut laukkaa, enkä minä meinannut jaksaa yrittää. Samalla tietysti varmistelin, ettei vahingossakaan posautettaisi läpi kouluaitojen tai muuta vastaavaa. Pääty-ympyrät menivät ravissa ja laukka nousi vasta sille puolikkaalle pitkälle sivulle. Siirtymä raviin tuli oikeassa kohdassa ja täyskaarto oli hyvä - asetukset vain paremmiksi, mutten nyt uskaltanut kun se liikekin oli jossain kaukaisissa haaveissa.

Käyntiinsiirtymän olin unohtaa, joten se tuli ihan myöhässä. Laukannosto onnistui tällä kertaa oikeinkin hyvin ja pääty-ympyröihin olin tyytyväinen! Laukka tuntui hyvältä, itse istuin jopa hyvin, enkä vain levitellyt menemään ja ennen kaikkea ympyrät olivat tarpeeksi suuria. Jes!
Laukan otin hiukan liian aikaisin alas, joka tärähti tajuntaan heti kun sen tein. Täyskaarto oli ihan okei, mitä nyt ravi tippui käynnille kesken kaiken.. Ravi oli aika huonoa tässä vaiheessa, varsin löysää ja toisella sivulla Vinski lähti kaatumaan ihan hulluna oikealle. Sen takia myös kentän poikki ratsastus oli hutiloitu ja huono. Pysähdys oli törkeä, niin hidas, eikä poni edes seissyt, vaikka sekunteja lopulta tarpeeksi tulikin. Raviin ihan ok ja lopputervehdykseen kaivettiin viimeisetkin liikkeen rippeet. Lopputervehdys ja minä romahdin.

Joo-o, en ollut lainkaan tyytyväinen ja lähinnä otti päähän se, että nyt kun vihdoin ajattelin että hei, sehän voisi mennä hyvin, niin eikös tuntunut että kaikki meni pieleen. Kolme kertaa peräkkäin epäonnistumisia, vähän alkaa usko loppumaan.
Nyt kun olen rataa katsonut ja miettinyt, niin joo, se meni ihan hyvin. Se laukka vaan tuskastuttaa, etten sitten saanut muka kahden kierroksen aikana nousemaan. Muutenkin se väkisin vääntämisen maku oli todella kitkerä, kun hevonen ei ottanut yhtäkään askelta ilman että minä niitä sille tarjoilin. Olin aivan loppu, mutta niin taisi olla valkea proomukin. Joten joo, en mä tyytyväinen ole lainkaan. Tuskaista kuinka ei vain liikuta, ei minnekään päin ja sen takia se koko rata suoriutuu huimasti omaa tasoa alempana. Että vaikka teoriassa tuolla olisi voinut päästä läpi ja sinäänsä kaikki sujui. Niin ei, en ole kyllä kovinkaan tyytyväinen muuta kuin pariin hetkeen.

Saatiin palautteet, aika tasaista kutosta (joka taisi johtua harjoituslisästä), jokunen vitonen ja oikeasta laukasta nollaa ja kakkosta.
Alaosastoon olin sen sijaan jopa tyytyväinen, sillä kun vertasi edellisiin kisoihin (vuonna -13 siis) oli jokainen alapiste noussut puolikkaalla ja istunta oli paras, huimasti jopa kutonen. Muutenkin olin yllättävän tyytyväinen istumiseeni tänään, pientä pomppimista, ajoittaista könötystä, mutta suht hyvä.

Tässä vielä ratavideo jos sitä uskaltaa katsoa :)

Ahkerointi on mukavaa

Ihanan lämmintä, aivan ihanaa, yksinkertaisesti mahtavaa!
Mulla oli taas Artsi, tunnilla myös Kaisa, Simo ja Evita, Artsi jatkoi seuraavalle tunnille. Ja Tiina tuli pitämään tunnit, Marianne kun oli liian kiireinen jahdatessaan lampaita pitkin Niemenkulmaa ;)
Minä siinä harjailin ison herraskan ja heitin sen kuteisiin, jonka jälkeen tepsuteltiin reippain askelin kentälle ja hyppäsin satulaan.

Kiitokset Hennalle!

Lähdettiin siitä kävelemään alkukäyntejä. Varsinkin alkuun unohduin jotenkin kävelemään sinne uran tuntumille ja vain puskin käyntiä eteen ja keräilin ohjaa hitaasti käteen. Ihan mukavasti Artsi kävelikin, se eteni ja tuntui jopa reippaalta ajoittain. Jossain vaiheessa tajusin lähteä ihan kunnolla hakemaan niitä ympyröitäkin, joille heppa kääntyi tapansa mukaan oikein siististi, löydettiin asetukset ja palikat aika nätisti kasaan.
Ylitettiin pari kertaa käyntipuomit. Artsi ilmeisesti vähän hiihteli niille ensimmäisellä kerralla, mutta toisella kokeilulla otin käyntiä takaisin, jolloin sähelleltiin puomien yli vähän paremmassa järjestyksessä.
Kiisteltiin siinä sitten tuntilaisten kesken että mitä meidän pitäisi tänään tehdä. Minä kun olin vahvasti sitä mieltä, että meidän pitää puskea harjoitusravia ilman jalustimia niin, että maksa rytkyy ja vatsalihakset huutavat hoosiannaa. Muiden mielipide taisi olla jossain muualla, mutta näillä takuuvarmoilla ideoilla yleensä saa kyllä opettajan ainakin puolelleen ;)

Lähdettiin kevyt raviin ja verkkailtiin hiukan, suuntaa omatoimisesti vaihdellen. Tässä ravissa multa jotenkin jäi se eteenpäinratsastus todella minimaaliseksi, joten meidän ravi oli vähän sellaista ponipuksutusta. Ei se oikein lähtenyt kunnolla eteen kuin ehkä pätkittäin, jotenkin vaan jämähdin lönköttelemään. Tosin vauhdin uupuessa keskityin kyllä asetuksiin aivan täysillä ja varsinkin täyskaarroilla onnistuin saamaan sen nokan molempiin suuntiin hienosti läpi. Artsi oli kyllä tänään jotenkin tosi elastisen ja pehmeän oloinen, sitä oli oikein ilo veivata menemään. Tosin oli hepalla lievää ongelmaa oikealle kaatumisen kanssa, sai taas oikein potkia sillä oikealla pohkeella kun humman mielestä oikominen oli vallan mainio harrastus!
Taidettiin myös ravissa porskutella niiden ravipuomien yli. En kuitenkaan ole ihan varma, mistä voinee päätellä ettei se voinut mennä suunnattoman huonosti, muttei myöskään uskomattoman täydellisesti.
Verkkailu päätettiin vapaalla laukalla. Sai hiukan pyörittää ympyrää ja lämmitellä. Laukannostot olivat lähes poikkeuksetta ihan kamalia, hitaita ja löysiä, mitä nyt pari kertaa onnistuin nostamaan ensimmäisellä pyynnöllä, sen useamman metrin kaivamisen sijaan. Toki voisin tässä puolustautua sillä, että nostaminen oli hankalaa kun ravissa istumisessa oli niin kamalasti töitä, mutta sekin puolustus on hiukan invalidi kun katsotaan edellisiä tunteja ja surkeita laukannostoja kaikkien hevosten kanssa, molemmista askellajeista.

