Esteiden ylittelyä

Kyllä vain, kaikista peloista huolimatta tällä kertaa mentiin myös yli, eikä vain esteiden ohi! Kisapäivä on siis takana ja C-merkin esteet kunnialla päästy läpi. En voisi olla tyytyväisempi poniin, joka tsemppasi vielä pitkän kisapäivän lopuksi yhden puhtaan radan ja itseeni, kun en jännittänyt liiaksi ja sain suoritettua sen radan ihan kunnialla.

Kuvista suuri kiitos Saanalle!

Elvis tosiaan hyppäsi tänään ensin lämmittelyksi ristikkoluokan, sen jälkeen 60cm toisen ratsastajan kanssa ja lopuksi pääsin itse ponin kyytiin siihen samaan 60cm luokkaan. Mulla oli siis hyvää aikaa jännittää esteiden hurjaa kokoa (ne näyttivät kisatilanteessa ainakin puoli metriä korkeammilta kuin eilen) ja sitä kieltääkö Elvis heti ekalla esteellä meidät ulos. Muilla radoilla poni meni oikeinkin hyvin, mikä ehkä hiukan valoi minuunkin toivoa. Toisaalta taas jännitin että kohta minä menen sinne ja täräytän jokaisen esteen vierestä vaan.

Lopulta pääsin kiipeämään kyytiin ja jännitys maksimoitui. Positiivisesti ajateltuna sentään olisin täydellisestä epäonnistumisesta voinut syyttää sitä että mua vaan jännitti, enkä saanut kunnolla ratsastettua.
Sain istua parin radan verran siellä kyydissä, käveltiin vain verryttelyalueella, sillä poni oli aivan väsynyt ja puuskutteleva. Olin ihan varma että kuukahdetaan heti ekalle esteelle, kun Elvis tuntui jo niin kaikkensa antaneelta. Armoa ei kuitenkaan tunnettu, joten pian me jo jouduttiin ravailemaan radalle ja tervehdyksen jälkeen aloitettiin matka.

Ratavideo olisi tässä.

Elvis oli tosi löysän tuntuinen kun yritin siinä nostaa laukkaa ja sitä sai ihan raipalla avittaa ennen kuin poni jaksoi lähteä liikkeelle. Pyöräytin yhden ympyrän ennen radalle lähtöä, jotta sain hetken pyörittää laukkaa ja pyytää ponia eteen ja sen jälkeen alkoikin kohtalon hetki. Tässä alussa mua nimittäin jänskätti ihan runsaasti, en ollut kuitenkaan päässyt mitään verkkahyppyjä ottamaan ja en tiennyt yhtään mitä odottaa. Ajattelin vain että koitan nyt pyytää mahdollisimman paljon eteen ja koitetaan jos sillä onnistuttaisiin ylittämään nämä esteet. Eka este tuntui aika epävarmalta, mutta koitin pohkeella pyytää eteen, ohjata tasaisesti esteelle ja maiskuttelin hullun tavalla ennen jokaista hyppyä, jotta Elviksellä olisi ainakin kaikki mahdollinen tuki siihen hyppyyn. Eka hyppy oli oikein hyvä, ehkä hiukan hitaasti poni hyppäsi, mutta ainakin se hyppäsi, meikä oli kyydissä ja matka jatkui (ja joo, tällä kertaa onnistuin jopa ratsastamaan oikeassa laukassa koko radan ajan. Eilen menin jokaisen mahdollisen pätkän vastalaukassa. Selvää kehitystä siis.)