Laukka oli onneksi mukavampaa. Hidastahan se oli, enkä nyt ihan viitsinyt täräyttääkään kunnolla, ettemme esittelisi mitään ylimääräisiä hyppytemppunumeroita kesken rauhaisan verryttelyn. Otin pätkittäin, välillä kääntelin ympyrää (jotka olivat kuulemma liian pieniä - minä ajankin moottoriveneitä, en laivastoproomuja) ja välillä laseteltiin suoraan. Yliteltiin yksittäisiä puomeja oikein hullunkiilto silmissä, kun ratsastaja pääsi toteuttamaan itseään ja omaa puomifetissiään. Artsi tiputteli laukkaa alas vähän turhankin useasti, mutta suurimmaksi osaksi se nousi takaisin nopealla tökkäisyllä.
Ja siis ainakin heppa meni asiallisesti! Se teki kaiken mitä pyysin, siirtymät alas olivat hyvin herkkiä ja nättejä. Kertaalleen nousi väärä laukka kun menin koskettamaan raipalla lavalle ja Artemiksen henkinen tasapaino järkkyi. (Huomasin sen tosin itse, joten sekin oli kuin voitto!) Laukkakin alkoi pyöriä paremmin kun heppa hiukan lämpeni ja kun oltiin hetkinen pumpattu, huomasin että se istuminen alkoi vihdoin tuntua todella helpolta. Ei tarvittu mitän fyysisiä ponnistuksia - siellä piti vain olla ja oleilla. Todella helppo istua, mitä tietenkin auttoi vielä se Artsin keinuhevoslaukka.
Jäätiin käyntiin ja käveltiin välikäyntejä.

Kas tässä, kehuttu ja kadehdittu istuntani. 10+!!

Tehtävämme; vihreä ravia, sininen laukkaa, harmaa rasti on pysähdys ja punaiset ravipuomeja.

Tiina selitti meille tehtävän, joka siis yksinkertaisuudessaan oli kiemurauraa puomien yli, sitten ravipuomien ylitys, joiden jälkeen heti pysähdys. Pysähdyksestä laukannosto, yksittäisen puomin yli ja suoralla uralla siirtymä takaisin raviin, kuten kuvastakin näkyy. Sai ottaa jalustimet pois tai pitää ne jalassa, mikäli epäili ettei kykene tekemään ravi-laukkatehtävää ilman. Itsehän siis tietenkin otin ne jalustimet pois, olen odottanut tätäkin jo aivan liian kauan. Eihän ole mitään parempaa kuin parinkymmenen asteen helteet, joihin yhdistetään kunnon duuni ja ratsastelu ilman jalustimia. Loistavaa!
..Tosin pienessä mielessäni pohdin kyllä idean järkevyyttä. Tehtävä käsitti koko kentän, eli jouduimme menemään pitkästä aikaa myös hurjan pelottavaan porttipäätyyn. Ja ikään kuin se ei vielä riittäisi -> jouduimme laukkaamaan kohti superpelottavaa porttipäätyä, ilman jalustimia... Artsin kanssa, joka juuri keskiviikkona oli täräyttää tädin tantereeseen. Loistosuunnitelma, mutta päätin olla lainkaan epäilemättä pärjäämistäni. Aina pitää yrittää, tuntuu se kuinka typerältä tahansa.

Kukaan muu ei jostain syystä ymmärtänyt tehtävänantoa, joten pääsimme Artsin kanssa näyttämään mallia! Lähdettiin sitten puksuttelemaan ja yllätin jopa itseni kun istuin niin hyvin siellä ilman jalustimia. Ei ollut edes vaikeuksia, taidan uskoa itsestäni liian vähän.
Ravailtiin tosiaan iloisesti sinne porttipäähän ja aloitettiin kiemurauran ratsastus. Hevonen hieman kyttäili pelottavaa päätyä, mutta kulki vallan nättiä ja halvatun löysää ravia. Artsin kanssa tuo harjoitusravi on vaan niin tuhottoman hankalaa - kuten jo totesin, on se istuminen siellä hitonmoista rytkymistä (vaikka siellä pysyy, niin kyllähän mulla rytkyy jokainen ruuminosa siellä mukana, iso hevonen se kuitenkin on) joka vaikeuttaa huomattavasti sitä ravin auki ratsastamista. Ja kun Artemiksella on vielä tuo piaffipakkomielle, jonka takia se eteneminen on hankalaa, kun hevonen vain leijailisi metrin maanpinnan yläpuolella. Siksi nytkin se ravi jäi koko ajan ihan hirmuisen löysäksi, kun en vain saanut sitä eteen. (Tai vaihtoehtoisesti en hetkittäin uskaltanut pumpata sitä hevosta eteen ihan määrättömästi.)

Reitti toimi siinä hyvin, puksuteltiin oikein ylväinä ja näytettiin mallia. Ylitelttiin ravipuomit kuin norsu posliinikaupassa ja pysähdys pääsi hiukan venähtämään kun en ollut ajantasalla. Sitten tulikin se kauan odotettu: laukannosto kohti porttipäätyä ja vieläpä pysähdyksestä! Ei mua edes jännittänyt, mikä oli hyvä lähtökohta tälle hankaluudelle.
Mä yritin kyllä nostaa, mutta heiluin vain epätoivoisesti kyydissä ja Artsi lähti kilttinä poikana raviin. Koko pitkän sivun mä koitin nostaa, mutta heppa vain ravasi ja pääty lähestyi uhkaavasti. Lopulta tein insinööritason ratkaisun ja ajattelin, että kun pohje ei mene läpi, niin minäpä nyt ihan vaan kosketan tällä raipalla lavalle. Ei muuta kuin tuumasta toimeen siis - heitin raipan sisäkäteen ja kosketin, jolloin Artsi sitten tuumasi että jahas, akka on sitten oikein hyvä ja laukkaa keskenään vain. Se vetäisi pään alas ja heitti hiukan takapäätään, oikein sellainen kiukuttelupukki "ei mua saa komentaa, mä teen mitä mua lystää!" Heti kun heppa sai jalkansa takaisin maahan, pääsin mä jo ylös ja nykäisin homman raiteilleen, sillä en halunnut edes yrittää mitä tapahtuu jos Artemis lähtee valloilleen kun mulla ei ole niitä jalustimia.