Toiselle esteelle meno jännitti ihan kauheasti. Kirottu kakkoseste, siinä lävistäjällä kuin ilkkumassa mulle. Koska tämä kakkonen oli eilen tosi hankala, niin koitin jo kaarteessa ratsastaa ponia kunnolla eteen ja estettä lähestyttäessä vaan rukoilin parasta ja tuuppailin ponia esteestä yli. Hienosti mentiin yli ja jatkettiin kohti kolmosta ja nelosta, jotka olivat siinä pitkällä ja suoralla välillä toisistaan. Koitin tehdä kolmoselle suhteellisen ison kaarteen, mutta silti lähestymisessä tapahtui jotain ja poni päätti hypätä vähän isommin ja suunnilleen suoraan ylöspäin. En yhtään odottanut sellaista tönkköä hyppyä, joten jäin ihan jälkeen hötkyin vain menossa mukana kuin perunasäkki. Koska en tällä esteellä ollut mukana ja jouduin keräämään istuntaa sen laskeutumisen jälkeen, tunsin heti kuinka Elvis oli vain kaartamassa sen nelosesteen ohi. Onneksi sain kuitenkin itseni kasaan, ponin suoraksi ja taas vain maiskuttelut päälle ja poni hyppäsi tuon hurjan ison okserin kuin vettä vain. Siinä kohdassa itse jo hiukan huokaisin helpotuksesta - jos ei muuta, niin saatiin neljä estettä ongelmitta ja ilman virheitä. Samaan aikaan kuitenkin jännitys kasvoi taas, sillä vitoseste se vasta kamala olikin. Se epäonnistui eilen niin monta kertaa, että mulla oli jo kaunat vitosen lähestymistäkin kohtaan.

Koitin kuitenkin kerätä itseni ja funtsia että jos nyt vaan tuosta päästään yli kunnialla, niin tämä rata on tässä ja päästään läpi. Niinpä viimeisen kerran pyysin ponia lisää eteen, tuijotin kauan vitosesteen yli ja viimeiset maiskuttelut. Ja se fiilis, kun tunsin että jumankekka, poni oikeasti lähti hyppyyn ja vieläpä ekalla yrittämällä. Ja siinä kun laskeuduttiin esteeltä ja huomasin että ei, me ei kaaduttu, minä en tippunut, taivas ei pudonnut niskaan... Vaan me päästiin läpi. Ja vieläpä puhtaalla radalla! Ihan mieletöntä. Siinä kohdassa poni ansaitsi huikeat kiitokset hyvin tehdystä radasta ja minä taputukset olkapäälle.
En kyllä keväällä uskonut että edes uskaltaisin kokeilla tätä 60cm rataa. Kun kisakutsu tuli, olin ihan suunnitellut meneväni 40cm, sillä 60cm kuulosti niin pahalta ja korkealta ja muutenkin kamalalta. Ja eilisen fiaskon jälkeen en uskonut että päästään edes ekasta esteestä yli, tai että nyt ainakin kakkosella kiellettäisiin ulos. Mutta ei. Me suoritettiin se. Me päästiin läpi, puhtaalla radalla. Eikä se edes näyttänyt kauhean pahalta. Vain se kolmoseste oli vähän epämääräinen, mutta muuten sanoisin että ainakin mun hyppykokemukseen nähden meidän rata oli vallan asiallinen. Ja Elvis, voi Pullaponi oli niin superponi ettei mitään rajaa. Hän vielä viimeiseen koitokseen jaksoi kerätä voimansa ja hypätä koko radan kauniisti, rokottamatta ratsastajaa virheistä, joita ihan varmasti tein, sillä tämä esteratsastus ei ole mikään vahvuuteni. Tämä oli melkoinen voitto. Toisaalta se että uskalsin hypätä tuon radan, eikä edes jännittänyt kauheasti. Se oli enemmänkin vain sellainen pieni kisajännitys, ei sellainen pakokauhu kuin viime vuonna ristikkoluokassa. Ja toisaalta toki se, että päästiin läpi. Virheittä. Ei ollut ongelmaa. C-merkki on suoritettu. Ihan mieletöntä, olin niin tyytyväinen meihin! Superponi ja hieno minä.

Radan jälkeen Elvis pääsi kävelemään ja puuskuttelemaan ihan rauhassa verkka-alueelle, jossa odoteltiin kisojen loppumista. Kun kaikki radat oli ratsastettu, oli vuorossa palkintojen jako, johon pääsin taas osallistumaan keltaisen kanssa. Saatiin superkaunis punainen ruusuke (sellaista mulla ei ollutkaan vielä) ja ekaa kertaa päästiin suorittamaan kunniakierroskin ihan laukassa. Elvis taisi olla aika järkyttynyt kun vieras hevonen laukkasi hänen takanaan, tunsin selkään asti kuinka ponilla pyöri silmät päässä. Nätisti kuitenkin selvittiin, siitä poni pääsi tarhailemaan ja syömään täysin ansaittuja leipiä.