Siihen yhteen pukkiin se tosiaan jäi ja muutaman pidätteen jälkeen löytyi raviinkin tahti. Tiina naureskeli meille (:D) ja käski ottaa ympyrälle uuden noston, joten ravailtiin puolikas ympyrä ja otettiin toinen puoli laukkaa. Ei mitään ongelmaa, Artsi löysi sisäisen aikuisensa ja laukkasi kuin ei olisi muuta ikänään tehnytkään. Sitten vaan siirtymä raviin ja jatkettiin tehtävää kuin mitään ei olisi tapahtunut.
...Mutta mä vaan ihmettelen mikseivät muut tehneet tätä kevätjuhlanumeroa! Me näytettiin hei mallia, muiden olisi pitänyt seurata esimerkkiä.

Ratsastettiin tehtävää kauan ja antaumuksella. Koitin hakea mahdollisimman hyviä reittejä ja asetuksia väleihin, yliteltiin puomit aika löysästi melkein joka kerta. Itse kuitenkin istuin varsin kivasti ja saatiinpa koko ajan suoritettua sitä mitä halusin.
Pysähdykset paranivat kun minä valmistelin ne ajoissa. Saatiin joitakin todella nopeita pysähdyksiä ja ainakin Artsi reagoi pidätteisiin todella herkästi. Osaan niistä pysähdyksistä tuli jopa sellainen tarmokas ja hyvä fiilis, kuin ne olisivat oikeasti onnistuneet tosi hyvin. Laukannostot sen sijaan olivat poikkeuksetta joko huonoja tai vähän vähemmän huonoja. Karkeasti sanottuna ehkä puolet nousi ennen yksittäistä puomia, loput sen jälkeen tai siinä päällä. Ihan suoraan pysähdyksestä ei varmaan noussut kertaakaan, joskus tuli käyntiä, joskus hiukan ravia ennen laukkaa. Laukka kuitenkin toimi nätisti, päästiin sen puomin yli jotain yhtä poikkeusta lukuunottamatta aika sulavasti, minä istuin hyvin ja ongelmitta, eikä Artsi tehnyt minkäänlaista numeroa siitä porttipäästä. Kyllähän se tuijotti, mutta keskittyi olennaiseen ja siirtyi tosi hienosti takaisin raviin laukasta. Muutamat siirtymät kyllä lösähtivät ja laukattiin läpi kulman, mutta nekin taisivat olla mun omaa sähläystäni. Olen myös suunnattoman tyytyväinen siihen mun istumiseen niissä siirtymissä. Rytkyin kyllä, mutta en ollut toimintakyvytön seuraavia kymmentä metriä, vaan kykenin ihan heti ratsastamaan ja keskittymään. Jes!
Ja siis Tiina nyt käski nostaa sitä Artsin nokkaa ja ratsastamaan takajalkoja aktiivisemmaksi. Yritin ja onnistuin parin askeleen ajan. Vaan niin, on sitä huomattavan paljon helpompi ratsastaa eteen kevyt ravissa, kun ei tule tuota liitelyvaihdetta kuten harjoitusravissa.

Tehtiin oikein hyvin, joten saatiin siirtyä keventelemään. Pari kierrosta löysemmin ohjin, pyöritin jokusen ympyrän mutten sen enempää keskittynyt tekemään mitään. Ehkä me toisaalta työskenneltiinkin jo tarpeeksi, lämpötilakin vaan kohosi kun aurinko nousi korkeammalle.
Siitä käyntiin ja loppukäynnit.

Nyt en saisi puhuakaan, heh. Mariannekin on saattanut mainita jotain mun pakkomielteisestä mölötyksestä, mutta kun! Täytyyhän sitä saada kommenttiraita myös ratsastukseen.
Mä olin varsin tyytyväinen taas. Artsi on alkanut hurjan villiksi, pysyen silti laiskana. Mutta siis se menee paremmin kuin ennen. Ja suoritettiin tätä vaikeaa tehtävää, tehtiin hyvää laukkaa ja vaikka mitä! Oikein hyvä siis. Ihan en tiedä mitä mieltä olen tuosta proomun puolikkaasta, mutta kai se nyt ihan menettelee tällä hetkellä ainakin.

Keskelle, alas ja Artsi jatkamaaan töitään. Itse kävin vain kuvailemassa ja taluttamassa hiukan Seppo-ponia, jonka jälkeen kotia kohti vaan.

Ja hei, tässä on video! Artsin hurjailutkin tulivat videolle vastoin kaikkia odotuksia :D

Vastakohdat täydentämässä toisiaan

Yllätys oli suuri, kun ratsuksi oli valittu Pomo. Siis pitkästä aikaa ja vieläpä jotenkin aivan puskista! Mikäpä siinä tosin, vaikka mulla pienet epäilyni asian suhteen olikin. On kuitenkin ihan kiva nähdä ja testailla Pompelia, sillä niin vaikeaa sen kanssa aina on (ja tulee olemaan).

Tunnilla olivat myös Jack, Vinski, Simo, Kitty ja Nikkis, Pomo vain mun kanssani.

Umpiluupääponi tuli harjailtua siinä rauhassa ja heitettyä se varusteisiin. Se sama umpiluupää tuli myös täräytettyä päin minun kameraani ja tulen varmasti näkemään painajaisia siitä äänestä vielä seuraavalla vuosisadallakin.

Lopulta lähdettiin kentälle ja siis poni oli jopa aika positiivisen oloinen. Se kulki joka paikkaan suhteellisen reippaasti ja hyvällä fiiliksellä, ei tarvinnut epätoivoisesti raahata kyrsiintynyttä ponia mukanaan.

TÄSSÄ olisi video, jonka Tiia kiltisti kuvasi (ja minä näin vähän enemmän vaivaa tällä kertaa!)

Henna kuvasi! 

Kiipesin selkään ja Pompeli taas osoitti ne huikaisevat kykynsä paikoillaan seisomisen suhteen. Eikä siinäkään muuta, mutta mä olin suorastaan tipahtaa kyydistä kun se pieni ja kovin kapea poni lähtikin tinttaroimaan alta :D Herranen aika - hevosten ja koulusatuloiden jälkeen oli olo todella iso tuon poniotuksen kyydissä, mikä näkyikin mun taidokkaassa istunnassa. Muunmuassa kädet seilasivat vähän väliä jossain alhaalla, ylhäällä, välillä melkein ristissä ja ponin korvissa. Jalat heiluivat enemmän kuin yleensä ja huojuin etukenossa (tai no, viimeksi mainittua teen kyllä muutenkin koko ajan, joten ehkei se johtunut kulttuurishokista!)

Alkukäyntejä otettiin ihan rauhassa, minä hain fiilistä itseeni ja poniin. Tuupin heppaa eteenpäin ja tein voltteja, päätin nyt myös ottaa ihan tosissani sen Pompelinkin asettamisen. Musta meinaan tuntuu että aika useasti annan Pomon luikerrella vähän sormien välistä "koska en sitä kuitenkaan osaa ratsastaa". Nyt oli aika ottaa itseään niskasta kiinni ja yrittää parhaansa ja se siis alkoikin oikein hyvin..

...Kunnes sitten totesin, että vaikka kuinka yritän, en siltikään saa sitä asetusta oikeasti läpi! Sain nenän ihan kivasti kääntymään ja jotain asteittaista taipumista aikaan, mutta kun sieltä puuttui se kunnon antautuminen ja läpi tuleminen. Se ei vaan tapahtunut, ei vaikka olevinaan kaikkeni tein. Tämähän onkin se syy miksi meillä ei vaan ponin kanssa synkkaa: mä en tiedä mitä teen väärin, kun tuntuu että mitkään mun vippaskonstini eivät toimi. Kaikki muut saan läpi ja kulkemaan, mutta Pomolla on jotkut ihan omat kuviot, joita en vain mitenkään löydä.

Käyntiä se käveli kuitenkin ihan mukavasti eteenpäin ja kyllähän se kääntyikin. Mutta!

Siirryttiin siitä kevyt raviin ja kuten videostakin huomaa, juoksi poni ensin alta kuin pikakiituri, samalla kun minä mietiskelin syntyjä syviä. Samoin meillä oli siinä hieman kääntymisongelmia ja minä olin hivenen hukassa. Edelleenkään en ymmärrä sitä kääntymisongelmaa, mikään ei vaan toiminut. Minkään muun hevosen kanssa ei ole aikoihin ollut noin vaikeaa se kääntyminen, koska kaikki muut ihan vaan yksinkertaisesti kääntyvät (tai jos eivät käänny, saa sen pohkeen läpi vaikka raipalla näppäisemällä). Mutta Pomo, se taas yksinkertaisesti vain puksutti uraa pitkin ja jämähteli toisten perään. Raipalla kun yritin muistuttaa jalasta, keksi poni vain kaahata alta kahta kauheammin. Ulko-ohjakin oli kyllä kädessä, mutta kun PomPom käytännössä jäkitti sisäohjaa vasten ja pohje tuntui kaikuvan kuuroille korville. Lopulta väänsin sieltä jokusen kerran ihan taas väkisin; sisäohjaa, ulko-ohjaa ja samaan aikaan kun takoi vielä ulko-pohkeella, niin kyllähän se sieltä kääntyi. Sen jälkeen se kääntyi helpommin ja homma sujui...

..Kunnes ihan yhtäkkiä poni taas keksi että kääntyminen on mälsää. Hyvienkin pätkien jälkeen jouduin vaan moukaroimaan pohkeella ja kiskomaan ohjalla, kun mukamas ei mikään muu toiminut. Kaikkien muiden kanssa on tuntunut löytyvän jonkinlaisia työkaluja siihen herkistämiseen ja kaikki muut olen saanut nyt viime aikoina kulkemaan, mutta sitten on tämä yksi umpiluupääkaakki, jonka ajatus kulkee täysin eri radalla kuin meikäläisen ;)

Aina silloin kun poni kääntyi, oli meno ihan mukavaa. Saatiin tahti rauhalliseksi ja pian Pomo olikin jo löysä ja pohkeen takana. Sain sen omin avuin liikkumaan paremmin, joten tein sitten taas iloisesti niitä voltteja ja asettelin läpi. Läpihän se ei taaskaan tullut, mutta asettui sentään kohtuu mukavasti ja paremmin kuin silloin joskus.

Iloisesti me puksutettiin ravia, kunnes Marianne sitten yhtäkkiä keksii että ei - poni ei liiku lainkaan tarpeeksi. Pompeli oikeastaan huijasi mua siinä: kun pyysin eteenpäin, huiskautti poni häntää ja polkaisi jalan tomerammin maahan. Vauhti ei juuri kasvanut, mutta tämä maneerinen käytös hämäsi minua aina sen verran, että kuvittelin Pomon ravaavan hyvin. Tein siinä kuitenkin työtä käskettyä ja rätkin vaan hevosta liikkeelle joka kerta kun Marianne huuteli että ei se liiku vieläkään. Varmaan neljännellä kerralla alkoi tapahtua ja sen eron huomasi kyllä sokeakin, kun loppujen lopuksi Pomo päätti lähteä liikkeelle. Se ravi muuttui aivan erilaiseksi, niin aktiiviseksi ja eteneväksi, takajalatkin liikkuivat mukana laahustamisen sijaan. Kun asia vietiin läpi, tuli poni myös tosi kivasti pohkeen eteen ja vaihteeksi sai tuntea kuinka mukavaa on, kun Pomo oikeasti lähtee eteenpäin kun painat pohjetta, sen sijaan että se vain nyrpistelisi naamaansa tympääntyneenä!

Käveltiin hiukan välikäyntejä, jonka jälkeen jakauduttiin kahdelle pääty-ympyrälle, me Vinskin ja Jackin kanssa. Aloitettiin ihan harjoitusravi-käynti -siirtymillä. Se alkoi aikalailla niin kuin saattoi kuvitellakin, eli kun siirsin ponin raviin, juoksi se alta pää taivaissa kuikuillen. Yllättävän nopeasti sain touhuun jotain tolkkua ja itseni ehkä hiukan paremmin kasaan. Haastoin myös itseni ja lähdin heti tekemään niitä siirtymisiä. Mulla on selvästi suuria ongelmia siirtymien kanssa, ne tuntuvat aina pilaavan kaiken. Siksi kai niitä pitäisi tehdä enemmän, eikä aina vain skipata siirtymiä kun ne eivät sovi mun feng shuihin.

Niiden piti olla ihan nopeita siirtymiä käyntiin. Kyllä ne siinä ihan mukavasti sujuivatkin, ei siinä mitään. Muutaman väkerryksen ja tahdin hakemisen jälkeen poni alkoi olla kuulolla sen verran, että siirtymät tulivat istunnan kautta molempiin suuntiin. Käyntisiirtymät olivat suhteellisen kevyitä ja raviinkin lähdettiin reippaasti. Silti siinä oli sellaista tiettyä ongelmallisuutta. Käynti oli turhan kiireistä, ei tarpeeksi isoa ja jotenkin vähän hutiloitua. Ravi taas jäi pohkeen taakse ja samaan aikaan poni onnistui silti tuntumaan jopa jäykältä ja jännittyneeltä. Siirtymät kuitenkin onnistuivat oikein hyvin, varsinkin kun tällainen tehtävä on oikeasti mulle ihan liian vaikea. Pelkkien siirtymisten teko nopealla tahdilla - ei onnistu, jännityn kai liikaa.

Panokset kovenivat kun otettiin mukaan nopeat siirtymät laukkaan. Sai nostaa käynnistä tai ravista, mutta mulla oli harjoitusravivajaus (ja ravissa mun on vaikeampi saada Pomo tahtiin) joten tein ravi-laukka -siirtymiä. Ympyrällä, reippaassa temmossa. 

Vasen kierros meni sinäänsä ihan hyvin. Välillä hissuteltiin pidempiä aikoja kun toiset olivat muka jotenkin edessä ja kun ponini ei muka jotenkin kääntynyt... Tuli sieltä kuitenkin paljon nostoja ja kivaa tekemisen meininkiä!