Nyt on merkit suoritettu ja fiilis on ihan super. On se hienoa että päästiin tähän tavoitteeseen jo nyt, kun itse odotin enemmänkin ehkä ensi vuotta (tai vuotta 2030). Oli tosi kiva kisapäivä taas kerran, hienon hieno Pullis <3

Niin se jännitti, mutta elossa ollaan

Hui, oli ekat estekisat. Meni ihan hyvin, ottaen huomioon kuinka paniikissa sitä tuli oltua koko päivän ajan. Ei koulukisat niin jännitä, mutta että huikeita esteitä pitäisi hypätä ihan yksin = paniikki.

Pomo oli tosiaan ihan kunnossa, ötökänpuremat eivät olleet menneet pahemmiksi, joten pääsin ihan tutun ponin kanssa radalle. Vaihdoin valkoisen huovan ja lähdettiin oikeinkin fiksun näköisinä suorittamaan näitä maahankaivettuja ristikoitamme.

Verkassa oli hivenen ahdasta, joten otin ihan rauhaksiin, käynnissä käänteilyitä ja vähän kevyttä ravia molempiin suuntiin. Ei se niin loistava ollut tietenkään kuin tunneilla, poni ei ollut oikein yhtään ulko-ohjalla saati taipunut minnekään. Kääntyi se kuitenkin ja meni oikeaa askellajia, joten mentiin sillä. Liikkua se olisi kyllä voinut enemmän, se eteneminen oli niin löysää ja vetelää kuin olla ja voi.

Verkkaesteinä hypättiin nopeasti ykkönen ja kakkonen, joka sujui ihan hyvin. Mulla oli juuri ennen noita hyppyjä hirveä kriisi kun Pomo lähti hiukan reippaammin ravaamaan ja tuntui vähän turhan innokkaalta eikä oikein meinannut kuunnella pidätteitä. Sain kuitenkin pyyntöni läpi, ponin rauhalliseksi ja hypättiin ilman mitään paniikkikohtauksia.

Ratavideo olisi sitten tässä

Ok, eli kuten huomata saattaa, oli poni tosi löysä. Tuo laukannosto oli luokaton ja ekalle esteelle tultiin hitaina, jonka johdosta minäkin huojun ja heilun tuolla kuin mikäkin. Väärällä laukalla alas, mutta itse älysin korjata - tosi myöhään toki, mutta anyway.

Kakkonen ihan ok, ihan liian hitaasti vaan. En saanut ponia eteen, enkä varmaan uskaltanut pyytääkään tarpeeksi, kun oli niin jännät paikat tuolla. Taas laskeuduttiin väärässä laukassa, saatiin kuitenkin oikea nousemaan. Kolmoselle tultiin edelleen löysinä, jonka johdosta puomikin tipahti ja silloin Pomo hiukan suutahti kun puomi prklekin tipahti kintuille. Se oikein kiihdytti ja lähti ihan kunnolla eteen (toim. huom. se tuntui suorastaan kiitävän kuin napatuuli ja minä oli varma että keilataan jokainen vastaantuleva este), joka tuolla videolla näyttääkin huomattavasti paremmalta ratarytmiltä kuin tuo alkupuoli. Nelonen ylitettiin kivasti, tuntui jo paremmalta, enkä minäkään heilunut siellä ihan niin paljon. Vitonen myös nätisti, tuli parempi flow, vaikkei yhtään niin hyvä kuin eilen.

Vikan esteen jälkeen ponikin veti hiukan päätä alas ja laukkaili siinä, meitsi lähinnä koitti selvitä selässä ja yritti tajuta että oikeasti selvittiin maaliin asti ongelmitta!

Tosiaan, 4 vp, ajalla ei tässä luokassa niin väliä ollutkaan. Mua ennen oli kaksi virhepisteetöntä ja itse olin luokan ainoa virhepisteillä ratsastanut, joten pääsin jopa palkintojenjakoon. Marianne totesi vaan että ei hermot pettäneet. Eivät niin, mutta oli se muuten ihan hemmetin lähellä.

Ekat estekisat kuitenkin nyt takana ja olen tosi tyytyväinen. En ikimaailmassa olisi korkeammista selvinnytkään, joten olin korkeuteen ihan tyytyväinen. Kivaa oli ja tuntui että ehkä tässä vielä jonain päivänä pystyisi sen c-merkin 60cm radan ratsastamaan siististi läpi.