Nostot olivat aivan kökköjä. Laukannostot ovat nyt aivan pohjamudissa, ihan oikeasti. Siis siirtymät laukkaan olivat niin löysiä, välillä puskettiin kierroksenkin verran ravia kun ei vaan noussut! Välillä ponikin vaikeutti operaatiota ja yritti karata toisten ympyrälle, mutta moiset puuhat onnistuin sentään kitkemään tarpeeksi ajoissa. No, löysiä nostoja. Laukka oli sen sijaan tosi mukavaa, poni kulki nätisti, pysyi reitillä ja minä istuin kivasti, sitä pientä kököttämistä lukuunottamatta! Siirtymät raviin tulivat kun pyysin, osan istuin läpi oikein hyvin ja lopuissa pääsin sitten rojahtamaan eteenpäin. Ravi pysyi lapasessa, vaikka poni koittikin juosta alta ja jännittyä ihan mahdottomaksi, kun sillä olisi ollut niin kova kiire laukkaamaan.

Kun vaihdettiin suuntaa jäivät muut kai kävelemään, mutta minä sitten jatkoin. Marianne ei mielestäni käskenyt kävellä ja mulla oli hyvä flow jatkaa laukkaa, niin miksipä ei? Kyllä sitä ehtii sitten haudassa lepäillä ja silleen.

Sen takia tämä oikea kierros alkoi paremmin. Meillä oli tilaa ja mä sain rauhassa keskittyä. Nostot olivat edelleen löysiä, mutta nyt niitä tuli paremmalla tahdilla. Välillä pyörittelin laukkaa kierroksen verran, joskus otin oikein urakaksi saada mahdollisimman vähän ravia laukkojen väliin. Parhaimmassakin tapauksessa taisi tulla ainakin viisi raviaskelta, mutta alku se on sekin. Lopulta sitten käveltiin hieman ennen loppuraveja, joissa Pomo oli varsin mukava. Ensin se kaahotti vähän alta, mutta rauhoittui sitten ja venyi taas silleen omaehtoisesti hieman pidemmäksi. Nyt sain välillä itsekin sitä houkuteltua tuntumalle, mutta taas näkyi yksi näistä monista ongelmista Pompelin kanssa: kyllä se itse venyy, mutta kun se tosiaan tekee sen itse ja lopettaa sen myös itse. Mulla on vähän sellainen olo, ettei mulla ole minkäänlaista sananvaltaa koko touhuun.

Siitä syystä taisi iskeä pikkuinen jännitys näissä loppuraveissa. Musta vaan tuntuu etten hallitse sitä ja että poni ei kuuntele, että mä en osaa tehdä siellä oikeita asioita. Ei se enää sellaista pelkoa ole, mutta sellainen pieni hetkittäinen fiilis, kun vaan tuntuu että itse roikkuu mukana kun poni tekee mitä sitä huvittaa. Pomo on selvästikin liian itsenäinen poni minulle!

Siirryttiin käyntiin ja käveltiin.

Marianne oli sitä mieltä että tämä oli hauska valinta. Nii-in. Eihän se huonosti mennyt ja olin kyllä oikein tyytyväinen. Näki vaan ne kaikki asiat ja ongelmat, joiden takia olen yhä vakaasti sitä mieltä, että jostain syystä me ei yhdistytä Pomon kanssa. Jos joskus löydän siihen samanlaisen yhteyden kuin melkein kaikkiin muihin poneihin, on se varmaan selvä merkki tulevasta maailmanlopusta tai jeesuksen saapumisesta. Tosin, never say never ja enpä olisi uskonut koskaan tulevani toimeen Kaisankaan kanssa. Eipä siis sovi menettää toivoa, vaikka vähän toivottomalta tuntuukin.

Keskelle ja alas selästä, jonka jälkeen poni talliin ja harjaukseen. Sitten ripsakasti kotiin - töitä onkin enää ensi viikko ja sen jälkeen alkaa hiljalleen koulu! Budjetointi on vielä täysin kesken, pitäisi kai vaivautua hieman laskeskelemaan ja kaikkea.

Luotan kuitenkin siihen että kaikki järjestyy, karma toimii tosi hyvin ja niin edelleen. 

Voisin ryhtyä motoristiksi

Ylimääräinen tunti ja aurinko paistoi ja loma ja kaikki on hyvin! Aloin tässä ihan vain mielenkiinnosta katsella koska olen viimeksi tippunut ja tästäkin ihmeestä alkaa olla jo vuoden verran - edellisen kerran kun tipuin kai 11. päivä syyskuuta 2014.
Samalla tuli todettua kuinka vahva stressitila mulla on ollut silloin päällä. En edes muistanut että se vaikutti niin suuresti, mutta näemmä olen ollut aivan maassa. Ihan hirveän positiivinen en kai ole vieläkään, mutta se suurin negatiivisuus on kuitenkin jossain piilossa. Mutta niin - ero on aika huima. Se kuinka surullinen mä olin kerta toisensa jälkeen, eikä mikään oikein innostanut. Sitten taas nyt mulla on tässä monen kuukauden edestä tekstejä, joissa leijun elämän ihanuutta ja hyvää ratsastustaitoa. Se, onko syy ollut pelkästään liiallisessa Evitalla menossa, vaiko siinä stressissä, jota se epämääräisyys aiheutti, on hirveän hankala sanoa. Sen mä kuitenkin tiedän, että tällä hetkellä mua ei hirveästi edes ahdista, vaikka tiedän että kohta mun pitäisi oikeasti elää köyhästi ja säästäväisesti. Mulla on suunnitelmia tässä valmiina ja vahva luotto siihen, että kaikki järjestyy. Kaikki on järjestynyt tähänkin asti, kenties ihan sen hyvän karman ansiosta, joten enköhän mä selviydy myös köyhästä opiskeluajasta.
Ja olenpahan nyt saanut ratsastaa kahdesti viikossa. Jos oikein petraan ja yritän, niin tuskin tämä taito ainakaan romahtaa vaikka kerrat vähenevätkin.

Vaan tosiaan, mulla oli tänään Kaisa, tunnilla myös Sakari, Jack, Artsi ja Simo, Kaisa vain mun kanssani. Kyllä mä olin iloinen ja kai mä sitä toivoinkin. Niin hauskaa kun nyt vaan kerta toisensa jälkeen toivon meneväni Kaisalla ja jaksan riemuita vinosta, kyrmyniskaisesti putteponista. Meillä vaan on niin hyvä flow ja sen kanssa on niin hauska tehdä töitä, kun homma sujuu aika kivasti. Ei ongelmitta, mutta silti hyvin. Tulee hyvä mieli kun saa niitä asioita toimimaan.
Päädyin sitten menemään ilman satulaa, koska ensimmäinenkin tunti humputteli ja koska meidän piti ilmeisesti mennä Simo-ponin henkiseksi tueksi ;)
Harjailin puten, heitin suitset päähän ja kipiteltiin kentälle.

Henna ja Tiia kävivät kuvaamassa!

Hyppäsin selkään jakkaran kautta ja sitten lähdettiin kävelemään. Kaisa tuntui hivenen hitaalta, joten heti kun sain itseni edes etäisesti oikeinpäin sinne selkään, aloin tuuppia heppaa reippaampaan askellukseen. Tehtiin jokunen voltti ja jostain syystä meinasin ihan unohtaa että asetusta voisi ottaa läpikin sen sijaan, että vain kävelee iloisesti kaarteilla sen rautakanki-puten kanssa. Sain hiukan nokkaa sisälle, sitä paremmin mitä enemmän viitsin yrittää. Ei Kaisa niin jäykältä tuntunut kuin parina viime kertana, antoi se helpommin periksi, mutta kyllä rouva vaan silti niin tajuttoman jäykkä oli. Kunnolla sai veivata, ennen kuin se edes harkitsi taipuvansa mihinkään suuntaan.
Käyntiäkin sain kyllä eteenpäin ja se tuntui ihan hyvältä. Toki siinä hämää aina se, kun ilman satulaa menee - paha sanoa olenko niin täti, että kuvittelen kaiken pienemmän riittävän, kosken uskalla pyytää enempää.

Aloitettiin ihan siten, että pyydettiin pidempää käyntiä ja lyhyempää käyntiä. Mä pyysin eteen aina pitkillä sivuilla ja lyhyillä otin parhaani mukaan takaisin. Pidennykset olivat oikein hyvin, ekoilla kerroilla joutui hiukan naputtelemaan, mutta sitten mamma alkoi herätä ja sitä sai eteenpäin pelkällä myötäyksellä ja istunnalla. Päästin sille ohjaa ja kaivelin sieltä mahdollisimman pitkää, mutta rentoa käyntiä. Se tuntui oikein hyvältä, Kaisa pysyi matalana ja tuntui jopa etäisen herkältä, Mariannekin kävi kehumassa suoritustamme.
Lyhentely on tietenkin hankalampaa, olemme niin levottomia sieluja. Meni se silti suhteellisen hyvin, ehkä jopa yllättävän hyvin. Kaisa hidastui, sain ohjaa kerättyä käteen ja oli aina jotain, josta lähteä tuuppimaan sitä käyntiä auki.

Sen jälkeen otettiin vielä muutamat väistätykset. Ihan vaan uralta keskemmälle ja takaisin, eikä siitä tullut yhtään mitään. Mä koitin karahdella etukenoon, jalustimille en nyt sentään päässyt kun niitä ei ollut. Kaisa taas hiihteli menemään ja se oli vähän sellaista veivaamista. Tuli kai sieltä jotain ajatusta sinnepäin, mutta ei se kyllä onnistunut yhtään. Ei niitä väistöjä kyllä muutamaa toistoa enempää edes tehty, joten samahan tuo.

Lähdettiin kevyt raviin, jota otettiin vapaassa järjestyksessä uraa pitkin. Mä yritin sen kevennyksen kanssa parhaani, mutta käytännössä keventelin vain pitkillä sivuilla, kun tahti oli täysin kunnossa. Ympyröillä en viitsinyt edes yrittää, kun tuntui liikaa siltä, että hevonen katoaa alta kesken kaiken.
Ravi oli oikeasti todella hauskaa. Kaisa puksutti sellaista tasaista tädinkuljetusravia, jossa oli helppo ja mukava istuskella vain mukana. Annoin tahdin olla vähän hidas ja otin enemmänkin työn alle sen asettelun, Kun oikein aloin hakemaan nokkaa sisälle, huomasi hyvin kuinka jäykkä se poni edelleen oli. Kyllä se periksi antoi huomattavan paljon helpommin kuin viime kerralla, mutta silti välillä tuntui että vaikka miten venkslaa, pyytää ja pakottaa, niin hevonen ei muuta kuin ravaile niska jäykkänä menemään. Tehtiinkin sitten ympyröitä ja mä vaan veivasin sitä asetusta läpi. Muutamia ympyröitä joutui aina tekemään, ennen kuin sain sen pienen myötäyksen hevosen puolelta. En mä tänään ihan tajuttomia asetuksia ja myötäyksiä edes hakenut, mutta halusin että satulattomuudesta huolimatta Kaisa on ainakin jossain määrin oikeinpäin ja nokka sisällä.
Ravi oli hyväntuulista ja homma sujui oikein nätisti. Vähän löysää, vähän enemmän olisi voinut taivuttaa. Poni kuitenkin liikkui ja pää kääntyi, ratsastaja pysyi selässä ja Kaisa kääntyi varsin kivasti. Hyväntuulen humputtelua, meillä oli vallan mukavaa.

Siirryttiin käyntiin ja hengähdettiin hetki ennen laukkatyöskentelyä, jossa oli ideana vain se, että muut vääntävät harjoitusravia ja pyörittelevät voltteja, samalla kun yksi täräyttelee laukkaa keskiympyrällä.
Kun siirryttiin raviin, puskivat Kaisan ravigeenit viimein esiin ja mummeli pisteli maha hyllyen menemään. Kääntyminenkin pääsi unohtumaan kun oli niin kiire vain pistää töppöstä toisen eteen! Saatiin suhteellisen nopeasti vauhti aisoihin ja pienen muistuttelun jälkeen huomasi heppa, että ulkopohkeesta tosiaan kuuluu kääntyä. Sen jälkeen töpsöteltiin ihan kiltisti sitä ravia, mitä nyt välillä piti hiukan laittaa poweria siihen menoon. Onhan se nyt vallan tylsää mennä aina nätisti ja rauhallisesti.

Laukkaa otettiin ensin vasempaan kierrokseen. Ensimmäinen laukka meni niinkin hyvin, että Kaisa ei kääntynyt vaan posotti suoraa uraa jonnekin omille teilleen, tiputti laukan ja kun sain sen nostamaan takaisin, niin eikös putte keksinyt pelästyä vallan kamalasti kentän laidalla olevia ihmisiä! Meinasi tätiä hirvittää kun heppa kiihtyi hurjaan vauhtiin ja karkasi sen pari askelta kauemmas! Keräilin itseni takaisin ryhtiin ja jatkettiin entistä päättäväisempinä, minuahan ei pöljät putet kuskaa yhtään mihinkään.
Laukka nousi oikeastaan ihan kivasti ja Kaisa alkoi pysyä ympyrällä. Vauhtia oli ihan liikaa ja mulla oli hermeettisiä hankaluuksia siinä istumisessa sen reitin takia. Tehtiin pari ympyrää, pysyin selässä, en ihan koko aikaa maannut etukenossa ja sitä rataa. Omalla tasollani se oli varsin hyvää suorittamista.
..Kunnes sitten Kaisa sinkaisi kavereiden luo uraa pitkin ja hieno laukkamme lopahti siihen :D

Toiseen suuntaan otettiin käyntiä kun muut laukkasivat. Ja siis se laukka oli aika omalaatuista. Maailman vinoin Kaisa ja maailman surkein satulatta ratsastaja pistivät parastaan - hevonen kaatui sisälle kuin uppoava laiva, samalla posottaen sitä laukkaa eteenpäin niin kovaa kuin töppöjaloistaan pääsi. Kyydissä keikkuva ratsastaja sitten kaatui mukana aivan epätoivoisesti, yrittäen samalla vain paukuttaa hevosta suuremmalle reitille. Tasapaino petti minut kerta toisensa jälkeen ja Kaisa oli lähes tulkoon holtiton, kun se vaan kaatui ja yritti punkea omille reiteilleen. Laukkakin tipahteli kun täti keikkui jossain kaulan tienoilla ja homma oli aivan hullua! Saatiin jokunen askel aina välillä, niin että minä olin mukana ja Kaisa ei ehkä näyttänyt aivan päättömältä kanalta. Mutta joo, vaikeaa se on. Se on niin vino ja mulla on niin paljon ongelmia ihan satulankin kanssa siinä laukassa istumisessa. Pysyin kuitenkin kyydissä ja saatiin laukattua, joten olemme saavuttaneet tavoitteemme!

Otettiin vielä hiukan loppuraveja, joissa oli taas joku oma show pystyssä. Kaisa ei selvästikään ymmärrä olevansa vanha ja viisas melkein-eläkeläinen. Nytkin se keksi, että tiellä kävelevä koira on hurjan pelottava ja sitähän piti kyylätä, vähän jopa karata siltä. Olihan se ihan hirveää että se koira kehtasi tulla siihen tielle - olihan se koko tunnin ajan seissyt kentän laidalla erittäin huomaamattomasti.
Sen ajan, jota Kaisa ei käyttänyt kyyläilyyn ja ravigeenien esittelyyn, meni hevonen kuin puolikuollut ameeba. Lösähdeltiin käyntiin ja ravi oli kuin nukkuneen rukous. Vähän mietin että pitäisikö ponin aivoituksille taas itkeä vai nauraa, mutta koitin hyödyntää ne rauhalliset hetket antamalla ohjaa ja tuuppimalla ravia eteen. Kyllä se hevonen tuntui aika rennolta, se jopa melkein venyi ja rentoutui sinne ohjan perään. Ei ihan ja se "melkeinkin" tapahtui vain hetkittäin. Hyvää mieltä se silti tuotti, joten voitiin iloisesti siirtyä käyntiin ja kävellä.

Kaisa ei kuulemma ole enää niin vino, mutta se on jäykkä kuin rautakanki. Jep, sitä se ainakin on. Vinouteen on tämän laukkasession jälkeen paha ottaa kantaa ;)
Olin joka tapauksessa tyytyväinen. Se oli varsin hauskaa ja helppoa humputtelua. Väistöt ovat vaikeita ja sen suorassa istumisen kanssa pitää vaan työskennellä. Kyllä mä vielä joskus saan ruhoni hallintaan siinäkin askellajissa, se vaan vie enemmän aikaa.

Kyllä voi heppa olla itsetyytyväisen näköinen ;)

Keskelle ja alas selästä. Pikku-heppa talliin, harjailin sen nopeasti ja sitten pikkuhiljaa kotia kohti.
Nyt sitten vaan nukkumaan ja huomenna katsomaan, kuinka hyvin täältä jaksaa herätä. Kyllä meinaan huomaa että on ollut pari viikkoa taukoa, huomasi jo keskiviikkona, saati sitten nyt kun piti roikkua maantiekiitäjän kyydissä.

Ja hei! Tässä olisi vielä se epämääräinen videokooste - täysin musiikitta, koska yritän ehtiä ajoissa nukkumaan ja sitä rataa.
Siinä nyt on väistönyritystä (heh..), taivuttelua ravissa (ja pikkuinen myötäys Kaisalta), Kaisan raviunelmat ja sitten käytännössä koko laukka vasempaan kierrokseen.

Tanssi mun kanssa hurjemmin

Eilen Henna tuli kuvailemaan, joten tuli hieman videota ja kuvia! (TÄSSÄ video.)
Mulla oli hieman toiveena ja kenties odotuksenakin että pääsisin Kaisan selkään taas pitkästä aikaa - siitä kun olisi kiva saada lisää videota kun poni menee huomattavan paljon paremmin kuin silloin ekalla kerralla kun vain tipahtelin kyydistä :D

Sanaton toiveeni toteutui, kun ratsunani toimi Kaisa, tunnilla myös Pomo, Nikkis, Vinski, Simo ja Evita, Kaisa oli jo toisella tunnilla. Ja oli lämmin, IHANAA ja hallelujah! Tätä mä olen odottanut, ei ollut kylmä vaan melkein jopa kuuma. Rakastan tätä, ihana kesä.
Vihdoin pääsi ottamaan aurinkoa ilman pelkoa jäätymisestä ja flunssan saamisesta.
Meidän tunnin alkaessa kipittelin sitten Kaisan luo ja nousin selkään.

Lähdettiin kävelemään. Kaisa oli aika nuutunut lämpimän ilman ja edeltävän tunnin ansiosta, joten täräyttelin heti alkuun hepalle vähän moottoria käyntiin. Alkuun se oli yhtä tyhjän kanssa, mutta kun aikani aktivoin käyntiä, jaksoi hevonenkin viimein kävellä jopa reippaasti eteenpäin. Sain sen oikeastaan jopa melkein juoksemaan alta, mutta jotenkin näin sen parempana vaihtoehtona kuin sen jatkuvan matelun.
Tein siinä voltteja ja hain asetusta läpi. Kaisa oli jokseenkin kova ja kankea, jouduin ihan hirveän kauan pyytämään ja houkuttelemaan, ennen kuin se lopulta antoi edes vähän periksi. Muutamien toistojen jälkeen löytyi asetus hieman helpommin, mutta kyllä sitä aina sai venkslata vähän turhankin paljon. Poni kuitenkin kääntyi kivasti, eikä näin käynnissä edes kaatunut mihinkään suuntaan (mikä saattoi johtua myös vasemmasta kierroksesta!)

Pysäytettiin hevoset ja mietittiin hetki takaosakäännöksen syvintä merkitystä. Sen jälkeen alettiin suorittamaan, pysähdyksen kautta muutamat takaosakäännökset. Siis ne olivat ihan ookoo, kun ajatellaan että tein niitä nyt Kaisalla, jonka kanssa meillä on edelleen tuo hidastaminen ongelmallista. Saan kyllä pysäytettyä ja tehtyä jopa ihan hyviä pysähdyksiä, mutta sitten kun pitäisi hidastaa ja suorittaa jotain tehtävää, mikä saa mut jännittymään, niin... Silloin se on yksinkertaisesti tosi paljon hankalampaa. Mun jännittyminen saa Kaisan jyräämään ja tankkerin kanssa on hankala tehdä mitään järkevää.
Joten joo, ihan ookoo käännöksiä, mutta eivät ne sinäänsä onnistuneet. Joskus onnistui pari ekaa tai vikaa askelta nätisti, loppukäännöksen lösähtäessä kuin pannukakku. Välillä taas takaosakäännökset olivat lähinnä pikkuisia voltteja, eivät niinkään ristiaskeleita. Saatiin me muutama kivanoloinen käännös aikaan, mutta taisivat nekin videolta katsottuna olla aika isoja ja laajoja käännöksiä. Sen lisäksi Kaisa tosiaan oli hieman kova niissä pysähdyksissä ja hidastuksissa, se vain käveli pidätteiden läpi. En silti saanut puttea sentään makaamaan ohjalla, vaan heppa pysyi jopa yllättävän keveänä - mitä nyt hidastuksissa tosiaan jyrättiin.

Seuraavaksi jatkettiin takaosakäännöksillä suoraan käynnistä. Tosin jos en saanut Kaisaa hidastamaan, otin suosiolla pysähdyksen kautta.
Hidastaminen oli aika todella hankalaa, ei vain oikein tuntunut menevän läpi. Otin pysäytyksiä, koitin ottaa pidätteet läpi ja lopulta sain muutamaan otteeseen käynnin hidastumaan sen verran, että uskalsin kokeilla käännöksiä myös suoraan käynnistä. Hutiloituja ja lösähtäneitä ne silti olivat, mutta olin jo tyytyväinen siihen että Kaisa hidasti pelkän murtomaahiihdon sijaan!

Ruvettiin aina takaosakäännöksen jälkeen ottamaan pätkä harjoitusravia. Tämä osoittautuikin hitusen hankalaksi, kun alla oli maailman vinoin Kaisa, jonka mielestä suoraan ravaaminen oli uskomattoman tylsää! Varsinkin oikeassa kierroksessa hevonen teki kaikkensa jotta se pääsisi lyllertämään kentän keskellä, epämääräistä serpentiinikuviota taiteillen. Mä päätin ratkaista ongelman ihan vaan puskemalla ravia alle vähän enemmänkin kuin vain pätkän - otin ympyrää, taoin oikeaa pohjetta läpi ja koitin hakea asetusta. Kaisa oli taas jäykkä kuin mikä ja otti todella aikaa ennen kuin se edes etäisesti asettui ja antoi periksi sen oikealle kaatumisensa kanssa. Pariin otteeseen pyöräyttelin ympyröitä, kunnes lopulta alkoi se suoraan meneminenkin luonnistua edes etäisesti. Tietenkin edelleen siinä oli niitä vastaantulevan liikenteen ongelmia, Kaisa kun ei pidä kenestäkään, eikä aina ollut aivan varmaa mistä muut ovat tulossa ja minne menossa. Selvittiin kuitenkin hengissä, mikä lie tässä tapauksessa tärkeintä :D

Seuraavaksi vaihdettiin ravisiirtymät laukkaan ja nostettiin kolmatta askellajia aina takaosakäännöksen jälkeen. Tässä vaiheessa aloin keskittyä enemmän laukkaan kuin käännöksiin, joten ne lösähtelivät entistä enemmän, Kaisakin meinasi vähän juosta alta kun siitä tuli kiireisempi mitä enemmän se kuumeni. Tehtiin silti muutamia tosi kivoja käännöksiä yhä edelleen, mun vaan piti paremmin hidastaa ja ottaa se käynti alle ennen käännöstä.

Varsinkin alkuun olivat laukannostot todella veteliä, Kaisa oikein rojahti laukkaan ja laukkasi vähän kuin täi tervassa. Nousi kuitenkin ihan kivasti ja ajanmyötä alkoivat nostotkin vähän terävöityä. Laukka pysyi kivasti yllä, mutta välillä tiputeltiin ja meni turhankin paljon aikaa siihen uuteen nostoon.
Tein siinä vähän myös ympyröitä, joista ensimmäinen epäonnistui karkeasti, mutta muuten putte kääntyi kivasti ja mä olin niin tyytyväinen meihin - onnistuttiin tekemään laukkaympyröitä, mikä mahtava päivä!

Välissä pidettiin pieni käyntitauko, jonka jälkeen ponista tuntui lähtevän vaan lisää hönkää siihen laukkaan. Hieman Kaisa kaatui oikealle siinä oikeassa kierroksessa, mutta muuten mentiin aika nätisti - mitä nyt tuo homma näyttää aika etupainoiselta ryskimiseltä.

Loppuun vielä hieman loppuraveja. Kaisa kulki lähinnä pitkänä, mä annoin sille ohjaa ja yritin kaikkien vippaskonstien avulla saada ponin venyttämään alaspäin, mutta se jäi vaan yritykseksi. No, tuntui se ihan hyvältä, kääntyi ja kulki muuten rennosti, se venyminen vaan jäi uupumaan.
Käyntiin ja käveltiin.

Kaisahan oli kiva. Marianne valitti kun höpötin sille koko ajan, mutta hei: jos en olisi kieltänyt Kaisaa monottamasta toisia, niin sehän olisi saattanut täräyttää Nikkis-ponilta aivot pellolle ;)
Meni oikein hyvin. Nuo hidastamista vaativat tehtävät ovat hankalia, mutta onnistuttiin kuitenkin laukkaamaan toisten tullessa vastaan, sain hepan käännettyä, sain sen oikean pohkeen aika hyvin läpi ja Kaisakin ihan asettui ja taipui. Ei ollenkaan paha!

Kaisa kävi syömässä ja oli oikein pahis! Kun lopulta aloin vahtia ponia haukan lailla ja kielsin sitä, tyytyi rouva kohtaloonsa ja nälkäkuoleman partaalla raahusti vielä viimeisiä askeleita uraa pitkin.
Käveltiin keskelle ja päästettiin blondi toteuttamaan itseään! Hän sai peräti haistella Pomon kanssa. Noin viisi sekuntia Kaisa oli asiallisesti, sen jälkeen se yritti puraista Pomolta nenän pois, johon poni vastasi heiluttelemalla etukaviota ja sen jälkeen putte taisi todeta, että hevoskontakti on yliarvostettu asia :D
Alas selästä ja lähdettiin talliin.
Ja Kaisa todisti olevansa jotain muuta kuin täysi reikäpää! Mä olen nyt aika paljon pysähdellyt noilla talutusmatkoilla ja kokeillut pysähtyykö hevonen mun mukanani. Jack ja Elvis nyt pysähtyvät kuin olisi raamatulla lyöty päähän, mutta juntti suomijyrä nyt ei ihan niin keveästi ollutkaan kuulolla. Vaan kyllä Kaisastakin löytyi muutama pölyinen aivosolu, kun putte osoitti oppimiskykynsä ja peräti kolmannella kerralla pysähtyi heti kun minäkin pysähdyin! Kauhean viisas hevonen, hah.

Heppa talliin, harjailin sen pois ja sitten kotiin.